Puoliveriset veljeni ja sisareni (JMMSOM, tietenkin!)

[Nat]

Poltinraudan hehkuva pää kohtasi niskan herkän ihon ja Gustaf suuteli Omppulia lujasti unohtaakseen niskassa polttelevan tuskan. Hän ei myöskään aikonut antaa Areen pojille iloa siitä, että alkaisi huutaa. Hyvin pitkän ajan päästä raudan paino poistui tuskastuttavan hitaasti jättäen jälkeensä sykkivän kivun.
"Jokipoikahan kesti sen melko hyvin, toistaiseksi. Katsotaan huomenna uudestaankestätkö enää," Mikael sanoi voitonriemuisesti.
Pojat sitoivat Gustafin köysiin ja lähtivät naureskellen ulos luolasta. Omppuli katsoi silmät kyynelissä poikaa. Gustaf yritti hymyillä takaisin, mutta sai aikaan vain kivuliaan irvistyksen.
"Voi Gustaf..." Omppuli kuiskasi, yrittäen koskettaa Gustafia.
Hyvin pian hän kuitenkin muisti olevansa köysissä.
"Ei minulla ole suurta hätää. Kääntyisitkö selin niin voisin koettaa irrottaa sinut köysistä." Gustaf mutisi.
Molemmat kääntyivät toisiaan vasten ja hitaasti Gustaf alkoi tunnustella solmua, joka piti tytön kädet yhdessä. Tovin kuluttua solmu alkoi löystyä ja Omppuli sai kätensä vapaaksi. Hän kääntyi halaamaan Gustafia tiukasti välittämä jalkojaan sitovista köysistä.
"Öm, voisitko avata minunkin solmuni?" Gustaf kysyi lempeästi.
"Ai joo, totta kai," Omppuli sanoi häkeltyneenä.
Pian molemmat olivat täysin vapaita köysistä. Omppuli katsoi Gustafia huolestuneena:" Saanko katsoa jälkeä?"
Poika kääntyi selin Omppuliin. Hiuksia oli palanut vähän. Iho oli poltettu vereslihalle ja siihen oli nousemassa rakkuloita. Omppuli henkäisi hiljaa.
"Ei kai se noin paha voi olla?"
"Sinut pitäisi saada veteen, että jälki paranisi." Omppuli totesi.

[Gustaffsson]

"Mutta nyt ei taida olla oikein veteen meneminen" Gustaf tokaisi hiljaa.
"He eivät jättäneet vartioita, taisivat luottaa köysien pidättelevän meitä" Omppuli sanoi ja nousi ylös. Käveltyään muutaman askeleen luolan suulle, sieltä tuli vastaan kaksi Areen poikaa jouset jännitettyinä käsissään.
"Mikael ei taidakaan olla niin idiootti miltä näyttää" Gustaf voihkaisi ja koemielessä kosketti hiukan niskaansa ja ähkäisi.
"Älä koske siihen" Omppuli sanoi kun Areen pojat palasivat luolan ulkopuolelle vahtimaan.
"En halua kulkea loppuelämääni Areen merkki niskaani poltettuna. Jos minulla loppuelämää on jäljellä" Gustaf mutisi.
"Älä puhu tuollaisia. Kyllä me täältä päästään" Omppuli kuiskasi ja pyyhkäisi muutaman kyyneleen poskeltaan.
"Niin. Kyllä leirissä varmasti aletaan meitä kohta etsimään. Pääsemme kyllä pois täältä ennenkuin pahemmin sattuu" Gustaf sanoi, joskin hiukan epävarmasti. Omppuli nyökkäsi kerran ja käveli sitten Gustafin toiselle puolelle katsomaan palojälkeä. Hetken oli hiljaista. Sitten Gustaf tunsi kuinka jotain kirvelevää tippui jälkeen.
"Auts! Mitä..." hän huudahti ja kääntyi. Sanat jäivät hänen kurkkuunsa kun hän näki Omppulin kasvoilla virtaavat kyyneleet ja hänen punertavat silmänsä.
"A-anteeksi. Minä en vain... tuo merkki... sen täytyy olla aika kivulias..." tyttö sanoi pyyhkäisten kasvojaan.
"Jään kyllä henkiin" Gustaf sanoi.
"M-mutta jos ne tulevat taas huomenna..." Omppuli kuiskasi ja yritti löytää sanoja, mutta lopulta päätyi vain kiertämään kätensä Gustafin ympärille varoen polttomerkkiä.
"Jos kestin sen kerran, kestän sen taas" poika sanoi ja suuteli tyttöä otsalle.
"Tuossako kaikki?" Omppuli kysyi hymyillen tilanteesta huolimatta. Gustaf ei voinut olla ihmettelemättä, miten kaunis Omppuli oli, vaikka tämän hiukset olivatkin sekaisin, silmät punertavat ja kasvot märät kyynelistä. Ennenkuin poika ehti miettiäkään vastausta, Omppuli jo kiersi kätensä pojan selän takaa ja suuteli tätä syvään ja perinpohjaisesti.
"Ei sillä etten... nauttisi tästä mutta... onko nyt... hyvä hetki?" Gustaf kysyi pätkittäin lyhyinä taukoina kun Omppuli veti ilmaa keuhkoihinsa.
"Milloin ei olisi?" Omppuli kysyi virnistäen. Gustaf hymähti.


"Ylös siitä" töykeä ääni huomautti ja Gustaf sai potkun mahaansa. Aamu oli jo valjennut. Toinen Areen poika riisti Omppulin Gustafin vierestä ja veti luolan toiseen päähän. Vaadittiin kaksi poikaa pitelemän häntä siellä.
"Valmis uusimaan eilisen hupailun?" Mikael kysyi. Luolassa olevassa tulisijassa oli jo hehkuva hiillos ja poltinrauta kuumeni siellä.
"Satuin eilen huomaamaan että pystyit vastustamaan kipuja kun sait nuolla tytsysi naamaa. No, katsotaan miten pärjäät nyt" Mikael sanoi ja nosti raudan hehkuvalta hiillokselta.
"Älä tee sitä! Älä tee sitä!" Omppuli kirkui rimpuillessaan Areen poikien otteessa. Mikael nauroi kun Gustafin jalat ja kädet sidottiin.
"Ihan kiva jälki jäi eilisestä. Mahtavan isäni tunnus erottuu jo. No, vahvistetaan sitä" Mikael sanoi ja painoi hohtavan teräksen samaan kohtaan kuin edellisenä päivänä. Gustaf kesti kipua vain muutaman sekunnin hammasta purren, sitten hän alkoi huutamaan kivusta. Areen pojat nauroivat ja Omppuli kiljui.
"Lopeta! Lopeta!" Omppuli huusi ja rimpuili. Hehkuvan raudan alta ihosta alkoi vuotaa tummanpunaista verta. Gustaf huusi kunnes hänen keuhkonsa tyhjenivät. Mikael ei lopettanut vielä hetkeen, vasta kun oranssi hehku alkoi himmetä hän veti raudan pois. Gustaf kaatui lattialle huohottamaan. Merkki vuoti vuolaasti verta.
"Ja nyt, tuokaa tyttö" Mikael sanoi virnistäen.
"Ei" Gustaf huudahti heikosti ja kampesi itsensä erittäin vaivalloisesti pystyyn. Mikael nauroi ylimielisesti.
"Mitä aiot tehdä, jokipoju? Kutsua isäsi apuun?" hän kysyi. Gustaf huojui köysissä ja oli kaatua, mutta hän yllättäen siirsikin painopisteensä eteenpäin ja loikkasi kohti Mikaelia. Gustafin pää tömähti Areen pojan vatsaan, ja tämä horjahti taaksepäin - ja suoraan luolan seinään kaverrettuun tulisijaan, joka oli täynnä hehkuvia hiiliä.

[Sieppeli]

Leirin puolella Zenzibar astui ulos päärakennuksesta hiukan kalpeana. Hän oli kokenut juuri elämänsä oudoimman puolituntisen. Heti kun hän astui ulos Athenen mökistä... Zenzibar yritti saada ajatuksiaan kasaan. Mutta, nyt hänellä oli sentään lupa, syy ja tarkoitus. Mikä puuttui oli apu.
"Aivan." Hän mumisi ja lähti marssimaan Hermeen mökille.
Röyhkeästi Zenzibar repäisi mökin numero 11 oven auki.
"Sieppeli!" Hän huudahti. Mökki oli tyhjä. Kaikki olivat syömässä. Paitsi...
"Mömmömm..." Mytty mutisi mökin toisessa päässä yläsängyssä ja liikkui. Zenzibar marssi sen luokse ja kävi seisomaan alasängyn reunalle nähdäkseen ylös.
"Sieppeli!"
"Möm..." Mytty painui syvemmälle peittoon.
"Sieppeli!" Zenzibar huusi.
"Joojoo... Minä käyn sitten myöhemmin keittiössä hakemassa ruokaa..." Mytty mutisi. Zenzibar repi peiton tytön päältä.
"Minulla on asiaa!"
"Ei nyt..."
"Minä näin Hermeksen!" Ja silloin Sieppeli nousi istumaan niin nopeasti, että Zenzibar oli tipahtaa. Oikeastaan niin nopeasti, että kolautti jälleen päänsä kattoon. Siinä alkoi näkyä jo pientä koloa kolmen vuoden päänhakkauksen jälkeen. Sieppeli painui takaisin alas ja piteli päätään.
"Näit...?"
"Minä näin isäsi ja hän käski minun käydä puhumassa Oraakkelille. Olympoksella oli käynyt jotain!" Sanoin vakavasti.
"No mitä se sanoi?"
"... Että minun pitää mennä Oraakkelin luoks,"
"Ei isä, vaan Oraakkeli!"
"Aa!"
"Tuuli kutsuu sankareita taas kerran tuntemattomaan. Heidän on noudettava pelastuksensa, jotta voisivat pelastaa lahjojensa kodin. Kuitenkin yksi heistä on valmis uhraamaan hedelmän vastineeksi sydämensä salaisimmasta toiveesta." Ääni kuului ovelta.
"Taasko sinä kuuntelit minua!" Zenzibar hyppäsi äkisti alas huutaessaan Natille. Hän näytti pelokkaalta ja kovia kokeneelta. Aivankuin Nat ei olisi nukkunut kahteen yöhön.
"Ei. Minä tiesin jo. Asopos on kaapattu. Olympoksella ovat asiat sekaisin." Nat henkäisi ulos yhdellä kerralla. Zenzibarin ja Sieppelin silmät laajenivat.
"Gustafin isä!?" Sieppeli henkäisi. Zenzibaria alkoi jo särkeä päätä. Liikaa tietoa jopa hänen suurille aivoilleen.
"Ja minut haluttiin etsintäretkelle." Zenzibar mutisi.
"Minä yritin estää sen. En halunnut tämän tapahtuvan uudestaan." Nat sanoi vakavana.
"Minkä?" Sieppeli kysyi.
"Ne olivat jälleen ne. Se tarkoittaa..." Nat huokaisi tärisevästi kuin pidättelisi itkua, "Että leiri on vaarassa."

