Pokémon - jatkotarina JMSVOM

[Gustaffsson]

He löysivät Siilin heidän leiriytymispaikaltaan polkupyörien vierestä. Poika istui masentuneen näköisenä nojaten puunrunkoon Murkrowin istuessa alimmalla oksalla ja katsellen kouluttajaansa syyllisen näköisenä.
"Ehkä meidän kannattaisi hieman piristää häntä?" Gus kuiskasi Sipille heidän kävellessään.
"Piristä sinä, sinähän se Dr. Phil olet." Sip kuiskasi vastaan.
"Voi pojat..." Gus mutisi ja asteli Siilin luo.
"Kuinka menee, pikkumies?" hän kysyi arkisesti, ehkä vähän turhankin arkisesti.
"Minä putosin heti ensimmäisellä kierroksella." Siili mutisi.
"Sellaista sattuu. Sinä pärjäsit todella hyvin." Gus sanoi.
"Olisin voittanut, jos olisin käskenyt Murkrowin käyttää usvaa heti kun se sai renkaan nokkaansa. Voitto näytti niin varmalta, en tullut ajatelleeksi... olin niin hermona." Siili sanoi.
"Se oli ensimmäinen kertasi tälläisessä kilpailussa. Tottakai sinua jännitti. Ja se Barry-tyyppi oli kokeneempi, kuulin kuin selostaja kehui häntä toisella kierroksella viime kauden voittajaksi." Gus sanoi.
"Niinkö?" Siili kysyi nostaen katseensa.
"Minä vain kuvittelin että voisin voittaa, kun tässä käytetään Pokémoneja... luulin olevani tarpeeksi hyvä kouluttaja." Siili sanoi jo vähän vapaammin.
"Ja sinä olet ihan pirskatin hyvä - mutta hyväkään kouluttaja ei aina voita. Häviössä hyvän kouluttajan tunnistaa siitä, ettei hän suutu ja raivoa, vaan miettii mikä meni vikaan ja kehittää itseään. Tärkeää on myös ettei käännä selkäänsä ystävilleen." Gus pohdiskeli katsoen Murkrowin suuntaan.
"Murkrow, tule tänne." Siili pyysi. Lintu lennähti oksalta kouluttajan viereen ja katseli hieman anteeksipyytävin silmin.
"Pärjäsit tosi hienosti." hän sanoi ja silitti sen höyheniä.
"Niin sitä pitää. Ja nyt voinemme jatkaa matkaa - Vermilion City odottaa saleineen ja loistoristeilijöineen." Gus sanoi ja nousi pystyyn.
"Hienosti meni, Dr. Phil." Sip kuiskasi hänelle.
"Kiitos kiitos, Dr. Mario." Gus suhahti takaisin.

[Sieppeli]

Matka sai jälleen jatkua, kuten ehdotettu oli. Mutta se ei jatkunut pitkään, sillä he sattuivat näkemään aivan normaalin näyn: Toisen kouluttajan. Kyseessä oli yli kolmekymmentä täyttänyt oikein hienosti pukeutunut naishenkilö, jonka maalatut kynnet loistivat kilpaa hänen meikatun naamansa kanssa. Kukaan, ei Siili, ei Gus eikä Sip tiennyt, että miksi he olivat pysähtyneet katsomaan suoraaan sanottuna ällöttävää naishenkilöä, joka käsitteli käsissään pokepalloa, mikä oli siinä maailmassa ihan normaali näky: Ihminen ja pokepallo. Ehkä kyseessä oli tapa, jolla nainen kosketti pokepalloa, mikä oli saavuttanut heidän huomionsa. Nainen piteli palloa kynsissään kuin likaista asiaa, joka piti heittää roskakoriin.
Siinä kun kolmikko katseli naista hyvän matkan päästä, tämä painoi vapautuspainiketta pallossa. Ilmaan naisen luokse ilmestyi pieni kummitus, jota Siili ja Gus eivät todellakaan tunnistaneet. Sip puolestaan osasi heti näppäillä Pokedexistä oikean Pokemonin tiedot.

Spoiler:

"Shuppet?" Kummitusmainen ääni kaikui heille asti, kun pieni vauvakummitus ihmetteli olinpaikkaansa. Kolme kouluttajaa näki sen liikkeistä, miten se oli täysin ulapalla: Kuten Pokemonit yleensä olivat ensimmäisellä vapautuskerralla.
"Siinähän sinä rumilus olet, " naisen ääni kuului hyvin vahvana kolmikolle asti, eivätkä he kuulleet minkäänlaista sympatiaa kyseisessä äänessä, "nyt sinä olet minun ja sinun pitää tehdä niin kuin minä käsken! Onko ymmärretty?" Shuppet leijui paikallaan ja katsoi iljettävän oloista naista kummitusmaisen tyhjästi.
"Shu-"
"Kysyin, onko ymmärretty!?" Nainen suorastaan huusi pienelle pokemonille, saaden niin Gusin, Siilin, kuin Sipinkin hypähtämään. Shuppet ei kuitenkaan osannut vastata muuta, kuin oman nimensä, joten se yritti vielä sanoa sen varovasti. Silloin nainen löi sitä. Käsi ei mennyt kummituksen läpi, kuten aina kun esimerkiksi Sip löi Duskull:ia, vaan osui suoraan hentoon pieneen Pokemoniin.
"Shupe!" Se sanoi surullisella äänellä.

"Hirveää, " Siili huomasi sanovansa, "miten kukaan voi käsitellä Pokemonia... Noin?"
"Tämä ei kuulu meille, " Gus sanoi vakavasti, huomatessaan silittävänsä Mudkipiä päälaelta.
"... Kuuluupas, " Sip heidän toiselta puolelta sanoi. Hän paiskasi pyöränsä maahan ja lähti talsimaan kohti ruohoalueella olevaa kaksikkkoa.
"Minulle ei sitten puhuta tuollaisella äänensävyllä!" Nainen huusi Shuppetille, joka näytti surkealta ja säikähtäneeltä. Pokemonin katse kuitenkin valui Sipiin, kun tämä lähestyi, aivan kuin se olisi aistinut hänen tulonsa. Nainen puolestaan ei edes kuullut tytön jalanaskeleita.
"Minä omistan sinut!" Nainen räyhäsi, "joten sinä katsot minuun kun puhun sinulle!" Nainen ei selvästi tajunnut Shuppetin kiinnostuksen olevan aivan jossain muualla kuin naisessa itsessään.

Sip saapui puhumisetäisyydelle, piilotti raivonsa ja kohotti hymyn kasvoilleen.
"Päivää, " hän sanoi niin hunajaisella äänellä, että Gus (joka oli Siilin kanssa kipittänyt perässä) tunsi voivansa pahoin. Nainen kääntyi katsomaan puhujaa.
"Mitä haluat, " hän kysyi halveksivalla äänellä.
"Voi, huomasin vain, kuinka kaunis Shuppet teillä on, " Sip jatkoi samalla hunajaisella äänellään, "onko se uusi?"
"Ei tietenkään, " nainen tuhahti selvästi valehdellen, "olen aina omistanut sen. Se on minun. Se tottelee minua." Siili kuuli, miten Dunsparce hänen olkapäällään sihisi. Se ei selvästi pitänyt naisen asenteesta.
"Shuppet on erittäin suloinen, " Sip jatkoi, "voinko pyytää ottelua?"

Shuppetin mielenkiinto oli täysin Sipissä ja se leijui ylös alas tuijottaen tyttöä, kuin aamiaista. Taustalla Gus kaivoi Pokedexin taskustaan ja tarkisti itsekin Shuppetin tiedot.
Shuppet kuljeskelee öisin kaupungeissa etsien negatiivisia tunteita, kuten vihaa ja kostonhalua, Gus luki mielessään, tuossapa olisi sopivanlaatuinen Pokemon neiti kummitusmagneetille.
"Hnnh, tietenkin, " nainen nosti nenänsä ylös ja napsautti sormiaan, "Shuppet, näytä tuolle epäsiistille tyttörassukalle kaikki, mitä osaat."
"Shup, " Shuppet nyrpisti nenätöntä nenäänsä naisen käskylle.
"NYT!" Nainen huusi. Shuppetin ei auttanut kuin leijua eteen ja valmistautua taisteluun.
"Duskull?" Ääni sanoi tyhjästä. Tämä kyseinen kummitus oli ollut näkymättömissä melkein koko päivän, ja ilmestyi nytkin vain äänenä.
"Kyllä Duskull, sinun vuorosi, " Sip sanoi, yhä pakottaen suulleen hymyä. Duskull ilmestyi paikalle, katsellen Shuppetia punaisella silmällään. Shuppet ei näyttänyt lainkaan siltä, että se olisi tahtonut otella.

"Shuppet, käytä salamaiskua!" Nainen määräsi. Ei tarvittu Gusin Pokededxiä kertomaan, että vastapyydystetty Shuppet ei todellakaan osannut mitään sellaista. Hymy Sipin kasvoilla kävi vihassa, mutta palasi takaisin hymyyn.
"Duskull, kaukokatse, " Sip kertoi ja Duskull:in silmä loisti punaisena kun se ennusti, mitä liikettä Shuppet tulisi käyttämään. Shuppet sulki silmänsä kuin peloissaan, vaikka liike ei ollut satuttava.
"Mitä sinä teet, senkin kurja Pokemon!" Nainen huusi, "sinun pitää taistella, kun minä käsken sinun taistella!"
"Shuppet..." Se sanoi surkeana. Duskull kääntyi katsomaan Sipiä, joka taisteli nyt todella pitääkseen valheellisen hymynsä.
"Duskull... Pelottele?"

Duskull ilmestyi käskystä Shuppetin eteen ja heilutteli pieniä käsiään(?).
"Shuppe-eet!" Pieni kummitus huudahti peloissaan, ja olisi peruuttanut kouluttajansa luokse, jos se olisi luottanut naiseen yhtään.
"Mitä sinä pelkään, kurja olento!" Nainen kiljui, "Eihän se edes tee mitään!"
"Shup-pet!" Kummitus laittoi vastaan.
"Minä kadun sitä, että otin sinut vastaan sisareltani!" Nainen rääkyi ja kutsui Shuppetin palloon kesken "taistelun". Kummitus katosi haastajan silmien alta pois jättäen heidän silmiinsä vain surkean näyn. Sitten nainen otti vauhtia ja heitti pallon pois. Sen enempää puhumatta nainen lampsi korkokenkineen pois.
"Ei noin saa tehdä!" Siili huusi kauhuissaan, "hän jätti sen palloon! Hylkäsi! Palloon!"
"Duskull." Sipin tarvitsi vain sanoa kummituksen nimi, kun se tiesi mitä sen piti tehdä. Hetkessä Duskull oli kadonnut ja seuraavassa hetkessä se palasi pidellen juuri pois heitettyä palloa. Sip otti pallon käsiinsä.
"Onko tuo nyt varmasti sallittua?" Gus kysyi, "se kuitenkin on tuon naisen-"
"Ja hän hylkäsi sen, " Sip sanoi, painaessaan vapautusnappia. Shuppet palasi heidän luokseen, näyttäen yhä pelokkaalta. Se tuijotti Sipiä.

"Hei pikkuinen, " Sip sanoi rauhoittavasti, ojentaen kättään pienelle kummitukselle, "ei enää hätää, se paha nainen lähti pois."
"Shupe?" Kummitus kuiskasi.
"Me emme tahdo sinulle mitään pahaa, " Sip sanoi, yhä pidellen kättään ilmassa lähellä pelokasta Pokemonia, "tahdotko ruokaa?" Toisella kädellään hän otti taskustaan poffinin, jonka Siili tunnisti väristä kirpeäksi. Shuppet katsoi herkkua pelokkaasti, mutta liisi hieman lähemmäs.
"Hyvä, noin juuri, " Sip hymyili, "nyt ei enää tarvitse pelätä."
"Kummitus, joka pelkää, " Siili mietiskeli ääneen.
"Sitä kohdeltiin huonosti, " Gus totesi, "sille huudettiin ja sitä lyötiin, voi jopa olla, että se napattiin epäinhimillisesti ja on saattanut matkustaa vaikka kuinka kaukaa tänne." Shuppet lähestyi hiljalleen poffinia ja nappasi sen suuhunsa nopeasti, leijuen vähän kauemmas syömään. Jokseenkin, jos siitä niin pystyi sanomaan, se näytti iloiselta. Ainakin onnellisemmalta kuin äsken.
"Tahdotko tulla mukaani?" Sip kysyi ystävällisesti, "Duskullkin on mukana. Ja Haunter, vaikka se ei nyt olekaan tässä paikalla. Sitten kukaan paha täti ei enää tule lyömään sinua. Tai jos tulee..." Sip heristi nyrkkiään. Se riitti Shuppetille, joka sentään rakasti kostonhimoa. Hiljalleen se leijui lähemmäs Sipiä Duskull:in luokse.
"Shuppet?" Se sanoi.
"Duskull..." Duskull hyräili ja heilutteli pieniä käsiään uutta tulokasta kohti. Uusi tulokas heilutteli vastaukseksi helmojaan.

"Tuo olisi suloista, " Gus mietti ääneen, "elleivät kummituspokemonit olisi todella, todella pelottavia." Hän ansaitsi huomautuksellaan Sipiltä jokseenkin karmivan virnistyksen.

Nyt matka sai taas jatkua.

