Kotitonttu Haileyn elämä, K-11
Lähetetty: Ti Joulu 11, 2007 8:01Nimi: Kotitonttu Haileyn elämä
Kirjoittaja: Minähän se.
Tyylilaji: Vähän sekalainen. Veikeä tarina, vaikea sijoitella mihinkään.
Paritukset: Mikään ei ole missään suuressa roolissa. Hailey/Dobby Hermione/Ron Harry/Ginny
Huomioitavaa: Sota on päättynyt ja kaikki on hyvin.
Varoitukset: Kuolemia on lopussa.
A/N: Itse olen todella tyytyväinen tähän ja pidän tästä paljon. Ajattelin nyt sitten julkaista täälläkin tämän. Pieniosainen fic, mutta ehkä onnistunein fic mitä minulla on!
1.luku
Päätös
Liz-neiti oli rikas. Se johtui siitä että hän oli toiminut parantajana Pyhässä Mungossa. Hän oli keksinyt paljon uusia parannuskeinoja ja lääkkeitä. Monet pettyivät kun hän jäi eläkkeelle, mutta Liz-neiti sanoi ettei voisi koko ikäänsä parannella sairaita. Joten hän jäi eläkkeelle. Hän on vasta kolmekymmentä vuotias, mutta hänen piti kasvattaa tytärtään, jonka oli adoptoinut. Tyttö oli nyt 11vuotias ja Tylypahkassa. Tytön nimi oli Charlotte. Vaikka Liz-neiti oli rikas niin silti hän asui pienessä talossa. Hän ei asunut aivan Lontoossa vaan syrjemmällä seudulla. Hänen talossaan oli kuitenkin kaksi kerrosta. Hän nukkui yläkerrassa. Talossa oli kaksi vierashuonetta, Charloten huone, olohuone, keittiö, ruokasali, kaksi vessaa ja sitten oli vielä huone missä oli erilaisia pelejä. Siellä yleensä juteltiin ja pidettiin hauskaa. Liz-neiti oli siisti ihminen, muttei sentään liian tarkka. Hän salli pienet pölyhiukkaset ja pientä sotkua, sillä oli epämukavaa jos oli liian siistiä. Hänellä oli posliinit, joista oli hyvin ylpeä. Ne olivat kulkeneet suvussa eikä niitä saanut enää mistään. Oli posliinikoiria, astioita, koristeita, eläimiä ja kaikenlaista muita posliineja. Niille oli oma hylly. Liz-neiti oli ystävällinen ja kiltti. Hänellä ei ollut oikein mitään sääntöjä kotonaan paitsi se ettei saanut rikkoa mitään ja posliinien lähellä ei saanut leikkiä. Liz-neidillä oli vihreänruskeat silmät ruskeat hiukset, joissa oli hiukan vaaleita raitoja. Hän oli aika pitkä ja hoikka. Kasvotkin näyttivät kilteiltä. Niihin oli tullut jo muutama ryppy.
Mutta nyt Liz-neiti oli yksinäinen kun Charlotte oli lähtenyt Tylypahkaan. Hän tarvitsisi muutenkin uuden apulaisen. Liz-neiti mietti kauan kenet hankkisi. Mutta sitten hän päätti hankkia epätavallisen apulaisen, Kotitontun. Sehän olisi kätevä, Liz-neiti ajatteli. Rikkailla oli kotitontut. Harry, hänen ystävällään, oli myös kotitonttu nimeltä Dobby. Ginny, jonka kanssa Liz-neiti tuli ehkä paremmin toimeen, sanoi että Dobbysta on paljon apua. Ginny ja Harry olivat pariskunta. Ron ja Hermione olivat toinen pariskunta, jotka Liz-neiti hyvin tunsi. He olivat kaikki ystäviä. Hermione oli paheksunut sitä että Harry ja Ginny olivat ottaneet Dobbyn. Hän puolusti vieläkin kotitonttuja. Oli aina tehnyt niin. Hänellä ei ollut kotitonttua. Mutta Liz-neiti oli päätöksensä tehnyt. Hän hankkisi kotitontun. Liz otti laukkunsa ja meni ulos. Ulkona oli raikas, mutta lämmin kesä-päivä. Liz-neiti keskittyi ilmyyntymiseen. Kuului räks! Ja Liz-neiti oli poissa.
Hailey (Ai niin Hailey on muuten tyttö kotitonttu)
Hailey oli kotitonttu, joka asui kotitonttu kennelissä. Hänen koko perheensä oli siellä. Äidistä vaariin. Siellä oli paljon kotitonttuja ja joka päivä tuli uusia ostajia. Hailey odotti kovasti että hänet valittaisiin, mutta niin ei ollut vielä käynyt. Monta kertaa häntä oli katsottu, mutta pettymys se oli aina ollut. Hänen isänsä oli valittu pari viikkoa sitten samoin hänen kaksi veljeään. Mutta ei häntä. Hän ei tajunnut mikä hänessä oli vikana. Hänen äitinsä sanoi ettei mikään. He kaikki olivat yhtä hyviä paitsi tietysti vanhemmat olivat jo hieman heikompia. Heitä hoidettiin hyvin. Haileylla oli hieman kuonomainen nenä ja hänellä oli siniset tennispallo silmät. Kaikilla hänen perheellään oli sen muotoiset silmät. Mutta kotitontuilla ei ollut kovin hyvät vaatteet. Käytetty tyynyliina. Hänen äidillään oli ruskeat silmät ja hieman perunamainen nenä. Sitten Hailey kuuli kun ovi kävi. Uusi ostaja! Kaikki kotitontut kuulivat saman ja asettuivat kiireesti riviin.
Liz-neiti katseli ruskeaa ja hieman synkkää rakennusta edessään. Raikas tuuli leikitteli hänen hiuksillaan. Liz-neiti otti syvään henkeä ja koputti. Hänet päästi sisään juron näköinen mies. Ovi pamahti hänen takanaan raskaasti kiinni. Sitten eteishalliin ilmestyi nuori nainen.
- Kotitonttua ostamaan? nainen kysyi.
- Kyllä, Liz-neiti vastasi.
- Montako? nainen kysyi. Nainen oli aika lyhyt ja hänellä oli musta nuttura.
- Yksi vain, Liz sanoi.
- Ja nimi on? nainen kysyi.
- Liz Calamity, Liz sanoi.
- Se kuuluisa parantajako? Minun nimeni on Nina Chang. Olkaa hyvät ja tulkaa, Ninja sanoi ja lähti kuljettamaan Liz-neitiä eteenpäin. Pian he tulivat oven eteen, jonka Nina aukaisi. Huone oli suuri. Huoneessa oli rivissä paljon kotitonttuja.
-500 kaljuunaa. Voitte valita mieleisenne, Nina sanoi. Liz-neiti maksoi ja katsoi kotitonttuja. Tästä tulee vaikeaa, Liz-neiti ajatteli heti nähtyään kuinka paljon kotitonttuja oli. Nina oli sivussa. Liz-neiti käveli eteenpäin. Hän katseli kotitonttuja. Kotitonttuja oli paljon erilaisia. oli vihreäsilmäisiä, sinisilmäisiä, ruskeasilmäisiä ja kaikenlaisia. Perheitä oli paljon. Liz-neiti käveli jokaisen kotitontun ohi. Hän ei ollut vielä löytänyt sopivaa. Sitten hän tuli Haileyn perheen luo. Hän katsoi kaikkia, mutta sitten kun hän katsoi Haileyta niin hän tunsi kumman yhteyden kotitontun välillä. Se tuntui oikealta. Mutta kuitenkin Liz-neiti katsoi kaikkia kotitonttuja, mutta minkään kohdalla ei tuntunut samanlaista yhteyttä kun siinä yhdessä.
Kun Liz-neiti oli ohittanut Hailey niin Hailey oli tuntenut jonkinlaista yhteyden tuntua tuon naisen kanssa. Ehkä se oli vain joku harha aisti, ajatteli Hailey pettyneenä. Liz-neiti meni hänen eteenpäin. Hailey katseli toiveikkaana häntä.
- Oletteko tehneet jo päätöksenne? Nina kysyi.
- Olen, vastasi Liz-neiti. Hailey odotti henkeään pidätellen Liz-neidin vastausta. Liz-neiti käveli hänen eteensä. Nina tuli hänen perässään.
- Minä otan tämän, Liz-neiti sanoi ja osoitti Haileyta.
- Haileyn? Hyvä valinta. Hailey ei ole kovin vanhakaan ja oppii äkkiä. Hän on 20 kotitonttujen vuosissa, Nina sanoi ja merkitsi lehtiöön jotain. Hailey astui eteenpäin. Hän oli hämmentynyt. Hänet oli valittu! Hänet oli valittu! Riemu kasvoi Haileyn sisällä ja hän olisi varmaan kiljunut ääneen ellei olisi muistanut hyviä käytöstapoja. Äiti halasi häntä.
-Hei hei sitten, Haileyn äiti sanoi. Hailey hyvästeli muutkin perheenjäsenensä ja lähti sitten Liz-neidin mukaan.
He olivat ulkona. Hailey hengitti raikasta ilmaa.
-Tartu minua kädestä, Liz-neiti sanoi ja ojensi kättään. Hailey tarttui siihen ja tunsi ilmiintymisen tunteen. Se oli epämukava tunne, mutta pian taas hän hengitti raikkaampaa ilmaa. Hän oli vaalean vihreän talon edessä. Talo oli keskikokoinen eikä mikään kartano. Oikeastaan Hailey oli iloinen ettei se ollut mikään kartano. Liz-neiti käveli eteenpäin hyvin hoidetulla puutarhallaan ja Hailey kipitti perässä. Liz-neiti piti ovea auki ja Hailey astui sisään. Talo oli kotoinen sisältäkin päin. Olohuone näkyi raikkaana ja puhtaana. Sohva oli vaalean kerman värinen ja nojatuolit olivat vaalean sinisiä. Olohuoneessa oli valkoista ja vaalean sinistä. Liz-neiti otti kenkänsä pois.
- Minä olen Liz siis ja esittelen sinulle nyt kotini, Liz-neiti sanoi ja hymyili. Hymy oli lempeä ja ystävällinen. Hailey piti hymystä. Hailey nyökkäsi.
Ja niin Liz-neiti alkoi esitellä taloja ja kertoa hieman sääntöjä. Hailey kuunteli tarkasti. Kun talo oli esitelty niin Hailey kysyi:
- Mistä Hailey aloittaa, emäntä? Liz-neiti hieman hätkähti kun häntä sanottiin emännäksi, mutta tottui siihen.
- Hmm... Voisit ehkä pestä ikkunat? Liz-neiti ehdotti. Hailey nyökkäsi ja oli menossa jo komerolle päin missä säilytettiin puhdistus välineitä.
- Mutta odota hetki! Otetaan sinulle hieman parempi asu, Liz-neiti sanoi ja muutti ränsistyneen tyynyliinan valkoiseksi ja puhtaaksi toogaksi.
- Hailey on kiitollinen emännälle, Hailey sanoi ja hänen kasvonsa loistivat.
- Ole hyvä vain, Liz-neiti sanoi ja hymyili ystävällisesti.
2. Luku
Yllätyksiä
Aamun ensimmäiset auringon säteet herättivät Haileyn. Liz-neiti oli asettanut hänet kellarin pieneen huoneeseen, joka sopi hyvin kotitontulle. Haileylla oli siellä kello. Kello näytti puoli seitsemää. Eli Haileylla oli puoli tuntia tehdä aamiainen ennen emännän heräämistä. Liz-neiti ei tietysti ollut puhunut mitään aamiaisesta, mutta mitäpä haittaa siitä muka olisi? Hailey nousi ylös pikku vuoteeltaan. Ja lähti kulkemaan äänettömästi kohti keittiötä. Yläkerrassa oli lämmin. Ja Hailey näki vaahteran, jonka lehdet olivat jo hieman punertavat. Hailey alkoi hyvillä mielin valmistaa aamiaista. Hailey otti paahtoleipää ja leijutti ne paahtimeen. Hän otti tomaattia, keitti puuroa, keitti kananmunia, leijutti mehuja. Oikeastaan hän käytti aika paljon taikavoimiaan, mutta kyllä Hailey myös teki käsillään. Ja pian aamiainen oli valmis. Sitten Hailey alkoi siivota jälkiään.
