Omppulin tarinat

[Omppuli]

Kirjoitan tosi paljon kaikenlaista ja minulla on vaikka mitä täällä koneellani. Ajattelin nyt laittaa tähän kaikki ne, jotka leikkivät siellä pölypalleroiden kanssa. Jotkut ovat aivan ikivanhoja, jotkut taas tuoreita, kuin omenapullat. On hirveän turhaa tehdä jokaiselle pienelle oma topic.
Kommentteja toivoisin.

Tässä on yksi pieni raapustus kelmeistä. Ei mitään huipputuotantoa, mutta kunhan nyt halusin saada tämän jonnekin.

Me ei kuolla koskaan

James nauroi ja paukutti Siriusta riemuissaan selkään. Tuliviski oli alkanut vaikuttaa häneen. Lily katsoi häntä ja Siriusta paheksuvasti kun he vain nauroivat ja kertoivat vitsejä. Remus ja Peter tulivat pöytään kantaen neljää tuliviskipulloa. He olivat Kolmessa luudan varressa juhlimassa koulun loppumista. Siellä oli paljon muitakin, mutta kelmit eivät kiinnittäneet heihin mitään huomiota. Tämä ilta olisi heidän eikä sitä pilaisi kukaan. Sitten alkoi kuulua musiikkia ja pöytiä raahattiin sivuun, jotta tulisi tilaa tanssia. Sirius ja James nousivat heti ylös ja vetivät Peterin ja Remuksenkin tanssimaan. Eihän kukaan heistä osannut tanssia, mutta mitäpä väliä sillä oli. He kaikki vain heiluivat ja tekivät mitä typerimpiä liikkeitä. Lily ei enää voinut olla pheksuva vaan nauroi sydämensä kyllyydestä. Kelmit väsyivät kuitenkin pian ja päättivät lähteä ulos. He juoksivat riehakkaina kuin lapset kaduilla ja viimein lähtivät sen samaisen puun luokse, missä he olivat yleensä tehneet läksyjä. Kaikki lysähtivät maahan ja katsoivat taivasta, joka oli täynnä tähtiä. Kuunpuolikaskin tervehti heitä.
"Miten voisimme ilmoittaa että me ollaan tehty historiaa Tylypahkassa?" James kysyi. Sirius mietti hetken.
"Keksin! Huudetaan kaikki saavutuksemme ja mitä me ollaan", Sirius sanoi riemuissaan. Sitten hän loitsi kaikumistaian ilmaan. Peter hypähti ensimmäisenä seisomaan ja huusi riemukkaasti:
"Me keksittiin kelmien kartta!" huuto kaikui Tylypahkan tiluksilla. Muut kolme olivat hämmästyneinä Peterin tehdessä aloitteen. Muutkin nousivat seisomaan.
"Me ollaan tehty kaikkein eniten kepposia!" Remus huusi seuraavana ja se kaikui varmasti Tylyahoon asti.
"Me ollaan kiusattu ruikulia!" James karjahti kuin leijona.
"Me ollaan kaikkein rohkeimpia rohkelikkoja!" Sirius huudahti.
"Me ollaan lyömättömiä!" Peter aloitti uudestaan.
"Me ei erota koskaan!" Remus jatkoi.
"Me ollaan tehty historiaa!" James huudahti. Sitten aivan kuin yhteisestä sopimuksesta kaikki huusivat yhtä aikaa:
"Me ollaan kelmejä eikä me kuolla koskaan!"

A/N: Nopetempinenhan tämä, mutta kun halusin muistaa heitä jotenkin niin kai tämäkin kelpaa ja tekee heille jonkinmoista kunniaa.

Sitten seuraava onkin varsin angstpitoista tavaraa. Se ei kuvaa mitenkään omaa elämääni vaan täysin keksitty hahmo, vaikka onkin minä-kertoja.

Miksi?

Miksi lähdit, vaikken antanut sinulle lupaa lähteä? Voi miksi jätit minut tähän karuun maailmaan, mikset voi enää peitellä minua iltaisin nukkumaan? Sinä lähdit ja minä jäin yksin. Minulla ei ole enää ketään, nyt vain yritän selvityä ilman sinua, mutta en pysty. Lähdit aivan väärään aikaan. Mikset lähtenyt silloin kun minulla olisi ollut perhe ja paljon rakastavia ystäviä ja muutama lapsikin? Et saa mennä! Minä tuon sinut takaisin tai tulen itse sinne missä sinä olet. Kyyneleet ovat kuivuneet poskilleni ja kuljen elämässä kuin sumussa. En naura enää niin kuin ennen, tuskin edes hymy syntyy kasvoilleni. Ystäväni ovat minut hylänneet ja minä vain olen yksin. Käperryn iltaisin peiton alle ja itken, itken sinua ja aamulla huomaan olevani yhä siinä. Silmät punaisina lähden kouluun, jossa kaikki pilkkaavat minua. En välitä heistä. Antaisin mitä vain että tulisit takaisin. Opettaja katsoo minua säälien, mutta en välitä siitä. Koulu loppuu pian ja silloin juoksen kotiin ja itken taas. Jos elämä jatkuu näin en jaksaisi elää kauan. Kärsisin liikaa ikävästä. Elämä ilman sinua on helvettiä. Minä haluan olla onnellinen ja sen onnellisuuden vain sinä voit antaa. En syö. Isä juo iltaisin ja itkee. Etkö ymmärrä että me kaikki kaipaamme sinua? Isosiskoni paiskoo tavaroita ja ärhentelee kaikille ja syyttä jokaista sinun kuolemastasi. Pikkuveljeni vain itkee eikä enää leiki autoilla. Hän on liian nuori menettämään sinut. Lohdutan häntä hiljaa kun hän itkee. Hoen sanoja kaikki järjestyy, vaikken usko niihin sanoihin itsekään. Eräänä päivänä sitten isä löytyy makuuhuoneesta hirttoköysi kaulassaan. Vien pikkuveljeni huoneeseensa leikkimään ennen kuin hän ehtii nähdä isän. Tuijotan näkyä silmät lasittuneina. Isä sortui ensimmäiseksi. Kuka olisi seuraava? Siskoni oli minua vain vuoden vanhempi. Hän sulkeutui huoneeseensa ja kieltäytyi enää tulemasta ulos. Tein pikkuveljelleni illallisen ja pikkuveljeni kysyi koko ajan missä isä on. En voinut vastata hänelle. Sanoin että hän tulee pian. Soitan poliisille ja he tulevat vieden isän ruumiin pois. Seuraavaksi olemmekin jo laitoksessa. Kahden vuoden päästä siskoni oli seuraava. Hänet löydettiin omasta huoneesta itsemurhan tekeneenä. Mitä tekisin nyt? Olin alkanut toipua vasta sinun kuolemastasi ja nyt siskonikin heitti hyvästit elämälle. Kohta en jaksaisi enää, mutta jotenkin ponnistelin vuosissa eteenpäin ja aloin huomata että pikkuveljeni kärsi vakavasta masennuksesta. Hoidin häntä parhaani mukaan, mutta en voinut estää sitä. Veljeni oli alkanut käyttää huumeita ja hänet löydettiin kuolleena lukion vessasta. En itke hatajaisissa, mutta palan sisältä. Olin menettänyt nyt koko perheeni. Olin viimeisin ja vahvin, mutta minäkin murtuisin aikanaan. Vuosissa kompastelen kömpelösti eteenpäin. Viimein tulee päivä, jolloin en enää yksinkertaisesti jaksa. Olen valmistellut kaiken. En aio hirttää itseäni niin kuin isä, en aio viiltää ranteani niin kuin siskoni, en ammmu itseäni niin kuin sinä ja en käytä huumeita niin kuin veljeni. Lähden rauhallisesti. Vaivutan itseni uneen, josta en enää koskaan herää. Kämppikseni löytää minut aamulla kuolleena sängystä. Hän itkee ja on järkyttynyt. Hän oli minun hyvä ystäväni. Jätin hänelle kirjeen, jossa selitin tekoni. Vihdoinkin saan tuntea taas sinun halauksesi, saan taas kuulla siskoni naurun, saan taas pelata isän kanssa krikettiä ja saan taas nähdä pikkuveljeni. Minulla ei ole ollut elämää vaan nyt alkaa minun oikea elämäni.

