Fantasiatyylinen Jatkotarina JMSOM (jos huvittaa)

[Gustaffsson]

"Tämä menee vaaralliseksi" Gustaf sanoi.
"Minusta tämä on jo ollut sitä" Sipe mutisi.
"Emme voi tietää mitä vampyyrit meille tekevät kun kuulevat tästä" Gustaf sanoi istuessaan maassa ja riiputtaen päätään.
"Aurinko nousee kohta" Sepe huomautti.
"Pitäisikö meidän paeta?" Sipe kysyi.
"He löytäisivät meidät ja sitten ei kunnian kukko laulaisi edes meidän muistoillemme. Palataan leiriin... kunhan pääsen tolpilleni" Gustaf mutisi.
"Ilma kylmenee" Sepe huomautti. Alkoi sataa räntää.
"Tervetuloa pohjoiseen" Gustaf tuhahti. Ilta alkoi hämärtyä ja he palasivat leiriin.
"Täällä on kylmä..." Sipe huomautti hampaat kalisten. Kääpiö piti yllä roihuavaa nuotiota.
"Tämän edempää en voi tehdä estääkseni sinua paleltumasta" tämä murahti. Sipe punastui.
"En minä tahtonut loukata..." hän mutisi ja hyppi paikallaan pysyäkseen lämpimänä.
"Tule tänne" Gustaf sanoi. Sipe istahti hänen viereensä ja Gustaf heilautti paksua viittaansa jotta Sipe mahtui sen alle. Tuli rätisi nuotiossa, muuta ääntä ei kuulunut, kunnes vampyyrit palasivat metsästä silmät viiruina sähisten.
"Missä on verikivi" Omppuli kysyi.

[Omppuli]

"Sain sen, mutta Zenzibar varasti sen", Sieppeli sanoi totuudenmukaisesti. Molemmat vampyyrit huusivat raivoissaan silmät hehkuen.
"Se vanha kettu... Minä tapan sen! Ja tällä kertaa kunnolla!" Natalie raivosi. Omppuli näytti myös vihaiselta, mutta sitten hän virnisti pirullisesti.
"Tjaa... En usko, että meidän tarvitsee, Natalie. Muistelinkin tässä juuri Verikiven voimia... Sitä ei muille kuin vampyyreille kerrottu, eikä kovin monelle. Jos verikivi on muun kun kahden vartijan käsissä niin se imee kantajasta kaiken elinvoiman. Luulenpa, että Zenzibar tuntee voimiensa hupenevan para-aikaa. Ja mikä parasta! Hän ei saa menetettyjä voimiaan mistään takaisin!" Omppuli sanoi ja toisiaan vilkaistuaan vampyyrit remahtivat voitonriemuiseen nauruun.
"Ketkä ovat ne kaksi vartijaa? Tekö?" Gustaf kysyi hampaat yhteen puristettuina, vihastuneena vampyyrien vahingonilosta.
"Aivan. Meidät valittiin siihen tehtävään kauan sitten. Muut harvat lajitoverimme ovat varmaan jo unohtaneet koko Verikiven, mutta me kutsumme kaikki koolle ja siitä alkaa Vampyyrien aikakausi. Ai niin. Ystävä, joka on lähipiirissäsi Gustaf, himoitsee suuresti kristallia, eikä hän kaihda keinoja saadakseen sen!" Omppuli sanoi, mutta tietämättään hänen puheensa tarkoitti toistakin, kuin Zenzibaria. Sopimuksen mukaisesti hän ei voinut sanoa Zenzibarin nimeä.
"Aurinko nousee. Me tulemme mukaanne silti, vaikka Verikivi onkin jo haettu pois. Luulenpa, että Kristalli johtaa meidät Zenzibarin luo. Menkää seuraavaksi Ferion aukeamalle. Tapaamme siellä auringon laskettua. Ehditte nukkua sopivan ajan siellä. Lähdetään!" Natalie sanoi ja vampyyrit lähtivät taas ja samalla hetkellä ensimmäisen auringon säteet kimposivat pilvien välistä taivaalle.
"Eiköhän lähdetä", Gustaf sanoi ja Sieppeli ja Sepe lähtivät taittamaan matkaa Ferion aukeamalle.

[Zenzibar]

Sillä aikaa Zenzibar oli salaa hivuttautunut takaisin leirin tuntumaan, arvaten, että kaikki luulisivat hänen paenneen jo kauas. Hän oli selvästi kuullut muiden sanat, ja mietti kummissaan, miksei hän ollut ikinä kuullut asiasta, ja näin ollen, miksei hän tuntenut oloaan heikoksi? Vastauksen hän sai, käännyttyään katsomaan hevostaan, joka huohotti jo raskaasti, vaikka he eivät olleet tehneet pitkääkään matkaa. Kivi oli satulalaukussa, joka oli vieläkin hevosen päällä.
"Mielenkiintoista..." Zenzibar mumisi itsekseen. "Se vaikuttaa myös eläimiin."
Zenzibar ymmärsi, ettei nyt voisi ratsastaa hevosellaan, koska jos tämä kuukahtaisi ennen kuin hän pääsisi kylään, hänen olisi pakko myös itse kantaa kiveä.
Ellei sitten... Zenzibar virnisti ja otti satulalaukun pois hevosensa selästä, joka näytti heti voivan paremmin, vaikkei saanutkaan menetettyjä voimiaan takaisin. Zenzibarin kävi eläintä sääliksi, koska oli itse aiheuttanu tämän tuskat. Hän ei kuitenkaan voinut sille juuri silloin mitään ja hän päätti hoitaa hevosen tuskat myöhemmin...

