Tarvehuone

Kirjoittaja **Sieppeli** » Ti Joulu 24, 2013 10:29

Ehdotusta seurasi pitkä hiljaisuus. Sip näytti jokseenkin ahdistuneelta, vaikka yrittikin selvästi peittää sitä.
"Nojaa, " hän ähkäisi, "mihinpäs sinä minua enää tarvitset, edelliselläkin kerralla lähdin mukaan kouluttaakseni sinua matkalla. Jotenkin minusta näyttää, että olet aika valmis matkaamaan ilman minuakin." Kelpasiko tämä syyksi vai ei? Sipillä oli noin tuhat syytä olla menemättä mukaan, eikä yhtään syytä mennä.
"Mutta eihän se sitten ole sama, " Siili totesi suhteellisen surullisesti, "meitä oli aina kolme." Selvästikään Sip ei edes aikonut keksiä itselleen yhtään hyvää syytä mennä yhtään minnekään yhtään kenenkään kanssa. Gary jopa arveli, että tämän keskustelun jälkeen tyttö pakkaisi omat kamansa ja painuisi linnuntietä suoraan Shinnohiin eikä palaisi ehkä ikinä. Tällä perusteella hänellä oli enemmän kuin yksi syy keksiä Sipille syy lähteä Siilin ja Gusin mukaan. Ja, kuten yleensäkin, Garyllä oli jo sellainen mielessään.

"Morty, " hän totesi yksinkertaisesti, kuin ohimennen, jättäen muut ihmettelemään sitä, mistä oli kysymys. Eikä hän aikonut palata asiaan ennen kuin joku kysyisi.
"Mitä?" Se oli Sip joka ensimmäisenä kyllästyi odottamaan ja tahtoi saada selville, että mistä prrrkleestä salijohtaja nyt selitti.
"No Morty asuu Johdossa, " Gary selitti tutkien samalla kynsiään.
"Ja kuka on Morty?" Tällä kertaa kysyjä oli Gus. Gary oli saanut kaikki jo nalkkiin.
"Hän on salijohtaja Ecruteak Cityssä. Keskittyy kummituslajiin. Eikö olisi mielenkiintoista käydä tapaamassa?" Hmm, kynsien alla oli vähän likaa. Otetaanpa pois.
Jälleen Sip oli vähän aikaa hiljaa. Gary ei tällä kertaa edes jaksanut odottaa.
"Toisekseen, sinulla Sip on /vain/ kahdelta maamme alueelta kaikki salimerkit. Mitäs jos sinulla olisi kolmelta?"

Ehkä Gary oli huomannut asian jo aikaisemmin joskus menneisyydessä, mutta niin Siilin kuin Sipinkin sisällä paloi vahvana kilpailuvietti. Liigassakin alkuosa oli oikeastaan mennyt siihen, että he olivat salaa pienissä mielissään tahtoneet päätyä uudelleen toisia vastaan kunnon ottelussa. Nyt he molemmat näkivät jälleen uuden tilaisuuden kokeilla kumpi oli parempi. Houkutusnakki, joka toimi aika moneen henkilöön samalla hetkellä. Gusia ei tuollaisella houkutteella saanut edes päätään kääntämään, mutta kahteen muuhun se toimi yllättävän hyvin.
Eikä tämä vielä tähän päättynyt: Garyllä oli vielä kolmas kikka taskussaan.
"Mutta hei, nytpä tuli mieleen: Minunhan piti käydä Johdossa muutenkin. Taidanpas lyöttäytyä iloiseen seuraanne!" Gary ilmoitti, kuin juuri olisi keksinyt tämän iloisen asian. Siilin ilmeestä päätellen valhe meni läpi, Gusin ja Sipin ilmeistä päätellen ei todellakaan. Gus kuitenkin takertui ajatukseen nopeammin kuin muut.
"No sehän on sitten päätetty: Matka kohti Johtoa, eikös?" Hän ilmoitti hymyillen. Dusclops ilmaantui Sipin vierelle.
"Ccclops?" Se kysyi kouluttajaltaan. Sip arveli sen kysyneen: "Olisiko se järkevää?"

"Luxray, Staraptor ja Jolteon jäävät Palettiin, " Sip mutisi Pokemonilleen, "ehkä tässä on sitten jotain järkeä."
"Dusclopsduscdusccclops?" Pokemon ääntehti. Ääni kuulosti kouluttajan korvaan huolestuneelta.
"Sip joooooko?" Siili pyysi kauniisti tyttöä mukaan.
"Yhdellä ehdolla, " Sip nojautui eteenpäin ja näytti sormellaan yhtä ehtoa, jonka hän nyt nimeäisi, "jos minä päätän häipyä porukasta, niin kukaan ei lähde perään huutelemaan."

"Sovittu, " Gary totesi nopeammin kuin Gus ja Siili ehtivät rekisteröidä ehdon päähänsä.
"Mutta, " Gus ähkäisi, "ei intoilla vielä. Minun pitää vielä käydä Lavender Townissa."
"Sovittu, " Siili huudahti.

Kirjoittaja **Gustaffsson** » Ti Joulu 24, 2013 11:47

Matkan suunnitteluvaihe alkoi. Järkevämmäksi vaihtoehdoksi katsottiin kävellä reittiä 22, 26 ja 27 pitkin Tohjon putoukselle, joka toimi Kanton ja Johton rajapyykkimaamerkkinä. Sieltä lahden ylittämällä he pääsisivät New Bark Towniin Johton puolelle.
Siili olisi ollut innokas lähtemään koska tahansa, mutta vanhemmat kouluttajat toppuuttelivat häntä odottamaan. Gus tokaisi leikillään, että voisivathan he lähteä näin alkukeväästäkin jos raahaisivat mukanaan ryhmätelttaa etteivät paleltuisi maastossa vietettyinä öinä. Siili otti ehdotuksen todesta ja alkoi kysellä minkälainen ryhmäteltta on, mistä sellaisen saisi ja paljonkohan se kustantaisi. Gus alkoi juuri selittää ehdottaneensa sen leikillään ja että niin ison telttakankaan, telttakeppien ja kaminan rahtaaminen pitkin Johtoa voisi olla ongelmallista, kun salin puhelin pirisi ja Gary nousi suunnittelupöydän äärestä mutisten jotain kirotuista puhelinmyyjistä.
"Viridianin sali, johtaja Blue." tämä vastasi puhelimeen innottomasti. Gus alkoi kuunnella puolella korvalla mitä Gary puhui salin puolella samalla kun Siili vakuutteli etteivät kylmät yöt häntä häirinneet.
"No sepäs sattui, mutta mitä se minua hetkuttaa? ... Tiedän, tiedän, niinhän minä sanoin, muttei se tarkoita että alan hänen perässään juoksemaan... hetkinen!" Gary puheli ja vilkaisi sivuhuoneen suuntaan mietteliäänä.
"Oikeastaan minulla onkin hänelle asiaa. Olen siellä puolessa tunnissa!" Gary sanoi ja Gus kuuli puhelimen sulkeutuvan. Hetken kuluttua salinjohtaja palasi sivuhuoneen ovelle.
"Gus, tuleppas tänne hetkeksi. Anteeksi, perheasioita." Gary pahoitteli. Gary ohjasi Gusin perässään salin toimistoon ja sulki oven perässään. Toimisto oli pölyinen ja levällään papereita, ilmeisesti (ja yllättämättä) paperihommat eivät paljoa Garya hetkauttaneet.
"Minä käväisen vielä ukin luona, voinko luottaa siihen, että jos olen pari tuntia poissa, sinä et aloita Sipin kanssa pientä sotaa?" Gary kysyi.
"Miksi sinä näin samantien sinne palaat?" Gus kysyi kummissaan.
"Ilmeisesti eräs vanha tuttu saapui ukin luo juuri sopivasti samana iltana kun olen sieltä lähtenyt, ja minulla sattuu olemaan tälle herralle vähän tärkeää asiaa, liittyen myös meidän matkasuunnitelmiimme. Eli tarvitseeko minun pelätä salin räjähtävän sillä välin kun olen poissa?" Gary selitti.
"Niin, koska minähän ne riidat aina aloitan. Anteeksi," Gus sanoi kun Gary avasi suunsa argumenttiin, "eiköhän me jo sovita samojen seinien sisälle kun Siilikin on täällä."
"Hyvä. Palaan illemmalla." Gary sanoi.

Gary ilmoitti pikaisesti Sipille aikeensa ja pian hän oli jo kiitävän Arcaninensa selässä matkalla Palletiin. Hetken kuluttua myös Siilin puhelin häiritsi suunnittelua.
"Halloo? Ai, hei äiti, ei, kaikki on hyvin, tapasin vain..." poika vastasi ja lähti puhumaan puheluaan muualle. Sip ja Gus jäivät huoneeseen Gusin Pokémonien ja Siilin Dunsparcen kanssa. Tunnelma oli lievästi sanottuna hieman ahdistava. Sip siirtyi katsomaan päättäväisesti seinällä roikkuvaa taulua nuoremmasta Garysta ja Squirtlesta, kun taas Gus katseli vastapäistä katonrajaa mietteissään. Nyt olisi ainut hetki sanoa eräs asia, mutta sen muotoilu oli vielä hieman kesken, ja tässä tilanteessa se saattoi olla hazardia. Tykistömetaforin sanottuna muotoilu oli tässä tilanteessa kuin sivuttaisarvo, jos se oli perseellään niin kranaatti tippuu luultavammin tulenjohtajan niskaan kuin kohteeseen, Gusin toimiessa metaforisena tulenjohtajana.
"Voinko pyytää sinulta jotain?" Gus kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"...en kai minä sitä voi estääkään." Sip vastasi. Todella rohkaisevaa.
"Sinä esitit ehtona tälle reissulle sen että jos sinä katoat omille teillesi, emme ala huutelemaan perääsi. Minä hyväksyn sen... mutta-" Gus sanoi varovasti, katsoen kuinka Sipin pää kääntyi hänen suuntaansa mutan kohdalla. Nyt oli vaarana että vertauksellinen tykki ei edes laukeaisi ja kranaatti tippuisi putkesta metaforatykkimies-Gusin jalkoihin ja räjähtäisi siinä.
"-jos päätät lähteä, kerro siitä ensin. Kerro edes hieman miksi katoat ja milloin meillä on mahdollisuus taas tavata sinut - vai onko ollenkaan." Gus sanoi. Sip ei sanonut mitään, tuijotti vain Gusia.
"Minulle riittäisi 'Hei, minun pitää ehdottomasti lähteä tekemään yksi tärkeä juttu, anteeksi hirveästi, älkää minusta huolehtiko, olen pahoillani, jäisin niin mielelläni.'" Gus esitti.
"Ja entä jos en edes halua jäädä, niinkuin viime kerralla? Tai en olisi pahoillani?" Sip kysyi kylmästi. Gus nielaisi. Tulikomentoja. Huomio - tulta!
"Sillä ei ole mitään merkitystä. Riittää, että osoitat edes jotain toisten huomioon ottamista. Se sattuu huomattavasti vähemmän meihin muihin." Gus sanoi. Sip tuijotti häntä edelleen kylmästi. Ainakin kranaatti lähti eikä räjähtänyt putkeen tai jalkoihin.
"Me emme suutu. Jos se on jotain mitä sinä haluat tai mitä sinun täytyy tehdä, selvä homma." Gus pyysi. Sipin reaktio jäi tulematta kun Siili sai puhelunsa päätökseen ja saapui huoneeseen.
"Sori, äiti oli vähän pahana kun oli turhaan pitänyt ruokaa lämpimänä... mihinkäs me jäätiinkään?"

Kirjoittaja **Sieppeli** » Ke Joulu 25, 2013 10:47

"Siihen, että te kaksi menette Lavender Towniin kahdestaan ja me loput tulemme mukaan myöhemmin, " Sip totesi lyhyesti ja ytimekkäästi ja korostaakseen sanojensa lopullisuutta hän nousi ylös tuoliltaan ja häipyi huoneesta.
"Sip-" Gus yritti huudella perään ymmärtämättä rikkoneensa nyt jo täysin sitä ainoaa matkan ehtoa.
"Mitä tapahtui?" Siili ihmetteli katsellessaa sulkeutunutta ovea ja Gusia vuoron perään, "mistä Sip suuttui?"

Gus huokaisi, painaen päätään käsiinsä hetken.
"Kuules Siili, elämässä on tällainen pieni asia kuin naiset. Sinua vanhempana minä annan tämän neuvon: Älä ikinä yritä ymmärtää heitä. Siitä ei tule ikinä yhtään mitään."

Eihän siinä sitten ollut muuta mahdollisuutta kuin alkaa lähteä. Sen verran he saivat kuitenkin Sipin kanssa sovittua, että he tapaisivat Saffron Cityssä parin päivän päästä. Mutta ennen kuin he lähtivät kahteen mieheen yhtään minnekään,

Kirjoittaja **Siilinpiikki** » Ke Joulu 25, 2013 2:35

... piti heidän vielä käydä professori Oakin luona.
"Jaa että taas matkaan", Oak totesi heidän ilmoitettua asiansa.
"Voinko jättää pokémonini tänne siksi ajaksi?" Siili kysyi.
"Miksi?" Gus yllättyi.
"Mitä ideaa salipääliköiden haastamisessa olisi, jos voittaisin ne tuosta vaan?" Siili totesi ylimielisesti. "Sitä paitsi en muuten pääsisi tutustumaan uusiin pokémoneihin. Dunsparce kyllä tulee mukaan. "
"Onnistuuhan se", Oak sanoi.
"Kiva", Siili vain totesi. "Menen selittämään niille tilanteen."
Professori Oak ja Gus jäivät kaksin pojan lähtiessä.

