Puoliveriset veljeni ja sisareni (JMMSOM, tietenkin!)

[Gustaffsson]

"...ihan mitä vain haluatte pyytää" Viisikko hämmentyi jumalten anteliaasta palkinnosta ja alkoi miettiä.
"Hiukan lisää tietoa olisi kiva juttu. Kuka se oli jolle Ares yritti puhua Omppulin peilin kautta?" Sieppeli kysyi.
"Hän on puoliveristen leirin pääsuojelija, enempää emme voi sanoa" hänen isänsä tokaisi.
"No entäs miten Zenzibarin pikkuveli liittyy kuvaan?" Sieppeli kysyi.
"Emme voi kertoa sitäkään" sanoi Athene. Sieppeli tuhahti.
"Miten olisi niiden palkintojen laita?" Zeus kysyi. Tuli hiljaisuus.
"Minulla taitaa olla kaikki mitä tarvitsen" Gustaf sanoi lopulta.
"Niin minullakin" Omppuli sanoi hymyillen ja tarttuen Gustafia kädestä.
"Enkä minäkään taida tarvita mitään" Zenzibar sanoi.
"En minäkään" sanoivat myös Nat ja Sieppeli.
"Te todella olette sankareita" Zeus sanoi hymähtäen, "pelastitte koko Olympoksen ja luultavasti koko maailman tuholta, ettekä edes halua palkintoja. Muistakaa, että te olette aina tervetulleita Olympokselle" hän sanoi ja heilutti kättään, ja viisikko katosi.


Sieppeli, Zenzibar, Nat, Omppuli ja Gustaf ilmestyivät puoliveristen leirille.
"Ei punaista mattoa, ei tervetulofanfaaria?" Gustaf kysyi.
"Eikä edes ketään vastassa. Vaikka sentään pelastimme heidän nahkansa" Sieppeli sanoi.
"He eivät luultavasti edes tiedä koko asiasta..." Zenzibar mutisi ja he lähtivät viidestään kävelemään mökeille päin.

[Sieppeli]

Heidän ohitseen kipitti pari Afroditen tyttöä, jotka eivät selvästikkään huomanneet hihitykseltään sisartaan tai ketään muutakaan.
"Onkohan se totta se Areksen juttu?" Toinen kysyi mahdollisimman hiljaa, mutta silti kuuluvasti. Enempää keskustelusta ei kuultu.
"Toisaalta onhan se aika surkeaa, kaksi töykeää jumalaa meidän leirillämme." Omppuli sanoi katsoessaan sisariensa perään.
"Ehkä he viihdyttävät toisiaan ennemmin kuin kiusaavat meitä." Zenzibar virnisti, "Elleivät tuhoa toisiaan."

Ja niin tuli normaalisti ilta. Leiriläiset tuntuivat puhuvan kokoajan vain sodanjumalasta, mutta eivät sankariviisikosta, mikä taas kävi heille täydellisesti. Areksen pojat eivät tohtineet näyttäytyä ennenkuin vasta illalliselle, jossa he olivat todella hiljaa isänsä valvovan silmän alla. Omppuli toivoi, että Mikael olisi vähintään karkoitettu, mutta hän oli kadoksissa edelleen.
Ja mitä Areeseen tulee, hänelle oli pistetty istumapaikka Dionysoksen ja Kheironin viereen ja siinä hän istui erittäin nyrpeän näköisenä hakaten syömätikuilla pöytää - oli ihme, että hän sai pitää niitäkään kädessä. Monien leiriläisten hämmästykseksi herra D jopa hymyili sinä iltana. Joku saattoi kuulla hänen vitsailevan siitä, kenet Zeus seuraavaksi karkoittaisi sinne pahaiselle leirille. Ennen kuin ruoka tuotiin pöytiin Dionysos nousi itse seisomaan.
"Hyvää iltaa pennut. Olette ehkä huomanneet, olemme saaneet iloksemme itse sodanjumala Areksen. Hän tuli pitämään minulle seuraa sadaksi vuodeksi joten suosittelen hänen seurassaan varsinkin ensimmäisinä seitsemänäkymmenenä vuotena äärimmäistä varovaisuutta." Jotkut nauroivat, mutta Areksen lapset mulkoilivat kaikkia naurajia erittäin murhaavasti, "Ja leirin varajohtaja herra A, yle hyvä." Dionysos antoi Areelle puhevuoron ja taputti hiukan. Ares keskittyi pöydän tappamiseen, mutta mumisi jotain tähän tyyliin:"*sensoroitu*"
"Kyllä siihen tottuu veli hyvä." Dionysos nauroi pelottavasti. Sitten hän heilautti kättään ja pöytiin alettiin kantaa todellista juhlaruokaa. Jälleen kerran jokainen otti rasvaisimman pihvin tai mehukkaimman kirsikan ja sitten he kävivät uhraustulelle. Gustafilla kävi pieni virne naamallaan kun hän uhrasi kalapalan Asopokselle ja sitten hän katsahti nopeasti Omppulia joka oli hänen takanaan jonossa. Natin uhrattua yhden perunan Aiolokselle pieni pyörivät tuuli kävi sotkemassa kaikkien viiden senpäivän sankarin hiukset. Zenzibar heitti pihvin tuleen ja sai hiiliä naamalleen. Hän ei kyllä tajunnut miksi, mutta kaiketi Olympoksella oli menossa isot juhlat ja hänen äidillään oli hyvä meininki päällä. Sieppeli tuli jonon viimeisenä uhtauspaikalle ja katsoi ylös. Tulisit joskus katsomaan meitä, Sieppeli rukoili ja heitti pihvin tuleen. Tuttu palaneen haju tupsahti hänen nenäänsä ja hän hämmentyi. Kuunteliko isä häntä taas?

Kun ruoka oli syöty Kheiron nousi vielä korkeammalle.
"Kuten olette ehkä huomanneet, tämä päivä oli aika erikoinen. Mutta, tänään on myös juhlapäivä." Kheironin puhuessa Ares alkoi taas murista, "Tänään juhlimme viittä puoliveristä jotka ovat tänään päivällä pelastaneet Olympoksen," - Ares kirosi, - "leirin ja ehkä koko maailman. Osa ei ehkä huomanneet edes heidän lähtöään yllättävän lyhyelle etsintäretkelle. Tänään juhlimme Gustafia, Omppulia, Nattia, Zenzibaria ja Sieppeliä!" Kaikki muut leiriläiset hurrasivat paitsi Areen lapset. Hermeen ja Athenen pöydistä nousivat ihmiset seisomaan ja nostivat ylös harteilleen juhlitut henkilöt.
"Ja juhlat jatkuvat iltanuotiolla!" Kheiron joutui huutamaan melun yli. Samalla melussa Ares käänsi katseensa sivuun ja mutisi:
"Mikael... Älä nyt petä minua."

Jossain pimeyden keskellä Mikael nosti katsettaan ja katsoi syvälle tuleen.
"Ei hätää isä. En tällä kertaa."

