Tarvehuone

Kirjoittaja **Gustaffsson** » Ti Joulu 17, 2013 6:32

Pokémon-jatkotarina (jossa myös sinä voit olla mukana) Part 2

Säännöt:
- Kaikkien generationien aloituspokémoneja saa käyttää aloituksena.

- Alueena (ainakin aluksi) Kanto ja Johto:
http://www.psypokes.com/rby/walkthrough/kanto.jpg
http://www.pokezam.com/games/gameboy/gold/map.jpg
Alueet yhdistää Victory Road ja Indigo Plateaun Pokémon-liiga. Alueella olevat villipokémonit on helppo tarkastaa Bulbapediasta, esim. jos haluan tietää mitä pokemoneja löytyy Route 1:seltä, voin kirjoittaa sen bulbapedian hakuun ja voila:
http://bulbapedia.bulbagarden.net/wiki/Kanto_Route_1#Pok.C3.A9mon

- Toisten kirjoittajien Pokémonien muutoksista ei saa kirjoittaa (esim. uuden pyydystäminen, kehittäminen, vapauttaminen, tappaminen etc.) ilman ko. kirjoittajan lupaa
- Kirjoittajien väliset PM-kamppailut ovat sallittuja, kunhan niiden lopputulos ja tapahtumat sovitaan kamppailijoiden kesken ennalta.

Ja aloitetaan... tai siis jatketaan.
*****
Talvi tuntui jatkuvan sinä vuonna hirmuisen pitkään, vielä huhtikuun alussa lumikerros makasi paksuna maan päällä. Lapsille se oli ilon aihe, kun taas vanhemmat ihmiset alkoivat kyllästyä kylmyyteen ja liukkaisiin keleihin. Lopulta kuitenkin kevään voima voitti ja auringon suosiollisella avustuksella lumi alkoi sulaa.

Lavender Townissa, joka oli rakennettu lähelle merenrantaa ja jota ympäröi korkeat mäet ja vuoret pohjoisesta länteen, lumien lähtö merkitsi jatkuvaa litinää ja lotinaa kun Rock Tunnelilta valui vuorilta sulamisvesi, samoin kuin reitti kahdeksan pelloilta ja metsiltä sulavat lumet virtasivat mereen Lavender Townin lävitse ja ympäriltä. Vaikka lumen sulamiselle olikin kaivettu useita kanavia ja jokia, äkillinen kevään saapuminen sai silti aikaan pienikokoista tulvimista kylän reunoilla. Reitti kahdeksan kukkulan huipulta keskipäivällä katsellessa koko kylä näytti kimaltelevan pikku puroineen ja jokineen.
Kukkulan huipulla kiven päällä istuva ja piippua polttava nuorimies ei kuitenkaan keskittynyt maisemaan vaan näytti olevan ajatuksissaan. Kivellä istui myös kolme Pokémonia, Mudkip, Pikachu ja Cyndaquil, kaksi ensimmäiseksi mainittua epätavallisen rauhallisesti. Ne tiesivät olla häiritsemättä kouluttajaansa silloin kun tämä upposi ajatuksiinsa.
Gus kadotti ajatustensa punaisen langan (jos sitä oli koskaan ollutkaan) kun hieman syrjemmältä, reitti kahdeksan polulta kuului askelia. Herra Fujin veljentyttären tytär Liz hyppäsi ketterästi solisevan puron yli ja asteli mättäiden päältä Gusin luokse. Mudkip ja Pikachu innostuivat uudesta seuralaisesta ja pinkaisivatkin pyörimään tämän jalkoihin.
"Ongelmia Pokémonien kanssa?" Gus kysyi.
"Ei ei, päinvastoin, kaikki oli niin rauhallista että isosetä antoi minullekin loppupäivän vapaata. Kuule Gus, isosetä on sinusta vähän huolissaan." Liz sanoi.
"Ei ole mitään syytä." Gus sanoi puhaltaen savua suustaan ja katsellen kylään päin.
"Eikö? Joka päivä viimeisen kahden kuukauden ajan olet käynyt Pokémon-tornissa, viipynyt siellä tunnin ja saapunut sitten tänne mököttämään ("En minä mökötä", Gus heitti väliin) ja polttamaan mökötyspiippuasi." Liz sanoi.
"En nyt sentään ihan jokainen päivä, kävin minä yhtenä viikonloppuna Palletissa pyrähtämässä." Gus puolustautui.
"Olet ollut täällä kaksi kuukautta paossa elämääsi, eikä asian ajattelu selvästikään näytä vievän sinua eteenpäin. Sinun täytyy puhua jollekulle." Liz painoi päälle. Gus huokaisi syvään ja alkoi kaivertaa piippua tyhjäksi.
"Ei ole mitään puhuttavaa." hän sanoi painokkaasti. Liz naurahti.
"Kuules nyt, Mudkip-mies, sinulla on niin paljon tukahdutettuihin tunteisiin ja ajatuksiin liittyviä oireita että voisin kirjoittaa niistä kirjan. Yksi asia on varma; täällä et voi kupata murheinesi lopun ikääsi." tyttö sanoi. Kun Gus ei vastannut mitään, tämä jatkoi:
"Lähden huomenna käymään vanhempieni luona Johtossa, heillä on Pokémon-päiväkoti Goldenrodin lähettyvillä. Sinulle voisi tehdä hyvää päästä käymään kotona, joten voin matkata seuranasi Pallet Towniin asti."
"En minä halua-"
"Hyvä, isosedällekin sopii että pidämme viikon loman. Lähdetään heti aamusta. Nähdään siis huomenna!" Liz sanoi ja lähti. Gus jäi häkeltyneenä paikalleen. Hetken kuluttua hän mutisi Pokémoneilleen:
"Muijat aiheuttavat aina harmeja, olen jotenkin kirottu..."

Kirjoittaja **Sieppeli** » Ti Joulu 17, 2013 6:56

Eikä Gusilla oikein ollut muutakaan mahdollisuutta. Hän yritti ehdottaa vielä surkeasti, että hänhän voisi ihan hyvin jäädä vahtimaan paikkaa, mutta Liz ei edes tahtonut kuunnella. Gus menisi kotiin tai menisi kotiin, muita mahdollisuuksia ei olisi. Jotenkin Liz onnistui ylipuhumaan nuoren miehen Pokemonitkin kannattamaan ajatusta, tai ainakin Mudkip ja Pikachu olivat ensimmäisenä repimässä häntä ylös aamulla sängystään.

Pallet Town siinsi jälleen pitkältä tuntuneen talven jälkeen hänen edessään. Hän tunnisti kyläpahasen hajun, jota kevät vahvisti. Lumen alta tullut multa tuoskahti vahvasti ja muta veti Mudkipiä puoleensa. Gus kiitti Pokemonjumalia siitä, että vesipokemon osasi puhdistaa itsensä, hän ei tuntenut oloaan kylpyinnokkaaksi. Harmi vain Pikachu oli aivan yhtä sisäsiisti kuin kouluttajansakin, ja se oli löytänyt Mudkipin kanssa tiensä mutakylpyyn. Siitä ei tullut mitään kaunista. Cyndaquil ei innostunut mutaleikeistä yhtään niin paljon kuin kaksi muuta sekopäätä, joten se vain jökötti Gusin sylissä lämmittämässä nuorta miestä. Saattoi olla kevät, mutta Paletissa oli yhä kylmä.
"Taidamme jättää sinut tähän!" Liz oli huudahtanut hyvästeiksi, "älä joudu ongelmiin! Tulemmeko hakemaan viikon päästä?"
"Hmm, " Gus oli mutissut.
"Hyvä! Nähdään viikon päästä! Ilmoittele, jos tulee viivytyksiä, kyllä sinä loman olet ansainnut!" Gus ei ollut tästä asiasta ihan samaa mieltä, mutta antoi asian olla. Paletissa oli ehkä kipeitä muistoja, mutta oli siellä jotain hyvääkin: hänen ottoisänsä professori Oak. Gus oli päättänyt olla ilmoittamatta mitään saapumisestaan, jotta hän onnistuisi aiheuttamaan pienimuotoisen yllätyksen. Ajatus professorin yllättyneestä ilmeestä oli piristänyt häntä matkan aikana huomattavasti. Ties vaikka paikalla sattuisi olemaan muitakin tuttuja joista ei ollutkaan kuulunut aikoihin. Ehkä jopa Garyn näkeminen piristäisi? Tiedäppä tuosta.

Gus käveli mutaista mutta yllättävän tuttua tietä pitkin kohti kotia. Hänen katseensa oli maassa, sillä hän seurasi jalanjälkiä pitääkseen jalkansa jokseenkin kuivina. Siellä täällä oli hyviä tasaisia paikkoja joissa oli hyvä kävellä, mutta välillä hänen kenkänsä takertui mutaan. Asia yksi mikä piti tehdä kotona: Vaihtaa kengät. Ja sukat.

Hän huomasi seuranneensa paria jalanjälkeä melkein koko matkan. Monet näyttivät kulkeneen kohti laboratoriota sinä päivänä tai ainakin viime aikoina. Osa jäljistä kuului selvästi Pokemoineille, mutta ne eivät todellakaan kulkeneet suoraan vaan menivät minne sattui. Niin teki myös Mudkip ja Pikachu, jotka kipittivät riemuissaan Gusin takana hypäten varmasti aivan jokaiseen vesilätäkköön.

"Täällä taas, " Gus mutisi Cyndaquilille kun he saapuivat laboratorion ovelle, "mutta te kaksi ette tule sisään tuon näköisinä. Kipittäkää siitä pihalle temmeltämään!" Pikachu ja Mudkip tottelivat riemuissaan ja katosivat syntisen nopeasti takapihan puolelle kinastelemaan mudassa. Gus ryhdistäytyi, ja-

Kirjoittaja **Gustaffsson** » Ti Joulu 17, 2013 11:05

...astui sisään sulkien oven hiljaa perässään. Hän laski Hurryn ovimatolle, johon se kohteliaasti pyyhkäisi pikku töppöjalkansa vaikka Gus olikin sen kantanut mutalätäkköjen yli. Vetäessään litimärät kenkänsä ja sukkansa jalasta hänelle tuli pieni kaiho armeijan maihinnousukenkiin, jotka kestivät säätä kuin säätä.. ehkä hänen pitäisi hommata itselleen sellaiset. Kulkiessaan avojaloin pitkin eteiskäytävää hän kuulosteli taloa, ja vaimeasta muminasta päätellen Professori Oak puhui jonkun kanssa keittiössä. Hiljaa hiipien hän lähestyi keittiötä...
"...mutta sinä tiedät ettei tämä voi jatkua ikuisuuksia." hän kuuli professorin sanovan.
"No tietenkin minä tiedän, mutta annetaan nyt vielä aikaa, sillä sitä tässä vielä tarvitaan... emme me voi alkaa leikkiä kaikkivaltiaita toisten elämiä kohtaan." kuului toinen tuttu ääni, joka kuului Garylle. Tämän kuullessaan Gus päätti astua sisään.
"Mitä uutta kaikkivaltiaan leikkiminen sinulle on?" hän kysyi astuessaan keittiön oviaukkoon. Molempien Oakien suut loksahtivat auki yllätyksestä.