* * *
Päästyään takapihalle Siili vapautti pokémoninsa palloistaan. Siinä ne kaikki olivat, yhdessä. Hän ei voinut olla koskaan ihastelematta Arcaninen kasvua. Se oli ollut niin pieni pentu... Ja Vaporeon. Sekin oli löytynyt sisarensa huomasta ja nyt se oli niin itsenäinen. Sitten oli ne hankalammat tapaukset... Pinsir oli yhä Siiliä pidempi, mutta ei ollenkaan niin pelottava kuin oli alkuun vaikuttanut. Hypnoa hän ei ollut uskonut koskaan päästänyt uudestaan uniinsa, mutta se oli paljon helpompi tapaus kuin Haunter. Honchkrow ei ollut kyllä muuttunut miksikään. Sillä oli yhä suuri egonsa tallella, että sitä ei voinut välillä millään pidätellä. Nyt se kuitenkin muiden pokémonien kanssa tuijotti häntä kuin arvaten tilanteen.
"Juttu on näin", Siili alkoi selittämään takellellen , "että minä lähden matkalle... Enkä voi ottaa teitä kaikkia mukaani."
Vasta tässä vaiheessa hän ymmärsi, kuinka läheiseksi hän oli ehtinyt heidän kanssaan tulla. Kun muut olivat jättäneet hänet, olivat pokémonit pysyneet hänen rinnallaan. Nyt hän jättäisi toverinsa. Siili kuitenkin tiesi tämän olevan tarpeellista omalle kehittymiselleen.
"Täällä teillä on paljon tilaa temmeltää", poika selitti enemmän itselleen kuin pokémoneilleen. "Ette ehdi huomatkaan kun olen jo takaisin."
Siili kääntyi takaisin katsomattaan taakseen. Näiden hyvästien piti olla iloisemmat...

* * *
Siilin ollessa poissa Gus selitti ottoisälleen matkasuunitelmia.
"Tuskin ehdin nähdä sinua, kun olet taas matkassa-" Oak aloitti.
"Tiedän että olisit tarvinnut apua täällä-"
"En minä sillä", Oak keskeytti Gusin selittelyn. "Sinua on oikein mukava nähdä pitkästä aikaa, mutta kenttätyö on heiniäsi. En tiedä, mitä puuhasit Lavenderissa, mutta oikein pitkä matka tulee tekemään teille kaikille vain hyvää. Ja jos minulta kysytään, nuorukainen tarvitsisi hieman ravistelua."
"Ai Siilikö?" Gus ihmetteli. "Oma vilkas itsensähän hän on."
"Hän on päässyt hieman vallattomaksi teidän ollessa poissa", professori selitti. "Tallustelee laboratoriossani kuin omistaisi koko paikan."
"Mitä sinä haluat minun tekevän..?" Gus mietti.
"Mitä minä tarkoitan on, että hän tarvitsee roolimallia", Oak pyöritteli, "ja tiedän erään, kenestä siihen ei ehkä ole..."
Ovi läimähti, kun Siili tuli takaisin.
"Voidaanko jo lähteä?" poika kysyi reippaasti.

Kirjoittaja **Gustaffsson** » Ke Joulu 25, 2013 7:51

Juuri kun Gus ja Siili olivat tekemässä lähtöä, laboratorion puhelin soi ja professori Oak riensi vastaamaan.
"Olen kuullut paljon puhelinten pirinää viime aikoina..." Gus mutisi vetäessään kenkiä jalkaansa.
"Oakin laboratorio, professori Oak puhelimessa. ... Kyllä hän sattumalta on paikalla, hetki vain. Gus! Sinua kysytään!"
"Minua?" Gus yllättyi ja lähti puoliksi sidotut kengät jalassaan puhelimeen.
"Haloja?"
"Hei Gus, Liz täällä terve. Minulla on vähän ikäviä uutisia, joudumme lopettamaan loman lyhyeen ja palaamaan Lavenderiin."
"No ei se nyt niin huono uutinen ole, olin joka tapauksessa jo lähdössä takaisin." Gus vastasi.
"Mitä?! Et kai sinä ihan vapaaehtoisesti ollut karkaamassa lomaltasi?" Liz ällisteli vihaisen kuuloisesti.
"Mitä väliä sillä on jos olisin kuitenkin joutunut lähtemään takaisin?" Gus kysyi yllättyneellä puolustuskannalla. Linjoilta kuului rahinaa kun Liz huokaisi luuriin.
"Joka tapauksessa, isosetä on nyrjäyttänyt nilkkansa aika pahasti liukastuessaan ulkoillessaan Pokémonien kanssa. Sinä tiedät millainen hän on, hän ei suostu lepäämään laakereillaan vaikka lääkäri on vartavasten niin määrännyt. Oikeastaan meille on tuplasti työtä kun Pokémonien lisäksi pitää vahtia vielä isosetääkin, ettei hän tohottamisellaan pahenna jalkaansa."
"Sepä ikävää. Jos tavataan vaikka Viridianissa ja mennään sieltä yhtä matkaa?" Gus ehdotti.
"Ei, olen nopeammin Palletissa kuin sinä Viridianissa. Tulen noukkimaan sinut kyytiin tunnin päästä." Liz sanoi.
"Täh? Etkös sinä ole vielä vanhempiesi luona lähellä Goldenrodia? Miten sinä tunnissa ennätät Palletiin?" Gus kysyi.
"Kohta näet. Nähdään tunnin kuluttua!" Kliks. Tuut - tuut - tuut... Gus sulki puhelimen kummissaan.
"Kuka se oli?" Oak kysyi kiinnostuneen kuuloisena.
"Työkaverini. Hän tulkee tunnin päästä hakemaan minut. En näköjään voikaan käydä vain sanomassa herra Fujille että lyön hanskat tiskiin, hän on nyrjäyttänyt jalkansa ja tarvitsee apua. Joutunen ainakin viikon olemaan vielä töissä." Gus sanoi. Siili päästi pettyneen ja ärtyneen voihkaisun.
"Noh noh, emme me kuitenkaan ihan heti olisi voineet Johtoon lähteä, yöt ovat vielä niin kylmiä." Gus lohdutti.
"Ei pieni kylmyys haittaa, heikot sortuu elon tiellä!" Siili sanoi mahtipontisesti.
"Mikä sinun työkaverisi nimi on?" Oak kysyi.
"Hm? Liz... tai siis Elizabeth, mutta Liziksi häntä kai kaikki kutsuvat." Gus mutisi hämmentyneenä Oakin puheenaiheesta.
"Onko hän kiva?" Oak kysyi hymyissä suin.
"Ihan kiva, hyvä Pokémonien kanssa ja ystävällinen... melkein pakotti minut lähtemään lomalle, saattoi minut perille asti varmaan varmistaakseen etten katoa matkalla." Gus sanoi.
"A-haa..." Oak sanoi edelleen viekkaasti hymyillen. Gus ei aivan ymmärtänyt, mutta epäili ottoisän pilailevan hänen kustannuksellaan ja paineli ulos polttamaan piippuaan.
"Mitä minun muka pitäisi tehdä jos ei vielä viikkoon päästä lähtemään?" Siili murjotti ulkona.
"Voisit vaikka mennä pitämään Sipille seuraa. Saatte kilpailuttaa toisianne parempiin suorituksiin Johton saleilla." Gus ehdotti.
"Hm, ehkäpä..." poika mietti.

Tunti ja muutama minuutti päälle kului.
"Ihmeissäni olisin ollutkin jos hän tunnissa tänne ehtii Goldenrodista asti..." Gus mutisi. Samalla jokin lensi taivaan poikki niin vinhaa kyytiä että sen ilmavirta heitti pihalla taapertelevan Cyndaquilin selälleen.
"Oih!" Siili henkäisi ihmeissään. Tunnistamaton lentävä esine tunnistettiin suureksi lohikäärmepokémoniksi, joka kääntyi sulavasti ja laskeutui laboratorion pihaan Liz selässään.
"Dragonite!" pihalle sännännyt professori Oak sanoi haltioissaan. Gus ja Siilikin olivat tunnistaneet Pokémonin, olivathan he sellaiseen nähneetkin Indigo-liigan turnajaisissa Sipiä vastaan mutta he olivat liian sanattomia näystä.
"Heippa! Sori kun kesti." Liz tervehti laskeutuessaan Pokémonin selästä.
"Mi.. si... sinulla on Dragonite?! Miten et ole kertaakaan näyttänyt sitä kahden kuukauden aikana?" Gus kysyi suu edelleen ällistyksestä auki.
"Oikeastaan se ei ole pelkästään minun, se on perheeni yhteinen Pokémon ja viettänyt aikaa vanhempieni luona. Nyt päätin lainata sitä että päästään äkkiä Lavenderiin."
"Sinun vanhempasi pyörittävät Pokémon-PÄIVÄKOTIA ja teillä on Dragonite?" Gus äimisteli edelleen. Liz nauroi ja taputti Dragoniten kaulaa varvistaen, vain hädin tuskin siihen yltäen.
"Sille on tarinansa. Onko tämä pikkuveljesi?" Liz kysyi tarkoittaen Siiliä, joka hänkin tuijotti puolilegendaarista Pokémonia haltioissaan.
"...täh? Ei, ei, tämä on ystäväni Siili, ja tässä onkin professori Oak. Siili, proffa, tässä on Liz, työkaverini." Gus esitteli.
"Hauska tavata. Nyt tajuan mikä Gusia Lavenderissa oikein pidätteli..." Oak sanoi, mutta Gus oli liian lumoutunut Dragonitesta tajutakseen Oakin kiusoittelun.
"Noh, meidän on parasta mennä, Gus." Liz sanoi ja Gus ravisteli itsensä irti Pokémonin ihailemisesta.

Kirjoittaja **Sieppeli** » Ke Joulu 25, 2013 10:56

Pari päivää myöhemmin, ei missään tapauksessa illalla tai hämärän aikaan vaan valoisalla, auringon paistaessa, Gus suuntasi Pokemontorniin. Hän kulki tutun tien tornin käytäviä pitkin Cyndaquil, Mudkip ja Pikachu kipittäen perässään suojellen mahdollisilta vastaantulevilta Zubateilta tai kummituksilta, joita Gus ei tahtonut nähdä. Hän vain etsi tiensä kohti tuttua paikkaa, jossa melkein jo asui.
Hautakivi oli siisti, juuri sellainen, mikä sopi palveluksessa kuolleelle Pokemonille. Jatkuva paikallakäynti piti myös ympäristön siistinä, samalla, kun monet muut kivet olivat pölyn ja kaiken maailman hämähäkinverkkojen peitossa.
Kuin tutun rituaalin omaisesti Gus pyyhki pölyt kiven päältä ja jäi seisomaan siihen vierelle hetken osoittaen kunnioitustaan poistuneille hengille. Sitten hän vain tuijotti alas kiveen kaiverrettua tekstiä.

* * *

"Joten kuka hoitaa salia?" Sabrina käännähti katsomaan Sipiä ja Garyä, joista kumpikaan ei oikein uskaltanut katsoa voimakastahtoista naista muualle kuin varpaisiin.
"Red, " Gary totesi nopeasti pitäen päätään alhaalla puhuessaan toiselle salijohtajalle.
"Pokemonmestari? Miksi?" Sabrina kysyi. Sip arveli, että oikeasti nainen oli jo lukenut totuuden Garyn mielestä ja puhui vain osoittaakseen yhtä lailla jonkinlaista kunnioitusta toista kohtaan.
"Koska en luota kehenkään muuhun yhtä paljon?" Gary myönsi epävarmasti, vaikka tarkoitti joka sanaa. Sabrina sulatteli asiaa vähän aikaa. Pieni nukketyttö kikatteli hänen sylissään.
"Sip, " nyt Sabrina puhutteli omaa työntekijäänsä, "oletko saanut sairaslomasi aikana sen aikaan, minkä kerroit tekeväsi?"
"Kyllä, " Sip vastasi yllättävän rauhallisena, "minulla on nyt vahva käsitys Kanton alueen uskonnosta ja uskomuksista sen verran, mitä kirjoissa luki."
"Hyvä, " Sabrina totesi lyhyesti, "entä oletko valmis matkustamaan?"
"En, " Sip osasi vastata tähänkin, "mutta Viridianilla ei ole enää mitään annettavaa."

* * *

Siili ja Dunsparce istuivat hotellin pöydän ääressä ja söivät pähkinöitä. Joka toinen pähkinä meni Siilin suuhun, joka toinen päätyi Dunsparcelle.
"Onpa hassua olla kahdestaan, " Siili totesi ehkä jo viidettä kertaa, heittäen samalla pähkinän ilmaan, josta Dunsparce sen nappasi suuhunsa. Pokemon mussutti pähkinäänsä iloisena eikä välittänyt siitä, että sen kouluttaja toisteli asioitaan.
"Käydäänkö tänään vielä Dojolla?" Siili puhui tietenkin taisteludojosta, jossa hän oli käynyt tasan yhden kerran harjoittelemassa. Dunsparce nosti päätään ja päästi äänen, jonka Siili tunnisti innostuneeksi.
"Ai käydään?" Poika innostui, "haluatko todella?" Dunsparce heilautteli häntäänsä innoissaan. Otteleminen antoi heille molemmille uutta ajateltavaa siksi aikaa, kunnes loput porukasta tulisivat paikalle. Gus varmaan joku päivä ilmestyisi kaupunkiin. Varmaan?

