Tarvehuone

Okei, yritän nyt sitten kaikkeni jos tälläinen innostaisi.
On meneillään vuosi 1962. Amerikan Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välinen kilpavarustelu (Kylmä sota) on kiihkeimmillään, eivätkä osapuolet kaihda keinoja saadakseen kilpailijoiden välineistöä selville. Mutta älkää pelätkö, ei teidän historiaa tarvitse osata tähän kirjoittaessanne. Riittää että tajuatte sen että vastapuolet ovat USA ja Neuvostoliitto, ja kyseessä on vakoiluun ja salaisiin agenttitehtäviin liittyvä jatkis. Tajusitteko? Aloitan.
***
Uusi yhdysvaltalainen vakoilusatelliitti oli valmiina laukaistavaksi. Se oli määrä ampua kiertoradalle sinä iltana. Laukaisupaikan valvomon takahuoneessa kuitenkin tapahtui jotain, mikä ei tietänyt hyvää projektille. Yksi tiedemiehistä puhui radiolähettimeen.
"Paperit on minulla. Olen valmis sabotoimaan satelliitin" hän puhui venäjäksi vilkuillen ympärilleen.
"Hienoa, Gustav. Mutta pelkkä satelliitin sabotoiminen ei riitä" kuului vastaus.
"Mitä tarkoitat?" Gustav kysyi.
"Voi olla meille suurempi etu jos hanke menee vielä näyttävämmin pieleen. Sanotaanko vaikka että amerikkalaiset lannistuisivat enemmän jos laukaisun tapahtuessa kantoraketti räjähtäisi siihen paikkaan. Se saisi meidän teknologiamme näyttämään mahtavammalta"
"Kuten haluat, toveri" Gustav vastasi.
"Mutta muista: Jos jäät kiinni, et paljasta mitään. Odotan tuloksia"
"Ei huolta, toveri. Huuleni ovat sinetöidyt" Gustav sanoi ja lopetti puhelun juuri ajoissa, kun huoneen ovi aukesi.

Gustav yritti näyttää siltä, kuin olisi vain tarkastamassa rakentinlaukaisujärjestelmää, muttei voinut mitään sille, että sydän hänen rinnassaan hakkasi paljon lujempaa kuin oli suotavaa.
Sisään tuli tavallinen teknikko, joka hätkähti Gustavin nähdessään ja näytti silminnähden hermostuneelta. Gustav ei voinut käsittää, miksi nainen oli edes palkattu teknikoksi, miehen töihin hyvänen aika sentään!
"Iltapäivää", Gustav sanoi naiselle kohteliaasti täydellisellä englannilla.
Nainen vain nyökkäsi, ja meni Gustavin ohi tutkimaan radiolähettimen vieressä olevaa tietokonetta. Hän aukaisi päätteen ja kurkisti sisään.
Gustav nielaisi. Jos nainen löytäisi hänen asettaman pommin, jonka tarkoitus oli häiritä raketin laukaisujärjestelmää, kaikki menisi mönkään. Gustav päätti jäädä mukamas tutkimaan jotain papereita. Sabotointi ei saisi mennä pieleen! Jäisihän Gustaville toki raketin räjäytys, mutta jos laukaisu menisi normaalisti, sabotointi olisi lähes varma vaihtoehto amerikkalaisille, ja Gustav olisi vaarassa paljastua.
Nainen hääräsi hetken tietokoneen kanssa ja kääntyi sitten ymmällään miehen puoleen. Gustav oli jo valmis laittamaan naisen pois pelistä, kun tämä yhtäkkiä puhui hänelle... venäjää.
"Oletko sinä Gustav?" Nainen kysyi painokkaasti.
"Kuka kysyy?" Gustav vastasi täysin ymmällään tapahtumien saamasta käänteestä.
Nainen kurtisti kulmiaan. "Olen selustanturvaajasi, Zenzibar Svetlana. Minulle sanottiin, että joku sai sinut pois pelistä, ja minun piti tulla tänne varmista- voi helvetti! Nyt lähdetään!"
Nainen nappasi Gustavia kädestä ja mies seurasi tätä täysin ymmällään. He eivät päässeet kuin käytävään, joka täyttyi hetkessä Amerikkalaisista sotilaista.
"Joku on kielinyt", Gustav tajusi ja mietti, missä pulassa he oikein olivatkaan...

[En ole oikeasti venäläinen, vaan huijasin Gustia saadakseni tämän satimeen. Joku siis oli kielinyt, mutta vain GUstista.. Olen HYVIS tässä jatkiksessa, ok?]