Pimeyden syleilyssä

Kuljen pimeässä. Käteni haparoivat eteenpäin, olen pimeyden syleilyssä, enkä pääse pois. Olen paniikissa. Hakkaan näkymättömiä seiniä. Kätäni pitkin valuu jotain kuumaa ja märkää. Nuolaisen kättäni. Verta... Joku lyö minua vasten kasvoja. Paiskaudun lattiaan ja makaan siinä vavisten odottaen seuraavaa siirtoa. Lyöjä nostaa minut kovakouraisesti maasta ylös ja vetäisee liinan kasvoiltani. Silmäni tottuvat nopeasti valoisaan huoneeseen. Katshdan lyöjääni. Se olet sinä! Silmäni laajenevat viiruiksi. Viha syöksähtää suoniini ja en pelkää enää, vaan tunnen raivoa. Eläimellisen vaiston avulla raapaisen sinua pitkillä kynsilläni. Karjaiset ja peräännyt minusta. Katson ympärilleni ja huomaan pöydällä nuijan. Otan raskaan nuijan käteeni ja lähestyn sinua. Lyön kerran, kahdesti. Sinä huudat ja anelet armoa. Minulta et saa ikinä armoa. Makaat maassa hengittäen vaikeasti. Kävelen luoksesi ja otan liinan ja sidon silmäsi. On sinun vuorosi kulkea pimeydessä ja kärsiä.

Haavoittunut

Sydämeni on halkaistu kahtia. Se ei ole enää omani. Veit sen toisen puolen mukani ikuisiksi ajoiksi. Yritän korjata sydäntäni, mutten voi. Veri vain valuu, kuin rumpu, joka rummuttaa omaa kuolemaani kohti. Rakkautteni, hyvyyteni, kaipuuni, iloisuuteni, onnellisuuteni. Se on minun vereni. Se valuu pois, ellet tule takaisin. Ole kiltti ja tule takaisin. Korjaa sydämeni taas ehjäksi. Tule takaisin. Olen haavoittunut. Kuolen ilman sinua. Tule takaisin... Pyydän.

Yön tytär

Kissa kulki metsässä hiljaa. Tuuli sai puut kuiskailemaan keskenään. Ilma tuntui pahaenteiseltä ja vaaralliselta. Seikkailu kutsui, mutta tämä seikkailu ei tuntunut siltä, kuin kissa oli ajatellut. Se ei kuiskaillut vapaudesta eikä riemusta. Se hiipi lähelle ja sai kissan karvat pörhistymään. Kissan silmät kapenivat pelosta. Metsä sulki kissan syliinsä ja varjot lankesivat kissan päälle. Kissa vinkui. Se, joka kulki metsässä, sitä ei voinut kutsua seikkailuksi. Se oli saanut pelottavamman nimen ja sen nimi oli Kuolema. Tuuli yritti saada kissaa lähtemään, mutta silloin kuuluivat askeleet ja metsä hiljeni. Puut vaikenivat, tuuli hiljentyi. Askeleet lähestyivät polulta, jota kissa tuijotti hievahtamatta. Kaukana näkyi hahmo, jonka pitkät mustat hiukset olivat kasvoilla ja paljaat jalat astelivat hiljaa kissan luokse. Kissa tuijotti hahmoa ja sähisi hiljaa. Valkoinen käsi kurotti kohti kissaa, joka tajusi viimein liikahtaa, mutta silloin oli jo myöhäistä. Käsi tarttui kissaa niskasta ja kissa korahti, kun käsi väänsi sitä. Kissan niska katkesi napsahduksen kanssa ja käsi vei kissan kaulan hahmon suulle, joka oli rubiininpunainen. Terävät kulmahampaat tulivat esiin ja ne raapivat kissan turkkia. Sitten hahmo iski hampaansa lämpimään lihaan ja kieli nuoli verta. Hahmo joi tyytyväisenä. Metsä tuntui värisevän pelosta kun yhä uudestaan hampaat iskivät kissaan ja imivät veren sen sisuksista. Viimein kissa oli kuin tyhjä pussi. Hahmo heitti sen menemään ja veri valui pitkin hänen leukaansa. Hahmo nuolaisi huuliaan, jolla maistui rautainen, suolainen veren maku. Hahmo hymyili. Kissa oli vasta alkupala. Tänään hän halusi saada erittäin kuuman illallisen. Ja tällä kertaa se ei olisi eläimenverta vaan ihmisen.
Jatkuu... tosin en tiedä milloin.

Kommentteja? Lisää tulee.

