Tarvehuone

Dodih, Sieppelin pyynnöstä täällä ollaan perustamassa uutta Animorphs -jatkista. Tämä ei liity varsinaisesti Animorphs kirjoihin, mutta juoni tulee sieltä. Lyhyestä virsi kaunis: Maailmassa on ihmisiä jotka pystyvät muuttumaan yhdeksi eläimeksi, jos haluavat.

Näin. Kaikki selvää? Hienoa! (Ja uskallappas Sipi sitte pettää lupaukses!!)

~~

Iso harmaa susi jolkotteli metsän reunaa pitkin kohti kaupunkia. Ohi ajavat autot eivät sutta häirinneet, mutta autoilijat katselivat jaloa otusta hämmästyneenä. Eihän siinä metsässä pitäis susia olla? Pari lasta innostui huutelemaan sudelle ikkunasta, ja pieni poika heitti sutta mehupurkilla. Pojan äiti nuhteli poikaa kovaäänisesti, mutta susi ei välittänyt. Lähellä kaupunkia susi sukelsi syvemmälle metsään. Pienellä aukealla susi seisahtui ja haisteli ilmaa. Eläin istahti ja näytti odottavan jotakin. Pian metsän siimeksestä tuli tyttö jolla oli pitkät mustat hiukset, kirkkaanvihreät silmät, mustat farkut ja musta T-paita. Kädessään tyttö kantoi muovipussia
"Hei Eternity, kaipasitko minua?" Tyttö kysyi ja tuli lähemmäksi sutta.
Susi ei näyttänyt pelkäävän, mutta ei myöskään lähestynyt tyttöä.
"Katso mitä minä toin sinulle tällä kertaa", tyttö avasi muovipussin ja heitti sudelle ison kimpaleen raakaa lihaa. Susi ei koskenut siihen vaan tuijotti tyttöä tiiviisti.
"Et siis vieläkään luota minuun tässä muodossa vai?" Tyttö hymähti ja sulki silmänsä. Hetken päästä tytön paikalla seisoi komea, vielä harmaata suttakin suurempi musta susi jolla oli hämmästyttävän vihreät silmät...


[Mwaa... olipas tönkkö, mutta kun on jo niin myöhä ja mulla on vähän kiire....]

Metsän siimeksestä, ihan läheltä, kuului terävä napsahdus, kun oksa katkesi jonkun alta. Eläimet kääntyivät kuin yhtenä sutena. Ne haistelivat ilmaa. Suurempi susi katsoi varoittavasti harmaata sutta ja murahti sille. Harmaa susi murahti takaisin ilmaisten erimielisyytensä. Suurempi susi pyöräytti hyvin ihmismäisesti silmiään ja yhdessä ne astuivat pois aukealta äänen suuntaan. Ne haistoivat tutun hajun. Musta susi ei muistanut minkä eläimen haju se oli. Sudet haravoivat lähimaaston, mutta eivät nähneet eivätkä kuulleet mitään. Sudet palasivat aukealle ja harmaa susi alkoi syömään lihakimpaletta hyvällä ruokahalulla. Musta susi oli kuiten yhä epäluuloinen. Hän oli kuullut jotain, se ei ollut ollut mikään pikkueläin, siitä tyttö suden ruumissa oli varma. Sitten puusta tipahti käpy ja osui mustaa sutta kuonoon. Se vingahti hiukan ja katsoi heti ylös. Puussa kökötti kaunis ilves. Sen suuret, lähes ihmisen silmien kokoiset, ruskeat silmät kohtasivat vihreiden silmien katseen tyynen rauhallisesti. Sen katseessa oli tietynlaista tietäväisyyttä, josta tyttö ei pitänyt. Lisäksi ilves näytti hyvin tyytyväiseltä aivan kuin olisi tehnyt jonkin mullistavan löydön. Harmaa susi oli syönyt ruokansa ja tuli nyt toisen luokse katsomaan mitä tämä tuijotti. Toinen susi huomasi välittömästi ilveksen ja murahti sille uhkaavasti. Ilveksen turkki, joka oli vaaleanruskea päältä, jossa oli mustia juovia, turkki vaalentui kyljen kohdalta ja maha oli vaalea, pörhistyi ja se sähisi susille, mutta sen tietäväisyys härnäsi tyttöä. Se ei ollut ilveksien tavallista käyttäytymistä. Yleensä ne olivat vain liikkumatta paikoillaan, arimmat hiukan täristen, tarkastelivat vaaraa silmiä räpäyttämättä vakavina ja valmiita pakenemaan, mutta tämä katsoi silmiin tyynesti ja tietäväisesti, aivan kuin todella tietäisi mikä musta susi oli oikeasti, mutta se ei voinut olla mahdollista. Ilves oli vain typerä eläin puussa ja lisäksi kahden suden armoilla. Ilveksellä ei kuitenkaan ollut aikomustakaan tulla alas. Se mittaili katseellaan susia kuin miettien kuinka paljon ne jaksaisivat tuijottaa sitä ennen kuin lähtisivät. Harmaa susi haukahti ja musta susi käänsi katseensa ilveksestä. Harmaa susi halusi jo lähteä. Musta susi epäröi. Ilves ei ollut osoittautunut mitenkään kiinnostavaksi, mutta se herätti hänessä tuntematonta levottomuutta. Viimein musta susi kääntyi ja otti harmaan suden kiinni, joka oli jo edennyt hyvän matkaa. Kun sudet olivat kadonneet, ilves odotti. Se odotti hyvän aikaa, odotti vielä silloinkin kun susia ei enää kuulunut eikä haistanut. Sitten se kiipesi varovasti alas puusta aukiolle ja muuttui. Sen tilalla oli tyttö, jolla oli melko pitkät kullanvaaleat hiukset, samanväriset silmät kuin ilvekselläkin oli ollut ja tummanvihreä t-paita ja tummanruskeat farkut. Tytön suu oli levinnyt tietäväiseen virnistykseen.
"Mahtavaa", tyttö sanoi naurahtaen ja lähti hiukan eri suuntaan kuin sudet riemuissaan haivainnosta, jonka hän oli tehnyt puussa kykkiessään.

