Animorphs-jatkotarina, jossa myös sinä olet mukana

[Zenzibar]

Kira ei uskonut Natia, ja arveli tämän havittelevan Gustaffsonia. Siinähän yrittää, Kira ajatteli, Gus on minun!
Lopulta muut palasivat yksitellen metsästämästä. Zenzibar ja Omppuli puuttuivat.
"Missä Zenz ja Omppuli ovat?" Nat kysyi.
Sieppeli kohautti olkiaan. "Röyh. En minä vain tiedä."
Kira virnisti tietäväisesti, mutta lupauksensa mukaisesti piti suunsa kiinni.

Zenzibar mutusti ruohoa kaikessa rauhassa, kun yhtäkkiä susi hypähti hänen viereensä. Zenzibar oli jo aikeissa nousta siivilleen, kunnes huomasi, että Susi olekin Omppuli.
Omppuli heilutti häntäänsä ja nuolaisi Zenzibaria jalasta. Hevonen hirnahti ja tönäisi sutta varovasti, leikillisesti.
Susi irvisti ja näykkäsi valkoista hevosta.
Zenzibar muuttui takaisin ihmiseksi, Omppuli teki samoin.
"Hei."
"Hei."
"Joko sinä söit?" Zenzibar kysyi ja silmäili Omppulia.
Omppuli nyökkäsi. "Jo. Keskeytinkö sinut?"
Zenzibar pudisti päätään. "Olin juuri lopettelemassa."
Omppuli nojautui lähemmäs Zenzibaria. Hedän huulensa melkein koskettivat toisiaan...
Yhtäkkiä jostain kaukaa kuului vertahyytävä kirkaisu, joka erotti omppulin ja Zenzibarin toisistaan. He katsahtivat nopeasti toisiaan ja muuttuivat taas eläimiksi.
"Voi ei."

[Omppuli]

Susi ja hevonen juoksivat huutoon päin ja näkivät ne samat sudet, jotka ahdistelivat Natia, joka muuttui kuitenkin varjoksi ja lipui tiehensä. Ne kaksi sutta, jotka olivat aiemmin Omppulin kimpussa hyökkäsivät nyt yhteisvoimin tämän kimppuun ja Zenzibarin sarvi sai taas käyttöä ja hetken päästä yksi susi oli kuolleena maassa. Nyt kamppailivat vielä se yksi susi ja Omppuli. Susi puri Omppulia kaulaan. Tuskan ulvaus pääsi Omppulista ja tämä lysähti maahan veren valuessa tämän kaulalta. Vihermamba puri sutta äkkiä jalkaan ja tämä kaatui hetken päästä maahan kuolleena. Zenzibar muuttui ihmiseksi ja polvistui nopeasti suden viereen. Veri tahri hänen kätensä. Kira ojensi ensiapupakettia ja Zenzibar tarttui siihen ja alkoi etsimään jotain millä tukahduttaa verenvuoto. Pian löytyi pieni pullo, jossa oli sisällä jotakin ainetta. Zenzibar kaatoi koko sen sisällön suden kaulalle ja painoi sitten sideharson Omppulin kaulalle. Verenvuoto lakkasi ja Zenzibar etsi myös neulan, jolla neuloi Omppulin ison haavan kiinni. Susi katsoi kiitollisena Zenzibaria. Kailey, joka oli ollut jossain palasi nyt erittäin rähjäisenä.
"Ne kiväärimiehet on täällä! Se Zell myös!" Kailey huudahti. Sitten hän pyörtyi maahan. Sieppeli meni hänen luokseen.
"Häntä on ammuttu!" Sieppeli sanoi kauhuissaan. Sitten alkoi kuulua lisää ampumista.

[Gustaffsson]

"Voi ei" Sieppeli sanoi katsoen ampumisen suuntaan.
"Emme voi tehdä mitään. Lähdetään" Nat sanoi.
"Mutta Gust on vielä leirissä" Kira sanoi.
"Heillä on aseet, emme voi tehdä mitään. Mennään" Omppuli sanoi katsoen ammuskelun suuntaan. Tiheän metsikön läpi ei näkynyt mitään.
"Miksi jätitte Gustin yksin?" Zenzibar ihmetteli.
"Minä lähdin kun kuulin Natin huudon"
"Ja minä lähdin etsimään syötävää" Nat totesi.
"Antaa olla. Mennään ennenkuin he saavat meidätkin. Ottakaa Kay mukaan" Zenzibar totesi.
"En voi uskoa tätä!" Kira huusi.
"Hiljaa, he löytävät meidät" Zenzibar kuiskasi. Kira tuhahti ja muuntui lohikäärmeeksi.
"No niinpä tietenkin" Zenz mumisi kun lohikäärme liisi kohti leiriä.