[kirja]

Hienoa tekstiä.
Ideat ovat loistavia. Lyhyitä mutta taitavasti tehtyjä tekstinpätkiä. Sait niihin melko mukavasti tapahtumaa. Idealtaan kaikki ovat suhteellisen erilaisia, hyvä! Sait kuvailua mukaan, silti olisin toivonut sitä hieman lisää. Yksi tärkeä asia, mikä sinun teksteistäsi löytyy, on tunne! Jokaisessa tekstissäsi on tunnetta ja tekstisi perustuvat täysin tunteeseen. Moni ficcari voisi ottaa sinusta mallia! ^^
Ensimmäinen teksti oli kai ainoa tekstisi, jossa oli vuoropuhelua. Se olikin ehkä heikoin tekstisi. Vuoropuhelu vaatii niin paljon kuvailua ja selittämistä. Sinun tekstinpätkäsi ovat lyhyitä ja niihin ei mahdu paljoa kuvailua ja selittämistä. Siispä ehdotankin, että vaikka tuo teksti olikin hyvä ja pohjautui Pottereissa kerrottuun tapahtumaan, kannattaisi jättää vuoropuhelu vähän pienempään osaan. Tuo oli nimittäin melko nopeasti ja epäselvästi kerrottu.
Yleistasolta tekstisi ovat huippuluokkaa! Lisää tekstinpätkiä! Jatka samaan malliin. ^^
~kirja

[Omppuli]

Kiits kirja. Tässä on runo minusta. Ei minulla kyllä oikeasti näin suuri ego ole, mutta kuitenkin...

Mii, Omppu

Omppuli tarvehuoneeseen astuu, muut suhisten kääntyy. Omppuli arvokkaasti astelee, jopa Gustaffsson housunsa kastelee. Häntä kaikki rakastaa. Onhan hän luihuisen perillinen ja Voldemortin tytärkin. Suureen jatkikseen hän kirjoitti ensimmäisten joukossa. Matkan varrella hän rakastui Danieliin, paksuksi pamahti ja sitten Zenzibarin mukaan lähti. Voldemortin tuho kuitenkin aiemmin koitti, ja suuret torvet iloaan soitti. Mutt sit Zenzun paha veli, Daze nimeltään, maistoi kiellettyä hedelmää. Hän valtaa himosi, oikein vesi kielelle kihosi. Hän teki kaikkea pahaa, mutta ei kuitenkaan käyttänyt sahaa, onneksi. Kumppanukset, kaikista ihanin Omppuli tietty, matkasivat menneisyyteen, jotta pelastaisivat Gustin, mutta se on ihan liian pitkä tälle runolle, joka on omistettu ihanalle Omppulille. Omppuli synnytti Dannyn, täydellisen muksun. Kaikki häntä kadehtii, ja toisiaan listii.
Mutta nyt Omppuli omenoiden keskellä oleilee, muut häntä yhä ihailee. Kaikki häntä tahtoo koskettaa ja kaikki haukkoo henkeään, kun hän muita taputtaa. Heidän uusin jumalansa, on Omppuli nyt ja ikuisesti.
XD

Seuraava ficci kertookin kahdesta sisaruksesta, jotka siirtyvät auringonlaskun aikaan toiseen maailmaan ja aikaan. Mutta keitäs he kohtaavatkaan. He kohtaavat henkilöt, joiden pitäisi olla pelkkää satua. Tämä ei ole fantasiaa! Ei mitään taikaa.

Auringonlasku

1. luku
Mahdottomuus muuttuu mahdolliseksi

Dana Dreck hengitti syvään kesän tuoksua, joka oli aivan tuore vielä. Puihin olivat ilmestyneet tuoreet lehdet ja kesäloma oli alkanut. Dana istui pihan omenapuussa tuijotellen jonnekin kaukaisuuteen. Dana oli 13-vuotias tyttö ja hän rakasti kesää ja sen tuomia tapahtumia, mutta vaikka kesä olikin erittäin tapahtuma rikas vuodenaika, niin Dana kaipasi jotain erilaista. Seikkailuja. Dana hymähti ja hymyili hiukan. Danalla oli sinivihreät silmät, jotka olivat mantelinmuotoiset ja iloisuus näkyi niistä. Hiukset olivat vaaleat ja usein kahdella letillä. Dana piti paljon mekoista ja hameista. Nytkin hänellä oli yllään banaaninkeltainen mekko, joka ylettyi polviin asti. Vyötäröllä oli silkkinauha, joka oli takana rusettina. Mekossa oli valkoisia pieniä pilkkuja ja puhvihihat. Kaulassa oli yksinkertainen kaulakoru, jossa oli keltainen aurinko. Jalassa olivat valkoiset sandaalit, jotka tippuivat pian maahan Danan heilutellessaan jalkojaan omenapuussa. Dana oli oikea unelmoija. Hänellä oli vilkas mielikuvitus ja hän kuvittelikin usein itsensä eri seikkailuihin ja hän oli niiden pääsankaritar. Mutta mitäpä seikkailuja hänelle koskaan sattuisi? Hän asui Etelä-Amerikassa esikaupungilla nimeltä Omenakumpu. Se oli rauhallista seutua ja kaikki olivat ystävällisiä toisilleen. Omenakummussa ei pahemmin rikollisia ollut. Tietysti oli aina niitä hämäriä tyyppejä ja väkivaltaisia, mutta heistä pysyttiin kaukana. Dana hyppäsi omenapuusta ketterästi ja suoristautui. Hän oli 165cm pitkä. Danan luokalla Dana oli siinä keskellä.
"Hei Dana!" kuului huuto jostain. Dana tunnisti äänen. Se oli hänen isoveljensä Victor, joka oli 15, mutta hän inhosi nimeään, joten häntä kutsuttiin Viciksi. Vicillä oli vähän tummemmat hiukset kuin Danalla ja ne olivat tyylikkäästi silmillä. Vic oli pitkä ja aika voimakas myös. Vicillä oli siniset silmät ja Dana kadehti häntä salaa siitä. Vic piti rentoja vaatteita. Nytkin hänellä oli päällään valkoinen t-paita ja mustat verkkarit. Vic kiusasi Danaa usein ja he tappelivat joka päivä jostakin asiasta. He olivat kuitenkin toisilleen läheisiä ja pikkuriidat olivat vain tavallista heidän arkipäivässään. Dana arveli, että Vic tulisi taas ärsyttämään häntä. Vic juoksi hänen luokseen virne kasvoillaan.
"Mitä?" Dana kysyi epäluuloisena.
"Lainaatko hiukan rahaa?" Vic kysyi.
"No en varmasti", Dana sanoi päättäväisesti, sillä hän tiesi miten kävisi jos hän lainaisi rahaa Vicille. Ensiksikin "hiukan" tarkoitti vähintään 20 dollaria ja Vic ei taatusti maksaisi takaisin, ellei Dana sanonut siitä vanhemmilleen, jolloin Vicin oli pakko maksaa. Ja Vicillä oli aina rahat vähissä.
"Älä viitsi Dana. Palautan rahat huomenna, ihan totta!" Vic vakuutti, mutta Dana tiesi, että se oli tyhjää puhetta.
"Joopa joo. Minä en ole sinun säästöpossusi. Häivy!" Dana sanoi ja laittoi sandaalit jalkaansa ja käveli pois päin Vicistä. Vic seurasi häntä ja rukoili Danaa.
"Ole kiltti. Tämä on hätätilanne", Vic sanoi. Dana pyöräytti silmiään.
"Ai hätätilanne? Ainahan sinulla on hätätilanne", Dana vastasi koleasti.
"Me mennään rannalle ja tarvitsen bussirahaa", Vic sanoi. Dana aikoi juuri sanoa vielä kerran kielteisen vastauksen, mutta sitten hänen mieleensä juolahti jotain.
"Okei. Minä annan rahaa, jos saan tulla mukaan sinne Ellien kanssa", Dana sanoi. Vicin hymy hyytyi.
"Etkä tule!" Vic sanoi heti.
"Etkä sinä sitten myöskään mene", Dana sanoin itsetyytyväisesti. Vic mietti hetken ja huokaisi sitten alistuneena.
"Okei, mutta pysyt sitten kaukana minusta", Vic sanoi.
"Enemmän kuin mielelläni", Dana vastasi ja riensi soittamaan Ellielle.