[Mainoskatko]

"Se tarkoittaa... Että leiri on vaarassa." Nat sanoi. Zenzibarilla loksahti suu auki ja Sieppeli tuijotti Nattia.
"Viimeksikin kävi näin. He kuitenkin epäonnistuivat, koska eivät päässeet joen yli. Nyt se mahdollisuus on kuitenkin karsittu pois." Nat jatkoi.
"Koska Asopos on poissa pelistä..." Zenzibar totesi.
"No, onhan meillä Gustaf." Sieppeli sanoi. Zenzibar alkoi yllättäen näyttää vaivaantuneelta.
"Paitsi hänkin on ollut kadoksissa jonkinaikaa..." Sieppeli katsoi Gustafin tyhjää alasänkyä. Zenzibar liikahti hiukan.
"Oli miten oli. Minut on valittu etsimään... Nähtävästi Asoposta! Hermes sanoi, että minun pitäisi ottaa neljä viimeaikoina paljon kuvassa ollutta henkilöä mukaan."
"Gustaf ja Omppuli siis ainakin."
"Ja minä ja Sieppeli." Nat sanoi edelleen ovelta, "Kuulemma."
"Zenzibar. Mitä isäni tarkkaanottaen sanoi sinulle?" Sieppeli kysyi.

Flashback
Zenzibar astui ulos Athenen mökistä ja haukotteli. Hän raotti sopivasti toista silmäänsä huomatakseen jonkin miehen katselevan häntä huvittuneena ja lopetti haukottelunsa siihen. Miehellä oli vaaleat hiukset ja hiukan mustaa seassa ja hän oli pukeutunut postivirkailijan asuun. Zenzibar tajusi kuka se oli ja järkyttyi.
"Oletko sinä Zenzibar?" Mies kysyi pilke silmäkulmassaan, mutta silti vakavalla äänensävyllä.
"Ky-kyllä." Mies kallisti hiukan päätään.
"Näytät aika erikoiselta Athenen tyttäreksi, mutta hän taitaa silti pitää sinusta." Zenzibaria ärsytti. Mikä ongelma kaikilla oli hänen hiustensa suhteen.
"No, hän itse suositteli sinua tähän."
"Mihin?" Kysyin ihmeissäni Hermekseltä.
"Sinut on valittu etsintäretkelle, onneksi olkoon!" Hermes ei jäänyt odottamaan kiitoksia vaan jatkoi suoraan asiaan, "Sinun pitää mennä Oraakkelin juttusille ja kerätä sitten neljä henkilöä, jotka ovat viimeisinä kuutena päivänä herättäneet puhetta leiriläisissä. Nyt minun pitää mennä. Olympoksella ovat jumalat sekaisin." Hermes heilautti kättään ja Zenzibar tajusi sulkea silmänsä kun hän näytti oikean muotonsa ja katosi. Zenzibar tuijotti hetken täysin sekalaisin tuntein kohtaa missä Hermes oli äsken ollut.
Flashback ends ny

[Näin minä tulkitsin ennustustasi Nat. Täysin perseelleen, parempi ettet syö minua kun kerran annoit minulle vapaat kädet ]

[Omppuli]

Luolassa:

"AAAARGH!" karjui Mikael valtavissa tuskissa hiilien polttaessa hänen vaatteisiinsa reikiä ja osuen sitten hänen ihoonsa. Hänen kaverinsa syöksyivät kiireesti hänen avukseen ja vetivät hänet pois. Omppuli kirkaisi nähdessään minkälaiseen kuntoon Mikael oli päätynyt. Hänen käsivarsissaan kiilsi punaisia palovammoja ja kärventyneen lihan tuoksu leijui luolassa. Hänen hiuksensa oli kärähtäneet mustiksi, mutta hänen kaverinsa olivat tukahduttaneet palon heittämällä takkinsa hänen päälleen. Toinen puoli kasvoista oli vereslihalla ja kasvoilla leimui hirvittävä raivo.
"SINÄ SAATANAN PALIKKA!" Mikael huusi, mutta vaipui polvilleen tuskissaan. Hänen kaverinsa tarttuivat häneen ja veivät huutavan MIkaelin pois luolasta pois viitsimättä jättää edes vartioita ja lähtivät kantamaan häntä leirille. Omppuli syöksähti Gustafin luokse huolissaan. Gustaf makasi maassa puoliksi tajuissaan.
"Gustaf, voi Gustaf", Omppuli sanoi nyyhkyttäen, mutta ryhdistyi. Hän pyyhkäisi kasvojaan ja nosti Gustafin puoliksi syliinsä niin, että Gustafin pää lepäsi hänen sylissään.
"Sinä olet kaunis", Gustaf kuiskasi ja sulki silmänsä menettäen tajunsa.
"Äiti, auta minua", Omppuli rukoili äitiään, Afroditea. "Auta minua pelastamaan rakkaani." Mutta rukoukseen ei kuulunut vastausta ja Omppuli tunsi itsensä vihaiseksi. Hänen äitinsä oli rakkauden jumalatar, muttei viitsinyt auttaa häntä tällaisellä hetkellä! Minkälainen äiti hän muka oli? Hän otti Gustafista tiukemman otteen ja nousi horjuen seisomaan. Gustaf painoi, mies kun oli, paljon. Omppuli irvisti painonlastista ja hänen kätensä tärisivät. Hän otti askeleen ja oli kaatua. Omppuli tajusi ettei saanut kannettua Gustafia joelle niin kaukaa metsästä. Mutta luolasta hän pääsi ulos, mutta sitten hänen polvensa pettivät ja hän kaatui maahan. Omppuli ei kuitenkaan itkenyt. Hän oli liian vihainen ja uupunut. Äkkiä hän näki hohtoa silmäkulmastaan. Hän kääntyi ja henkäisi. Hän näki khariitit, äitinsä kolme seuralaista. He hehkuivat kauneutta ja lämpöä. Heillä oli päällään kreikkalaiset mekot, jotka näyttivät olevan hyvin kevyttä kangasta. He olivat paljain jaloin. He eivät sanoneet mitään. Kävelivät vain Gustafin luo ja nostivat tämän ilmaan hyvin kevyesti ja lähtivät kantamaan häntä joelle päin. Omppuli seurasi hämmentyneenä. Hän joutui juoksemaan jottei kadottaisi jumalattaria näkyvistään, vaikka nämä näyttivätkin kävelevän rauhallisesti. Sitten he olivat joella ja kahlasivat sinne kuitenkaan kastumatta. He eivät vieläkään puhuneet mitään eivätkä näyttäneet edes huomaavan Omppulia. Gustafin verenvuoto tyrehtyi, mutta pelkästään joki ei parantanut häntä. Khariitit näyttivät tekevän jotain parantavaa loitsua tai riutuaalia. He kuiskivat, sivelivät Gustafin kasvoja ja sitten jokainen suuteli häntä. Omppuli tunsi mustasukkaisuutta välittömästi, mutta kun yksi Khariitti nosti katseensa häneen, hän ymmärsi. Sitten he kantoivat yhä tajuttoman Gustafin rannalle Omppulin viereen. Omppuli katsoi hänen niskaansa, jossa näkyi valkoinen arpi, jossa näkyi kuitenkin yhä selvästi Areen symboli.
"Ettekö saa sitä pois?" Omppuli kysyi hiljaa ja vanhin, Thaleia, pudisti päätään. Omppuli ei tiennyt miten hän tiesi kuka oli kumpikin, mutta hän arveli sen johtuvan äidistään.
"Se ei ollut tavallinen poltinrauta. Se oli taikakalu. Ares tapasi merkata sillä sotavankejaan", Eufrosyne, toisiksi vanhin sanoi ja hänen äänensä oli pehmeä ja soinnillinen.
"Kiitos", Omppuli sanoi ja nuorin ja suloisin Aglaia kumartui häneen päin kirkkaat kasvot loistaen.
"Äitisi kuuntelee aina, missä oletkin, mutta kai sinä ymmärrät, että hän ei pysty aina auttamaan", Aglaia sanoi hiljaa ja Omppuli nyökkäsi. Sitten vanhin Thaleia ojensi hänelle tummanpunaisen pussukan, joka oli täynnä jotain.
"Ota tämä, se on lahja äidiltäsi. Se auttaa sinua tukalissa paikoissa. Ei, älä avaa sitä vielä. Ripusta se kaulaasi ja pidä se mukanasi minne menetkin. Sinä tarvitset sitä", Thaleia sanoi ja Omppuli ripusti pussukan kaulaansa.
"Kiitos, sanokaa äidilleni, että olen pahoillani... etten luottanut häneen", Omppuli mutisi ja he kolme hymyilivät.
"Hän tietää", he sanoivat ja sitten paljastivat oikean olomuotonsa ja Omppuli katsoi poispäin kun ilma alkoi loistaa. Loisteen kadottua hän kääntyi joelle, mutta kolme jumalatarta olivat kadonneet. Sitten Gustaf avasi silmänsä ja näytti onnelliselta.
"Näin ihanaa unta. Siinä oli kolme kaunista naista ja he -" Gustaf vaikeni, kun huomasi Omppulin katsovan yhä sitä kohtaa missä Khariitit olivat olleet. Sitten Omppuli kääntyi Gustafiin päin ja hymyili lumoavasti, kuitenkin suru yhä silmissään.
"Hienoa, että olet kunnossa. Tule, on aina palata leiriin", Omppuli sanoi mainitsematta, että Gustafin uni oli ollut totta. Gustaf nyökkäsi hämillään ja nousi täysin kunnossa ylös, tuntien kuitenkaan yhä niskaansa kihelmöivän. Sitten he kaksi lähtivät leiriin, jossa heitä odottivat Sieppeli, Nat ja Zenzibar...

[Gustaffsson]

"Siinähän te olette! Missä ihmeessä te olette olleet melkein kaksi päivää?" Sieppeli kysyi.
"Se on pitkä tarina" Omppuli sanoi.
"No meillä on asiaa... mitä sinulla on niskassasi?" Zenzibar kysyi huomaten Gustafin niskasta näkyvän merkin.
"Näkyykö se noin selvästi?" Gustaf kysyi irvistäen. Zenz tarttui kiersi pojan taakse ja venytti kaulaansa nähdäkseen.
"Voi luoja, tuohan on poltettu tuohon! Mikaelko sen teki?" hän kysyi säikähtäen.
"Mistä sinä tiesit?" Gustaf ihmetteli. Zenzibar pysyi hetken vaiti.
"Minä pyysin Mikaelia hommaamaan Gustafin pois tieltä pariksi päiväksi. Henkilökohtaisista syistä. En vain arvannut että... no... olen pahoillani" Athenen tytär tokaisi.
"Olet PAHOILLASI? Minä juuri rimpuilin kahden Areen pojan otteessa ja katselin kuinka se sika kidutti häntä!" Omppuli huusi.
"Minulla oli syyni, mutta Mikaelin kidutustoimiin minulla ei ole osaa eikä arpaa. Kuunteletteko asiamme?" Zenzibar sanoi tyynesti.
"Sinä... sinä et voi olla tosissasi!" Omppuli mutisi pidätellen raivoa.
"Ota rauhallisesti" Gustaf kuiskasi. Omppuli veti pariin kertaan henkeä ja nyökkäsi sitten.
"Hermes kävi puhumassa minulle. Asopos on kaapattu. Leiri on vaarassa" Zenzibar kertoi.
"Isäni?" Gustaf kysyi hätkähtäen.
"Niin. Kun Asopos ei ole vartioimassa jokea..."
"Mitä te meistä haluatte?" Omppuli keskeytti.
"Hermes pyysi neljää viime aikoina huomiota herättänyttä leiriläistä Zenzibarin mukaan etsintäretkelle" Nat sanoi.
"Emme voi mennä heidän mukaansa. Tuon takia," Omppuli osoitti Zenzibaria, "sinulla on nyt Areen merkki niskassasi"
"Mutta kyseessä on isäni" Gustaf mutisi, "minun täytyy mennä. Omppuli, sinun ei ole pakko-"
"Tulen mukaan" Omppuli sanoi heti ja epäröimättä.
"Olet ihana, rohkea tyttöseni" Gustaf sanoi, käänsi lippalakkinsa nurinpäin ja suuteli tyttöä. Muut kolme rykäisivät yhtä aikaa.
"Etsintäpartio, Gustaf. Ei pusupartio" Sieppeli huomautti.
"Oikein hauskaa. Rupeaisit koomikoksi" Gustaf sanoi kuivasti irtautuessaan Omppulista ja kääntäessään lippiksen oikeinpäin.

