Jatkotarina, jossa myös sinä olet mukana Vol 3

[Omppuli]

"Oletko kunnossa?" Omppuli kysyi.
"Joo. Missä ajassa me ollaan?" Zenzibar kysyi. Omppuli kohautti olkapäitään.
"Mennäänkö vähän eteenpäin?" Omppuli ehdotti.
"Joo. Täytyy löytää muut. Minä tapan Sepen vielä!" Zenzibar murisi ja Omppuli rauhoitteli hieman häntä. He lähtivät kävelemään eteenpäin. AZkaban tuntui oudon hiljaiselta ja uhkaavalta. Zenzibarilla oli taikasauva ylhäällä, mutta Omppuli vain piti kättään hiukan kohotettuna. Ilma alkoi kylmetä.
"Ankeuttajia", Omppuli totesi värähtäen ja hän oli oikeassa. Ankeuttaja liihotti heidän edessään.
"Odotum suojelius!" karjaisivat Zenzibar ja Omppuli.

pitkää miestä.
"Dumbledore!" Kira kiljahti. Dumbledore käänsi päänsä heihin.
"Ääliö! Kukaan ei saa nähdä meitä. Onneksi huput ovat päässämme. Nyt juostaan!" Hirmu sanoi hiljaa kahdelle muulle ja ottivat jalat alleen. Mutta he törmäsivätkin...

"Mikä vuosi nyt on?" Daniel kysyi typerästi. Gustaffsson katsoi Danielia hiukan huolestuneena.
"Oletko sinä nyt ihan kunnossa?" Gustaffsson kysyi.
"Totta kai olen. Ööh... Missä muut ovat?" Daniel kysyi yrittäen kuulostaa mahdollisemman normaalilta.
"Sinähän olit äsken Omppulin kanssa", Gustaffsson sanoi.
"Ai niinpäs olinkin", Daniel sanoi ja yritti kovasti miettiä missä ajankohdassa hän oli. Menneisyydessä kyllä, mutta missä kohti?Gustaffsson eli, mutta se ei kertonut oikein mitään.
Sieppeli toivoi ettei Daniel tekisi mitään typerää...

[Sieppeli]

"Nat! Nat herätys!" Kirja ravisteli pökertynyttä Nattia hereille.
"Hmm... Mitä?" Nat mutisi ja Kirja läimäisi häntä poskelle.
"Au, oliko pakko?" Nat valitti. Kirja näytti vain tyytyväiseltä.
"No heräsithän sinä vihdoin." Hän totesi ja päästi Natista irti.
"Missä me olemme?" Nat kysyi. Kirja kohautti olkapäitään. He näkivät vuoria, vihreää ruohikkoa, teltan, puita, Muumipeikon, hiekkarannan ja meren.
"Siis hetkinen.. Muumipeikon?" Nat huudahti. Todellakin, he näkivät muumeja leikkimässä pellolla.
"Ollaankohan me eksytty?" Kirja totesi epätoivoisesti.

"PULLONPYÖRITYS!" Voldemort huudahti. Sooda ja Nimue katsahtivat toisiaan epätoivoisesti, kun he menneisyydessä ja Voldemort rupesivat pelaamaan pullonpyöritystä ensimmäisen kerran.

[Zenzibar]

[voi jeesus! Kaikkea sitä xD tämähän menee mielenkiintoseksi... Olisikohan jo aika päästä pois tuosta ajankierteestä??]

"Tästä ei todellakaan tule yhtään mitään!" Zenzibar karjahti turhautuneena.
He olivat saaneet ankeuttajan karkoitettua, mutta he olivat kahdestaan Azkabanissa, ja muut olivat ties missä hornantuutissa.
Omppulikin vaikersi. "Miten me nyt ikinä löydetään toiset? He voivat olla missä ajassa tai paikassa tahansa!"
Zenzibar nyökkäsi. "Totta, mutta meillä ei nyt ole aikaa miettiä sitä. Yritetän ajankääntäjän kanssa vielä kerran."
Hän pyöräytti tiimalasia ajankääntäjän keskellä, ja maailma heidän ympärillään sumentui...

Sieppelin toivo oli turha. Daniel teki kuin tekikin jotain todella typerää. Sieppelin esteilyistä huolimatta tämä lähti etsimään itseään ja Omppulia. Sieppeli arveli, että hän halusi nähdä ajan jolloin he olivat vielä onnelisesti pari. Kuitenkin, ennen kuin vahinko ehti tapahtumaan he tunsivat katoavansa...

NImue vohkaisi. "Tämäkin vielä!"
Voldemort katsoi heitä murhaavasti. "Ettekö te pidä pullonpyörityksestä?"
Sooda kiirehti nyökyttelemään. "Tottakai pidetään. Aloittakaa te vain, minä ja Nimue käydään tuolla..."
He lähtivät äkkiä piiloon, ettei menneisyyden Nimue ja Sooda ehtisi nähdä heitä.
Voldmort pudisti päätän ja ilmoitti pyörittävänsä ekana. Juuri silloin Nimuen ja Soodan maailma sumeni...

