Tarvehuone

Elikkääs, uusi Percy Jackson -jatkotarina, joka mä ja Sipi haluttiin. Samat säännöt kuin aikaisemminkin ja nehän menivät näin:

Sieppeli kirjoitti:1. Jos olet sarjaa lukenut tunnet Percyn, Annabethin ja muut. Unohda heidät. Emme käytä heitä tässä jatkiksessa.
2. Zeus, Haades ja Poseidon eivät kyseisessä sarjassa saaneet hankkia lapsia. Unohda sekin. Saat pistää itsesi Zeuksen lapseksi ilman huonoa omatuntoa jos todellakin tahdot. Suomeksi: Kolmen suuren suurta sopimusta ei ole ikinä ollutkaan. Pyydän kuitenkin muistamaan: On muitakin mielenkiintoisia jumalia kuin nämä kolme.
3. Älä ahnehdi. On kivaa olla vahva ja voimakas, mutta vaikka olisitkin no, edelleen Zeuksen lapsi, älä pistä hahmoasi omistamaan puolia ylijumalan voimista. Kohtuuden rajoissa pysytään niin et tule häpeämään lopussa ylivoimaista puolijumalaasi joka onkin nyt kaikkein ylin jumala varastettuaan kolmensadan muun jumalan voimat, muahahhaa. Yleensä mitä olen tajunnut, puolijumalat ovat saaneet syntymälahjakseen vanhemmansa luonteenpiirteitä, taitoja, esimerkiksi Areeen lapset voimaa ja tappelutahtoa, muttei mitenkään hirveitä jumalallisia voimia.
4. Pidä hauskaa, ole random jos huvittaa, älä tapa muiden hahmoja, kunnioita jumalia, mutta älä kirjoita alle kymmenen lauseen viestejä, kuten jo sinun pitäisikin tietää. Parittaminen on sallittua, mutta kummankin osapuolen on saatava sanoa sanansa ennenkuin mitään radikaalia tapahtuu, okei?
5. Ei ole pakko olla vain jumalien lapsi, voi valita jotain muutakin kreikan mytologiaan liittyvää, eikä tarvitse edes olla puoliksi ihminen, tämä on meidän tarina, saat olla melkein mikä haluat, jos tuhoat samalla muiden kirjoitusinnon, se on sinun ongelmasi. Voit olla myös ihan vaikka ihminenkin jos haluat.
Nämä säännöt ovat tehty helpottaakseni tarinaa ja mielikuvituksen lentoa.

Nippelitietoa:
Puolijumala: Jumalan puoliverinen lapsi, osaksi ihminen, osaksi jumala. Jumalat eivät ehdi kasvattaa lapsiaan, joten pienokainen annetaan kuolevaiselle vanhemmalle kasvatettavaksi.
Puolijokin: On myös olemassa puolinymfejä sun muita, esimerkiksi puolijumala joka onkin kyklooppi tai niin edespäin.
Puoliveristen leiri: Kesäleiri, jonne ei kuolevaisilla ole asiaa. Tarkoitettu eräänlaiseksi Puoliveristen koulutus- ja suojelupaikaksi. Leiriä johtaa Dionysos, viinin jumala ja jotakin siellä tekee kentauri Kheiron, muinaisten sankarien kouluttaja. Leirillä on 12 mökkiä jotka on sijoitettu U-kirjaimen muotoon ja jokainen niistä edustaa jotakin jumalaa Olympoksen valtaistuimelta (Zeuz, Poseidon, Ares, Apollon, Dionysos, Hera, Afrodite, Athene, Artemis, Hermes, Hefaistos, Demeter). Zeuksen mökissä asuu Zeuksen puoliveriset lapset, Afroditen mökissä Afroditen lapset jne... Poikkeuksena Hermeksen mökki jonne tungetaan kaikki joilla ei ole mökkiä tai joilla ei tiedetä, kenen lapsi hän on.
Hirviöt: Hirviöt tuppaavat 10-11 vuoden iässä (jaeteenpäin) tulla haastamaan puoliverisiä lapsia, jos he ovat vielä tavallisessa maailmassa. Hirviöt voi karkottaa, mutta niitä ei voi tappaa, niillä ei ole sielua. Karkotus tarkoittaa normaalisti tappamista, mutta ne vain katoavat ja saattavat tulla joskus takaisin. Siihen voi mennä tunteja tai jota satoja vuosia. Hirviöt eivät voi tulla leirin rajojen sisäpuolelle, mutta niitä voi kutsua sinne.
Dionysos: Zeuz pakotti Dionysoksen Puoliveristen leirille ja vaikka Dionysos onkin viinin jumala, hän ei saa juoda sitä vielä moneen vuoteen. Herra viininjumala ei pidä olostaan kakaroiden kanssa ja viettää aikaa sivummalla haukkuen paikan ja asukit jatkuvasti lyttyyn.
Tarueläimet sun muut: Wikipedia on tosi kiva kaveri.
Artemis: Artemiksella ei ole lapsia, hän on luvannut pysyä neitseenä, mutta hänellä on silti mökki, koska olisi suuttunut jos ei olisi saanut sellaista.

Suositellaan lukemaan Salamavaras ja Hirviöidenmeri, tai ainakin ensimmäinen niin ymmärrät enemmän. (voitte korjata mahdollisia asiavirheitä )

Mutta juoni ei ole sama, vaan keksitään taas jotakin kivaa ja uutta. Ei tarvitse olla samaa jumalvanhempaa kuin aikaisemmassa jatkiksessa =)

Ja näin se alkaa:

"Oletko valmis häviämään Omppuli?" kysyi leikkimielisesti 16-vuotias tummatukkainen poika 15-vuotiaalta tytöltä, joka viritteli nuoltaan oikeaan asentoon.
"Minä en sinulle häviä, veli hyvä", tyttö vastasi ja pyyhkäisi otsahiuksensa syrjään, jotta hänellä olisi esteetön näkymä maalitauluun. Tytöllä oli, kuten muillakin Puoliveristen leiriläisillä, oranssi t-paita, jossa luki Puoliveristen leiri. Hänellä oli lapaluihin ulottuvat tummanruskeat hiukset ja vihreät silmät, joissa näkyi kultainen pilkahdus. Hänellä oli farkut, joiden lahkeet oli kääritty capreiksi. Tyttö oli melko pitkä, noin 170cm ja ruskettuneen näköinen. Hänen perusilmeensä näytti aluksi vakavalta, mutta hänellä oli ilkikurinen hymy ja rento asenne, mutta hän oli myös melko äkkipikainen. Poika oli melko samannäköinen kuin sisarensakin. Hän näytti vain lihaksikkaammalta ja hyvin itsevarmalta. Hänen silmänsä olivat enemmän sinisemmät kuin vihreät, mutta niissäkin oli samanlainen kultainen pilkahdus kuin sisarellaankin. He seisoivat jousiammuntaradalla ja maalitaulu näkyi melko kaukana pyöreänä läiskänä.
"Ammuhan sitten", sanoi poika ja ennen kuin hänen lauseensa oli ehtinyt päättyä, Omppuli ampui. Nuoli kiisi ilman halki ja osui tauluun. Kului hetki. Kaksikko odotti jännittyneenä.
"Keskelle meni ja kunnolla!" kuului heikko huuto toisesta päästä. Omppuli loi voitonriemuisen katseen veljeensä.
"Katsotaan osaatko sinä hävitä tyylillä, Nathan", Omppuli naurahti ja Nathanin itsevarmuus tippui muutamia asteita, mutta vain muutamia. Hän tarttui omaan jouseensa, viritti sen ja tähtäsi tarkasti. Nuoli ampaisi läpi ilman kuin äskeinenkin. Se osui tauluun ja sitten kaksikko odotti taas.
"Omppuli voitti!" kuului taas huuto. Omppuli huudahti riemuissaan ja Nathan päästi Ei-huudon, mutta onnitteli kuitenkin siskoaan.
"Hyvin ammuttu", hän sanoi Omppulille, joka hymyili ja otti viereiseltä kiveltä lyyran ja näppäili muutamia kieliä päästäen ilmaan kauniin sävelen. Hänen veljensä tunnisti kappaleen ja alkoi laulamaan:
"I walk a lonely road
The only one that I have ever known
Don't know where it goes
But it's home to me and I walk alone!" Nathan lauloi. Hänellä oli hyvä lauluääni ja hänkin osasi soittaa lyyraa, muttei niin hyvin kuin Omppuli, joka oli saanut oman kultaisen lyyransa isältään 15-vuotislahjaksi. Hänen lyyransa soi kauniimmin kuin monen muun ja Omppuli pystyi soitollaan vaikuttamaan ihmisten mielialoihin. Nyt kappale, jota hän soitti, kuvasti hänen onneaan ja se sai hänen veljensäkin hyvälle tuulelle häviöstään huolimatta.
"Taasko te Apollonin mukulat harjoitatte siellä jotain konserttia?" kuului Herra D:n ääni, kun hän käveli heidän ohitseen.
"Anteeksi herra D!" Nathan huusi hänen peräänsä, mutta nauroi sitten.

