Hyvästi (Batman fanfiction, Dick)

[Omppuli]

Nimi: Hyvästi

Ikäraja: S

Tyylilaji: Angst ja jotain

Kirjoittaja: Omppuli

Inspiraation lähde: Tänään mesessä tuskailin Sipille, kuinka olen kadottanut inspikseni ja hän sitten neuvoi minua kuuntelemaan hyviä kappaleita. No tietenkään ei minulla ollut mielessä mitään hyvää ja kysyin Sipiltä voisiko hän laittaa minulle joitakin kappaleita. Sip teki niin ja yhdestä kappaleesta sain sitten inspiksen! Kiitos aivan hirrrrmuisesti, Sip! <3 *rutistushali*

Tämä siis kertoo Dick Graysonin lähdöstä Brucen luota. Hänen on aika aikuistua ja lähteä Teinititaanien johtoon. Dick Grayson oli alkuperäinen Robin, nykyään hän on sankari Nightwing, eli Yösiipi, joka on avassanikin ja myös päässyt allekirjoitukseeni. Tämä voi olla hiukan sekava, mutta jos tiedätte keitä ovat Batman ja Robin niin pärjäätte kyllä niillä tiedoilla.
P.S Kirjoitusvirheitä voi olla.

Hyvästi

Sadepisarat valuivat hiuksiltani poskille ja valuivat siitä sitten maahan jättäen kasvoilleni vesivanan. Pisarat läiskyivät maahan muodostaen sävelmiä. Minä kuuntelin sävelmää silmät suljettuina.

Tälläisiä hetkiä ei tullut montaa elämässä ja silloin kun niitä tuli, piti niistä nauttia, kuten minä nyt.

Sade puhdisti. Sen minä olin oppinut. Se viilensi kuumat poskeni, ja piilotti kyyneleeni muiden pisaroiden joukkoon, mutta suruani se ei poistanut.

Mikään ei poistanut sitä, paitsi aika. Mutta tällä hetkellä se mateli eikä auttanut minua. Sade kasteli vaatteeni ja teki niistä raskaat. Mieleni teki vaipua maahan ja huutaa. En kuitenkaan tehnyt sitä.

En tajunnutkaan miten vaikeaa tämä olisi. Lähteminen. En tajunnut miten tärkeä hän kuitenkin oli ollut minulle. Oli vieläkin. Vetäisin väristen henkeä ja katsoin jo kaukana olevaa kartanoa.

Uudet kyyneleet valuivat poskilleni, kun vain ajattelinkin heitä. Kaksistaan tuolla sisällä. Minä kaipasin heitä jo nyt. En kieltänyt sitä, koska se oli turhaa. Olisin kiduttanut itseäni vain lisää.

Olinko minä merkinnyt hänelle mitään? Koskiko tämä yhtä paljon häneen kuin minuun? Koski. Vastasin näin, koska tiesin asian olevan niin. Me olimme olleet yhtä. Kaksikko, jonkalaista meistä ei tulisi enää koskaan olemaan. Hymyilin muistolle ja katsoin silmät kirveltäen kartanoa.

Vanhempieni kuoleman jälkeen Bruce otti minut luokseen. En koskaan voisi kiittää häntä kylliksi. Hän on hyvä, vaikka joskus hän ei siltä vaikuttaisikaan. Bruce on hyvä mies.

Muistin myös kuinka Bruce oli vienyt minut huvipuistoon. Meillä oli ollut hurjan hauskaa. Muistin, kuinka pakotin hänet vuoristorataan. Hän oli ollut aivan vihreä, kun olimme päässeet pois. Me voitimme lisäksi palkinnon. Parhaat tiimipelaajat. Meidän piti suorittaa tehtäviä ja lopuksi menimme pulmataloon, jossa ratkaisimme pulmia. Muistan kuinka seisoin hänen vieressään ja kohotin palkinnon korkealle pääni päälle. Meistä otettiin valokuva. Bruce sai pitää valokuvan ja palkinnon.

Kotimatkalla, kun Bruce kyyditsi meidät kotiin pyörällä. Minä istuin hänen edessään. Sitten alkoi sataa. Ihan kuin nytkin ja kumi puhkesi pyörästä. Jouduimme pysähtymään ja hän melkein kirosi, mutta hillitsi itsensä kuitenkin. Sitten Bruce liukastui ja kaatui mutaiseen maahan. Katsoin hetken pöllästynyttä miljadööriä, joka istui liejuisessa maassa. Johtuikohan se hattarasta vai mistä, mutta silloin repesin totaalisesti. Taivuin kaksinkerroin ja nauroin. Mahaani sattui nauramisesta. Hän hymyili vinosti ja veti sitten minutkin maahan.
"Hei!" huudahdin yllättyneenä ja läiskähdin märkään ja mutaiseen maahan. Oli Brucen vuoro nauraa. En kuitenkaan jättänyt sitä siihen. Heitin mutapaakun Brucea päin ja hetkessä olikin käynnissä hurja mutasota.