Nat alkoi nauraa hysteerisesti. "Me ollaan eksytti muumimaahan! No jo on!" Hysteerisestä naurusta eroittui iva ja pelko. Kirjakin oli peloissaan.
Yhtäkkiä heidät vedettiinkin taas ajanpyörteisiin, suoraan muumipeikon nenänalta...

Kalkarokseen. Hirmu ja Kira kiljaisivat ja juoksivat nurkan taakse.
"Voi helvetti! Pitikin törmätä tuohon ylisuuren lepakkoon!"
Kalkaroksen askeleet tulivat kohti kulmausta. Kira katsoi Hirmua vihaisesti. "Hitto!"
Silloin heidänkin maailmansa sumentui...

TUMPS!
"Ai saakeli jalka pois naamaltani!"
"Shohmeh hois huuhtani!"
"Auts!"
"Saamari!"
"Missä vitussa me ollaan?"
"Perkele."
"NYT KAIKKI TURVAT KIINNI HELVETTI!"
Hiljaisuus oli väistämätön. Kaikki tunnistivat Zenzibarin äänen, joka karjui heille kasan päälimmäisenä.
"Onneksi olemme taas yhdessä, mutta harmikseni joudun ilmoittamaan, että ajakääntäjä hajosi lopullisesti ja tämä aika - oli se sitten mikä hyvänsä - on meidän lopullinen pysäkkimme. Ilmeisestikin."
Sepe tuhahti. "Ilmeisestikin.... Ja mikäs aika tämä sitten on?"
He katsoivat ympärilleen. He olivat ilmeisestikin Viistokujalla. Heitä kohti tuli joku mies. Kaikki henkäisivät, mies oli nimittäin...

[Kira]

Peter Piskulain.
Onkohan hän jo Voldemortin puolella? Vai mikäköhän aika mahtaa olla meneillään Sieppeli kuiskasi kiinnostuneena. Kirja yritti turhaan hiljentää pientä puheensorinaa, joka VV:n jäsenissä oli syntynyt.
Piskulan ei näyttänyt huomaavan asiaa lainkaan, vaan hän käveli VV:läisten kasan ohitse pälyillen heidän huppumaisia olemuksiaan. Kaikki alkoivat kömpimään pois kasastaan seisoakseen omilla jaloillaan.
Hei, sinä Daniel murahti ja Piskulan pysähtyi. Kaikki katsoivat kauhuissaan Danielia, hän itsekin, mistä johtuu Danielin kiero katse.
Puhutko minulle? Peter Piskulain kysyi ja katsoi Danielia kummissaan, ja näytti pohtivan tunteeko hän näitä epämääräisiä henkilöitä.
Kyllä, hän puhuu sinulle, kuului Omppulin ääni, etkö muista meitä?
Teitä? Peter kuiskasi ja katsoi Omppulin kasvoja, tai oikeastaan Omppulin huppua, sillä eihän hänen kasvojaan hupun takaata näkynyt.
Oletko... Sinä se uusi kuolonsyöjä?, Peter kysyi epäröivästi ja katsahti hivenen pelokkaana muita VV:läisiä, ovatko he ystäviäsi?
Kyllä, he ovat ystäviäni, Omppuli sanoi, miten projekti etenee?
Ei kovin hyvin, ei kovin hyvin. Salaisuudenhaltijasta on riitaa. Emme me täällä voi puhua, seuratkaa Peter kuiskaili hermostuneena ja lähti kävelemään ripeästi poispäin.
Mitä Ässien molarin nimeen sinä teet? Sepe ärähti Omppulille.
Koitan selvittää, missä ajassa olemme tämä vastasi ja seurasi Peteriä.
Miten minusta tuntuu, että tämä ei ole ollenkaan hyvä idea Kira mutisi itsekseen.
Mainitse yksikin kerta, kun joku meidän ideoistamme on ollut hyvä, Zenzibar sanoi ja haukotteli, minua ainakin alkaa tämä aikamatkailu kyllästyttämään
Etkä ole ainoa Nat sanoi ja muut mumisivat olevansa samaa mieltä.
Mikähän aika mahtaa olla meneillään? Sieppeli kysyi uudelleen.
Toivottavasti täällä ei sodita Sooda jupisi ja hieroi selkäänsä, jota särki sen kasassa olemisen jälkeen.
Toivottavasti täällä on jotain syötävää Pörri sanoi ja hänen vatsansa murisi.
Toivottavasti Sirius olisi vielä hengissä Kira huokaisi toiveikkaana.
Kaikki huokaisivat syvään.