***

"Missäköhän Zenzibar nyt on?" Sipe kysyi mietteliäänä heidän taivaltaessaan matkaa seuraavaan paikkaan.
Gustaf kohautti olkapäitään. "Hän voi olla missä vain. Zenzibarista ei ikinä tiedä."
"Sinä se tunnet minut ihmeen hyvin, ystäväiseni!"
Gustaf käännähti. "Zenzibar!"
Zenzibar istui huohottavan ratsunsa selässä leveästi hymyillen. "Kukas muukaan?"
Sepe katsoi Zenzibarin huohottavaa hevosta. "Mitä ihmettä sinä olet eläinparalle tehnyt?"
Zenzbar katsahti hevoseen, kuin ei tietäisi mistä on kyse. "En tiedä, aika outoa, että se heikentyi noin nopeasti..."
"Kivi." Sieppeli kuiskasi.
Gustaf nyökkäsi. "Se vaikuttaa hevoseen... Omppuli ei tule pitämään tästä, hän oli niin varma, että Zenzibar menettäisi voimansa."
"Menettäisin voimani? Mistä te nyt oikein puhutte?" Zenzibar kysyi hämmentyneen näköisenä.
Sipe tuhahti. "Kyllä sinä varmaan tiedät... tiedäthän vampyyreista kaiken. Verikivi on kirottu, ainoastaan Omppuli ja Natalie voivat kantaa kiveä ilman että heidän voimansa ehtyvät."
Zenzibar henkäisi. "Siitä se siis johtuu!"
Sipe nyökkäsi. "Se varmaan ehti vaikuttaa sen pienen hetken minuunkin, tai sitten jumaluus suojeli minua. Minulla ei ole erityiskykyjä, joten en voi tietää varmasti. Sitäpaitsi kivi oli minulla niin pienen ajan, että en tiedä hetikö se vaikuttaa."
Zenzibar hyppäsi hevosensa selästä ja otti taskustaan kolikon. Hän vei sen noin sadan metrin päähän kivelle pystyyn ja palasi takaisin. "Ammu tuota kolikkoa nuolella."
Sipe katsoi Zenzibaria oudosti. "Miksi?"
"Hän haluaa katsoa ovatko taitosi ennallaan", Sepe sanoi, vaikka oli näyttänyt siltä, ettei edes jaksanut kiinnostua mistä puhuttiin.
Sipe otti nuolen ja viritti jousensa. Häntä hermostutti, yleensä hän kyllä osuisi leikiten kolikkoon. Hän ampui.
Zenzibar tiirasi kaukaisuuteen. "Taisi se osua, mennään katsomaan."
He kävelivät joukolla kiven luo, ja löysivät kolikon ja nuolen vielä viiden metrin päässä niistä. Zenzibar katsoi kolikkoa. "Tähtäsitkö keskelle? Tai kysymys kai kuuluu: Olisitko osunut ennen keskelle?"
"Kuinka niin?" Sipe kysyi.
Zenzibar ojensi kolikkoa. Nuoli on osunut ihan kolikon laitaan, juuri ja juuri edes hipaisten sitä."
Gustaf huokaisi. "No, eika hyvin ammuttu silti, tuskinpa tuo mitään haittaa."
Sipe oli iloinen, että hänen taitonsa olivat kutakuinkin tallella, mitä nyt parista millistä?
Gustaf katsoi Zenzibarin hevosta, joka huohotti edelleen, muttei näyttänyt menneen huonompaan suuntaan. "Kuinkakohan kauan hevosesi kestää?"
Zenzibar vilkaisi mustaa hevostaan. "Ei varmaan kauan, meidän on pakko lopettaa se kylässä. En halua katsoa kuinka sen voimat ehtyvät takiani."
Sepe katsoi silmät suurina Zenzibaria. "Oliko tuo myötätuntoa? Tunteeko suuri puolinymfi MYÖTÄTUNTOA?!"
Gustaf naurahti. "Älä ota itseesi, hän tuntee myötätuntoa vain sisarentytärtään ja eläimiä kohtaan."
Zenzibar mulkaisi kääpiötä. "Niinkuin haisevat kääpiöt mitään myötätunnosta tietäisivät!"
Noiden kahden välillä alkoi taas sanaharkka ja se kesti niin kauan, että he ehtivät kylään saakka. Siellä Gustaf keskeytti riitelevän kaksikon ja kysyi Zenzbarilta suoraan: "Mitä ihmettä sinä aiot kiven kanssa tehdä? Me tapaamme vampyyrit täällä auringonlaskettua, eivätkä he todellakaan ole tyytyväisiä sinuun."
"Noo.."Zenzibar sanoi venyttelevästi. "Omppuli on minulle edelleen velkaa, ja sitäpaitsi, minulla on suunnitelma..."
Sepe huokaisi ja sanoi sarkastisesti. "Maailma on pelastettu! Kuulkaa kaikki! Puolinymfillä on suunnitelma!"
"Kuules pätkä...!"
Sipe huokaisi ja katsahti Gustafiin kärsivästi. "Ei sinulla olisi jotain millä tukkia korvat?"

[Selvennykseksi to everybody, kivi ei enää ole minulla, mutten vielä kerro mihin piilotin sen. xD Ähäkutti! Niin ja kaiki tietysti luulevat sen kiven vielä olevan siellä hevosen selässä... =P]

[Siilinpiikki]

[Koska olen sen verran kiintynyt hahmooni, niin pidetään nyt sen puoliakin. Pitäisi varmaan hepulle nimikin keksiä.... Jokin hankala nimi, niin hän ei voi itse sitä lausua, toisin kuin lintunsa :p.]

Fela laskeutui salametsästäjä Angnuksen hirsimökin savupiipulle hieman haporoiden, mutta silti pystyälteen. Pahissiili oli vaatinut kotkalta koko yönlentoa ilman taukoja. Siilin asiat olivat hieman kiireellisempiä kuin ruokatauot.
"Sinä jäät täfän odottamaan", siili tuhisi linnulle ja tämä keinautti päätään myöntävästi.
Pahissiili kurkkaisi piipun syvyyteen ja huokaisi katkonaisesti. Sitten hän hyppäsi piippuun nokea pöllähtäen.
Angnus oli juuri laittamassa sytykkeitä padan pohjalle, kun piipusta varisi nokea ja pataan loiskahti jotain. Hän mörähti vaisusti ja juonteet kääntyivät pieneen ihmetykseen. Angus kauhoi padan pohjaa ja noukki sieltä säälittävän näköisen siilin.
"Miten se pääsi katolle?" Angus ihmetteli ja etsi kuivan pyyhkeen kietoen siilin siihen.
"Nöyryytäfää..." siili päästi äänen ja Angus hätkähti.
"Kotitonttu!"
"Ei, olen metsänfenki", pahissiili palasi rooliinsa, "Minulla on sinulle kerrottavaa."
Angus höristi korviaan, jos kyseessä oli metsänhenki sitä pitäisi kuunnella vakavasti.
"Fampyyrit ovat pysyneet piiloissaan hyfän aikaa", siili kertoi koiranpentu ilmeellä, vastenmielistä, "Mutta jotkut ovat lähteneet liikkeelle ja se ei lupaa hyvää."
"Onko niitä yhä?" Angus murisi jännittäen olemuksensa.
"Feillä on selvästi jotain kostosuunitelmia", siili jatkoi, "farsinkin kun kyseessä ovat Natalie ja Omppuli."
"Murhaajat!" Angus purkautui, "He murhasivat tyttäreni!"
"Lisää on tulossa, jos asialle ei tefdä mitään", pahissiili kertoi, "fe voivat suunitella nousua."
"Se pitää estää!"
"Sen takia päätimme pufua sinulle, sinun täytyy foitaa vampyyrit", siili ilmoitti hieman dramatiikkaa lisäten, "feidät löytää Zefreen metsästä, mene sinne ja tiedät missä fe ovat. Mutta minun täytyy nyt mennä."
"Onneksi säilytin välineeni", Angus puhisi, "Saatanko sinut ovelle?"
Ovi sulkeutui pahissiilin takana ja tämä virnisti erittäin tyytyväisesti. Hän kutsui Felan ja kipusi reppuun. Olisi aika jatkaa kristallin metsästystä.

