Hufflepuff's descendant (K-13, AU, Sekkailu jne)
Lähetetty: Su Joulu 16, 2007 7:52Nimi: Hufflepuff's descendant
Kirjoittaja: Omppuli
Tyylilaji: Draama, Romantiikka, vähän huumoria, seikkailua ja AU eli vaihtoehtoinen todellisuus ja jotain muuta ehkä.
Paritukset: Harry/? Katie/? Kelly/? Cecilia/kuka milloinkin Julia/? Hermione/Ron
Juoni: Katie Haffley aloittaa neljännen kouluvuotensa kantaen raskasta salaisuutta. Hänelle selvisi kesälomalla että Sirius Musta on hänen isänsä. Katie sai tietää että Sirius ei ollut murjannut niitä jästejä vain sen yhden velhon. Katie saa junassa tietää että Sirius Musta on myös Harry Potterin kummisetä ja tämä on yhteydessä häneen. Katie uskoutuu parhaalle ystävälleen Kellylle, joka patistaa häntä ystävystämään Harry Potterin kanssa. Dumbledore ilmoittaa että sinä vuonna pidetään kolmivelhoturnajaiset ja Katie on innoissaan. Puuskupuhit kuitenkin kääntyvät Harrya vastaan kun tämän nimi ilmestyy pikarista. Vain Katie on Harryn tukena ja tästä alkaa huikea seikkailu, jossa selviää monia asioita. Miksi eläimet tottelevat Katieta? Miksi Sirius Musta ei ota yhteyttä Katieen? Mitä Tylypahkassa juonitaan? Ota selvää lukemalla.
Ikäraja: K-13
A/N: Olen oikeasti nähnyt vaivaa tämän luvun luomiseen ja toivon että saan niitä kommentteja.
1. Luku
Katie Haffley
Vaaleahiuksinen nainen nauroi ja nosti tyttövauvan ilmaan. Punahiuksinen nainen tuuditteli hänen vieressään mustahiuksista poikavauvaa. Ovi aukesi ja sisään asteli kaksi komeaa mustahiuksista miestä. Toisella oli sotkuinen musta tukka, silmälasit, iloinen virnistys kasvoillaan ja pähkinänruskeat silmät. Toisella taas oli tyylikkäät hiukset, harmaansiniset silmät, virnistys kasvoillaan ja hän oli muutenkin komea.
"James!" kiljaisi punahiuksinen nainen ja ryntäsi poikavauva sylissään silmälasipäisen miehen luo. James nosti poikavauvan syliinsä ja nauroi.
"Onko Harrylla ollut hauskaa, Lily?" James kysyi punahiuksiselta naiselta.
"On. Päivä on ollut oikein rauhallinen, eikö vain, Jess?" Lily kysyi toiselta naiselta.
"On ja Katie ja Harry ovat leikkineet oikein sopuisasti", Jess vastasi.
"Ovatko? Minä luulin että meidän prinsessamme on Harrylle vielä vihainen", mustahiuksinen mies nauroi.
"Miten niin, Sirius?" James ja Lily kysyivät molemmat hiukan loukkaantuneina.
"Harry pihisti Katien tutin", Jess paljasti hymyillen nolona. Harry jokelsi iloisesti Jamesin sylissä. Katie oli lähtenyt konttaamaan ovea päin. Sirius kaappasi Katien kesken matkan ja Katie parahti pettyneenä.
"Milloin muut tulevat?" Lily kysyi.
"Varmaan pian. Remuksella ja Wendyllä kestää aina vähän", Jess nauroi.
"Entäs Peter ja Alyssa?" Lily kysyi.
"Heistä en tiedä", Jess vastasi.
"Iti!" kiljaisi Katie Siriuksen sylissä. Sirius hymyili hellästi. Harry hieman yskähti ja sanoi: "Isi."
James nauroi ja kutitti Harrya, joka kikatti iloisesti. Siriuskin nauroi ja Katie näytti harmistuneelta ja mutristi suutaan.
"Hyvin sinäkin sanoit", Jess lohdutti tytärtään, mutta Katie jatkoi mökötystään. Harry liusui Jamesin sylistä ja lähti hiukan hoiperrellen keittiöön. Katie lähti kiinnostuneena konttaamaan perässä. Sirius meni vahtimaan heitä. Sirius tuli kuitenkin pian takaisin hymyillen. Silloin soi ovikello ja James riensi avaamaan. Siellä olivat Remus ja Wendy.
"Hyvää Juhannusta!" Wendy toivotti raikkaasti. Remuskin tervehti kaikkia ja he istuivat vaihdellen kuulumisia. Keittiössä oli epätavallisen hiljaista ja Lily päätti kutsua heidän lastenhoitajansa Ellan paikalle. Ella saapui pian. Hän oli päässyt Tylypahkasta vuosi sitten ja hän rakasti lapsia. Ella meni keittiöön ja näki nopeaa tahtia konttaavan Katien lattialla.
"Harry!" Ella huhuili. Ella meni ulos ja näki paniikinomaisen näyn.
"Rouva ja herra Potter!" Ella huusi juostessaan sisälle. Hän näytti hirveän säikähtäneeltä.
"Mitä nyt, Ella?" Lily kysyi säikähtäneenä.
"Teidän poikanne... katolla", Ella sopersi. Lily syöksyi Jamesin kanssa ulos muut kintereillään. He katsoivat katolle ja näkivät Harryn savupiipun nokassa iloisesti nauraen.
"Kuinka hän on tuonne päässyt?" Jess ihmetteli.
"Ei sillä ole väliä! Miten hänet saadaan pois niin ettei hän vahingoitu?" Lily huusi. Harry näytti säikähtäneeltä kun hänen äitinsä tuolla lailla huusi.
"Lily kulta, älä huuda. Harry pelästyy", James sanoi.
"James, juttele Harrylle kaikkea mukavaa, jotta hän pysyisi paikallaan. Minä haen hänet", Sirius sanoi ja lähti tikapuille päin. James alkoi puhumaan jotain autoista ja jostain retkestä. Harry kuunteli tarkasti ja oudoksui näkemäänsä. Miksi kaikki olivat niin pelästyneen näköisiä? Sirius oli katolla ja alkoi mennä varovasti Harryn luo. Silloin Harry horjahti, Lily kirkaisi kauhistuneena, muut henkäisivät terävästi ja Siriuksen sydän hypähti. Sirius syöksähti eteenpäin ja sai Harrysta otteen. Jess oli kalpea kuin lakana, mutta Lily näytti aivan siltä kuin pyörtyisi kohta. Katiekin oli kontannut paikalle ja tuijotti suu auki tilannetta. Sirius koppasi Harryn syliinsä ja kaikki viisi ihmistä huokasivat helpotuksesta. Alas päästyään Sirius näki vain punaisen hiuspilven edessään. Lily halasi häntä.
"Voi Sirius! Kiitos niin paljon!" Lily nyyhkytti ja otti Harryn syliinsä. "Äidin oma pikku hurjapää", Lily leperteli Harrylle.
"Eipä kestä", Sirius sanoi ja Jameskin kiitti häntä. Jess juoksi hänen luokseen ja kuiskasi hänelle:
"Olit todella urhea!"
Neljä kuukautta myöhemmin...
"Lily! Pakene, juokse! Ota Harry mukaasi! Minä pidättelen häntä", James huusi oviaukossa. Lily nosti itkevän Harryn syliinsä ja juoksi ylös portaita. Hän näki silmäkulmastaan vihreän välähdyksen, kuuli tömähdyksen sekä ilkeän naurun. Lily poskelle vierähti kyynel, jonka Lily kuitenkin pyyhkäisi pian pois. Tuska kuitenkin pysyi hänen sisällään. Hänen miehensä oli kuollut, hänen rakastamansa henkilö oli poissa, ainiaaksi. Lily juoksi la lastenhuoneeseen ja lukitsi oven, mutta hän tiesi ettei se pidättelisi Voldemortia. Harry oli hiljentynyt ihmeen kaupalla ja Lily kuunteli pelosta jäykistyneenä hiljaisia askelia portaiden päästä. Sitten lukko kolahti ja Voldemort astui sisään. Lily oli juuri laittanut Harryn kehtoonsa taakseen ja kääntyi sitten uhmakkaana Voldemortiin päin. Taikasauva nousi ylöspäin, mutta Voldemort taikoi sen pois.
"Luovuta poika!" Voldemort käski.
"En ikinä! Sinä et vie minun poikaani minulta", Lily sanoi.
"Sinä voisit elää. Anna poika", Voldemort sanoi uudelleen ja astui lähemmäs.
"Minä pyydän!" Lily aneli. "Ei poikaa! Ota mielummin minut! Armoa! Ei poikaa. Sinun täytyy tappaa ensin minut!" Lily huusi. Sitten hän kääntyi kehtoon päin ja kuiskasi niin hiljaa ettei Voldemort kuullut sitä: "Äiti rakastaa sinua ikuisesti." Sitten Lily kääntyi taas Voldemortiin päin.
"Avada kedavra!" huusi Voldemort. Lily oli maahan kaatuessaan jo kuollut.
"Typerä nainen", Voldemort mutisi ja kohotti katseensa kuolleesta naisesta. "Sinun elämäsi päättyy tähän, Harry Potter!" Voldemort sanoi.
"Avada kedavra!"
Loitsu osui poikaa otsaan, josta se sitten kimposi takaisin Voldemortia itseään päin.
"Ei voi olla..." Voldemort sanoi ennen kuin loitsu osui häneen ja hänen ruumiinsa räjähti. Harry alkoi itkemään osaksi siksi että hänen otsaansa sattui ja osaksi siksi että häntä pelotti niin. Pian seinät alkoivat kaatua päälle, mutta Harry ei vahingoittunut. Vain Harryn kehto kaatui ja Harry pääsi ryömimään äitinsä luokse.
"Äiti?" Harry vikisi. Lily oli kalpea ja pelkoa täynnä olevat vihreät silmät tuijottivat tyhjyyteen. Harry tajusi että hänen äidilleen oli tapahtunut jotain erittäin pahaa ja alkoi parkua kahta kauheammin. Pian hän tunsi jonkun nostavan hänet syliinsä. Harry itki yhä. Hän kuuli aivan vieraan äänen puhuvan hänelle.
"Ihme että oot elossa, mutta onneks edes sä oot. Voi vanhempias. He olivat hyvii ihmisiä", ääni puhui. Harry tuijotti valtavaa miestä edessään. Kuin jättiläinen. Harryn silmät olivat pyöreät pelosta ja hämmästyksestä. Sitten kuului kovaa jylinää, jonka Harry tunsi. Hehkuvat valokeilat tulivat Harrya ja jättiläistä kohti. Moottoripyörän selästä loikkasi Harrylla tuttu mies. Harry tuli oikein iloiseksi nähtyään kummisetänsä ja ojensi käsiään Siriusta kohti. Sirius riensi jättiläisen ja Harryn luo.
"Muita ei selvinny, Sirius. Harry vaa", jättiläinen sanoi. Sirius tuijotti kalpeana talon raunioita ja kääntyi sitten kohti jättiläistä.
"Anna Harry minulle, Hagrid. Olen pojan kummisetä. Voin kasvattaa hänet yhdessä Jessin kanssa", Sirius pyysi.
"Eikun Harry täytyy viedä ainoille eläville sukulaisille. Lilyn siskolle, Petunialle", Hagrid sanoi.
"Sille hullulle velhojenvihaajalle vai? Ei todellakaan", Sirius sanoi.
"Dumbledoren käsky", Hagrid sanoi ja Sirius ei enää väittänyt vastaan.