* * *

Parin tunnin päästä Sip ja Gary poistuivat Saffron Cityn salilta käytyään ensin keskustelemassa salin johtajan kanssa ja sitten niiden kanssa, jotka salilla harjoittelivat.
"Aha, okei, Siili on jättänyt viestin. Hän meni kaupungin toiselle salille harjoittelemaan, " Gary luki puhelinkännykkälaitteestaan.
"Kiva, " Sip mutisi.
"Mennäänkö sinne?" Gary kysyi laittaessaan laitteensa pois.
"No, eipä tässä parempaakaan tekemistä ole kun odottelemessa sitä hiton setääsi, " Sip ei ollut niinkään ärsyyntynyt, vaan hän vain kuulosti väsyneeltä.
"Miksi muuten aikanaan päädyit asumaan Saffron Cityyn?" Gary päätti jutuskella kivoja kun he suuntasivat toiselle puolelle kaupunkia.
"Koska täällä oli kaksi salia, joissa ei vain oteltu salinjohtajaa vastaan vaan myös itse kouluttaja joutui koetukselle, " kuului vastaus, ja vastaajan äänessä kuului, miten hän hymyili, "toisessa fyysiset kyvyt, toisessa se mikä vaikuttaa pään sisällä. Se oli kiinnostavaa."
"Lavender Townin läheisyys ei siis vaikuttanut asiaan?" Gary tarkisti.
"Näh."
"Sitten olin siinä tapauksessa väärässä. No, itsehän en ole oikeastaan ikinä ollut Lavender Townin ja varsinkaan sen tornin suurimpia ystäviä, joten noh, jaa." Gary kadotti ajatuksensa.
"Noh, " Sip jatkoi siitä ja virnisti, "kuolema ei olekkaan houkutteleva ajatus, eikä varsinkaan kuolemanjälkeinen elämä."
"Sinähän sen tiedät, " Gary virnisti takaisin, napaten piruuttaan Sipin käden ja laskien sille piruuttaan suudelman. Joskus vielä hän olisi saanut samasta nyrkistä vielä turpaansa, mutta ei enää, se aika oli jo takana. Jokin toinen päivä ehkä.

* * *

Gus tunsi paikan kylmenevän. Hän havahtui, ja huomasi istuvansa edelleenkin tutun haudan edessä. Oliko hän ollut siinä kauankin ja miten hän oli päätynyt maahan, juuri äskenhän hän vielä seisoi.

Kirjoittaja **Gustaffsson** » To Joulu 26, 2013 12:58

"Cyn, cyn, cyyn!" Cyndaquil hänen vieressään vikisi ja raapi hänen takinhelmaansa peloissaan. Mudkip istui hänen sylissään ja katseli huolestuneena kouluttajaa. Ja Pikachu - Pikachu?
"...ssä Pikachu on?" Gus ihmetteli heikolla äänellä. Sitten hän katsoi käsiään, jotka olivat kalpeat. Hän tärisi kylmyydestä ja jostain muusta. Mitä täällä oikein tapahtui? Gus yritti nousta pystyyn, mutta jalat olivat niin puutuneet että hän tupsahti kyljelleen. Perhana. Tilan- ja ajantajun parantuessa hän huomasi paikan olevan huomattavasti pimeämpi kuin näennäinen hetki sitten. Ilta oli pimennyt. Kuinka kauan hän oli istunut siinä? Ja missä se Pikachu oli? Ehkä oli parasta

Olet... täällä...

Gus säikähti niin että kaatui toiselle kyljelleen. Kuka helvetti tuon sanoi? Ääni oli kuiva ja rahiseva. Mudkip ei näyttänyt kuulevan ääntä vaan säikähti kouluttajan säikähtämistä, mutta Cyndaquil tarrautui isäntäänsä kuin turvautuen. Kuuliko se saman? Miksei Mudkip kuullut sitä?

Olen... jumissa...

Nyt hän oli varma siitä - hän ja Cyndaquil kuulivat saman äänen. Mudkip vain kierteli noita kahta kummissaan.

Olen yksin... niin yksin...

Sanat eivät olleet uhkaavia, mutta Gusin järjenjuoksu hidastui ja ainut mitä hän pystyi ajattelemaan oli pelko. Kuuluiko ääni... haudan takaa?

Liitytkö seuraani?

"E... en halua... eii!"
"Cyyyyyyyyyn!"
"Gus! Gus, ei mitään hätää!" Gus tunsi käsiparin tarttuvan hänen viuhtovien käsiensä ranteisiin.

Viimeinkin... tuoretta lihaa...!

Gus näki yllättäen kuvan haudasta kömpivästä puolimaatuneesta ihmisruumista... hän näki kädet jotka olivat hänen ranteidensa ympärillä, ne olivat rujot, mädäntyneet, valkoinen iho roikkui paljastaen ällöttävän mädän lihan ja sen välistä näkyi luut -
"AAAAAAARGH!"
"Rauhoitu! Äh, Pikachu, auta vähän!"

ZAP.

Vääristynyt, karmiva kuva katosi sähköshokin kiertäessä hänen kehonsa läpi. Hän näki huohottavan ja yhtä lailla sähkötetyn Cyndaquilin edelleen hänen rintaansa vasten käpertyneenä ja Lizin kumartuneena hänen puoleensa Pikachun ja Mudkipin kanssa.
"Mit... missä... minä... se..." Gus soperteli ja nousi istumaan sekavassa olotilassa.
"Ole ihan rauhassa. Mitä tapahtui? Sanoit neljä tuntia sitten viipyväsi tunnin... arvelin että tarvitset vain omaa aikaa, mutta sitten Pikachu tuli hätäisenä orpokodille ja... Gus?" Liz ihmetteli kun Gus vain tuijotti kalpeita käsiään.
"Valkoinen käsi..." tämä vain mutisi. Liz tarttui miehen käsiin omillaan.
"Sinun kätesihän ovat ihan kylmät! Cyndaquil, tarvitsemme pikku selkänuotiotasi... Cyndaquil?" Liz katsoi tulipokémonia, joka maata värjötti kyljellään ja värisi aivan yhtä säälittävän onnettomasti kuin isäntänsäkin.
"No voi jestas sentään." Liz mutisi ja auttoi Gusin pystyyn ja lykkäsi Cyndaquilin tämän syliin, alkaen sitten taluttaa miestä pois hautojen keskeltä.

Päästyään pois Pokémon-tornista Gusin ajatukset alkoivat seljetä. Olo oli yhtä surkea kuin silloin kun hän oli nähnyt Venonatin kuolevan, koko muu maailma tuntui pysähtyneen yhden hetken vuoksi. Mutta miksi? Mitä oikeastaan oli tapahtunut? Hän oli menettänyt ajantajunsa, kuullut ääniä ja nähnyt... hyi helvetti.

Kun he saapuivat orpokodille, Liz istutti Gusin olohuoneen sohvalle takan ääreen ja alkoi oitis häärätä siihen valkeaa. Kuului klonksutusta, kun herra Fuji saapui huoneeseen kävelykeppinsä kanssa.
"Kas, palasihan se karkuri!" tämä hörähti hyväntahtoiseen tapaansa, mutta vakavoitui huomatessaan veljentyttärentyttärensä hätäisen hääräämisen ja Gusin tyhjän katseen.
"Gus?" vanha mies kysyi varovasti.
"Olen kunnossa." Gus vastasi pienellä äänellä.
"Ja hitot olet, tuo oli ensimmäinen järjellä ymmärrettävä lause minkä olen saanut sinusta irti sen jälkeen kun sinut löysin! Äh, tulitikut on loppu!" Liz ärähti ja paiskasi tyhjän tulitikkuaskin lattialle. Kuin käskystä Gusin sylissä istuva Hurry puhalsi suustaan liekkejä takkaan, jossa Lizin asettamat sytykkeet leimahtivat liekkeihin. Takkapuiden rätinä ja oranssi tulenkajo täytti hämärän huoneen.
"Mitä tapahtui?" herra Fuji kysyi istuutuessaan alas. Koska Gus oli valahtanut vähäpuheisten valtakuntaan, Liz antoi selityksen omasta näkökulmastaan; kuinka Pikachu oli tullut hakemaan hänet apuun ja kuinka hän oli löytänyt Gusin ja Cyndaquilin huutamasta kilpaa tyhjyyteen.
"Lavender Town-syndrooma." herra Fuji sanoi nyökäten.
"Että mitä?" Liz kysyi ja Guskin käänsi päätään.
"Siksi sitä sanotaan. Toisinaan kun väkeä saapuu torniin käymään vanhojen Pokémon-kumppaniensa haudoilla, he... miten sen nyt sanoisi, poistuvat hetkellisesti. He eivät välttämättä itsekään huomaa sitä. Olen itse monta kertaa Tornissa käydessäni nähnyt monien istuvan tai seisovan hautojen ääreessä täysin hievahtamatta, kuin transsissa. Olen tavannut heitä hieman tönäistä kuin vahingossa, että he lipsahtaisivat takaisin todellisuuden puolelle. Sanotaan kummituspokémoneiden ruokkivan surevien tuskaa ja heikentäen heitä kun he ovat... poissa." vanha mies kertoili.
"Mutta Gus ei todellakaan istunut paikoillaan." Liz sanoi.
"Sanotaan että tälläiseen transsiin joutuneet saattavat alkaa kuulla ja nähdä asioita, jotka eivät välttämättä edes liity uhriin. Tornin kummituspokémonit tekevät niin saadakseen uhrit pois tolaltaan, epätasapainoon, jopa itsetuhoisiksi. Mutta se on vain vanhaa tarua..." herra Fuji sanoi.
"Minä... minä kuulin... ja näin..." Gus mutisi.
"Mitä sinä näit?" herra Fuji kysyi.
"Setä, eiköhän anneta Gusin levätä... mene sinäkin jo nukkumaan, kaikki talon Pokémonitkin ovat jo unten mailla." Liz sanoi. Herra Fuji myöntyi ehdotukseen ja lampsi kävelysauva klonksuen paikalta.
Liz katseli Gusia hetken ja istuutui sitten tämän viereen sohvalle takkatulen ääreen.
"Minä en pysty nukkumaan tänä yönä." Gus totesi.
"Ei sitten nukuta." Liz vastasi ja nojasi Gusin olkapäähän.
Lopulta Gusin oli kuitenkin syötävä sanansa, takkatulen lämmittäessä kotoisasti hän alkoi torkahdella ja lopulta nukahti rauhattomaan uneen.

Kirjoittaja **Sieppeli** » To Joulu 26, 2013 11:44

Vähän aikaisemmin:

Siili tunsi hien valuvan otsaansa myöten. Taisteludojolla ei annettu armoa, ei Dunsparcelle eikä sen kouluttajallekaan. Hän oli saanut vastustajakseen/kouluttajakseen häntä kolmisen vuotta vanhemman pojan ja tämän Hitmonleen. Dunsparce otteli taistelutyypin Pokemonia vastaan ja samalla Siiliä opetettiin lähitaistelun alkeissa. Kumpikaan ei päässyt helpolla, sillä: Dunsparce oli tottunut ottelemaan kehollaan mutta se ei vielä ollut oikein ikinä päässyt todella fyysisen rökityksen alaiseksi ja Siili ei ikinä edes ollut päätynyt oikein itse ottelemaan. Hänen tehtävänsä oli ollut aina vain kouluttaa Pokemonejaan ja vaikka sekin oli aika lailla fyysistä, oli silti täysin eri asia olla itse hakkauksen alla. Häntä vanhempi vastustaja, Edric, oli oman kertomansa mukaan kasvanut taistelutyypin Pokemonien seurassa ja hänen oma isänsä oli myös ollut taistelutyypin kouluttaja. Edric oli siis jo nuorena joutunut tällaiseen koulutukseen ja nyt noin 14 vuotias nuorukainen jakoi oppejaan innokkaasti Siilille.
"Pidä kädet lähempänä ruumistasi!" Edric huudahti, "Hitmonlee, hyppypotku!" Poika opetti samaan aikaan nuorempaansa ja samalla toisella silmällä keskittyi kahden Pokemonin mittelyyn.
"Ai-täh, Dunsparce- ääääh, tee jotain!" Siili ei tässä vielä ihan pysynyt perässä, ottaen huomioon, että samalla Edric heilautti jalkaansa hänen kasvojaan kohti. Juuri oikealla hetkellä Siili ehti väistää, mutta menetti samalla tasapainonsa ja löysi itsensä maasta.
"Alituinen valppaus!" Edric huudahti innokkaana, ja ojensi kätensä auttaakseen Siilin ylös, "ei siinä muuta tarvita!"
"Kuka hullu kykenee itse tappelemaan samaan aikaan, kun yrittää vahtia Pokemoniaan!" Siili valitti, "Dunsparce, alistus!"
"Hitmonlee, näytä sille mistä sinut on tehty!" Edric kehotti Pokemoniaan edes sinne suuntaan katsomatta. Dunsparce OLI vahvempi, mutta he olivat sopineet, että käyttää saisi oikeastaan vain jokseenkin fyysisiä iskuja, ja siinä Hitmonlee oli parempi.

"Kouluttajien yleisin erhe on antaa Pokemoniensa itse hoitaa ottelun, eikä itse tehdä mitään. Siinä ei synny todellista luottamusta kouluttajan ja koulutettavan välillä, jos vain toiseen sattuu!" Edric intoili. Siili kuunteli näitä sanoja tarkkaan.
"Okei, " hän totesi, "okei. Kokeillaanko uudestaan?"
"Jousta enemmän jaloista!" Edric nyökkäsi Siilin polvia kohti, "niin pääset nopeammin liikkeelle ja olet aina valmis!"