[Omppuli]

Peter vei heidät ikäloppuun talonrähjään.
"No niin. Kerro viimeisimmät uutiset", Omppuli sanoi Peterille.
"Sirius haluaisi vaihtaa salaisuudenhaltijan, mutta James ei suostu", Peter sanoi. Kira henkäisi ihastuneena ja Peter käänsi katseensa häneen. Omppuli kiirehti puhumaan taas.
"Sinun pitää kiirehtiä. Lordimme ei pidä odottamisesta. Sinulle voi käydä vielä huonosti", Omppuli sanoi ja Peter näytti hirveän pelästyneeltä.
"Aivan, aivan niin. Ei pidäkään", Peter väänteli käsiään ja hikipisarat putoilvat hänen otsaltaan. Omppuli värähti inhosta.
"Nyt meidän pitää lähteä. Ihmettelen kyllä, että miten saatat pettää ystäväsi? Sinä olet pelkuri", Omppuli sihahti ja kääntyi lähteäkseen, mutta Peter osoitti häntä taikasauvallaan.
"Älä sano minua pelkuriksi!" Peter huudahti vihastuneesti. Omppuli heilautti kättään ja Peter nousi ilmaan aivan kuin näkymätön käsi olisi tarttunut hänestä.
"Sinä olet luihuisen perillinen!" Peter kimitti. Omppuli nyökkäsi ja Peter heilautti taikasauvaansa. Omppuli alkoi pyörimään kuin hyrrä, yhä nopeammin ja nopeammin kunnes hän katosi. Peter käkätti kun muut olivat aivan järkyttyneitä.
"Pimeyden lordi ilahtuu hänestä!" Peter hihkaisi.

Omppuli tömähti kivilattialle ja tähyili ympärilleen, mutta hänen silmänsä tavoittivat jotain kamalaa.
"Nouse ylös ja osoita kunnioitusta Lordi Voldemortille!"

[Gustaffsson]

Voldemort tutkaili heitä tiiviisti.
"Mitäs meillä täältä löytyykään?" hän sanoi.
"Tämä helvetin aikamatkailu alkaa kyllä rassaamaan" Zenzibar mutisi.


Sieppeli käveli pitkin Tylypahkan käytävää, eri ajassa nyt. Jostain syystä hän oli yllättäen vaihtanut aikaa.
"Minä haluan omaan aikaani" hän mutisi onnettomana. Yllättäen kuuluva räsähdys hätkähdytti häntä. Hän hiippaili kohti ääntä ja huomasi Gustaffssonin, Danielin ja itsensä. Maassa lojui rikkinäinen kukkaruukku ja Daniel makasi tajuttomana. Gustaffsson sitoi Danielin ja he lähtivät viemään häntä sairaalasiipeen. Toinen Sieppeli jäi kurkkimaan nurkan takaa ja miettimään mitä tekisi.
Suunnitelma kyhäytyi lähes itsestään hänen päässään ja hän juoksi odottamaan sille paikalla missä Omppuli kohta tulisi varoittamaan Gustaffssonia.
Hän odotti. Hetken kuluttua hän kuuli kuinka hän itse ja Gustaffsson kävelivät ja sitten kuului Omppulin hermostunutta puhetta. Sieppeli itse seisoi viereisellä käytävällä, jonne aurorit tulisivat. Niiltä hän piiloutui ensin tekemällä itsestään linnan seinien väriset ja kyyristymällä polvilleen. Sitten...
Aurorit saapuivat. Samoin Gustaffsson.
"Etsittekö minua?" Gustaffsson kysyi. Aurorit kääntyivät.
"Se on hän! Avada kedavra!" toinen huusi. Sieppeli iski. Harvoin oli kukaan nähnyt sellaista loitsimista. Ensin hän haihdutti tappokirouksen, sitten tainnutti Gustaffssonin, lopuksi vielä hän lähetti nurkan taakse taian joka poistaa jähmetyksen hänestä ja Omppulista. Aurorit kumartuivat tajuttoman Gustaffssonin viereen.
"Komennu!" Sieppeli sihahti. Aurorit näyttivät hetken kummallisilta.
"Kuollut on" toinen mutisi. Sieppeli komennutti heidät jättämään "kuolleen" Gustaffssonin kielletyn metsän viereen.

[Sieppeli]

Sieppeli vahti linnan ikkunasta, kun aurorit veivät Gustaffssonin metsän reunaan, ja juoksi heidän mentyä ulos. Matkalla hän sattui ohittamaan Riesun, joka heitteli kaikkia mädillä kananmunilla.
"Aijai, minnes pikku likka juokseen?" Riesu ilkkui. Sieppeli käännähti nopeasti ja räjäytti taikasauvan heilautuksella kaikki kananmunat. Riesu kiroili ja lähti seinän läpi kiusaamaan muita. Sieppeli jatkoi matkaansa portaat alas ja ulos.

Sieppeli saapui Gustaffssonin luokse. Hän ei ollut vieläkään herännyt, joten Sieppeli herpaannutti hänet.
"Mitä? Olenko minä kuollut?" Gustaffsson herättyään. Sieppeli naurahti.
"Onneksi et. Mutta aurorit kyllä luulevat niin." Hän sanoi ja Gustaffsson näytti hölmistyneeltä.

"Pullonpyöritys?" Sepe yritti. Voldemort katsoi häntä kuin hölmöä.
"Anteeksi en tunne sellaista."
"Sepe, ei hän vielä ole vanhuudenhöperö.." Pörri kuiskasi. Sepe punastui, mutta se ei näkynyt hupun alta.
"No, mutta mitäs minä teille keksisin.." Voldemort mietti. Samalla joku kuolonsyöjä ryntäsi sisään.
"Herra, mungossa työskentelevä kuolonsyöjäsi haluaa puhua kanssasi!"
Samalla toinenkin pamahti sisään.
"Herra se on tapahtunut!"

