Normandian maihinnousu (K15)
Lähetetty: Su Elo 26, 2007 4:52Title: Normandian maihinnousu
Author: Gustaffsson
Ikäraja : K15
Genre
raama, jännitys
Warnings : Sisältää väkivaltaa.
Summary :Toinen maailmansota pieksee maailmaa ja veljekset Fred ja Richard lähetetään yhteen historian verisimmistä operaatioista.
A/N Joku on saattanut jo lukea tämän, koska tämä on ollut useassa paikassa jo esillä, mutta ajattelin sen nyt tunkea tännekin.
Elettiin toisen maailmansodan aikaa. Saksa oli miehittänyt Ranskan, ja Yhdysvaltojen, Ison-Britannian ja Neuvostoliiton edustajat kävivät Washingtonissa kokousta Ranskan ongelmista.
Ranska on miehitettävä takaisin. Se on Saksan kanssa liian lähellä maatamme! sanoi Ison-Britannian kenraali. Aivan. Teidän maatanne. Neuvostoliitolla on kuitenkin omat huolensa. Saksa hyökkää meidän maahamme, ja sitten on vielä Suomen tapaus Neuvostoliiton edustaja totesi. Eli Neuvostoliitto ei liity tähän? Yhdysvaltain kenraali kysyi. Ei ainakaan tällä hetkellä. hän sanoi, poimi lakkinsa ja lähti.
Saamarin kommunistit. Iso-Britannian edustaja sanoi katkerasti. Yhdysvallat ovat tässä vielä mukana. Meitä ei ole vielä lyöty. amerikkalainen totesi. Miten voimme hyökätä? Tiedät kyllä saksalaisten ilmatorjuntatykit. englantilainen huomautti. Siinä tapauksessa iskemme mereltä. amerikkalainen totesi ja levitti kartan pöydälle. Tuolla. Normandian rannikkoalue. Omahan ranta. Kerätään vain tarpeeksi joukkoja ja lähetetään Isosta-Britanniasta veneillä ja Shermaneilla. Aivan. Riskaabelia kyllä, se rannikko on hyvin miehitetty, mutta tartutaan siihen mahdollisuuteen että tämä on kannattavaa.
Selvä. Operaatio Overlord alkakoon.
Parin viikon päästä parintuhannen kilometrin päässä Washingtonista eräällä kasarmilla sotilas Fred Wilson heräsi. Hän tuijotteli hetken kattoon ja nousi. Hän oli lyhyt ja hintelä 23-vuotias nuori ja hermostunut mies. Joka aamu hän nousi pelokkaana mutta koetti silti nauttia siitä mahdollisimman hyvin; jokainen aamu saattoi olla hänen viimeisensä.
Hän huokaisi, pukeutui ja istui kovalle ja muhkuraiselle sängylleen. Hän pelkäsi että jonain aamuna hänet määrättäisiin sotaan, josta hän ei palaisi. Hän oli joutunut yhteen ainoaan taisteluun, ja sitäkin hän muisteli yhä väristen. Luotien kilahtelua kallioihin, tuskanhuutoja, räjähdyksiä. Fred oli pysynyt hengissä vain raukkamaisuutensa tähden; hän oli piiloutunut bunkkeriin muiden taistellessa isänmaan puolesta.
Kasarmin torvet soivat ja Fred lähti ulos. Hän lähes törmäsi isoveljeensä Richardiin, joka ei edes sävähtänyt. Hän oli veljensä täydellinen vastakohta, iso, voimakas ja peloton. Mitäs sinä noin törmäilet, Freddy? Luulisin että armeija on opettanut sinua varovaiseksi. hän nauroi. En minä tämän varovaisemmaksi voi tulla. Fred sanoi hiljaa. Ulkona he liittyivät sotilaiden rivistöön, jonka edessä komentaja Omar Bradley aloitti käskyjenjaon:
Tänään, kolmas kesäkuuta 1944, puolet tämän kasarmin sotilaista lähetetään Isoon-Britanniaan, josta saatte lisätietoja tehtävästänne hyökätä Normandiaan. Fred tunsi hengähtävänsä äänekkäästi. Hyökkäys. Varjele. Mutta pian hän tyynnytteli itseään. Ei ole kamalan todennäköistä että hänet lähetettäisiin hyökkäykseen. Komentaja Bradley luetteli sotilaita jotka lähtisivät sotaan. Fred tunsi pulssinsa kiihtyvän joka nimellä jonka komentaja suustaan päästi. ja viimeisenä Wilsonin veljekset. Hakekaa aseistuksenne ja lähtekää lentokentälle. Siellä teitä odottaa rahtikone.