[Kira]

"Gustaffsson", Kira viestitti telepaattisesti, "missä sinä olet?"
Ei kuulunut vastausta ja lohikäärme lenteli levottomana. Pian se saapuikin jo leirin luo. Alhaalla näkyi kymmeniä miehiä pyssyineen. Mutta ei Gustaffssonia. Ei missään. Lohikäärmeeltä alkoi mennä hermot ja sen toista käpälää särki sitäpaitsi kovasti.
"Hei, tuolla on yksi niistä!" eräs alhaalla olevista miehistä huusi.
"Se on se lohikäärme! toinen mies huusi ja kaikki alkoivat osoitella taivaalle.
"Gustaffsson, niiden huomio on kääntynyt minuun. Jos olet vapaana, niin pakene nyt!" Kira suorastaan huusi telepaattisesti.
"Ottakaa se kiinni!" Zellin ääni kuului ja miehet alkoivat kaivamaan kiväärejään ja suuria verkkoja.
Kira tuhahti halveksivasti.
"Sopii yrittää" Kira ajatteli.

"Onko kaikki täällä?" Omppuli kuiskasi ja huitoi ympärilleen.
"Joo"
"Autsh, yep"
"Jep"
"Eiköhän"
"Et yhtään ahtaampaa puskaa löytänyt?" Nat tuhahti ja sylki lehtiä pois suustaan.
"Olen pahoillani, tämä oli ahtain" Omppuli sanoi valitellen ja hänen vierellään oleva Zenzibar hymähti.
"Olisiko meidän nyt vain järkevintä miettiä se suunnitelma ja sitten häipyä?" Sieppeli ähkäisi.
"Joo, mitä kannatatte?" Zenzibar sanoi.

[Gustaffsson]

Kira tunsi kuinka luodit kimpoilivat vahvoista lohikäärmesuomuista ja kaarsi alaspäin. Miehet huusivat kauhusta ja juoksivat pakoon. Ainoastaan Zell ja muutama muu jäi seisomaan paikalleen. Kira laskeutui heidän viereensä ja karjaisi mahtavasti kerran. Muut paitsi Zell pyörtyivät kauhusta. Zell värähti hieman ja kaivoi esiin pistoolin. Tosin, Kira huomasi, se ei ollut tavallisen pistooli, sen pää oli hiukan samanlainen kuin lautasantenneissa. Zell tähtäsi sillä häntä ja painoi liipaisinta. Kira tunsi hirvittävää kipua ja muuntautui automaattisesti takaisin ihmiseksi.
"Mukavaa, eikö ollutkin?" Zell kysyi. Kira oli vähällä pyörtyä mutta sai itsensä pidettyä hereillä.
"Mitä... helvettiä...?" hän ähkäisi.
"Voi, ei se ollut mitään muuta kuin pientä alitajuista värähtelyä. Tosin se pakottaa animorfaagit pienen kivun mukana muuttumaan takaisin ihmisiksi" Zell selitti. Kira nousi hieman huojuen pystyyn.
"Ja nyt... ottakaa hänet mukaan" Zell sanoi. Hetken kuluttua hän katsoi ympärilleen eikä nähnyt muita kuin pari pyörtynyttä kiväärimiestä. Muut olivat juosseet karkuun.
"Helevetin perkele..." hän mutisi, ja kun hän käänsi katsettaan jokin pienen oranssin täsmäraketin kaltainen tömähti häntä vatsaan. Kira räpäytti silmiään ja tajusi että se oli kettu. Zell kirosi ja piteli vatsaansa. Kettu muuntu Gustaffssoniksi ja paukautti Zelliä päähän tämän omalla pistoolinperällään. Hän jäi makaamaan tajuttomana.
"Oletko kunnossa?" Gustaffsson kysyi katsoen yhä hieman huojuvaa Kiraa, joka kohautti olkiaan.
"Pyörryttää, heikottaa, korvissa suhisee mutta olen okei" hän sanoi. Gustaffsson tarrasi häntä olkapäästä.
"Yritetään löytää jostain hyvä ja suojainen paikka jossa voit levätä. Missä muut ovat?" hän kysyi.
"Lähtivät jo kuullessaan noiden roistojen saapuvan. Luulivat että olisi turha etsiä sinua ja että olisit k-kuollut" Kira sanoi.
"Ja sinä tietenkin päätit vaarantaa henkesi, niinkuin aina. Mutta eiköhän lähdetä. Sidotaan ensin Zell ja jätetään tänne, ei me sitä sentään metsässä kanneta mukanamme" Gustaffsson sanoi ja potkaisi Zelliä kylkeen.

"Ehkä meidän on syytä lähteä takaisin" Sieppeli mietti.
"Sitten he saavat meidätkin. Parempi vain jatkaa matkaa" Zenzibar sanoi. Sieppeli tuhahti muttei sanonut mitään.

[Kailey]

Gustaffsson ja Kira lähtivät, jättäen Zellin sidottuna jälkeensä. He suunnistivat kohti metsikköä, siihen suuntaan mihin muut olivat menneet.
"Minä lentelen vähän ja etsin heitä", Kira sanoi muuttuen lohikäärmeeksi.
"Jaksatko sinä varmasti?" Gustaffsson huolehti, mutta lohikäärme oli jo noussut ilmaan.

