Perillinen -saagaan perustuva JJMSOM

[Zenzibar]

No niih. Sainpas nyt tämmöisen jatkotarina -idean, joka perustuisi Perillinen -saagan maailmaan ja Sipin kannustuksella tein siitä oikein tottakin.

Niille jotka eivät tiedä mikä tämä saaga sitten oikein on, niin tässäpä tiivistettynä: Chirstopher Paolini on nuori kirjailija, joka loi Alagaesia nimisen maan, jossa asustaa ihmisiä, haltijoita, urgaleja (ikään kuin jotain hiisiä, örkkejä tms.), haltijoita, kääpiöitä, ra'zaceja (näiden kuvaus on vaikea selittää... en jaksa nyt etsiä sitä, yritän jossain välissä katsoa sen wikistä tai jostain ja lisään tänne) ja monenlaisia eläimiä. (Taru-eläimiä ja tavallisia.)

Tärkeimmässä roolissa ovat Lohikäärmeet ja lohikäärmeratsastajat. Lohikäärme ratsastaja voi olla ihminen tai haltija. Lohikäärmeratsastajaksi tulee, kun lohikäärmeenpoikanen kuoriutuu jollekin henkilölle, jolloin heidän välilleen muodostuu erittäin vahva side. He kuulevat toistensa ajatukset ja jakavat tunteet. Jos ratsastaja kuolee, myös hänen lohikäärmeensä menehtyy.
Haltiat osaavat magiaa synnyinlahjanaan, jotkut taitavat ihmiset voivat sitä oppia ja myös lohikäärmeratsastajilla on tämä taito. Lohikäärmeilläkin on oma magiansa, mutta he eivät itsekään ymmärrä sitä täysin.

En oikein tämän paremmin osaa selittää tätä, kun tuo maailma on niin monimutkainen :S Toivottavasti tajusitte edes jotain. Ja kirjojen mukaanhan tässä ei mennä, eli kirjojen päähahmoja tai kirjojen taustaa ei ole olemassa. Ainoastaan maailma.

Niin ja sitten vielä pari juttua:
-Yhdellä ratsastajalla voi olla vain yksi lohikäärme, eikä hän voi saada uutta muuten kuin varastamalla (ja alistamalla tämän uuden hallintaansa).
-Ihmisratsastaja ei ennestään osaa magiankäyttöä, vaan oppii sitä ajan kanssa. Yleensä tähän tarvitaan opettajan (jonkun toisen ratsastajan) apua ja koulutus voi viedä kymmeniä vuosia.
-Ratsastajat ovat tunnettuja miekankäytöstään.
-Haltijat rakastavat luontoa ja ovat kasvissyöjiä. He saavat voimansa ympäristöstään ja rakentavat talojaan ja aseitaan laulamalla puille (vahvaa magiaa, jonka vain haltiat osaavat).
-Lohikäärmeen ja ratsastajan välistä suhdetta täytyy hioa myös kauan, ennen kuin he oppivat toimimaan yhdessä. Lohikäärmeet ovat nopeaoppisia ja todella viisaita eläimiä. (Mutta nuorina hekin tekevät tyhmyyksiä.)
-Alagaesiaa hallitsee kuningas, joka on myös lohikäärmeratsastaja. Toisin kuin kirjassa, tämä kuningas ei ole paha, vaan hyvä, kansan rakastama. (keksin tämän kohdan siis täysin itse, siksi että olisi vähän selkeämpi pohja josta lähteä liikkeelle).
-Magiaa käytetään kirjassa lausumalla haltiakielellä erilaisia sanoja, mutta koska kirjatkin lukeneellekin sanamäärä on rajallinen, ei tässä ficissä käytetä niitä, ellei välttämättä halua. Loitsuja saa itse keksiä päästä. (Esim, jos haluat sytyttää tulen, sanot: "Tuli" ja 'etsit magiaa sisältäsi' helppoa, eikös?)
-Lohikäärmeet ja ratsastajat voivat elää monia satoja vuosia.

Joo, no en sano enää mitään etten sotke pakkaa entisestään, yritetäänpäs jotain aloituksen tynkää tehdä:
~~

Du Weldenwardenin metsän laitamilla, Kirdan kaupungissa

"Ei voi olla totta!"
Nuori tyttö tuijotti ällistyneenä edessään olevaa lumivalkoista lohikäärmeen munaa, joka oli juuri kuoriutunut hänen edessään. Munan sisältä pilkisti pieni lohikäärmeen pää, joka tuijotti tyttöä suurilla punaisilla silmillään. Tyttö tuskin edes kuuli lohikäärmeratsastajien sanoja.
"Miten Farinin ja Beldorin jälkeläinen voi kuoriutua ihmiselle! Ja vieläpä naiselle!"
"Krhm."
"Anteeksi Ewryn, mutta..."
"Ei mitään muttia!"
Tyttö, Zenzibar, sipaisi mustat lyhyet hiuksensa korvan taakse ja kumartui pienen olennon puoleen. Tyttö tiesi ettei lohikäärme osaisi vielä puhua, tai ymmärtää häntä, mutta hän ajatteli silti mielessään: Hei pikkuinen. En voi uskoa tätä todeksi. Tyttö ojensi kättään lohikäärmettä kohti, ja kun pieni valkoinen kuono osui hänen sormiinsa, hän tunsi polttavaa kipua kädessään. Zenzibar älähti hieman ja katsoi kättään. Siihen oli ilmestynyt hopeinen jälki, lohikäärmeratsastajan merkki.
Sali oli sillä aikaa hiljentynyt.
"Onko se poika vai tyttö?" Zenzibar kysyi nostaessaan päänsä. Hän huomasi, että Beldorin ratsastaja, kuninkaan poika, katsoi häntä jotenkin halveksivasti, samalla kun vastasi: "Lohikäärmeesi on uros."
Hänestä on tuleva vahva, kuten varmasti sinustakin, nuori ihminen. Zenzibar henkäisi ja vilkaisi sivulleen, jossa syvänpunainen lohikäärme, Farin, hänen lohikäärmeensä emo tuijotti häntä. Kukaan lohikäärme ei ollut aikaisemmin puhunut hänelle! Hän ei ollut osannut edes unelmoida sellaisesta kunniasta! Vasta eilen hän oli ollut orpo kuusitoistavuotias tyttö, jonka kuninkaan tyttären palvelija oli ottanut huostaansa. Nyt hän oli lohikäärmeratsastaja!
"Mutta kuka häntä opettaa? Ei meillä ole ketään lohikäärmeratsastajaa vapaana!" Sanoi taas Baldorin ratsastaja.
Ewryn, kaunis haltijanainen, Farinin ratsastaja katsoi miestä huvittuneesti. "No mutta Bradwen! Sinulla ja Baldorilla ei ole enää yhtään oppilasta Hargin valmistuttua koulutuksestaan toissavuonna! Mikset sinä opettaisi tätä nuorta tyttöä?"
Zenzibar olisi voinut vaikka vannoa, että punainen lohikäärme hykerteli, kun se katsoi Bradwenin kauhistunutta ilmettä.
Muut ratsastajat nyökyttelivät päätään ja sopivat asian Bradwenin puolesta. Zenzibar ei osannu olla edes harmissaan siitä että sai julmannäköisen ja häneen halveksivasti suhtautuvan Bradwenin kouluttajakseen. Hän oli lohikäärmeratsastaja!