[Omppuli]

Omppuli nosti luukun ja nousi ylös katsoen punertavaa taivasta hymyillen.
"Tuolla jossakin Zenzibar makaa tuupertuneena ja Verikivi loistaa hänen elinvoimaansa. Hah!" Omppuli sanoi iloissaan. Natalie nousi hänen vierelleen.
"Arvaa mitä. Minusta tuntuu, että Verikivi ei enää ole Zenzibarin hallussa", Natalie sanoi mietiskelevästi. Omppuli kohotti kulmiaan.
"Miten sinusta sellaiselta tuntuu?" Omppuli kysyi ja ääni läheni vaaraa. Natalie kohautti olkiaan.
"Minä jotenkin aistin sen. Etkö sinä sitten?" Natalie kysyi ihmeissään. Omppuli pudisti päätään.
"Mitä muuta sinä aistit?" Omppuli kysyi ja Natalie sulki silmänsä ja Omppuli odotti täysin hiljaa. Äkkiä Natalien silmät revähtivät auki ja ne paloivat raivosta.
"Zenzibar on piilottanut kiven!" Natalie huudahti. Omppuli löi lähintä puuta, johon tuli syvä lommo, mutta kuitenkaan Omppulin kädelle ei ollut käynyt mitenkään.
"Ei taas... Aina hän härnää meitä! Missä se kivi on?" Omppuli kysyi ja Natalie sulki taas silmänsä.
"En tiedä... Hän on suojannut sen jotenkin. En kykene näkemään sitä. Miksei me vain tapeta häntä niin päästäisiin hänestä?" Natalie kysyi ärsyyntyyneenä ja katsoi Omppulia, joka huokaisi.
"Sadannen kerran, koska minä olen hänelle velkaa", Omppuli sanoi.
"Miksi sinä menit juuri hänelle velkaantumaan?" Natalie kysyi ja katsoi syyttävästi Omppulia. Omppulin silmät välähtivät. Hän tarttui Natalieta olkapäistä ja työnsi tämän puuta vasten, kasvot raivosta vääristyneinä.
"Tiedätkö miksi Zenzibar paransi sinut?" Omppuli kysyi ja Natalie pudisti hämmentyneenä päätään.
"Siksi koska minä pyysin häntä! Siksi koska minä päätin ottaa sinun velkasi harteilleni!" Omppuli sanoi ja Natalien silmät suurenivat. Omppuli päästä Natalien irti ja kääntyi hänestä pois päin.
"Miksi sinä teit sen?" Natalie kysyi kuiskaten. Omppuli kännähti taas häneen päin.
"Koska minä helvetti välitän sinusta! Onko se niin vaikeaa tajuta 280 vuodessa?!" Omppuli kysyi ja kääntyi taas pois päin ja lähti ravaamaan metsästä pois. Pian häntä ei enää näkynyt. Natalie seisoi kuin kivettyneenä paikoillaan ja mietti Omppulin sanoja. Pienesti hymyillen hän lähti juoksemaan Omppulin perään.
"Anteeksi, Omppuli. Lähdetään niiden ärsyttävien maahisten luo, sinne aukealle. Minusta vähän tuntuu, että Zenzibar on siellä. Kuule, pidetään minun näkyni omana tietonamme. Meille voi olla siitä vielä hyötyä", Natalie sanoi ja Omppuli nyökkäsi ja he kävelivät nopeammin, hölkkäsivät vähän matkaan, kiihdyttäen lopulta salamannopeaan juoksuun.

[Gustaffsson]

"Katsokaa" Sipe huudahti pysäyttäen Gustafin, Sepen ja Zenzibarin. Hän osoitti länteenpäin, kohti merta. Siellä näkyi muutama matalikkoon ankkuroitu suurikokoinen vene, joiden kannella näkyi kymmeniä miehiä.
"Kuninkaallisen laivaston laivoja. Ja tuo on lippulaiva" Gustaf sanoi osoittaen laivoista suurinta.
"Ja siellä on kristalli" Zenzibar kuiskasi.
"Mutta entäs verikivi ja vampyyrit?" Sipe kysyi.
"Sekä verikivi että kristallit voivat kohta aiheuttaa katastrofin" Gustaf sanoi ja katseli kumppaneitaan. Omppuli oli varoittanut että joku heistä halusi kristallin itselleen.
"Minä menen hakemaan kristallin. Te hoidatte verikiven" Gustaf sanoi. Sekä Zenzibar että Sipe protestoivat.
"Et voi mennä yksin!" he sanoivat.
"Zenzibar, sinä olet vampyyriekspertti. Sinun täytyy hoitaa verikivi. Ota kääpiö mukaasi. Sipe tulee minun kanssani" Gustaf sanoi, tarrasi Sipeä kädestä ja he juoksivat kohti merenrantaa.
"Hei! Tuo ei ole reilua!" Zenzibar huusi heidän loittoneville selilleen. Sepekään ei näyttänyt kovin tyytyväiseltä tiimijakoon.
"No, ei meillä näytä olevan vaihtoehtoa jossemme halua sen verikiven päätyvän vampyyrien käsiin" hän sanoi. Zenzibar päästi pitkän henkäyksen ja he jatkoivat matkaa.

[sooda]

Kun Gust ja Sipe saapuivat laivaan, heidät pysäytti univormupukuinen tyttö.
"Näyttäkääpä kulkulu- Hei... Sipe? oletko se sinä?"
"Sooda!" sipe vastasi yllättyneenä Gustin katsoessa vierestä hämmästyneenä.
"Mitä... Mitä täällä teet? Mitä sinulle kuuluu?" sooda kysyi.
"Pitkä juttu. Entäs sinä?" sipe vastasi
"Samoin... Onneksi tätä rangaistu- tai siis aikani täällä loppuu huomenna... Mutta mennään hyttiini puhumaan lisää, tässä joku voi kuunnella..." sooda sanoi ja lähti kulkemaan portaita alas ja pieneen hyttiin. Gust seurasi epäluuloisena, muttei laittanut vastaan, koska Sipe näytti luottavan tähän Soodaan...

[Gustaffsson]

"Mitä tuolla on?" Gustaf kysyi osoittaen isoa rautavahvisteista ovea.
"Ai, se on ruuma. Jotain takavarikoitua tavaraa" Sooda sanoi. Gustaf nyökkäsi ja katseli ovea tarkasti. Sooda johti heidät pieneen hyttiinsä, jossa oli yksi pieni sänky, yksi puolen neliömetrin kokoinen pieni pöytä ja hädin tuskin tilaa kolmelle.
"Miten sinä tänne jouduit?" Sipe kysyi.
"Tiedät varmaan että jäin sinne kylään vankilaan, vaikka sinä katositkin. Minulle sanottiin että tuomiotani voitaisiin lyhentää jos liittyisin laivastoon. Se siitä. Mutta mitä sinä täällä teet?" Sooda kysyi.
"Se on vähän liian pitkä tarina tähän..." Sipe mutisi. Samalta kannelta kuului huutoa.
"Missä vahti on? Mihin piruun se Sooda livahti? Jos löydän hänet hytistään nukkumasta, ei silloin kunnina kukko-" portaita alas tuleva mies jähmettyi nähdessään kaksi ylimääräistä tyyppiä laivalla.
"Öh, kapteeni, nämä ovat-" Sooda aloitti.
"-tunkeutujia!" kapteeni huusi ja nappasi moukarin käteensä. Samalla hetkellä hänen rinnassaan törrötti Sipen ampuma nuoli.
"H-hei!" Sooda huudahti.
"Sooda, meillä ei ole aikaa. Tuolla hytissä on jotain, millä kuningas voi tuhota tai alistaa koko maailman" Sipe selitti. Soodan käsi oli miekan kahvalla.
"Minun pitäisi pysäyttää teidät" hän sanoi.
"Joudut valitsemaan teetkö niinkuin sinun on käsketty vai sen mikä on oikein?" Sipe kysyi. Sooda huokaisi.
"Saan tästä kyllä kuolemantuomion, mutta...." hän otti vyöltään avaimen ja avasi hytin oven.
"Se on pienessä metallisessa laatikossa" Gustaf selitti katsoessaan ympärilleen.
"Täällä" Sooda sanoi, kipusi parin isomman laatikon päälle ja nosti kätketyn metallilaatikon.
"No niin" Gustaf sanoi saatuaan laatikon käteensä.
"Tuntuuko teistä siltä että laiva liikkuu....?" Sipe kysyi.
"Perhana" Gustaf mutisi ja sytytti taikaliekin käteensä.
"Varovasti sen tulen kanssa. Noissa laatikoissa on-" Sooda irvisti.
"Punahehkukiveä. Tiedän. Räjähtävää. Samasta laivasta mistä tämä kristalli on" Gustaf sanoi heiluttaen metallilaatikkoa. Sitten hän heitti liekin toisesta kädestään laatikoiden juureen.
"Nyt, hyvät neidit, ehdotan että juoksemme niin lujaa kuin pääsemme" puolihaltia sanoi.
Siitä ei tullut helppo tehtävä. Aluksen sotilaat olivat heidän tiellään, ja heillä oli täysi työ estää elämänsä huipentumista miekan sivallukseen. Kuitenkin he pääsivät laivan kannelle.
"Hypätkää!" Sipe huusi. Laivan sotilaat ampuivat heidän peräänsä nuolen toisensa perään, kunnes tuli saavutti ruuman laatikot.

