Kuka pelkää Mustaa Miestä?
Lähetetty: Ma Loka 15, 2007 3:39Title: Kuka pelkää Mustaa Miestä?
Author: Minäpä minä
Rating: Kai tää toi PG ois.
Summary: Hivenen erilainen rakkaustarina.
A/N: Omasta mielestäni tämä on onnistunut tarina ja tähän mennessä kaikki ystäväni ovat olleet samaa mieltä. *hymy*
Feedback: Palautetta, kyllä kiitus mielellää. :>
Kuka pelkää Mustaa Miestä?
Tiedättekö mitä minulle tulee mieleen rakkaudesta? Lapsuuden mustamies-leikki, jossa yksi valitaan mustaksi mieheksi ja muut menevät kentän toiseen päähän. Silloin keskellä oleva muksu huudahtaa: Kuka pelkää mustaa miestä? ja muut lapset vastaavat iloisesti: En minä ainakaan, tietäen, että hippaleikki alkaisi pian. Ja niin keskellä oleva lapsi lähti ottamaan muita kiinni samalla kun muut lapset yrittivät juosta kentän toiseen päähän turvaan.
Kun lapset sitten kasvavat, menevät alakouluun, leikki muuttuu todeksi. Tuntematon hahmo, jota voidaan kutsua Mustaksi Mieheksi, hyppii keskellä elämäämme ja yrittää saada ihmisiä rakastumaan toisiinsa. Hän huutaa meille: Kuka pelkää ihastumista? ja me vastaamme pieninä alakoululaisina, jotka pelkäävät poikapöpöjä; En minä ainakaan ja säntäämme juoksuun. Jotkut jäävät kiinni heti alkuvaiheissa ja ihastuvat siihen veikeään tarhapoikaan, jolla on oma polkupyörä. Jotkut pääsevät pakoon ja kentän toiselle laidalle.
Kohta olemmekin jo yläkoulussa, aluksi täriseviä seitsemäsluokkalaisia, joille Musta Mies huutaa nauraen: Kuka pelkää rakkautta?. Huulemme vapisevat epäröiden: En minä ainakaan ja jalkamme vievät meidät pakoon. Musta Mies nauraa ottaessaan meitä kiinni. Kiinnijäädyt rakastuvat pari vuotta vanhempaan suklaasilmäiseen poikaan. Mutta osa meistä pääsee pakoon, kentän toiselle laidalle.
Ennen kuin huomaammekaan olemme peruskoulun viimeisellä luokalla. Vanhempamme itkevät ja muistelevat aikoja kun käytimme vielä vaippoja. Silloin Musta Mies ilmestyy taas silmissään pirullinen virnistys hänen kysyessä: Kuka pelkää seurustelua? Me, jotka olemme selviytyneet aiemmista juoksuista, vilkaisemme toisiamme. Yhtä aikaa huudahdamme vakuuttavasti: En minä ainakaan ja säntäämme juoksuun. Musta Mies sai meitä helposti kiinni, aivan kuin koko juttu olisi hänelle leikkiä. Ehkä se olikin. Hänelle. Mutta me yritimme selviytyä elämästä hengissä. Niinpä ne kohtalokkaat, jotka Musta Mies oli saanut kiinni, suutelivat elokuvateatterin ulkopuolella ja kulkivat kaatosateessa käsikädessä kultansa kanssa. Meidän vuoromme koitti pian.
Viimein kultaiset lapsuusvuodet ovat ohi, olemme täysi-ikäisiä ja vanhemmat auttavat meitä muuttamaan omaan kotiin. Siitäkös Musta Mies innostuu ja ennen kuin ehdimme valmistautua, hän kysäisee meiltä, aivan kuin ohimennen: Kuka pelkää sitoutumista? Nieleskelemme, katsomme ympärillemme, porukka on vähentynyt niin paljon että meitä ei ole edes alle puolia jäljellä. Urheasti vastaamme Mustalle Miehelle: En minä ainakaan ja juoksemme. Voi, miten me juoksimme. Lapsenjalkamme oli muuttunut aikuistenkooksi ja pingoimme henkemme edestä. Musta Mies nauroi ja napsi meitä rakkauteen yhtä helposti ja vaivattomasti kuin kokenut omenenpoimija korjasi syksyllä satoaan. Yksi vilkaisu taakseni ja näen kirkkoja, hääpukuja, sormuksia, hääkutsuja. Alan sääliä heitä, mietin vastarinnan aloittamista, mutta Musta Mies vain kiihdyttää tahtiaan ja minä otan hänestä mallia. Ja juoksen.