Väki alkoi valua nuotiolleppäin kantaen viittä henkilöä mukanaan. Gustaf huusi melun yli, että kuljettajansa veisi hänet Omppulin luokse. Ja niin, kaikkien yläpuolella kaksi henkilöä syventyi suudelmaan. Henkilöt jotka kannattelivat heitä hurrasivat. Sieppelikin oli sitä mieltä, että nyt he saisivat olla kiinni toisissaan niin paljon kuin halusivat. Zenzibar nauroi niin kovasti, että kantajat olivat tiputtaa hänet, mistä seurasi että kaikki kahden metrin säteellä Zenzibarin ympärillä kaatui ja kaikki alkoivat nauraa kovemmin, nyt vain hiukan pöllämystyneenä. Nat ja hänen kannattelijansa olivat siinä läskikasassa mukana ja silmät kyynelissä nauraen hän irrotti jonkun kengän ja heitti Zenzibaria. Juuri kaatumiselta selvinnyt Sieppeli ja hänen veljensä Choro vislasivat ja nauroivat päälle. Sieppeli sattui katsomaan sivulle jonnekkin metsäänpäin ja näki erään miehen. Mies nojaili rennosti puuhun ja naureskeli. Tytön huomatessaan hän hymyili ja viittasi nopealla kädenliikkeellä hänet sinne. Sieppelillä hyppäsi sydän onnesta kurkkuun ja hän käski Choroa päästämään hänet alas. Sitten hän juoksi metsänreunaan kenenkään huomaamatta.
"Isä." Sieppeli kumarsi pienesti, mutta ei pystynyt pitämään naamaansa vakavana.
"Täällä näyttäisi olevan paremmat juhlat kuin Olympoksella." Hermes virnisti. Sieppeli mietti oliko se mahdollistakaan.
"Isä, olen miettynyt yhtä asiaa jo pitkään, mutten ehtinyt tajuta sitä Olympoksella." Sieppeli sanoi nopeasti. Hermes katsoi häntä kiinnostuneena.
"No?"
"Onko väärin halata jumalaa?" Hermes nauroi.
"No jos halaat väärää jumalaa niin saatat palaa poroksi tuomion liekeissä." Sieppeli näytti tyytyvän vastaukseen ja hän siellä metsän reunassa hän pääsi vihdoin halaamaan isäänsä.
"Onko sinulla kauhean kiire vai pääsetkö mukaan juhliin? Täällä olisi yksi mökillinen puoliverisiä jotka haluaisivat nähdä sinut." Sieppeli ehdotti. Hermes katseli leirille.
"No sitävartenhan minä tänne oikeastaan tulin kun kerran kutsuit." Ja niin sen illan voitonjuhlat puoliveristen leirillä saivat kolmannen jumalan, tälläkertaa yhden joka oikeasti tuli mukaan juhliin. Iltanuotiosta näki, että tunnelma ei ikinä ollut ollut näin korkealla, tuli olisi melkein näkynyt New yorkiin asti, niin korkeana se pirteästi paloi ja joku luuli sen hyppäävän mukaan juhliin.

[Gustaffsson]

Mikael ja muutama valikoitu Areen poika tutkaili juhlia hiukan kauempaa omituiset mustat panssarit päällään.
"Kypärät päähän, joka iikka. Näihin panssareihin tarvitun taivaanvaskimäärän hommaaminen ja näiden aseiden teetättäminen oli kohtalaisen vaikea työ jopa isällemme" hän sihahti. Areen pojat nostivat taivaanvaskesta tehdyt, koko pään peittävät kypärät päähänsä. Kokonaiskuvana haarniska peitti pään, yläruumiin, käsivarret, reidet ja jalat. Muutama pieni heikkokohta haarniskoihin jäisi tietysti, mutta niihin osuminen olisi aika uhkapeliä. Niskassa oli pieni kolo, kainaloiden alla ja käsien ja jalkojen taipeissa. Vieläkun pojat ottivat kaikki molempiin käsiinsä mustat miekat, he olivat erittäin uhkaavan näköisiä.
"Odotamme että juhlat loppuvat ja Hermes lähtee, sitten iskemme" Mikael sanoi ääni kumeana kypärän alta. Muut pojat nyökkäsivät.
"Öh, vaikka panssarimme ovatkin varmasti kestäviä, voimmeko mitenkään voittaa koko leirillisen seitsemän miehen voimin?" yksi pojista kysyi.
"Emme ole yksin, voi, emme todellakaan. Mutta jos pystymme iskemään hiljaisesti, voimme yllättää heidät kaikki ilman turhia sählinkejä" Mikael sanoi naurahtaen, "ja muistakaa kaikki, että nuo viisi juhlinnan kohdetta kuuluvat minulle, tai jos minä kaadun, ne kuuluvat isälleni. Onko selvä?" Muut pojat nyökkäsivät.


Juhlinta jatkui pitkään, vielä viideltä yöllä Hermes istui leiriläisten kanssa himmenevän hiilloskasan valossa. Kun nuotio sammui, hän pahoitteli että joutui lähtemään näin aikaisin, mutta Olympoksella tarvittiin häntä. Halattuaan kaikkia lapsiaan tämä käveli metsänreunaan ja katosi. Sen jälkeen ihmiset alkoivat palata mökkeihinsä nukkumaan, edelleen innostuneina puhellen Hermeen visiitistä.
"Mikä päivä" Gustaf huokaisi metsänreunassa istuen ja puuhun nojaten Omppuli sylissään.
"Ei valittamista" tyttö kuiskasi sivellen etusormellaan pojan leukaa.
"Paitsi että luulin menettäneeni sinut parikin kertaa" Gustaf totesi hiljaa.
"Mutta olen yhä täällä. Ja niin sinäkin. Sitä voisi juhlistaa vielä lisääkin..." Omppuli kuiskasi, kohottautui suutelemaan poikaa ja kietomaan kätensä tämän ympärille. Gustaf vastasi suudelmaan ja hän silitti toisella kädellään tytön hiuksia, mutta sitten hän lopetti huomatessaan leirillä jotain omituista. Seitsemän kahta miekkaa pitelevää, mustiin haarniskoihin pukeutunutta hahmoa käveli pitkin kuutamon valaisemaa nurmea kohti mökkejä.
"Mitä nyt?" Omppuli kysyi, katsoen edelleen Gustafia harmittuneena suudelman keskeytymisestä.
"Mitä nuo oikein aikovat?" Gustaf kysyi ja nosti Omppulin sylistään. Yksi hahmoista huomasi heidät ja osoitti heitä kohti. Kaikki seitsemän lähtivät juoksemaan, tosin aika hitaasti raskaiden varustustensa takia.
"Nyt mentiin" Omppuli huudahti ja tarttui Gustafia kädestä. He juoksivat hahmoja kiertäen mökeille.
"Meidän on herätettävä muut" Gustaf huudahti.

[Sieppeli]

"Minä hoidan." Omppuli sanoi ja Gustafin epäonneksi tyttö kirkui. Kirkui niin kovaa, että haarniskamiehet pysähtyivät ja jokaisesta mökistä alkoi lapata ihmisiä.
"Holy mother of Zeuz!" Gustaf ähkäisi kun Omppuli lopetti kirkumisensa.
"Sori. Olisi pitänyt varoittaa." Omppuli naurahti. Haarniskamiehet eivät nähtävästi olleet ottaneet tätä huomioon ja alkoivat keskustella. Tai ainakin siltä se näytti.
"Katso." Omppuli vetäisi Gustafia hihasta ja osoitti oikealle. Sieltä tömisteli itse Ares.
"Painukaa hemmettiin täältä!" Tämä karjui. Seitsemän haarniskamiestä hämmentyi täysin, "NYT!" Ares huitaisi kädellään ja haarniskahörhöt lähtivät juoksemaan suuntaan mihin sodanjumala oli huitaissut. Kun se katosivat jonnekkin leiriläiset alkoivat valua takaisin mökkeihinsä ja Ares lähti sadatellen takaisin.
"Tapahtuiko tuossa jotain hämärää?" Gustaf kysyi Omppulilta.
"Oletko huomannut että Mikael on ollut kadoksissa?" Omppuli kysyi vastaukseksi. Gustafista tuntui välittömästi mustasukkaiselta.
"Miten se... Hetkinen! Et kai tarkoita...?" Omppuli katsoi häntä syvälle silmiin. Kyllä hän tarkoitti.

Nat ja Sieppeli jäivät viimeisenä ulos mökin 11 ovelle. Nat katseli seesteisesti taivaanrantaa.
"Ne olivat leiriläisiä..." Hän kuiskasi yllättäen.
"Mitä!?" Sieppeli kuiskasi takaisin.
"Niiden johtaja oli joku Areksen pojista."
"Mikael?" Sieppeli kysyi. Nat katsoi häntä.
"Pelkään pahoin.