(Tulipas pitkä, no mukava kirjoittaa taas pitkästä aikaa )

Samaan aikaan kaupungissa.

Vaaleahiuksinen tyttö juoksi esiin kulman takaa kauppakeskuksessa.
"Anteeksi, anteeksi, anteeksi!" Hän mutisi pujotellessaan äkkiä ihmisten joukossa. Hänellä oli selvästi kiire.
"Ottakaa se kiinni, ottakaa se kiinni!" Kuului saman kulman takaa. Sitten sieltä pyrähti pari poliisia ja vartijaa. Ihmiset saivat taas pomppia edestä pois. Tyttö hyppäsi portaiden kaiteen yli ja jatkoi matkaansa.
"Ottakaa se kiinni!" Jahtaajat huusivat edelleen. Tyttö katsahti vauhdissa taakseen ja heilautti sitten otsalla ponnarilla olevat hiuksensa silmiensä edestä. Tummanpunaiset korkeavartiset kengät vaikeuttivat paikoitellen hänen pakoaan, eikä musta kellohamekkaan helpottanut asiaa. Tytön tummanpunaisen paidan ylilöysä olka tuntui valuvan kokoajan alemmas kädessä.
"Tosi surkeat pakovaatteet..." Tyttö mutisi itselleen tunkiessaan tyttöporukan läpi.
"Sip?" Yksi tytöistä ihmetteli.
"Ei aikaa!" Pakoon juokseva tyttö huusi takaisin.
"Tappakaa se! Pysähdy!" Yksi vartijoista karjui toisesta kerroksesta. Tyttö oli kaatua mutkassa, mutta pääsi ryntäämään pihalle.
"Ensi kerralla et pääse näin helpolla!" Vartija karjui hänen peräänsä, vaikka hän oli jo kadonnut.

Sieppeli

Hiukan aikaisemmin...

Kun Zenziar muuttui takaisin työtksi, harmaa susi jolkotteli takaisin metsän siimekseen. Tyttö ei voinut olla miettimättä outoa ilvestä, mutta hän ei keksinyt mitään järkevää selitystä sen käytökselle. Lopulta Zenzibar päätti jättää asian sikseen ja hän suuntasi kohti kaupunkia. Kun hän näki ison kauppakeskuksen häämöttävän edessään, tyttö päätti käydä vähän ostoksilla.
Kauppakeskuksen ovella hän kuuli miehen huudon: "Tappakaa se! Pysähdy!" Ja ovesta juoksi hengästynyt vaaleahiuksinen tyttö, joka vilkaisi nopeasti Zenzibaria, mutta jatkoi sitten juoksuaan. Zenzibar astui ovesta sisälle ja törmäsi samantien yhteen kauppakeskuksen vartijoista, joka oli vaaleahiuksisen tytön kintereillä. Samassa alakertaan juoksi huohottaen tummahiuksinen mies, joka tönäisi kovakouraisesti vartijaa. "Idiootti! Päästit sen karkuun!"
Zenzibar yritti livahtaa miesten ohitse, mutta toinen otti häntä kädestä. "Mitäs sinä täällä teet?"
"Tulin ostoksille", Zenizibar sanoi ja yritti irroittaa kätensä miehen otteesta.
Vartija katsoi häntä. "Satuitpa aika sopivasti tielleni, kun yritin seurata sitä varasta."
Zenzibar katsoi miestä hämmästyneenä. Syyttikö tämä häntä avunannosta? Ja miksi nuo miehet olivat niin tohkeissaan yhdestä tytöstä? "Sattumaa." Tyttö sanoi, mutta hänen epäilyksensä kuulsi sanan läpi ja vartija vetäisi hänet kovakouraisesti T-paidasta repien lähemmäs.
"Oletko varma?"
"Anna tytön olla!" Tummahiuksinen mies sanoi. "Myönnä että mokasit, äläkä syyttele viattomia omista virheistäsi! Häivy."
Zenzibar katsoi kun vartija lähti jupisten pois ja mumisi sitten. "Kiitos."
Tummahiuksinen mies katsoi häntä ystävällisesti. "Mitä tahansa Renaldon tyttärelle."
Zenzibar hätkähti ja katsoi miestä. "Mistä sinä-?"
Mies osoitti Zenzibarin olkaa. Kun Vartija oli repäissyt häntä paidasta, hänen olkapäänsä oli paljastunut hetkeksi. Ja tuossa olkapäässä oli kuuluisan Mafiapomon, Renaldon, merkki: verenpunainen kyynel. Zenzibar katsoi miestä kauhistuneena kun hän tajusi mikä tämä oli. Eipä ihme että hän oli ollut niin hanakasti oikein tappamassa nuorta tyttöä.
"Työskenteletkö sinä isälleni?"
Mies vain hymyili liiankin ystävällistä hymyään ja käveli pois vihellellen...