Olemme melkein keski-ikäisiä, pieni joukkue ihmisiä, jotka ovat selviytyneet tässä hullussa juoksussa. Osalla meistä on vakituinen työ. Osalla meistä on lemmikkejä. Osa meistä on kuuluisuuksia, mutta meitä kaikkia yhdistää yksi asia, Musta Mies. Se ilmestyy taas, tulee elämäämme aina kun odotamme sitä vähiten. Hän kuiskaa meille: Kuka pelkää seksiä? Me näytämme kauhistuneilta, tiedämme että meidän on pakko päästä pakoon ja suorastaan kiljumme: En minä ainakaan. Kaikki alkaa taas. Juoksen, pakotan jalkani kiihdyttämään. Lupaan niille vaahtokylvyn, jalkahierontaa, mitä vain jos ne nyt juoksisivat. Ja minä juoksin. Kiisin kuin tuuli. Ympärilläni ihmisiä kaatui rakkauteen. Mutta minä selvisin toiselle puolelle.
Olen vanhainkodissa, kahdeksassakymmenessä enkä ole koskaan tuntenut rakkautta. Olen ainoa, joka on selviytynyt siitä valtavasta laumasta, mikä meillä oli kun olimme pieniä lapsia. Keinun kiikkustuolissa ja nautin auringonsäteistä kasvoillani. Säälin niitä, joilla on perhe, puoliso ja tusinoittain kirkuvia lapsia. Minulla on keinutuoli, aurinko ja koko maailma. Hymyilen leveästi, kasvojeni rypyt eivät ole osoitus vanhuudestani, vaan kyvystäni selviytyä Mustan Miehen kynsistä. Huokaisen syvään ja nautinnollisesti hengittäen kevätilmaa. Suljen silmäni ja keinun hiljalleen. Avatessani silmäni huomaan Mustan Miehen edessäni. Kauhistun, jalkani ovat liian vanhat, en jaksaisi juosta Mustaa Miestä pakoon enää. Tässä se on, ihastunko nyt Perttiin, joka lainaa joskus minulle tekohampaitaan. Ajatuskin kuvotti. En minä tahtonut rakastua ja joutua kärsimään. Musta Mies katsoi minua, sen silmistä oli kadonnut sen tavanomainen pilke. Jalat, yksi juoksu vielä huokaisin ja yritin valmistautua tulevaan. Mutta tällä kertaa Mustan Miehen suusta ei kuulunutkaan Kuka pelkää vanhainkodissa rakastumista? Sen sijaan Musta Mies kysyi väsähtäneen pettyneesti ja kenties vähän kolkostikin: Kuka pelkää kuolemaa? Enkä ehtinyt ottaa edes yhtä askelta, kun Musta Mies sai minut kiinni.
Keinutuolin kiikkuna loppui hiljalleen ja keinutuolissa istuvan vanhan, mutta elinvoimaisen näköisen naisen hengitys loppui. Hoitajan nähdessä vanhuksen olevan pois tästä maailmasta, hän kohautti olkapäitään, laittoi tilkkutäkin paremmin naisen päälle ja toivotti hänelle siunausta. Mahtoi hänellä olla kamalan yksinäistä, kun ei miestäkään ollut, Hoitaja ajatteli ja loi säälivän silmäyksen naiseen.
Kyllä rakkaus on sitten ihana asia Hoitaja huokaisi onnellisena ja lähti sisälle peilaamaan itseään, sillä hänen poikaystävänsä oli määrä tulla hakemaan hänet lasilliselle.
