[Mwah, ette kai te luule että annan teidän päättää ihan yksin mun kohtalosta? Mikä vimma kaikilla nyt on yhtäkkiä suojella mua? :''D Ja Omppuki meni vetään turpaan eikä jatkis oo kunnolla vielä ees alkanu, helkkari teidän kanssanne! :'D]
"Siksi se onkin parempi turva, kukaan ei osaa odottaa että veisimme hänet kaiken keskelle!" Nat huusi Omppulille takaisin.
Zenzibar seisoi rakennuksen takana ihan ymmällään. Olikohan ratsastajan rooli sittenkään niin hieno, jos hänen perässään oli jo nyt ties mitä otuksia ja joukko muita ratsastajia jotka kaikki väittivät yrittävänsä pelastaa hänet. Mutta kuka heistä sitten oikeasti oli hänen puolellaan?
Senssibar.Zenzibar hätkähti. Kuka se oli?
Seensssbar!Zenzibar katsoi sylissään olevaa lohikäärmettä.
Puhutko sinä!?Senssibar.Joo, se olen minä. Tavallaan. Hei pikkuinen.Lohikäärme painoi päänsä tiukemmin Zenzibarin rintaa vasten ja Zenzibar tiesi, että ratsastajana oleminen todella oli hänelle oikea juttu. Mutta kehen hän saattoi luottaa? Nuori tyttö ei ollut koskaan aikaisemmin joutunut tarkastelemaan ihmisiä tai näiden tarkoitusperiä, vaikka kuninkaan tyttären palveluksessa hän olikin kuullut ja nähnyt kaikenlaista, haltijoita, kääpiöitä, ihmisiä, lohikäärmeitä... Sitten Zenzibar sai idean ja toivoi sydämestään että hänen kaipaamansa lohikäärme kuulisi.
FARIN! Farin kuuletko sinä minua? Anteeksi tämä tunkeilu, mutta tarvitsen apuasi! Minä ja lohikäärmeeni tarvitsemme apuasi!Hetkeen ei tapahtunut mitään, toisten lohikäärmeiden kamppailu ja hänen vartiomiestensä asennot pysyivät muuttumattomina. Zenzibar pelkäsi, että hänen kaipaamansa toivo oli jo poissa. Mutta sitten... WOOSH! Kova siivenisku pyyhkäisi häneltä ja kaikilta turvamiehiltä jalat alta, ja nuoret lohikäärmeratsastajat hätkähtivät, kun suuri punainen lohikäärme laskeutui aukealle.
Nopeasti! Zenzibar tuijotti äimistyneenä Farinia, eikä osannut liikkua.
Kiirehdi tyttö! Farin sanoi äkäisesti ja katsoi häntä tummilla silmillään.
Nouse selkään ja pidä pojastani tiukasti kiinni! Zenzibar nousi huterasti seisomaan, mutta tajusi ettei pystyisi kiipeämään suuren lohikäärmeen selkään ilman apua. Farin näytti ymmärtävän tämän ja se nappasi Zenzibaria paidankauluksesta, tipautti selkäänsä ja lähti lentoon. Huima vauhti yllätti zenzibarin ja hän piti toisella kädellään kiinni Farinin niskapiikistä ja toisella yritti pitää lohikäärmeensä turvassa.
Voi luoja! Zenzibar henkäisi mielessään, kun hän näki maan vilistävän allaan.
"Ei voi olla totta!" Omppuli kirosi.
Mennään perään! Connor sanoi innokkaasti.
Se on Farin Connor! Monta sataa vuotta vanha lohikäärme, olen pahoillani poika, mutta et pärjäisi sille. Omppuli katsahti alas, missä Caleb istui miettiväisenä oman lohikäärmeensä selässä.
Et ainakaan yksin... Suunnitelma alkoi muodostua Omppulin mieleen...
Haluaisitko sinä nyt kertoa, pikkuinen, miksi tämä hätä? Farin kysyi, kun he pääsivät kauas linnasta.
Minä... minä en tiennyt keneen pitäisi luottaa... Caleb halusi auttaa ja Siilinpiikki ja Sieppeli halusivat auttaa, mutta kumman matkaan minun olisi piätnyt lähteä? Farin mietti tätä hetken ja katsahti sitten selässään istuvaa Zenzibaria.
Hyvä kysymys. Toivotaan, että eräät toiset osaavat vastata siihen. Farin sanoi, eikä suostunut kertomaan Zenzibarille enempää, vaan sulki tältä mielensä. Zenzibarin halkoihin sattui ja käsiä kivisti kun hän piti Farinista ja lohikäärmeestään niin tiukasti kiinni, mutta silti hän uskoi olevansa nyt turvassa...
[Joo, oli pakko ratkasta tää jotenki hienosti, etten ota vielä kenekään puolia. Sitä paitsi munhan pitäis olla vielä muuten aika kokematon, että enpä mie ois osannu teistä valitakaan

Jokohan se Gustiki suvaittis saapua tähän jatkikseen?

Nyt ois taas hyvät saumat...]