Siili katsahti toiselle puolelle dojoa ja menetti hetkeksi keskittymiskykynsä. Siinä pienessä hetkessä hän seurasi Sipin toimintaa, joka oli tullut paikalle noin tunti sitten ja saanut heti vastustajan (joka puheesta päätellen oli tytölle tuttu). Sillä hetkellä tämä vastustaja ja Sip olivat ottaneet käsittelyyn kepit jotka oletettavasti toimivat miekkojen vastikkeena ja he ottelivat käyttäen samalla Pokemonejaan enemmänkin apuna kuin erikseen ottelemassa, kuten Siili ja Edric. Poika, jota vastaan Sip taisteli, omisti vasta pienen Riolun, mutta se oli ketterämpi kuin Edric ja Hitmonlee yhteensä. Yhdessä poika ja Riolu ottelivat Sipiä vastaan niin, että kaikilla oli ase kädessään ja vaikutti siltä, että Sipillä ei ollut yhtään Pokemonia apunaan: Mikä oli vain harhaa, sillä näkymättömistä torjunnoista Siili arveli Dusclopsin olevan hyvinkin lähellä. Kummituksen näkymättömyysedusta huolimatta Sip oli selvästi alakynnessä kuntonsa perusteella, mutta käsitteli keppimiekkaansa pelottavan taidokkaasti - mikä lieni seurausta siitä, että hän oli kuitenkin asunut kaupungissa vuosia. Pojalle ja hänen Riolulleen tuskin tuli edes hiki, mutta Siiliä pelotti meno jo kaukaa katsoessa.
Siinä pienessä katsahtamishetkessään Siili unohti missä oli ja siitä seurauksena häntä potkaistiin poskelle.
"Hei, sinun piti olla aina valpas!" Edric enemmänkin nauroi. Siili ei niinkään tuntenut kipua, vaikka tuntuihan potkaiseminen ilkeältä. Ehkä vuosi sitten hän olisi vielä purskahtanut kivusta itkuun, mutta nyt hän oli jo iso poika ja olihan hän kokenut pahempaakin: Pieni potku ei tuntunut missään. Hän nieli kivun ylpeänä ja oli jo hetkessä valmis oppimaan lisää. Ennen seuraavaa osumista hän oppi pitämään käsiään niin, että pystyi torjumaan mahdolliset tulevat potkut. Sen jälkeen hän oppi ottamaan iskun pehmeästi vastaan. Vielä sen jälkeen hän oppi alkeet siitä, miten hän joskus voisi käyttää sitä tilannetta hyväkseen ja päästä tilanteen herraksi, mutta siinä vaiheessa hänenkin voimansa alkoivat loppua ja ilta pimentyä. Edric toisaalta vaikutti yhä siltä, että voisi juosta vaikka Hoenniin ja takaisin.

Siili kiitti ottelusta, kumarsi kohteliaasti ja Dunsparce lennähti hänen olkapäälleen hengähtämään. Hiivatun mato oli kehdannut kasvaa puolen vuoden aikana ja nyt se ei meinannut edes mahtua olemaan siinä. He suuntasivat Sipin ja Garyn luokse, jotka olivatkin jo odottamassa häntä taistelualueen ulkopuolella. Sip ei ollut vielä suostunut luopumaan keppimiekastaan, vaan hän pyöritteli sitä innokkaasti käsissään.
"Minä tarvitsen oikeasti miekan, " hän totesi heittäessään kepin ilmaan ja nappaamalla sen kiinni, "oikean, kunnon miekan. Kai niitä jostain saa?" Kukaan ei vastannut, Siili vain kaivoi repustaan vesipullon, josta puolet sisustasta meni hänen suuhunsa ja puolet Dunsparcelle.
"Sitten suihkuun!" Hän sanoi reippaasti, piilottaen väsymyksensä.
"Laitakaupungilla on kylpylä, eikö se olisi parempi treenin jälkeen?" Sip ehdotti. Siili innostui tästäkin ajatuksesta.

Kirjoittaja **Gustaffsson** » To Joulu 26, 2013 8:01

KOP. KOP. KOP.
Gus heräsi kopisevaan ääneen. Kello oli yksi yöllä, takkatuli oli jo sammunut. Hetken hän luuli kuulleensa omiaan, mutta sitten ääni toistui hieman kovempaa. Se ei kuulunut ulko-ovelta, vaan orpokodin Pokémonien lepohuoneen ovelta. Hän nousi varovasti pystyyn ettei herättäisi Pokémonejaan tai Liziä, joka oli nukahtanut sohvalle hänen viereensä.
KOP. KOP! KRÄK!
"Tullaan, tullaan." Gus mutisi ja käveli lepohuoneen ovelle. Hän avasi ovea varovasti - ja samantien sen raosta ryntäsi ulos Cubone.

Cubonesta oli tullut orpokodin pitkä-aikaisin asukas sen jälkeen kun Richie-Raichu oli kuollut edellisenä vuonna. Cubonen emo oli kuollut yli viisi vuotta sitten Rakettiryhmän käsissä. Siitä asti äksyilevä Cubone oli asunut herra Fujin luona, eikä sillä ollut mahdollisuuksia palata luontoon eikä sitä kukaan huolisi koulutettavakseen.

"Mitä sinä riehut? Onko nälkä?" Gus kysyi varovasti katsoessaan oven sisäpuolta - Cubone oli hakannut siihen luunuijallaan melkoiset jäljet. Todellisuudessa hän tiesi mitä yksinäinen pikku Pokémon halusi. Hänen ei tarvinnut edes katsoa ikkunasta tietääkseen että oli täysikuu - Cubonet olivat tunteikasta lajia, ja täysikuun aikaan ne olivat kuin emotionaalisia aikapommeja. Tämä Cubone ei ollut luonnostaan tunteikasta sorttia, luultavasti koska se oli elänyt käytännössä ilman emoaan, mutta täysikuun aikaan sille yleensä tuli hinku käydä katsomassa emonsa hautaa Pokémon-tornissa.
Cubone murahti käskevään sävyyn ja osoitti luunuijallaan ulko-ovelle, kuin sanoakseen "Noniin poika, lähdetäänpäs." Gus oli tutustunut tähän yksilöön ihan tarpeeksi viimeisen kahden kuukauden aikana tietääkseen, että kun Cubone tälle päälle sattui, siinä ei auttanut vaikka kello oli aamuyön tuntien puolella. Hetken Gus oli jo lähdössä herättelemään Liziä, mutta sitten hän epäröi. Herättäiskiö hän Lizin tälläisen pikkuhomman takia vain siksi että pelkäsi? Oliko hän mies vai hiiri? Herranjumala, Gus, olet armeijan käynyt mies, näytä vähän selkärankaa. No okei, olit kirjurina, mutta silti.
Cubone murahti uudestaan ja kopsautti luunuijaansa kärsimättömänä lattiaan. Gus tulkitsi tämän lauseena "Vähän vauhtia tai tämä kolahtaa kulkusiin."

Gus huokaisi, hylkäsi päähän pilkahtaneen ajatuksen nuijanukuttamisesta ja heitti takin päälleen.

Kirjoittaja **Sieppeli** » To Joulu 26, 2013 8:27

"Taas täällä, " Gus mutisi Pokemontornille, joka vaikutti jälleen kerran vain epämiellyttävämmältä paikalta olla. Jälleen kerran Gusin teki mieli vain vähemmän mennä sisään. Ainoa, mikä häntä todella kutsui, oli se yksinäinen hautakivi muiden joukossa. Jos sitä ei olisi, Gus ei ikinä tahtoisi enää astua koko pirun torniin. Jos sitä vain ei olisi...
Cubone kipitti tuttua tietä ovelle ja jäi odottamaan, että Gus avaisi sille oven. Kasvattajalla ei ollut muutakaan mahdollisuutta kuin tehdä mitä pyydettiin.
"Mitä jos minä jään tähän odottamaan?" Hän ehdotti Pokemonille, joka suoraan sanottuna ei kuunnellut vaan kipitti sumuiseen torniin. Miksi torni olisi sisältä sumuinen? Äääh.
Jännä tunne valtasi Gusin, kun hän piti ovea yhä auki ja tuijotteli sumuun. Hän tahtoi mennä haudalle. Hän tahtoi. Tahtoi todella paljon. Joten hän meni sisään ja ovi jäi raoelleen hänen takanaan.

Pimeydessä kävellessään hän muisti, miten kivaa olisi jos Cyndaquil olisi nyt paikalla. Hänen jännä tunteensa kuitenkin johdatti häntä eteenpäin tornissa, jossa osasi kävellä vaikka unissaankin. Hautakivelle. Sinne hän tahtoi. Kohti hautakiveä.
Hän kipusi yhden kerroksen.
Hän kipusi toisenkin.
Vasta sitten hän tajusi kivunneensa ohi sen, minne oli alunperin suunnitellut menevänsä. Tämä oli väärä paikkan, hänen pitäisi mennä takaisin. Gus havahtui jännästä tunteestaan ja tajusi, ettei nähnyt oikeastaan mitään. Sumu oli vallannut kolmennen kerroksen.

Perkeleen huono aika olla ottamatta Pokemoneja mukaan. Puolustappa siinä itseäsi aseilla kummituksia vastaan - ai, joo, eihän sinulla ole niitäkään. Hienoa Gus, olet roaalisti kusessa jos et nyt lähde pois.
Hän pyörähti ja meinasi kääntyä suuntaan josta oli tullut... Vai oliko hän tullut tuolta? Vai sittenkin tuolta toisesta suunnasta? Voihan *paljon kauniita sanoja*. Gus lähti määrätiedottomasti kävelemään johonkin suuntaan. Seinä tulisi pakostakin jossain vaiheessa vastaan.
Mutta koska suunta oli väärä, hän osui seinän sijaan hautakiveen.
"*Lisää kauniita sanoja*" hän ähki kipua jalassaan. Silloin hän törmäsi toiseenkin kiveen ja kohta löysi itsensä kompuroimasta niiden keskeltä. Lopulta yksi matalimmista kivistä päätyi hänen kohtalokseen, ja Gus kopsahti maahan. Siinä vaiheessa kohtalolla oli oletettavasti ollut ilkeät näppinsä pelissä, sillä aivan naaman edessään Gus näki yhden hautakivistä. 10 senttiä ja hän olisi kolauttanut päänsä siihen. Ihanaa.
Gus olisi tahtonut kiroilla, mutta hautakivi vei hänen huomionsa. Jälleen kohtalolla oli ollut näppinsä pelissä, eikä vain kohtalokaan, sillä yksinäinen kynttilä valaisi tätä kiveä. Jännittävintä kynttilässä oli se, ettei sen tuli vaikuttanut oikealta.
"Virvatuli, " huomasi Gus ajattelevansa nähdessään liekin. Sitten hän keskittyi tekstiin ja suorastaan kirosi mielessään:

Empoleon, Johnnyboy

Gus tuijotti kaiverrettua tekstiä, joka näytti siltä, kuin sitä olisi raavittu jollain huomattavan terävällä näkymättömiin. Tekstistä tuskin sai enää selvää. Sen sijaan kiveen oli kaiverrettu kaiken päälle uusi teksti kömpelösti:

"Kuolema ei ole loppu, vaan uusi alku"

"Hurmaavaa, " Gus mutisi ja kömpi ylös, "tästäkin paikasta sitten piti tehdä entistä karmivampi. Kiva Sip, kiva." Virvatulen liekki ei todellakaan tehnyt sumuisesta tornista miellyttävämpää, vaan sen kylmä sininen liekki vain värjäsi sumua ahdistavasti.
"No, jos joku sitten tahtoisi näyttää minulle tien pois?" Gus parahti tornin kummituksille. Vain tuuli vihelsi nurkissa.
"Kiva, " hän mutisi, "en olisi apua halunnutkaan!"

Kirjoittaja **Gustaffsson** » To Joulu 26, 2013 9:58

Gus kaiveli takkinsa taskuja ja löysi povitaskusta piipun vierestä tulitikkurasian. Eihän yhdellä tulitikulla tässä sumussa paljoa näkisi, mutta ehkä hän sentään erottaisi hautakivet jalkojensa edestä. Hän veti yhden tulitikun askista ja raapaisi. Tulitikku suhahti ja valaisi jotain - nimittäin aivan Gusin edessä tuijottavan Gastlyn. Gus oli sen verran saantu siedätyshoitoa yllättävistä kummitusilmestymisistä ettei säikähtänyt enempää - lähinnä huolestui millä hän tarvittaessa taistelisi tätä aavepokémonia vastaan.
"No mitä?" hän koetti sähähtää kovana.
"Ga-ga-gaaastlyy..." kummituspokémon naurahti ja sen silmät välähtivät - sekunnin murto-osan Gus näki jälleen haudastaan kömpivän mädäntyneen ruumiin. Tämä oli tarpeeksi säikäyttämään hänet, tulitikku tippui lattialle ja sammui ja Gus lysähti suorilta jaloilta polvilleen.
"Sinäkö tuota teet? Miksi?!" hän huusi vavisten ja hikoillen. Gastly ei vastannut, ja kun Gus sai toisen tulitikun sytytettyä kummituspokémon oli jo kadonnut.
"Kusipäät kummitukset." hän mutisi noustessaan varovasti pystyyn. Paremman valonlähteen puuttuminen alkoi jälleen vituttaa, kun portaikosta alkoi näkyä valoa. Joku käveli portaita pitkin.
"Anteeksi! Voisitteko tulla näyttämään minullekin hieman valoa...?" Gus huikkasi portaiden suuntaan.
"Näytän, näytänhän minä, kunhan olen ensin näyttänyt sinulle taivaan merkit!" äkäinen tytönääni vastasi.
"Liz?" Gus kysyi. Liz tosiaan nousi portaat valaiseva Cyndaquil edellään kömpien.
"Kuule, täällä tapahtuu jotain omituista... AUTS!" Gus protestoi kun Liz veti häntä korvasta.
"Mitä-sinä-kuvittelet-tekeväsi? Hiippailet tänne yhdeltä aamuyöllä ilman Pokémoneitasi - ja vielä eilen tapahtuneen jälkeen?!" tyttö protestoi.
"Au, au, au, päästä irti! Cubonea minä tulin tuomaan, se alkoi taas räkkyämällä vaatimaan, päästä irti!" Gus valitti.
"Ja sen sijaan että edes herätät minut niin päätät tulla turvatta ja yksinäsi?" Liz tenttasi.
"En tohtinut, olin jo valmiiksi hereillä, halusin antaa sinun nukkua!" Gus sanoi. Tyttö päästi hänet hieromaan punaista korvanlehteään.
"Missä Cubone on?" Liz kysyi.
"Siellä emonsa haudalla kai." Gus vastasi uikuttaen, ja he kiipesivät neljänteen kerrokseen katsomaan. Cubone tosiaan istui haudan edessä ja näytti puhua palpattavan haudalle elehtien joka sanalla. Hellyttävän surullinen näky.
"Mitä tarkoitit kun sanoit että täällä tapahtuu jotain omituista?" Liz kuiskasi leppyneenä kun he istuutuivat portaikkoon odottamaan että Cubone saisi emolleen juttelun päätökseen tai nukahtaisi sen haudan ääreen.
"Näin Gastlyn, ihan lähietäisyydeltä... yleensä kummitukset täällä eivät näyttäydy, mutta tämä teki. Se väläytti minulle... saman kuvan minkä eilenkin näin. Ihan kuin se yrittäisi kertoa jotain - tai sitten vain ollakseen täysi mulkku." Gus kertoi.
"No kumpikaan meistä ei taida osata puhua kummituspokémoneiden kanssa, joten sen selvittäminen voi olla vaikeaa. Ellet sitten tunne kummitusexperttejä." Liz sanoi. Gus oli hetken hiljaa.
"En tiedä menisinkö sanomaan expertiksi, mutta erään kummitusmagneetin minä kyllä tunnen..." Gus mietti.