Keinutuolissa vanhuksen jähmettyneelle hymylle lensi kimalteleva perhonen.
Author: Minäpä minä
Rating: Kai tää toi PG ois.
Summary: Hivenen erilainen rakkaustarina.
A/N: Omasta mielestäni tämä on onnistunut tarina ja tähän mennessä kaikki ystäväni ovat olleet samaa mieltä. *hymy*
Feedback: Palautetta, kyllä kiitus mielellää. :>
Kuka pelkää Mustaa Miestä?
Tiedättekö mitä minulle tulee mieleen rakkaudesta? Lapsuuden mustamies-leikki, jossa yksi valitaan mustaksi mieheksi ja muut menevät kentän toiseen päähän. Silloin keskellä oleva muksu huudahtaa: Kuka pelkää mustaa miestä? ja muut lapset vastaavat iloisesti: En minä ainakaan, tietäen, että hippaleikki alkaisi pian. Ja niin keskellä oleva lapsi lähti ottamaan muita kiinni samalla kun muut lapset yrittivät juosta kentän toiseen päähän turvaan.
Kun lapset sitten kasvavat, menevät alakouluun, leikki muuttuu todeksi. Tuntematon hahmo, jota voidaan kutsua Mustaksi Mieheksi, hyppii keskellä elämäämme ja yrittää saada ihmisiä rakastumaan toisiinsa. Hän huutaa meille: Kuka pelkää ihastumista? ja me vastaamme pieninä alakoululaisina, jotka pelkäävät poikapöpöjä; En minä ainakaan ja säntäämme juoksuun. Jotkut jäävät kiinni heti alkuvaiheissa ja ihastuvat siihen veikeään tarhapoikaan, jolla on oma polkupyörä. Jotkut pääsevät pakoon ja kentän toiselle laidalle.
Kohta olemmekin jo yläkoulussa, aluksi täriseviä seitsemäsluokkalaisia, joille Musta Mies huutaa nauraen: Kuka pelkää rakkautta?. Huulemme vapisevat epäröiden: En minä ainakaan ja jalkamme vievät meidät pakoon. Musta Mies nauraa ottaessaan meitä kiinni. Kiinnijäädyt rakastuvat pari vuotta vanhempaan suklaasilmäiseen poikaan. Mutta osa meistä pääsee pakoon, kentän toiselle laidalle.
Ennen kuin huomaammekaan olemme peruskoulun viimeisellä luokalla. Vanhempamme itkevät ja muistelevat aikoja kun käytimme vielä vaippoja. Silloin Musta Mies ilmestyy taas silmissään pirullinen virnistys hänen kysyessä: Kuka pelkää seurustelua? Me, jotka olemme selviytyneet aiemmista juoksuista, vilkaisemme toisiamme. Yhtä aikaa huudahdamme vakuuttavasti: En minä ainakaan ja säntäämme juoksuun. Musta Mies sai meitä helposti kiinni, aivan kuin koko juttu olisi hänelle leikkiä. Ehkä se olikin. Hänelle. Mutta me yritimme selviytyä elämästä hengissä. Niinpä ne kohtalokkaat, jotka Musta Mies oli saanut kiinni, suutelivat elokuvateatterin ulkopuolella ja kulkivat kaatosateessa käsikädessä kultansa kanssa. Meidän vuoromme koitti pian.
Viimein kultaiset lapsuusvuodet ovat ohi, olemme täysi-ikäisiä ja vanhemmat auttavat meitä muuttamaan omaan kotiin. Siitäkös Musta Mies innostuu ja ennen kuin ehdimme valmistautua, hän kysäisee meiltä, aivan kuin ohimennen: Kuka pelkää sitoutumista? Nieleskelemme, katsomme ympärillemme, porukka on vähentynyt niin paljon että meitä ei ole edes alle puolia jäljellä. Urheasti vastaamme Mustalle Miehelle: En minä ainakaan ja juoksemme. Voi, miten me juoksimme. Lapsenjalkamme oli muuttunut aikuistenkooksi ja pingoimme henkemme edestä. Musta Mies nauroi ja napsi meitä rakkauteen yhtä helposti ja vaivattomasti kuin kokenut omenenpoimija korjasi syksyllä satoaan. Yksi vilkaisu taakseni ja näen kirkkoja, hääpukuja, sormuksia, hääkutsuja. Alan sääliä heitä, mietin vastarinnan aloittamista, mutta Musta Mies vain kiihdyttää tahtiaan ja minä otan hänestä mallia. Ja juoksen.
