10 vuoden päästä - Jatkis, jossa myös sinä olet mukana vol 1

[Kailey]

"Varo!" kuului ääni kauempaa ja Daniel kaatui maahan jälleen kerran, tällä kertaa kirouksen voimasta. Muut kääntyivät katsomaan ja näkivät Kaileyn rientävän ihmeissään heidän luokseen.
"Mitä ihmettä sinä täällä teet?" Zenzibar kysyi ihmeissään.
"Öö, tuota, olin lähistöllä", Kailey sanoi välttelevästi ja katsoi ympärilleen. "Mitä pirua täällä tapahtuu?" hänen katseensa kulki maassa makaavan Omppuliin.
"No, tuota..", Pörri aloitti ja silloin kuului kauhea pamahdus. Kaikki kääntyivät katsomaan ja huomasivat, että Danielin kohdalla oli vain suuri, savuava kuoppa.

Zenzibar riensi taas Omppulin luo.
"Omppuli, herää", Zenzibar ravisteli naista. Tämä räpytteli silmiään ja mutisi jotain käsittämätöntä. Sieppeli ei vieläkään näyttänyt tulleen entiselleen.
"Mennään sen paskiaisen perään", hän ärjäisi ja katsoi muita haastavasti. "Minä tapan sen!"
"Rauhoitu", Kailey yritti tyynnytellä Sieppeliä, mutta tämä vain katsoi naista raivoissaan ja tähtäsi tätä taikasauvallaan. Kailey lensi suuressa kaaressa ilmaan ja päin puuta eikä noussut ylös.
"Mitä sinä teit?" moni kysyi kysyi järkyttyneenä, mutta Sieppeli ei reagoinut mitenkään. Silloin puut alkoivat jälleen huojua ja tuuli ravisteli koko pihaa. Daniel ilmestyi heidän eteensä osoittaen kaikkia taisauvallaan. Hän oli taas täysin ehjä ja täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Hänen silmänsä kiiluivat taas pelottavasti.
"No niin", Daniel sanoi uhkaavasti. Hän vilkaisi ympärilleen. Zeria kyyristeli taka-oven luona. Daniel syöksähti sinne, nappasi tytön kainaloonsa ja osoitti taikasauvalla tämän ohimoon. Daniel vaiensi Zenzibarin älähdyksen katseellaan. "Nyt te kuuntelette mitä minä sanon."

[Piti tuoda itseni takaisin, jos koittaisi kirjoittaa vähän useammin ]

[Pörri]

"Öö.. Voisitteko te ensin kertoa mitä Daniel teki?" Pörri kysyi.
"Hän kaappasi lapset! No niin Daniel!" Zenzibar sanoi nopeasti.
"Olemmeko me myöhässä?" kuului Natin ääni. Hän, Sepe ja Sooda seisoivat muiden takana.
"Miten tekin tänne löysitte?"
"Tulimme Kaileyn kanssa, hän varmaan kertoi jo meidän pikku seikkailustamme. Kesti vähän kun Sepe olisi halunnut jäädä pelaamaan juomapeliä. Niin mikä täällä on menossa?"'
"Nyt kaikki hiljaa!" Daniel huusi "Kuten näette, tässä on Zeria. Jos te yritätte jotain Zeria kärsii"
"Tule jo Zer..." Pörri kuiskasi.
"MITÄ MINÄ SANOIN?!" Daniel karjaisi.
"Tässä on Zeria!" Pörri sanoi.
"Nyt hiljaa! Eli jos te yritätte jotain Zeria kärsii! Teidän avullanne voin saada Onnenkiven ja jos joku teistä, yrittää jotain, Zeria kärsii ja pahasti!"
"Gustaffsson, onko ideat lopussa?" Sepe kuiskasi. Daniel osoitti sauvallaan Zeriaa.
"Älä tee hänelle mitään!" Pörri huudahti.
"Miksi en tekisi?"
"Minä piilotin sinut!"
"Minut löydettiin jo ja minä masoin sinulle!"
"Mutta et maksanut siitä tuliviskipullosta jonka minulta varastit!"
"Hiljaa Pörri!" Zenzibar huusi.
"En ole! Se oli hyvää vuosikertaa!"
"Karkotaseet!" Gustaffsson huusi ja osoitti sauvallaan Danielia. Daniel menetti sauvansa.
"Nyt sinulla ei ole sauvaa!" Gustaffsson sanoi. Daniel nauroi ja alkoi kaivaa taskuaan...