[Gustaffsson]

"Olen miettinyt," Sip sanoi puolen tunnin päästä kun he pääsivät reitti kahdelletoista, joka oli pitkä laituritie pienen salmen ylitse.
"Jos en olisi ottanut Shuppetin palloa mukaani ja se olisi jäänyt tuohon pallonsa vangiksi, miten Shuppetin olisi käynyt?"
"Niin... Poképallo säilyttää Pokémonin energiana, mutta ei luonnollisestikaan pysty pitämään sitä ikuisesti. Jos ja kun Poképallo olisi ajan mittaan säiden armoilla lakannut toimimasta, Pokémonin energiamuoto olisi... hävinnyt." Gus sanoi.
"Hävinnyt?" Siili ihmetteli.
"Poképallon sisällä on pienet, antennimaiset laitteet jotka ylläpitävät energian säilymistä sellaisena kuin se sinne päätyi. Mutta Poképallokaan ei pysty pitämään sitä yllä loputtomiin, siitä loppuu ennen pitkää virta." Gus selitti.
"Loppuu virta? Entä jos vaikka minun Murkrowini Poképallosta loppuisi yllättäen virta, se... häviäisi?" Siili kauhisteli.
"Teoriassa. Mutta Poképallo varoittaa kun virta alkaa käydä vähiin, ja äärimmäisessä virranpuutteessa sisäänrakennettu turvamekanismi avaa pallon itsestään. Valitettavasti turvamekanismi on herkkä, eikä varsinkaan kolhiutuneissa eikä säiden armoille hylätyissä Poképalloissa enää toimi." Gus luennoi.
"Onko Pokémon... paremman termin puutteessa olemassa kun se on pallossa?" Sip kysyi.
"Sen mieli toimii, vaikka sen fyysinen olemus onkin energiamuodossa. Tätä on hieman vaikea selittää, mutta kun Pokémon siirtyy Poképalloon, pallon anturit tunnistavat Pokémonin tyypin ja luovat sille pienen ja idyllisen virtuaaliympäristön, jossa se voi tuntea olevansa rauhassa." Gus sanoi.
"Kuulosta kivalta paikalta Pokémonille." Siili sanoi yrittäen tajuta Gusin selitykset.
"Mutta se ei ole oikea maailma." Sip sanoi.
"Ei niin. Se on vain pieni, muuttumaton ympäristö. Miten todelliselta se tuntuu, en tiedä... mutta suurin osa Pokémoneista viihtyy paremmin ulkona pallosta." Gus sanoi kun he kääntyivät laiturisillan keskivälissä länteen, kohti Vermilionia. Pohjoisessa olisi ollut sumuinen laakso, jonka keskeltä kohosi sumun yläpuolelle Pokémon-tornin huippu. Gus tunsi kylmiä väreitä, joilla ei ollut mitään tekemistä merituulen kanssa.
"Sinä tiedät paljon Poképalloista." Sip sanoi kätkien lauseeseen kysymyksen.
"Olen tehnyt professorin kanssa paljon tutkimuksia aiheesta. Poképallot kuitenkin herättävät paljon moraalisia kysymyksiä. Onko oikein pitää elävää olentoa suljettuna palloon?" Gus selitti.
"Ja mitä mieltä sinä olet?" Siili sanoi, tuntien pientä syyllisyyttä vyöllään roikkuvista poképalloista.
"Noh, ei ne varsinaisia kylmänkosteita sellejä ole. Poképallon virtuaaliympäristö pystyy luomaan virikkeitä Pokémonille sen omista mielihaluista riippuen, eikä sille tule nälkä siellä. Mutta itse neuvoisin pitämään palloissa olevia Pokémoneja vapaina aina silloin tällöin muutenkin kun taisteluissa." Gus sanoi.
"Tässä maailmassa on paljon pahempiakin asioita kuin Poképallot." Sip sanoi.
Heidän matkansa jatkui kohti Vermilionia mietteliään hiljaisuuden vallitessa.

[Siilinpiikki]

Viimeinen este heidän ja Vermillionin välissä oli soinen alue, jota halkoi villi heinä. Mudkip nautti mudasta silmin nähden, mutta muut arkailivat astumisessaan.
"Näillä alueilla viihtyy Ekanseja, joten katsokaa mihin astutte", Gust katsoi pokédexistä.
Tämän tiedon jälkeen Sip kulki kuin vainottu.

Säästyttyään yhdeltäkään puremalta näkivät he Vermillionin edessään. Se oli pieni idyllinen satamakaupunki, jota koristivat rannalle lasketut alukset.
"Tuolla pääsemme Cinnabairille", Gus osoitti suurinta ja komeinta risteilijäalusta.
"Vau", Siili henkäisi.
Ensimmäinen päämäärä oli Pokémon Center, jossa Sip vaati Shuppetille oikein erityiskohtelun. Odotellessaan pokémoneja takaisin pälyilivät he hajamielisesti ympäriinsä hoitolaa. Yksi seinistä oli täynnä lasten kuvia. Lähemmältä katsomiselta ne selvisivät olevan katoamisilmoituksia.
"Paljon lapsia, Sip antoi katseensa kiertää seiniä. "Osa on sinun ikäisiäsi, Siili."
"Ehkä moni haluaa myös pokémonkouluttajaksi", poika yritti olla välittämättä.
Gus ei kommentoinut, vaan selaili omissa ajatuksissaan kuvakirjaansa pokémon sodasta.
"Tiedättekö mitään Lt. Surgesta?" Siili uteli saadakseen ajatuksen pois seinästä. "Onko se jokin taiteilijanimi?"
"Häntä kutsutaan salamoivaksi amerikkalaiseksi", Gus sulki kuvakirjan. "Lt. Surge viittaa hänen sotilaalliseen arvonimeensä."
"Hän siis taisteli sodassa?" Siili oli ruvennut kiikkumaan tuolillaan. "Kukaan ei ole kertonut minulle, mitä silloin tapahtui."
"Emme puhuneet siitä Oakin kanssa erityisesti", Gus totesi. "Ehkä Lt. Surge tietää kertoa jotain siitä- ja isästäni."

[Gustaffsson]

"Mistä arvelet hänen tunteneen isäsi? Sodassa on ollut tuhansia ihmisiä." Sip kysyi. Gus näytti hänelle kirjasta Suuri Pokésota Värikuvina erästä aukeamaa.
Kuvassa oli kaksi sotilasta Pokémoneineen vanhalta näyttävän, pahasti vaurioituneen rakennuksen edessä. Toinen oli pysty- ja vaaleatukkainen mies, jonka rynnäkkökivääri roikkui hihnalla, toinen käsi oli aseen kahvalla ja toinen piti nuhjuuntunutta tupakkaa suussa. Toinen miehistä oli hieman lyhyempi, silmälasipäinen ja ulkonevaleukainen, joka piteli kivääriään kaksin käsin. Molemmilla oli suuret pakkaukset selässään, ja taisteluliiveistä roikkui Poképalloja ja käsikranaatteja. Miesten edessä oli kaksi Raichua, joilla molemmilla roikkui tunnuslaatat kauloissaan. Kuvan alapuolella oli kuvateksti:

Kanton 9. jalkaväkipataljoonan 3. komppanian päällikkö Vänrikki P.W.R. Surge (vasemmalla) ja varapäällikkö Sotilasmestari (myöh. vänrikki) Hank Hills Slateport Cityn vaurioituneen Merimuseon edessä maihinnousun ja sitä seuranneen satamakaupungin valtauksen jälkeen. Surgen, joka taistelun jälkeen ylennettiin luutnantiksi, komppania kunnostautui myöhemminkin sodassa nopean toiminnan joukkoina ja tunnettiin sodan aikana ja sen jälkeen legendaarisena Ukkoskomppaniana.

"Tässä on siis isäsi Lt. Surgen kanssa? Sittenhän Surge voi kertoa sinulle hänestä." Sip sanoi.
"Niin... mutta tehkää minulle palvelus älkääkä te puhuko hänelle mitään minusta. Haluan puhua hänen kanssaan kahden kesken sitten jossain välissä." Gus pyysi.
"Oliko heillä aseet? Luulin että he taistelivat Pokémoneilla." Siili sanoi, hänen käsityksensä Pokésodasta oli valtava Pokémon-kamppailu.
"Se on paljon rumempaa... täällä on kaikenlaisia kertomuksia. Täällä on juttu miehestä, joka sai mitalin tuhottuaan - eli tapettuaan - vihollisen Onixin kevyellä kertasingolla. Ja se Onix oli juuri murskannut hengiltä pari ryhmää sotilaita Pokémoneineen. Ja tässä on kuva tuhotusta ajoneuvokolonnasta, joka poltettiin tielle kuljettajineen ja lasteineen vajaassa minuutissa tulipokémoneilla ja räjähteillä. Silkkaa hulluutta." Gus sanoi ja läimäytti kirjan kiinni.
"Anteeksi," keskeytti hoitaja Joy mukanaan tarjotin jolla oli Poképalloja, "Pokémoninne ovat nyt täydessä kunnossa!"
"Valmiina salitaistelua varten?" Sip kysyi Siililtä.

[Sieppeli]

He ottivat omat pallonsa tarjottimelta ja Sip päästi heti Shuppetin ilmaan. Kummitus pyöri hetken hämmentyneenä ympäriinsä, kunnes jäi tuijottamaan Sipiä.
"Näyttääkö se vain pieneltä, vai onko se vain jotenkin... Pieni?" Siili mietti ääneen.
"Minunkin mielestäni se näyttää jotenkin erityisen pieneltä, " Sip totesi.
"Voisiko se olla vauva?" Gus kysyi, olihan hän tutkija. Shuppet kääntyi katsomaan kasvattajaa, joka yritti varovasti lähestyä sitä.
"Saako näitä vauvoinakin?" Siili ihmetteli.
"Syntyväthän Pokemonitkin jostakin, " Gus kertoi ja katseli Shuppetia ihan yhtä varovaisesti kuin sekin katseli häntä, "kukaan ei oikein tiedä mistä, mutta aina silloin tällöin mekin olemme löytäneet labrasta munia, joista on lopulta kuoriutunut, noh, milloin mitäkin."
"Shuppet..." Shuppet mutisi varovaisena ja peruutti Gusin luota pois.
"Kuinka surullista, " Siili sanoi, "vastasyntynyt ja heti joutui melkein hylätyksi."
"No, mutta nyt se on turvassa, " Sip totesi, kun pieni kummitus oli peruuttanut niin pitkälle, että se peruutti Sipin vatsan läpi.
"Kohta sinulla on vain kummituksia, " Siili mietti ääneen.
"Ongelma?"
"Kyllä on, sinusta tulee kohta ihan kummitus itsekin, " Gus mumisi. Jälleen kerran, Sip virnisti. Gus hypähti virnistystä taaemmas ja käänsi päänsä pois.
"Eiköhän jo mennä?"

[Siilinpiikki]

He kävelivät suoraan ottelusalille. Salin katto oli korkea ja kaareva muistuttaen lentokonehallia. Kattovalot loistivat kirkkaina.
"Haa uusia haastajia" Kuului varjoista ja massiivinen mies ilmestyi heidän eteensä.
"Ei kun hän vain ottelee", Sip osoitti Siiliä.
Gus vain nyökkäsi.
"Ai poika vain?" Salipäällikkö naurahti, mutta ei pahantahtoisesti. "No mitä sitä vitkutella, otellaan heti!"
Otteluareenalle ei ollut pitkä matka, olihan se heidän edessään.
"Kaksi vastaan kaksi sanottaisiinko?" Se oli retorinen kysymys ja salipäällikkö kutsui pokémoninsa.

Spoiler:

Palloa vastaan Siili valitsi Dunsparcen.
"Puske!" Siili käski.
Isku osui ja Electrode pyöri seinään sen voimasta.
"Hyrrävyöry", Surge hymähti.
Electrode alkoi pyöriä tiuhaa vauhtia ja rullasi ympäriinsä otteluareenaa. Lopulta isku osui maakäärmeseen ja se sinkoutui ilmaan.
"Lennä Dunsparce ja Varjopallo!" Siili sanoi.
Varjopallot sinkoilivat areenalle ja Electroden pyöriminen pysähtyi, kun yksi niistä lopulta osui.
"Häikäisy!" Siili jatkoi.
Pallo kohmettui ja tuijotti Dunsparcen hehkuvia silmiä.
"Haa nyt Electrode ei ole enää niin nopea!" Sip hehkutti. Gus ei sanonut mitään, vaan katsoi ottelua intensiivisesti.
"Räjähdä", Lt. Surge käski.
Electrode räjähti. Sen voima oli niin valtava, että Gus ja Sip kaatuivat iskun voimasta maahan. Siili taas oli lentänyt huoneen toiselle puolelle, mutta hän näytti peukkua ylös. Dunsparce oli pyörtynyt iskun voimasta ja niin Electrodekin.
"Hahah, hyvä, mutta tuolle et voinut mitään", Surge totesi. "Sitten viimeiset pokémonimme."

Spoiler:

"Rairai!" Suuri sähköhiiri ilmoitti.
Pikachu heilutti korviansa uteliaana ja myös Gus havahtui. Oliko tämä se Raichu, joka palveli sodassa? Se näytti elovoimaiselta, mutta häntä oli riekaleinen.
"Valitsen Pinsirin!" "Tee Sakset!"
Pinsir ryntäsi sähköhiirtä kohti sarvet edellä, mutta Raichu ajoitti väistönsä juuri ajoissa ja löi hännällään ötökkää selkään. Pinsir kaatui maahan.
"Ukkonen!" Salipäällikkö huudahti.
Se oli valtava salama. He kaikki joutuivat sulkemaan silmänsä sen edessä. Lamput välkkyivät vielä iskun jälkeen. Ötökkä oli liiskautunut maahan ja Raichu seivoi odottavaisena. Yllatykseksi Pinsir nousi.
"Seismoisku ja vie se loppuun!" Siili neuvoi.
Pinsir syöksyi uuteen rynnäkköön. Raichu väisti taas, mutta tällä kertaa ötökkä nappasi kiinni sen hännästä ja löi maahan.
"Sähköisku!" Surge reagoi.
Sähkö johtui Raichun hännästä Pinsirin käteen ja koko kehoon. Hetken seistyään kohmeessa kaatui ötökkä maahan.
"Hyvä ottelu!" Salipäällikkö sanoi. "Olet tervetullut koska tahansa haastamaan Raichun uudelleen."
Heistä ensimmäisenä Gus nousi ja käveli suunnitelmallisin askelin Lt. Surgen luokse.
"Jos teille sopii, haluaisin puhua kanssanne", Gus kertoi ja nyökkäsi Sipiä ja Siili merkitsevästi poistumaan.