Fred vain seisoi paikallaan ja värisi kun sotilaat lähtivät paikalta. Tule, parasta pitää kiirettä. Richard sanoi ja veti veljeään hihasta. Vapisevin askelin Fred käveli huoneeseensa ja alkoi pakata. Hän otti laatikosta Thompson-konepistoolin, varalippaita, Coltin ja kolme kranaattia. Viimeisenä hän nosti kypärän päähänsä ja katsoi vapisevaa kuvaansa peilistä. Nyt minä kuolen, olen varma siitä, Fred ajatteli ja lähti käyskentelemään kohti lentokenttää.
Kaksimoottorisen rahtikoneen matka tuntui iäisyydeltä. Fred vain katsoi koneen ikkunasta silmät pyöreinä. Kaiken muun pelkäämänsä lisäksi hän kammosi korkeita paikkoja ja lentämistä.
Hyvin se menee. Turha sinun on mitään murehtia. Richard sanoi ja taputti Fredin selkää. Niinpä kai. Fred sanoi väristen. Lopulta kone laskeutui englannin lentokentälle jossa englantilainen komentaja käski kaikki joukot satamahalliin.
Teidän tehtävänne on hyökätä Ranskaan Normandian rannikoitten kautta, jonka saksalaiset ovat jo miehittäneet. Käytätte maihinnousuveneitä, koska alueella on tehokas ilmatorjuntatykistö. Kohteenne on tämä alue, komentaja sanoi ja näpäytti suurta karttaa. joka on lähellä Viervilleä. Mutta muistakaa varoa. Rannikolla on kaksi saksalaisten bunkkeria, jotka ovat miehitetty konekiväärein. Alue on erittäin vaarallinen. Mutta me luotamme teihin, koko liittovaltiot luottavat teihin, Amerikan ensimmäinen jalkaväkidivisioona!
Tämä ei paljon Frediä helpottanut, vaikka muut sotilaat heiluttelivat aseitaan ja huusivat kunniaa liittovaltioille.
Muutaman päivän kuluttua, kuudes kesäkuuta armeija kokoontui heti keskiyön jälkeen satamaan jossa he miehittivät maihinnousuveneet ja uivat Sherman-tankit ja lähtivät ylittämään Englannin kanaalia. Fred seisoi veneessä ja Thompson vapisi hänen käsissään. Rohkeutta, Fred. Kotimaamme tähden. Richard sanoi hänen vieressään rohkea ilme kasvoillaan.
Hetken jälkeen sumu alkoi nousta. Se nosti Fredin pakokauhua entisestään ja hän olisi hypännyt veneestä jos ei olisi seisonut joukkion keskellä. Kului hetki lisää, ja sitten lähellä venettä molskahti. Ilmeisestikin tykinpanos. Fred äännähti hyvin epäselvästi. Valmistautukaa maihinnousuun! huusi veneen ohjaaja. Heidän veneensä vieressä uiva Sherman-tankki räjähti viheltävän äänen jälkeen. Heitä tulitettiin. Fred puristi asettaan yhä lujemmin.
Sitten äkkiarvaamatta veneen luukku lennähti auki ja sotilaat työntyivät ulos. Fred kaatui mahalleen matalaan veteen ja Richard nosti hänet pystyyn. Silloin alkoivat konekiväärit saksalaisten bunkkereissa soida. Joka puolella loiskui vettä ja kaatui sotilaita. Tule! Richard huusi ja tarttui Frediä kädestä. He juoksivat nopeasti kuivalle maalle. Siinä Fred kaatui ja jähmettyi silkasta pelosta. Richard katsoi häntä ja luuli että tämä oli kuollut.