Merivesi oli veret seisauttavan kylmää. Läpimärät vaatteet ja aseet painoivat kuin synti. Nuolia molskahti heidän viereensä. Sitten laivan toinen kylki räjähti, ja liekit puskivat kannelle asti. Hitaasti ilmiliekeissä oleva alus alkoi upota.
Sipe saapui rantaan puuskuttaen ja kalisten. Sooda makasi hänen oikealla puolellaan. Hänen selässään sojotti nuoli.
"Sooda! Kävikö pahasti?" Sipe kysyi.
"Äääh, verkkopanssari torjui sen. M-mutta minua kylmää" Sooda mutisi ääni väristen.
"Oletteko kunnossa?" Gustaf kysyi heidän takaansa. Puolihaltia oli läpimärkä, värisi ja hänen olkapäästään vuoti verta, mutta piti yhtä kaikki voitonriemuisena kristallilaatikkoa kainalossaan.
"P-pakko päästä lämpimään, tai jäädymme" Sipe sanoi ja auttoi Soodan pystyyn.
"Tuolla on luola. Ja ranta on täynnä ajopuuta. Tehdään sinne nuotio niin emme jäädy hengiltä" Gustaf sanoi.

Hetken kuluttua luolassa paloi valkea ja Gustaf, Sipe ja Sooda lämmittelivät sen ääressä.
"Parempi. Paljon parempi" Sooda sanoi ja veti likomärän viitan harteiltaan.
"Loput laivastosta varmaan jo etsivät meitä, mutta täällä olemme turvassa" Gustaf sanoi ja vajosi väsyneenä luolan lattialle. Hetken kuluttua hän kuorsasi hiljaa. Sooda ja Sipe istuivat nuotion ääressä äänettöminä.
"Kuka hän on?" Sooda kysyi.
"Gustaf. Entinen salakuljettaja. Velho, kuten ehkä huomasitkin..." Sipe mutisi.
"Onko hän... tiedäthän... tai oletteko te... niinkuin... yhdessä?" Sooda kysyi hiukan haparoiden. Sipe kohautti kulmakarvojaan yllättyneenä.

[Zenzibar]

Samaan aikaan lähellä Ferionin aukeaa...

"Tuota, en haluaisi tunkeilla, mutta oletko varma siitä mihin olet menossa?" Sepe kysäisi Zenzibarilta tunnin kävelyn jälkeen.
Zenzibar tyytyi vain mulkaisemaan Sepeä pahasti, ja jatkoi sitten matkaansa. He olivat riidelleet jo puolet alkumatkasta, eikä Zenzibar jaksanut enää avata suutaan.
He saapuivat aukealle, jolta oli suora näkymä maahiskylään. Zenzibar sytytti nopeasti nuotion ja istahti odottamaan vampyyrejä. Sepe katseli naista kummallinen ilme kasvoillaan, eikä Zenzibar enää jaksanut teeskennellä mykkää.
"Mitä?!" Nainen kivahti.
Sepe hätkähti. "No älä nyt hiuksiasi revi. Mieti vain noita arpiasi."
"Kuule, jos se on herra Haisulille niin tärkeää, niin sain nämä arvet Omppulilta ja Natalielta, okei? Joko olet tyytyväinen?!" Zenzibar tiuskaisi ja nousi ylös.
Sepe ei uskaltanut sanoa enää mitään, kun puolinymfi katosi metsän siimekseen...
Kääpiö kohenteli nuotiota, kun vampyyrit tulivat aukealle. He katsahtivat Sepeä hämmentyneinä. "Missä muut ovat?"
Puolihaltija ja puolijumala menivät hakemaan sitä kristallia, ja neiti Tuittupää paineli metsään", Sepe ilmoitti, eikä nostanut katsettaan.
Natalie myhäili. "Sanoinhan, että Zenzibar tulisi takaisin."
"Mutta missä hän on?" Omppuli näytti ärtyneeltä. "Pitääkö sitäkin nyt lähteä etsimään. Mitä sinä sanoit hänelle kääpiö?"
Sepe heitti kepin nuotioon ja nousi ylös. "Hienoa! Kaikki on minun syytäni! Mikäs siinä... ei saa edes arvista kysyä..." Sepe jupisi ja lähti kohti metsänlaitaa.
Natalie kuunteli tarkkaavaisena, muttei havainnut metsässä mitään liikettä. "Jaaha, mitäs nyt?"
"Kyllä se tulee... toivottavasti pian", Omppuli mutisi.
"Onko tämä tarpeeksi pian?" Zenzibar kysyi aivan heidän takaansa, saaden Natalien hätkähtämään. Nainen oli riisunut kaapunsa, ja tämän pitkät vihreät hiukset hohtivat pimeässä.
"Veit sitten verikiven", Omppuli ilmoitti tyynesti.
"Niin vein."
Natalie sihahti. "Et haluaisi antaa sitä meille?"
"En."
Omppuli katseli Zenzibaria tarkasti. "Missä se on?"
Zenzibarin punaiset silmät välähtivät. "Senhä sinä haluaisit tietää."
Natalie otti salamannopeasti taskustaan tikarin, ja heitti sillä tarkan heiton kohti Zenzibaria. Nainen ei inahtanutkaan, kun tikari upposi tämän olkapäähän.
"Nat!" Omppuli huudahti.
"Ei se tuohon kuole", Natelie murahti.
Zenzibar katsoi kiinnostuneena tikaria. "Hassua..." hän vetäisi tikarin irti, ja painoi kätensä haavalle. "En muistanut, että kipu tuntuu tältä."
Omppuli katsahti Natelieta ihmeissään. Mitä Zenzibar oikein höpisi?
Zenzibar huokaisi ja istahti maahan. "Homman nimi on tämä: Minulla on verikivi ja Omppuli on velkaa minulle. Te ette voi uhkailla minua mitenkään, olen täysin voitolla." Zenzibar alkoi nauraa. "Tajuatteko? Olen unelmoinut tästä hetkestä niin kauan. Vallasta teihin..." Zenzibar vain nauroi, pystymättä lopettamaan. Natalie otti esille toisen tikarin, mutta Omppuli esti häntä.
"Mitä turhia. Zenzibar, mitä sinä haluat? Mitä sinä haluat vastineeksi verikivestä?"
Zenzibar lopetti nauramisen. "Toisen teistä, kuolleena. Ja koska sinä, Omppuli, olet minulle velkaa siitä että pelastin Natalien hengen, sinä taidat saada kunnian- ja" Zenzibar painotti sanaa. "Natalien on jäätävä minulle vielä velkaa, ja palveltava minua koko loppuelämäni."
"Sinä olet hullu!" Natalie sylkäisi, ja näytti raivostuneelta.
Zenzibar vastasi katseeseen järkähtämättömästi. "Ei, en ole."
Aukealle laskeutui täysin hiiskumaton hiljaisuus.

