Kirjoittaja Gustaffsson » Ti Tammi 23, 2018 7:53
Mega Gyaradoksen ensimmäinen isku oli heittänyt kaikki paikallaolijat selälleen, paitsi Silverin, joka oli lentänyt mahalleen. Rakettiryhmäläisten rivistö, minkä keskelle hypersäde oli osunut, lojui sikin sokin parkkialuetta, kuka missäkin vaikertaen. Yksi näytti siltä ettei vaikertaisi tai muutenkaan ääntelisi enää koskaan.
Lujan fysiikkansa ja Pokémon-kamppailuissa kehittyneen tilannetajunsa ansiosta Silver tokeni tällistä ensimmäisenä vaikka olikin ollut lähimpänä iskua, ellei jo aiemmin voivoteltua rakettiryhmäläisjoukkoa otettu laskuihin.
Silver pääsi juuri nousemaan pystyyn, kun Mega Gyaradosin toinen hypersäde lensi, tällä kertaa liian yli Professori Oakin kukkaistutuksiin. Multaa, laudanpalasia ja kukannuppuja lensi heidän niskaansa. Liekö huono sihti vai eikö megamerilohikäärme vain pitänyt kukkasista.
Silver onnistui pitämään itsensä pystyssä toisen iskun aiheuttaman paineaallon keskellä, mutta saman iskun ääneen virkosi myös Gus Hills pari metriä hänestä eteenpäin. Toiset pari metriä Gusin takana oli tämän ja Zenzin antautumisen merkkinä pudotetut kiväärit.
Gusin ja Silverin katseet kohtasivat sekunnin sadasosan ajaksi.
Gus kierähti selälleen ja kurotti kohti asetta, mutta Silver hyppäsi hänen kimppuunsa, tarttui takaapäin Gusin kypärän etureunaan ja veti. Löysälle säädetty hihna kiristyi miehen kaulaa vasten. Gus yritti avata hihnan lukitusta, mutta kiinnike oli suunniteltu siten ettei kypärä hurjissakaan olosuhteissa tippuisi päästä. Vähenevänkin hapensaannin voimin Gusin aivot kirosivat kypärän suunnittelijan alimpaan helvettiin.
“Ajattelin - aina - tappavani - sinut - legendaari - linnuillani - mutta - olkoon - sitten - näin!” Silver ähki kuristaessaan rimpuilevaa miestä tämän omalla komposiittikypärällä.
Silverin yllätykseksi Gusin yhteenpuristettujen hampaiden välistä alkoi kuulua sihisevää vähähappista naurua. Ihmetellen mikä tilanteessa oli niin hauskaa, Silver nosti katseensa ylös, mihin Guskin katseli.
Mega Gyarados oli tehnyt kierroksen taivaalla ja syöksyi nyt heitä kohti Oakin laboratorion takaa. Sen kammottavasta kidasta purkautui valoa -
“Voi -!” Silver ähkäisi ja päästi irti Gusin kypärästä, antaen itsensä kaatua maahan. Juuri ajoissa, sillä hypersäde syöksyi hänen ylitseen juuri siltä kohdalta missä hänen päänsä oli sekunnin neljännes sitten ollut.
Hypersäde tunkeutui parkkipaikan pintaan, repien asfalttia ja nostattaen ilmoille valtavan, tumman pölypilven.
Yskien ja henkeään haukkoen Gus ryömi aseensa luo. Mutta kun hän pääsi takaisin jaloilleen ja pölypilvi alkoi hälvetä, Silveriä ei näkynyt missään. Punatukkainen pirulainen oli ottanut jalat alleen.
Moose Lancaster oli sen sijaan yhä paikalla ja tokenemaan päin, polvillaan yskien pölyn likaamaa vaahtoa. Rakettikomendantin silmät punoittivat, musta koppalakki virui likaisena maassa ja muutenkin mies näytti kertakaikkisen kurjalta.
Ei tarpeeksi kurjalta, Gus olisi ajatellut jos olisi sillä hetkellä ajatellut tekojaan.
Ison maihinnousukengän ja Lancasterin leuan kohtaamisesta kuului ikävänlainen rusahdus. Mies lennähti selälleen.
“Vai pidät veitsileikeistä, senkin -” Gus murisi ja poimi maasta saman puukon, jolla Lancaster oli hetki sitten uhannut Siiliä.
