Sekalainen jatkis (JMSOM)

[Omppuli]

Omppuli paiskasi kännykän pois turhautuneena siitä ettei saanut Natia kiinni. Omppuli mietti hetken epäonnistuneita kätyreitään. Sopimukset olivat yhtä tyhjän kanssa, koska toinen osapuoli ei täyttänyt velvollisuuksiaan. Jopa ukkoslintu oli hävittänyt vampyyrin. Lopulta Omppuli huokasi syvään.
"Aina kaikki täytyy tehdä itse", Omppuli mutisi ja alkoi etsiä tavaroitaan. Hän myös vaihtoi asuaan. Hän puki päälleen tiukan kokoasun, joka oli väriltään musta. Hän laittoi vyön, johon oli kiinnittänyt pulloja ja tikarin. Punaiset hiuksensa Omppuli laittoi kiinni ja otti sauvansa.
"No niin. Missä on vampyyri?" Omppuli kysyi ja sauva sykähti ja Omppulin vihreä silmä alkoi hehkua. Omppuli näki mielessään Gustafin asunnon ja siellä ne kaksi siemailivat olutta.
"Liian helppoa", Omppuli naurahti ja vihreä silmä lakkasi hehkumasta. Omppuli lähti ulos ja hän pohti hetken millä tavalla matkustaisi Gustafin piilopaikkaan. Hän tähyili autoa.
"Ääh mitä turhia. Noitahan minä olen", Omppuli sanoi ja piirsi maagisen ympyrän sauvallaan ja asettui ympyrän sisään. Omppuli mutisi sanoja ja sulki silmänsä. Kun hän avasi ne, oli paikka vaihtunut. Gustafin asunto oli hänen edessään. Hymyillen Omppuli astui ovesta sisään.

Zenzibar ja Gustaf olivat päässeet tiiviiseen tunnelmaan juuri kun Omppuli räjäytti oven sisään. Omppuli asteli sisään hymyillen ilkeästi.
"No niin, vampyyri. Aika lähteä", Omppuli sanoi. Zenzibar kohotti kulmiaan. Hän katsoi ulos. Aurinko ei ollut vielä noussut, mutta taivas oli punainen, joten ei kuluisi moniakaan minuutteja ennenkuin ensimmäiset auringon säteet osuisivat häneen.
"Mikä saa sinut luulemaan että tulisin mukaasi?" Zenzibar kysyi pilkallisesti. Omppuli hymyili pahantahtoisesti ja nosti vyöltään korun, joka hehkui himmeästi. Se ei ollut risti, eikä sinne päinkään. Se oli ympyrä, jonka keskellä oli reikä ja reiässä vihreä kivi. Kivi hehkui himmeästi. Ympyrä oli valmistettu hopeasta.
"Näyttääkö tutulta? Voi olla, että olet nähnyt tälläisiä vanhoissa tarukirjoissa", Omppuli sanoi ja Zenzibar tunsi jäätävää kylmyyttä rinnassaan. Hetkeksi kylmyys kaikkosi, mutta tilalle tuli polttava kuumuus. Zenzibarin sydämenlyönnit tiheentyivät. Kivi hehkui kirkkaammin. Äkkiä Zenzibarin jalat pettivät. Omppuli toi korun lähemmäksi. Zenzibar hengitti raskaasti ja vaivalloisesti. Rintaa pisteli, kipu yltyi. Hän kuuli huutoa, joka oli rikkoa hhänen tärykalvonsa. Pian hän tajusikin, että huuto tuli hänen omasta suustaan.
"Lopeta!" hän kuuli Gustafin huutavan jostain kaukaa. Kipu yltyi sietämättömäksi. Juuri kun hänen rintansa tuntui olevan räjähtämäisillään, kipu loppui. Zenzibar avasi vetiset silmänsä.
"No niin tuletkos?" Omppuli kysyi ja veti Zenzibarin lattialta.
"Et voi viedä minua ulos tai kärähdän. Aurinko nousee", Zenzibar sanoi ja Omppuli vilkaisi ulos.
"Kyllä sinä sitä vähän aikaa kestät", Omppuli sanoi ja loitsi Zenzibarille käsiraudat. Zenzibar oli huvittunut. Tavallisillako käsiraudoilla noita aikoi pitää hänet aisoissa. Hän riuhtaisi niitä. Tavalliset käsiraudat olisivat antaneet periksi, mutta nämä pysyivät ehjinä.
"Ne on lumottu niin että turha yrittää mitään. Mennään", Omppuli sanoi. He olivat juuri astumassa ovesta, kun Gustaf puhui.
"Sinä et vie häntä yhtään mihinkään."
Gustaf latasi aseensa ja osoitti sillä Omppulia.
"Suojakenttä, muistatko", Omppuli sanoi ja lausui muutaman loitsun ja nämä kaksi olivat poissa.

[Tuli kiire. Pitää mennä syömään tai mut hirtetään. Loppu on hiukan huolimaton]

[Nat]

Gustaf jäi seisomaan yhä ase kädessään. Hetken hän vain seisoi katselemassa kaukaisuuteen. Lopulta hän vajosi istumaan ja laittoi kätensä päänsä ympärille.
"Saamarin Omppuli. Joskus toivon todella ettemme olisi koskaan tavanneetkaan." Sen sanottuaan Gustaf nousi ylös ja pyrähti juoksuun.

"Mihin sinä oikein tarvitset minua?" Zenzibar murisi, kun Omppuli oli tuonut hänet yhdelle lukuisista varastoistaan.
Zenzibarin iho oli punainen ja hänen silmänsä kipunoivat. He olivat kiitäneet ilman halki New Yorkin läpi auringon alkaessa nousta horisontin yläpuolelle. Zenzibar oli saanut manata sydämensä kyllyydestä, kun aurinko poltti häntä. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen he olivat laskeutuneet viileään hämärään.
"Ei sinun kuuluisi kysellä Zenzibar hyvä, mutta kerron kyllä myöhemmin." Omppuli hymyili Zenzibarille.
"Mitä nyt sitten aiot tehdä. Odottaa maailmanloppua?" Zenzibar kysyi pyörittäen samalla silmiään, kun ei muuhun pystynyt.
"Voisinhän sitäkin odottaa, mutta muut asiat ovat valitetavasti tärkeämpiä." Omppuli sanoi samalla, kun varaston ulkopuolelta kuului auton moottorin jyrähdys.
Omppuli kurtisti kulmiaan ja lähti katsomaan kuka oikein oli tullut. Zenzibar yritti seurata häntä, mutta jalat eivät liikahtaneetkaan. Samperin Omppuli, Zenzibar kirosi mielessään. Hetken päästä tuohtuneen näköinen Omppuli tuli takaisin perässää Nat ja Tex. Texin rento olemus muuttui heti, kun hän näki Zernzibarin. Nat esti häntä ryntäämästä Zenzibarin päälle nähtyään Omppulin katseen. Hän tyytyi vain mulkoilemaan Zenzibaria.
"Mihin sinä tarvitset tuota?" Nat kysyi painottaen sanalla tuota.
"Se on oma asiani. Huolehdi sinä vain että hoidat ensi kerralla työsi kunnolla ja olet tavoiteltavissa." Omppuli tokaisi.
"Mutta se on tuon vika, että kännykkä meni rikki." Nat puollustautui.
"On sinulla muitakin tapoja ottaa yhteyttä."
"Ai mitä muka?" Nat kysyi ihmeissään kunnes oivalsi.

