Tarvehuone

Perustuen Rick Riordanin kirjasarjaan Percy Jackson, mihin kuuluvat esimerkiksi Salamavaras ja Hirviöidenmeri. Paitsi me pelaamme omilla säännöillämme:

1. Jos olet sarjaa lukenut tunnet Percyn, Annabethin ja muut. Unohda heidät. Emme käytä heitä tässä jatkiksessa.
2. Zeus, Haades ja Poseidon eivät kyseisessä sarjassa saaneet hankkia lapsia. Unohda sekin. Saat pistää itsesi Zeuksen lapseksi ilman huonoa omatuntoa jos todellakin tahdot. Suomeksi: Kolmen suuren suurta sopimusta ei ole ikinä ollutkaan. Pyydän kuitenkin muistamaan: On muitakin mielenkiintoisia jumalia kuin nämä kolme.
3. Älä ahnehdi. On kivaa olla vahva ja voimakas, mutta vaikka olisitkin no, edelleen Zeuksen lapsi, älä pistä hahmoasi omistamaan puolia ylijumalan voimista. Kohtuuden rajoissa pysytään niin et tule häpeämään lopussa ylivoimaista puolijumalaasi joka onkin nyt kaikkein ylin jumala varastettuaan kolmensadan muun jumalan voimat, muahahhaa. Yleensä mitä olen tajunnut, puolijumalat ovat saaneet syntymälahjakseen vanhemmansa luonteenpiirteitä, taitoja, esimerkiksi Areeen lapset voimaa ja tappelutahtoa, muttei mitenkään hirveitä jumalallisia voimia.
4. Pidä hauskaa, ole random jos huvittaa, älä tapa muiden hahmoja, kunnioita jumalia, mutta älä kirjoita alle kymmenen lauseen viestejä, kuten jo sinun pitäisikin tietää. Parittaminen on sallittua, mutta kummankin osapuolen on saatava sanoa sanansa ennenkuin mitään radikaalia tapahtuu, okei?
5. Ei ole pakko olla vain jumalien lapsi, voi valita jotain muutakin kreikan mytologiaan liittyvää, eikä tarvitse edes olla puoliksi ihminen, tämä on meidän tarina, saat olla melkein mikä haluat, jos tuhoat samalla muiden kirjoitusinnon, se on sinun ongelmasi. Voit olla myös ihan vaikka ihminenkin jos haluat.
Nämä säännöt ovat tehty helpottaakseni tarinaa ja mielikuvituksen lentoa.

Nippelitietoa:
Puolijumala: Jumalan puoliverinen lapsi, osaksi ihminen, osaksi jumala. Jumalat eivät ehdi kasvattaa lapsiaan, joten pienokainen annetaan kuolevaiselle vanhemmalle kasvatettavaksi.
Puolijokin: On myös olemassa puolinymfejä sun muita, esimerkiksi puolijumala joka onkin kyklooppi tai niin edespäin.
Puoliveristen leiri: Kesäleiri, jonne ei kuolevaisilla ole asiaa. Tarkoitettu eräänlaiseksi Puoliveristen koulutus- ja suojelupaikaksi. Leiriä johtaa Dionysos, viinin jumala ja jotakin siellä tekee kentauri Kheiron, muinaisten sankarien kouluttaja. Leirillä on 12 mökkiä jotka on sijoitettu U-kirjaimen muotoon ja jokainen niistä edustaa jotakin jumalaa Olympoksen valtaistuimelta (Zeuz, Poseidon, Ares, Apollon, Dionysos, Hera, Afrodite, Athene, Artemis, Hermes, Hefaistos, Demeter). Zeuksen mökissä asuu Zeuksen puoliveriset lapset, Afroditen mökissä Afroditen lapset jne... Poikkeuksena Hermeksen mökki jonne tungetaan kaikki joilla ei ole mökkiä tai joilla ei tiedetä, kenen lapsi hän on.
Hirviöt: Hirviöt tuppaavat 10-11 vuoden iässä (jaeteenpäin) tulla haastamaan puoliverisiä lapsia, jos he ovat vielä tavallisessa maailmassa. Hirviöt voi karkottaa, mutta niitä ei voi tappaa, niillä ei ole sielua. Karkotus tarkoittaa normaalisti tappamista, mutta ne vain katoavat ja saattavat tulla joskus takaisin. Siihen voi mennä tunteja tai jota satoja vuosia. Hirviöt eivät voi tulla leirin rajojen sisäpuolelle, mutta niitä voi kutsua sinne.
Dionysos: Zeuz pakotti Dionysoksen Puoliveristen leirille ja vaikka Dionysos onkin viinin jumala, hän ei saa juoda sitä vielä moneen vuoteen. Herra viininjumala ei pidä olostaan kakaroiden kanssa ja viettää aikaa sivummalla haukkuen paikan ja asukit jatkuvasti lyttyyn.
Tarueläimet sun muut: Wikipedia on tosi kiva kaveri.
Artemis: Artemiksella ei ole lapsia, hän on luvannut pysyä neitseenä, mutta hänellä on silti mökki, koska olisi suuttunut jos ei olisi saanut sellaista.

Suositellaan lukemaan Salamavaras ja Hirviöidenmeri, tai ainakin ensimmäinen niin ymmärrät enemmän. (voitte korjata mahdollisia asiavirheitä )

Asiaan:
______________
New Yorkin kaupungin reunalla sijaitsevalla kesäleirillä oli menossa ihan normaali päivä. Siis heille normaali, tavalliselle ihmiselle se olisi voinut olla katasrofi ja järkytys nähdä kuinka entisten aikojen kreikkalaisten jumalien puoliveriset lapset harjoittelivat parhaimmillaan taistelua sun muita perustaitoja yhdessä mitä eriskummallisimpien tarujen olentojen, kuten nymfien ja satyyrien kanssa. Päivä paistoi kauniisti kuten aina, koska Puoliveristen leirillä ei ikinä satanut, elleivät he sitä itse halunneet. Leirin ärsyyntynyt johtaja Dionysos hörppi jo lämmennyttä Colaansa pelatessaan kuistilla kentauri Kheironin kanssa pinochlea. Ärsyyntynyt hän oli siksi, että oli hävinnyt ponille jo monta kertaa kuluneen päivän aikana, mutta itsepäisyytensä takia ei tohtinut luovuttaa.
Ei kauhean kaukana taistelukentällä eräs sodanjumala Arean poika näytti sisaruksilleen isältään saamaa asetta, mikä lie se sitten olikaan. Metsässä siinä vieressä Afroditen lapset peilasivat ja tekivät sitä mitä sellaiset rakkauden jumalattaren lapset yleensä tekivätkin kun kentällä olevat Arean tytöt katselivat heitä halveksujen.
Tämä oli päivän ainoaa aikaa jolloin Hermeksen mökissä oli rauhallista. Koko mökki oli ängetty täyteen ja oli pelkkä mahdottomuus saada happea yöllä jolleivat ikkunat ja ovi olleet auki, mikä taas toi ötököitä sisään. Kuitenkin nyt siellä oli vain yksi henkilö. Hermeen tytär, jonka kaulanauhasta näki, että hän oli ollut leirillä kolme vuotta, loikoili puisella sängyllään rentoutuen kun mökkiin oli laskeutunut hetken rauha. Hän oli noin 15-vuotta ja hänellä oli pähkinäjäätelön värisen, keltaisen ja mustan sekoituksen väriset hiukset, jakaus vasemmalla sivulla ja hiukan otsatukkaa oikealla sivulla. Tytöllä oli päällään Puoliveristen leirin virallinen oranssi t-paita, josta oli revitty hihat. Jaloissaan hänellä erikoinen hame, jonka alta näkyivät lyhyet shortsit ja sitten hänellä oli vielä sandaalit, jotka olivat jääneet alas, oli näet epäsiistiä viedä kenkiä kerrossänkyyn. Suussaan hänellä oli yhtä harmaa sulkakynä kuin hänen silmänsä jotka tutkivat seitsemättäsadatta kertaa katossa olevia kuvioita, jotka hän osasi ulkoa.