[Sieppeli]

Hän otti nopeasti esille eräänlaisen keltaisen kiven ja hieraisi sitä. Heti hänen vierelleen ilmestyi kaksi huppupäistä hahmoa, jotka osoittivat (keitäköhän siinä nyt onkaan) taikasauvoillaan.
"Voi olla, ettei minulla ole enää taikasauvaa, mutta minulla on apujoukkoja." Daniel sanoi. Ukkonen räjähti talvisessa yössä.
"Ja ukkosellako ajattelit meitä säikyttyy.. Yhyy, olen niin peloissani." Sieppeli sanoi (Muuten missä hemmetissä nää on?!)
"Ettekö te ole vieläkään ymmärtänyt mahtavaa suunnitelmaani?" Daniel kysyi.
"Liityin heidän joukkoonsa saadakseni toteutettua ennustuksen ja joo, kahdenkymmenen tunnin päästä uusi pimeyden lordi, tälläkertaa mahtavampi kuin Voldemort tai DaZe ikinä, voimakkaanpi kuin kaikki kuolonsyöjät, fiksumpi kuin kirja, jne.." Daniel sanoi ja nauroi taas hullunnauruaan.
"Mutta te, estitte minun suloisen kostoni jo aikoja sitten, kidutitte minua tuvallanne - "Itseppähän tulit!" Sieppeli sanoi siihen väliin - mutta nyt, minun vuoroni on kiduttaa teitä. Tulen saamaan onnenkiven, tulen sen avulla nousemaan Pimeyden ruhtinaan oikeaksi kädeksi, ja yhdessä me hallitsemme maailmaa!" Hän huusi viimeiset sanat.

[Omppuli]

Omppuli heilautti taikasauvaansa. Kuului outo rusahdus ja Omppuli hypähti seisomaan. Hän oli parantanut omat vammansa.
"Nyt sinä kuuntelet minua! En tiedä milloin sinä menetit järkesi, mutta nyt tämä saa luvan päättyä!" Omppuli huudahti ja heilautti sauvaansa, mutta toinen mustakaapuisista miehistä oli nopeampi. Omppulin loitsu katosi ja he alkoivat kaksintaistelemaan.
"Kaipaatteko tekin taistelutoveria? Asia hoituu" Daniel sanoi ja mustia miehiä ilmestyi lisää. Jokainen sai oman taistelukumppanin.
"Minä olen kokenut vaikka mitä enkä minä aio nyt kuolla!" Omppuli huusi ja teki taas uusia loitsuja. Zenzibar taisteli sulavaliikkeisen miehen kanssa, joka väisteli taitavasti ja oli myös notkea. Zenzibar epäili että Daniel oli komennuttanut sirkuksen tappamaan heidät, mutta huppupäiset hahmot tuntuivat taistelevan aivan omasta tahdostaan. Sepe teki urotyön ja onnistui tappamaan ensimmäiseksi yhden mustahuppuisen hahmon. Sooda hurrasi ennen kuin alkoi taistella taas ja Nat palkitsi Sepen nopealla suukolla. Gustaffssonkin palasi täysin kunnossa ja osallistui taisteluun mieli hyvin. Sieppelillä oli oma taikavoimainen miekkansa, jolla hän sivalsi taitavasti huppupäisiä hahmoja. Pörri hutki luudanvarsilla vihollisia ja Pörrin perhekin oli tullut ulos ja auttoivat parhaansa mukaan.
"Hah! Aivan kuin ennen vanhaan! Nyt minä voitan sinut!" Omppuli huudahti ja hänen taikasauvastaan lensi tappokirous, joka näytti aivan siltä kuin se osuisi, mutta se osuikin puuhun, mutta omppuli luuli onnistuneensa ja hihkui riemusta ja käänsi katseensa pois. Huppupäinen hahmo heilautti taikasauvaansa, josta lensi vihreä säde.
"Omppuli varo!" huusi Zenzibar. Omppuli käänsi katseensa. Hänen silmänsä levisivät järkytyksestä, mutta hymy karehti edelleen huulilla. Vihreä säde osui Omppulia mahaan ja Omppuli kaatui hitaasti, mutta varmasti. Omppuli osui lumihankeen eikä enää noussut siitä.
"Omppuli! OMPPULI!" huusi Zenzibar ja jätti taistelunsa kesken. Hän juoksi Omppulin luo ja käänsi tämän selälleen. Omppulin silmät olivat kahusta ammollaan ja liikkumattomat. Huulilla karehti jähmettynyt hymy.
"Omppuli herää! Omppuli sinun täytyy nousta ylös!" Zenzibar itki, mutta turhaan. Sooda käveli Zenzibarin luokse ja laski kätensä Zenzibarin olalle.
"Ei hän herää enää. Hän on kuollut", Sooda sanoi hiljaa. Zenzibar pudisti rivakasti päätään.
"Eikä ole! Hän on aina selvinnyt ja selviää nytkin!" Zenzibar huusi. Sooda hymyili surullisesti.
"Zenz, Omppuli on kuollut. Hän taisteli hyvin, mutta hänet vihdoin voitettiin", Sooda sanoi.