Liz-neiti heräsi tavanomaisesti seitsemältä. Hän oli heti pirteä ja nousikin heti. Liz venytteli ja haukotteli. Hän katsoi ikkunasta. Aurinko paistoi ja lämmitti hyvin. Liz-neiti hymyili ja pukeutui. Päälleen hän laittoi tumman vihreän mekon, jossa oli neliön muotoinen kaula-aukko. Liz-neiti kampasi hiuksensa ja laittoi ne ponihännälle. Tyytyväisenä ulkonäköönsä hän lähti alakertaan aikeenaan keittää itsellensä kahvia ja tehdä pienen aamiaisen. Mutta sitten hänen nenäänsä tulvahti ihana kahvin tuoksu. Liz-neiti käveli olohuoneen poikki keittiöön, jossa häntä odotti yllättävä näky. Aamiainen. Oli sämpylöitä, paahtoleipää, kananmunia keitettynä, kinkkua, puuroa, kurkkua, tomaatteja, tonnikalaa, kahvia, teetä, mehua ja kaikkea muutakin. Näky oli henkeä salpaavan herkullinen.
- Hailey! Liz-neiti kutsui saadessaan puhekykynsä takaisin. Hailey tuli heti.
- Emäntä kutsui. Onko emännällä jokin hätä? Hailey kysyi.
- Ei ole. Tahdoin vain kysyä että oletko sinä tehnyt tämän aamiaisen? Liz-neiti kysyi viitaten aamiaispöytään.
- Kyllä Hailey on tehnyt sen, Hailey sanoi.
- Mutta miksi? Liz-neiti kysyi hämmentyneenä. Kysymys yllätti Haileyn. Että miksikö? Ilahduttaakseen emäntää, kiittäen siitä kun tämä oli ottanut tämän.
- Hailey halusi ilahduttaa emäntää. Eikö emäntä pidä aamiaisesta? Hailey kysyi ja pelon sävy hiipi jo hänen ääneensä. Sen seassa oli myös hätäännystä.
- Tietysti minä pidän tästä. Tämä oli vain yllättävää, sillä kukaan ei ole tehnyt minulle aamiaista, paitsi Charlotta, mutta vain silloin kun on äitienpäivä. Tämä oli todella kilttiä, Hailey. Kiitos, Liz-neiti sanoi kiittäen. Hailey niiasi ja oli lähtemässä siivoamaan. Mutta Liz-neiti sanoi vielä:
- Hailey? Hailey kääntyi ja katsoi emäntäänsä, joka seisoi pöydän vieressä.
- Niin emäntä? Hailey kysyi.
- Minä en jaksa syödä tätä aamiaista yksin ja olisi kamalaa tuhlausta heittää aamiainen menemään kun olet sen niin hienosti tehnyt. Sinun pitää auttaa minua sen syömisessä, Liz-neiti sanoi ja hymyili. Hailey mykistyi. Emäntä pyysi häntä syömään kanssaan. Hailey ei ollut koskaan kuullut sellaisesta. Oliko se edes sallittua? Haileyhan söisi yksin niin kuin kaikki kotitontut.
- Niin, mutta... Hailey ei usko että se olisi sopivaa, Hailey vastasi sopertaen.
- Höpsistä. Syö nyt niin minä olen iloinen, Liz-neiti sanoi suostutellen. Ja kurniva nälkä ja Liz-neidin hymy voitti Haileyn. Liz-neiti taikoi Haileylle korkeamman tuolin.
Oli upean tuntuista istua siinä ja syödä emännän kanssa. Mutta Hailey ei unohtanut hyviä pöytätapoja. Liz-neiti jutteli hänelle ja kohteli tätä niin kuin vertaistaan. Sellaista kohtelua ei Hailey koskaan ollut saanut.
- Hailey, tänään tulee kaksi pariskuntaa minulle illalliselle. Harry Potter ja hänen vaimonsa Ginny Potter sitten tulevat Ron Weasley ja Hermione Weasley. Olet kai kuullut heistä? Liz-neiti kysyi. Totta kai Hailey oli kuullut heistä. Hän oli kuullut paljon vaariltaan ja äidiltään. Kuuluisa Harry Potter ja nyt Hailey saisi nähdä hänet! Jännitys kupli jo hänen rinnassaan.
- Tahdon että autat minua illallisen valmistamisessa. Harrylla ja Ginnylla on myös kotitonttu. Hän on Dobby, Liz-neiti sanoi. Haileyn jännitys kasvoi edelleen. Hän saisi tavata toisen kotitontun! Se oli kiinnostavaa ja jännittävää. Hän sanoi Liz-neidille olevansa iloinen. Ja Liz-neitikin oli iloinen.
Lopun päivää Hailey siivosi ja Liz-neiti kiillotti posliininsa. Neljän maissa he alkoivat tehdä illallista. He aikoivat tehdä kalaa. Iso lohi oli ostettu kaupasta. Hailey teki kastikkeen ja keitti perunat. Liz-neiti taas teki salaatin ja haki viiniä. Heillä meni kaksi tuntia valmistaessaan illallista ja kuuden maissa vieraat saapuivat. Hailey aluksi ujostutti ja jännitti, mutta sitten kun molemmat pariskunnat osattutuivat mukaviksi niin hän vastasi kysymyksiin iloisesti ja Dobbysta oli hänelle paljon seuraa. Hermione kysyi häneltä että kohdeltiinko häntä ystävällisesti siellä kennelissä. Hailey vastasi että kohdeltiin, mutta lisäsi rohkeasti että nyt hänellä oli kyllä mukavempaa. Hermione hymyili hänelle. Dobby kertoi hänelle ilkeästä Malfoyn perheestä, jonka alaisena Dobby oli ollut. Hailey kuunteli kauhuissaan kuinka pahasti Dobbya oltiin kohdeltu. Dobby oli vihdoin päässyt yli siitä ettei hänen tarvinnut enää rangaista itseään, vaikka hän puhui Malfoyn perheestä pahaa. Hailey nautti illasta ja meni iloisena ja onnellisena nukkumaan. Liz-neiti oli hyvä emäntä.
3.luku
Onnettomuus ja ikäviä uutisia
Hailey nousi aikaisin aamulla ja aikoi valmistaa aamiaista. Hän kuvitteli ettei emäntä ollut vielä herännyt, mutta hän oli väärässä. Emäntä oli pöydässä kalpeana ja tuijotti päivän profeettaa. Haileyta kiinnosti mikä siellä sai emännän järkyttymään.
- Onko Emännällä jokin huonosti? Hailey kysyi huolestuneesti kun laittoi kahvia ja paahtoleipää. Liz-neiti nosti Päivän profettaa niin että Hailey näki ison otsikon, jossa luki:
HYÖKKÄYS TYLYPAHKAAN!
Tylypahkaan hyökättiin eilen kello 23.55. Hyökkäyksen takana ovat jäljellä olevat kuolonsyöjät. Taikaministeri Percy Weasley oli järkyttynyt tapahtuneesta. Oppilaita kuoli pari, mutta onneksi tilanne saatiin pian hallintaan. Kuolleiden lista sivulla 3 ja omaiset sivulla 4.
- Katsoin kuolleiden listan. Onneksi siellä ei ollut Charlottea, Liz-neiti sanoi huokaisten helpotuksesta.
- Hailey on iloinen ettei emännän tytär kuollut, Hailey sanoi vakavasti. Liz-neiti hymyili ja sanoi:
- Uutinen oli kuitenkin aika järkyttävä ja menen lepäämään. Tuo minulle hetken päästä teetä, Liz-neiti sanoi ja lähti yläkertaan. Hailey nyökkäsi ja alkoi keittämään Liz-neidin suosikki teetä, marjateetä. Hailey mietti Charlottea ja tämän reagoimista kun näkisi kotitontun. Kiljaisisiko tämä inhosta? Käskisi emännän palauttaa Haileyn? Mutta emäntä oli mukava niin eiköhän ollut myös hänen tytärkin. Tee valmistui kiehuen ja Hailey lisäsi siihen nopeasti teepussin ja laittoi vielä siihen hunajaa. Hailey otti kannun ja kaatoi teen siihen, sitten hän otti kupin ja sen jälkeen tarjottimen. Liz-neiti saisi juoda niin paljon teetä kuin tahtoisi. Hailey laittoi vielä sokeria tarjottimelle. Hailey nosti painavan tarjottimen ja alkoi kantamaan sitä yläkertaan päin. Hailey meni olohuoneen kautta ja oli juuri posliinien kohdalla kun tapahtui jotakin kamalaa.
Hailey liukastui ja tarjotin lensi posliini kaappia päin ja Haileyn pää osui kivuliaasti posliinikaapin jalkaan. Posliinit helisivät ja alkoivat sitten kovaa vauhtia tippua Haileyn päälle. Haileyn päässä oli suuri haava, mutta Hailey ei välittänyt siitä. Häntä pelotti enemmän se mitä emäntä ajatteli tästä kaikesta. Posliinithan olivat hänen silmäteränsä. Emäntä olisi varmasti kamalan vihainen ja hän kuulee aivan varmasti tämän melun, Hailey ajatteli surkeasti ja suojasi päänsä tippuvilta posliineilta.
Hailey oli oikeassa siinä että Liz-neiti kuuli kaiken. Liz-neiti kuuli kamalan ryskeen ja särkyneen posliinin ääntä. Hän juoksi huoneestaan, meni portaat alas ja kohtasi onnettomuuden. Hän näki Haileyn posliini sirujen keskellä ja näki tällä ison ja pahan näköisen haavan päässä. Liz-neidillä oli onneksi kengät ja hän juoksi Harveyn luo ja tutki haavan. Se ei ollut onneksi syvä, mutta kivulias varmasti. Liz-neiti heilautti taikasauvaansa ja haava parani.
- Hailey? Hailey? Oletko kunnossa? Liz-neiti kysyi hätääntyneenä.
- Emäntä? Hailey on kamalan pahoillaan. Ettehän suutu? Hailey ei ymmärrä miten tarjotin pääsi kaatumaan, Hailey sanoi surkeasti. Liz-neiti hämmentyi Haileyn ahdingosta ja nauroi iloisesti sitten. Hailey hämmästyi emännän reaktiosta. Tämänhän kuului olla vihainen.
- Eikö emäntä nyt ymmärrä? Hailey rikkoi emännän posliinit. Emännän kuuluisi olla vihainen, Hailey ihmetteli.
- Vihainen? Miksi ihmeessä? Posliinit voidaan korjata, mutta ei sinua, jos olisit vaikka kuollut tai saanut jonkin pysyvän vamman, Liz-neiti sanoi lempeästi ja hymyili. Liz-neiti oli erilainen kuin muut ihmiset. Hän piti kotitonttuja vertaisenaan eikä alentanut näitä. Hän piti Haileyta yhtä tärkeänä kuin ihmistä ehkä jopa tärkeämpänä. Liz-neiti heilautti sauvaansa ja posliinit korjaantuivat ja leijuivat takaisin kaappiin. Liz-neiti nosti Haileyn pystyyn ja tutki oliko tällä muita vammoja. Liz-neiti paransi voiteella pienet haavat, jotka olivat tulleet posliinin sirpaleista. Sitten Liz-neiti käski Haileyn lepäämään. Hailey pisti kovasti vastaan, mutta Liz-neidin lempeä, mutta samalla määräävä käsky sai hänet alistumaan. Hailey ei kuitenkaan levännyt kuin viisi minuuttia ja oli sen jälkeen täydessä touhussa. Liz-neiti oli onnellinen ja jos Liz-neiti oli onnellinen niin silloin oli Haileykin.