Hetken kuluttua Dana oli lähtövalmis. Hän oli vaihtanut bikinit mekon alle ja hetken kuluttua Ellie pyöräili heidän pihaansa. Ellie oli paljon pitempi kuin Dana. Noin 175cm. Elliellä oli lyhyet mustat hiukset, jotka olivat kiharat. Ellielle oli ruskeat silmät, joissa oli aina kujeileva pilke. Ellie nauroi usein ja pojat olivat hänen ympärillään. Mutta Ellietä ärsytti, kun pojat kohtelivat häntä hyvin, mutta muita kuin sontakasaa. Kun yksi poika oli kerran haukkunut Danaa oli Ellie mennyt pojan luokse ja läpsäyttänyt kovaa poskelle. Dana hymyili muistellessaan tuota hetkeä. Elliellä oli valkoiset shortsit ja punainen toppi, jonka alta näkyivät hänen turkoosit bikininsä. Hän hymyili raikkaasti ja jätti pyörän Danan pihaan. Sitten he kaikki kolme lähtivät bussiasemalle. Elliellä oli omaa rahaa ja he saivatkin hyvät paikat bussista. Vic meni omien kavereidensa luokse ja he lähtivät kohti rantaa. Ellien ja Danan edessä istui löyhkäävä, rääsyissä oleva vanha mies. Mies haisi alkoholille ja tupakalle ja Danaa värisytti. Hän oli pahoillaan miehen puolesta, mutta mieli ei tehnyt myöskään auttaa. Matka rannalle ei kestänyt kovin kauaa. Vain viisitoista minuuttia. Rannalla oli melko täyttä ja sinivihreä vesi näytti houkuttelevalta. Dana ja Ellie nousivat bussista ja katsoivat rannalle silmät säkenöiden. Dana sulki hetkeksi silmänsä ja hengitti meren tuoksua ja kuunteli rannan ääniä.

"Lopeta haaveilu ja tule", Ellie sanoi ja lähti vetämään Danaa kohti vapaita aurinkotuoleja. Dana käveli Ellien perässä ja katseli tarkasti ympärilleen. Ranta ei ollut kovin iso, mutta suosittu se ainakin oli. Aurinkotuoleja taisi olla vähän reilut sata. Ja hiekka oli valkoista ja kuumaa. Rannan reunalla oli korkeat kalliot ja siellä oli kioski ja aivan upeat näkymät. Dana ja Ellie asettuivat sinisille aurinkotuoleille ja riisuivat vaatteensa. Danalla oli päällään punaiset naurubikinit ja hän otti laukustaan aurinkorasvaa ja levitti sitä iholleen. Aurinko paahtoi nimittäin kuumasti, eikä Dana tahtonut palaa. Ellie laittoi voidetta hänen selkäänsä ja hän laittoi Ellien. Sitten he makasivat aurinkotuoleilla ja nauttivat auringon lämmöstä. Dana huokasi tyytyväisyydestä. Tyytyväisyyden kuplan puhkaisi kuitenkin halveksiva ääni yläpuolelta.
"Kas, kas, kas. Mitäs täällä on? Dorka-Dana ja Diiva-Ellie." Dana tunnisti äänen. Se oli Teresa Smith. Teresa kuului suosittuihin tyttöihin Danan ja Ellien koulussa. Teresa oli rikkaasta perheestä ja halveksi muita ja piti heitä ala-arvoisimpina kuin hän ja hänen kaverinsa, jotka puhuivat hänestä paskaa selän takana, mutta teeskentelivät hänen ystäviään. Tälläkin kertaa Teresan vieressä oli Gemma Hook ja Lucy Polkien.
"Painu helvettiin", Ellie tokaisi. Teresa hymyili leveästi, mutta ei lähtenyt.
"Sinähän sinne kuulut. Mutta eihän teitä nyt edes helvettiin huolittaisi", Teresa sanoi teeskentelevällä pahoitteluäänellä. Ellie nousi ylös. He olivat suunnilleen saman pituiset. Ellie tuijotti haastavasti Teresaa, joka vastasi samanlaisella katseella.
"Pah, säälin vanhempiasi, kun ovat saaneet noin ikävän lapsen", Ellie sanoi myrkyllisesti.
"Puhuu tyttö, jonka äiti on mielisairaalassa suljetulla osastolla. Sinustakin tulee varmaan samanlainen sekopää vai mitä?" Teresa sanoi. Ellie näytti ensin järkyttyneeltä, mutta sitten hänen silmänsä melkein syöksivät kipunoita.
"Turpa tukkoon asioista, joista et tiedä mitään, huora!" Ellie huusi ja tönäisi Teresan maahan. Teresa kiljaisi yllätyksestä ja hänen naamansa oli aivan märässä hiekassa. Teresa nousi ylös ja löi Ellietä kovaa poskelle ja hyökkäsi sitten hänen kimppuunsa.
"Hei!" Dana huudahti ja aikoi mennä auttamaan Ellietä, mutta sai vastaansa Teresan kaverit, jotka eivät antaneet armoa. Onneksi kuitenkin Teresan kaverit olivat tyhmiä hienostelijoita ja he eivät tienneet tappelemisesta mitään. He vain löivät iskuja yrittämättä edes tähdätä. Dana veti heiltä nopeasti jalat alta ja sitten hän syöksyi auttamaan Ellietä, joka oli Teresan alla ja he potkivat toisiaan ja Teresa raapi kynsillään Ellien kasvoja. Dana yritti ensin vetää Teresaa pois, mutta se ei auttanut ja sen lisäksi Dana sai mojovan potkun mahaansa. Sitten Dana tarttui Teresan paksuihin pitkiin hiuksiin ja kiskoi niin kovaa kuin jaksoi. Teresa kirkui kivusta. Ellie pääsi kömpimään pois Teresan alta ja pyyhkäisi kasvojaan joihin oli ilmestynyt pari pitkää ja syvää naarmua Teresan kynsien ansiosta. Ne vuosivat verta. Dana ravisteli vihaisena Teresaa tämän hiuksista. Teresa huusi ja vaikeroi ja yritti potkia Danaa ja Ellietä. Kolme tyttöä eivät huomanneet, että heidän ympärillään oli väkeä. Vic tuijotti järkyttyneenä ja ihailevana Danaa väkijoukon keskeltä. Teresan poikaystävä ryntäsi väkijoukon keskeltä. Hän oli aika iso ja roteva 16-vuotias poika. Poika löi säälimättömästi Danaa ja Dana lensi hiekalle ja eikä noussut siitä enää.
"Minun siskoani ei lyödä!" Vic huusi raivostuneena ja meni pojan eteen ja löi tätä vuorostaan. Teresa huudahti pelästyneenä ja kumartui poikaystävänsä ylle. Sillä välin Vic ja Ellie nostivat Danan ja kantoivat hänet rannalta pois. Sitten he laskivat hänet autotien vieressä olevalle penkille. Danan suusta valui verta.
"Miten se poika voi lyödä tyttöä? Raukkamaista", Ellie sanoi itku kurkussa katsellen Danan kalvenneita kasvoja.
"Niinpä. Käyn hakemassa vettä, jotta hän herää. Hae sinä hänen vaatteensa", Vic murahti ja lähti juoksemaan hakemaan vesipulloa. Ellie lähti hakemaan heidän vaatteitaan ja kun hän palasi, hän näki ettei Vic ollut vielä palannut. Ellie päätti pukea mekon Danan päälle, sillä se oli todella helppoa pukea päälle. Vic tuli vesipullon kanssa ja ei edes huomannut, että Danalla oli jo mekko päällä. Hän kaatoi vettä Danan päälle, joka virkosi ja yski rajusti verta suustaan. Dana vaikeroi kivusta ja lakkasi yskimästä.
"Olisiko jollakin jäitä? Leukaan sattuu aivan mielettömästi", Dana sanoi.
"Oletko kunnossa muuten?" Ellie kysyi huolestuneena.
"Olen tietysti. No ainakin olen ollut mukana tappelussa. Elämänkokemuksia tulee lisää", Dana sanoi irvistäen tuskaisesti. Leukaa ei tuntunut olevan naamassa enää laisinkaan. Kipu tuntui turruttuvalta ja muutama kyynel valui Danan poskelle.
"Oli huono idea tulla rannalle", Vic sanoi ja Dana nousi hiukan vavisten ylös.
"Älä viitsi. Ilman Teresaa kaikki olisi sujunut mainiosti. Hei bussi tulikin sopivasti, haluan kyllä nyt kotiin. Sinä voit vielä jäädä tänne jos haluat. Minä pärjään kyllä. Sama juttu sinulle Vic", Dana sanoi.
"Me ei mennä mihinkään", Ellie ja Vic sanoivat yhteen ääneen ja he lähtivät bussiin ja sillä kotiin.