Kirjoittaja **Sieppeli** » Pe Joulu 27, 2013 8:05

Liz sai kuljetettua Gusin nukkumaan ja käski Mudkipin, Pikachun ja Cyndaquilin vahtimaan hänen nukkumistaan ("Ettet karkaile enää, näytät hirveältä noissa silmäpusseissa.") Gusilla ei ollut mitään asiaa vastaan, hän vain sulki silmänsä ja päätyi kauniisiin uniin, joissa ei ollut mitään pelottavaa. Sinä yönä hänen unensa olivat oikeastaan yllättävän rauhallisia. Miten surkeaa olikaan seuraavana aamuna herätä siihen, että hän kuuli Lizin kiljaisevan.

Gus havahtui siis kiljaisuun. Kaikki hänen kolmesta vapaalla olevasta Pokemonistaan olivat samalla hetkellä liikkeellä, ihmetellen äänen tulonlähdettä jostain suunnalta taloa. Pikachu oli pöydällä ja Gus ehti juuri ja juuri nähdä miten se säikähti jotakin, mikä siinä pöydällä oli.
"Mikä on?" Hän kysyi Pikachulta, joka oli jokseenkin hämmentynyt. Nostaessaan katseensa pöydälleen hän näki siihen jätetyn paperin, jonka teksti... Näytti siltä kuin se olisi kirjoitettu verellä.
Gus nousi sängyltään melkein peloissaan ja otti lapun käteensä lukeakseen sen.

"Tule jo, lähdetään!" Paperilla luki. Tarkemmin katsoessaan sitä hän oli aivan varma, että se oli kirjoitettu verellä. Vain yksi henkilö olisi voinut jättää tämän vihaisen viestin.
"Sip, " hän mutisi jo aika lailla raivoissaan. Gus heitti lämpimämpää vaatetta päälle ja meni katsomaan mikä oli saanut Lizin huutamaan.

* * *

Ringggg. Ringgg. Ringgg.

"Siili, eikö tuo ole puhelimesi?" Gary kysyi, osoittaen pojan taskua.
"Oho, " Siili huomasi puhelun vasta nyt, "kiitti." He istuivat sillä hetkellä katukuppilassa kolmeen pekkaan aamupalalla. Saffron City oli herännyt sumuiseen aamuun.
"Siili, " Siili vastasi puhelimeen.
"Gus täällä, onko Sip siinä?" Gusin ääni kuului koko pöytäporukalle. Sip, joka oli nojaillut tuoliinsa valitellen välillä kipeitä lihaksiaan, nojautui nyt eteenpäin.
"Joo?" Siili ojensi puhelinta lähemmäs Sipiä.
"No mitä nyt?" Sip ärähti puhelimeen.

"Sain viestisi, " Gusin ääni oli /jokseenkin/ vittuuntunut "mutta oliko pakko sotkea koko hiton talo samalla?"

Pöytäkunta katsoi toisiaan.
"Mistä vitun viestistä sinä puhut?" Sip pui sanoiksi sen, mikä heillä kaikilla liikkui päässä.
"No viestistäsi. Tule jo, lähdetään! Kuulostaako yhtään tutulta?"
"Ei?" Sipin oli pakko todeta.
"Odotappa, minä laitan videolle, " Gusin ääni totesi ja näytöllä lähti värähtelemään kuva. Siili painoi videokuvan hyväksytyksi.

Gus näytti heille videon kautta orpokodin aulaa. Kuva näkyi aika selvästi: Seinät olivat töhritty punaisella (joka näytti vereltä), samoin katto. Joka puolella luki erilaisia asioita: Leikitään, tule niin leikitään, mennään jo... Ja nämä olivat vain kilteinpiä lausahduksia. Kaikkein selvimmin seinälle oli maalattu teksti: KUOLE.
"Joko muistuu mieleen?" Gus käänsi kuvan itseensä.

Aamiaispöytäkolmikko oli hiljaa.
"Gus, " Sip sanoi hitaasti ja tarkoittaen joka sanaa, sillä hänellä ei ollut syytä valehdella, "minä en ole ollut Lavender Townissa kuukausiin, Pokemonini olivat pallossaan - paitsi Thorbi, mutta se ei tee mitään tuollaista huvinvuoksi. Kerrankin voin siis sanoa: Tuo ei todellakaan ole minun syytäni."

* * *

Gus kuuli mitä Sip sanoi... Ja uskomatta omia ajatuksiaan, hän uskoi sen mitä kuuli.

"Minusta näyttää, että joku ei tahdo että Gus on enää Lavender Townissa, " Garyn ääni kuului puhelimesta.

Samalla ääni rupesi katkeilemaan. Gus yritti saada yhteyttä palautettua, mutta kun hän kuunteli tarkemmin, hän kuuli rätinän läpi vain kuiskailua, joka ei kuulostanut kuuluvan kenellekään kolmesta jolle oli äsken yrittänyt puhua. Hän kävi mielessään kaikki mahdolliset syyt: Rotom? Ei, sellaisia täällä ei ollut. Sip? Sip Pokemoneineen oli Saffronissa. Muita kummituksia jotka eivät selvästikään pitäneet hänestä? Apua.
"Mene... Pois..." Puhelimesta kuului hieman selvemmin. Sillä hetkellä puhelu katkesi.

Kirjoittaja **Gustaffsson** » La Joulu 28, 2013 12:33

Gus laittoi puhelimen pois käsi väristen.
"Noh? Selvisikö jotain?" Liz kysyi. Myös herra Fuji oli tullut paikalle ihmettelemään viestejä.
"Ei se ollut hän. Ja jokin katkaisi puhelun... ennenkuin käski minun mennä pois." Gus mutisi.
"Hienovaraista. Gus, mitä täällä oikein tapahtuu?" herra Fuji kysyi.
"Kunpa tietäisinkin..." Gus kuiskasi tuijottaen viestejä. KUOLE. Mennään jo. Tule, niin leikitään. Nämä kaikki muistuttivat häntä toisenlaisista viesteistä joita oli nähnyt... TURN BACK NOW. IT ENDS HERE. Hän näki mielessään Unownien mudoostamat lauseet, ja sitten hänen viimeisten kahden kuukauden uniaan vainonneen kuvan Venonatin viimeisistä sekunneista Unownien ympäröimänä...
"Minä tarvitsen ilmaa." Gus urahti ja nappasi takkinsa naulakosta. Heti pihalle päästyään hän kaivoi piippunsa esiin ja alkoi vapisevin sormin täyttää sitä. Sormet vapisivat niin ettei hän meinannut saada tulitikkua syttymään.
"Voi jumalauta!" hän ärähti ääneen.
"Anna kun minä," Liz sanoi hänen vierestään ja otti tulitikkurasian hänen kädestään, "vaikka saisit kyllä lopettaa polttamisen."
"Millä minä itseni sitten rauhoittaisin?" Gus kysyi saatuaan ensimmäisen hönkäisyn vedetyksi.
"Miten olisi vaikka puhumalla?" Liz ehdotti, "Mitä tuosta nyt hermostumaan, se Gastly varmaan seurasi meitä Tornista viime yönä."
"Jotain muuta tässä on oltava! Jos juuri se Gastly olisi ollut orpokodissa yöllä, miksei se näyttänyt minulle painajaisia? Sitä se tekee minun ollessa valveillakin? Miksi se tuollaisia viestejä kirjoittelisi?" Gus mietiskeli.
"Ei niistä kummituksista kukaan selvää ota. Turha tässä on yhtä satunnaista verelläkirjoittelijaa analysoimaan, et kai sinä nyt Pokémonien tekemiä viestejä pelästy?" Liz kysyi. Gus nytkähti kummasti ja yskähti väärään kurkkuun mennyttä savua.
"Kuulehan Gus, mitäpä jos minä pesen nuo ällöttävät viestit pois seinältä ja sinä voisit mennä antamaan Pokémoneille aamupalaa?" Liz ehdotti. Gus nyökkäsi ja mutisi polttavansa piipullisen loppuun ensin. Lizin lähdettyä hän katsahti kylän reunalla sumun keskeltä kohoavaan Pokémon-Torniin ja mutisi itsekseen.
"Jotenkin se karmiva haudastaan kömpijä tähän liittyy..."

*****

"Omituista." Gary julisti kun Sip antoi puhelimen takaisin Siilille.
"Ehkä Lavenderin kummitukset huomasivat Gusin olevan oiva säikyttelykohde." Sip sanoi olkiaan kohauttaen.
"Ehkä meidän pitäisi mennä auttamaan häntä?" Siili ehdotti.
"Selvittäkööt omat sotkunsa." Sip tuhahti ja tarttui teekuppiinsa. Se olikin sopivasti viilentynyt puhelun aikana. Oli Gusista näköjään jotain hyötyäkin.

Kirjoittaja **Siilinpiikki** » La Joulu 28, 2013 8:08

"Entäs jos Gus on vaarassa? Mitä jos Gus ei selviä omin avuin? Kavereiden pitää toistensa puolta jaja..." Siili alkoi pälättää.
"Et kai sinäkin ala saarnaamaan?" Ilmeisesti tee oli jotenkin huonoa, sillä Sip nyrpisti suutansa.
"No okei, minä vaan haluan jo lähteä matkaan", Siili myönsi.
"Minä en kyllä mene lähellekään sitä kylää", Gary totesi vankasti.
Nyrpeä suu vääntyi ilkikuriseen virneeseen, kun Sip puhui: "Eikun mennään sittenkin. Eihän Gus sieltä omin avuin pääse, parempi että lähdemme konkkaronkka varmistamaan hänen turvallisen ja nopean paluun. Jos Gus on oikeasti vaarassa, on salipäällikön apu välttämätöntä."
"Mut-"
"Ei mutinoita."

Kirjoittaja **Gustaffsson** » Su Joulu 29, 2013 12:43

Myöhemmin iltapäivällä Gus ja Liz ulkoiluttivat orpokodin Pokémoneja Reitti kahdeksan kukkulan päällä. Oikeastaan hommaan ei kuulunut muuta kuin vahtia etteivät Pokémonit karkailleet tai käyneet toistensa kimppuun. Gusin Pokémonit houkuttelivat vahdittavia leikkeihinsä, mutta varsinkin hylätyt Pokémonit näyttivät tuntevan pientä nyrpeyttä kouluttajien Pokémoneja kohtaan. Lopulta se johti siihen että Pikachu ja Mudkip viihdyttivät yleisöä painimalla, Cyndaquil köpötti Gusin perässä ja Eevee istui vahdissa sivummalla.
"Herranjestas," Liz sanoi yllättäen, "onko tuo Viridianin salinjohtaja?"
Gus kääntyi myös katsomaan reitti kahdeksalle, jota pitkin kohti Lavenderia käveli kolmen hengen ryhmä. Hän tunnisti oitis kaikki kävelijät; Sip käveli pienieleisesti ympäristöä tarkkaillen, Gary maailmanomistajanaskelin ja Siili kuin salinjohtajan kävelytyyliä matkien.
"Ja eikös tuo ole se sinun pikku kaverisikin?" Liz kysyi. Gusille iski jostain syystä halu piiloutua, mutta hän tajusi ajatuksen järjettömäksi muistaessaan heidän tietävän hänen olevan Lavenderissa. Kuitenkaan hän ei oikein tiennyt miten reagoida. Heippa, mitä kuuluu, täällä minä olen teitä piileskellyt kaksi kuukautta? Kuulostaisipa kivalta.
Onneksi Gary oli tavanomaisen estottomalla tuulella huomatessaan tien vieressä olevan orpopokémon-seurueen valvojineen ja säästi Gusin keskustelunavaamisen vaivalta.
"Hei! Herra tykkimies! Hengissähän sinä vielä olet!" hän huikkasi.
"Kaikesta päätellen. Mitä te täällä teette?" Gus kysyi.
"Ajateltiin tulla katsomaan sinun pikku kummitteluongelmaasi." Gary sanoi muina miehinä ja katseli orpopokémoneja, jotka tuijottivat varautuneina takaisin.
"Gus, esittelisitkö...?" Liz kuiskasi.
"Tosiaan, Siilin sinä jo ennätitkin tavata, ja tässä on Sip, toinen vanhoista matkakumppaneistani, ja tässä, kuten varmasti tunnistatkin on Gary Oak, tunnetummin Blue, Viridianin salinjohtaja. Tässä on Liz, työkaverini." Gus esitteli. Gary heilautti kättään ja iski silmää, Sip tyytyi nyökkäämään. Gusin yllätykseksi Liz kiinnitti Garyyn huomattavasti vähemmän huomiota kuin Sipiin, jota tämä silmäili jokseenkin epäilevästi tämän katsoessa muualle.
"Noh, missäs se peloitteleva kummitus piileksii?" Sip kysyi.
"Jos sen tietäisin niin tuskin se enää piileksisi, vai mitä? Mutta Pokémon-tornista omituisuudet alkoivat." Gus sanoi.
"Mennään tutkimaan asia! Pääsethän sinä sitten lähtemään?" Siili kysyi innostuneena.
"Puhuin herra Fujin kanssa asiasta ja lupasin olla tämän viikon loppuun vielä töissä." Gus sanoi.
"Mitä?! Lopetatko sinä?" Liz kysyi yllättyneenä.
"Öh, joo, enkö kertonutkaan? Isosetäsi alkaa olla jo kunnossa, ja sain lyhyen loman aikana hieman asioita selvitetyksi... lähden näiden tyyppien kanssa salikierrokselle Johtoon." Gus kertoi.
"Niinkö? Se... sepä mukavaa." Liz sanoi väkinäisesti hymyillen. "Charmiella taitaa olla jokin hätänä, minäpä..." hän sanoi ja lähti hylätyn Charmanderin luo, jolla ei kyllä näyttänyt olevan kummempaa hätää kuin sitä kummastuttava kevään ensimmäinen perhonen.
"Öh, joka tapauksessa..." Gus mutisi kummastuneena Lizin reaktiosta, "...en nyt ihan heti pääse liittymään seuraanne. Käykää vaikka syömässä välissä ja tulkaa tunnin kuluttua orpokodille."
"Tehdään niin. Sip, Siili, menkää edeltä, minulla on asiaa Gusille." Gary sanoi.
"Tuliko niistä Rakettiryhmäläisistä jotain uutta tietoa?" Gus kysyi kuiskaten kun Sip ja Siili olivat kuulomatkan päässä.
"Ei, ei mitään, mutta tämä ei liity siihen. Ensinnäkin, olenko koskaan sanonut sinulle että olet ihan pöljä?" Gary kysyi hiljaa.
"Mitä minä nyt olen tehnyt?" Gus huokaisi.
"Tämä liittyy enemmän johonkin mitä ET ole tehnyt. Puhun hänestä." Gary sanoi ja nyökkäsi kohti Liziä, joka silitti Charmanderia selkä heihin päin.
"Mitä hänestä?" Gus ihmetteli hiljaa.
"Voi herranjestas, Gus, hän on ihastunut sinuun." Gary kuiskasi.
"...täh?!"
"Älä huuda. Miten muuten hän olisi sietänyt sinunlaistasi mököttäjää kaksi kuukautta? Auttanut ja huolehtinut että pääsit käymään kotona ja vaikka mitä. Ja näithän sinä miten hän reagoi kun sinä vain täräytit lähteväsi parin päivän päästä." Gary kuiskutti.
"Voi herranjestas, olen ihan pöljä." Gus mutisi tajutessaan Gary puheissa saattavan olevan perää. Ja miten hän oli huomioinut Liziä? Ei mitenkään.
"Niinhän minä sanoin. Haluatko että kerron sinulle vielä kukista ja mehiläisistä?" Gary kysyi.
"Täh?"
"Tiedäthän, kuinka hommat hoituvat?"
"Painu helvettiin siitä virnuilemasta!" Gus ärähti ja tönäisi nuoremman miehen alamäkeen kohti Lavenderia. Kun hän kääntyi takaisin Lizin ja Pokémonien puoleen, hän oli kuulevinaan niiskaisun tytön suunnalta.