[Gustaffsson]

"Pikachu, Mudkip," Gus sanoi Pokémoneilleen jotka katselivat hänen olkapäiltään kummissaan isokokoista salipäällikköä, "menkää Sipin ja Siilin mukaan, minä tulen pian." Pikachu ja Mudkip hyppäsivät alas ja köpöttelivät pääovelle päin, kurkkien välillä kohti kouluttajaansa.
"Luulin että aioit haastaa minut ilman yleisöä, mutta Pokémonien pois lähettäminen kertoo toista." Surge sanoi.
"Herra Surge..." Gus aloitti, yrittäen muistella mitä oli suunnitellut sanovansa, "olen Gus, Pallet Townista. Olen Professori Samuel Oakin ottolapsi, oikeat vanhempani kuolivat sodassa. Uskon... ei, vaan tiedän teidän tunteneen isäni. Hänen nimensä oli Hank Hills."
Väri valahti luutnantin kasvoilta, ja myös hänen Raichunsa korvat värähtivät ja se keskittyi kuuntelemaan.
"Hankin poika?" hän henkäisi.
"Niin... ette löydä minusta paljoa isääni, en tullut häneen ainakaan ulkonäön osalta. Mutta..." Gus sanoi kaivan valokuva-albuminsa repustaan ja näyttäen luutnantille kuvan, missä oli pikku-Gus vanhempineen Palletissa.
"Voihan yllätyssulkeiset sentään... kyllä minä tiesin että tämä päivä vielä tulisi. Raichu! Meneppä pistämään kahvit tippumaan, tässä voi kestää." Surge sanoi.
"Rai!" Raichu sanoi reippaasti ja lähti kipittämään kohti sivuhuonetta.
"Raichusi keittää kahvia?" Gus ei malttanut jättää kysymättä.
"Minulla on ollut aikaa opettaa sitä - se on sama Raichu, joka oli sodassa kumppanini." salipäällikkö sanoi.
"Minun isällänikin oli Raichu." Gus sanoi osoittaen kuvaa.
"Niin... se ja tämä minun Raichuni olivat parhaat pakkikaverukset, kuten isäsi ja minäkin olimme. Raukka kaatui samana päivänä kuin isäsikin - se oli kova päivä." Surge huokaisi.
"Mitä heille tapahtui? Ja äidilleni?" Gus kysyi. Surge huokaisi syvään.
"Oletko varma että haluat kuulla? Se voi olla karua kuultavaa tottumattomalle, eikä totuuden vääntely ole oikein." hän kysyi.
"Olen kuusitoista vuotta elänyt epätietoisuudessa heidän kohtalostaan." Gus sanoi hiljaa.
"Noh, sinulla on oikeus kuulla totuus. Mennään sivuhuoneeseen."

Salin sivuhuoneessa Raichu jo laitteli kahvikuppeja ja pullaa pöytään hyristen leppoisasti. Huoneen sisustus oli karu - yksi kahden pedin rautainen kerrospunkka nurkassa, pöytä ikkunan ääressä ja tiskipöytä tarpeellisine keittiövälineineen seinän vieressä - mutta jotain rauhallista ja veljellistä siihen huoneeseen sisältyi.
"Eikö se professori koskaan kertonut sinulle mitä vanhemmillesi tapahtui?" Surge kysyi.
"Kun olin kahdeksan, hän kertoi että he olivat kuolleet - en usko että hän itsekään tiesi tarkemmin. Käsittääkseni Oak ei tuntenut isääni paljoakaan, vaikka tunsi äitini hyvin." Gus sanoi.
"Niin... käsittääkseni isäsi tapasi Professori Oakin vasta vanhempiesi häissä, eikä tavannut montaa kertaa sen jälkeenkään. Mutta jos haluat tietää totuuden heidän kohtaloistaan..." Surge sanoi ja alkoi kertoa, ja kertoessaan hän vaipui muistoihinsa...

Ukkoskomppania oli hyökkäämässä kohti erästä kylää. Kylä ei ollut sinänsä tärkeä, pelkkä sievä maalaiskylä sivuteiden varrella eikä siksi mikään taktinen valloituskohde. Se joutui sotatantereeksi, kun vihollinen kaivoi sen ympärille puolustuslinjan ja alkoi rahdata sinne pitkän kantaman tykkejä, joilla se pystyisi ampumaan pitkin päätietä.
Komppania asettui hyökkäysvalmiuteen ryömimällä kolmatta kilometriä pitkin soista metsää. Lopulta se oli metsänrajassa, odottamassa hyökkäyskäskyä Luutnantti Surgelta, joka katseli kylää kiikareillaan. Varapäällikkö, vänrikki Hank Hills istui hänen vieressään. Kaksi Raichua makasi pensaikossa katsellen myös tarkkaavaisina kylään.
"Näyttää pääosin kevyeltä jalkaväeltä suojaamassa tykkipatteria. Ne ovat raskaita kanuunoita, 130-millisiä osoittamassa kohti päätietä. Jos hyökkäämme kaakosta, putkien piiput eivät käänny tarpeeksi että voisivat ampua meitä suoralla tulella." Surge sanoi.
"Entä Pokémonit?" kysyi Hank.
"En näe kuin muutaman... lähinnä vesityypin Pokémoneja, luultavasti tulipalojen varalle. No, ei auta aikailla. Tulenjohtaja komentopaikalle!" Surge käski. Hetken kuluttua heidän luokseen ryömi aliupseeri radiolaitteen kanssa. Mies oli vielä jykevämpää tekoa kuin luutnantti Surge, mutta näytti hieman italialaissukuiselta. Hänen naamansa halki meni syvä viilto.
"Taas mentiin, Gio. Sinulla on vielä nuo Slateportin muistot naamassasi." Hank sanoi tulenjohtajalle.
"No, ilman sinua ei olisi - nimittäin koko pää puuttuisi. Kuinka voin herra luutnanttia auttaa?" Gioksi kutsuttu kersantti virnuili.
"Minuutin tulivalmistelu tuohon kylään. Käske kranaatinheitinten suunnata putkensa sen jälkeen kylän pohjoistielle, siltä varalta että ne tuovat lisäjoukkoja." Luutnanttti Surge sanoi.
"Tulikomentoja! Tuli-isku, Raichu 2, ampukaa! Tuli-isku, Raichu 2, ampukaa!" tulenjohtaja komensi radioonsa. Hetken kuluttua he kuulivat kevyiden kranaattien ujelluksen päidensä yli - ja samoin kuulivat kylässä oleskelevat viholliset. Pelokkaat suojautumisäänet kaikuivat pienestä kylästä ja ihmiset ja Pokémonit yhtä lailla juoksivat suoraan.
Ensimmäinen kranaatti tippui erään pienen maalaistalon kattoon. Pellin- ja laudanpalaset lentelivät ja rakennuksen pääty romahti kasaan. Lisää kranaatteja putosi - rakennukset sortuivat, peltoihin ilmestyi kraatereita ja yksi vihollisen tykeistä otti osuman - metallinpalaset lentelivät ja tykki romahti kasaan.

"Liikkuu! Eteenpäin!" Luutnantti Surge sanoi ja veti nyrkissä olevaa kättään kaksi kertaa alaspäin. Vahvistettu komppania, 150 miestä Pokémoneineen erkani metsänrajasta kohti pientä kylää.
Vielä tuli-iskusta sekaisin oleva tykkipatteria suojannut vihollisen joukkue huomasi etenevän komppanian vasta, kun se oli jo puolessavälissä peltoaukeaa. Vihollisosaston vahvuus oli pudonnut tuli-iskussa kolmanneksella, ja muutaman epäröivän tulenavauksen jälkeen se lähti juoksemaan pitkin kylätietä.
"Ensimmäinen joukkue, tutkikaa talot! Toinen joukkue, varmistus luoteeseen ja pohjoiseen, kolmas joukkue, varmistus koilliseen!" luutnantti Surge huusi helpottuneena tappiottomasta valtauksesta.
"Jopas oli helppo nakki. Jättivät vielä pari käyttökelpoista tykkiä tänne..." Hank sanoi kävellen kohti yhtä 130-millistä.
"Mitä?! Surge!" hän huudahti yllättäen. Komppanianpäällikkö tuli hänen luokseen.
"Luutnantti, käske ykkösjoukkueen heti lopettaa talojen tutkiminen!" Hank huusi.
"Miten niin? Mitä-?" Surge ihmetteli, mutta Hank osoitti tykin peräpäätä - mitään säätövipuja tai laitteita ei ollut, ja tykin putki päättyi avonaisena.
"Valetykki! Pelkkä metalliputki lavetin päällä. Vihollinen on lavastanut tänne patterin asemat saadakseen meidät mottiin! Tämä on ansa! Talot on varmasti -" Hank sanoi, mutta hänen lauseensa katkesi kun läheinen, suuri maakartano räjähti kertakaikkisen kappaleiksi - vihollinen oli ansoittanut sen, ja ensimmäisen joukkueen etsintäpartio oli laukaissut ansan.
"Ensimmäinen ulos rakennuksista! Komppania, valmistautukaa perääntymään!" Surge huusi.
"Herra luutnantti! Liikettä pohjoistiellä! Mekanisoitua jalkaväkeä!" kuului huuto varmistuslinjasta.
"Tulenjohtaja! Gio, putket ampumaan torjuntaa tielle!" Surge huusi.
"Ei onnistu! Kranaatinheitijoukkue ilmoittaa että heidän kimppuunsa on hyökätty - vihollinen on kiertänyt selustaan!" Gio huusi.
"Meidän on otettava irti itään - Hank, mene kolmannnen joukkueen kärkeen. Kun tilanne sallii, otat joukkueen irti! Juoksemme itään ennenkuin ne paskiaiset saavat meidät kokonaan pussitettua!" luutnantti huusi. Hank aikoi vastata, kun ilmasta kuului viheltävää ääntä...
"VIHELTÄÄ!" he huusivat ja etsivät pommikuopista ja vihollisen kaivamista poteroista suojaa. Odotetun räjähdysten äänten sijaan kuului pehmeää kopsahtelua. Luutnantti Surge nosti päänsä pommikuopasta - ja näki taivaalta tippuvan Poképalloja, jotka aukesivat maahan osuessaan. Pian ukkoskomppanian keskuuteen materialisoitui vihollisen tappamaaan koulutettuja Pokémoneja.

"IRTI! KAIKKI IRTI! MINUN PERÄÄNI! SUOJATULTA LIIKKEESTÄ!" Surge huusi - tilanne oli kaoottinen. Vihollisen jalkaväki lähestyi pohjoisesta ja idästä, kranaatinheitinjoukkue oli saanut siipeensä etelässä ja vihollinen ampui epäsuorella tulella Pokémoneja heidän keskuuteensa. Ukkoskomppania perääntyi kylästä, saaden kovia tappioita osakseen. Komppanian päällikkö ja varapäällikkö kävelivät takaperin peräytymissuuntaan ja ampuivat suojatulta mihin pystyivät ampumatta perääntyviä omiaan. Raichut juoksivat heidät ympärillään ja lasauttivat salamoita ja vähäisempiä ukkosiskuja vihollisten Pokémoneihin.
He näkivät kuinka eräs ensimmäisen joukkueen mies tuli palavasta, ansoitetusta talosta ulos verissäpäin, palaneena ja kertakaikkisen sekaisin.
"Tule tänne!" Hank huusi ja tarttui miestä kädestä.
"HANK, KELLO KUUSI!" huusi tulenjohtokersantti Gio hänen vierestään. Vihollisen Graveler oli juuri vapautunut ammutusta Poképallosta hänen takanaan.

Spoiler:

Graveler karjui mahtavasti ja lähti Rullahyökkäykseen kohti Hankia ja haavoittunutta sotilasta. Se rysähti valtavalla voimalla heitä päin, veti heidät mukaansa palavan rakennuksen seinästä sisään.
"HANK!" luutnantti Surge huusi kauhuissaan.
"RAII!" huusi Hankin Raichu. Graveler kapusi ylös seinässä olevasta reiästä - sen kyljessä oli runsaasti verta.
"Senkin..." Surge mutisi ja veti liipaisimen pohjaan. Täyslippaallinen rynnäkkökiväärin luoteja murensi Gravelerin kehoa ja takoi sen kivikalloon melkoiset murtumat, luultavasti aivovaurion, ja se kaatui tajuttomana kylätielle.
Luutnantti Surge juoksi rakennukseen Gion kanssa. Mies, jota Hank oli yrittänyt auttaa oli kertakaikkisen ja sotkuisen kuollut, mutta Hank oli yhä elossa, mutta pahasti murjoutunut. He tarttuivat häneen molemmin puolin kiinni ja lähtivät viimeisten perääntyvien joukossa pois kylästä.
Hankin Raichu kirjaimellisesti salamoi raivosta - sen ukkosiskut lensivät kohti vihollista sellaisella voimalla, että osuessaan se vastasi raskaan heittimen ammusta.
"Tule, Rich!" Surge huusi, mutta vänrikki Hank Hillsin Raichu ei enää kuullut - vihollisen ampuma kranaatti tippui sen taakse, ja sähköpokémon katosi luutnantti Surgen näköpiiristä valtavaan liekki- ja pölypilveen.
Niin perääntyi Ukkoskomppania kylästä, joka takapajuisuudestaan ja vähäpitoisuudestaan huolimatta oli jäänyt sodan jalkoihin. Ukkoskomppanian 150-päinen vahvuus oli pudonnut vajaan kuuteenkymmeneen siihen mennessä, kun se pääsi omiensa puolelle. Komppanian 151 Pokémonista selvisi vain kolmekymmentä.