Kira tähyili ympärilleen ja kutsui muita telepaattisesti. Hetken päästä kuului vastaus: "Kira! Onko Gustaffsson elossa?"
"On, mutta missä te olette?" Kira kysyi ja muut kertoivat paikan missä olivat. Kira laskeutui takaisin Gustaffssonin luokse. Pian he lähtivät kulkemaan kohti luolaa. He eivät kuitenkaan huomanneet, että kiväärimiehet olivat vapauttaneet Zellin, joka lähti parin miehensä kanssa seuraamaan heitä.


"Jee! Sinä olet elossa!" kuului joka suunnalta, kun Gustaffsson tuli muiden luo vielä hieman heikko Kira perässään.
"Kiitos vain", Gusstaffson sanoi vaisusti ja istahti maahan.
"Zellillä oli joku ase, jolla hän muutti minut ihmiseksi. Tiedätkö sinä siitä mitään?" Kira kysyi Kaileyltä, joka makasi kalpean näköisenä maassa. Tämä nyökkäsi.
"Joo. Se on hänen ylpeyden aiheensa. Hän yrittää rakentaa asetta, jolla voisi riistää taidon muuttua eläimeksi, mutta ei ole onnistunut. Vielä", Kailey nielaisi. "Mutta ei siinä kauaa kulu, kun hän senkin keksii. Ja sitten ollaan pulassa."
"Todellakin", Nat murahti ja muut olivat samaa mieltä. Kailey yritti kompuroida ylös, mutta ähkäisi kun hänen ampumahaavaansa sattui.
"Hei, minne sinä luulet meneväsi?" Zenzibar kysyi.
"Siskoni murhaaja on yhä siellä", Kailey sanoi synkästi. "Enkä minä ole kostanut vielä."
"No nyt Zell on sidottuna, joten sinun ei tarvitse huolehtia", Gustaffsson rauhoitteli. "Ja anna kun minä katson sitä sinun haavaasi -"
"Heipä hei, te kaikki!" Zellin ääni kuului kylmänä heidän takaansa.

[Nat]

Kaikki kääntyivät hämmästyneinä katsomaan kun Zell lähestyi heitä ase kädessään. Samalla monta muuta miestä(mistä Zell saa niitä koko ajan lisää?) astui puiden siimeksestä lisää.
"Älkää vain käyttäkö voimianne nyt silläö tuo on vaarallinen ase, tuo mikä Zellillä on käsissään" Gustaffsson suhahti hampaidensa välistä.
"Oo, sinustako muka on tullut jokin johtaja?" Zell kysyi Gustaffssonilta ivaalaisesti.
Gustaffssonin ilme synkkeni entisestään ja hän myös huomasi silmänurkastaan liikettä puiden siimeksessä. Ilmeisesti Zell ei tajunnut sitä vaan katsoi kiinteästi Gustaffssonia. Niimpä Gustaffson päätti pienessä mielessään( pientä huumoria gust) että häiritsisi Zelliä mahdollisimman paljon.
"Niin, olen ajatellut ryhtyä tämän pienen ryhmän johtajaksi", hän yritti kuulostaa mahdollisimman ylimieliseltä.
Zell hymyili vinosti:
"Kohta saadaan nähdä kumpi on parempi johtaja"

Samassa paikassa tovi aikaisemmin:

Nat alkoi kerätä voimiaan samalla hetkellä kun vaistosi Zellin äänen.
"Mikä sinulle tuli?" Zenzibar kuiskasi," Näytät ihan pimeältä oikeasti"
Pian heidän ympärilleen varjoihin alkoi ilmestyä varjoja, jotka liikkuivat. Ne valtasivat yksi kerrallaan mies mieheltä. Miesten silmät tummuivat huomattavasti ja alkoivat horjua tuskin huomaamatomasti. Kaikki tähtäsivät Zelliä kohti ja tämän tajuttua tilanteen hän kauhistui. Hän en mennyt kuitenkaan paniikkiin vaan ajatteli kuumeisesti mitä tekisi. Ennen kuin kukaan huomasi hän tähtäsi kohti Natia ja Zenzibaria ja ampui. Sitten hän juoksi pois...

// Saas nähä kuka(ketkä) loukkaantui ja mitä tapahtuu next, muhahaa. Leikin oman ja muiden hengillä//

[Zenzibar]

