Tarvehuone

On jouluyö eikä ole mitään tekemistä. Päätin sitten kokeilla josko tälläinen vetoaisi suureen yleisöön.

Fantasiatyylinen jatkotarina jossa myös sinä SAAT olla mukana. Kyseessä on siis perinteinen TSH/Forgotten Realms/WoW-tyylinen fantasiamaailma (haltioita, kääpiöitä, epäkuolleita, velhoja yms.) jonka teknillinen ym kehitys on noin keskiajan tasoa. Eli ei mitään konekiväärillä varustettua terroristikääpiötä (ikään kuin kukaan muu sellaista kirjoittaisi kuin minä). Tajusitteko? Toivottavasti.
Let the adventure begin!
***
Matalauoman kaupungin satamat oli oikea ryöväreiden, merirosvojen ja salamurhaajien pesä. Huhuttiin ettei yksikään rehellinen matkustaja ollut viettänyt siellä yötään menettämättä arvotavaroitaan tai henkeään - tai molempia.
Eräällä telakalla odotti näennäisen yksin roteva barbaari sovittua tapaamistaan. Kun telakan ovi avautuin, barbaari murahti syljen tirskahtaessa keltaisten hampaiden välistä. Odotettu kauppakumppani oli saapunut sisään kulunut reppu selässään.
"Olet myöhässä" barbaari korskahti. Kauppakumppani nosti hupun silmiltään. Tämä oli puolihaltia, jonka sotkuiset punertavat hiukset eivät onnistuneet peittämään haltiamaisia korvia. Välittämättä barbaarin huomautuksesta hän kävi suoraan asiaan.
"Minulla on sinulle ja miehistöllesi tehtävä. Teidän on ryöstettävä Kuninkaallisen laivaston lippulaiva" puolihaltia sanoi.
"Maksu" barbaari töksäytti. Puolihaltia otti reppunsa selästä ja näytti sen sisältöä.
"Kolmesataa kultarahaa nyt ja loput kun homma on hoidettu" puolihaltia sanoi. Barbaari tuhahti.
"Haluan tietoja" hän sanoi.
"Kuninkaallinen laivasto piiritti yhden salakuljetusaluksistani. Menetin erään arvokkaan tavaran ja piru vie haluan sen takaisin" puolihaltia sanoi.
Barbaari tuhahti taas.
"Kuninkaallinen lippulaiva? Se ei ole tuon kultamäärän arvoinen. Sen ryöväämiseen tarvittaisiin ainakin sata sotilasta. Ehei. Kuka sinä edes olet?" barbaari kysyä töksäytti. Puolihaltia kohautti kulmiaan.
"Olen Gustaf. Pyöritän pientä salakuljetusbisnestä etelässä"
"Vai niin, Gustaf. Mikä estää meitä tappamasta sinua ja viemästä kaikkea kultaasi?" barbaari nauroi. Sovitusta merkistä tämän kumppanit nousivat piiloistaan rahtilaatikoiden takaa jousien kanssa.
"Ehkä tämä?" puolihaltia sanoi ja näytti kaulassa roikkuvaa talismaania. Se oli perinteinen maaginen koru, joka lisäsi käyttäjän taikavoimaa.
"Maagi. Entä sitten? Meitä on edelleen kymmenen yhtä vastaan" barbaari hohotti.
"Väärin, hän ei ole yksin" kuului ääni telakan ovelta.

Oven kamaraan nojasi suht lyhytkokoinen tyttö, ei kuitenkaan mikään kääpiö, jonka kultaiset hiukset osuivat maahan kun hän seisoi siinä suht huonoryhtisenä. Selässään hänellä oli nuoliviini, joka oli täynnä erinäköisiä ja värisiä nuolia ja toisinpäin selässä roikkui jousipyssy, joka näytti erittäin yliluonnolliselta. Hänen vaatteensa olivat likaiset ja resuiset ja hänellä roikkui vyöllään pieni ruma puukko kotelossaan. Hänen äänensä oli tylsistynyt ja välinpitämätön.
Barbaari nauroi iljettävää naurua.
"Eipä siitä paljoa hyötyä ollutkaan, mieheni voittavat silti sinut ja pikku rääpäleesi tuossa tuokiossa."
"Gustaaaf, joko voidaan lähteä?" Tyttö marisi, mikä sai barbaarin ja hänen joukkonsa repeämään ihan täysillä.
"Voi, kuinka suloista, taidatkin olla pikkulikan kaitsija, vai?" Barbaari räkätti. Tyttö sai tästä ihan tarpeekseen ja ennekuin kukaan ehti huomata hän oli ehtinyt virittää jousensa ja sinimustan nuolen kärki osoitti suoraan barbaarin kalloon.
"Sipe, älä!" Gustaf huudahti, "Me tarvitsemme häntä vielä!"
"Sinä tarvitset, minulle on ihan sama miten tälle ukolle käy." Tyttö murahti.
"Sipe, laske se nuoli alas." Gustaf sanoi vakavalla äänellä. Sipe mumisi jotain, mutta laski jousensa, vaikka pitikin sen jännittyneenä.
"Mikä mahtaa tuo likka olla sinulle? Oma lapsi ehkäpä?" Barbaari räkätti ja sai kumppaninsakkin nauramaan jälleen.
"Enemmänkin velallinen." Gustaf sanoi pitäen äänen tyynenä. Nämä sanat saivat Sipen irvistämään, aivankuin kipu olisi lävistänyt hänet.
"Vai että velallinen. Kuka muka jäisi sinulle velkaa? Pojat, tappakaa." Barbaari naurahti. Ja kun hän oli nämä sanat sanonut kaikki hänen kymmenen miestään makasi maassa kuolleena.
"Et kieltänyt tappamasta noita." Sipe kihersi ovelta, joka kyllä aukesi juuri niin että hän meinasi kaatua...

[Miksi muuttaa nimeäni? No ideahan lähti Gustin viestistä, anteeksi olen kauhea matkija ^^ Ja Sipen keksi rinakkaisluokkalainen poika vähänniinkuin haukkumanimeksi kaiketi, ellei joku muukin myönnä sitä keksineensä?]

Ovesta astui sisään viininpunaiseen hupulliseen viittaan pukeutunut tyttö tai nuori nainen. Hän oli pitempi kuin Sipe, mutta kuitenkin Gustafia lyhyempi. Barbaari kalpeni huomatessaan vieraan. Tulokas ei riisunut huppuaan, eikä hän siis näyttänyt kasvojaan.
"Ruumiita. Ihastuttavaa", nainen sanoi, mutta ei tarkoittanut sitä mitä sanoi. Mutta hän ei myöskään kuulostanut kauhistuneelta vaan inhoavalta. Hänellä oli pehmeä ääni, jossa oli kuitenkin jotain mikä sai kylmät väreet kulkemaan selässä.
"Onko sinulla se mitä minä haluan?" nainen kysyi ja barbaari tärisi kauhusta.
"Sen kuljettaminen on hengenvaarallista ja minä-" Mies ei kuitenkan saanut sanottavaansa loppuun, kun nainen jo harppoi hänen luokseen ja puristi kätensä miehen kaulalle. Mies kakoi. Gustaf ei kuitenkaan halunnut menettää miestä, koska kaupungissa ei ollut parempaa joukkoa, joka ei livistäisi kesken homman. Joten hän kohotti kätensä ja puhui naiselle.
"Päästä hänet irti", Gustaf käski ja nainen päästi aivan kuin hänen kättään olisi poltellut. Nainen piteli kättään ja katsoi sitten Gustafia.
"Vai niin. Joku yhä haluaa sinun apuasi. Tehdäänpä näin. Sinä suostut siihen mitä hän pyytää ja minä tulen varmistamaan, että sinä teet kaiken mitä hän käskee sinun tekevän. Tehdäänkö sopimus?" nainen kysyi ja mies nyökkäsi.
"Anteeksi, mutta me emme kaipaa apua", Sipe sanoi ja nainen käännähti häneen päin. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään ja puhui sitten Gustafille.
"Minä panen tämän rotan sinulle hommiin ja vastineeksi sinä hankit minulle erään esineen. Se ei ole vaikea juttu", nainen sanoi ja Gustaf kohotti kulmiaan.
"Mikset sitten hanki sitä itse?" Gustaf kysyi ja nainen naurahti.
"Koska se on sellaisessa paikassa minne minä en voi mennä. Tälle sialle se on myös vaarallista, mutta sinähän olet maagi. Ja annanpa vielä lisäksi bonusta. Reppusi ammottaa tyhjyyttään, kun olet maksanut tuolle rotalle. Täytän sen maailman kauneimmilla jalokivillä", nainen sanoi ja otti taskustaan pienen nahkapussin. Hän tyhjensi sen sisällön Gustafin käteen. Ne olivat smaragdeja, rubiineja ja muita jalokiviä.
"Sopimus?" nainen kysyi. Gustaf katsoi jalokiviä, sitten barbaaria, Sipeä ja lopuksi hupullista naista.
"Sopimus", Gustaf sanoi ja ojensi kätensä. Nainen ojensi hänelle pienen tikarin.
"Verisopimus", nainen sanoi ja viilsi omaa kättään. Gustaf tiesi, että verisopimus olisi sitova ja että sen rikkomalla hän kuolisi, mutta niin kuolisi nainenkin ja kun molemmat olivat täyttäneet sopimuksen ehdot, ei heillä olisi enää minkäänlaista yhteyttä toisiinsa.
"Ei", Gustaf kieltäytyi. Nainen nytkähti yllättyneesti.
"Eikö?" nainen kysyi ja pyyhki kätensä. Gustaf ojensi kätensä ja hetken mietittyään nainen tarttui siihen.
"Minä haen mieheni", barbaari sanoi.
"Me tullaan mukaan", Sipe sanoi ja joukko poistui telakalta.
"Nimi?" Sipe kysyi naiselta heidän kävellessään rähjäiseen taloon.
"Omppuli", nainen vastasi lyhyesti.
"Ja mitä sinä edustat?" Sipe kysyi.
"Sitä teidän ei ole tarpeen tietää", Omppuli vastasi ja barbaari huhuili miehistöään pimeistä huoneista. Kukaan ei tullut. He menivät yhteen huoneeseen ja he näkivät kammottavan näyn. Miehet oli surmattu raa'asti sänkyihinsä. Barbaari ynähti kauhuissaan ja meni muihin huoneisiin. Parkaisu kertoi, että muissa huoneissa oli sama juttu.
"Joku tiesi, että tarvitset heitä ja se joku halusi tehdä aikeesi tyhjiksi. Tunnetko sellaista henkilöä, Gustaf?" Omppuli kysyi. Gustaf nyökkäsi.
"Tunnen minä erään, mutta paha juttu vain on se, että hän on kuollut", Gustaf sanoi ja Sipe naurahti. Äkkiä toisesta huoneesta kuului huuto. Kolmikko ryntäsi sinne ja heidän edessään näkyi...