Apollonin lapset laittoivat jouset selkäänsä ja he lähtivät kohti mökki numero 7, joka hehkui kultaisena, ettei muut sietäneet sitä edes katsoa, mutta Apollonin lapset sietivät auringon valoa paremmin kuin muut, sillä olihan heidän isänsä sentään auringonjumala. Heidän toinen siskonsa, Lucy, istui kuistin kaiteella ja kirjoitteli pieniä ennustuksia vihkoonsa. Kaikki olivat hiukan hämäriä, mutta joistakin sai ehkä jopa selvää ja niihin osaisi varautua, sillä Lucy osasi heistä parhaiten ennustaa tulevaa, siis silloin kuin viitsi. Hänellä oli mustat ja lyhyet hiukset, kajaalia silmissä ja rokkityyli. Hän kuunteli toisella korvallaan iPodiaan ja kohottamatta katsettaan ennustuksistaan hän sanoi:
"Omppuli taisi voittaa."
"Jep", Omppuli sanoi yllättymättä siskonsa tietävyydestä, se oli hänelle arkipäivää.
"Hmm, Nathan, taisit olla liian itsevarma", Lucy jatkoi ja yliviivasi jotain vihkostaan.
"Itsevarmuus on hyvästä", Nathan vastasi ja nappasi sitten vihkon siskonsa kädestä. "Hei!" älähti Lucy närkästyneenä.
"Miksi olet kirjoittanut tähän Hermeen lapsi ja sanan arvaamaton?" Nathan kysyi otsa rypyssä. Lucy nappasi vihkonsa takaisin.
"Ei kuulu sinulle!" hän kivahti ja syventyi taas vihkoseensa.
"Anna olla Nathan, ei hänestä saa mitään irti, kun hän on tuollainen", Omppuli sanoi ja napautti lyyrallaan kaksi säveltä. Nathan katsoi epäileväisesti Lucya.
"Noh, miten vain. Hermeen lapset ovat aina arvaamattomia", Nathan tuumiskeli.

"Hyvin sanottu." Lucy virkkoi nopeasti. Silloin jotain lensi ilman halki ja lössähti Omppulin takaraivoon, räjähtäen ja kastellen koko Apollon kolmikon.
"Kas, siellähän he ovatkin." Nathan kiristeli hampaitaan ja pyyhkäisi vettä poskeltaan, "Taas noita vesi-ilmapalloja!" Takaapäin kuului naurua. Pari Hermeen poikaa ja muita mökistä 11 hihitteli keskenään pienen matkan päästä.
"Halvat huvit sanoi Shakespearekin!" Omppuli sanoi ja näytti keskisormea.
"Eipäs sanonut." Lucy tunki väliin.
"No ei sanonutkaan." Omppuli naurahti, "Suonette anteeksi, käyn vaihtamassa vaatteeni."
"Hieno idea, rakas sisareni." Nathan totesi. Omppuli mulkaisi Hermeen mökkiläisporukkaa, jotka naureskelivat keskenään vielä märempinä kuin hän itse ja heittelivät vihreää todella täynnä olevaa vesi-ilmapalloa. Palloraukka liisi ilmassa kohti oranssihiuksista tyttöä, joka otti nopeasti metallisen kepin ja rikkoi pallon kesken matkan. Vedet lensivät ympäriinsä ja porukka nauroi entistä kovempaa.
"Lapsellista Sieppeli, lapsellista!" Omppuli huusi tytölle. Oranssihiuksinen tyttö mulkaisi Apollonin tytärtä murhaavasti.
"Oho, siitähän saisikin hienon runon..." Nathan totesi ja katosi kultaiseen mökkiin. Omppuli tunki perässä.

Hermeen lasten porukassa oranssihiuksinen Sieppeli mulkoili pitkään kahden Apollonin lapsen perään ja pisti sitten metallisen keppinsä kiinni korsettivyöhönsä kiinni. Hänellä oli päällään keltainen, avokauluksinen villapaita mustilla raidoilla, mustat lahkeista ylilöysät farkut, muttei kenkiä. Korsetti oli olemassa vain keppiä varten, että sen sai jonnekkin kiinni ja nopeasti esille.
Muut nuoret lähtivät märkinä jonnekkin, mutta Sieppeli jäi tahallaan jälkeen. Häntä ärsytti, ärsytti kovasti. Hän vihasi koppavia Apollonin lapsia, hän vihasi kaikkia. Olivat niin olevinaan kun tiesivät kuka jumalvanhempansa oli.

"Löysimme hänet kadulta." Nuori, vaaleakarvainen satyyri kertoi Kheironille ja näytti 9-vuotiasta tyttöä, "Hän on karannut kotoa." Kheiron tutki katseellaan uutta tulokasta.
"Mikähän mahtaa olla nimesi?" Hän kysyi ystävällisesti. Tyttö hymyili ja kertoi nimekseen Sieppeli.
"Tervetuloa Sieppeli, puoliveristen leirille!" Kheiron toivotti.

"Mitenniin ette tiedä kenen lapsi olen?" Tyttö kysyi.
"Osa ei saa ikinä tietää. Jumalilla on kiireitä." Kheiron totesi, "Sitä ei kannata odottaa."

"Olen ollut täällä nyt kolme vuotta! Sanoit vähän aikaa sitten että ehkä tiedät kuka isäni on, haluan että kerrot sen minulle!"
"Sieppeli, rauhoitu. En ole vielä varma asiasta, joten en voi sanoa mitään varmaa..."

"Sieppeli, tule jo!" Kelvin, Hermeen poika huusi. Hän oli Sieppeli vuoden vanhempi ja oli ollut leirillä koko ikänsä. Sieppeli epäröi hetken.
"Eh, minä lähden harjoittelemaan! Pitäkää te hauskaa!" Sitten hän lähti juoksemaan harjoittelualueelle. Vastaan tuli muita puolijumalia, ja Sieppeli varoi katsomasta yhteenkään.

"Olen suhteellisen varma isästäsi." Kheiron tuli sanomaan yhtenä päivänä, "Olen ehkä selvittänyt kuka hän on."

"Vielä joku päivä..." Hän mutisi itsekseen ohittaessaan pienen rypäkän Athenen tyttäriä jotka hihittivät itsekseen jollekkin.
"Vielä joku päivä saan selville kuka olet."

"Isäsi Ponos, työn ja raadannan jumala."

"EIKÄ OLE!"

Omppuli vaihtoi kuivan paidan ylleen, tällä kertaa hänen päällään ei ollut leiripaitaa, vaan vihreä t-paita. Nathan vaihtoi päälleen ruskean t-paidan ja istahti sitten sohvalle hymisten uusinta runoaan.
"Sieppeliä kiukuttaa, kun ei tunnustusta saa. Hän kateellinen on, kenties yksinäinenkin. Katkera hän on jumalille, kun ei tunnustusta saa", Nathan liverteli ja Omppuli nauroi hänen runolleen. Nathan katsoi häntä muka loukkaantuneena.
"Mitäs vikaa tuossa muka oli?" Nathan kysyi.
"Totta kai häntä kiukuttaa. Olisin minäkin kiukkuinen, jos isäni ei olisi tunnustanut minua lapsekseen", Omppuli sanoi vakavampana.
"Mutta hänpä tunnusti, aika piankin tulosi jälkeen", Nathan muistutti.
"Miksei joitakin tunnusteta?" OMppuli mietiskeli. Nathan kohautti olkapäitään.
"Ehkeivät he ole sen arvoisia", Nathan sanoi harkitsemattomasti. Omppuli katsoi häntä tyrmistyneenä. Nathan huomasi hänen katseensa. Hän punastui.
"Tuota ei olisi saanut sanoa", hän sanoi hiljaa.
"Ei olisikaan! Sieppeli ja moni muu kynisi sinut tuosta hyvästä, senkin lahjaton runoniekka!" Omppuli suivaantui.
"Olen samaa mieltä!" kuului Lucyn ääni kuistilta. "Hän ei tosiaankaan osaa lausua runoja!"
"Okei, okei. Se oli pahasti sanottu, en ajatellut ennen kuin sanoin. Anteeksi... Hei sanoitteko te, etten osaa muka lausua runoja?" Nathan kysyi nyt aidosti loukkaantuneena.
"Sanoimme. Kuulisit itseäsi. Kykloopinkin runoilu on sujuvampaa", Lucy lohkaisi ulkoa. Omppuli nauroi ja sai naamalleen tyynyn. Toinen seurasi perässä ja kolmas. Omppuli pakeni ulos, kun hänen veljensä otti kaikkien sängyistä tyynyt ja heitteli niitä tyttöä kohti. Omppulin nauru jatkui ulkonakin ja Lucy hymyili myös.
"Tule takaisin ja tappele!" kuului Nathanin huuto sisältä. Omppuli napautti lyyraansa ja soitti kiihkeän sävelen, samalla kun Lucy naputti tahtia jalallaan. Omppuli jatkoi soittoaan, välillä hilliten sitä, sitten taas koventaen ja kiihdyttäen sitä. Nathan tuli ulos nokkahuilun kanssa ja alkoi soittamaan sitä yhtyen Omppulin säveleen. Lucy kaivoi taskustaan Piccolon, pienoishuilun, ja alkoi soittamaan samaa säveltä. Heidän kaunis musiikkinsa raikui leirillä ja monet tulivat mökistään ulos kuuntelemaan musiikkia. Apollonin lapsilla oli musikaallinen yhteys, jonka avulla he pystyivät soittamaan samaa kappaletta, vaikkeivat kaikki olisi koskaan kuulletkaan sitä ennen. Laulun loputtua Lucy nousi ylös.
"Minulla on asiaa Athenen lapsille", Lucy sanoi ja lähti kuutosmökkiä kohti. Omppuli ja Nathan seurasivat häntä uteliaina.