Luutnantti Surge sai viikon päästä itselleen iltaloman, ja hän lähti Slateport Cityyn sotilassairaalaan tapaamaan ystäväänsä Hankia, joka odotti kyytiä takaisin Kantoon. Luutnantti muisteli Hankin vaimon myös olleen sijoitettuna tämän sairaalan henkilöstöön.
Hän löysi vanhan ystävänsä täpötäyden sairaalan kolmannesta kerroksesta. Miehen molemmat jalat oli amputoitui, ja toinen käsi oli paketoitu täysin.
"Miten sujuu, Hank?" luutnantti kysyi hiljaa, yrittäen hymyillä.
"Kaikki on mennyttä." Hank sanoi murtuneella äänellä.
"Ei se elämä ihan jalkojenkaan varassa ole. Pääset kotiin, ja Elizekin varmasti lähtee kotiin - pääsette molemmat poikanne luokse." Surge yritti lohduttaa.
"Elize - Elize on kuollut. Ne paskiaiset pommittivat sairaalaa - SAIRAALAA, herran tähden, kun me olimme siellä kylässä." Hank sanoi tyhjällä äänellä. Surge ei tiennyt mitä sanoa.
"Kuule," hän änkytti, "olen todella pahoillani... minä..."
"Tee minulle palvelus, jooko? Yöpöydän laatikossa on kirje." Hank sanoi osoittaen sängyn vieressä olevaa laatikkoa.
"Se on pojalleni. Kirjoitutin muutaman rivin kun kuulin Elizen kuolleen - anna se pojalleni, joskus kun hän on vähän vanhempi." hän sanoi.
"Mitä sinä selität? EI- ei onnistu! Sinä palaat poikasi luokse, et sinä kuole." Surge sanoi tiukkana. Tilanteesta huolimatta Hank naurahti kuivasti.
"Lääkärit eivät kerro mitään - se on huono merkki. Selkärankani taitaa olla vioittunut, ja jalantyngät vuotavat aina vaan. Tee minulle palvelus, Surge, ja ota se kirje." hän ähki. Surge otti kirjeen ja pisti sen povitaskuunsa.
"Hyvä on, minä otan sen - mutta vain hetkeksi. Kun palaan Kantoon, tuon sen sinulle, että voit luntata siitä mitä sinun piti muksullesi sanoa." hän sanoi. Hank ei nauranut, vaan katseli kattoa.
"Se nörtti proffa, Samuels vai mikä sen nimi oli, lupasi kasvattaa hänet jos emme Elizen kanssa palaa... noh, ehkä pikku Gusista tulee akateemisesti ansioituneempi kuin isä-" Hankin lause jäi kesken. Silmät tuijottivat tyhjänä kattoon. Vänrikki Hank Hills oli taistelunsa taistellut.


Oli jo ilta, kun Lt. Surge oli saanut kertomuksensa loppuun. Gus katsoi häntä vetisin silmin, eikä vanha sotajermukaan pystynyt olemaan kuivin näköelimin muisteluidensa jälkeen.
"Kaduitko että kuulit?" salipäällikkö kysyi.
"En. Minun piti tietää." Gus nielaisi. "Minä joskus syytin mielessäni vanhempia siitä että he jäivät sotatantereelle, vaikka heillä oli pieni lapsi."
"Sinun vanhempasi halusivat tehdä maailmasta paremman paikan elää." Surge huokaisi, "Sodan piti olla jo lopussa, kun sinä synnyit. Mutta se jatkui yhä vain pidemmälle - ja aina lupailtiin voiton olevan lähellä."
Salipäällikkö käveli kaapilleen, ja kaivoi sen kätköistä vanhan, puisen sikarilaatikon ja antoi sen Gusille. Hän aukaisi sen - laatikossa oli sotilaan tunnuslaatat, salamanmuotoinen joukko-osastotunnus, kasa mitaleita ja niiden todistuksia, sodanaikaisia valokuvia - ja alimmaisena kirje.
"Se on sama kirje minkä isäsi minulle jätti kuolinpäivänään. Lue se sitten kun tunnet olevasi siihen valmis - en tiedä mitä siinä lukee." Surge sanoi.

Vermilionin salia vastapäätä oli majatalo. Sen alakerrassa oli baarikahvio, jonka ainoat asiakkaat sillä hetkellä olivat Siili ja Sip, jotka istuivat Pikachun, Mudkipin ja omien Pokémoniensa kanssa katsellen salin pääovea kohti ja odottaen Gusia.
"Pitäisikö meidän mennä jo katselemaan mikä hänellä kestää?" Siili mietiskeli, mutta juuri silloin salin ovi avautui ja Gus asteli hiljakseen ulkoportaat alas.

[Sieppeli]

"On se näköjään vielä elossa, " Sip totesi ryystäen juomaansa, joka lasin perusteella saattoi olla siideriä. Gus ei edes jaksanut miettiä, että oliko tytöllä oikeasti sellaiseen ikää vai ei, ja että oliko järkevää juoda jotain tällaista alaikäisen ollessa vierellä, mutta hän käveli pöydän luokse. Mudkip ja Pikachu juoksivat pyörimään hänen jaloissaan kilpaa, välillä toista osapuolta rankaisten joko pienellä vesisuihkulla tai sähköiskulla tämän tullessa toisen alueelle. Leikkiähän se vain oli, mutta Gus vain istui tuolille.
"Ja mitäs teille saisi olla?" Ennen kuin kukaan oli ehtinyt sanoa mitään, innokas tarjoilija oli saapunut paikalle ja katsoi nyt innokkaasti Gusia.
"Öh?" Gus ei vielä ehtinyt tajuta, että joku todellakin seisoi hänen vierellään valmiina palvelemaan, "mojito?"
"Kyllä! Entä ruokaa?" Tarjoilija kysyi, "meillä on todella herkullisia paistettuja perunoita tai nachoja kaukaa meren takaa, tai sitten-"
"Tuota samaa, " Gus totesi osoittaessaan tuota jotakin, mitä Siili sillä hetkellä tunki suuhunsa.
"Kyllä herra! Heti herra!" Tarjoilija suorastaan hypähti ennen kuin kipitti pois.

"Oliko kivaa?" Sip kysyi ohimennen.
"..." Gus ei oikein tiennyt mitä tuohon vastata. Onneksi Siili oli liian innoissaan ollakseen hiljaa.
"Me harjoittelimme tänään!" Hän suorastaan huudahti, "kun odotimme sinua! Sip ehdotti, että käyttäisin mahdollisimman nopeaa Pokemonia, joten olemme juoksuttaneet näitä ympäriinsä koko illan! Paitsi Dunsparce päätti jossain vaiheessa, ettei se tahdo enää luikerrella maassa muiden perässä, joten se lensi, mutta silti Murkrow ja Pinsir olivat nopeimpia, joten päätimme jatkaa Pinsirin koulutusta!"
"Pin, sir!" Maassa istuva ja jotain ruokaa pupeltava Pinsir ilmoitti ylpeänä, vaikka olikin sinä päivänä hävinnyt.
"Vaikkakin Raichu on paljon kokenut, " Sip kertoi kanankoipi puoliksi syötynä kynsiensä välissä, "minä jouduin käymään täällä kolmesti. Minkäs sille voi, jos omistaa kolme pokemonia, yhden vesipokemonin, yhden linnun ja yhden sähkön? Raichulla oli kaikki edut minua vastaan. Lopulta seurasi pitkä taistelu, jossa kaksi sähköpokemonia suorastaan hakkasivat toisensa tajuttomaksi. Ei kaunista, mutta Luxray on loppujen lopuksi vahvempi kuin Raichu on."
"Hmm, " Gus kuunteli puolella korvalla, mutta näiden kahden selitys valui heti samasta korvasta ulos. Hänen ajatuksensa olivat jossain muualla.
"Kuten Pinsirkin!" Siili sanoi, osoittaen Sipiä ranskalaisella, "joten nyt tämän päivän jälkeen minulla on mahdollisuuksia voittaa!"
"Niin, sillä Pinsir osasi jo kaivautua maan alle ja nyt se osaa käyttää sitä hyökkäykseen, " Sip totesi olkapäitään kohauttaen, pyyhkien samalla käsiään paperiin. Siili nyrpist nenäänsä ja söi ranskalaisensa.
"Ja Shuppet on kasvanut huomattavasti yhden päivän aikana, " Sip vaihtoi aihetta, "se on seurannut Pinsiriä jokaisessa treenissä ja se näyttää nauttivan tästä kaikesta. Nyt se osaa jo kaikenlaista, kuten yövarjon."
"Ja Dunsparce ja Murkrow lensivät tänään kilpaa!" Siili vaihtoi puolestaan aihetta, "Dunsparce voitti, sillä Growlithe halusi osallistua leikkiin ja nappasi Murkrowia sulista! Nyt se mököttää tuolla katossa ja-" Kattoparrulla istuskellut Murkrow oli kuullut siitä puhuttavan ja se päätti olla ilkeä, joten se lennähti Siilin luokse ja nappasi hänen sormistaan pari paistettua perunaa, joita poika oli juuri dippaamassa ketsuppia.
"Ja se tekee tuota, " Sip täydensi lauseen virnistäen, "alan pitää tuosta linnusta hetki hetkeltä enemmän."

"Hmmh, " Gus mutisi, ottaen pöydältä mojitonsa, tajuamatta oikein itse, että mistä se oli siihen ilmestynyt. Sitä juodessaan hän huomasi pöydällä lojuvan myös höyryävän ranskalaiskorin, johon sisältyi kauniisti käristettyjä nakkeja ja pari eksynyttä porkkanapalaa. Silloin hän vasta huomasi, kuinka nälkä hänellä oli. Olihan hän syönyt Raichun kattamia pullia ja kahvia siihen päälle, mutta siitä saattoi olla jo tunteja.
"Näytät poissaolevalta, " Siili totesi ääneen, kun oli selvinnyt Murkrow-episodistaan, "tapahtuiko jotain?"
"Ei, ei, " Gus heilautti kättään, "sain vain tietää enemmän vanhemmistani. Ei muuta. Sip, voisiko Haunter olla tänä yönä tulematta pelottelemaan minua jos tahtoisin nukkua?"
"Asiasta voidaan keskustella, " Sip totesi kohottaen kulmakarvojaan toiselta puolelta kasvojaan, "se on takanasi, voit pyytää siltä itseltään."
"Haunteeer, " kyseinen Pokemon ei selvästi pitänyt siitä, että Sip oli pilannut hienon pilan. Pettyneenä se liisi Gusin läpi ja nappasi matkalla yhden tai pari ranskalaista hänen lautaseltaan. Gus yritti olla säpsähtämättä, mutta ei se oikein onnistunut silläkään kertaa.
"Mitä vanhemmistasi?" Siili kysyi varovasti.
"Ei sillä ole niin väliä tällä hetkellä, " Gus siirsi lautastaan lähemmäs, etsien varmuuden vuoksi kaikkien Pokemonit katseensa alle, jotta kykeni vahtimaan niitä, "kerron joskus toiste. Saanko nyt syödä?"

Ilta pimeni ja pimeän myötä salaisista piiloistaan mönki tuttuja, joiden selässä luki tutusti RR. Kun kaupunki nukkui, RR-selkäiset hiipivät kohti Vermillionin salia. Kun he saivat tihutyönsä tehtyä, poistuivat tutut henkilöt salilta pois pienessä sähkönkestävässä pussissa tainnutettu Raichu.