[Siittä se lähtee! ;D]

[Sieppeli]

[Ja siittä se jatkuu! Jaajaa, nyt sitten sovelletaan Muinaista kieltä...]

"Herra!" Joku huudahti huoneen ovelta, "Hän on täällä!" Zenzibar ei jaksanut keskittyä siihen mitä ympärillä tapahtui. Hänellä oli nyt lohikäärme! Hänellä!
"Kuka?" Bradwen kysyi ovelle tulijalta.
"Kveykva!" Nyt Zenzibar nosti päätänsä. Se oli taisi olla Muinaista kieltä. Ainakin se kuulosti siltä. Bradwen näytti järkyttyneeltä.
"Nyt jo?" Hän ihmetteli. Samalla hiukan aukinaisesta ovesta pujahti nuori nainen. Hän ei ollut varmasti Zenzibaria itseään vanhempi, oikeastaan taisipa olla jopa vuoden nuorempikin. Hänen pukeutumistyylinsä ei pistänyt silmään mitenkään erityisesti, hänellä oli ruskeanvärinen paita, joka näytti siltä kuin siitä olisi repeytynyt puolikas, sitten hänellä oli vihreät polven ylle ulottuvat housut jotka pysyivät kiinni narulla ja jaloissa ruskeat suojat. Hänen pitkät keltaiset hiuksensa olivat lenkillä kiinni osakseen oikealle puolelle päätä, jota kiersi ruskea nauha joka peitti osan tytön oikeasta silmästä. Tytön kyynerpäiden yläpuolelle oli kiinnitetty kaksi tikaria jotka kimmelsivät valossa.
"Tervehdys!" Tyttö sanoi pirteästi katsellessaan porukkaa ylpeästi, "Olen palannut." Zenzibar ihmetteli, miten kukaan uskalsi astua saliin noin kunniattomasti käyttäytyen.
"Kveykva." Bradwen murahti hampaidensa välistä.
"Terve sinullekkin." Tyttö tervehti hiukan päätä nyökäyttäen. Sitten hänen siniset silmänsä pysähtyivät Zenzibariin ja valkoiseen lohikäärmeeseen.
"Joten se on totta." Hän sanoi ääneen ja lähti sitten kävelemään Zenzibaria kohti.
Onko hän siellä? Kuului ääni Zenzibarin mielessä, Minäkin haluan nähdä! Tyttö pysähtyi heti siihen paikkaan.
"Kehtaatkin tunkea tänne taas kuin," Bradwen ärähti tytölle.
"MELLO EI!" Tyttö huudahti. Oli kuitenkin liian myöhäistä. Silloin joku tuli sisään ikkunasta. Tai siis jokin. Se oli vihreävioletti lohikäärme. Ihmiset kiljuivat. Zenzibar ei voinut olla huomaamatta kuinka pieni se lohikäärme oli, vain noin kahden suuren ihmisen kokoinen. Keskimääräistä pienenpi ja sulavalinjaisempi lohikäärme laskeutui lumenvalkoisen lohikäärmeen ja Zenzibarin luokse. Bradwen karjui raivosta.
Voi, se on pieni! Lohikäärme puhui. Tyttö juoksi sen luokse ja veti sitä korvasta. Jos se oli korva.
Au! Lohikäärme ärähti.
"Kielsin sinua tulemasta sisälle, Mello!" Tyttö ärähti takaisin. Sitten hän katsoi Zenzibaria ja lohikäärmettä.
"Hei, minun nimeni on Sieppeli, paremmin tunnettu nimellä Kveykva eli Salama. Mello tässä tajusi tänään, että uusi lohikäärme syntyi. Päätimme tulla katsomaan." Tyttö kertoi Zenzibarille.
"Oletko sinä lohikäärmeratsastaja?" Zenzibar kysyi.
"Tietty!" Sieppeli sanoi iloisesti ja nykäisi uudestaan vihreävioletin lohikäärmeen korvaa. He kai kävivät keskustelua äänettömästi.
"Mikä sinun nimesi mahtaa olla?" Sieppeli kysyi.
"Zenzibar."
"Ja tämäkö on lohikäärmeesi?" Sieppeli jatkoi kumartuen lähemmäs katsomaan, päästämättä irti Mellon korvasta, "Kaunis eläin."
"Ki-kiitos." Zenzibar sanoi hajanaisesti. Liikaa uutta yhdelle päivälle.

[Siilinpiikki]

[Minäkin haluan olla lohikäärmeratsastaja!]