[Gustaffsson]

"Oletko tosissasi?" Voldemort ihmetteli.
"Toimi nyt perkele" Zenzibar mutisi räpläten ajankääntäjää. Yllättäen se iski kipinää ja oli polttaa Zenzin sormet.
"VITTUPERKELE!" hän huusi ja heitti ajankääntimen suoraan kivilattiaan. Siinä, kipinöiden saattelemana, se hajosi sadoiksi pirstaleiksi. Samalla tapahtui jotain outoa. Kaikki tuolla ajankääntäjällä matkanneet alkoivat ympäri ajan ja maailman hälventyä. He alkoivat palata sinne mistä lähtivätkin, VV:n oleskeluhuoneeseen heidän lähtöaikaansa.
"Mitä tapahtuu?" Sepe ihmetteli katsoessaan kuinka hän ja muut alkoivat hälventyä. Kohta heitä ei enää edes näkynyt.


"Sieppeli?"
"Hmm?" Sieppeli mutisi kääntyessään Gustaffssoniin päin.
"Mitä tapahtuu?" Gustaffsson kysyi kauhistuneena. Sieppeli katsoi itseään vesilätäkön heijastavasta pinnasta. Hän oli reunoilta hiukan läpinäkyvä. Ja se lisääntyi, hän alkoi kadota.
"Sieppeli, mitä ihmettä sinulle oikein tapahtuu?" Gustaffsson kysyi tarraten Sieppeliä kädestä. Tosin hänen kätensä sujahti vain Sieppelin omasta läpi.
"Minä en tiedä!" Sieppeli sanoi ihmetellen. Alkoiko hän matkustaa ajassa itsestään. Hän katsoi kelloa. Vielä viisi tuntia niin he olisivat lähteneet VV:n tupahuoneesta.
"Pysy metsässä! Tulen katsomaan sinua vielä tänään. Luota minuun!" Sieppeli sanoi ja katosi kokonaan. Gustaffsson jäi seisomaan kielletyn metsän viereen.


Viiden tunnin kuluttua VV:n oleskeluhuoneessa kaikki tuvan jäsenet ilmestyivät keskelle lattiaa aivan yllättäen. Heidän mukanaan oli muutama hiiltynyt ajankääntimen palanen.
"Mitä tapahtu?" Omppuli ihmetteli. Daniel katsoi seinän vieressä olevaa kelloa.
"Me olemme täällä taas" hän sanoi.
"Minun pitää mennä katsomaan Gustaffssonia" Sieppeli sanoi ja juoksi ovea kohti.
"Hän on kuollut. Et tainnut oikein arvostaa häntä kun olet tuollaisen pikkuseikan unohtanut" Sepe sanoi ja naurahti.
"Minä pelastin hänet aikamatkalla" Sieppeli sanoi ärtyneenä.
"Sip, odota. Minä en tiedä mitä meille tapahtui. On mahdollista että meidän matkamme ajassa jäi tapahtumattomaksi. Eli suoraan sanottuna kaikki mitä teimme saattaa olla että ei ole tai ei tule tapahtumaan" Zenzibar sanoi. Sieppeli henkäisi.
"Toivotaan parasta" hän sanoi hetken kuluttua ja muut seurasivat häntä.


Sieppeli pysähtyi kielletyn metsän reunalla.
"Gustaffsson?" hän huhuili. Ei vastausta.
"Gustaffsson?" hän kokeili uudelleen. Hiljaisuus oli tyrmäävä.
"...joten hän on yhä kuollut" Sieppeli sanoi ja alkoi itkemään.
"Olen pahoillani" Zenzibar kuiskasi.
"Mistä sinun pitää pahoillasi olla?" kysyi tuttu ääni metsästä. Gustaffsson käveli sieltä ihmettelevän näköisenä. Sieppeli hyppäsi pystyyn ja juoksi hänen luokseen.
"Olet elossa, olet elossa!" hän kiljui puoliksi itkien, puoliksi nauraen ja hyppäsi viimeisen metrin melkein kaataen molemmat kumoon.
"Mistäs nyt tuulee? Olen minä ennenkin ollut vaarassa kuolla" Gustaffsson sanoi ihmeissään kun Sieppeli roikkui hänen kaulassaan.

[Zenzibar]

Zenzibar hymyili. "Saimme sinut takaisin Gus, tietäisitpä vain mistä kaikesta jäit paitsi! Tehtävämme on siis suoritettu."
Kuitenkin, Zenzibarin mieli oli haikea, sillä hän ei saanut pelastettua Dracoa, eikä pystynyt torjumaan sitä tosiasiaa, että hän ja Gustaffson olivat edelleen etsintäkuulutettuja vankikarkureita.
Hän käveli syvemmälle metsään ja yritti ajatella.