Kukaan ei ehtinyt tehdä mitään, ei edes tajuta mitä tapahtui. He näkivät vain, kuinka Zell laukaisi aseensa ja katosi. Hetkeen oli hiljaista, kunnes yhtäkkiä kului kirkaisu.
"Zenzibar!"
Nat oli kumartunut Zenzibarin viereen. Zell oli kuin olikin osunut, epätoivoisella yrityksellään, Zenzibaria kylkeen. Kyjestä vuosi verta ja Zenzibar huohotti.
Toiset saapuivat paikalle ja vääntelivät käsiään tietämättä mitä tehdä.
Kailey toipui ensimmäisenä järkytyksestä, kumartui maahan ja repäisi hihastaan palasen.
"Menikö luoti läpi?"
Zenzibar pudisti vaivalloisena päätään. Hänen kyljessään sykki kipu ja hän tunsi luodin sisällään.
Gustaffson henkäisi kuuluvasti. Kailey sitoi juuri haavaa, mutta Gustaffson esti häntä.
"Älä, et voi sitoa sitä, ennenkuin luoti saadaan pois!" Gustaffson sanoi hätääntyneesti.
Kailey katsoi häntä. "Pakko, emme saa luotia pois, ainkaan helposti ja verenvuoto on tyrehdytettävä."
Gustaffson pudisti päätään. "Tuo ei ollut tavallinen ase! Siinä on räjähdyspanokset, ja koska luoti ei vielä ole räjähtänyt epäilisin, että se räjähtää minuutin tai kahden kuluttua laukauksesta, tai sitten se on mennyt epäkuntoon, tosin se on hyyvin epätodennäköistä."
Zenzibar irvisti. "Kuinka epätodennäköistä?" hän kysyi vaivalloisesti.
Gustaffson siirteli painoa jalalta toiselle vaivaantuneena. "Sanoisin, ehkä... siinä yhden suhde tuhanteen tai jotain siihen suuntaan..."
Zenzibar huohotti ja naurahti kaikkea muuta kuin iloisesti. "Loistavaa, sehän on hienoa! Voisiko joku kaivaa sen luodin ulos minusta. En haluaisi räjähtää palasiksi..." Zenzibarin viimeiset sanat tulivat vain vaivalla ja hän tärisi rajusti.
"Hän on menossa shokkiin!" Kailey huudahti. "Osaako kukaa poistaa hänestä luotia vahingoittamatta häntä pahasti?"

[uuu.. taas kerran, on teidän päätettävissänne jääkö Zenzibar henkiin...]

[Omppuli]

"Gustaffsson osaa poistaa luoteja", Omppuli sanoi.
"Okei. Minä yritän", Gustaffsson sanoi.
"Et yritä vaan teet", Omppuli sanoi tiukasti. Gustaffsson otti kiireesti pihdit esiin ja sytytti tulitikun. Sitten alkoi vaikea operaatio. Luoti oli kahden kylkiluun välissä eikä sitä meinannut saada heti pois. Gustaffsson veti kuitenkin sen voimakkaalla vedolla, ottaen riskin että se räjähtäisi, mutta niin ei kuitenkaan käynyt, ulos. Kaikki olivat kalmankalpeita, mutta Omppuli näytti siltä että pyörtyisi kohta. Zenzibar oli jo vaipunut tajuttomuuteen.
"Mitä me tehdään tuolle räjähdysluodille? Sehän räjähtää kohta! Kuinka suuri pamaus siitä tulee?" Omppuli kysyi.
"Yleensä aika pieni, mutta Zell on aika varmasti parannelut sitä, joten tiedossa voi olla iso räjähdys. En osaa tuhota sitä, sillä se voi räjähtää entistä tuhoisemmin. Täytyy vain heittää se pois ja ottaa riski", Gustaffsson sanoi ja heitti luodin puskaan. Omppuli, Sieppeli ja Nat ottivat kiireesti Zenzibarin kannettavakseen ja kaikki juoksivat poispäin.
"Se räjähtää ihan kohta", Nat huohotti. Kuului säälittävän pieni pamaus, mutta he tajusivat hyvin pian että jotain oli pielessä. He näkivät oranssia valoa.
"Tulta! On syntynyt tulipalo ja se leviää epäluonnollisen nopeasti!" Omppuli huusi.

[Kira]

Nat ja Sieppeli pudottivat hämmästyneenä Zenzibarin. Omppuli mulkaisi heitä ja sai vaivoin pidettyä Zenzibarta.
"Hitto, pyrodyktiluoti" Gustaffsson manasi.
"Pyryduti.. mikä?" Nat kysyi kummissaan.
"Pyrodyktiluoti" Gustaffsson toisti.
"Gustaffsson-Suomi-Gustaffsson -käsikirja tulkitsee sen luodiksi, joka sytyttää nopeasti leviävän tulipalon pommin sijaan" Kira selitti.
"Mitä te jahkailette? Juoskaa!" Sieppeli huudahti ja lähti pinkomaan poispäin tulesta.
"Minä en jätä Zenzibarta!" Omppuli huudahti ja pian suuri harmaa susi heitti Zenzibarin hellästi suullaan selkänsä päälle.
"Omppuli teki fiksusti, eläiminä pääsemme juoksemaan nopeammin" Kailey sanoi. Nat nyökäytti ja varjo lähti kiitämään poispäin tiikeri perässään.
"Kelpaisiko lentokyyti?" Kira kysyi virnistellen.
"Mikä ettei" Gustaffsson suukotti Kiraa poskelle ja suuri lohikäärme lennähti ilmaan kettu selässään.

Susi pinkoi viimeisenä eteenpäin Zenzibar selässään. Heidän tielleen tippui palavia oksanpalasia ja sudella oli täystyö varoa niitä.

Sieppeli juoksi ensimmäisenä ja etsi turvapaikkaa, minne tuli ei yltäisi. Hän oli ainoa Zenzibarin lisäksi, joka ei ollut muuntautunut.
"Hemmetti" Sieppeli huohotti ja katseli juostessaan ympäriinsä.
Äkkiä hän huomasi puisen talon.