Ei. hän sanoi ja raahasi veljensä ruumista kallioiden suojaan. Fred ei nähnyt mitään tiukasti kiinni puristamiensa silmäluomien läpi, mutta kuuli kun Richard älähti ja tunsi kun hän laski veljensä suojaan. Sitten hän nosti Bar-konekiväärinsä ja juoksi takaisin taistelukentälle. Älä mene! Fred huusi kauttaaltaan värisevällä äänellä avaten silmänsä. Mutta Richard vain nosti konekiväärinsä ja ampui kohti saksalaista bunkkeria.
Fred ihaili veljensä rohkeutta, kunnes ihastelu muuttui kauhistukseksi; Richardin rintaan alkoi ilmestyä punaisia luodinreikiä ja hänen huutonsa kaikui, se tuntui kuuluvan Fredin korviin selvemmin kuin mikään muu taistelun ääni. Konekivääri kalisi maahan ja Richard kompuroi veljensä luokse. Hänen kätensä kouristelivat ja suu pulppusi verta. Fredin hätääntyneet aivot kertoivat hänelle että hänen veljensä tilanne oli toivoton, ja sen että hän kärsi.
Fred aikoi lopettaa veljensä kärsimykset konepistoolillaan, mutta huomasi että ei millään pystynyt painamaan liipaisinta. Hän ei voinut ampua veljeään. Hän itki ja suunnattomin tahdonponnistuksin painoi liipaisinta. Hän ampui koko lippaan tyhjäksi veljensä ruumiiseen, ja heitti sen jälkeen tyhjän lippaan puolihuolimattomasti taistelukentälle. Sitten hän käpertyi kasaan ja itki. Hän itki useita minuutteja konekiväärien tulituksien, räjähdyksien ja sotilaiden tuskanhuutojen kantautuessa hänen korviinsa. Hän vain itki.
Sitten hän tajusi jotain. Hän tajusi miksi hänen elämänsä oli ollut niin surkeaa. Hän pelkäsi liikaa. Mikäli hän ei olisi pelännyt, Richard ei olisi kuollut. Ainakaan hänen takiaan. Hän oli väistellyt pelkäämiään asioita ja aina katsonut olkansa yli välittämättä lainkaan mitä edessä olisi. Nyt olisi muutosten aika.
Hän työnsi uuden lippaan Thompsoniinsa, kohensi kypäränsä asentoa ja otti vyöltään kranaatin. Eteenpäin, Amerikan miehet! hän karjui juosten esiin ja irrottaen sokkaa kranaatistaan. Sen hän heitti hämmästyttävällä voimalla ja tarkkuudella suoraan toiseen bunkkeriin. Se räjähti heittäen kiviä ja saksalaisia ympäriinsä. Siitä amerikkalaiset innostuivat ja lähtivät seuraamaan Frediä, joka juoksi ylös Normandian rannikon rinnettä.
Siellä heitä vastaan tuli Wehrmactin joukot, jotka samanlaisella tappavalla innolla tervehtivät amerikkalaisia. Viimein Fredinkin into saatiin lauhdutettua;
kolmella kiväärinluodilla. Lämmin veri pulppusi hänen rintaansa kun hän ampui viimeisen saksalaissotilaan. Sitten nurkan takaa jyrisi Tiikeritankki, joka ajoi amerikkalaiset pakosalle. Mutta Fred heitti Thompsoninsa sivuun ja vetäisi kaksi viimeistä kranaattia vyöltään. Hän juoksi polttava kipu rinnassaan ja kranaatit kädessään ja työnsi toisen niistä sokattomana tankin piippuun. Sitten hän kiipesi sen katolle, irrotti sokan toisestakin räjähteestä ja teki kunniaa. Jumala siunatkoon Amerikkaa! hän huusi viimeisillä voimillaan, kun kranaatti räjäytti tankin, ja Fredin ruumis lensi ylöspäin toinen käsi puristaen toista kranaattiaan. Ruumis räjähti ilmassa kappaleiksi. Loppujen lopuksi Fred kuoli onnellisena. Hän oli voittanut pelkonsa ja kuollut isänmaan puolesta.