Toiset halasivat Gustaffsonia onnellisina ja Gus puolestaan yritti selvittää mistä toiset oikein puhuivat.
Sieppeli selitti parhaansa mukaan mitä oli tapahtunut.
Gustaffson katsoi heitä ihmeissään. "Vaaransitteko te kaiken vain pelastaaksenne minut?"
Sieppeli nyökkäsi. "Tietysti. Tosin sillä oli alunperin suurempikin tarkoitus, mutta ajankääntäjä hajosi. Zenzibarin piti... Zenz?"
He katsoivat ympärilleen. Zenzibaria ei näkynyt missään.
"Zenz? Zenzii? Mihin sinä katosit?"
Zenzibar tuli järkyttyneenä metsästä. "Me, me taisimme sittenkin muuttaa jotain..."
Toiset katsoivat kummissaan tyttöä. Zenzibar nosti hihaansa ja näytti vasemman käsivartensa. PImeyden piirto hohkasi mustana kuin piki. Voldemortin kutsu.
"Ei ole mahdollista! Ei voi olla!"

[Muahha! Sekoitinpas taas pakkaa, oli pakko, kun Gus prkl meni lopettamaan meidän aikamatkailun ;D]

[Omppuli]

"Voi helvetti!" Sepe huudahti.
"Niin. Sieltä se palasi, helvetistä", Omppuli sanoi tuijottaen piirtoa suu auki.
"Me kun nähtiin hirveesti vaivaa sen tappamisessa ja se on tietysti tehny lisää hirnyrkkejä!" Kira kirosi.
"Te ette olisi saanut pelastaa minua!" Gustaffsson huusi raivoissaan.
"Meidän piti", Omppuli sanoi.
"Ettekö te yhtään ajatelleet minun henkeni on voinut maksaa satoja muita elämiä? Miksi ihmeessä te otitte niin hirvittävän riskin!? Olette niin typeriä että voisin kirota teidät samantien!" Gustaffsson raivosi. Sieppeli ei jaksanut väittää vastaan. Hän oli niin onnellinen että Gustaffsson oli taas elossa.
"Me ei voida sille enää mitään!" Omppuli huudahti.
"Ei niin! Meidän täytyy selvittää mistä on oikein kyse!" Zenzibar sanoi.
"Hys! Kuunnelkaa!" Sooda sihahti. Kaikki kuuntelivat.
"Missä ne on? Kuulin niiden puheen kyllä. Pitääkö meidän tappaa ne?" ensimmäinen ääni kysyi.
"Ei vaan viedä herralle", toinen ääni vastasi.
"Kuolonsyöjiä", Daniel totesi.

[Zenzibar]

"Voi ei! Ja juuri kun luulin pääseväni niistä!" Voihkaisi Zenzibar.
Gustaffson nyökkäsi. "Sama täällä."
He vetivät yksissä tuumin taikasauvansa esille.
Kuolonsyöjiä alkoi tulla esiin metsän varjoista. Yksi toisensa jälkeen he tekivät piirin VV:n jäsenten ympärille, naamaraiden suojista virnistellen.
Kukaan ei puhunut mitään. Sanoja ei tarvittu.
Zenzibar hämmästeli hiljaa mielessään, miten kuolonsyöjien rivi oli kasvanut noin suureksi, sitten, taistelu alkoi.
Eriväriset välähdykset halkoivat ilmaa ja tekivät Metsästä kirkkaan. Taikoja sateli ympäriinsä, mutta VV:n jäsenet olivat auttamatta alakynnessä.
Lopulta psytyssä seisoi enää Zenzibar, joka jotenkin ihmeellisellä tavalla oli selvinnyt, hän piti yhä sauvaansa pystyssä, yrittäen voittaa tärinän jaloissaan. Silloin kuolonsyöjäpiiri hajosi ja yksi mies astui esiin. mies platinanvaaleine hiuksineen ja harmaine silminen.
Zenzibarin polvet löivät loukkua ja maailma alkoi hämärtyä. "Draco?" Sitten hän ei nähnyt enää mitään...

[Nii siis, miettikää, et mikä kaikki on muuttunu, kun Volde on taas elossa... Ettei tuu sekaannuksia...]

[sooda]

Zenzibar heräsi. Hän ei tiennyt, kuinka kauan oli ollut tajuttomana tai missä oli. Hetken aikaa hän vain makasi paikallaan tuntematta mitään, mutta alkoi pikkuhiljaa aistia ympäröivää maailmaa. Hän nousi istumaan ja huomasi makaavansa sängyllä. Hänen ympärillään oli monia muita sänkyjä. Hän tunnisti Gustaffsonin viereisessä sängyssä, Kira toisella puolella. Häntä vastapäätä olevassa sängyssä istui Sooda, joka näytti olevan ainut hereilä oleva Zenzibarin itsensä lisäksi. Sooda kohotti katseensa ja huomasi Zenzibarin.
"Ihanaa, että joku muukin heräsi! Olen ollut hereillä yksin jo vaikka kuinka kauan", Sooda henkäisi.
"Missä me olemme?" kysyi Zenzibar.
"Kuolonsyöjät pitävät meitä täällä vankeina, yksi kävi täällä hetki sitten. Esitin nukkuvaa, mutta tunnistin kasvot."
Zenzibar ei sanonut mitään, olihan tuo jo arvattavissa. Hän mietti sitä, oliko se yksi ollut oikeasti Draco. Se vaivasi häntä todella paljon.
"Ei kai auta muuta kuin odottaa, että muutkin herää, ja miettiä sitten mitä voimme tehdä", hän sanoi hitaasti hetken päästä. "Jos on mitään, mitä me voimme tehdä."