Osa Athenen lapsista löytyi arvatenkin taistelukentältä. Lucy suunnisti suoraan pisimmän heistä luokse. Hän oli juuri taistelemassa sisarensa kanssa.
"David, minulla on teille kaikille tärkeää kerrottavaa." Lucy sanoi suoraan. Omppuli ja Nathan kuuntelivat tarkkaavaisina pienen matkan päässä.
"Kas, Lucy!" Poala, Athenen tytär jonka kanssa David taisteli huudahti, "Olet sittenkin elossa!"
"Hei! Tulitko laulamaan meille?" David vitsaili ja löi nopealla ranneliikkeellä miekan Poalan kädestä. Lucy naurahti, mutta vakavoitui.
"Olen saanut ennustuksen."
"OHO!" Huudahti joku. Huutaja oli Areen poika, Jason.
"Taasko? Viimeksi ennustit, että voitat minut kädenväännössä ja kas, miten kävikään! Kuule David, ei kannata uskoa!"
"Pää kiinni!" Poala karjahti. Jason kohautti olkapäitään ja jatkoi sitä mitä ikinä olikaan tekemässä.
"Kerroppa Lucy, mitä olet nähnyt." David pyysi.

"Te ette saa taistella lähiaikoina", Lucy sanoi yksinkertaisesti. David tuijotti häntä hetken. Syntyi hiljaisuus, jonka aikana Omppuli ja Nathan vaihtoivat kummastuneen katseen. Sitten Poala pärskähti kovaäänisesti.
"Me emme saisi taistella? Miksi muka?" Poala kysyi hiukan liian kiivaasti. Lucy ei hätkähtänyt.
"No jos te taistelette, olette poissa pelistä hyvin pitkän aikaan. Ette te kuole, mutta jotain ei-niin-kivaa teille tapahtuu. Näin teidät lyyhistymässä tuskissanne jonkun taistelun aikana. Siksipä olisi hyvä, ettette taistelisi", Lucy sanoi ja risti käsivartensa ja hymyili rauhallisesti.
"Mitäs minä sanoin!" kuului Jasonin ääni taustalta. Omppuli heitti hänelle murhaavan mulkaisun.
"Kuule Lucy... Tiedän, että jotkut ennustuksistasi totetutuu, mutta tuo... Se vain kuulostaa liian epätodennäköiseltä. Mehän olen sodan jumalattaren lapsia. Me emme niin vain ''lyyhisty'' taistelussa", David sanoi neuvottelevasti ja Lucy näytti hetken hämmentyneeltä, mutta ilme vaihtui melkein heti loukkaantuneeksi.
"Te ette siis aio noudattaa ohjettani?" Lucy kysyi, kasvot punehtuen.
"No hei haloo!" Poala vastasi niin kuin Lucy olisi kysynyt maailman yksinkertaisinta asiaa. Lucyn silmät kapenivat viiruiksi.
"Ei sitten!" hän kivahti ja kääntyi Athenen lapsista poispäin. Hän lähti marssimaan takaisin kohti Apollonin mökkiä. Hetken käveltyään hän kääntyi. "Te saatte vielä katua sitä, ettette noudattaneet ohjettani! Saattepa nähdä!"
Poala nauroi ja David katsoi hiukan neuvottomana Lucyn perään. Nathan ja Omppuli katsoivat toisiinsa.
"Minä menen", Nathan sanoi ja kiirehti Lucyn perään. Omppuli katsoi hetken veljensä loittonevaa selkää, kunnes kääntyi katsomaan Athenen lapsia, jotka jatkoivat miekkailua.
"Mekö muka lyyhistyisimme taistelussa?" Poala mutisi. "Katso minua David! Näytänkö lyyhistyvän?"
David nauroi.
"Kohta lyyhistyt, jos et varo!" David uhkasi ja he jatkoivat miekkailua.

Omppulin ilme synkkeni, mutta hän tiesi, ettei hyödyttänyt mitään aukoa päätään Athenen lapsille. Omppuli lähti valitsemaan itselleen hyvää miekkaa. Hän ei ollut pitkään aikaan miekkaillut. Hän oli kuluttanut suurimman osan ajastaan jousiammuntaan. Omppuli oli saanut yllättävää huomiota taidoistaan jousiampujana. Kheiron oli ylistänyt häntä vuosituhannen parhaaksi jousiampujaksi. Hän oli voittanut Kheironinkin, joka sentään opetti jousiammuntaa. Hänen kykynsä oli ainoaa laatuaan. Kukaan muu Apollonin lapsista ei pystynyt samaan. Kheironin voittamisen jälkeen oli Omppuli nähnyt unen isästään. Omppuli hymyili vieläkin muistellessaan nuorta isäänsä unessaan (Apollon näytti 17-vuotiaalta), jossa tämä oli kiitänyt aurinkovaunuillaan, joka näytti kyllä punaiselta urheiluautolta. Apollon oli virnistänyt ja näyttänyt peukkua rohkaisevasti. Omppuli muisteli auringon lämpöä ja kirkasta valoa. Se oli ollut hieno uni. Omppuli otti miekan, joka tuntui hyvältä kädessä ja mietti kenen kanssa voisi taistella. Kaikilla muilla oli jo parit. Omppuli etsi yksinäistä puoliveristä ja näki sitten... Sieppelin, joka oli muista syrjässä ja hakkasi harjoittelunukeilta päitä irti. Omppuli katsoi vielä ympärilleen kuin toivoen, että joku muu vapautuisi. Huokaisten hän lähti Sieppeliä kohti.

Sieppeli oli miekkailussa hyvä. Hän viilsi ja sivalsi taitavasti. Omppuli oli hänen takanaan, ei kuitenkaan liian lähellä, sillä hänellä oli ikävä tunne mitä saattaisi tapahtua, jos hän säikäyttäisi Sieppelin. Omppuli rykäisi tahdikkaasti ja Sieppeli käyttäytyi juuri niin kuin Omppuli oli arvoinut. Hän käntyi ja miekka liisi kauniissa kaaressa hänen edessään. Omppuli olisi ollut kuollut kuin kivi, jos olisi mennyt lähemmäs.
"Mitä?" Sieppeli kysyi töykeästi.
"Haluaisin otella kanssasi", Omppuli sanoi puhuen kohteliaasti, vaikka häntä sapettikin Sieppelin töykeys.
"No minä en halua sinun. Häivy", Sieppeli ärähti ja kääntyi taas harjoitusnukkeen päin.
"Pelottaako?" Omppuli kysyi ivallisesti jättäen kohteliaisuudet sikseen. Sieppeli kääntyi ja sivalsi miekalla. Omppuli torjui. Sieppelin silmät iskivät kipinää.
"Minä en pelkää ketään", Sieppeli sihahti ja löi uudestaan. Omppuli torjui nipin napin. Oli hänen vuoronsa hyökätä.
"Miksi sinä eristäydyt muista?" Omppuli livautti kun Sieppeli torjui hänet helposti ja kävi taas hyökkäykseen. Omppuli väisti ja iski voimalla Sieppelin miekkaa vasten, niin että Sieppelin käsi tärähti.
"Mitä se sinulle kuuluu?" Sieppeli kysyi ja kieräytti miekkaansa, mutta taistelu jatkui yhä.

Se olisi varmasti kestänyt aamuun asti ellei kolmas miekka olisi tullut väliin. Nopealla liikkeellä kaksikon miekat tipahtivat maahan ja he jäivät katsomaan häirikköä selvästi ärtyneinä.
"Olisitte loppujen lopuksi vieneet toisiltanne hengen, jos olisitte jatkaneet tuohon mallii." Tyttö sanoi.
"Entäs sitten Nat?" Sieppeli kysyi ja lähti nostamaan miekkaansa.
Nat hymyili vinosti vastaukseksi. Iriksen tyttärenä Natilla sateenkaaren väriset silmät ja vaalea iho. Hiukset olivat punertavanruskeat ja valuivat loivina korkkiruuvikiharoilla lapaluihin asti. Hän oli pukeutunut tyypillisesti tiettyyn oranssiin paitaan ja jalassaan hänellä oli tummanharmaat collegehousut. Kengät olivat ballerinatyyppiset, mutta vaatimattomat ja enemmä juoksemiseen ja urheiluun sopivammat. Hänhän oli leirin nopeimpia ihmisiä lähes kaikessa. Nat nojaili rennosti pitkään miekkaansa, joka oli pituudeltaan kuin vaellussauva eli pitkä.
"Eikö Freddie enää jaksanut ilahduttaa sinua lukuisilla runoillaan?" Sieppeli kysäisi hieman ystävällisemmin kuin aikaisemmin.
Nat nauroi:" Voisi sanoa että kyklooppi osaa lausua parempia runoja kuin hän."
Omppulille tuli déja vu tunne. Lucy oli sanonut samoin Nathanille aiemmin päivällä.