[Omppuli]

"No niin, minne meidän pitäisi tarkkaan ottaen lähteä?" Omppuli kysyi odottavasti ja Zenzibar aikoi vastata, mutta sitten hänen kasvonsa muuttuivat ensin epävarmoiksi, sitten auttamattoman tietämättömäksi. Omppuli tuhahti.
"Hermes ei sitten viitsinyt mainita asiasta, on sinullakin isä", Omppuli sanoi hiukan syyttävästi Sieppeliin päin, joka näytti vihaiselta, mutta Gustaf asettui heidän välilleen ja vilkaisi varoittavasti Omppulia, joka hiukan asettui.
"Minusta tuntuu, että meidän tulee vain lähteä ja kohtalo hoitaa loput", Nat sanoi hiljaa.
"Toisin sanoen olemme jumalien käsinukkeja", Omppuli sanoi synkästi. Sieppeli mulkaisi häntä. Omppuli kohotti kulmiaan kuin sanoen: Eikö asia näin ole?
"No ehkä meidän tulisi lähteä. Mennäänpäs pakkaamaan", Zenzibar sanoi hoputtaen ja he syöksähtivät omille mökeilleen. Omppuli pakkasi peilinsä ja oman miekkansa ja vaatteita ja muita tarpeellisia juttuja. Sitten hän meni Hermeksen mökille odottamaan Gustafia, Sieppeliä ja Natia, jotka pakkailivat omia juttujaan. Hetken kuluttua Zenzibar saapui sinne oma reppu selässään.
"No niin. Kheiron on antanut luvan. Lähdetään", Zenzibar sanoi, mutta ei ehtinyt liikahtaakaan kun jostain kuului kammottava ärjäisy. He kääntyivät ja näkivät Mikaelin ja tämän kavereiden silmäilevän heitä vihaisesti Areen mökiltä. Mikael oli ilmeisesti saanut nektaria tai ambrosia, sillä hän oli täysin kunnossa ja hänen vihansa oli ääretön...

[Sieppeli]

Kavioiden kopse kuitenkin esti mitään radigaalia tapahtumasta.
"Mikael, sinuna en rupeasi riehumaan tuossa kunnossa." Kheironin ääni kuului pojan takaa. Tämä rentoutti olkapäänsä, muttei lopettanut silmillään Gustafin ja Omppulin murhaamista.
"Sinun on parempi palata mökkiisi." Kheiron laski kätensä Mikaelin olkapäälle. Muut pojat mutisivat ja menivät sisälle.
"Joojoo." Kheiron näytti tyytyvän vastaukseen ja lähti pois. Mikael mulkoili vielä Gustafia ja karjui ennen lähtemistään: "Ares kostaa tämän sinulle! Jokaisessa taistelussasi epäonni seuraa sinua! Niin käy kaikille jotka nousevat sodanjumalaa vastaan!" Taivaalla välähti Mikaelin kirouksen ansiosta. Gustafia kalvasi. [Tiedän, olen klisee 8>] Sitten Mikael lähti sadatellen takaisin mökkiinsä ja Omppuli murisi hänen jälkeensä. Zenzibar huokaisi pettyneenä itseensä. Miksi hän oli mennyt järjestämään asioista tälläisen.
"Joko me mennään?" Sieppeli marisi. Nat lähti heti liikkelle.
"Ei hätää. Minä suojelen sinua." Omppuli kuiskasi ja tarttui Gustafia kädestä.

He pysähtyivät New Yorkin toisella puolella pieneen hotelliin. Kheiron oli antanut Zenzibarille paljon rahaa ja pienen pussillisen drahmoja(vaimitäneolil) ja niillä saatiin maksettua kaksi huonetta yhdeksi yöksi. Gustaf olisi ollut sitä mieltä, että olisi voinut nukkua lattialla, mutta Sieppeli oli jyrkästi sitä vastaan ja lopulta tyttö sai pakotettua Gustafin toiseen huoneeseen. Ja Omppuli meni kysymättäkään samaan huoneeseen. Sieppeli painotti kovaan ääneen, että kummankin pitäisi nukkua yöllä. Omppuli oli tyytynyt hihittämään. Zenzibar sai vielä maksettua heille ilta- ja aamupalan.
Hotelli vaikutti hyvälaatuiselta. Siellä oli pieni uima-allas, mihin Gustaf tykästyi heti. Omppuli oli hankkinut hänelle aijemmin päivällä tummaihoiselta katukauppiaalta huivin, joka peitti pojan niskassa olevan villisian. Veteen mennessä Gustaf joutui kuitenkin ottamaan sen pois ja epämääräinen vanhuspariskunta tuijotti sitä pitkään. Gustaf sai selitettyä sen olevan tatuointi, jolloin kärttyinen rouvashenkilö mutisi jotain vastuuttomista nykyajan lapsista.
Nat oli kadonnut heti huoneiden tarkistuksen jälkeen jonnekkin. Parin tunnin päästä Zenzibar löysi hänet katolta missä tyttö tuijotti taivaanrantaan. Zenzibar kuitenkin ajatteli, että Nat oli parempi jättää yksin tuulen kanssa ja lähti takaisin huoneeseen. Siellä Sieppeli yritti ratkoa Oraakkelin ennustusta. Zenzibar oli kehittänyt jo monta kymmentä ratkaisua eri säkeistöille, muttei saanut kaikkea sattumaan yhteen. Tai siis ensimmäiset kaksi olivat aika selvää kauraa, mutta viimeinen tuotti kummallekkin päänvaivaa.
"Jotenkin minusta tulee mieleen tuosta hedelmän luovuttamisesta ja sydämmen salaisimmasta toiveesta, että joku meistä saa lapsen, mutta se ei todellakaan taida olla oikein..." Sieppeli sanoi. Hän istui kovalla tuolilla pienen puisen pöydän äärellä ja tuijotti paperinpalaa missä olivat Oraakkelin sanat. Tytön kädet olivat hautautuneet hänen hiuksiinsa, jotka olivat jo suhteellisen sotkuiset, jos ne siitä normaalista sotkuisesta enemmän sotkuiseksi voisivat mennä. Zenzibar nauroi.
"No, olisihan se mahdollista jos totta puhutaan, mutta minusta se kuulostaa aika tyhmältä vaihtoehdolta."
"Ei sitä tiedä. Ties vaikka Omppuli olisi jo raskaana." Sieppeli virnisti.
"Toivottavasti ei." Zenzibar nauroi, "On sinullakin aika kiero mieli."
"Sukuvika, luulisin... Onko sinulla mitään ideoita?" Sieppeli hakkautti päänsä pöytään.
"Aika lailla tuhansia." Zenzibar istuutui sängylle, jonka Nat oli itselleen varannut, "Minusta niistä mikään ei sovi kuvaan."
"No... Edes jotain?"
"Noin seitsemäntoista johtaa yhden meistä kuolemaan... Ja ne ovat kaikki erittäin epätodennäköisiä."
"Kenen?" Sieppeli kohotti kiinnostuneena päätään. Ovi aukesi narahtaen hiukan. Omppuli ja Gustaf astuivat märkinä sisään.
"Hei Sieppeli! Onko mitään selvinnyt?" Omppuli virkkoi iloisesti. Zenzibar huokaisi. Omppuli oli edelleen hänelle vihainen. Koko matkalla tänne he eivät olleet sanoneet yhtään mitään, oikeastaan Gustaf ja Omena kulkivat perässä jutellen keskenään, Zenzibar ja Sieppeli siinä keskivaiheilla jutellen välillä hiukan vakavammin ja Nat kulki edellä kuin liitäen. Hän selvästi oli kokoajan tiennyt minne mennä, mutta hänen ideansa oli jäädä hotelliin yöksi.
"Äh, unohda se mitä sanoin." Zenzibar nousi ja lähti viereiseen huoneeseen mistä oli itse vallannut ison, pehmeän parisängyn kokonaan itselleen.
"E-ei mitään..." Sieppeli katsoi hänen peräänsä, mutta puhui Omppulille. Gustaf huokaisi.
"Moneltako se iltapala oli?"
"Kahdeksalta."
"Ai. Siihen on vielä monta tuntia. Jospa kävisimme ostamassa jotain purtavaa?" Gustaf kyseli Omppulilta.
"Juu, mennään vain." Omppuli sanoi pirteästi ja he lähtivät ulos.
"Hei, tuokaa minulle chilipähkinöitä!" Sieppeli yritti huutaa heidän peräänsä, mutta ei tiennyt kuuliko kumpikaan.

[Gustaffsson]

Sieppeli keikutteli hetken tuolilla, kunnes Nat tuli huoneeseen yllättäen ja säikäytti tytön. Hetken ryminän ja laimean kiroilun jälkeen Sieppeli oli pystyssä Natin edessä.
"Kuulitko mitään kivaa tuulelta?" hän kysyi viattomasti.
"Vähän tästä aamusta leirissä, Afroditen Khariitit olivat auttaneet Gustafia ja antaneet jotain Omppulille. Niin ja sitten jotain vallankumouksesta" Nat sanoi mietiskellen synkästi.
"Vallankumouksesta? Olympoksella?"
"Se oli vähän epäselvää, mutta ilmeisesti. Sopisi kuvaan Asopoksen katoamisen kanssa" Nat tokaisi.
"Hyvä on. Meidän on siis käytävä Olympoksella. Lähdemmekö heti?" Sieppeli mietti.
"No emme varmasti! Maksoin illallisesta, yöpymisestä ja aamupalasta" Zenzibar huomautti ovelta.
"Illallisesta puheen ollen, minulla alkaa olla nälkä" Nat huomautti.
"Odotellaan Gustafia ja Omppulia" Zenzibar sanoi.
"Antaa olla, he ovat luultavasti jossain nauttimassa toisistaan ja unohtavat minun chilipähkinäni" Sieppeli mutisi.
"Itse asiassa..." kuului toinen ääni Zenzibarin takaa ja sieltä lensi chilipähkinäpussi Sieppelin jalkojen juureen. Omppuli työntyi huoneeseen Gustaf perässään tunkien Zenzibarin sivuun.
"Aah, vihdoinkin... Maksan takaisin joskus" Sieppeli sanoi avaten pähkinäpussin.
"Hmm Gustaf?" Zenzibar kysyi varovasti tarkkailen Omppulin reaktiota.
"Minä vain halusin sanoa että... olen pahoillani. Minä vain halusin suojella pikkuvelipuoltani" Athenen tytär sanoi.
"Joo niin varmaan. Luulisi sinun nyt tajunneen että Areen poikana Mikael ei olisi jättänyt kostoa väliin" Omppuli sihisi yhteenpuristettujen hampaidensa välistä. Gustaf ei sanonut mitään, hieroi vain niskaansa.
"Vieläkö siihen sattuu?" Omppuli kysyi huolestuneena.
"Koko ajan. Ei enää polta, vaan pikemminkin pistelee. Nyt se tuntuu erittäin pahasti... ja näen välillä kuvia..." Gustaf mutisi.
"Mitä kuvia?" Sieppeli ihmetteli.
"Näen miehen kasvot... se taitaa olla Ares. Näen hänet vihaisena keihään kanssa... ja hän iskee sillä ja melkein tunnen kuinka se osuu niskaan" Gustaf sanoi värähtäen.
"Tuo on saatava irti sinusta" Zenzibar sanoi syyllisen oloisena.
"Jos tiedät miten, ole hyvä ja poista se" Omppuli sanoi vihaisena.