"Ota pyöräni. En tarvitse sitä enää", Sirius sanoi ja kaikkoontui pois paikalta. Hagrid otti pyörän ja lähti hiukan hämmentyneenä kohti määränpäätään.
Kymmen vuotta myöhemmin...
Katie vapisi rajusti kun hän katseli suurta salia. Häntä jännitti hirveästi. Mihin tupaan hän päätyisi?
"Katie Haffley."
Nyt koitti hänen hetkensä. Katie asteli kompastellen korokkeelle ja asetti hatun päähänsä. Vanha hattu valahti hänen silmilleen ja Katie kuuli äänen päässään.
"Ohhoh! Vai suvun nuorin vesa? Vai niin. Sinä olet kiltti, ahkera ja sinuun voi hyvin luottaa. Olet myös aika rohkea. Olet päivänselvä PUUSKUPUH!" Hattu huusi koko salille viimeisen sanan. Katie tunsi helpotusta ja hän meni hurraavan pöytään istumaan. Siellä oli myös Kelly Jones, jonka hän oli tavannut junassa. Kelly oli kiltti ja tällä oli silmälasit, sinivihreät silmät ja pitkät tumman ruskeat hiukset, jotka olivat hiukan kiharat. Hän oli yhtä lyhyt kuin Katie. Katiella itse oli platinanvaaleat hiukset niin kuin äidillään, jotka ylettyivät vähän yli olkapäitten ja harmaansiniset silmät, jotka hän kuulemma oli perinyt isältään. Katie oli normaalipainoinen, mutta aika lyhyt. Hän oli ujo ja hiljainen tyttö eikä kovinkaan usein huutanut kenellekään. Lisäksi hän oli aivan tavattoman utelias. Se ei ollut aina hyvä asia. Sitten eräs asia kiinnitti Katien huomion.
"Harry Potter."
Salissa alkoi heti kiihkeä kuiskuttelu.
"Sekö Harry Potter?" Kelly kysyi silmät pyöreinä. Katie kurotteli kaulaansa ja näki mustahiuksisen pojan astuvan penkille. Hattu valahti pojan silmille, mutta Katie oli huomannut kauniit smaragdin vihreät silmät silmälasien takaa. Hatulla kesti vähän aikaa ja sitten se avasi suunsa ja huusi:
"ROHKELIKKO!"
Poika meni hurraavaan pöytään. Katie kuuli joidenkin huutavan:
"Me saatiin Potter! Me saatiin Potter!"
Katie tuhahti hiljaa ja pieni pettymyksen tunne valtasi hänet. Olisi ollut hauskaa, jos Harry Potter olisi tullut puuskupuhiin, mutta ei se Katieta niin paljon haitannut. Viimeisenä Julia Zalzer tuli puuskupuhiin. Hän näytti kivalta Katien mielestä. Julialla oli mustat hiukset, ruskeat silmät, hän oli pitkä ja solakka.
"Hei!" tyttö tervehti Katieta ja istui tämän viereen.
"Hei", Katie sanoi vaisusti.
"Kuka sinä olet? Minä olen Julia", tyttö sanoi pirteästi.
"Minä olen Katie", Katie vastasi. Kelly toisella puolella sanoi oman nimensä, sillä Julia oli kääntynyt katsomaan häntä.
"Hauska tutustua teihin molempiin", Julia sanoi ja kääntyi kyselemään muiden nimiä.
"Onpa hän puhelias", Kelly kuiskasi Katielle, joka nyökkäsi. Katie näki että rehtori Dumbledore oli noussut seisomaan. Sali hiljeni välittömästi.
"Tervetuloa! Tervetuloa aloittamaan uusi lukuvuosi Tylypahkassa. Ennen kuin rupeamme juhlimaan tahtoisin kuitenkin sanoa muutaman sanan. Ja ne ovat: Taukki! Vollotus! Kummallisuus! Nipistys! Kiitos!" Dumbledore istuutui ja kaikki taputtivat ja hurrasivat. Katie oli varma ettei rehtorilla ollut kaikki kotona, mutta sitä hän ei ehtinyt miettiä kauaa, sillä hän huomasi että tyhjille lautasille oli ilmestynyt ruokaa. Paljon ruokaa! Katie rupesi innolla syömään. Lihava munkki katsoi häntä hymyillen, mutta myös hieman kadehtivasti.
"Etkö sinä voi syödä?" Katie kysyi pahoillaan.
"En", aave vastasi ja naurahti hieman. Katie tunsi syötyään itsensä uniseksi ja käänsi päänsä Dumbledoreen päin.
"Öhöm - sanoisin vielä muutaman sanan nyt kun olemme saaneet syödäksemme ja juodaksemme. Minulla on teille muutama ilmoitusasia näin lukukauden alkajaisiksi. Ensiluokkalaisten tulee pitää mielessään, että koulun tiluksilla sijaitseva metsä on kiellettyä aluetta kaikilta oppilailta. Ja muutaman vanhemmankin oppilaan olisi syytä muistaa se." Tässä vaiheessa Dumbledore katsoi rohkelikon pöytään.
"Vahtimestari Voro on pyytänyt minua muistuttamaan, ettei taikoja saa tehdä välitunneilla käytävissä. Huispauksen karsinnat pidetään lukukauden toisella viikolla. Niiden, joita kiinnostaisi pelata tupansa joukkueessa tulee ottaa yhteys matami Huiskiin. Ja lopuksi minun on vielä varoitettava, että kolmannen kerroksen oikeanpuolinen käytävä on kiellettyä aluetta kaikilta, jotka eivät tahdo kuolla hyvin tuskallisella tavalla."
Katien kurtisti kulmiaan. Miksi Dumbledore sanoi noin? Pitikö hän koulussa jotain vaarallista? Jos piti niin miksi? Katie tuli heti uteliaaksi, mutta nyt hän oli Tylypahkassa ei kotona. Hän ei pistäisi nokkaansa tähän asiaan. Pian Katie käveli kohti puuskupuhin oleskeluhuonetta Julian ja Kellyn kanssa. Julia paljastui myös aika itsevarmaksi tytöksi.
"Mitä luulette Dumbledoren tarkoittavan? Minä luulen että hän pitää siellä jotain vaarallista, mutta miksi täällä? Eikö se ole kummallista teistä?" Julia kysyi.
"Onhan se", Kelly vastasi. Katie pysyi hiljaa. Hän ei jaksanut keskittyä keskusteluun, mutta hän havahtui kun he seisoivat muotokuvan edessä. Muotokuvassa oli harppua soittava nainen, joka lauloi kauniisti. Kun Valvojaoppilaat saapuivat ensiluokkalaisten kanssa nainen lopetti laulamisensa ja sanoi:
"Tunnussana?"
"Ahkeruus palkitaan", vastasi tyttö.
"Oikein", nainen sanoi ja niiasi heille ja paljasti heille aukon, josta he kömpivät sisään. Katie henkäisi ihastuksesta. Huone oli lämpimän keltainen, ei liian kirkas eikä liian tumma. Kerman väriäkin siellä oli. Takassa paloi lämmin tuli. Takan ääressä oli kaksi sohvaa, johon mahtui kolme ja neljä nojatuolia. Ne näyttivät pehmeiltä. Valvojaoppilaat sanoivat ohjeet ja Katie painui suoraan nukkumaan. Katien, Kellyn ja Julian lisäksi heidän makuusaliinsa tuli vielä yksi tyttö. Cecilia White. Hänellä oli kirkkaat kauniit siniset silmät, kasvon piirteet kauniit, hiukset vaaleat ja hän oli melkein Julian pituinen. Hän ei puhunut mitään heille. Katie arveli että hän oli ehkä hieman arka tai sitten liian ylpeä, veri oli aika yleinen syy. Katie ei kylläkään ymmärtänyt veren puhtaudesta mitään, vaikka hän itse oli puhdasverinen. Katie mietti monia asioita ennen kuin nukahti.
Kolme vuotta myöhemmin. Nykyisyys...
Katie venytteli ja nousi haukotellen sängystään ja tassutti peilin eteen. Sieltä häntä katsoi neljätoista vuotias tyttö, jolla oli platinan vaaleat hiukset aivan sotkussa. Katie nauroi nähdessään hiustensa sekavuuden ja tarttui harjaan. Hiukset olivat hetken päästä sileät. Katie veti päälleen keltaisen paidan, jossa luki mustalla tekstillä: I am witch. Ja farkut. Kesäloma oli lopuillaan ja Katie halusi nauttia viimeisistä lämpimistä päivistä. Katie juoksi alakertaan, jossa hänen äitinsä oli. Katie oli tullut ulkonäkönsä suhteen hyvin paljon Jess Haffleyhin. Hänen äidillään oli samanlaiset kasvonpiirteet ja hiukset kuin Katiella vain silmät olivat ruskeat. Jess näytti hyvin hermostuneelta ja kalpealta. Hän ei ollut laittanut aamiaista.
"Huomenta, Katie. Käy istumaan", Katien äiti sanoi. Katie aavisti pahaa. Aina kun äiti aloitti noin niin jotakin pahaa oli tulossa.
"Minä olen päättänyt että nyt on aika kertoa totuus isästäsi", Jess sanoi pudottaen pommin. Katien ajatukset alkoivat vinhata nopeasti. Saisiko hän vihdoin tietää kuka hänen isänsä oli? Katielta oli salattu se jo vuosia. Hänen äitinsä oli sanonut että Katie saa tietää kun on tarpeeksi vanha ja kun Katie oli kysynyt syytä tähän hänen äitinsä oli vain sanonut että senkin Katie saisi tietää vanhempana. Ja nyt äiti aikoisi kertoa hänelle. Katie nyökkäsi vastaukseksi Jessille.
"16 vuotta sitten pääsin koulusta ja aloin seurustelemaan. Mies oli mitä ihanin, me menimme naimisiin melkein samaan aikaan kuin ystäväni Lily Evans James Potterin kanssa", Jess aloitti, mutta Katie keskeytti.
"James Potter? Onko hän Harry Potterin isä?" Katie kysyi. Jess nyökkäsi.
"Kyllä on ja Lily Potter Harry Potterin äiti. No niin. Pian sen jälkeen kun olimme menneet naimisiin sain tietää että olin raskaana ja että Lily oli myös. Olimme aivan innoissamme ja minä sain sinut ja Lily Harryn. Miehemme oli parhaita ystäviä keskenään, mutta sittenhän tapahtui se traaginen murha. Lily ja James murhattiin, mutta Harry Potter jäi eloon", Jess huokasi kyyneleet silmissään.
"Kerro jo isäni nimi!" Katie hoputti.
"Hän on... Sirius Musta", Jess sanoi. Katien sisuksia kylmäsi. Sirius Musta... paha velhomaailman rikollinen oli hänen isänsä!
"Ja ennen kuin alat syyttämään häntä minä näytän sinulle erään muiston, joka on erään jästinaisen, joka näki totuuden", Jess sanoi ja meni lukitulle kaapille. Hän otti sieltä riimuilla koristellun pienen maljan. Katie oli lukenut riimuja vuoden ja hän sai selvää riimuista. Siinä luki: "Ajatuseula sä muistos joka tahdot nähdä niin tähän altaaseen jämähdä"
"Sinun jälkeesi. Paina kasvosi tuohon aineeseen", Jess neuvoi ja Katie veti henkeä ja upotti päänsä aineeseen. Koko huone meni nurin ja Katie putosi pimeyteen. Katie huomasi pimeyden häviävän ja jästikadun tulevan tilalle. Siellä oli kaksi miestä. Toinen osoitti toista taikasauvalla. Jess tuli silloin hänen vierelleen kun pienikokoisempi mies huudahti:
"James ja Lily! Sirius, kuinka sinä saatoit?"