[Gustaffsson]

Saatuaan lämmintä ruokaa Gusin aivot alkoivat ajatella selvemmin - eikä sekään kovin hyvä ollut, kun ajatukset kiertelivät tarinassa, jonka Lt. Surge oli kertonut. Isä oli haavoittunut kuolettavasti auttaessaan haavoittunutta miestä. Isän Raichu, jonka nimeksi tai lempinimeksi Surge oli maininnut Richin, oli kaatunut suojatessaan isän pelastamista. Äiti oli kuollut samassa sairaalassa minne isä tuotiin kuolemaan. Hänen mielensä yhdisteli näkemiään valokuvia sotatilanteista ja vanhemmistaan, ja hän saattoi nähdä kaiken hyvin realistisesti. Miksi hänen piti ostaa se Suuri Pokésota värikuvina? Nyt hänen mielikuvituksensa hoiti loput hänen masentamisestaan.
"Toinen mojito." Gus sanoi ensimmäisiksi sanoikseen sen jälkeen kun oli alkanut syömään. Sip katseli häntä toinen kulma edelleen koholla.
"Mitä? Ei mojito minusta mikään hinttidrinkki ole. Mohjiittooh... No okei, kyllä se sellaiselta vähän kuulostaa." hän mutisi saatuaan toisen eksoottisilla hedelmillä ja mintunlehdillä koristellun cocktailin eteensä.
"Mitä hinttidrinkki meinaa?" Siili ihmetteli.
"Noh," Sip sanoi päättäen olla välittämättä, "ajattelimme että voisimme huomenna aamupäivällä käydä uusintamatsissa. Meillä ei ole mikään kiire, koska risteily lähtee joka viikko perjantai-iltana, ja nyt on vasta keskiviikko. Mutta koska taktiikkamme perustuu nopeuteen, lienee viisain tehdä se silloin kun Siilin Pokémonit ovat virkeimmillään."
"Mm-hmm." Gus hymisi, mutta tällä kertaa vähäsanaisuuden syynä oli se, että hän oli juuri kippaamassa Mojito-lasia kerralla tyhjäksi.
"Tarjoilija, sitten yksi pitkä olut. Sinnohilaista, jos teillä on. Jos jotain Kantossa ei osata tehdä, niin se on hyvää olutta." Gus sanoi.
"Kuuntelitko sinä?" Sip kysyi.
"Risteily perjantaina. Taktiikka nopeus. Uusintamatsi aamupäivästä." Gus sanoi.
"Hyvä. Me menemme nukkumaan Pokémoneinemme. Haunter ei sinun yöuniasi vaivaa tänä yönä, mutta joku muu pian voi vaivata viimeistään aamulla jos et vähän hillitse." Sip sanoi ja laittoi tyhjän, siiderlasiksi oletetun lasin baaritiskille.
Gus jäi istuskelemaan tiskille, Pikachu ja Mudkip seuranaan. Pokémonit seurasivat tiskillä istuen Gusin mietiskelevää ilmettä, ja tappelivat maapähkinöistä joita Gus niille jakeli.
"Te olette sitten niin mahtavia." Gus sanoi kolmannen oluen jälkeen ja taputti molempia päälaelta hellästi.
"Uskollisia, leikkisiä, ja niin uskomattoman suloisia. Eivätkö ne olekin suloisia, Howard?" Gus kysyi baarimikolta, jonka kanssa hän oli tehnyt sinunkaupat ensimmäisen oluen jälkeen.
"Kovin." pukinpartainen baarinpitäjä myönsi hymyissä suin. Illan paras asiakas, eikä edes riehunut.
"Toivon mitä syvimmältä sydämmestäni, ettei teidän pikkuisten koskaan tarvitse tietää, mitä sota tarkoittaa." Gus niiskaisi.
"Vaan kyllähän te muistatte sen toisen veteraaniraichun siellä Lavenderissa. Jalka poissa ja kaikkea. Kuinka joku voi tehdä Pokémoneille sellaista, Howard?" Gus kysyi.
"Tuntemattomia ovat ihmisten syntiset mielet, Gus-herra. Mutta saako olla vielä yksi olut?" baarimikko, tuo joka miehen parin oluen hintainen psykologi, kysyi.
"Ei, ei, kyllä Sip oli oikeassa... pitää varoa ettei mene överiksi. Mennään nukkumaan, jos ei kerran haamujakaan tarvitse pelätä." Gus mutisi. Maksettuaan illan juomat ja ihmeteltyään miten helposti rahaa valuu baaritiskin toiselle puolelle, hän nousi varovasti portaat ylös etsimään vuokraamaansa huonetta.

Seuraavana aamuna Gus heräsi siihen, kun hotellihuoneen oveen paukutettiin.
"Gus, herää! Sinua kysytään!" kuului Sipin ääni oven takaa. Hieman kankeasti Gus nousi pudottaen Pikachun sängyltä, pukeutui ja ehti hieman ihmetellä miksi suussa maistui hivenen tunkkaiselle ennenkuin avasi oven. Käytävällä seisoi Sip, Siili - ja Lt. Surge.
"Herra Surge!" Gus sanoi yllättyneenä.
"Ikävä vaivata sinua näin, poika, sinulla täytyy olla paljon ajateltavaa... mutta eihän Raichu seurannut sinua eilen illalla?" salipäällikkö kysyi.
"Raichu? Ei, en nähnyt sitä sen jälkeen kun lähdin salilta. Onko se kadonnut?" Gus ihmetteli.
"Se katosi sen jälkeen kun menimme nukkumaan. Ajattelin että se olisi tullut tänne, näimme sinut täällä kun lukitsimme salin ulko-oven yöksi ja Raichu näytti siltä kuin olisi halunnut tulla seuraksesi." Lt. Surge sanoi.
"Onko se ennen karkaillut?" Sip kysyi.
"Ei, se on aina ollut luotettava ja kurinalainen. Eikä se enää ole edes kovin nuori." salipäällikkö sanoi huolestuneena.

[Siilinpiikki]

"Eikö sähköhiiret saata tulla arvaamattomiski liiasta sähköstä?" Sip ehdotti vielä.
"Pojan kanssa käydyn taistelun jälkeen siitä ei ole huolta", Lt. Surge totesi.
"Voimme auttaa sinua sen etsimisessä", Gus tarjoutui.

Ensimmäisenä he etsivät mahdollisia silminnäkijöitä, mutta tuloksesta.
"Ehkä Raichu on lähtenyt jonnekin lataamaan sähkövarastojaan", Gus ehdotti.
"Jos niin olisi, rakennustyömaa on siihen paras", Lt. Surge totesi ja he lähtivät paremman puutteessa sinne.
Rakennustyömaa sijaitsi muuta kaupunkia korkeammalla. Paikka oli hylätty, joten sinne oli helppo mennä. Mäen reunalta oli suora näkymä koko kaupunkiin, jonne he nyt tähyilivät.
"Satamassa!" Siili osoitteli sormellaan.
"Raichu?"
"Ei vaan nuo mustapukuiset, eikös nuo ole Rakettiryhmästä", Siili osoitteli sormellaan vilkkaammin.
"Taidanpa arvata, mitä tässä on käynyt", Sip murisi.

"Se heräsi."
Koko vene huojui säkin potkiessa ympäriinsä. Rakettiryhmäläinen oli jähmettynyt ulko-oven eteen ja piti reunoista kiinni.
"Ihanko totta? Tunge häkkiin, mutta älä missään nimessä avaa sitä säkkiä", toinen huomautti olkansa yli häärätessään jotain muuta. "Toitko sen uuden akun?"
"Kaikki tämä vaiva yhden hiiren tähden", puhahti, kun sai monien päähän osuttujen potkujen jälkeen säkin häkkiin.
"Pomo antoi selvät ohjeet: hakekaa Raichu ja tuokaa se saarelle. Ei siis kysymyksiä," "Lähdemme heti, kun tämä penteleen moottori alkaa toimia..."

[Gustaffsson]

"Saimme tainnutuspulveripommin, sähköa kestävän säkin ja loistavan suunnitelman - ja sitten meille lykätään tälläinen ruosteinen purtilo pakoveneeksi." sanoi toinen.
"Kai sitä budjettia jossain pitää saada nipistettyä." moottorin kanssa tappeleva rakettiryhmäläinen mutisi.
"Öh," kannella seisova ähkäisi, "onko tuo ollut koko ajan tuossa?" hän kysyi osoittaen kohti veneen keulaa, jonka kohdilla leijaili pirullisesti hymyilevä Haunter.
"Aja se matkoihinsa! Ei tässä vapaakyytiläisiä kaivata!" korjaaja huudahti vilkaistuaan olkansa yli.
"Hus!" huusi toinen mies varovasti.
"Ha-ha-hauuunter!" haamupokémon nauroi ja riensi korjaajan kimppuun.
"Hei! Annas mennä siitä!" mekaanikko hermostui ja alkoi huitoa Haunteria jakoavaimella. Ja kahta sekuntia myöhemmin joku iso lintu oli lennähtänyt ja vienyt kiiltävän jakoavaimen hänen kädestään. Murkrow lennähti laituripaalun päälle työkalu nokassaan.
"Hei! Tuo se takaisin!" korjaaja huusi naama akselirasvassa.
"Ha-ha-hauuunteeer!" Haunter hekotti riemuissaan.
"Pah! Ota se lintu kiinni!" korjaaja huusi toverilleen.
"Millä? Minulla on pelkkä Raticate ja Ekans, ei ne lintua kiinni saa!"
"Yritä nyt edes! En minä käsin näitä osia takaisin saa!"

Samalla kun Murkrow ja Haunter viihdyttivät rakettiryhmäläisiä, venettä läheni epätavallinen kuljetus; Magikarp, jonka selässä oli Pikachu. Miehistökuljetusmagikarp pysähtyi veneen viereen, josta Pikachu ponkaisi laitaan roikkumaan ja kiipesi sen yli. Nahistelevat rakettiryhmäläiset eivät huomanneet, kuinka sähköhiiri vipelsi veneen hyttiin.
"Pikaa! Pika chuu!" se huhuili hytissä.
"Raii! Chuu!" kuului avunpyyntö häkistä. Häkin ovea ei oltu viitsitty edes lukita, olihan Raichu tiiviisti säkissä.
Ja hyvä niin, Pikachu ajatteli alkaessaan jyrsiä säkin sulkevaa lankaa poikki.

[Siilinpiikki]

Kun Raihun pää ilmestyi säkistä, tajuri rakettiryhmäläinen katsoa taaksensa.
"Hei, ei kai-"
"Raiii..." Raichu tuntui keräävän kaiken säkissä karttuneen vihansa poskiinsa. "...CHUUU!"

Kumppanukset ja salipäällikkö olivat juoksemassa parhaan kykynsä mukaan satamaan.
"Toivottavasti ei ole liian myöhäistä",
Sitten heidän edessään tapahtui räjähdys. Ihmiset juoksivat pois satama-alueelta paniikissa.
"Ei kai... Ei kai..."
Mutta heidän pahin pelkonsa ei käynyt toteen. Kaiken tuhon ja sekaannuksen ympärillä he näkivät pokémoninsa oleskelevansa kiltisti porukassa. Pokémonit olivat savuavaa venettä vasten kuin pahimman luokan iskujoukko. Ne ryntäsivät iloissaan kouluttajiensa luokse.
"Roistoista ei ole kyllä tuon jälkeen mitään jäljellä..." Gus viittasi veneen suuntaan.
"Ne oli Rakettiryhmäläisiä!" Siili vannoi.
"Oletteko te nyt aivan varmoja?" Lt. Surge oli epäuskoinen.
Tässä kohtaa he sepostivat pienen tiivistelmän kaikesta tapahtuneesta.
"Taitaa olla parasta mennä salille juttelemaan", salipäällikkö totesi.

He istuutuivat Raichun kuuluisien pullien ja kahvin äärelle.
"Miten Rakettiryhmä liittyy tähän kaikkeen?" Lt. Surge lopulta kysyi. "Hehän lakkasivat olemasta."
"Ilmeisesti he odottivat vain oikeaa hetkeä palata takaisin", Gus sanoi. "He tuntuvat valmistelevan jotain."
"Gion tuntien jotakin vakavaa", Surge murisi.
"Kuka on Gio?" Sip kysyi.
Gus ja Lt. Surge selittivät lyhennetyssä muodossa.
"... Hän johti vielä silloin Viridianin salia ja oli ehkä Kanton arvostetuimpia salipäälliköitä, vaikka pitikin matalaa profiilia. Nyt ymmärrän miksi..." Salipäällikkö oli selityksensä lopussa.
Sip havahtui: "Salipäällikkö? Sanotko että menetin Empoleonini, koska voitin hänet...?"
"En ymmärrä?"
Tässä kohtaa piti selittää lisää tapahtuneista. Lt. Surge ei sanonut hetkeen mitään, mutta vaikutti myötätuntoiselta.
"Rakettiryhmä ryhtyi brutaaleihin tekoihin, joihin en uskonut kenenkään sortuvan sodan kokemuksien jälkeen", hän alkoi selittämään. "Sota muutti häntä, siis Gioa, vai Giovanniksiko häntä kutsutaan. En tuntenut häntä siis alunperin, kuullut vain hänen tulleen vähän epäilyttävästä suvusta. Mutta hän oli periaatteen mies, ilmoittautuessaan palvelukseen. Giovanni oli näin jälkeenpäin ajateltuna jo silloin vallanhimoinen, mutta ei kohonnut ylemmäs tiettyjen piirteiden puuttuessa. Ehkä se kuinka epäröimättä hän oli valmis käyttämään voimaa ratkaisukeinona. Kerran hänen Goleminsa räjäytti yksinään vastustajan yksikön... Lopulta hänet lomautettiin tehtävistään, eikä hän ottanut sitä hyvällä. Katkaisi yhteytensä meihin ja näin hänet vain kerran sen jälkeen."
Lt. Surge huokaisi ja jatkoi: "Armeijayhteyksien kautta hän varmasti myös muodosti järjestönsä. Jos olisin ymmärtänyt, mihin hän oli ryhtymässä, olisin ehkä voinut estää häntä. Ja luulin jo kaiken olevan ohi, kun he katosivat. Tällä kertaa he eivät voi piilotella loputtomiin, joten jotain on luvassa..."
"Mutta miten Raichun nappaaminen kuuluu Giovannin suunnitelmiin?" Siili ihmetteli.
"Tai Pikachun?" Gus lisäsi.
"Pikachun?" Surge rupisti kulmiaan. "Onko hän Pikahujen perään?"
Lt. Surge nousi yllättäen ja ohjasti heidät toiseen huoneeseen.