“Senkin -” Tsäk. Puukko heilahti ja iskeytyi Lancasterin kurkun läpi ja kolahti asfalttia vasten toisella puolella. Puukko nousi uudestaan.
“Senkin-!” Tsäk.
“Senkin!” Tsäk.
“SENKIN!” Tsäk.
“SENKIN!” Tsäk.
“SENKIN!” Tsäk.
“SENKIN!” Tsäk.
“SENKIN!” Tsäk.
“Gus!”
“SENKIN!” Tsäk.
“Gus! GUS!”
“SENKIN…!”
Kymmenettä kertaa Gus ei ehtinyt lyömään, sillä Zenz oli hypännyt hänen selkäänsä ja roikkui Gusin puukkoa pitelevässä kädessä.
“Siili-!” Zenz ähkäisi. Gus katsahti kohti pakettiautoa. Siili istui jalat ja kädet köytettynä kärsineen pakun sisällä ja katsoi silmät kauhusta laajenneina kohti heitä.
Gus antoi puukon pudota kilahtaen maahan ja huohottaen katsoi kättensä jälkeä. Jep, sataprosenttisen ja sotkuisen kuollut. Rakettikomendantin verta valui pitkin Gusin kasvoja ja varusteita.
“...auta Siili vapaaksi.” Gus sanoi hiljaa. Zenz päästi irti miehen kädestä, poimi puukon maasta, pyyhkäisi sen puhtaaksi housunlahkeeseensa ja alkoi avaamaan Siilin köysiä.
“Oletko kunnossa?” Zenz kysyi, asettuessaan Siilin eteen niin ettei tämä nähnyt auton edessä makaavaa rakettiryhmäläistä. Siili ei vastannut, hengitti vain terävästi ja tiheään.
“Ei hätää, ei hätää. Viemme sinut pois täältä… Missä Pokémonisi ovat?” Zenz rauhoitteli. Siili vain pudisti päätään.
“E-en tiedä. Ne otettiin minulta pois kun meidät vangittiin.” poika sanoi.
“Pystytkö kävelemään?” Gus kysyi Zenzin selän takaa levittäessään repustaan ottamansa sadetakin Lancasterin ruumiin päälle.
“Juu.” kuului hiljainen, pelokas vastaus.
“Hyvä, sillä meidän pitää -”
Gusin vastauksen keskeytti kolmen legendaarilinnun sotahuuto. Moltres, Articuno ja Zapdos olivat ilmestyneet taivaalle, Silver Moltresin selässä istuen, mutta ne eivät välittäneet heistä. Sen sijaan legendaarilinnut kävivät Oakin laboratorion yläpuolella kiertelevän Mega Gyaradoksen kimppuun.
“Mentiin!” Gus huusi. He juoksivat poispäin laboratoriosta, mutta eivät ehtineet kuin tielle asti kun seuraava ongelma jo seurasi edellistä. Reitti ykköseltä päin kuului moottorin jylinää ja telaketjujen kitinää. Tankki. Niillä perkeleillä on tankki.
“Dominicin baarin taakse, menkää!” Gus hoputti. Zenz ja Siili juoksivat kadun poikki ja pikkukylän kotoisan illanviettopaikan taakse. Gus seurasi perästä. Korkealla heidän yläpuolellaan Mega Gyarados ja kolme legendaarilintua taistelivat.
“Mihin mennään?” Zenz kysyi.
“Nouskaa Ponytan selkään, karauttakaa Palletin läpi ja paetkaa länteen. Välttäkää asutuksia, koittakaa keksiä jotain - paetkaa vaikka jollain ilveellä vaikka Appelsiinisaarille.” Gus sanoi laskien selästään repun ja kevyen kertasingon.
Zenz tajusi miehen sanojen takaa todellisen merkityksen. Gus ei aikonut paeta.
“Zenz, nyt on kiire! Minä ostan teille aikaa.” mies sihahti äkäisesti poistaessaan kertasingon varmistinsokan.
Zenz vapautti Ponytan poképallostaan ja auttoi Siiliä nousemaan sen selkään. Gus katsahti poikaan päin ja heidän katseensa kohtasivat. Siilin kasvoilla oli hieman rauhoittunut, joskin edelleen kauhistunut ilme. Gus nielaisi kurkkuunsa nousevan palan.