[Sieppeli]

"Nä ää" Sieppeli sanoi. Kaikki katsoivat häntä.
"Tuota ei saada mitenkään pois." Hän sanoi ja kaivoi pussista uuden pähkinän.
"On pakko olla jokin keino!" Omppuli tuskasteli niin kovasti, että Gustafista rupesi tuntumaan, että se merkki oli poltettu häneen eikä Gustafiin.
"Ei ole. Usko." Sieppeli sanoi jäykästi. Omppuli astui uhkaavasti eteenpäin.
"Mistä sinä muka tiedät!" Sieppeli huokaisi ja laski pussin pöydälle.
"Eikö koko leiri tiedä siitä muka? Kaksi vuotta sitten joskus viikkoa sen jälkeen kun lumet tulivat. Isällä ja Areella oli jotain riitaa ja se riita levisi leiriläisille asti. Areen pojat olivat yllättäen raivoissaan meille. Eräskin ruokahetki päättyi tappeluun. Eräänä päivänä eräs meidän mökistämme katosi. Aamulla hänet löydettiin tuupertumasta hangesta." Zenzibar alkoi muistaa sitä talvea. Hänkin oli kai unohtanut. Oli ihme, ettei Omppuli tai Gustaf kumpikaan muistanut.
"Kheiron oli raivoissaan. Hän pisti Areen pojat tekemään kaikki työt. Pojan isosisko oli järkyttyneempi kuin kukaan muu. Hän pääsi etsintäretkellekkin etsimään keinoa parantaa sen viheliäisen merkin. Sitä ei löytynyt, mutta onneksi Hermeen lapset olivat anteeksi antavaa väkeä. Viha unohtui ja poikakin tottui merkkiinsä. Kirous lieveni kuluessaan." Gustaf huokaisi helpotuksesta.
"Hänen vanhempi sisar sai kuitenkin omanlaisensa. Monilla on niitä, vaikkeivät ikinä tiedosta niitä samalla tavalla kuin Areen poltinmerkkiä." Sieppeli venytti kaula-aukkoaan sivulle. Sen paljasti ison valkoisen arven. Omppuli perääntyi äsken ottamansa askelen. Haava oli lyhyt, mutta sitäkin pahemman näköinen.
"Kaikki haavat eivät parane. Ne ovat kuin sotasaaliita, niiden aiheuttajat voidaan tuhota, mutta ne jäävät ikuisesti olemaan. Minun veljelläni on samanlainen Gustaf. Chorolla on sama sika rinnassaan ja siinä se tulee aina olemaankin."

[Ja tästä muistutuksena minulla on polvessani valkoinen arpi.]

[Gustaffsson]

"Mutta voisimmeko mennä syömään?" Nat keskeytti.
"Niinpä... en ole syönyt mitään sitten juhlien" Gustaf sanoi aivan kuin muistaen seikan vasta äsken.
"En minäkään. Mennään" Omppuli tokaisi, tarttui Gustafia kädestä ja he lähtivät huoneesta muut vanavedessään.


Illallinen oli runsas ja maistuva (ja kallis, lisäsi Zenzibar).
"On ollut pitkä päivä. Taidan mennä nukkumaan... tuletko sinäkin, ettet sittten herätä minua kun myöhemmin tulet nukkumaan" Omppuli sanoi Gustafille.
"Juu tulenhan minä..." Gustaf vastasi hitaasti ja nousi tuolistaan. Muut jäivät pöytään istumaan ja katsomaan parin perään.
"He voisivat hiukan rajoittaa kuherteluaan..." Sieppeli mutisi.
"Omppuli on rakkauden jumalattaren tytär, ja Gustaf on ollut yksinäinen melkein koko elämänsä. Kokeillepas saada heitä rajoittamaan" Zenzibar huomautti virnistäen.


Samaan aikaan puoliveristen leirillä Mikael oli jälleen hiilipajaluolassaan tulen ääressä, tällä kertaaa yksin.
"Oi suuri sodanjumala Ares, ota vastaan tarjoamani uhrilahja" hän mutisi rukoillen ja otti esiin punaisen liinan. Liina oli alunperin ollut valkoinen, mutta Mikael oli pyyhkinyt liinalla luolan lattiaa, johon oli tippunut Gustafin verta polttomerkkauksen jälkeen. Tuskin voisi parempaa uhria olla sodanjumalalle kuin tämän poikansa vihollisen veri. Liina roihahti liekkeihin ja katosi, ja Mikael puhui taas.
"Auta minua saavuttamaan kostoni. Etsi minulle merkitsemäni vihollinen" Mikael sulki silmänsä, ja sitten hän näki näyn Gustafista ja Omppulista, sekä hotellista New Yorkista.
"Loistavaa" Mikael hymyili synkästi ja kiitti isäänsä nöyrästi.


Nat meni toiseen huoneeseen kuin Omppuli ja Gustaf, avasi ikkunan ja kuunteli tuulia. Hetkeen ei tullut muita kuin juoruja leiriltä, ja niiden kuuntelemiseen Nat ei ollut sopivalla tuulella. Sitten...


Oveen koputettiin. Gustaf siirsi varovasti Omppulia että pääsisi ovelle herättämättä tyttöä.
"Mitä?" Gustaf kysyi tylsistyneesti avatessaan Natille oven.
"Minä... äh, pistä nyt herranjumala jotain muutakin kuin bokserit jalkaan" Nat mutisi.
"Sukat, vaikka?" Gustaf kysyi pisteliäästi.
"Pukeudu nyt vaan" Nat pyysi ja sanoi odottavansa ulkona. Gustaf huokaisi, veti shortsit ja paidan päälleen ja astui käytävään.
"Mitä?" Gustaf kysyi uudelleen.
"Kuuntelin tuulia. Ne olivat kuulleet Hefaistokselta noista merkeistä" Nat sanoi kärsimättömästi osoittaen Gustafin niskaa.
"Ja?"
"Ne polttoraudat ovat kirottuja, Hefaistos on tehnyt ne itse. Mikael oli ilmeisesti saanut sen isältään. Kuitenkin, piinasta huolimatta siinä on yksi etu jota voimme käyttää. Keskittymällä kovasti voi saada yhteyden raudan omistajajumalaan, tässä tapauksessa Areen. Se ei toimi kauaa merkin polttamisen jälkeen" Nat selitti nopeasti.
"Tuota... varsin mielenkiintoista, mutta miten se meitä auttaa?" Gustaf kysyi hämmillään.
"Ares on Olympoksella, pahvi. Voisimme kysyä häneltä mitä siellä tapahtuu" Nat sanoi.
"Hmm. Okei. Mitä minun pitää tehdä?" Gustaf kysyi.
"Tyhjennä mielesi kaikesta muusta paitsi Areesta, tämän lapsista, tavoista ja merkistä" Nat neuvoi, "etkä ajattele Omppulia!"
"Ilonpilaaja" Gustaf tuhahti ja sulki silmänsä.
"Toimiiko se?" Nat kysyi hetken kuluttua. Gustaf ei vastannut vaan puristi silmiään tiukemmin kiinni.
"Gustaf?" Nat ihmetteli vähän hädissään. Jos jotain kävisi, miten selittää se Omppulille? Sitten Gustafin silmät revähtivät auki.
"Toimiko se?" tyttö kysyi. Sitten Gustafin silmät hohtivat lyhyen aikaa valkoisina.
"Mitä tämä on?" hän kysyi luonnottoman kumealla äänellä.
"M-m-mitä?" Nat kauhistui.
"Mitä tämä tarkoittaa? Miksen ole Olympoksella? Vastaa, tyttö!" Gustaf huusi uudella äänellään.
"S-s-s-inä olet Ares?" Nat kysyi.
"Tietenkin olen. Hei, hetkinen..." Gustaf-Ares oli huomannut peilikuvansa käytävän seinällä olleesta peilistä.
"Joku penska sai polttorautojen salaisuuden selville? Ovelaa. Kukas minun isäntäni on?" hän kyseli katselen uutta olomuotoaan.
"Ole kiltti... lähde hänestä. Lupaamme ettemme enää vaivaa teitä" Nat aneli.
"Enpä tiedä. Olympos on jo kaaoksessa. Asopos on kadonnut. Tästä voi olla etua" Ares totesi.
"Gustaf?" Omppuli kysyi unisesti avaten oven heidän takanaan. Poika käänsi katseensa tyttöön.
"Sinä olet Afroditen tytär" tämä sanoi kumeasti ja hänen silmänsä hehkuivat taas hetken.

[Omppuli]