Tytön rauhallisen hetken päätti vertahyytävä kirkaisu ulkoa, jonka hän tunnisti erääksi Afroditen lapsista, joka oli ollut leirillä vain kuukauden. Tyttö nousi ylös niin äkisti, että kolautti päänsä kattoon ja kiroten hän hyppäsi alas, tunki kengät jalkaansa ja juostessaan ulos hän pisti vielä sulkakynän korvansa taakse.
Mitä ihmettä siellä nyt tapahtui!?
____

Alea iacta est, katotaan uskaltaako kukaan jatkaa ;_; Toivottavasti ei tullut liian monimutkaista.

Tyttö näki Areen lapset nauramassa ja Afroditen tyttären parkumassa ruohokentällä.
"Minun hiukseni! Minun jumalaiset hiukseni!" tyttö itki katkerasti polvillaan kastuneita ja vihertäviä hiuksiaan. Heidän ympärilleen kerääntyi muita leiriläisiä. Useimmat pudistellen päätään, osat Areen lasten röyhkeydelle ja osat Afroditen tyttären liialle turhamaisuudelle. Äkkiä joku tunki leiriläisten välistä. Hän kuului myös Afroditen lapsiin. Hän oli neljätoista vuotias, ollut leirillä kolme vuotta. Tyttö oli hyvin kaunis, kuten muutkin Afroditen lapset. Hänellä oli kullanvaaleat hiukset, jotka kiilsivät upeasti auringonvalossa. Jakaus oli oikealla puolella ja silmät olivat syvänvihreät. Hänen oranssi t-paitansa oli koristeltu näyttämään hienommalta mm. kukilla ja hänellä oli jalassaan mustat caprit. Hän kumartui itkevän tytön puoleen kuiskasi tämän korvaan jotain.
"Mutta kun minun hiukseni! Katso minun hiuksiani. Ne ovat pilalla!" nyyhki tyttö, joka näytti vain kymmenen vanhalta. Vanhempi tyttö hyssytteli häntä ja nosti hänet seisomaan. Areen lapset virnistelivät ja osat tirskuivat. Tyttö taputti nuorempaa tyttöä rohkaisevasti olkapäälle, sitten hän katsoi Areen lapsia vihaisesti.
"Anteeksi, isku ei ollut hänelle vaan Jakelle", yksi Areen pojista sanoi tirskuen. Vanhempi tyttö pyöräytti silmiään. Muut Afroditen tyttäret tulivat hakemaan kastuneen tytön pois leiriläisten keskeltä luvaten hänelle kunnon pesun ja upeammat hiukset. Vanhempi tyttö kuitenkin jäi ja katseli Areen poikia inhoten, jotka katsoivat häntä flirttailevilla katseilla. Tyttö nyrpisti nenäänsä.
"Vaikka vanhempamme ovatkin raskatavaisia niin - " tytön lause jäi kesken kun taivas jyrähti uhkaavasti. Tyttö näytti yllättyneeltä.
"Hei haloo, se suhde on kolmetuhatta vuotta vanha! Kyllä siitä saa puhua yleisesti!" tyttö huudahti ylös, mutta ukkonen jyrisi uudestaan varoittavasti. Tyttö pudisti epäuskoisena päätään, loi vielä inhoavan silmäyksen Areen lapsiin ja aikoi lähteä pois kunnes näki Hermeksen tyttären, joka oli tullut seuraamaan tilannetta.
"Hei Sieppeli, minulla onkin sinulle asiaa!" tyttö huudahti ja hölkkäsi tytön luo.
"Kyllä me sut vielä isketään Omppuli!" Areen pojat huusivat hänen peräänsä. Omppuli värähti inhoavasti, mutta kääntyi Sieppelin puoleen ystävällinen hymy kasvoillaan.
"Haluaisin pyytää sinulta pientä palvelusta", Omppuli sanoi ja madalsi ääntään hiukan.
"Minkälaista?" Sieppeli kysyi hiukan epäileväisesti. Omppuli pudisteli heti päätään.
"Ei mitään vakavaa tai kovin rangaistavaa. Olisin pyytänyt sisaruksiani ellen tietäisi, että he ovat huonoja tällaisissä asioissa. Turhamaisuus on joskus aika syvältä", Omppuli sanoi ja sipaisi omia hiuksiaan.
"Asia on niin, että minulta takavarikoitiin taikapeilini, jonka sain äidiltäni 12-vuotis lahjaksi. Oma syyni. Käytin sitä väärässä paikassa väärään aikaan. Se on minulle rakas ja tuota omat sisarukseni ovat liian laiskoja mennäkseen hakemaan sen. Se on takavarikoitujen esineiden lokerossa. Kheiron kyllä huomaa minut ja varmasti sisaruksenikin jos he yrittäisivät mennä sinne. Olet ainoa toivoni", Omppuli veti syvään henkeä ja katsoi odottavasti Sieppeliin. Sieppeli pohti hetken.
"Saanko mitään vastapalveluksi?" Sieppeli kysyi, mutta Omppulilla oli ehdotus valmiina.
"Saisit kaksi kultadrakmaa vastapalveluksi", Omppuli sanoi ja kulta välähti hänen käsissään.
"Sovittu", Sieppeli sanoi ja he kättelivät. "Saanko ne nyt vai vasta sen jälkeen?"
Omppuli pohti hetken ja antoi toisen kolikoista.
"Toinen vasta kun homma on suoritettu", Omppuli sanoi ja Sieppeli nyökkäsi.
"Saat sen peilin huomenaamulla", Sieppeli lupasi ja Omppuli hypähti innosta ja halasi Sieppeliä.
"Kiitos, kiitos. Ai anteeksi. Nyt minun on mentävä siskoni odottavat!" Omppuli sanoi ja päästi Sieppelin irti ja juoksi pois vilkuttaen Sieppelille aurinkoisen hymyn kera. Sieppeli katsoi kultaista rahaa käsissään, heitti sen ilmaan ja nappasi kiinni ja lähti takaisin mökilleen.

Astuessaan takaisin mökkiin Sieppeli huomasi vuoteellaan makoilevan tytön, jonka pitkät harmaanmustat hiukset heiluivat olemattomassa tuulessa. Tämä oli luonut toffeenkultaiset silmänsä Sieppeliin ja hymyili tälle hampaat säihkyen.
"Tuuli tuossa kuiskaili, että olet tehnyt sopimuksen Afroditen tyttären kanssa sopimuksen." Tyttö sanoi huolettomasti tutkaillessaan kynsiään.
"Äsh, voisitko kerrankin antaa olla Nat?" Sieppeli kysyi turhautuneena.
Samassa Nat hypähti alas vuoteelta yhtä kevyesti kuin höyhen. Hän näet oli Aioloksen, tuulten hallitsijan, ainoa puoliverinen 16-vuotias tytär, joka oli ollut leirillä 4 kokonaista vuotta. Natilla oli leirin oranssi t-paita, jonka kaula-aukossa riippui pieniä valkeita höyheniä, ja valkoiset haaremihousut. Hänellä ei kuitenkaan ollut lainkaan kenkiä. Nat lähestyi Sieppeliä hitaasti, kunnes oli tässä melkein nenä kiinni.
"Sitä vaan, että pari kultadrakmaa on pieni hinta kiinnijäämisestä," Nat mutisi puhaltaen samalla jääkylmän ilmavirran Sieppelin kasvoille.
Tämä nyrpisti nenäänsä ilmavirralle ja ennen kuin huomasikaan, Nat oli kadonnut ovesta ulos. Sieppeli ryhtyi katsomaan yhtä ainokaista kultadrakamaa mietteliäänä ja mutisi itsekseen: "Ihan miten vain. Yritän kuitenkin."