"Vaikuttava sisääntulo. Toivottavasti sinulla ei ole tulossa kokonaista prikaattia perästä", ryhmästä kuului ääni katkaisten hiljaisuuden taian.
"Siili, pitkä matka sinullakin on ollut Dras- Leonasta", Sieppeli hymähti, "miten urgaleiden kanssa menee?"
Ruskeaan kaapuun pukeutunut lohikäärmeeratsastaja kutsumanimeltään Siilinpiikki tuli väkijoukon takaa ja teki pienen tervehdyksen: "Urgaleiden kanssa on hankala tehdä rauhaa, kiitos kysymästä... mutta sen takia minä en tullut."
Zenzibar piti lohikäärmettään sylissään mumisten jotain liskon korvaan, kun Siilinpiikki kumartui hänen puoleen: "Sinä et ole kuitenkaan ihan nuori tyttö."
"Mitä haluat hänestä?" Bradven tiuskahti, hänestä tapahtumaketju oli alkanut mennä väärään suuntaan, "sinun kannattanee puhua ensin hänen opettajansa kanssa. Tämä ei ole nuorten seurusteluhuone."
"Kunnioitan läsnäoloasi kuin toverisikin", siili sanoi, "tyttö on nyt yksi meistä ja meillä kaikilla on kunnia tavata hänet. Mutta olet oikeassa, että asiani kuuluu teille kaikille. Olen huolissani hänen turvallisuudestaan."
"Hän on turvassa linnassa", Bradven totesi, mutta kysyi hetken mietittyään, "johtuuko huolesi sen pojan surmaamisesta?"
"Ra'zacit?", Sieppeli kuiskasi.
"Aivan", siili totesi, "olen saanut huolestuttavaa tietoa niiden aikeista uusia ratsastajia kohtaan ja silloin linnanmuurit eivät välttämättä ole esteenä."

[Nat]

[Arvatkaas mikä minä olen? Hirveän haastava kysymys^^]

"Huhut kertovat, että ne olisivat vain muutaman päivämatkan päässä täältä." Ovet olivat avautuneen selkosen selälleen, kun sisään astui mies tyttö jäljessään.
"Eivät huhusi ole kamalasti erehtyneet Mical." Siilinpiikki sanoi tunnistettuaan tulijan.
Micaliksi kutsuttu mies hymyili tummanruskeat silmät tuikkien tullessaan lähemmäksi. Hänellä oli tummat ja kiharat hiukset, jotka oli sidottu takaa poninhännälle. Yllään tummalla miehellä oli yksinkertainset paksut housut ja kevyt panssarisuojus tummanvihreän tunikan päällä. Hän tervehti kaikkia kohteliaasti ja katsoi Zenzibaria ja pientä lohikäärmettä kiinnostuneena.
"Vasta kuoriutunut yksilö? Hyvin kaunis."
"Hän kuoriutui noin puoli tuntia sitten, sir." Zenzibar sanoi tuntien ylpeyttä omaa lohikäärmettään kohtaan.
"Oletko miettinyt sille jo nimeä?" kysyi Micalia seurannut tyttö kohteliaasti.
"Ei, en ole." Zenzibar vastasi kohteliaasti.
Tyttö ei näyttänyt Zenzibaria vanhemmalta. Hänellä oli hyvin tummat, lähes mustat ja vyötäisille ulottuvat suorat hiukset, jotka liehuivat avoimina peittäen tuon tuostakin tytön kasvot. Hän oli hyvin vaalea ja silmät olivat harmaat. Tyttö näytti surumieliseltä, koska kasvot olivat ilmeettömät ja silmät kiersivät väsyneesti ympäri salia. Hän oli pukeutunut Micalin tavoin tunikaan, joskin se oli tummanharmaa, ja yksinkertaisiin housuihin ja pitkävartisiin saappaisiin.
"Ah, olin aivan unohtaa. Tässä on uusi oppilaani Nat. Hän on Cithrín liepeiltä. Tapasin hänet muutama kuukausi sitten aikoessani matkustaa tänne. Tyttö oli kuulemma pitänyt lohikäärmettään itsellään jo vuosikausia. Hän ei kuitenkaan ollut saanut yhtään koulutusta, mikä on sinäänsä jo outoa." Mical lopetti ja katsoi sitten Natiin.
Tämä katseli lattiaan posket nolostuksesta tai häpeästä punoittaen eikä vastannut katseeseen. Sieppeli oli aikeissa sanoa jotain, mutta sen keskeytti sisään rynnännyt...

[Hihii, oon just lukemassa Brisingriä. Auttaa virkistämään muistia^^]

[Sieppeli]

sotamies.
"Ylhäisyys! Näimme lohikäärmeitä lentelevän kaupungin yllä ja," Silloin hän huomasi nuoret lohikäärmeiden ratsastajat ja lohikäärmeet. Ja rikkinäisen ikkunan.
"Oho." Sotamies ihmetteli.
"Givén, taidan tietää asiasta jo." Bradwen murisi. Givén-sotamies aukoi ääneti suutaan, kumarsi ja häipyi pois.
"En ole täällä vain tervehtimässä vanhoja tuttuja." Sieppeli aloitti siitä mihin ei äsken päässyt.
"Ehkäpä maksamassa velkoja?" Bradwen kysyi sarkastisesti. Sieppeli soi hänelle virnistyksen, ja katsoi vakavasti sitten muita ratsastajia.
"Raevstone on ongelmissa, he tarvitsevat apua." Hän kertoi.
"Mitä siellä tapahtuu?" Siilinpiikki kysyi. Bradwen näytti takana siltä, että voisi rikkoa jotakin.
"En tiedä, mutta he pyytävät apua." Sieppeli kertoi ja katsahti sitten Zenzibariin, "Ja jos hänen opettajalleen kävisi, voisin mielelläni ottaa hänetkin mukaan. Saisi vähän harjoitusta." Zenzibaria alkoi ärsyttää kun hänestä puhuttiin kuin esineestä.

[Zenzibar]

"Eikö minulta kysytä?" Zenzibar kysyi hiukan ärsyyntyneesti samalla kuin hänen opettajansa tiuskaisi: "Ei käy! Lohikäärme kuoriutui vasta, eikä osaa vielä edes lentää! Ja Siilinpiikki juuri epäili hänen olevan vaarassa!"
"Vaara on täällä Bradwen hyvä, kaikista turvallisinta tytölle olisi viedä hänet pois. Matka on pitkä, eiköhän lohikäärmekin siinä ajassa opi lentämään", Sieppeli sanoi tyynesti, kuin tietäen että Bradwen suostuisi kuitenkin.
Bradwen huokaisi ja katsoi Sieppeliä ärsyyntyneesti."No olkoon sitten. Odotan häntä kahden kuun päästä takaisin, jotta hän voi aloittaa kunnollisen opetuksen."
Zenzibarista oli outoa, että yli satavuotias Bradwen nöyristyi pikkutytön edessä. Tyttö katsoi valkoista lohikäärmettä joka näytti kuuntelevan jokaista sanaa tarkkaavaisesti.
"Se on sitten sovittu", Sieppeli sanoi ja hymyili aurinkoisesti. "Me lähdemme niin pian kuin mahdollista. Zenzibar, kerää hiukan vaatteita, mutta ei mitään mitä olisi raskasta kantaa ja tapaa meidät sitten lohikäärmeesi kanssa kaupungin aukealla." Tämän sanottuaan Sieppeli, Mello perässään häipyivät salista. Siilinpiikki nyökkäsi muille ratsastajille ja kiiruhti myös pois. Zenzibar seisoi hetken paikallaan ihmetellen tätä kaikkea ja lopulta hänkin kääntyi ja lähti kohti omaa huonettaan. Hän ei ehtinyt pitkälle, kun häntä tartuttiin olkapäästä...