[Meniköhän överiksi? Jostain syystä nauran täällä itsekin kuin hullu... älkää tappako! :'D]

[Sepe]

Hiljaisuuden rikkoi kuuluva "klang" ääni. Zenzibarin ilme vaihtui hymystä hämmästykseksi. Muutaman hetken jälkeen Nat ja Omppuli näkivät kuinka Zenzibar lyyhistyi hitaasti maahan ohut verivana valuen päälaelta. Zenzibarin takaa paljastui Sepe jolla oli kirves väärinpäin. Tämä oli "hellästi" taputellut Zenzibaria päälaelle kirveen toisella päällä.
"Juu. Minä en teistä vamppyyreistä oikein perusta, mutta empä näistä diktaattorihakuisistakaan ihmisistä oikein pidä," Sepe sanoi melko vaivautuneena. Natalie ja Omppuli katsoivat Zenzibarin elotonta ruumista.
"Älkää peljätkö. Ei se kuollut," Sepe snaoi nojaillen kirveeseensä.
"Ah, ja minä kun toivoin," Natalie sanoi muka pettyneenä. Kaksi vamppyyriä katsoivat yhdessä Sepeä.
"Ja mitäköhän sinulle pitäisi nyt tehdä?" Omppuli kysyi ilkeä virne naamallaan.
Sepe huokaisi kyllästyneenä.

"Siis mitähän ihmettä sinä nyt höpäjät?" Sieppeli kysyi Soodalta outo ilme kasvoillaan.
"No, kun te näytätte niin mukavalta parilta. Homma pelaa yhteen," Sooda sanoi muinamiehinä.
"Ja pah..." Sieppeli sanoi ja katsoi haikeasti maassa koisivaa Gustafia.
"Tuttu ilme," Sooda sanoi katsellen Sipeä.
"Ole jo hiljaa tai minä kuristan sinut," Sipe sanoi vihaisesti ja mulkaisi Soodaa. Sooda vain hymyili.

[Omppuli]

Omppuli ja Natalie vilkaisivat toisiaan.
"Se oli hyvin tehty, kääpiö. Hän tosiaan tarvitsi kolauksen. Ehkä hän ei nyt ajattele niin diktaattorimaisesti. Eikö hän ole kuullut, että vampyyri on maailman surkein palvelija tai että vampyyreja kierompia ei varmaan olekaan?" Omppuli kysyi ja Sepe kohautti olkapäitään.
"Etkö voisi kiertää velkaasi mitenkään?" Natalie kysyi.
"Enpä oikeastaan. Emme me vielä Verikiveä tarvitse. Ensiksi on kutsuttava kaikki elossa olevat koolle ja kun meitä on tarpeeksi niin Zenzibar ei voi muuta kuin luovuttaa kiven, sillä kivi kuuluu meille ja kivi tahtoo palata takaisin meidän luoksemme", Omppuli sanoi ja Sepe vihelsi.
"Te taidattekin olla vaikutusvaltaisia olentoja", Sepe sanoi ja vampyyrit virnistivät.
"Et arvaakaan", Natalie sanoi. Zenzibar alkoi liikahdella ja Omppuli kumartui hänen ylleen.
"Vampyyreille ei koskaan kannata ehdottaa palvelemista. Se olisi oma turmiosi", Omppuli kuiskasi ja löi uuden pökerryttävän iskun. Natalie huudahti äkkiä ääneen ja Omppuli vilkaisi häneen.
"Verikivi! Minä näen sen!" Natalie huudahti ja Omppulin silmät suurenivat.
"Missä, Natalie?" Omppuli kysyi jännittyneenä. Natalie avasi silmänsä ja hänen katseensa iskeytyi Sepeen.
"Se on kääpiöllä", Natalie sanoi ja vampyyrit tuijottivat Sepeä. Sepe näytti hämmästyneeltä ja Natalie syöksähti hänen kimppuunsa ja kaatoi hänet maahan ja kopeloi hänen taskujaan. Viimein hän veti loistavan verenpunaisen Verikiven Sepen salataskusta. Se oli kääritty kankaaseen, joka hohkasi taikuutta. Natalie poisti kankaan muitta mutkitta ja nosti Verikiven korkealle päänsä yläpuolelle. Kivi alkoi hehkua ja sen hehku täytti koko aukion. Omppuli huudahti riemuissaan ja äkkiä maa tärähti voimakkaasti. Sepe kaatui, mutta vampyyrit pysyivät paikoillaan ja tuijottivat lumoutuneena kiveä.
"Se lähetti kutsun! Se lähetti kutsun muille vampyyreille!" Natalie huusi ja laski kiveä sen verran, että Omppulinkin sai koskea kiveä. Vampyyrit remahtivat nauruun ja Sepe katsoi parhaaksi lähteä karkuun. Zenzibar kohottautui istumaan ja näki Verikiven loiston.
"Voi ei", Zenzibar kuiskasi ja katsoi, kun vampyyrit lähtivät aukiolta voitonriemuisina.

[Ja kivi ei ollut valekivi. Vaan täysin aito ja oikea verikivi]

[Zenzibar]

varaan.. omppu prkl minkä teit!