Nat asteli ulos mökistä ja käveli hiukan tylsistyneenä ympäri leiriä hymisten jotain muinaiskreikkalaista kappaletta. Huomattuaan kulkeneensa pienelle joelle hän istuutui alas ja laski jalkansa likoamaan virtaavaan jokeen.
"Säikytät kalat" huomautti pojan puron vastarannalta, puun varjosta mistä ei Nat häntä huomannut. Poika oli kuudentoista vuoden ikäinen ja makasi nurmikolla toisessa kädessään kokistölkki ja toisessa onkivapa. Pojalla oli vihreä lippis, musta t-paita, vaaleat shortsit ja harmaat sandaalit.
"Gust, sinä olet jokijumalan poika. Etkö voi vain käskeä jokea heittämään sinulle pari kalaa?" Nat huokaisi vetämättä jalkojaan joesta.
"Tottakai voisin, mutten tykkää kalasta" Gustaf, jokijumala Asopoksen poika vastasi ja heitti siimaa kauemmaksi rannasta.
"Miksi sitten..." Nat änkytti pojan epäloogisuuden edessä.
"En kalasta kalan vuoksi," Gustaf neuvoi auliisti "vaan kalastamisen. Mikä voisi olla suurempi nautinto kuin maata rötköttää rannalla onkivapa toisessa ja kokistölkki toisessa kädessä? Ja kun kala lopulta nappaa, tulee taistelu, ja jos sen voittaa heitän kalan takaisin jokeen"
Nat huokaisi syvään ja loiskutteli jaloillaan.
"Ja nyt lopetat sen jalkojen loiskuttelun" Gustaf huomautti. Nat naurahti ja loiskautti jalkojaan niin kovasti että Gustafin jaloille roiskui vettä.
"Hei! Tuo ei ollut reilua" poika sanoi ja lausui muutaman sanan jokea kohti. Vesi muotoutui pieneksi aalloksi ja loiskahti Natin päälle. Likomärkä ja pärskivä tyttö tuijotti Gustafia murhaavasti ennenkuin puhalsi suustaan lämpimän ilmavirran, joka kierteli hänen ympärillään kuivaten märät hiukset ja vaatteet. Nat oli aikeissa kostaa tempun, mutta hänet keskeytti...

kikatus, joka tuli Gustafin puoleiselta rannalta. Siellä seisoi Omppuli kahden siskonsa kanssa, jotka kikattelivat ja väläyttelivät hurmaavia hymyjä Gustafille. Omppuli näytti lähinnä kyllästyneeltä. Gustaf näytti vaipuvan jonkinlaiseen transsiin. Hän aikoi nousta ja kävellä kolmikon luo, kun vesi pärskähti kalan hypätessä lähellä ja Gustaf havahtui ja asettui taas pitkälleen näyttäen hiukan hämmentyneeltä. Tytöt huokaisivat pettymyksestä.
"Älkää viitsikö", Omppuli sanoi siskoilleen, jotka kikattelivat ja istuivat sitten vähän matkan päähän ja alkoivat harjailla hiuksiaan ja kuiskimaan yhdessä vilkuillen vähän väliä Gustafiin päin, joka varoi visusti ottamasta enää suoraa katsekontaktia. Nat tuhahti halveksivasti ja lähetti kylmän pohjoistuulen jokeen päin, joka jäädytti sen muutamassa sekunnissa.
"Hei!" huudahti Gustaf vihaisesti ja Omppuli henkäisi kun kasvit hänen ympärillään kuihtuivat kylmyyden takia. Hänen siskonsa kiljaisivat kun maa kylmeni heidän allaan. He kaikki mulkaisivat Nattia, joka kohautti kulmiaan. Gustaf tuhahti ja heilautti kättään ja lämmin vesi vyöryi kauempaa, josta vesi ei ollut jäätynyt. Vesi tuntui kiehuvan ja se sulatti nopeasti jään. Maa oli kuitenkin yhä kylmä ja kasvit pysyivät kuolleina, kunnes Omppuli polvistui yhdessä sisariensa kanssa ja kuiskivat maata elpymään. Kasvit nousivat maasta ja maa oli hetkessä taas vihreä heidän ympärillään. Omppuli hymyili tyytyväisenä ja katsoi sitten Natia ikään kuin haastavasti. Nat pyöräytti silmiään ja lähti joelta pois.
"Mitä tapahtui?" Omppuli kysyi katsoen Natin perään.
"Hän roiskautti vettä, minä hiukan liioittelin kostaessani ja hän kastui ja tuo oli hänen tasoituksensa", Gustaf selitti ja Omppuli nyökkäsi ja hänen siskonsa nousivat ylös ja tulivat nopeasti Gustafin ympärille tarttuen hänen käsivarristaan.
"Oi Gustaf, kerro meille kuinka kalastat tuolla ihmeellisellä vavallasi?" lirkuttivat Afroditen tyttäret yrittäen saada katsekontaktin Gustafiin, jotta he voisivat lumota hänet uudestaan.
"Minä ööh -" Gustaf ei tuntunut löytävän oikeita sanoja. Tytöt katsoivat häntä odottavasti, mutta sitten Omppuli rykäisi kuuluvasti ja lumous särkyi. Hänen siskonsa katsoivat häntä vihaisesti. Hän tarttui siskojaan käsistä vetäen heitä kauemmas.
"Kuulkahan siskot, mitä jos mentäisiin ratsastamaan? Jasmin sanoi, että hän on meistä paras ratsastaja", Omppuli sanoi ja hänen siskonsa henkäisivät.
"No ei varmana ole!" kiljaisi toinen ja toinen tuhahti ja kohensi hiuksiaan.
"Tulkaa!" Omppuli sanoi ja he kiiruhtivat hänen peräänsä vilkuttaen Gustafille, joka oli hetken paikoillaan, mutta sitten hän päästi ilmat pihalle ja kala nyki.
"Nyt meni kalastuksesta nautinnot", Gustaf mutisi ja lysähti istumaan katsoen juuri kun hänen onkensa nyki. Huokaisten hän nosti ongen ylös, irrotti kalan ja päästi sen sitten vapauteen. Hyräillen hän otti tarvikkeensa ja lähti pois joen rannalta.

"Sip!" Ääni huudahti Hermeen mökin ovelta. Sieppeli, joka oli ollut kapuamassa takaisin sänkyynsä, käänsi katseensa puhujaan. Siellä oli eräs toinen Hermeen lapsista, Jacob, vuotta Sieppeliä itseään vanhempi poika, jolla oli kokonaan pähkinänjäätelönvaaleat hiukset ja samanlaiset harmaat viekkaat silmät kuin muillakin Hermeen lapsilla.
"Hei, meiltä alkaa harjoitusvastukset loppua taistelukentällä, kiinnostaisiko sinua?" Jacob kysyi nojatessaan ovenkahvaan koko painollaan. Sieppeli mietti hetken, mutta päätyi siihen tulokseen, että tarvitsisi jotain muuta kuin rauhaa ajatellakseen järkevästi.
"Tietty!" Hän sanoi iloisesti virvistän. Sieppeli hyppäsi alas portailta samalla kun Jacob sanoi lähtiessään odottavansa kentällä. Sieppeli otti sulkakynän korvaltaan, heilautti sitä niin, että se muuttui isältään saamaksi miekaksi ja lähti sitten sisarensa perään.

[Tuli lyhyt niin saatte kirjoitella taas omia toilailujanne ^^]

Gustaf haukotteli kävellessään mökeille päin. Huomattuaan kokiksensa jäätyneen joen tavoin hän heitti koko tölkin roskikseen ja hieroi otsaansa vapaalla kädellään. Saakelin tytöt, tuollainen aiheuttaa päänsärkyä. Se yksi niistä ei kuitenkaan yrittänytkään hurmata häntä, vaikka Afroditen tytär taisi hänkin olla. Vietyään onkivapansa mökille Gustaf istahti katselemaan taisteluharjoituksia kentälle. Miekkailu oli hienoa seurattavaa, mutta hän itse oli siinä surkea. Jousiammunnassa hän oli parempi, nykyajan tarkkuusammunnassa myöskin. Valitettavasti viimeksimainittu ei oikein sopinut leirille. Mokomatkin jumalat, eivät seuraa aikaansa vaan pistävät jousilla ja...
Taivas jyrähti uhkaavasti.
"Juu juu, anteeksi" Gustaf murahti hiljaa.
"Mitäs mutiset?" kaunis ääni kysyi hänen vierestään. Gustaf käänsi pääntään ja käänsi sen heti pois huomattuaan sen olevan yksi Afroditen tyttäristä.
"Älä huoli, en tee sitä" tyttö naurahti.
"Ai, se olit sinä. Anteeksi, mutta päätäni särkee vieläkin sisartesi ansiosta" Gustaf sanoi käännettyään päänsä takaisin niin nopeasti että kaulassa naksahti hiljaa.
"Olen pahoillani heidän puolestaan, he eivät oikein..." Omppuli sanoi yrittäen keksiä sopivia sanoja.
"Nojaa, mitäs olen näin uskomattoman komea" Gustaf sanoi ja molemmat nauroivat hetken aikaa.
"Mitäs täällä naureskellaan?"