[Omppuli]

ja lyötiin päin näköä. Zenzibar älähti tuskasta, näki tähtiä ja kaatui selälleen kivilattialle. Ennen pyörtymistään hän kuuli jonkun ähkivän.
"Ai saamari", sanoi tytön ääni.
"Tuossa lyöntitekniikassa olisi parantamisen varaa", kommentoi huvittunut ääni Zenzibarin pään sisällä ja hän näki jotain kultaista ennen kuin hänen tajuntansa pimeni.

"Ei sinun häntä pitänyt kolkata!" kuului ärtynyt ääni. Zenzibar tunsi olonsa tokkuraiseksi ja irvisti kivusta. Päänsärky oli kamala ja toinen silmä oli muurautumassa umpeen.
"No en keksinyt sillä hetkellä parempaakaan vaihtoehtoa ja en usko, että hän olisi tullut mukaamme vapaaehtoisesti, hehän olivat lähdössä!" tytön ääni puolustautui.
"Katso nyt missä kunnossa hän on!" miehen ääni huusi.
"Nääh, mitä nyt yksi musta silmä haittaa? Sehän päinvastoin kertoo rohkeudesta. Se teki hänelle hyvää", tyttö sanoi ja Zenzibar tiesi, että hän hymyili.
"Miksi otinkaan sinut oppilaakseni..." mies vaikersi epätoivoissaan.
"Koska olen lahjakas", tyttö vastasi empimättä. Hänen äänessään ei kuulut kerskailua. Se oli vain toteamus.
"Silti, jotain luonnevikaa sinulla on", mies sanoi ja hänen äänensä ei ollut enää vihainen, nyt se oli vain mietiskelevä. Joku tirskui Zenzibarin pään sisällä. Zenzibar avasi silmänsä ja hetkeen hän ei nähnyt mitään ja ehti jo pelästyä, että tyttö oli tehnyt hänestä sokean, mutta sitten hän hahmotti katon. Hän helpottui, kun huomasi olevansa vielä linnassa. Hän kohottautui istumaan ja ähkäisi kivun yltyessä. Sitten joku painoi taas hänet alas.
"Älä nouse vielä. Makaa hetki paikoillasi", miehen ääni sanoi lempeästi ja laittoi kylmän kääreen Zenzibarin otsalle. Kipu lieventyi. Zenzibar kohottautui hiukan ja tuki itseään kyynerpäillä. Hän oli melko pienessä huoneessa. Siellä oli niukasti kalusteita, mutta mitään henkilökohtaisia esineitä ei näkynyt. Zenzibar näki tytön, joka istui pöydällä ja vilkutti hänelle virnistäen. Hän tunsi samassa raivoa. Tuo oli lyönyt häntä. Tätä Zenzibar ei suostunut nielemään, varsinkaan kun tyttö ei näyttänyt olevan lainkaan pahoillaan teostaan. Tytöllä oli pitkät, ristiselkään ulottuvat vaaleat hiukset, jotka hän oli letittänyt palmikoksi, joka valui sulavasti selkään. Silmät olivat sinivihreät ja loistivat ilkikurisuutta. Kasvot olivat melko kalpeat. Hänellä oli päällään tummanpunainen tunika, jonka päällä oli tummanruskea liivi ja jalassaan hänellä oli ruskeat saappaat ja vyötäröllä vyö, jossa oli tupessa pieni tikari. Mies hänen vieressään oli pukeutunut pitkään tummanruskeaan takkiin, jonka alla hänellä oli mustat housut, niiden päällä ruskeat saappaat ja saman värinen tunika kuin tytölläkin. Vyössään hänellä oli pitkä miekka, jonka kahva oli erittäin koristeellinen. Miehellä oli korvien yli yltävät, hiukan sekalaiset hiekanvaaleat hiukset ja tummansiniset silmät. Miehen kasvoissa oli muutamia arpia, mutta hän ei näyttänyt erityisen vanhalta. Mies oli perusilmeeltään miellyttävä.
"Tervehdys Zenzibar. Minä olen Caleb. Anteeksi oppilaani sivistymätön käytös, mutta minulla on sinulle kiireellistä asiaa eikä se voinut millään odottaa. Ra'zaceihit, aivan ne ovat vain parin päivän matkan päässä täältä, mutta ne eivät tulleet vain tappamaan ketä tahansa. Ne tulivat sinun lohikäärmeesi perässä. Arvaan mitä aiot sanoa, miten se on mahdollista kun lohikäärmeesi kuoriutui vasta äsken. Ne tiesivät, että Farinin ja Beldorin jälkeläinen on munittu ja että siitä tulisi mahtava lohikäärme. Ne eivät halua sitä. Sinä lohikäärmeinesi olet niille uhka. Itse lohikäärmettä ne eivät aikoneet tappaa, koska lohikäärmeet ovat liian mahtavia, jopa sinun pikkuisesi, ne aikovat tappaa sinut vielä kun olet melko kokematon ja silloin lohikäärmesikin kuolee tai tulee todella voimattomaksi", Caleb sanoi ja Zenzibar mykistyi ja yritti ymmärtää tärkeimmät asiat tietotulvasta, jonka oli saanut päälleen.
"Olen siis vaarassa?" Zenzibar sanoi kysyvästi.
"Suuressa vaarassa", Caleb sanoi ilahtuneena kun Zenzibar oli ymmärtänyt häntä, vaikka hän oli puhunut nopeasti.
"Suuremmassa kuin kukaan", lisäsi tyttö.
"Lähdetäänkö jo?" kysyi kärsimätön ääni Zenzibarin pään sisässä.
"Ei vielä Connor", tyttö sanoi moittivasti ylöspäin. Zenzibar katsoi sinne ja näki kullankeltaisen, sirorakenteisen, pitkän, kolmen ison ihmisen kokoisen lohikäärmeen katossa, jolla oli aika ahdasta. Sen suomut kimaltelivat kuin valtavat kultakimpaleet auringossa.
"Upea eikö olekin?" tyttö kysyi ylpeänä Zenzibarilta. Zenzibar ajatteli, että upea oli, mutta koska hän oli yhä vihainen, ei hän aikonut kehua tyttöä eikä lohikäärmettä.
"En nyt sanoisi", Zenzibar sanoi laimeasti ja tytön kasvot muuttuivat heti vihaisiksi, mutta Caleb mulkaisi häntä varoittavasti.
"Rauhallisesti Omppuli. Olet jo iskenyt hänelle mustan silmän. Hänellä on oikeus olla vihainen", Caleb sanoi hänelle ankarasti. Omppuli istui pöydällään ja katsoi lohikäärmettään, joka yritti saada itselleen mukavamman asennon katossa.
"Tarjoudun viemään sinut ja lohikäärmeesi turvaan. Matkasi sinne minne aiotkin peruuntuu, koska olet niin suuressa vaarassa", Caleb sanoi puhuen nopeasti ja katsoi Zenzibaria odottaen tämän sanovan jotain...