“Onnea matkaan.” hän sanoi ja kääntyi selin ponipokémonin selässä istuvaan kaksikkoon. Vain kavioiden ääni kylätietä vasten kertoi heidän lähdöstään.
Telaketjujen koliseva ääni läheni. Gus nosti singon olalleen. Kannatti tätäkin möhkälettä kantaa Pewterin vuorilta asti.
Kevyt panssarivaunu ajoi juoksuvauhtia näkyviin. Sen katolla istui kuusi rakettiryhmäläistä, tähyillen eri suuntiin. Parikymmentä metriä vaunun takana hölkkäsi tiiviissä muodostelmassa puolijoukkueellinen roistoja lisää. Eivät ilmeisesti odottaneet vastustusta näin kylän reunassa. Kallis virhe.
Vittuilette väärälle kylälle, paskiaiset, Gus ajatteli ja painoi laukaisinta.
Onteloammus räjähti vaunun tornin kylkeen. Vaunu pysähtyi nytkähtäen, katolla olevat rakettiryhmäläiset putosivat tielle kuin kypsät omenat. Vaunuun ilmestyneestä reiästä puski läpi liekkiä valtavalla voimalla.
Gus ei jäänyt ihmettelemään, heitti käytetyn tuubin maahan ja nosti kiväärinsä kohti vaunun takana tulevaa joukkiota ja veti liipaisimen pohjaan. Ajoneuvon tuhoutuminen oli saanut joukon hieman hajaantumaan, mutta hitaimmat eivät ehtineet alta pois, ja muutama rakettisotilas jäi tielle makaamaan. Loput hajaantuivat tien molemmille puolille.
Gus jätti asemansa Dominicin baarin kulmalla ja perääntyi sisemmäs kylään, irroittaen tyhjän lippaan juostessaan. Palavan vaunun takaa alkoi kuulua komentohuutoja, ja pian Gusin ympärille ropisi muutama hätäisesti ammuttu laukaus. Hän hyppäsi turvaan seuraavan rakennuksen taakse. Huohottaen hän asetti täyden lippaan kuiluun ja latasi aseen.
Rakettiryhmäläiset etenivät Gusin aiempaan asemaan baarin reunalla. Gus ampui pari laukausta, yksi rakettiryhmäläinen kaatui hirveällä kolinalla baarin roskatynnyreihin.
Vastaukseksi tuli hieman kauempaa konekiväärin sarja, joka repi Gusia suojaavan rakennuksen ikkunoita säpäleiksi ja seiniä rei’ille. Toivottavasti ketään ei ole kotona.
Gus vapautti Hurryn pallostaan. Tulimyyrä säikkyi ympärille vingahtavia luoteja, mutta kuunteli kuitenkin kouluttajansa ohjeita.
“Hurry, savuverho!” Gus huusi. Cyndaquilin levittämä sankka savu peitti Gusin aseman. Otollinen hetki perääntymiselle.
Sen tajusivat myös rakettiryhmäläiset, jotka lähtivät välittömästi etenemään. Vakuuttuneina siitä, että savun peittämä kulma olisi tyhjä, kaksi rohkeinta sotilasta sukelsi savun läpi.
Toisella puolella odotti yllätys; takaa-ajettava ei ollutkaan lähtenyt pakoon. Gus seisoi parin metrin päässä hölmistyneestä rakettikaksikosta Cyndaquil sylissään.
“Liekinheitin!” Gus käski ja nykäisi Hurryn vasenta takajalkaa. Liekkimeri peitti Rakettiryhmän kärjen ja tarttui näiden vaatteisiin ja varusteisiin. Nyt Gus lähti perääntymään, julmasti virnuillen takaa kuuluville tuskanhuudoille.
Karma on julma tuttava. Sen Gus sai tuta, kun rakettiryhmä oli osoittautunut astetta ovelammaksi ja lähettänyt kolmen miehen ryhmän kiertämään kauempaa Gusin taakse. Gusin perääntyessä kapealle sivukujalle Cyndaquil kainalossaan oli kiertävä ryhmä odottamassa kujan päässä kulman takana.
Gusin tajunnalla kesti puoli sekuntia tajuta nurkan takaa heilahtavan käden ja sen heittämän pallomaisen esineen tarkoitus. Millisekuntikin enemmän olisi ollut liikaa, nyt Gus ehti pysähtyä ja heittäytymään maahan ennen käsikranaatin räjähdystä. Sirpaleet lensivät hänen ylitseen ja ympäriltään, ääni ja paine löivät korvat tukkoon ja savu ja pöly peittivät näkökentän.