Gus oli odottanut iloisen yllättyneitä reaktioita ja joutui pettymään - Oakit katsoivat toisiaan miltei kauhistuneina.
"Tulinko huonoon aikaan?" Gus kysyi kummissaan ja hieman loukkaantuneena.
"Ei, ei, et toki! Tämäpä... tämäpä yllätys! Minäpä... minäpä laitan kahvia." professori änkytti ja alkoi kovalla tohinalla keittää kahvia.
"Mikäs herra sotaherran tuo pikku Palletiin?" Gary kysyi toivuttuaan yllätyksestä.
"Kai sitä kotonaan saa käydä?" Gus kysyi ja nosti Cyndaquilin pöydälle istahtaessaan sen ääreen.
"Totta kai, mutta ukki sanoi ettet ole sitä pariin kuukauteen paljoa tehnyt. Kuulemma armeijasikin aikana olit enemmän kotona." Gary sanoi tiiraillen setäpuolensa reaktiota.
"On ollut kiireitä. Niin muuten, päästin Mudkipin ja Pikachun temmeltämään takapihalle mutaisine koipineen." Gus sanoi.
"Mutta pikku Cyndaquil pääsi sylissä sisälle asti, vai? Sivumennen sanoen, olisit voinut ainakin välillä sitä pikkuskidikaveriasi käydä tapaamassa. Ei tainnut pikku Siilistä tuntua kivalta kun kaverit eivät enää edes vieraile." Gary sanoi. Gus mulkaisi salijohtajaa vihaisesti, ja samalla Hurryn selkäliekit leimahtivat kerran, melkein sytyttäen Garyn tukan tuleen.
"Varo vain, se on aika perkele suuttuessaan." Gus sanoi kuin ohimennen ja otti professorin tarjoaman kahvikupin.

Kirjoittaja **Sieppeli** » Ke Joulu 18, 2013 9:00

"Sinä et tiedä niistä mitään, " Gary mutisi sillä välin, kun Gus keskittyi kahvikupin kanssa lämmittelyyn. Huomautus meinasi mennä täysin ottosedältä ohi, kun tämä maistoi kahviaan, mutta sitten hänen ajatuksensa palasivat Garyn mutinaan.
"Ai siis mitä sinä sanoit?" Hän kysyi. Professori Oak otti uudelleen oman paikkansa pöydän äärestä, ja katseli kaksikkoa hieman ahdistuneen oloisesti.
"Että sinä et tiedä perkeleistä ja suuttumisesta mitään, " Gary heitti myöskin aika lailla ohi mennen, "joten, perkeleestä puheen ollen, missä perkeleessä sinä olet edes ollut viime aikoina?"
"Töissä, " lyhyt ja ytimekäs vastaus eikä enempää oikeastaan edes kuulunut. Samalla jossain meni ovi kiinni, joku työtekijä varmaan meni jonnekin.
"Hmm?" Gary nojautui eteenpäin, "tässä vaiheessa olisit jo ehtinyt selittää koko elämäntarinasi kolmesti. Persianko kielesi vei?"
"Miksi sinua kiinnostaa niin paljon, " Gusista alkoi tuntua, että kotiin palaaminen ei olisikaan niin kivaa.
"Mikä kaikilla on?" Nyt Gary nojautui uudelleen pois ja kiristeli hampaitaan, "mitään ei saa kertoa eikä kukaan enää suostu puhumaan- AU!" Hän hätkähti kuin joku/jokin olisi lyönyt häntä päähän. Gus säpsähti kummallista tapahtumaa ja yritti etsiä vastauksia ottoisänsä katseesta. Professori Oak käyttäytyi, kuin äskeistä ei olisi tapahtunut. Hetken näytti, että jokin/joku olisi nykinyt Gary Oakin hihaa. Kiroillen pöydän nuorin nousi pois pöydän äärestä ja riensi käytävään. Gus jäi katsomaan pitkään ottosetänsä perään.

"Mitä tässä juuri tapahtui?" Hän kysyi ottoisältään. Tämä näytti siltä, kuin hän olisi tahtonut selittää, mutta päätti kuitenkin pitää mölyt mahassaan.
"Joten, Hurry näyttää hyvältä. Mitä olet syöttänyt sille?" Taktinen aiheenmuutos pöydällä töppöjalkojaan tutkivaan tuliPokemoniin. Cyndaquil säikähti kuullessaan nimensä, ja se kellahti selällensä menettäessään tasapainonsa.

* * *

Gary oli tuskin päässyt käytävään kun Dusclops ilmestyi hänen luokseen. Sehän se tietenkin oli käynyt nykimässä hänet paikalle.
"Mitä?!" Gary ärähti kummitukselle, joka näytti edelleen siltä, että se tahtoi salijohtajan seuraavan itseään, "ei. Tulkoot itse juttelemaan paikan päälle jos tahtoo. Minä en ole mikään Delibird!" Dusclops heilutteli ahdistuneesti lyhyitä käsiään kuin yrittäen sanoa, että: "mutta kun tule nyt jooko?"
"En!" Gary ähkäisi ja meni ärtyneenä takaisin huoneeseen, josta oli äsken tullut. Dusclops jäi käytävään hämmentyneenä, se ei ollut kyennyt suorittamaan tehtävää minkä sen kouluttaja oli sille antanut, mikä surkea päivä.

* * *

"Aiotko pakottaa Cyndaquilinkin olemaan evelvoitumatta?" Professori Oak oli jatkanut sillä välin juttelemista ottopoikansa kanssa.
"Mudkip päätti itse olla muuttumatta, " Gus muistutti melkein loukkaantuneena, "ihan samalla tavalla Hurry saa tehdä mitä itse haluaa."
"Entä muut Pokemonisi?" Oak jatkoi kyselemistään, "mitä niille kuuluu?"

Kirjoittaja **Gustaffsson** » Ke Joulu 18, 2013 12:37

"Mudkip ja Pikachu nyt ovat ihan omanlaisensa. Ylienergisiä ja leikkimielisiä. Kaikki se puhe että armeija muka tekee Pokémoneista hillittyjä ja kurinalaisia, paskan marjat. Eikä sama kyllä ihmisiinkän päde." Gus tuhahti.
"Kyllä se sinusta hillitymmän näyttää tehneen, kurinalaisesta en mene sanomaan kun kotoakin karkailet ja tulet sitten ilmoittamatta takaisin." sanoi juuri keittiöön palannut Gary.
"Entäs Eevee?" Oak kysyi äkkiä ennenkuin Gus ehti vastata Garylle. Ainoalla visiitillään kotona armeijasta pääsyn jälkeen Gus oli lähinnä vain napannut Eeveen ja joitain vaatteita mukaansa.
"Pikkuvee voi ihan mainiosti... no, katso itse." Gus sanoi ja irrotti Poképallon vyöltään.
"Pikkuvee?" Gary toisti kummissaan kun Gus painoi pallon vapautusnappia. Eevee materialisoitui keittiön pöydälle. Se oli jo täysikasvuinen, ehkä jopa hieman lajilleen epätyypillisen kookas hymyileväinen Eevee.
"PIKKUvee?" Gary kysyi uudestaan. Eevee heilutti pörröistä häntäänsä innoissaan saamastaan huomiosta, pakottaen Cyndaquilin pakittamaan pois karvaisen tuulettimen tieltä ja miltei tippumaan pöydältä. Gus nappasi Hurrysta kiinni ennenkuin se ehti peruuttamaan liian pitkälle.
"Se näyttää todella hyvältä." professori sanoi.
"Olen treenannut sen kanssa aika paljon. En halua toistaa samaa virhettä kuin..." Gus sanoi ja katkaisi lauseensa kesken.
"Mitä? Et halua toistaa mitä virhettä?" Gary tarttui heti.
"Sitä virhettä että kerron sinulle mitään." Gus sanoi juoutuaan kahvikupin tyhjäksi ja noustessaan pöydästä.
"Et sinä sitä voi toistaa kun et ole tehnyt sitä ensimmäistäkään kertaa." Gary sanoi.
"Miten vain. Käväisen takapihalla." Gus sanoi ja nosti Hurryn syliinsä. Eevee loikkasi pöydältä ketterästi ja seurasi isäntäänsä pois huoneesta.

Päästyään takapihalle Gus istahti puutarhatuoliin ja kaivoi povitaskustaan piipun. Tavallista äkäisemmin hän täytti piipun ja sytytti sen. Vasta sitten hän rauhoittui ajattelemaan.
"Mitä se kenellekkään kuuluu..." hän mutisi aina välillä.

Kirjoittaja **Sieppeli** » Ke Joulu 18, 2013 3:36

Gusin masennellessa laboratorion ulkopuolella kaksi Oakia keskusteli synneistä syvistä.
"Red ei ole pitänyt yhteyttä sitten liigan, Sipi ei uskalla näyttää naamaansa kavereilleen ja nyt Guskin on näköjään sekaisin, " Gary ärisi.
"Tai sitten sinä et ole pitänyt yhteyttä Rediin, " huomautti hänen isoisänsä kiltisti, "hän kuitenkin käy täällä aina välillä tervehtimässä."
"Kiitos vain tiedosta, " Garyä ei jaksanut enää kiinnostaa muiden asiat. Häntä kiinnosti paljon enemmän olla itse huomion keskustassa, eikä näin päin. Pitäisiköhän hänenkin alkaa kiukutella? Hän joi yhdellä kaadolla kahvinsa tyhjäksi ja antoi isoisän järkevien neuvojen vain mennä korviensa välistä.
"Voit sanoa sille hiivatun Redille, että saa luvan joskus käydä salilla muistuttamassa olemassaolostaan, " julmasti Gary keskeytti sen lauseen, mikä professori Oakilla olikaan juuri sillä hetkellä menossa asiasta jota hän ei kuunnellut, "minä en häntäkin lähde käsiini etsimään!"
"Gary." isoisän ääni oli tiukka. Pojanpoika ei kuitenkaan todellakaan tahtonut jäädä kuuntelemaan minkäänlaista saarnausta, joten hän kävi äkkiä heittämässä kuppinsa tiskialtaaseen ja oli jo lähtevinään pois, mutta professori Oakin ääni kuitenkin sai hänet pysähtymään.

"Mitä jos yrittäisit jutella jommalle kummalle?"
Garykö?
"Minäkö?" Gary ähkäisi melkein järkyttyneenä siitä, mitä isoisä hänestä kuvitteli, "eiei, en minä taida olla oikea ihminen todellakaan selvittelemään kenenkään asioita. Sipi tappaa kenet tahansa, joka edes yrittää puhua hänelle järkeä ja minä en siihen hommaan tahdo ryhtyä, ei kiitos."
"Entä Gus sitten?" Oak kysyi, äänessä selvää luottamusta pojanpoikaansa kohtaan. Ukkoparka alkaa selvästi mennä höperöksi vanhetessaan. Jokin päivä hän vielä unohtaisi Garyn nimen ja alkaisi kutsua häntä milläsattuu nimellä.
"Minä en halua puhua kenellekään heidän ongelmistaan, " Gary ärähti, "saavat luvan puhua toisilleen ja selvitellä omat asiansa keskenään." Ajatuslamppu syttyi heti kummankin heidän pään päällä. Isoisän ilme oli vaativa ja Gary joutui huokaisemaan alistuneesti.

"Hyvä on, minä juttelen sille perhanan Gusille, " hän sanoi tuskastuneesti ja lähti suuntaamaan ulos ottosetänsä suunnalle. Sipi tappaisi hänet siitä hyvästä mitä hän ajatteli tekevänsä mutta... Mutta Arcanine juoksi nopeammin kuin Luxray tai yksikään kummituksista. Gary epäili pääsevänsä karkuun toiselle puolelle mannerta jos tarve olisi.