[Sieppeli]

"Aah pikku lintuset päättivät herätä." Sanoi kiero ääni. Voldemort oli saapunut paikalla. Kaikki vetivät peitot korviinsa, koska tätä Voldemorttia he eivät tunteneet. Se ei ollut se sama minkä kanssa se olivat pelanneet pullonpyöritystä, tämä ei ollut vanhuudenhöperö.
"No pitäähän minun pitää huolta pikku valituista, ennenkuin murhaan teidät." Voldemort totesi.
"Valituista?" Sieppeli kysyi.
"Kyllähän teidän pitäisi tietää! Kun Harry Potter murhattiin, selvisi ettei hän ollutkaan valittu vaan te penteleen penskat olittekin." Samalla Draco ryntäsi sisään itkeneen näköisenä.
"Daniel, miten sinä kehtaat!" Daniel näytti erittäin hölmistyneeltä. Draco näytti siltä, että voisi kuristaa jonkun.
"Petät minua Sepen kanssa!" Draco huusi itku kurkussa. Voldemort työnsi Dracon pois huoneesta ja kääntyi ovella puhumaan.
"No jätän teidät nyt tänne. Minulla on tuolla pikku juttu hoidettavana Dumbiksen kanssa." Hän sanoi ja sulki oven.

[Siinä teille parituksia ]

[Sepe]

"Saatanan homo! Vittuperkelesaatanapaska!" Sepe karjui, kuin järkensä menettäneenä.
"Hitto minä ja Danielko pari! Paskat!" Sepe päätti saarnansa.
"Ota rauhallisesti," Daniel maanitteli.
"Et kai sinä oikeasti?" jr kysyi hyvin epäillen.
"No en," Daniel sanoi nopeasti.
"Mitä se puhui Dumppiksesta?" Omppuli kysyi.
"Eikös se tarkoita Dumbledorea?" Ron äimisteli.
"Haaah! Dumbledore on homo!" Sepe huusi.
"Jees Dumbledore on elossa!" Ron huusi ja oli jo ryntäämässä huoneesta ulos kunnes muisti, että se oli selli.
"Dumbledore tuskin on enää meidän puolella,kun se rakastelee Voldua," Nat totesi synkästi.
"Raakaa..." Sepe sanoi, mutta kesken kaiken sisään astui kuollonsyöjä.

[Gustaffsson]

"Meidän pitää päästä pois täältä ja sen jälkeen on selvitettävä että mitä olemme muuttaneet nykyisyydesä" Omppuli järkeili huomaamatta kuolonsyöjää.
"Sitä voitte yrittää aivan kaikessa rauhassa. Kukaan ei pakene täältä!" kuolonsyöjä nauroi.
"Kerta se on ensimmäinenkin" Sieppeli sanoi uhkaavana. Niin uhkaavana että se pisti kuolonsyöjän miettimään juonivatko he jotain.
"Kerta jota ei koskaan tule tapahtumaan. Kukaan ei pakene Johtajan vankileireiltä!" kuolonsyöjä huusi.
"Sehän nähdään" Zenzibar sanoi ja potkaisi miestä vyön alapuolelle.
"Ungh... tuo... tuntui..." kuolari mutisi ja vääntyi kaksinkerroin. Zenzibar kaivoi häneltä taikasauvan ja tainnutti hänet. Ovi oli jäänyt auki.
"Liikkuu liikkuu!" Zenzibar huusi. Kaikki juoksivat ovesta pihalle.
"Me tarvitsemme omat sauvamme" Omppuli sanoi surkeana kun he pääsivät ulos rakennuksesta. Siellä oli muitakin rakennuksia; oli kivisiä ja kalseita ja yksi iso ja viihtyisä, jossa Voldu asusteli kuolonsyöjinen. Rakennusten ympärillä oli neljämetrinen verkkoaita, jonka joka kulmissa oli vahtitorni.
"Emme ikinä pääse tuosta läpi" Gustaffsson sanoi. Yllättäen räjähti. Kaikki kääntyivät katsomaan kun yksi pala aidasta oli poissa ja sen läpi tunki panssarivaunuja ja jästisotilaita.
"Mitä tämä on?" Sieppeli ihmetteli. Tornivahdit kiljuivat varoitusta ja taloista tulvi kuolonsyöjiä, jotka alkoivat pommittaa jästejä jotka puolestaan ampuivat kuolonsyöjiä.
"Jästien vastaista sotaa?" Gustaffsson kuiskasi kauhuissaan. Enempää kukaan ei ehtinyt sanoa kun viisi pommikonetta lensi heidän ylitseen ja tiputti lastillisen pommeja leiriin.
"Minua pelottaa" Nat mutisi kun joka puolella räjähteli. Nat tarrautui kiinni Sepeen, joka katsoi häntä ensin hiukan ihmeissään. Hän aikoi sanoa jotain, mutta heidän takanaan olevaan rakennukseen osui pommi ja se sortui heidän niskaansa.