[Siilinpiikki]

Kaupungin aukealla:

Kuka tämä tyttö on?
Häntä kutsutaan Zenzibariksi. Hänen toverinsa on nimetön, mutta valkoinen kuin lumi.
Mutta eroaako hän jotenkin muista?
Ei käsittääkseni, mutta näinä aikoina kukaan uusi ratsastaja ei voi olla turvassa.
Ai niinkuin Bromin pojalle kävi?
Niin, surmattu vuoteeseensa, eikä lohikäärmettä löytynyt...
Raukkamaista! Petojen kitaan joutuisivat.
Siilinpiikki oli jo saapunut aukealle ja istui lohikäärmeensä lankeuttamassa varjossa. Lohikäärme oli hiekanruskea ja sillä oli kyhmyjä takareisissään. Syksy oli aluillaan, mutta maa oli varsin kuivaa, koska aurinko ei ollut koko päivänä mennyt pilveen.
"Mitä me sitten teemme siellä Raevstonessa?
Sen mitä voimme, Markku...
Hmm, sitä taidetaan tulla.
Vihreävioletti Mello lakskeutui hiedän eteensä ja Sieppeli pomppasi nopsasti pois ratsailta.
"Onko Zenzibaria näkynyt?"
"Varmaan vielä muiden ratsastajien luona."
"Minä kun luulin olevani myöhässä."
Hetken odotettuaan heidän luokseen saapui yllätävä vieras Nat, joka vaikutti juosseen pitkän matkan. Hetken hengähdettyään hän oikoi huiksensa.
"Zenzibaria lyötiin ja en tiedä missä hän on... minut lähetettiin heti kertomaan."
"MItä!?", Siilinpiikki ehti kivahtaa, kun kuului humahdus ja jokin kirkas sokaisi heidät hetkeksi.

[Nat]

Tornista oli lentänyt kultainen lohikäärme ratsastaja selässään. Hän oli luonut kirkkaan valopallon hämäykseksi, jotta Zenzibar ja Caleb olisivat saaneet ostettua itselleen lisäaikaa paetakseen linnasta.
"Tuo sekopää saa luvan lopettaa tuon valolla pelleilyn. Nyt ei ole mikään uusi vuosi!" Sieppeli ärisi.
Lohikäärme lensi edelleen linnan yllä. Se karjui taivaalle ja alkoi sen jälkeen mulkoilla linnan suuntaan.
"Minä käyn ottamassa selvää mitä se oikein tahtoo." Nat sanoi ja pinkaisi juoksuun.
"Hei, kannattaisi pysyä erossa tästä! Et tiedä mitä se voi tehdä," Sieppeli huudahti vielä perään.
Nat ei kuullut vaan puikkelehti rakennusten välissä.
Olen jo matkalla sinne. Etsi jokin hieman aukeampi paikka, kun tuo kapea kuja. En ole nyt niin siro. sanoi selvästi huvittunut ääni Natin ajatuksissa.
Kävisikö tämä paremmin? Nat kysyi tullessaan aitauksen luo, jossa pidettiin talvisin eläimiä.
Paljon parempi, vaikken olekaan mikään tarhaeläin.
Lopeta tuo heti paikalla Frya, Nat sähähti kiukkuisena,Meillä on kiire!
Kuin tilauksesta aitaukseen ilmestyi tummanharmaa lohikäärme, joka oli ainakin kuuden miehen kokoinen ja pituutta yli kaksikymmentä metriä. Sen suomut olivat reunoista ulkonevat ja terävät. Harjakset olivat myös terävät ja yli 30 senttiä pitkät. Päässä oli pystyssä pidempiä ulokkeita silmien yläpuolella. Siivet olivat pitkät ja nivelien kohdalla oli piikkejä. Häntä oli hyvin pitkä, yli puolet lohikäärmeen pituudesta. Silmät hehkuivat kultaisina.
Nat hyppäsi ketterästi lohikäärmeen selässä olevaan satulaan ja antoi lähtökäskyn. Lohikäärme ponkaisi ilmaan ja lähti lentämään kohti kultaista lohikäärmettä, joka kierteli edelleen linnan alueella odottaen jotain.
Olikohan tämä ihan hyvä idea? Frya kysyi.
Parempia ideoita?
Ei ainakaan tällä hetkellä.
Hyvä. Meidän pitää saada ehdottomasti selville miksi nuo käyttäytyvät oudosti, Nat sanoi tuntiessaan rohkeudenpuuskansa kaikkoavan.
Frya yritti kurkottaa mielensä vieraan lohikäärmeen mieleen, mutta kohtasi timantinkovan muurin. Yhtäkkiä lohikäärme vaihtoi suuntaansa linnasta poispäin kohti etelää. Purren hammasta Nat lähti takaa-ajoon pimenevään iltaan. Syvällä sisimmässään hän tunsi ettei se ollut kovinkaan hyvä idea.