* * *

Gus kuuli miten joku saapui hänen luokseen ja tunsi, miten joku istui hänen vierelleen. Suuresta egosta hän osasi jo päätellä kuka oli kyseessä, vaikkakaan hän ei koko ihmista edes nähnyt.
"Missä vaiheessa sinä olet ruvennut polttamaan?" Garyn ääni kysyi hänen viereltään.
"Joskus, " Gus totesi, "haluatko sinä?"
"Ihmiset näyttävät kuvittelevan minusta tänään täysin vääriä asioita, en!" Ottosetä kuulosti vihaiselta, mutta se ei selvästikään johtunut Gusin viattomasta kysymyksestä. Gus vain kohautti olkapäitään ja keskittyi tuijottamaan mudassa temmeltävää Mudkipiä.
Hetken he istuivat hiljaisuudessa ja koko sen ajan Gus odotti, milloin Gary innostuisi avaamaan suuren suunsa ja ilmoittaisi jotain järkyttävää, joka ei todennäköisesti millään lailla edes koskettanut kuuntelijan elämää. Jos hän olisi tiennyt paremmin, hänelle olisi selvinnyt, että Gary puntaroi yhä mahdollisuuksiaan päässään ja yritti selvittää mahdollisimman... Ärsyttävää tapaa sanoa sen, minkä halusi sanoa. Lopulta hän päätti aloittaa kysymyksellä.

"Et varmaan Sipiä ole nähnyt?" Gary kysyi puoliviattomasti. Gus naurahti.
"Sinähän häntä lähdit etsimään, eikö? Sinuahan asia enemmän kiinnosti kuin minua, " hän huomautti toivoen kiusaavansa ottosetäänsä. Valitettavasti hän ei onnistunut siinä tällä kertaa.
"Nojaa."
"Mutta en, en ole nähnyt. Voisi sinällään kuvitella, että hän olisi joskus käynyt Lavender Townissa, mutta ei ole häntäkään näkynyt."
"Jaa'a, Lavender Townissa hän ei ole juu käynyt vähään aikaan, " Gary mietti - ai sielläpäinkö Gus oli oleskellut? Hah! Selvisipäs.

Gus katsahti vierellään istuvaa nuorukaista hieman kummastuneesti.
"Kuulostat siltä, että sinä olet nähnyt hänet, " hän huomautti.
"Saaaaaattaa olla, " Gary pitkitti sanojaan, "saaaaatttaa olla että hän on tällä hetkellä isoisällään. Saaaaaaattaa olla, että hän on ollut koko puoli vuotta salilla. Saaaattaa taas olla, että ei. Mistäs minä sen muka tietäisin."

Kirjoittaja **Gustaffsson** » Ke Joulu 18, 2013 6:03

Gus katsoi Garya pitkään.
"Sinä pilailet." hän sanoi lopulta.
"Saaaaaaaattaa olla, saaaaaaattaa olla että en." hän sanoi taas. Pientä huvittumista tuntien hän katseli kuinka Gusin piipun tulipesä hohti hetken aikaa oranssina tämän vetäessä syvään henkeä.
"Yritätkö sinä kertoa, että sinä olet piilotellut Sipiä salillasi Indigo-ylängön taistelusta lähtien?" Gus kysyi yskittyään savut pihalle.
"No, muutama päivä sen jälkeen. Tai siis saaaaattaa o-" Garyn sanojenvenyttely jäi kesken kun Gus ponkaisi tuolistaan niin rivakasti pystyyn että se kaatui. Gusin Pokémonitkin säikähtivät kun tämä asettui seisomaan istuvan Garyn eteen ja osoitti tätä uhkaavin elein piipulla.
"Sinä... sinä... tajuatko sinä mitä te olette oikein aiheuttaneet? Puoli vuotta... YLI puoli vuotta eikä mitään... MITÄÄN tiedonmurustakaan missä hän menee! Tajuatko mikä määrä huolta ja pelkoa siihen sisältyy? Ja sitten käy ilmi että kukapa muukaan kuin Gary Motherfucking Oak piilottelee häntä VIRIDIANISSA! Koska tahansa olisimme voineet käydä vierailemassa, Siili olisi tarvinnut häntä ystävänä, hitto, niin minäkin!" Gus vaahtosi.
"Etkös sinäkin ole ystäviltäsi piileskellyt viimeiset kaksi kuukautta?" Gary kysyi viattomasti.
"Älä, älä, älä älä sinä minulle kerro miten ystäviä kohdellaan!" Gus sanoi ja pinkaisi takaisin sisälle Pokémonit pelästyneinä perässään. Gus lompsi suoraan talon poikki ja etuovesta uudestaan pihalle - ja portailta lätäkköön astuessaan huomasi olevansa yhä paljasjaloin. Kiroillen hän pyyhkäisi jalkansa jotakuinkin puhtaaksi, palasi taloon, kaivoi jostain kaapista kuivat kengät ja painui pihalle. Oven paukahdettua Gary uskalsi tulla takapihalta sisälle ja vanhempi Oak kurkistaa keittiön ovesta.
"Luuletko tämän olleen viisasta?" Gary kysyi.
"Jos he eivät suostu puhumaan kenenkään kanssa, ehkä he edes toisistaan saavat jotain irti." professori sanoi toiveikkaasti.
"Tarkoitinkin itseni osalta. Saat alkaa miettimään muistopuhetta Gary Oakille, miehelle joka syötettiin kummituksille..." salipäällikkö puuskahti.

Kirjoittaja **Sieppeli** » To Joulu 19, 2013 11:16

Gusin pää löi tyhjää kun hän kulki mutaisia teitä pitkin eräälle Pallet Townin talolle. Hän ei edes huomannut milloin oli löytänyt oikean oven eikä tiennyt kuinka kauan oli siinä seissyt kun hän havahtui aatoksistaan. Mitä oven takana olisi? Löytäisikö hän todella Sipin vai oliko Gary vain kusettanut häntä kuten tapoihin kuului? Entä mitä hän muka sanoisi Sipille? Osa hänestä oli vihainen ja tahtoi räyhätä, mutta toisaalta... Sipillekö? Gus ei tiennytkään haluavansa aikaiseen hautaan. Ehkäpä hän tahtoi vain puhua ja saada vastauksia tuhanteen kysymykseen, joita oli hänen mielessään silläkin hetkellä. Mihin tyttö oli kadonnut liigan jälkeen? Miksei hän ollut jättänyt viestiä tai tullut sanomaan mitään? Miksei hänestä ollut kuulunut mitään puoleen vuoteen?
Hän rohkaisi mielensä ja koputti.
Hetkiä meni ja meni pari lisääkin, ennen kuin ovi aukesi. Gus oli odottanut näkevänsä vanhan miehen kasvot, mutta oven avasikin itse Sipi. Hän ei ollut muuttunut koko puolen vuoden aikana yhtään: Samat vaaleat hiukset auki, samat siniset silmät, sama sininen toppi ja samat vanhat pitkät kengät. Aivan sama tyttö kuin puoli vuotta sittenkin.
"Ai, sinä, " oli Gus olettanut kuulevansa. Sen sijaan hän ei saanut edes tervehdystä. Sipi vain seisoi oven toisella puolella ja tuijotti.
"Öh, hei?" Ärtymys Gusin päässä alkoi hiljalleen muuttua epävarmuudeksi, "kuulin että olit täällä ja ajattelin-... Ajattelin vain tulla juttelemaan." Sipi ei vastannut, eikä reagoinut mitenkään pitkään aikaan. Epävarmuus kasvoi Gusin mielessä.

Jokin oli väärin.

* * *

Gary oli toivonut olevansa turvassa ainakin seuraavan puoli tuntia. Isoisä oli laittanut hänet tekemään tiskihommat, joten hän oli jäänyt yksin tiskien kanssa hiljaiseen keittiöön odottamaan, milloin labran ulkopuolela räjähtäisi tai alkaisi kuulua taistelun ääniä. Minä hetkenä hyvänsä Gus saattaisi kipittää häntä koipien välissä labran läpi äärimmäisen vihainen Jolteon perässään. Sitä ennen Garyllä oli treffit tiskien kanssa. Pitkään aikaan ei kuulunut mitään muuta, kuin hänen touhunsa tiskatessa ja pian hänestä alkoi tuntua, että oli ehkä jopa liian hiljaista. Eikä siinä vielä kaikki, hänen takaraivossaan tykytti ajatus siitä, että joku tuijotti häntä.
Yhdellä pienellä päänkäännöksellä hän huomasi takaraivonsa ajatuksen oikeaksi. Tiskipöydällä hänen oikealla puolellaan lojui yksinäinen räsynukke, tyhjät silmät Garyä tuijottaen. Se ei varmasti ollut siinä äsken.

* * *

"Sipi?" Gus ei tuntenut ääntään niin vahvaksi kun hän kysyi tytön nimeä. Siihen mennessä Sipi oli vain tuijottanut eteensä. Yllättäen hänen suunsa levisi virnistykseen... Luonnottomaan irvistykseen. Gus kavahti taaemmas hämmennyksissään. Sipin kasvot alkoivat sulaa ja hän muuttui hiljalleen vain luonnottomammaksi.
Kun kummallinen hahmo alkoi nauraa, ymmärsi Gus mistä oli kyse. Naurun myötä hahmo otti oman muotonsa, nauroi hyvän pilan onnistuttua ja liisi Gusin läpi kohti pilviä, kadoten pian näkyvistä. Vain sen nauru jäi elämään tilanteeseen.
"Haunter, " Gus mutisi, kun iljettävä kummitus oli kadonnut päivään. Perhanan kujeilija.

Gary oli ollut väärässä: Ei Sipi täällä ollut. Mutta jossain lähellä hän oli.

* * *

"Onko tämä sinun näkemyksesi hauskasta?" Gary oli vasta ehtinyt aloittaa tuijotuskilpailun Baneten kanssa, kun liiankin tuttu ääni kivahti hänen takaansa. Hän katsahti puhujaa, joka istui pöydän ääressä jalat pöydällä ja ilme happamana. Banette heräsi henkiin, hyppäsi tiskipöydältä ja kipitti kouluttajansa syliin.
"Onko tämä sinun näkemyksesi?" Gary osoitti Banettea, joka oli selvästi yrittänyt pelotella häntä. Pöydän ääressä Sipi vain kohotti toista kulmakarvaansa happaman ilmeen mukana. Banette löysi hyvän paikan tytön sylistä ja jäi siihen jatkamaan Garyn tuijotustaan.
"Minkä takia Gus etsii minua?" Sipi ärähti ja puhalsi ohi mennen liian pitkäksi kasvaneita hiuksiaan naamaltaan. Muuten hänen hiuksensa olivat takana ponnarilla kiinni olemassa poissa tieltä. Jos tätä henkilöä verrattiin siihen versioon, minkä Haunter juuri sillä hetkellä näytti Gusille, tämä oli täysin erilainen. Tämä Sipi oli hieman laihempi, kalpeapi ja huomattavan paljon yksinkertaisemmin pukeutunut. Ainoa tuttu oli elementti olivat hänen shortsinsa, joissa oli tutut takataskut, joihin mahtui yllättävän paljon tavaroita.
"Koska minä lähetin hänet, " Gary päätti kertoa totuuden ja jatkoi heti selitystä enenn kuin saisi raivot niskaansa, "koska minä en halua selvitellä ihmisten asioita ja Gusilla on selvästi huono päivä ja oli parempi, että hänelle puhuisi joku joka ymmärtää häntä paremmin!" Huono selitys, ei mennyt läpi. Sipi näytti siltä, kuin olisi voinut kuristaa hänet sillä hetkellä.
"Haista paska, " no, parempi tämäkin kuin raivokohtaus. Itseasiassa paljon parempi.
"Paitsi näköjään sekin ajatus meni mönkään, kun sinä olet siinä ja hän on tuolla kaduilla sinua etsimässä, " Gary puolustautui. Banette käänsi hitaasti kasvonsa kouluttajaansa kohti ja se ritisirätisi. Sipi ei edes irrottanut tappavaa katsettaa Garystä, hän vain osoitti peukalollaan kyllästyneesti ovea takanaan.