[Kailey]

Sieppeli käveli kummastuneena kohti taloa, jonka keltainen maali oli jo hieman rapistunut. Kuitenkin talon ympärillä oli hyvin hoidettu puutarha, jossa oli pari omenapuuta ja marjapensasta siististi aseteltujen, kauniiden kukkapuskien edessä. Sieppeli vilkaisi vaistomaisesti ympärilleen, mutta ketään ei näkynyt. Hän meni talon ovelle ja koputti siihen päättäen katsastaa talon ja toivoen muiden älyävän seurata häntä sinne.

Oven tuli avaamaan vanha rouva, jolla oli päässään vihreä huivi ja nenässään suuri syylä. Nainen hymyili salaperäisesti.
"Niin?"
"Etsin suojaa, saisinko tulla sisään?" Sieppeli kysyi epäröiden. Nainen siirtyi sivuun ja Sieppeli meni sisään. Eteinen oli suuri ja avara. Salaperäinen nainen viittasi vierastaan seuraamaan. Sieppeli seurasi naista keittiöön.
"Ottaisitko jotain juotavaa?"
"Ei kiitos", Sieppeli vastasi katsellessaan ympärilleen. "Kiitos paljon, että sain tulla sisään. Mikä teidän nimenne on?"
"Se ei ole tärkeää", kuului vastaus. Sieppeli kurtisti kulmiaan, mutta ei sanonut mitään. Hän katsahti ikkunasta ulos.
"Onpa teillä kaunis puutarha. Teidän täytyy viettää paljon aikaa siellä."
"Ei, minä en ikinä poistu täältä", nainen naurahti karheasti.
"Miten te sitten hoidatte puutarhaanne?"
"Se hoitaa itse itsensä", rouva sanoi. Yhtäkkiä hän puhkesi karmivaan nauruun: "Sillä lapsonen, tästä talosta ei kukaan poistu. IKINÄ!"

[Gustaffsson]

Lohikäärme liiteli lähes hipoen puidenlatvoja kettu selässään. Valitettavasti metsäpalosta tullut savu ympäröi heidät.
"Pahus! En näe mitään!" Kira sanoi telepaattisesti.
"Varo tuota nyppylää!" Gustaffsson huusi. Myöhään. Kira teki loistavan mahalaskun korkealle mäennyppylälle kaataen muutamia puita.

"Gustaffsson? Oletko kunnossa?" Kira viestitti.
"Ei tässä mitään, mutta viitsisitkö mitenkään nostaa oikeaa käpälääsi päältäni?" Gustaffsson sanoi tukahtuneesti. Kira muuttui takaisin ihmiseksi ja kierähti ketun viereen.
"Ups, anteeksi. Kävikö pahasti?" Kira kysyi kun kettu muuttui takaisin ihmiseksi ja nousi istumaan ähkäisten.
"Ei luita rikki mennyt mutta kyllä se aika pahuksen kipeää teki" hän sanoi.
"Ömm. Pystytkö kävelemään? Meillä on ongelma" Kira totesi osoittaen heitä kohti nopeasti leviävää tulipaloa.

[Kira]

Sieppelin kasvot kalpenivat.
"Mi-mitä tarkoitat?" hän kysyi naiselta.
Nainen vain käkätti itsekseen vahingoniloisesti.
Sieppeli katsoi naista kuin tämä olisi mielenvikainen ja lähti kävelemään kohti ovea.
"Hullu mikä hullu" Sieppeli mutisi ja tarttui ovenkahvaan ja väänsi. Mitään ei tapahtunut. Sieppeli otti kaksin käsin kiinni kahvasta ja kiskaisi voimiensa takaa. Ovi ei auennut.
"Mitä minä sanoin, tyttö pieni" nainen sanoi.

Susi juoksi eteenpäin, sen tassut olivat palohaavoilla. Zenzibarin kantaminen alkoi käydä Omppulin voimille. Äkkiä susi kohotti päätään; edessä näkyi puro. Helpottunut haukahdus pääsi suden suusta ja se nopensi askeliaan.

Gustaffsson vilkaisi Kiran osoittamaan suuntaan.
"Hemmetti. Hemmetin, hemmetin hemmetin hemmetti." Gustaffsson manasi ja yritti nousta seisomaan, ilman tuloksia.
"Et pysty kävelemään?" Kira sanoi enemmän todeten kuin kysyten.
"Hemmetti" Gustaffsson ärähti uudelleen.
"Joojoo, kuultiin. Hmm", Kira sanoi ja näytti mietteliäältä, "Odota tässä, minä käyn äkkiä katsomassa olisiko lähistöllä jotain suojaisaa paikkaa"
Kira pinkaisi juoksuun. Puun takana liikahti varjo, jota kukaan ei huomannut.
"Hemmetti!" Gustaffsson ärähti, kellahti makuulle ja sulki silmänsä.