Omppuli nousi istumaan. Hän katsoi Gustafia hiukan huolestuneena. Hän oli nukkunut t-paidallaan, joka oli ihan rypyssä.
"Omppuli, se ei ole Gustaf vaan sodanjumala Ares! Hän on ottanut Gustafin ruumiin haltuunsa!" Nat huusi ja Omppuli katsoi peloissaan Gustafia, joka pudisteli päätään näyttäen pökertyneeltä. Hehkuisuus katosi ja palautti Gustafin silmät taas sinivihreiksi.
"Gustaf?" Omppuli kysyi ja tuli lähemmäs, mutta sitten Gustaf tarttui häntä kurkusta ja työnsi seinää vasten. Nat kirkaisi. Omppuli katsoi kauhuissaan Gustafia, jonka silmät leiskuivat punaisina vihasta.
"Missä se on?" Gustaf huusi, mutta ei omalla äänellään muttei myöskään Areen äänellä ja puristi lujempaa. Omppuli yritti vetää henkeä ja raapi samalla Gustafin sormia, mutta Gustafin ote piti.
"Mikä?" Omppuli kähisi ja yritti potkia Gustafia irti hänestä, mutta Gustaf työnsi kasvot aivat lähelle hänen kasvojaan. Omppuli näki silmissä nälkäisen raivon.
"Älä pelleile minun kanssani! MISSÄ SE ON?!" Gustaf karjui päin Omppulin naamaa ja aikoi lyödä tyttöä, kunnes hän pysähtyi. Hän päästi Omppulista irti, joka putosi lattialle yskien ja haukkoen henkeään. Gustaf hautasi kasvonsa käsiinsä.
"Voi hyvät jumalat! Omppuli?" Gustaf sanoi särkyneellä äänellä ja katsoi kontallaan olevaa Omppulia. Hän polvistui tämän viereen ja laski kätensä tämän olkapäälle, mutta Omppuli löi käden pois.
"Älä koske minuun!" Omppuli sähähti ja nousi kompuroiden ylös kaulassa näkyen selvät kuristamisen jäljet, jotka helottivat punaisina. Omppuli veti päälleen farkut ja laittoi kultaiset hiuksensa kiinni.
"Omppuli, se olen minä, Gustaf. Omppuli, anna minulle anteeksi", Gustaf aneli, mutta Omppuli ei näyttänyt haluavan kuunnella. Hän keräsi tavaransa ja meni ovelle, mutta Gustaf tukki hänen tiensä.
"Väistä", Omppuli käski, mutta Gustaf ei siirtynyt. Omppuli nosti katseensa tämän silmiin vihreät silmät hehkuen vaarallisen näköisesti.
"VÄISTÄ!" Omppuli kirkui ja Gustaf väisti säikähtäneenä ja Omppuli lähti ulos huoneesta. Nat juoksi hänen peräänsä. Gustaf lysähti sängylle ja painoi päänsä käsiinsä epätoivoisena. Mitä hän olikaan tehnyt? Hetken päästä Nat saapui ja näytti hengästyneeltä ja siltä kuin voisi purskahtaa itkuun.
"Hän katosi! Olin saamassa häntä jo kiinni, mutta hän katosi!" Nat sanoi näyttäen hätääntyneeltä. Gustaf ei vastannut. Hän velloi syyllisyydenmeressä. Miten hän ei ollut pystynyt estämään sitä? Omppuli oli hänelle rakkainta maailmassa. Miten hän oli voinut tehdä sen?
"Gustaf! Hän ei pärjää yksin tuolla! Hirviöt voivat hyökätä hänen kimppuunsa ja varsinkin kun Olympos on kaaoksessa, on hirviöitä varmasti paljon liikkeellä", Nat sanoi hädissään ja yritti vetää Gustafin ylös.
"Paitsi että hirviöt eivät ole kiinnostuneita Omppulista", Sieppeli sanoi ovelta vakavan näköisenä. Hän oli kuullut melun ja herännyt.
"Mutta se ei tarkoita, etteikö muut olennot olisi", Sieppeli jatkoi ja Nat kalpeni, mutta Gustaf näytti olevan yhä sokissa.
"Hän ei tule enää takaisin", Gustaf kuiskasi silmät tuijottaen tyhjyyteen. "Minä ajoin hänet pois." Sieppeli ja Nat katsoivat neuvottomina toisiinsa.
"Me emme voi mennä etismään häntä nyt. Yöllä New Yorkissa on vaarallista, todella todella vaarallista. Meidän pitää etsiä hänet aamulla", Sieppeli sanoi.
"Mikä kokous täällä on?" Zenzibarin väsynyt ääni kysyi ovelta. Kaksi muuta kääntyivät, mutta Gustaf tuijotti yhä tyhjyyteen. Nat selitti nopeasti tapahtumat Zenzibarille ja Sieppelille.
"Entäs Olympos?" Zenzibar kysyi otsa rypyssä.
"Meidän on pakko mennä sinne", Nat sanoi ja Sieppeli rypisti otsaansa.
"Meidän on myös pakko etsiä Omppuli", Sieppeli sanoi ja näytti pohdiskelevalta.
"Minä etsin hänet!" Gustaf sanoi äkkiä ja ponnahti pystyyn.
"Etkä etsi. Vähiten hän haluaa nähdä sinut. Minä tiedän mitä tehdään. Kaksi meistä menee Olympokselle ottamaan selvää asioista ja kaksi lähtee etsimään Omppulia", Zenzibar sanoi fiksusti, Athenen tytär kun oli.
"Onko meidän viisasta hajaantua?" Sieppeli kysyi huolissaan ja Zenzibar loi häneen katseen, joka kysyi: Onko parempaa ideaa?
"Okei, se kuulostaa parhaalta jutulta. Ketkä menee Olympokselle?" Nat kysyi.
"Gustaf ainakin", Sieppeli ja Zenzibar sanoivat yhteen ääneen.
"Minä haluan mennä etsimään Omppulia!" Gustaf vastusti, mutta Zenzibar pudisti päätään.
"Tässä on sentään kyse sinun isästäsi. Sinun on mentävä", Zenzibar sanoi.
"En usko, että Omppuli varsinaisesti ilahtuisi sinunkaan näkemisestäsi", Nat huomautti Zenzibarille, joka irvisti.
"Olet oikessa. Minä lähden Gustafin mukaan Olympokselle. Etsikää te Omppuli", Zenzibar lähestulkoon määräsi ja Nat nyökkäsi, mutta Sieppeli näytti hiukan loukkaantuneelta. Hänestä näki, että hän olisi halunnut lähteä Olympokselle.
"No niin. Aamulla lähdetään. Mennään nukkumaan", Zenzibar sanoi ja katsoi pahoittelevaisesti Gustafiin ennen kuin poistui tämän huoneesta. Sieppeli seurasi häntä ja Natkin aikoi, mutta ovella hän kääntyi Gustafiin päin.
"Pärjäätkö sinä?" Nat kysyi huolestuneena. Gustaf nyökkäsi.
"Pärjään. Mene sinä vain nukkumaan", Gustaf sanoi ontolla äänellä ja Nat lähti muiden perässä nukkumaan laittaen oven perässään kiinni. Gustaf seisoi hetken yksin pimeässä. Sitten hän meni ikkunan luokse ja katsoi ulkona möllättävää kuuta. Tähtiä ei näkynyt, koska valot olivat värjänneet taivaan oranssiksi ja saasteet olivat luoneet omat tuhopilvensä pilaamaan luonnon kauneuden. Kuukin näytti sairaalta ja elottomalta. Gustaf rukoili, että Omppuli olisi turvassa. Hänen oli pakko olla.

[Gustaffsson]

Omppuli juoksi kauhistuneena ja itkuisena pitkin katuja aikomuksenaan palata leirille. Tuntui kuin hän olisi keskellä painajaista. Gustaf kuristi ja uhkaili häntä, ja nyt hän juoksi pimeässä New Yorkin katuja pitkin. Kuu mollotti taivaalla haikeana saasteiden seassa. Toisinkuin sinä ihanana yönä leirillä... Omppuli ei voinut mitään, hän pudotti tavaransa ja alkoi itkemään. Miksi, miksi Gustaf teki hänelle noin?
"Miksi?" hän mutisi ääneen kohti taivasta. Taivas ei vastannut. Aika harvoin se vastasikin. Sekin seikka toi mieleen Gustafin, johtuen yhdestä pojan lempilauluista.
"Me kuunnellaan vaan taivasta..." Omppuli hyrisi voimatta itselleen mitään.
"...se vaikkei vastaakaan" kuului pojan ääni hänen takaansa. Omppuli kääntyi, puoliksi peläten ja puoliksi toivoen näkevänsä Gustafin. Mutta se ei ollut Gustaf.
"Iltaa, kultaseni. Oletpa myöhään liikkeellä" Mikael sanoi virnistäen.


Zenzibar herätti Natin ja Sieppelin erittäin aikaisin.
"Aikainen lintu madon nappaa..." hän sanoi peittoonsa kätkeytyneelle Sieppelille.
"...ja saa sikainfluenssan" Sieppeli mutisi, mutta Zenzibar veti hänet väkisin sängystä.
"Käy herättämässä Gustaf, senkin laiskimus" Athenen tytär tiuskaisi.
"Joojoo" Sieppeli mutisi ja meni koputtamaan Gustafin huoneen oveen.
"Ylös, jokipoju! Valitan jos haluat vielä loikoa, mutta Zenzitädin mielestä meidän pitäisi jo olla matkalla..." hän huusi oven läpi. Vastausta ei kuulunut.
"Gustaf?" Sieppeli kysyi astuen huoneeseen. Joka oli tyhjä. Ikkuna oli auki, ja patteriin oli kiinnitetty lakanasta sidottu köysi, joka valui ikkunasta ulos ja parkkipaikan asfaltille.
"Öh, tytöt? Meillä taitaa olla ongelma" Sieppeli huudahti.

[Omppuli]

6 tuntia aikaisemmin...

Omppuli katsoi Mikaelia hetken hämmästyneenä, mutta äkkiä kauniit kasvot muuttuivat raivokkaiksi.
"Mikael", Omppuli sihahti hampaidensa välistä ja nousi hitaasti seisomaan katsoen Mikaelia silmiin, jotka näyttivät mustilta ja pahuuden täyttämiltä.
"Minä itse. Missäs Gustaf on? Yleensä hän ei päästä sinua silmistään", Mikael kysyi venyttelevästi.
"Se ei kuulu sinulle", Omppuli sanoi ja perääntyi Mikaelista, joka kuitenkin käveli lähemmäs hymyillen leveästi nauttien Omppulin avuttomasta tilanteesta.
"Hän näköjään satutti sinua", Mikaelin ivallinen ääni, muuttui pehmeäksi ja ymmärtäväiseksi ja hymykin haihtui ja kasvot muuttuivat vakaviksi. Omppuli käänsi päänsä häpeissään pois päin, mutta Mikael tarttui häntä lempeästi leuasta.
"Hän teki väärin", Mikael sanoi vihan sävy äänessään. Omppulin silmistä valuivat kyyneleet kastellen Mikaelin käden.
"Niin teki", Omppuli sanoi ja nyyhkytti katkerasti. Mikael pyyhkäisi kyyneleet hänen kasvoiltaan.
"Shh, älä itke. Sinä ansaitset jonkun paremman kuin hän. Sellaisen joka osaa pitää huolta sinusta", Mikael kuiskasi noita petollisia sanoja Omppulin korvaan, joka tunsi itsensä epävarmaksi ja heikoksi. Hänhän vihasi tuota poikaa... Mutta nyt vihaa ei tuntunut. Se oli kyllä yhä olemassa, mutta... Miksi jalkani tuntuivat äkkiä niin raskailta? Miksen pääse pois? Omppuli mietti ja hänen mielensä sameni koko ajan. Mikaelin ääni tuntui puhuvan jostain kaukaa.
"Minun pitäisi lähteä", Omppuli sanoi ja yritti lähteä, mutta Mikael laski kätensä hänen vyötärölleen katsoen Omppulia silmiin.
"Jää, minä pyydän", Mikael kuiskasi ja Omppulin jalat pettivät. Mikael nosti hänet syliinsä. Omppuli kiersi hitaasti kätensä Mikaelin kaulan ympärille ja hänen päänsä retkahti tämän olkapäälle.
"Nuku rakkaani. Nuku ja kun heräät, olet kaukana täältä", Mikael sanoi hiljaa silittäen Omppulin hiuksia toisella kädellään. Hän otti taskustaan pienen pussukan, valutti sieltä jauhetta kädelleen. Mikaelin suu levisi julmaan hymyyn. "Jos siis heräät." Paholainen lisäsi ja nauroi hiljaa ja lähti kävelemään, mutta kauas hän ei päässyt, kun kuuli äänen takaansa.
"Päästä hänet Mikael", Gustafin ääni sanoi. Mikael kääntyi ja näki Gustafin varsijousi kädessään ja nuoli ammuntavalmiina.
"Mihin ajattelit ampua? Vaiko onko tarkoituksesi juuri lävistää tyttöystäväsi?" Mikael kysyi ilkeästi, mutta Gustaf ei räpäyttänyt silmiäänkään.
"Tyttöparka. Aivan yksin kaikkien hylkäämänä. Onneksi minä satuin paikalle. Katso nyt kuinka levollisesti hän lepää sylissäni", Mikael sanoi ja paransi hiukan Omppulin asentoa. Gustafin kasvot näyttivät tuskaisilta, mutta äkkiä ne taas kovettuivat.
"Osaan lävistää pääsi osumatta häneen", Gustaf sanoi vihaisesti ja venytti nuolta.
"Onnea yritykseen", Mikael sanoi ja heitti kädessään olevaa jauhetta ympärilleen. Tuli savupilvi ja Gustaf ampui nuolensa, mutta liian myöhään. Mikael oli kadonnut Omppuli mukanaan ties minne. Gustaf ärjäisi turhautuneena häviöstään ja heitti jousensa maahan kiroten Mikaelin Haadeksen alimpaan kammariin. Hetken raivottuaan Gustaf nosti varsijousensa ja näki samalla korun, joka oli ilmeisesti pudonnut Mikaelin taskusta. Gustaf oli nähnyt samanlaisia kuvia vanhoissa kreikan kielisissä opuksissa. Se oli uhrauskoru, mutta se ei ollut tarkoitettu eläimille eikä hirviöille. Se oli ihmisten uhrauskoru. Se uhrasi ihmisiä. Sitten Gustaf tajusi Mikaelin suunnitelman. Tämä aikoi uhrata Omppulin jollekin! Gustaf puristi korun tiukasti nyrkkiinsä. Hänen olisi pakko estää se. Hänen oli pakko!