"Mutta... mutta..." Zenzibar mumisi ja katsoi Sepestä loittoneviin vampyyreihin. "En minä ole antanut sinulle kiveä! Piilotin sen metsään, edelliseen leiripaikkaamme..."
Kääpiö huokaisi. "Anna olla, nymfi, mitä sitten vaikka vampyyrit saivatkin kiven? Minun nähdekseni se on parempi idea, kuin se, että sinä olet maailman yksinvaltias."
"Mikä yksinvaltias?! Vampyyrit tuohoavat koko maailman, kun saavat joukkonsa taas koottua! En minä mitään yksinvaltiutta havitellut, kuin noiden kahden kuolemaa! Sitä en vain tajua miten sinä sait kiven..."
Sepe näytti vaivaantuneelta. "No.. minä tavallaan arvasin mihin sinä piilotit sen..."
"Mitäh?!" Zenzibar räjähti. "Haitko sinä...? Ei helvetti kanssasi kääpiö! Tajuatko yhtään mitä olet tehnyt?" Zenzibar otti miekkansa esille, ja iski sillä kääpiötä. Koska hän oli heikossa kunnossa kahden iskun jäljiltä, hän osui vain käsivarteen ja Sepe onnistui puolustautumaan seuraavaa hyökkäystä varten.
"Mistä minä olisin voinut tietää mitä sinä suunnittelit?! Minun nähdäkseni sinä vain olit joku vallanhimoinen Nymfi, joka kantaa kaunaa koko maailmalle!" Sepe iski kirveensä eteen, ettei Zenzibar saanut miekkaansa sinne minne tähtäsi - kääpiön sydämeen.
"Ymmärrätkö sinä yhtään kuinka vaikeaa nyt on saada maailmaan minkäänlaista tasapainoa, kun vampyyrit ovat jälleen voimissaan? Menee toiset sata vuotta, ennen kuin joku ylempi taho puuttuu asiaan, ja silloin vampyyrit ovat jo maailman valtiaita! Heille on supertarkat aistit ja reaktiokyky! Ainoa asia mitä ne pelkää on Aurinko piru vieköön!"
Sillä kertaa Zenzibar sai heilautettua kirveen Sepen kädestä ja hän painoi miekkansa terän tämän sydämen kohdalle. "Ei olisi kannattanut pitää verikiveä, menetit nyt voimasi kääpiö."
Sepe pudisti päätään. "Sitä suojasi taikakangas, joka piti taian ainoastaan sen pinnalla. Ne eivät kestä kauan, mutta tarpeeksi kauan minua suojellakseen", hän selitti hätäisesti.
Zenzibar kohotti miekkansa. "No, nyt sinua ei suojele kukaan!" Naisen raivo oli niin vahvaa, että hänestä huokuvan voiman saattoi melken tuntea. Punaiset silmät hohkasivat ja näyttivät murhanhimoisilta.
Zenzibar iski miekallaan samaan aikaan, kun joku toinen laittoi oman miekkansa väliin. *KLANG*
"Z, mitä sinä oikein teet?!" Kuului Gustafin kauhistunut ääni.

[Jaa a... vampyyreillä on nyt sitten kaikki mahdollinen valta. Se nyt vain on enää, että Omppu on mulle velkaa, mutta ilmeisesti se ei merkitse mitään, kun saa kertaa turpaankin lyödä mitään välittämättä ja häipyä... Sipenki oli pitäny jäädä Gustafin luo, mutta ilmeisesti vampyyrejä ei koske samat säännöt... Nice.]

[Gustaffsson]

Puolihaltia seisoi hänen vieressään takanaan Sipe ja joku laivaston soturiksi pukeutunut nuori nainen. Kaikki kolme näyttivät järkyttyneiltä.
"Tapan hänet! Vai näyttääkö se siltä että ajaisin hänen partaansa?" Zenzibar huusi raivoissaan.
"Rauhoitu!" Gustaf huusi laskematta miekkaansa, koska Zenzibarkaan ei näyttänyt tekevän niin.
"Rauhoitu! Hah! Olemme mennyttä kaikki!" Zenzibar kirkui.
"Pistä se miekka alas... voisitko selittää...?" Gustaf kysyi.
"Minun ei tarvitse selittää sinulle mitään, puolihaltia!" Zenzibar huusi ja nosti miekkaansa ja heilautti sitä Gustafia kohti, joka torjui iskun täpärästi.
"Minä en halua vahingoittaa sinua, vanha ystävä" puolihaltia sanoi. Sipe oli jännittänyt jousensa ja Soodan käsi oli miekankahvalla.
"Sillä ei ole väliä kuka vahingoittuu ja kenen toimesta, kun Omppuli ja Natalie kokoavat vampyyriarmeijansa!" Zenzibar sanoi.
"Miten he muka voisivat?" Sipe kysyi tähdäten kaarijousellaan.
"Verikivi on heillä! He saivat sen!" puolinymfi huusi, nosti miekkansa korkealle ja iski.

[lyhyt tuli, valitan. Pokka pitää alkaa]

[Omppuli]

Metsässä Omppuli ja Natalie istuivat ja katselivat hehkuvaa Verikiveä. Oikeastaan hehku oli himmennyt.
"Mitä sille tapahtuu?" Omppuli kysyi ja Natalie pudisti epäuskoisena päätään, kun Verikivi himmeni himmenimistään. Vampyyrit eivät muuta kuin osanneet tuijottaa. Lopulta se muuttui mustaksi ja lämpö katosi. Omppuli tuijotti Natalieta sanattomana.
"Osaatko selittää?" Natalie kysyi ja Verikivi mureni hänen käsiinsä.
"Ööh, Verikivi ei tainnut olla ikuinen. Itse asiassa... Taisimme tulla juuri siihen aikaan minkä se korkeintaan kestää. Se olisi luultavasti tuhoutunut jo aiemmin, mutta se sai Zenzibarista ja Sieppelistä vähän elinvoimaa", Omppuli sanoi.
"Mutta - mutta sittenhän kaikki ponnistelut menivät hukkaan!" Natalie huudahti. Omppuli nyökkäsi turtana. Natalie ärjäisi raivostuneena ja iski puun kahtia ja riehui muutenkin tuhoten ympäristöä ympäriltään. Omppuli vain istui maassa tuijottaen Verikiven jäännöksiä.
"Tämä ei ole totta! TÄMÄ RI OLE TOTTA!" Natalie huusi ja Omppuli katsoi hänen riehumistaan ja raivoamistaan tyhin katsein. Omppuli nousi seisomaan.
"Rauhoitu Natalie", Omppuli sanoi hiljaa ja Natalie katsoi häntä raivostuneena.
"Rauhoitu? RAUHOITU?! Me ollaan tehty työtä satoja vuosia ja sinä ksäket minun rauhoittua kun hankkeemme epäonnistui! 200 vuotta!" Natalie kiljui. Omppuli nyökkäsi ymmärtäväisesti. Sitten hänen silmiinsä syttyi pilke.
"Aivan, aivan. Verikivi tuhoutui, mutta kukaan, paitsi me, ei tiedä sitä! Zenzibar näki kun me lähdimme erittäin elinvoimaisen näköisen Verikiven kanssa. He luulevat meidän rakentavan armeijaa ja Verikivi ehti lähettää kutsun elossa oleville vampyyreille. Toivottavasti heitä on edes jonkin verran. Meillä on vielä etuja, Natalie!" Omppuli sanoi ja Natalie tuhahti.

[Gustaffsson]

"Ja mitähän etuja meillä on ilman verikiveä?" Natalie kysyi.
"Vampyyrit tulevat, ja meillä on mahdollisuus ainakin saada kostomme" Omppuli sanoi.
"Taidankin arvata ketkä ovat kostomme listalla..." Natalie nyökkäsi.