[Ei tullut onneksi sekasotkua^^]

[Gustaffsson]

"No, anteeksi sitten etten tajunnut ottaa yhteyttä. Ei ollut varsinaista asiaa" Nat sanoi.
"Tai sitten sinulla oli "muita puuhia"" Omppuli sanoi ja vilkaisi pikaisesti Texiin. Nat tuhahti.

Gustaf näpytteli kännykkään numeroa juostessaan.
"Prikaatinkenraali Smith" vastasi ääni toisessa päässä.
"Hei Murray, Gustaf tässä. Onko teillä siellä yhtään Apachea kentällä?" Gustaf kysyi.
"On toki, aina muutama valmiina. Tarvitsetko taas yhtä?" Smith sanoi toisessa päässä.
"Jep, hoida vartijat minimiin vaikka jollain harjoituksella. Ja jätin rahat samaan paikkaan, pari tuhatta ylimääräistä. En saa tämänkertaista ehkä palautettua" Gustaf sanoi.
"Okei sitten, Gustaf"
"Kiitti, Murray" Gustaf sulki puhelimen ja jatkoi juoksuaan.

Omppuli oli lukinnut Zenzibarin pieneen huoneeseen. Istuttuaan lattialla pari tuntia ja mietiskeltyään mitä Omppuli tekisi, hän päätti nukahtaa hetkeksi. Mutta kun hän pääsi kyljelleen, hän tunsi jonkun kovan painavan hänen kylkeään. Pikaisen kaivamisen jälkeen hän löysi pienen laitteen, joka oli teipattu hänen uuden asunsa sisäpuolelle. Siinä oli pieni valo, joka vilkutti hitaasti punaista. Näytti etsimeltä. Zenzibarilla ei ollut epäilystäkään kuka sen sinne oli laittanut.

"Olen valmis. Hae vampyyri" Omppuli sanoi Natille. Nat lähti tekemään työtä käskettyä Tex mukanaan. Omppuli oli jollakin tavalla "piirtänyt" lattiaan monimutkaisen, eri väreissä hohtavan kuvion, ja sen ympärillä oli ainakin viisikymmentä kynttilää. Kaikki oli valmista... Noita kääntyi hymyillen ikkunan puoleen. Ensin hymy jämähti hänen kasvoilleen. Sitten sen tilalla oli sekunnin sadasosassa vihaa pursuava irvistys. Ikkunan takana, parin metrin korkeudella oli Apache-taistelukopteri. Ja kukapa muukaan ohjaimissa kun Gustaf.
"No niin, Omppuli. Tiedät pelin hengen. Luovuta Zenzibar" Gustaf puhui kopterin kaiuttimiin.
"Minä tapan sinut tuonne kopteriin" Omppuli huusi.
"En kuule, mutta ilmeestä näkee että kieltäydyt" Gustafin ääni särisi. Ennenkuin Omppuli ehti nostaa tappavan taikavoimaista kättään, oli Gustaf ehtinyt ampua 16 AGM-113-panssarintorjuntaohjusta. Omppuli kehitti pikaisesti voimakentän, jonka ylläpitäminen vaati runsaasti voimia kun kuusitoista ohjusta räjähti hänen ympärillään. Kun savu ja tuli hälveni, hän näki kopterin joka tuli suoraan ikkunasta sisään. Omppuli kirkaisi ja hyppäsi sivuun.
Ennenkuin kopteri oli ehtinyt kunnolla edes pysähtyä, Gustaf hyppäsi ulos.
"Mitä-" Nat ihmetteli. Hän, Tex ja Zenzibar olivat juuri tulleet paikalle.
"Tätä!" Zenzibar huudahti ja iski Natia kyynärpäällä vatsaan. Nainen taipui kaksinkerroin. Gustaf ehti ampua pistoolilla kerran - Texiä ohimoon raapaisten, ei kuolemaa, vain äkillinen tajuttomuus ja pieni aivotärähdys - ennenkuin Omppuli oli pystyssä hänen takanaan ja paljasti raivonsa.

[Zenzibar]

[Gusti KÄRSIIIIII! >:/]

Omppulin sormet kipinöivät. Hän oli raivoissaan. Gustaf oli pilannut hänen loitsunsa täysin, koska hän tarvitsi siihen täysiä voimiaan, eikä hänellä enää ollut niitä - läheskään. Gustaf väisti nipinnapin ensimmäiset siniset salamat, mutta seuraavat osuivat maaliinsa. Ja vaikka Gustaf olikin yli-inhimillinen ja kaikintavoin vahvempi kuin tavallinen ihminen, se sattui silti, ihan kaikkea ei Gustafkaan kestä.
"Tuo, tuntui hyvältä!" Omppuli huudahti riemuissaan.
"Aijaa? No mitäs sanot tästä?!" Omppuli ehti juuri ja juuri kääntyä kun Zenzibar löi häntä yhdellä isoista kivipaasista, jotka helikopteri oli irroittanut rakennuksen katosta. Seuraavaksi hän iski samalla kivipaadella Natia, joka oli juuri toipunut Zenzibarin edellisestä iskusta. Sitten nainen meni Gustafin luo, joka näytti edelleen todella kärsivältä.
"Selviätkö sinä?" Zenzibar kysyi kuulostaen huolestuneelta.
"Luulisin."
"Hyvä!" Vampyyri huudahti ja potkaisi Gustafia vieläkin siihen arkaan paikkaan. Mies taipui uudelleen kaksinkerroin, ja vedettyään syvään henkeä, hän mutisi. "Mikä pakko teillä naisilla on vältämättä tehdä minut lapsettomaksi? Ja mikä sinua riivaa muutenkaan?"
Zenzibar paiskasi pienen etsintälaitteen miehen eteen. "TUO minua vaivaa! Et sitten kuitenkaan luottanut minuun, vai?"
"Minä laitoin sen juuri tällaista tapausta varten!" Gustaf huudahti tuskaisena.
Zenzibar ei näyttänyt tyytyväiseltä. "Etkä ajatellut minullekin siitä kertoa?"
"Et olisi hyväksynyt sitä."
"No EN OLISI! ENKÄ HYVÄKSY!" Zenzibar karjaisi. "Äläkä sano sanakaan jostain 'tein sen suojellakseni sinua' soopasta, tai varmistan omakätisesti, ettet tule koskaan saamaan lapsia!"
Gustaf päätti viisasti olla hiljaa.
Zenzibar oli hiljaa hetken, ja näytti kokoavan itseään, kunnes hän puhui taas. "Missä välissä sinä laitoit sen?"
Gustaf punastui. "No... tuota..."
Zenzibarin silmät hohkasivat. "MI-?! VOI --" sen jälkeen tuli liuta monenkielisiä kirosanoja, joista Gustaf ei ymmärtänyt kuin pari, ja hän päätteli, että ne olivat siitä kiltimmästä päästä.
"Älä nyt! Eihän siitä suihkuverhosta näe edes läpi!" Gustaf selitti epätoivoisena.
Zenzibar risti kätensä ja huokaisi syvään. Kun hän puhui, hän kuulosti täysin rauhalliselta, mikä pelotti Gustafia - jos mahdollista - vielä enemmän. "Minä en todellakaan jaksa ymmärtää sinua. Mutta voit olla varma, että tästedes, en luota sinuun ENÄÄ IKINÄ, enkä varmasti tahdo nähdä sinua enää koskaan. Mieluummin vaikka nälkäinen strutsi tulee ja nokkii minut elävältä, kuin näkisin sinua enää! Tai EI, se strutsi saisi syödä SINUT elävältä ja sitten minä polttaisin sen jälkeen ruumisi roviolla ja riputtelisin tuhkat Kiinan Mereen!" Zenzibar sylkäisi maahan Gustafin viereen. "Olen niin, NIIN kyllästynyt sinuun! Hyvästi!"
Sen sanottuaan, Zenzibar käännähti kannoillaan ja jätti Gustafin - hänen, sekä miehen itsensä hämmästykseksi - maahan makaamaan, loukkaantuneena (ehkä jopa pysyvästi) mutta hengissä.
Gustaf naurahti tilanteelle. Jälleen kerran hän katsoi, kun tuo vampyyri karkasi hänen käsistään, mutta tällä kertaa hän oli pettynyt ihan eri syystä.
Omppuli ja Nat alkoivat heräillä, Texin maatessa yhä tajuttomana. Gustafkin nousi kivuliaannköisesti ylös ja lähti hölkkäämään poispäin. Ähkäisten kivusta joka askeleella, mies loittoni paikalta, täysin erisuuntaan kuin Zenzibar.