4.Luku
Elizabeth Carley
Haileyn elämä oli onnellista ja touhukasta ja Liz-neiti oli oikein ystävällinen. Mutta joskus tuli pieni nuhdesaarna. Sitten kesä loppui, syksy alkoi, syksy loppui ja talvi alkoi. Maa peittyi valkeasta lumesta ja Hailey alkoi huolestua yhä enemmän Charlottesta. Liz-neiti sanoi että hänen ei tarvitsisi huolehtia ja että ilmoitti Charlottelle. Ikävä kyllä Hailey näki että Liz-neiti unohti koko jutun ja huoli kävi entistä suuremmaksi. Liz-neiti antoi hänen tehtäväkseen koristella talo jouluksi.
- Minkälaisen emäntä tahtoo? Hailey oli kysynyt.
- Voi! Sellaisen, jonka sinä olet tehnyt, Liz-neiti oli sanonut.
- Mutta Hailey ei osaa, Hailey oli kimittänyt huolestuneena.
- Kyllä osaat. Käyn ostamassa kuusen ja sinä voit aloittaa. Tässä on koristelaatikko, Liz-neiti sanoi ja taikoi koristelaatikon Haileyn jalkojen juureen. Sitten hän kaikkoontui. Hailey huokaisi ja päätti aloittaa Charloten huoneesta. Charlotella oli nätti huone. Se oli pastilli värien sekoitus. Sängyn päiväpeite oli pastillin sininen, työpöytä pastillin vihreä, matto oli hailakan vaaleanpunainen, kirjahylly oli valkoista puuta samoin vaatekaappi. Tapetit olivat kerman värisiä. Huone oli aika iso ja laaja ikkuna sai sen näyttämään raikkaalta. Oikeasti se oli pölyinen että Haileyta oikein yskitti. Hän ei ollut käynyt siellä koskaan ennen. Huone oli sotkuinen ja se kertoi ettei Charlotte ollut samanlainen siivouksessa kuin Liz-neiti. Vaatteita oli hujan hajan, pari kirjaakin lojui lattialla. Hailey päätti aloittaa siivouksen.
Tunnin päästä hän oli valmis. Siivous oli ollut hauskaa, koska kotitontut pitävät työstä. Hän oli pessyt likaiset vaatteet ja nyt ne oli kuivina, puhtaina ja raikkaina päiväpeitteen päällä. Kirjat oli kirjahyllyssä, jonka Hailey oli järjestellyt ja puhdistanut. Pölyt oli imaistu ja huone näytti puhtaalta. Sitten Hailey aloitti koristelun. Pian koko talo oli koristeltu ja Liz-neiti tuli kuusen kanssa, jotta he voisivat koristella sen yhdessä. Liz-neiti oli kehunut Haileyn koristelutaitoja. Harvey oli ilahtunut kovasti ja huoli Charlottestakin häipyi. Ainakin seuraavaan päivään saakka, jolloin Charlotte haettaisiin. Hailey vapisi päästä varpaisiin ja yritti rauhoitella itseään siivoamalla. Pian koko talo oli niin puhdas kuin olla ja voi ja Hailey vetäytyi Kellarihuoneeseensa.
Charlotte avasi kotinsa oven ja nuuhkaisi ilmaa. Ilma tulvahti täyteen kodin tuoksua. Olohuone oli koristeltu ja siitä koristelusta Charlotte piti. Äiti oli varmaan sen tehnyt.
- Äiti oletko sinä koristellut talon? Charlotte kysyi posket pakkasesta punoittaen.
- En ole, Liz-neiti vastasi samalla kun hääri keittiössä. Charlotte hämmentyi. Kukas sitten? Mutta hän ei välittänyt, vaan hypähti sohvalle ja iloitsi siitä että oli taas kotona. Sitten hän lähti yläkertaan ja valmistui näkemään sotkuisen huoneensa (Äiti ei koskaan siivonnut Charlotten huonetta, koska hänen mielestään hänen pitäisi siivota se itse), mutta näkikin siistin ja koristellun huoneen! Charlotte seisoi mykkänä oviaukossa. Siellä oli niin raikasta ja likaiset vaatteet oli sängyllä puhtaina. Oliko äiti tehnyt tämän? Tylypahkan kunniaksi?
- Äiti? Charlotte huusi alakertaan.
- Niin? kuului Liz-neidin vastaus.
- Oletko siivonnut ja koristellut huoneeni? Charlotte kysyi tullessaan alakertaan.
- En ole, Liz-neiti vastasi.
- Kukas sitten? Charlotte kysyi ihmeissään.
- Hailey varmaan. Minä lähden kauppaan ostamaan joulupäivällisen, Liz-neiti sanoi ja kaikkoontui.
- Hetkinen! Charlotte aloitti, mutta ei ehtinyt sanoa mitään. Kuka oli Hailey? Charlotte päätti tutkia koko talon ja päätti aloittaa pienestä kellarihuoneesta. Kun Charlotte avasi oven ja näki Haileyn, hän kirkaisi ja Hailey säikähti niin että kaatui.
- O-oletko sinä Hailey? Charlotte kysyi. Hailey nyökkäsi arasti lattialta. Charlotte katsoi tutkivasti kotitonttua.
- Koristelitko sinä minun huoneeni? Charlotte kysyi, vaikka tiesikin vastauksen. Hailey nyökkäsi taas.
- Vau! En ole ikinä nähnyt niin hienoa koristelua. Anteeksi että säikäytin sinut, Charlotte sanoi ihaillen ja ojensi kätensä Haileylle. Hän hymyili ja hänen poskiinsa ilmestyivät suloiset hymykuopat. Hailey tunsi hymyn heti. Se oli kuin Liz-neidin. Hailey tarttui käteen ja Charlotte nosti Haileyn ylös.
- Kiitos, neiti, Hailey vikisi ja niiasi. Charlotte nauroi ja alkoi tutkia Haileyta. Haileysta se tuntui kiusalliselta.
- Olen vain nähnyt Dobbyn. En muita kotitonttuja. Voisitko kertoa lisää kotitontuista? Charlotte pyysi. Hailey nyökkäsi hämmentyneenä.
He lähtivät olohuoneeseen ja Hailey kertoi Charlottelle kaiken perheestään ja tämä kuunteli kiinnostuneena. Liz-neiti tuli pian takaisin pienen joulukinkun kanssa. Charlotte lopetti keskustelunsa Haileyn kanssa ja Hailey palasi taas askareihinsa. Vuorossa oli emännän työhuone. Hailey meni tottuneesti sisään ja alkoi pyyhkimään arvokkailta esineiltä. Hailey kuuli takaansa omituisen naksahduksen. Hailey kääntyi katsomaan taakseen ja näki omituisen maljan, jossa oli paljon erilaisia riimuja. Hailey meni maljan luokse aikeenaan laittaa se takaisin, mutta sitten Hailey katsoi maljaan ja näki itkuisen noin seitsemän vuotiaan tytön. Haileyn uteliaisuus heräsi. Kuka tuo tyttö oli? Hailey kumartui nähdäkseen paremmin, mutta sitten huone keikahti rajusti ja Hailey huomasi pimeyden vilahtavan editseen. Sitten Hailey oli jonkinlaisessa kartanossa, joka oli synkkä ja pimeä. Haileyta karmi kun hän näki minkälainen asumus oli. Siellä oli siistiä, mutta erittäin kammottavaa ja vanhanaikaista. Sitten Hailey näki sen saman tytön, joka oli itkenyt, mutta nyt tyttö ei itkenyt. Tämä näytti hirveän ahdistuneelta ja piilotteli jotakin kaapunsa suojissa. Tyttö tähyili ympärilleen eikä hän tuntunut näkevän Haileyta, vaikka Hailey oli aivan vieressä.
- Hän ei saa nähdä minua, ei saa, tyttö mutisi itsekseen. Tyttö hiipi ison huoneen päähän ja luikahti ovesta. Hailey ikään kuin lipui perässä. Tyttö meni mutkikkaita käytäviä pitkin tottuneesti, mutta samalla pälyillen ympärilleen. Sitten tyttö pani juoksuksi. Haileyta hämmästytti miten osasi juosta niin lujaa ja niin äänettömästi. Ilmeisesti tyttö oli tehnyt tätä aikaisemminkin. Hailey lipui tytön perässä. Tyttö saapui viimein määränpäähänsä. Omaan huoneeseensa. Hailey hirvitti miten lapsi voi asua tälläisessä talossa. Tytön oman huone oli tumman punainen. Haileylle tuli mieleen punaviini. Sänky oli iso ja hienostunut. Leluja ei näkynyt missään ja Hailey näki viimein mitä tyttö oli piilotellut kaapunsa alla. Suloisia pieniä posliinikoiria. Tyttö avasi suuren lipaston ja Hailey katsoi sinne kiinnostuneena. Hailey henkäisi ihastuksesta. Posliineja oli ainakin sata. Kaunein Haileyn mielestä oli ballerina ylimmällä hyllyllä. Ilmeisesti se oli tytönkin mielestä kaunein, sillä muut posliinit olivat muodostaneet piirin ballerinan ympärille. Tyttö asetteli koirat kissojen viereen ja tuijotti niitä hetken lumoutuneena. Sitten kuului askelia ja tyttö läimäytti heti lipaston oven kiinni, mutta liian huolimattomasti. Hailey huomasi että ballerinan kasvot näkyivät selvänä ja yksi posliinikoira oli unohtunut lattialle. Huoneeseen tupsahti nainen. Hailey tiesi heti ettei se nainen voisi olla ikimaailmassa ystävällinen. Silmät olivat kylmät ja jäiset. Kasvot olivat laihat ja kolkot. Hiukset olivat mustat ja tiukasti nutturalla. Naisen sormet olivat pitkät ja punaiseksi maalatut kynnet näyttivät aivan petolinnun kynsiltä. Nainen oli hirveän laiha ja tällä oli yllään viininpunainen kaapu.
- Mitä olet tehnyt tänään, Elizabeth? nainen kysyi. Ääni oli niin jäinen että Hailey ihmetteli miksei koko huone jäätynyt sanojen voimasta. Tyttö värähti inhosta Elizabeth nimen kohdalla.
- Olen soittanut pianoa, huilua ja viulua viisi tuntia. Tein läksyt jo ja olen sen jälkeen lukenut latinaksi kirjoja, tyttö vastasi. Nainen nyökkäsi hyväksyvästi, mutta astui sitten eteenpäin korkokengät kopisten. Naisen silmät olivat huomanneet posliinikoiran lattialla.
- Mikä tämä on? nainen kysyi tytöltä ottaen posliinikoiran maasta.
- E-en tiedä", tyttö vastasi ääni täristen. Sitten naisen silmät tavoittivat raollaan olevan lipaston oven. Nainen marssi nopeasti lipaston luo ja kiskaisi sen auki.
- Vai niin, Elizabeth. Et siis heittänyt posliineja pois niin kuin käskin. Tiedäthän että saat rangaistuksen kun et noudattanut käskyjäni? nainen sanoi silkinpehmeästi.
- Tiedän, äiti, tyttö sanoi. Nainen kaivoi taikasauvansa taskustaan ja siveli sitä hellästi.
- Miksi et noudattanut käskyäni, Elizabeth? nainen kysyi.
- E-en halunnut heittää p-posliineja pois, tyttö vastasi.