Ovi kävi.
"Gary, sinä valehteleva paskiainen-. Ai, " Gus oli tullut huoneeseen. Hän huomasi Sipin takaraivon pöydän ääressä.
"Kas, Gus!" Gary yritti hymyillä, mutta jokseenkin hänen ilmeestään paljastui ahdistus, "hyvä kun löysit taas paikalle-"
"Turpa umpeen, " Sipi ärähti Garylle.
"Sipi, missä sinä olet-"
"Minä luulin että hän oli siellä, mutta-"

"ISTU!" Sipi ärähti. Kenelle, se ei ollut tiedossa, mutta yllättäen Gary löysi itsensä istumasta pöydän äärestä kiltisti ja Guskin huomasi olevansa lattialla risti-istunnassa.
"Iip, " Gus huomasi päästävänsä surkean äänen suustaan. Pelottavaa.

Kirjoittaja **Gustaffsson** » To Joulu 19, 2013 12:27

"Nyt," Sip sanoi hiljaisuuden laskeuduttua, "yksi vitun yksinkertainen kysymys. Miksi. Vainoatte. Minua. Kuin. Pahimmatkin. Kusipäät?"
"Emme me tätä tee ollaksemme kusipäitä-" Gary aloitti.
"Ei uskoisi." Sip tuhahti väliin.
"- vaan auttaaksemme."
"Aut... auttaaksenne? Mitä perkeleen apua tästä on mihinkään?! Teillä ei ole mitään - MITÄÄN - käsitystä mitä minä olen kokenut, minkä HELVETIN olen joutunut kulkemaan lävitse samalla kun TUO on ryöminyt jossain metsikössä leikkimässä tuntematonta sotilasta!" Sip huusi osoittaen Gusia, joka katsoi tiukasti lattiaan nojaten otsallaan etusormeensa. Sip olisi luultavasti jatkanut samalla hengenvedolla, mutta pahemmankin hepulin saaneen huomio kirpaantuisi kun lattialla kouluttajansa vieressä istuvan Cyndaquilin selkäliekit roihahtavat tuleen niin äkäisesti, että ensimmäiset leimahdukset kävivät katonrajassa asti.
"Leikkimässä tuntematonta sotilasta..." Gus sanoi hitaasti ja selvästi noustessaan lattialta. Cyndaquilin liekit heittivät aavemaisia varjoja hänen kasvoilleen.
Mahtavaa, lisää aavemaisuksia, Gary ajatteli.
"Muuten voin olla armeijasta hyvinkin samaa mieltä, mutta kuulostaako se leikiltä kun jotkut fanaattiset Unownit käyvät kimppuun ja tempaisevat minut omaan ulottuvuuteensa? Kuulostaako se leikiltä, kun kävelen ruumis ilmaan haihtuen pimeydessä, tavaten vain ja ainoastaan karmivia ja kasvottomia kuvajaisia läheisistäni? Kuulostaako se LEIKILTÄ, kun kauan sitten edesmenneen isäni kuvajainen ilmestyy hyökkäämään kimppuuni?! Kuulostaako se leikiltä, kun joudun katselemaan voimattomana kun omat Pokémonini käyvät toistensa kimppuun?! Kuulostaako SE leikiltä, kun joudun Unownien murjomana katselemaan kuinka oma Pokémonini tapetaan?! KUULOSTAAKO?!" Gus huusi. Hurryn valaisemaan keittiöön laskeutui hiljaisuus. Gary katseli huolestuneena Sipiä, joka tuijotti Gusia joka puolestaan tuijotti takaisin. Kohta tyttö räjähtää, Gary ajatteli.
"...olisin tarvinnut tukeasi. Siili olisi tarvinnut ystävyyttäsi. Ja sinä... vain katoat. Ei selityksiä... ei mitään!" Gus jatkoi hiljaisemmalla äänellä. Sip nousi pystyyn, Gary valahti vaistomaisesti pari senttiä alemmas tuolissaan ja Guskin otti askeleen taaksepäin tuntiessaan menneensä liian pitkälle.
"...haastan sinut." Sip sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Gary romahti yllätyksestä tuoliltaan, mutta kukaan ei kiinnittänyt häneen huomiota.
"Täh," Gus sai sanotuksi.
"Ottelemaan." Sip tähdensi. Gus katsoi tyttöä kummissaan samalla kun Gary kömpi pöydän alta. Lopulta Gus alkoi nauramaan.
"Niinpä tietenkin! Väittelyn alkeet, osa yksi, jos et keksi vastaväitettä niin piekse ilmat pihalle vastapuolen Pokémoneista... Ei minulla mahdollisuuksia ole, mutta jos se saa sinut tuntemaan olosi paremmaksi, niin pistetään kovimman kautta vastaan." hän sanoi.
"Ei keittiössä, kiitos." kuului professori Oakin ääni nurkan takaa.

Kirjoittaja **Sieppeli** » To Joulu 19, 2013 4:39

Taaempaa Gary yritti seurata kumpi syttyisi ensimmäisenä, Gusin selkä liekkeihin vai Sipi salamoihin, mutta tilanne vain pysyi jännittyneenä. Professori Oakin huomautus oli vähän rauhoittanut tilannetta, mutta se unohtui ja pieni viaton pyyntö jäi huomioitta. Cyndaquil näet oli jo valmis ottelemaan sillä se oli närkästynyt samaa myötä, mitä Guskin oli. Pientä jalkaansa varoen se ei jäänyt odottamaan käskyä, vaan se otti ensimmäisen vuoron itselleen. Se sylki liekkimeren suoraan Sipiä kohti. Gus ei edes ehtinyt ajatella kieltävänsä sitä tekemästä niin, vaan hänelle tilanne oli täysin oikein. Banette, joka oli yhä tytön sylissä, loikkasi juuri ennen iskun alkua maahan ja se ehti juuri ja juuri luoda pienen näkymättömän suojan sen, ja sen kouluttajan välille. Tulimeri osui seinään ja loppui vasta, kun Cyndaquil tuli järkiinsä. Se hikkasi liekkejä ja näytti nololta. Samalla Banette ritisi raivoissaan. Yhtä lailla senkään ei tarvinnut jäädä odottamaan käskyä, vaan se syöksähti kohti Cyndaquilia iskeäkseen tämän maahan. Sip ja Gus eivät olleet ajatuksissaan vielä ehtineet otteluun mukaan. Sen sijaan Haunter (joka oli ollut paikalla näkymättömänä) ilmaantui paikalle, nappasi nahistelijoita niskasta ja käkättäen se lennätti kaksi pientä Pokemonia pois keittiöstä (kuten Oak oli toivonut). Pikaisen siirtymisen jälkeen taistelu jatkui huoneen ulkopuolella olevassa labrahuoneessa, jossa pari työntekijää seurasi pelästyneenä viereltä. Cyndaquil ja Banette raapivat toisiaan ja käyttivät kaikkea mahdollista satuttaakseen toista, muttei kuunnellut kouluttajan ohjeita (jotka olivat kyllä sillä hetkellä vain rataa: "VÄISTÄ ALTA KUSIPÄÄ, " terveisin Sip. Gusin kommentit olivat jotain ei niin K15.) Haunter pyöriskeli ympäriinsä räkättäen ja nauttien kaaoksesta, mutta Pikachu - joka oli siihen mennessä seuranneet mutaisina kiltisti Gusin viereltä - ymmärsi vahingossa Gusin Cyndaquilille tarkoitetun hyökkäyskäskyn itselleen ja se hypähti Haunterin kimppuun. Kummitus ei ollut odottanut, että joku kävisi tappelemaan sen kanssa, joten se siinä hämmennyksissään tietenkin puolustautui, mikä puolestaan sai Mudkipin innostumaan puolustamaan parasta kaveriaan ja ne yhteistyössä Pikachun kanssa lähtivät sen kimppuun. Siinä vaiheessa Sip ja Gus eivät enää edes keskittyneet ohjaistamaan Pokemonejaan, vaan he suorastaan huusivat toisilleen röyhkeyksiä ja syytöksiä, joilla puolillakaan ei ollut päätä eikä häntää. Samalla, kun kouluttajien riita alkoi mennä fyysisemmäksi ja hekin tönivät toisiaan, Cyndaquil yritti parhaansa polttaakseen Baneten, joka yritti parhaansa pistää paremmaksi. Haunter yritti ravistaa Pikachua ja Mudkipiä kintereiltään, kun toinen kipinöi poskistaan sähköä ja toinen purskutteli siihen päälle vettä.

Samalla sivussa Gary painoi ohimoaan ja tuijotti kaaosta. Hänkö tämän oli saanut aikaan? Tätäkö näiden kahden "ystävyys" oli silloin, kun Siili ei ollut paikalla. Voihan perhana.
"Miksi minun elämäni muka sinua liikuttaa!?" Sip suorastaan karjui Gusille samalla, kun Haunter liisi heidän ylitseen ja Mudkip&Pikachu kipittivät heidän välistään.
"Olisit sinä voinut edes ilmoittaa olemassaolostasi!" Mudkip osui vesisuihkullaan Haunteria kasvoihin, puolet ehkä meni sen suuhun ja silloin kun se yritti selvitä iskusta, Pikachu iski päälle ukkosiskulla.
"Mitä se teille kuuluu!?" Haunter syöksähti säikähtäneenä kaksikkoa päin ja onnistui kaatamaan molemmat kumoon.
"Ihmiset yleensä kertovat asioista toisilleen!" Cyndaquil yritti purra Banettea, mutta normaali liike vain sujahti kummituksen läpi.
"Minä en välitä mitä ihmiset yleensä tekevät!"
"Sinä et ajattele ikinä ketään muuta!" Gus polkaisi jalkaansa lattiaan. Sip otti käteensä ensimmäisen asian mikä siihen osui (kasan vihkoja) ja paiskasi sen jätkän päälle.
Tässä vaiheessa Gus meinasi huomauttaa uudelleen, että Sip teki aina juuri tuota: Siinä vaiheessa kun tyttö huomasi että hänet oli sanoilla ahdistettu nurkkaan, hän turvautui väkivaltaan. Sillä hetkellä Gusille ei kuitenkaan jäänyt siihen aikaa: Haunter kiisi juuri silloin uudelleen heidän ohitseen, ja Mudkip&Pikachu menivät siinä samalla. Sip oli selvästikin todennut sanat tehottomiksi aseiksi, joten hän tönäisi koko voimallaan Gusia, joka oli menettänyt ajan ja paikantajunsa huutamisen ja vihkohyökkäyksen yhteisvaikutuksesta. Hän horjahti, ja juuri silloin Mudkip pahaksi onnekseen sattui olemaan hänen takanaan. Gus huomasi menettävänsä tasapainonsa, ja kohtahan hän jo tunsi tärähtävänsä lattiaan ilkeällä voimalla. Koko yläselkään levisi kipu ja hänen päänsä kolahti lattiaan. Seuraavassa hetkessä hänen rinnallansa oli kenkä, ja hän tunsi, kuinka häntä painettiin jalalla alas.

"Seis!" Gary karjahti taustalla estääkseen tilannetta muuttumasta enää yhtään fyysisemmäksi.

Ja tilanne rauhoittui.

Cyndaquil ja Banette olivat jo melkein menettämässä tajuntaansa, joten ne vain jäivät vähän matkan päähän toisistaan kykenemättä enää taistelemaan. Haunter liukeni paikalta tehokkaasti, ja Dusclops ilmestyi paikalle nappaamaan niin Pikachun kuin Mudkipinkin ilmaan, etteivät ne kaksi aiheuttaisi enää yhtään tuhoa irtaimistolle tai pahimmassa tapauksessa toisilleen. Kaksi laboratoriotyöntekijää seisoivat vastapäisessä nurkassa, toinen yhä leipä puoliksi suussaan (ja puoliksi tippuneena maahan), toinen kauhistellen tuhoa mikä oli seurannut ja halaillen varmuuden vuoksi irrallista Bulbasauria. Gus tunsi hengittävänsä kiivaasti ja hänen päänsä selkeni hiljalleen. Yläpuolellaan hän näki Sipin, joka painoi häntä alas jalallaan. Tytön ilme ei niinkään ollut vihainen, vaan enemmänkin halveksiva.
Tilanne sai rauhoittua vielä pienen hetken, ennen kuin Sip puhui.
"Ja minä kun luulin, että se oli Siili joka on se joukon pieni ja viaton, " hän irvaili, "mutta olin näköjään väärässä. Mukava nähdä, että pienet suloiset ystäväsi ovat kehittyneet sentään /jossain/."