*****

Tunnin kuluttua orpopokémonit olivat takaisin orpokodilla ja ne olivat saaneet ruokaa syödäkseen, joten Gus saattoi ottaa illan vapaaksi ja liittyi Sipin, Siilin ja Garyn joukkoon.
"Onko täällä tapahtunut mitään muuta omituista kuin ne viestit?" Sip meni heti asiaan.
"Voisihan niinkin sanoa." Gus sanoi ja kertoi hänen eteensä ilmestyneestä Gastlysta ja sen näyttämistä kuvista.
"Jokin ei nyt täsmää," Sip mietti, "jos se Gastly kerran näytti sinulle kahteen otteeseen näkyjä jostain haudastakurkkistajasta, miksi se olisi alkanut kirjoittelemaan viestejä kun sillä olisi ollut hyvä mahdollisuus pistää sinut näkemään niitä samoja kuvia koko yön?"
"Mietin tuota itsekin, nukuin todella hyvin edeltävänä yönä." Gus huomautti.
"Eli kiusaako Gusia useampi kuin yksi kummitus?" Gary kysyi.
"Tai se Gastly on vain kaikkien aikojen trolli. Minusta se yrittää kertoa jotain niillä lähettämillään näyillä. Yksityiskohdat ovat vain hiukan hukassa, aina sen kuvan ilmestyessä iskee hervoton, kontrolloimaton pelko... muistan tarkasti vain ne... kasvot... ja valkoiset kädet." Gus sanoi.
"Sinun pitää nähdä se uudestaan." Sip päätti. Gus säikähti pelkkää ajatustakin.
"Jos haluat selvittää tämän jutun. Vai haluatko mieluummin totella pikku peloittelua?" Sip kysyi virnistäen.
"Jos kyseessä olisikin vain minä, mutta kun se paskiainen kirjoittaa uhkauksiaan koko orpokodin seinille. Pakko kai se on."

****

Niinpä illan pimetessä Gus astui jälleen Pokémon-torniin. Sip, Siili ja Gary jäivät ulos, Pikachun käskettiin hakea heidät apuun tarvittaessa. Gus jätti myös Cyndaquilin ulos ja turvautui taskulamppuun, sillä myös Hurry oli aikaisemmin nähnyt saman ilmestyksen ja järkyttynyt kovasti.
Gus käveli tutusti Venonatin haudalle ja jäi tuijottamaan sitä. Hän muisteli mitä herra Fuji oli sanonut Lavender Town-syndroomasta ja siitä, kuinka suru teki alttiimmaksi haamupokémoneita kohtaan. Niinpä hän tällä kertaa vapaaehtoisesti syventyi muisteluun.

*****

"Cyn, cyn, cyyn!" Cyndaquil alkoi yllättäen panikoida Siilin sylissä. Vuorotellen se käpertyi kerälle ja yritti räpiköidä karkuun pojan otteesta.
"Noh! Rauhoitu nyt!" Siili ähki.
"Yhtä hullu kuin isäntänsäkin." Sip totesi katsoessaan kamppailua.
"Cyn... DAAA!" Hurry kiljaisi ja päästii suustaan ja selästään liekkejä, melkein grillaten Siilin naamaan ja sytyttäen Garyn paidanhelman tuleen. Siili päästi yllättävän vahvan kirosanan ja pudotti pikku tulipokémonin sylistään. Maahan päästyään se pinkaisi Tornin ovelle ja alkoi paukuttaa etutassujaan sitä vasten, edelleen uikuttaen.
"Hullu tulimyyrä!" Gary ärähti saatuaan kytevän paidanhelmansa sammutetuksi. Samalla he kuulivat Tornin sisältä oven raapimista ja tuttua pikapikatusta.
"Se on Pikachu! Mentiin!" Siili sanoi ja avasi oven. Pikachu ja Cyndaquil edellään he kiipesivät kolmanteen kerrokseen.

Gus istui seinää vasten kasvot käsiinsä haudanneena, Mudkip lohduttavan näköisenä olkapäällään istuen.
"Oletko kunnossa?" Gary kysyi. Olkapäiden kohautus.
"Tapahtuiko se?" Sip kysyi. Nyökkäys.
"Thorbi!" Sip kutsui. Dusclops ilmestyi paikalle Sipin selän taakse.
"Duuus...clops!" se ilmoittautui.
"Ja sinä myös." Sip sanoi ja vapautti Haunterin pallostaan.
"Ha-ha-hauuun-"
"Ei nyt! Täällä jossain lähettyvillä on Gastly, joka yrittää näköjään kertoa jotain. Etsikää se ja ottakaa selvää sen aikeista." Sip sanoi. Kummituspokémonit katosivat ilmaan, jättäen jälkeensä vain Haunterin kaikuvan räkätyksen.
"Eiköhän viedä tämä mies johonkin vähemmän kummituspitoiseen paikkaan." Gary sanoi ja auttoi Gusin jaloilleen.

*****

"No, mitä näit?" Sip kysyi heti kun he olivat saaneet Gusin orpokodille istuutumaan.
"Anna hänelle vähän aikaa." Liz sanoi tiukasti. Hän oli hieman ärsyyntynyt siitä että Gus oli palannut Torniin - kolmannen kerran.
"...se oli sotilas." Gus sai sanotuksi, "Sillä oli tunnuslaatat ja ne vaatteenriekaleet mitä olivat jäljellä, olivat maastokuvioista."
"Haudastaan kömpivä sotilas? Oletko varma ettei se Gastly vain peloittele sinua isäsi haamulla?" Sip kysyi suorasukeisesti.
"Ei, se ei ollut Kanton armeijan maastopukua, ei nykyistä eikä sodanaikaistakaan." Gus sanoi.
"Olisiko ollut Sinnohin sodanaikaista maastokuviota?" herra Fuji kysyi yllättäen.
"Eh.. ehkä. Kuinka niin?" Gus kysyi.
"Tiedätte varmasti, että sodan loppuvaiheessa Sinnoh nousi maihin Kantoon, tarkoituksenaan jakaa Kanton ja Johton resursseja pois niiden hyökkäyksestä Hoenniin. Yksi maihinnousupaikoista oli Lavender Townin pohjoispuolella." vanha mies kertoi.
"Sinnohilaiset valtasivat Lavender Townin, mutta eteneminen pysähtyi vastarintaan Ceruleanin, Saffronin ja Vermilionin edustalle. Kaikkihan sen tietävät." Gary sanoi.
"Niin. Olin itse jo silloin sen verran vanha, että minut luokiteltiin nostomieheksi eikä minun tarvinnut vastata liikekannallepanoon ja sain jäädä kotiin. Kun Sinnohilaiset hyökkäsivät ja Lavender Town evakuoitiin, Kantossa ei ollut tarpeeksi sotilaita torjumaan Sinnohilaisten hyökkäystä. Siinä tuli päättäjille hätä käteen kun vihollinen yllättäen uhkasikin puolta Kantoa. Niinpä koottiin nostoväkijoukkoja linjaksi. Oli hölmön innokkaita nuoria vapaaehtoisia, meitä vanhoja, palveluksesta poistettuja miehiä ja kaikenlaisia sairaita ja huonokuntoisia. Oli se ihme, että linjat pitivät."
"Noh, kuten historiasta tiedämme, sota päättyi kun asemasotavaihe Kantossa oli vielä päällä. Sinnohilaiset evakuoivat, jättäen jälkeensä melkoisen siivon. Varsinaisten reservien vielä ollessa meren takana, meidät nostoväkikomppaniat pistettiin siivoamaan taistelun jäljet. Kuolleita Pokémoneja ja sotilaita makasi tuhansittain linjoilla ja niiden välissä ja takana."
"Käytimme ruumiiden etsimiseen paljon Pokémoneita. Komppanianpäällikkömme, nuoren, invaasion alkuvaiheilla vielä upseerikoulussa olleen pojanklopin Growlithe toimi siinä hommassa todella tehokkaasti. Erään illan etsinnöissä Growlithe kuitenkin katosi. Seuraavana aamuna löydettiin eräästä räjähdyskraaterista pahoin haavoittunut, varmaan viikon siinä kuopassa maannut Sinnohilainen sotilas... vierellään Growlithen ruumis."
"Se sotilas oli tappanut Growlithen?" Siili ähkäisi, ajatukset oman Arcaninen pentuvaiheissa. Kuinka joku voisi tappaa jotain niin viattoman ja suloisen näköistä?
"Eikä siinä kaikki. Mies oli ollut sekaisin verenhukasta ja... nälästä. Kun Growlithe oli löytänyt sen ja lähestynyt sitä, mies oli jäljistä päätellen iskenyt sen kenttälapiolla tajuttomaksi ja... syönyt. Paljoa komppanianpäällikkömme Growlithesta ei löytynyt." herra Fuji sanoi. Huoneeseen laskeutui sanoinkuvaamattoman yököttävä ilmapiiri. Siili nousi ensimmäisenä vihreän näköisenä pystyyn ja pinkaisi ovesta pihalle.
"Kun vänrikki sitten kutsuttiin paikalle, järkyttyneenä tietenkin, tämä alkoi kuulustella miestä. Haavoittunut vihollinen ei puhunut mitään, ei vastannut kysyttäessä, tuijotti vain suu veressä. Ihan sekaisin se oli. Komppanianpäällikkö käski muutamaa nuorempaa nostomiestä hakemaan lapiot ja käski muut pois. Hetken kuluttua metsästä kuului huutoa, joka vaimeni pian, sillä se mies... haudattiin elävältä. Mitään virallista ilmoitusta ei tehty. Luultavasti ruumis mätänee vieläkin reitti kahdeksan varrella." herra Fuji kertoi.

Gus muisteli ääniä jota kuuli ennenkuin näky ruumiista ilmestyi ensimmäisen kerran.
Olet täällä.
Olen jumissa.
Olen yksin... niin yksin.
Liitytkö seuraani?
Noinko haavoittunut sotilas oli puhunut kun Growlithe oli ilmestynyt sen luo? Houkuttelut sen lähemmäksi että saisi sen kolkatuksi lapiolla? Pokémonhan oli siis vielä ollut elossa kun-
Vihdoinkin... tuoretta lihaa...!
"Hyi helvetti!" Gus ähkäisi.
"Ha-ha-ha-hauuunteeer!" kuului hekottava ääni kun Sipin Haunter ilmestyi ulko-oven läpi Dusclops perässään.
"Ei hätää, ne ovat Sipin." Gus sanoi kun Liz säpsähti ja oli kaatua tuoliltaan.
"Löysittekö mitään?" Sip kysyi. Dusclops nyökkäili innokkaasti ja viittoili seuraamaan.
"Noh, herra kummitusmagneetti, saatetaanko tämä päätökseen?" Sip kysyi Gusilta.
"Anna hänen olla, hän tarvitsee lepoa!" Liz kivahti.
"Ei, Sip on oikeassa. Tämä pitää päättää nyt." Gus sanoi ja nousi pystyyn.
"No minä tulen ainakin mukaan!" Liz ilmoitti. Kaikesta sen hetken kurjuuden ja ällöttävyyden ilmapiiristä huolimatta Gus tunsi pienen lämpimän tunteen rinnassaan.