- Voi, voi. Posliinit ovat turhia. Lasten ei kuulu leikkiä. Lapset opiskelevat valmistuakseen matkalleen johonkin suureen. Lapset eivät leiki! nainen sanoi. Äänessä ei ollut rakkautta, ei lempeyttä. Se oli kylmä ja sävytön ääni.
- Ja nyt kärsit rangaistuksen. Hajothus! nainen sanoi ja osoitti posliineja.
- Ei! kiljaisi tyttö, mutta nainen ei ollut kuulevinaan. Posliinit särkyivät yksi toisensa jälkeen tytön uikuttaessa ja repiessä äitinsä kättä.
- Ei! Et saa! tyttö kiljui. Pian jäljellä oli enää ballerina, joka hymyili surullisena. Tyttö kuitenkin sieppasi sen turvaan. Nainen näytti yllättyneeltä kun tyttö vastusti häntä.
- Anna se tänne, Elizabeth, nainen sanoi ojentaen kätensä.
- En ikinä! tyttö kiljaisi ja juoksi ulos huoneesta. Nainen napsautti sormiaan ja kuului särkyvän posliinin ääntä ja muksahdus. Sitten kotitonttu tupsahti huoneeseen. Haileyta säälitti nähdä lajitoverinsa siinä tilassa. Tämä näytti siltä kuin kuolisi millä hetkellä hyvänsä.
- Viekää Elizabeth tyrmiin, nainen sanoi pehmeästi. Hailey lipui pois huoneesta taas ja näki käytävällä rikkoutuneen posliinin ja köytetyn tytön, joka katsoi ballerinaa niiskuttaen ja itkien. Kotitonttu tuli tytön luokse ja katsoi häntä pahoittelevasti. Se ei ollut se sama vanha tonttu vaan tämä oli nuori ja ilmeisesti tytön puolella oleva.
- Tulkaa Liz-neiti. Sinun täytyy mennä tyrmiin, tonttu sanoi ja irrotti köydet tytön jaloista ja pyyhki tämän kyyneleet. Hailey tunsi vihan, järkytyksen ja surun läikähtävän sisällään. Oliko tuo tyttö hänen emäntänsä, hänen oma Liz-neitinsä? Kuinka voi olla mahdollista että Liz-neiti on kokenut tälläisen lapsuuden? Hailey ei ymmärtänyt. Kuinka se nainen saattoi kohdella noin tunteettomasti lasta?
- Kiitos, Dana, Liz-neiti sanoi nyyhkäisten ja nousi seisomaan. Dana-kotitonttu heilautti kättään ja sirpaleina oleva ballerina korjaantui. Sitten Dana ojensi sen Liz-neidille. He lähtivät kävelemään pois päin ja Hailey tunsi ajalehtivansa pois.
Seuraavaksi Hailey huomasi olevansa samassa talossa kuin äsken, mutta eri huoneessa. Hänen edessään huusi se sama tyttö eli Liz-neiti noin neljätoista vuotiaana.
- Minä en kestä enää teitä! Te olette sydämettömiä hirviöitä! Liz-neiti huusi vanhemmilleen.
- Tuolla käytöksellä saat kovan rangaistuksen, Elizabeth, Liz-neidin äiti sanoi ja Liz-neidin nuoret kasvot valkenivat raivosta.
- Minun nimeni ei ole Elizabeth! Minun nimeni on Liz! Ja minua ei kiinnosta enää teidän rangaistuksenne. Te ette voi enää minua määrätä. Minä lähden! Liz-neiti kirkaisi ja otti taikasauvansa esiin ja osoitti sillä uhkaavasti vanhempiaan.
- Jos tuon tien valitset et ole enää Carley, Liz-neidin isä sanoi.
- Olkoon niin! Te ette enää ikinä näe minua. Minä vihaan ja inhoan teitä ja tätä taloa sydämeni pohjasta! Liz-neiti sanoi. Sitten Liz-neiti kääntyi sen saman Dana-kotitonttuun päin.
- Oletko valmis, Dana? Liz-neiti kysyi. Dana nyökkäsi arasti.
- Pommitus! he huusivat molemmat rohkeasti. Katto alkoi täristä ja Liz-neiti sieppasi Danan syliinsä ja otti seinältä luudan ja pinkoi ovesta karkuun. Liz-neidin vanhemmat eivät ehtineet tehdä mitään Liz-neidin karkaamisen estämiseksi, sillä he olivat liian järkyttyneitä ottaakseen Liz-neitiä kiinni ja katto vei heidän huomionsa. Hailey lipui Liz-neidin mukaan.
- Olemme vapaita, Dana! Liz-neiti huusi riemukkaasti ja Dana nyökkäsi innoissaan. He laskeutuivat kallion päälle kun he olivat tarpeeksi kaukana Liz-neidin kotoa.
- Sinä olet vapaa, mutta minä en, Dana sanoi surullisesti.
- Olet sinä kohta, Liz-neiti sanoi ja otti kengän pois jalastaan. Sitten Liz otti myös valkoisen sukkansa ja ojensi sen Danalle, joka oli niin hämmentynyt ettei osannut sanoa mitään. Sitten se purskahti liikutuksen kyyneliin.
- Kiitos! Kiitos niin paljon! Kuinka Dana voi ikinä kiittää? Miten Dana voi ikinä korvata tämän? Dana kysyi ja Liz-neiti nauroi helisevästi.
- Pidä huolta itsestäsi ja pidä minuun yhteyttä. Niin voit kiittää minua, näkemiin Dana! Liz-neiti sanoi ja halasi tonttua.
- Liz-neiti, sinä olet ystävällisin ja kiltein ihminen koko maan päällä, Dana huudahti ja halasi Liz-neitiä myös.
- Ja sinä olet maailman kiltein kotitonttu. Olet ollut tukenani lapsesta saakka. Olet minulle tosi ystävä, Liz-neiti sanoi ja nousi taas luudalleen.
- Pidä yhteyttä, Dana! Liz-neiti huusi vielä ennen kuin potkaisi lujasti maata. Dana heilutti kättään ja katosi poksahtaen pois.
- Hailey, kuului ääni. Hailey vilkaisi pelästyneesti ympärilleen ja näki toisella puolellaan vanhemman Liz-neidin. Hailey katsoi vielä riemukkaasti lentävää nuorta Liz-neitiä.
- Tule, vanhempi Liz-neiti sanoi ja ojensi kätensä Haileylle. Hailey tarttui käteen ja tunsi kohoavansa pois ja jalat tavoittivat taas tukevan lattian.
- Hailey on aivan hirveän pahoillaan! Ei Hailey tarkoittanut! Hailey puhkesi selittämään, mutta LIz-neiti kohotti kätensä hiljentääkseen Haileyn.
- Ei sinun tarvitse anteeksi pyytää. Uteliaisuus ei ole synti, mutta varovainen kannattaa olla. Sinä siis olit minun lapsuudenmuistoissani. Ne eivät olleet mukavia aikoja. Äitini oli hirviö, sydän oli ikijäätä, Liz-neiti sanoi katkerasti.
- Mitä sinulle sen jälkeen tapahtui kun olit karannut? Harvey kysyi.
- Menin Dumbledoren luokse ja hän järjesti minulle Tylypahkasta paikan. Vaihdoin nimeni Calamityksi ja Elizabethin Liziksi. Kävin kouluni Tylypahkassa loppuun ja aloin opiskelemaan parantajaksi. Sitten adoptoin Charlotten ja tässä sitä ollaan, Liz-neiti sanoi.
- Mutta miten teistä on voinut tulla noin ystävällinen, vaikka vanhempanne..., tässä vaiheessa Hailey katsoi säikähtäneenä Liz-neitiä, joka nyökäytti päätään.
- Sano heistä mitä ikinä haluat. Minä en välitä heistä enää. Minä vihaan heitä, Liz-neiti sanoi ääni todellista vihaa tihkuen. Hailey nyökkäsi peloissaan, mutta ei sanonut lausettaan loppuun, mutta Liz-neiti vastasi silti.
- En tiedä kunnollista vastausta siihen. Minä olin lapsesta saakka erilainen. Äitini ei saanut lypsettyä minusta posliini-ihanettani, ystävällisyyttäni ja iloisuuttani. Äitini oli kova nainen ja hän antoi minulle paljon rangaistuksia, Liz-neiti sanoi.
- Mitä Danalle tapahtui? Hailey kysyi.
- Dana! Se ihana kotitonttu, minun silloin ainoa ystäväni on nyt kuollut. Hän piti minuun yhteyttä, vaikka kiertelikin maailmalla paljon. Hän kuoli onnellisena minun luonani. Kyllä se surettaa vähän, mutta minulla on nyt paljon ystäviä sekä Charlotte ja sinä. Muuta minä en tarvitse. Olen nyt onnellinen, Liz-neiti sanoi ja hymyili ja jos Liz-neiti oli onnellinen oli Haileykin. Nyt se oli oppinut elämästä kaiken mitä sen pitää oppia ja tämä tapaus on varmasti ensimmäinen milloin ihmisen ja kotitontun suhde on noin läheinen.
50 vuotta myöhemmin...
- Hailey minä lähden nyt. Tahdon vain sanoa että kiitos kun olet ollut luonani tähän päivään saakka. Minun on aika antaa sinulle ansaitsemasi vapaus. Lähde lastesi ja Dobbyn kanssa minne haluat. Sinun on aika jättää minut, Liz-neiti sanoi käheällä äänellä vuoteesta. Hailey oli myös vanha, mutta ei niin vanha kuin Liz-neiti, joka teki sillä hetkellä kuolemaa. Liz-neiti antoi Haileylle sukan ja sen kauniin posliini ballerinan.
- Pidä siitä hyvää huolta, Hailey, Liz-neiti sanoi. Haileyn silmät olivat täynnä kyyneleitä.
- Haileyta ei saa jättää yksin, Hailey kimitti.
- Et sinä jää yksin. Minä olen aina sinun kanssasi, vaikka et näe minua, Liz-neiti sanoi. - Me näemme vielä Hailey. Me näemme vielä.
- Milloin? Hailey kysyi nyyhkäisten.
- Kyllä sinä tiedät. Olet ollut minun hyvä ystäväni. Et koskaan palvelijani vaan paljon enemmän. Hyvästi Hailey, Liz-neiti sanoi.
- Hailey jää kaipaamaan emäntää. Emäntä on pitänyt hyvää huolta Haileysta. Haileyn hyvä ystävä, Hailey sanoi. Liz-neiti hymyili ja sulki silmänsä. Hymy ei koskaan haihtunut Liz-neidin huulilta, vaikka elämä haihtuikin.
Epilogi
Hailey avasi silmänsä ja huomasi makaavansa vuoteessa ja hänen vierellään istui ihminen, jonka näkemistä hän oli odottanut kauan. Hailey tunsi samalla olonsa taas terveeksi ja nuoreksi.
- Liz-neiti! Hailey kiljaisi ja hyppäsi heti ylös vuoteesta. Liz-neiti siinä tosiaan oli. Nuorena ja iloisena ja hänen vieressään istui toinen nuori kotitonttu.
- Dana? Hailey ällisteli. Kotitonttu nyökkäsi.
- Ihanaa taas nähdä Hailey! Liz-neiti sanoi.
- Oikein hauska tutustua, Dana vinkaisi.
- Missä me olemme? Hailey kysyi.
- Paratiisissa, hihkaisivat Liz-neiti ja Dana. Hailey ymmärsi ja he lähtivät kauniista talosta ulos. Hailey henkäisi. He tosiaan olivat oikeassa paratiisissa. Ruoho oli vihreämpää kuin missään maailmalla, vesi kirkkaampaa kuin yksikään timantti, ilma raikkaampaa kuin koskaan, aurinko lämmitti lämpimämmin kuin koskaan ja Hailey oli onnellisempi kuin koskaan. Kuka rikkauksista välittää kun on olemassa rakkaus?