Huone paljastui pieneksi työhuoneeksi. Salipäällikkö osoitti yhtä seinällä raamitettua piirrosta
"Oletteko te koskaan kuulleet legendaa Pikachusta?" Hän kysyi.
"Kotiseudullani kerrotaan monista taruista, mutta ei yhtäkään Pikachusta", heistä Sip vastasi.
Salipäällikön ääni oli karhea jo kaikesta puhutusta, mutta hän kertoi: "Tämä tässä on kuvitusta erään vanhaan legendaan, joka on ajalta... En tiedä riittääkö tuhat vuotta. En osaa tarua sanasta sanaan, mutta voin yrittää selittää pääpiirteet: Siinä kerrotaan ajasta, jolloin Pikachut eivät vielä kehittyneet Raichuiksi. Eräs niistä keräsi valtaa muihin nähden ja nousi taivaan vartijoita vastaan. Sen ja sähköjumalan välille syntyi taistelu, joka kesti monituisen vuoden. Lopulta kapinoitsija nujerrettiin. Tämän Pikachun jälkeläisistä kuitenkin syntyi uusi sukupolvi, joka muuttui Raichuiksi. Uskoisin tarinan kehitetyn opetukseksi siitä, kuinka meidän ei tulisi tavoitella jumaluutta."
Oli hetken hiljaista.
"Rakettiryhmän tutkijat kykenevät käsittelemään pokémonien DNA:ta. Eikö he periaatteessa...?" Gus katkaisi kysymyksensä enteellisesti.
"Giovannilla on enemmän vikaa päässään kuin uskoinkaan, jos hän oikeasti yrittää tuommoista" Lt. Surge heilautti kättään teennäisen huolettomasti kuin keskustelunsuuntaus olisi alkanut vaivaannuttaa häntä. "Älkää te tästä huoliko. Pidän huolen, että asia otetaan esille... Haluaako poika nyt uusintaottelunsa?"

[Gustaffsson]

Tottakai Siili halusi. Vaikka puhuttiinkin kuuluisan ja julman rikollisjärjestön noususta ja mahtavan Pokémonin DNA-kloonauksesta, tuleva Pokémon-mestari on aina valmiina.
"Yksi vastaan yksi, jatketaan siitä mihin jäätiin." Lt. Surge sanoi.
"Hyvä on - minä valitsen Pinsirin!" Siili päätti.
"Raichu, matkaan!" salipäällikkö sanoi.
"Raiii!" Raichu huusi juosten hurjana ja riemuissaan taistelukentälle.
"Vaikea ajatella että tuo sama Raichu tarjosi meille äsken kahvia ja pullaa..." Gus kuiskasi Sipille.
"Raichu, ukkosisku!" Surge huusi.
"Kaivaudu!" ohjeisti Siili. Pinsir katosi salikentän uumeniin. Raichun ukkosisku osui hyödyttömänä siihen, missä Pinsir oli hetki sitten ollut.
"Raii...?" Raichu mutisi ja katseli vilkkaasti ympärilleen, valmiina hyökkäämään siihen mistä Pinsir nousisi pinnalle. Valitettavasti se ei ottanut huomioon sitä, että se iskisi suoraan sen alapuolelta. Suuren ötökän lennokas pinnalletulo heitti sähköhiiren mahalleen.
"Raichu, ylös!" Surge huudahti.
"Vauhtiheitto!" Siili komensi. Pinsir tarttui vielä pystyyn kömpivään Raichuun kiinni, nosti ilmaan ja heitti voimalla lattiaan, jolla Raichu kieri useamman kierroksen ja jäi sitten selälleen makaamaan.
"Chuuu..." se huokaisi, eikä enää jaksanut nousta.

"Onneksi olkoon, poika. Voitit minut salaman nopeudella." Lt. Surge sanoi ojentaessaan Siilille Ukkosmerkin.
"Raichuu!" sanoi Raichu, jota häviäminen ei näyttänyt masentavan. Se seisoskeli iloisen leppoisesti isäntänsä vieressä.
"Raichu näyttää vähän väsyneeltä." Siili sanoi.
"Noh, tänään on tapahtunut paljon - eikä se ole enää mikään nuori hiirenpoika, kuten silloin kun se yhtenä päivänä pudotti Hankin Raichun kanssa salamaiskulla vihollisen kuljetuskoneen taivaalta, ja vielä saman päivän iltalomilla pyörivät kaupungin kaduilla ja hurmasivat neitipokémoneja." Surge sanoi.
"Raii..." Raichu mutisi loukkaantuneen näköisenä.
"Mitä mutiset, tottahan se oli," Surge sanoi ja pörrötti Raichun päätä, "vai harmittaako että Richie onnistui aina sinua paremmin? Sillä Richie osasi laulaa - ja varmaan sen lohjennut hännänpää keräsi kiinnostuneita katseita..."
"Mitä? Lohjennut hännänpää?" Gus kysyi.
"Niin... kranaatinsirpale vei sen hännänpäästä palan." Surge sanoi. Gus alkoi oitis kaivaa reppuaan, ja hän kaivoi esiin Surgen aiemmin antaman laatikon. Siellä olevista valokuvista hän etsi sellaisen, jossa häntäpuoli Richie-Raichu oli.
"S-Siili! Näyttääkö tämä tutulta?" hän kysyi.
"Miten minä muka tunnistaisin? Minusta ne kaikki näyttävät samalta... hetkinen!" Siili huomasi.
"Tuo häntä... se Raichu siellä Lavender Townin orpokodissa!" hän sanoi.
"Mistä te puhutte?" Lt. Surge kysyi kummissaan.
"Lavender Townissa on Pokémonien orpokoti. Siellä oli vanha Raichu, jonka orpokodin pitäjä sanoi olleen sodassakin - ja sen häntä on aivan samanlainen!" Gus sanoi.
"Mutta isäsi Raichu kuoli - vai?" Sip kysyi kääntyen Lt. Surgeen päin.
"Sen viereen iski kranaatti - hyvin lähelle. Siinä kaaoksessa en ehtinyt nähdä miten sen kävi - mutta olimme aivan varmoja... se kranaatti iski aivan sen taakse..." salipäällikkö mietti.
"Mutta jos se selvisi... Herra Fuji sanoi että omat joukot olivat löytäneet sen taistelukentältä haavoittuneena, mutta eivät olleet pystyneet tunnistamaan kenen Pokémon se on." Gus sanoi.
"Toinen komppania valtasi sen kylän kolme päivää myöhemmin, kun meidät oli jo siirretty taakse odottamaan täydennystä... jos sen tunnuslaatat katosivat taistelussa..." Surge mutisi kauhuissaan.
"Minun on palattava Lavender Towniin." Gus sanoi.
"Mutta Gus, laiva lähtee huomenna! Et millään ennätä siinä ajassa Lavenderiin ja takaisin!" Siili sanoi.
"Minä tulen mukaan. Menemme moottoripyörälläni!" Surge sanoi ja lähti ulos muut perässään.
"Jos en ennätä ajoissa laivaan, niin menkää ilman minua. Odottakaa muutama päivä Cinnabarilla, luovin tieni sinne jotenkin." Gus sanoi.
"Ja jos et pääse Cinnabarille siinä muutaman päivän aikana, mitäs sitten?" Sip kysyi.
"Etsin teidät!" Gus lupasi.

Hetken kuluttua Gus istui hieman ahtaasti Surgen vanhanaikaisen moottoripyörän sivuvaunussa Mudkip ja Pikachu sylissään. Surge itse istui moottoripyörän selässä, ja hänen Raichunsa istui hänen takanaan.
"Tulethan ajoissa takaisin?" Siili kysyi huolissaan.
"Yritän parhaani. Olen pahoillani, mutta tämä on todella tärkeää..." Gus sanoi, ja Surge polkaisi moottoripyörän käyntiin. Mahtavan pärinän saattelemana se hävisi pian Sipin ja Siilin näköpiiristä.

Moottoripyörällä matka Saffronin kautta Lavenderiin vei vain pari tuntia.
"En voi sanoa kaivanneeni tänne..." Gus mutisi kun he laskeutuivat mäkeä sumuiseen Lavenderin laaksoon. Kylä oli yhtä karmivan hiljainen kuin viimekin kerralla. He parkkeerasivat moottoripyörän orpokodin eteen ja koputtivat oveen. Herra Fuji avasi oven.
"Kas, päivää taas!" hän sanoi hymyillen. Gus kätteli häntä.
"Herra Fuji, olen Lt. Surge, Vermilion Cityn salipäällikkö." Surge esittäytyi ja kätteli orpokodin pitäjää myöskin.
"Kuinka voin auttaa?" herra Fuji kysyi ihmeissään.
"Tämä liittyy siihen Raichuun jonka tapasin viime kerralla täällä käydessäni, haluaisimme tavata sen." Gus sanoi.
"Tulkaa sisään." herra Fuji sanoi. Surge ja Gus astuivat peremmälle. Orvot Pokémonit katselivat heitä epäileväisinä.
"Se on täällä, lepohuoneessa. Valitettavasti se ei voi kovin hyvin... jotkut rikolliset yrittivät ryöstää sen pari päivää sitten!" herra Fuji puuskahti.
"Mitä?!" Gus huudahti.
"Niinpä! Pari mustapukuista kriminaalia tunkeutui sisään keskellä päivää, ja vaativat Raichua luovutettavaksi. Kun en suostunut, he alkoivat raahata sitä väkisin mukaansa, vanhaa ressukkaa." herra Fuji sanoi.
"Mitä tapahtui?" Surge kysyi.
"Se puolustautui, ja muutkin orvot Pokémonit alkoivat puolustaa sitä. Ne rikolliset ovat nyt vankilassa. Valitettavasti Raichu kulutti itsensä aika pahoin loppuun... Mutta täällä se on..." herra Fuji sanoi ja avasi huoneen oven. Huone oli rauhallinen ja siisti, kalustettu muutamalla kutsuvan pehmeän näköisellä sängyllä ja parilla isolla lattiatyynyllä. Vanha ja entisestäänkin laihtunut käsipuoli Raichu istui masentuneena yhdellä sängyllä tuijottaen lattiaan.
"Richie!" Surge huudahti heti ovelta. Masentunut sähköhiiri nosti katseensa lattiasta ja katseli hämillään luutnanttia, joka tuli istumaan hänen viereensä.
"Raiiii..." se sanoi ääni väristen.
"Raiii!" huusi Lt. Surgen Raichu, joka pelmahti huoneeseen vanhan toverinsa viereen.
"Chuu?" Richie-Raichu ihmetteli silmät pyöreinä.
"Rai-Chuu!" toinen Raichu vastasi. Raichut aloittivat keskustelun, Richie heiveröisellä ja Surgen Raichu innokkaalla äänellä pulisten.
"Ihmeellistä," herra Fuji sanoi, "en ole koskaan nähnyt sitä noin innokkaana. Tunnetteko sen?"
"Se oli isäni Raichu. Sen luultiin kuolleen, siksi kukaan ei ole tullut kyselemään sitä." Gus sanoi.
"Herra Fuji, haluaisin että Richie lähtee mukaamme. Nimetkää hintanne." Surge sanoi.
"Tottakai se lähtee teidän mukaanne - mutta ei siitä maksaa tarvitse." herra Fuji esteli.
"Siinä tapauksessa teen lahjoituksen orpokodillenne. Teette arvokasta työtä." Surge sanoi ja kaivoi taskustaan shekkivihkon. Hän kirjoitti moninollaisen numeron, allekirjoitti sen ja melkein pakotti herra Fujin ottamaan sen vastaan.
"Lähdetäänkö hieman katselemaan maisemia, Richie?" Surge kysyi.
"Raii...!" se vastasi jo hymyillen.Sen silmiin oli jo palannut himmeä elämisen loiste.

Ensin he kävelivät Reitin 12 laiturisilloille katselemaan merta, joka kimalsi ilta-auringossa. Raichut seisoskelivat laiturin reunoilla ja juttelivat. Surgen Raichu kertoi ilmeisesti jotain pitempää juttua, jota se tehosti käsielein. Richie kuunteli hymyillen ja heitti välillä jonkun välikommentin, joka sai molemmat sähköhiiret naureskelemaan.
"Mistähän ne puhuvat?" Gus mietti katsellen Raichujen seurustelua.
"Varmaan muistelevat jotain sotajuttuaan." Surge mietti.
"Raii... CHUU!" Surgen Raichu huudahti, esittäen pantomiinina räjähdystä.
"Rai, rai, chuu!" Richie sanoi, ja molemmat nauroivat taas. Sitten ne huokaisivat ja katselivat merelle.
"Chuu, rai, chuu." Richie sanoi surullisesti.
"Rai, rai rai chuu, raichu!" toinen Raichu sepitti ja osoitti Gusia, joka nojaili laiturinkaiteeseen. Richie nousi vaivalloisesti seisomaan ja köpötteli Gusin luo.
"Raii..." se sanoi tutkien Gusia katseellaan.
"Et varmaan muista minua..." Gus sanoi, mutta sitten Raichu halasi hänen jalkojaan tiukasti yhdellä etutassullaan.
"Kyllä se taitaa jo muistaa." Surge hymyili.

[Siilinpiikki]

Sip ja Siili lähtivät hotellillensa moottoripyörä kadottua horisonttiin.
"Mutta Gusin poissaollessa pysyt kaidalla tiellä, okei?" Sip oli istunut Siilin sängyn reunalle.
"Samaa tietähän me kuljetaan", Siili totesi kietoutuessaan sänkynsä lakanoihin. Samalla Growlithe ja Dunsparce kinasivat sänkytilasta.
Sip ei sanonut mitään vaan suunnisti aukinaista ikkunaa kohti.
"Ei jätä se vaan auki, tykkään kun on vähän viileämpää", poika haukotteli. "Ei kai Haunter ilmesty minun huoneeseeni...?"
"Öitä", Sip vain toivotti ja sulki oven.