****

Haunter kertoi muodonmuutosvahvisteisella pantomiinilla sen ja Dusclopsin pikaisen seikkailun pääpiirteet. Ne olivat todella löytäneet Gastlyn, joka oli vastuussa näkyjen näyttämisestä Gusille. Sip tulkitsi Haunterin kertomusta sen johdattaessa heitä pois kaupungista.
"Rauhaton... aave? Ei? Sielu? Rauhaton sielu... Taistelu... sota? Virhe? Rikos, synti? Paljastuminen?" Sip tulkitsi Haunteria, joka näytti nauttivan arvoituspelistä. Kukaan muu ei oikein nauttinut tilanteesta.
Haunter johdatti heidät reitti kahdeksalta metsään. He kulkivat Cyndaquilin valaisemaa vaikeaa maastoa siunaillessaan etteivät jättäneet tämän tekemistä päivänvaloon. Lopulta Haunter ja Dusclops pysähtyivät saman sammalmättään päälle.
"Tässäkö se on?" Gus kysyi. Haunter ja Dusclops nyökyttelivät.
"Eivätkai ne tarkoita..." Liz mutisi.
"Tähän se mies on haudattu. Mutta miksi se piti meille kertoa..." Gus mutisi.
"Rauhaton sielu... Suuri synti sodassa paljastuu." Sip kertaili Haunterin kertomusta.
"Jos kaivamme sen esiin, ruumis tunnistetaan tunnuslaatoista. Ei mene kauaa, kun joku paikallaolleista muistaa tapahtuman ja tuo sen julkisuuteen, ja miehen hirveä teko päätyy tietona tämän omaisille, jotka ovat surreet miestä kaatuneena sotasankarina puolitoista vuosikymmentä..." Gus mutisi.
"Ehkä tämä hauta pitäisi jättää suljetuksi." Gary sanoi.
"Miksi sitten johdattaa meidät tänne ollenkaan?" yhä vihertävältä näyttävä Siili kysyi.
"Cyndaquil, lisää valoa." Gus pyysi. Hurryn selkäliekit kasvoivat parimetrisiksi ja valaisi ympäristöä enemmän. Muutamankymmenen metrin päässä näkyi puolivalmis oja, jonka päässä oli lapioita ja hakkuja.
"Ne kaivavat sulamisvedelle lisää ojia." Liz tajusi.
"Ja tuo oja tulee kohtisuoraan kohti tätä kohtaa.." Gus arvioi.
"Eli ojankaivajat löytävät ruumiin kuitenkin? Haluaako se Gastly että siirrämme sen?" Gary ihmetteli. Vastenmielinen ajatus puistatti kaikkia.

"...sain idean. Menkää, minä tulen perästä." Gus ilmoitti.
"Mitä? Ei, ethän sinä yksin voi sitä tehdä!" Liz sanoi.
"Ei hätää, minä olen jo nähnyt sen." Gus sanoi.
"Gus..." Liz huokaisi, mutta Gus tarttui tyttöä kädestä ja puristi tiukasti.
"Ei hätää. Odottakaa tuossa muutamankymmenen metrin päässä." hän kuiskasi.
"Oletko aivan varma tästä?" Gary kysyi.
"Kenenkään muun ei tarvitse sitä nähdä." Gus sanoi kalpeana mutta tiukkana ja käveli puolivalmiin ojan päähän ja tarttui lapioon.

****

Puolen tunnin päästä Gus hoiperteli vihertävän näköisenä muiden luo.
"Valmis." hän sanoi.
"Siirsitkö sinä muka sen jo?" Gary kysyi.
"Ei... minun ei tarvitse." Gus sanoi ja nosti kättään. Cyndaquilin liekkin valossa erottui likaiset sotilaan tunnuslaatat.
"Ruumis löytyy, mutta sitä ei voida tunnistaa. Hyvin keksitty." Gary myönsi.
"Vau. Kummitussäikystä Gusista tuli haudanryöstäjä." Sip mutisi.
"Kukaan ei puhu tästä mitään. Ei ikinä." Gary muistutti kun he lähtivät kävelemään takaisin tielle.

****

Parin päivän päästä Gus pakkaili vähiä tavaroitaan mitä oli Lavender Towniin tuonut. Ylimääräisiä ulkovaatteita hän pakkasi pahvilaatikkoon ja kävi viemässä postiin, josta Delibirdit kuljettaisivat ne Palletiin. Loput hän pakkasi jotenkuten siististi reppuunsa; vaihtovaatteita, valokuva-albumin, sikarilaatikon jossa oli hänen isänsä sotamuistot ja kameran. Makuupussin hän sitoi kangasrepun pohjaan, ja pieneen leipälaukkuun hän laittoi Pokédexin, puolityhjän pokéherkkupussin ja ruokailupakin ja pakkaaminen olikin valmis.
Ovi narahti kun Liz astui sisään.
"Tarvitsetko apua?" hän kysyi.
"Taidan olla jo valmis... yllättävän vähällä sitä tuleekin toimeen kaksi kuukautta." Gus sanoi.
"Niin... no sinä et paljoa vapaa-aikanasi tehnyt. Kävit Tornissa ja polttelit piippuasi." Liz muistutti.
"Tornissa käymisestä tulikin mieleen... sinä sanoit minulle pari päivää sitten että voisin kokeilla mieleni rauhoittamista puhumalla." Gus sanoi.
"Ja?"
"...ja enkä oikein ottanut neuvosta vaaria. Jos sinulla on hetki aikaa..." Gus ehdotti vähän kankeasti.
"Totta kai minulla on." Liz sanoi ystävällisesti.
"Ajattelin käydä viimeisen kerran Tornissa. Jos jaksat kuunnella, niin voin valaista miksi minä sinne aina katosin." Gus sanoi. Liz hymyili ja ojensi kättään. Gus tarttui käteen tietäen, ettei kertominen olisi tuskatonta. Mutta hän oli sen velkaa.

*****

Myöhemmin...
"Kai hän tulee?" Siili hermoili tuijottaen kelloaan Reitti kahdeksan Saffron Cityn päässä, "Kolmeksi hän lupasi tulla."
"Kyllä hän tulee." Gary vakuutti, muttei ollut itsekään täysin varma. Gusilla olisi syynsä pysyä Lavenderissa.
"Kohtahan tuo nähdään." Sip totesi.

Kirjoittaja **Siilinpiikki** » Ma Joulu 30, 2013 1:44

Kohta ei ollut niin kohta kuin he olisivat toivoneet. Juuri kun Siili oli näppäilemässä Gusin nimeroa puhelimeensa, kehtasi mies ilmestyä horisonttin.
"Kehtaa päivän sankarikin ilmestyä", Gary totesi Gusin lopulta tallusteltua heidän luoksensa . "Tässä olisi nyt kiire junaan tai myöhästymme."

Jo pitkään, kenties jo muinaisista ajoista lähtien, on Johton ja Kanton välillä kytenyt erimielisyyksiä. Alueet kun olivat kuitenkin pitkään eristyksissä toisistaan, jolloin niille oli kehittyneet omat kulttuuripiirteensä. Vaikka kyseessä onkin rikkaus, on ihmisillä ollut ikuisuuksia hankaluuksia ymmärtää toisenlaisia. Nyt Saffronin ja Goldenrodin kaupunkien välillä kulkeva magneettijuna herätti ihmisissä uuden toivonkipinän sotakirveiden lopullisesta hautaamisesta. Tämä modernin teknologian ja globalisaation ilmentymä oltiin rakennettu alueiden yhteistyöllä. Junan edistyksellisyydestä kertoo sen huippunopeus, joka on 320 kilometriä tunnissa. Se tarkoitti, että tarinamme sankarit olisivat perillä alta aikayksikön-
"Joo kiitos kiitos", Sip hymähti kärsivänä. "Kertojaäänesi alkaa jo käydä rasittavaksi."
"Mutta eikös ollutkin hyvin?" Aina henkeäsalpaavan komea Gary virnisti. "Matka ei käy tylsäksi näitä propagandaesitteitä lukiessa."
"Mm", Gus äännähti hajamielisesti antaessaan silmiensä vilistä junan ikkunasta avautuvan maiseman mukana.
"Vieläkö se, tiedäthän se, vainoaa sinua?" Sip ei halunnut puhua suoraan Siilen kuulen.
"Ei katsokaa tuota haikeaa ilmettä", terävä ja tarkkasilmäinen Gary osoitti sormellaan tietävästi Gusin naamataulua , "taitaa eräs tyttönen pyöriä mielessä."
"Turpa kiinni", Gus murahti.
"Koetappas yrittää!"
"Hankkikaa huone!" Siili heitti.
Sipillä kävi epämääräinen nauruntapainen. Gus ja vaikuttavan kropan omaava Gary lopettivat nahistelunsa ja käänsivät hämmentyneet naamansa pojan puoleen.
"Tajuatko mitä äsken sanoit?" Gus kysyi.
"Joo... Kai?" Siilin yllättyi muiden reaktiosta. "Se vain kuulosti hyvältä."
"Äh älkää turhasta hiillostako poikaa", ymmärtäväinen ja hyväsydäminen Gary naurahti. "Se oli ihan hyvä heitto. Anna ylävitonen."
Läps. Gus ja Sip pyöräyttivät silmiänsä saman aikaisesti. Onneksi paikalla on edes yksi aikuinen, he kenties ajattelivat. He kaikki rauhoittuivat ja uppoutuivat omiin ajatuksiinsa muutamiksi minuuteiksi. Kunnes....
"Saavumme tunneliin", Gus totesi.
Mt. Silver! Tämä pilviä halkova vuori halkoo myös Johton ja Kanton välillä kuin rajamuuri. Junayhteyden ansiosta ihminen on saanut yliotteen tästä kunnioitettavasta luonnonmahdista. Tästä on paljon pokémoneja kiittäminen. Mikä Kantoa ja Johtoa on aina yhdistänyt, on se kouluttajien ja heidän pokémoniensa suhde. Tästä kertoo esimerkiksi alueiden yhteinen Pokémonliiga. Myöskin junayhteyttä rakentaessa löivät alueiden pokémonit ja ihmiset hynttyyt yhteen. Kaivuuprojektiin osallistui 2500 ihmistä ja sitä useampi pokémon. Heidän kova monien vuosien työ ei saa painua unholaan yhteisen hyvän nimessä...
"Tunge se esitteesi ja kertojaäänesi jo sinne tiedät kyllä oikein hyvin", Sip murahti.
"Tajuatko mitä äsken sanoit?" Siili nuhteli.
"Huoh..."

Kirjoittaja **Sieppeli** » Ma Joulu 30, 2013 2:14

Junassa oli toki valaistus, mutta tunnelin myötä tuli niin synkkä tunnelma, että se houkutteli Dusclopsinkin näkyviin. Se seisoskeli käytävällä ihmetellen kaikkea ympärillään ja töpsötteli itsensä ympäri katsellen ikkunasta ulos ohi kulkevaa pimeyttä. Jotkut samassa vaunuosastossa olijoista ihmettelivät kummitusPokemonia enemmän kuin se tätä kaikkea teknologiaa.
"Missä Dusclops oikein viettää aikansa?" Siili päätti kysäistä seurattuaan hetken, miten iso kummitus yritti olla tallomatta ihmisten matkatavaroita, "siis kun se on näkymättömänä." Sip, jolle kysymys oli osoitettu, katsahti itsekin Pokemonkumppaniaa.
"En tiedä, " hän vastasi, "kai se tässä ihan jossain vierellä on. Se vain tulee perässä, vaikka yrittäisin mennä karkuun. Vähän niin kuin eräät." Viimeisellä lauseella hän käänsi katseensa Garyyn osoittaakseen esimerkin, joka istui siinä vierellä lukien lehtistään kuin ei olisi keskittynyt muuhun maailmaan yhtään.

"Ja nyt hän katsoo minua pahasti, " Gary ei voinut nähdä mitä Sip teki, mutta osasi näemmä arvioida tilanteen oikein.
"Niin katsoo, " Siili sanoi. Gus vain seurasi tilannetta hiljaisena taustalta.
"Voitko sanoa Sipille että se on jokseenkin häiritsevää, " Gary ei edelleenkään nostanut katsettaan lehtisestään.
"Sip, Gary sanoi, että tuo on jokseenkin häiritsevää, " Siili toisti automaattisesti.
"Sinä olet häiritsevä, " Sip tuhahti Garylle ja käänsi katseensa Thorbiin, jonka ohi yritettiin mennä toiseen vaunuun, mutta Pokemon ei sitä itse tajunnut, "menkää vain siitä läpi, se on kummitus, kyllä se päästää." Mies, joka yritti päästä toiseen vaunuun katsahti Sipiä kuin sekopäätä, mutta päätti lopulta kävellä Dusclopsin läpi. KummitusPokemon vaikutti kikattavan kuin sitä olisi kutittanut.

"Minähän sanoin, " Siili kuiskasi Gusille.
"Mitä?" Gus ei tajunnut mistä nyt tuuli.
"Että ne on yhdessä!" Siili vakuutti.
Gus huokaisi. Tätäkö tämä heidän matkansa tulisi olemaan? Ihmettelyä siitä, kuka tykkäsi kenestäkin ja pahimmassa tapauksessa parisuhderiitoja? Miten masentava tarinan kakkososan aihe.