Ja niitä rankentavia kommentteja olisi ihana saada!
Kirjoittaja: Minähän se.
Tyylilaji: Vähän sekalainen. Veikeä tarina, vaikea sijoitella mihinkään.
Paritukset: Mikään ei ole missään suuressa roolissa. Hailey/Dobby Hermione/Ron Harry/Ginny
Huomioitavaa: Sota on päättynyt ja kaikki on hyvin.
Varoitukset: Kuolemia on lopussa.
A/N: Itse olen todella tyytyväinen tähän ja pidän tästä paljon. Ajattelin nyt sitten julkaista täälläkin tämän. Pieniosainen fic, mutta ehkä onnistunein fic mitä minulla on!
1.luku
Päätös
Liz-neiti oli rikas. Se johtui siitä että hän oli toiminut parantajana Pyhässä Mungossa. Hän oli keksinyt paljon uusia parannuskeinoja ja lääkkeitä. Monet pettyivät kun hän jäi eläkkeelle, mutta Liz-neiti sanoi ettei voisi koko ikäänsä parannella sairaita. Joten hän jäi eläkkeelle. Hän on vasta kolmekymmentä vuotias, mutta hänen piti kasvattaa tytärtään, jonka oli adoptoinut. Tyttö oli nyt 11vuotias ja Tylypahkassa. Tytön nimi oli Charlotte. Vaikka Liz-neiti oli rikas niin silti hän asui pienessä talossa. Hän ei asunut aivan Lontoossa vaan syrjemmällä seudulla. Hänen talossaan oli kuitenkin kaksi kerrosta. Hän nukkui yläkerrassa. Talossa oli kaksi vierashuonetta, Charloten huone, olohuone, keittiö, ruokasali, kaksi vessaa ja sitten oli vielä huone missä oli erilaisia pelejä. Siellä yleensä juteltiin ja pidettiin hauskaa. Liz-neiti oli siisti ihminen, muttei sentään liian tarkka. Hän salli pienet pölyhiukkaset ja pientä sotkua, sillä oli epämukavaa jos oli liian siistiä. Hänellä oli posliinit, joista oli hyvin ylpeä. Ne olivat kulkeneet suvussa eikä niitä saanut enää mistään. Oli posliinikoiria, astioita, koristeita, eläimiä ja kaikenlaista muita posliineja. Niille oli oma hylly. Liz-neiti oli ystävällinen ja kiltti. Hänellä ei ollut oikein mitään sääntöjä kotonaan paitsi se ettei saanut rikkoa mitään ja posliinien lähellä ei saanut leikkiä. Liz-neidillä oli vihreänruskeat silmät ruskeat hiukset, joissa oli hiukan vaaleita raitoja. Hän oli aika pitkä ja hoikka. Kasvotkin näyttivät kilteiltä. Niihin oli tullut jo muutama ryppy.
Mutta nyt Liz-neiti oli yksinäinen kun Charlotte oli lähtenyt Tylypahkaan. Hän tarvitsisi muutenkin uuden apulaisen. Liz-neiti mietti kauan kenet hankkisi. Mutta sitten hän päätti hankkia epätavallisen apulaisen, Kotitontun. Sehän olisi kätevä, Liz-neiti ajatteli. Rikkailla oli kotitontut. Harry, hänen ystävällään, oli myös kotitonttu nimeltä Dobby. Ginny, jonka kanssa Liz-neiti tuli ehkä paremmin toimeen, sanoi että Dobbysta on paljon apua. Ginny ja Harry olivat pariskunta. Ron ja Hermione olivat toinen pariskunta, jotka Liz-neiti hyvin tunsi. He olivat kaikki ystäviä. Hermione oli paheksunut sitä että Harry ja Ginny olivat ottaneet Dobbyn. Hän puolusti vieläkin kotitonttuja. Oli aina tehnyt niin. Hänellä ei ollut kotitonttua. Mutta Liz-neiti oli päätöksensä tehnyt. Hän hankkisi kotitontun. Liz otti laukkunsa ja meni ulos. Ulkona oli raikas, mutta lämmin kesä-päivä. Liz-neiti keskittyi ilmyyntymiseen. Kuului räks! Ja Liz-neiti oli poissa.
Hailey (Ai niin Hailey on muuten tyttö kotitonttu)
Hailey oli kotitonttu, joka asui kotitonttu kennelissä. Hänen koko perheensä oli siellä. Äidistä vaariin. Siellä oli paljon kotitonttuja ja joka päivä tuli uusia ostajia. Hailey odotti kovasti että hänet valittaisiin, mutta niin ei ollut vielä käynyt. Monta kertaa häntä oli katsottu, mutta pettymys se oli aina ollut. Hänen isänsä oli valittu pari viikkoa sitten samoin hänen kaksi veljeään. Mutta ei häntä. Hän ei tajunnut mikä hänessä oli vikana. Hänen äitinsä sanoi ettei mikään. He kaikki olivat yhtä hyviä paitsi tietysti vanhemmat olivat jo hieman heikompia. Heitä hoidettiin hyvin. Haileylla oli hieman kuonomainen nenä ja hänellä oli siniset tennispallo silmät. Kaikilla hänen perheellään oli sen muotoiset silmät. Mutta kotitontuilla ei ollut kovin hyvät vaatteet. Käytetty tyynyliina. Hänen äidillään oli ruskeat silmät ja hieman perunamainen nenä. Sitten Hailey kuuli kun ovi kävi. Uusi ostaja! Kaikki kotitontut kuulivat saman ja asettuivat kiireesti riviin.
Liz-neiti katseli ruskeaa ja hieman synkkää rakennusta edessään. Raikas tuuli leikitteli hänen hiuksillaan. Liz-neiti otti syvään henkeä ja koputti. Hänet päästi sisään juron näköinen mies. Ovi pamahti hänen takanaan raskaasti kiinni. Sitten eteishalliin ilmestyi nuori nainen.
- Kotitonttua ostamaan? nainen kysyi.
- Kyllä, Liz-neiti vastasi.
- Montako? nainen kysyi. Nainen oli aika lyhyt ja hänellä oli musta nuttura.
- Yksi vain, Liz sanoi.
- Ja nimi on? nainen kysyi.
- Liz Calamity, Liz sanoi.
- Se kuuluisa parantajako? Minun nimeni on Nina Chang. Olkaa hyvät ja tulkaa, Ninja sanoi ja lähti kuljettamaan Liz-neitiä eteenpäin. Pian he tulivat oven eteen, jonka Nina aukaisi. Huone oli suuri. Huoneessa oli rivissä paljon kotitonttuja.
-500 kaljuunaa. Voitte valita mieleisenne, Nina sanoi. Liz-neiti maksoi ja katsoi kotitonttuja. Tästä tulee vaikeaa, Liz-neiti ajatteli heti nähtyään kuinka paljon kotitonttuja oli. Nina oli sivussa. Liz-neiti käveli eteenpäin. Hän katseli kotitonttuja. Kotitonttuja oli paljon erilaisia. oli vihreäsilmäisiä, sinisilmäisiä, ruskeasilmäisiä ja kaikenlaisia. Perheitä oli paljon. Liz-neiti käveli jokaisen kotitontun ohi. Hän ei ollut vielä löytänyt sopivaa. Sitten hän tuli Haileyn perheen luo. Hän katsoi kaikkia, mutta sitten kun hän katsoi Haileyta niin hän tunsi kumman yhteyden kotitontun välillä. Se tuntui oikealta. Mutta kuitenkin Liz-neiti katsoi kaikkia kotitonttuja, mutta minkään kohdalla ei tuntunut samanlaista yhteyttä kun siinä yhdessä.
Kun Liz-neiti oli ohittanut Hailey niin Hailey oli tuntenut jonkinlaista yhteyden tuntua tuon naisen kanssa. Ehkä se oli vain joku harha aisti, ajatteli Hailey pettyneenä. Liz-neiti meni hänen eteenpäin. Hailey katseli toiveikkaana häntä.
- Oletteko tehneet jo päätöksenne? Nina kysyi.
- Olen, vastasi Liz-neiti. Hailey odotti henkeään pidätellen Liz-neidin vastausta. Liz-neiti käveli hänen eteensä. Nina tuli hänen perässään.
- Minä otan tämän, Liz-neiti sanoi ja osoitti Haileyta.
- Haileyn? Hyvä valinta. Hailey ei ole kovin vanhakaan ja oppii äkkiä. Hän on 20 kotitonttujen vuosissa, Nina sanoi ja merkitsi lehtiöön jotain. Hailey astui eteenpäin. Hän oli hämmentynyt. Hänet oli valittu! Hänet oli valittu! Riemu kasvoi Haileyn sisällä ja hän olisi varmaan kiljunut ääneen ellei olisi muistanut hyviä käytöstapoja. Äiti halasi häntä.
-Hei hei sitten, Haileyn äiti sanoi. Hailey hyvästeli muutkin perheenjäsenensä ja lähti sitten Liz-neidin mukaan.
He olivat ulkona. Hailey hengitti raikasta ilmaa.
-Tartu minua kädestä, Liz-neiti sanoi ja ojensi kättään. Hailey tarttui siihen ja tunsi ilmiintymisen tunteen. Se oli epämukava tunne, mutta pian taas hän hengitti raikkaampaa ilmaa. Hän oli vaalean vihreän talon edessä. Talo oli keskikokoinen eikä mikään kartano. Oikeastaan Hailey oli iloinen ettei se ollut mikään kartano. Liz-neiti käveli eteenpäin hyvin hoidetulla puutarhallaan ja Hailey kipitti perässä. Liz-neiti piti ovea auki ja Hailey astui sisään. Talo oli kotoinen sisältäkin päin. Olohuone näkyi raikkaana ja puhtaana. Sohva oli vaalean kerman värinen ja nojatuolit olivat vaalean sinisiä. Olohuoneessa oli valkoista ja vaalean sinistä. Liz-neiti otti kenkänsä pois.
- Minä olen Liz siis ja esittelen sinulle nyt kotini, Liz-neiti sanoi ja hymyili. Hymy oli lempeä ja ystävällinen. Hailey piti hymystä. Hailey nyökkäsi.
Ja niin Liz-neiti alkoi esitellä taloja ja kertoa hieman sääntöjä. Hailey kuunteli tarkasti. Kun talo oli esitelty niin Hailey kysyi:
- Mistä Hailey aloittaa, emäntä? Liz-neiti hieman hätkähti kun häntä sanottiin emännäksi, mutta tottui siihen.
- Hmm... Voisit ehkä pestä ikkunat? Liz-neiti ehdotti. Hailey nyökkäsi ja oli menossa jo komerolle päin missä säilytettiin puhdistus välineitä.
- Mutta odota hetki! Otetaan sinulle hieman parempi asu, Liz-neiti sanoi ja muutti ränsistyneen tyynyliinan valkoiseksi ja puhtaaksi toogaksi.
- Hailey on kiitollinen emännälle, Hailey sanoi ja hänen kasvonsa loistivat.
- Ole hyvä vain, Liz-neiti sanoi ja hymyili ystävällisesti.
2. Luku
Yllätyksiä
Aamun ensimmäiset auringon säteet herättivät Haileyn. Liz-neiti oli asettanut hänet kellarin pieneen huoneeseen, joka sopi hyvin kotitontulle. Haileylla oli siellä kello. Kello näytti puoli seitsemää. Eli Haileylla oli puoli tuntia tehdä aamiainen ennen emännän heräämistä. Liz-neiti ei tietysti ollut puhunut mitään aamiaisesta, mutta mitäpä haittaa siitä muka olisi? Hailey nousi ylös pikku vuoteeltaan. Ja lähti kulkemaan äänettömästi kohti keittiötä. Yläkerrassa oli lämmin. Ja Hailey näki vaahteran, jonka lehdet olivat jo hieman punertavat. Hailey alkoi hyvillä mielin valmistaa aamiaista. Hailey otti paahtoleipää ja leijutti ne paahtimeen. Hän otti tomaattia, keitti puuroa, keitti kananmunia, leijutti mehuja. Oikeastaan hän käytti aika paljon taikavoimiaan, mutta kyllä Hailey myös teki käsillään. Ja pian aamiainen oli valmis. Sitten Hailey alkoi siivota jälkiään.