Suomen Lapissa, pienessä kunnassa nimeltä Kittilä...
Mustiinpukeutunut, todella kalpea nainen istui pienessä Pilot's bubissa. Hän ei ollu tilannut mitään, mutta oli istunut penkillä jo yli kaksi tuntia. Yhtäkkiä vampyyri nousi ylös ja käveli ulos. Ulkona hän irvisti. "Ajattelinkin, että se olet sinä. Seurasit minua tänne asti, miksi? Tappaaksesi minut?"
Henkilö, jolle Zenzibar puhui, ei vastannut. Hän oli aika harvapuheinen tyyppi muutenkin. Ulkona oli miinuskaksikymmentäastetta pakkasta, mutta kummallakaan heistä ei ollut kovinkaan paljoa vaatetusta päällään. Lumituisku heikensi näkymää, mutta nuo kaksi näkivät toisensa täysin selvästi.
"Ja sitäpaitsi..." Zenzibar jatkoi. "Luulin että Ukkoslinnut inhoavat kylmää."
Nuorelta tytöltä näyttävä hahmo virnisti ja hänen oranssit silmänsä hohkasivat. Zenzibar olisi voinut vaikka vannoa, että kuuli viattoman äänen päässään. 'Mitä? Minä vain satun tykkäämään Suomesta...'

[Jep, Gusti ei sit kuollukaan, mut oli mulla silti hauskaa kirjottaessa tätä, ja Suomeenki pääsin. Ei mitään hajua siitä, miksi Sipi mua seuras, aattelin vaan, et oon muutenki ollu niin suosittu jahtaamisen kohde, että miksikäs sitä muuttamaan? Areena on teidän. *kumarrus* -Z]

[Sieppeli]

"Tarvitsen apuasi!" Sieppelin ääni puhui Zenzibarin päässä. Vampyyri risti kätensä puuskaan ja nyökkäsi päätään kehottaen Ukkoslintua jatkamaan.
"Omppuli. Hän piti minua vankina viisi vuotta. Yksikään Ukkoslintu ei hyväksy sitä. Olemme vapaita olentoja, riippumattomia muista. Minun täytyy saada kostettua hänelle, mutta en tiedä miten, enkä usko pystyvänikään siihen ilman apua."
"Etkö voisi puhua, ei tunnu mukavalta kun jokin puhuu tuolla tavalla mielen kautta?" Zenzibar painoi korvaansa, koska hänen päänsä tuntui oudon tyhjältä. Lintu virnisti katkerasti.
"En osaa puhua täydellisesti ihmistä. Tai muutakaan. Pienet sanat ovat helppoja."
"Joten... Miksi auttaisin sinua?" Zenzibar kysyi.
"Hän ei jaksa etsiä uutta vampyyriä, jahtaa sinua sinnikkäämmin kuin Gustaf." Uusi jahtaaja ei kuulostaisi mukavalta, "Kumpikin olisi onnellinen jos pääsisimme siitä noidasta eroon." Samalla Zenzibar huomasi ihmisten tuijottavan heitä, näytti tyhmältä kun toinen ei puhunut ja kumpikin vain seisoi ja tuijotti.
"Ei kukaan pidä sinua epäilyttävänä." Sieppelin ääni sanoi kylmästi Zenzibarin mielessä.
"Osaatko lukea ajatuksiakin!"
"En. Kuulen jos ajattelet jotain mikä liittyy minuun."
"Jaa. Jospa menisimme sisälle?"

[Omppuli]