Olemme melkein keski-ikäisiä, pieni joukkue ihmisiä, jotka ovat selviytyneet tässä hullussa juoksussa. Osalla meistä on vakituinen työ. Osalla meistä on lemmikkejä. Osa meistä on kuuluisuuksia, mutta meitä kaikkia yhdistää yksi asia, Musta Mies. Se ilmestyy taas, tulee elämäämme aina kun odotamme sitä vähiten. Hän kuiskaa meille: Kuka pelkää seksiä? Me näytämme kauhistuneilta, tiedämme että meidän on pakko päästä pakoon ja suorastaan kiljumme: En minä ainakaan. Kaikki alkaa taas. Juoksen, pakotan jalkani kiihdyttämään. Lupaan niille vaahtokylvyn, jalkahierontaa, mitä vain jos ne nyt juoksisivat. Ja minä juoksin. Kiisin kuin tuuli. Ympärilläni ihmisiä kaatui rakkauteen. Mutta minä selvisin toiselle puolelle.
Olen vanhainkodissa, kahdeksassakymmenessä enkä ole koskaan tuntenut rakkautta. Olen ainoa, joka on selviytynyt siitä valtavasta laumasta, mikä meillä oli kun olimme pieniä lapsia. Keinun kiikkustuolissa ja nautin auringonsäteistä kasvoillani. Säälin niitä, joilla on perhe, puoliso ja tusinoittain kirkuvia lapsia. Minulla on keinutuoli, aurinko ja koko maailma. Hymyilen leveästi, kasvojeni rypyt eivät ole osoitus vanhuudestani, vaan kyvystäni selviytyä Mustan Miehen kynsistä. Huokaisen syvään ja nautinnollisesti hengittäen kevätilmaa. Suljen silmäni ja keinun hiljalleen. Avatessani silmäni huomaan Mustan Miehen edessäni. Kauhistun, jalkani ovat liian vanhat, en jaksaisi juosta Mustaa Miestä pakoon enää. Tässä se on, ihastunko nyt Perttiin, joka lainaa joskus minulle tekohampaitaan. Ajatuskin kuvotti. En minä tahtonut rakastua ja joutua kärsimään. Musta Mies katsoi minua, sen silmistä oli kadonnut sen tavanomainen pilke. Jalat, yksi juoksu vielä huokaisin ja yritin valmistautua tulevaan. Mutta tällä kertaa Mustan Miehen suusta ei kuulunutkaan Kuka pelkää vanhainkodissa rakastumista? Sen sijaan Musta Mies kysyi väsähtäneen pettyneesti ja kenties vähän kolkostikin: Kuka pelkää kuolemaa? Enkä ehtinyt ottaa edes yhtä askelta, kun Musta Mies sai minut kiinni.
Keinutuolin kiikkuna loppui hiljalleen ja keinutuolissa istuvan vanhan, mutta elinvoimaisen näköisen naisen hengitys loppui. Hoitajan nähdessä vanhuksen olevan pois tästä maailmasta, hän kohautti olkapäitään, laittoi tilkkutäkin paremmin naisen päälle ja toivotti hänelle siunausta. Mahtoi hänellä olla kamalan yksinäistä, kun ei miestäkään ollut, Hoitaja ajatteli ja loi säälivän silmäyksen naiseen.
Kyllä rakkaus on sitten ihana asia Hoitaja huokaisi onnellisena ja lähti sisälle peilaamaan itseään, sillä hänen poikaystävänsä oli määrä tulla hakemaan hänet lasilliselle.
Keinutuolissa vanhuksen jähmettyneelle hymylle lensi kimalteleva perhonen.