* * *

Siili seisoi vuoren huipulla. Tai näin hän oletti, koska alapuolella mustat pilvet peittivät näköalan.
"Huhuu, onko täällä ketään?" Siili huhuili, mutta ääni hukkui ukkosen jatkuvaan jylinään.
Sitten jokin keltainen lähestyi häntä.
"Aa, hei Pikachu", poika tunnisti sen helpotuksekseen.
Mitä lähemmäksi Pikachu juoksi, sitä isommaksi tuli. Tämä ei johtunut vain perspektiivistä. Siili kauhistui näkemäänsä. Se ei ollut mikä tahansa Pikachu, vaan jokin muotopuoli jättiläismäinen sähköhiiri.
"Piiikachuu", ääni oli kuin ukkosen jyrinä.
Sitten se muuttui kädeksi. Valkoiseksi kädeksi. Se kurotti pitkät sormensa kohti Siiliä.
"Äää!" Poika sulki silmänsä neuvottomana.
Tuli yhtäkkinen hiljaisuus ja Siili avasi silmänsä. Kaikki hänen edessään oli valkoista eikä suurta kättä näkynyt.
"Abraa", kuului ääni hänen takaansa.
Siili kääntyi ja näki saman Abran, joka oli ilmestynyt hänelle aikasemminkin.
"Ai hei", Siili yllättyi, mutta helpottui samalla. "Mitä sinä täällä teet?"
"Voisin kysyä aivan samaa."
Poika muisti tämän äänen. Se kaikui hänen päänsä sisällä.
"Mitä tämä on?" Siili ihmetteli.
"Jokin on langettanut painajaisen uniisi", ääni kertoi. "Se käyttää niitä hyväksi."
"Ei kai Haunter...?" Siili ähkäisi.
"Oli mikä oli, se vetäytyi havaitessaan minut", ääni totesi.
"Mutta kuka sinä olet?" Siili intti. "Vastaa!"
Hetken hiljaisuuden takia Siili luuli äänen taas lähteneen, mutta tällä kertaa se sanoi: "Parempi että kukaan ei tiedä minusta. Haluan vain unohtaa itseni."
Silloin ääni todella katosi ja uni loppui.

* * *

Siili kääntyi kyljelleen unissaan ja nojasi pikkutyttöä vasten. Hän ei ollut ainoa pojan uniseuralainen, vaan suon päälle rakennetussa pesässä nukkui useampi lapsi. Heinikosta pilkisti pokémonin varjo ja sen keltainen käsi, joka heilutti jotain kapistusta. Otus laski pettyneenä medaljonkinsa alas.
"Hypno..." se näytti miettivän jotain.

[Gustaffsson]

Siili avasi hiljalleen silmänsä, ja näki tähtitaivaan yläpuolellaan.
Tämäpä omituista, Siili ajatteli, hotellissa oli muistaakseni kattokin.
Sitten hän käänsi kylkeä ja säikähti pahemman kerran nähdessään, ettei nukkunut yksin. Hän älyili ympärilleen ja laski pikaisesti nukkuvansa jonkinlaisessa pesässä kuuden muun lapsen kanssa. Sitten hän kuuli raksahduksen pesän vierestä, ja näki pesän vieressä puskassa seisovan Pokémonin...

Spoiler:

"Hyyyypno..." se sanoi hitaalla äänellä huomatessaan Siilin olevan hereillä. Siili alkoi etsiä Poképalloja vyöltään, mutta hän oli yövaatteissaan ja Poképallot olivat luultavasti yhä hotellihuoneen pöydällä...

Dunsparce heräsi hotellihuoneessa, kerälle kääriytyneenä tyynyn päälle. Se haukotteli makeasti ja venytteli. Tajutessaan että oli vielä yö, se hakeutui parempaan asentoon ja meinasi nukahtaa uudelleen, kunnes huomasi että Siili puuttui. Vessan ovi oli auki ja valot poissa päältä, joten sielläkään kouluttaja ei ollut.
"Duun?" maakäärme mutisi ihmeissään. Poképallotkin olivat yöpöydällä, ja Growlithe nukkui sängyn jalkopäässä.
"Duuuns!" Dunsparce sanoi koiralle.
"Grooowl..." Growlithe mutisi unisena ja hätisteli Dunsparcea kauemmas.
"Spaarce!" Dunsparce äännähti painokkaammin ja näykkäsi pentua hännästä. Growlithe nousi vastahakoisesti pystyyn ja katseli ympärilleen.
"Groowl?" se ihmetteli huomatessaan isännän kadonneen. Se hyppäsi sängyltä ja alkoi nenä väpättäen haistella lattiaa. Se sai vainun ja töpsytteli avonaisen ikkunan luo. Sitten se katsoi Dunsparcea kuin kysyen.
"Dun!" maakäärme vastasi ja lennähti Growlithen selkään. Vielä ennen lähtö Growlithe nappasi Siilin poképallovyön suullaan mukaan. Pian tämä erikoinen etsintäpartio jo kiirehti pihalla, Growlithen nenä väpättäen sen seuratessa vainua.

[Sieppeli]

Siili tunsi olonsa väsyneemmäksi... Ja väsyneemmäksi... Ja väsyneemmäksi... Kunnes hän nukahti uudelleen. Ennen nukahtamistaan hän melkein tunsi kuinka Hypnoa kismitti, kun hän oli jo kerran herännyt.

Dunsparce ei todellakaan pysynyt Growlithen perässä, vaikka se räpytteli pienillä siivillään kovasti. Koiranpentu tuli innokkaammaksi sitä myötä, mitä se heräsi, ja nyt se oli jo aika hereillä, kun heidän etsintäpartionsa matka suuntasi ulos kaupungista.
"Duns-..." Dunsparce huoahti ja läsähti maahan, kykenemättömänä enää seuraamaan Growlithea siivin. Tulikoira ei kuitenkaan kuullut sen ääntä, vaan se haukahti vain, jatkaen suurta vauhtiaan kaukana edessäpäin.
"Hauntaaarh~" Tutunoloinen kummituspokemonin ääni kuului Dunsparcen viereltä. Haunterhan se siihen oli ilmestynyt virnuilemaan. Parhaillaankin se venytteli huuliaan, irvistäen.
"Spaaarce, " Dunsparve puhutteli kummituspokemonia, jotta tämä lopettaisi ilveilynsä, selittäisi, mitä se teki heidän perässään ja mielellään auttaisi kanssa. Pieneksi hetkeksi Haunter vakavoitui, mutta virnisti uudelleen.
"Hauntaaah!" Se kertoi tarinansa siitä, miten Sip oli päästänyt sen ja Shuppetin yöksi vapaalle palloista ja se oli päättänyt tulla pitämään hauskaa heidän kanssaan.
"Dunsparce, " Dunsparce pyysi sitä mukaan etsimään Siiliä. Kysyvästi muutti Haunter ulkomuotoaan Siilin naamaksi.
"Sparcesparce!" Juuri tuo henkilö, juuri häntä me etsimme, autatko meitä?
Haunter näki, kuinka jälkeen Dunsparce oli Growlithesta jäänyt, joten suuri virne naamallaan se tarttui maakäärmettä kummituksenkäsillään ja lähti lennättämään tätä korkealla yöilmassa, räkättäen Haunterinnauruaan kun toinen Pokemon säikähti yllättävää lentomatkaa.

* * *

Täällä taas, sanoi jälleen tuntematon ääni Siilin unessa. Tällä kertaa Siili ei edes tajunnut näkevänsä unta, kaikki oli vain pimeää.
"Missä täällä?" Siili ihmetteli, yrittäen katsoa muualle, muttei nähnyt muuta.
Unessa vain, ääni kertoi.
"Suorastaan ahdistava uni, jos minulta kysytään," Siili mietti, "Miksi kaikki on niin pimeää ja ahdistavaa.
"Koska tätä unta ei enää ole, " Siili kuuli oman äänensä sanovan jostain tyhjästä. Yhä hän yritti kääntyä pimeydessä, kykenemättä.
"Miksei ole? Hän kysyi omalta ääneltään.
"Koska se syötiin, " hänen äänensä vastasi.
"Hypnoko?"
"Hypnooo~, " nyt Siili ei enää tiennyt, kuuluiko tuo ääni sittenkään hänelle vai hypnolle. Pimeys ahdisti häntä.

"Auta minua, " hän pyysi aiemmalta tuntemattomalta ääneltä.
"Ei minun tarvitse, " aikaisempi ääni kertoi rauhoittavasti.

* * *

Growlithe tuijotti hämmentyneesti ylös tähtitaivaalle, jossa Haunter kuljetti Dunsdunsdunsspaaarce:ttavaa Dunsparcea Growlithen ympäri. Eikö tässä oltukaan etsimässä Siiliä?
Silloin hajujälki palasi.
"Growl!" Se haukahti ja pomppasi pusikkoon. Dunsparce ja Sipin Haunter varmaan seuraisivat nyt perässä. Äkkiä Growlithe kiiruhti eteenpäin. Se ohitti jonkin tien, mistä he eivät olleet vielä Siilin kanssa kulkeneet ja matka jatkui siitä eteenpäin. Siilin hajun mukana tuli myös tuntemattoman Pokemonin haju. Yhdestä asiasta koiranpentu osasi olla iloinen: Ainakaan tämä tuntematon Pokemon ei haissut kummitukselta. Kummituksen käsistä Siiliä ei enää saataisi pelastettua.
"Grooowlithe!" Se haukahti jälleen, kutsuen perässä seuraavaa kaksikkoa mukaan. Haju oli vahva tällä seudulla.

Yllättäen maa katosi Growlithen alta ja se tajusi putoavansa kuoppaan. Kun tipahtaminen oli ohi, se huomasi jonkun tuntemattoman ihmislapsen olevan sen alla - unessa.
"Growl?" Se hypähti säikähdyksestä kauemmas ja näki sillä hetkellä niitä enemmänkin. Ihmislapsia. Nukkuvia ihmislapsia. Ja kaiken sen keskellä istuskeli kummallisen näköinen Pokemon pystykorvineen.
"Hyypnoo?" Uninen ääni kuului nukkuvien lasten keskellä. Silloin Growlithe näki Siilin aivan tämän keltaisen Pokemonin jalkojen alla.
"Growl!" Growlithe haukkui ja Hypno havahtui pystyyn. Tuo kouluttaja on minun!
"Hypnoo..." Hypno jatkoi unisella äänellään, kohottaen kättään, jossa oli jokin metallinesine. Silloin Growlithe syöksi suustaan tulta sitä kohti. Hypno jäi seisomaan paikalleen, kaulakarvat savuten ja savua kakoen.
"Dunspaarce!" Hieman tutumman Pokemonin ääni kuului säikähtäneenä, kun perässä tullut kaksikko löysi perille ja pirullinen Haunter päästi Dunsparcen putoamaan.
"Growlithe, " koiranpentu haukahti, kun Dunsparce pääsi omille siivilleen. Haunter ilmestyi heidän taakseen.
"Hypno, " Hypno ilmoitti. Nyt se oli vihainen, sen ruokailua oli häiritty ja se oli yritetty polttaa. Ei kiva.

Koska kouluttaja oli unessa, Dunsparce otti ohjaamisen siipiensä alle ja käski kaksikkoa valmistautumaan taisteluun. Haunter sai erityiskäskyn yrittää erityisesti pelastaa Siili, jos se kykeni. Growlithen taas piti käristää Hypno oikein kunnolla.
Hypno oli kuitenkin ensimmäinen joka hyökkäsi, olihan se jo valmis puolustamaan aterioitaan. Sen heilautti metalliesineen kädessään liikkeelle ja yritti nukuttaa vastustajansa. Yksikään niistä ei kuitenkaan katsonut sitä juuri sillä silmällä, että he olisivat halunneet nukahtaa, ja Growlithe hyppäsi hyökkäykseen ilman toista käskyä. Se tarttui terävine hampaineen Hypnon käteen, estäen tätä käyttämässä psyykkisiä liikkeitään samalla, kun Dunsparce otti vauhtia tainnuttaakseen vastustajan vaikka pääiskulla. Haunter oli sillä välin ilmestynyt Siilin luokse ja tökki sillä hetkellä pojan poskea nauraen. Dunsparce ei ihan tiennyt, pitäisikö sen luottaa Sipin Haunteriin, joka teki kuitenkin kaikesta leikkiä, mutta kummitus saattaisi onnistua häiritsemään unta jos ei muuta. Siinä se tuntui olevan expertti.

* * *

"Älä mene vielä!" Siili huusi mustassa unessaan tuntemattomalle, ystävällisemmälle äänelle, "sinun täytyy auttaa minua!"
Sinulla on hyviä ystäviä, tuntematon, ystävällisempi ääni sanoi, kadoten. Siili mietti kuulemaansa. Oliko Sip tulossa auttamaan?
"Haunter!" Jälleen uusi ääni tunkeutui hänen uneensä.
"Sipin Haunter!" Siili tajusi toiveikkaana.

[Siilinpiikki]

Käsi ilmestyi Siilin eteen, mutta tällä kertaa se oli violetti ja pieni. Se otti poikaa kiinni kauluksesta ja hinasi häntä ylös

* * *

Siili avasi silmänsä. Hän luuli joutuneensa uuteen uneen, kun ensimmäisenä asiana hän näki Haunterin nielun.
"Ai sinä", poika henkäisi. "Mitä täällä tapahtuu?"
Haamu virnisteli ja väistyi paljastaen takaansa parhaillaan käyvän kahakan. Growlithe roikkui keltaisen ukon kädessä ja Dunsparce taas jalassa. Ukko hyppi jalalta toiselle kuin suorittaen jonkinlaista seremoniatanssia, mutta hätäisesti.
"Tuosta pitää päästä eroon..." Siili mutisi.
Haunter osoitti jotain irrallisella kädellään. Siili huomasi maahan pudonneen poképallovyönsä. Hän konttasi muiden lasten yli, jotka inahtivat unissaan. Hän oli aivan mudassa saavutettuaan kohteensa (Miksi Haunter ei voinut vain antaa vyötä?), mutta ei jaksanut välittää asiasta. Tässä vaiheessa Hypno oli puskenut itsensä vapaaksi ja etsi jotain maasta. Samaan aikaan kun se löysi medaljonkinsa, oli Siili napannut poképallon vyöltään. Heitto osui suoraan kohteeseensa ja pallo alkoi heilahdella paikoillaan. Pim. Hypno oli antanut periksi ja jäänyt pallon sisään.
"Mikä helpotus nähdä teitä!" Siili otti pokémonit syliinsä.
Ne vaikuttivat olevan yhtä iloissaan kouluttajan näkemisestä kuin hän heistä. Halailtuaan tarpeeksi ahdistustaan pois Siili huomioi nukkuvat lapset.
"Mitä noille pitää tehdä?"