"Suunnitelmani pilattiin taas! Minä en ymmärrä! Ensin se epäkuollut vihasi Zenzibaria ja sitten saapuukin pelastamaan tämän ritarillisesti", Omppuli puhisi Natille ja Texille. Nat puhdisti Texin haavaa pidellen samalla jääpussia oman päänsä päällä.
"No nyt tiedät ainakin kehen ei kannata luottaa", Nat sanoi yrittäen tuoda esiin asian valoisat puolet.
"Hmph. En minä luottanut Gustafiin alunperinkään. Sellainen, joka heiluu aseiden ja pommien kanssa on kaikkea muuta kuin luotettava", Omppuli sanoi ja keräsi ja sammutti kynttilät. Hän napsautti sormiaan ja kynttilät katosivat.
"Mitä aiot nyt?" Nat kysyi ja lopetti Texin haavan puhdistamisen, kun se parani hänen silmiensä edessä. Natin katse siirtyi tuohtuneeseen Omppuliin, joka hävitti monimutkaista kuviota.
"En tiedä missä Zenzibar on, mutta minulla ei kestä kauaa asian selvittämisessä. Gustafin tapaan vielä taatusti. Kun löydän vampyyrin niin tiedän sen lieron tulevan sinne suojelemaan vampyyriaan. Ukkoslinnun katoaminen huolestuttaa. Luulen, että se on aika katkera siitä, että pidin sitä vankina", Omppuli sanoi ja laittoi päällensä punaisen viitan.
"Ukkoslintu saattaa siis kostaa?" Nat sanoi kysyvästi. Omppuli otti kirjan käteensä ja laittoi sen pöydälle. Hän aukaisi ja selasi sivuja hetken.
"Todennäköisesti. He ovat sellaista väkeä, jotka eivät unohda vääryyttä, jonka ovat kokeneet. Sain kuitenkin valmiiksi sen mitä halusinkin, joten en tarvitse ukkoslintua enää", Omppuli sanoi ja löysi oikean sivun. Hän piirsi kädellään ilmaan kahdeksikon, joka oli väriltään punainen. "Nat tulisitko tähän?"
Nat tuli ja Omppuli laittoi hänen kätensä oman kätensä päälle.
"Ajattele Zenzibaria, muuta sinun ei tarvitse tehdä", Omppuli sanoi hiljaa ja Tex katsoi lumoutuneena vierestä. Monesti ei sitä saanut elämänsä aikana nähdä taikoja. Omppuli alkoi mutista sanoja silmät kiinni.
"Kerro missä on Zenzibar", olivat viimeiset sanat ja heidän eteensä avautui kartta, jossa kahdeksikko liikkui. Se liikkui ja pysähtyi euroopan kohdalle. Nat kohotti kulmiaan.
"Tarkemmin", Omppuli vaati ja kartta muuttui. Nyt se näytti pohjoismaat. Kahdeksikko pysähtyi Suomen kohdalle. Omppuli irvisti.
"Tarkka sijainti", Omppuli sanoi ja kartta muuttui. Nyt se näytti vain Suomen pohjoisosaa, Lappia. Kahdeksikko meni pienen kunnan kohdalle, Kittilä nimeltään kartta muuttui kuvaruuduksi, jossa Zenzibar oli pubissa jonkun kanssa.
"Se on Sieppeli", Nat huomasi ja Omppuli avasi silmänsä. Silmät hehkuivat. Omppuli katsoi kaksikkoa, jotka tuijottivat toisiaan tiiviisti, vaikkei Omppuli tiennyt mistä he puhuivat, hän arvasi.
"Minun ei tarvitse lähteä Suomeen. He tulevat etsimään minut", Omppuli kuiskasi.
"Jäädäänkö me siis tänne?" Tex kysyi. Omppuli katsoi häntä hetken aivan kuin ei muistaisi kuka Tex oli.
"Kuulehan, Tex, jos haluat liikkua meidän kanssamme on sinun tehtävä vala, ymmärrätkö?" Omppuli sanoi ja kumartui Texin puoleen.
"Ymmärrän. Mitä pitää tehdä?" Tex kysyi, mutta Omppuli ei vastannut. Hän painoi kätensä Texin ohimolle ja tarttui tätä toisella kädellään Texiä kädestä.
"Vannotko sinä, Tex, palvella ja suojella minua kunnes minä vapautan sinut tai kuolema sinut korjaa?" Omppuli kysyi. Nat oli hänen vieressään ja katsoi Texiä liikkumatta.
"Vannon", Tex vastasi ja tunsi kuinka heidän välilleen muodostui side, jota ei voinut rikkoa kukaan muu kuin Omppuli. Omppuli päästi hänestä irti ja Tex huohottti kuin pitkän juoksumatkan jälkeen. Omppuli pakkasi laukkunsa ja otti sauvansa.
"Minne me mennään?" Nat kysyi ihmeissään. Omppuli virnisti.
"Kreikkaan. Tulkaahan, lähdetään lentokentälle", Omppuli sanoi ja kaksikko seurasi häntä hämmentyneenä ulos.
"Tuota, mikset vain taio meitä Kreikkaan?" Tex kysyi auton takapenkiltä heidän ajaessaan lentokentälle. Nat ajoi. Omppuli vilkaisi Texiä hyisesti.
"Miksi minä tuhlaisin voimiani moiseen, kun kerran on olemassa toinenkin tapa? Meillä ei ole sitä paitsi mitään kiirettä. Sieppeli ja Zenzibar punovat juoniaan vielä hyvän aikaa, eikä heillä ole aavistustakaan olinpaikastani", Omppuli naurahti.
"Mennäänkö me matkustajakoneella?" Tex kysyi inhoavasti.
"No ei. Minulla on yksityiskone", Omppuli tuhahti ja katsoi Texiä, kuin ääliötä. "Käytä aivojasi", Omppuli tokaisi ja he ajoivat hiljaisuudessa lentokentälle.

[Gustaffsson]

Kolmikko saapui lentokentälle ja jatkoivat jalkaisin yksityishallien luo. Siniseen pukeutunut lentäjä oli parhaillaan tankkaamassa Omppulin konetta.
"Lennettään Kreikkaan, Phil. Ateenaan" Omppuli huusi suihkuturbiinien melun yli.
"Kyllä, rouva" lentäjä huusi kasvot päin konetta.
"Mistä sinä saat oikein rahat tähän kaikkeen? Yksityiskone, lentäjä, aseistettuja korstoja" Tex ihmetteli.
"Nat, poikaystäväsi ei ole näköjään tajunnut ettei kaikkea sovi kysellä" Omppuli sanoi. Tex kohotti hiukan käsiään kuin antautumisen merkiksi.

Yksityiskone nousi hetken kuluttua ilmaan ja kohti Eurooppaa. Päästyään tasaiseen lentoon lentäjä kytki autopilotin päälle, nousi pystyyn ja heitti lippalakin päästään. Sininen lippalakki peitti oranssia hiuksia. Gustaf oli napannut koneen lentäjän ja esiintynyt pilottina. Ja oli aika varmistaa, ettei Omppuli pääsisi koskaan perille, Gustaf ajatteli ja alkoi kiinnittää ajastimella varustettua C-4-muoviräjähdettä ohjaamon seinään.

Omppulin kännykkä soi. Matkustajakoneessa kännykän pitäminen olisi tietenkin ollut ehdottomasti kiellettyä.
"Mitä?" hän äyskäisi vastaukseksi.
"Hei, Phil täällä. Yksityislentäjänne. Joku kolkkasi minut ja vei koneenne" kuului hermostunut ääni toisesta päästä.
"Ehditkö nähdä kuka se oli?" Omppuli kysyi.
"En kunnolla, mutta oranssit hiukset huomasin. Mitä minun pitäisi tehdä?" Phil kysyi.
"Haluan että kuolet kamalissa tuskissa" Omppuli mutisi raivosta kihisten.
"...siis mitä?" Phil ihmetteli, mutta sitten kaukana New Yorkissa lentäjän kylkiluut repesivät ihosta läpi. Tuskanhuuto kuului puhelimen kautta koko koneeseen, ennenkuin Omppuli rusensi kännykän taikavoimillaan palasiksi.
"Se helvetin epäkuollut" Omppuli huusi ja riensi ohjaamoon.