Gustaf nosti miekan torjuakseen iskun - liian ylhäältä. Terän liike pysähtyi, mutta teräksinen kädensija iskeytyi hänen nenäänsä. Hetken aikaa hän näki tähtiä, ja ennenkuin ne hälvenivät, Zenzibar iski uudestaan. Miekka sivalsi puolihaltiaa olkapäästä viistosti alaspäin, viiltäen rintakehää pitkin. Veri tahrasi tunikan, viitan, ja Zenzibarin kädet.
Sipe huudahti ja aikoi ampua, mutta näki sitten Zenzibarin tiputtavan miekkansa maahan ja vajoavan polvilleen.
"Mitä minä tein?" Zenzibar huudahti.
"Hei, vau" Gustaf mutisi juopuneen oloisesti katsoessaan alaspäin.
"Kaiken järjen mukaan tuon pitäisi... sattua" hän mutisi.
"Hän on shokissa" Sooda sanoi tultuaan Sipen kanssa laskemaan puolihaltiaa makuulle.
"Zenzibar! Paranna hänet" Sipe huudahti.
"Minä? E-en pysty siihen! T-tuon kokoisin haavoihin tarvittaisiin ihme" Zenzibar sanoi järkyttyneenä.
"Ihme, vai?" Sipe mietti.
"Jos ihmettä puuhailet, pidä kiirettä" Sepe sanoi yllättäen,
"Tuo vampyyrilauma ei lupaa mitään hyvää"

Omppuli ja Natalie johtivat parikymmenpäistä vampyyrilaumaa. Enempää ei ollut tullut, mutta se riitti. Ainakin tähän tehtävään.
"Verta! Verta!" he huusivat tahdissa. Ei kovin sympaattista. Eikä ainakaan luvannut hyvää.

"Meidän on saatava hänet ylipapin kirkkoon" Sipe sanoi.
"Emme pysty. Nuo saavat meidät kiinni" Zenzibar sanoi edelleen järkyttyneenä.
"Minä pidättelen niitä" kääpiö sanoi yllättäen.
"Minäkin" Sooda tarjoutui vetäen miekkansa esiin.
"Hyvä on. Koettakaa pärjäillä" Sipe sanoi. Hän ja Zenzibar tarttuivat shokissa olevaa puolihaltiaa käsistä ja alkoivat viedä tätä kohti kirkkoa.
"En olekaan ennen tapellut vampyyreita vastaan" Sooda sanoi hermostuneena.
"Ei siinä mitään tavallista vaikeampaa ole" Sepe sanoi vaikkei metrin kokoisena oikein kuulostanutkaan vakuuttavalta.
"Varot hampaita. Siinä kaikki" hän jatkoi.
"Tappakaa ne!" kuului Omppulin ääni. Vampyyrit lähtivät juoksuun. Kaksi ensimmäistä vampyyria saavutti puolustusparin. Sepe tökkäsi kirveen tylpällä päällä toista rintaan ja iski toisella iskulla kaulaan. Vampyyri valahti velttona maahan.
Sooda väisti toisen vampyyrin miekaniskun ketterästi pyörähtäen ja liikkeen lopussa iski tätä kovaa niskaan.
"Nättiä" Sepe huomautti. Sooda virnisti ja otti toisen vampyyrin vastaan.

Sipe ja Zenzibar olivat saaneet Gustafin kirkon sisäänkäynnin luokse ja laskivat hänet hetkeksi maahan.
"Sipe?" Gustaf kysyi tokkurassa.
"Ole rauhassa" Zenzibar kehotti kun Sipe avasi oven.
"Minä..." loput sanat hukkuivat veriseen korinaan.
"Älä kuole" Sipe pyysi tarttuessaan puolihaltiaa kädestä. Pian he olivat kirkon sisällä, suuressa messuhallissa.
"Sipe..." Zenzibar sanoi hiljaa. Puolihaltian silmät olivat auki. Liikkumatta. Kuin lasiset pallot. Sipe nielaisi.
"Nyt nähdään onko voimistani mihinkään" hän sanoi ja sulki silmänsä.
Toivon hänen heräävän henkiin

[Sieppeli]

Mitään ei tapahtunut. Pieni ääni Sipen päässä sanoi, että siinä olisi liikaa valtaa jopa neljännesosajumalalle. Sinänsä harmi, nyt hän olisi voinut hoitaa hoidetun velkansa kunniallisemmin. Sipe nieli itkunsa ja katsoi Zenzibaria. Puolinymfi tuijotti puolihaltijaa silmät pyöreinä, vaitolaisena. Sitten hän sulki silmänsä ja laski päänsä. Sipestä näytti, että hänen silmäkulmaansa olisi muotoitunut kyynelen tapainen, mutta se katosi kun Zenzibar nosti äkisti päätään.
"Odota!" Hän hengähti. Sipe käänsi katseensa Gustafiin, jonka tasku heijasti valoa.
"Kristalli!" Sipen vuoro henkäistä. Toivonsäde oli syttynyt kummankin mielessä. Haava rintakehässä vuoti yhä vähemmän ja vähemmän verta. Zenzibar ja Sipe pidättivät hengitystään.
"Köh..." Gustaf köhi verta suustaan ja avasi silmänsä.
"Iaah!" Sipe kiljahti ja hypähti Gustafin kaulaan. Zenzibarkaan ei pystynyt enää hillitsemään itseään ja siitä syntyikin tyhmähalaus.
"Raah, varokaa haavaa!" Gustaf sanoi. Kumpikin päästi irti nauraen.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus." Sipe nauroi.
"Pystytkö taistelemaan? Pihalla olisi hemmetisti vampyyrejä." Zenzibar kysyi. Gustaf hengitti pari kertaa syvään.
"Ainahan pari vampyyriä menee!" Hän sanoi urhoollisesti.
"Vahdin selustaasi, koska et taida olla täysin kunnossa." Sipe sanoi ja Zenzibar rynnisti jo ulos. Sipe auttoi Gustafin ylös ja he menivät Zenzibarin perään.

"On aika." Jokin sanoi pusikosta kun Gustaf ja Sipe astuivat ulos...

[Gustaffsson]

Omppuli ja Nat tulivat tyyninä esiin pensaikosta, vetämättä edes aseitaan esille.
"Te!" Sipe huudahti, "missä Sepe Ja Sooda ovat?"
Omppuli ja Natalie nauroivat.
"Tässähän he. Tulkaa" Omppuli kutsui. Pusikosta astui esiin kaksi vampyyria, toinen piteli aloillaan Sepeä, toinen Soodaa. Molemmat olivat pahasti mustelmilla ja naarmuilla, mutta molemmilla oli myös uhmakas ilme kasvoillaan.
"Mitä haluatte?" Zenzibar kysyi.
"Erään kristallin, jota puolihaltiaystävämme sattuu juuri nyt pitämään taskussaan" Omppuli sanoi nyökäten kohti Gustafia.
"Ei ikinä!" Zenzibar huudahti. Omppulin nyökkäyksestä Sepeä ja Soodaa pitelevät vampyyrit tiukensivat vankiensa kurkuilla olevia veitsiä. Tilanne alkoi näyttää uhkaavalta. Tosin se raukesi äkkiä, kun vankeja pitelevät vampyyrit kaatuivat maahan nuolet selässään.
"Ei voi olla" Natalie henkäisi.
"Angus" Omppuli mutisi.
"Aivan. Se olen minä, vuosisadan kuuluisin vampyyrimetsästäjä" sanoi mies heidän edessään. Hänellä oli päällään paksu levyhaarniska ja molemmissa käsissään pienet varsijouset. Selässä oli huotrassaan suuri keihäs.
"Teidän paholaisten on aika nyt kuolla" Angus sanoi.
"Ei ikinä! Vampyyrit nousevat jälleen!" Omppuli sanoi ja tarttui miekkaansa.
"Nyt olisi hyvä aika häipyä" Gustaf sanoi. Sooda ja Sepe hiipivät heidän luokseen.