"Hemmetti sen Omppulin kanssa!" Mikael heitti raivostuneena kypäränsä luolan lattiaan. Muut pojat olivat yhtä närkästyneitä.
"Ensi kerralla hyökätään ensin Afroditen mökkiin ja tapetaan ne ensin." Yksi pojista sanoi kypäränsä alta.
"Ei tule mitään ensikertaa." Sanoi kolkko ääni ovelta. Hyvä ettei jokainen pojista juossut karkuun.
"Isä, anteeksi! Emme ajatelleet,"
"Hiljaa!" Ares mylväisi ja pojat vaikenivat heti, "Minulla on jo toinen suunnitelma." Pojat katsoivat toisiaan epäuskoisena.
"Ja tällä kertaa, meillä on liittolainen. Mietin vain, onko teistä pojista Herakleen, Houdinin ja Orfeuksen seuraajiksi."

[Gustaffsson]

Leirillä...

"Pistitkö merkille heidän haarniskoitaan?" Gustaf kysyi.
"Ei se heitä turvaa. Leirin aseet ovat kaikki taivaanvaskista ja läpäisee haarniskan helposti" Omppuli sanoi.
"Mutta nekin taisivat olla samasta aineesta tehty. Pistitkö merkille niiden sävyä ja kiiltoa? Täsmälleen samaa mitä meidän miekoissamme ja jousiemme terissä on" Gustaf totesi.
"Mitä yrität sanoa?" Omppuli ihmetteli.
"En usko että taivaanvaskista tehdyt miekat tai luoditkaan purevat heidän haarniskoihinsa" Gustaf sanoi.
"Enpä tiedä, et voi olla varma että ne olivat taivaanvaskihaarniskoja" Omppuli mietti.
"En niin. Pitää vain toivoa ettei meidän tarvitse ottaa siitä selvää taistelussa" poika sanoi synkästi.
"Kappas vain, ketkäs täällä vielä valvovatkaan" sanoi ilkeämielinen ääni heidän takaansa. He kääntyivät ja näkivät Areen.
"Moi, Ares! Onkos ollut mukavaa aikaa leirillä?" Gustaf kysyi virnistäen.
"Erittäin. Nautin erityisesti Dionysoksen ja Kheironin kanssa Pinochlen pelaamisesta" Ares sanoi kuivasti.
"Onpas mukava kuulla. Eikö olekin paljon parempi kohtalo olla täällä kuin se että olisit maailman valtiaana? Saisit kiittää meitä" Gustaf sanoi. Areksen kasvoilla leijunut kiero hymy katosi ja sen tilalle tuli kiero ja vihainen irvistys
"Älä suututa häntä" Omppuli kuiskasi.
"Miksen? Se on hyväksihuomattu tapa; pahis kerskailee, pahis häviää, pahikselle kerskaillaan ja sitten saadaan kakkua ja kultainen kädenpuristus" Gustaf sanoi hymyillen. Ares mutisi jotain hävyttömistä penskoista ja jatkoi matkaansa.


Seuraavana päivänä Mikael kuuden toverinsa kanssa saapui Hengenmenon äänitysstudioon Los Angelesissa. Hoidettuaan muodollisuudet täpötäydessä aulassa italialispukuisen Kharonin kanssa Areen pojat pääsivät hissiin, joka muuttui hetken kuluttua veneeksi. Vene lipui kuolleiden ihmisten ohi, sitten Kerberoksen jota seitsikko katseli osin kauhistuneena ja osin ihaillen, ja sitten he päätyivät turvatarkastukseen.
"Meillä on viesti Haadekselle, isältämme, mahtavalta sodanjumalalta Areelta" Mikael sanoi ojentaen sinetöidyn kirjeen tarkastajalle. Tarkastaja lukaisi sen nopeasti läpi ja sanoi sitten "Odottakaa tässä" ja jätti heidät kymmenen varsijousin aseistetun vartijan kanssa. Hän palasi vartin kuluttua mukanaan Haades, joka oli vaikuttava, mahtava ja määrätietoinen. Areen pojat kumarsivat.
"Ares siis haluaa apuvoimia manalasta leirin ja Olympoksen kaappaukseen?" Haades jylisi.
"Kyllä, herra" Mikael sanoi kumartuneena. Haades nauroi matalaa naurua.
"Hänen viimeisin yrityksensä epäonnistui. Mutta toisaalta nyt, minun avullani hänellä olisi paremmat mahdollisuudet..." Manalan herra mietiskeli.

[Nat]

"Pyydätte paljon, Areen pojat. Saatte mitä haluatte, mutta joudutte tekemään vastapalveluksen. Tuotte yhden niistä viidestä puoliverisestä sankarista minulle. Tiedätte kenet, kun näette hänet." Haades sanoi ja viittasi poikia poistumaan.
Nämä lähtivät enemmän kuin mielellään takaisin maanpinnalle. Astuttuaan ulos Hengenmenosta he huokaisivat helpotuksesta. Mikael tunsi kädessään jotain kovaa ja näki kourassaan mustan marmorikuulan. Myös muut olivat huomanneet saman
"Haades toimi nopeammin kuin osasimme odottaakaan. Viedään ne isälle. Hän tietää mitä niille pitää tehdä." Mikael hymyili pirullisesti.

Aamu alkoi valjeta Puoliveristen leiriltä. Monikaan ei ollut hereillä yön tapahtumien jälkeen. Sieppeli istuskeli kuitenkin mökin portailla. Pian hänen seuraansa liittyi Nat.
"Tuoko tuuli tullessaan mitään vaaraa?" Sieppeli kysyi.
"Ei, enkä kyllä välittäisikään kuulla mitään." Nat vastasi nyreästi.
"Ihan hyvä vaan. Rauhallinenkin elämä kelpaa minulle tällä hetkellä."
"Sama täällä. Olihan tuo seikkailu ihan virkistävää, kun pitää kokoajan olla leirillä. Äitikin-" Nat keskeytti mietteensä nähdessään Gustafin ja Omppulin tulevan esiin metsän reunasta.
Nat sekä Sieppeli virnistivät toisilleen ja he lähtivät yhtä matkaa syömään jättäen parin vielä hetkeksi kaksin.

[Zenzibar]

Zenzibar päätti jättää ruokailun väliin, ja tutustua viimein veljeensä, jolle hän ei ollut ehtinyt edes puhua hänen tulonsa jälkeen, koska niin paljon kaikkea muuta oli ehtinyt tapahtua. Hän tiesi että hänen veljensä nukkui toistaiseksi Kheironin kanssa tämän omassa mökissä, joten hän suuntasi sinne.
Mökin kohdalla hän ehti vain nostaa kättään, kun se jo aukesi ja hän näki veljensä hymyilevän leveästi edessään.
"Hei Arkas", Zenzibar virnisti.
Arkas virnisti takaisin. "No hei Zenz." He halasivat. "Mikset ole syömässä?"
"Ajattelin että nyt kun kaikki muut ovat siellä, minä voin hipsiä tänne. Tulosi aiheutti vähän kuohuntaa."
Arkas hymähti. "Niin kuulemma. Tule sisälle."
Zenzibar käveli Arkasin perässä mökkiin ja vilkuili vaivihkaa ympärilleen. He olivat jonkinnäköisessä eteisen ja olohuoneen sekoituksessa, josta kohti kolme ovea muualle mökkiin. Yksi ovi oli auki ja Zenzibar näki sängyn ja laukun sen päässä. Hän istahti sohvalle ikkunan viereen ja tutkiskeli veljeään, jota ei ollut nähnyt yli kymmeneen vuoteen ja heidän kirjeenvaihtonsakin oli ollut harvaa. Arkasilla oli lyhyet vaaleat hiukset, hopeat silmät ja leveä hymy. Hän oli tullut täysin äitiinsä.
"Kuinka isä voi?" Zenzibar kysyi Arkasilta hieman arasti. Hän ei ollut kirjoittanut isälleen viiteen vuoteen, koska tämä oli suuttunut hänelle kun hän ei ollut halunnut palata kotiin. Arkas oli asunut hänen isänsä luona pienestä asti, koska Athene oli arvellut sen olevan paras paikka pojalle.
Arkas hymyili surullisesti. "Hänellä on ikävä sinua. Hän ei jaksanut sulattaa sitä että et suostunut tulemaan takaisin kotiin ja hän uhkasi heittää minutkin pihalle."
Zenzibar haukkoi henkeään. "Ei hän voinut olla tosissaan! Minä vain... no silloin ensimmäisen vuoteni jälkeen täällä kun tulin kotiin... no en vain osannut enää olla aloillani, enkä välittänyt tavata yhtään hirviötä. Yritin selittää sen isälle, mutta..." Hän kohautti olkapäitään avuttomana.
Arkas taputti häntä olkapäälle. "Kyllä hän vielä ymmärtää. Lähdetäänkö syömään, minulla on nälkä."
Zenzibar kohotti katseensa. "Oletko valmis tulemaan kaikkien leiriläisten armoille tuonne?"
Arkas hymyili. "Totta kai, kun minulla on isosisko tukena."
"Puolikas vain", Zenzibar muistutti.
Arkas nauroi. "Niin ja yli puoli tusinaa lisää vielä ruokailemassa."
Zenzibar halasi häntä ja he lähtivät mökistä yhdessä.