[Jälleen kerran käytin jotakuta toista hyväkseni. Mutta sainpahan minun ja Sipin tarinat nivoutumaan jotenki yhteen xD Ja itselleni niin hienon taustarinanki keksin, jonka saatan jossain vaiheessa kertoa, tuosta nyt voi jo jotain päätellä.... xP [Mutta kuten varmaan kaikki huomas ja huokas siellä turhautuneena, sotkin itteni taas johonkin pahismaiseen :'D]]

Vaaleahiuksinen tyttö juoksi niin pitkälle kuin jaksoi, mutta kuukahti vihdoin pienelle kujapahaselle. Hän lysähti maahan seinän viereen hengittämään. Hiukan rauhoituttuaan ja varmistettuaan olevansa yksin, hän katsoi kädessään olevaa esinettä. Sitten hän naurahti onnellisesti.
"Vihdoin." Hän hymyili katsellessaan yönsinistä kiveä joka hohti valoa hänen kädessään.
"Ensi kerralla, todellakin." Hän hymähti taivaalle. Sitten tyttö laski kiven maahan ja alkoi muuttua. Kohta kuja oli tyhjä ja kaupungin kaduilla liikuskeli eläin, joka sinne ei todellakaan kuulunut, suussaan/nokassaan/turvassaan/kuonossaan yönsininen kivi.

Ilvestyttö oli myös löytänyt tiensä kaupungille. Jokin voima vei häntä kauppakeskukselle, eikä hän jostain kumman syystä huomannut kummallista eläintä, joka kulki kadun toisella puolella saaden ihmisten soittelemaan poliisille.

[Minä en tiedä vieläkään mikä olisin O_O]

Eräs likainen söpö siili oli dyykkaamassa roskiksessa, kun jokin häiritsi sen rauhaa. Kuului kopisevaa ääntä, josta saattoi päätellä ihmisen juosseen paikalle. Hänellä ei olisi mitään hätää, joten hän jatkoi roskien tutkimista. Mitään lenkkareita ei löytynyt, mutta pikkuherkku paloja löytyi. Orpokodin ruokiin verrattuna nämä olivat herkkuja. Ihminen ei ollutkaan vielä lähtenyt, vaan istahti roskiksen lähelle ja hengitti syvää. Siili jähmettyi, jotta hänen liikkeensä ei kuuluisi.
"Vihdoin", tytön ääni kuulsi tyytyväisyyttä.
Siili kurkisti roskakannen raosta ja näki tytön seisovan jokin kirkas kädessään. Siilin huomio terävöittyi korun nähdessään. Se voisi olla arvokas. Tyttö laski sen maahan, mutta sitten tapahtui jotain yllättävää. Tyttö muutti muotoaan, eikä siili voinut olla vinkaisematta. Hän ei tunnistanut hahmoa, mutta se oli jokin eläin. Eläin?! Hän oli kyllä kuulut että hän ei olisi ainoa, mutta aikamoinen sattuma. Eläin otti korun takisin maasta ja lähti. Hetken ensin odottaen siili alkoi kavuta pois roskiksesta ja se kaatui kovaa rämisten. Siili pudisti suurimmat roska nopeasti piikeistään ja muuttui nopeasti ihmiseksi. Tällä oli hieman iso takki, kengät olivat melkein puhki ja tukka sotkuinen Siilinä hän ehkä olisi huomaamattomampi, mutta piti varoa kettuja. Ihminen lähti nopeasti seuraamaan eläintä.


[Pitäisikö keksiä jokin syy miksi näin paljon eläinmuuttujia on yhdellä alueella? Orpokoti nyt sen takia, että ei tarvitse perhettä pohtia. Huom. Suunitelmani on ryöstää se koru, vaikka en tiedä siitä mitään, mutta se vetää puoleensa tai jotain....]