Vic lähti heti hakemaan jäitä muovipussiin Danalle. Ellie otti pyöränsä ja katsoi vielä huolissaan Danaa.
"Anteeksi siitä. En olisi saanut tönäistä Teresaa. Jos en olisi tehnyt niin, niin sinua ei olisi lyöty, anteeksi", Ellie sanoi ja painoi katseensa maahan. Dana huiskautti kärsimättömästi kättään ilmassa ja ele tarkoitti, ettei asialla ollut merkitystä.
"Höpö, höpö. Hän puhui törkeästi äidistäsi ja ansaitsi sen. Tappelu olisi siitä kuitenkin syntynyt. Mutta nyt sinun täytyy mennä kotiin. Isäsi ei takuulla ilahdu, kun näkee sinulla nuo naarmut", Dana sanoi. Ellie naurahti.
"Ilahtuupas. Nyt olen hänen mielestään iso tyttö. Hän varmasti hehkuu ylpeydestä, kun kerron miten rökitimme Teresan", Ellie nauroi ja hyppäsi pyörällensä ja lähti ajamaan kotiinsa. Hän huiskutti Danalle vielä ja huusi:
"Nähdään huomenna!" Valitettavasti kumpikaan ei aavistanut, että Dana ei näkisi seuraavaa auringonnousua Omenakummussa. Dana huiskutti Ellielle, kunnes tämä oli kadonnut ja silloin juuri sopivasti Vic saapui jäiden kanssa ja Dana laittoi ne tyytyväisenä leukaansa vasten. Leuan kipu hellitti ja Dana piti jäitä siinä noin viisitoista minuuttia. Vic oli hiljaa. Hän tunsi syyllisyyttä siitä, että oli antanut Danan tulla mukaansa rannalle.
"Vicii... Älä viitsi näyttää noin syylliseltä. Tiesin, että minulle käy vielä joskus huonosti Teresan takia. Ihan sama tapahtuiko se rannalla vai koulussa, mutta minä en saanut muuta kuin aika ison mustelman leukaan ja hienon kokemuksen", Dana sanoi virnistäen hieman. Vicin kasvot kirkastuivat ja hänkin virnisti.
"No sepä hyvä uutinen! Hei katso aurinko laskee." Yhdessä Dreckin sisarukset katsoivat kaunista auringonlaskua ja molemmille tuli samantapaisia ajatuksia. Danalle tuli mieleen: Kunpa saisin kokea seikkailuja ja kohdata rakkauden!" Vic ajatteli taas: "Haluan pois täältä. Jonnekin kauas, jossa voin löytää itseni." Silloin aurinko laski ja viimeiset säteet ponnahtivat taivaalle epätavallisen kirkkaina ja maa tuntui häviävän Danan ja Vicin jalkojen alta. He tuntuivat ajelehtivan pois maasta ja he ajelehtivat hetken pimeydessä, kunnes kirkas valo tuntui häikäisevän heitä. Dana ja Vic rojahtivat maahan ja oli täysin selvä, etteivät he olleet enää Omenakummussa.

A/N: Omenathan ne tuntuavat kimpoavan joka paikkaan.

[kirja]

Omppuli-runo oli hauska, mutta olisin halunnut lisää pituutta sekä enemmän ihmisiä. Muutenkin, tuossa oli sekä jatkotarinaa että Tarvehuoneen väkeä. Siinä mielessä hieman selkeämpi olisi voinut olla. Idea oli kyllä hyvä, koska se oli erikoinen ja erilainen kuin useimmat muut runot. Se oli hyvä puoli, koska erilaisuus eroittuu aina, en ole itse nähnyt tuonlaista aikaisemmin, joten se oli pakko lukea. ^^ Edellisissäkin teksteissäsi erilaisuus eroittui, sekä Pottereihin perustuva juoni. Tämä uusin oli siis tuttua sinulta. Erilaisuus on vahvin puolesi.