[Sieppeli]

Vaikka kaiken älyn mukaan heidän olisi pitänyt jäädä kaiken rakennuksesta lentävän rojun alle, mikään ei osunut heihin. Kaikkialla oli hiljaista, kukaan ei liikkunut.
"Mitä tapahtuu?" Nimue kysyi. Kaikki VV-tupalaiset nostivat katsettaan. Aika oli nyt täydellisesti pysähtynyt.
"Omppuli mitä sinä teet?" Zenzibar kysyi. Omppulilla oli käsi pystyssä, osoittamassa tippuvia esineitä.
"En.. En minä tiedä.." Omppuli sanoi ja aikoi laskea kätensä, mutta aika lähti taas toimimaan. Sieppeli tarrasi Omppulin käteen ja piti sitä ylhäällä. Aika pysähtyi taas.
"Nähtävästi luihuisen perillisenä sinulla on muitakin lahjoja kuin kädellä taikominen." Gustaffsson totesi. Omppuli näytti järkyttyneeltä.
"No rakennammeko me oman ajankääntäjän vai jätämmekö Omppulin seisomaan tuohon?" Sepe kysyi.
"Ei tarvitse." Sieppeli sanoi ja laski Omppuli kädestä irti. Sieppeli muuttui sieppeliksi ja lensi vähän ylemmäs. Hetken kuluttua hän näytti tippuvan maahan mukanaan jokin tiimalasin tapainen. Kohta Sieppeli oli polvillaan maassa kädessä ajankääntäjä.
"Hitto, en tiennyt ajankääntäjien painavan näin paljon." Hän totesi.

[sooda]

"Kuinka me tiedämme kuinka paljon meidän pitää ajassa liikkua, jos emme tiedä mikä aika nyt on?" kysyi Sooda.
"Hyvä pointti", sanoi Sepe.
"Minusta meidän pitäisi liikkua nyt johonkin, ja yrittää sitten miettiä mikä aika sitten on", ehdotti Sieppeli, tutkien samalla käsisään olevaa ajankääntäjää.
"Niin kai", sanoi Gustaffson. "Nonii, tulkaa tänne Omppulin ympärille." Kaikki kerääntyivät Omppulin, joka ei vieläkään tietenkään voinut liikkua, ympärille. Sieppeli käänsi ajankääntäjää ja pian he kaikki tas kieppuivat ajan pyörteissä.

He ilmestyivät keskelle jonkinlaista metsää. Paikka näytii samalta kuin se, mistä he olivat juuri lähteneet, mutta kaikki rakennutkset olivat kadonneet...

[Omppuli]

ja sotaa ei enää näkynyt. Omppuli ei ollut laisinkaan ilahtunut uudesta kyvystään ja kieltäytyi enää näyttämästä sitä Sepelle, joka halusi vielä nähdä sen. Omppuli ei näyttänyt enää ollenkaan tyyneltä ja rauhalliselta. Tämä oli kalpea ja tähyili joka suuntaan käsi koholla.
"Omppuli rauhoitu!" Zenzibar kehotti kun Omppuli oli tainnuttanut viattoman oravan.
"Minä en kestä tätä enää. Mistä me tiedämme milloin seuraava Voldemort tupsahtaa esiin!" Omppuli marmatti. Silloin kuului omituista napsutusta. He olivat saapuneet omituiselle kuopalle. Omppuli kurkisti kuoppaan ja kirkaisi.
"Jättiläishämähäkki!"
"Hagrid?" kuului kuopasta. Silloin suuri joukko isoja hämähäkkejä ympäröi heidät.
"Omppuli pysäytä aika!" Zenzibar huusi yrittäen pitää hämähäkkejä loitolla. Omppuli pudisti rajusti päätään ja näytti siltä kuin pyörtyisi kohta. Hämähkit hyökkäsivät. Omppuli kirkaisi uudestaan ja nosti kätensä ja aika pysähtyi.
"Kiitos!" Gustaffsson ärähti maasta. Hämähäkit olivat tuupanneet hänet siihen. Omppuli näytti olevan hermoromahduksen partaalla, sillä hän vapisi hullun lailla.
"Mitä tehdään?" kysyi Sieppeli välinpitämättömästi.
"Omppuli? Millä kuulla olet tällä hetkellä?" Zenzibar kysyi yllättäen.
"Viimeisellä", Omppuli vastasi hammasta purren.
"Voi ei", Daniel parahti.