"Milloin sinusta on tullut noin ilkeä?" Gus ei tiennyt oliko hän enemmänkin pettynyt vai sittenkin edelleen vain vihainen.
"Hassua, " Sip totesi kylmästi ja rauhallisesti, "en muista milloin olisin ollut kiltti."

Hän nojautui hieman alemmas, jolloin paino lisääntyi Gusin rinnan päällä. Gus olisi ihan voinut käyttää voimiaan hyväksi ja heittää Sipin päältään pois, mutta riidellessä levittynyt adrealiini oli jo käynyt paikalla, eikä hänen päänsä toiminut sillä hetkellä parhaiten.
"Sääli kuulla, että joku rääpäleistäsi menetti henkensä, " tytön äänessä oli karkeaa sympatiaa, joka kuulosti lähinnä irvailulta, "mutta muistaakseni menneisyyttä surkuttelevan paskiaisen rooli oli minun. Mutta siitähän tässä ei ollut kysymys: Sinä tahdoit tietää miksi minä häivyin sanomatta mitään. Suhteellisen yksinkertaista: Minä kyllästyin teihin. Joten. Jätä. Minut. Rauhaan."

Sip otti jalkansa pois Gusin rinnan päältä ja peruutti pois. Napin painalluksella hän kutsui Baneten palloonsa ja sen jälkeen hän häipyi huoneesta. Dusclops vapautti rauhoittuneet Pikachun ja Mudkipin vapaalle ennen kuin katosi paikalta.

"Jaa siis tämän takia Sip kielsi puhumasta." Garyn ääni mietiskeli taustalla. Gus löysi itsensä tuijottamasta laboratorion kattoa.

Kirjoittaja **Gustaffsson** » To Joulu 19, 2013 7:07

"Oletko kunnossa?" Gary kysyi kun Gus ei vähään aikaan noussut.
"Elämäni kunnossa." tämä sanoi ja nousi varovasti pystyyn.
"Olen nähnyt kaikenmoisia kamppailuja elämäni aikana - mutta tuota ei kyllä voi edes luokitella kamppailuksi, se oli sekasortoa." Gary antoi arvionsa. Gus hymähti teennäisesti, pudisti olemattomia pölyjä housultaan ja tarkisti Pokémoniensa olevan kunnossa.
"Viimeksi kun tarkistin, olin edelleen sinua muutaman vuoden nuorempi. Jotenkin ei uskoisi kun katseli teidän kahden itkupotkuraivaria..." Gary jatkoi seuratessaan Gusia pois laboratoriosta. Ottosetä ei kommentoinut asiaan mitään, alkoi vain nostaa ikäkulua kangasreppua selkäänsä.
"Mitä sinä puuhaat?" juuri eteiseen saapunut professori Oak kysyi.
"Minulla on ilmeisesti vielä viikko lomaa, joten käytän sen hyödyksi ja käväisen jossain." Gus sanoi teennäisen huolettomasti.
"Lopeta tuo pelleily, olet loukkaantunut jostain." Gary sanoi.
"Minäkö? Ei, ei, eihän nyt toki, mistäs tässä nyt loukkaantumaan, mitä nyt ihminen jonka kanssa kiersin koko Kanton ympäri, jota luulin hyväksikin ystäväkseni, jonka näennäistä katoamista mietin huolehtien kahdeksan kuukautta ja joka vihdoin tavatessaan ilmoittaa suunnilleen vihaavansa minua - mitäs tässä nyt loukkaantumaan." Gus sanoi.
"Sipillä on ollut vaikeaa, yritä ymmärtää-"
"Ymmärränhän minä, niin suorista sanoista on vaikea ymmärtää väärin. Teen kuten hän pyysi ja jätän hänet rauhaan." Gus sanoi ja astui ovesta ulos.
"Mihin sinä nyt tähän aikaan, Pokémonisikin kaipaavat lepoa tuon riehumisen jälkeen."
"Viridianiin ei ole pitkä matka, käyn Pokémon Centerissä siellä." Gus vastasi.
"Jäisit nyt vähäksi aikaa." Oak pyysi kun Gus asteli pihaportaita alas.
"Ajattelin... no, en ajatellut vaan joku ajatteli minun puolestani että saisin kotona ajateltua asioita... eikä juuri nyt näytä siltä. Soittelen seuraavalla kerralla ennenkuin tulen niin saatte piilottaa kaikki jotka eivät halua tavata minua." Gus huikkasi.
"Äh, älä ole aasi!" Gary huudahti vielä, mutta Gus ei enää vastannut.
"Minä alan olla liian vanha tähän." professori Oak huokaisi.
"Ei kai se velvoita minua mihinkään?" Gary kysyi huolestuneena.

******

Sip asteli äkäisin askelin pitkin Palletin mutaisia teitä, mieli täynnä julkaisukelvottomia sanoja. Hetken käveltyään hänen perästään kuului tasainen töminä, jonka tunnistettuaan Sip ei viitsinyt kääntyä edes katsomaan.
"Sepäs oli riemastuttava pikku kohtaaminen." Gary kommentoi Arcaninen selästä heti tämän saatua Sipin kiinni.
"Mene helvettiin siitä." Sip sihahti.
"Gus lähti."
"Joten?"
"Hän taaaaitaa olla pikkaisen loukkaantunut."
"Joten?"
"Ehdimme ottaa hänet helposti kiinni."
"Ota yksinäsi."
"Huoh." Gary ohjasi Arcaninen poikittan Sipin eteen.
"Sinulla on paha tapa äksyillä niillekin jotka yrittävät vain huolehtia sinusta." hän sanoi. Sip yritti väistää koirapokémonia sen takaa, mutta Garyn ohjeistamana se pakitti juuri sopivasti ettei se onnistunut.
"Minä en tarvitse huolehtimista." Sip äyskähti.
"Okei, mitäs se että olen piilotellut sinua salillani on? Kidnappausta?" Gary kysyi. Sip yritti ohittaa Arcaninen sen kuonon edestä, mutta sama homma toistui taas.
"Mitä sinä haluat?" Sip kysyi.
"Voi, vaikka mitä. Kullasta tehty meikäläisen patsas Viridianin keskustaan olisi tosi kiva, mutta nyt riittäisi että sinä ja Gus sovitte pikku ärrinpurrin-riitanne. Ei teistä mitään sydänystäviä saa tekemälläkään, mutta se, että ette yrittäisi tappaa toisianne voisi olla hyvä alku."

Kirjoittaja **Sieppeli** » To Joulu 19, 2013 9:10

Saarnaaminen? Ei todellakaan oikea tapa puhua Sipille eikä Gary Oak todellakaan ollut siinä hyvä - eikä se ollut itseasiassa oikea tapa puhua Gary Oakillekaan. Siinä mielessä he olivat molemmat aivan samanlaisia. He olivat molemmat niitä ihmisiä, jotka kuuntelivat ihan mitä tahansa muuta kuin toisia ihmisiä ja pahimmassa tapauksessa juuri se sai heidät suuttumaan. Tämän verran he molemma olivat toisistaan oppineet viimeisen puolen vuoden aikana. Garyä ja Sipiä ei saanut istuttaa pöydän ääreen ja sanoa: "meidän pitää puhua", ellei tahtonut kuraa niskaansa. Siinä mielessä Gus heistä kahdesta erosi, hänelle sanat olivat vahvin ase niin puolesta ja vastaan. Sen takia juuri sanat aiheuttivat enemmän haavaa kuin itse väkivalta.
Anteeksi pyytäminen? Hui kamala, siinäkin asiassa niin Sip kuin Garykin olivat toivottomia. Tässä tapauksessa vielä Sip ei edes uskonut tehneensä mitään väärää alunperin. Hänen mielestään hän oli kuitenkin muistanut Paletissa käydessään jättää professori Oakin välitettäväksi viestin, jossa kuitenkin selvisi kaikki tärkeimmät: Anteeksi, menin eteenpäin. Mitä viestissä muka oli ollut väärin? Hän oli sentään aikanaan lähtenyt Shinnohistakin ilmoittamatta kenellekään, hän oli aina toiminut juuri näin. Se, että se harmitti jotakuta, sitä Sip ei kyennyt ymmärtämään. Ihmiset olivat kummallisia olentoja, joiden tunteita hän ei osannut tulkita. Pokemonit olivat siinä mielessä helpompia käsitellä, niiden tunteet olivat helpompia.

"Joten sinä oletat, että minä marssin Gusin luokse ja pyydän anteeksi?" Sip kävi asian läpi ääneen.
"Kuulostaa itseasiassa aika iljettävältä vaihtoehdolta, mutta joo?" Gary mietti yhtä lailla ääneen Arcaninen selässä.
"Hyvä yritys, " Sip tuhahti, "nyt siirrä tämä koirasi pois tieltä." Arcanine, joka ei selvästi ollut tajunnut, että kyseessä oli jokseenkin vakava asia, haukahti iloisesti kun se huomasi, että tyttö puhui siitä.
"En, " Gary kieltäytyi, "isoisä suuttuisi minulle jos päästän teidät molemmat menemään ilman, että puhutte asioita läpi."
"Minä en rupea puhumaan Gusille, " Sip huomautti hyvin nopeasti, "en enää tuon jälkeen." Ihmiset eivät vain hämmentäneet häntä, vaan hän myös pelkäsi muiden reaktioita. Siksi oli helpompi vain jatkaa matkaa eikä katsella taaksepäin taakse jääneitä ihmisiä.

Joku muu olisi siinä vaiheessa katsonut tyttöä tiukasti silmiin ja sanonut tiukalla äänellä: "Sip. Ryhdistäydy." Gary ei kuitenkaan halunnut missään tapauksessa, että hänelle itselleen puhuttaisiin niin, joten hän ei turhaan lähtenyt edes yrittämään. Sen sijaan hän liukui sulavasti Arcaninen selästä ja sen sijaan, että hän olisi mennyt Sipin eteen ja katsonut tätä tiukasti silmiin, hän käveli vierelle ja jäi puhumaan niin, ettei kumpikaan katsonut toista silmiin vaan täysin vastakkaisiin suuntiin.
"Toisaalta, ei se ole minustakaan kivaa jos perheeni tappelee tällä tavalla." Ja näin. Gary sai tällä tavalla Sipin hiljaiseksi. Jotain hyötyä oli todellakin siitäkin, että oli tutustunut toiseen puolen vuoden aikana.
"Jos ollaan ihan tarkkoja, te olette kuitenkin molemmat minulle-"
"Tärkeitä?" Tuhahti Sipi siitä viereltä samalla, kun Arcanine ja hän tuijottelivat toisiaan.
"Sanotaan vaikka niin, " Gary totesi. Hän tunsi olonsa hieman turvallisemmaksi katse suunnattuna vastapäiseen suuntaan kuin puhuteltava, tästä suunnasta hänen nenäänsä ei lyötäisi päähän sisään ja herkemmätkin osat olivat turvassa.
"Joooten, jos te kaksi olette riidoissa, niin minusta tuntuu, että minun perheeni on riidassa keskenään, " hän jatkoi. Oikeastaan tässä oli myös se hyvä puoli, että hänen ei tarvinnut nähdä Sipin vihaisia kasvoja sillä hetkellä.