[Gustaffsson]

Varjo heilahti metsiköstä ulos ja hetkessä sen paikalla seisoi Nat, joka käveli Gustaffssonin viereen ja kumartui.
"Kira?" Gustaffsson mutisi siristäen silmiään. Nat huokaisi.
"Ei, se olen minä, Nat" hän sanoi, sitten hän katsoi kohti leviävää tulipaloa.
"No niin, kettupoika. Eiköhän mennä" hän sanoi ja auttoi Gustaffssonin seisomaan. Tämä oli hieman sekavassa tilassa.
"Tulta" hän mutisi. Nat tarttui häntä kädestä ja veti seisomaan.
"Älä huoli, olet turvassa..." Nat kuiskasi.
"Missä Kira on? Onko hän turvassa?" Gust kysyi. Nat huokaisi raskaasti.
"Toivottavasti e... tai siis toivottavasti" Nat mutisi kun he kävelivät (Gustaffsson hieman vaivalloisesti) poispäin tulesta.

Kira katseli ympärilleen. Hän huomasi pienen ja vanhan keltaisen talon. Hän lähti pikaisesti juoksuun ja vaivautumatta koputtamaan hän avasi oven. Ennen kuin hän ehti astua sisälle, sieltä ryntäsi ulos Sieppeli ja kaatoi hänet siihen paikkaan.
"Sieppeli! Mitä hel-" Kira manasi.
"Älä mene sinne! Siellä on noita! Voi luoja, kiitos että tulit pelastamana minut, kiitos, kiitos, kiitos..." Sieppeli mutisi pakkomielteisen nopeasti. Kira katseli häntä hieman oudosti.
"Miksei sinne saa mennä?" hän kysyi.
"Sieltä ei pääse pois, kiltti usko minua" Sieppeli sanoi rauhoittuen hieman.
"Hyvä on sitten. Minun on mentävä, jätin Gustin tuonne..." Kira sanoi mutta huomasi sitten Gustaffssonin kävelevän heitä kohti - samoin Natin. Kiran silmät kylmenivät parin asteen verran kun ne tuijottivat Natia, joka tuki Gustaffssonia jottei tämä kaatuisi kävellessään.

[Kira]

"Itseasiassa, ei minun tarvitsekaa mennä" Kira sanoi ja kääntyi äkkiä poispäin Natista ja Gustaffssonista.
"Missä muut ovat?" Sieppeli kysyi ja katseli levottomana ympärilleen.
"Toivottavasti turvassa" Kira sanoi hivenen jäykästi.
Nat tuki Gustaffssonia leveä hymy kasvoillaan.
"Kokeilenko ottaa heihin yhteyttä telepaattisesti?" Sieppeli kysyi.
"Olemmeko me muka nyt tarpeeksi kaukana tulipalosta?" Nat kysyi heidän takaataan.

Susi oli kumartunut joen ylle ja joi kirkasta vettä. Lipaisten huuliaan susi katsoi maassa makaavaa Zenzibarta, joka nukkui sikeästi. Susi haukotteli makeasti ja käpertyi kerälle Zenzibarin viereen.

"Missä minä olen?" Kailey mutisi ja harhaili metsässä. Hän potkaisi maassa olevan pikkukiven liikkeelle ja pohti tapahtunutta. Zell oli laukaissut pommin, joka saikin aikaan tulipalon. He olivat joutuneet hätäpäissään erilleen.
"Vasta hetki sitten Nat ja minä olimme pakenemassa yhdessä" Kailey mutisi. Sitten Nat oli sanonut, että Kaileyn pitäisi odottaa erään puun luona ja kadonnut.
"Varjot" Kailey huoahti.

[Gustaffsson]

Kailey odotti hetken, turhaan. Sitten hän kuuli lähestyvän tulen rätinän ja päätti antaa odottamisen olla. Hän juoksi, näki taivaalla muutamia sammutushelikoptereita ja juoksi uudelleen, kompastui ja lensi vuolaana virtaavaan puroon, lyöden päänsä matalikossa olleeseen kiveen. Tajuntansa menettäneenä hän kelluen virtautui itään päin.

"Ehkä meidän kannattaa etsiä muut" Sieppeli sanoi katkaisten kiusallisen hiljaisuuden.
"Muut, aivan" Gustaffsson sanoi ja ravisti päätään saadakseen ajatuksensa kulkemaan.
"Minnekköhän he menivät, näkikö kukaan?" Kira kysyi.
"Paniikki valtasi koko seurueen, hajaannuimme kaikki. Tuli on saattanut nielaista heidät, niinkuin Gustillekin olisi käynyt jos en olisi sattunut olemaan lähistöllä" Nat sanoi. Kira tuhahti.
"Sattunut olemaan, niin varmaan. Lyön vetoa että seurasit meitä löytääksesi sopivan tilaisuuden" hän sanoi.
"Tilaisuuden mihin?" Nat kysyi kuin viattomuuden perikuva.
"Yrität viedä Gustin minulta!" Kira kirkui. Nat näytti edelleen tyyneltä.
"Kira, rauhoitu vähän" Gustaffsson huokaisi. Kira haukkoi henkeä ja tuijotti Natia haastavasti.