A/N: Kommentteja?
Author: Gustaffsson
Ikäraja : K15
Genre
raama, jännitys
Warnings : Sisältää väkivaltaa.
Summary :Toinen maailmansota pieksee maailmaa ja veljekset Fred ja Richard lähetetään yhteen historian verisimmistä operaatioista.
A/N Joku on saattanut jo lukea tämän, koska tämä on ollut useassa paikassa jo esillä, mutta ajattelin sen nyt tunkea tännekin.
Elettiin toisen maailmansodan aikaa. Saksa oli miehittänyt Ranskan, ja Yhdysvaltojen, Ison-Britannian ja Neuvostoliiton edustajat kävivät Washingtonissa kokousta Ranskan ongelmista.
Ranska on miehitettävä takaisin. Se on Saksan kanssa liian lähellä maatamme! sanoi Ison-Britannian kenraali. Aivan. Teidän maatanne. Neuvostoliitolla on kuitenkin omat huolensa. Saksa hyökkää meidän maahamme, ja sitten on vielä Suomen tapaus Neuvostoliiton edustaja totesi. Eli Neuvostoliitto ei liity tähän? Yhdysvaltain kenraali kysyi. Ei ainakaan tällä hetkellä. hän sanoi, poimi lakkinsa ja lähti.
Saamarin kommunistit. Iso-Britannian edustaja sanoi katkerasti. Yhdysvallat ovat tässä vielä mukana. Meitä ei ole vielä lyöty. amerikkalainen totesi. Miten voimme hyökätä? Tiedät kyllä saksalaisten ilmatorjuntatykit. englantilainen huomautti. Siinä tapauksessa iskemme mereltä. amerikkalainen totesi ja levitti kartan pöydälle. Tuolla. Normandian rannikkoalue. Omahan ranta. Kerätään vain tarpeeksi joukkoja ja lähetetään Isosta-Britanniasta veneillä ja Shermaneilla. Aivan. Riskaabelia kyllä, se rannikko on hyvin miehitetty, mutta tartutaan siihen mahdollisuuteen että tämä on kannattavaa.
Selvä. Operaatio Overlord alkakoon.
Parin viikon päästä parintuhannen kilometrin päässä Washingtonista eräällä kasarmilla sotilas Fred Wilson heräsi. Hän tuijotteli hetken kattoon ja nousi. Hän oli lyhyt ja hintelä 23-vuotias nuori ja hermostunut mies. Joka aamu hän nousi pelokkaana mutta koetti silti nauttia siitä mahdollisimman hyvin; jokainen aamu saattoi olla hänen viimeisensä.
Hän huokaisi, pukeutui ja istui kovalle ja muhkuraiselle sängylleen. Hän pelkäsi että jonain aamuna hänet määrättäisiin sotaan, josta hän ei palaisi. Hän oli joutunut yhteen ainoaan taisteluun, ja sitäkin hän muisteli yhä väristen. Luotien kilahtelua kallioihin, tuskanhuutoja, räjähdyksiä. Fred oli pysynyt hengissä vain raukkamaisuutensa tähden; hän oli piiloutunut bunkkeriin muiden taistellessa isänmaan puolesta.
Kasarmin torvet soivat ja Fred lähti ulos. Hän lähes törmäsi isoveljeensä Richardiin, joka ei edes sävähtänyt. Hän oli veljensä täydellinen vastakohta, iso, voimakas ja peloton. Mitäs sinä noin törmäilet, Freddy? Luulisin että armeija on opettanut sinua varovaiseksi. hän nauroi. En minä tämän varovaisemmaksi voi tulla. Fred sanoi hiljaa. Ulkona he liittyivät sotilaiden rivistöön, jonka edessä komentaja Omar Bradley aloitti käskyjenjaon:
Tänään, kolmas kesäkuuta 1944, puolet tämän kasarmin sotilaista lähetetään Isoon-Britanniaan, josta saatte lisätietoja tehtävästänne hyökätä Normandiaan. Fred tunsi hengähtävänsä äänekkäästi. Hyökkäys. Varjele. Mutta pian hän tyynnytteli itseään. Ei ole kamalan todennäköistä että hänet lähetettäisiin hyökkäykseen. Komentaja Bradley luetteli sotilaita jotka lähtisivät sotaan. Fred tunsi pulssinsa kiihtyvän joka nimellä jonka komentaja suustaan päästi. ja viimeisenä Wilsonin veljekset. Hakekaa aseistuksenne ja lähtekää lentokentälle. Siellä teitä odottaa rahtikone.