Muut lapset alkoivat heräillä aamun tullessa, mutta osan kauhistuneet ilmeet viittasivat Haunterilla olevan omat kätensä asiassa.
"ÄÄÄ!"
"Missä olen?"
"Onko tämä unta?"
"Missä äitiii?"
"Ämpäpä mää!"
Ei ollut mikään helppo tehdä saada lapsia rauhoitettua ja selitettyä tapahtunut. Pokémonit opastivat heitä pois suolta. Growlithe toimi lammaskoirana ja piti ryhmän kasassa. Pienimmät Haunter tarjoutui kantamaan käsillään ja ne itkivät koko matkan kauhuissaan. Lopulta tämä hämmentävä seurue saapui kohti nousevan auringon kaupunkia.

[Gustaffsson]

Sip heräsi hotellihuoneessaan. Hän venytteli haukotellen, peseytyi ja pukeutui. Shuppet ilmestyi sängyn alta kun Sip tuli pesemästä hampaitaan ja Duskull toivotti hyvät huomenet ilmestymällä oven läpi, juuri kun Sip oli tarttumassa kahvaan. Vain Haunter loisti poissaolollaan, mutta Sip arveli sen vain olevan pelottelemassa hotellin muita asiakkaita ja jätti asian ajattelemisen sen kummemmin spekuloimatta. Hän lähti huoneestaan, ja koputti Siilin huoneen oveen.
"Siili, minä menen jo aamupalalle." hän huikkasi oven läpi ja jatkoi matkaansa hotellin alakertaan ruokasaliin. Hän kokosi itselleen aamiaiseksi keksejä ja teetä ja asettui syömään nurkassa olevan television lähelle. Ruokasalissa oli hiljaista, vain muutama asiakas istui siellä.
Sip sekoitteli teetään kuunnellessaan puolikeskittyneesti aamu-uutisia televisiosta.
"...ja juuri saamamme ilmoituksen mukaan Vermilion Cityssä on tämän yön aikana tapahtunut melkoinen sankaritarina. Viime aikoina kaupungista ja sen lähiympäristöistä kadonneet lapset ovat löytyneet - kaikki hyvässä kunnossa, joskin hämillään, ja suurin osa yövaatteisillaan. Tässä toimittajamme suoraa kuvaa."
Ruutuun vaihtui suoraa kuvamateriaalia Vermilionin keskusaukealta ja Sip oli tukehtua kekseihinsä. Television ruudussa näkyi kuinka poliisit jakelivat lapsille huopia ja lämmintä keittoa. Kuvassa näkyi selvästi Siili pyjamissaan Growlithen ja Dunsparcen kanssa, ja Haunter leijaili lapsijoukon yläpuolella, poliisien yrittäessä kieltää sitä pelottelemasta lapsia enempää.
Sip hörppäsi aimo annoksen kuumaa teetä ja yritti ymmärtää näkemäänsä ja kuulemaansa.


Samoihin aikoihin Lavender Townin pienessä kyläkuppilassa Gus oli tukehtua aamiaissämpyläänsä nähtyään vanhasta kuvaputkitelevisiosta saman uutispätkän.
"Minä lähden, ja heti tuollaista tapahtuu." hän mutisi pöytäseurueelleen Lt. Surgelle, Mudkipille, Pikachulle ja kahdelle Raichulle. Edellisilta oli vietetty rauhallisesti maisemia katsellen. Iltahämärän tultua Lt. Surge oli sanonut lähtevänsä hoitamaan majoitusta, jonka aikana Gus oli suuren sisäisen taistelun jälkeen kivunnut Pokémonien kanssa Pokémon-tornin huipulle tähtitaivasta katselemaan. Siellä Raichut olivat avaruutta tuijottaessaankäyneet melko syvälliseltä kuulostavan keskustelun, ja Gus oli näpännyt niistä kuvan, mutta pistänyt äkkiä kameran pois Pikachun ja Mudkipin äkäisten katseiden takia. Heidän tultuaan alas tornista Surge oli palannut mukanaan ryhmäteltta, minkä hän oli lainannut jostain armeijan varikolta kontaktiensa avulla. He olivat pystyttäneet teltan Reitille 8 mäen huipulle, jossa he olivat nukkuneet makeasti retkipatjojen ja makuupussien suosiollisella avustuksella Gusin, Lt. Surgen ja Surgen Raichun pitäessä vuorotellen kipinää teltan kaminassa. Raichuille tämä näytti olevan mieluisa muistoja herättävä kokemus, ja Guskin huomasi pitävänsä ryhmäteltan yhteishengestä ja kipinävuoron mietteliäästä hiljaisuudesta kaminan ääressä.
Aamun tullen he olivat purkaneet teltan - Lt. Surge oli julistanut heidän teltanpurkusuorituksensa kelvolliseksi purkajien määrään nähden - ja laskeutuneet Lavender Towniin syömään aamupalaa.
"Voisimme lähteä Vermilionia kohti, niin ehdit ystäviesi kanssa siihen laivaan." Surge ehdotti, kun Gus oli päässyt pahimmasta tukehtumisvaarasta yli ja he olivat saaneet aamiaisensa syötyä. Niimpä he poistuivat kuppilasta ja nousivat moottoripyörän selkään. Surgen Raichu istui edelleen isäntänsä takana, ja Richie istui Gusin ja hänen Pokémoneidensa kanssa sivuvaunussa, jossa nuoremmat Pokémonit kyselivät siltä jotain kunnioittavalla äänensävyllä. Richie naureskeli ja vastaili leppoisasti.
Saffron Cityn kohdalla juttelu oli jo vaimentunut, ja yllättäen Pikachu tarttui Gusin takinkauluksesta kiinni.
"Pika! Pikachuu!" se huusi hädissään osoittaen Gusin edessä istuvaa Richietä. Gus kumartui eteenpäin katsomaan; vanha Raichu hengitti rohisevasti silmät kiinni.
"Surge, pysäytä!" Gus huudahti moottorin yli. Surge pysäytti pyörän, ja kääntyi hänkin katsomaan. Richie veti syvään ja rohisevasti henkeä nopeaan tahtiin.
"Pokémon Center." Surge murahti ja käynnisti pyörän uudelleen.

Pokémon Centerissä hoitajat nostivat oitis Richien sairaalapedille ja kiikuttivat sen hoitoon. Surge ja Gus Pokémoneineen jäivät odotussaliin. Kesti tunnin, ennenkuin hoitaja Joy tuli heidän luokseen.
"Voitte tulla... sen olo on tasoittunut, mutta pelkäänpä ettei se elä enää kovin kauaa." Joy ilmoitti heille johdattaessaan heidät potilaan sängyn ääreen.
"Raii..." Surgen Raichu sanoi kiiveten sängynlaidalle.
"Rai... Raichuu..." Richie mumisi heikosti, mutta hymyili. Se kävi pitkän keskustelun Surgen Raichun kanssa, jonka lopuksi se veti jäljellä olevansa kätensä lippaan. Sitten se teki saman Lt. Surgelle. Lopuksi se kääntyi katsomaan Gusia.
"Raii... Chuu..." se mutisi ja ojensi kätensä kohti isäntänsä poikaa. Gus tarttui kaksin käsin hellästi sen tassusta.
"Chuu..." se henkäisi vielä viimeisen kerran ja sulki silmänsä. Gus tunsi elämän katoavan sähköhiiren tassusta. Tunnelma muuttui vakavan arvokkaaksi. Gus laski Richien tassun sen rinnalle ja otti lakin päästään.

Kuolema oli käväissyt Saffronin Pokémon Centerissä.

[Sieppeli]

Siililtä tultiin kysymään kaikenlaisia kysymyksiä ja hänestä tehtiin vain lyhyissä hetkissä suuri sankari. Oikeastaan hän ei jaksanut kiinnostua kuuluisuudesta, kiitoksista tai haastatteluista, hän tahtoi nukkumaan. Ennen nukkumista hän tahtoi ruokaa. Growlithe makasi hänen sylissään, Dunsparce oli hänen olallaan ja haastattelijoita ympäri kaupunkia tuli jututtamaan häntä, sekä ottamaan kuvia. Seuraavan viikon Siili tiesi olevansa jok'ikisessä lehdessä ja jok'ikisessä uutislähetyksessä.
"Kuka teidät kaappasi?" Joku haastattelijoista kysyi lapsilta, joiden vanhempia alkoi hiljalleen pyöriä etsimässä omaansa.
"Tämä, " Siili sanoi väsyneesti ja nosti Pokepalloa, joka hänellä oli käsissään. Haastattelijoiden lauma lähestyi häntä, kuin koiralauma.
"Mikä Pokemon siellä on?" Sama haastattelija kysyi erittäin kiinnostuneesti, kameramies takanaan kuvaten joka hetken. Siili katsoi Dunsparcea, Dunsparce katsoi Siiliä. Kannattiko näyttää?
"Dunsdunsparce, " maakäärme totesi. Siili painoi vapautuspainiketta ja keltainen pikku-ukon näköinen Pokemon vapautui. Aluksi paikalle kutsuttu Hypno oli pihalla tapahtumista, mutta sitten se kohotti uhkaavasti medaljonkinsa. Toimittajat sun muut kavahtivat kauemmas, mutta Siili näytti olevansa nyt sen kouluttaja.
"Ei saa, " hän sanoi määräävästi. Hypno joutui miettimään pitkään, nukuttaisiko se kaikki vai kuuntelisiko se tätä poikaa, jolla oli erityisen herkulliset unet. Ei, se ei kuuntelisi. Medaljonki heilahti ja kuin käskystä, Siili kutsui Pokemonin takaisin palloonsa.
"Paha, paha Hypno, " hän torui pallon sisällä olevaan Pokemonia. Hän kuuli, kuinka toimittajat alkoivat raapustella vihkoihinsa/puhua kameralle siitä, miten hienon työn tämä nuori poika teki.

"Entä voisitko esitellä katsojille Pokemonisi? Näen, että olet suuri kouluttaja. Oletko jo voittanut saleja?" Yksi toimittajista kysyi, työntäen mikrofonia Siilin suuntaan.
"Dunsparce, " Siili esitteli väsyneesti, "Growlithe." Toisella kädellään hän piilotti Pokepallon ja otti tilalle salimerkkirasian, näyttäen vaitonaisesti voittonsa.
"Entä tuo?" Joku toimittajista kysyi osoittaen Haunteria, joka leijui taustalla naureskellen jollekin asialle, jota kukaan muu ei tuntunut ymmärtävän.
"Ei minun, " Siili huokaisi. Missähän Sipi oli? Olikohan tyttö tulossa noutamaan omaisuuttaan?
"Mutta se kuitenkin auttoi, eikö vain? Onko se villi?" Toimittajat kyselivät.
"Ei, se ei ole villi, " Siili kertoi.
"Kertoisitko lisää omista Pokemoneistasi?"
Siili huokaisi ja jatkoi väsyneesti puhumista.

Paljon myöhemmin Siilin tie johti samalle hotellille, mistä hän oli lähtenytkin. Hotellin ulkopuolella olevalla terassilla Sip istui rennosti jalat toisen tuolin päällä, koko tyttö piilossa auringolta.
"Sieltähän se meidän pieni kuuluisuus tulee!" Hän huudahti tunnistaessaan Siilin jo kaukaa.
"Haunter!" Kummituspokemon syöksähti eteenpäin pirteämpänä kuin ikinä. Samaa ei voinut sanoa itse pienestä kuuluisuudesta.
"Ei, en puhunut sinusta, mutta kiva, tosi kiva nähdä sinuakin, " Sip rupesi juttelemaan Haunterille, joka ryhtyi heti pyörimään kouluttajansa ympärillä kertoen tarinaa siitä, miten sillä oli todella hauskaa. Siili raahautui istumaan Sipin vierelle väsyneenä.
"Entä mitäs teille saisi olla?" Sip vitsaili Siilille, vaikka Haunter vielä selittikin.
"Ruokaa ja peti, kiitos, " Siili voihkaisi.
"Nukut sitten laivalla. Matka kestää kuitenkin pari yötä, " Sip huomautti Haunterin napatessa pöydältä lasillisen jotain (taasko siideriä, huokaus!) ja suorastaan syöden koko lasin.
"Emme siis jää odottamaan Gusia?" Siili kysyi nostaen päätään.
"Tulkoon jos tulee, " Sip totesi, "ja jos ei tule, niin matkustakoon sillä kalallaan perässä. Ehkä se muuttuu samalla Gyaradokseksi? Siitä voisi tulla hauskaa."

Paria tuntia myöhemmin he kaksi nousivat kauas matkustavaan laivaan. Gusia ei näkynyt, kun laiva nosti ankkurinsa ja lähti kohti aavaa merta. Siili suorastaan pyöri suoraan hyttiinsä ("Hei, eikö tuo ole se poika joka pelasti ne lapset siltä Hypnolta? Eieieiei, TE ette nuku alakerrassa: Yläkerrasta löytyy parempia vapaita hyttejä. Varaammeko teille kahdelle sieltä hytin? Tämä on suuri kunnia!") ja nukahti heti. Samalla Sip etsi seuraavan istumapaikan laivan baarista.

Gusia kiroilutti sillä hetkellä huomattavasti. Hän oli juuri päässyt laiturille, vain nähdäkseen laivan vanaveden ja peräaallot.