"Noh, kun teistä ei ole taistelemaan niin minä taidan häipyä", Omppuli sanoi ärtyneesti ja kumartui ottamaan miekkansa. Nat kuitenkin laski varoittavasti oman miekkansa Omppulin kädelle. Omppulin nostoyritys pysähtyi ja hän katsoi Natia vihaisesti.
"Sinuna olisin vähemmän leuhka", Nat varoitti ja Omppuli rypisti kulmiaan.
"Minäkö leuhka?" Omppuli kysyi ja nousi varovasti seisomaan, kun Nat veti miekkansa pois tämän kädeltä. Sieppeli tuhahti.
"No kuka muukaan? 'Minun isäni on auringonjumala, olen maailman paras jousiampuja!'", Sieppeli matki kimeällä äänellä. Omppulin silmät leimahtivat.
"Sinä olet vain kateellinen kun et tiedä kuka jumalvanhempasi on. Ehkä Nathan oli oikeassa. Ehkä sinä et ansaitsekaan tietää", Omppuli sanoi myrkyllisesti. Sieppelille riitti. Hän ei ottanut miekkaansa, hän syöksähti kohti yllättynyttä Omppulia ja kaatoi tämän maahan lyöden miekan pois ja sitten antoi Omppulille kunnolla turpiin. Omppuli makasi kädet kasvojen suojana, välillä väistellen iskuja, mutta Sieppelin raivolle hän ei voinut mitään. Omppuli huusi:
"Lopeta! Lopeta!"
Mutta Sieppeli ei kuunnellut. Muut leiriläiset riensivät hätiin ja yhdessä kolme leiriläistä erottivat Sieppelin Omppulista. Sieppeli rimpuilin kahden Hermeen mökinläisen ja Natin otteessa. Omppuli nousi istumaan tuskasta voihkien. Hän näytti pahalta. Huuli oli haljennut, nenästä vuoti paljon verta ja silmä oli mennyt mustaksi. Kheiron oli laukannut paikalle. Tarkistettuaan, ettei Omppulilla ollut hengenhätää, hän kääntyi Sieppelin puoleen vihaisen näköisenä.
"Mitä sinä oikein ajattelit?" Kheiron kysyi kovaan ääneen ja kaikki katsoivat Sieppeliin, joka nosti uhmakkaana leukaansa, muttei vastannut mitään.
"Hän sanoi, ettei Sieppeli edes ansaitsisi tietää kuka hänen jumalvanhempansa on", Nat sanoi avuliaasti. Kheiron vilkaisi Omppulia, joka näytti pökertyneeltä.
"Vai sillä tavalla", Kheiron sanoi hitaasti. Sitten hän kääntyi taas Sieppeliin. "Omppulin sanat eivät olleet oikeutettuja, mutta ei sinun olisi tarvinnut hyökätä hänen kimppuunsa."´
"Päästäkää minut läpi!" kuului äkkiä pojan ääni, joka tunkeutui leiriläisten läpi. Se oli Nathan. Hän katsoi Omppulia, joka istui yhä maassa katsoen typertyneenä Sieppelin jalkoja.
"Omppuli!" Nathan huudahti ja polvistui Omppulin viereen. Juuri ajoissa. Omppuli katsoi veljeään tajuamatta, että tämä oli siinä ja pyörtyi sitten. Nathan tuijotti hetken siskoaan epäuskon ja kauhun vallassa, kunnes hän etsi silmiinsä Sieppelin, jota Hermeen mökkiläiset yhä pitivät otteessaan.
"Sinä!" Nathan sanoi vihaisena ja nousi seisomaan nyrkit pystyssä. Kheiron laski kätensä hänen olkapäälleen.
"Älä rupea haastamaan riitaa, Nathan. Omppuli paranee kyllä ja Sieppeli saa rangaistuksensa. Sinun on parasta viedä Omppuli sairastupaan. Antakaa hänelle nektaria", Kheiron sanoi. Nathan katsoi Kheironia kapinallisesti, mutta nyökkäsi alistuneena. Hän otti Omppulin syliinsä ja lähti kantamaan tätä sairastuvalle.

Kheiron kääntyi Sieppelin puoleen.
"Sinä saat mennä tiskaamaan viikoksi harpyijoiden kanssa", Khreiron sanoi lyhyesti ja hätisti sitten leiriläiset omiin touhuihinsa. Sieppeli ja Nat jäivät kahden, Sieppeli yhä puristaen nyrkkejään rystyset valkoisina.

Nat katsahti Sieppeliä syrjäkarein ja aikoi lähteä pois.
"Oliko pakko?" Sieppeli murahti. Nat kääntyi katsomaan tyttöä, vaikka tiesikin mistä tyttö hänelle vihainen.
"Johan minä sanoin, että olisitte,"
"Sitten se olisi mennyt harjoittelusta!" Sieppeli huusi niin kovaa, että ohi kulkevat Afroditen tyttäret säikähtivät ja katsoivat kaksikkoa hyvin murhaavasti, "Ei sillä ole väliä mistä sitä verta tulee kun on kyse harjoittelusta, mutta tappelu on muka eri asia!" Nat puraisi huultaan ja asetti kätensä Sieppelin päälle.
"Anteeksi, mutta tämä oli järkevintä." Nat sanoi rauhoittavasti. Hän näki, kuinka toisen kädet hellittivät Sieppelin rentoutuessa. Sitten oranssihiuksinen tyttö lysähti maahan istumaan.
"Minä en ymmärrä tätä leiriä." Hän sanoi surullisesti, "En Hermeen mökkiläisiä, joita vanhemmat eivät ikinä hyväksy. Miten he voivat elää tässä vääryydessä."
Ruokakello soi.
"Pitää mennä!" Nat huudahti ja lähti pois harjoittelualueelta. Sieppeli lysähti makaamaan koko pituudeltaan maahan, välittämättä siitä kuinka selässään kiinni oleva keihäs hänen selkäänsä painoi. Hän tuijotti taivaalle ja pieni kyynel kohosi hänen silmäkulmaansa.
"Et siis ainakaan ole Apollonkaan..."

Sieppeli huokasi ja sulki silmänsä. Hän muisteli kaikkia niitä jumalia joista oli lukenut ja vertaili niitä itseensä. Afrodite ei todellakaan voinut olla hänen vanhempansa. Jumalatar oli aivan liian turhamainen ja hänen lapsensa olivat kevytkenkäisiä hupakoita. Hefaistoskaan ei ollut hänen isänsä. Hän ei ollut hyvä rakentamaan esineitä, eikä hän osannut edes sytyttää kynttilää tahdonvoimalla. Hermes taas...
"Aurinkoa ottamassa?" kysyi huvittunut ääni hänen yläpuoleltaan. Sieppeli avasi silmänsä ja näki Lucyn. Hänen kasvonsa synkistyivät oitis.
"Tulitko kenties kostamaan Omppulin puolesta?" Sieppeli murahti ja sulki taas silmänsä.
"En. Se on enemmän Nathanin tyylistä. Kävelin ohi ja näin sinut. Minusta sinun kannattaisi ystävystyä muiden tyyppien kanssa. Luulen, että pieni tutumiskäynti jokaisessa mökissä auttaisi sinua selvittämään jumalvanhempasi", Lucy neuvoi.
"Ei kiinnosta", Sieppeli vastasi. Lucy ei vastannut. Sieppeli avasi silmänsä ja huomasi Lucyn jo kaukana.
"Tutustumiskäynti... Joopa joo, ihan niin kuin se auttaisi", Sieppeli mutisi ja sulki taas silmänsä.

Sairastuvassa Omppuli heräsi, kun hänelle juotettiin nektaria. Hän räpsäytti vihreät silmänsä auki ja ne löysivät Nathanin, joka ojensi nektarilasia. Omppuli ei tarttunut siihen.
"Sieppeli", Omppuli murahti ja irvisti, kun hänen huulensa haavaa kirveli.
"Sai rangaistuksen", Nathan sanoi lepyttelevästi. "Juo nektaria."
Omppuli ei vieläkään välittänyt lasista.
"Olisi voinut vähän edes varoittaa", hän sanoi pahantuulisena.
"Juo nyt tämä pahuksen nektari!" Nathan kimpaantui ja tyrkkäsi lasin Omppulin käteen. Omppuli joi ja nektari maistui mustikkapiirakalta, jossa oli vaniljakastiketta päällä. Haava hänen huulessaan umpeutui ja mustelma silmässä hälveni hiukan, muttei kadonnut kokonaan.
"Nat keskeytti taistelun", Omppuli muisti. Hän nousi istumaan. Päätä särki hetken, mutta kipu asettui.
"Sääntöjen vastaista", Omppuli lisäsi. Nathan ei sanonut mitään.
"Nat on se jolla on sateenkaaren väriset silmät?" Nathan varmisti. Omppuli nyökkäsi. Hän nousi seisomaan. Veri oli pyyhitty hänen kasvoistaan ja hän tunsi olonsa ihan hyväksi. Silmä vain tuntui vielä aralta.
"Ajattelitko lähteä kostamaan?" Nathan kysyi kiinnostuneena aikoen nousta. Omppuli ojensi kättään torjuvasti veljeään kohti.
"En kostamaan. Minä lähden metsään. Kaipaan hirviövastustajaa", Omppuli sanoi ja otti viereiseltä pöydältä nuoliviininsä ja jousensa.
"Ei tule onnistumaan siskoseni. Olet vielä puolikuntoinen, vaikka joitkin nektaria. Sinähän et lähde mihinkään", Nathan sanoi ja nousi seisomaan.
"Nathan..." Omppuli vetosi.
"Ei käy", Nathan sanoi jyrkästi ja Omppuli näytti surkeaa naamaa. Nathan ei antanut periksi. "No niin, asetupa makuulle. Pelataan vaikka erä pokeria, jooko?"
"Joo..." Omppuli sanoi hitaasti ja Nathan hymyili. Sitten Omppulin vetäisi viinistään salamannopeasti valkoisen nuolen ja iski sen varovasti Nathanin olkapäähän.
"Auuu! Mitä sinä - ? Uuh", Nathan tuupertui Omppulin sängylle. Omppuli nosti Nathanin jalat sängylle.
"Sori Nathan, mutta sinun on lakattava holhoamasta minua", Omppuli sanoi ja lähti ulos sairastuvan ovesta.