Kuvausta olisin halunnut hieman lisää, sillä tuossa oli melko paljon tapahtumia, eivätkä kaikki pysyisi perässä, jos tekisit samanlaisen, mutta pidemmän runon. ^^ Tuo oli aikalailla tapahtumia, eikä kuvailua, mutta silti hyvä.

Tuosta toisesta tekstistäsi en pitänyt niin paljoa kuin ensimmäisestä, sillä sen idea oli tuttu. Erilaisuus on ollut vahvuutesi, joten haluaisin lisää erilaisia tekstejä. Se on sinun erityisalaasi.

~kirja

[Omppuli]

Voi kiitos Kirja kommentistasi taas. Muut eivät ilmeisesti kauheasti toisten tekeleitä lueskele vai mitä?

Poistettu. Tarina on täällä jo. Jestas, on se noloa laittaa sama tarina kahteen kertaan.

Päätin nyt tehdä Auringonlaskulle oman aiheen, koska se mielestäni ansaitsee sen, mutta laitan sen sitten huomenna.

HARRY POTTERIA! Nyt siis vuorossa seuraavaksi.

Iso ongelma [Sirius elää eli vaihtoehtoinen todellisuus ja hän on hiukan ylihuolehtivainen Harrysta eli ei ihan kirjan tyyppiä ja Harry ei ihan vaikuta 17 vuotiaalta ehkä. ]

1. luku
Loma lopussa

Harry makasi mukavalla sängyllä ja katseli huoneensa seiniä. Loistavaa! Hän ei enää koskaan näkisi Likusterintietä. Hän oli viettänyt koko lomansa Siriuksen talossa. Siriuksen maine oli puhdistettu. Ja hän oli lähettänyt Harrylle heti kirjeen. Harry oli pomppinut riemusta ja hurranut niin että kaikki Dursleyt olivat tulleet kyselemään mikä noin riemastuttaa. Harry oli vastannut näin:
Minä lähden.
Minne muka? Vernon Dursley oli kysynyt epäluuloisena.
Kummisetäni luokse, Harry oli vastannut innoissaan. Petunia henkäisi.
M-mutta Hänhän on rikollinen, Petunia oli sopertanut. Harry oli pyöritellyt silmiään.
Hän on syytön. Oikea rikollinen makaa tällä hetkellä Azkabanissa, Harry oli sanonut ja alkanut pakkaamaan. Ja nyt hän oli Siriuksen kotona. Se oli mukava omakotitalo syrjäisellä seudulla. Harrylla oli iso huone. Tapeteissa oli siepin kuvia ja seinät olivat täynnä huispausjulisteita, lattia oli vaaleaa puuta ja Harrylla oli kaikenlaista hauskaa huoneessaan mitä ei ollut Likusteritiellä. Mutta nehän olivat tietysti taikaesineitä, sillä Sirius ei tajunnut mitään jästivehkeistä. Tänään Harry täyttäisi seitsemäntoista ja hän voisi taikoa. Sirius puuhaili keittiössä valmistellen Harrylle jotain yllätystä. Harry odotteli kaikessa rauhassa lukien kirjaa, jonka nimi oli: Maailman pisimmät huispausotttelut Sen hän oli saanut Ronilta syntymäpäivälahjaksi. Ronin kirje oli iloinen ja hauska. Se meni näin:

Hei Harry!

Onko siellä Siriuksen luona mukavaa? Täällä Kotikoloassa on vähän kaikki sekaisin. Billin ja Fleurin häät olivat oikein onnistuneet, lukuun ottamatta pientä Fredin ja Georgen pilaa. He räjäyttivät hääkakun hääparin naamaan! Et varmana usko miten nauroin. Se tapahtui heti sen jälkeen kun sinä olit lähtenyt. Hermione oli aivan kauhuissaan ja Fleurin ilme oli näkemisen arvoinen, mutta Bill vain nauroi. Onneksi hänellä on huumorintajua , vaikkei esimerkiksi Percyllä ole. Hän ei ilmaantunut häihin, mutta se ei kovasti ketään harmittanut. Bill muuttaa Fleurin kanssa Ranskaan. Hermione viipyy meillä viikon ja hän lähettää syntymäpäivälahjasi myöhemmin. Nähdään Tylypahkassa!

Ron

P.S. Hermione lähettää terveisiä!

Harry nousi seisomaan juuri ajoissa kun Sirius tuli hänen huoneeseensa.
Valmista. Voit tulla alakertaan Sirius sanoi virnistäen. Harry seurasi Siriusta keittiöön, jossa oli komea kakku. Siinä luki: Paljon onnea Harry! Kakun vieressä oli paketti ja Harry arvasi heti mitä siinä oli. Siinä oli luuta!
Luuta Sirius? Mutta minullahan on jo Tulisalama, Harry sanoi.
No avaa se Sirius vastasi. Harry oli mennyt lahjan luokse ja alkanut avaamaan sitä. Kun lahja oli auki niin Harry henkäisi. Se oli Hopeasalama. Pitkien matkojen luuta. Se oli hyvin nopea ja liikkui äänettömästi. Harry oli nähnyt siitä mainoksia Viistokujalla, mutta se oli ollut silloin vain haave. Mutta nyt se oli hänen edessään hopeisena ja kiiltävänä. Harry otti luudan käteensä ja huudahti hämmästyksestä. Se oli ihmeellisen kevyt! Harryn kasvot olivat kirkkaat ja valoisat. Hän katsoi Siriusta hämmästyksen vallassa.
Onko tämä unta? Harry kysyi. Sirius nauroi koiramaisesti.
Ei, Harry. Ei tämä ole unta. Tämä on ihan totista totta, Sirius sanoi. ja pörrötti Harryn hiuksia. Harry katsoi Siriuksen nauravia kasvoja ja alkoi itsekin nauramaan. He nauroivat niin että talo raikui, kunnes Harry lopetti vetääkseen henkeä.
Mitä minä olen tehnyt saadakseni noin ison lahjan? Harry kysyi.
Ei syntymäpäivänä tarvitse tehdä mitään saadakseen lahjaa. Tule, mennään ulos kokeilemaan sitä, Sirius sanoi ja he lähtivät ulos. Ilma oli lämmin, mutta taivaalla oli sadetta ennustavia pilviä. Mutta se ei lannistanut Harryn mieltä. Eikä Siriuskaan kieltänyt. Harry nousi luudalleen hetken peläten ettei se kantaisikaan häntä, mutta pelko oli turha, luuta nousi kevyesti maasta Harry mukanaan. Harry lensi ylös pilviin ja sitten Harrya ei enää näkynyt.
Harry viipyi kauan ylhäällä. Niin kauan että Sirius vallan huolestui. Ukkonen jyrähti jossain ja Siriuksen huoli nousi korkeammaksi. Jos Harry ei ilmaannu pian niin lähden etsimään häntä hänen Tulisalamallaan, Sirius ajatteli. Hän oli jo lähtemässä sisään kun Harry näkyi hänen yläpuolellaan. Harry oli jo hetken päästä alhaalla. Hän tärisi ja ei ihme. Harry oli nimittäin aivan märkä ja hänellä oli t-paita.
E-en e-e-enää i-ikinä le-lennä pilviin, Harry vannoi hampaat kalisten. Sitten alkoi sataa. Sirius vei hyvin märän ja tärisevän Harryn sisälle. Sirius haki Harrylle paksun ja lämpimän huovan ja kuivatti sen jälkeen Harryn vaatteet. Harry otti kiitollisena huovan vastaan ja kietoi sen ympärilleen. Vaikka vaatteet olivat kuivatut niin silti Harrya palelsi. Hetken kuluttua Harry aivasti. Harry oli vilustunut.
En minä nyt voi vilustua! Harry vastusti ajatusta, mutta asialle ei voinut mitään.