Katie huomasi että miehellä oli selkänsä takana taikasauva. Sauva heilahti ja puoli katua räjähti. Räjähdyksen keskellä Katie pinnisteli nähdäkseen mitä Sirius teki. Sirius heilautti sauvaansa ja valo välähti. Toisen miehen tilalla oli verinen kaapu ja Katie huomasi yhden sormen. Sirius alkoi nauramaan. Sitten Katie tunsi jalkojensa nousevan ja tömähtävän tuttuun keittiöön.
"Sirius ei murhannut niitä 13 jästiä!" Katie huudahti kun Jess oli hänen vieressään.
"Aivan niin. Yritin vapauttaa Siriuksen tällä muistolla ja kun he pyysivät tätä jästinaista todistamaan..." Jess pudisti surullisena päätään.
"Mitä tapahtui?" Katie kysyi.
"Hän kuoli", Jess vastasi.
"Ai. Miksi Sirius tappoi tuon pienen miehen?" Katie kysyi.
"En oikeastaan tiedä. Sirius oli niin raivoissaan ettei sanonut minulle muuta kuin että: - Kostan Lilyn ja Jamesin puolesta. Se petturi..." Jess sanoi.
"Petturi?" Katie kysyi.
"Niin. Hän tarkoitti Peter Piskulainia. Hän kai petti jotenkin Lilyn ja Jamesin. Yritä ymmärtää, Katie. James ja Lily olivat Siriukselle hyvin tärkeitä ihmisiä. James oli hänelle kuin veli. Kai sinä kostaisit jos joku läheisesi veisi vaikka Kellyn", Jess sanoi. Katie värähti. Ajatus Kellyn menettämisestä ei ollut mieluisa. Kelly oli hänelle kuin sisko. He jakoivat kaikki salaisuudet keskenään ja olivat todella läheiset.
"Totta. Minä kostaisin", Katie myönsi ja hänen syytöksensä tuntuivat menettävän voimansa. Katie ei huutanut useinkaan paitsi tietysti äidilleen joskus aivan kuin kaikki nuoret, mutta Katie ei ollut pitkävihainen ja katkera. Jos hän oli riidoissa hän halusi melkein heti sopia sen. Katie oli erittäin sosiaalinen ja puhelias, hän kaipasi melkein aina juttuseuraa ja kun hän pääsi vauhtiin ei puhumisesta meinannut tulla loppua varsinkin Kellyn kanssa.
"Nyt kun tiedät totuuden niin haluan kysyä yhden asian. Vihaatko sinä minua nyt kun en kertonut aikaisemmin?" Jess kysyi hermostuneena. Katie pudisti päätään hymyillen.
"Ei, en vihaa. Olet maailman paras äiti", Katie sanoi ja halasi äitiään, joka vastasi helpottuneena halaukseen ja alkoi sitten valmistaa aamiaista. Katie otti pari leipää ja lasin mehua. Hän päätti mennä kuistille syömään, mutta Jess pysäytti hänet.
"Muista ettet saa kertoa kenellekään tästä", Jess sanoi ankarasti.
"Enkö edes Kellylle?" Katie kysyi ahdistuneena. Hän ei pitänyt salaisuuksista. Niistä oli aina pakko puhua jollekin ja Katie kertoi niistä Kellylle aina. Jess mietti hetken ennen kuin vastasi epäröiden.
"Voit kertoa hänelle jos vannotat hänet ettei hän saa kertoa kenellekään siitä", Jess sanoi vakavana ja Katie nyökkäsi helpottuneena. Sitten hän lähti ulos ja antoi paahtavan auringon lämmittää itseään.
"Missä minun isäni on nyt?" Katie kuiskasi tuulelle. Tuuli ei vastannut vaan kuljetti pilviä auringon eteen.
Katie istui myöhemmin illalla sängyssään jalat ristissä. Hänellä oli sekava olo päivän tapahtumista. Katie pomppasi äkkiä peilin eteen. Hän katsoi silmiään, jotka olivat oikeastaan kauniit. Äiti oli sanonut että heillä oli tismaalleen samanlaiset silmät. Katien silmät olivat kuin upottava meri. Katie hymyili ja peilikuva hymyili myös. Nalle pyjamassaan Katie heittäytyi sängylle ja sammutti pikkuvalon ja vaipui unien syvään maailmaan. Seuraavana päivänä hän pääsisi taas Tylypahkaan.
Katie avasi silmänsä ja näki auringon paistavan ikkunasta suoraan hänen kasvoihinsa. Katie nosti päätään ja katsoi kelloa. Se näytti puoli yhdeksää. Katie nousi seisomaan hiukan hoiperrellen ja katsoi valmista matka-arkkuaan, jonka hän oli eilen pakannut. Katie puki päällensä farkkuhameen ja punaisen topin. Hän laittoi hiuksensa sivujakaukselle ja harjasi ne. Katie otti taikasauvansa yöpöydältä ja laittoi sen takataskuunsa. Sitten Katie laittoi hiukan ripsiväriä ja huulikiiltoa, mutta muuten Katie ei meikannut itseään. Sitten hän lähti alakertaan, jossa tuoksui kahvi. Katie joi kahvia maidon ja sokerin kanssa ja otti myös leipää. Jess ei ollut keittiössä vaan ulkona juoruamassa matami Wildenin kanssa. Matami Wilden oli iäkäs pikkuinen ja ystävällinen noita, joka tiesi kaikenlaista mehukasta kerrottavaa. Hän oli oikea juorukello. Katien äiti pysyi hänen avullaan hyvin perillä naapurin asioista. Katie pudisti hymyillen päätään ja joi kahvia samalla ottaen päivän profeetan pöydältä. Ehkä siellä olisi uutisia huispauskisoista. Katie ei ollut päässyt huispauskisoihin, sillä liput olivat olleet liian kalliita eikä äiti olisi ehtinyt häntä viemäänkään sinne. Katie oli purskauttaa kahvit suustaan kun hän näki otsikon:
KAUHUA HUISPAUSKISOISSA!
Eilen illalla puoli kahden aikaan yöllä huispauksen mm-kisan leirintäalueelle sattui erittäin vakavaa jästien kiusaamista. Jästiperhettä kiusattiin leijuttamalla heitä ilmaan ja riepottelemalla heitä. Syyllisiä ei saatu kiinni, koska pimeän piirto leimahti juuri silloin taivaalle ja häiriköt pakenivat, juuri kun ministeriö olisi voinut paljastaa heidät. Pimeän piirto on aina tulkittu tiedät-kai-kenen merkiksi ja piirtoa ei voi kukaan muu kuin itse tiedät-kai-kuka ja hänen kuolonsyöjänsä loitsia. Pimeän piirto nähtiin viimeksi kolmetoista vuotta sitten ja tämä voi olla merkki tiedät-kai-kenen uudelleen noususta. Piirron tekeminen on vakava rikos eikä ministeriön velhot ja noidat saaneet syyllistä kiinni. Lisää sivulla 7 ja Rita Luodikon juttu sivulla 3.
Katie tunsi olonsa tyhjäksi. Hänen äitinsä oli kertonut pimeän piirrosta kun hän oli löytänyt sellaisen yhdestä kirjasta 9 vuotiaana. Jess oli kertonut että se oli tiedät-kai-kenen merkki ja kuinka hirveä enne se oli. Pimeän piirto merkitsi aina sitä että joku on kuollut. Katie ymmärsi heti miksi ihmiset olivat hätääntyneet piirron näkemisestä. Sitten Katie huolestui. Julia ja Cecilia olivat sanoneet menneensä kisoihin. Olivatko he kunnossa? Toivottavasti, mutta tänäänhän se selviäisi. Katie ei pystynyt enää olemaan paikallaan. Hän kierteli talossa ja väänteli käsiään huolestuneena. Olisi hirveää jos Julialle ja Cecilialle olisi sattunut jotain. Cecilia oli Katien kolmas hyvä ystävä. He olivat tutustuneet ensimmäisenä vuonna, vaikka aluksi näytti siltä että Cecilia oli liian ylpeä ollakseen heidän kanssaan, mutta vähitellen ystävyys oli alkanut kehittyä ja nyt heillä kaikilla oli lujat ystävyyssuhteet. Katie nappasi nopeasti päivän profeetan ja MeNoidat lehden pöydältä. Se oli juorulehti ja Kellyn ja Katien suosikki. He tiesivät aina uusimmat juorut ja onnettomuudet. Julia ja Cecilia lukivat toista lehteä ja he puhuivat siitä paljon. Siinä me jakauduimme erillimme. Olemme kaikki toki läheisiä ja ikuisia ystäviä, mutta minulle Kelly on kaikkein lähin. Se vain menee niin. Ei siihen mitään muuta syytä ollut. Katie katsoi kelloa, joka näytti kymmentä. Kohta voisi jo alkaa lähtemään, sillä ei olisi kivaa myöhästyä. Jess tuli sisälle ja Katie riensi häntä vastaan päivän profeetta tiukasti kädessään.
"Äiti, minä pelkään että Julialle ja Cecilialle on voinut sattua jotain", Katie sanoi. Jess hymyili rohkaisevasti.
"Kyllä he ovat varmasti kunnossa", Jess sanoi ottaen Katien halaukseen.
"Lehdessä sanotaan että kukaan ei vahingoittunut vakavasti, mutta mistä me voimme tietää että he eivät ole vahingoittuneet?" Katie kysyi hengittäen äitinsä vanilijaista tuoksua.
"Emme me tiedäkään, mutta minulla on vankka aavistus että he ovat kunnossa. Nyt meidän täytyy lähteä. Haen matka-arkkusi", Jess sanoi ja lähti yläkertaan. Katie otti pusakan naulakosta ja laittoi sen vyötäisilleen. Pian Jess tuli leijuttaen Katien matka-arkkua ja Katie tunsi onnen leimahtavan sisällään. Hän oli menossa taas Tylypahkaan. Kello oli jo puoli yksitoista kun Jess ja Katie pääsivät autoon. He ajoivat aika nopeasti ja pian olivat juna-asemalla. Kello oli kymmentä vaille. Katie pomppasi autosta nopeasti kissansa kanssa, joka oli korissa. Kissan hän oli saanut toisena vuotenaan suloisena pentuna. Kissa oli mustavalkoinen, vihreäsilmäinen ja pehmeäturkkinen kissa. Sen nimi oli Sofia. Sofia tarkkaili valppaasti asemalla olevia ihmisiä. Sen luonne oli vähän omalaatuinen. Valpas, ärhäkkä, mutta hellä Katielle ja se teki mitä vain jos Katie käski. Se ei totellut ketään muuta. Se oli ylväs kissa ja Jess aluksi epäili sopisiko Sofia Katielle, mutta epäily oli ollut turha. Katie ja Sofia olivat tarkoitettu toisilleen. Katie katsoi hymyillen Sofiaa ja hänen äitinsä raahasi matka-arkkua kärryihin. Katie laittoi korin kärryn päälle ja he juoksivat oikealle puomille. Katie otti vauhtia ja juoksi puomia kohti. Se näytti niin kiinteältä. Katie sulki silmänsä, mutta ei tuntenut kovaa seinää vaan kuuli ihmisten pulinaa. Katie aukaisi silmänsä ja näki helakanpunaisen junan edessään. Katie hymyili onnellisena ja kuiskasi Sofialle:
"Pian nähdään Kelly ja muut ja päästään Tylypahkaan!" Sofia naukaisi ja raapi korin reunoja. Jessin äiti auttoi Katieta nostamaan matka-arkkunsa junaan, ja sitten Katie halasi äitiään.