Omppuli ja Gustaf kääntyivät katsomaan, kun yksi tyttö lopetti juuri miekkataistelunsa ja tuli heidän luokseen leveästi hymyillen - hän oli voittanut.
"Ei mitään erityistä. Oli hyvä kamppailu?" Gustaf kysyi ja yritti tunnistaa mustahiuksisen, häntä vanhemman tytön, joka oli juuri pysähtynyt heidän eteensä. Tällä oli pitkähihainen mustavalkoinen paita, mustat caprit ja vihreä huivi. Silmät olivat todella tumman harmaat ja pitkä miekka heilui kepeästi lanteilla. Kenkiä tytöllä ei ollut.
Tyttö virnisti. "Miltä näyttää?" Hänen kilpakumppaninsa oli täynnä ruhjeita ja hän mulkoili tyttöä kiukkuisena. Yksi Areen lapsista, Gustaf veikkasi.
Omppuli katsoi tyttöä tutkivasti. "Oletko sinä Zenzibar, Athenen tytär?"
Tyttö nyökkäsi ja istahti myös maahan.
"Eikö teillä pitäisi olla vaaleat hiukset?" Gustaf kysyi hetken mietinnän jälkeen. Hän ei ollut nähnyt leirillä yhtään mustahiuksista Athenen tytärtä koskaan ennen, vaikka jotain tuttua tytössä silti oli.
Zenzibar nauroi. "Hiukseni ovat värjätyt. Gustaf, etkö sinä muista minua? Mietipä neljä vuotta taaksepäin, kun saavuit tänne? Ketä vastaan ottelit ensimmäisen miekkataistelusi?"
Gustaf mietti hetken ja punastui sitten. " Ai niin... Silloin sinulla oli vielä vaaleat hiukset."
"Värjäsin nämä viikko sitten ja nyt jo alkaa näkyä juurikasvua!" Tyttö näytti nyreältä. "Ärsyttävää. Vaikea erottua joukosta, kun hiukset kasvavat jotain supervauhtia!"
Omppuli katsahti Zenzibarin kaulaan, mutta tällä ei ollut siinä pantaa. "Kauanko olet ollut täällä?"
Zenzibar vilkaisi omppuliin. "Kuusivuotiaasta."
Gustaf ja Omppulin ilmeet olivät yllättyneet.
"Kuinka vanha olet nyt?" Gustaf kysyi, mutta Zenzibar vain iski hänelle silmää ja sanoi: "Tarpeeksi vanha." Ennen kuin käveli pois.

[No joo. Aika turha viesti sinänsä, mutta sainpahan itseni soppaan mukaan xD]

"Kumpi teistä voitti sen miekkaottelun?" Omppuli kysyi Zenzibarin lähdettyä.
"No arvaa vain" Gustaf huokaisi silmiään pyöräyttäen, "siitä tappiosta sainkin vähän kammoa miekkailun harrastamiseen. Ei oikeastaan muuten mutta silloin oli aika pirusti yleisöä nauramassa"
"Vai niin. Huvittaako kokeilla?" Omppuli kysyi nyökäten kahta maassa lojuvaa miekkaa kohti.
"Äh, ei. En halua nöyryttää itseäni" Gustaf sanoi.
"Tule nyt" Omppuli väitti vastaan ja veti pojan pystyyn.
"No jaa" Gustaf huokaisi alistuneena ja nosti toisen miekan. Hän torjui kaksi tytön ensimmäistä iskua mutta kolmas iski miekan hänen kädestään.
"Suojaat liikaa. Ennen viimeistä iskua sinulla olisi ollut tilaisuus lyödä" tyttö neuvoi.
"Mahdollisesti. Noh, yritetään uudestaan" Gustaf sanoi yrittäen olla välittämättä joukosta joka heidän taisteluaan seurasi.
Gustaf suojasi yhden iskun ylhäältä, toisen vasemmalta ja ennenkuin Omppuli ehti iskeä kolmannen kerran, hän iski miekan kärkeen pyöräyttäen tätä maata kohti ja iski seuraavalla iskulla aseen tytön kädestä.
"Oikein hyvä" Omppuli hymyili.
"Eikä ollut, sinä löysäilet" Sieppeli huomautti puskiessaan esiin väkijoukosta, "kokeiles tätä" hän sanoi ja iski Gustafia vastaan niin nopeita iskuja ettei poika ehtinyt tehdä mitään muuta kuin pitää asettaan pystyssä, ja neljännen iskun jälkeen miekka oli jälleen maassa.
"Jättäisit miekkailun suosiolla, jokipoju" Sieppeli huomautti aplodien pauhaessa. Gustaf nielaisi muutaman myrkyllisen vastauksen ja kääntyi lähteäkseen takaisin mökille.

Mutta sitten hän tunsi käden olkapäällään. Hän kääntyi ja näki Omppulin.
"Ei miekkailu ole tärkeintä", Omppuli sanoi lohduttavasti. Sieppeli tuhahti kuin ollakseen eri mieltä. Gustaf kohautti olkapäitään.
"Sankarille se on", Gustaf vastasi, mutta Omppuli pudisti päätään.
"Oikea sankari osaa arvostaa muitakin asioita. Ystävyyttä, luottamusta, rohkeutta ja tietenkin rakkautta", Omppuli sanoi hymyillen ystävällisesti. Tällä lauseella Omppuli sai enemmänkin kuin yhden tuhahtamaan. Ne kuuluivat Areen lapsien joukosta.
"Painu kohentamaan ulkonäköäsi, näistä asioista et ymmärrä mitään!" eräs Areen poika huudahti ja Omppuli irrotti otteensa Gustafin olkapäästä, kuin tämä olisi polttanut häntä. Sitten hän kääntyi huudahtajaan päin.
"Ahaa niinkö? Mikä sinä siitä olet päättämään?" Omppuli huudahti.
"Afroditen lapset eivät ole syntyneet sotureiksi", poika jatkoi ja Omppuli näytti entistä vihaisemmalta. Mutta sitten hän hymyili ja käveli pojan luo hitaasti kevein askelin.
"Mutta tietenkin, olethan sinä oikeassa. Mitä minä oikein ajattelin", Omppuli sanoi ja poika katsoi häntä hämmentyneenä.
"Kerrohan komistus, mikä sinun nimesi on?" Omppuli kysyi viettelevästi ja sipaisi pojan poskea.
"M-mikael", poika vastasi ja hänen polvensa tutisivat. Omppulin hymy leveni ja hän tuli vielä lähemmäs ja poika työnsi päätään itsekin lähemmäs valmiina suutelemaan, mutta äkkiä hän makasikin maassa pidellen nenäänsä. Omppuli seisoi hänen yläpuolellaan näyttäen julmalta.
"Kaikki ei ole siltä miltä näyttää ja kuten varmaan itsekin ymmärrät", Omppuli kumartui lähemmäs Mikaelia, joka näytti kauhistuneelta. "Olisin voinut pistää sinut tekemään mitä vain. Älä siis aliarvioi muita kun et heidän voimiaan tunne."
Afroditen tytär suoristui ja kääntyi sitten muihin päin, jotka kaikki tuijottivat häntä. Kukaan ei sanonut mitään ja Omppuli käveli pois ja kaikki kuiskivat hänen jälkeensä. Mikael kömpi pystyyn ja hän näytti vihaiselta ja nöyryytetyltä. Pikku hiljaa kaikki hajaantuivat kukin mennessään tekemään omia puuhiaan.