Vuori meni ohi, valo palasi maailmaan ja kun asema alkoi häämöttää,

Kirjoittaja **Gustaffsson** » Ti Joulu 31, 2013 10:26

junan kaiuttimista tuli ilmoitus.
"Hyvät matkustajat, saavumme Goldenrod Cityyn. Olkaa hyvät ja pysykää paikoillanne vielä junan pysähtymisen jälkeen viranomaistarkastuksen vuoksi."
"Lisää viivästyksiä." Siili mutisi. He katselivat ikkunoista kuinka pellot ja metsät vaihtuivat ensin esikaupungin omakotitaloiksi ja siitä kerrostaloiksi ja valtaviksi kaupoiksi.
"Goldenrod City, suurten tapahtumien kaupunki! Goldenrod on Johton suurin kaupunki ja koko Pokémon-maailman kolmanneksi suurin kaupunki! Tämä kuhiseva kaupankäynnin ja viihdytyksen metropoli-" Garyn selostus jäi kesken kun Sip nappasi matkailuesitteen tämän kädestä ja heitti roskiin.

Juna pysähtyi hitaasti ja vaunun ovesta astui sisään kaksi johtolaista sotilaspoliisia aseet selässään ja koirapokémon Herdier edellään.
"Hyvät naiset ja herrat, tarkastamme liput ja paperit." toinen sanoi.
"Hölmö johtolainen aksentti." Gary mutisi kaivaessaan papereita esiin. Hän näytti ryhmälipun ja Kanton puolelta hankitun matkustusluvan.
"Hm. Kukas teistä on Hills?" sotilaspoliisi kysyi tarkistaessaan matkustuslupia. Gus nosti kummissaan kättään.
"Sotilaspassi." sotilas kysyi. Gus kaivoi pienen mustakantisen vihon laukkunsa uumenista ja ojensi sen miehelle.
"Mitä varten sekin pitää tarkistaa?" hän kysyi.
"Sellainen nyt vain on määräys... Jaha, ei tarvetta jatkotutkimuksiin, pelkkä tykkimies." sotilaspoliisi sanoi. Miehen kollega, joka tarkisti taaempana istuvan vanhusryhmän papereita naurahti.
"Et taida itse olla vielä sotilaspassia saanut?" Gus kysyi tympeästi ottaessaan sotilaspassin takaisin.
"Tj neljätoista." sotilaspoliisi vastasi.
"Hajoa siihen, spolle." Gus sanoi ja läpsytti sotilaspassiaan. Mies murahti töykeästi ja oli jatkamassa matkaansa, kun Gary vielä kysyi jotain.
"Miksi tälläinen syyni? Kyllä Johtoon on ennen päässyt ilman tälläistä natseilua."
"Kyllähän teidän pitäisi se tietää, herra Blue. Teidän salinjohtajien komitealta tuli ilmoitus että Viridianin läheisyydessä on nähty entisen Rakettiryhmän jäseniä. Kaikkea rajavalvontaa on tehostettu." sotilaspoliisi sanoi.

Kirjoittaja **Sieppeli** » Ke Tammi 01, 2014 1:29

Kunhan turhat muodollisuudet oli hoidettu, riensi Siili ulos rakennuksesta niin nopeasti, että edes Dunsparce ei oikein ehtinyt perässä. Tämä oli hänen mahdollisuutensa täysin uuteen seikkailuun, eikä hän aikonut minkään typerän Rakettiryhmän pilata hänen iloaan. Siili löysikin tiensä ulos kadulle ja hän jäi hetkeksi ihmettelemään.
"Goldenrod City, " hän mutisi ääneen. Kannon alue oli nyt jätetty taakse ja edessä oli maan toinen iso alue, Johto. Naapurusalueissa oli selvästi paljon samaa: Meri näkyi ja tuoksui kaukana taustalla, ja rakennustyyli oli samankaltainen kuin Kannon isoissa kaupungeissa. Ei ihme, sillä ainoa, mikä erotti kaksi aluetta toisistaan oli vain vuoristo.
Mutta ei hyvät LegendaariPokemonit, tämä kaupunki oli iso. Siili oli ihmeissään! Saffron City oli ollut iso ja vilkas, mutta mitä vielä: Siili oli vasta ensimmäisellä kadulla ja nyt hänestä jo tuntui, että täällä asui liikaa ihmisiä. Joka puolella oli joku menemässä jonnekin, osalla taisi olla Pokemonkin vierellään ja hui kamala, Siili ei ollut ikinä ollut nähnyt näin isoa kaupunkia. Ja eikös hän ollut asiasta innoissaan! Mitä kaikkea täältä mahtaisikaan löytyä.

Ensimmäinen joka (Dunsparcen jälkeen) löysi Siilin oli sattumoisin Gary.
"Kappas, on vähän muuttunut sitten viime näkemän, " salijohtaja totesi.
"Oletko sinä käynyt Goldenrodissa ennenkin?" Siili ihmetteli, kun Dunsparce laskeutui hänen syliinsä näennäisesti närkästyneenä siitä, että Siili oli unohtanut tämän kipittäessään ulos.
"Pari vuotta sitten kiersimme Redin kanssa kilpaa melkein kaikki maan alueet, " Gary virnisti muistoille.
"Sitten sinä tiedät missä kaupunkin sali on!" Siili innostui.
"Aivan kulman takana itseasiassa, " Gary kertoi. Siili olisi varmaan juossut ohjattuun suuntaan, ellei hänet olisi pakotettu odottamaan kahta muuta Pokemoneineen (joita ei uskaltanut jättää kahdestaan, sillä silloin päitä alkoi tippua).

Kirjoittaja **Siilinpiikki** » Ke Tammi 01, 2014 8:41

Ja kun muutkin matkaseuralaiset ilmestyivät, alkoi Siili juosta.
"Hei odotas nyt", Gary nappasi poikaa olasta. "Eikö sinun pitäisi ensin tutustua saliin?"
"Mitä turhia", Siili heilautti kättään, "minä ja Dunsparce ollaan voitettu hankalampia matseja."
"Hän on erikoistunut normaali- tyypin pokémoneihin", Gary kertoi siitä huolimatta.
"Eli hän on aika normaali tapaus?" Siili koetti vitsailla.
"Hän käyttää vain suloisia pokémoneja", Gary tarkensi.
"Hah, mikä salipäällikkö sellainenkin on", Siili naurahti. "Kouluttaja on ihan typerys, jos ei hanki voimakkaita pokémoneja."
"Kiitos, Siili."
"Ole hyvä, Gus."

Kun salin sisälle astui, olisi sitä voinut kuvailla yhdellä sanalla. Kaikki seinät ja tasot oli...
"Pinkkiä", Siili totesi.
"Aivan liian pinkkiä", Sip myöntäili mukana.
Pikachu ja kumppanit vaikuttivat olevan haltioissaan ja vipelsivät tutkimaan paikkoja.
"Tämä paikka on labyrintti", Gary kertoi. "Parempi seurata minua tai eksytte."
Sipin oli houkuteltava Thorbi esille, jotta se voisi mennä seinien läpi ja ohjata heidät oikeaan paikkaan. He saapuivat salin keskukseen, joka oli, mikäli vain mahdollista, entistä pinkempi. Paikka kuhisi niin nuorempia kuin vähän vanhempia tyttöjä juttelemassa keskenään ja kampaamassa söpöjä pokémonejaan. Paikalle ensin löytäneet Gusin pokémonit tuntuivat olevan omassa elementissään ollessaan tyttöjen paijaamina. Gus ei voinut kieltää itseltään mielikuvaa, jossa hän oli pokémoniensa osassa. Nähdessään Garyn tytöt supatelivat ja kikattelivat keskenään. Gary asteli rinta rottingilla yhden heistä luokse.
"Blue Oak!" Pinkki tukkainen nuori nainen nousi pehmustyynyltään. "Olisit kertonut tulevasi!"
"Whitney", Gary tervehti suukottamalla naissalipäälikön kättä, "on aina yhtä hurmaava tavata."
Sip mulkaisi heitä niin pahantahtoisesti, että Whitney kiinnitti huomionsa toisiin: "Et näköjään tullut yksin?"
"Toverini tässä haluaisi haasta sinut otteluun", Gary ilmoitti.
"Aika kova tapaus, mutta eiköhän hänkin täällä pehmene", Whitney tuumaili mittailessaan Sipiä.
"Hän tarkoitti minua", Siili suorastaan hyppi saadakseen huomion.
"Oi kukas suloinen poika se tässä on", Whitney kyyristi silittämään Siilin järkytykseksi tämän tukasta.
"Siili Viridianista", Siili repi itsensä irti ja yritti pitää äänensä peruslukemilla, "minulla on vain yksi pokémon, mutta sen ei pitäisi olla ongelma."
"Tavallisesti ottelisin kaksi kahta vastaan", Whitney mietti, "mutta kai aloittelijallekin pitää antaa mahdollisuus."
"Aloittelija?" Sana oli kirskahtanut Siilin korvassa kuin väite, että Joulupukkia ei olisi olemassa.
"Niin", Whitney sanoi , "eikös tämä ole sinun ensimmäinen saliottelusi?"
"Minä olen kuules otellut Pokémonliigassa!" Siili tivahti.
"Ooo, sepä suloista!" Naisen ääni nousi oktaavin korkeammalle. "Isäsi ja äitisi olivat varmasti sinusta ylpeitä!"
Siili oli silminnähden hämmentynyt. Kehuista hän aina piti, mutta kyseisellä tavalla muotoiltuna ne tuntuisivat suorastaan loukkaukselta, jos niitä ei olisi esitetty niin hyväntahtoisesti. Tai ehkä se oli juurikin se tapa, jolla Whitney puhutteli häntä.

Sip oli selvästi ahdistuneena ympäristöstään jäänyt nököttämään syrjäisimpään nurkkaukseen, kun Gus taas oli lähtenyt pokémoniensa seuraksi leikkimään teehetkeä. Jokainen voi arvata, missä Gary oli. Siili koetti sulkea mielensä ulkoisilta ärsykkeiltä valmistautuessaan otteluun. Hän muisteli mielessään Saffronissa tekemiään fyysisiä harjoitteita ja kuivaharjoitteli erilaisia liikkeitä. Keskittymistä häiritsi, kun taustalla seuraavat tytöt rupesivat kikattelemaan lisää.
"Valmiina häviämään?" Whitney kysyi itsevarmasti, kun Siili oli siirtynyt harjoitteissaan jalkojensa ravisteluun (oikeasti pojan jalkansa vain tärisivät hänen tahtomattaan).

Spoiler:

Siilille pokémon oli aivan uusi näky. Hän ei voinut ymmärtää, mikä siinä lehmässä oli niin söpöä. Ne utareet olivat vähintään epäilyttäviä. Tai noh, olihan se pinkki ja se tuntui riittävän tytöille. Olisi aika opettaa, että söpöilyllä ei pötkitä minnekään.
"Minä valitsen Dunsparcen!" Siili ilmoitti virallisesti.
"Duns", pokémon antoi notaarin allekirjoituksen ja lennähti areenalle.
"Söpö!"
"Mitä sinä selität, ruma kuin mikä."
"Mutta se on niin sympaattinen!"
Tässä vaiheessa Siili oli jo sen verran närkästynyt, että uskalsi huutaa kuiskiville tytöille: "Se ei ole söpö eikä ruma!"
"Taklaa!"
Whitney oli hyödyntänyt Siilin keskittymisen herpaantumisen ja Dunsparce sinkoutui iskun voimasta takaisin isäntänsä syliin. Siinä olisi voinut käydä pahemminkin, jos koko tilaa ei olisi täytetty niillä perhanan pinkeillä tyynyillä.
"Ryhdistäydy!" Siili käski niin pokémoniaan kuin itseään. "Vastaa takaisin Alistuksella!"
Miltank oli kuitenkin tarpeeksi nopea väistääkseen hyökkäyksen.
"Sitten Hyrrävyöry!"
Lehmäpokémon hyppäsi ilmaan ja teki voltin. Voltti oli siitä hieno, että pyöriminen ei lakannut osuttuaan maahan. Pyöriminen oli niin kovaa, että Miltank näytti jättimäiseltä pinkiltä keilapallolta. Ainakin kahdeksan keilaa katui ensimmäisellä heitolla, kun Dunsparce ei ehtinyt väistämään törmäystä. Ei ole madon rooli mukava, kun joutuu aina tallotuksi. Onneksi Dunsparce oli käärme.
"Nouse ilmaan", Siili ohjeisti pokémoniansa.
Dunsparce pääsi hyrrän tavoittamattomiin.
"Haa, miten tuohon vastaat?" Siili innostui.
"Viettele~"
Miltank lopetti pyörimisensä ja avasi kätensä vapauttaakseen keltaisia sydämiä ilmaan. Niiden osuttua kohteeseensa Dunsparce lopetti lentämisensä siihen paikkaan. Tai ei oikeastaan lopettanut, mutta Siili ei ollut suunnitellut sen lentävän Miltankin ympärillä kuin jokin kerubi. Vaikutti siltä kuin Dunsparce olisi yhtäkkiä mieltynyt vastustajaansa.
"Äää", Siili hämmentyi, "älä ole typerä! Se on lehmä!"
Monista käskyistä huolimatta Dunsparce ei ollut ottaa hyökkääkseen, vaan alkoi tehdä erilaisia temppuja kierien. Tämä vasta sai tyttöjoukon kikattamaan entisestään. Salipäällikkö ei vaikuttanut enää yhtään niin herttaiselta, vaan oli liekeissä.
"Eiköhän tämä jo riitä", Whitney naurahti. "Miltank, Vartalotälli!"
Spare. Loputkin keilat kaatuivat ja Dunsparce jäi pökertyneenä lattialle makaamaan. Myös Siili rohjahti polvilleen kuin olisi itse ollut kärsimässä. Hän yritti kaikin tavoin pidätellä itkua.
"Voi äläs nyt", Whitney kutsui pokémoninsa takaisin palloon ja lähestyi poikaa. "Dunsparcesi oli niiin urhoollinen!"
Lohdutuksen sanat vain pahensivat Siilin oloa ja mitään sanomatta poika lähti.

Tarvehuone

Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Paikallaolijat