Sip ei taaskaan vastannut pitkään aikaan ja Gary ehti jo huolestua pahemman varalta. Mitään pahaa ei kuitenkaan tapahtunut ja hän uskaltautui vielä puhumaan: "Joten minusta olisi kiva, jos se selvittäisitte välinne." Voisitko tehdä tämän minulla? = oli hyvä keino puhua lapselle, joka ei suostunut tekemään mitä pyydettiin. "Voisitko tehdä tämän minulle, niin tulisin iloiseksi?"
Uuden pitkähköltä tuntuneen tauon jälkeen Sip viimein vastasi.
"Minä en lähde puhumaan Gusille, " hänen äänensä oli tiukka.
"Sip-" Gary oli melkein valmis itkemään kun hän käänsi katseensa vastakkaiseen suuntaan katsovaan tyttöön, mutta hänen ei tarvinnut.

"Gus saa itse päättää mitä hän haluaa tehdä, " Gary huomasi, että Sipin käsissä oli yksi duskball, joka oletettavasti kuului jollekulle Pokemonille, "mutta anteeksipyyntöä hän ei tule minun suustani kuulemaan."

* * *

Eipä Guskaan ollut pitkälle päässyt. Hän oli itseasiassa päätynyt vain Palletin pahamaineiseen pubiin. Mitä ikinä hän olikaan tilannut oli jo kadonnut hänen kurkustaan alas aikoja sitten, eikä hänellä ollut voimia nousta tilaamaan lisää. Sen sijaan hän kulutti aikaansa piippunsa kanssa. Mudkip ja Pikachu olivat pöydän alla yllättävän hiljaisina. Oikeastaan koko maailma tuntui hiljaiselta ja yhtä lailla surulliselta. Tuntui kuluneen jo pieni ikuisuus tappelusta, mutta kuvat tapahtumasta pyörivät äärimmäisen kirkkaina hänen mielessään.
Yllättäen, juuri kun hän oli sulkenut silmänsä ajatellakseen edes pienen hetken jotain muuta, tuoli hänen vastapäätänsä piti ääntä kuin joku olisi istunut sille. Hän avasi silmänsä, ja näki Sipin-... Paitsi jokin oli väärin.
"Taasko sinä, " Gus tunnisti tällä kertaa Haunterin heti, "kuule, jos tämä on taas joku huono vitsi, niin-"
"Hauntarrh!" Sipin muodon ottanut Haunter keskeytti ja hymyili melkein inhimillisesti. Jos Gusin olisi pitänyt arvata mitä se sanoi, hän päätteli asian olleen: "Moi, mitä kuuluu? Hei, arvaa mitä, minulla on sinulle kiva tarina, haluatko kuunnella?"
"Jos Sip ajattelee voivansa lähettää Pokemoninsa hoitamaan likaisen työnsä puolestaan-" jälleen Gus joutui keskeytyksen alaiseksi. Haunter oli todellakin tullut selittämään kaiken, mitä Sip ei ikinä jääräpäisyyttään kehdannut päästää suustaan. Eikä siinä vielä kaikki, kummitus oli tarinankertojana parempi, kuin Sipi tulisi ikinä olemaankaan, Pokemon oli vähän kuin hänen oma puhekykynsä jonka oli joskus menettänyt.

Ja Haunterhan selitti, vaikka Gus ei aluksi oikein suostunut kuuntelemaan. Se näytti, mitä sen kouluttaja oli tehnyt liigan jälkeen, miten tämä oli päätynyt valintoihin joita kukaan muu ei hyväksynyt ja se kertoi, miten Gary oli auttanut Sipiä selviämään traumasta (jonka alkuperä ei ihan selvinnyt). Se yritti parhaansa selittää kaiken välittämättä siitä miten Gus reagoi. Lopulta se myös selitti, että sen kouluttaja oli todella pelännyt Gusin mahdollista reaktiota ja sen takia hän ei ollut uskaltanut kertoa olinpaikastaan, ja tämän takia hän oli reagoinut itse niin äkkipikaisesti ahdistavassa tilanteessa.
Se, mitä Gus selityksestä loppujen lopuksi suostui tajuamaan saattoi jäädä hämärän alle. Ei kuitenkaan ollut Pokemonille järin helppoa näytellä ihmisten asioita ilman sanoja, joita se ei todellakaan osannut. Haunter kuitenkin pisti parhaansa peliin.

Riittikö se?

Kirjoittaja **Gustaffsson** » To Joulu 19, 2013 10:59

Seuraavana aamuna Gary Oak heräsi alakerran keittiöstä kuuluvaan ruoanlaiton ääreen. Hän katsahti kelloa, joka näytti puoli yhdeksää. Kummallista, ei ukki yleensä sunnuntaisin näin aikaisin herää... Kerran herättyään Gary päätti kuitenkin mennä alakertaan. Hän laskeutui portaat pyjamissaan ja astui haukotellen keittiöön.
"Huomen... Gus!" Gary yllättyi. Vanhan professorin sijasta hellan ääressä hääräsikin hänen ottosetänsä. Tämän Pokémonit makasivat hieman unisina vähän missäpäin keittiötä sattuu.
"Huomenta." Gus vastasi kasuaalisti.
"Mit... mitä sinä teet?" Gary kysyi kummissaan.
"Pannukakkuja." Gus sanoi ja käänsi todisteeksi juuri paistuvaa yksilöä.
"Hm. No se oli kyllä tyhmä kysymys." Gary mietiskeli istuutuessaan pöydän ääreen.
"Haluatko? Tuossa on kahviakin." Gus kysyi.
"Kiitos, mielelläni." Gary sanoi matkien Gusin epänormaalin tavanomaista äänensävyä. Hän kaatoi itselleen kupin kahvia keittimestä, jonka vieressä Cyndaquil tuhisi nauttien lämpöisestä paikasta. Gus kaatoi valmiin pannukakun suoraan paistinpannusta Garyn lautaselle. Salipäällikkö istuutui syömään aamupalaansa ja katseli samalla hellan ääressä hiljaisena hääräävää Gusia. Pari minuuttia sitä jatkui, ja sitten Gary ei enää kestänyt.
"Okei, mistäs nyt tuulee? Luulin että olisit jo Viridianissa." hän kysyi.
"Tuli vähän muutoksia suunnitelmiin." Gus vastasi.
"Kuten?"
"Ajattelin että on vähän epäkohteliasta käydä kotikylässä käymässä jos en samalla tue paikallista yritystoimintaa."
"Eli?"
"Dominicin baari."
"Ai. Kuinkas Dom voi?"
"Hyvinhän tuo näytti voivan, kertoili jotain tarinoita kaikista ihme hiippareista joita hänen baarissaan ramppaa."
"Ja?"
"Ja tarjosi hän minulle yhden oluen ilmaiseksi."
"Eikun mitä sen jälkeen? Ei kai muutama olut sinua takaisin saa niin dramaattisen lähdön jälkeen."
"Ei niin. Kuule..." Gus sanoi ja kääntyi Garya kohti.
Ei helkkari, aikooko se tosiaan kertoa, Gary ihmetteli ja ryhdistäytyi.
"...viitsitkö katsoa vähän Pokémonieni perään, käyn viemässä yhden paketin, ei mene varttituntia kauempaa." Gus sanoi ja Gary lysähti tuolissaan.
"Joo. Totta kai." tämä sanoi. Gus nyökkäsi ja kääntyi viimeisen pannukakun puoleen. Sen paistuttua hän kaatoi sen lautaselle, kääri koko höskän foliopaperiin ja veti lahjanarua ympärille ja sitoi siihen pienen kortin.
"Mitä sinä teet?" Gary kysyi.
"Laitoin pannarin pakettiin." Gus sanoi.
"Hm. Toinen tyhmä kysymys. Huono aamu." Gary sanoi ja hörppäsi kahvia.
"Noh, minäpä käväisen. Palaan pian!" Gus sanoi ja katosi paketteineen keittiöstä. Hetken kuluttua kuului kun ulko-ovi paukahti. Hurry havahtui paukahdukseen, kömpi pystyyn kahvinkeittimen äärestä ja jäi katselemaan Garya.
"Isäntäsi on outo." salipäällikkö totesi Cyndaquilille, joka vastasi keikuttamalla päätään, kuin yrittäen sanoa "minkäs teet."

******

Sip joi aamuteetään isoisänsä luona. Kovin paljoa hän ei ollut nukkunut, sillä Garyn eiliset sanat askarruttivat häntä. Ei se ole minustakaan kivaa jos perheeni tappelee tällä tavalla... Ironista kyllä, ei Gus eikä Sip ollut Garylle varsinaista sukua... tai no, ei ainakaan kovin läheistä. Mikä on perhe? Sip oli perheensä luona kun oli käymässä isoisän luona...
Jos ollaan ihan tarkkoja, te olette kuitenkin molemmat minulle tärkeitä. Niinkö Gary määritteli heidät kuuluvan perheeseen? Tärkeys? Mikä Sipille oli tärkeää?
Ja suurin kysymys mitä Sip mietti oli tietenkin: Ja mikä helvetti minut saa pohtimaan tälläistä paskaa?
Oveen koputettiin, mutta se ei suonut Sipille armahdusta sillä ennenkuin hän ehti nousta tuolista hän kuuli aina valppaan isoisänsä äänen: "Minä avaan, minä avaan!" Isoisä tulla nilkutti portaat avas ja ovelle. Sip kuuli keittiöön tämän ihmettelevän tuhahduksen ja pitkän, kumartumisesta johtuvan ähkäisyn. Hetken kuluttua isoisä tuli keittiöön mukanaan foliopaperista kääritty paketti.
"Pelkkä paketti portailla... Se on sinulle." tämä sanoi. Sip otti paketin ihmeissään vastaan. Siihen liitetyssä kortissa luki hänen nimensä lisäksi vain "Toivottavasti Dusclops ei syö tätäkin." Vielä enemmän ihmeissään Sip alkoi avaamaan pakettia. Kun sieltä paljastui lämmin, vastapaistettu pannukakku hän jäi tuijottamaan sitä TODELLA ihmeissään hetken aikaa kunnes hänen muistojensa syövereistä nousi Gusin aikanaan täräyttämä lause.

"Olkoon tämä anteeksipyynnön pannukakku."

Ensimmäinen ajatus mikä Sipille tuli oli etsiä tuon pannarin paistaja ja paiskata se sitten päin tämän pläsiä, mutta pian hän alkoi miettiä asiaa useammalta kannalta. Jos Gusin oli tarve jonkunlaiseen kommunikaatioon, olihan tämä Sipille siedettävämpää kuin avoin keskustelu.
Pannukakun reunan alta pilkotti paperinpala. Sip otti sen ja luki siihen kirjoitetun viestin.

Lähden tänään käymään Viridianissa tutun ystävämme luona. Hän varmasti ilahtuisi sinunkin näkemisestäsi. Lähden reitti yhden päästä kello 12:00.

Sip ryttäsi rasvaisen lapun, haki kaapista siirappia ja alkoi syödä. Hän muisteli ensimmäistä anteeksipyynnön pannaria ja sitä edeltänyttä myrskyä Pewter Cityn viereisessä metsikössä. Kaikkeen he joutuivatkin, ihme ettei kukaan kuollut.