Kun he pääsivät ruokailutilaan, kaikki olivat jo aloittaneet. Kheiron vilkaisi heidän suuntaansa, nyökkäsi ja keskittyi taas ruokaansa. Ares mulkoili heitä, mutta ei sanonut mitään ja Dionysos ei näyttänyt edes huomaavan heitä. Zenzibar suuntasi hakemaan ruokaa, Arkas perässään. Hän kuuli muiden kuiskaukset, jotka kiirivät pitkin salia, mutta ei kääntynyt katsomaan. He kävivät molemmat uhraamassa osan ruokaa ja menivät sitten istumaan muiden Athenelaisten kanssa.
Koko pöytäseurue oli lopettanut ruokailun ja he tuijottivat Arkasta.
Arkas hymyili. "Hei."
"Hei", osa mumisi, mutta osa heistä oli liian hämmästyny sanoakseen mitään.
"Tässä on Arkas. Hän on meidän kaikkien veli, joten ei teidän tarvitse tuolta näyttää", Zenzibar sanoi ja virnisti vähän vaivaantuneesti.
Hetken päästä hämmennys laantui ja Athenen lapset alkoivat puhua ihan tavalliseen tapaan.

Ruokailun jälkeen Zenzibar näki Gustafin, Omppulin, Natin ja Sieppelin tulevan heidän luokseen.
Arkas hymyili heille. "Tekö olette ne neljä joiden kanssa siskoni tässä pelasti maailman?"
Toiset näyttivät vaivaantuneilta. "Tuota..."
Arkas nauroi. "Vaatimattomia näköjään."
"Minä olen Gustaf Asopoksen poika ja tässä ovat Omppuli Afroditen tytör, Nat Aioloksen tytär ja Sieppeli Hermeksen tytär", Gustaf sanoi ja näytti odottavan että myös Arkas esittelisi itsensä.
"Minä olen Arkas."
Toiset näyttivät pettyneiltä, kun hän ei jatkanut esittelyään, mutta kukaan ei viitsinyt sanoa mitään.
"Lähdetäänkö ulos kävelemään?" Zenzibar kysyi ja muut nyökyttelivät vieressä.

Samaan aikaan metsän laidalla...
"Haades lähetti sinulle nämä kuulat ja pyysi meitä kaappaamaan yhden niistä viidestä ja sanoi että tiedämme kuka se on kun näemme hänet", Mikael kertoi isälleen.
Ares katseli kuulia otsa rypyssä, kunnes hänen suunsa leveni hymyyn. "Siitä yhdestä en tiedä, teidän täytyy itse keksiä kuka hän on, mutta näille kuulille keksin kyllä käyttöä."
Mikael vilkaisi isänsä taakse ja näki säikähti, kun näki että viisikko oli juuri tulossa metsää kohti, ja heidän mukanaan oli joku kuudeskin, poika.
"Ne tulevat tänne päin, mennään!" Mikael kuiskasi ja he piiloutuivat metsän siimekseen. Nyt hän saisi tilaisuuden katsoa kuka heistä viidestä täytyisi siepata...


[Plaah... sainpahan jotain kirjotettua xD]

[Gustaffsson]

"Hölmöt, takaisin!" Ares sihahti huomatessaan kuudennen.
"Mitä?" Mikael kysyi ihmettyneenä.
"Tuo ylimääräinen on Arkas. Eikä hän ole puolijumala" Ares murahti.
"Kuolevainenko?" yksi pojista ihmetteli.
"Ei, vaan jumala. Nyt ei parane yrittää mitään. Katsomme kenet meidän pitäisi kaapata ja hoidatte asian myöhemmin, kun minä keksin Arkasille muuta puuhaa. Vaikka taisteluharjoitusten aikaan" Ares kuiskaili. Seitsemän Areen poikaa nyökkäsi. He jäivät katselemaan pusikon suojista viittä puolijumalaa ja yhtä nuorta jumalaa...
Zenzibar ja Arkas kulkivat edellä jutellen. Zenzibarissa ei näkynyt mitään merkkiä siitä että hän olisi kaapattava. Omppuli ja Gustaf tulivat seuraavaksi (Mikael tutki heitä innokkaasti jos toinen heistä sattuisi olemaan kohde), mutta heissäkään ei näkynyt mitään erikoista. Heitä seurasi miettiväisen näköinen Nat, sama homma hänenkin kohdallaan ja viimeisenä tuli Sieppeli, joka huusi muulle porukalle "Odottakaa hetki, sandaalissani on joku pirun kivi..." ja kumartui ottamaan jalkineen pois. Areen pojat henkäisivät hiljaa kun näkivät haalentuneet arvet tytön niskassa, jotka paljastuivat kun tämä kumarsi. Ne yhdistyivät vanhan kreikkalaisen kypärän muotoon. Haadeksen merkki, näkymättömyyden kypärä.
"Hänet me nappaamme harjoitusten aikaan" Mikael kuiskasi. Muut nyökyttelivät.


Kävelyretken jälkeen Arkas joutui lähtemään heidän joukostaan tekemään jotain "jumalten juttuja", ja viisikko meni taistelukentälle harjoittelemaan.
"Kehtaatko haaskata panoksiasi?" Omppuli kysyi kun Gustaf työnsi taivaanvaskiluoteja lippaaseen.
"Niitä riittää. Laatikkooni oli yön aikana ilmestynyt pussillinen näitä. Pieni lahja Olympokselta" Gustaf sanoi keskittyneesti. Omppuli kohautti olkiaan ja meni harjoittelemaan miekkailua Sieppelin kanssa. Gustaf työnsi lippaan aseeseensa ja etsi sopivaa maalitaulua, kun joku kiinnitti hänen huomiotaan. Seitsemän mustiin haarniskoihin pukeutunutta ihmistä käveli heitä kohti rivissä. Jokaisella oli kaksi miekkaa. Samat miehet jotka olivat edellisenä yönä yrittäneet hyökätä leiriin.
"Laskekaa aseenne maahan niin ketään ei vahingoiteta" keskimmäinen miehistä sanoi. Ääni kuulosti tutulta.
"Lopeta paskanjauhanta ja kerro mitä haluat, Mikael" Sieppeli huomautti sankan joukon keskeltä.
"Sinä tulet mukaamme" Mikael huudahti. Sieppeli kohotti kulmiaan yllättyneenä.
"No, niinhän sinä luulet" hän sanoi hetken kuluttua ja marssi haarniskoidun Mikaelin luokse miekka kädessään. Matkalla hän kohotti miekkansa ja iski, normaalisti miekka olisi leikannut pään pojan hartioilta, mutta nyt miekka pysähtyi kipinää iskien kuin seinään kypärän reunaan. Kypärään tai miekkaan ei kumpaankaan tullut lommoakaan. Sieppeli perääntyi yllättäneenä.
"Et sano että mitä minä sanoin" Omppuli sihahti Gustafille.
"Me emme luovuta häntä teille!" Choro huusi.
"Sitten kaikki muut kuolevat" Mikael sanoi kypäränsä suojista.
"Ammu hänet, taivaan tähden. Tyyppi on kuin kävelevä klisee..." Omppuli supatti.
"Jotain vikaa kliseissä?" Gustaf kysyi mutta kohotti kuitenkin aseensa ja ampui lyhyen sarjan. Kipinät välähtelivät Mikaelin panssarin rintalevyssä, kyynärsuojuksissa ja kypärässä, mutta vaikutusta ei näyttänyt olevan.
"Nyt," Mikael sanoi, "luovuttaisitteko tytön?"