[Gustaffsson]

Mutta mistä hän löytäisi Omppulin ja Mikaelin? Gustafille ei tullut kuin yksi paikka mieleen. Mutta sinne olisi matkaa, ja ilmeisesti Mikael oli jo siellä, jos sinne oli menossa. Toivoen että uhrauksen valmistelu vaatisi tarpeeksi aikaa, Gustaf nappasi pahemmin ajattelematta kadunkulmaan jätetyn pyörän ja lähti polkemaan niin lujaa kuin jaloistaan pääsi.

Mikael ilmestyi Omppuli sylissään pajaluolaansa. Sidottuaan Omppulin hän lähti ulos keräämään puuta, risuja ja marjoja. Uhraamalla tytön Areelle Mikael aikoi kerätä voimaansa tulevaan. Kun hänen isänsä johtaisi vallankaappausta Olympoksella kasvattamallaan hirviöiden armeijalla, hän, Mikael, tekisi vallankaappauksen puoliveristen leirillä siskojensa ja veljiensä kanssa. Muut joko saavat totutella uuteen järjestykseen, tai he kuolevat. Kerättyään tarpeeksi puutavaraa hän kokosi sen kasaksi luolan lattialle. Sitten hän nosti edelleen nukkuvan Omppulin puukasan päälle ja kaivoi laukustaan esiin erikoisia lehtiä ja mausteita, ja heitteli niitä sekä tytön että puukasan päälle. Viimeisenä hän kaivoi esiin ruukun hienoa öljyä, jonka levitti uhrinsa päälle ja ympärille.
"M-m-mitä tapahtuu" Omppuli mutisi ja avasi silmänsä.
"Saat kunnian tulla uhratuksi mahtavalle jumalalle, kultaseni" Mikael sanoi.
"Olen saanut ihan tarpeekseni isästäsi" Omppuli tuhahti ja katseli tilannetta heränneenä.
"Mitä sinä hyödyt tästä?" hän kysyi. Mikael nauroi.
"Olen saanut ohjeet. Kun uhraan sinut, yhden vihollisistani, isälleni, saan siitä voimaa. Voimaa, jonka käytän leirin vallankaappaukseen, samalla kun isäni ottaa valtaansa koko Olympoksen. Ja tietenkin, haluan nähdä Gustafin naaman kun kerron mitä sinulle on tapahtunut. Ja sen jälkeen, suunnitelmani on paistaa hänen sydämensä Areen tulessa" hän sanoi ja nauroi uudestaan.
"Olet hullu!" Omppuli huudahti voimatta itselleen mitään.
"Jos häviän, olen hullu. Jos voitan, olen nero. Niin historia kirjoitetaan" Mikael sanoi kohauttaen olkiaan sytyttäen soihdun.
"Oi mahtava sodanjumala Ares, ota vastaan uhrilahjani..." hän aloitti uhraamisseremonian.
"Pistä se soihtu alas, sotahullu" sanoi huohottava ääni luolan suulta. Gustaf seisoi siellä varsijousi kädessään, naama punaisena ja huohottaen.
"Voi sentään. Varovasti sen kanssa. Nuoli on vaarallinen, varsinkin terävästä päästä" Mikael sanoi huvittuneena.
"Mitä juonit, kiero sika?" Gustaf kysyi.
"Takanasi!" Omppuli huudahti. Gustaf vilkaisi ensin nopeasti taakseen, ja sitten kääntyi kokonaan huomatessaan mitä siellä oli. Minotaurus, puuskuttava ihmisen ja härän risteytys.
"Voi pyhät..." Gustaf mutisi äänen tarttuessa hänen kurkkuunsa.
"Pidä sitä lahjana isältäni" Mikael sanoi nauraen, heitti soihdun Omppulin jalkojen juureen ja katosi heittämällä samaa ainetta ympärilleen.
"Omppuli!" Gustaf huudahti. Minotaurus lähti rynnistykseen ja yritti puskea Gustafia sarvillaan, mutta poika ehti väistää nipin napin. Minotaurus kääntyi hitaasti ja etsi saalistaan katsellaan. Peto lähti uudeen rynnistykseen ja Gustaf ampui petoa varsijousella silmien väliin. Minotaurus kaatui kesken juoksun suoraan kohti poikaa.
"Voihan-" hän ehti sanoa kun härkäihminen osui häneen, mutta se muuttui samantien hiekaksi kuuluvan "puff"-äänen säestyksellä. Hetken ihmeteltyään hän juoksi kohti uhrauspaikkaa, missä liekit levisivät nopeasti. Hän nappasi köytetyn Omppulin syliinsä, sammutti tämän kytevän t-paidanreunan ja hyppäsi pois kengät liekeissä.
"Oletko kunnossa?" Gustaf kysyi heittäen palavat sandaalit jalastaan.
"Olen. Avaisitko köyteni?" Omppuli sanoi hiukan vaisusti. Gustaf teki työtä käskettyä, ja sai palkakseen nyrkin nenäänsä.
"Auts!"
"Sinä luihu naistenhakkaaja!" Omppuli huusi ja löi uudelleen.
"Se en ollut minä! Muistele! Se en ollut minä!" Gustaf huusi ja tarttui kiinni lyövästä kädestä.
"Mitä minun on muisteltava? Sinä kuristit minua ja meinasit lyödä!"
"Onko normaalia että ääneni kumisi ja silmäni hehkuivat? Minä olin Ares! Tai Ares minä!" Gustaf huusi tytön huudon päälle. Omppuli huohotti hetken vauhkona muistellen, ja sitten hän rentoutui.
"Miten?" hän kysyi ihan erilaisella äänensävyllä.
"Se oli kyllä oma vikani. Minä otin yhteyden Areen, Nat sanoi että se voisi olla etu. Mutta hän ottikin minut valtaani. Voitko antaa anteeksi?" Gustaf kysyi ja päästi irti tytön nyrkistä.
"Ares on itse johtamassa vallankaappausta Olympoksella. Ja Mikael aikoo samaa täällä" Omppuli kertoi.
"Et vastannut kysymykseeni" Gustaf sanoi surullisesti.
"En anna anteeksi" Omppuli sanoi. Gustaf huokaisi ja sulki silmänsä.
"koska ei ole mitään mitä antaa anteeksi" Omppuli sanoi nauraen, "menit lankaan! Olen hyvä" Gustaf avasi silmänsä yllättyneenä ja helpottuneena.
"Olet ilkeä!" hän sanoi voimatta kuitenkaan olla nauramatta tytön mukana.


Hotellilla, 4 tuntia myöhemmin
"Se itsepäinen hölmö" Nat manasi katsoen avoimesta ikkunasta pihalle.
"Hän on tehnyt päätöksensä. Omppulin löytäminen on hänen vastuullaan, on turha hajaannuttaa joukkiotamme enempää. Me lähdemme Olympokselle" Zenzibar sanoi synkästi.
"Heti aamiaisen jälkeen" Sieppeli sanoi.
"Ei, vaan heti. Oli virhe jäädä odottelemaan" Zenzibar sanoi tuimasti.

[Sieppeli]

"Hemmetti kun mie söin ne pähkinät jo..." Sieppeli mutisi. Ja paljoakaan sanoen tytöt alkoivat pakata vähäisiä tavaroitaan ja nopein, eli Nat, kävi hakemassa Gustafin ja Omppulinkin tavarat. Kun Nat tuli eteiseen Zenzibar ja Sieppeli olivat siellä jo ja Sieppeli järsi pähkinävoileipää.
"Minä voisin mennä edeltä, pääsisin nopeammin kuin me kaikki kolme yhteensä." Nat ehdotti. Sieppeli käänsi hiiitaaasti katseensa Zenzibariin. Tämä virnisti.
"Ei tarvitse meillä on nopeampi kyyti."

"Stêthi, Ô hárma diabolês!" Ja sitten Zenzibar heitti yhden drahman asfaltille ja Nat ymmärsi. Drahma näes upposi asfalttiin.
"Pysähtykää, kadotuksen vaunut..." Nat mumisi. Asfaltti alkoi tummua kohdasta, johon kolikko oli pudonnut. Sitten se suli suorakulmaiseksi lammikoksi ja kohta siitä tupsahti esiin savunharmaa taksi. Se näytti kuin olisi ollut kudottu savusta ja sen kyljessä luki Harmaat sisaret, mitä nyt yksikään sai siitä mitään selvää. Puolijumalilla oli kaikilla luki- ja keskittymishäiriö, johtuen taistelijan luonteesta ja siitä, että heidän aivonsa oli tehty lukemaan muinaiskreikkaa.
Vasemman etuoven ikkuna avautui ja vanha eukko työnsi päänsä ulos.
"Pirssikyyt,"
"Kolme Olympokselle." Zenzibar sanoi äkisti. Sitten he kaikki tunkivat takapenkille. Sieppeli otti huomioon, etupenkillä istui kaikkiaan kolme eukkoa ja että kaikki eukot näyttivät samalta silmät peittävällä takkausella tukalla, luisevilla käsillä ja puuhiilen värisillä säkkikangasmekoilla. Vasemmanpuoleisin eukko naurahti ja painoi lusikan pohjaan. Zenzibar luuli oksensavansa.
"Toivottavasti Ampiaisella on silmä." Zenzibar mutisi
"Heillä siis on vain yksi silmä?" Sieppeli kysyi.
"Joo, ja vain yksi hammas!" Nat sanoi tyynesti.
"Viha, anna se silmä minulle!" Kuljettaja kiljaisi.
"Sinulla oli se viimeviikolla! Käänny vasempaan!" Kaikilla kolmella takapenkillä tuli yllättäen suuri kaipaus turvavöitä kohtaan, joita koko autossa ei ollut.
"Niin, älä anna sitä hänelle! Ampiaisella on jo hammas!" Keskimmäinen eukko sanoi.
"Mihin suuntaan Viha!"
"Et sinä osaa neuvoa, anna se minulle!"
"Älä luulekkaan Myrsky."
"Jaa, perillä ollaan!" Ampiainen jarrutti niin äkisti, että kaikki kolme takapenkillä oli pudota.
"K-kiitos kyydistä..." Nat mutisi ja hyppäsi pois Sieppeli kannoillaan. Kummankin silmät laajenivat entisestään nähdessään kuika lähellä oli etteivät he törmänneet seinään. Zenzibar tuli toiselta puolelta ulos.
"Ensimmäinen kerta Harmaiden sisarten kyydissä?" Hän kysyi.
"Joo." Nat sanoi.
"J-jep." Sieppeli tärähti kerran.