Fred vain seisoi paikallaan ja värisi kun sotilaat lähtivät paikalta. Tule, parasta pitää kiirettä. Richard sanoi ja veti veljeään hihasta. Vapisevin askelin Fred käveli huoneeseensa ja alkoi pakata. Hän otti laatikosta Thompson-konepistoolin, varalippaita, Coltin ja kolme kranaattia. Viimeisenä hän nosti kypärän päähänsä ja katsoi vapisevaa kuvaansa peilistä. Nyt minä kuolen, olen varma siitä, Fred ajatteli ja lähti käyskentelemään kohti lentokenttää.
Kaksimoottorisen rahtikoneen matka tuntui iäisyydeltä. Fred vain katsoi koneen ikkunasta silmät pyöreinä. Kaiken muun pelkäämänsä lisäksi hän kammosi korkeita paikkoja ja lentämistä.
Hyvin se menee. Turha sinun on mitään murehtia. Richard sanoi ja taputti Fredin selkää. Niinpä kai. Fred sanoi väristen. Lopulta kone laskeutui englannin lentokentälle jossa englantilainen komentaja käski kaikki joukot satamahalliin.
Teidän tehtävänne on hyökätä Ranskaan Normandian rannikoitten kautta, jonka saksalaiset ovat jo miehittäneet. Käytätte maihinnousuveneitä, koska alueella on tehokas ilmatorjuntatykistö. Kohteenne on tämä alue, komentaja sanoi ja näpäytti suurta karttaa. joka on lähellä Viervilleä. Mutta muistakaa varoa. Rannikolla on kaksi saksalaisten bunkkeria, jotka ovat miehitetty konekiväärein. Alue on erittäin vaarallinen. Mutta me luotamme teihin, koko liittovaltiot luottavat teihin, Amerikan ensimmäinen jalkaväkidivisioona!
Tämä ei paljon Frediä helpottanut, vaikka muut sotilaat heiluttelivat aseitaan ja huusivat kunniaa liittovaltioille.
Muutaman päivän kuluttua, kuudes kesäkuuta armeija kokoontui heti keskiyön jälkeen satamaan jossa he miehittivät maihinnousuveneet ja uivat Sherman-tankit ja lähtivät ylittämään Englannin kanaalia. Fred seisoi veneessä ja Thompson vapisi hänen käsissään. Rohkeutta, Fred. Kotimaamme tähden. Richard sanoi hänen vieressään rohkea ilme kasvoillaan.
Hetken jälkeen sumu alkoi nousta. Se nosti Fredin pakokauhua entisestään ja hän olisi hypännyt veneestä jos ei olisi seisonut joukkion keskellä. Kului hetki lisää, ja sitten lähellä venettä molskahti. Ilmeisestikin tykinpanos. Fred äännähti hyvin epäselvästi. Valmistautukaa maihinnousuun! huusi veneen ohjaaja. Heidän veneensä vieressä uiva Sherman-tankki räjähti viheltävän äänen jälkeen. Heitä tulitettiin. Fred puristi asettaan yhä lujemmin.
Sitten äkkiarvaamatta veneen luukku lennähti auki ja sotilaat työntyivät ulos. Fred kaatui mahalleen matalaan veteen ja Richard nosti hänet pystyyn. Silloin alkoivat konekiväärit saksalaisten bunkkereissa soida. Joka puolella loiskui vettä ja kaatui sotilaita. Tule! Richard huusi ja tarttui Frediä kädestä. He juoksivat nopeasti kuivalle maalle. Siinä Fred kaatui ja jähmettyi silkasta pelosta. Richard katsoi häntä ja luuli että tämä oli kuollut.