Kirjoittaja **Sieppeli** » Pe Joulu 20, 2013 5:46

Gus vietti aikaa laboratoriolla aamun ja nautti olostaan. Kova kivi painoi hänen sydäntään, mutta hän yritti parhaansa unohtaa sen. Ainakin sen aamupäivän ajan hänellä oli tekemistä ja keskipäivä tulisi muuttamaan kaiken. Hän oli päättänyt olla antamatta minkään häiritä itseään ja se oli suhteellisen helppoa, sillä Gary oli päättänyt pysytellä jonkin aikaa poissa kuvioista.
No, jonkin aikaa.
Gus oli ollut kokeilemassa erään labratyöntekijän kanssa eiliseltä tutun Bulbasaurin kanssa sen vointia, ressukka oli löytynyt joitakin viikkoja sitten yksin hylättynä sateessa ja se oli tuotu labraan turvaan. Työntekijä ja Gus olivat huomanneet, että tämä Bulbasaur aristi jokseenkin tulityypin Pokemoneja, ja sen takia se ei uskaltanut puolustaa itseään. He olivat yrittäneet auttaa pikkuista, kun Gary oli hiihdellyt paikalle yllättävän hiljaisena. Vähän aikaa he olivat työskennelleet kolmestaan, kunnes laboratiorion työntekijän piti mennä hoitamaan jotain muuta hommaa ja Gus&Gary jäivät kaksistaan.
Eipä Gary kauaa jaksanut pitää päätänsä kiinni.
"Olit kuulemma suuntaamassa Viridianiin, " hän totesi kuin ohimennen.
"Joo, ajattelin käydä katsomassa Siiliä, " Gus kertoi suhteellisen reippaana.
"Ja menit pyytämään Sipiä mukaan? Etkä ajatellut kertoa minulle?"
"No, näköjään sait jo tietää, " Gus totesi, "mutten ajatellut sen olevan oikeastaan tärkeää."

Gary naksautti kieltään ja hyppäsi labrapöydälle istumaan ja heiluttelemaan jalkojaan. Gusista Garyn reagoiminen oli jokseenkin kummallista.
"Sip siis kertoi sinulle jo?" Hän yritti rakentaa palapeleistä palan.
"Sip kertoo minulle nykyään kaiken, " Gary totesi ja hänen jalkansa heiluivat yhä, "joten joo, hän kertoi kiltistä kutsusta."
"No mitä hän siihen vastasi?" Gus melkein osasi vastata kysymykseen itsekin.
"Kysyi että onko se järkevää. Ja minä sanoin että ei."

No nyt Gus oli hämmentynyt.
"Ai sinä sanoit? Miksi sinä niin sanoit?"
"Gus, katsos... Se teidän riitanne, sen ei ihan pitänyt mennä noin. Teidän piti vain jutella vähän, sanoa toisillenne että moi, olen elossa, minulla on menneisyyden traumoja, ai, tahdotko jutella niistä, en, ai kiva, tosi kiva, soittele jos tahdot puhua, moikka ja näin~. Reagointinne ei ollut ihan sitä mitä... Hmm, toivoin? Siinä mielessä minä siis aliarvioin /sinut/. Mutta noh, tehty on tehty ja teillä oli kiva sota, hehe, paljon stressiä." Gary selitti hieman ahdistuneella äänensävyllä, "ja koska stressi on toooosi kiva asia: Niin minä en voi päästää Sipiä yhtään mihinkään sinun kanssasi. Keskenään."
Gus oli yhä hämmentynyt. Ensimmäisenä hän päätteli Garyn selityksen olevan jonkinlaista mustasukkaisuutta. Oliko näillä kahdella (vihdoin?) jotain juttua ja pelkäsikö Gary, että Gus menisi siihen väliin.
No, siinä mielessä Gus oli aika lailla hakoteillä.
"Ai miksi?" Gus kysyi ja sitten vasta ajatteli, että ehkäpä kyseessä olikin pelko siitä, että hän ja Sip nirhaisivat toisensa. No, nyt oltiin jo lähempänä. Gary naksautti uudelleen kieltään.

"Kaatsos tässä puoli vuotta sitten kävi semmoinen... Kiva juttu, äläpyydäselittämäänSiptappaaminutjoeilisestäkunhankeksiimiten, tosi kiva juttu ja tuota, sanotaan vaikka näin että hän ei ole ollut sen jälkeen oikein *pitkä hengenveto* tasapainoinen. Kerroppa, huomasitko matkoillanne silloin ennen liigaa ikinä minkäänlaisia, hmm, no, paniikkikohtauksia?"
Gus muisti etäisesti miten Sip yleensä vältti myrkyllisiä Pokemoneja ja jos päätyi niiden kanssa tekemisiin, hän todella oli joutunut jonkinlaiseen paniikkiin. Sama juttu taisi käydä pariin otteeseen Rakettiryhmän kanssa.
"Jotain pientä? Mitenkä niin?"
"Okei, kiva, eli se ei johdu ainakaan minusta, huh. Vain pieniä? Ei itsensä raapimista verille, ei raivokohtauksia - tai siis hallitsemattomia, eikä tuollaisia normaaleja?"
"Eeei?" Gus yritti saada jutun juonesta kiinni.
"No nyt ne on suurinpiirtein sitten niitä. Pieniä tilttejä, joskus ei niin pieniä ja niitä saattaa seurata pieeenimuotoinen itkupotkuraivaripaniikki. Ne alkoivat olla jo ohi ja ajattelin, että ne menivät kokonaan ohi, mutta tässä äsken kävin taas pelastamassa tilanteen ennen kuin hän alkoi rikkoa paikkoja. Jooooten minä en todellakaan aio päästää sinua mihinkään tikittävän aikapommin kanssa kahdestaan, okei? Mutta Viridianiin me joudumme kuitenkin palaamaan, joten jos sinä kipität edeltä katsomaan Siiliä ja me tulemme perässä ja jos tahdotte pitää treffejä niin tulkaa salille. Okei?"

Gus tunsi olonsa jälleen jokseenkin pettyneeksi. Hän ei voinut uskoa, että Gary lähtisi valehtelemaan hänelle päin naamaa tällaisista asioista.
"Sipikö pyysi sinua keksimään hätävalheen, jotta hänen ei tarvitse tulla?" Hän kysyi jokseenkin happamana.
"Ei todellakaan, tämä tulee suoraan minun suustani, " Gary vakuutti äänellä, jossa ei ollut tippaakaan valheesta eikä vitsistä. Hyvin epäGarymäisellä äänellä siis jos tarkkoja puhutaan, "koska te kuitenkin riitelisitte."
"... Touche..." Gus huokaisi.

Ja niin hän lähti kohti Viridiania Pokemoneineen tapaamaan Siiliä - mutta ilman Sipiä.

Kirjoittaja **Siilinpiikki** » La Joulu 21, 2013 10:53

Samaan aikaan Viridianin esikaupunkialueella Arcanine ravasi teitä niin nopeasti, että kukaan ei ehtinyt kääntää päätään nähdäkseen sen. Siili antoi tuulen humista korvissaan ja kannusti pokémoniansa yhä suurempiin ponnistuksiin. He olivat käyneet pitkällä lenkillä lähes vuoren juurilla, mutta sitä pidemmäs ei ehtinyt ennen iltaruokaa. Siitä oli alkanut tulla tapa, kun kotikonnut olivat alkaneet käydä yhä ahdistavammiksi. Äiti oli kieltänyt häntä menemästä kovinkaan kauas, mutta ihan kuin hän olisi välittänyt. Hän oli varmasti matkustellut kauemmas kuin äitinsä kertaakaan. Isän luona käydessä saattoi sentään vaihtaa maisemia, mutta se oli vain viikonloppuisin. Entiset kaverit tuntuivat niin... lapsellisilta. He tuntuivat nykyään vieroksuvan häntä. No, ihan kuin hän olisikaan tarvinnut sen kaltaisten seuraa muutenkaan. Ennen hän oli saattanut käydä Gusin luona kuin siltä tuntui, mutta nyt hänkin oli kadonnut jonnekin. Ikävä oli kalvannut Siiliä pitkään, mutta hän oli oppinut siirtämään sen tunteen sivuun. Tulevan pokémonmestarin ei pitäisi olla riippuvainen toisista. Siili näki jotain silmäkulmassaan ja käski Arcaninen pysähtymään äkkinäisesti. Tyttö, jonka eteen he olivat pysähtyneet, kirkaisi säikähdyksestä.
"Älä pelkää", poika naurahti. "Se on jo syönyt päivällisensä."
Tyttö vaikutti Siilen ikäiseltä, mutta olisi varmaan ollut häntä pidempi. No hän oli Arcaninen selässä, joten sillä ei ollut väliä. Olihan typykkä aika nättikin.
"Sinä olet Siili, etkö niin?" Tyttö kysyi saatuaan laskettua pulssiaan.
"Joo", Siili ei tunnistanut tyttöä, mutta hän oli jo tottunut tulevansa itse tunnistetuksi.
"Saanko silittää sitä?" Tyttö kysyi varovaisesti.
"No okei", Siili vastasi ja heraisi hiuksiaan.
Arcanine kumarsi kuononsa tytön eteen. Tyttö näytti olevan selvästi haltioissaan.
"Oh se on kaunis" , tyttö huokaisi.
Kaunis? Kuinka tytöt olivatkin niin lässyjä... Hänen Arcaninensa oli monen ottelun karskiinnuttama ja lähestyi jo Garyn Arcaninen kokoa.
"Meidän tästä pitääkin lähteä", Siili totesi seistyään mielestään tarpeeksi kauan toimeettomana.
Siili oli jo kääntänyt Arcaninen pois tytöstä, kun kirkas ääni kysyi takaa: "Voidaanko joskus leikkiä yhdessä?"
"Miten vaan", siili heilautti kättään huolimattomasti. "Haistellaan myöhemmin."
Siili käski Arcaninen raviin kohti kotia. Poika virnisti itsekseen. Näin se hoidettiin tyylillä.
....
Olisiko pitänyt kysyä sen nimeä?

Kirjoittaja **Gustaffsson** » Su Joulu 22, 2013 10:37

Gus käveli reitti yhtä pitkin askelin. Mudkip ja Pikachu kipittivät hänen ympärillään, tutkien jokaista asiaa, varsinkin jos siihen liittyi tilaisuus sotkea itsensä kuraan tai mutaan. Eevee tepasteli terhakkaasti haistellen polulla siellä täällä poukkoilevia villipokémonien jälkiä. Cynaquil tiiraili ympäröivää metsää kouluttajan olkapäältä.

Polku kääntyi mutkan taakse, ja seuraavan suoran päässä Gus näki neljä tummiin pukeutunutta jalankulkijaa tulossa häntä vastaan. Hän ei asiaa sen kummempia alkanut ajattelemaan vaikka tummissa vaatteissa olivatkin. Saa kai sitä ihminen vielä pukeutua miten haluaa. Vasta sitten kun vastaantulijat levittäytyivät koko polun leveydelle hän alkoi hieman ihmetellä asiaa. Neljä aikuista miestä, mustiin mantteleihin ja pipoihin pukeutuneina. Omituinen seurue.
"Gus Hills?" yksi mies kysyi möreästi. Tässä vaiheessa hälytyskellot alkoivat jo soida Gusin päässä. Hänen Pokémoninsakin aistivat jonkin olevan vialla ja ryhmittäytyivät hänen ympärilleen.
"...en tunne." Gus päätti kokeilla. Miehet katsahtivat toisiinsa.
"Älkää leikkikö kanssamme, herra Hills. Joudutte nyt tulemaan mukaamme." sama mies puhui.
"Miksi?" Gus kysyi.
"Älkää siitä huolehtiko. Sulkekaa Pokémoninne palloihinne ja luovuttakaa ne meille."
"Hmm, ei. Enpä taida." Gus totesi ykskantaan.
"Ja miksi ette?" mustapukuisten puhujamies kysyi. Kaikkien neljän kädet valuivat manttelien taskua kohti...
"Luulenpa," Gus sanoi, "että tässä on teille neljä hyvää syytä." Samalla kun hän antoi taistelukäskyn Pokémoneilleen, manttelimiehet vetivät Poképallot taskustaan ja heittivät ne. Raticate, Weezing, Arbok ja Marowak ilmestyivät polulle.