Liz-neiti heräsi tavanomaisesti seitsemältä. Hän oli heti pirteä ja nousikin heti. Liz venytteli ja haukotteli. Hän katsoi ikkunasta. Aurinko paistoi ja lämmitti hyvin. Liz-neiti hymyili ja pukeutui. Päälleen hän laittoi tumman vihreän mekon, jossa oli neliön muotoinen kaula-aukko. Liz-neiti kampasi hiuksensa ja laittoi ne ponihännälle. Tyytyväisenä ulkonäköönsä hän lähti alakertaan aikeenaan keittää itsellensä kahvia ja tehdä pienen aamiaisen. Mutta sitten hänen nenäänsä tulvahti ihana kahvin tuoksu. Liz-neiti käveli olohuoneen poikki keittiöön, jossa häntä odotti yllättävä näky. Aamiainen. Oli sämpylöitä, paahtoleipää, kananmunia keitettynä, kinkkua, puuroa, kurkkua, tomaatteja, tonnikalaa, kahvia, teetä, mehua ja kaikkea muutakin. Näky oli henkeä salpaavan herkullinen.
- Hailey! Liz-neiti kutsui saadessaan puhekykynsä takaisin. Hailey tuli heti.
- Emäntä kutsui. Onko emännällä jokin hätä? Hailey kysyi.
- Ei ole. Tahdoin vain kysyä että oletko sinä tehnyt tämän aamiaisen? Liz-neiti kysyi viitaten aamiaispöytään.
- Kyllä Hailey on tehnyt sen, Hailey sanoi.
- Mutta miksi? Liz-neiti kysyi hämmentyneenä. Kysymys yllätti Haileyn. Että miksikö? Ilahduttaakseen emäntää, kiittäen siitä kun tämä oli ottanut tämän.
- Hailey halusi ilahduttaa emäntää. Eikö emäntä pidä aamiaisesta? Hailey kysyi ja pelon sävy hiipi jo hänen ääneensä. Sen seassa oli myös hätäännystä.
- Tietysti minä pidän tästä. Tämä oli vain yllättävää, sillä kukaan ei ole tehnyt minulle aamiaista, paitsi Charlotta, mutta vain silloin kun on äitienpäivä. Tämä oli todella kilttiä, Hailey. Kiitos, Liz-neiti sanoi kiittäen. Hailey niiasi ja oli lähtemässä siivoamaan. Mutta Liz-neiti sanoi vielä:
- Hailey? Hailey kääntyi ja katsoi emäntäänsä, joka seisoi pöydän vieressä.
- Niin emäntä? Hailey kysyi.
- Minä en jaksa syödä tätä aamiaista yksin ja olisi kamalaa tuhlausta heittää aamiainen menemään kun olet sen niin hienosti tehnyt. Sinun pitää auttaa minua sen syömisessä, Liz-neiti sanoi ja hymyili. Hailey mykistyi. Emäntä pyysi häntä syömään kanssaan. Hailey ei ollut koskaan kuullut sellaisesta. Oliko se edes sallittua? Haileyhan söisi yksin niin kuin kaikki kotitontut.
- Niin, mutta... Hailey ei usko että se olisi sopivaa, Hailey vastasi sopertaen.
- Höpsistä. Syö nyt niin minä olen iloinen, Liz-neiti sanoi suostutellen. Ja kurniva nälkä ja Liz-neidin hymy voitti Haileyn. Liz-neiti taikoi Haileylle korkeamman tuolin.
Oli upean tuntuista istua siinä ja syödä emännän kanssa. Mutta Hailey ei unohtanut hyviä pöytätapoja. Liz-neiti jutteli hänelle ja kohteli tätä niin kuin vertaistaan. Sellaista kohtelua ei Hailey koskaan ollut saanut.
- Hailey, tänään tulee kaksi pariskuntaa minulle illalliselle. Harry Potter ja hänen vaimonsa Ginny Potter sitten tulevat Ron Weasley ja Hermione Weasley. Olet kai kuullut heistä? Liz-neiti kysyi. Totta kai Hailey oli kuullut heistä. Hän oli kuullut paljon vaariltaan ja äidiltään. Kuuluisa Harry Potter ja nyt Hailey saisi nähdä hänet! Jännitys kupli jo hänen rinnassaan.
- Tahdon että autat minua illallisen valmistamisessa. Harrylla ja Ginnylla on myös kotitonttu. Hän on Dobby, Liz-neiti sanoi. Haileyn jännitys kasvoi edelleen. Hän saisi tavata toisen kotitontun! Se oli kiinnostavaa ja jännittävää. Hän sanoi Liz-neidille olevansa iloinen. Ja Liz-neitikin oli iloinen.
Lopun päivää Hailey siivosi ja Liz-neiti kiillotti posliininsa. Neljän maissa he alkoivat tehdä illallista. He aikoivat tehdä kalaa. Iso lohi oli ostettu kaupasta. Hailey teki kastikkeen ja keitti perunat. Liz-neiti taas teki salaatin ja haki viiniä. Heillä meni kaksi tuntia valmistaessaan illallista ja kuuden maissa vieraat saapuivat. Hailey aluksi ujostutti ja jännitti, mutta sitten kun molemmat pariskunnat osattutuivat mukaviksi niin hän vastasi kysymyksiin iloisesti ja Dobbysta oli hänelle paljon seuraa. Hermione kysyi häneltä että kohdeltiinko häntä ystävällisesti siellä kennelissä. Hailey vastasi että kohdeltiin, mutta lisäsi rohkeasti että nyt hänellä oli kyllä mukavempaa. Hermione hymyili hänelle. Dobby kertoi hänelle ilkeästä Malfoyn perheestä, jonka alaisena Dobby oli ollut. Hailey kuunteli kauhuissaan kuinka pahasti Dobbya oltiin kohdeltu. Dobby oli vihdoin päässyt yli siitä ettei hänen tarvinnut enää rangaista itseään, vaikka hän puhui Malfoyn perheestä pahaa. Hailey nautti illasta ja meni iloisena ja onnellisena nukkumaan. Liz-neiti oli hyvä emäntä.
3.luku
Onnettomuus ja ikäviä uutisia
Hailey nousi aikaisin aamulla ja aikoi valmistaa aamiaista. Hän kuvitteli ettei emäntä ollut vielä herännyt, mutta hän oli väärässä. Emäntä oli pöydässä kalpeana ja tuijotti päivän profeettaa. Haileyta kiinnosti mikä siellä sai emännän järkyttymään.
- Onko Emännällä jokin huonosti? Hailey kysyi huolestuneesti kun laittoi kahvia ja paahtoleipää. Liz-neiti nosti Päivän profettaa niin että Hailey näki ison otsikon, jossa luki:
HYÖKKÄYS TYLYPAHKAAN!
Tylypahkaan hyökättiin eilen kello 23.55. Hyökkäyksen takana ovat jäljellä olevat kuolonsyöjät. Taikaministeri Percy Weasley oli järkyttynyt tapahtuneesta. Oppilaita kuoli pari, mutta onneksi tilanne saatiin pian hallintaan. Kuolleiden lista sivulla 3 ja omaiset sivulla 4.
- Katsoin kuolleiden listan. Onneksi siellä ei ollut Charlottea, Liz-neiti sanoi huokaisten helpotuksesta.
- Hailey on iloinen ettei emännän tytär kuollut, Hailey sanoi vakavasti. Liz-neiti hymyili ja sanoi:
- Uutinen oli kuitenkin aika järkyttävä ja menen lepäämään. Tuo minulle hetken päästä teetä, Liz-neiti sanoi ja lähti yläkertaan. Hailey nyökkäsi ja alkoi keittämään Liz-neidin suosikki teetä, marjateetä. Hailey mietti Charlottea ja tämän reagoimista kun näkisi kotitontun. Kiljaisisiko tämä inhosta? Käskisi emännän palauttaa Haileyn? Mutta emäntä oli mukava niin eiköhän ollut myös hänen tytärkin. Tee valmistui kiehuen ja Hailey lisäsi siihen nopeasti teepussin ja laittoi vielä siihen hunajaa. Hailey otti kannun ja kaatoi teen siihen, sitten hän otti kupin ja sen jälkeen tarjottimen. Liz-neiti saisi juoda niin paljon teetä kuin tahtoisi. Hailey laittoi vielä sokeria tarjottimelle. Hailey nosti painavan tarjottimen ja alkoi kantamaan sitä yläkertaan päin. Hailey meni olohuoneen kautta ja oli juuri posliinien kohdalla kun tapahtui jotakin kamalaa.
Hailey liukastui ja tarjotin lensi posliini kaappia päin ja Haileyn pää osui kivuliaasti posliinikaapin jalkaan. Posliinit helisivät ja alkoivat sitten kovaa vauhtia tippua Haileyn päälle. Haileyn päässä oli suuri haava, mutta Hailey ei välittänyt siitä. Häntä pelotti enemmän se mitä emäntä ajatteli tästä kaikesta. Posliinithan olivat hänen silmäteränsä. Emäntä olisi varmasti kamalan vihainen ja hän kuulee aivan varmasti tämän melun, Hailey ajatteli surkeasti ja suojasi päänsä tippuvilta posliineilta.
Hailey oli oikeassa siinä että Liz-neiti kuuli kaiken. Liz-neiti kuuli kamalan ryskeen ja särkyneen posliinin ääntä. Hän juoksi huoneestaan, meni portaat alas ja kohtasi onnettomuuden. Hän näki Haileyn posliini sirujen keskellä ja näki tällä ison ja pahan näköisen haavan päässä. Liz-neidillä oli onneksi kengät ja hän juoksi Harveyn luo ja tutki haavan. Se ei ollut onneksi syvä, mutta kivulias varmasti. Liz-neiti heilautti taikasauvaansa ja haava parani.
- Hailey? Hailey? Oletko kunnossa? Liz-neiti kysyi hätääntyneenä.
- Emäntä? Hailey on kamalan pahoillaan. Ettehän suutu? Hailey ei ymmärrä miten tarjotin pääsi kaatumaan, Hailey sanoi surkeasti. Liz-neiti hämmentyi Haileyn ahdingosta ja nauroi iloisesti sitten. Hailey hämmästyi emännän reaktiosta. Tämänhän kuului olla vihainen.
- Eikö emäntä nyt ymmärrä? Hailey rikkoi emännän posliinit. Emännän kuuluisi olla vihainen, Hailey ihmetteli.
- Vihainen? Miksi ihmeessä? Posliinit voidaan korjata, mutta ei sinua, jos olisit vaikka kuollut tai saanut jonkin pysyvän vamman, Liz-neiti sanoi lempeästi ja hymyili. Liz-neiti oli erilainen kuin muut ihmiset. Hän piti kotitonttuja vertaisenaan eikä alentanut näitä. Hän piti Haileyta yhtä tärkeänä kuin ihmistä ehkä jopa tärkeämpänä. Liz-neiti heilautti sauvaansa ja posliinit korjaantuivat ja leijuivat takaisin kaappiin. Liz-neiti nosti Haileyn pystyyn ja tutki oliko tällä muita vammoja. Liz-neiti paransi voiteella pienet haavat, jotka olivat tulleet posliinin sirpaleista. Sitten Liz-neiti käski Haileyn lepäämään. Hailey pisti kovasti vastaan, mutta Liz-neidin lempeä, mutta samalla määräävä käsky sai hänet alistumaan. Hailey ei kuitenkaan levännyt kuin viisi minuuttia ja oli sen jälkeen täydessä touhussa. Liz-neiti oli onnellinen ja jos Liz-neiti oli onnellinen niin silloin oli Haileykin.