[Sieppeli]

Sieppeli, Siilinpiikki ja kaksi lohikäärmettä tiirailivat taivaalle. Siilinpiikki keksi sen ensimmäisenä.
"Zenzibar!" Hän henkäisi ja kapusi nopeasti lohikäärmeensä selkään.
Minne haluatte matkustaa tänään? Markku kysyi leikillään.
Nyt ei ole leikin aika, äkkiä linnalle! Siilinpiikki sanoi ajatuksiensa kautta.
Jaajaa. Hiekanruskea lohikäärme nousi nopeasti ilmaan ja he jättivät Sieppelin jäätämään aukealle.
"Mitä?" Sieppeli kysyi itsekseen.
Mennäänkö perään? Mello kysyi innoissaan.
Joo, tuhotaan lisää ikkunoita! Sieppeli innostui ja hyppäsi pienen lohikäärmeensä selkään, taisteluun rakas!

Natilla oli vaikeuksia pysyä kullanhohtoisen lohikäärmeen perässä. Se oli nopea, mutta niin oli hänen Fryansakin.
Näetkö mitään? Nat kysyi lohikäärmeeltään. Vastaukseksi Frya avasi näkönsä tytölle. Lohikäärmeillä oli paljon paremmat silmät kuin ihmisillä, tai lohikäärmeratsastajilla. Nyt Nat näki hänen ikäisensä (?) tytön kultaisen lohikäärmeen ohjaissa. Hän vilkuili jatkuvasti alaspäin, kuin seuraten mitä linnassa tapahtui.

"Toinen lohikäärme." Caleb sanoi. Hän ja Zenzibar olivat pienen lumenvalkoisen lohikäärmeen kanssa palvelijoiden oven luona vahtimassa Omppulin merkkiä, että tie olisi vapaa.
"Tuolla!" Zenzibar henkäisi. Kaupungin portiltapäin tuli kaksi muuta lohikäärmettä ratsastajineen.

[Omppuli]

Omppuli vilkaisi taakseen ja näki jättimäisen harmaan lohikäärmeen saavuttavan heitä. Samalla hän näki kahden lohikäärmeen lähestyvän linnaa.
"No voi..."
"mädäntyneen ra'zacin peräpukama sentään", Connor jatkoi lausetta Omppulin pään sisällä. Omppuli virnisti. Jetsulleen. Käänny jyrkästi Connor ja meinaan siis todella jyrkästi.
Meinaat siis sitä, että sukellan tuon jättiläisen alitse?
Juuri sitä. Pystytkö siihen?
Aijai... Voi tulla hiukan tiukka paikka. Nuo kynnet voi raapaista sinua.
Ole nopea.
Pidä kovasti kiinni.
Connor kääntyi jyrkästi ja Omppuli piti ohjaksista tiukasti kiinni ja puristi jaloillaan lohikäärmeen ruumista. Nat yllättyi lohikäärmeen suunnanvaihdosta ja ajatteli, että tyttö luovutti. Nat hymyili tajutessaan, että nämähän lentäisivät suoraan hänen syliinsä, mutta kultainen lohikäärme lähti huumaavaan syöksyyn alaspäin ali Fryanin, joka yritti pysäyttää heidän etenemisensä raapaisemalla tyttöä, mutta kultainen lohikäärme oli liian nopea. Käänny Fryan, käänny! Nat ajatteli hätääntyneenä. Jos vain voisin, Nat. Jos vain voisin. Näin iso lohikäärme kuin minä ei ole niin nopea käänteissään kuin tuo rehvastelija. Odotahan hetki. Älä hätäänny. Siilinpiikki ja Sieppeli ovat matkalla linnaan. Me saadaan ne nalkkiin.
Omppuli lensi huumaavaa vauhtia kohti linnaa ja saavutti kahta lohikäärmettä ja niiden ratsastajia. Kun he olivat tarpeeksi lähellä Omppuli kaivoi vyöstään kolme jalokiveä.
Et kai sinä meinaa sitä... Minä voisin syöstä tulta.
Ei, Connor. Emme halua vahingoittaa heitä. Zenzibar pitää saada ulos linnasta. Tämä on ainoa keino. No niin hiukan lähemmäksi, kulta.
Älä sano minua kullaksi. Se ei sovi sinulle, enkä minä kaipaa hellittelynimiä.
Pidit siitä kuitenkin. No niin, karjaisehan oikein kunnolla Connieponnie. Omppuli härnäsi lohikäärmettään leikkisästi. Connor päästi kunnon lohikäärmekarjaisun ja Omppuli sanoi: "Estetys!" ja energia virtasi jalokivistä ja Sieppelin ja Siilinpiikin eteen ilmestyi näkymätön muuri, johon he törmäsivät. Sieppeli pahemmin, koska hän oli käännähtänyt katsomaan Connorin äänen suuntaan. He lähtivät tippumaan alaspäin.
Valmistaudu olemaan nopea ja viekas.
Kyllä kyllä.
Markku sai tuulen siipiensa alle nopeasti ja lähti kohoamaan ylöspäin, Sieppeli tippui muutamia metrejä ennen kuin sai lohikäärmeensä ylös. Omppuli lemautti ilmaan valopallon, joka kertoi Calebille ja Zenzibarille, että heidän piti lähteä ja vähän äkkiä. Sitten Omppuli otti vyöltään tikarin ja heitti sillä Siilinpiikkiä päin. Tikarin ei ollut tarkoitus osua, vain kiinnittää huomio, mutta tuuli ja lohikäärmeen liikehdintä käänsivät veitsen suuntaa ja se upposi raskaasti Siilinpiikin käteen. Siilinpiikki karjaisi raivosta ja tuskasta ja käänsi oitis huomionsa Omppuliin päin.
O-ou.
Omppuli irvisti. Siilinpiikki ja Sieppeli lähestyivät häntä uhkaavasti. Ja edes Connorin nopeus ja viekkaus ei riittäisi tähän, etenkään kun Natinkin lohikäärme saartoi häntä.

Caleb antoi merkin lähteä, mutta huolissaan hän katsoi taivaalle ja näki, että Omppuli oli saarrettu kolmen lohikäärmeen väliin. Calebin oma naaraslohikäärme, mahtavan kokoinen, Enoira, katsoi taivaalle sekin. Se oli väriltään viininpunainen ja sen silmät hohtivat vihreinä. Se oli hoikkarakenteinen, nopeaälyinen ja sen tulivoima oli ihmeellinen.
Omppuli ja Connor tarvitsevat apua, se sanoi Calebille. Caleb katsoi Zenzibaria ja määräsi viisi sotilasta suojelemaan häntä ja hänen lohikäärmettään ja lähtemään pois linnan alueelta, kun linnasta oli jo poistuttu. Sitten Caleb loikkasi oman lohikäärmeensä selkään ja lähti auttamaan oppilastaan. Tavataan vanhoja tuttuja, Enoira huomautti ja Caleb huokasi synkästi. Niin tosiaan tavataan.