[En kerro vielä mikä olen... Mutta en ainakaan tavallinen]

...eräs mielenkiintoinen näky; heidän jututtamansa merirosvobarbaari oli lävistetty jousitykin ammukseen ja roikkui satamavaraston seinällä. Nuoli oli ammuttu mereltä, jossa näkyikin suurikokoinen taisteluvene.
"Mitähän tuokin on nyt olevinaan" Sipe tuhahti.
"Nuolessa on viesti..." Omppuli sanoi nyökäten kohti lävistettyä barbaaria. Gustaf otti viestin ja luki sen: Unohda se kristalli, sillä minä aion ottaa sen.
"Jollakulla on kaunaa sinua kohtaan" Sipe sanoi.
"Sinne vaan jonon jatkoksi" Gustaf huokaisi.
"Mistä kristallista siinä höpötetään?" Omppuli kysyi odottamatta vastausta, eikä pettynyt kun ei sitä saanutkaan.
"Hei siellä, seis!" kuului ääni heidän takaansa.
"Satamavartiosto" Gustaf tuhahti. Kolme keihäällä varustettua vahtia tuli heitä kohti aseet tanassa.
"Ettekö tiedä ettei satamalla saa öisin liikkua? Tuletteko mukaamme rauhallisesti vai pitääkö käyttää keihästä?" yksi kysyi.
"En tiedä. Jospa minä kysyn seuraavan kysymyksen; kypsää vai kärvähtänyttä?" Gustaf kysyi. Vahdit menivät hämmilleen ja katsoivat toisiaan. Gustaf osoitti miehiä molemmilla käsillään, joista lennähti maagiset tulipallot. Vahtien paksut vaatteet leimahtivat liekkeihin ja he juoksentelivat ympäri satamaa kunnes "paloivat pohjaan".
"Tuo ei ollut tarpeellista" Omppuli kivahti.
"Mutta hauskaa" Gustaf sanoi.
"Parasta häipyä. Kolmen viranomaisen polttaminen saattaa kiinnittää huomiota" Sipe mutisi.

"Niinpä. Minä tiedän erään paikan. Tulkaa", Omppuli sanoi ja he lähtivät pois talosta. Omppuli johdatti heidät eräälle tyhjälle tontille.
"Ja nyt?" Sipe kysyi ja Omppuli tutki maata hetken ja veti sitten maasta kätketyn luukun. Sen alla oli jyrkät portaat. Pohjaa ei näkynyt.
"Osaat kai luoda valoa?" Omppuli kysyi Gustafilta, joka nyökkäsi.
"Hyvä, sitten minun ei tarvitse kaivaa lyhtyä esiin. Sinä ensiksi, ole hyvä", Omppuli sanoi Gustafille, joka sytytti käsiinsä valon ja lähti sitten alas. Sipe meni hänen jälkeensä ja Omppuli viimeisenä sulki luukun. Gustaf huomasi portaiden lopussa lähtevän melko lyhyt käytävä, jonka päässä oli ovi. Hän meni ovelle ja yritti avata sen. Se oli lukossa.
"Voinko avata oven?" Gustaf kysyi.
"Jos osaat!" Omppuli vastasi. Totta kai lukitut ovet hoituisivat, Gustaf ajatteli ja laittoi kätensä oven kahvalle ja mumisi yhden ainoan sanan. Ovi pysyi kiinni. Gustaf oli hämmentynyt. Tuo loitsu nimittäin tehosi hyvin moniin oviin.
"Eikö maagi saa ovea auki?" Omppuli kysyi huvittuneena. Gustaf tuhahti ja tällä kertaa hän osoitti kädellään ovea ja hänen käsistään purkautui valoa ovea kohti. Hetken se näytti jo toimineen, mutta sitten valo kimposi takaisin Gustafiin, joka ähkäisi pienestä kivun tunteesta.
"No alkaako riittää? Tehkää tietä", Omppuli komensi ja Sipe ja Gustaf väistyivät kun Omppuli tuli ovelle ja painoi siihen kätensä ja aukaisi sen. Ovi avautui yhteen suureen huoneeseen. Sipe haisteli hiukan ilmaa. Se oli ummehtunut ja se oli omituinen.
"Täällä haisee jollekin... kammottavalle", Sipe ilmaisi tuntemuksensa ääneen.
"Kyllä te totutte", Omppuli sanoi ja sytytti öljylamppuja valaisemaan huonetta. Gustaf ja Sipe istuivat pöydän ääreen.
"Mikä tämä paikka on?" Gustaf kysyi.
"Yksi lukuisista piilopaikoistani", Omppuli vastasi.
"Miksi täytyy olla maan alla?" Sipe kysyi. Omppuli istui myös pöydän ääreen.
"Paljon turvallisempaa", Omppuli sanoi ja riisui viimein huppunsa. Olkapäälle ryöpsähtivät mustat, hiukan takkuiset hiukset ja rubiininpunaiset huulet olivat kaartuneet hymyyn. Ruskeat silmät kiiluivat valon kajossa ja iho oli marmorin valkea.
"Jeesus! Sinä näytät siltä, kun et olisi saanut auringonvaloa pitkään aikaan!" Sipe sanoi ja Omppuli hymyili leveämmin. Gustaf vain tuijotti Omppulia.
"Minä tiedän mikä sinä olet!" Gustaf sanoi silmät suurentuneina. Omppuli katsoi häntä.
"No kerrohan. Mikä minä olen?" Omppuli kysyi.
"Olet vampyyri!" Gustaf sanoi ja Sipe katsoi häntä otsa rypyssä. Omppuli oli hetken hiljaa, aivan kuin miettien tätä syytöstä.
"Osuit täysin oikeaan poika. Minä olen vampyyri", Omppuli sanoi.
"Mutta, mutta eihän teitä enää ole! Te olette legenda!" Sipe sanoi. Omppuli kallisti päätään.
"No niinhän sitä luullaan. En minäkään sitä mainosta, mutta kyllä meitä on. Toki me vähennyimme hirveästi, kun meitä alettiin vainota, muttemme me minnekään hävinneet ja sitten se päätön murhaaminen loppui. Meille tuli muutamia sääntöjä ja niitä noudattamalla vältimme paljon vaikeuksia. Esimerkiksi syömisessä. En minä mene tuonne ylös hampaat irvessä ja surmaa muiden nähden. Ei, minä otan ne harvat, jotka eivät liehu koko ajan kavereidensa kanssa ja hävitän ruumiit jälkeen päin. Enkä minä tapa teitä, koska teistä on minulle hyötyä", Omppuli sanoi ja hymyili niin, että valkeat hampaat näkyivät. Sipe ei kylläkään nähnyt tappavia kulmahampaita.
"Miten voit kulkea päiväsaikaan?" Gustaf kysyi.
"Tämän viitan avulla. Eräs velho teki sen minua varten. Se on hyvin harvinainen, kenties ainoa koko maailmassa!" Omppuli sanoi ja nauroi Sipen ja Gustafin tyrmistyneille ilmeille.
"Nooh. Eihän sitä joka päivä vampyyria tapaa", Sipe mutisi.