[Tapoin itseni. Minä en enää tuosta nouse, enkä tule takaisin haamuna. Jos joku laittaa minut takaisin haamuna tai herättää minut henkiin jollain tavalla niin se saa kärsiä!]

[Pörri]

Daniel katsoi kauhistuneena Omppulia, hän huitaisi sauvallaan ja hän ja mustahuppuiset miehet katosivat.
"Mihin ne katosivat?" Sieppeli kysyi.
"Danny menetti äitinsä" Nat sanoi hiljaa ja katsoi Omppulia.
"Missä Danny on nyt?" Gustaffsson kysyi.
"Zeria!" Zenzibar kiljaisi.
"Älä huoli. Isomummollani ei vain ole pitkään aikaan ollut pieniä lapsenlapsia tai muita" Pörri sanoi.
"Me puhumme nyt Zeriasta, jonka Daniel vei! Emme sinun isomummostasi!" Zenzibar huudahti.
"Eipäs kun minun isomummoni vei Zerian!"
"Minne hän sen vei?!" Zenzibar kysyi.
"No sillä ei nyt ole väliä! Omppuli on kuollut, Danny on menettänyt äitinsä ja.... Danny teini-ikäisenä! En malta odottaa kuinka hän raivoaa Danielille!" Pörri sanoi.
"Omppulin ruumis! Missä se on?"
"Gustaffsson vei sen sisälle"
"Minun talooni?!" Pörri huudahti. Kukaan ei välittänyt Pörristä ja kaikki menivät sisälle.

"Omppuli!" Zenzibar nyyhkytti Omppulin ruumiin äärellä. Oveen koputettiin.
"Ei lisää sukulaisia!" Pörri huokaisi meni avaamaan, juuri kun Pörri oli avaamassa ovesta tuli vihreä valosuihku, kukaan ei mahtanut mitään kun Pörri kaatui kuolleena lattialle.

[No tässä nyt kävi näin... Eikä minuakaan sitten herätetä!]

[Zenzibar]

[Jaaha, porukka näköjään listii itseään, kun tässä nyt kävi näin... no minäkin sitten teen sen, mitä olen toivonut jo kauan...]

Kukaan ei ehtinyt tajuta mitä tapahtui, kun Pörri kaatui maahan. Musta pukuisia hahmoja tuli sisään ja loitsuja lensi puolelta toiselle. Pörrin talo, oli hetkessä muuttunut kaaos alueeksi, ja tarvitsi pikaista remontoimista.
Zenzibar tarttui Zeriaa kädestä ja vei tämän kellariin turvaan.
"Kulta, vaikka äidille tapahtuisi mitä, muistathan sinä aina, että äiti rakastaa sinua? Muistathan?"
Zeriankin silmissä kimmelsivät kyyneleet, kun hän vastasi: "Minäkin rakastan sinua, äiti."
Zenzibar halasi tytärtään tiukasti ja nousi ylös.
"Sinä olet rohkea tyttö, Zeria. Älä anna kenenkään hyppiä silmillesi. Ethän?"
Zeria hymyili pienesti. "En anna äiti."
Zenzibar nyökkäsi tyytyväisenä, ja pyyhki kyyneleet silmistään. "Äiti menee tekemään nyt lopun tästä farssista. Ainakin omalta osaltaan."