"Heippa nyt sitten. tästä tulee taatusti hauska vuosi. Kirjoitan sitten perillä", Katie sanoi kun halaus oli päättynyt.
"Niin teille tulee tavattoman mielenkiintoinen vuosi. Olisinpa minä koulussa nyt", Jess sanoi haikeana. Katie kurtisti kulmiaan.
"Äiti! Mitä tänä vuonna tapahtuu? Äiti! Kerro nopeasti!" Katie pyysi.
"Näet sen sitten! Hyvää lukuvuotta!" Jess huusi. Katie nousi junaan ihmeissään, mutta vilkutti äidilleen kuitenkin.
"Mistä äiti oikein puhui?" Katie kysyi ääneen Sofialta, joka maukaisi. Katie hymyili, mutta hymy hyytyi hitusen kun Katie lähti raahaamaan painavaa matka-arkkua ja tähyili vaunuosastoihin näkyisikö hänen ystäviään. Katie oli aivan unelmissaan, joten hän säikähti kun joku huusi häntä nimeltä.
"KATIE!" kiljaisi joku hänen takaansa. Katie käännähti ja näki parhaan ystävänsä Kellyn juoksemassa häntä kohti. Sitten hän tunsi henkensä salpautuvan kun Kelly halasi häntä niin lujaa.
"Minulla on kauhea ikävä sinua! Ajatella Kreikassa koko loma eikä me voitu tavata! Onneksi pöllöt ovat sentään olemassa!" Kelly sanoi rutistaen yhä Katieta.
"Kelly, hellitä vähän. On minustakin todella kivaa nähdä sinua, mutta älä kurista minua", Katie sanoi hymyillen ja tarkasteli Kellyä. Kelly oli luopunut silmälaseista toisella luokalla, sillä hän ei ollut enää jaksanut pitää niitä. Kellyn paksu ruskea tukka lainehti hänen olkapäillään. Sinivihreät silmät tarkkailivat Katieta.
"Tule meidän vaunu-osastoon niin saat kertoa kaiken lomastasi", Kelly sanoi ja lähti vetämään Katieta eteenpäin. Matkalla Katie näki vilauksen Harry Potterista, joka istui vaunuosastossa kahden ystävänsä kanssa. Harry Potter katsoi hetken häntä ja Katie tunsi punastuvansa. Kelly veti hänet viereiseen vaunuostoon. Siellä istuivat Julia ja Cecilia uusin iltanoita käsissään, mutta he lopettivat heti kun Katie tuli. Molemmat nousivat ylös ja rutistivat Katieta. Katie hymyili onnellisesti.
"Kertokaa te ensin mitä olette tehneet lomallanne", Katie sanoi. Cecilia aloitti oman lomansa, joka oli täynnä amerikkalaisia poikia, lentopalloa ja harmillisia jäähyväisiä. Cecilia oli viettänyt lomansa amerikassa ja tavannut siellä ihania poikia tietysti. Julian loma oli ollut aika pitkäveteinen ja hän oli monesti ollut Katien kanssa rannalla. Julialla ja Cecilialla oli molemmilla pöllöt. Julialla oli suloinen viirupöllö . Katie aukaisi Sofian korin ja Sofia hyppäsi heti ulos ja venytteli. Sitten se tassutteli vähän ympäriinsä. Lopulta se hyppäsi Katien syliin. Katie silitti sitä toisella kädellään ja toisella kädellä hän rapsutti Sofiaa leuan alta. Sofia nautti tästä kaikin siemauksin, mutta sitten se pomppasi ja raapi vaunu-osaston ovea. Kelly liu'utti sen auki ja Sofia pomppasi heti ulos. Katie meni nopeasti perässä. Sofia meni siihen vaunuosastoon missä oli Harry Potter ja hänen ystävänsä. Katie keräsi rohkeutensa ja meni perässä. Sofia oli asettunut Harry Potterin eteen ja tuijotti tätä. Harry tuijotti kissaa häkeltyneenä.
"Anteeksi. Kissani pääsi minulta karkuun. Sofia tänne!" Katie komensi ja Sofia tuli, mutta oranssi iso kissa esti sen pääsyn ja sähisi sille. Katie ei halunnut Sofian kamppailevan. Sen sijaan hän kääntyi oranssin kissan puoleen ja sanoi:
"Jätä minun kissani rauhaan!" Oranssi kissa perääntyi ihmeen kaupalla ja meni ruskeahiuksisen tytön syliin. Katie tuijotti ihmeissään kissaa. Se oli totellut häntä. Kaikki vaunu-osastossa tuijottivat häntä. Katie otti Sofian syliinsä.
"Öh... Minä tästä lähdenkin", Katie sanoi ja lähti nolona pois, mutta sitten hän kuuli jotain mikä sai hänet käytävässä pysähtymään.
"Oletko kuullut Siriuksesta mitään, Harry?" kysyi tytön ääni. Katie käännähti ja kuunteli tarkasti.
"Olen ja hänellä tuntuu menevän oikein hyvin. Azkabanin jälkeen tuntuu varmasti hyvältä nauttia vapaudesta", Harry Potter vastasi. Katie ei enää epäillyt henkilöä. Kyseessä oli hänen isänsä. Järkytys oli suuri. Mistä Harry Potter tunsi hänen isänsä. Katie jäi kuuntelemaan lisää.
"Sinä olisit halunnut muuttaa hänen kanssaan silloin etkö olisikin? Kyllä minäkin olisin halunnut muuttaa oman kummisetäni luokse siinä tilanteessa", tytön ääni sanoi. Katie rämähti lattialle. Hän oli kompastunut järkyttyessään pieneen koloon junan lattiassa. Vaunuosaston ovi rämähti auki ja sieltä tuijotti kolme silmäparia. Katie mietti kuumeisesti mitä tekisi. Kelly, Julia ja Cecilia katsoivat Katieta omasta vaunu-osastostaan. Kelly tuli auttamaan Katien ylös. Harry Potterin punatukkainen ystävä nimi taisi olla Ron Weasley astui Katieta kohti. Sofia asettui Katien eteen ja sähisi vaikuttavasti. Ron Weasley perääntyi hiukan, mutta sanoi Katielle:
"Salakuuntelitko sinä meitä?" Ron Weasley kysyi. Katie mietti kuumeisesti ja päätti valehdella. Hän puisteli vaatteitaan ja katsoi hämmästyneenä Ronia.
"Miksi minä haluaisin salakuunnella teitä? Minä halusin vain mennä ostamaan herkkuja matamilta, sillä hän on tulossa tänne, mutta sitten jalkani tarrautui tuohon koloon ja minä kaaduin. Olen pahoillani jos aiheutin häiriötä. Kelly tulethan minun mukaani ostamaan suklaasammakoita ja noidankattilaleivoksia. Voimme tuoda teillekin, Cecilia ja Julia", Katie sanoi hymyillen herttaisesti ja veti Kellyn mukaansa. Sofia ei suostunut menemään Julian ja Cecilian kanssa takaisin vaunuosastoon vaan asteli arvokkaasti Katien perässä.
"Salakuuntelitko sinä heitä?" Kelly kysyi kun he lähestyivät makeisia myyvää noitaa.
"Joo", Katie vastasi hiukan kimeämmällä äänellä kuin tavallisesti.
"Miksi ihmeessä?" Kelly kysyi heti.
"Minulla on salaisuus", Katie sanoi ja osti pussillisen suklaasammakoita ja kurpitsaleivoksia.
"Kerrotko sen minulle?" Kelly kysyi äänessään hiukan epävarmuutta.
"Kerron, mutta muille ei saa ehdottomasti kertoa. Ei kenellekään, koskaan", Katie painotti sormi pystyssä. Kelly tajusi heti että kyseessä oli vakava asia. Hän hiljeni.
"Enkä kerro ennen kuin Tylypahkassa", Katie lisäsi vielä kun he lähtivät takaisin vaunuosastoille päin. Kelly nyökkäsi ja häntä jännitti hiukan. Mikä olisi noin tärkeää että sitä kukaan muu ei saisi tietää? Kelly tunsi itsensä tärkeäksi. Kun he tulivat vaunuosastoon kädet täynnä herkkuja niin Cecilia ja Julia ottivat heti oman omaisuutensa. Ulkopuolinen voisi tulkita sen ehdottomasti ahneudeksi, mutta Katie tiesi että hänen ystävänsä eivät olleet ahneita eivätkä itserakkaita. Cecilialla oli vain hyvä itsetunto ja hänen sydämensä oli puhdasta kultaa. Julia taas oli aika itsevarma ja hän oli aika suurisuinen, mutta hän osasi pelata luihuisten kanssa ja haukkua heitä. Juliallakin oli hyvä sydän. Kelly taas oli pirteä ja innostava ehkä joskus jopa liian innostava. Hän oli Katielle kuin sisko. He olivat kuin kaksosia ja joskus he pystyivät sanomaan asioita yhtä aikaa tai täydentämään toistensa lauseita. Kelly osasi myös suuttuakin ja silloin hän ei ollut mukavaa seuraa. Sillä silloin kun Kelly suuttui hänestä tuli oikea tiikeri. Esimerkiksi silloin kuin yksi luihuinen oli sanonut Katieta verenpetturiksi niin Kelly oli marssinut luihuisen eteen ja motannut hänelle hienon mustan silmän. Silloin olivat luihuiset nähneet että kyllä puuskupuheissakin on ytyä. Käytävällä olleet olivat hurranneet Kellylle ja Katie oli ollut iloinen että Kelly oli puolustanut hänen kunniaansa. Cecilia ei varsinaisesti suuttunut, mutta hänen murhaava katseensa oli niin tehokas ettei Cecilian tarvinnut käyttää nyrkkejä. Julia suuttui aika helposti, mutta muut kolme olivat jo tottuneet siihen. Katiesta oli kuitenkin inhottavaa riidellä, joten hän antoi Cecilian murhaavien katseiden tehdä työnsä ja katsoa kun Julia rauhoittui.
"On jo pimeä. Vaihdetaan kaavut", Cecilia sanoi ja heitti Iltanoidan syrjään. He vaihtoivat kaavut, jossa komeilivat puuskupuhien merkit. Katie arveli että muut tuvat pitivät puuskupuh-tupaa huonompana kuin muiden tuvat, mutta Helga Puuskupuh halusi että kaikki saivat oppia, joten hän oli ollut todella jalo kun oli ottanut keitä muut eivät olleet huolineet ja kyllä puuskupuhistakin oli kasvanut merkittäviä velhoja.
"Ihanaa olla taas Tylypahkassa", Kelly sanoi ja katseli ulos junan ikkunasta.
"Niin on. Oletteko kuulleet siitä?" Julia kysyi innoissaan.
"Mistä?" Cecilia kysyi.
"Minun vanhempani sanoivat että jotain erikoista tapahtuu Tylypahkassa tänä vuonna", Julia sanoi.
"Minun äitinikin sanoi niin", Katie muisti.
"Niin minunkin", Cecilia sanoi.
"Minulle ei sanottu mitään", Kelly sanoi hiukan happamasti.
"Mitäköhän se on?" Katie kysyi.
"Ei aavistustakaan. toivottavasti jotain kivaa", Julia sanoi.
"Hei me ollaan perillä!" Cecilia huudahti ikkunan luota. Totta, juna oli alkanut hidastamaan vauhtiaan. Katie laittoi kiireesti Sofian koriin ja otti matka-arkkunsa matkatavaratelineeltä. He lähtivät käytäviä pitkin ulos junasta. He varasivat kiireesti omat vaununsa, koska ulkona satoi kaatamalla ja he olivat jo märkiä kun pääsivät vaunuun. Vaunut lähtivät kohti Tylypahkaa.