[Nat]

Nat oli hetken vaiti kunnes vastasi Kiralle harkiten sanansa tarkoin:
"No voin tietysti myöntää että minulla oli epämääräinen aavistus teidän olinpaikastanne. Kira, älä näytä noin murhaavalta, tämä jatkuu vielä. Niin eli en varsinaisesti tiennyt teidän olinpaikkaanne. Pian kuitenkin tiesin että ette olleet enään yhdessä ja siksi jätin Kaileyn yksin", Nat näytti hieman katuvalta.
"Niin ja mihin jätit hänet? Voin halea hänet." Sieppeli sanoi tähän väliin.
"Itse asiassa en tiedä. Koita ottaa häneen se telepaattinen yhteys. Tai älä, minä menen etsimään hänet. Olenhan sinua nopeampi", Natin kasvoille syttyi hymy ja Sieppeli loukkaantui hieman.
Nat lähti ja jätti muut keskenään.

Omppuli heräsi loiskutukseen joen rannalla. Hän nousi ja hiipi rantaan valppaana. Joelle päästyään hän näki Kaileyn tajuttoman ruumiin kasvot, onneksi, taivasta kohti...

[Omppuli]

Susi vilkaisi Zenzibaria, joka oli yhä tajuton, mutta ei vaarassa. Susi loikkasi veteen. Susi ui nopeasti Kaileyn luo, joka oli ihmishahmossa. Sus roiskutti vettä tämän naamalle, mutta Kailey ei tointunut. Omppuli tarttui hampaillaan tätä paidasta ja lähti raahaamaan tätä rannalle. Onneksi vesi ei ollut syvää, joten Omppuli pääsi aika helposti rannalle Kaileyn kanssa. Omppuli muuttui ihmiseksi ja nosti Kaileyn kunnolla vedestä ja kokeili hengittikö hän, en hengittänyt. Omppuli alkoi painella käsiään kaileyn sydämmellä, sitten tämä yskähti ja Omppuli nosti hänet istumaan ja hakkasi selkään, jotta saisi kaikki vedet pois Kaileyn keuhkoista. Omppuli jätti hänet siihen ja meni Zenzibarin luo, joka oli hereillä. Omppuli katsoi nopeasti ympärilleen ja painoi sitten hellän suudelman Zenzibarin huulille.
"Olen iloinen että olet hereillä. Miten voit?" Omppuli kysyi huolestuneena.
"Kylkeen sattuu", Zenzibar voihkaisi.
"Kailey!" kuului äkkiä huuto rannalta.

[Gustaffsson]

Nat juoksi sieltä Kaileyta kohti.
"Täällähän sinä olet! Oletko kunnossa?" hän kysyi. Kailey yskäisi vielä kerran ja nyökkäsi. Sitten Nat huomasi Omppulin ja Zenzibarin.
"Omppu, Zenz! Oletteko kunnossa?" hän kysyi hymyillen.
"Minä olen, Zenzibar ei. Tule, Nat. Otetaan hänet mukaan. Meidän on saatava hänet sairaalaan. Taisin nähdä vilauksen maantiestä tuollapäin" Omppuli sanoi hätäisesti.

Puolisen tuntia Natin lähdön jälkeen muut tulivat katsomaan mihin hän oli jäänyt; ja löysivät vain tyhjää.
"Jäljet johtavat tähän, mutta tässä ne sekoittuvat toisiin jälkiin" Sieppeli mutisi seuraten maastoa.
"Toiset vievät metsään... ja toiset tielle päin" Kira totesi.
"Kumpikin on mahdollinen. Voi olla että he ovat lähteneet tielle päästäkseen kaupunkiin; ja voi olla että roistot ovat palanneet ja vieneet heidät metsään. Mitä teemme?" Gustaffsson kysyi.
"Tässä on verta. Joku makasi selällään tässä... ja sen vieressä on susi nukkunut kerällä" Sieppeli sanoi nenä melkein kiinni maankamarassa.
"Ja minua sanottiin Irakissa jäljittäjäksi" Gustaffsson mutisi ihaillen.
"Metsässä oppii, kettupoika. Mutta nämä jäljet ovat ilmeisesti Omppulin, Natin ja Kaileyn, ja Omppuli ja Nat kantavat varmaankin Zenziä mukanaan koska heidän jälkensä ovat raskaammat. Mutta nämä jäljet ovat uudempia... isoja ihmisiä. Ja mikäs tämä on..." Sieppeli sanoi ja nosti saniaisten seasta luodin hylsyn.
"Konekiväärimiehiä" Gustaffsson sanoi tutkittuaan sen.
"Ja he lähtivät perään..." Sieppeli jatkoi ja juoksi tiellepäin vievää polkua.
"Joku kaatui selälleen tässä kohtaa... ja... auts" Sieppeli sanoi ja kieräytti puskasta esiin kuolleen miehen, joka puristi konekivääriä kädessään. Kaulassa oli syvä suden hampaiden jättämä haukkaus. Gustaffsson ravisti konekiväärin miehen otteesta. Sieppeli jatkoi matkaa.
"Heidät piiritettiin tässä näin... monta erilaista jalanjälkeä ja yhden jeepin jäljet" Sieppeli totesi huolestuen. Kira ja Gustaffsson seurasivat perässä.
"Vangit lastattiin jeeppiin ja se lähti tietä pitkin... kääntyi vasemmalle" Sieppeli sanoi kun he saapuivat maantien reunaan.
"Eli poispäin kaupungista, maaseutualueelle" Kira sanoi.
"Heitä oli ainakin kymmenen. He veivät Omppulin, Natin, Kayn ja Zenzin kohti harvaanasuttua maaseutua. Voi, mitä me teemme?" Sieppeli huokaisi. Kira istahti puuskahtaen maahan ja Sieppeli kaatui selälleen.
"Me emme voi auttaa heitä mitenkään" Kira huokaisi.
"Nouskaa ylös. Heillä on vielä toivoa" Gustaffsson sanoi. Kumpikaan ei ottanut toteamusta kuuleviin korviinsa. Gustaffsson huokaisi.
"Me saamme heidät kiinni. Kira voi muuttua lohikäärmeeksi ja minulla on tämä konekivääri. Tiedän tämän mallin, pahuksen tarkka" Gustaffsson sanoi ja alkoi ilmeisesti selostaa aseesta lisää pikkutietoa, mutta Kira keskeytti hänet.
"Sammutushelikopterit lentävät yhä. En voi näyttäytä niille tai, kuten olet kolmesataayhdeksänkymmentäseitsemän kertaa maininnut saisin koko armeijan perääni" hän sanoi. Gustaffsson masentui tästä toteamuksesta ja istui itsekin puun juurelle huokaisten.