Omppulin lähdettyä Gustafkin päätti kaikota paikalta ennenkuin huomio keskittyisi jälleen häneen. Hän haki jousiammuntapaikalta kaarijousen ja nuolia ennenkuin palasi taas vakiopaikalleen joen viereen, pahemmin välittämättä siitä että ilta oli jo laskeutumassa ja ötökät piinaisivat häntä taatusti. Matkalla hän nappasi vanhasta männystä levyn kaarnaa. Istahdettuaan hyttysien välipalaksi hän teki kaarnasta pienen kaarnaveneen jonka laski jokeen. Vesi oli tyyntä, mutta miksi se häntä hetkauttaisi? Parissa sekunnissa joki virtasi jo reippaasti pistäen kaarnalaivan matkaan.
"Souda souda venettäsi..." Gustaf lauloi hiljaa vetäessään nuolen kaarijouseen. Kaarnalaiva eteni suoraa jokea pitkin yhä kauemmaksi.
"Itse asiassa se on purjevene, ei soutuvene" huvittunut ääni sanoi sivusta. Sieppeli istui puron toisella rannalla kaarijousi kädessään.
"Mitä sinä haluat?" Gustaf huokaisi kyllästyneesti.
"Huomasin sinun hakevan jousen. Ajattelin päihittää sinut toisenkin kerran" Sieppeli hymyili.
"Miksi? Eikö kerta riitä?" Gustaf huokaisi. Sieppeli myhäili pudistaen päätään.
"Ole niin hyvä" poika sanoi ja osoitti loittonevaa kaarnavenettä. Matkaa oli ainakin kolmekymmentä metriä.
"Haastavaa" Sieppeli sanoi ja nosti joustaan, vetäen nuolen taaksepäin ja tähdäten. Nuoli viuhahti ilmojen halki ja raapaisi kaarnaveneen perää. Sieppeli katsoi voitonriemuisesti Gustafia, joka katseli venettä kiikareilla.
"Raapaisit sen perää. Ei hullummin" hän sanoi, heitti kiikarit Sieppelille ja nosti itse joustaan. Nuoli lensi viheltäen ja upposi keskelle laivaa.
"Ei voi olla totta. Fuskasit jotenkin. Käskit joen tehdä jotain. Siirtää laivaa tai jotain" Sieppeli sanoi epäuskoisena.
"Miten vaan. Jos suot anteeksi..." Gustaf mumisi. Sieppeli loi tähän epäilevän katseen mutta lähti kuitenkin. Gustaf veti uuden nuolen jouseen...
"Hieno osuma" Omppuli sanoi hänen takaansa.
"Jeesus! Onko pakko säikäytellä" Gustaf hätkähti.
"Mikset ampunut jousiammuntaradalla? Olisi mennyt muiltakin epäilijöiltä luu kurkkuun" Omppuli sanoi istuen hänen viereensä.
"En tykkää ammuskella julkisesti" poika sanoi kohauttaen olkiaan.
"Sinä pimität hyviä puoliasi" tyttö sanoi katsellen kuinka nuoli lensi ja pudotti läheisen kuusen latvasta kävyn. Tuli hetken hiljaisuus.
"Kiitos siitä taisteluharjoituksissa tapahtuneesta" Gustaf sanoi hiljaa.
"Ei se mitään. Olen jo kauan halunnut tehdä jotain tuollaista niille Areen lapsille" Omppuli sanoi virnistäen ilkikurisesti. Gustaf hymähti ja ampui nuolen ylöspäin, katkaisten lahosta puusta oksan, joka tippui suoraan pusikkoon. Ja pusikosta kuului rusahdus ja "Auts"
"Mitä helkkaria?" Gustaf ihmetteli.

Pusikossa oli nymfi, joka piti kädessään Gustafin nuolta ja katsoi tätä murhaavasti.
"Anteeksi!" Gustaf huudahti, kun Nymfi heitti nuolen maahan ja katosi metsään jupisten jotain junteista. Sitten Gustaf kuuli taas naurua takaansa ja kun hän kääntyi katsomaan, hän sai huomata olevansa jälleen Zenzibarin naurun kohteena.
"Anteeksi", Zenzibar virnisti. "Nymfit ovat huvittavia."
"Mistä sinä aina ilmestyt?" Gustaf ihmetteli.
Zenzibar kohautti olkiaan ja heilautti mustat hiuksensa taakse. "Sieltä täältä. On kiva olla perillä siitä mitä leirillä tapahtuu. Herra D on taas vähän äreänä."
Omppuli tuhahti. "No ei se nyt mitään uutta ole!"
Zenzibar hymyili ja iski silmää. "Niinhän sitä luulisi." Tyttö lähti kävelemään mäkeä ylös päin ja puolivälissä hän kääntyi ympäri. "Tuletteko te?"
Omppuli katsahti Gustafiin, joka kohautti olkiaan ja he lähtivät seuraamaan Zenzibaria.
Jo kaukaa he kuulivat kun Dionysos huusi jotain Kheironille, kentaurille, joka opetti lapsia puoliveristen leirillä. "Sinä et voi olla tosissasi Kheiron! Se lapsi ei ole valmis tänne, enkä usko että muutkaan jumalat hyväksyisivät tätä!"
"Älä viitsi D, hän sopii tänne ihan samalla lailla kuin kuka tahansa muukin", Kheiron sanoi rauhallisesti. "Miksei sopisi?"
"Koska", Dionysos hiljensi ääntään, ja Zenzibar kumppaneineen kuuli hänet vain vaivoin, heidän piilouduttuaan ikkunan alle. "hän ei ole puoliverinen!"
Kheironin ääni oli tiukka. "Siksi häntä onkin suojeltava paremmin kuin ketään toista! Oraakkeli -"
"Hiiteen koko Oraakkeli! Minä en halua sitä kakaraa tänne, näissä puolikkaissakin on tarpeeksi harmia, puhumattakaan uudesta jumalasta!" herra D huusi ja Omppuli ja Gustaf haukkoivat henkeään. Zenzibar virnisti.
"Tiedätkö sinä kenestä he puhuvat?" Omppuli kysyi ihmeissään Zenzibarin reaktiosta.
Zenzibar hymyili. "Tietysti tiedän."
Gustaf näytti ärtyneeltä. "Haluaisitko kertoa sen meillekin?"
"He puhuvat pikkuveljestäni", Zenzibar sanoi ja virnisti taas.

[Onko uuden jumalan luominen kiellettyä? Halusin jotain erikoista tähän tarinaan, ettei se vaan jummaa siinä, että me pyöritään tuolla leirillä ja puhutaan paskaa ;D]

Omppuli ja Gustaf katsoivat Zenzibaria ihmeissään. Omppuli oli juuri kysymäisillään jotain kunnes hänet keskeyttettiin:
"Niin, Zenzibarin pikkuveli on tulossa tänne huomenna, jos Kheiron saa tahtonsa läpi," Nat totesi kävellessään kolmikkoa kohti.
Omppuli mulkaisi häntä muistaen Natin viimeisimmän tekosen. Tämä ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota vaan katseli Zenzibaria peittelemättömän uteliaasti.
"Saanen kysyä, kuka velipuolesi on?" Nat kysyi tuijottaen yhä Zenzibaria.
"Hän-"
Sen pidemmälle ei Zenzibar ehtinyt puhua, koska hän oli huomannut Mikaelin kuuntelevan heitä lähistöllä:" Puhutaan myöhemmin."
Niine hyvineen Zenzibar marssi pois mulkaisten erittäin vihaisesti Areen poikaa, joka kavahti katsetta.
"Oli siitäkin paljon iloa," Nat tuhahti ja kääntyi hymyilemään Gustafille ja Omppulille," Jos ette pahastu niin menisin uimaan. Nähdään illalla!" Nat huiskutti kättään juostessaan pois.

[Juu, inspis loppui kesken ja samoin aika(tällä kertaa)]

"Uusi jumala. Voiko se olla mahdollista?" Gustaf kysyi.
"En tiedä. Vaikuttaa epätodennäköiseltä... uusia jumalia ei tietääkseni ole syntynyt pitkiin aikoihin. Ja jos oliskin, hänet kyllä lähetettäisiin jonnekin muualle. Jumala lähetetään puolijumalien leirille maan pinnalle? En usko" Omppuli sanoi terävästi.
"Miksi sitten polle väittää tämän olevan jumala? Ja Zenzi?" Gustaf ihmetteli katsoen tyttöä joka riiteli Areen pojan kanssa.
"Se voi olla mitä vain. Otetaan selvää" Omppuli ehdotti.
"Onko se meidän asiamme?" Gustaf kysyi huolestuneena.
"Osittain. Onhan tässä kyse tästä leiristä, jonka asukkaina me olemme. Ja onko sillä väliä?" Omppuli sanoi hymyillen ja tarjoten kättään Gustafille.
"No jaa..." poika mutisi hymyn kohotessa väkisinkin tämän kasvoille ja tarttui ojennettuun käteen.