A/N: Eka luku oli sellaista esittelyä.
Kirjoittaja: Omppuli
Tyylilaji: Draama, Romantiikka, vähän huumoria, seikkailua ja AU eli vaihtoehtoinen todellisuus ja jotain muuta ehkä.
Paritukset: Harry/? Katie/? Kelly/? Cecilia/kuka milloinkin Julia/? Hermione/Ron
Juoni: Katie Haffley aloittaa neljännen kouluvuotensa kantaen raskasta salaisuutta. Hänelle selvisi kesälomalla että Sirius Musta on hänen isänsä. Katie sai tietää että Sirius ei ollut murjannut niitä jästejä vain sen yhden velhon. Katie saa junassa tietää että Sirius Musta on myös Harry Potterin kummisetä ja tämä on yhteydessä häneen. Katie uskoutuu parhaalle ystävälleen Kellylle, joka patistaa häntä ystävystämään Harry Potterin kanssa. Dumbledore ilmoittaa että sinä vuonna pidetään kolmivelhoturnajaiset ja Katie on innoissaan. Puuskupuhit kuitenkin kääntyvät Harrya vastaan kun tämän nimi ilmestyy pikarista. Vain Katie on Harryn tukena ja tästä alkaa huikea seikkailu, jossa selviää monia asioita. Miksi eläimet tottelevat Katieta? Miksi Sirius Musta ei ota yhteyttä Katieen? Mitä Tylypahkassa juonitaan? Ota selvää lukemalla.
Ikäraja: K-13
A/N: Olen oikeasti nähnyt vaivaa tämän luvun luomiseen ja toivon että saan niitä kommentteja.
1. Luku
Katie Haffley
Vaaleahiuksinen nainen nauroi ja nosti tyttövauvan ilmaan. Punahiuksinen nainen tuuditteli hänen vieressään mustahiuksista poikavauvaa. Ovi aukesi ja sisään asteli kaksi komeaa mustahiuksista miestä. Toisella oli sotkuinen musta tukka, silmälasit, iloinen virnistys kasvoillaan ja pähkinänruskeat silmät. Toisella taas oli tyylikkäät hiukset, harmaansiniset silmät, virnistys kasvoillaan ja hän oli muutenkin komea.
"James!" kiljaisi punahiuksinen nainen ja ryntäsi poikavauva sylissään silmälasipäisen miehen luo. James nosti poikavauvan syliinsä ja nauroi.
"Onko Harrylla ollut hauskaa, Lily?" James kysyi punahiuksiselta naiselta.
"On. Päivä on ollut oikein rauhallinen, eikö vain, Jess?" Lily kysyi toiselta naiselta.
"On ja Katie ja Harry ovat leikkineet oikein sopuisasti", Jess vastasi.
"Ovatko? Minä luulin että meidän prinsessamme on Harrylle vielä vihainen", mustahiuksinen mies nauroi.
"Miten niin, Sirius?" James ja Lily kysyivät molemmat hiukan loukkaantuneina.
"Harry pihisti Katien tutin", Jess paljasti hymyillen nolona. Harry jokelsi iloisesti Jamesin sylissä. Katie oli lähtenyt konttaamaan ovea päin. Sirius kaappasi Katien kesken matkan ja Katie parahti pettyneenä.
"Milloin muut tulevat?" Lily kysyi.
"Varmaan pian. Remuksella ja Wendyllä kestää aina vähän", Jess nauroi.
"Entäs Peter ja Alyssa?" Lily kysyi.
"Heistä en tiedä", Jess vastasi.
"Iti!" kiljaisi Katie Siriuksen sylissä. Sirius hymyili hellästi. Harry hieman yskähti ja sanoi: "Isi."
James nauroi ja kutitti Harrya, joka kikatti iloisesti. Siriuskin nauroi ja Katie näytti harmistuneelta ja mutristi suutaan.
"Hyvin sinäkin sanoit", Jess lohdutti tytärtään, mutta Katie jatkoi mökötystään. Harry liusui Jamesin sylistä ja lähti hiukan hoiperrellen keittiöön. Katie lähti kiinnostuneena konttaamaan perässä. Sirius meni vahtimaan heitä. Sirius tuli kuitenkin pian takaisin hymyillen. Silloin soi ovikello ja James riensi avaamaan. Siellä olivat Remus ja Wendy.
"Hyvää Juhannusta!" Wendy toivotti raikkaasti. Remuskin tervehti kaikkia ja he istuivat vaihdellen kuulumisia. Keittiössä oli epätavallisen hiljaista ja Lily päätti kutsua heidän lastenhoitajansa Ellan paikalle. Ella saapui pian. Hän oli päässyt Tylypahkasta vuosi sitten ja hän rakasti lapsia. Ella meni keittiöön ja näki nopeaa tahtia konttaavan Katien lattialla.
"Harry!" Ella huhuili. Ella meni ulos ja näki paniikinomaisen näyn.
"Rouva ja herra Potter!" Ella huusi juostessaan sisälle. Hän näytti hirveän säikähtäneeltä.
"Mitä nyt, Ella?" Lily kysyi säikähtäneenä.
"Teidän poikanne... katolla", Ella sopersi. Lily syöksyi Jamesin kanssa ulos muut kintereillään. He katsoivat katolle ja näkivät Harryn savupiipun nokassa iloisesti nauraen.
"Kuinka hän on tuonne päässyt?" Jess ihmetteli.
"Ei sillä ole väliä! Miten hänet saadaan pois niin ettei hän vahingoitu?" Lily huusi. Harry näytti säikähtäneeltä kun hänen äitinsä tuolla lailla huusi.
"Lily kulta, älä huuda. Harry pelästyy", James sanoi.
"James, juttele Harrylle kaikkea mukavaa, jotta hän pysyisi paikallaan. Minä haen hänet", Sirius sanoi ja lähti tikapuille päin. James alkoi puhumaan jotain autoista ja jostain retkestä. Harry kuunteli tarkasti ja oudoksui näkemäänsä. Miksi kaikki olivat niin pelästyneen näköisiä? Sirius oli katolla ja alkoi mennä varovasti Harryn luo. Silloin Harry horjahti, Lily kirkaisi kauhistuneena, muut henkäisivät terävästi ja Siriuksen sydän hypähti. Sirius syöksähti eteenpäin ja sai Harrysta otteen. Jess oli kalpea kuin lakana, mutta Lily näytti aivan siltä kuin pyörtyisi kohta. Katiekin oli kontannut paikalle ja tuijotti suu auki tilannetta. Sirius koppasi Harryn syliinsä ja kaikki viisi ihmistä huokasivat helpotuksesta. Alas päästyään Sirius näki vain punaisen hiuspilven edessään. Lily halasi häntä.
"Voi Sirius! Kiitos niin paljon!" Lily nyyhkytti ja otti Harryn syliinsä. "Äidin oma pikku hurjapää", Lily leperteli Harrylle.
"Eipä kestä", Sirius sanoi ja Jameskin kiitti häntä. Jess juoksi hänen luokseen ja kuiskasi hänelle:
"Olit todella urhea!"
Neljä kuukautta myöhemmin...
"Lily! Pakene, juokse! Ota Harry mukaasi! Minä pidättelen häntä", James huusi oviaukossa. Lily nosti itkevän Harryn syliinsä ja juoksi ylös portaita. Hän näki silmäkulmastaan vihreän välähdyksen, kuuli tömähdyksen sekä ilkeän naurun. Lily poskelle vierähti kyynel, jonka Lily kuitenkin pyyhkäisi pian pois. Tuska kuitenkin pysyi hänen sisällään. Hänen miehensä oli kuollut, hänen rakastamansa henkilö oli poissa, ainiaaksi. Lily juoksi la lastenhuoneeseen ja lukitsi oven, mutta hän tiesi ettei se pidättelisi Voldemortia. Harry oli hiljentynyt ihmeen kaupalla ja Lily kuunteli pelosta jäykistyneenä hiljaisia askelia portaiden päästä. Sitten lukko kolahti ja Voldemort astui sisään. Lily oli juuri laittanut Harryn kehtoonsa taakseen ja kääntyi sitten uhmakkaana Voldemortiin päin. Taikasauva nousi ylöspäin, mutta Voldemort taikoi sen pois.
"Luovuta poika!" Voldemort käski.
"En ikinä! Sinä et vie minun poikaani minulta", Lily sanoi.
"Sinä voisit elää. Anna poika", Voldemort sanoi uudelleen ja astui lähemmäs.
"Minä pyydän!" Lily aneli. "Ei poikaa! Ota mielummin minut! Armoa! Ei poikaa. Sinun täytyy tappaa ensin minut!" Lily huusi. Sitten hän kääntyi kehtoon päin ja kuiskasi niin hiljaa ettei Voldemort kuullut sitä: "Äiti rakastaa sinua ikuisesti." Sitten Lily kääntyi taas Voldemortiin päin.
"Avada kedavra!" huusi Voldemort. Lily oli maahan kaatuessaan jo kuollut.
"Typerä nainen", Voldemort mutisi ja kohotti katseensa kuolleesta naisesta. "Sinun elämäsi päättyy tähän, Harry Potter!" Voldemort sanoi.
"Avada kedavra!"
Loitsu osui poikaa otsaan, josta se sitten kimposi takaisin Voldemortia itseään päin.
"Ei voi olla..." Voldemort sanoi ennen kuin loitsu osui häneen ja hänen ruumiinsa räjähti. Harry alkoi itkemään osaksi siksi että hänen otsaansa sattui ja osaksi siksi että häntä pelotti niin. Pian seinät alkoivat kaatua päälle, mutta Harry ei vahingoittunut. Vain Harryn kehto kaatui ja Harry pääsi ryömimään äitinsä luokse.
"Äiti?" Harry vikisi. Lily oli kalpea ja pelkoa täynnä olevat vihreät silmät tuijottivat tyhjyyteen. Harry tajusi että hänen äidilleen oli tapahtunut jotain erittäin pahaa ja alkoi parkua kahta kauheammin. Pian hän tunsi jonkun nostavan hänet syliinsä. Harry itki yhä. Hän kuuli aivan vieraan äänen puhuvan hänelle.
"Ihme että oot elossa, mutta onneks edes sä oot. Voi vanhempias. He olivat hyvii ihmisiä", ääni puhui. Harry tuijotti valtavaa miestä edessään. Kuin jättiläinen. Harryn silmät olivat pyöreät pelosta ja hämmästyksestä. Sitten kuului kovaa jylinää, jonka Harry tunsi. Hehkuvat valokeilat tulivat Harrya ja jättiläistä kohti. Moottoripyörän selästä loikkasi Harrylla tuttu mies. Harry tuli oikein iloiseksi nähtyään kummisetänsä ja ojensi käsiään Siriusta kohti. Sirius riensi jättiläisen ja Harryn luo.
"Muita ei selvinny, Sirius. Harry vaa", jättiläinen sanoi. Sirius tuijotti kalpeana talon raunioita ja kääntyi sitten kohti jättiläistä.
"Anna Harry minulle, Hagrid. Olen pojan kummisetä. Voin kasvattaa hänet yhdessä Jessin kanssa", Sirius pyysi.
"Eikun Harry täytyy viedä ainoille eläville sukulaisille. Lilyn siskolle, Petunialle", Hagrid sanoi.
"Sille hullulle velhojenvihaajalle vai? Ei todellakaan", Sirius sanoi.
"Dumbledoren käsky", Hagrid sanoi ja Sirius ei enää väittänyt vastaan.
"Ota pyöräni. En tarvitse sitä enää", Sirius sanoi ja kaikkoontui pois paikalta. Hagrid otti pyörän ja lähti hiukan hämmentyneenä kohti määränpäätään.