Omppuli käveli kadulla rennosti kohti kauppakeskusta, joka tuntui vetävän häntä puoleensa. Kun hän astui sisään vartija mulkaisi häntä. Omppuli kurtisti kulmiaan kummeksuen outoa käytöstä.
"Mitä?" hän kysyi. Vartija murahti ja jatkoi kierrostaan. Omppuli pyöräytti silmiään ja jatkoi eteenpäin. Hän katseli kauppoja, mutta tyttöä ei huvittanut shoppailla. Hän kulki ajatuksissaan ohi ihmisten ja mietti sitä tyttöä, jonka oli nähnyt muuttuvan sudeksi. Kukakohan...
"...tyttö pääsi menemään?!" kuului raivostunut, mutta tahallisesti hiljennetty ääni, nurkan takaa. Omppuli havahtui ajatuksistaan ja huomasi olevansa vessojen lähellä. Kauppoja ei ollut lähellä.
"Tyttö oli nopea. Tämä ei ole minun vikani. Rocery oli kahvitauolla!" kuului ahdistunut ääni.
"Sitä paitsi", kolmas ääni sanoi. Hänen äänensä oli rento ja venyttelevä. "turvatoimet olivat aika höllät. Ei kuitenkaan ole aivan selvää miten tyttö pääsi sisään."
"Tarkistakaa kamerat!" raivostunut ääni pihisi.
"Oikosulku, tyttöä ehkä autettiin. En tiedä. Kukas se käskikään säästää turvallisuusbudjetissa?" kysyi rennolla äänellä puhunut mies ivallisesti.
"Turpa kiinni!" ärähti mies. Hän kuulosti siltä kuin räjähtäisi kohta, kirjaimellisesti.
"Tytön tuntomerkit tallentuivat yleiskameraan", toinen sanoi toiveikkaasti.
"Tarkistin jo. Liian sumeat", kolmas mies kumosi heti. Kuului vahvasanaista kiroilua.
"Helvetti!" ensimmäinen mies sanoi raivoissaan kovempaan ääneen.
"Shh. Minusta parhainta olisi pitää tämä asia aivan meidän keskenämme. Ei ole viisasta antaa muiden tietää. Eikä varsinkaan yleisön. Varkautta ei tietenkään voi peitellä kun vartijatkin tietävät, mutta meidän ei tarvitse kertoa mitä varastettiin", kolmas mies sanoi. Hän vaikutti fiksuimmalta porukasta. Hän oli ainut rauhallinen.
"Ottakaa asia selville!" ensimmäinen mies ärähti kahdelle muulle. Omppuli perääntyi kiireesti taaksepäin.
"Kyllä pomo", vastasivat kaksi muuta hiljaa. Toisen ääni tärisi, toisen oli aivan vakaa. Ensimmäinen mies astui pois nurkkauksesta. Hän oli keskipitkä, lihava ja kaljuuntuva. Hänellä oli pienet siniset silmät ja punainen, vetelä naama. Hänellä oli mahtava kaksoisleuka ja pulleat kädet. Hän huomasi Omppulin.
"Mitä sinä täällä teet tyttö?" mies kysyi epäystävällisesti ja hyökkäävästi.
"Menen vessaan", Omppuli sanoi tyynesti ja katsoi miestä kuin vajaata. Mies murahti ja harppoi pois. Omppuli lähti kulkemaan ovelle päin hyvin kiinnostuneena kuulemastaan. Jotain kallista oli varastettu ja asialla oli ollut tyttö. Susityttökö? Mahdollisesti. Omppuli tiesi ainakin miten se olisi voinut tapahtua. Tosin susi on iso eläin. Joku olisi takuulla nähnyt sen. Sitten Omppuli näki hänet. Tytön jonka oli nähnyt metsässä muuttuvan sudeksi. Hän käveli Omppulia vastaan, meni ohi. Omppuli katsoi hänen peräänsä. Hän voisi mennä perään ja kertoa tietävänsä, mutta se paljastaisi hänetkin. Omppuli tyytyi kävelemään ulos ja suuntamaan kaupungin sivukaduille miettimään asioita...

Aiemmin

Kuparinruskea näätä katseli susien ja ilveksen kohtaamista kiinnostuneen oloisena. Sen pää oli kalleellaan ja kuono väpätti sen haistellessa ilmaa. Näädän pinenet tassut liikuskelivat sen vaihtaessa painoaan puolelta toiselle odottavan oloisena. Lopulta kun sudet olivat menneet se pysähtyi liikkumattomaksi. Enää vain kuono väpätti ja mustat silmät napittivat ilvestä, kun se alkoi laskeutua alas puusta. Ilveksen muututtua tytöksi, näätä jähmettyi aivan liikkumattomaksi. Sitten pieni olento pinkaisi nopeaan juoksuun kohti metsän laitaa. Ampaistessaan tien yli se oli vähällä jäädä auton alle, mutta väisti sen täpärästi. Poukkoillessaan pitkin katuja ihmiset hyppivät ilmaan ja kehtasivat nimittää näätää rotaksi. Jos ihmistäkin kutsuttaisiin norsuksi, niin varmasti sekin sapettaisi monia.
Päästyään lopulta erään vanhan kerrostalon juurelle näätä alkoi kiivetä seinää pitkin käyttäen hyödykseen tiilien väleissä olevia rakoja. Hetkessä se oli päässyt neljännessä kerroksessa sijaitsevan raollaan olevan ikkunan eteen ja kampesi itsensä sisään. Siellä näätä muuttui tytöksi, jolla oli olkapäille ulottuvat kuparinruskeat hiukset ja kalpea iho. Hän oli pitkä ja pukeutunut tummansiniseen t-paitaan ja mustiin farkkuihin. Nopeasti hän syöksyi työpöytänsä ääreen ja sytytti lampun palamaan. Tyttö penkoi nopeasti ylimmäistä laatikkoa ja löysi pian etsimänsä. Tummanvihreä kansio levähti auki ja tyttö katsoi sitä kulmat kurtussa.
"Taas yksi lisää. Tällaista ei ole tapahtunut ainakaan 50 vuoteen. Miksi muodonmuuttajat lisääntyvät nyt näin paljon juuri täällä?" tyttö mietti itsekseen tehdessään kynällä merkintöjä taulukkoon.
Ylimmäisenä oli hänen omat tietonsa: ' Nat( Nathalia), 17 vuotta, näätä). Perässä oli kuusi muuta, mutta kaikilla ei ollut nimeä, ainoastaan eläin. Parhaillaan hän lisäsi taulukkoon seitsemännen osion, jossa luki vain ilves. Tyytyväisenä itseensä Nat sulki kansion ja laittoi sen takaisin laatikkoon. Hän sammutti valot ja kömpi sänkyyn nukkumaan.

Omppuli palasi ilves-muotoonsa ja lähti kohti kaupunginlaitaa. Siellä hän sai yhtääkkiä vainun siitä samasta susitytöstä ja päätti hetken mielijohteesta seurata tätä...