Uhkailtuaan Mikaelia tarpeeksi Zenzibar oli huomannut Gustafin ja Omppulin keskustelevan mietteliäästi ja välillä katsahtaen häneenpäin.
Pahus soikoon, nuo kaksi ovat liian uteliaita, Zenzibar mietti huokaisten.

Äkkiä kello soi ilmoittaen, että piti lähteä syömään. Omppuli ja Gustaf hyvästelivät nopeasti toisensa ja lähtivät mökkiläistensä luokse. Kaikki kulkivat jonossa vanhin etummaisena tai puolestaan se, joka oli ollut leirillä pisimpään. Ensin tuli Athenen mökkiläiset, jonka jonoa johti Zenzibar, seuraavaksi tuli Areen lapset Mikael johtaen heitä pitäen kasvoillaan jääpussia kävellen rivakasti eteenpäin ja seuraavaksi Hefaistoksen mökin asukkaat, Hermeksen ja niin edelleen. He tulivat ruokalaan ja kaikki istuivat omiin pöytiinsä. Mökki numero 11, eli Hermeksen pöydässä oli ahdasta kuten aina. Ruokaa heille toi metsänymfi. Juuri tyypillistä jumalten ruokaa. Hedelmiä, viinirypäleitä, yksi kimpale lihaa, juustoa ja juomaksi jokainen sai mitä halusi sanomalla sen ääneen ja pikari täyttyi sillä juomalla. Ensin kuitenkin kaikkien piti nousta ja uhrata osa ruuastaan omalle jumalalleen. Gustaf käveli tulisijan luokse ja kaapi puolet ruuastaan hiukan alakuloisena tuleen.
"Asopos, ota uhrilahjani vastaan", Gustaf mutisi ja hetken hän haistoi märkien heinien ja kasvien tuoksun, joka sai hänet kaipaamaan joen rannalle, mutta hän palasi paikalleen ja antoi muiden uhrata ruokansa. Omppulikin antoi Afroditelle uhrilahjansa haistaen ruusut ja lämpimän kesäyön. Nat taas haistoi tuulen tuomia tuoksuja, jokainen oli omanlaisensa. Kun kaikki olivat uhranneet ruokansa jumalalleen, nousi herra D seisomaan.
"No niin. Taas te olette paikalla ja en sano, että olisin iloinen teidät nähdessäni, koska minua ei voi vähempää kiinnostaa teidän vähäpätöiset puuhanne ja juttunne. Syökää!" herra D sanoi ja istahti paikoilleen, mutta kukaan ei taputtanut, mutta ei herra D aplodeja odottanutkaan. Kaikki alkoivat syömään ruokaansa ja puheensorina täytti huoneen.

Ruokailun jälkeen Omppuli ja Gustaf lyöttäytyivät taas yhteen ja lähtivät metsälle päin. Sieppeli oli päättänyt mennä hankkimaan peilin, josta hän ja Omppuli olivat sopineet. Nat taas oli kuullut tuulelta mielenkiintoisen pätkän Gustafin ja Omppulin keskustelua ja päätti seurata heitä. Nat pysytteli sopivan etäällä, etteivät he nähneet häntä, mutta niin, että hän näki heidät ja mahdollisesti heidän kääntyessään, hän pystyisi loikkaamaan helposti piiloon. He tulivat joelle ja katselivat tiiviisti ympärilleen ja Nat piiloutui puun taakse.
"Luuletko, että joku seurasi meitä?" Omppuli kysyi Gustafilta hiljaa, joka tarkkaili yhä metsää.
"En usko. Yleensä ruokailun jälkeen kaikki palaavat mökkeihinsä. Ei kukaan viitsi enää ulkona liikkua", Gustaf vastasi.
"Selvä. Eli, jos tämä niin sanottu jumala on oikeasti Zenzibarin pikkuveli niin miksi ihmeessä hän tulisi tänne?" Omppuli kysyi.
"Siskonsa takia?" Gustaf ehdotti, mutta Omppuli torjui ehdotuksen.
"Ei. Yleensä jumalat eivät seurustele puolisisarustensa kanssa puhumattakaan siitä, että he tulisivat näiden takia paikkaan jossa ei ole muita jumalia jos siis herra D:tä ei oteta lukuun, eikä hän minusta nyt ole kovin miellyttävää seuraa. Jumalana hän kuuluisi Olympokselle", Omppuli sanoi ja Gustaf näytti mietteliäältä.
"Ehkä hänet on karkotettu?" Gustaf sanoi.
"Miksi Kheiron haluaisi karkotetun jumalan tänne?" Omppuli esitti vastakysymyksen.
"Suojelemaan leiriä", Nat sanoi viitsimättä enää piileskellä. Omppuli ja Gustaf hätkähtivät ja he mulkoilivat Natia.
"Minä inhoan salakuuntelijoita", Omppuli sanoi inhoavasti.
"Niin minäkin, mutta se ei nyt ole olennaista", Nat sanoi ja Gustaf katsoi häntä jännittyneenä.
"Suojelemaan miltä?" Gustaf kysyi ja Nat kohautti olkapäitään.
"Siitä Kheiron ja herr D vaikenivat. Niin kuin sanotaan, kaikkia nimiä ei kannata sanoa ääneen, saa ukkosen jylisemään ja pahoja olentoja ilmestymään", Nat sanoi salaperäisesti. Sitten kolmikko oli hiljaa.
"Leiri voi siis olla vaarassa?" Omppuli sanoi. "Mikä sitä sitten uhkaisi?"
"Mikä vain. Onhan niitä hirviöitä aikamoinen liuta", Nat sanoi ja sitten hän huokaisi haaveksivasti. "Kunpa saisin nitistää joskus yhdenkin." Omppuli katsoi häntä moittivasti.
"Hirviöt eivät ole leikin asia, ne ovat oikeasti vaarallisia", Omppuli sanoi ja Nat pyöräytti silmiään ja Gustaf virnisti.
"Ei olisi uskonut kuulevansa tuota Afroditen tyttären suusta. Hirviöthän eivät ole kiinnostuneita teistä", Nat sanoi ja kuulosti hiukan omahyväiseltä.
"No minusta se on vain hyvä", Omppuli sanoi.
"Parasta palata mökeille. Alkaa tulla pimeä", Gustaf sanoi katsoen taivaalle, jonne oli ilmestynyt tähtiä.
"Hyvä idea", Omppuli sanoi ja kolmikko hajaantui.

Illallisella kun Sieppeli oli uhrannut kauniin punaisen suklaatetun mansikan Hermeelle, oli hän itsekseen pyytänyt hiljaa kahta asiaa: Että isä opastaisi hänet turvallisesti kohteeseensa ja takaisin, ja että Dionysos nukkuisi kerrankin yöllä kunnolla. Olisi sekin kärttyilijä välillä pirteä aamulla. Tuli oli vastannut pyyntöön lehauttamalla Sieppelin nenään palaneen suklaan tuoksun ja siitä tyttö tiesi, että Hermes oli kuullut. Vastauksesta ei tietoa.