Kymmen vuotta myöhemmin...
Katie vapisi rajusti kun hän katseli suurta salia. Häntä jännitti hirveästi. Mihin tupaan hän päätyisi?
"Katie Haffley."
Nyt koitti hänen hetkensä. Katie asteli kompastellen korokkeelle ja asetti hatun päähänsä. Vanha hattu valahti hänen silmilleen ja Katie kuuli äänen päässään.
"Ohhoh! Vai suvun nuorin vesa? Vai niin. Sinä olet kiltti, ahkera ja sinuun voi hyvin luottaa. Olet myös aika rohkea. Olet päivänselvä PUUSKUPUH!" Hattu huusi koko salille viimeisen sanan. Katie tunsi helpotusta ja hän meni hurraavan pöytään istumaan. Siellä oli myös Kelly Jones, jonka hän oli tavannut junassa. Kelly oli kiltti ja tällä oli silmälasit, sinivihreät silmät ja pitkät tumman ruskeat hiukset, jotka olivat hiukan kiharat. Hän oli yhtä lyhyt kuin Katie. Katiella itse oli platinanvaaleat hiukset niin kuin äidillään, jotka ylettyivät vähän yli olkapäitten ja harmaansiniset silmät, jotka hän kuulemma oli perinyt isältään. Katie oli normaalipainoinen, mutta aika lyhyt. Hän oli ujo ja hiljainen tyttö eikä kovinkaan usein huutanut kenellekään. Lisäksi hän oli aivan tavattoman utelias. Se ei ollut aina hyvä asia. Sitten eräs asia kiinnitti Katien huomion.
"Harry Potter."
Salissa alkoi heti kiihkeä kuiskuttelu.
"Sekö Harry Potter?" Kelly kysyi silmät pyöreinä. Katie kurotteli kaulaansa ja näki mustahiuksisen pojan astuvan penkille. Hattu valahti pojan silmille, mutta Katie oli huomannut kauniit smaragdin vihreät silmät silmälasien takaa. Hatulla kesti vähän aikaa ja sitten se avasi suunsa ja huusi:
"ROHKELIKKO!"
Poika meni hurraavaan pöytään. Katie kuuli joidenkin huutavan:
"Me saatiin Potter! Me saatiin Potter!"
Katie tuhahti hiljaa ja pieni pettymyksen tunne valtasi hänet. Olisi ollut hauskaa, jos Harry Potter olisi tullut puuskupuhiin, mutta ei se Katieta niin paljon haitannut. Viimeisenä Julia Zalzer tuli puuskupuhiin. Hän näytti kivalta Katien mielestä. Julialla oli mustat hiukset, ruskeat silmät, hän oli pitkä ja solakka.
"Hei!" tyttö tervehti Katieta ja istui tämän viereen.
"Hei", Katie sanoi vaisusti.
"Kuka sinä olet? Minä olen Julia", tyttö sanoi pirteästi.
"Minä olen Katie", Katie vastasi. Kelly toisella puolella sanoi oman nimensä, sillä Julia oli kääntynyt katsomaan häntä.
"Hauska tutustua teihin molempiin", Julia sanoi ja kääntyi kyselemään muiden nimiä.
"Onpa hän puhelias", Kelly kuiskasi Katielle, joka nyökkäsi. Katie näki että rehtori Dumbledore oli noussut seisomaan. Sali hiljeni välittömästi.
"Tervetuloa! Tervetuloa aloittamaan uusi lukuvuosi Tylypahkassa. Ennen kuin rupeamme juhlimaan tahtoisin kuitenkin sanoa muutaman sanan. Ja ne ovat: Taukki! Vollotus! Kummallisuus! Nipistys! Kiitos!" Dumbledore istuutui ja kaikki taputtivat ja hurrasivat. Katie oli varma ettei rehtorilla ollut kaikki kotona, mutta sitä hän ei ehtinyt miettiä kauaa, sillä hän huomasi että tyhjille lautasille oli ilmestynyt ruokaa. Paljon ruokaa! Katie rupesi innolla syömään. Lihava munkki katsoi häntä hymyillen, mutta myös hieman kadehtivasti.
"Etkö sinä voi syödä?" Katie kysyi pahoillaan.
"En", aave vastasi ja naurahti hieman. Katie tunsi syötyään itsensä uniseksi ja käänsi päänsä Dumbledoreen päin.
"Öhöm - sanoisin vielä muutaman sanan nyt kun olemme saaneet syödäksemme ja juodaksemme. Minulla on teille muutama ilmoitusasia näin lukukauden alkajaisiksi. Ensiluokkalaisten tulee pitää mielessään, että koulun tiluksilla sijaitseva metsä on kiellettyä aluetta kaikilta oppilailta. Ja muutaman vanhemmankin oppilaan olisi syytä muistaa se." Tässä vaiheessa Dumbledore katsoi rohkelikon pöytään.
"Vahtimestari Voro on pyytänyt minua muistuttamaan, ettei taikoja saa tehdä välitunneilla käytävissä. Huispauksen karsinnat pidetään lukukauden toisella viikolla. Niiden, joita kiinnostaisi pelata tupansa joukkueessa tulee ottaa yhteys matami Huiskiin. Ja lopuksi minun on vielä varoitettava, että kolmannen kerroksen oikeanpuolinen käytävä on kiellettyä aluetta kaikilta, jotka eivät tahdo kuolla hyvin tuskallisella tavalla."
Katien kurtisti kulmiaan. Miksi Dumbledore sanoi noin? Pitikö hän koulussa jotain vaarallista? Jos piti niin miksi? Katie tuli heti uteliaaksi, mutta nyt hän oli Tylypahkassa ei kotona. Hän ei pistäisi nokkaansa tähän asiaan. Pian Katie käveli kohti puuskupuhin oleskeluhuonetta Julian ja Kellyn kanssa. Julia paljastui myös aika itsevarmaksi tytöksi.
"Mitä luulette Dumbledoren tarkoittavan? Minä luulen että hän pitää siellä jotain vaarallista, mutta miksi täällä? Eikö se ole kummallista teistä?" Julia kysyi.
"Onhan se", Kelly vastasi. Katie pysyi hiljaa. Hän ei jaksanut keskittyä keskusteluun, mutta hän havahtui kun he seisoivat muotokuvan edessä. Muotokuvassa oli harppua soittava nainen, joka lauloi kauniisti. Kun Valvojaoppilaat saapuivat ensiluokkalaisten kanssa nainen lopetti laulamisensa ja sanoi:
"Tunnussana?"
"Ahkeruus palkitaan", vastasi tyttö.
"Oikein", nainen sanoi ja niiasi heille ja paljasti heille aukon, josta he kömpivät sisään. Katie henkäisi ihastuksesta. Huone oli lämpimän keltainen, ei liian kirkas eikä liian tumma. Kerman väriäkin siellä oli. Takassa paloi lämmin tuli. Takan ääressä oli kaksi sohvaa, johon mahtui kolme ja neljä nojatuolia. Ne näyttivät pehmeiltä. Valvojaoppilaat sanoivat ohjeet ja Katie painui suoraan nukkumaan. Katien, Kellyn ja Julian lisäksi heidän makuusaliinsa tuli vielä yksi tyttö. Cecilia White. Hänellä oli kirkkaat kauniit siniset silmät, kasvon piirteet kauniit, hiukset vaaleat ja hän oli melkein Julian pituinen. Hän ei puhunut mitään heille. Katie arveli että hän oli ehkä hieman arka tai sitten liian ylpeä, veri oli aika yleinen syy. Katie ei kylläkään ymmärtänyt veren puhtaudesta mitään, vaikka hän itse oli puhdasverinen. Katie mietti monia asioita ennen kuin nukahti.
Kolme vuotta myöhemmin. Nykyisyys...
Katie venytteli ja nousi haukotellen sängystään ja tassutti peilin eteen. Sieltä häntä katsoi neljätoista vuotias tyttö, jolla oli platinan vaaleat hiukset aivan sotkussa. Katie nauroi nähdessään hiustensa sekavuuden ja tarttui harjaan. Hiukset olivat hetken päästä sileät. Katie veti päälleen keltaisen paidan, jossa luki mustalla tekstillä: I am witch. Ja farkut. Kesäloma oli lopuillaan ja Katie halusi nauttia viimeisistä lämpimistä päivistä. Katie juoksi alakertaan, jossa hänen äitinsä oli. Katie oli tullut ulkonäkönsä suhteen hyvin paljon Jess Haffleyhin. Hänen äidillään oli samanlaiset kasvonpiirteet ja hiukset kuin Katiella vain silmät olivat ruskeat. Jess näytti hyvin hermostuneelta ja kalpealta. Hän ei ollut laittanut aamiaista.
"Huomenta, Katie. Käy istumaan", Katien äiti sanoi. Katie aavisti pahaa. Aina kun äiti aloitti noin niin jotakin pahaa oli tulossa.
"Minä olen päättänyt että nyt on aika kertoa totuus isästäsi", Jess sanoi pudottaen pommin. Katien ajatukset alkoivat vinhata nopeasti. Saisiko hän vihdoin tietää kuka hänen isänsä oli? Katielta oli salattu se jo vuosia. Hänen äitinsä oli sanonut että Katie saa tietää kun on tarpeeksi vanha ja kun Katie oli kysynyt syytä tähän hänen äitinsä oli vain sanonut että senkin Katie saisi tietää vanhempana. Ja nyt äiti aikoisi kertoa hänelle. Katie nyökkäsi vastaukseksi Jessille.
"16 vuotta sitten pääsin koulusta ja aloin seurustelemaan. Mies oli mitä ihanin, me menimme naimisiin melkein samaan aikaan kuin ystäväni Lily Evans James Potterin kanssa", Jess aloitti, mutta Katie keskeytti.
"James Potter? Onko hän Harry Potterin isä?" Katie kysyi. Jess nyökkäsi.
"Kyllä on ja Lily Potter Harry Potterin äiti. No niin. Pian sen jälkeen kun olimme menneet naimisiin sain tietää että olin raskaana ja että Lily oli myös. Olimme aivan innoissamme ja minä sain sinut ja Lily Harryn. Miehemme oli parhaita ystäviä keskenään, mutta sittenhän tapahtui se traaginen murha. Lily ja James murhattiin, mutta Harry Potter jäi eloon", Jess huokasi kyyneleet silmissään.
"Kerro jo isäni nimi!" Katie hoputti.
"Hän on... Sirius Musta", Jess sanoi. Katien sisuksia kylmäsi. Sirius Musta... paha velhomaailman rikollinen oli hänen isänsä!
"Ja ennen kuin alat syyttämään häntä minä näytän sinulle erään muiston, joka on erään jästinaisen, joka näki totuuden", Jess sanoi ja meni lukitulle kaapille. Hän otti sieltä riimuilla koristellun pienen maljan. Katie oli lukenut riimuja vuoden ja hän sai selvää riimuista. Siinä luki: "Ajatuseula sä muistos joka tahdot nähdä niin tähän altaaseen jämähdä"
"Sinun jälkeesi. Paina kasvosi tuohon aineeseen", Jess neuvoi ja Katie veti henkeä ja upotti päänsä aineeseen. Koko huone meni nurin ja Katie putosi pimeyteen. Katie huomasi pimeyden häviävän ja jästikadun tulevan tilalle. Siellä oli kaksi miestä. Toinen osoitti toista taikasauvalla. Jess tuli silloin hänen vierelleen kun pienikokoisempi mies huudahti:
"James ja Lily! Sirius, kuinka sinä saatoit?"