[Nat]

Ohjaamon ovi oli lukossa. Omppuli ei jäänyt epäröimään vaan otti sauvansa ja aukaisi oven. Ohjaamo oli tyhjillään ja tuulilasissa oli suuri aukko. Omppulin punaiset hiukset sekoittuivat valtavassa ilmavirrassa. Hiustensa seassa hän näki tuolin selkään kiinnitetyn pommin ja ajastimen.
"Nyt on piru irti. Nat ja Tex, jos haluatte säilyä hengissä, kehottaisin teitä etsimään laskuvarjot ja hyppäämään!" Omppuli huudahti rynnätessään matkustamoon Natin ja Texin ohitse.
He katsoivat kummastuneena toisiaan ja sitten ohjaamoon. Hetkeäkään epäröimättä he seurasivat Omppulia ruumaan kohti luukkua. Hän oli pukenut päälleen jo laskuvarjon ja etsi nappia josta luukun voisi aukaista. Hän löysi sen tai oikeastaan sen mitä siitä oli jäljellä. Johdot törröttivät ulos aukosta.
"Kiroan sen Gustafin maanrakoon!" Omppuli huusi vihaisena.
Hän kohotti sauvansa ja latasi energiaa. Kohta koneen kyljessä oli ihmisen mentävä aukko ja meri lähestyi uhkaavasti.
"En odota enää hetkeäkään. Omppuli, otan yhteyttä jos joudumme erilleen." Nat sanoi ja hyppäsi.
Tex seurasi hetkeä myöhemmin perässä. Omppuli epäröi vain hetken ja hyppäsi. Meri lähestyi nyt kahta kovempaa, mutta putoaminen hidastui kun Omppuli vetäisi laskuvarjonsa auki. Samalla kone räjähti hänen yläpuolellaan ja hajosi sadoiksi painaviksi kappaleiksi. Yksi sellainen oli tulossa suoraan kohti Omppulia...

Nat sylki merivettä pois suustaan ja tähyili merta. Hän ei nähnyt Texiä eikä Omppulia.
"Hemmetin hemmetti." Hän manasi ja rauhoitti mielensä.
Keskittymisen piti olla ehdottoman virheetön. Nat etsi mielensä avulla ajatuksia. Tex löytyi heti, mutta hän ei kuullut Omppulia. Ei kai vain...

[Gustaffsson]

Gustaf oli hypännyt koneesta juuri oikealla kohdalla. Laskeuduttuaan mereen hän oli ravistanut laskuvarjon irti ja sukeltanut pinnan alapuolella odotelleeseen Foxtrot-sukellusveneeseen. Ilmalukosta sisään päästyään hän oli ravistanut enimmät vedet itsestään pois ja nostanut sukellusvenettä pintaan päin. Kohdistettuaan periskoopin hän katsoi kuinka Omppulin kone lensi. Vedenpitävä kello hänen käsissään laski aikaa C4:n räjähdykseen.
15, 14, 13, 12, 11, 10...
Gustaf huomasi koneen kylkeen ilmestyneen aukon.
9, 8...
Nat ja Tex hyppäsivät sieltä laskuvarjojen kanssa.
7, 6, 5...
Omppuli hyppäsi samasta reiästä. Gustaf kiroili ääneen ja potkaisi sukellusveneen seinää.
4, 3, 2, 1... Kone räjähti kappaleiksi. Yksi peräsimen osa tippui suoraan kohti Omppulia. Hetken Gustaf jo ajatteli onnistuneensa, mutta Omppuli räjäytti sen palasiksi voimillaan. Kuitenkin joku peräsimen osan palasista taisi osua häneen, koska hän veltostui äkkinäisesti laskuvarjossaan. Gustaf aikoi mennä viimeistelemään noidan, mutta jokin kiinnitti hänen huomionsa. Periskoopista hän erotti helikopterin taivaalla, tulevan heitä kohti. Tietenkin räjähdys houkuttelisi ihmisiä, mutta tuo näytti harvinaisen paljon samalta Apachelta, jolla hän oli laskeutunut Omppulin varastoon.

Sieppeli oli kertonut Omppulin menevän Kreikkaan, kertomatta kuitenkaan miksi ja mistä ukkoslintu sen tiesi. Sieppelin vastusteluista huolimatta he lähtivät matkaan Apache-helikopterilla, jonka Zenzibar oli vienyt Omppulin raunioituneelta varastolta. Poikettuaan "lainaamassa" vähän menovettä Hampurista, oli Sieppeli sanonut että heidän on käytävä Atlanttin puolella. Siellä he olivat nähneet Omppulin koneen räjähtävän, ja nähneet myös kolmikon tippumisen koneesta.

[Omppuli]

Omppuli vajosi mereen, tajuttomana, mutta ei luonnollisesti hukkunut, suojakentän suojellesssa häntä, mutta se ei nostanut häntä pintaan. Joten Omppuli vajosi, yhä syvemmälle meren syvyyksiin.

Nat etsi Texiä ja löysikin miehen melko pian. Tex näytti olevan ihan kunnossa, mutta loputtomiin he eivät voisi meressä kellua. Ranta oli hyvin kaukana eikä sinne uimalla pääsisi.
"Missä Omppuli on?" Tex kysyi kauhoessaan Natia kohti. Aallot olivat valtavia ja he saivat pinnistellä, etteivät saaneet vettä keuhkoihinsa. Pinnalla pysyminen oli raskasta ja vedestä painavat vaatteet vetivät heitä pinnan alle.
"En tiedä. En tavoita hänen ajatuksiaan", Nat vastasi peläten pahinta.
"Minä en häntä ainakaan nähnyt", Tex sanoi ja uusi aalto pyyhkäisi heitä.
"Vaikeuksia?" kysyi tuttu ääni heidän takaansa. Kaksikko käännähti ja näkivät Gustafin virnistelevän heille sukullesveneestään. Hän oli avannut luukun ja katsoi heitä nyt rennosti. Nat huokaisi helpotuksesta ja ui sukellusveneen luo. Hän oli juuri kömpimässä siihen, kun Gustaf kaivoi vyöltään aseen ja osoitti häntä.
"Me emme ole ystäviä", Gustaf sanoi ja latasi aseensa. Nat ei kuunnellut häntä vaan kiipesi sukellusveneeseen. Gustaf ampui, mutta aseesta kuului vain klik. Gustaf älähti yllättyneenä, mutta sitten Nat potkaisi häntä mahaan ja mies lensi mereen. Tex piti huolen siitä, ettei Gustaf pääsisi sukellusveneeseen ihan heti. Tex kiipesi Natin perässä. He sulkivat kannen ja Nat käynnisti sukellusveneen ja lähti sillä pinnan alle. Gustaf katsoi heidän menoaan tyynen rauhallisesti. Hän kaivoi taskustaan pienen rasian, joka vilkkui punaista valoa. Se oli pomminlaukaisija.

Nat istui itsevarmasti ohjaimossa ja Tex tutki sukellusveneen eri osia.
"Meidän täytyy löytää Omppuli", Nat huusi Texille veneen peräosaan.
"Mutta hänhän voi olla kuollut!" Tex vastasi hänelle sanoen ääneen Natin omat ajatukset. Nat kieltäytyi uskomasta sitä ennen kuin näkisi omin silmin.
"Hän voi olla tajuton! Kuinka syvälle luulet hänen vajonneen?" Nat kysyi epäkuolleelta poikaystävältään.
"Meillä on isompiakin ongelmia! Tule tänne!" Tex huusi hänelle. Nat huokasi turhautuneena ja laittoi automaattiohjauksen päälle. Hän tuli Texin luo ja katsoi tätä kärsimättömänä. Tex osoitti punaisena vilkkuvaa kolmea rasiaa.
"Hän aikoo räjäyttää meidät ilmaan!" Nat huudahti kauhuissaan. Tex tuuppasi Natin eteenpäin.
"Juokse!"