4.Luku
Elizabeth Carley
Haileyn elämä oli onnellista ja touhukasta ja Liz-neiti oli oikein ystävällinen. Mutta joskus tuli pieni nuhdesaarna. Sitten kesä loppui, syksy alkoi, syksy loppui ja talvi alkoi. Maa peittyi valkeasta lumesta ja Hailey alkoi huolestua yhä enemmän Charlottesta. Liz-neiti sanoi että hänen ei tarvitsisi huolehtia ja että ilmoitti Charlottelle. Ikävä kyllä Hailey näki että Liz-neiti unohti koko jutun ja huoli kävi entistä suuremmaksi. Liz-neiti antoi hänen tehtäväkseen koristella talo jouluksi.
- Minkälaisen emäntä tahtoo? Hailey oli kysynyt.
- Voi! Sellaisen, jonka sinä olet tehnyt, Liz-neiti oli sanonut.
- Mutta Hailey ei osaa, Hailey oli kimittänyt huolestuneena.
- Kyllä osaat. Käyn ostamassa kuusen ja sinä voit aloittaa. Tässä on koristelaatikko, Liz-neiti sanoi ja taikoi koristelaatikon Haileyn jalkojen juureen. Sitten hän kaikkoontui. Hailey huokaisi ja päätti aloittaa Charloten huoneesta. Charlotella oli nätti huone. Se oli pastilli värien sekoitus. Sängyn päiväpeite oli pastillin sininen, työpöytä pastillin vihreä, matto oli hailakan vaaleanpunainen, kirjahylly oli valkoista puuta samoin vaatekaappi. Tapetit olivat kerman värisiä. Huone oli aika iso ja laaja ikkuna sai sen näyttämään raikkaalta. Oikeasti se oli pölyinen että Haileyta oikein yskitti. Hän ei ollut käynyt siellä koskaan ennen. Huone oli sotkuinen ja se kertoi ettei Charlotte ollut samanlainen siivouksessa kuin Liz-neiti. Vaatteita oli hujan hajan, pari kirjaakin lojui lattialla. Hailey päätti aloittaa siivouksen.
Tunnin päästä hän oli valmis. Siivous oli ollut hauskaa, koska kotitontut pitävät työstä. Hän oli pessyt likaiset vaatteet ja nyt ne oli kuivina, puhtaina ja raikkaina päiväpeitteen päällä. Kirjat oli kirjahyllyssä, jonka Hailey oli järjestellyt ja puhdistanut. Pölyt oli imaistu ja huone näytti puhtaalta. Sitten Hailey aloitti koristelun. Pian koko talo oli koristeltu ja Liz-neiti tuli kuusen kanssa, jotta he voisivat koristella sen yhdessä. Liz-neiti oli kehunut Haileyn koristelutaitoja. Harvey oli ilahtunut kovasti ja huoli Charlottestakin häipyi. Ainakin seuraavaan päivään saakka, jolloin Charlotte haettaisiin. Hailey vapisi päästä varpaisiin ja yritti rauhoitella itseään siivoamalla. Pian koko talo oli niin puhdas kuin olla ja voi ja Hailey vetäytyi Kellarihuoneeseensa.
Charlotte avasi kotinsa oven ja nuuhkaisi ilmaa. Ilma tulvahti täyteen kodin tuoksua. Olohuone oli koristeltu ja siitä koristelusta Charlotte piti. Äiti oli varmaan sen tehnyt.
- Äiti oletko sinä koristellut talon? Charlotte kysyi posket pakkasesta punoittaen.
- En ole, Liz-neiti vastasi samalla kun hääri keittiössä. Charlotte hämmentyi. Kukas sitten? Mutta hän ei välittänyt, vaan hypähti sohvalle ja iloitsi siitä että oli taas kotona. Sitten hän lähti yläkertaan ja valmistui näkemään sotkuisen huoneensa (Äiti ei koskaan siivonnut Charlotten huonetta, koska hänen mielestään hänen pitäisi siivota se itse), mutta näkikin siistin ja koristellun huoneen! Charlotte seisoi mykkänä oviaukossa. Siellä oli niin raikasta ja likaiset vaatteet oli sängyllä puhtaina. Oliko äiti tehnyt tämän? Tylypahkan kunniaksi?
- Äiti? Charlotte huusi alakertaan.
- Niin? kuului Liz-neidin vastaus.
- Oletko siivonnut ja koristellut huoneeni? Charlotte kysyi tullessaan alakertaan.
- En ole, Liz-neiti vastasi.
- Kukas sitten? Charlotte kysyi ihmeissään.
- Hailey varmaan. Minä lähden kauppaan ostamaan joulupäivällisen, Liz-neiti sanoi ja kaikkoontui.
- Hetkinen! Charlotte aloitti, mutta ei ehtinyt sanoa mitään. Kuka oli Hailey? Charlotte päätti tutkia koko talon ja päätti aloittaa pienestä kellarihuoneesta. Kun Charlotte avasi oven ja näki Haileyn, hän kirkaisi ja Hailey säikähti niin että kaatui.
- O-oletko sinä Hailey? Charlotte kysyi. Hailey nyökkäsi arasti lattialta. Charlotte katsoi tutkivasti kotitonttua.
- Koristelitko sinä minun huoneeni? Charlotte kysyi, vaikka tiesikin vastauksen. Hailey nyökkäsi taas.
- Vau! En ole ikinä nähnyt niin hienoa koristelua. Anteeksi että säikäytin sinut, Charlotte sanoi ihaillen ja ojensi kätensä Haileylle. Hän hymyili ja hänen poskiinsa ilmestyivät suloiset hymykuopat. Hailey tunsi hymyn heti. Se oli kuin Liz-neidin. Hailey tarttui käteen ja Charlotte nosti Haileyn ylös.
- Kiitos, neiti, Hailey vikisi ja niiasi. Charlotte nauroi ja alkoi tutkia Haileyta. Haileysta se tuntui kiusalliselta.
- Olen vain nähnyt Dobbyn. En muita kotitonttuja. Voisitko kertoa lisää kotitontuista? Charlotte pyysi. Hailey nyökkäsi hämmentyneenä.
He lähtivät olohuoneeseen ja Hailey kertoi Charlottelle kaiken perheestään ja tämä kuunteli kiinnostuneena. Liz-neiti tuli pian takaisin pienen joulukinkun kanssa. Charlotte lopetti keskustelunsa Haileyn kanssa ja Hailey palasi taas askareihinsa. Vuorossa oli emännän työhuone. Hailey meni tottuneesti sisään ja alkoi pyyhkimään arvokkailta esineiltä. Hailey kuuli takaansa omituisen naksahduksen. Hailey kääntyi katsomaan taakseen ja näki omituisen maljan, jossa oli paljon erilaisia riimuja. Hailey meni maljan luokse aikeenaan laittaa se takaisin, mutta sitten Hailey katsoi maljaan ja näki itkuisen noin seitsemän vuotiaan tytön. Haileyn uteliaisuus heräsi. Kuka tuo tyttö oli? Hailey kumartui nähdäkseen paremmin, mutta sitten huone keikahti rajusti ja Hailey huomasi pimeyden vilahtavan editseen. Sitten Hailey oli jonkinlaisessa kartanossa, joka oli synkkä ja pimeä. Haileyta karmi kun hän näki minkälainen asumus oli. Siellä oli siistiä, mutta erittäin kammottavaa ja vanhanaikaista. Sitten Hailey näki sen saman tytön, joka oli itkenyt, mutta nyt tyttö ei itkenyt. Tämä näytti hirveän ahdistuneelta ja piilotteli jotakin kaapunsa suojissa. Tyttö tähyili ympärilleen eikä hän tuntunut näkevän Haileyta, vaikka Hailey oli aivan vieressä.
- Hän ei saa nähdä minua, ei saa, tyttö mutisi itsekseen. Tyttö hiipi ison huoneen päähän ja luikahti ovesta. Hailey ikään kuin lipui perässä. Tyttö meni mutkikkaita käytäviä pitkin tottuneesti, mutta samalla pälyillen ympärilleen. Sitten tyttö pani juoksuksi. Haileyta hämmästytti miten osasi juosta niin lujaa ja niin äänettömästi. Ilmeisesti tyttö oli tehnyt tätä aikaisemminkin. Hailey lipui tytön perässä. Tyttö saapui viimein määränpäähänsä. Omaan huoneeseensa. Hailey hirvitti miten lapsi voi asua tälläisessä talossa. Tytön oman huone oli tumman punainen. Haileylle tuli mieleen punaviini. Sänky oli iso ja hienostunut. Leluja ei näkynyt missään ja Hailey näki viimein mitä tyttö oli piilotellut kaapunsa alla. Suloisia pieniä posliinikoiria. Tyttö avasi suuren lipaston ja Hailey katsoi sinne kiinnostuneena. Hailey henkäisi ihastuksesta. Posliineja oli ainakin sata. Kaunein Haileyn mielestä oli ballerina ylimmällä hyllyllä. Ilmeisesti se oli tytönkin mielestä kaunein, sillä muut posliinit olivat muodostaneet piirin ballerinan ympärille. Tyttö asetteli koirat kissojen viereen ja tuijotti niitä hetken lumoutuneena. Sitten kuului askelia ja tyttö läimäytti heti lipaston oven kiinni, mutta liian huolimattomasti. Hailey huomasi että ballerinan kasvot näkyivät selvänä ja yksi posliinikoira oli unohtunut lattialle. Huoneeseen tupsahti nainen. Hailey tiesi heti ettei se nainen voisi olla ikimaailmassa ystävällinen. Silmät olivat kylmät ja jäiset. Kasvot olivat laihat ja kolkot. Hiukset olivat mustat ja tiukasti nutturalla. Naisen sormet olivat pitkät ja punaiseksi maalatut kynnet näyttivät aivan petolinnun kynsiltä. Nainen oli hirveän laiha ja tällä oli yllään viininpunainen kaapu.
- Mitä olet tehnyt tänään, Elizabeth? nainen kysyi. Ääni oli niin jäinen että Hailey ihmetteli miksei koko huone jäätynyt sanojen voimasta. Tyttö värähti inhosta Elizabeth nimen kohdalla.
- Olen soittanut pianoa, huilua ja viulua viisi tuntia. Tein läksyt jo ja olen sen jälkeen lukenut latinaksi kirjoja, tyttö vastasi. Nainen nyökkäsi hyväksyvästi, mutta astui sitten eteenpäin korkokengät kopisten. Naisen silmät olivat huomanneet posliinikoiran lattialla.
- Mikä tämä on? nainen kysyi tytöltä ottaen posliinikoiran maasta.
- E-en tiedä", tyttö vastasi ääni täristen. Sitten naisen silmät tavoittivat raollaan olevan lipaston oven. Nainen marssi nopeasti lipaston luo ja kiskaisi sen auki.
- Vai niin, Elizabeth. Et siis heittänyt posliineja pois niin kuin käskin. Tiedäthän että saat rangaistuksen kun et noudattanut käskyjäni? nainen sanoi silkinpehmeästi.
- Tiedän, äiti, tyttö sanoi. Nainen kaivoi taikasauvansa taskustaan ja siveli sitä hellästi.
- Miksi et noudattanut käskyäni, Elizabeth? nainen kysyi.
- E-en halunnut heittää p-posliineja pois, tyttö vastasi.
- Voi, voi. Posliinit ovat turhia. Lasten ei kuulu leikkiä. Lapset opiskelevat valmistuakseen matkalleen johonkin suureen. Lapset eivät leiki! nainen sanoi. Äänessä ei ollut rakkautta, ei lempeyttä. Se oli kylmä ja sävytön ääni.