[Tuleepas nyt pitkiä jatkoja]

"Noh, Omppuli, mihinkäs sinä meitä tarvitsetkaan?" Gustaf kysyi. Omppulilla oli taas oikein vampyyrimainen virne huulillaan.
"Teidän pitäisi mennä kirkkoon ja tuoda eräs esine minulle." Sieppeli tuhahti tämän kuullessaan.
"Tuota on kuultu ennenkin, ja sitten sen kirkon on varmaan vallannut jokin paha henki, etkä itse uskalla sinne mennä vaan lähetät kaksi ensimmäistä hullua jotka tulevat vastaan?"
"Sieppeli, rauhoitu!" Gustaf ärähti ja Sipe risti kätensä.
"Pah, sittenpähän näet kun taas..." Gustaf näytti siltä, että olisi voinut hakata Sipen muussiksi, mutta ei tehnyt sitä.
"Mikä tämä esine on?" Gustaf kysyi. Omppuli näytti miettivän hetken.
"Ehkä on parempi etten kerro sitä vielä."
"Eli me mennään kirkkoon, tapetaan kaikki jotka tulee vastaan ja toivotaan että jollain on se esine mukanaan vai?" Sipe ärähti. Gustaf henkäisi syvään.
"Ei tietenkään, kyllä minä kerron tarkempia yksityiskohtia lähempänä. Tämä on vain minulle niin tärkeää, että en voi antaa teidän luovuttaa näin aikaisessa vaiheessa."
"No missä tämä kirkko sijaitsee?" Gustaf kyseli.
"Siinä lähellä Zefreen metsää."
"Missä siellä on kirkko?" Sipe tuhahti.
"No se Rebepin kirkko, kai te nyt sen tiedätte."
"Onko se vielä olemassa!" Sipe hämmästyi niin että nousi ylös tuolistaan. Omppuli kavahti vähän taakseppäin Sipen äkillisestä noususta johtuen.
"On..." Omppuli sanoi hitaasti.
"Eikä ole, minä olin mukana sitä hajottamassa." Sipe sanoi.
"Sieppeli rauhoitu." Gustaf rauhoitteli jälleen.
"Äläkä sinä siinä Sieppelöi, se on Sipe, kyllä sinä tiedät." Sipe ärähti, "Se kirkko on maan tasalla, ollut jo monta vuotta."
"Ihan totta, se on maan tasalla, itseasiassa maan alla." Omppuli onnistui kääntämään huomion taas itseensä.

[Ei tämä mikään pitkä jatko ole... Sipe onkin siis vain lempinimi, ehkä sille keksin vielä jonkun syynkin.]

[Offailen tässä jatkiksessa viel hetkisen ainakin, mut haluun kirjottaa taas pitkästä aikaa:D Arvasin heti että Omppuli on vampire(tänään on tullut luettua yhtä sun toista vampyyritarinaa<3)]

"Älä puhu pehmoisia" Sipe sanoi epäuskoisena.
"Millä sitten saisin sinut uskomaan, että maan allakin voi olla rakennuksia?" Omppuli kysyi hieman turhautuneena.
"Tuohon kääpiöön ei auta kuin kova puu ja rautalanka, mutta jos haluat asian hoitivan hitusen nopeammin, kannattaisi vähän valaista asiaa hänelle." Gustaf puuttui puheeseen.
Sieppeli mulkaisi häntä vihaisena, mutta pysyi sentään vaiti ja nosti jalkansa pöydälle kapinallinen ilme kasvoillaan. Omppuli huokaisi ja hieroi vasemmalla kädellä ohimoaan. Lopulta hän ryhdistäytyi ja alkoi kertoa:
"Olet melkein oikeassa Sieppeli(Sipe tuhahti nimen kohdalla paheksuvasti), mutta jos otat huomioon maailman missä elämme mikään ei ole mahdotonta. Siis, kun olettamuksesi mukaan tuhositte Rebepin kirkon täydellisesti, et tainnut ottaa huomioon eräitä seikkoja. Ensinnäkin, ette tainneet tutkia rakennuksen pohjapiirrustuksia. Toiseksi, kun pääsitte tuhoamaan kirkkoa, etkö ajatellut miten se on niin autio? Yleensähän papit eivät suostuisi jättämään kirkkoaan mistään hinnasta. Kol..." Omppulin puhe keskeytyi kun ovelta kuului koputus.
Gustaf ja Sipe ponnahtivat tuoleistaan ja asettuivat taisteluvalmiiksi. Omppulin rubiininpunaisille huulille kuitenkin nousi tietäväinen hymy.
"Olkaa rauhassa. Suvaitsetteko, että esittelisin teille ihastuttavan apulaiseni?"

[Tähän mä nyt tän jätän^^ Vain teidän iloksenne. Enjoy!]

Omppuli nousi seisomaan ja avasi oven leveästi hymyillen. Sisään astui nainen, josta näki heti, että tämä oli myös vampyyri.
"Saanko esitellä Natalie!" Omppuli esitteli ja Natalie katsoi Gustafia ja Sieppeliä. Hänellä oli kuparinpunaiset suorat hiukset, jotka ylsivät lapaluiden alapuolelle. Silmät olivat teräksenharmaat ja niissä oli iätön katse. Ilme oli vakava. Hänellä oli samanlaiset vampyyrin tuntomerkit kuin Omppulillakin. Hänellä oli arpi vasemman kulmakarvan yläpuolella.
"Ei sitten yksi vampyyri riittänyt?" Sieppeli mutisi ja Omppuli mulkaisi häntä.
"Osoita meille hiukan kunnioitusta", Natalie sanoi ja Sieppeli tuhahti.
"Kunnioitusta?! Minkä ihmeen takia?" Sieppeli kysyi.
"Edessäsi seisoo satavuotiset olennot. Arvaatkos kuinka paljon meillä on ikää?" Omppuli kysyi. Sieppeli mietti.
"Sataviiskyt?" Sieppeli kysyi ja Omppuli repesi nauramaan ja Natalie tuhahti.
"Eeei lähellekään! Natalie on 300 ja minä 321", Omppuli sanoi ja Gustaf vihelsi.
"Aika vanhuksia olettekin jo. Eikö elämä koskaan kyllästytä?" Gustaf kysyi.
"Keitä nämä oikein ovat?" Natalie kysyi ja Omppuli hymyili. Hän kiersi kätensä Natalien olkapäiden ympäri.
"Nämä ovat menolippumme tiedät-kai-minkä luo!" Omppuli sanoi ja Natalien silmät pyöristyivät.
"Älä pilaile!" Natalie huudahti.
"En pilailekaan. Mutta muista, heistä ei saa huikata. Ei missään vaiheessa", Omppuli sanoi ja Sieppeli katsoi Gustafia, joka kohautti olkapäitään. Sieppeli kumartui Gustafin puoleen ja kuiskasi:
"Et voi olla tosissasi, että me jäädään tänne! Hei haloo, ne on vampyyreja!" Sieppeli sihahti. Gustaf hyssytteli häntä.
"Mutta kai olet kuullut vampyyrien voimista! Niiden avulla me saadaan se kristalli!" Gustaf suhisi takaisin.
"Mutta vampyyreja! Mieti nyt. Nehän voi vaikka tappaa meidät yöllä!" Sieppeli sanoi ja Gustaf katsoi häntä hyvin rauhallisin silmin.
"Minulla on tämä jos et satu muistamaan", Gustaf sanoi ja heilutti talismaania Sieppelin silmien edessä. "Me ollaan turvassa."
"Minä en ainakaan aio luottaa vampyyreihin!" Sieppeli sanoi. Gustaf huokaisi.
"Tee mitä lystäät. Minä aion nukkua nyt!" Gustaf sanoi kovemmalla äänellä ja vampyyrit lopettivat oman rupattelunsa. Omppuli hymyili ja osoitti neljää vuodetta. Oli kaksi patjaa ja kaksi sänkyä. Vampyyrit menivät sänkyjen luokse.
"Nukkukaa hyvin, lapset", Natalie sanoi ja valot sammuivat, vaikkei kukaan sammuttanut niitä. Sieppeli kömpi omaan vuoteeseensa ja Gustaf hänen viereensä.
"Aamulla kaikki näyttää paremmalta!" Gustaf lupasi.
"Niin jos vielä ollaan elossa", Sieppeli mutisi, mutta sitten hän ajatteli omia nuoliaan ja nopeita refleksejään ja Gustafin talismaania.
"Ei minua pari vampyyria päihitä!" Sieppeli kuiskasi itsekseen ja sulki sitten silmänsä.