Illalla Harrylle nousi korkea kuume ja Sirius käski Harryn mennä vuoteeseen. Harry vastusti ajatusta ensin, mutta Harryn jalat pettivät alta väsymyksen takia. Sirius sai Harryn kuitenkin kiinni ennen lattiaa.
Hitto! Harry kirosi kun ei pysynyt edes omilla jaloillaan. Harry oli kuitenkin kevyt tai sitten Sirius oli erittäin vahva. Sirius kantoi Harryn hänen vuoteeseensa.
En minä halua vuoteeseen, Harry nurisi kuin pikkulapsi. Sirius nauroi, mutta sanoi silti käskevästi:
Sinä pysyt täällä kiltisti, sillä aikaa kun minä haen sinulle jotain lämmintä. Sirius oli kuuro vastalauseille, joita Harry sanoi. Kun Sirius oli mennyt niin Harry otti pergamenttia ja sulkakynän.

Hei Ron!

Uskon että häissä oli hauskaa. Arvaa mitä sain Siriukselta lahjaksi! Sain Hopeasalaman! Sillä on vähän huono pelata huispausta, mutta ainahan voi kokeilla. Voit käyttää minun Tulisalamaani sillä aikaa. Yksi huono juttu vain tapahtui tänään. Lensin Hopeasalamalla pilviin , kastuin ja vilustuin. Nyt olen kuumeen kourissa ja Sirius joutui kantamaan minut sänkyyn. Oli kyllä noloa. Mutta toivottavasti paranen ennen kuin menen Tylypahkaan. Miten sinulla ja Hermionella menee? Voldemortista ei ole kuulunut mitään uutta. Täällä on kolea sää. Entä siellä? Hermionelle terveisiä!

Harry

Sirius tuli kuuman kaakaon kanssa ja hänellä oli muutama voileipäkin, mutta Harrylla ei ollut yhtään jano tai nälkä. Harry kuitenkin joi vähäsen. Sirius oli kamalan huolehtivainen että Harry oikein väsyi Siriuksen kysymyksiin. Harry nukahti pian, vaikka Sirius oli huoneessa touhuamassa kaikenlaista. Sirius oli puhunut kaikenlaista Harryn kanssa piristääkseen häntä. Sirius huomasi melkein heti Harryn nukahtaneen.
En tiennytkään että puheeni on noin tylsistyttäviä, Sirius mutisi, sulki verhot, sammutti valot ja lähti itse nukkumaan.

Harry parani viikon aikana ja sitten olikin enää kaksi päivää lomaa ja sen jälkeen Harry pääsisi jälleen Tylypahkaan. Harry pelkäsi että Sirius vaipuisi synkkyyteen niin kuin Kalmanaukiolla, mutta ei. Sirius oli pirteä ja hauska. Harry sai Hermionelta myöhästyneen syntymäpäivälahjan. Se oli kirja, jonka nimi oli Suojaloitsut ja niiden käyttö. Mukana oli myös kirje. Se oli siistiä ja tarkkaa käsialaa.

Hei Harry!

Kuulin Ronilta että vilustuit, mutta siitä on aikaa. Toivottavasti olet jo parantunut. Suunnittelin Ronin kanssa kun olin heillä että voisimme mennä yhdessä Viistokujalle ostamaan tarvikkeet. Jos olet jo terve niin tulethan mukaan. Käykö huomenna puoli kolmelta Vuotavan noidankattilan edessä? Lähetä vastaus heti. Tarvitsemme muuten aikuisen velhon mukaan. Voitko kysyä Siriusta?

Hermione

Harry lähetti myöntävän vastauksen Hedwigin mukana. Sitten hän lähti taas lentelemään uudella luudallaan, mutta tällä kertaa hän ei mennyt pilviin. Sirius suostui tulemaan Harryn, Ronin ja Hermionen kanssa Viistokujalle.

Viistokuja-päivä koitti arinkoisena ja lämpimänä. Sirius ja Harry saapuivat paikalle sovittuun aikaan ja he joutuivat odottamaan hetken Ronin ja Hermionen saapumista. He säikähtivät malkoisesti kun Hermione ja Ron ilmiintyivät suoraan heidän eteensä kinastellen raikuvasti keskenään. He eivät näyttäneet huomaavan ilmiintymistään, vaan jatkoivat kunnes Harry köhi merkiksi että he olivat paikalla. Hermione punastui poskiltaan ja Ron korviltaan.
"Anteeksi että olemme myöhässä. Piti hoitaa muutama asia", Hermione sanoi.
"Ei mitään. Meillä oli oikein viihtyisää", Harry sanoi virnistäen.
"Ööh... Lähdetäänkö jo ostamaan tarvikkeet", Ron mutisi. He kävivät ensin ostamassa kirjat. Siriusta vilkuiltiin vieläkin pelokkaasti ja kun itse Toffee tuli heitä vastaan hän hätkähti rajusti. Naiset vilkuilivat Siriusta mielenkiinnolla. Yksi jopa kehtasi iskeä häntä julkisesti. Harry vilkuili naista kuin kaistapäistä. Hermionen ilme oli paheksuva ja Ron näytti vihreältä. Nainen oli ällöttävän imelä. Nainen sai kuitenkin rukkaset, mutta nainen ei pahastunut vaan hymyili välkehtivästi. Ron esitti oksentavansa. Kun nainen oli kadonnut näkyvistä Sirius avasi suunsa.
"Hän sopisi hyvin Kalkarokselle", Sirius sanoi ja Harry, Ron ja jopa Hermione repesivät nauramaan. Heillä kaikilla oli hyvin hauska päivä. Kun kaikki oli ostanut tarvikkeensa niin Sirius tarjosi kaikille jäätelöt uudessa Jäätelöbaari. He snaoivat kuitenkin uskollisesti että vanha oli parempi. Lopuksi he kävivät vielä Fredin ja Georgen pilapuodissa. Sirius katseli kiinnostuneena ympärilleen. Hän otti näkymättömyyshatun hyllysta, meni peilin eteen ja laittoi hatun päähänsä. Harry nauroi kun näki Siriuksen hattu päässä. Siriuksen pää katosi kuitenkin pian. Harry säikähti arvattavasti, sillä hän oli unohtanut hatut koulusta. Harry oli juuri päästämäisillään huudon kun Sirius otti hatun päästään nähtyään Harryn kauhistuneen ilmeen. Harry huokasi helpotuksesta ja Sirius vain virnisti.
"Hienoa työtä", Sirius sanoi Weasleyn kaksosille, jotka virnistivät ja antoivat hänelle yhden hatun ilmaiseksi. He kaikki ostivat kaikenlaista hyödyllistä. Sitten Hermionen ja Ronin oli aika lähteä kumpikin omaan kotiinsa. Sirius ja Harry ilmiintyivät kumpikin kotiin.
Harry alkoi pakkaamaan kovalla kiireellä ja tarkisti vielä että oli varmasti tehnyt läksyt. Huomenna hän taas lähtisi Tylypahkaan. Harry tarkisti ainakin kolme kertaa että kaikki oli pakattu. Sitten hän painui nukkumaan.