Zenzibar istui kaupunginlaidalla leikkipuistossa keinussa ja mietti näkemäänsä tyttöä. Mitä ihmettä hänen isänsä voisi haluta yhdestä tytöstä? Mitä niin tärkeää tämä oli varastanut?
Zenzibar vilkaisi taivaalle ja näki kuun nousevan taivaalle. Sitten yhtäkkiä hän huomasi kiiluvat silmät pensaassa edessään, ja hätkähti. Hän oli juuri muuttumassa susimuotoonsa, kun hän tunnisti eläimen. Se ilves sieltä puusta! Tä ei voinut olla sattumaa... vai voiko? Zenzibar päätti ottaa asiasta selvää. Hän oli huomannut, että eläinmuodossaan hän pystyi kommunikoimaan alkeellisesti muiden eläinten kanssa. Parhaiten tietysti susien, mutta myös muiden koiraeläinten. Ehkä myös kissaeläinten?
Zenzibar muuttui sudeksi, ja näki ilveksen silmissä pilkahtavan jotain ja tämä pujahti karkuun. Zenzibar lähti takaa-ajoon ja toivoi ettei ilves kiipeäisi mihinkään puuhun...

[noh, tulipas jotain]

Voi ei, se lähti perään! Omppuli ajatteli kauhuissaan. Ilvekset olivat nopeita, mutta surkeita pitkillä pakomatkoilla. Sudet taas olivat taas valmiita pitkäänkin taka-ajoon huumaavalla nopeudella. Oliko lähistöllä puita? Oli, mutta ne eivät kelvanneet kiivettäväksi. Pahuksen kaupunkilaiset olivat katkaisseet vahvimmat oksat ja jättäneet heiveröisimmät latvaan. Surkeaa, kerrassaan surkeaa. Susi läheni ja Omppuli syöksähti jyrkästi vasempaan, mutta huomasi kauhukseen jääneensä umpikujaan, kahden kiipeilyseinän nurkkaan. Ilves kääntyi ja kohtasi vihreät silmät, jotka tuntuivat hehkuvan siinä pimeydessä. Ilves katsoi hetken ja yritti livahtaa suden ohi, mutta susi ärähti ja esti pakomatkan. Ilves perääntyi taas hyväksyen tilanteen.
"Miksi olet seurannut minua?" Zenzibar sanoi hitaasti ja lausui jokaisen sanan huolellisesti päässään, että ilves varmasti ymmärtäisi, jos se siis ymmärtäisi. Omppuli hätkähti ääntä, joka oli selvä ja melkein sama kuin puhuisi oikean ihmisen kanssa. Paljon älyllisempi kysymys kuin niiden kissojen mihin Omppuli oli joskus tutustunut kaupungissa.
"Minä tiedän mikä sinä olet", Omppuli vastasi puhuen nopeammin kuin susityttö eikä ollut niin huolellinen sanojen kanssa. Tuloksena oli tämä, Zenzibar kuuli, että ilves sanoi: "Minä, sinä olet."
"Mitä?" Zenzibar kysyi. Ilves tajusi mokansa ja sitten kuului uusi lause, huomattavasti selkeämpi kuin äskeinen.
"Tiedän mikä sinä olet."
"No mikä minä olen?" Zenzibar kysyi ja Omppuli tajusi, että jos hän vastaisi muodonmuuttaja, tämä tajuaisi, että Omppuli oli myös. Siksipä hän vastasikin:
"Erilainen."
Zenzibar yllättyi vastauksesta. Hän oli jo odottanut, että tämä sanoisi muodonmuuttaja, koska Ilves oli vaikuttanut hyvin älylliseltä keskustelukumppanilta. Susi tunsi itsensä pettyneeksi. Hän oli jo odottanut, että ei olisi ainut, mutta toisaalta, ilves vaikutti liian älykkäältä ollakseen edes poikkeuksellisen älykäs eläin. Sillä voisi olla myös taito kusettaa häntä. Zenzibar terästäytyi.
"Sinäkin olet erilainen", Zenzibar sanoi ja piti mielensä ja naamansa kurissa ettei näkyisi epävarmuuden merkkejä.
Omppuli yllättyi lauseen määrätietoisuutta. Susityttö ei millään voisi tietää... Mutta ehkäpä hän voisi paljastaa itsensä, mutta mitä jos susityttöön ei voisi luottaa? Omppuli oli ristiriidassa itsensä kanssa. Hän oli salaillut niin kauan. Mutta viimein oli löytänyt muita muodonmuuttajia. Hiiteen varovaisuus. Ilves sulki silmänsä ja muutti muotonsa takaisin tytöksi. Hän nousi kyykkyasennosta seisomaan ja katsoi suden pyöristyneitä silmiä.
"Totta vie olen", Omppuli vastasi. Zenzibar hihkui riemusta sisäisesti. Hänkin muutti itsensä ihmiseksi. Hetken tytöt katselivat toisiaan. Sitten Zenzibar ojensi kätensä.
"Zenzibar", Zenzibar esitteli itsensä. Omppuli tarttui käteen. "Omppuli."
"Omppuli?" Zenzibar kysyi uteliaana. Omppuli virnisti.
"Jep, niin lukee kaikissa tilastoissakin. Oikea nimi jäi unholaan heti kun se oli annettu", Omppuli paljasti.
"Okei. Mikset paljastanut itseäsi aikaisemmin?" Zenzibar kysyi.
"Olen salaillut niin kauan, että se oli vaikeaa. Enkä tiennyt onko sinulla puhtaat jauhot pussissa", Omppuli sanoi. Zenzibar synkkeni hetkeksi. Omppuli oli ajatellut ihan syystä. Hänen isänsä ei ollut kovin hyvä luottamuksen tukirakenne, mutta hän ei ollut samanlainen kuin isänsä. Sitä paitsi, ei hänkään tiennyt Omppulista mitään.
"Tunnetko muita meidän kaltaisiamme?" Zenzibar kysyi. Omppuli pudisti päätään.
"Oletko sattumoisin varastanut mitään viime aikoina?" Omppuli kysyi äkkiä, kun asia tuli hänen mieleensä.
"En, miten niin?" Zenzibar kysyi hiukan loukkaantuneena. Heti kättelyssä väittää häntä nyt varkaaksi.
"Kauppakeskusta varastettiin jotain tänään", Omppuli sanoi ja Zenzibar muisti tytön, joka oli tullut häntä vastaan.
"Joo, se oli se tyttö, joka tuli vastaani tänään", Zenzibar sanoi ja Omppuli kohotti kulmiaan.
"Kuulin kolmen miehen puhuvan siitä tänään. Se varastettu esine oli jokin arvokas. Näin vain yhden miehen. Hän oli lyhyt, lihava ja kasvot olivat punaiset ja hän oli alkanut kaljuuntua", Omppuli sanoi inhon sävy äänessään. Zenzibar tiesi täsmälleen kehen kuvaus täsmäsi. Herra Wountown. "Hän ei näyttänyt kovin iloiselta", Omppuli lisäsi.
No ei varmasti näyttänyt, kun hänen piti kertoa isälleni tapahtumasta. Isä raivostuu tästä, raivostuu toden teolla, Zenzibar ajatteli synkkänä.
"Olisi aika palata kaupunkiin", Zenzibar huomautti. Omppuli nyökkäsi ja he lähtivät pois leikkipuistosta kohti kaupungin keskustaa.