Omppuli huomasi, kuinka hiljaista leirillä yllättäen oli. Kaikki olivat kaiketi syömässä. Se kävi Omppulille hyvin, hän saisi taistella rauhassa. Apollonin tytär suuntasi pitkät, tarkat askeleensa syvälle metsään, aivan leirin alueen laitamille, missä kukaan ei varmasti tulisi häntä häiritsemään.
Omppulin löydettyä sopiva, hiukan avoin kohta, hän lausui tarkkaan valitut sanat.
"Minä, Omppuli, Apollonin tytär, kutsun tälle leirille vastustajakseni sopivaa hirviötä ulkomaailmasta." Hetken oli hiljaista. Sitten Omppuli kuuli ryminää. Hän säpsähti hieman kun näki vastustajansa ryntäävän pusikosta. Se oli vauhkoontunut, ruma ja iso villisika, jolla oli jättiläismäiset, likaiset kulmahampaat. Sika löyhkäsi jo parin metrin päästä, ja Omppuli ei hengittänyt leuhkan takia hetkeen. Sika ryntäsi öristen tyttöä päin, kun tämä kaivoi äkisti nuolen ja ampui. Sika väisti ja hyppäsi. Omppuli kierähti pois alta, mutta kompastui juureen. Hän oli jo nousemassa polvelleen ja oli valmiina ampumaan, mutta näki, kuinka sika ryntäsi kohti suuntaa, mistä Omppuli oli tullut. Kohti leiriä.
"EI SINNE!" Hän huusi säikähtäneenä ja juoksi perään.

Sika ei vaihtanut suuntaa. Omppuli yritti ampua härnäävän nuolen sen takalistoon (joka oli yhtä ruma kuin etupää) mutta se sai vain sian syöksymään kahta hurjemmin eteenpäin.
"Pysähdy senkin haiseva jauheliha!" Omppuli huusi sen perään ja sika kääntyi. "Juuri niin, puhuin sinulle senkin haiseva lihamöhkäle! Tule hakemaan minut!"
"Mitä on tekeillä?" kuului Davidin huuto sian takaa. Omppuli huokasi turhautuneena. Eikö kukaan osaa pitää päätään kiinni silloin kun se olisi tarpeellista?
Nähtävästi ei. Poala tuli Davidin takaa. Ruokapaviljonki oli vain viiden metrin päässä heistä. Kheiron huomasi sian ja näytti huolestuneelta, mutta herra D vain katsoi sikaa hetken ennen kuin jatkoi syömistä.
"Athenen lapset, asemiin!" huusi Poala ja Athenen lapset ryntäsivät ruokapaviljongista miekat valmiina.
"Seis! Tämä on minun tappeluni!" Omppuli huusi vastaan, mutta Athenen lapset eivät kuunnelleet häntä. Sika katsoi Athenen lapsia ja sitten Omppulia silmissään häijy kiilto. Mitä tämä hirviö edes tekee? Omppuli mietti jousi ja nuoli valmiina. Sika valitsi Athenen lapset, joilla olivat miekat valmiina.
Muistaakseni olen lukenut joistakin villisioista... Hyi kun on rumat hampaat... Hampaat... Hampaat!
"Tappakaa se!" David huusi kun sika rynnisti heitä kohti.
"EI!" Omppuli huusi, muttei sian takia. Sika väisti ensimmäisen miekan heilahduksen ja sen hampaat repäisivät Poalan kättä. Poala huudahti, mutta ruhje ei näyttänyt pahalta.
"Olen ihan okei! Minä vain - uuuh", Poala kaatui nurmelle tajuttomana.
"Poala!" David huusi, mutta villisika ei ollut lopettanut siihen. Kun se kerran oli pistänyt yhtä, olivat sen hampaat täynnä myrkkyä. Kun muut Athenen lapset lähestyivät sitä. Sika heilautti päätään ja kaikki saivat myrkkusuihkeen. He huusivat, eivät kivusta vaan kuvottavasta hajusta, joka ympäröi heidät. Yksi toisensa jälkeen he lyyhistyivät. David sinnitteli pisimpään.
"L-lucyn ennustus!" David muisti ennen kuin filmi oli poikki. Sika lähestyi heitä. Omppuli päästi korkean vihellyksen ja sika kääntyi. Väkeä oli alkanut tulvia paviljongista. Omppuli lähti juoksemaan siitä poispäin ja sika seurasi häntä huumaavaa vauhtia. Omppuli hyppäsi sivuun ja kaivoi taivaanvaskinuolen viinistään. Nyt ei ollut aika tapella vaan tappaa se heti. Sika ruiskutti myrkkyään, mutta Omppuli väisti. Hän oli oksentaa kuvottavasta hajusta. Henkeään pidättäen hän tähtäsi. Sika hypähti häntä kohti. Omppuli laukaisi nuolen ja kierähti pois alta. Osuessaan maahan, alkoi sika muuttua hiekkapatsaaksi ja lopulta siitä oli jäljellä vain pölyä. Oli hiljaista. Omppuli kääntyi ja näki kaikkien kumartuneen Athenen lapsien puoleen.
"Ovatko he kuolleita?" Nat kysyi hiljaa. Omppuli aikoi vastata hänelle, mutta herra D ehti ensin.
"Eivät. Heille nousee kyllä kova kuume ja - "
"Hyyyi, heille on noussut punaisia rakkuloita!" yksi Afroditen tytär kirkaisi. Muutkin päästivät yäk-ääniä.
"Ei kai ne tartu?" joku kysyi huolissaan.
"Eivät", Sieppeli vastasi herra D:n puolesta. Omppuli katsoi häntä ihmeissään. Sieppeli kohotti hänelle toista kulmaansa kuin sanoen: Kerjäätkö toista tappelua?
"Kuka hirviön edes kutsui?" Hermeen mökin poika, Kelvin, kysyi.
"Minä", Omppuli vastasi muitta mutkitta. Kaikki tölläsivät häntä.
"Järkevää!" huusi Areen poika, Jason.
"Ja päästit sen leiriin? Joku olisi voinut loukkaantua pahastikin! Ensin tappelu ja vastuuton hirviökutsu! Mikä kaikkia oikein vaivaa tänään?" Kheiron puhisi tuohtuneena. Sieppeli pyöräytti silmiään. Omppulia taas harmitti.
"Minähän tapoin sen!" Omppuli kivahti.
"Mutta otit suuren riskin. Sopiva rangaistus on, että menet tiskaamaan yhdessä Sieppelin kanssa - " Sieppeli ja Omppuli älähtivät yhteen ääneen. "mutta vain neljäksi päiväksi."
"Neljää päivää harpyijoiden ja tuon kanssa?!" Omppuli huusi vastaan, mutta Kheiron katsoi häntä tiukasti. Omppuli nipisti huulensa yhteen ja muut leiriläiset alkoivat viedä Athenen lapsia sairastupaan. Sieppeli ei osallistunut toimintaan, Natkin oli jäänyt paikoilleen ja tutkaili kynsiään. Muut alkoivat hajaantua mökkeihinsä.

[Muahah, nyt on yö, joten mikäs sen kivempaa kun kirjoittaa itseni mukaan tähän jatkikseen? ;D Kerron samalla myös hiukan hahmostani tuossa lopussa.]