[Zenzibar]

"Et ole tosissasi!" Zenzibar sanoi Gustafille.
"Mitä?"
"Ajattelitko vain paeta, ja jättä Angusin tuhoamaan vampyyrit yksin?" Zenzibar katseli Gustafia murhaavasti.
Puolihaltia näytti nololta. "No kun sen sanoo noin..."
Angus oli jo alkanut miekkailla Natalien ja Omppulin kanssa yhtäaikaa, kun Zenzibar muisti jotain.
"Hei Omppuli!"
"No mitä?" Tämä kysyi tyynesti, mutta hän joutui silti kamppailemaan Angusin kanssa tosissaan.
"SInä olet minulle vieläkin velkaa ja taisin juuri keksiä miten sovitat velkasi."
Omppuli huokaisi ja sanoi sarkastisesti. "Anna kun arvaan, haluat että teen itsemurhan."
Zenzibar pudisti päätään. "Haluan, että käsket vampyyrikaveriesi jättää minun ystäväni rauhaan ja sitten - tappelet kanssani. Pelkästään me kaksi."
Omppuli näytti hämmentyneeltä. "Et ole tosissasi!"
"En ole ikinä ollut varmempi asiastani."
Omppuli nyökkäsi ja iski vielä kerran oman miekkansa vasten Angusin leveää miekkaa.
"Vampyyritoverit! Te ette saa koskea puolihaltijaan, kääpiöön, puolijumalaan, ettekä ihmiseen - ainakaan ennenkuin olen tappanut Zenzibarin", Omppuli sanoi kovaan ääneen. Kukaan ei vastustellut.
"Z, älä tee sitä!" Gustaf sanoi epätoivoisena Zenzibarille.
Zenzibar virnisti. "Älä huoli. Olen unelmoinut tästä jo kauan!"
Zenzibar otti taskustaan nahkaköyden ja köytti pitkät vihreät hiuksensa sillä niskaan ja kääntyi sitten vampyyriin päin. Toiset vampyyrit, jopa Natalie, olivat pysähtyneet katsomaan, kuinka Zenzibar ja Omppuli asettuivat seisomaan miekat vastakkain. Taistelu alkoi, ja sen hurjempaa ei oltu pitkään aikaan nähty. Molempien miekat viuhuivat ilmassa ja kalahtelivat yhteen kovien äänien saattelemana.
Yhtäkkiä metsän siimeksestä kuului outo ääni ja joukko aavemaisia lipui aukealle. "Faafuimmeko pafaan aikaan?"

[Siilinpiikki]

[Juu, kiitos ]

Aavemaiset lähtivät automaattisesti piirittämään porukkaa. Ilmaan sumutettiin jotain kaasua ja aavemaiset sulautuivat siihen.
"Peeerkele noiden kanssa", Sipe tuhahti.
"Kaikki varmaan tuntevat väreet... Tai joo sohikaa", Zenzibar sanoi keskittyen yhä vamppyyreihin, joille sumu ei ollut mikään este.
Omppuli yritti saada vamppyyrit järjestykseen vahvistaakseen rintaman. Hänen ja Zenzibarin silmät vilkuilivat vilkkaasti toisiinsa tietäen että haaste oli vielä voimassa. Angus oli jäänyt maahan makaamaan.
"Auts!"
"Tuffufufffuf..."
Metakan keskellä Gustafin päälle oli käynyt kotka, joka repi verkkaisesti häneltä hiuksia. Gustaf sohi tulipallollaan ja kärvensi kotkalta sulkia, mutta siitä se ei hätkähtänyt. Sipe huomasi tämän ja tuli avuksi. Kotka saikin tarpeekseen ja lähti hieman kyntäen puun latvalle tähystämään.
"Varo", Gustaf sanoi kiitokseksi ja sohaisi yhden aavemaisen taas pois pelistä.
"Tämä on jo sietämätöntä, eikös se kristalli vois toimii?" Sepe puhahti.
"Etkö tiedä mitä voi tapahtua jos-", Gustaf ehti sanoa kun sitten tokaisi, "Missä kristalli on?!"
"Hmmm, se taitaa juuri pujahtaa housuistasi", Sepe tokaisi.
He näkivätkin siilin pujahtavan heidän jalkojen välistä jotain mukanaan kadoten sumuun.

[Päätin nyt nopeasti toteuttaa varasuunitelman... Tarvitsisi nyt sitä Gustafin verta.]

[Gustaffsson]

Siili kipitti niin lujaa kuin pienistä jaloistaan pääsi.
"Ehei, ei onnistu" Gustaf sanoi ja lähti juoksemaan siilin perässä.
"Puolihaltia yrittää karkuun!" Natalie huusi.
"Antaa mennä. Jos ja kun hoitelemme nämä tulee hänen vuoronsa" Omppuli sanoi.

Siili pinkoi pitkin metsää puolihaltia kannoillaan. Yllättäen se kuitenkin näytti kompastuvan ja kierähtävän selälleen.
"No niin, senkin pieni..." Gustaf mutisi aikoen puristaa siilistä ilmat pihalle, mutta sepä loikkasi kohti velhon ojennettua kättä. Terävät siilinpiikit (xD) pistivät häntä kämmeneen, ja siitä alkoi vuotaa verta. Yksi pisara tippui kohti pahissiilen suussa kantamaa kristallia.
"Haf haa! Vihfoinkin!"
Veripisaran osuessa kristalliin välähti valo. Siili oli kadonnut. Sen tilalla seisoi jäseniään oikova mies, joka oli pukeutunut mustaan taistelumaagin asuun.
"Ei" Gustaf henkäisi.
"minä tapoin sinut"
"Niin teit. Mutta olen pafannut" mies mutisi.
"ja tulef tuntemaan kostoni. Noin fain et minun pääfäni räjäyfä" hän sanoi ilkeästi myhäillen. Gustaf aikoi jo sytyttää rehentelevän vihollisensa palamaan, mutta tämä oli ollut nopeampi ja loitsinut yksinkertaisen magiaa tuhoavan voimakentän puolihaltian ympärille. Taistelumaagi nosti pienikokoisen kristallin käsiinsä ja ihaili sitä.
"Fe on minun, taaf. Ja täffä kertaa pysyfästi" hän mutisi.
"Opettele puhumaan," Gustaf murahti ja kokeili sormellaan häntä ympäröivää voimakenttää. Se väreili muttei päästänyt puolihaltiaa läpi.
"Valmisfaudu kohfaamaan kohtalofi" entinen pahissiili, nykyinen pahis sanoi osoittaen puolihaltiaa kristallilla, joka alkoi oitis väreillä maagista valoa.