"Sori Tex, olit hyvä ystävä, mutta tämä päättyy nyt", Gustaf sanoi ja painoi napista. Ilmaan tuli valtava vesisuihku ja valtavat aallot pyyhkäisivät Gustafin yli. Sukellusveneen kappaleet lennähtivät Gustafia päin, mutta tämä sukelsi pinnan alle ja näki sameasti sukellusveneen (mitä siitä nyt oli jäljellä) painuvan merenpohjaan. Ainakin kaksi Omppulin kätyriä oli saatu pois pelistä. Gustaf oli tyytyväinen. Nyt täytyi vain hoitaa noita, mutta ehkä tämä oli hukkunut, mutta Gustaf ei oikein uskonut siihen.

45 sekuntia ennen pommin räjähdystä...

Tex veti Natia kädestä ja he kompuroivat pieniä portaita ylös luukulle. Kun he avasivat sen, vesi syöksyi sisään painaen heitä alas. Tex oli kuitenkin hyvin vahva ja hän työnsi Natin edellään ja potkaisi voimakkailla jaloillaan vauhtia. He uivat niin nopeasti kuin taisivat, mutteivat kyllin nopeasti. Vene räjähti ja Tex tarttui Natista kiinni suojellen tätä suurimmilta vahingoilta.

Ylhäällä kopterissa istuivat Sieppeli ja Zenzibar katsoen tätä näytelmää silmät selällään.

[Gustaffsson]

"Omppuli selvisi" Sieppeli sanoi ja sen enempää lausahdustaan selittämättä hyppäsi kopterista, muuttui matkalla ukkoslinnuksi ja sukelsi noidan perään. Zenzibar huokaisi ja tähyili merelle. Muutamia kelluvia lentokoneen ja sukellusveneen palasia kellui siellä täällä, ja erottipa Zenzibar myös kolme ihmishahmoa.

"Mitä helvettiä" Gustaf mutisi nähtyään Natin ja Texin pinnalla. Tex huomasi myös Gustafin, ja työnsi kätensä takkinsa sisään ja veti sieltä pistoolin.
"Voi pärkkele" Gustaf sanoi ja lähti uimaan poispäin. Neljä ensi laukausta molskahti veteen Gustafin viereen, mutta loput neljä löysivät paikkansa. Kaksi selkään ja kaksi jalkoihin. Gustaf ei pystynyt uimaan vaan jäi veteen kellumaan ja haukkomaan henkeään. Vesi hänen ympärillään muuttui punaiseksi.
Tex ui voitonriemuisena vanhan ystävänsä viereen, tarttui tätä kurkusta ja työnsi pinnan alle.
"Tämä vie hetken meidänlaisillemme, mutta kun lopulta häviät kamppailun, olen erittäin tyytyväinen" Tex murisi.
"Tex, varo!" Nat huudahti.

Zenzibar oli vetänyt kopterin tiukkaan syöksyyn ja melkein kolauttanut jalaksilla Texiä päähän.
"Pahus, huti" Zenzibar mutisi. Tex ui kauemmas kun kopteri kääntyi.
"Gusti kyytiin sieltä!" Zenzibar huudahti. Gustaf veti käsillään itsensä Apachen kyytiin.

Omppuli avasi silmänsä. Hän oli vajoamassa merenpohjaan. Kylmyys tuntui suojakilven läpi.
"Löysinpäs sinut" kuului ääni hänen päänsä sisältä. Ukkoslintu oli sukeltamassa häntä kohti.

[Zenzibar]

[Yöllä syntyy ne parhaat inspiraatiot ]

Voi helvetti. Omppuli ajatteli mielessään, eikä oikein tiennyt uidako syvemmälle vai yrittää pintaan. Suojakilpikään ei pitäisi enää kauaa, eikä noidalla ollut aavistustakaan siitä, kuinka syvällä hän jo oli, tai kuinka kauan Ukkoslinnun keuhkot kestäisivät...

Gustaf haukkoi henkeään ja nousi helikopterin lattialle. Kylmä vesi oli jotenkuten tyrehdyttänyt verenvuodot, mutta kipua se ei ollut lievittänyt yhtään. Gustaf pelkäsi, että selässä olevat luodit päätyisivät hänen kohtalokseen, ellei Zenzibar auttaisi häntä ottamaan niitä pois. Siitä mies ei voinut olla yhtään varma.
"Helvetti soikoon sinun kanssasi!" Kuului kiukkuinen ääni ohjaamosta. "Kuka taas pyysi sinua sekaantumaan yhtään mihinkään?"
Gustaf huokaisi. Apua ei tainnut olla tulossa.
"Zenz, olen oikeasti pah-"
"Niin niin", vampyyri mutisi. Hän laittoi ohjauksen autopilotille ja tuli Gustafin luokse. "Kylläpäs sinä taas liemen keitit. En yhtään tajua miksi pelastin sinut, olisi ollut ihan oikein sinulle, jos olisin antanut Texin hukuttaa sinut!"
Nainen käänsi miehen kovakouraisesti vatsalleen ja mutisi. "Älä liiku."
"Kuule, Z, minä - AI PÄRKKELE! Yritätkö sinä tap-" Gustaf huusi taas. Zenzibar ei viitsinyt hempeillä kun hän veti luodit yksi kerrallaan irti miehestä. Yksi luoti oli mennyt puolen sentin päähän selkärangasta, joka olisi hyvinkin saattanut vammauttaa Gustafin, ei ehkä pysyvästi, mutta kuitenkin. Sanomatta sanaakan Zenzibar sitoi haavat ja katseli miestä hetken. "Sinä taidat tarvita taas uusia vaatteita."
"Lähdetäänkö ostoksille?" Gustaf kysyi leikkisästi, tosin kipu näkyi vieläkin hänen kasvoiltaan.
Zenzibarin ilme vakavoitui ja Gustaf pelkäsi mokanneensa, mutta sitten vampyyri alkoikin nauraa.
"Joo, mennään vaan." Nainen hymyili ja halasi miestä rajusti.
"Auh!"
"Ai, anteeksi", vampyyri pyyhki ilonkyyneleitä silmistään ja katsoi maahan. "Olen iloinen, etten antanut Texin hukuttaa sinua."
"Niin minäkin." Gustaf naurahti.
"No minä en, mutta tilanteen voi vielä muuttaa!" Tex oli hypännyt Gustafin jälkeen helikopterin jalkaan kiinni ja hypännyt nyt kokonaan kyytiin. Hänen aseensa osoitti Zenzibaria suoraan sydämeen.
"Tiedätkö, Zenzibar. Olen aikalailla kyllästynyt sinuun, ja siihen, että pelastat aina tuon kusipää petturin. En välitä vaikka se noitajumala tarvitsisi sinut elävänä. Minä näen sinut mieluummin kuolleena!"