[Nat]

"Emme ilman kunnollista vastarintaa," Zenzibar huudahti ja muut yhtyivät mielipiteeseen mukaan.
Mikael ei ilahtunut kuulemastaan. Jääräpäisyyttään hän kannusti muita poikia eteenpäin.
"Järjestettäisiinkö pikku kilpailu?" Sieppeli kysyi Gustafilta.
"Nyt ei ole oikein sopiva hetki Sip, jos et sattunut huomaamaan."
"Sitä vaan, että Nat vihjasi tuossa panssareiden heikkouksista. Emmehän me kuitenkaan halua tappaa heitä tai mitään muutakaan, joten ehdottaisin ampumaan kainaloihin." Sieppeli hymyili ilkikurisesti.
"Jos se on ainoa keino niin mikä ettei," Gustaf sanoi ja kohotti aseensa.
Molemmat kohottivat samanaikaisesti aseensa. Tähtääminen oli hankalaa, mutta lopulta Sieppeli sai yhden osuman Mikaelin vieressä olevaan poikaan. Tämä ähkäisi kivusta ja jäi jälkeen muista. Pian Mikael oli yksin hyökkäämässä väkijoukkoa kohti. Hän kohotti miekkansa ja syöksyi silmittömällä raivolla kohti Sieppeliä. Nat hyppäsi hänen eteensä ja kohotti keihäänsä poikaa kohti, mutta tämä työnsi tytön kovakouraisesti sivuun. Gustaf oli sillä välin ottanut esiin oman miekkansa, vaikka tiesi ettei se auttaisi. Hän löi Mikaelia päähän saaden tämän kiinnittämään huomion itseensä. Silmät vihaa leimuten Mikael vastasi iskuun ja löi Gustafia miekkakäteen. Miekka melkein katkaisi pojan käden ja sai tämän parahtamaan tuskasta. Vienosti hymyillen Areen poika kääntyi ja nappasi hämmästyneen Sieppelin olkapäälleen ennen kuin kukaan ehti tehdä yhtään mitään. Nopeasti juosten Mikael katosi puiden siimekseen Sieppeli olallaan potkien.
"Saatte katua vielä katkerasti, kun uhmasitte Manalan herran tahtoa!" Mikael huudahti vielä ennen kuin katosi.

[Gustaffsson]

Loput kuusi Areen poikaa jäivät turvaamaan Mikaelin vetäytymistä. Sieppelin huudot kuuluivat taistelunkin melskeen yli Mikaelin raahatessa häntä pois.
"Gustaf?" Omppuli kysyi kumartuen maassa makaavan pojan puoleen.
"Takanasi" poika hengähti. Omppuli kääntyi ja sai taivaanvaskihanskalla vahvistetun nyrkin naamaansa. Tyttö tuupertui maahan veren valuessa nenästään. Areen poika kohotti miekkansa lopetusiskuun, mutta toinen miekka esti sen lyömisen. Rick, Afroditen poika piteli sitä ja katseli Areen poikaa uhmaavasti.
"Älä sinä koske minun siskooni" hän sanoi ja aloitti miekkailemisen haarniskoidun miehen kanssa. Rick vältteli taitavasti kahta miekkaa hetken aikaa, mutta sitten toinen lävisti hänen rintansa.
"S-senkin..." Rick mutisi ja viimeisenä tekonaan hän tarttui miestä kypärän reunoista ja nosti. Kypärä lähti irti ja tippui maahan. Areen poika irvisti ja kiskaisi miekkansa irti. Afroditen poika valahti kuolleena maahan.
"Nyt..." Areen poika murahti ja kohotti miekkaansa Omppulia kohti. Kuului NAPS ja hänen otsaansa ilmestyi punainen reikä. Voitonriemuinen hymy jähmettyneenä naamalleen hän kaatui kuolleena maahan. Gustaf oli ampunut häntä vasemmalla ja terveellä kädellään.
"Richard!" toinen Areen soturi huusi.
"Peräännytään!" kolmas huusi ja viisi mustaa haarniskamiestä lähti juoksemaan takaisin metsänreunaan.
"Omppuli..." Gustaf huokaisi ja raahautui tytön viereen vaivalloisesti. Nenä oli murtunut mutta muuten tämä näkyi olevan fyysisesti kunnossa.
"Gustaf. Mitä tapaht..." Omppuli mutisi katsellen ympärilleen. Sitten hän näki Rickin ruumiin ja jähmettyi.
"R-Rick!" hän kirkaisi.
"Hän kaatui urheasti" Gustaf kuiskasi. Omppuli ei pystynyt katsomaan veljensä ruumista vaan työnsi päänsä vasten Gustafin olkapäätä.
"S-sinun kätesi..." Omppuli nyyhkytti kauhistuneena.
"Menen kohta jokeen" Gustaf sanoi.
"Mene nyt. Minäkin tulen" Omppuli sanoi itkuisesti ja auttoi pojan ylös. Katsahtaen vielä kerran Rickin ruumista hän lähti taluttamaan Gustafia pois.


"Herrani, Areen poika tuo Hermeen tytärtä" ilmoitti viestinviejä Haadekselle tämän palatsilla.
"Mainiota. Valmistakaa joukkomme" Haades jylisi ja harppoi tapaamaan vankia. Tämä istui lattialla köysissä ja suu tukittuna Mikaelin edessä.
"Viimeinkin. Olet tehnyt hyvää työtä" Haades sanoi iloisesti kävellen hitaasti lähemmäs.

[Nat]

"Nyt Hermeksen tytär saa hieman avustaa minua suunnitelmassani," Haades sanoi rimpuilevalle Sieppelille.
Hän kumartui Sieppelin ylle ja painoi sormensa tytön niskaan. Hän tunsi arvet ja painoi niitä. Sieppeli sulki silmänsä ja näytti vaipuvan uneen.
"Hyvä tyttö, nuku rauhassa vielä vähän aikaa. Huomenna käydään töihin."

Ares katseli seitsemää marmorikuulaa, jotka hehkuivat nyt sysimustina hänen yöpöydällään. Se oli merkki, että suunnitelmat voitaisiin panna täytäntöön. Ares otti kuulat suureen kouraansa ja kippasi ne kerrallaan suuhunsa. Hän pureskeli ne massaksi ja nielaisi. Väristys kulki pitkin Areen selkää, kun Haadeksen pimeydenkuulat alkoivat toimia. Areen olemus tummui nopeasti ja hänen uloshengitysilmansa alkoi muuttua synkäksi savuksi. Hän osoitti kädellään lattiaa ja sieltä alkoi nousta esiin hirviöitä toisensa jälkeen, kunnes niitä oli talossa jo muutama tusina.
"Menkää ja tuhotkaa jokainen tiellenne astuva," Areen ääni sanoi moninkertaisena.
Hirviöt lähtivät heti käskyn saatuaan. Kheiron huomasi tunkeutujat ensimmäisenä.
"Leiri on vallattu. Nouskaa asemiinne jumalten lapset!" hän kuulutti ympäri leiriä.
Zenzibar tuli kentauria kohti niin nopeasti kuin pääsi.
"Entäs Arkas?" Zenzibar kysyi hengästyneenä.
"Ota ystävät mukaasi ja vie poika kauas täältä!"

[Gustaffsson]

Zenzibar haki Arkasin tämän huoneesta ja lähti sitten Hermeen mökille, jonka edessä Nat jo odotti miekka kädessään.
"Missä Omppuli ja Gustaf ovat?" Zenzibar kysyi Natilta.
"Luultavasti joella. Sinne he menivät viime taistelun jälkeen" Nat vastasi. Heidän ympärillään leiriläiset taistelivat hirviöiden kanssa.
"No, toivottavasti. Joelle siis!" Zenzibar sanoi, tarttui Arkasia kädestä ja veti tämän perässään kohti jokea. Nat seurasi heitä vahtien selustaa.