Zenzibarin palatessa ylös, toiset olivat auttamatta alakynnessä. Zenzibar tunsi raivon kuohahtavan sisällään ja hän hyökkäsi päättäväisenä mustapukuisia hahmoja vastaan. Hän muisti, kuinka oli yli kymmenen vuotta sitten taistellut ensimmäistä kertaa kuolonsyöjiä vastaan. Silloin hän oli pelännyt. Ei enää. Nyt mikään ei voisi estää Zenzibaria.
"Avada Kedavra!"
Ensimmäinen hahmo lyyhistyi. Zenzibar virnisti.
Mustapukuiset hahmot kaatuivat yksi kerrallaan, Zenzibarin väistellessä taikoja. Lopulta, Pörrin talon lattialla, oli kasa kuolleita miehiä, sekä huohottava Zenzibar.
"Zenzibar! Miten - miten?" Sieppeli äimisteli katsoen naista osaksi ihailevasti, osaksi pelokkaasti.
"En tiedä. Minä vain vihasin heitä nin paljon. Eikö Daniel ollut heidän joukossaan?"
"Tässähän minä."
Zenzibar kääntyi ja näki Danielin kahden mustapukuisen miehen kanssa oven suussa. Toinen miehistä oli jo ehtinyt loitsia, eikä maailman nopeimmatkaan refleksit olisi pelastaneet Zenzibaria vihreältä valosuihkulta.
Zenzibar ehti kuitenkin tajuta mitä tapahtui, ja hänen kaatuessaan, Zenzibarin kasvoilta paistoi huojennus ja onni.
Oven suussa katsomaan hiipinyt Zeria vuodatti yhden kyyneleen äitinsä puolesta, eikä tajunnut kuinka Sieppeli ja muut kukistivat tainutustaioilla Danielin ja jäljelle jääneet mustapukuiset miehet.
Zeria kyykistyi äitinsä viereen, nosti kädet ristiin tämän rinnalle ja sulki silmät.
"Lepää rauhassa äiti."

[Sieppeli]

Sieppeli katseli kaikkien surullisia naamoja. Hän hymähti omille ajatuksilleen ja kaivoi jotakin takataskustaan. Sitten hän rykäisi ja kaikki kääntyivät katsomaan häntä.
"Kuten huomaatte, olemme menettäneet lyhyessa ajassa kolme rohkeaa, jaloa naista." Zeria nyyhkäisi äänekkäästi tähän väliin ja Sieppeli piti kaikkien kolmen muistoksi hiljaisen hetken. Sitten hän taas puhui.
"Kiitos teille huppupäiset tyypit, kun ette tällä hetkellä ole tappamassa ketään." Yksi huppupäinen tyyppi virnisti huppunsa alta ja laski puukkonsa, joka oli juuri osumassa Sepen päähän.
"Mutta, mikään hyvä ei jatku ikuisesti. Minä liityin joukkoonne äärimmäisen hädän keskellä, katsokaan Gustaffsson olisi todennäköisesti tappanut jonkun. Gertsiä hän ei kuitenkään olisi pystynyt tappamaan. Minä olin typerä, ja muutin historian kulun. Se palasi melkein ennalleen kun Matohäntä yritti myrkyttää minut, kun Gertsi antoi Gustaffssonille miekan, jokaisessa kohdassa, joka olisi voinut saattaa heidät yhteen. Sitä ei kuitenkaan käynyt, tulevaisuus näyttää myöskin synkältä, eli ei tietääkseni tule käymäänkään. Se miksi liityin teihin, oli se, että minun pitikin muuttaa historia, mutta ei näin. Danielista olisi kuulunutkin tulla hullu, ei siinä mitään. Mutta, mitä yritän sanoa, on se, että olen esittänyt kaikki nämä vuodet, olevani yhtä teidän muidenkin kanssa. Jos en olisi tullut silloin vol 1.ssä mukaan, yksi teistä olisi menehtynyt jo silloin, en tiedä kuka." Muut olivat katselleet toisiaan kummastuneina Sieppelin puhuessa.
"Ja nyt, maailman langettua pimeydelle, tämänhetkiselle pimeyden lordille, vai miksi Danielia voisi nyt sanoa, minä jätän teidät. Kyllä, minä palaan omaan aikaani, kauas menneisyyteen, mistä minut lähetettiin pelastamaan teidän henkenne. Voldemortin ei pitänyt myöskään mennä sekaisin, sekin oli minun syytäni. Mutta, nyt sanon teille hyvästi, ja niinkuin silloin ministeriössä, minä häivyn jonnekkin kesken taistelun." Sieppeli katosi.
"Sinne meni neljäskin..." Sepe sanoi.

[Mä en tahtonu tappaa hahmoani, mä tahdoin siirtää sen ajassa.. Tää on kyl oudoin jatko minkä mä oon ikinä kirjoittannu.]

[Pörri]

"Mutta minä olen palannut!" Daniel huusi "Voi tätä ilon päivää!" Daniel ja huppupäiset hahmot alkoivat tanssia letkajenkkaa ja muut katsoivat surullisina ruumiita.
"Tyhmä Daniel!" Zeria huusi ja kamppasi Danielin. Pian kaikki latkajenkkaa tanssineet olivat suuressa läjässä keskellä lattiaa. Kukaan ei jaksanut välittää heistä.
"Pitäisi kai järjestää hautajaiset" Gustaffsson sanoi.
"Niin pitäisi" Sieppeli huokaisi.
"Surullista"
"Epäreilua!"
"Mikä on epäreilua Nat?"
"Toiset elävät sata vuotiaaksi ja toiset kuolevat 28 vuotiaana!"
"Onko minun tyttäreni kuollut?!" Voldemortin haamu lipui ovesta läpi.
"KATSOKAA MITÄ MINÄ LÖYSIN!" huusi Sepe, joka oli kerennyt jo tonkia Pörrin ullakon. Sepe räkätti piti kädessään....