Katie huomasi että miehellä oli selkänsä takana taikasauva. Sauva heilahti ja puoli katua räjähti. Räjähdyksen keskellä Katie pinnisteli nähdäkseen mitä Sirius teki. Sirius heilautti sauvaansa ja valo välähti. Toisen miehen tilalla oli verinen kaapu ja Katie huomasi yhden sormen. Sirius alkoi nauramaan. Sitten Katie tunsi jalkojensa nousevan ja tömähtävän tuttuun keittiöön.
"Sirius ei murhannut niitä 13 jästiä!" Katie huudahti kun Jess oli hänen vieressään.
"Aivan niin. Yritin vapauttaa Siriuksen tällä muistolla ja kun he pyysivät tätä jästinaista todistamaan..." Jess pudisti surullisena päätään.
"Mitä tapahtui?" Katie kysyi.
"Hän kuoli", Jess vastasi.
"Ai. Miksi Sirius tappoi tuon pienen miehen?" Katie kysyi.
"En oikeastaan tiedä. Sirius oli niin raivoissaan ettei sanonut minulle muuta kuin että: - Kostan Lilyn ja Jamesin puolesta. Se petturi..." Jess sanoi.
"Petturi?" Katie kysyi.
"Niin. Hän tarkoitti Peter Piskulainia. Hän kai petti jotenkin Lilyn ja Jamesin. Yritä ymmärtää, Katie. James ja Lily olivat Siriukselle hyvin tärkeitä ihmisiä. James oli hänelle kuin veli. Kai sinä kostaisit jos joku läheisesi veisi vaikka Kellyn", Jess sanoi. Katie värähti. Ajatus Kellyn menettämisestä ei ollut mieluisa. Kelly oli hänelle kuin sisko. He jakoivat kaikki salaisuudet keskenään ja olivat todella läheiset.
"Totta. Minä kostaisin", Katie myönsi ja hänen syytöksensä tuntuivat menettävän voimansa. Katie ei huutanut useinkaan paitsi tietysti äidilleen joskus aivan kuin kaikki nuoret, mutta Katie ei ollut pitkävihainen ja katkera. Jos hän oli riidoissa hän halusi melkein heti sopia sen. Katie oli erittäin sosiaalinen ja puhelias, hän kaipasi melkein aina juttuseuraa ja kun hän pääsi vauhtiin ei puhumisesta meinannut tulla loppua varsinkin Kellyn kanssa.
"Nyt kun tiedät totuuden niin haluan kysyä yhden asian. Vihaatko sinä minua nyt kun en kertonut aikaisemmin?" Jess kysyi hermostuneena. Katie pudisti päätään hymyillen.
"Ei, en vihaa. Olet maailman paras äiti", Katie sanoi ja halasi äitiään, joka vastasi helpottuneena halaukseen ja alkoi sitten valmistaa aamiaista. Katie otti pari leipää ja lasin mehua. Hän päätti mennä kuistille syömään, mutta Jess pysäytti hänet.
"Muista ettet saa kertoa kenellekään tästä", Jess sanoi ankarasti.
"Enkö edes Kellylle?" Katie kysyi ahdistuneena. Hän ei pitänyt salaisuuksista. Niistä oli aina pakko puhua jollekin ja Katie kertoi niistä Kellylle aina. Jess mietti hetken ennen kuin vastasi epäröiden.
"Voit kertoa hänelle jos vannotat hänet ettei hän saa kertoa kenellekään siitä", Jess sanoi vakavana ja Katie nyökkäsi helpottuneena. Sitten hän lähti ulos ja antoi paahtavan auringon lämmittää itseään.
"Missä minun isäni on nyt?" Katie kuiskasi tuulelle. Tuuli ei vastannut vaan kuljetti pilviä auringon eteen.
Katie istui myöhemmin illalla sängyssään jalat ristissä. Hänellä oli sekava olo päivän tapahtumista. Katie pomppasi äkkiä peilin eteen. Hän katsoi silmiään, jotka olivat oikeastaan kauniit. Äiti oli sanonut että heillä oli tismaalleen samanlaiset silmät. Katien silmät olivat kuin upottava meri. Katie hymyili ja peilikuva hymyili myös. Nalle pyjamassaan Katie heittäytyi sängylle ja sammutti pikkuvalon ja vaipui unien syvään maailmaan. Seuraavana päivänä hän pääsisi taas Tylypahkaan.
Katie avasi silmänsä ja näki auringon paistavan ikkunasta suoraan hänen kasvoihinsa. Katie nosti päätään ja katsoi kelloa. Se näytti puoli yhdeksää. Katie nousi seisomaan hiukan hoiperrellen ja katsoi valmista matka-arkkuaan, jonka hän oli eilen pakannut. Katie puki päällensä farkkuhameen ja punaisen topin. Hän laittoi hiuksensa sivujakaukselle ja harjasi ne. Katie otti taikasauvansa yöpöydältä ja laittoi sen takataskuunsa. Sitten Katie laittoi hiukan ripsiväriä ja huulikiiltoa, mutta muuten Katie ei meikannut itseään. Sitten hän lähti alakertaan, jossa tuoksui kahvi. Katie joi kahvia maidon ja sokerin kanssa ja otti myös leipää. Jess ei ollut keittiössä vaan ulkona juoruamassa matami Wildenin kanssa. Matami Wilden oli iäkäs pikkuinen ja ystävällinen noita, joka tiesi kaikenlaista mehukasta kerrottavaa. Hän oli oikea juorukello. Katien äiti pysyi hänen avullaan hyvin perillä naapurin asioista. Katie pudisti hymyillen päätään ja joi kahvia samalla ottaen päivän profeetan pöydältä. Ehkä siellä olisi uutisia huispauskisoista. Katie ei ollut päässyt huispauskisoihin, sillä liput olivat olleet liian kalliita eikä äiti olisi ehtinyt häntä viemäänkään sinne. Katie oli purskauttaa kahvit suustaan kun hän näki otsikon:
KAUHUA HUISPAUSKISOISSA!
Eilen illalla puoli kahden aikaan yöllä huispauksen mm-kisan leirintäalueelle sattui erittäin vakavaa jästien kiusaamista. Jästiperhettä kiusattiin leijuttamalla heitä ilmaan ja riepottelemalla heitä. Syyllisiä ei saatu kiinni, koska pimeän piirto leimahti juuri silloin taivaalle ja häiriköt pakenivat, juuri kun ministeriö olisi voinut paljastaa heidät. Pimeän piirto on aina tulkittu tiedät-kai-kenen merkiksi ja piirtoa ei voi kukaan muu kuin itse tiedät-kai-kuka ja hänen kuolonsyöjänsä loitsia. Pimeän piirto nähtiin viimeksi kolmetoista vuotta sitten ja tämä voi olla merkki tiedät-kai-kenen uudelleen noususta. Piirron tekeminen on vakava rikos eikä ministeriön velhot ja noidat saaneet syyllistä kiinni. Lisää sivulla 7 ja Rita Luodikon juttu sivulla 3.
Katie tunsi olonsa tyhjäksi. Hänen äitinsä oli kertonut pimeän piirrosta kun hän oli löytänyt sellaisen yhdestä kirjasta 9 vuotiaana. Jess oli kertonut että se oli tiedät-kai-kenen merkki ja kuinka hirveä enne se oli. Pimeän piirto merkitsi aina sitä että joku on kuollut. Katie ymmärsi heti miksi ihmiset olivat hätääntyneet piirron näkemisestä. Sitten Katie huolestui. Julia ja Cecilia olivat sanoneet menneensä kisoihin. Olivatko he kunnossa? Toivottavasti, mutta tänäänhän se selviäisi. Katie ei pystynyt enää olemaan paikallaan. Hän kierteli talossa ja väänteli käsiään huolestuneena. Olisi hirveää jos Julialle ja Cecilialle olisi sattunut jotain. Cecilia oli Katien kolmas hyvä ystävä. He olivat tutustuneet ensimmäisenä vuonna, vaikka aluksi näytti siltä että Cecilia oli liian ylpeä ollakseen heidän kanssaan, mutta vähitellen ystävyys oli alkanut kehittyä ja nyt heillä kaikilla oli lujat ystävyyssuhteet. Katie nappasi nopeasti päivän profeetan ja MeNoidat lehden pöydältä. Se oli juorulehti ja Kellyn ja Katien suosikki. He tiesivät aina uusimmat juorut ja onnettomuudet. Julia ja Cecilia lukivat toista lehteä ja he puhuivat siitä paljon. Siinä me jakauduimme erillimme. Olemme kaikki toki läheisiä ja ikuisia ystäviä, mutta minulle Kelly on kaikkein lähin. Se vain menee niin. Ei siihen mitään muuta syytä ollut. Katie katsoi kelloa, joka näytti kymmentä. Kohta voisi jo alkaa lähtemään, sillä ei olisi kivaa myöhästyä. Jess tuli sisälle ja Katie riensi häntä vastaan päivän profeetta tiukasti kädessään.
"Äiti, minä pelkään että Julialle ja Cecilialle on voinut sattua jotain", Katie sanoi. Jess hymyili rohkaisevasti.
"Kyllä he ovat varmasti kunnossa", Jess sanoi ottaen Katien halaukseen.
"Lehdessä sanotaan että kukaan ei vahingoittunut vakavasti, mutta mistä me voimme tietää että he eivät ole vahingoittuneet?" Katie kysyi hengittäen äitinsä vanilijaista tuoksua.
"Emme me tiedäkään, mutta minulla on vankka aavistus että he ovat kunnossa. Nyt meidän täytyy lähteä. Haen matka-arkkusi", Jess sanoi ja lähti yläkertaan. Katie otti pusakan naulakosta ja laittoi sen vyötäisilleen. Pian Jess tuli leijuttaen Katien matka-arkkua ja Katie tunsi onnen leimahtavan sisällään. Hän oli menossa taas Tylypahkaan. Kello oli jo puoli yksitoista kun Jess ja Katie pääsivät autoon. He ajoivat aika nopeasti ja pian olivat juna-asemalla. Kello oli kymmentä vaille. Katie pomppasi autosta nopeasti kissansa kanssa, joka oli korissa. Kissan hän oli saanut toisena vuotenaan suloisena pentuna. Kissa oli mustavalkoinen, vihreäsilmäinen ja pehmeäturkkinen kissa. Sen nimi oli Sofia. Sofia tarkkaili valppaasti asemalla olevia ihmisiä. Sen luonne oli vähän omalaatuinen. Valpas, ärhäkkä, mutta hellä Katielle ja se teki mitä vain jos Katie käski. Se ei totellut ketään muuta. Se oli ylväs kissa ja Jess aluksi epäili sopisiko Sofia Katielle, mutta epäily oli ollut turha. Katie ja Sofia olivat tarkoitettu toisilleen. Katie katsoi hymyillen Sofiaa ja hänen äitinsä raahasi matka-arkkua kärryihin. Katie laittoi korin kärryn päälle ja he juoksivat oikealle puomille. Katie otti vauhtia ja juoksi puomia kohti. Se näytti niin kiinteältä. Katie sulki silmänsä, mutta ei tuntenut kovaa seinää vaan kuuli ihmisten pulinaa. Katie aukaisi silmänsä ja näki helakanpunaisen junan edessään. Katie hymyili onnellisena ja kuiskasi Sofialle:
"Pian nähdään Kelly ja muut ja päästään Tylypahkaan!" Sofia naukaisi ja raapi korin reunoja. Jessin äiti auttoi Katieta nostamaan matka-arkkunsa junaan, ja sitten Katie halasi äitiään.
"Heippa nyt sitten. tästä tulee taatusti hauska vuosi. Kirjoitan sitten perillä", Katie sanoi kun halaus oli päättynyt.