Sieppeli ei kuitenkaan saanut unta ja puristi vyöllä roikkuvan tikarinsa kahvaa. Hän ei luottaisi noihin vampyyreihin vaikka mikä olisi.
Vampyyreista puheen ollen... jompikumpi niistä hiippaili huoneessa, täysin äänettömästi, mutta kynttilänvalon väpättäessä näkyi huoneen poikki liukuvan varjon. Sieppelin käsi puristi yhä tiukemmin aseen kahvaa. Yllättäen kuului hiljainen sihinä kun joku sammutti kynttilän. Laskeutunut pimeys oli täydellinen. Vampyyri - jos se nyt sellainen oli, mutta mikä muukaan se olisi - pystyi liikkumaan täysin äänettömästi. Sieppeli jännitti aistinsa tarkimmilleen muttei huomannut mitään eikä ketään. Yllättäen jokin kuitenkin tukki hänen suunsa. Tikari viuhahti vyöltä ja iskeytyi äänettömään viholliseen, joka päästi hiljaisen, kähisevän äänen ja nappasi tikarin irti ja viskasi sen kiinni Sieppelin tyynyyn - juuri siihen kohtaan missä Sieppelin pää oli ollut hetki sitten.
Kesken kamppailun huoneen täytti lepattava valo. Gustaf oli pystyssä ja hänen toisessa kädessään paloi taikatuli. Valo valaisi tummaan viittaan ja huppuun pukeutuneen hahmon. Hahmo kuitenkin kirkaisi ja katosi. Sieppeli sylkäisi rätin suustaan.
"Mitä - minä - sanoin! Heti toinen niistä kävi kimppuuni" hän mutisi haukottuaan pari kertaa henkeä.
"Ei se välttämättä ollut jompikumpi heistä" Gustaf sanoi ja heitteli tulipalloa vaivattomasti kädestä toiseen.
"Ei vai? Hah!" Sieppeli tuhahti.
"Hyvää yötä" Gustaf tokaisi ja sammutti tulipallot.
"Hyvää yötä? Hei, hetkinen nyt!" Sieppeli hyppäsi sängystään ja mottasi puolihaltiaa.
"Minä meinasin kuolla tuossa äsken ja sinä sanot hyvää yötä!" Sieppeli sanoi harmistuksissaan.
"Meinasit mutta et kuollut. Mitä sitä vatvomaan" puolihaltia sanoi unisesti.
"Mutta entäs ne vampyyrit sitten? Jompikumpi niistä yritti luultavasti tappaa minut. Mihin muuhun ne pystyvät?" Sipe tuhahti ja mottasi uudelleen.
"Lopeta tuo lyöminen ja mene nukkumaan. Huomenna selviää oliko se jompikumpi noista..."
"Vai että oliko? Mikä sinut saa uskomaan, allekirjoitettu tunnustus?" Sipe melkein huusi. Gustaf nousi pystyyn ja tarttui häntä olkapäistä.
"Minä sanoin että mene nukkumaan" Gustaf sanoi silmät täynnä hypnoottista taikuutta.
"Gustaf... kiltti... älä... tee... noin..." Sipe sopersi ja nukahti. Gustaf kantoi hänet sänkyyn ja palasi itsekin nukkumaan, asetettuaan pari vahtiloitsua. Jos joku yrittäisi jotain, hän kyllä kuulisi sen.

Seuraavan kerran kun Gustaf avasi silmänsä, hän oli häikäistyä kirkkaassa valossa. Samalla hän muisteli unisena ettei ollut nähnyt yhtään ikkunaluukkua huoneessa. Mistä sitten valo tuli?
"Herätys!! Rakkaat ystävämme haluaisivat aloittaa tämän metsästyksen" Sieppeli huudahti Gustafin yläpuolella heittäen tämän päälle varjon.
"Minkä metsästyksen?" Gustaf mumisi hieroessaan silmiään.
"Mikä tolvana sinäkin olet. Tietysti sen erittäin-salaisen-esineen-josta-kukaan-ei-suostu-avaaman-edes-suutaan-metsästyksen. Menikö perille?" Sieppeli kääntyi kannoillaan ja marssi pöydän ääreen" Täällä on myös hyvää pekonia. Tule ottamaan ennen kuin syön kaiken."
Kankeana Gustaf käveli pöydän ääreen ja katseli aamiaistarjontaa. Pöydässä oli pekonia, munia, leipää, jotain Gustafille tuntematonta tahnaa ja huumaavan tuoksuista lemeria-juomaa. Sieppeli söi erittäin hyvällä ruokahalulla, mutta katsahtaessaan Gustafin tarkkaavaista ilmettä, hän jähmettyi.
"Mitä nyt?"
"Mietin vain missä meidän "ystävämme" ovat?" Gustaf hieroi leukaansa.
Sieppeli kohautti olkiaan, mutta ruoka ei enää maittanut hänelle," Heräsin aamulla ja näin vain tämän aamiaisen pöydällä. Ketään muita ei näkynyt huoneessa kuin sinä, mutta en ole miettinyt sen enempää. Hyvä vain kun ovat poissa. Poistumisesta puheen ollen, me emme taida päästä ulos ilman vampyyreita. Kokeilin ovea ja se oli lukossa. Taitavat epäillä meitä."
"Voit olla oikeassa." Gustaf sanoi hajamielisenä ja kävi syömään.

[Kirjoitinpa jännittävän jatkon:D aamiaista.]

"Kuka se yksi sitten oikein oli?" Sieppeli kysyi yllättäen.
"En tiedä. Joku" Gustaf sanoi.
"Entä jos se olikin Omppuli tai Natalie?" Sipe kysyi lähes kuiskaten.
"Tuskin. He sanoivat tarvitsevansa meitä. Ja me tarvitsemme heitä, älä pilaa kaikkea epäluottamuksella" Gustaf sanoi tylsistyneesti. Sipe nielaisi suunsa tyhjäksi.
"Hetkauttaako sinua yhtään että minut melkein tapettiin viime yönä?" Sipe kysyi.
"Melkein mutta ei ihan. Olet elossa, et kuollut"
"Kiitos tiedosta" Sipe tuhahti ja jatkoi syömistä. Tuli hetken hiljaisuus.
"Missä he ovat?" Sipe kysyi tylsistyneenä.
"En voi puhua. Syön"
"Etkö voi tehdä molempia?"
"En"
"Sinähän teet sitä koko ajan!"
"Teenkö?" Gustaf tuhahti hymyillen. Sipen ärsyttäminen oli yksi hänen lempiajanvietteestään.
"Minä kuolen tylsyyteen! Miksi minä oikein roikun mukanasi..." tyttö tuhahti.
"Olit minulle velkaa, et voinut maksaa joten maksat velkasi työllä" Gustaf sanoi.
"Minä tiesin sen. Pointti oli miksen vain lähtisi ja jättäisi velkaa maksamattomaksi" Sipe murahti.
"Vainoaisin sinua loppuelämäsi tai ainakin lyhentäisin sitä" Gustaf sanoi ja työnsi tyhjän lautasen syrjään.
"No entä jos tappaisin sinut ensin?" Sipe vitsaili.
"Haluaisin nähdä kun yrität" Gustaf sanoi. Sipe hyppäsi nopeasti pöydälle ja olisi sen jälkeen työntänyt veitsensä puolihaltian kurkulle, ellei tämä olisi vastavedoksi nostanut kättään ja lausunut loitsun. Sipe jähmettyi pöydälle veitsi ojossa. Vain pää pystyi liikkumaan.
"Tuo oli ilkeää. Kai tiedät että minä vain pilailin" tämä sanoi.
"Tottakai, mutta etpähän pysty ainakaan häseltämään" Gustaf sanoi. Samalla hetkellä ovi heidän takanaan avautui.