Päästyään joelle Gustaf oli lysähtänyt rannalle ja työntänyt kätensä virtaan päästäen pitkän, helpottuneen huokauksen. Vesi virtasi iholla puhdistaen ja umpeuttaen käden valtavan haavan.
"Jo helpottaa..." hän sanoi. Omppuli katseli heidän tulosuuntaansa kuunnellen jännittyneenä.
"Onko jokin vialla?" Gustaf kysyi hetken kuluttua.
"Voitko jo ampua?" tyttö kysyi vastaukseksi. Gustaf veti oitis kätensä vedestä ja työnsi sen konepistoolin liipaiselle.
"Mitä nyt? Onko se Mikael?" hän kysyi juosten Omppulin vierelle.
"Tuskin. Tällä nimittäin on kuusi ohutta jalkaa ja siivet. Yhtä iljettävältä kyllä näyttää Mikaelin kanssa" Omppuli sanoi. Gustafkin näki sen, se oli valtava hyönteishirviö joka muistutti lähinnä vihreää, ylikasvanutta ja limaista leppäkerttua. Se lensi heitä kohti siivet ilmassa siristen.
"Mitä hittoa..." Gustaf mutisi ja tähtäsi otusta. Hän sääti tulinopeuden yhdelle ja ampui kerran. Luoti napsahti otusta kylkeen ja se tippui maahan. Sen suusta pääsi valittava mylvintä. Gustaf ampui toisen kerran, tällä kertaa päähän, ja hirviö hiljeni. Sen tilalle tosin kipitti maata pitkin kymmenisen samanlaista.
"Okei. Eiköhän häivytä" Gustaf sanoi ja perääntyi yhden askeleen.
"Taidamme olla piirityksessä" Omppuli mutisi. Heidän takaansa saapui puoli tusinaa samaa hirviösorttia.
"Oookei" Gustaf irvisti ja käänsi tulinopeuden takaisin automaatille.

[Zenzibar]

Hän alkoi ampua otuksia niin paljon kuin kykeni, mutta tuntui että ne vain lisääntyivät koko ajan. Pikkuhiljaa ne olivat piirittäneet Omppulin ja Gustafin kokonaan. Omppuli alkoi näyttää epätoivoiselta, kunnes kuuli tutun äänen.
"Hyi helvetti! Mitä nuo oikein ovat?" Zenzibar huudahti ja alkoi halkoa otuksia miekallaan päästessään lähietäisyydelle. Osa otuksista kääntyi pois Gustafin ja Omppulin kimpusta ja kohtasivat Zenzibarin, Natin ja Arkasin. Arkasilla oli niin ikään miekka, jota hän käytteli todella taitavasti limaisia hyönteisiä vastaan.
Hetken kuluttua he olivat saaneet kaikki tuohottua ja Gustaf huokaisi helpotuksesta ja lysähti maahan. Omppuli näytti olevan jonkinasteisessa shokissa.
"Oletteko kunnossa?" Nat kysyi ja tarkasteli parivaljakkoa. "Taisimme tulla juuri oikeaan aikaan?"
"Noh... sanotaanko vaikka niin... että kymmenen sekuntia vielä... ja me olisimme hyönteisten muonaa", Gustaf sanoi huohottaen ja tuijotti limaisten hyönteisten ruumiita ympärillään.
Zenzibar hymyili ja läppäsi Gusatafia selkään. "Niin sitä pitää jokipoju, päihitit niitä yksin melkein sata!"
Arkaskin hymyili ja katsahti taivaalle. "Meidän on parasta lähteä, en haluaisi jäädä Areen kiusattavaksi enää hetkeksikään."
"Totta", Nat sanoi ja lähti kulkemaan joen vartta pitkin. "Yritetään päästä mahdollisimman kauas leiristä."
Muut nyökkäilivät ja he jatkoivat matkaa, Omppu pitäen Gustafin kädestä tiukasti kiinni.

Ares katsoi, kuinka Puoliveristen leiri jäi pikkuhiljaa hänen hirviöidensä armoille. Hän oli jättänyt parhaimmat hirviöt suojaamaan selustaansa. Mikael ja muut Areen lapset olivat tulleet isänsä vierelle ja Areelle oli heille jälleen tehtävä.
"Mikael!"
"Niin isä?"
"Olet todistanut olevasti todellinen Areen poika, mutta tehtäväsi ei ole ohi. Ota neljä poikaa mukaasi ja lähde jäljelle jääneen nelikon ja sen nuoren Jumalan perään. Jumala ei tietääkseni ole vielä saanut täysiä voimiaan, mutta älkää ottako hänen suhteensa riskejä. Minä haluan, että te tapatte kolme heistä ja tuotte kaksi minun eteeni."
"Ketkä kaksi, isä?"
"Athenen lapset, Mikael. Zenzibar ja Arkas", Ares sanoi julmasti hymyillen.
Mikael ei malttanut olla kysymymättä: "Miksi juuri he?"
"Koska", Ares ärjäisi, "Athene on esittänyt olevansa minua parempi jo satoja ja taas satoja vuosia! Minä haluan nähdä hänen ja hänen lastensa kärsivän ja Zenzibar saa luvan olla ensimmäinen!"
Mikael nyökkäsi ja hymyili. "Tulkaa! Minä en petä sinua isä!"
Niin he lähtivät takaa-ajoon, poispäin puoliveristen nopeasti tuhoutuvasta leiristä.

[Sieppeli]

Aijemmin sinä päivänä:
"Anteeksi herrani, miksi halusit meidän tuovan juuri Sieppelin?" Mikael kysyi Haadekselta ihan yllättäen. Ja ihme kyllä, manalan herra oli vastannut hänelle.
"Kauan aikaa sitten talvipäivänseisauksena, jolloin minulle on annettu lupa käydä Olympoksella minulla tuli pientä kinaa Hermeen kanssa ja sovimme, että seuraavan kerran kun Hermekselle syntyy kaksoset joista vanhempi olisi tyttö, olisi tytön sielu annettava minulle kun aika olisi kypsä. Ja sitten parin vuoten päästä syntyikin kaksoset, joista vanhempi oli kuin olikin tyttö. Heti syntymän jälkeisenä päivänä pistin raivottareni töihin ja he polttivat tytön niskaan minun merkkini." Mikaelkin hämmentyi tästä: pienen lapsen niskaan poltettiin merkki? Auts.
"Mutta, kaksosten äiti olikin ilkeä ihminen. Hänen onnistui piilottaa lapsi pitkäksi aikaa. Kunnes teki yhden virheen ja vei hänet puoliveristen leirille. Kiitos teidän Areen poikien, tytön annettiin lähteä etsintäretkelle, joka vei epätoivon varassa lähelle minun valtakuntaani. Yksi raivottaristani lähti hakemaan häntä, mutta hän pääsi karkuun. Nyt ovat kuitenkin asiat toisin ja vanha velka on tuleva maksetuksi." Ja Tartaroksen syvyyksistä alkoi kuulua ilkeän kuuloista naurua.

Nykyhetki:
Sieppeli makasi liikkumattomana kivisellä paadella. Paita oli lerpsahtanut hiukan sivuun ja valkoinen taisteluarpi näkyi selvästi. Unessakin vanhaa raivottaren tekemää haavaa vihloi ilkeästi arven tekijän läsnäolosta.

[Siis samalla tavalla Haades omistaa minun siuluni niinkuin omisti Megaran sielun Herculeksessa. Tai, niin minä ajattelin, kun en parempaakaan jatkoa keksinyt ^-^]

[Gustaffsson]

Mikael seurasi märässä maassa näkyviä jalanjälkiä.
"He menivät tästä" hän sanoi perässään kulkeville neljälle Areen pojalle.
"Pistä se kypärä päähän, Richard" hän tiuskaisi ja yksi pojista irvisti tunkien mustan kypärän päähänsä.
"Et halua luotia päähäsi sen enempää kuin kukaan muukaan" Mikael sanoi ja tutki jälkien sekamelskaa ja kuolleiden hirviöiden kasaa joella.
"Tämä taistelu hidasti heitä aika lailla..." hän sanoi ja katseli luotien hylsyjen määrää.
"He eivät voi olla enää kovin kaukana. Nyt juoksuun!"