“-kuoliko se?!” Gus kuuli hämärästi jonkun huutavan kun tinnitys korvissa lakkasi.
“Ei sinne näe mitään! Mene katsomaan!” toinen ääni vastasi.
“Mene itse!”
“Hurry, liekinheitin-!” Gus supatti vieressään makaavalle Cyndaquilille. Mitään ei tapahtunut.
“Hurry-?” hän laski kätensä tulimyyrän päälle. Se ei hengittänyt. Käsikranaatin sirpale oli viiltänyt suoraan sen pieneen sydämeen.
Surua tai järkytystä ei enää tullut, ne oli kulutettu loppuun. Vihaa sen sijaan löytyi vielä. Gus ponkaisi pystyyn.
“...raaaAAAAAAAAAAH!” hän karjui ja ryntäsi suoraan väijtyksen järjestäneitä rakettiryhmäläisiä kohti. Kaksi heistä säikähti pahantuulisesti ja ryntäsi karkuun, mutta lyhyt sarja Gusin aseesta katkaisi pakomatkan. Kolmas keräsi rohkeutensa ja tarrasi Gusin aseesta kiinni ennen kuin se ehti kääntyä häntä kohti.
Raivoisa selviytymistaisto alkoi. Voittaja ei meinannut selvitä, Gusin raivoa vastassa oli rakettiryhmäläisen sitkeä selviytymistahto. Kumpikin tiesi, että tasapeli oli Gusin tappio, sillä loput rakettiryhmäläiset lähestyivät koko ajan. Gusille ei ollut apua tulossa. Tai niin molemmat luulivat, aina siihen asti kun se apu tuli.
Etälamautin iski rakettiryhmäläistä alaselkään. Tämä valahti polvilleen kasvot tahdottomien lihaskiristysten aiheuttamassa irvistyksessä ja päästi Gusin aseesta irti.
“Älä -!” mies ehti sanoa ennenkuin aseen piippu kääntyi sentin päähän hänen kasvoistaan.
PAM.
Laukauksen vielä kaikuessa kujalla Gus nosti katseensa etsivä Lookeriin ja nyökkäsi tälle kiitoksensa.
“Osaat varmaan käyttää asetta.” Gus sanoi ja ojensirakettiryhmäläisen pudottaman kiväärin etsivälle.
“Kun on pakko. En pidä väkivallasta.” Looker sanoi.
“No, nyt on pakko. Peräännytään sisäkaupunkiin kohti, ne ovat aivan kannoillamme.” Gus hoputti ja loi vielä katseen kujalle, jossa makasi kolme kuollutta rakettiryhmäläistä ja yksi kuollut Cyndaquil.
“Mikä suunnitelmanne on?” Looker kysyi heidän juostessaan.
“Ampua niin kauan kuin panoksia riittää.” Gus totesi lyhyesti ja osoitti seuraavaksi aseman.
“Jaaha. Ja entäs evakuointi?” Looker teki jatkokysymyksen.
“Mikä evakuointi?” Gus kysyi ja ampui pari laukausta kulman takaa juoksevaa rakettiryhmäläistä kohti. Ohi meni, vihollinen suojautui kadulle pysäköidyn auton taakse. Kyläläiset olivat linnoittautuneet koteihinsa.
“Mitä kautta pääsemme karkuun? Onko apuvoimia tiedossa?” Looker kyseli. Gus katsahti etsivää ihmeissään.
“Helvetistäkö minä apuvoimiksi muutun?” Gus murahti ja osoitti seuraavan perääntymisreitin keskusaukion länsireunaa pitkin. Molemmat miehet ampuivat lyhyen sarjan takaa-ajajia kohti ja pinkaisivat juoksuun.
“Kai vastarintaliikkeellä sen verran joukkoja on että saavat meitä tuettua?” Looker kysyi.
“Mikä ihmeen vastarintaliike?” Gus ihmetteli.
Etsivä mykistyi. Eikö Hillsillä ollutkaan yhteyksiä Kanton ja Johton laajuiseen vastarintaliikkeeseen? Oliko sellaista olemassakaan? Hills ja tämän seuralainen olivat siis tulleet Pewterin vuoristoseuduilta sivistyksen pariin täysin omin voimin. Lookerin hypoteesit murentuivat kuin liian kauan kahvissa kastettu kaurakeksi. Onneksi tästä ei ainakaan ihan heti tarvitsisi tehdä raporttia.