"Okei, okei! Ashelepo!" minä huudahdin hetken päästä suu täynnä kuraa ja rojahdin väsyneenä maahan. Hän hymyili mutaisena ja tiesin olevani aivan yhtä mutainen. Hän nousi seisomaan. Katsoin suurta ruskeaa hahmoa yläpuolellani. Hän veti minutkin ylös. Lots kuului kun kura vaatteistani tippui.
"Alfred tykkää taatusti!" minä sanoin ja hän naurahti.
"Hänen ilmeensä on taatusti näkemisen arvoinen", Bruce sanoi ja pörrötti mutaisia hiuksiani. Minä hymyilin leveästi ja hän otti pyörän ja lähti taluttumaan sitä kartanoa päin. Minä kävelin hänen vierellään mutaisena, mutta hyvin onnellisena. Ja Alfredin ilme oli tosiaan näkemisen arvoinen!

Hymyilin leveästi muistolle ja niiskaisin. Katsoin moottoripyörääni, joka nojasi polveani vasten. Katsahdin viimeisen kerran kartanoa.
"Kiitos Bruce. Kiitos kaikesta", kuiskasin ja laitoin kypärän päähäni. Sade ropisi yhä hiljaisena ja tyynenä maahan samalla kun käynnistin moottoripyöräni ja ajoin pois. Pois lapsuuteni luota, pois Brucen luota.

Hyvästi, Bruce.

[Sieppeli]

Älä vain sano että se kappale oli se Stand in the rain? Koska kuuntelin sitä juuri äsken itse ja minusta se sopi tähän hienosti! Ihanaa, että olin avuksi <3

Tämä oli koko tarina aivan ihana. Oli hyvin lähellä etten ruvennut itkemään, olit kuvaillut sen ihanasti. Minulle vain jäi kaksi kysymystä; Teinititaanit ja kuinka vanha Dick oli kun hän saapui Brucen luokse? Koska minä kun elän tätä elokuva-aikaa niin kuulosti erittäin oudolta nähdä se Robin mihin olen elokuvissa tottunut raahaamaan Brucea vuoristorataan tai leikkimässä mudalla.
Ja tietenkään minä en niitä kirjoitusvirheitä löytänyt. Oli siis todellakin aivan ihana ja Dickin tunteet oli tuotu hyvin esiin. Ja mukavan lyhyt! Kiitos näkemiin, lähden tästä piiloon ettet syö minua O.O

[Siilinpiikki]

No minäkin olen nähnyt vain joitain teinititaaneja ulkomailla, mutta tulipahan taas yleissivistystä hieman.

Lähtökohdat ovat varmaan monelle tutut, toisen jättäminen ja niin edelleen. Käsittelit kuitenkin ajatuksia hyvin, liikkuivat loogisesti. Tietenkin mieli voi kiemurrella miten sattuu, mutta noin yksinkertaisestikin se hyvin menee (ajatusmaailmat ovat hämäriä..). Tuollaisia kohtauksia ei ole hyväkään lähteä venyttämään, joten tuollainen kuvaus on minunkin mieleen. Tietenkin tässä vielä herää kysymys, onko tämä teennäistä, sen takia olisi siis hyvä tietää yleiskuva (juu, supersankari parina heidät tiesinkin). No olit minun kaltaisellekin myös huomioinut selittämällä tätä pohjaa, joten se ei hyppinyt tyhjän päälläkään .

[Omppuli]

Kiitos kommenteista te kaksi. En odottanut saavani ainuttakaan, tai no ehkä yhden.

Sieppeli: Kyllä se oli Stand in the rain! Ja Dick oli 8-vuotias, kun hänen vanhempansa kuolivat ja Bruce otti hänet luokseen. Tarkoitatko mitä Teinititaanit tarkoittaa? Teinititaanit on ryhmä, joka koostuu supersankareiden apulaisista. Eli siinä pääsee sidekickit pääosaan. Vanhoihin teinititaaneihin kuului mm. Robin I (juuri tämä samainen poika, josta ficcini kertoo), Ihmetyttö I, Salamapoika, Vesipoika ja Speedy. Ja wikipedia sitten kertoo paremmin kuin minä.

Oli hyvin lähellä etten ruvennut itkemään, olit kuvaillut sen ihanasti

Ihanko totta? Ehkä liittoilet. Kiitos kuitenkin!

Siilinpiikki: Minä en ole nähnyt Teinititaaneja missään, paitsi sitä animaatiota youtubessa parin jakson verran, mutta kuitemkin vannoutuneena Robin-fanina olen etsinyt tästäkin ryhmästä tietoa. Minä en ole kovin hyvä kuvaamaan monimutkaisesti mielen mysteereitä, joten liikun mieluummin yksinkertaisesti asiasta toiseen. Teennäistä? No en missään nimessä kirjoittanut tätä teennäisellä mielellä. Itsekin meinasin (kappaleesta johtuen) itkeä, kun ajattelin sitä lähtöä ja koko tarinan olenkin lukenut netistä ja sarjakuvapätkistä. Oli se vaan niin surullista. Itse en yllä siihen tasoon, mutta jotain sentään raapustin kun oli sellainen olo.

Kiitos molemmille ja kiva, että piditte. Ehkä kirjoitan lisää, jos ideoita tulee.

[Siilinpiikki]

No en missään nimessä kirjoittanut tätä teennäisellä mielellä. Itsekin meinasin (kappaleesta johtuen) itkeä, kun ajattelin sitä lähtöä ja koko tarinan olenkin lukenut netistä ja sarjakuvapätkistä.

No sitten se ei voi olla . No ei niitä ajatuksia kannata venytellä, kuten sanoin.

//Hmm, pitäisikö kuunella se kappale?
//Juu, sopii se siihen (tietenkään en kuunellut sitten oikeaa ).