Seuraava päivä oli edellisen vastakohta. Sateinen ja kylmä. Harry heräsi puoli yhdeltätoista ja säikähti kun heräsi niin myöhään. Hän juoksi aamiaiselle niin kovaa että oli pudota rappusissa. Sirius istui kaikessa rauhassa lukemassa Päivän profeettaa.
"Ai sinä heräsit. Olin juuri tulossa herättämään sinua", Sirius sanoi tyynesti. Harry istui pöytään ja alkoi syömään kamalalla kiireellä. Siriukselle tuli Harryn rohmuamisesta mieleen heti James. Jameskin oli rohmunnut aamiaisen kun oli jonnekin kiire. Sirius hymyili hieman. Harry oli syönyt pikavauhtia aamiaisen ja syöksyi takaisin yläkertaan. Hän leijutti matka-arkkunsa ja kaksi luutaansa alakertaan. Harry oli valmis lähtöön ja hetken päästä Siriuskin tuli ja he ilmiintivät tavaroiden kanssa laiturille yhdeksän ja kolme neljännestä. Oli enää viisi minuuttia aikaa ennen kuin juna lähtisi. Hetken oli vaivaantunut hiljaisuus. Mutta sitten Sirius halasi Harrya lujasti, mutta lempeästi.
"Pidä huoli itsestäsi Harry", Sirius sanoi eikä päästänyt Harrya vieläkään irti.
"Kyllä minä pidän", Harry vastasi ja vastasi yhtä lujasti halaukseen. Sitten juna vihelsi lähtemisen merkiksi ja Harry hyppäsi junaan viime hetkellä. (Hänen matkatavaransa olivat jo junassa.) Hän vilkutti Siriukselle, joka vilkutti takaisin. Harry huokaisi. Siriuksen luona oli mukavaa, mutta Tylypahkaan hän kuului. Mitähän kaikkea uusi vuosi toisi mukanaan?


En kommentoi tätä lukua nyt. Ihan hyvä se on.

[Siilinpiikki]

On täytynyt "sulatella" kun tajusin ikäsi . Kaksitoistako se siis on? Mutta siis nämä kirjoitukset.

Kun laitetaan tekstit yhteen pakkaan on niitä raskasta lukea (muutama on jäänyt sen takia lukematta). Mutta olisi tosiaan tullut hieman sivustoja... Ideoita sinulta näköjään löytyy joka on oikein hyvä (itselläni ongelma). Aiheet ovat hieman monipuolisempia niin on varaa valita. Kirjoituksen lyhyys ei ole mikään ongelma. Kuitenkin nämä lyhyemmät melkein pursuavat angstia (paitsi pari mukavaa) ja minusta melkein kaikki angsti on vähän siirappista. Kirjoituksista tosin löytyy tunnetta ja se voisi melkein saada kananlihalle, mutta minun makuuni sitä on painettu liikaa kasaan. Pidän rennosta ja helppolukuisesta. Potter aiheisissa teema onkin sitten ihan erilainen, mutta siinä vauhdissa kirjoitus jää paikoin tökkimään. Mii, Omppuli oli kyllä hauska ja juuri sitä minun makuuni enemmän sopivaa näin ficeissä .

Mutta huomattavin seikka nyt teksteissäsi on siis tunteen kuvailu mikä on hienoa. Kuin purkaisit jotain. Se tuo tehoa mutta minun makuuni melkein liian täysi pakkaus .

Ps. Koska tapana taitaa olla yleinsä kommentoida kirjoitusvirheitä, niin virheelliset kirjaimet iskivät kyllä silmään mutta rakenne oli hyvää. Taisit muuten laittaa saman kirjoituksen kahdesti mutta erinimellä.

[Omppuli]

Ps. Koska tapana taitaa olla yleinsä kommentoida kirjoitusvirheitä, niin virheelliset kirjaimet iskivät kyllä silmään mutta rakenne oli hyvää. Taisit muuten laittaa saman kirjoituksen kahdesti mutta erinimellä

Hups. Huomasin, että niin tosiaan kävi. Noloa.
Kiitos kuitenkin, että jaksoit kommentoida. Ikä on nyt 13. Lokakuussa täytin Mutta kirjoittamisesta on tullut minulle tapa ja nyt olen huomannut, että en enää tee sitä muiden hyväksi vaan kirjoitan itselleni ja minä todella pidän siitä. Aloitin sen niin, että kirjoitin Potter-fanfictionia vain siksi, että halusin kuulla tykkääkö muut siitä. Se oli huono keino ja se tyrehtyikin aika nopeasti.

Angstia on helppo kirjoittaa ja tekstin tönkköys voi johtua myös siitä, että en keksi jollekin asialle tarpeeksi hyvää ilmaisua ja siitä tulee sitten tönkkö. Se on turhauttavaa. Yritän kirjoittaa enemmän iloista tekstiä, mutta vaikka olenkin huumorintajuinen ja joidenkin (harvojen?) mielestä hauska niin niitä vitsejä mitä kuulee oikeassa elämässä on hankalaa saada tekstille niin, että ne naurattaisivat. Se on fakta. Ainakin minulle. Jotkut osaa sen, minä en. Ainakaan vielä. Jatkisviesteissäkään se tulee näkyville. (On kai niitä joitakin poikkeustapauksia. En tiedä)

Kiitos, että kommentoit! Mutta nyt en enää laita tekstejäni tänne, paitsi ehkä kaikkein lyhyimmät. En kuitenkaan viitsinyt poistaa tätä.