Kirjoittaja Sieppeli » Su Heinä 19, 2009 2:03
Heidän ohitseen kipitti pari Afroditen tyttöä, jotka eivät selvästikkään huomanneet hihitykseltään sisartaan tai ketään muutakaan.
"Onkohan se totta se Areksen juttu?" Toinen kysyi mahdollisimman hiljaa, mutta silti kuuluvasti. Enempää keskustelusta ei kuultu.
"Toisaalta onhan se aika surkeaa, kaksi töykeää jumalaa meidän leirillämme." Omppuli sanoi katsoessaan sisariensa perään.
"Ehkä he viihdyttävät toisiaan ennemmin kuin kiusaavat meitä." Zenzibar virnisti, "Elleivät tuhoa toisiaan."
Ja niin tuli normaalisti ilta. Leiriläiset tuntuivat puhuvan kokoajan vain sodanjumalasta, mutta eivät sankariviisikosta, mikä taas kävi heille täydellisesti. Areksen pojat eivät tohtineet näyttäytyä ennenkuin vasta illalliselle, jossa he olivat todella hiljaa isänsä valvovan silmän alla. Omppuli toivoi, että Mikael olisi vähintään karkoitettu, mutta hän oli kadoksissa edelleen.
Ja mitä Areeseen tulee, hänelle oli pistetty istumapaikka Dionysoksen ja Kheironin viereen ja siinä hän istui erittäin nyrpeän näköisenä hakaten syömätikuilla pöytää - oli ihme, että hän sai pitää niitäkään kädessä. Monien leiriläisten hämmästykseksi herra D jopa hymyili sinä iltana. Joku saattoi kuulla hänen vitsailevan siitä, kenet Zeus seuraavaksi karkoittaisi sinne pahaiselle leirille. Ennen kuin ruoka tuotiin pöytiin Dionysos nousi itse seisomaan.
"Hyvää iltaa pennut. Olette ehkä huomanneet, olemme saaneet iloksemme itse sodanjumala Areksen. Hän tuli pitämään minulle seuraa sadaksi vuodeksi joten suosittelen hänen seurassaan varsinkin ensimmäisinä seitsemänäkymmenenä vuotena äärimmäistä varovaisuutta." Jotkut nauroivat, mutta Areksen lapset mulkoilivat kaikkia naurajia erittäin murhaavasti, "Ja leirin varajohtaja herra A, yle hyvä." Dionysos antoi Areelle puhevuoron ja taputti hiukan. Ares keskittyi pöydän tappamiseen, mutta mumisi jotain tähän tyyliin:"*sensoroitu*"
"Kyllä siihen tottuu veli hyvä." Dionysos nauroi pelottavasti. Sitten hän heilautti kättään ja pöytiin alettiin kantaa todellista juhlaruokaa. Jälleen kerran jokainen otti rasvaisimman pihvin tai mehukkaimman kirsikan ja sitten he kävivät uhraustulelle. Gustafilla kävi pieni virne naamallaan kun hän uhrasi kalapalan Asopokselle ja sitten hän katsahti nopeasti Omppulia joka oli hänen takanaan jonossa. Natin uhrattua yhden perunan Aiolokselle pieni pyörivät tuuli kävi sotkemassa kaikkien viiden senpäivän sankarin hiukset. Zenzibar heitti pihvin tuleen ja sai hiiliä naamalleen. Hän ei kyllä tajunnut miksi, mutta kaiketi Olympoksella oli menossa isot juhlat ja hänen äidillään oli hyvä meininki päällä. Sieppeli tuli jonon viimeisenä uhtauspaikalle ja katsoi ylös. Tulisit joskus katsomaan meitä, Sieppeli rukoili ja heitti pihvin tuleen. Tuttu palaneen haju tupsahti hänen nenäänsä ja hän hämmentyi. Kuunteliko isä häntä taas?
Kun ruoka oli syöty Kheiron nousi vielä korkeammalle.