[Juu, ovi aukeni, mutta haluan pahisroolini takaisin vielä kun on mahdollisuus >:)]

Pahisnauru kiiri koko laivan, kun pimeänsaattue saapui. Hieman kekskeneräiseltä kuulosti, mutta hän oli edennyt "Haffah faah" sointuun. Laiva oli sumun peitossa ja saattue sulautui sen olomuotoon, mutta moni saattoi tuntea heidät kylmänä väreenä. Pahiksemme kuitenkin näki heidät, kun he saapuivat.
"Fuolella olette työnne tefneet?"
"Kun pimeä on, työmme valmis", yksi aavemainen kuiskasi automaattisesti.
"Aifan, aifan" pahis tuhahti, "Olettais jo kuitenkin tefneen?"
Aavemainen näytti niin hermostuneelta kuin kuollut saattoi ja käänsi puhenparren pimeänkielelle. Aavemaisia ja pahista yhdisti vahvasti heidän maanpäällisenkielen takkuavaisuus.
"S****** teifän kanssa", pahis tuhahti kiroavasti, "Minä tarfitsen hänen fertaan, en mitään luumufiljelijän tytön!"
"Emme sitäkään..." aavemainen törähti, "Ikuinen elämä heidän ympärillään suojana on ja jotain muutakin."
"P******** fampyyrit", pahis jatkoi kiroiluaan, "Päifällä teidän iskettävä on."
"Kiinteitä me ei tarpeeksi olla", aavemainen valitti ja muut liikuttivat silmiään myöntävästi.
"Tottelette niif kauan kun kirottuja olette", pahis tuhisi tympääntyneenä.
"*****, *********, *******", aavemaiset ulisivat.
Jopa pahiskin säikähti hieman pimeänkirouksia. Hän käänsi piikkisen takamuksensa heitä päin. Oli selvää että hän jäi miettimään.
"Minä tulef mukaanne työtänne tekemään", pahis sanoi lopulta, "varmistamaaf Gustaan kuoleman, mutta te maksatte siitäf lisää."
Aavemaiset eivät voineet sanoa vastaan. Siilinä pahis näytti tehottomalta, mutta hänestä hyökyi pimeyden tuoksu. Hänessä oli potenttiaalia. Koska asia oli sovittu, pahissiili siirty makuukammariinsa valmisteluihin. Kristallin jälkivanaa ei saisi kadottaa ja jotenkin pitäisi onnistua liikkeelle. Hän kirosi jalkansa ja muisteli mielihyväisenä entistä ihmisolomuotoaan. Jälleensyntyminen oli raskasta, mutta kristalli pelastaisi hänet. Mutta tietenkin sen piti sitten muistaa entinen isäntänsä.

[Minun hahmoani saa halventaa, potkia takamukselle ja niin edelleen, mutta vanhuudenhöperöä minusta ei saa tulla :p. Saatte myös päättää minun lopullisen merkityksen. Hahmoni yhdistelmä on kai jatkis Voldu, Kiroileva siili, Olaf ja DomDaniel :p.]

//Juu, taas olen Gustaffssonin vihollinen, mutta tekstit ohjasivat minut tähän suuntaan :p.

Ovesta kipitti pieni kalpea maahinen mukanaan sille aivan liian suuri laukku ja kirje. Gustaf vapautti Sipen loitsusta ja kyykistyi ottamaan laukun ja kirjeen maahiselta, joka tuhisi hengästymisestä. Se ei kuitenkaan lähtenyt pois vaan ojensi kättään.
"Sille pitää antaa kultaa. Tai se syö pääsi, mikä olisi ihan kiva." Sipe istuskeli pöydän kulmalla kun ei ollut jaksanut hypätä alaskaan.
"Minä tiedän!" Gustaf tuhahti ja kaivoi taskustaan kultakolikon jonka sitten maahinen otti onnellisena vastaan ja kipitti pois.
"Se on vampyyreilta." Gustaf katseli kirjetta.
"Ihanko totta." Sipe mutisi ja vuoli kynsistään terävämpiä puukollaan.

Pari vuotta sitten eräässä pienessä kylässä vaaleahiuksinen orpotyttö käveli kadulla kantaen vettä. Kyläläiset pelkäsivät tätä, luulivat paholaisen apuriksi, mutta todellisuudessa hän oli kadottanut muistinsa ja harhaillut täydenkuun aikaan kylään, juuri kun ihmissudet olivat hyökänneet. Tyttö otettiin kyllä vastaan, mutta hänet pistettiin tekemään alhaisia töitä. Nimeksi he olivat antaneet Sieppeli harvinaisen kultaisen linnun mukaan, koska hänellä oli kultaiset hiukset. Sieppeli vihasi koko kylää ja oli vannonut sille tuhoa jo monet tuhannet kerrat. Kirouksissa oli kuitenkin ollut voimaa ja se oli tuhonnut kolmen vuoden sadon Zefreen metsän kylästä.

Sieppelin oli pakko pysähtyä huilaamaan, koko päivä vedenkantamista oli hyvin rasittavaa siinä kuumuudessa. Jotenkin se päivä oli kuumempi kuin mikään sitä ennen.
"Hei, kakara!" Kylän harvoista sotilaista yksi käveli Sieppelin suuntaan, "Nouse ylös!" Sieppeli mulkoili miestä.
"Kuole pois Karame." Tyttö sanoi ja sai miehen suuttumaan. Tämä potkaisi Sieppeliä niin että tämä kaatui maahan. Mies potkaisi uudestaan ja osui kylkeen. Hän jatkoi potkimista kunnes Sieppeli ei enää pystynyt kivuiltaan liikkumaan. Sitten mies nosti tämän kauluksesta ilmaan.
"Vai tälläistä kieltä sinulta tänään. Alappas laputella taas hommiin." Mies komensi. Sieppeli keräsi verta suuhunsa ja sylkäisi ne läntiksi miehen kasvoille, joka pudotti tytön.
"Sinä piru!"
"Hei, onko kilttiä kiusata puolustuskyvytöntä tyttöä?" Ääni heidän takaansa kuului. Samassa vartija syttyi tuleen. Sieppeli ehti menettää tajuntansa ennenkuin näki kuka hänet pelasti.

Sieppeli heräsi metsästä. Salaperäinen pelastaja oli puron luona kaiketi hakemassa vettä. Sieppeli näki punaiset hiukset ja niiden alta pilkottavat suippomaiset korvat. Mies nousi ylös ja huomasi Sieppelin heränneen.
"Näytät heränneen."
"Ihmeellisen selvää, että olen." Sieppeli sanoi halveksuvasti niinkuin aina. Mies kurtisti kulmiaan.
"Kuka sinä olet?" Hän kysyi. Sieppeli joutui miettimään hetken.
"Sipe. Kuka sitten itse olet?"
"Olen Gustaf, puolihaltija." Mies esittäytyi. Sieppeli muisti samalla hengenpelastamista koskevat säädökset. Jos joku pelastaa jonkun hengen, pelastettu jää velkaa pelastajalleen kunnes velka on kummankin mielestä maksettu. Tyttö irvisti.
"Ei ole tottaah. Kun pääsee yhdestä eroon niin on jo toinen kannoilla!" Hän sanoi ajatuksensa liiankin ääneen.

"Vampyyrit lähtivät jo yöllä. Tapaamme heidät vanhalla sillalla Sajinissa huomenna keskiyöllä. Ja laukussa on jotain tarpeellisia varusteita." Gustaf tiivisti lapusta.
"Hyvä, sitten voidaan varmaan lähteä?" Sipe hypähti pöydältä ja suuntasi ovesta ulos, mikä oli jäänyt auki maahiselta.

"Meillä ei ole kiirettä. Keskiyöhön on runsaasti aikaa eikä Sajiniin ole kuin tunnin matka" Gustaf sanoi.
"No mennään sitten tekemään jotain. Minulla on tylsää" Sipe sanoi ovensuusta.
"Koska sinulla ei muka olisi" Gustaf sanoi kun he lähtivät rakennuksesta.
"Yöllä, jos et satu muistamaan. Ennenkuin herra velho nukutti minut" Sipe muistutti.
"Vuokrataan hevoset. Pääsemme nopeammin perille" Gustaf ehdotti.
"Jos pääsisimme muutenkin ajoissa, miksi vaivautua?"
"Muistin että minulla on asioita Sajinin satamaan" Gustaf sanoi. Sipe piristyi. Oli kyseessä mikä kaupunki tahansa, satamassa riitti tekemistä. Sajinin satama oli varmasti yhtä vilkas rikollisten toimintapaikka kuin Matalauoman satamakin. Vähintään.
"Ja tarvitset varmaan vähän apua jos asiat eivät suju niinkuin pitäisi?"
"Itse asiassa jos asiat sujuvat niinkuin pitäisi. Se yksi laiva on hoidettava pois pelistä ennenkuin se pystyy ryöstämään kuninkaallisen lippulaivan ennen minua " Gustaf sanoi. Sipe piristyi ja siveli kädellään kaarijoustaan. Kohta pääset taas tositoimiin, hän ajatteli.