"Olemme kohta poissa leiriltä" Zenzibar huohotti.
"No voisimmeko... pysähtyä hetkeksi?" Gustaf läähätti joukon perästä.
"Kuntoilisit hiukan" Zenzibar huomautti. Gustaf mutisi jotain erittäin sopimatonta ja veti syvään henkeä.
"Eiköhän Areella ole tarpeeksi tekemistä leirin valtaamisessakin ilman että meitä metsästäisi" hän sanoi.
"Olet siinä väärässä, jokipoju" tyly ääni sanoi heidän takaansa. Mikael ja viisi muuta poikaa haarniskoissaan olivat saaneet heidät kiinni.

[Zenzibar]

Omppuli vilkaisi heti huolestuneena Gustafiin ja astui sitten tämän eteen. Nat, Arkas ja Zenzibar asettautuivat riviin.
"Kappas vain, Gustaf on saanut itselleen pikku suojelijan!" Mikael nauroi. "Harmi ettei se osaa taistella."
"Ai enkö?" Omppuli keskitti kaiken lumovoimansa Mikaeliin, jonka huomio herpaantui hetkeksi. Sitten yksi Areen pojista löi häntä kylkeen ja Mikael pudisti päätään.
"Tuon sinä maksat!" Mikael hyökkäsi ensimmäisenä, suoraan kohti Omppulia. Gustaf tönäisi Omppulin syrjään ja alkoi ampua kohti Mikaelia. Luodit helähtivät Mikaelin panssariin, aiheuttamatta suurtakaan vahinkoa.
Zenzibar kävi Arkasin kanssa vieretysten kahden Areen pojan kimppuun ja Nat otti yksin vastaansa kaksi lisää. Omppuli oli Gustafin takana ja pelkäsi pojan puolesta. Tytön silmissä leimahti tuli ja hän veti esiin oman miekkansa ja syöksyi Gustafin rinnalle, Mikael oli niin keskittynyt Gustafiin, ettei huomannut sitä ja miekka läpäisi helposti kovia kokeneen panssarin pojan kyljen kohdalta.
Smaan aikaan Nat oli pahasti alakynessä. Kaksi yhtä vastaan ei oikein tominut, etenkään kun kahdella oli huippusuojaavat panssarit. "Kaverit? Vähän apua?"
Zenzibar vilkaisi Natiin. Hänellä oli itselläänkin tiukat paikat ja Areen poika, Nick, oli jo viiltänyt hänen olkapäähänsä haavan. Arkasilla ei näyttänyt olevan mitään ongelmia, ja hän oli selvästi johdolla heidän kamppailussaan. Arkas vilkaisi Zenzibariin.
"Mene auttamaan ystävääsi, minä kyllä pärjään näille."
Zenzibar näytti huolestuneelta. Arkas oli kuitenkin hänen pikkuveljensä. "Oletko varma?"
Arkas hymyili. "Minähän olen Jumala, muistatko?"
Zenzibar nyökähti ja lähti Natin kaveriksi.

Manalassa...
Sieppeli heräsi säpsähtäen, kun hänen arpeaan poltti. Hän yritti muistaa missä oli, mutta näkymä ei tuntunut tutulta.
"Ai sitä ollaan hereillä?"
Ääni sai hänen muistonsa palaamaan yhdessä rysäyksessä. Voi helvetti mihin hän olikaan joutunut!
Haades kävali häntä kohti, ilkeä hymy huulillaan...

[Gustaffsson]

Yksi Haadeksen sotilaista kävi avaamassa Sieppelin köydet. Tyttö hyppäsi pystyyn ja katseli pakotietä.
"Tule tänne" Haades sanoi. Ennenkuin tajusikaan, Sieppeli käveli itsekseen Manalan herran luo. Mitä tämä on? hän ajatteli vauhkona. Kuin jalat eivät olisi totelleet häntä.
"Polvistu ja vanno uskollisuutta minulle" Haades sanoi kiero hymy kasvoillaan. Sieppeli ei voinut mitään, hänen ruumiinsa totteli Haadeksen käskyjä.
"Minä vannon uskollisuuttaa Haadekselle, kuolleiden herralle" hän sanoi värisevällä ja yksitoikkoisella äänellä.
"Hienoa. Ja nyt minulla on sinulle tehtävä..." Haades sanoi.


Mikael irvisti Omppulin miekan iskiessä hänen kylkeensä. Haarniskan kyljessä oli ollut ohuen ohut rako, miten olikin mahdollista siihen osua... myöhäistä parkua, Mikael ajatteli ja työnsi tytön väkisin kauemmaksi. Hän väänsi miekan irti kyljestään ja harppoi tuskallisesti eteenpäin Gustafin luokse ja viilsi. Isku osui heikosti kasvoihin. Jokipoju kavahti taaksepäin ja piteli kasvojaan, sormien välistä valui verta. Mikael hoiperteli ja valmistautui uuteen iskuun.
"Ainakin... saan... kostoni..." hän mutisi.
"Samoin" Gustaf sanoi ja työnsi P90:nsä piipun vihollisensa kypärän silmäreikään ja veti liipaisimen pohjaan. Kuului kolinaa kun taivaanvaskiluodit läpäisivät pään ja kolisivat kypärän takaosaan. Mikael valahti maahan, silmärei'istä valui verta ja ehkä jotain muutakin. Gustaf valahti myös maahan pitäen vasenta silmää peitettynä toisella kädellään.
"Gust?" Omppuli kysyi kiiruhtaen hänen viereensä, "kävikö pahasti?" Gustaf nosti kättään ja Omppuli pisti käden suulleen ettei viime ateria olisi purskahtanut ulos. Miekka oli viiltänyt otsan oikeasta yläkulmasta vasempaan suupieleen haavan, joka ei näyttänyt kovin pahalta, mutta terä oli myös viiltänyt oikean silmän auki.
"Menikö silmä? En tunne mitään pääni oikealla puolella... Anna peili" Gustaf mutisi. Omppuli kaivoi vapisevin käsin repustaan peilin jonka ojensi Gustafille.
"Voi hyvät jumalat ja jumalattaret" poika mutisi nähtyään jäljen ja pyörtyi.

[Zenzibar]

Omppuli kirkaisi, kun näki että Gustin oikea silmä oli puhjennut ja sitä puolta pojan kasvoista koristi pitkä haava. Omppuli ei ehtinyt jäädä auttamaan poikaa, sillä yksi Areen pojista oli tulossa häntä kohti. Omppuli ei ehtinyt reagoida, kun poika kohotti miekkansa, mutta yhtäkkiä tämän ilme hyytyi ja hän kaatui kuolleena maahan. Arkas oli pistänyt poikaa miekalla niskaan.
"Auta häntä, me hoidamme nämä", Arkas sanoi nyökäten Gustafiin päin.
Nyt Arkasilla, Natilla ja Zenzibarilla oli jokaisella oma vastus, mutta he saivat pian huomata, että olivat silti alakynnessä. Areen poikien haarniskoja ei pystynyt läpäisemään heidän miekoillaan ja pojat suojelivat tarkasti heikkoja kohtiaan.
Zenzibar huudahti, kun miekka viilsi hänen reittään. Zenzibar kohdisti oman miekkansa alaspäin ja löi sen läpi pojan jalkapöydästä. Areen poika huusi ja kumartui kaksinkerroin. Zenzibar kalautti tätä ensin miekalla päähän ja pistin miekan sitten hänen niskaansa. Tyttö huohotti ja vuoti verta monesta kohtaa.
Hän näki, että Arkas ja Nat sinnittelivät omien vastustensa kanssa ja juoksi Gustafin ja Omppulin luo.
"Miten hän voi?" Zenzibar kysyi.
Omppulin silmissä oli kyyneliä. "En pysty tyrehdyttämään vuotoa. Meidän on saatava hänet jokeen, tai hän... hän..." Omppuli ei pystynyt lopettamaan lausettaan.
"Omppuli, me emme saa häntä sinne ajoissa, koska emme jaksa kantaa häntä ja raahaminen olisi liian hidasta. Tiedän, että pään vammat näyttävät pahemmilta kuin ovat-"
"Häneltä meni silmä! SILMÄ!" Omppuli kirkaisi.
Zenzibar huokaisi ja irvisti liikuttaessaan jalkaansa. "Minä näen sen, odota hetki, me saamme hänet kyllä turv- SIEPPELI!"
Sieppeli käveli hymyillen heitä kohti. "Tarvitsetteko apua?"
Zenzibar virnisti. "Mikä ettei! Auta sinä Natia, minä autan Arkasia!"
Zenzibar juoksi Arkasin rinnalle ja yhdessä he onnistuivat tappamaan Nickin. Sitten hän kuuli takaansa kirkaisun. Hän kääntyi ympäri juuri parahiksi nähdäkseen kuinka Sieppeli löi miekkansa läpi Natin kyljestä.
"Mit-?" Zenzibar ei ehtinyt sanoa enempää, kun Natia vastaan taistellut Areen poika juoksi häntä kohti ja hänen oli puolustauduttava.
Arkas juoksi kohtaamaan Sieppelin. Zenzibar näki oman taistelunsa lomasta kuinka he tappelivat, eikä kumpikaan antanut tuumaakaan periksi. Sitten SIeppeli sai lyötyä Arkasin miekan sivuun ja viiltämään tätä rintaan.
"Arkas!" Zenzibar huudahti ja tunsi samalla kovan iskun ohimossaan ja vähitellen maailma sumeni hänen ympäriltään...