Nat oli nähnyt Sieppelion hyppäävän veteen Omppulin perään ja koska hän ei voinut enää vaikuttaa ylhäällä helikopterissa tapahtuviin asioihin, hän sukelsi syvälle veteen, etsien Omppulia katsellaan. Hohtavat silmät valaisivat hyvin vettä ja uusien voimiensa ansiosta hän pystyi uimaan syvemmälle kuin koskaan. Hän vain toivoi, että ehtisi ajoissa...

[Omppuli]

"Otetaanhan ihan rauhallisesti", Omppuli sanoi päässään ukkoslinnulle, joka kuuli hänen ajatuksensa, vaikka oli vasta tulossa häntä kohti.
"Ai rauhallisesti? Sinä pidit minua vankina vuosia!" Ukkoslintu ärisi vihaisesti mielessään. Omppuli pohti vaihtoehtojaan ja kirosi sitä, että oli veden varassa. Meressä voimien käyttäminen oli vaikeampaa.
"Aivan, aivan, mutta mitä sitä nyt enää miettimään? Olet vapaa, ei muistella vanhoja kaunoja", Omppuli yritti harhautusta. Pakko keksiä jotain... Pakko!
"Minä en anna anteeksi", Sieppeli sanoi.
"Minun tappamiseni ei hyödytä mitään!" Omppuli vastusti.
"Voi kyllä se hyödyttää. Moni paha asia jää tekemättä ja minä saan paremman mielen!" Ukkoslinnun ääni kaikui Omppulin päässä. Tämä oli yhä lähempänä ja meri väreili sähköstä. Omppuli tarttui sauvaansa ja mietti loitsuja. Mitään mikä vahingoittaisi Ukkoslintua pahoin ei tullut mieleen. Vesi vain vahvisti Ukkoslinnun voimia. Voi...
"Nat!" Omppulin suusta purskahti vain kuplia, mutta se riitti kiinnittämään Ukkoslinnun huomion muualle. Omppulin kiepautti sauvansa ja lausui tuliloitsun. Ukkoslintu rääkäisi, kun sen silmät sokaistuivat ja se vääntelehti kammottavasti. Nat huomasi Omppulin ja ui tämän luokse. Nat tarttui Omppulista kiinni ja lähti vetämään tätä kohti pintaa. Sieppeli sai silmänsä takaisin tuliloitsun loputessa ja näki vettä tulvivilla silmillään kahden hahmon potkivan kohti pintaa. Vihaisesti ärjäisten ukkoslintu syöksyi kaksikon perään. Omppuli lausui loitsun ja heidän vauhtinsa nopeutui. He lennähtivät ilmaan pärskien. Kaikkien huomio kiinnittyi heihin.
"Hitto, se noidanretale selvisi!" Gustaf kirosi. Zenzibar käytti tilaisuutta hyväkseen ja tönäisi Texin mereen, suoraan vihaisen ukkoslinnun niskaan. Kaksikko painui pinnan alle.
"Tex!" Nat huudahti huolissaan. Omppuli oli retkahtanut jälleen tajuttomaksi ja kaksikko putosi mereen uudestaan.
"Häivytään!" Zenzibar sanoi Gustafille ja ohjasi kopterin pois, mutta he eivät palanneet New Yorkiin vaan suuntasivat kohti eurooppaa. Nat tuli pintaan, mutta tähyillessään kopteria, ei hän nähnyt sitä enää. Sen ääni oli vaimennut. Nat sukelsi taas pinnan alle ja toi Omppulin. Tex paini syvyyksissä ukkoslinnun kanssa.

[Gustaffsson]

"Häivytään täältä, taion meidät-" Omppuli aloitti.
"Et ilman Texiä!" Nat huudahti.
"Hänellä ei ole mahdollisuuttakaan selvitä ukkoslintua vastaan" Omppuli sanoi.
"Etkö voi vain siirtää häntä pois ukkoslinnun ulottumattomista meidän kanssamme?" Nat kysyi.
"Riski että siirtäisin hänen sijastaan Sieppelin olisi liian suuri" Omppuli mutisi. Molempien yllätykseksi Tex ui heidän luokseen.
"Mennään! En usko että tuo lintu on mitenkään tyytyväinen saamaansa kohteluun-" hän huusi. Omppuli tarttui häntä ja Texiä kädestä ja lausui siirtoloitsun, juuri kun Sieppeli nousi pintaan raivoissaan.

Zenzibar ohjasi helikopterin laskeutumaan Skotlannin länsirannikolle Isoon-Britanniaan.
"Missä ollaan?" Gustaf kysyi maatessaan kopterin perällä.
"Skotlannissa. Kunhan pysähdytään päiväksi. Kopterin lasi ei paljoa auta aurinkoa vastaan" Zenzibar sanoi ja asteli Gustafin luokse.
"Miten menee?" hän kysyi.
"Paljon paremmin" Gustaf vakuutti.
"Hyvä, siinähän tapauksessa voisitkin käydä heittämässä tämän kopterin päälle" Zenzibar sanoi ja heitti Gustafille ison, kokoontaitetun pressun. Gustaf tuhahti ja käveli ylös. Hetken kuluttua kopterissa oli pimeää.
"Tehty" Gustaf sanoi ja astui sisään. Zenzibar sulki silmänsä kunnes Gustaf sai oven kiinni.
"Kiitos" vampyyri sanoi. Gustaf istahti lattialle seinään nojaten. Hetken kuluttua Zenzibar istahti hänen viereensä ja hymyili hiukan.
"Mitä virnuilet?" Gustaf kysyi.
"Tämä on vaan niin hassua... vielä vähän aikaa sitten sinä yritit tappaa minut keinolla millä hyvänsä. Nyt me vaan istuskelemme vierekkäin kaikessa rauhassa" Zenzibar sanoi naurahtaen ja nojasi päällään miehen olkapäähän.
"Mitäpä tuohonkaan osaisi sanoa" Gustaf mietti.

[Nat]

Siinä he istuivat pitkään hiljaa.

Rapakon takana

"Se oli todella tipalla," Tex sanoi, kun kolmikko oli siirtynyt takaisin Omppulin varastoille.
"Liiankin tipalla." Nat mutisi.
Omppuli ei virkannut siihen mitään vaan katseli epäluuloisesti ympärilleen. Hän ei asettunut hetkeksikään aloilleen.
"Onko jokin vinossa?" Nat kysyi, kun tunnisti Omppulin käytöksen.
"On ja pahasti. En vain saa siitä otetta." Hän vastasi kulmat kurtussa.
"Ehkäpä syy onkin me?" Kuului miehen ääni varaston ovelta.
Miehellä oli yllään tumma puku ja päässään hattu ja aurinkolasit. Hänen ympärillään oli neljä muuta tummiin pukeutunutta hahmoa.
"Te. Palatkaa isäntänne luokse!" Omppuli sähähti.
"Enpä usko. Meillä on täällä erittäin tärkeä asia hoidettavana." Mies tutkaili hansikoitua kättään huvittuneesti.
Kolmikko valmistautuivat taistelemaan.
"Tuo on turhaa. Etkö Omppuli tajunnut sitä. Olet menettänyt otteesi äpärä!" mies pilkkasi.
Omppuli valahti kalpeaksi ja tutkaili ympärilleen tarkaavaisena.
"Aivan Omppuli. Noniin, voisimmeko hoitaa hommamme ja sitten tekis saisitte jatkaa puuhianne?" mies kysyi ystävällisesti.
Ilman vastausta. Viisikko hyökkäsi. Kaksi kaatoi Omppulin maahan ja kaksi muuta Texin. Nat jäi seisomaan yksin hehkuvat silmät apposen auki.
"Mitä?" hän mutisi.
Joukon puhemies tuli hänen luokseen ja kohotti oikean kätensä painaen sen Natin otsalle. Tämä sulki silmänsä ja valahti tajuttomaksi. Mies nappasi tämän syliinsä ja känätyi lähteäkseen.
"Pahoittelen Omppuli. Hän kuuluu meille." Niine hyvineen hän lähti.
Omppuli näki vain pimeyden.