[Gustaffsson]

"Meidän on mentävä sairaalaan. Heti" Zenzibar sanoi. Omppuli nieleksi ja painui kaksinkerroin.
"Taitaa olla liian myöhäistä" hän piipitti.
"Ja emme tiedä onko Pyhä Mungo edes turvallinen" Gustaffsson sanoi.
"Mitä sinä tuolla tarkoitat?" Sepe ihmetteli.
"Muutitte asioita aika tavalla aikamatkallanne. Ajatelkaa; jästisotilaita ryntäsi sisään vankileirille ja alkoivat tulittamaan hämmästymättä taioista joita kuolonsyöjät tekivät" Gustaffsson selitti.
"Mutta se ei selitä-" Sepe aloitti.
"Meidän on tehtävä se täällä" Zenzibar keskeytti.
"Tehtävä mikä?" Sepe ihmetteli. Zenzibar mulkaisi häneen tuimasti.
"Ai joo. Synnytys" hän mutisi.
"Minä menen tutkimaan ympäristöä kuolonsyöjien varalta. Minua ei vain suoranaisesti huvita nähdä tätä" Gustaffsson sanoi. Sieppeli lähti hänen peräänsä. Sepe lähti hiljaa heidän peräänsä ja hetken kuluttua Nat lähti varjostamaan Sepeä.
"Minä en ole minkäänsortin ammattilainen, Omppuli, mutta autan sinua parhaani mukaan" Zenzibar sanoi rauhoittavasti. Omppuli nyökkäsi hikoillen.
"Tarvitsen vain yhden apurin" Zenzibar sanoi.
"Minä autan" Daniel sanoi tarttuen Omppulin käteen ja puristaen sitä rauhoittavasti.

Sieppeli eksyi Gustaffssonin seurasta ja nyt hänen ympärillään näkyi vain sankkaa metsää.
"Guts?" hän huhuili. Hän kuuli räsähdyksen takaansa. Sieppeli kääntyi ja näki Sepen. Hän hätkähti.
"M-mitä sinä haluat?" Sieppeli kysyi toivuttuaan järkytyksestä.
"Sinut" Sepe sanoi oudolla äänellä.
"Häivy!" Sieppeli tiuskaisi. Sepe käveli lähemmäs.
"Niin energinen, niin tulinen..." Sepe sanoi. Kun hän oli tarpeeksi lähellä, Sieppeli potkaisi häntä jälleen (tiedätte kyllä minne). Mutta ennenkuin Sip ehti juosta karkuun, Sepe tarttui häntä jalasta jahän tömähti mahalleen pehmeään kasvikerrokseen.
"Irti minusta!" Sieppeli kiljui.
"Miksen minä kelpaa sinulle?" Sepe huusi, tällä kertaa enemmänkin raivoissaan kuin suostuttelevana. Hän tarrasi Sieppeliä olkapäistä ja ravisteli häntä.
"ESTOUS!" joku karjaisi läheltä. Gustaffsson oli lähettänyt estomanauksen huomattuaan tilanteen. Sepe lennähti taaksepäin.
"Jätä hänet rauhaan!" Gustaffsson huusi raivoissaan. Sepe käveli lähemmäs ja sylkäisi maahan Gustaffssonin jalkojen juureen.
"Tässä mitä minä sinusta ajattelen" Sepe sanoi ja mottasi Gustaffssonia mahaan.
"Senkin perkele" Gustaffsson ähkäisi ja taivutti nyrkkiään taaksepäin. Sepe väisti hänen iskunsa.
"Etkö osaa edes tapella?" Sepe kysyi.
"Ei ole tullut harjoiteltua" Gustaffsson sanoi. Sepe vetäytyi ja veti taikasauvansa esiin.
"Avada-"
"EI!" Sieppeli huudahti ja heitti Sepeä päähän nyrkinkokoisella kivellä. Sepe kaatui maahan tajuttomana. Hänen päässään oli pieni haava, josta vuoti vuolaasti verta.
"Hm. Tuo tuntui hyvältä" Sieppeli sanoi ja veti henkeä.

[Zenzibar]

"mitä ihemttä täällä on tapahtunut?" Kysyi Nat, joka oli juri löytänyt tiensä paikalle.
Sieppeli osoitti Sepeä. "TUO täällä on tapahtunut, älä kysy enempää sillä minä en välitä puhua siitä!"
Nat katsoi Sieppelin vihaisia kasvoja. "Hän tykkää sinusta Sieppeli. Tosissaan tykkää." Nat näytti itse surulliselta.
Sieppeli tuhahti. "Ihan sama. Kunhan viet sen pois näköpiiristäni!"
Nat kohautti olkiaan ja raahasi Sepen kauas muista.

Sillä välin Zenzibar yritti auttaa parhaansa mukaan Omppulia. Daniel puolestana piti Omppulin kädestä kiinni rystyset valkoisina.
Pitkän, uuvuttavan ja huutojen täyttämän puolen tunnin jälkeen omppuli makasi yhä maassa, mutta tällä kertaa hän piteli sylissään pientä poikaa.
Vauva itki kuin henkensä hädässä. Daniel katsoi sitä lumoutuneena.
Zenzibarille tuli vauvasta mieleen Zeria, ja kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä. Hän ei enää edes tiennyt oliko hänellä Zeriaa, vai oliko sekin asia muuttunut?
Zenzibar ei kestänyt enää vaan nappasi ajankääntäjän ja pyöräytti siinä olevaa tiimalasia.
Omppuli ja Daniel huomasivat mitä Zenzibar teki, mutteivat ehtineet estämään hän.
"Voi hitto! Me olemme jumissa ties missä ajassa ja Zenz poukkoilee yksinään tuon riivatun ajankääntäjän kanssa ties missä!" Daniel huudahti.
Omppuli katsoi surullisesti paikkaa, josta Zenzibar oli kadonnut. "Hänellä oli syynsä..."