"Kuten olette ehkä huomanneet, tämä päivä oli aika erikoinen. Mutta, tänään on myös juhlapäivä." Kheironin puhuessa Ares alkoi taas murista, "Tänään juhlimme viittä puoliveristä jotka ovat tänään päivällä pelastaneet Olympoksen," - Ares kirosi, - "leirin ja ehkä koko maailman. Osa ei ehkä huomanneet edes heidän lähtöään yllättävän lyhyelle etsintäretkelle. Tänään juhlimme Gustafia, Omppulia, Nattia, Zenzibaria ja Sieppeliä!" Kaikki muut leiriläiset hurrasivat paitsi Areen lapset. Hermeen ja Athenen pöydistä nousivat ihmiset seisomaan ja nostivat ylös harteilleen juhlitut henkilöt.
"Ja juhlat jatkuvat iltanuotiolla!" Kheiron joutui huutamaan melun yli. Samalla melussa Ares käänsi katseensa sivuun ja mutisi:
"Mikael... Älä nyt petä minua."
Jossain pimeyden keskellä Mikael nosti katsettaan ja katsoi syvälle tuleen.
"Ei hätää isä. En tällä kertaa."
Väki alkoi valua nuotiolleppäin kantaen viittä henkilöä mukanaan. Gustaf huusi melun yli, että kuljettajansa veisi hänet Omppulin luokse. Ja niin, kaikkien yläpuolella kaksi henkilöä syventyi suudelmaan. Henkilöt jotka kannattelivat heitä hurrasivat. Sieppelikin oli sitä mieltä, että nyt he saisivat olla kiinni toisissaan niin paljon kuin halusivat. Zenzibar nauroi niin kovasti, että kantajat olivat tiputtaa hänet, mistä seurasi että kaikki kahden metrin säteellä Zenzibarin ympärillä kaatui ja kaikki alkoivat nauraa kovemmin, nyt vain hiukan pöllämystyneenä. Nat ja hänen kannattelijansa olivat siinä läskikasassa mukana ja silmät kyynelissä nauraen hän irrotti jonkun kengän ja heitti Zenzibaria. Juuri kaatumiselta selvinnyt Sieppeli ja hänen veljensä Choro vislasivat ja nauroivat päälle. Sieppeli sattui katsomaan sivulle jonnekkin metsäänpäin ja näki erään miehen. Mies nojaili rennosti puuhun ja naureskeli. Tytön huomatessaan hän hymyili ja viittasi nopealla kädenliikkeellä hänet sinne. Sieppelillä hyppäsi sydän onnesta kurkkuun ja hän käski Choroa päästämään hänet alas. Sitten hän juoksi metsänreunaan kenenkään huomaamatta.
"Isä." Sieppeli kumarsi pienesti, mutta ei pystynyt pitämään naamaansa vakavana.
"Täällä näyttäisi olevan paremmat juhlat kuin Olympoksella." Hermes virnisti. Sieppeli mietti oliko se mahdollistakaan.
"Isä, olen miettynyt yhtä asiaa jo pitkään, mutten ehtinyt tajuta sitä Olympoksella." Sieppeli sanoi nopeasti. Hermes katsoi häntä kiinnostuneena.
"No?"
"Onko väärin halata jumalaa?" Hermes nauroi.
"No jos halaat väärää jumalaa niin saatat palaa poroksi tuomion liekeissä." Sieppeli näytti tyytyvän vastaukseen ja hän siellä metsän reunassa hän pääsi vihdoin halaamaan isäänsä.
"Onko sinulla kauhean kiire vai pääsetkö mukaan juhliin? Täällä olisi yksi mökillinen puoliverisiä jotka haluaisivat nähdä sinut." Sieppeli ehdotti. Hermes katseli leirille.
"No sitävartenhan minä tänne oikeastaan tulin kun kerran kutsuit." Ja niin sen illan voitonjuhlat puoliveristen leirillä saivat kolmannen jumalan, tälläkertaa yhden joka oikeasti tuli mukaan juhliin. Iltanuotiosta näki, että tunnelma ei ikinä ollut ollut näin korkealla, tuli olisi melkein näkynyt New yorkiin asti, niin korkeana se pirteästi paloi ja joku luuli sen hyppäävän mukaan juhliin.
"Any happy little thought?"