Satamaan saavuttuaan, Sipe oli taas ehtinyt tylsistyä matkalla, mutta sataman väenpaljaljous piristi häntä. He jättivät hevosensa majatalon rengin hoidettavaksi ja lähtivät Gustafin johdolla kohti sataman synkintä osaa.
"Mitä asioita sinulla tarkalleen ottaen on täällä?" Sipe kysyi kiinnostuneena ja katseli ohikulkevia haltioita, kääpiöitä, ihmisiä... kaikenlaisiin otuksiin saattoi satamassa törmätä.
"Ei mitään erityistä..." Gustaf sanoi epämääräisesti ja hipelöi amulettiaan. Sipe tuhahti, mutta ei udellut enempää.
Hetken aikaa kuljettuaan, Gustaf pysähtyi kapan eteen, katsoen sen nimikylttiä. "Silent" oli kapakan nimi ja se näytti yllättävän hyvin hoidetulta kuuluakseen siihen osaan satamaa.
Gustaf vetäisi kerran henkeä ja meni sisälle. Sipe katsoi puolihaltijaa kummissaan, hän näki tätä harvoin noin hermostuneena. Ketä hän oikein tuli tapamaan tällaiseen paikkaan?
Seuratessaan Gustafia sisälle kapakkaan, hän ei meinannut ensin nähdä miestä missään, sillä kapakka oli täpötäynnä. Lopulta Sipe huomasi vilauksen puolihaltijasta ja lähti raivaamaan tietään tämän luo. Siihen mennessä kun SIpe ehti taivoittaa hänet, mies jutteli jo yhdelle kapakan tarjoilijoista. Sipe piti hetkeksiä pysähtyä, sillä hän ei ollut ikinä nähnyt mitään niin kaunista kuin tuo tarjoilija. Hän oli nähnyt haltijoita ja keijuja, vampyyrejäkin nyt, mutta ei koskaan mitään tuollaista. Naisella oli kullanväriset pitkät hiukset, suuret ruskeat silmät ja leveä hymy. Nainen näytti hohkavan valoa.
Gustaf vilkaisi Sipeä ja tökkäsi tätä kylkeen. "Sipe, tässä on Felin, hän on kapakan omistajan siskontytär."
"Hauska tutustua Sieppeli", Felin sanoi ja hymyili ojentaessaan kätensä.
"Mistä sinä tiesit oikean nimeni?" Sipe kysyi tarttumatta ojennettuun käteen.
Nainen kohautti olkapäitään ja katsoi sitten Gustafiin. "Hän ei ole täällä. Kannat- hei, tuolla hän onkin! Hei Z! Katso kuka tuli käymään!" Felin huudahti ja heilutti jollekin, joka tuli juuri kapakkaan.
Gustaf kääntyi, hymy valmiiksi huulillaan tervehtimään tulijaa. Tulijalla oli pitkä vihreä viitta, eikä hänen kasvojaan nähnyt. Sipe katseli tulijaa varautuneesti, mutta Gustaf ilmeisesti tunsi tämän. Olisikohan Felinin täti yhtä kaunis kuin siskontyttärensä? Sipe mietti kiinnostuneena.
"Gustaf!" kuului heleä ääni hupun varjoista. "Mitä ihmettä sinä täällä teet? Näin sinut viimeksi..." tulija mietti hetken "Seitsemän vuottako siitä on?"
Gustaf hymyili. "Suunnilleen."
Tulija laski hupun päästään ja Sipe kuuli henkäisevänsä. Tulijan verenpunaiset silmät kääntyivät heti Sipeen päin. Naisella oli pitkät tummanvihreät hiukset, pieni suu ja terävä leuka. Silmiä ympäröi vihreä meikki ja huulet olivat yhtä punaiset kuin silmät. Nainen olisi voinut olla kaunis, ei yhtä kaunis kuin Felin, mutta kaunis kuitenkin, ellei hänen kasvojensa poikki olisi kulkenut kahta pitkää arpea, joista toinen halkaisi hänen huulensa.
"Mitä sinä tuijotat?" Nainen kysyi myrkyllisesti.
Gustaf siirtyi Sipen eteen. "Anna hänelle anteeksi, hän on vielä nuori."
Nainen käänsi hitaasti katseensa Sipestä ja katsoi sitten tutkivasti Gustafiin. "Miksi sinä tulit tänne tänään Gustaf? En usko, että tulit pelkästään tervehtimään vanhaa ystävää...?"
Gustaf pudisti päätään ja nojautui lähemmäs naista ja kuiskasi. "Yksi sana riittänee: Vampyyrit."
Nainen vetäisi kiivaasti henkeä, ja Sipe olisi voinut vaikka vannoa, että tämän silmät hehkuivat.
"Ei... ei voi olla totta! Kaikkien näiden vuosien jälkeen..." Nainen mutisi itsekseen ja otti tukea baaritiskistä.
"Z Täti! Oletko kunnossa?" Felin huolestui.
"Zenzibar on kunnossa Felin..." Gustaf sanoi. "Hän vain kuuli jotain epämiellyttävää."
Zenzibar sulki silmänsä hetkeksi ja kun hän avasi ne, hän oli taas tyyni. Nainen suoristi viittaansa ja katsahti Gustafia. "Odottakaa minua ulkopuolella. Vaihdan vaatteet ja menemme sitten johonkin keskustelemaan."
"Meillä ei ole paljon aikaa... tapaamme heidät keskiyöllä vanhalla sillalla."
"Heidät?" Naisen katse muuttui varautuneeksi.
"Heidän nimensä ovat Omppuli ja-"
"natalie."
Sipe kurtisti kulmiaan. "Mistä sinä tiesit...?"
Zenzibar kohotti katseensa ja osoitti arpiaan. "Heiltä sain nämä."
GUstaf henkäisi. "Mutta..? Daremias..?"
"Ei ystäväiseni.. Daremias oli vain välikäsi... mutta tiedätkös..." Nainen mietti taas hetken. "Menkää tapaamiseenne. Me näemme vielä ja ehdimme keskustella sitten."
Gustaf katseli naista vähän aikaan ja vetäisi kiivaasti henkeä. "Ei voi tulla sinne! Ties mitä he te-"
Nainen nosti kätensä ja Gustaffson hiljeni. "Menkää."
Gustaf vetäisi Sipeä kädestä ja he lähtivät kapakasta.
Heti ulkopuolella SIpe repäisi kätensä irti Gustafin otteesta ja katsoi tätä ärsyyntyneenä. "Mitä tuo oikein oli? Kuka se nainen oikein on? Mistä tuossa oli kyse?"
"Hän on puoliksi haltija, puoliksi nymfi... ja yksi vanhimpia ystäviäni. Enempää sinun ei tarvitse tietää."

[Muahhaha.. xD Olipas kiva taas keksiä itselle uusi hahmo... xP tämähän voi olla varsin meielnkiintoinenkin jatkis.. Joo, ja venähti vähän pitkäksi, mutta oli niin paljon asiaa! :'D]