"600. kerros." Tytöt olivat nyt hissillä ja Zenzibar puhui hissinkuljettajalle.
"Ei täällä sellaista ole." Kuljettaja sanoi.
"Me olemme puoliverisiä pahvi." Zenzibar sanoi tiukasti. Kuljettaja katsoi tarkemmin.
"Nojaa... Toivottavasti alaskyytiä hoidan kuitenkin minä eikä Kohtalottaret." Kuljettaja päätti luovuttaa ja sitten he lähtivät ylös.

[Gustaffsson]

Päästyään hissitä, he seisoivat kapealla kivikäytävällä tyhjän päällä, ja siellä heitä tervehti tuttu kaksikko.
"No jo oli kyllä aikakin. Luulisi Zenzin ajaneen teidät tänne jo kuudeksi" Gustaf huomautti Omppuli vierellään. Zenzibar, Nat ja Sieppeli yllättyivät niin että olivat kaatua.
"Olipas nopeaa toimintaa. Mitä teille tapahtui?" Zenzibar kysyi toivuttuaan järkytyksestä. Omppuli ja Gustaf kertoivat omat versionsa, toinen täydentäen toista.
"...ja lopuksi kävimme kertomassa Kheironille vallankaappauksesta leirillä ja Olympoksella. Hän sanoi ettei voi tehdä paljon muuta kuin kertoa asiasta muille leiriläisille, lukuun ottamatta Areen lapsia" Omppuli lopetti.
"Ookei... hyvä saada sinut takaisin" Nat sanoi sulateltuaan kertomuksen. Omppuli hymyili. Nat heitti Omppulille ja Gustafille heidän hotellille jääneet tavaransa ja he kääntyivät jatkaaksen matkaansa. Viisikko käveli pitkin valkoisia marmoriportaita kohti pilviä, ja heidän allaan näkyi Manhattan. Jostain syystä kukaan, edes Gustaf, ei tuntenut kammoa korkeudesta jolla he olivat. Hetken he kävelivät portailla pilvissä näkemättä mitään. Sen jälkeen he näkivät näyn, jonka kaikki muistivat ja jonka tähden heidän piti jäädä hetkeksi toljottamaan sitä suu auki. Katkaistun vuorenhuipun päällä oli kaupunki täynnä mahtavia monikerroksisia palatseja.
"No niin, muistetaanpas että meillä on täällä tehtävä" Zenzibar huomautti ensimmäisenä havahduttaen muut. Viisikko jatkoi matkaansa läpi kaupungin katsellen mahtavia pylvässaleja ja kullattuja teransseja. Vain yksi asia kaupungissa oli pelottavaa. Siellä ei näkynyt ketään. Oli aivan hiljaista.
He jatkoivat vuoren huipulla sijaitsevaan mahtavaan palatsiin. He jatkoivat läpi upean sisäpihan valtaistuinsaliin, joka oli tyhjä. Kylmä tulisija oli valtaistuinten keskellä. Kun muut katselivat lumoutuneena mahtavan salin tähtikuvioista kupolikattoa, Zenzibar mutisi "näyttää siltä ettei täällä ole ketään..."
Samalla heidän ympärilleen ilmestyi valtavia ihmishahmoja. Osalla oli miekka, keihäs tai jousi, muutamilla ei mitään mutta he näyttivät niin mahtavilta että voisivat päihittää heidät side silmillä ja kädet ja jalat sidottuina. Sekin on aika vähättelevä kuvaus.
"Te tulitte!" keihästä pitelevä nainen sanoi iloisesti ja pisti keihäänsä alas.
"Äiti" Zenzibar sanoi hiljaisen kunnioittavasti.
"Zenzibar. Olen erittäin ylpeä sinusta" Athene sanoi. Athenen lisäksi siellä oli Zeus, Afrodite, Hefaistos, Poseidon, Artemis ja Aiolos.
"Ares johtaa vallankaappausta ja meidän on turvattava tätä salia. Haluamme teidän auttavan meitä" sanoi Artemis vetäen nuolen jouseltaan pois.
"Onko teitä enää näin vähän vastustamassa Areen juonia?" Nat kysyi ihmeissään.
"Ei, tyttäreni. Muita tarvitaan muualla Olympoksella. Meitä on liian vähän vapauttamaan vangitut" Aiolos sanoi.
"Missä te astutte kuvaan. Areen hirviöt pitelevät heitä Stadionilla. Vain te voitte auttaa, niin nololta kuin se kuulostaakin" Zeus mutisi.
"Ei kovin rohkaisevaa, Zeus" sanoi uskomattoman kaunis Afrodite kirkkaalla äänellään.
"Ketä siellä on vankina?" Sieppeli kysyi.
"Tietääksemme ainakin Asopos, ja luultavasti myös Hermes jäi vangiksi lähetettyään Zenzibarille viestin" Poseidon sanoi.
"Saatatte silti tarvita apua. Onko joku teistä huono taistelutaidoissa?" Hefaistos kysyi. Gustaf nosti kätensä heti ylös.
"Ah, sinä olet Asopoksen poika? Hän on puhunutkin sinusta. Sinulla on kuulemma soturin mieli, mutta miekalle et keksisi muuta käyttöä kuin leipäveitsenä" Hefaistos sanoi ja Gustaf tuhahti, "no tule hetkeksi tänne" Gustaf lähti hiukan pelokkaana seuraamaan kävelykepillä nilkuttavaa seppäjumalaa.
"Hetkinen, Hefaistos, etkai tarkoita niitä viritelmiäsi?" Afrodite huudahti.
"Kyllä, niitä minä tarkoitan" Hefaistos sanoi mutisten jotain ja jatkoi matkaansa pysähtymättä. Huolimatta jumalan kävelyongelmasta, Gustaf joutui melkein juoksemaan pysyäkseen tämän perässä. Päästyään pimeään huoneeseen Hefaistos puhui.
"Olen tutkinut hiukan kuolevaisten asekehitystä. Sangen mielenkiintoista, mutta kuten tiedämme niillä ei pysty vahingoittamaan hirviöitä. Joten parantelin hiukan ammuksia..." hän sanoi ja otti upeasta kaapista pienen laukun ja antoi sen Gustafille, joka avasi sen.
"Nättiä" Gustaf virnisti katsoessaan konepistooliin yllättyneenä.
"Muut jumalat eivät oikein hyväksy tuota, pitävät pyhäinhäväistyksenä. Mutta ottaen huomioon kuntoni, olen ajatellut hiukan niitäkin joilla ei miekka tai jousi pysy kädessä. Ammukset ovat taivaanvaskia, eli ne purevat myös hirviöihin. Niitä ei riitä kovin pitkäksi aikaa, mutta voin tehdä lisää. Niiden pitäisi riittää kyllä vankien vapauttamiseen, mutta ota kuitenkin kaiken varalta miekka tai jousikin mukaan. Ase on myös hiukan epätarkempi kuin alkuperäisesti, taivaanvaski on niin raskasta. Äläkä ammu koko lippaallista yhteen sarjaan, ase voi ylikuumentua taivaanvaskin takia, ja ruudin, metallin ja taivaanvaskin räjähdys voisi olla hiukan ikävä sinunkokoisellesi" seppäjumala sanoi.
"Vihdoinkin" Gustaf hymähti ja tiiraili konepistoolia, "ase jolla minäkin voin voittaa taistelun"


Gustafin palattua muiden luokse viisikko lähti palatsista laskeutumaan rinnettä pitkin, ja kääntyivät tiellä kohti vuoren toista puolta ja stadionia.
"Tiedän kyllä suhtautumisesi miekkailuun ja jousiammunnan hitauteen, mutta et voi tuolla vahingoittaa hirviöitä-" Omppuli aloitti Gustafin esiteltyä Hefaistoksen lahjan.
"Siinä on taivaanvaskiluodit. Tuskin silti saan paremmin hirviöitä maahan kuin te; ase on hiukan epätarkka ja joudun varomaan liiallista ampumista ettei ase ylikuumene ja te muut olette niin taitavia vanhoilla aseilla" Gustaf huomautti ja harjoitteli lippaan laittamista aseeseen.
"Mutta miten Hefaistos kehtaa? Tuohan on melkein pyhäinhäväistys!" Zenzibar mutisi.
"Uh oh. Niitä tulee!" Sieppeli huomautti osoittaen tielle päin. Sieltä lensi viisi ötökännäköistä, hiukan ihmistä pienempää hirviötä. Heidät huomattuaan ne kiihdyttivät lentotahtia. Omppuli, Zenzibar ja Sieppeli vetivät miekat esiin, Nat veti selässä roikkuneen keihään jonka oli saanut palatsista ja Gustaf nappasi varmistimen pois uudesta lempilelustaan.

[Sieppeli]

"Mitä hemmettiä NUO ovat!" Sieppeli tuskaili.
"Varmaan jotain Areen itsekehittämiä örvelöitä." Zenzibar totesi, "Kun lasken viiteen jokainen hyökkää, Gust kyllä varoo ettei osu yhteenkään meistä ja sitten kaikki mahdollisimman nopeasti Stadionille.
"Ymmärretty komentaja!"
"Ok!"
"Jep."
"Hm." Jokainen vastasi omalla tavallaan. Zenzibar kurkisti kyllä Gustia vähän oudosti. Toisaalta, poika näytti olevan kuin omassa elementissään tuollaisen saastaisen aseen kanssan.
"YkskakskolnelVIISI!" Zenzibar sanoi niin nopeasti, että kuolevainen ei olisi ehtinyt reagoida, mutta taisteluun tottuttautuneet ja tehdyt puolijumalat hyökkäsivät olentoja vastaan heti. Nat pöllähti ensimmäisenä ja nopeasti survaisi oman oudon ötökkänsä vatsaan. Se kuoli säälittävän nopeasti. Zenzibar katkoi hetkeä myöhemmin oman vastuksensa tuhantaan osaan ja Omppuli katkaisi nätisti omansa pään ja siivet. Ötökkä kitusi hetken ja haihtui pois. Sieppeli oli hypännyt hassun ötökän selkään ja hakkasi sitä keihäällä, jonka oli varastanut Dionysokselta.
"Her. mee. Puo. les. ta. Saasta!" Ötökkä tippui maahan ja sihisi pois tästä elämästä. Gustafilla oli jotain tähtäysongelmia ja jäi tytöistä hiukan jälkeen, mutta hämmentyi aseensa voimasta.