Kun Sieppeli näki erään puun oksalta Omppulin, Gustaffssonin ja Natin lähtevän purolta hän tiesi kellon olevan jo tarpeeksi. Hän odotti vielä, että näki Natin menevän Hermeen mökkiin, tarkistaakseen vain ettei saisi häntä seurakseen ja kun ovi meni tuulitytön takana kiinni, Sieppeli hyppäsi alas ja tähyili vielä ympärilleen. Ei toistaiseksi ketään. Sieppeli pisti sulan suuhunsa, ettei se tippuisi ja lähti juoksemaan kohti valitsemaansa kohdetta: Sitä rakennusta missä Dionysos nukkui, jos nukkui.
Jos Dionysos oli takavarikoinut Omppulin peilin, hänen oli täytynyt viedä se sellaiseen paikkaan minne ei varmasti yksikään leiriläinen uskaltaisi: Omaan makuuhuoneeseensa.
Jos taas Kheiron oli sen vienyt, se saattoi olla jossain selvemmässä paikassa, mutta Sieppeli ei uskonut Kheironin vievän jumalallisia esineitä. Siksi Sieppeli suuntasi Dionysoksen makuuhuoneeseen, tietäen, jos epäonnistuisi, hänet muutettaisiin tomaatiksi ja sitten poltettaisiin neljästi tiskiämpärissä. Tai pahempaa.
Sieppeli tömähti tarkoituksella kuistin kaiteeseen ja tutki ympärilleen. Sisältä kuului vienoa kuorsausta, mikä oli aika ihme, sillä ei uskonut Dionysoksen kuorsaavan vienosti, taikka sitä, että hän nukkuisi näin lähellä ikkunaa. Tai mitään. Hyvä puoli oli, että jos kuorsaus kuului viininjumalalle, Sieppelin rukoukseen oli vastattu. Sieppeli hyppäsi kaiteen yli, hiipi ovelle ja tarttui kahvaan niin varovasti, että olisi luullut hänen luulevan sen räjähtävän. Ovi kuitenkin aukesi äärimmäisen helposti ja äänettömästi. Tyttö astui sisään peläten lattian narahtavan ja huomasi kuorsauksen kovenneen. Nyt äänestä jo tunnisti kuorsaajan ja ihan oikea henkilö se oli. Sieppeli lähti suunnistamaan äänen tulosuuntaan ja hämmästeli hökkelin sisäosaa, missä hän ei ollut - eikä varmasti kukaan muukaan leiriläinen - ikinä käynyt. Se näytti ihan puutarhavarastolta, jossain saattoi olla pusseittain multaa, seinillä roikkui maanviljelysasiota ja aina siellä täällä oli Colatölkkejä tai rikkinäisiä, pölyisiä viinipulloja. Sieppeli tajusi kuorsauksen kuuluvan hänen yläpuoleltaan ja silloin hän irvisti. Hän ei kestänyt kuorsausta, Hermeen mökissä noin joka toinen yö hän meni pistämään jollekkin suukapuloita sun muuta keskeyttääkseen kuorsauksen. Ja jos itse herra Viininjumala kuorsasi noin paljon, Sieppeli ei halunnut kuvitellakkaan miltä kuulosti Diosynoksen mökissä, jos kaikki lapset kuorsasivat yhtä kovaa.
Lattia narahti yllättäen hänen jalkojensa alla, mikä herpaannutti jo väsyneen Sieppelin ajatuksistaan. Kuorsaus loppui ehkä sekunniksi, kuului ison miehen kyljen käännöstä kuuluvia rapinoita ja sitten se taas jatkui. Sieppeli huokaisi helpotuksesta äänettömästi ja laski mielessään, että matkaa oli enää kaksi metriä. Noin.
Diosynoksen ovi oli raoillaan ja siitä näki sisälle. Sieppeli työnsi varovasti ovea ja se myös tuntui aukenevan kuin itsestään. Tytön oli pakko tarkistaa, ettei Nat vain tullut mukaan, kun kaikki tuntui olevan niin helppoa. Sitten hän näki sen: Aivan Dionysoksen sängyn vieressä, laatikko missä luki "Takavarikoitua (palauta joskus, jos jaksat)" Laatikko oli pahvista ja se näytti olevan täynnä aseita sun muuta. Jonkin vaarallisen näköisen tavaran alla näkyi peili, joka oli kaiketi Omppulin peili. Sieppeli asteli varovammin mitä ikinä olisi kyennyt lähemmäs ja tuijotti silmä kovana Dionysosta, joka nukkui leveästi pienellä yhdenhengen sängyllään peitto potkittuna sieltä pois. Sieppeli kiitti onneaan, että jumala nukkui boxereissa. Sieppeli astui vahingossa taas natisevalle lankulle. Hän sukelsi sängyn viereen niin pieneksi ja likelle sängyä kuin pystyi kun Dionysoksen kuorsaus lakkasi taas. Kuului epämääräistä mutinaa ja raapimista, kun jumala kääntyi taas. Sieppelin sydän hakkasi tuhatta ja sataa kun hän kurkotti laatikkoon ja veti sieltä ensimmäisen esineen mikä sattui käteen.
Siinä! Kahva tuntui sopivalta Afroditen peiliin, joten Sieppeli otti sen. Se ei ollut se. Laatikosta kuului silloin esineiden ryminää kun ne järjestyivät uuteen järjestykseen. Dionysos hätkähti, jolloin Sieppeli säikähtäneenä hyppäsi ylös, nappasi oikean esineen laatikosta mennessään ja juoksi pois, mahdollisimman kauas koko talosta ratsastustallien taakse ja vasta siellä hän hengitti. Sieppeli katsoi peiliä. Siinä roikkui lappu, missä luki: "Peili (Afrodite), Takavarikoitu 27.5.-09, Omppuli, Afroditen tytär." Sitten hän tajusi pitelevänsä sitä ensimmäistäkin tavaraa vielä. Hitto, mitä hän nyt tekisi jos jäisi kiinni! Sieppeli luki siinä roikkuvan lapun: "Laajeneva keppi (Hermes), Takavarikoitu 4.3.-91, Eseus, Hermeksen poika." Oliko Dionysos takavarikoinut vuonna 1991 jonkun Eseuksen kepin, jonka hän oli saanut isältään, mutta ei ollut palauttanut.
"Leirillä ei ole kerään Eseusta..." Sieppeli sanoi puoliääneen. Olihan se kuitenkin Hermekseltä... Ja takavarikoitu... Ja nyt varastettu... Ja jos hän palauttaisi sen, hän kuolisi... Ehkä oli parempi... Että hän piti sen itsellään. Samaa sukuahan tässä ollaan, oikeastaan sisaruksia. Ei kai kukaan suuttuisi ja jos tämä Eseus sattuisi tulemaan, Sieppeli voisi palauttaa sen.

Zenzibar istui mökin 6 portailla ja mietti seuraavaa päivää. Hänen - ja kaikkien muiden Athenen tyttärien ja poikien - veli olisi tulossa leirille. Mitäköhän siitä seuraisi ja miten muut suhtautuisivat?
Zenzibar huomasi, miten tumma hahmo liikkui yössä kohti mökkiä 11 ja hän virnisti. Tyttö pisti juoksuksi ja hyppäsi Sieppelin selkään. Tämä kiljaisi ja kääntyi ympäri nyrkit ojossa. Zenzibar nauroi ja perääntyi kädet ylhäällä.
"Hei."
"Hullu!" Sieppeli mulkoili Zenzibaria vihaisesti. "Mikset ole nukkumassa niinkuin kaikki muutkin?"
Zenzibar kohotti kulmiaan. "Kaikki?"
Sieppeli tuhahti. "No minun lisäkseni."
"Muuten vain. Tykkään yöstä."
"Etkö pelkää jääväsi kiinni? Kheiron ei tykkää, jos leiriläiset hortoilevat täällä öisin. Herra D:stä nyt puhumattakaan!" Sieppeli kuiskasi ja vilkuili ympärilleen toivoen ettei hänen huutonsa ja heidän keskustelunsa ollut herättänyt ketään.
"En ole ainakaan vielä jäänyt kiinni. Mutta minua kiinnostaisi tietää, eikö SINUA pelota hiippailla D:n huoneessa keskellä yötä?"
"Ei." Sieppeli vastasi yksinkertaisesti. "Hyvää yötä, minä menen nyt."
"Öitä." Zenzibar virnisti Sieppelin selälle ja kääntyi itsekin kohti mökkiä mennäkseen nukkumaan.
Yhtäkkiä hänen takaansa kuului kylmä ääni: "Miksei neiti Zenzibar ole nukkumassa?"
Zenzibar kääntyi ja näki Herra D:n seisovan edessään, naurettava siniraidallinen yöpuku päällään.