Ei. hän sanoi ja raahasi veljensä ruumista kallioiden suojaan. Fred ei nähnyt mitään tiukasti kiinni puristamiensa silmäluomien läpi, mutta kuuli kun Richard älähti ja tunsi kun hän laski veljensä suojaan. Sitten hän nosti Bar-konekiväärinsä ja juoksi takaisin taistelukentälle. Älä mene! Fred huusi kauttaaltaan värisevällä äänellä avaten silmänsä. Mutta Richard vain nosti konekiväärinsä ja ampui kohti saksalaista bunkkeria.
Fred ihaili veljensä rohkeutta, kunnes ihastelu muuttui kauhistukseksi; Richardin rintaan alkoi ilmestyä punaisia luodinreikiä ja hänen huutonsa kaikui, se tuntui kuuluvan Fredin korviin selvemmin kuin mikään muu taistelun ääni. Konekivääri kalisi maahan ja Richard kompuroi veljensä luokse. Hänen kätensä kouristelivat ja suu pulppusi verta. Fredin hätääntyneet aivot kertoivat hänelle että hänen veljensä tilanne oli toivoton, ja sen että hän kärsi.
Fred aikoi lopettaa veljensä kärsimykset konepistoolillaan, mutta huomasi että ei millään pystynyt painamaan liipaisinta. Hän ei voinut ampua veljeään. Hän itki ja suunnattomin tahdonponnistuksin painoi liipaisinta. Hän ampui koko lippaan tyhjäksi veljensä ruumiiseen, ja heitti sen jälkeen tyhjän lippaan puolihuolimattomasti taistelukentälle. Sitten hän käpertyi kasaan ja itki. Hän itki useita minuutteja konekiväärien tulituksien, räjähdyksien ja sotilaiden tuskanhuutojen kantautuessa hänen korviinsa. Hän vain itki.
Sitten hän tajusi jotain. Hän tajusi miksi hänen elämänsä oli ollut niin surkeaa. Hän pelkäsi liikaa. Mikäli hän ei olisi pelännyt, Richard ei olisi kuollut. Ainakaan hänen takiaan. Hän oli väistellyt pelkäämiään asioita ja aina katsonut olkansa yli välittämättä lainkaan mitä edessä olisi. Nyt olisi muutosten aika.
Hän työnsi uuden lippaan Thompsoniinsa, kohensi kypäränsä asentoa ja otti vyöltään kranaatin. Eteenpäin, Amerikan miehet! hän karjui juosten esiin ja irrottaen sokkaa kranaatistaan. Sen hän heitti hämmästyttävällä voimalla ja tarkkuudella suoraan toiseen bunkkeriin. Se räjähti heittäen kiviä ja saksalaisia ympäriinsä. Siitä amerikkalaiset innostuivat ja lähtivät seuraamaan Frediä, joka juoksi ylös Normandian rannikon rinnettä.
Siellä heitä vastaan tuli Wehrmactin joukot, jotka samanlaisella tappavalla innolla tervehtivät amerikkalaisia. Viimein Fredinkin into saatiin lauhdutettua;
kolmella kiväärinluodilla. Lämmin veri pulppusi hänen rintaansa kun hän ampui viimeisen saksalaissotilaan. Sitten nurkan takaa jyrisi Tiikeritankki, joka ajoi amerikkalaiset pakosalle. Mutta Fred heitti Thompsoninsa sivuun ja vetäisi kaksi viimeistä kranaattia vyöltään. Hän juoksi polttava kipu rinnassaan ja kranaatit kädessään ja työnsi toisen niistä sokattomana tankin piippuun. Sitten hän kiipesi sen katolle, irrotti sokan toisestakin räjähteestä ja teki kunniaa. Jumala siunatkoon Amerikkaa! hän huusi viimeisillä voimillaan, kun kranaatti räjäytti tankin, ja Fredin ruumis lensi ylöspäin toinen käsi puristaen toista kranaattiaan. Ruumis räjähti ilmassa kappaleiksi. Loppujen lopuksi Fred kuoli onnellisena. Hän oli voittanut pelkonsa ja kuollut isänmaan puolesta.
A/N: Kommentteja?
