[No sepe sepe sepe... kylläpäs sinä aikamoisen sotkun järjestit. huhhuh!
Muuten, ihan huomautuksena miten Zeria voi klahtaa pahasti lattialle? Kuulosti joltian kukkapurkilta. Etkö sinä sen enempää lastani arvosta?! Aijai.. kirjoitapa kiltimmin mun Zeriasta, niin et menetä kumminpaikkaasi (mikäli niitä ristiäisiä nyt ikinä tulee...) Joo no ei ny sentäs!

]
Kun Kuolonsyöjille selvisi Dracon kohtalo, he kaikki hävisivät paikalta salamannopeasti. Perusteellisten etsintöjen jälkeen, Daniel ja Zeria olivat edelleen kadoksissa. Zenzibar oli lukkiutunut huoneeseensa, eikä suostunut tulemaan ulos, vaikka kuka sanoi mitä. Jopa rehtori McGarmiwakin, joka oli HYVIN järkyttynyt VV:n vihollisten toilailuista, yritti saada Zenzibaria ulos huoneestaan.
"Zenzibar, et sinä voi siellä lopunikääsi viettää! Aurorit löytävät Zerian vasmasti pian!"
Mikään ei kuitenkaan auttanut.
Muutkin olivat alamaissa. Omppuli oli joutunut shokkiin, kun hänet oli herpaannutettu sillä hän luuli vauvan kuolleen. Nyt hän oli tyttöjen makuusalissa, sillä hän oli järkyttynyt sairaalasiivesta niin pahasti, että matami Pomfrey katsoi parhaaksi hoitaa häntä makuusalissa.
Koko Voldun Vihollistne tupa oli sekaisin, eikä sitä sekaisuutta yhtään auttonut Voldemort tai Riesu tai Murhottava Myrtti, jotka olivat ottaneet tavaksi tulla vierailemaan oleskeluhuoneeseen ja muuallekkin. Riwesu tietysti rellesti mielensä kyllyydestä, Myrtti Murjotti vähän liinakin kovaäänisesti ja Voldemort oli oma itsensä.
Jälkimmäinen vietti epäterveellisen paljon aikaa Zenzibarin takia, ja muut alkoivat toden teolla huolestua.
Eräänä päivänä, kun Zenzibar viimein astui ulos huoneestaan hän ilmoitti toisille jäätävästi. "Minä lähden etsimään Zeriaa, enkä huoli ketään teistä mukaani. Minä menen ja tapan Danielin ja tulen sitten takaisin... jos tulen."
[sekotin sitte mieki tuotaa pakkaa oikein kunnolla! xxD]