[jos loppua ei lasketa, niin olipa hyödytön jatko.... ]

"On tämä nyt kumma kun te penskat ette mene ajoissa petiin. Kolmas tänään..." Dionysos mutisi taluttaen Zenzibaria mökkiinsä.
"Kolmas?" Zenzibar ihmetteli.
"Niin. Nämä kaksi kävelivät rannalla" Dionysos mutisi avaten ovensa. Gustaf ja Omppuli seisoskelivat siellä hiukan syyllisen näköisinä. Vain hiukan.
"Mitä te täällä...?" Zenzibar aloitti ihmetyksensä, mutta raivostunut herra D keskeytti.
"Nyt olet hiljaa! Kun ei saa enää edes yöuniaan rauhassa nukkua, niin jo menee peli mahdottomaksi! Te kolme ilmoittaudutte huomenna tiskaamaan heti aamupalan jälkeen. EI VASTAVÄITTEITÄ!" tämä huusi ja kirjaimellisesti heitti kolmikon ulos.
"Tiskaamaan? Voi ei..." Zenzibar huokaisi, sillä tiesi kyllä kokemuksesta tiskauksen laadun.
"Ei kuulosta kamalalta" Gustaf huomautti.
"Tietäisitpä vain. Mistä te muuten jäitte kiinni?" Zenzibar kysyi.
"Olimme rannalla kävelemässä ja..." Gustaf mutisi jotain epäselvää lauseen loppuun.
"Vai niin. No huomenna joudutaan kolmestaan paahtumaan tiskihommissa" Zenzibar tuhahti ja painui mökille.
"Paahtumaan?" Gustaf ihmetteli.


"Aivan... paahtumaan" Gustaf huokaisi seuraavana aamupäivänä heidän pestessään astioita laavassa. Käsineet ja essu estivät heitä palamasta, mutta kuumuutta nekään ei vieneet. Harpyijat kantoivat heille yhä uusia astioita. Ainakun he luulivat saaneensa homman päätökseen, harpyijat toivat heille uuden kasan pestävää. Kuumuus tuntui yhä pahemmin.
"Mitä luulette, kiduttavatko ne meitä tahallaan?" Gustaf huokaisi harpyijan kantaessa viidettä uutta tiskilastia.

"Todennäköisesti", yleensä iloinen Omppuli sanoi synkästi ja hankasi lautasia. Zenzibar oli aivan yhtä tyytymättömän näköinen. Uusi lautaspino paukahti heidän eteensä ja he väistivät lentävää laavaa.
"Yh", Omppuli sanoi, mutta tarttui uuteen lautaseen hiki valuen hänen otsallaan. Muut kaksi olivat aivan yhtä kuumissaan.
"Seuraavalla kerralla en halua jäädä kiinni", Zenzibar mutisi ja hinkkasi pikareita.
"Jos eletään siihen saakka", Gustaf sanoi ja toiset kaksi irvistivät.
"Toivottavasti Sieppelilillä on peilini", voihkaisi Omppuli kuumuuden yltyessä. Gustaf ja Zenzibar katsahtivat häneen.
"Mikä peili?" he kysyivät yhteen ääneen.
"Minun taikapeilini jonka sain äidiltä 12-vuotis lahjaksi", Omppuli selitti ja ymmärrys valaisi Gustafin ja Zenzibarin kasvot.
"Näyttääkö se kenties ken on maassa kaunehin?" Zenzibar kysyi kärkkäästi ja Gustaf tyrkkäsi häntä kyynärpäällään. Omppuli näytti hiukan loukkaantuneelta.
"Ei, mutta ei se sinulle sitä paitsi kuulu. Se on minun ja äidin välinen asia", Omppuli sanoi ja Zenzibar tuhahti.
"Miten vain."
"Oletteko te läheisissä väleissä?" Gustaf kysyi unohtaen hetkeksi lautaset. Omppuli katsoi häntä yllättyneenä.
"Emme mitenkään erityisemmin. Useat lapset saavat vanhemmiltaan lahjoja, jotka auttavat elämässä. Etkö sinä muka ole saanut?" Omppuli kysyi ihmeissään.
"Olenhan minä", Gustaf vastasi, muttei puhunut asiasta enempää. Zenzibar ei vastannut kysymykseen mitään. Onneksi muuan satyyri tuli hakemaan heidät pois vaikka harpyijat näyttivätkin tyytymättömiltä heidän suorituksestaan. Omppuli suorastaan syöksyi ulos.
"Aah, ihana raikas, viileä ilma!" Omppuli henkäisi ihastuneena ja muut kaksi nyökyttelivät ollen samaa mieltä hänen kanssaan. Omppulin iloksi Sieppeli tuli heitä kohti ja ojensi peilin Omppulille, joka hihkui ilosta.
"Kiitos kiitos! Tässä", Omppuli sanoi ja ojensi rahan Sieppelille, joka tutkaili sitä tyytyväisenä. Kaunis peili kiinnitti Gustafin ja Zenzibarin huomion. Se näytti kultaiselta ja aivan kuin sen varteen olisi upotettu jalokiviä. Takaosaan oli tehty upeita kuvioita.
"Mitä se tekee?" uteli Gustaf, mutta Omppuli työnsi peilin taskuunsa hymyillen pahoittelevasti Gustafille.
"Ehkä saat joskus tietää, muttet vielä. Kiitos vielä kerran Sieppeli", Omppuli sanoi ja käveli pois heidän luotaan. Zenzibar kääntyi Sieppelin puoleen.
"Tekikö se peili mitään?" Zenzibar kysyi ja Sieppeli pudisti päätään.
"Ei. Näyttäisi vaativan jonkun tietyn sanan tai sitten sitä voi käyttää vain Omppuli", Sieppeli sanoi ja he olivat hetken hiljaa.
"No oliko tiskaus mukavaa?" Sieppeli kysyi virnistäen. Zenzibar ja Gustaf voihkaisivat.
"Ei todellakaan. Kaikkiko teitävät?" Zenzibar kysyi.
"No totta kai, mutta hämärämpää on se mitä te teitte yöllä", Sieppeli sanoi vihjaten selvästi heitä kertomaan hänellekin viime yön tapahtumat.
"Krhm niin minä voisinkin mennä tästä öh, miekkailuharjoituksiin!" Gustaf sanoi ja kiiruhti nopeasti pois paikalta. Sieppeli katsoi hänen peräänsä otsa rypyssä.
"Minä kun luulin, että hän vihaa miekkailua", Sieppeli sanoi yllättyneenä Zenzibarille, mutta tämä oli jo kadonnut.
"Tyypillistä", Sieppeli tuhahti ja lähti itse takaisin mökkiinsä.

Jätettyään Zenzibarin ja Sieppelin Gustaf suuntasi joelle, heitti kengät ja lippalakkinsa rannalle ja kahlasi vedessä. Hän kumartui ja huuhteli kasvonsa, ja kun hän ojentui hän näki jälleen Sieppelin vastarannalla.
"Mitä nyt taas?" poika kysyi varuillaan.
"Haluan uuden jousiammuntakilpailun. Oikealla radalla" Sieppeli sanoi.
"Miksi?" Gustaf sanoi asettuen makuulle puun varjoon.
"Fuskasit eilen aivan taatusti. Jousiammuntaradalla et voi tehdä niin. Häpesin eilen kun lähdin, sitten tajusin että sinun täytyi huijata joen avulla" tyttö selitti.
"Vai sinä häpesit? Entäs sitten se miekkailukohtaus? Arvaa häpesinkö minä?" Gustaf sanoi kiivastuen. Sieppeli punahtui hivenen mutta hänen ilmeensä pysyi tyynenä.
"Tule uusintaotteluun, vai oletko pelkuri? Kerron kaikille jos jänistät" hän painosti.
"Joopa joo. Jätä minut rauhaan" Gustaf murahti. Puron leppoisa virtaus kiihtyi kunnes se olisi voinut sopia hurrikaanin keskelle.
"Ei sitten. Uskon kyllä että Areen pojat riemastuvat tiedosta että olet myös pelkuri, varsinkin Mikael..." Sieppeli yritti vielä, mutta keskeytti kun puron vesi loiskahti hänen päälleen ja valui sitten takaisin paikalleen.
"Maksat tästä kyllä" Sieppeli pärskähti noustessaan pystyyn ja juostessaan poispäin.
"Joopa joo" Gustaf mutisi taas ja puro palautui leppoisaan virtaukseen. Gustaf ajatteli maata siinä nauttimassa viileydestä, mutta sitten hän huomasi vastarannalla jotain, joka taisi olla tippunut Sieppeliltä. Hän nousi, kahlasi puron poikki ja nosti esineen. Se oli pieni, sileä ja koristeltu puinen keppi, jossa roikkui lappu. "Laajeneva keppi (Hermes), Takavarikoitu 4.3.-91, Eseus, Hermeksen poika."
"Näyttääpä mielenkiintoiselta" Gustaf mutisi puoliääneen.