-Z

Vampyyrit

"Istutaanko me koko päivä täällä?" Natalie kysyi Omppulilta, joka teroitti veitsiään. Omppuli katsahti häneen.
"Joo, mutta ei tyhjänpanttina. Muistathan suunnitelman?" Omppuli kysyi ja kokeili veitsen terävyyttä. Tyytymättömänä hän alkoi jälleen teroittaa sitä.
"Eikö sitä pitäisi hiukan parannella vielä?" Natalie kysyi. Omppuli virnisti.
"Tietysti. Sitähän varten me täällä ollaan. Siis ensiksi me menemme sinne sillalle sovittuun aikaan ja lähdemme etsimään heille sitä kristallia. En usko, että matkaamme tulee kovinkaan paljon ongelmia", Omppuli sanoi ja kokeili taas veitsien terävyyttä puun kappaleeseen. Tällä kertaa tyytyväisenä hän laittoi veitsensä vyölleen.
"Mistä sinä oikein vedit sen suojaviitta -jutun?" Natalie kysyi. Hänen ei tarvinnut huoltaa aseitaan, sillä hän oli tehnyt sen jo. Omppulikin oli nyt valmis. Muut aseet oli jo hyvässä kunnossa.
"En tiedä. Piti kai mahtailla, mutta siitä voi olla hyötyä. Luulevat tuolla jossain, että höngin heidän niskaansa. Ovat siksi varuillaan ja kun tarpeeksi kauan luulevat niin, niin heidän vaistonsa pettää heidät juuri kohtalokkaalla hetkellä", Omppuli sanoi ja hymyili.
"Aurinko laskee parhaillaan. Valmistaudutaan lähtöön", Natalie sanoi ja kaksi vampyyria nousi seisomaan ja lähti maanalaisesta paikasta portaille.
"Ei ihan vielä. Tämä aikakausi on juuri hyvä meille. Aurinko ei pysy kauaa ylhäällä. No niin, nyt alkaa olla jo aika", Omppuli sanoi ja avasi luukun. Hän kiipesi ylös ja haisteli ilmaa. He olivat metsässä. Taivas oli vielä oranssi auringon takia.
"Mmm. Lähellä on ihmisiä", Omppuli hengähti ja nuolaisi huuliaan. Natalie seisoi hänen vierellään ja sulki luukun. Hän seisoi hiljaa hetken.
"Kolme miestä", Natalie sanoi ja vampyyrit vilkaisivat toisiaan. He hymyilivät. Sitten he lähtivät kulkeman nopeasti, mutta äänettömästi kulkemaan eteenpäin. Hetken kuluttua alkoi jo kuulua ääniä.
"Tämä on ihan turhaa! Ei täällä ole mitään. Kaikki eläimet ovat kadonneet. Aivan kuin joku tuntematon elukka olisi syönyt ne", yksi mies sanoi turhautuneena.
"Ihmissusia kenties?" toinen mies ehdotti.
"Ehei, nehän ajettiin täältä pois kolmisen vuotta sitten, eivätkä ne palaa takaisin jos haluavat pitää henkensä", kolmas mies tyrmäsi. Omppuli katkoi oksan tahalleen kovaäänisesti. Se rasahti pahankuuloisesti.
"Mikä se oli?" ensimmäinen mies kysyi.
"En tiedä. Kuulosti joltain isolta", toinen mies sanoi hiukan pelokkaasti.
"Ääh, meillä on jousipyssyt. Kaadamme vaikka ison kontion", kolmas naurahti. Äkkiä kaksi hahmoa syöksyivät heidän kimppuunsa puiden suojista. He huusivat ja yksi heistä yritti tähdtätä hyökkääjiin nuolilla, mutta veitsi heilahti ja metsästäjä pudotti aseensa huudahtaen tuskasta. Toinen mies tapettiin hetki, mutta kaksi muuta rimpuilivat yhä vampyyrien otteessa. Omppuli viilsi veitsellään syvän haavan miehen kaulaan ja laski sitten päänsä ja imi. Natalie teki samoin. Miesten liikkeet kangistuivat ja pian he olivat kuolleita, mutta vampyyrit eivät lopettaneet. He imivät jokaisen veripisaran. Viimein Natalie nousi seisomaan virkistyneenä.
"Olemme valmiita", Natalie sanoi ja Omppuli nousi seisomaan hänen vierelleen.
"Jep. Ensin hävitetään ruumiit. Emmehän halua herättää epäilyksiä", Omppuli sanoi ja Natalie nyökkäsi. He kantoivat vaivatta miehet eräänlaisen rotkon luo. He heittivät miehet pohjattomaan kuiluun. He palasivat nuorimman miehen luo metsään. He ottivat nahkaisesta repuistaan pulloja ja Natalie viilsi nuoren miehen ranteeseen syvän viillon. He pumppasivat verta pulloihin. He täyttivät neljä pulloa ja sitten jättivät miehen siihen.
"Hänet on voinut surmata kuka tahansa. Lähdetään", Omppuli sanoi ja laittoi kaksi pulloaan reppuun. Sitten he lähtivät.

[Eli suojaviitta oli hölynpölyä. En siis voi liikkua päiväsaikaan kuten eivät muutkaan vampyyrit]

Silentista lähdettyään Gustaf oli paljon varovaisempi vampyyrien suhteen.
"Onko sinulla nuolia?" hän kysyi ratsastaessaan.
"Ihan tarpeeksi. Miksi?" Sipe vastasi. He olivat juuri lähteneet kaupungista ja kulkivat nyt pientä metsätietä.
"Jos he yrittivät tapattaa Zenzibarin, on hyvin mahdollista että he yrittävät tapattaa - tai tappaa - meidätkin" Gustaf sanoi. Sipe värähti. Vampyyri oli yksi sellainen asia jonka kanssa hän ei olisi halunnut taistella.
"Aiommeko vain mennä sinne?" hän kysyi.
"En näe muutakaan vaihtoehtoa" Gustaf mutisi.
"Minä näen" sanoi ääni heidän takaansa. Siellä ei kuitenkaan näkynyt mitään.
"Tunnistitko äänen?" Sipe kysyi.
"En" Gustaf sanoi. Yllättäen hänen olkapäähänsä suihahti puhallusputkeen mahtuva nuoli.
"Uh-huh. Maahan!" hän huusi, hyppäsi hevosen selästä ja veti Sipen mukanaan. Juuri ajoissa, yksi nuoli lensi heidän ylitseen hipoen Gustafin jalanpohjaa. Maahan osuttuaan Sipe veti selästään jousen ja ampui salamannopeasti viisi nuolta sinne mistä nuolet olivat lentäneet. Kuului rääkäisy ja juoksevien jalkojen askelia.
"Se taisi olla siinä" Sipe hymähti.
"En usko" Gustaf sanoi vetäistessään nuolen pois olkapäästään.
"Myrkkyä" hän kähisi.
"Loistavaa. Mitä nyt tehdään?" Sipe kysyi.
"Zenzibar osaa parantaa... puolinymfin lahjoja...." puolihaltia mutisi nousten vaivalloisesti seisomaan. Sipe auttoi hänet hevosen selkään ja pian he kiiruhtivat takaisin kohti Silentia.

"Eli osuitteko fai ette?!" pahissiili puhisi jo koko menoon hieman ärtyneenä.
"Huumausaine ainakin osuin niin kuin pitikin", mustalainen kertoi, "mutta menetimme hyvän miehen, kun hän yritti eliminoida henkivartijaakin. Hengistä tulee se sata lisää.
"Pettikö miehen jalat?" pahissiili sivuutti, "Shh, Fela."
"Anteeksi?"
"Pufuin linnulle"
"Eikun tarkoititteko nyt kumpaa?"
"Fe oranssi tukkainen..."
"Niin kuin pitikin."
Pahissiili myhäili tyytyväisenä. Gustafin magiasta ei olisi hetkeen haittaa, pimeävoima syövyttäisi hänen voimat. Sitten vain teurastajat mukaan ja se oli siinä. Heitä pitäisi kuitenkin seurata vielä varmuuden vuoksi. Vamppyyrit kuulostivat mielenkiintoisilta, ajatella että niitä löytyi vielä puuhissaan eikä rotankoloista.
"Hei entäs maksu?" mies muistutti.
Siili kohautti kulmiaan: "Ehkä toiste."
Sitten siili häippäisi vauvarepussa kotkan viemänä jättäen miehen naamaan ikuiset kirotut arvet.