[Pitkä jatko, jossa ei oikein tapahdu mitään, mutta ainakin minä ja Zenz tiedetään toistemme hahmot ja pohditaan tota varkausjuttua.]

[Okei, nyt tiedän mikä olen...]

"Minäkin näin sen! Oliko se jonkinlainen krokotiili?"
"Minusta se näytti enemmänkin ylisuurelta kameleontilta."
"Mitä sellainen olento tekisi keskellä kaupunkia?"
"Se yritti selvästi syödä minut!"
"Eipäs yrittänyt, sinä meinasit lyödä sitä käsilaukullasi."
"Sama asia!" Zenzibar ja Omppuli sattuivat kuulemaan keskustelun kulkiessaan ohi. Pari mummoa, yksi nainen ja pari miestä keskustelivat kiihkeästi jostakin.
"Anteeksi, mistä te puhutte?" Omppuli kysyi tunkien mukaan keskusteluun.
"Aijemmin päivällä näimme kaupungissa jonkin ison liskon, kävelemässä kadulla!" Kertoi punahiuksinen nainen.
"Niin! Ja sillä oli jokin sininen juttu suussaan!" Vanhempi mies sanoi.
"Iso lisko?" Omppuli katsoi Zenzibaria. Olisiko sekin...?
"Niin, se oli ainakin viisimetrinen!" Toinen mummoista kertoi, "Ja yritti syödä minut! Sillä oli punaiset silmät ja nahkarotsit!"
"Se oli se eilisen elokuvan pahis." Toinen mummoista selvensi.
"Aivan!"
"Minäkin näin sen." Uusi ääni sanoi ja tunki mukaan juorupiiriin. Tulija oli vaaleahiuksinen tyttö.
"Se on hän!" Zenzibar sihahti Omppulille.
"Se oli krokotiilivaraani." Tyttö kertoi kuuntelijoille, "Noin kolmemetrinen. Olen nähnyt niitä eläintarhassa."
"Ja mikä se juttu sen suussa sitten oli?" Zenzibar kysyi. Tyttö katseli häntä kuin yrittäen muistaa, oliko tavannut tämän joskus.
"Jokin kivi, veikkaan." Tyttö vastasi.
"Krokotiilivaraani! Sanoin samaa!" Yksi mummo huudahti voitonriemuisesti. Toinen pyöräytti silmiään.
"Nyt koko kaupunki on mennyt sekaisin, poliisit ja kaikki pyörivät ympäriinsä etsien jotain isoa varaania kiven kanssa!" Nuorempi mies ihmetteli.
"Olen varma, että se on täysin vaaraton." Tyttö sanoi, "Mikään eläin ei hyökkää ellei sitä ensin ärsytetä."
"Aivan, se on ihan harmiton." Vanhempi mies sanoi, "Tappanut kuulemma kolme lasta!"
"Ja yhden koiran!" Nuori nainen sanoi. Tyttö nauroi. Omppuli huomasi kuinka tämä piti kättään nyrkissä kuin pitäen jotain siellä piilossa.
"Miksi se juoksentelisi ympäriinsä tappaen lapsia?" Tyttö nauroi ja kääntyi lähteäkseen, "Uskokaa pois, se on ihan vaaraton."

[Sip! Mitä tapahtui antiloopille? D]

Omppuli oli näytti siltä että hän sanoisi jotain, mutta Zenzibar nykäisi tyttöä kädestä ja puisti päätään. Kun vaaleahiuksinen tyttö oli kadonnut Zenzibar meni metsän siimekseen ja muutti itsensä taas sudeksi Omppulin seuratessa vieressä. Zenzibar nuuski maata ja katsoi eteenpäin kuin viestittääkseen Omppulille jotain.
"Aa! Aiot seurata tyttöä salaa?" Omppuli tajusi ja muuttui pian itsekin Ilvekseksi.
Omppuli päätti luottaa suden vainuun ja seurasi mustaa heiluvaa häntää edessään, kun Zenzibar lähti seuraamaan vaalean tytön jälkiä. Yhtäkkiä susi pysähtyi.
"Mitä?" ilves kysyi.
Susi haisteli maata. "Jäljet ja haju muuttuivat... ja eivät muuttuneet."
Ilves kallisti päätään.
"Se on yhä sama haju, mutta jotain erilaista siinä on", susi yritti viestitää, mutta lause oli liian monimutkainen eläintenkielellä ja susi vain heilautti päätään jatkaakseen matkaa...