[Sieppeli]

Omppuli oli hetken kauhuissaan Sieppelin tekemisistä kun tämä taisteli Arkaksen kanssa. Mitä tyttö teki? Miksi! Sitten Omppuli irvisti ja lähti epätoivoissaan raahaamaan Gustafia joelle. Matkaa oli kuitenkin liikaa tälläisen taistelun keskellä. Aivan liikaa.
Areen pojat olivat onnessaan uudesta puolulaisesta, vaikkakin heitä oli ehkä kaksi enää jäljellä. Kumpikaan ei halunnut kuitenkaan pettää isäänsä joten he yrittivät tunkea Arkaksen ja Sieppelin taisteluun, mutta turhaan. Ei nimittäin kestänyt kauaakaan kun kummankin pää oli osunut haarniskaan kolahtaen, niin, että kumpikin menetti tajuntansa. Ja Arkaksen ja Sieppelin taisteluunkin tuli uusi käänne. Ares oli näes hiipinyt Arkaksen taakse ja iskenyt tätä päähän tarjottimella. Nuori jumala menetti heti tajuntansa.
"Tässä tilanteessa olisi kai oikein kiittää," Ares sanoi omahyväisesti, mutta Sieppeli mulkoili häntä pahasti, ennenkuin kääntyi ja lähti suuntaan mihin Omppuli oli raahannut Gustafia. Ares räpytteli silmiään, tarttui Arkasta kainaloista ja katosi.

Sieppeli saavutti liian nopeasti epätoivoisen Omppulin. Omppuli ähkäisi ja päästi poikaystävästään irti tarttuakseen miekkaansa.
"Pysy kaukana!" Omppuli kiljui. Sieppeli hidasti vauhtiaan kuolettavasti tavallisen rauhalliseen kävelyvauhtiin ja hänen ilmeensä oli surullinen. Sitten hän kohotti miekkaansa ja iski Omppulia, mutta tyttö torjui. Voimaa oli kuitenkin liikaa ja Omppuli valahti polvelleen. Sieppeli iski miekanheilautuksella aseen Omppulin kädestä.
"Miksi!?" Omppuli tuskaili. Sieppeli näytti purevan hammasta.
"Haades pakottaa." Ja sitten hän iski kädensijalla Omppulilta tajun kankaalle. Sieppeli tarttui käteensä johon oli saanut Arkakselta syvän haavan ja mulkoili pahasti maahan, kohtaa mihin hänen omaa vertaan tippui.
"Ihan tosi... Anteeksi!" Hän sanoi. Hemmetti mahtaa sinulla olla siellä alhaalla nyt hauskaa! Sitten hän liukeni oudosti maahan, takaisin manalaan. Ylös jäivät Natin, Omppulin ja Gustafin tajuttomat ruumiit, Areen poikien kuolleet ruhot ja epämääräinen satyyri, joka oli seurannut tilannetta kauempaa.

Ja Zenzibaria ei näkynyt.

[Nyt kun minä olen tuolla Haadeksella niin minusta ei tarvitse kirjoittaa kauheasti. Sieppeli voi vaikka olla hassuissa paikoissa ilmestyvä sivuhahmo niin kauan kunnes manalan jumala vapauttaa hänet ^-^ No, se on kyllä kiinni teistä]

[Gustaffsson]

Zenzibar aukaisi silmänsä hitaasti ja tuskallisesti. Hänen päätään särki ja hämmensi. Hetkeen hän ei ollut varma kuka, missä, milloin ja miksi oli, mutta sitten hän sai ajatustensa punaisesta langasta kiinni ja muisti taistelun. Hän yritti liikkua, mutta hänen kätensä olivat sidotut tuoliin missä hän istui.
"Mitä v-" hän mutisi.
"Zenzibar!" kuiskasi ääni hänen oikealta puoleltaan.
"Arkas?" tyttö kuiskasi ja käänsi päänsä niin nopeasti että naksahti. Nuori jumala oli sidottu tuoliin hänen vieressään.
"Missä me olemme?" Zenzibar kysyi.
"Areen mökissä leirillä..." Arkas ehti vastata, mutta sitten itse sodanjumala astui huoneeseen kaksi poikaansa kannoillaan, ilmeisen äreänä.
"Minulla oli teitä kahta varten hienot suunnitelmat, mutta minun täytyy luopua niistä. Haadeksella löytyy teille nimittäin käyttöä" hän sanoi ja asettui keskelle huonetta kädet sivuille ojennettuina.
"Ota nämä kaksi vaihdossa" hän sanoi. Zenzibar ja Arkas katsahtivat toisiinsa, mutta Ares ei ilmeisesti tarkoittanut heitä, sillä mukana olleet hänen kaksi poikaansa vajosivat lattian läpi huutaen tuskallisesti. Sen jälkeen lattiaan ilmestyi tulinen rinki, jonka keskeltä kohosi musta ihmishahmo. Päästyään kokonaan lattian yläpuolelle, hahmon ympäriltä katosi mustuus kuin vesi olisi valunut kehosta maahan. Sen alta paljastui taivaanvaskipanssari, tummat hiukset ja kasvot. Tai no, kasvoista oli oikeastaan jäljellä vain puolet. Oikeaa puolta peitti iljettävä, punaisenruskea suomumainen lihakerros.
"Mikael!" Zenzibar kirkaisi. Mikael katseli ihmetellen ympärilleen.
"Isä! Missä minä-" hän aloitti, mutta Ares keskeytti hänet lyönnillä ja napakalla "Hölmö!"-huudolla.
"Onko sinulla aavistustakaan mitä jouduin maksamaan sinun takaisinsaamisestasi? Että Haades lähettäisi sinut takaisin?" Ares huusi. Mikael pudisti päätään.
"Nuo kaksi! Nuo kaksi joudun antamaan Haadekselle! Yhdessä heissä on voimaa, mutta nyt se menee Haadekselle" sodanjumala vaahtosi.
"Mutta... sinä kutsuit minut takaisin. Jos kerran minä kuolin... ja hinta oli niin korkea, miksi halusit minut takaisin?"
"Tarvitsen sinut johtamaan armeijaani. Sinussa on ainesta, vaikka osoittauduitkin heikoksi. Nyt otat kaikki tarvitsemasi joukot, hirviöitä ja sisaruksiasi, tapat ne kolme henkiinjäänyttä ja saat kostosi" Ares huusi kun Mikael tutki kasvonpuolikastaan seinällä riippuvasta peilistä. Katsottuaan häviönsä hintaa hetken aikaa, hän sanoi synkän rautaisella äänellä: "Älä huoli, en petä sinua tällä kertaa"