Samassa paikalle juoksi mustahiuksinen tyttö, joka näytti tuleen lenkiltä. "Omppuli! Olen etsinyt sinua joka paik- Mitäs täällä on tapahtunut?" Tyttö katsoi ihmetellen ymäpärilleen. "Hei Kheiron, herra D."
Herra D nosti Zenzibarille kättään kaikkien tapojensa vastaisesti, ja tarkkasilmäinen olisi voinut vaikka vannoa nähneensä jotain ei-inhon tapaista hänen ilmessään.
Kheiron nyökkäsi tytölle. "Zenzibar. Ei täällä mitään ihmeellistä, pieni kahakka vain."
Omppuli mulkaisi Kheironia ja kääntyi sitten tuohtuneena parhaan kaverinsa puoleen. "Saan pestä sen Sieppeli -kakaran kanssa tiskejä!"
"Mitä? Miksi ihmeessä! Herra D!" Zenzibar huudahti. "Ette te voi tehdä noin, Sieppelihän murhaa Ompun heti kun sille kääntää selkänsä!"
"Älä liioittele Zenzibar, äläkä sano mitä minä voin tehdä ja mitä en! Vaikka sinä olet- noh, ollut täällä kauan, ei se tarkoita sitä että olisit kenenkään yläpuolella. Lähtekää jo siitä." Dionysos huitaisi kädellään. "Odotan sinua Omppuli ruokailun jälkeen keittiöön." Tämän sanottuaan Jumala ja kentauri kävelivät tiehensä.
Omppuli ja Zenzibar lähtivät kävelemään rantaan päin. "Minä en ymmärrä mitä olet tehnyt saadaksesi Herra D:n pitämään sinusta!" Omppuli huudahti nauraen.
Zenzibar virnisti, mutta hänen silmänsä eivät hymyilleet. "Enkä minä ymmärrä miten sinä joudut aina tappeluun kun minä päästän sinut silmistäni hetkeksikin!"
Omppuli irvisti. "No se ei ollut minun vikani!"
Zenzibar nauroi. "Niinpä niin, mennäänkö vaikka harjoittelemaan miekkailua?"
"Paras kolmesta?"
"Kiinni veti!"

Zenzibar:
16 -vuotias Zenzibar on ollut Puoliveristen leirillä vuoden kauemmin kuin Omppuli. Hän tuli sinne syrjittynä, mutta Hermeen mökkiläiset ottivat hänet ystävällisesti vastaan. Puoli vuotta hän oli siellä onnellinen, kunnes kuuli herra D:ltä hirveän uutisen. Kheiron oli saanut selville kuka hänen isänsä oli. Eikä Zenzibar halunnut uskoa sitä todeksi.
Haades.
Manalan herra.
Zeuksen, pääjumalan, veli.
Jumalista ehkä kaikkein inhotuin ja vihatuin.
Haades.
Kheiron oli suostutellut Herra D:n olemaan hiljaa ja jostain syystä viinin Jumala oli suostunut. Ehkä hän tunsi yhtäläisyyttä Zenzibariin, koska tämän isä ei myöskään ollut niitä pidetyimpiä jumalia. Kaikki muut Puoliveristen leirillä uskovat yhä ettei Zenzibar tiedä kuka hänen isänsä on, mutta kaikki huomasivat tytössä muutoksia, eikä hänellä ollut enää kovin läheisiä ystäviä.
Zenzibar ja Omppuli sen sijaan olivat ystäviä lähes samana päivänä kuin Omppuli ilmeistyi leirille ja Omppuli on oppinut hyväksymään Zenzibarin sellaisenaan, mutta siltikään Zenzibar ei ole uskaltanut kertoa hänelle totuutta isästään... ehkä vielä jonain päivänä...


[Haha, vähänkö naurettava selostus tossa lopussa XD Mut sainpa itteni mukaan.]

Keskustelun vahingossa kuullut Sieppeli mulkoili pitkään Omppulin perään. Yksi ainoista, jolle Sieppeli ei puhunut mökissä 12, Zenzibar, liihotteli siellä perässä.
Sieppeli-kakara.
Kakara!
Millä oikeudella Omppuli sanoi Sieppeliä kakaraksi! Hehän olivat saman ikäisiä, Sieppeli taisi olla jopa vanhempi. Toisaalta, ehkei Omppuli sitä tiennyt ja olihan Sieppeli monta kertaa häntä lyhyempi, vain 158 cm.
Että hänen tekikin nyt mieli heittää Omppulia kepillä ja huutaa pari valittua sanaa perään.
"Hei," Joku sanoi Sieppelin takana.
"MITÄ!?" Sieppeli karjui kääntyessään. Hänen takaansa oli tullut Kelvin, siis se Hermeen poika ja nyt hän näytti hieman säikähtäneeltä.
"Ruoka-aika jatkuu vielä, aiotko tulla syömään?" Poika kysyi, "Vai murhata minut?" Sieppeli punastui hiukan.
"Anteeksi Kelvin..." Hän mutisi, "Tulen syömään, tottakai..." Henkisesti hän valmistautui hukuttamaan Omppulin laavapesualtaaseen kunhan rangaistukset otetaan käyttöön.

Natillakaan ei ollut enää nälkä, johtuen siitä hirviösiasta. Oikeastaan hänellä oli tylsää. Puoliveristen leiri oli aina täynnä tekemistä, mutta silti hänellä oli aina tylsää. Joskus saisi tapahtua jotain. Hirviösika oli mukavaa vaihtelua. Oikeastaan Nat olisi halunnut sadetta. Niin, että sateenkaari olisi noussut taivaisiin. Sitä ei oikeastaan ikinä tapahtunut tällä leirillä, kukaan ei ikinä toivonut sadetta ja sekin kun joskus tuli, niin ei näkynyt merkkiäkään sateenkaaresta.
Silloin, kuin rukouksesta, pieni vesipisara tipahti taivaalta Natin nenälle. Hän näki, kuinka pohjoisesta kerääntyi synkkiä myrskypilviä leirin päälle.
Tätä hän ei ollut toivonut.

[Halusin kirjoittaa Natista, ja sitten syntyi tuollaista O_O Okei... Keksikääs nyt siitä sitten... Niin ja tervetuloa Zenzibar, Manalain herran tytär! Tulithan sinä vihdoin ^-^ Niin, ja kun en omaa ikääni tuossa ole missään vaiheessa maininnut, niin sehän on siis 15.]

Myrskypilvien kasautuessa uhkaavina Puoliveristen leirin ylle, Sieppeli ja Omppuli olivat menossa tiskaamaan harpyijoiden kanssa enemmän ja vähemmän innostuneina toistensa ja harpyijoiden seurasta. Kheironin määräämä rangaistus ei olisi ollut niin paha, jos heidän ei olisi tarvinnut olla yhdessä tehtävää suorittamassa. Sentään siinä asiassa he olivat samaa mieltä.
Harpyijoilla oli tunnelmat katossa, kun he saivat kauan odotettuja vieraita. Sieppeli ja Omppuli kävivät sanaakan sanomatta töihin jynssäten lautasia yms. sälää melko tarmokkasti.
"Voi Sieppeli rukkaa, isäsikö sinut tänne laittoi? Ei tainnut oikein ilahtua olemassaolostasi ei" voivottelivat harpyijat ivaallisesti liihotellessaan kaksikon ohi.
"Onko Apollon nyt tyytyväinen täydellisestä tyttärestään, kun näkee tämä?"
"Mikä häpeä ja nöyryytys!"
"Sieppeli, etkö hallitse itseäsi niinkuin tahtoisit?"
"Mitä yritit saavuttaa villisialla Omppuli? Mainetta vai hyväksyntää?" Näin hapryijat jatkoivat koko tiskauksen ajan.
Tytöt purivat hammasta ja jatkoivat urheasti tiskausvuoron loppuun ja poistuivat yhtä hiljaisina kuin olivat tullessaan. Ylhäällä Omppulia odotti Zenzibar myötätuntoisena. Sieppeli sai kävellä yksin harmaiden pilvien alla mökkiin nro 12. Päivä oli sujunut mitä parhaimmiten kaksikon osalta, mutta se kuitenkin oli pientä siihen mitä myrskypilvet toisivat tullessaan...

Zenzibar istui Omppulin kanssa Apollonin mökin portailla. "Pitäisi käydä vaihtamassa vaatteet Hermeen mökissä, mutta en halua nähdä Sippeliä."
Omppuli hymyili. "Ei sinun tarvitse minun takiani sitä karttaa."
"En kartakaan, mutta sen kannattaisi karttaa minua."
Omppuli nauroi. "Ei pahalla Zenz, mutta sinä et välttämättä voittaisi Sieppeliä taistelussa."
Zenzibarkin nauroi ja nousi ylös. "Totta, nähdään myöhemmin."
Tyttö käveli hermeen mökille ja huokaisi helpotuksesta kun ei nähnyt siellä Sieppeliä, sitten hän huomasi sängyllään keltaisen paperin palan.
"Klo 9, ranta." Siinä luki. Mitä ihmettä? Zenzibar mietti, mutta ei jäänyt miettimään lappua enempää, vaan vaihtoi vatteensa ja lähti takaisin ulos. Hän ei viihtynyt mökissä, koska ei tuntenut sitä omakseen.