Sipe katseli huolestuneena kalpeaa Gustafia, joka vaain hädin tuskin sai pidettyä itsensä hevosen selässä. He saapuivat pian Silentin kohdalle, ja Sipe jätti Gustafin ulos siksiaikaa, että meni itse hakemaan Zenzibaria.
Kapakka oli yhtä täynnä kuin aikaisemminkin, ja Sipe päätti suunnistaa suoraan tiskille. Huojennuksekseen hän huomasi Felinin olevan baaritiskin takana ja hän kiiruhti tämän luokse.
"Hei, Felin! Onkohan tätisi vielä täällä?" Sipe kysyi hiukan hengästyneenä. "Gustaf on pulassa."
Felin hylkäsi asiakkaan, jota oli juuri ollut palvelemassa ja tuli tiskin takaa Sipen luo. "Pahoin pelkään, että hän lähti melkein heti teidän jälkeenne." Felin kurtisti kulmiaan. "Hän meni varmaankin torille, käykää katsomassa sieltä."
Sipe kiitti tiedosta hiukan turhautuneena ja palasi ulos.
Gustaf näytti entistäkin heikommalta ja hän katsahti Sipeen epätoivoisena. "Hän ei ollut siellä vai?" Gustaf vetäisi syvään henkeä. "En usko... että selviän enää... kauaa."
Sipe hyppäsi hevosensa selkään ja veti Gustafin hevosta ohjaksista. "Felin sanoi, että hänet saattaa löytää torilta. Nyt et luovuta saamarin puolihaltija! Minulla on velka maksettava, ja sen aion myös maksaa!"
Torilla oli todella paha ruuhka, ja Sipe alkoi käydä epätoivoiseksi. Miten he löytäisivät Zenzibarin sieltä? Hänen hämmästyksekseen, Zenzibar löysikin heidät.
"Mitä ihmettä te täällä teette?" Ärtynyt ääni kysyi Sipen takaa ja tämä hätkähti ja kääntyi.
"Zenzibar! Onneksi sinä olet siinä!"
Zenzibar kohotti kulmiaan ja vilkaisi sitten Gustafiin. "Jaaha, mikäs nyt on hätänä?" Zenzibarin punaiset silmät tutkailivat GUstafin olemusta, eikä suupielikään värähtänyt, kun hän tajusi kuinka pahassa pulassa hänen ystävänsä oli.
"Myrkkyä vai?" Hän kysyi Sipeltä.
"Niin kai, häntä ammuttiin tällä nuolella", Sipe vastasi ojentaen GUstafiin osuneen nuolen Zenzibarille. Zenzibar tutkaili nuolta hetken ja katsahti sitten puolihaltijaan. "Onneksi olkoon, tämä ei ole tappava nuoli."
Sipe huokaisi helpotuksesta ja hymyili.
"Mutta..."
Gustaf voihkaisi.
"...se imee kaikki maaginvoimasi. Pysyvästi."
"Mitä?!" GUstaf parahti heikosti. "Etkö voi tehdä mitään?"
Zenzibar virnisti. "En minä niin sanonut. Tule alas sen hevosen selästä."
Gustaf laskeutui vaivalloisesti alas ja Zenzibar alkoi heti tutkia nuolen tekemää haavaa. Hän mumisi koko ajan itsekseen ja teki samalla jotain käsillään. Pitkän ajan kuluttua, Zenzibari lopetti ja huohotti hiukan.
"Kuka ikinä sen nuolen ampuikin, tiesi mitä ainetta käyttää. Se leviää nopeasti ja toimii tehokkaasti."
"Kuinka paha?"
Zenzibar irvisti. "Sain pysäytettyä sen... luulisin, mutta en usko että voit käyttää maagin voimiasi pariin päivään... ne tulevat kyllä takaisin, nyt kun myrkky on poissa, mutta se kestää... jos olisin ollut paikalle heti, olisin saattanut saada pysäytettyä sen kokonaan. En ole varma jättääkö tuo sivuvaikutuksia, mutta sen tiedän, että tuossa kunnossa ei kannata tavata yhtäkään vampyyria."
GUstaf irvisti. "Hienoa, todella loistavaa..."

***

Zenzibar vei Gustafin ja Sipen Silentin yläkertaan vierashuoneisiin ja antoi Gustafille rohtoja, jotka nopeuttaisivat tämän ruumillisten voimien paluuta. Nainen itse lähti melkein heti heidät jätettyään 'asioille'.
Puolta tuntia ennen keskiyötä, Zenzibar palasi. Gustaf oli jo jotenkuten voimissaan ja Sipellä oli tylsää. Sipe nosti hämmästyneenä katseensa nähdessään Zenzibarin uuden ulkomuodon. Tällä oli musta nahka-asu, pitkävartiset vihreät saappaa - käärmeennahkaa, epäilemättä - sekä ohut vyö, jossa roikkui miekka, kaksi tikaria, sekä pienen pieniä pulloja. Sieppeli ei edes halunnut tietää mitä ne olivat.
"Miedän on pakko mennä siihen tapaamiseen Z, emme voi jättää menemättäkään."
Zenzibar nyökkäsi. "Tiedän, siksi tulen mukaanne."
"Mitä?" Sipe kysyi. "Tulet mukaamme?"
Zenzibar virnisti ja veti vihreän viittansa päälleen. "Aika tavata pari vanhaa ystävää..."

"Aivan pian on keskiyö, eikä heitä näy missään", Natalie sanoi turhautuneena ja paheksuvasti. Omppuli seisoi hänen vierellään katsoen pimeyteen.
"He tulevat kyllä. Ovat vain täsmällisiä. Ei myöhään, eikä aikaisin..." Omppuli sanoi.
"Vaan tismalleen oikeaan aikaan." kuului ääni heidän takaansa. Omppuli ja Natalie tunnistivat äänen. He luulivat, etteivät enää koskaan kuule sitä. He kääntyivät hitaasti ja huomasivat olleensa täysin oikeassa. Kolme henkilöä seisoivat vampyyreista vähän matkan päässä. Gustaf oli toipunut sen verran, että pystyi seisomaan tukevasti jaloillaan. Sieppeli seisoi hänen rinnallaan silmät siristyneinä tuijottaen vampyyreja.
"Zenzibar..." Omppuli ja Natalie kuiskasivat. He näyttivät vihaisilta. Zenzibarin punaiset silmät olivat kaventuneet ja silmät leiskuivat vihaa.
"Aivan, se olen minä", Zenzibar sanoi. Omppuli pudisti epäuskoisena päätään.
"Sinun pitäisi olla kuollut", Omppuli sanoi.
"Me jätimme sinut kuolemaan!" Natalie sihahti. Zenzibar puri hampaansa yhteen ja hillitsi itseään hyökkäämästä vampyyrien kimppuun.
"Niin jätitte. Olisi kannattanut hoitaa homma kunnolla", Zenzibar sanoi. Natalie astui eteenpäin vetäen veitsen vyöltään. Omppuli kuitenkin tarttui hänen olkapäähänsä.
"Rauhallisesti. Me olemme täällä puhumassa, emme taistelemassa", Omppuli sanoi ja katsoi sitten Zenzibariin, joka oli vetänyt yhden veitsen varmuuden vuoksi esiin. Omppuli kohotti kulmiaan.
"Me olemme tehneet sopimuksen maagin kanssa. Me autamme kristallin etsimisessä ja vastineeksi maagi hankkii meille erään esineen", Omppuli sanoi ja Zenzibar vilkaisi Gustafia, joka nyökkäsi.
"Sopimus rikkoutuu nyt", Zenzibar sanoi ja vampyyrit siristivät silmiään. Sieppeli valmistui ottamaan nuolen.
"Että mitä?" Omppuli kysyi korottaen ääntään. Natalie pudisti epäuskoisena päätään.
"Rikomme sopimuksen", Zenzibar sanoi.
"Ette ilman seuraamuksia!" Natalie huusi ja Omppuli päästi hänen olkapäästään irti. Natalie syöksähti nopeasti kohti Zenzibaria, joka veti vyöltään yhden pullon ja heitti sen Natalieta kohti. Se rikkoutui osuessaan Natalien olkapäähän. Inhottavan hajuinen aine syövytti Natalien ihoa. Natalie huusi tuskasta ja piteli olkapäätään. Hän kuitenkin heitti veitsen Zenzibaria kohti, joka väisti nippi nappi. Omppuli huusi raivoissaan ja hyökkäsi kohti Gustafia, joka perääntyi, mutta Omppuli kaatoi hänet maahan ja kaivoi veitsen vyöltään.
"Ihailtavaa tuoda sinulta vanha vihollinen, mutta sopimusta et riko ilman seuraamuksia", Omppuli sanoi painaessaan veitsen Gustafin kurkulle.
"Laita veitsi pois tai olet vainaa", Sieppeli sanoi nuolen kärki osoitettuna Omppulin sydäntä. Omppuli nauroi ivallisesti ja nousi seisomaan kädet ylhäällä.
"Otahan rauhallisesti, Sipe", Omppuli sanoi naurahtaen ja sitten potkaisi Sieppeliä mahaan. Sieppeli haukkoi henkeään ja kaatui maahan. Omppuli tarttui Sieppelin käteen ja väänsi sitä. Käsi rusahti kuvottavasti ja Sieppeli huusi kivusta. Natalie kamppaili yksin Zenzibarin kanssa ja tilanne vaikutti huonolta hänen kannaltaan, koska olkapäähän tullut ruhje oli heikentänyt häntä. Omppuli tuli hänen avukseen ja sivalsi Zenzibaria kylkeen katkaisten samalla tämän vyön. Pienet pullot rikkoutuivat sillalle. Silta savusi.
"Voi ei", Zenzibar sanoi ja potkaisi Omppulia, joka kierähti pois. Zenzibar juoksi pois päin sirpaleista.
"Juoskaa! Silta räjähtää!" Zenzibar huusi ja vampyyrit yskivät savun takia. Sieppeli nousi maasta roikottaen kättään, joka oli vääntynyt pahannäköisesti. He kolme juoksivat pois sillalta, jossa vampyyrit yhä olivat. Omppuli nousi vaivalloisesti seisomaan hengittäen raskaasti. Yskien Omppuli tähyili Natalieta. Natalie oli maassa. Omppuli nosti hänet seisomaan ja käsi tukemassa Natalieta Omppuli juoksi salamannopeasti pois samalla hetkellä kun silta räjähti...