[Joo, kirjotinpa jotain.. XP]

Toisaalla...

Siilinpiikki hätkähti kuullessaan puhuttavan krotiilista. Hän olisi helposti krokotiilille pieni suupala, jos se sille päälle sattuisi. Myös vaikutti, että tyttöä jahdettiin, mutta tarkalleen miksi? Hänellä ei oikein ollut aikaa sen pohtimiseen, kun tyttö aikoi lähteä keskustelujoukosta. Aluksi hän epäili, että kaksi muuta tyttöä olisi lähtenyt hänen peräänsä, mutta tyttö lähti yksin. Siilinpiikki oli piileskellyt varjossa odottamassa ja nyt se muuttui takaisin pojaksi.
Oli mitä hyvänsä, niin se on arvokasta, Siilinpikki tuumi, äh, ei pitäisi sotkeutua mihinkään, mutta mikäs tässä enää?
Siilinpiikki käveli nopsahti tytön kiini, joka vaikutti olevan omissa mietteissään. Hän otti tytön kiinni olevasta kädestä kiini tiukasti.
"Anna se vain tänne, niin ei tehdä tästä hankalampaa..."

[Nää taitaa olla nyt metsässä? Mä sain sellaisen käsityksen.]

"Unissasi", vastasi tyttö ja potkaisi poikaa kipakasti sääreen. Siilinpiikki ei päästänyt irti, vaikka silmiä vetisti ja jalkaan sattui vietävästi, mutta kipu menisi pian ohitse. Hän kampesi tytön sormet irti kivestä. Kivi tuntui lämpöiseltä, melkein kuumalta hänen koskiessa siihen. Tyttö rimpuili, kiroili ja potki yrittäen saada kiven takaisin. Siilinpiikki löi tyttöä, joka kaatui maahan pitäen nenäänsä, josta valui verta.
"Hei, ei tyttöjä saa lyödä!" Sieppeli sanoi ääni paksuna, kun verta valui suuhunkin. Siilinpiikki kääntyi katsomaan.
"Näytänkö minä 80-luvun herrasmieheltä? Anteeksi, ihan totta, mutta raha alkaa kuule olla vähissä ja jollakin tavalla täytyy elantonsa ansaita. Orpokodilla ei pitkällä pötkitä", Siilinpiikki sanoi ja juoksi poispäin, mutta sitten puskasta hyökkäsi valtava musta susi poikaa päin. Siilinpiikki henkäisi kauhusta, mutta ei ehtinyt paeta, kun suden tassut osuivat raskaasti hänen rintaansa ja kaatoi hänet maahan. Susi murisi hänelle hampaat irvessä seisoen hänen rintansa päällä. Siilinpiikki tunsi sen kuuman hengityksen kasvoillaan. Jokin raapi hänen kättään kivuliaasti. Siilinpiikki katsoi sivulle ja näki ilveksen(?!) ottavan kiven hänen kädestään suuhunsa. Hän tavoitteli kiveä ilveksen suusta, mutta susi ärähti hänelle ja Siilinpiikki kiinnitti taas täyden huomion suteen.
"Älä syö minua", Siilinpiikki sanoi hiljaa.
"Ei susi sinua ymmärrä. Minun puolestani saat tulla syödyksi", sanoi jaloilleen päässyt tyttö, joka pyyhki nenäänsä hihaansa. Nenästä valui vieläkin verta, mutta se näytti vähentyneen. Susi kohotti katseensa tyttöön ja se siristi silmiään ja murisi, mutta tyttö ei ollut kiinnostunut sudesta vaan kiven olinpaikasta.
"Missä kivi?" tyttö kysyi Siilinpiikiltä
"Ilves otti sen", Siilinpiikki vastasi suden alta hiukan tukahtuneella äänellä.
"Ilves?" tyttö toisti epäuskoisesti, mutta sitten näki ilveksen ja sinisen kiven sen suussa.
"Hei, anna se takaisin!" tyttö sanoi vihaisesti ja lähti jahtaamaan ilvestä, joka juoksi varjoihin tyttö perässään. Susi katsoi heidän perässään, sitten se katsoi Siilinpiikkiä vihreillä silmillään muristen vielä vihaisesti kunnes lähti tytön ja ilveksen perään. Siilinpiikki makasi maassa hetken haukkoen henkeään ja nousi istumaan. Hän ei ollut kovin harmissaan kiven menetyksestä vaan enemmänkin kiitollinen vielä kun oli hengissä. Häntä ei huvittanut ottaa uutta yhteenottoa suden kanssa, siispä Siilinpiikki suuntasi takaisin kaupunkiin, joka tuntui huomattavasti turvallisemmalta kuin pimeä metsä.

Susi haisteli jälkiä ja juoksi kovaa ja oli pian aukealla, jonka keskellä oli puu, jossa ilves istui korkealla ja tytön, joka oli kiipeämässä puuhun paksu keppi kädessään.
"Anna se kivi tai saat katua", tyttö ärisi ilvekselle...