"Niin teille tulee tavattoman mielenkiintoinen vuosi. Olisinpa minä koulussa nyt", Jess sanoi haikeana. Katie kurtisti kulmiaan.
"Äiti! Mitä tänä vuonna tapahtuu? Äiti! Kerro nopeasti!" Katie pyysi.
"Näet sen sitten! Hyvää lukuvuotta!" Jess huusi. Katie nousi junaan ihmeissään, mutta vilkutti äidilleen kuitenkin.
"Mistä äiti oikein puhui?" Katie kysyi ääneen Sofialta, joka maukaisi. Katie hymyili, mutta hymy hyytyi hitusen kun Katie lähti raahaamaan painavaa matka-arkkua ja tähyili vaunuosastoihin näkyisikö hänen ystäviään. Katie oli aivan unelmissaan, joten hän säikähti kun joku huusi häntä nimeltä.
"KATIE!" kiljaisi joku hänen takaansa. Katie käännähti ja näki parhaan ystävänsä Kellyn juoksemassa häntä kohti. Sitten hän tunsi henkensä salpautuvan kun Kelly halasi häntä niin lujaa.
"Minulla on kauhea ikävä sinua! Ajatella Kreikassa koko loma eikä me voitu tavata! Onneksi pöllöt ovat sentään olemassa!" Kelly sanoi rutistaen yhä Katieta.
"Kelly, hellitä vähän. On minustakin todella kivaa nähdä sinua, mutta älä kurista minua", Katie sanoi hymyillen ja tarkasteli Kellyä. Kelly oli luopunut silmälaseista toisella luokalla, sillä hän ei ollut enää jaksanut pitää niitä. Kellyn paksu ruskea tukka lainehti hänen olkapäillään. Sinivihreät silmät tarkkailivat Katieta.
"Tule meidän vaunu-osastoon niin saat kertoa kaiken lomastasi", Kelly sanoi ja lähti vetämään Katieta eteenpäin. Matkalla Katie näki vilauksen Harry Potterista, joka istui vaunuosastossa kahden ystävänsä kanssa. Harry Potter katsoi hetken häntä ja Katie tunsi punastuvansa. Kelly veti hänet viereiseen vaunuostoon. Siellä istuivat Julia ja Cecilia uusin iltanoita käsissään, mutta he lopettivat heti kun Katie tuli. Molemmat nousivat ylös ja rutistivat Katieta. Katie hymyili onnellisesti.
"Kertokaa te ensin mitä olette tehneet lomallanne", Katie sanoi. Cecilia aloitti oman lomansa, joka oli täynnä amerikkalaisia poikia, lentopalloa ja harmillisia jäähyväisiä. Cecilia oli viettänyt lomansa amerikassa ja tavannut siellä ihania poikia tietysti. Julian loma oli ollut aika pitkäveteinen ja hän oli monesti ollut Katien kanssa rannalla. Julialla ja Cecilialla oli molemmilla pöllöt. Julialla oli suloinen viirupöllö . Katie aukaisi Sofian korin ja Sofia hyppäsi heti ulos ja venytteli. Sitten se tassutteli vähän ympäriinsä. Lopulta se hyppäsi Katien syliin. Katie silitti sitä toisella kädellään ja toisella kädellä hän rapsutti Sofiaa leuan alta. Sofia nautti tästä kaikin siemauksin, mutta sitten se pomppasi ja raapi vaunu-osaston ovea. Kelly liu'utti sen auki ja Sofia pomppasi heti ulos. Katie meni nopeasti perässä. Sofia meni siihen vaunuosastoon missä oli Harry Potter ja hänen ystävänsä. Katie keräsi rohkeutensa ja meni perässä. Sofia oli asettunut Harry Potterin eteen ja tuijotti tätä. Harry tuijotti kissaa häkeltyneenä.
"Anteeksi. Kissani pääsi minulta karkuun. Sofia tänne!" Katie komensi ja Sofia tuli, mutta oranssi iso kissa esti sen pääsyn ja sähisi sille. Katie ei halunnut Sofian kamppailevan. Sen sijaan hän kääntyi oranssin kissan puoleen ja sanoi:
"Jätä minun kissani rauhaan!" Oranssi kissa perääntyi ihmeen kaupalla ja meni ruskeahiuksisen tytön syliin. Katie tuijotti ihmeissään kissaa. Se oli totellut häntä. Kaikki vaunu-osastossa tuijottivat häntä. Katie otti Sofian syliinsä.
"Öh... Minä tästä lähdenkin", Katie sanoi ja lähti nolona pois, mutta sitten hän kuuli jotain mikä sai hänet käytävässä pysähtymään.
"Oletko kuullut Siriuksesta mitään, Harry?" kysyi tytön ääni. Katie käännähti ja kuunteli tarkasti.
"Olen ja hänellä tuntuu menevän oikein hyvin. Azkabanin jälkeen tuntuu varmasti hyvältä nauttia vapaudesta", Harry Potter vastasi. Katie ei enää epäillyt henkilöä. Kyseessä oli hänen isänsä. Järkytys oli suuri. Mistä Harry Potter tunsi hänen isänsä. Katie jäi kuuntelemaan lisää.
"Sinä olisit halunnut muuttaa hänen kanssaan silloin etkö olisikin? Kyllä minäkin olisin halunnut muuttaa oman kummisetäni luokse siinä tilanteessa", tytön ääni sanoi. Katie rämähti lattialle. Hän oli kompastunut järkyttyessään pieneen koloon junan lattiassa. Vaunuosaston ovi rämähti auki ja sieltä tuijotti kolme silmäparia. Katie mietti kuumeisesti mitä tekisi. Kelly, Julia ja Cecilia katsoivat Katieta omasta vaunu-osastostaan. Kelly tuli auttamaan Katien ylös. Harry Potterin punatukkainen ystävä nimi taisi olla Ron Weasley astui Katieta kohti. Sofia asettui Katien eteen ja sähisi vaikuttavasti. Ron Weasley perääntyi hiukan, mutta sanoi Katielle:
"Salakuuntelitko sinä meitä?" Ron Weasley kysyi. Katie mietti kuumeisesti ja päätti valehdella. Hän puisteli vaatteitaan ja katsoi hämmästyneenä Ronia.
"Miksi minä haluaisin salakuunnella teitä? Minä halusin vain mennä ostamaan herkkuja matamilta, sillä hän on tulossa tänne, mutta sitten jalkani tarrautui tuohon koloon ja minä kaaduin. Olen pahoillani jos aiheutin häiriötä. Kelly tulethan minun mukaani ostamaan suklaasammakoita ja noidankattilaleivoksia. Voimme tuoda teillekin, Cecilia ja Julia", Katie sanoi hymyillen herttaisesti ja veti Kellyn mukaansa. Sofia ei suostunut menemään Julian ja Cecilian kanssa takaisin vaunuosastoon vaan asteli arvokkaasti Katien perässä.
"Salakuuntelitko sinä heitä?" Kelly kysyi kun he lähestyivät makeisia myyvää noitaa.
"Joo", Katie vastasi hiukan kimeämmällä äänellä kuin tavallisesti.
"Miksi ihmeessä?" Kelly kysyi heti.
"Minulla on salaisuus", Katie sanoi ja osti pussillisen suklaasammakoita ja kurpitsaleivoksia.
"Kerrotko sen minulle?" Kelly kysyi äänessään hiukan epävarmuutta.
"Kerron, mutta muille ei saa ehdottomasti kertoa. Ei kenellekään, koskaan", Katie painotti sormi pystyssä. Kelly tajusi heti että kyseessä oli vakava asia. Hän hiljeni.
"Enkä kerro ennen kuin Tylypahkassa", Katie lisäsi vielä kun he lähtivät takaisin vaunuosastoille päin. Kelly nyökkäsi ja häntä jännitti hiukan. Mikä olisi noin tärkeää että sitä kukaan muu ei saisi tietää? Kelly tunsi itsensä tärkeäksi. Kun he tulivat vaunuosastoon kädet täynnä herkkuja niin Cecilia ja Julia ottivat heti oman omaisuutensa. Ulkopuolinen voisi tulkita sen ehdottomasti ahneudeksi, mutta Katie tiesi että hänen ystävänsä eivät olleet ahneita eivätkä itserakkaita. Cecilialla oli vain hyvä itsetunto ja hänen sydämensä oli puhdasta kultaa. Julia taas oli aika itsevarma ja hän oli aika suurisuinen, mutta hän osasi pelata luihuisten kanssa ja haukkua heitä. Juliallakin oli hyvä sydän. Kelly taas oli pirteä ja innostava ehkä joskus jopa liian innostava. Hän oli Katielle kuin sisko. He olivat kuin kaksosia ja joskus he pystyivät sanomaan asioita yhtä aikaa tai täydentämään toistensa lauseita. Kelly osasi myös suuttuakin ja silloin hän ei ollut mukavaa seuraa. Sillä silloin kun Kelly suuttui hänestä tuli oikea tiikeri. Esimerkiksi silloin kuin yksi luihuinen oli sanonut Katieta verenpetturiksi niin Kelly oli marssinut luihuisen eteen ja motannut hänelle hienon mustan silmän. Silloin olivat luihuiset nähneet että kyllä puuskupuheissakin on ytyä. Käytävällä olleet olivat hurranneet Kellylle ja Katie oli ollut iloinen että Kelly oli puolustanut hänen kunniaansa. Cecilia ei varsinaisesti suuttunut, mutta hänen murhaava katseensa oli niin tehokas ettei Cecilian tarvinnut käyttää nyrkkejä. Julia suuttui aika helposti, mutta muut kolme olivat jo tottuneet siihen. Katiesta oli kuitenkin inhottavaa riidellä, joten hän antoi Cecilian murhaavien katseiden tehdä työnsä ja katsoa kun Julia rauhoittui.
"On jo pimeä. Vaihdetaan kaavut", Cecilia sanoi ja heitti Iltanoidan syrjään. He vaihtoivat kaavut, jossa komeilivat puuskupuhien merkit. Katie arveli että muut tuvat pitivät puuskupuh-tupaa huonompana kuin muiden tuvat, mutta Helga Puuskupuh halusi että kaikki saivat oppia, joten hän oli ollut todella jalo kun oli ottanut keitä muut eivät olleet huolineet ja kyllä puuskupuhistakin oli kasvanut merkittäviä velhoja.
"Ihanaa olla taas Tylypahkassa", Kelly sanoi ja katseli ulos junan ikkunasta.
"Niin on. Oletteko kuulleet siitä?" Julia kysyi innoissaan.
"Mistä?" Cecilia kysyi.
"Minun vanhempani sanoivat että jotain erikoista tapahtuu Tylypahkassa tänä vuonna", Julia sanoi.
"Minun äitinikin sanoi niin", Katie muisti.
"Niin minunkin", Cecilia sanoi.
"Minulle ei sanottu mitään", Kelly sanoi hiukan happamasti.
"Mitäköhän se on?" Katie kysyi.
"Ei aavistustakaan. toivottavasti jotain kivaa", Julia sanoi.
"Hei me ollaan perillä!" Cecilia huudahti ikkunan luota. Totta, juna oli alkanut hidastamaan vauhtiaan. Katie laittoi kiireesti Sofian koriin ja otti matka-arkkunsa matkatavaratelineeltä. He lähtivät käytäviä pitkin ulos junasta. He varasivat kiireesti omat vaununsa, koska ulkona satoi kaatamalla ja he olivat jo märkiä kun pääsivät vaunuun. Vaunut lähtivät kohti Tylypahkaa.
A/N: Eka luku oli sellaista esittelyä.