Huone oli pimeä. Sen Nat tajusi. Hän oli kyyryssä sidottuna jonkun huoneen lattialla. Pimeys oli läpitunkeva ja se tukki kaikki aistit. Nat puri hammasta ja murisi hiljaa.
"Tsoo tsoo tyttöseni. Toimme sinut kotiin." tuttu ääni sanoi leikkisästi.
"Mitä haluat minusta?" Nat kivahti, mutta ei tarvinnut vastausta, koska luki sen miehen mielestä.
"Niin, taidat jo tietääkin."
"En ikinä!" Nat huudahti.
Mies hykersi itsekseen. Askeleet tulivat lähemmäksi kunnes pysähtyivät Natin eteen.
"Tiedät mitä tuleman pitää joten älä vastustele." äänensävy oli muuttunut.
"Teen mitä tahansa, että tämä olisi teille hankalampaa." Nat sanoi myrkyllisesti.
Kukaan ei enää puhunut mitään. Toimenpide oli alkanut. Pää tuntui räjähtävän. Selän arpi oli kuin tulessa. Niinkuin ensimmäistä kertaa. Kuin tuhannet veitset olisivat lävistäneet Natin kehoa ilman sääliä. Silmät olivat muuttuneet valkohehkuisiksi ja valaisivat pientä huonetta, mutta siitä Nat ei enää välittänyt. Kipu oli sietämätön. Mielummin kuka tahansa olisi kuollut.
"Kultaseni, se on pian ohi. Vapauta vain mielesi niin pääset tuskistasi" ääni puhui selkeästi.
En ikinä. Haluan olla ihminen, Nat ajatteli epätoivoisesti, mutta tiesi hävinneensä pelin.
Kukaan ei pelastaisi, ei auttaisi, ei tietäisi. hän oli yksin. Kuitenkin pieni toivonkipinä syttyi Natin sisällä.Kumpa Zenzibar tajuaisi, hän ajatteli viimeisen kerran ennen kuin lipsui pimeyteen.
Hänestä oli tullut Manalan kätyri.

[Omppuli]

Omppuli avasi silmänsä. Hän ei nähnyt hetkeen mitään, mutta hiljalleen hänen silmänsä tarkentuivat ja hän huomasi makaavansa maassa. Omppuli tiesi jo miettimättäkin mitä oli tapahtunut. Hän ei noussut istumaan, makasi vain hiljaa miettien mitä hän voisi tehdä. Jos Nat oli jo muutettu... Mahdollisuudet olisivat hyvin vähäiset. Omppuli sulki taas silmänsä. He tuhoavat minut. Aivan niin kuin äiti sanoi... Mutta olen noita. Kyllä minä selviän, tosin jos alan tappelemaan Manalaa vastaan... Yksin en selviä. Vampyyrin metsästäminen on turhaa. Kaikki on turhaa. He karkaavat minulta. Yksi toisensa jälkeen. Olen aina ollut yksin ja selvinnyt. Selviän vastedes. En tarvitse ketään. En ketään!
"Omppuli", Texin ääni kutsui. Omppuli räväytti silmänsä auki. Hänen silmänsä tavoittivat Texin, joka oli ruhjottu aikamoiseen kuntoon. Haavat kuitenkin paranivat hänen silmiensä edessä. Tex ojensi kätensä ja veti Omppulin ylös. Omppuli pudisteli hiekkaa viitastaan. Hänen eriväriset silmänsä olivat kovat ja kylmät.
"Pelastetaan Nat!" Tex sanoi hoputtelevasti ja Omppli katsoi häntä silmiään räpäyttämättä. Tex katsoi häntä odottavasti.
"No niin lähdetään! Sinä tiedät mitä tyyppejä ne olivat! Lähdetään sinne ja annetaan niille turpiin!" Tex elämöi.
"Se on jo liian myöhäistä. Nat ei edes halua tulla pelastetuksi", Omppuli sanoi hiljaa.
"Kyllä haluaa! Minä rakastan häntä ja hän minua!" Tex vastusteli.
"Voi sinua hupsua. Nat ei voi eikä osaa enää rakastaa. Sinä tuhoudut jos yrität muuttaa sen", Omppuli sanoi ja nosti sauvansa maasta. Hän laittoi hupun päähänsä ja ojensi kätensä Texille.
"Lähdetään", hän sanoi, mutta Tex perääntyi hänestä.
"En lähde minnekään ilman Nattia!" Tex karjui ja Omppuli pudisteli päätään.
"Sinä vannoit valan minulle, eikä sitä noin vain rikota", Omppuli sihisi.
"Vannoin valan Natin takia!" Tex karjui. Omppuli pudisti päätään.
"Sinun virheesi", hän sanoi tunteettomalla äänellä. Tex tuijotti häntä inhoavasti ja kääntyi ja pakeni pois, pois Omppulista. Mutta Omppulin viimeiset sanat kantautuivat hänen korviinsa:
"Et pysty pakenemaan ikuisesti, sinun onnesi etten minä tarvitse sinua nyt. Mutta kun minä tarvitsen, sinä tulet luokseni!"

Texin kadottua Omppuli tuhahteli. Maailma oli niin sekaisin, että hänelle melkein tuli päänsärkyä. Ukkoslintu haluaa minut, vampyyria en metsästä enää, epäkuollut on vampyyrin kanssa, Nat on vielä mahdollista pelastaa, mutta pitäisikö minun? Onhan hän ollut minulle uskollinen ja pelastanut minut... Miksi tämä on niin vaikeaa? Välitänkö minä hänestä? No jollain tasolla, kyllä, mutta hän voi tappaa minut. Pelastanko hänet? En kyllä ehkä pysty siihen, ainakaan kokonaan. Hänestä voi tulla osaksi paha ja hän taistelisi sen kanssa koko ikänsä. Se musertaa hänet. On tietenkin yksi keino, mutta sen toimivuudesta ei ole kovin monta todistetta ja ne muut todisteet eivät ole kovin nättejä. Okei minä yritän. Nat, maksan takaisin kaiken, mitä olet tehnyt puolestani, takaisin. Minä vannon.