Ilves näytti olevansa ilkeä ja kiipesi korkeammalle. Tyttö ärähti raivosta ja hyppäsi alas.
"Älä pakota minua tulemaan sinne ylös!" Hän karjui ja heitti kepillä ilvestä. Silloin paikalle saapunut susi alkoi murista. Tyttö säikähti.
"Hienoa!" Hän parahti, "Tiedättekö kuinka paljon työtä jouduin tekemään saadakseni tuon? No ettepä tietenkään!" Raivotessaan tyttö alkoi muuttua nopeasti.

Siilinpiikki mietti kulkiessaan mahdollisia keinoja saada rahaa, kun häneen törmäsi jokin ja kumpikin kaatui.
"Anteeksi!" Se jokin huudahti, auttoi Siilinpiikin ylös ja jatkoi kiireessä matkaansa. Pari nopeaa juoksuaskelta hän pääsikin eteenpäin, mutta pysähtyi ja kääntyi kantapäidensä avulla ympäri.
"Sinähän olet...!" Hän tajusi. Siilinpiikki tutki tyttöä kuin hänen pitäisi tuntea tämä kummallinen tyttö.
"...?"
"Sinä olet se siili!" Tyttö huudahti. Siilinpiikki sai kylmiä väreitä. Tiesikö hän? Tyttö riensi hänen luokseen.
"Oletko nähnyt ilvestä? Minulla on hänelle asiaa! Heti!" Tyttö huudahti. Siilinpiikki näki, että tyttö oli juuri nukkunut. Ihme tyttö, haluta nyt puhua ilvekselle...
"Joo, tuolla," Se riitti tytölle. Tämä tarttui poikaa(!?olihanse?) kädestä.
"Näytä minulle!" Ja sitten hän lähti juoksemaan vetäen Siilinpiikkiä mukanaan, "Olen sitten Nat!" Hän huudahti perään. Siilinpiikki oli vieläkin ihan ymmällään.

"En todellakaan haluaisi ryhtyä tähän." Suden eteen muuttunut lisko sanoi ja lipoi pitkää kieltään. Varaani. Krokotiilivaraani. Yli kolmemetrinen, iso ja vankkarakenteinen lisko.

Samalla paikalle olivat juosseet Nat ja Siilinpiikki. Siilinpiikki näytti hieman eksyneeltä ja suojattomalta seisoessaan aukealla kädet taskuissa. Hän olisi halunnut mennä puiden suojaan, mutta jalokiven houkutus oli eloonjäämisvaistoa voimakkaampi. Nat oli päätynyt puun juurelle, missä ilves oleili. Hän tarkasteli ilvestä kiinteästi välittämättä jättiläismäisestä krokotiilivaraanista, joka kyräili ilvestä vimmoissaan. Se upotti kyntensä puuhun ja alkoi kiivetä puun runkoa pitkin katse tiukasti ilveksessä. Tämän silmät olivat kaventuneet hieman. Ilves kapusi yhä korkeammalle puun latvan varaani perässään. Muut katselivat hievahtamatta kuinka varaani saavutti ilvestä. Puu oli alkanut taipua uhkaavasti varaanin painon alla ja runko natisi liiasta painosta. Kun varaani oli lähes saavuttanut ilveksen, puu paukahti kovaäänisesti ja katkesi kokonaan keskeltä[anteeksi, jos on hieman epäuskottava:)]. Krokotiilivaraani ja ilves putosivat kolmisen metriä katkenneen oskan mukana ja rysähtivät maahan. Muut juoksivat heidän luokseen ja onneksi ilves ja varaani näyttivät vain hieman pökertyneiltä.
Varaani virkosi ensin ja alkoi muuttaa muotoaan tytöksi. Tämän raivostunut ilme enteili pahaa. Kenenkään estämättä hän otti jalokiven kovakouraisesti ilveksen suusta ja lähti horjuvaan juoksuun. Zenzibar tointui ensimmäisenä ja ampaisi takaa-ajoon suden asussaan.
"Ilves, voisitko muuttua oikeaan muotoosi?" Nat kysyi suden mentyä.
Ilvesk katsahti häneen epäluuloisena, mutta muuttui lopulta Omppuliksi.
"Mitä haluat?" Omppuli töksäytti pyöritellen samalla jäseniään varmistaen ettei mikään ollut mennyt sijoiltaan tai murtunut.
Hän vinhagti hieman taitellessaan rannettaan.
"E-en haluaisi olla epäkohtelias, mutta tarvitsisin apuasi," Nat sanoi nöyrästi," Olen pannut merkille, että muodonmuuttajien määrä on noussut täällä keskiverto määrää korkeammaksi. Haluaisin tietää mistä se johtuu, joten ajatteli pyytää sinun ja Zenzibarin apua. Olen muuten Nat."
Omppuli yllättyi hieman kuullessaan Zenzibarin nimen, mutta kätki sen. Nat oli ojentanut kätensä ja odotti Omppulin tarttuvan siihen. Hän epäröi hetken kunnes ravisti toisen kättä.
"En tiedä olenko ystäväsi, mutta tunnut tietävän asioista vähän enemmän. Suostun siis auttamaan sinua." Omppuli sanoi ilmeettömänä.
Nat nyökkäsi helpottuneena:" Aoitan tutkimuksen pian. Ilmoitan sinulle, kun tarvitsen apuasi. Nyt minun pitää löytää Zenzibar."
Niine hyvineen Nat muuttui kuparinruskeaksi näädäksi ja katosi pensaisiin. Omppuli ja Siilinpiikki jäivät kahden.

[KÖKKÖ loppu]