"Nat seiiis!" Zenzibar huusi Natille kun tämä meinasi juosta Stadionille. Nat pysähtyi kuin seinään. Muut neljä tulivat hänen luokseen.
"Meidän pitää kehitellä suunnitelma miten pääsemme sinne ja,"
"Aa, taitavat pienet puolijumalamme olla siellä ulkona vai?" Kolkko ja myös tuttu ääni kaikui ulos Stadionilta. Kaikki viisi jähmettyivät.
"Hemmetti." Omppuli sihahti.
"Ennenkuin pistän uudet lemmikkini tappamaan teidät pyytäisin sitä Afroditen tytärtä tänne paikanpäälle." Areksen ääni kuului. Kaikki katsoivat Omppulia ja tämä katsoi Gustafia hiukan kalpenevana.
"Älä mene." Gustaf kuiskasi.
"Jaa, jos hän ei tule... Niin tapan teidät kaikki. Jos tyttö tulee kiltisti voi harkita teidän säästämistänne."
"Minun on pakko." Omppuli henkäisi kun Areen viimeisimmät sanat kuuluivat.
"Älä!" Gustaf tarttui tyttöä kädestä kun hän meinasi jo lähteä.
"Gustaf. Anna hänen mennä." Nat sanoi yllättäen. Gustaf tuijotti tyttöä epäuskoisena.
"Pelkäätkö noin kovasti kuolemaa!?" Gustaf karjui, "Mihin katosi taisteluintosi! Miten,"
"Gustaf!" Sieppeli ja Zenzibar huusivat yhteen ääneen, "Anna hänen mennä!" Omppuli katsoi Gustafia silmiin ja hymyili.
"Kyllä minä pärjään." Ja sitten Omppuli suuteli Gustafia. Poika päästi irti.
"Hyvä on... Mene." Ja Omppuli lähti juoksemaan Stadioniin sisälle. Gustaf katseli kun hän katosi nurkan taakse ja kääntyi muiden tyttöjen ääreen.
"Miksi te annoitte hänen mennä!" Hän tiukkasi raivostuneena.
"Tuuli kutsuu sankareita taas kerran tuntemattomaan. Heidän on noudettava pelastuksensa, jotta voisivat pelastaa lahjojensa kodin. Kuitenkin yksi heistä on valmis uhraamaan hedelmän vastineeksi sydämensä salaisimmasta toiveesta." Nat sanoi tyhjästi.
"Mitä!?" Gustaf raivosi.
"Uhraamaan hedelmän. Hedelmän Gustaf, Hedelmän!" Sieppeli sanoi. Gustafin ilmeestä näki ettei hän tajunnut.
"Uhraamaan Omenan. Omppulin." Zenzibar sanoi synkästi, "Vastineeksi sydämensä salaisimmasta toiveesta." Lopulta Gustafille alkoi selvitä.
"Joten Gustaf. Mitä haluat eniten?" Sieppeli kysyi ja tiukensi otettaan miekastaan.

Omppuli astui Stadionille ja puri hammasta yhä kovemmin. Ares istui aitiopaikalla ja näytti tyytyväiseltä itseensä. Hänen allaan kentällä oli pari jumalaa, ainakin Hermes ja sitä toista Omppuli luuli Gustafin isäksi. Hermes näytti rentoutuvan nähdessään Omppulin ja Asopos taisi olla tainnoksissa. Tai jotain. Omppulia ihmetytti, mikseivät jumalat vain irrottautuisi ja kävelisi pois.

[Gustaffsson]

"Taas näemme. Vaikket sinä nähnytkään minua oikeassa muodossani silloin. Missä on Afroditen peili?" Ares kysyi.
"Minulla ei ole sitä" Omppuli yritti.
"Älä pelleille kanssani, tyttö! Missä se on?" Ares huusi ja käveli Omppulin luo. Hän tarttui tyttöä jaloista ja riiputti hetken ilmassa väärinpäin, pudottaen tämän repun, aseen ja taskusta löytyvät tavarat. Sodanjumala kaatoi repun sisällön maahan ja löysi sieltä Afroditen antaman peilin. Hän otti sen käteensä ja katseli sitä.
"Vihdoinkin. Vihdoin löydän Puoliveristen leirin itsepäisimmän suojelijan..." hän sanoi ja pudotti tytön maahan.
"Päästä meidät nyt menemään" Omppuli pyysi. Ares nauroi.
"Tappakaa ne!" hän huusi hirviöilleen. Lauma yliluonnollisia petovillisikoja lähti juoksemaan kohti ulkopuolella olevaa nelikkoa. Omppuli pinkaisi juoksuun kohti vankina olevia jumalia.
"Auta meitä" Hermes pyysi.
"Miten?" Omppuli kysyi ihmeissään. Stadionin ulkopuolelta kuului miekkojen kalahtelua ja konepistoolin itsepäinen rätinä.
"Olen kiinni jalastani kettingillä, jotka Ares teki ennen vallankumouksen yrittämistä. Ne voi avata vain jos veressä virtaa joko Areen tai Afroditen veri" Hermes sanoi. Omppuli kohotti kulmiaan.
"Miksi Afroditen?" hän kysyi.
"Ares halusi osoittaa rakastajalleen kunnioitusta antamalla tiettyjä etuoikeuksia. Nyt, kosketa lukkoa" Hermes hoputti. Omppuli työnsi kätensä valtavaan avaimeenreikään. Koko kettinki katosi ja Hermes nousi pitkänä ja voimakkaana täyteen pituuteensa.
"ARES!" hän mylväisi.

[Sieppeli]

Neljä henkilöä saapui areenalle ja katsoi ylös tapahtumaan.
"ISÄ!" Huusivat Sieppeli ja Gustaf samaan aikaan, "OMPPULI!" Gustaf lisäsi. Kumpikin lähti juoksemaan sinneppäin missä oli tapahtumaa.
"Hei, odottakaa meitä!" Zenzibar huusi, mutta jostain tuli lisää hassuja hirviöitä.

"Miten tämä aukeaa!?" Ares raivosi ja tajusi sitten vasta äskeisen vanginsa täräyttävän häntä kepillä päähän. Peili irtosi, mutta jostain syöksyi vettä ottamaan sen kiinni.
"Hermes! Miten sinä..." Ares ihmetteli ja huomasi Omppulin jolle vesi ojensi peilin takaisin. Samalla sodanjumala tajusi olleensa aika hölmö. Hermes otti paremman taisteluasennon.
"Pah, sinulla ei ole yksin mitään mahdollisuuksia minua vastaan." Ares levitteli mahtavia käsiään. Toiseen ilmestyi keihäs ja toiseen kilpi.
"Mites kaksin?" Kuului hänen takaansa ja Ares kääntyi vain tajutakseen Asopoksen osoittavan tätä jousipyssyllä.
"Hmmp." Ares tuhahti ja äkisti lähti hyökkäämään Hermestä kohti. Asopos tajusi laukaista aseensa, mutta nuoli tuli torjuttua nopeasti kilvellä. Hermes torjui iskun ja kokeili omaa onneaan iskeä uudestaan kepillään, mutta Ares oli nopeampi. Tai olisi ollut jollei vähän matkan päästä olisi kuulunut rätätätätätä ja noin viisi taivaanvaskiluotea olisi pamahtanut häntä kylkeen ja jalkaan. Ares karjahti kivusta ja sai Asklepioksen sauvasta taas päähänsa.
"Hyvin ammuttu poika!" Asopos huudahti ja Gustaf tunsi punastuvansa. Kerran hän oli isänsä nähnyt ja toisella kerralla hän jo kehui. Ares murisi.
"Luovuta Ares. Et voi mitään kahta jumalaa ja yhtä puolijumalaa vastaan."
"Kahta!" Kuului äärimmäisen närkästynyt ääni kun Sieppeli karjui isälleen.
"Kahta puolijum,"
"Kolmea." Omppuli asettautui Gustafin vierelle ja osoitti Aresta miekallaan.
"Kolmea puolijuma,"
"Neljää!" Zenzibarin hiukan hengästynyt ääni huusi kauempaa.
"Viittä." Nat sanoi hiukan rauhallisempana taistelijoiden toisteltapuolen.
"Viittä puo,"
Ja kahta käärmettä, Asklepioksen sauvassa oleva toinen käärme sihisi.
Hiljaa George, Toinen käärme sihisi takaisin.
"Kahta jumalaa, kahta käärmettä ja viittä puolijumalaa vastaan!" Hermes ärähti. Sitten hän kuitenkin heläytti kaikille pirteän hymyn. Asopos lähestyi jousinensa. Ares murisi vähän lisää.
"Tiesinhän minä, että olisi pitänyt tehdä vahvemmat kettingit..."

[Omppuli]

"Ei se niiden vahvuudesta johtunut", Omppuli sanoi ja Ares mulkaisi häntä ja kiroili muinaiskreikaksi.
"Soo, soo, eipäs opeteta lapsille rumia sanoja", Hermes sanoi ja heilautti keppiään, mutta Ares loikkasi alta pois törmätäkseen Natiin, joka viilsi häntä miekalla käteen, josta valui kullankeltaista jumalten verta. Ares karjaisi vihastuneena ja Asopos ampui taas nuolensa, mutta jälleen Ares sai torjuttua sen. Mutta hänet oli piirritetty. Hän ei päässyt pakoon.
"Antaudu suosiolla", Hermes sanoi ja kohotti keppiään ja kaikki puolijumalat miekkaansa paitsi Gustaf, joka latasi aseensa ja Asopos oli valmiina ampumaan kolme nuolta yhtä aikaa.
"En ikinä!" ärjyi Ares ja yritti rynniä joukon läpi, mutta äkkiä häntä pamautettiin kepillä, viidellä miekalla, josta hän sai torjuttua kaksi ja kolme nuolta, joista yksi pääsi läpi ja jäi törröttämään Areen olkapäähän. Pian Ares olikin kukistettu ja Hermes talutti hänet jumalten käsiraudoissa takaisin valtaistuinsaliin, jossa istuivat muut jumalat hyvin rauhallisen näköisenä.
"Olit ilmeisesti suunnitellut tätä pitkäänkin Ares", Zeus sanoi, mutta Ares vaan mutisi jotain.
"Olemme päättäneet jo rangaistuksesi", Athene sanoi ja Ares katsoi Zeusta syvästi halveksien.
"Ei minua parit vankilat hätkäytä", Ares sanoi tyynesti.
"Me emme laitakaan sinua vankilaan. Menet Puoliveristen leirille Dionysoksen apuriksi pariksi sadaksi vuodeksi", Zeus julisti ja Areen suu lokasahti auki tyrmistyksestä.
"MITÄÄÄÄH?! Te ette voi tehdä tätä minulle! SENKIN - " mutta loput hänen sanoistaan tuli muinaiskreikaksi niin nopeasti, että vain jumalat saivat siitä selvää.
"Älä käytä tuollaisia sanoja", Afrodite nuhteli rakastajaansa.
"Etkä saa pidellä aseita tai mitään muutakaan vaarallista. Edes haarukkaa", Zeus sanoi ja Ares mykkeni tyrmistyksestä, mutta sitten hän alkoi mesoamaan taas muinaiskreikkaa yhä puhuen. Zeus heilautti kyllästyneenä kättään ja Ares katosi.

Puoliveristen leirillä:

Herra D ja Kheiron olivat juuri pelaamassa erän Pinochlea, kun Ares ilmestyi kolmanteen tuoliin ja herra D:n käteen ilmestyi kirje. Hän luki sen nopeasti ja hänen pulleille, tavallisesti niin ärtyisille, kasvoille levisi leveä hymy.
"No terve Ares! Mitä Olympokselle kuuluu?" Dionysos kysyi reippaasti ja jakoi kortit Areellekin, joka murisi jotain erittäin rumaa.
"Ikävä kuulla, mutta luulenpa, että sinulle tulee olemaan rattoisaa aikaa täällä!" Dionysos sanoi ja nauroi niin kovaa, että leiriläiset katsoivat häntä säikähtäneinä. Ares alkoi hakata päätään pöytään.
"Sekoitat kortit!" Kheiron sanoi moittivasti ja Areen raivokas ärjäisy tuntui kuuluvan Olympokselle asti...

"Zeus, minun mielestäni meidän pitää palkita nämä sankarit", Hermes sanoi ja kaikki viisi punastuivat mielissään. Zeus rypisti kulmiaan.
"Njoo, ehkä", Zeus sanoi ja katsoi muihin jumaliin päin, jotka nyökyttelivät.
"No niin, palkintonne on...

[Keksiköön joku muu, mua väsyttää ja lopetan tähän]