- Ja nyt kärsit rangaistuksen. Hajothus! nainen sanoi ja osoitti posliineja.
- Ei! kiljaisi tyttö, mutta nainen ei ollut kuulevinaan. Posliinit särkyivät yksi toisensa jälkeen tytön uikuttaessa ja repiessä äitinsä kättä.
- Ei! Et saa! tyttö kiljui. Pian jäljellä oli enää ballerina, joka hymyili surullisena. Tyttö kuitenkin sieppasi sen turvaan. Nainen näytti yllättyneeltä kun tyttö vastusti häntä.
- Anna se tänne, Elizabeth, nainen sanoi ojentaen kätensä.
- En ikinä! tyttö kiljaisi ja juoksi ulos huoneesta. Nainen napsautti sormiaan ja kuului särkyvän posliinin ääntä ja muksahdus. Sitten kotitonttu tupsahti huoneeseen. Haileyta säälitti nähdä lajitoverinsa siinä tilassa. Tämä näytti siltä kuin kuolisi millä hetkellä hyvänsä.
- Viekää Elizabeth tyrmiin, nainen sanoi pehmeästi. Hailey lipui pois huoneesta taas ja näki käytävällä rikkoutuneen posliinin ja köytetyn tytön, joka katsoi ballerinaa niiskuttaen ja itkien. Kotitonttu tuli tytön luokse ja katsoi häntä pahoittelevasti. Se ei ollut se sama vanha tonttu vaan tämä oli nuori ja ilmeisesti tytön puolella oleva.
- Tulkaa Liz-neiti. Sinun täytyy mennä tyrmiin, tonttu sanoi ja irrotti köydet tytön jaloista ja pyyhki tämän kyyneleet. Hailey tunsi vihan, järkytyksen ja surun läikähtävän sisällään. Oliko tuo tyttö hänen emäntänsä, hänen oma Liz-neitinsä? Kuinka voi olla mahdollista että Liz-neiti on kokenut tälläisen lapsuuden? Hailey ei ymmärtänyt. Kuinka se nainen saattoi kohdella noin tunteettomasti lasta?
- Kiitos, Dana, Liz-neiti sanoi nyyhkäisten ja nousi seisomaan. Dana-kotitonttu heilautti kättään ja sirpaleina oleva ballerina korjaantui. Sitten Dana ojensi sen Liz-neidille. He lähtivät kävelemään pois päin ja Hailey tunsi ajalehtivansa pois.
Seuraavaksi Hailey huomasi olevansa samassa talossa kuin äsken, mutta eri huoneessa. Hänen edessään huusi se sama tyttö eli Liz-neiti noin neljätoista vuotiaana.
- Minä en kestä enää teitä! Te olette sydämettömiä hirviöitä! Liz-neiti huusi vanhemmilleen.
- Tuolla käytöksellä saat kovan rangaistuksen, Elizabeth, Liz-neidin äiti sanoi ja Liz-neidin nuoret kasvot valkenivat raivosta.
- Minun nimeni ei ole Elizabeth! Minun nimeni on Liz! Ja minua ei kiinnosta enää teidän rangaistuksenne. Te ette voi enää minua määrätä. Minä lähden! Liz-neiti kirkaisi ja otti taikasauvansa esiin ja osoitti sillä uhkaavasti vanhempiaan.
- Jos tuon tien valitset et ole enää Carley, Liz-neidin isä sanoi.
- Olkoon niin! Te ette enää ikinä näe minua. Minä vihaan ja inhoan teitä ja tätä taloa sydämeni pohjasta! Liz-neiti sanoi. Sitten Liz-neiti kääntyi sen saman Dana-kotitonttuun päin.
- Oletko valmis, Dana? Liz-neiti kysyi. Dana nyökkäsi arasti.
- Pommitus! he huusivat molemmat rohkeasti. Katto alkoi täristä ja Liz-neiti sieppasi Danan syliinsä ja otti seinältä luudan ja pinkoi ovesta karkuun. Liz-neidin vanhemmat eivät ehtineet tehdä mitään Liz-neidin karkaamisen estämiseksi, sillä he olivat liian järkyttyneitä ottaakseen Liz-neitiä kiinni ja katto vei heidän huomionsa. Hailey lipui Liz-neidin mukaan.
- Olemme vapaita, Dana! Liz-neiti huusi riemukkaasti ja Dana nyökkäsi innoissaan. He laskeutuivat kallion päälle kun he olivat tarpeeksi kaukana Liz-neidin kotoa.
- Sinä olet vapaa, mutta minä en, Dana sanoi surullisesti.
- Olet sinä kohta, Liz-neiti sanoi ja otti kengän pois jalastaan. Sitten Liz otti myös valkoisen sukkansa ja ojensi sen Danalle, joka oli niin hämmentynyt ettei osannut sanoa mitään. Sitten se purskahti liikutuksen kyyneliin.
- Kiitos! Kiitos niin paljon! Kuinka Dana voi ikinä kiittää? Miten Dana voi ikinä korvata tämän? Dana kysyi ja Liz-neiti nauroi helisevästi.
- Pidä huolta itsestäsi ja pidä minuun yhteyttä. Niin voit kiittää minua, näkemiin Dana! Liz-neiti sanoi ja halasi tonttua.
- Liz-neiti, sinä olet ystävällisin ja kiltein ihminen koko maan päällä, Dana huudahti ja halasi Liz-neitiä myös.
- Ja sinä olet maailman kiltein kotitonttu. Olet ollut tukenani lapsesta saakka. Olet minulle tosi ystävä, Liz-neiti sanoi ja nousi taas luudalleen.
- Pidä yhteyttä, Dana! Liz-neiti huusi vielä ennen kuin potkaisi lujasti maata. Dana heilutti kättään ja katosi poksahtaen pois.
- Hailey, kuului ääni. Hailey vilkaisi pelästyneesti ympärilleen ja näki toisella puolellaan vanhemman Liz-neidin. Hailey katsoi vielä riemukkaasti lentävää nuorta Liz-neitiä.
- Tule, vanhempi Liz-neiti sanoi ja ojensi kätensä Haileylle. Hailey tarttui käteen ja tunsi kohoavansa pois ja jalat tavoittivat taas tukevan lattian.
- Hailey on aivan hirveän pahoillaan! Ei Hailey tarkoittanut! Hailey puhkesi selittämään, mutta LIz-neiti kohotti kätensä hiljentääkseen Haileyn.
- Ei sinun tarvitse anteeksi pyytää. Uteliaisuus ei ole synti, mutta varovainen kannattaa olla. Sinä siis olit minun lapsuudenmuistoissani. Ne eivät olleet mukavia aikoja. Äitini oli hirviö, sydän oli ikijäätä, Liz-neiti sanoi katkerasti.
- Mitä sinulle sen jälkeen tapahtui kun olit karannut? Harvey kysyi.
- Menin Dumbledoren luokse ja hän järjesti minulle Tylypahkasta paikan. Vaihdoin nimeni Calamityksi ja Elizabethin Liziksi. Kävin kouluni Tylypahkassa loppuun ja aloin opiskelemaan parantajaksi. Sitten adoptoin Charlotten ja tässä sitä ollaan, Liz-neiti sanoi.
- Mutta miten teistä on voinut tulla noin ystävällinen, vaikka vanhempanne..., tässä vaiheessa Hailey katsoi säikähtäneenä Liz-neitiä, joka nyökäytti päätään.
- Sano heistä mitä ikinä haluat. Minä en välitä heistä enää. Minä vihaan heitä, Liz-neiti sanoi ääni todellista vihaa tihkuen. Hailey nyökkäsi peloissaan, mutta ei sanonut lausettaan loppuun, mutta Liz-neiti vastasi silti.
- En tiedä kunnollista vastausta siihen. Minä olin lapsesta saakka erilainen. Äitini ei saanut lypsettyä minusta posliini-ihanettani, ystävällisyyttäni ja iloisuuttani. Äitini oli kova nainen ja hän antoi minulle paljon rangaistuksia, Liz-neiti sanoi.
- Mitä Danalle tapahtui? Hailey kysyi.
- Dana! Se ihana kotitonttu, minun silloin ainoa ystäväni on nyt kuollut. Hän piti minuun yhteyttä, vaikka kiertelikin maailmalla paljon. Hän kuoli onnellisena minun luonani. Kyllä se surettaa vähän, mutta minulla on nyt paljon ystäviä sekä Charlotte ja sinä. Muuta minä en tarvitse. Olen nyt onnellinen, Liz-neiti sanoi ja hymyili ja jos Liz-neiti oli onnellinen oli Haileykin. Nyt se oli oppinut elämästä kaiken mitä sen pitää oppia ja tämä tapaus on varmasti ensimmäinen milloin ihmisen ja kotitontun suhde on noin läheinen.
50 vuotta myöhemmin...
- Hailey minä lähden nyt. Tahdon vain sanoa että kiitos kun olet ollut luonani tähän päivään saakka. Minun on aika antaa sinulle ansaitsemasi vapaus. Lähde lastesi ja Dobbyn kanssa minne haluat. Sinun on aika jättää minut, Liz-neiti sanoi käheällä äänellä vuoteesta. Hailey oli myös vanha, mutta ei niin vanha kuin Liz-neiti, joka teki sillä hetkellä kuolemaa. Liz-neiti antoi Haileylle sukan ja sen kauniin posliini ballerinan.
- Pidä siitä hyvää huolta, Hailey, Liz-neiti sanoi. Haileyn silmät olivat täynnä kyyneleitä.
- Haileyta ei saa jättää yksin, Hailey kimitti.
- Et sinä jää yksin. Minä olen aina sinun kanssasi, vaikka et näe minua, Liz-neiti sanoi. - Me näemme vielä Hailey. Me näemme vielä.
- Milloin? Hailey kysyi nyyhkäisten.
- Kyllä sinä tiedät. Olet ollut minun hyvä ystäväni. Et koskaan palvelijani vaan paljon enemmän. Hyvästi Hailey, Liz-neiti sanoi.
- Hailey jää kaipaamaan emäntää. Emäntä on pitänyt hyvää huolta Haileysta. Haileyn hyvä ystävä, Hailey sanoi. Liz-neiti hymyili ja sulki silmänsä. Hymy ei koskaan haihtunut Liz-neidin huulilta, vaikka elämä haihtuikin.
Epilogi
Hailey avasi silmänsä ja huomasi makaavansa vuoteessa ja hänen vierellään istui ihminen, jonka näkemistä hän oli odottanut kauan. Hailey tunsi samalla olonsa taas terveeksi ja nuoreksi.
- Liz-neiti! Hailey kiljaisi ja hyppäsi heti ylös vuoteesta. Liz-neiti siinä tosiaan oli. Nuorena ja iloisena ja hänen vieressään istui toinen nuori kotitonttu.
- Dana? Hailey ällisteli. Kotitonttu nyökkäsi.
- Ihanaa taas nähdä Hailey! Liz-neiti sanoi.
- Oikein hauska tutustua, Dana vinkaisi.
- Missä me olemme? Hailey kysyi.
- Paratiisissa, hihkaisivat Liz-neiti ja Dana. Hailey ymmärsi ja he lähtivät kauniista talosta ulos. Hailey henkäisi. He tosiaan olivat oikeassa paratiisissa. Ruoho oli vihreämpää kuin missään maailmalla, vesi kirkkaampaa kuin yksikään timantti, ilma raikkaampaa kuin koskaan, aurinko lämmitti lämpimämmin kuin koskaan ja Hailey oli onnellisempi kuin koskaan. Kuka rikkauksista välittää kun on olemassa rakkaus?
Ja niitä rankentavia kommentteja olisi ihana saada!