Omppuli istui kädet köytettynä jeepin takapenkillä. Zenzibar istui tajuttomana hänen vieressään, Kailey edessä käsi paketissa, hän oli saanut osuman pistoolin luodista, ja Nat istui lähes täysissä ruumiin voimissa hänen toisella puolellaan. Jeeppi oli muuten täynnä aseistettuja roistoja.
"Kukaan ei auta teitä nyt" Zell sanoi kuskin paikalta ja naurahti häijysti.
"Turpa kiinni" Omppuli mutisi ja käänsi päätään sylkäisten suoraan Zellin silmään. Hän heilautti autoa hieman, kiroili ja pyyhki silmänsä.
"Voit olla varma että tappaisin sinut jos isäntä ei tarvitsisi teitä elävänä..." Zell kirosi. Omppuli puuskahti ja vajosi alemmas. Tilanne näytti kertakaikkiaan toivottomalta.

[Oho tulipas pitkä.... ]

[Kailey]

Kailey rykäisi saadakseen Zellin huomion. Nat vilkaisi häntä kuin tärähtänyttä, mutta Kailey painoi sormen huulilleen.
Jotain asiaa? Zell kysyi ärtyneenä ja vilkaisi Kaileyta.
Kyllä. Oletko viime aikoina jutellut rakkaalle isännällesi? Kailey kysyi.
"Ole hiljaa, tai ammun toisenkin kätesi tuusannuuskaksi!"
"No oletko?"
Hän oli vähän aikaa sitten sinunkin isäntäsi, jos muistat, Zell murisi. Mutta en ole.
Vai niin, sitten ohjeet eivät varmaan ole muuttuneet. Jos et ole huomannut, Zenzibar on loukkaantunut. Ja ohje oli selvästi tuoda heidät ehjinä. Ja nyt kun minäkin olen vanki, ei minunkaan loukkaantumistani katsota hyvällä.
Tuon tytön loukkantuminen ei ole minun vikani, Zell sanoi ja Kailey kohotti kulmiaan.
Luuletko sinä tosissasi, että hän uskoo sinua?
Zell oli hetken hiljaa, mutta naurahti sitten kuivasti: Jos olisin sinä, enemmän olisin huolissani siitä, mitä sinulle käy. Muistat varmaan, mitä pettureille tehdään.
Voi, muistan kyllä, Kailey sanoi uhmakkaasti, mutta ei kuulostanut enää niin rohkealta kuin hetki sitten.

Yhtäkkiä Gustaffsson pomppasi ylös. No niin, nostakaa takamuksenne ja lähdetään.
Minne? Kira kysyi.
Pelastustehtäviin tietysti.
Miten?
Onko tämä kansainvälinen kysymys-päivä? Liikettä kinttuihin nyt! Gustaffsson hoputti ja Kira ja Sieppeli nousivat vaivalloisesti ylös.
Okei, pomo, mitäs nyt? Sieppeli kysyi sarkastisesti ja Gustaffsson osoitti maantietä jonkin matkan päässä.
Lähdetään kävelemään.
"Entä jos he lähtivät metsään?" Sieppeli kysyi.
Gustaffsson kohautti olkapäitään. "Emme voi tähänkään jäädä. Meidän on pakko tehdä jotain."
Sekö on sinun suuri suunnitelmasi? Kira kysyi epäuskoisesti, mutta ei sanonut enää mitään nähtynään Gustaffssonin ilmeen. Kira lähti seuraamaan Gustaffssonia Sieppelin kanssa.

[voi jessus..]