[Nat]

ikivanhaa tuliviskiä ja Sieppelin taikamiekkaa. Kun hän heilutti miekkaa innoissaan sieltä putosi pieni pergamentin palanen. Sepe ei huomannut sitä vaan korkkasi tuliviskipullon Kaileyn mulkaistessa häntä pahasti.
"Niin voisiko joku selventää asiaa, onko se minun ihana tyttäreni kuollut?"
Voldemort tivasi, vaikka katseli ahnaasti tuliviskiä,jota Sepe litki.
Ihme kyllä Daniel oli se,joka pudisti päätään ja osoitti vasemmalle ja Voldemort lipui hänen lävitseen sinne.
Gustaffsson oli polvistunut lattialle ja syventynyt lukemaan lappusta. Hän ei huomannut kun Daniel,joka oli kömpinyt kasan almimmaisena ylös, Kaileyn ja Natin tulevan hänen olkansa taakse. Hiljaisuus jatkui ja Danielilta loppui kiinnostus ja alkoi kehitellä häijyjä juoniaan omassa pienessä mielessään(en tarkoita tätä loukkauksena vaan humoristisena:)). Kailey luki kirjeen loppuun,sulki silmänsä ja käveli syrjemmälle. Nat henkäisi kuuluvasti ja laittoi kätensä suun eteen. Gustaffson oli kuin patsas ja tuijotti paperia,kuin se tekisi kipeää.Vallitsi raastava hiljaisuus,jonka rippoi Voldemortin niiskutukset(ihme, se itkee). Zeria,Marcus(oliko se marcus) ja Danny olivat lähekkäin toisiaan ja tuijottelivat kaukaisuuteen. Se ei ollut yllättävää sillä kaikki kolme menettivät äitinsä samana iltana ja yllättäen.
"Miten voi käydä näin?"Kailey mutisi enemmän itselleen kuin muille.
"Kuka tietää. Tämä on kamalaa, no ollaanhan me koettu lähes samanlaista,mutta ikinä se ei tuntunut tältä", Nat sanoi.
"Vain kamalaa, tämä on tahra muistoissamme."Gusti sanoi hiljaa.
"Thujais thätä erinomaista litkua thekee khyllä ihmeitä", Sepe huudahti juovuksissa iloisesti.
Daniel hymähti ja sai näin kaikkien huomion itseensä hetkeksi.
"Minä epäilen tämän hienon joukon loppua, sillä tämä ei ole mikään ihastuttava enne ja olen epäillyt tätä jo iät ja ajat tai oikeastaan tiesin", Nat mietiskeli itsekseen ääneen.
Hän nousi ylös,kääntyi kannoiltaan ja lähti jättäen Sepen itsekeen humalassa.

//Muhahaa, en kirjoita kirjettä , joka saattaa olla Sieppeliltä mutta voi se olla jokun muunkin. Joku saa kesiä viestin sisällön joskus,mutta sivutin sen nyt//

[sooda]

Sooda otti kirjeen, luki sen ja hänen kasvoilleen levsi pieni järkytyksen ja pelon sekainen ilme.
"Mutta... Mitä tämä voi tarkoittaa?" hän sanoi hiljaa.
"Se tarkoittaa, että me emme enään ikinä tulla olemaan yhdessä, joukkona, yhtenä rintamana", sanoi Gustaffson surullisesti. Soodan poskelle vierähti kyynel. Hän halasi Gustaffsonia pikaisesti ja siirtyi sitten seisomaan Kaileyn viereen. Kaikki olivat aivan hiljaa, paitsi nyt tietysti humalaiset sepe ja daniel, jotka lauloivat matalla äänellä otsat vastakkain hoosiannaa.
"Mitä me nyt teemme?" kysyi Kailey hiljaisella äänellä. Kukaan ei vastannut, kukaan ei halunnut sanoa ääneen sitä totuutta, joka murtaisi heidät kaikki erilleen.
Sieppelin kirje oli pudonnut lattialle, jossa se lojui huokuen jollain merkillisellä tavalla outoa voimaa ja vaikutusvaltaa, jota kukaan muu kuin ne, jotka ymmärsivät sen todellisen merkityksen, voineet ymmartää.

[kirja]

Aikaraja on päättynyt.
~kirja