Hyvä on. Tilanne on arvioitava uudestaan. Taistojen tuoksinassa sitä ei kuitenkaan pystyisi tekemään. Olisi sijoituttava uudelleen.
“Herra Hills, siirrytään kohti kylän länsireunaa! Kunhan pääsemme Palletista pois, voimme käyttää Raltsini teleporttauskykyä ja pelastautua!” Looker sanoi.
“Kiitos tarjouksesta, herra etsivä, mutta minä en tullut tänne pelastautumaan. Minulla on kalavelkoja maksettavana.” Gus sanoi.
“Tappoivatko he professori Oakin? Olen pahoillani.” Looker sanoi osaanottavasti, ja ensimmäisen kerran Gus tajusi etsivänkin olevan inhimillinen ihminen.
“Ajattele sitä näin, herra Hills. Pakeneminen merkitsee elämistä ja taisteluun palaamista jonain toisena päivänä. Jääminen merkitsee lyhyttä taistelua ja pikaista tappiota tänään-”
Konekiväärin sarja vinkui heidän ohitseen.
“Hyvä on, länteen siis!” Gus myöntyi. Kortteli korttelilta he perääntyivät, tuskallinen tietoisuus kiristävästä saartorenkaasta matkaa vauhdittaen. Rakettiryhmä kuitenkin toimi varovasti, eikä turhaan vaarantanut enempää miehiään.
*****
Samaan aikaan taivaalla pitkittynyt taistelu oli päättymässä. Mega Gyarados oli sitkeästi taistellut kolmea legendaarilintua vastaan, mutta nyt sen voimat olivat lopussa. Viimeinen niitti sille oli Zapdosin sinkoama shokkikanuunan napakymppi. Merilohikäärme putosi karjuen taivaalta suoraan Oakin laboratorion päälle, rysähtäen katosta läpi. Varmistaakseen voittonsa Silver käskytti kaikki lintunsa vielä iskemään sen perään - kolmielementtinen isku, samanlainen johon Gary oli kuollut, repi koko laboratorion palasiksi.
“No niin,” Silver murahti Moltresin selästä, “missä menet, Gus?”
*****
Gus meni jo lähellä kylän länsireunaa Lookerin kannoilla.Vielä viimeinen kortteli, sitten omakotitaloalueen läpi metsään. Helppo homma.
Paitsi että rakettiryhmä ehti väliin. Gus ehti parahiksi nähdä konekivääriryhmän lyövän maihin erään omakotitalon pihassa olevan leikkimökin taakse ja suojautua etsivän kanssa vanhan postitoimiston taakse.
“Näyttää siltä ettei pakeneminen elämää ja taisteluun palaamista varten ei onnistukkaan, herra etsivä!” Gus huusi taistelun äänien yli.
“En olisi niin varma!” Looker huusi takaisin. Gus oli kysymässä miten niin, mutta tajusi sitten itsekin taistelun ääniä kuuluvan muualtakin. Metsän reunasta.
Gus vilkaisi nurkan takaa. Metsänreunassa välähti salama. Sitten lieskoja. Rakettiryhmän rivit olivat pelon vallassa. Gusin jokin aika sitten huomaama kk-ampuja nousi asemistaan ja lähti kauhun vallassa juoksemaan heitä kohti. Gus oli aikeissa ampua juoksijan itse, mutta jokin ennätti ensin. Jokin pieni, keltainen ja salamannopea hyppäsi omakotitalon piha-aidan yli ja ampui lennosta räsähtävän salaman rakettiryhmäläisen selkään.
Metsän rajasta käveli esiin kaksi nuorta miestä sekä useita Pokémoneja lisää; Typhlosion, Meganium, Charizard, Blastoise, Venusaur ja Espeon. Viimeksi mainittu kiersi kouluttajia ja suojeli näitä rakettiryhmän ammuksilta psyykkisillä voimillaan. Edelle ehtinyt Pikachu palasi kouluttajansa luo.
Red ja Gold olivat saapuneet Pallet Towniin.
I got a Pikachu today.
I put on my Charmander heart is mine.
Maybe I should Raichu a love song.