[Nat]

Enoira syöskyi kolmen lohikäärmeen eteen pakottaen nämä pysähtymään. Siilinpiikki ja Sieppeli tunnistivat heti lohikäärmeen ja heidän kasvonsa synkkenivät. He eivät olisi halunneet taistella häntä vastaan, mutta keskenään he eivät olleet kyllä ylimpiä ystäviäkään.
"Mitä sinä haluat meistä Caleb?" Sieppeli huusi Mellon selästä.
Caleb tyrmistyi kuulemastaan. He eivät olleet uhanneet ketään. Tietysti Omppulin käytös oli outoa ja uhkaavaa, mutta he eivät halunneet satuttaa ketään. Viedä vain Zenzibar turvaan ra'zaceilta.
"Emme me teistä halua mitään Sieppeli hyvä."
Nyt oli vastapuolen aika hämmästyä. Jos Caleb ei aikonut hyökätä tai muuta niin mitä hän sitten oikein aikoi?

[hyvin lyhyt jatko, mutta niin oli aikakin ]

[Sieppeli]

"No mitä sinä sitten haluat?" Siilinpiikki kysyi ja heilutti vuotavaa kättään kivusta huolimatta, niin että Caleb näki sen.
Omppuli Caleb murahti mielessään.
Sieppeli sattui katsomaan linnan suuntaan ja näki jotakin auringossa lumivalkoiselta näyttävää. Mello yhdisti oman katseensa nopeasti häneen ja kumpikin näki heidät; Zenzibar ja kourallinen vartiomiehiä. Ja he suuntasivat ihan väärään suuntaan, minne Zenzibarin olisi pitänyt suunnata.
"No, mitä haluat hänestä!?" Sieppeli huudahti hyvin pettyneenä vanhenpaan ratsastajakollegaansa ja osoitti alaspäin, missä Zenzibar juuri luikahti piiloon talon taakse. Caleb tunsi, ettei voinut kuin valehdella tai kertoa totuuden.
"Viemme hänet turvaan Ra'zakeilta!" Omppuli huudahti Connorin päältä.
"Ei, me viemme hänet turvaan!" Nat huusi takaisin. Omppuli mulkaisi häntä.
"Suoraan sotaan!" Hän huusi. Kuului sujahdus kun vihreävioletti pieni lohikäärme lähti syöksykierteeseen. Kukaan ei meinannut huomata Sieppelin ja Mellon äkillistä syöksymistä. Pieni lohikäärme oli monin kerroin ketterämpi kuin suuret talonkorkuiset jättiläiset.

[Zenzibar]

[Mwah, ette kai te luule että annan teidän päättää ihan yksin mun kohtalosta? Mikä vimma kaikilla nyt on yhtäkkiä suojella mua? :''D Ja Omppuki meni vetään turpaan eikä jatkis oo kunnolla vielä ees alkanu, helkkari teidän kanssanne! :'D]

"Siksi se onkin parempi turva, kukaan ei osaa odottaa että veisimme hänet kaiken keskelle!" Nat huusi Omppulille takaisin.

Zenzibar seisoi rakennuksen takana ihan ymmällään. Olikohan ratsastajan rooli sittenkään niin hieno, jos hänen perässään oli jo nyt ties mitä otuksia ja joukko muita ratsastajia jotka kaikki väittivät yrittävänsä pelastaa hänet. Mutta kuka heistä sitten oikeasti oli hänen puolellaan?
Senssibar.
Zenzibar hätkähti. Kuka se oli?
Seensssbar!
Zenzibar katsoi sylissään olevaa lohikäärmettä. Puhutko sinä!?
Senssibar.
Joo, se olen minä. Tavallaan. Hei pikkuinen.
Lohikäärme painoi päänsä tiukemmin Zenzibarin rintaa vasten ja Zenzibar tiesi, että ratsastajana oleminen todella oli hänelle oikea juttu. Mutta kehen hän saattoi luottaa? Nuori tyttö ei ollut koskaan aikaisemmin joutunut tarkastelemaan ihmisiä tai näiden tarkoitusperiä, vaikka kuninkaan tyttären palveluksessa hän olikin kuullut ja nähnyt kaikenlaista, haltijoita, kääpiöitä, ihmisiä, lohikäärmeitä... Sitten Zenzibar sai idean ja toivoi sydämestään että hänen kaipaamansa lohikäärme kuulisi.
FARIN! Farin kuuletko sinä minua? Anteeksi tämä tunkeilu, mutta tarvitsen apuasi! Minä ja lohikäärmeeni tarvitsemme apuasi!
Hetkeen ei tapahtunut mitään, toisten lohikäärmeiden kamppailu ja hänen vartiomiestensä asennot pysyivät muuttumattomina. Zenzibar pelkäsi, että hänen kaipaamansa toivo oli jo poissa. Mutta sitten... WOOSH! Kova siivenisku pyyhkäisi häneltä ja kaikilta turvamiehiltä jalat alta, ja nuoret lohikäärmeratsastajat hätkähtivät, kun suuri punainen lohikäärme laskeutui aukealle. Nopeasti! Zenzibar tuijotti äimistyneenä Farinia, eikä osannut liikkua. Kiirehdi tyttö! Farin sanoi äkäisesti ja katsoi häntä tummilla silmillään. Nouse selkään ja pidä pojastani tiukasti kiinni! Zenzibar nousi huterasti seisomaan, mutta tajusi ettei pystyisi kiipeämään suuren lohikäärmeen selkään ilman apua. Farin näytti ymmärtävän tämän ja se nappasi Zenzibaria paidankauluksesta, tipautti selkäänsä ja lähti lentoon. Huima vauhti yllätti zenzibarin ja hän piti toisella kädellään kiinni Farinin niskapiikistä ja toisella yritti pitää lohikäärmeensä turvassa. Voi luoja! Zenzibar henkäisi mielessään, kun hän näki maan vilistävän allaan.