Samaan aikaan Nat oli hölkkäämässä metsässä. Hän rakasti kunnon hölkkää, yksin, metsän rauhassa etenkin sateella,. Yhtäkkiä hän kuuli puhetta ja meni vaistomaisesti puun taa piiloon ja jäi kuuntelemaan.
"Näetkö sateen? Tämä ei voi olla hyvä asia!"
Ääni oli selvästi Kheironin.
"Saaavatpaan ipanat totutella kurjiin olosuhteisiin."
Toinen ääni oli epäilemättä herra D:n.
"Älä sano heitä ipanoiksi! Ja tämä on vakavaa!"
"Silti se on yks hailee minulle. Kuka minua muka uhkaisi?"
Nat oli jo jatkamaisillaan matkaa, kun Kheiron jatkoi: "Koko leiri voi olla vaarassa, etkä sinä välitä? Omppulin tämänpäiväinen siankutsuminen on tämän takana..."
"Se typerä päivänsäde saakoon sitten hoitaa homman takaisin kuntoon", herra D murahti.
"Päivänsäde? Eihän nyt paista aurinko..." Kheiron mutisi hajamielisesti. "Ai, aivan! Ei ku, ei! Minusta meidän pitäisi ilmoittaa Olympokselle."
"Ei joka pikkuasiasta tarvitse ilmoittaa herra yliherra päällikölle. Se kakara saa hoitaa asiat kuntoon!" herra D kuulosti koko ajan ärtyneemmältä.
Kheiron alkoi puolustella tapansa mukaan. "Eihän se sinällään ole Omppulin syytä, normaalistihan tänne voi kutsua harjoitusvastustajia..."
"Niin niin niin... Mutta yleensä ne eivät aiheuta O-N-G-E-L-M-I-A."
"Joten kyseessä on siis jotain epänormaalia!"
Herra D tuhahti. "Mikään ei ole normaalia, määräät sen päivänsäteen hoitamaan homman ja sillä siisti!"
"Kyllä herra D. Okei, lopettakaamme keskustelu tähän, luulen että kohta koko leiri on tuolla nurkantakana kuuntelemassa." Kheiron sanoi lopuksi, erehtyen aika pahasti, vaikka Nat seisoi yhä jäykisyneenä puun takana. Leiri oli vaarassa! Se ei voinut olla totta! Hän lähti kohti mökkiään miettien kuulemaansa...


[Muu jatko on mun, mut sekoista Kheironin ja herra D:n vuorosanoista saatte syyttää Sipiä ja Natia (Sip = Kheiron, Nat = herra D), vaikka mie karsinki osan pois "Kheiron on tyhmä" "Minä tyhmä? Anteeks vaan...." Jep, nauttikaa ja tehkää sillä mun saamalla lapulla mitä haluatte, nyt meikä lähtee nukkuun!]

Nat huomasi etäällä Zenzibarin katoavan rannalle, vaikkei se kuulunutkaan Zenzibarin lempipaikkoihin. Sade kasteli Zenzibaria, mutta tyttö ei tuntunut välittävän sateesta. Nat kohautti olkapäitään ja astui mökkiin. Hän otti pyyhkeen ja kuivasi naamansa etsien katseellaan Sieppeliä, mutta tätä ei näkynyt missään. Nat istahti sängylleen ja kuunteli iPodiaan hiljaisella. Hän uppotui ajatuksiinsa.

Zenzibar käveli hiekkarannalle ja etsi katseellaan toista, joka oli kutsunut hänet tänne. Sää oli inhottavan viileä ja kylmät sadepisarat eivät tehneet nekään oloa mitenkään kivaksi. Ukkonen jyrisi pilvissä ja sade tuntui yltyvän. Ketään ei näkynyt. Zenzibaria alkoi hiljalleen kismittää. Hän oli jo kastunut läpimäräksi ja hytisi kylmissään. Juuri kun hän oli aikeissa lähteä, astui hänen näköpiiriinsä Sieppeli aivan yhtä märkänä kuin hän itse ja ärtyneen näköisenä, kuin ei olisi itse halunnut tulla. Zenzibar kohotti kulmiaan ja Sieppeli pyöräytti silmiään.
"Minulla on sinulle viesti", Sieppeli sanoi huokaisten.
"Mitä asiaa sinulla minulle on?" Zenzibar kysyi kädet puuskassa.
"Ei viestiä minulta, idiootti, vaan yhdeltä toiselta. Oletko ikinä kuullut välikädestä?" Sieppeli kysyi kuin olisi puhunut idiootille.
"No puhu suusi puhtaaksi, välikäsi", Zenzibar sanoi painottaen sanaa "välikäsi". Sieppeli mutristi suutaan.
"Sinun pitää lähteä leiristä. Sinä et kuulu tänne. Sinun täytyy löytää oma pimeä tiesi isäsi luokse", Sieppeli puhui ja Zenzibar tuijotti häntä.
"Mitä sinä minun isästäni tiedät?" Zenzibar kysyi varautuneena. Sieppeli pyöräytti taas silmiään kuin häntä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa Zenzibarin sukujuuret, eikä häntä todennäköisesti kiinnostanutkaan.
"En kuule mitään. Olen vain viestinvälittäjä. Minun puolestani saat etsiä sen 'pimeän tiesi yhtä pimeän isäsi luokse'", Sieppeli sanoi ja kääntyi ja lähti kohti mökkejä. Zenzibar jäi yksin sateeseen. Ukkonen jyrisi kovaa leirin yllä, mutta Zenzibar mietti isäänsä Haadesta.
Mitä hän haluaa minusta? Zenzibar mietti ja katsoi merta, joka kuohui. Hitaasti hän lähti kohti mökkejä. Hän halusi puhua jollekin, mutta kelle? Omppuli ei tiennyt hänen isästään tuon taivaallista. Kheiron olisi ehdottomasti kieltänyt kaikki lähtemisen mahdollisuudet ja kenties eristänyt Zenzibarin jonnekin. Jäljelle jäi herra D, joka suostuisi ehkä kuuntelemaan häntä. Zenzibar suuntasi päärakennukseen.

Sillä välin Omppuli istui Apollonin mökin kuistilla katsoen synkkänä sateeseen. Hänen veljensä ja sisarensa olivat mökin sisällä pelaten korttia ja pitämässä hauskaa, mutta Omppulia ei huvittanut. Samassa hän huomasi Zenzibarin kävelevän mökkien välissä, kohti päärakennusta.
"Hei Zenz!" Omppuli huudahti, mutta hänen huutonsa hukkui valtavaan jyrähdykseen, joka tuli taivaalta. Samassa välähti salama ja Zenzibar näytti sen valossa niin synkältä ja vaaralliselta, että Omppuli värähti. Hän oli toki nähnyt Zenzibarin hurjana kun tämä suuttui, mutta tuo ilme oli erilainen. Se synkän määrätietoinen ja pelottava. Märät mustat hiukset, jotka olivat liimautunuut hänen kasvoihinsa, tehostivat vaikutelmaa. Omppuli osasi vain katsoa hiljaa, kun hänen ystävänsä katosi päärakennukseen, josta tuli ulos Kheiron. Kheiron katsoi hyvin huolestuneen näköisenä taivaalle, jossa ukkonen jyrisi ja salamat välkähtelivät. Sitten hän ratsasti kohti Apollonin mökkiä. Omppuli nousi seisomaan ja Kheiron pysähtyi hänen eteensä vaikean näköisenä.
"Kuulehan Omppuli. Tämä ei ole sinun vikasi, mutta koska sinun tekemisesi aloittivat tämän tapahtumaketjun..." Kheiron aloitti, mutta Omppuli keskeytti hänet.
"Hetkinen, onko tämä sade ja ukkosmyrsky minun vikani? Kuinka voitte edes sanoa noin?" Omppuli kysyi närkästyneenä. Kheiron rykäisi.
"Herra D:n määräys. Sinun pitää korjata asia", Kheiron sanoi.
"Miten muka? Mitä edes on tekeillä?" Omppuli tivasi.
"Zeus on hyvin vihainen", Kheiron sanoi hiljaa.
"No kyllä minä nyt sen näen, mutta ei kai hän nyt minulle voi olla vihainen?" Omppuli kysyi hiukan pelästyneenä. Ajatus ylijumalan vihasta sai kylmiä väreitä kulkemaan Omppulin selässä.
"Ehkä. Kun sinä kutsuit hirviön, tapahtui jotain, joka sai Zeuksen raivoihinsa, mutta Zeus ei ole raivoissaan yksin. Jokin voima uhkaa meitä, en vain tiedä mikä se on, vielä", Kheiron sanoi hiljaa.
"Mutta sehän on teidän eikä minun vika! Mistä minä olisin voinut tietää, että kun kutsun hirviön, käynnistän jotain suurempaa?" Omppuli sanoi kiihdyksissään.
"Jotain tässä on pakko syyttää, tällä kertaa se on valitettavasti sinä", Kheiron sanoi surullisesti.
"Eikö mieleen tullut, että tässä voisitte syyttää itseänne?!" Omppuli huusi raivoissaan. Sitten ukkonen jyrisi niin, että maa tärisi. Omppuli katsoi silmät suurina taivaalle ja oli näkevinään pilvien muodostavan kasvot, hyvin vihaisen näköisen miehen kasvot. Kun Omppuli tajusi, että se oli Zeus, kasvot katosivat. Ja salama iski mökkien muodostaman U:n keskelle maahan, paiskaten grillin menemään. Kheiron huusi, mutta Omppuli oli vain jähmettynyt pelosta. Zeuksen viha tuntui kaikkialla ilmassa, painostavana ja vaarallisena. Salaman isku heitti hänet ilmaan, yli Apollonin mökin, paiskaten hänet kauaksi mökeistä. Mitä minä olen pannut alulle? Omppuli mietti ennen pyötymistään.