"Ei voi olla totta!" Omppuli kirosi. Mennään perään! Connor sanoi innokkaasti.
Se on Farin Connor! Monta sataa vuotta vanha lohikäärme, olen pahoillani poika, mutta et pärjäisi sille. Omppuli katsahti alas, missä Caleb istui miettiväisenä oman lohikäärmeensä selässä. Et ainakaan yksin... Suunnitelma alkoi muodostua Omppulin mieleen...

Haluaisitko sinä nyt kertoa, pikkuinen, miksi tämä hätä? Farin kysyi, kun he pääsivät kauas linnasta.
Minä... minä en tiennyt keneen pitäisi luottaa... Caleb halusi auttaa ja Siilinpiikki ja Sieppeli halusivat auttaa, mutta kumman matkaan minun olisi piätnyt lähteä?
Farin mietti tätä hetken ja katsahti sitten selässään istuvaa Zenzibaria. Hyvä kysymys. Toivotaan, että eräät toiset osaavat vastata siihen. Farin sanoi, eikä suostunut kertomaan Zenzibarille enempää, vaan sulki tältä mielensä. Zenzibarin halkoihin sattui ja käsiä kivisti kun hän piti Farinista ja lohikäärmeestään niin tiukasti kiinni, mutta silti hän uskoi olevansa nyt turvassa...

[Joo, oli pakko ratkasta tää jotenki hienosti, etten ota vielä kenekään puolia. Sitä paitsi munhan pitäis olla vielä muuten aika kokematon, että enpä mie ois osannu teistä valitakaan Jokohan se Gustiki suvaittis saapua tähän jatkikseen? Nyt ois taas hyvät saumat...]

[Nat]

...He lensivät kohti pohjoista, syvemmälle Du Weldervardenin metsiin.

Kaupunki oli lievässä hälytystilassa Zenzibarin ja Farinin lähdettyä. Kukaan ei ollut varma Farinin päämäärästä. Tietysti hänen ratsastajallaan oli pieni aavistus, mutta hänkään ei ollut ehtinyt keskustella Farinin kanssa kunnolla ennen kuin välimatka oli kasvanut liian suureksi. Yhteys oli heikentynyt heikentymistään ja lopulta katkennut.
Omppuli oli vetäytynyt Calebin kanssa neuvottelemaan tulevista toimista. Hän selosti hänelle kehittämäänsä suunnitelmaa. Caleb nyökytteli välillä päätään, mutta hänen kulmansa olivat kurtussa.
"- kunnes olisimme valmiita toimimaan." Omppuli viimeisteli innokkaasti.
Caleb katsoi häntä hetken kiinteästi sanomatta mitään. Kädet puuskassa hän sanoi:" Tuo sinun suunnitelmasi on täynnä porsaanreikiä, mutta kuitenkin pohjimmiltaan se olisi toimiva. Sinun kannattaisi hioa taktikointiasi tyttöseni. Keskustelen tästä Siilinpiikin ja muiden kanssa. Toivottavasti hän ei ole kauhean vihainen siitä puukosta."

Itseasiassa Siilinpiikki oli lähes unohtanut kätensä vamman. Hän oli parantanut sen tilanteen lauettua. Kuitenkin Caleb sattui tulemaan paikalle saliin Siilinpiikin melkein unohtaessa menneet. Hän alkoi mulkoilla Calebia hieman epäkohteliaasti.
"Öhm, ei kanneta kaunaa Siilinpiikki?" Caleb kysyi epävarmasti.
"Ei-," Siilinpiikku vastasi ja Caleb ehti jo huokaista helpotuksesta, kunnes siilinpiikki sytytti hänen tunikansa tuleen,"- tämän jälkeen." siilinpiikki tunsi pientä omahyväisyyttä.
Caleb sammutti tulen nopeasti ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut: "Niin, meidän pitäisi keskustella hieman Farinin teosta ja mitä Zenzibarin suhtene meneteltäisiin."
"Eikö tähän tarvitsisi muitakin?" Siilinpiikki kysyi.
"Juu ja olen ehtinyt hoitaa asian." Calebin puhuessa Sieppeli, Mical ja Bradwenin tulivat istumaan pöydän ääreen.
Caleb veti syvään henkeä ja aloitti:" Hyvä kun tulitte. Juttuhan on niin..."

[Paljon tekstiä, mutta silti vähän ratkaisuja. Säästin itseni päänsäryltä : D]

[Siilinpiikki]

[Se kiero suunitelma voi paljastua vaikka myöhemmin, mutta jotenkin tämä pitää saada liikkeelle.]

"... kukaan meistä ei tiedä missä Zenzibar on", Caleb totesi itsestäänselvyyden, "ja koko linna on hämillään- kaupungissa taas sanotaan että on aloitettu sota."
"Luulevat että demonit ovat päässeet valloilleen", Bradwen murahti, "kuka arvaisikaan että se oli nuorten välienselvittelyä."
Milac nauhrahti kohteliaasti, vaikka kyseessä ei ollut vitsi.
"Kukaan ei tiedä, että uusi ratsastaja lähtenyt omille teilleen?", Siilinpiikki kysyi, "se vielä puuttuisi, että ra'zacit ovat hänen perässään
"Ei tietääksemme", Milac totesi, "varmasti maaseudulta saadaan uutisia, mutta niistä mekin voimme hyötyä."
"Mutta mitä teemme hänen suhteen?", Sieppeli kysyi, "ei voi tehdä että kokonainen armeija lähtisi hänen perään, kun Raevstonessakin tarvitaan apua."
"Siihen suuntaan minäkin ajattelin", Caleb sanoi, "ajattelin oppilaani kanssa, että hänen perään pitäisi lähettää matalanprofiilin etsintäpartio."
"Kuka nyt lohikäärmen vauhdissa pysyy?", Bradwen kysyi enteilevästi.
"Toinen lohikäärme", Caleb vastasi hymähtäen ja jatkoi,"käsittääkseni Siilinpiikki olisi vapaa tehtävistään ja Sieppeli voisi niistä väliaikaisesti irrottautua, joten te voisitte lähteä Omppulin kanssa. Tiedän, tiedän, teidän välinne ei ole nyt parhaat, mutta te kaikki olisitte siis vapaita tehtävistänne, kun ei teille vielä niitä sysitä, ja samalla voitaisiin tämä ratsastajien välejä hiertävä asia sopia."
"Minun oppilaani voisi olla myös halukas", Milac sanoi väliin.

[Minkä päätöksen he tekevät?]