Ukkosmyrsky raivosi enää hetken. Salamat järisyttivät maata ja leiriläiset olivat painautuneet toisiaan vasten kuin pienet jänöt peläten Zeuksen vihaa. Herra D ei moista salamointia edes viitsinyt katsella. Sen sijaan hänen huomionsa oli kiinnittynyt tyttöön, joka istui häntä vastapäätä jakkaralla. Zenzibar katseli synkkänä lattiaa ja odotti.
"Tiedät kai etten auttaisi sinua ellei minulla olisi siihen hyvää syytä?" Dionysos katsahti Zenzibaria arvioivasti.
Zenzibar nyökkäsi tuimana ja aktseli edelleen lattiaa.
"Kheiron ei tule pitämään tästä, mutta mitä minä olen ennenkään siitä pollesta välittänyt..." Dionysos puuskahti itsekseen." Yksinkertaisesti lähetän sinut, Zenzibar, entsintäretkelle etsimään sitä mitä lienetkin luulet tarvitsevasi. Kipaisepas nyt siellä Oraakkelin luona ennen kuin muutan mieleni tai Kheiron tulee estämään aikeesi. Muista myös tehdä tarvittavat järjestelysi."
Zenzibar nyökkäsi pienestä ja lähti talon ullakolle tapaamaan leirin Oraakkelia. Huultaan purren Zenzibar mieti, olisiko sittenkin aika kertoa Omppulille totuus, koska hän tarvitsi ystäväänsä matkalle.

Omppuli heräsi järjettömään päänsärkyyn. Hän huomasi makaavansa taas sairastuvan pedillä vieressään Kheiron ja Nat. Tytön läsnäolo kummastutti Omppulia, mutta saanut kiinni ajatuksistaan.
"Näin sinun lentävän meidän mökin ohi, joten päätin tulla katsomaan oletko OK." Nat sanoi Omppulin mielestä vaimeasti.
"Sinun pitää juoda nektarisi," Kheiron kohotti lasia Omppulia kohti, joka näytti hyvin hämmentyneeltä.
Samaan aikaan talon ovi j aZenzibar syöksyi sisään.
"Et sitten voi olla loukkaamatta itseäsi, kun olen aina poissa! Olen etsinyt sinua, joka paikasta." Zenzibar ärisi.
"Mi-mitä sinä nyt?" Omppuli takelteli.
"Olen lähdössä etsintäretkelle..." (Jatkakaa siitä! tai jostakin muusta)

"Etsintäretkelle! Minne?" Omppu huudahti.
"Mitä?!" Kheiron jyrähti samaan aikaan. "Älä vain sano että Dionysos...?"
Zenzibar nyökkäsi katse Omppulin sängynpäädyssä. Kheiron murahti jotain epäselvää. "Miksi?"
Zenzibar näytti vaivaantuneelta ja vilkaisi Kheironia ja Natia. "Etsimään isääni."
Omppuli ja Nat hengähtivät terävästi, kun taas Kheiron näytti synkältä.
Omppuli hymyili. "Mahtavaa! En ole ennen kuullut että joku lähtisi etsimään oikeaa Jumalvanhempaansa jos se ei selviä, mutta olen iloinen puolestasi."
Zenzibar ei pystynyt hymyilemään, vaan vilkaisi Kheironiin, joka ei ollut sanonut mitään.
"Oletko varma?" Kentauri lopulta kysyi.
Zenzibar nyökkäsi taas. "Tulin juuri oraakkelin luota... hän sanoi... hän sanoi että olen oikealla etsintäretkellä, mutta ilman oikeita seuralaisia se retki vie minut kauemmas päämäärästäni kuin oli tarkoitus."
"Mitä hän sanoi matkakumppaneistasi?" Omppuli kysyi odottavana.
"Minun pitää ilmeisesti valita heidät itse... Tai kaksi valitsen itse ja yksi tulee mukaan tietämättämme sitä... tai jotain vastaavaa, en oikein ymmärtänyt..."
Omppuli hymyili leveästi. "Loistavaa! Olenkin odottanut että pääsisin mukaan jollekin etsintäretkelle."
"Hetkinen! Zenzibar, et voi valita Omppulia, hänen on jäätävä tänne vielä vähäksi aikaa selvittämään vähän asioita", Kheiron vastusti.
Zenzibar laittoi kätensä puuskaan. "Mitä? Tottakai minä valitsen Omppulin, mutta se toinen..." Zenzibarin katse osui Natiin. Hän ei tuntenut tyttöä kovin hyvin, mutta ei ollut ainakaan riidoissa tämän kanssa. "Haluaisitko sinä lähteä, Nat?"
Nat katsoi yllättyneenä Zenzibariin. "Minäkö? Etsintäretkelle? Tuota... öö... miksei?" Nat virnisti.
Kheiron ei näyttänyt tyytyväiseltä. "Zenzibar, haluaisin puhua kanssasi hetken."
Zenzibar seurasi Kheironia pihalle, ja sieltä metsän reunaan. "Mitä ihmettä sinä oikein kuvittelet? Ilmestyväsi yhtäkkiä Manalaan, tervehtimään isääsi? Mitä ajattelit Omppulille ja Natille sanoa, kun he tajuavat kuka sinun isäsi on? Tai että sinä tiesit jo siitä? Mikä ihmeen etsintäretki se on, jos tiedät jo minne mennä ja mitä haet?"
Zenzibar katsoi maahan. "Dionysos-"
"Vähät minä siitä, mitä Dionysos sanoi", Kheiron sanoi vihaisesti. "En pidä yhtään ajatuksesta, että sinä ja kolme muuta leiriläistä lähtisivät tapaamaan Manalan Herraa!"

Kauenpana metsässä, piilossa ollut Sieppeli henkäisi terävästi ja kurtisti kulmiaan. Zenzibarin isä on Haades!

[Parempaan ei tää tyttö nyt pysty, mut kirjotinpa kuiten kuten lupasin.]

Kheiron laukkasi ärtyneenä jättäen Zenzibarin yksin seisomaan aukiolle. Sieppeli tarkkaili tyttöä piilostaan. Tämä oli kaikki ne vuodet saanut muilta "kaltaisiltaan" tunnustamattomilta huomiota ja sääliä. Nyt Sieppeli saattoi tuntea vain vihaa tuota synkkää pimeyden lasta kohtaan. Jos Natkin oli lähdössä, niin Sieppeli ei todellakaan aikonut jättää tyttöä yksin Haadeksen tyttären kanssa (hyvin jaloa:DD). Niine hyvineen Sieppeli lähti takaisin Hermeen mökille pakkaamaan.

Sairastuvalla
"Kuule Omppuli, miltä sinusta tuntuu lähteä etsintäretkelle?" Nat kysyi tytöltä.
"Olen aina halunnut lähteä sellaiselle. Miten niin?" Omppuli tuijotti haaveksivasti kattoon.
"No kun tuntuu että jotain pahaa on tulossa. Näithän sen Zeuksen sateen. Se ei ole hyvä merkki." Nat sanoi silmät vakavina.
"Kyllä me pärjäämme. Meidän puoliveristen on aina ollut pakko pärjätä."

[Jos se kerran on sählä, niin antaa palaa!]

Samalla Zenzibar tömisteli sisään.
"Onko täällä valmista?" Hän kysyi vakavasti ja käveli lähemmäs. Ja sitten hän liukastui lattialla lojuneeseen rättiin. Seurasi kauheaa kiroamista ja karjuntaa samalla kun Nat ja Omppuli eivät tienneet nauraakko vai itkeä.
"Saitko meille kolmannen lähtijän?" Nat kysyi ohimennen Zenzibarilta, joka tappoi lattialla viattomana lojuvaa rättiä pihdeillä, jotka olivat sattuneet olemaan pöydällä.
"Oraakkelin mukaan kolmannen henkilön piti olla vain mukaan tuppautunut tyyppi... Tai jotain sinnepäin." Zenzibar kertoi.
"Hienoa, tämä tarkoittaa varmasti sitä, että joku Sieppeli raahautuu mukaamme!" Omppuli ärähti. Ulkona taivas iski salamaa ja tumma hahmo ilmestyi Zenzibarin taakse ovelle.
"Totta." Ääni kuului Sieppelille, "Tulen mukaanne."
"Jeejee, tosi kiva juttu Sip, mutta et tule." Zenzibar sanoi vihaisesti. Sieppeli väläytti hänelle harvinaisen hymyn ja asteli sisemmälle valuen vettä.
"Zenzibar, Zenzibar, Zenzibar. Luulenpa, että minusta on teille enemmän hyötyä kuin osaisit ikinä kuvitella." Hän sanoi, mutta näytti siltä kuin hän olisi puhunut suoraan Natille. Omppuli ei sanonut mitään, mutta yritti tappaa itseään tyynyllä.
"Jos aiotte lähteä etsimään isääsi, lähden loogisesti mukaanne. Olen odottanut tätä tilaisuutta liiankin pitkään." Sieppeli selitti. Sitten hän hiljensi äänensä pelkäksi kuiskaukseksi, että vain Zenzibar kuuli hänet:
"Ja olen aina halunnut nähdä Rangaistuksen kentät."
Zenzibarille valkeni tilanne liiankin hyvin. Sieppeli tiesi!
"Zenz, tuo ei ole tulossa mukaan!" Omppuli huudahti. Zenzibar puraisi huultaan.
"Hyvä on. Pääset mukaan."