Yksin oli hieman hankala pitää silmällä neljää taistelevaa Pokémoniaan kun vastapuolella oli neljä kouluttajaa, mutta hänen Pokémoninsa pärjäsivät siihen nähden hyvin. Koska kyseessä oli selvästi säännöistä piittamatonta porukkaa, Gus päätti itsekin vähän venyttää sääntöjä.
"Hurry, savuverho kouluttajien päälle!" hän huudahti. Cyndaquil jätti Raticaten liekittämisen hetkeksi puhaltaakseen valtavan savupilven manttelimiesten päälle. Mustasta savupilvestä alkoi kuulua kauhea köhiminen ja yskiminen. Kun vastapuolen kouluttajat kompuroivat pois savusta yskien ja silmiään hieroen, Gus käytti hetken hyödykseen ja sai Pikachun ukkosiskulla pudotettua hämmentyneen Arbokin pois pelistä.
"Helvetin helvetti" Arbokin omistaja köhähti saatuaan näkökykynsä takaisin ja nähdessää tajuttoman käärmepokémonin vielä sätkivän sähköiskusta.
"Mudkip, Pikachu - yhteistyötä, sähkösuihku Weezingiin! Eevee, Alistus! Hurry-"
"RIITTÄÄ!" vastapuolen johtaja karjaisi naama noessa.
"Pakota lopettamaan, pallinaama!" Gus irvaili. Ja mies teki - hän heitti manttelinsa päältään, paljastaen alta Rakettiryhmän upseeriston kärsineen univormun - ja vyöllä roikkuvan pistoolikotelon. Salamannopeasti pistooli oli miehen kädessä, ladattuna ja varmistamattomana.
"Kokeillaanpa uudestaan. Pokémonit palloihin ja vähän äkkiä." Rakettiupseeri sanoi.
Gus oli jo tottelemassa, kun tapahtui jotakin minkä pystyy kuvailemaan vain sekunninkymmennys kerrallaan.

1) Ensin tuli ääni. Jonkin painavan otuksen jalkojen nopeatahtinen ryminä kuului pohjoisesta, pieneen kalliokielekkeen yläpuolelta.
2) Ääni läheni, ja kaikki polulla olijat alkoivat kääntää katsettaan kielekkeen huipulle.
3) Sitten se ilmestyi. Suurikokoinen Arcanine loikkasi kielekkeeltä nuori poika selässään.
4) Laskeutuessaan Arcanine tuuppasi tassuillaan kolme rakettiryhmäläisistä nurin.
5) Ennenkuin kaadetut miehet ehtivät osua edes maahan, Arcanine iski joukon johtajaa iskulla, joka näytti alakoukulta - kuonolla.
6) Rakettiupseerin pistooli lennähti miehen kädestä ja mies itse lennähti pari metriä ylöspäin.

Arcanine kierteli pientä ympyrää polulla ja karjui mahtavasti. Tassulla tuupatut miehet kipusivat ylös, kutsuivat Pokémoninsa palloon ja pinkaisivat pakosalle.
"Heippa Gus." Siili tervehti Arcaninensa päältä.
"Tätä," Gus puuskahti silmät ympäripyöreinä, "minä kutsun jo kunnon jälleennäkemiseksi!"
Rakettiupseeri alkoi osoittaa kykyä päästä nousemaan pystyyn kuonohyökkäyksen jäljiltä. Gus hyppäsi mieheltä lentäneen aseen perään.
"Kädet pään päälle!" Gus huusi miehelle kun mies nousi pystyyn.
"Kädet pään päälle, kuulitko!" hän huusi uudestaan. Mies nosti kätensä - pidelen toisessa käsikranaattia, ja toisessa sen sokkaa.
"Voi hitto." Gus mutisi kun mies kääntyi heidän suuntaansa.
"Räjähtääkö se?" Siili kysyi pelästyen ja pakitti Arcaninellaan kauemmas.
"Ei niinkauan kun kahva on tallella. Jos hän päästää irti, kahva irtoaa, muutama sekunti ja-"
"Pum! Miten on, voidaan joko kaikki kuolla tässä tai sitten jatkamme matkaa eri suuntiin." rakettiryhmäläisupseeri esitti.
"Ala kipittää, kuona." Gus murahti.
"Hyvä vaihtoehto." mies naurahti ja alkoi hitaasti pakittaa polkua pitkin. Päästyään kymmenen metrin päähän mies kiinnitti sokan ja pinkaisi juoksuun. Gus varmisti nostamansa aseen ja kääntyi hänet pelastaneen pojan suuntaan.

Kirjoittaja **Sieppeli** » Ma Joulu 23, 2013 4:51

Viime tapaamisella Gus ei ollut oikein ehtinyt keskittyä Siiliin itseensä, sillä heillä oli ollut paljon muutakin ajateltavaa, mutta nyt hän huomasi heti miten poika oli kasvanut. Ensiksikin: Kokoa. Siili lieni jo kymmenen, mutta näytti jokseenkin ikäistään vanhemmalta tai ainakin varmemmalta, mihin oletettavasti vaikutti jatkuva Pokemonien kanssa treenaaminen. Hän käveli suoraselkäisenä ja kasvot loistaen, uteliaisuus ei missään tapauksessa ollut poistunut hänen ilmeestään, eikä lapsekkuudestakaan päästäisi vielä moneen monituiseen vuoteen eroon, mutta siitä huolimatta Siili, kuten Gus jo ehti ajatella, vaikutti jokseenkin kehittyneemmältä. Kuin Pokemon, joka oli juuri valmiina evelvoitumaan uuteen olomuotoon.
"Hei, laske se ase maahan, minä haluan kokeilla jotain jännää!" Siili ilmoitti suoraan, ilman minkäänlaisia tervehdyksiä tai puolijulmaa huomauttelua siitä, että taasko sinä olet Gus pulassa, etkö joskus voisi hoitaa omia asioitasi. Ehkä jälkimmäinen oli vain Gusin oman pään sättimistä.
"... Hyvä on?" Gus reagoi pyyntöön hieman epäillen. Hänet oli koulutettu käsittelemään aseita kyllä, mutta hän ei tahtonut antaa pojalle tappavaa asiaa käsiinsä (jätetään huomioitta, miten Siilin vierellä seisoi paikan vaarallisin ase nuoleskellen turkkiaan puhtaaksi.) Hän laski kuitenkin aseen maahan pyynnöstä.
"Väistä, " Siili käski ja peruutti itsekin hyvin paljon kauemmas. Gus peruutti.
"Pidemmälle!" Siili ähkäisi ja huitoi Gusia menemään todellakin pidemmälle. Gus peruutti lisää.

"No jää sitten siihen jos tahdot että kulmakarvasi palavat, " Siili huokaisi, "Arcanine! Ylikuumennus!"

Arcanine havahtui puhdistusoperaatiostaan ja se suuntasi iskunsa kouluttajansa osoittamaan suuntaan. Yhdessä hetkessä aseeseen suunnattiin suunnaton liekkimeri, jota Gus todellakin joutui vielä pakenemaan jäätyään kehotuksesta huolimatta liian lähelle. Arcanine antoi liekkien jyllättä niin kauan, kunnes Siili antoi lopettamiskäskyn. He jäivät ihmettelemään tulikoiran aikaansaannosta: Maa oli kärsinyt HYVIN pahasti tulimyräkässä, mutta mielenkiintoisimmin oli ase reagoinut ylilämmitykseen. Se oli näet sulanut. Metalli tekee sitä osuessaan kuumuteen. Gus mietti, mitä ihmiselle tapahtuisi, jos se päätyisi Arcaninen tai minkä tahansa muun tuliPokemonin vähän ylilämmittäessä. No, se oli aika simppeliä: Nopea, aika kivulias kuolema.
"Ha!" Siili innostui, kuin olisi todistanut kaaosteorian todeksi, "onnistui! Olinkin miettinyt oliko tuo mahdollista!"
"Jaa, " Gus tunsi edelleen pientä järkytystä tapahtumaa kohtaan, mitenhän vaikkapa armeijan tarvikkeet oli varustettu eri Pokemonien varalta? Jäätymisen esto, sulamisen esto... Paljon niistä pitäisi löytyä. Ehkä jollain Pokemonliikkeellä aseet saataisiin kestämään Pokemonien hyökkäyksiä, mitään järkeä niitä ei ollut viedä sotatantereelle jos niin ei tehty. Eiköhän asia oltu ajateltu, eikä hänen tarvinnut siihen puuttua.

"No, kiva nähdä sinuakin, " Gus tahtoi palata mielekkäämpiin ajatuksiin.
"Kyllä, todella, sillä nyt kun minä pelastin sinut, niin sinä saat tarjota minulle jäätelön!" Siili päätti innokkaana.
"Toimiiko tämä todella näin?" Gus jäi miettimään lompakkopoloistaan, joka tyhjenisi taas vähän.
"Toimii se nyt." Siili oli päättänyt asian jo.
"Ah, ihanaa, " Gus totesi, muttei kehdannut kieltäytyäkkään.

No, sitten jäätelölle. Jäätelöt olikin jo melkein syöty, tärkeimmät kuulumiset vaidettu ja niin edelleen, kun Gus ohimennen huomautti tavanneensa Sipin.
"Ai? Mitäs hänelle kuuluu?" Siili oli kysynyt. Gus mietti, miten erilailla Siili reagoi asiaan.
"No, hän ja Gary lienevät kohta joskus taas salilla, sanoivat, että meidän pitäisi käydä siellä."
"Ovatko he yhdessä?"

Gusilla meinasi mennä jäätelö väärään kurkkuun. Ai niin, Siili oli vasta kymmenen, nämä asiat olivat tärkeitä (vaikka kyseessä olisikin poika. Ihan tosi, alle 13v, ne on vaikeita näissä asioissa. 14+ on sitten jo julmia.)
"Öö-"
"Kaupungilla on huomattu, miten Gary on ollut jo pitkään jonkun tuntemattoman tytön seurassa!" Siili ilmoitti silmät kiiluen, "Jotkut väittivät, että sama tyttö oli ollut viime kesänä liigassa, mutta kukaan ei oikein tiedä kuka oli kyseessä. Minä en tiedä onko tämä vain typerää juoruilua, mutta sitten minä ajattelin, että Sipistähän ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään ja viimeisimminhän Gary lähti juuri häntä etsimään, joten ehkä kyseessä oli jotain tällaista ja niin edelleen!"
"Öö?" Gus oli tästä keskustelusta nyt pihalla. Toisaalta, jos Sip oli todella ollut salilla puoli vuotta... Mikä oli todella ollut syy sille, että tyttö oli jaksanut jumittaa siellä? Siilin epämääräisessä logiikassa oli perää.
"No, ehkä sinun pitää kysyä heiltä paikan päällä, " Gus totesi lopulta ja tahtoi vaihtaa aihetta, "mitäs Pokemoneillesi kuuluu?"

"Meitä kaikkia kyllästyttää, " Siili vastasi nopeammin kuin laki salli.

Kirjoittaja **Gustaffsson** » Ma Joulu 23, 2013 7:15

"Olen kolunnut nämä lähialueet niin läpikotaisin että tulen kohta hulluksi. Celadonissa käynti tuo vähän vaihtelua, mutta pianpa nekin metsät ja mäet on koluttu, ja kauas ei koskaan saa lähteä." Siili sanoi. Gus haroi hiuksiaan hieman syyllisen näköisenä. Hän piti itseään osasyyllisenä Siilin tylsistymiseen sen takia, ettei ollut käynyt tätä tapaamassa kertaakaan sen jälkeen kun armeijasta pääsi.
"Noh, tuota, ehkä vanhojen tuttujen näkeminen tuo vähän vaihtelua? Eiköhän mennä katsomaan joko Gary ja Sip ovat saapuneet salille?" hän ehdotti ja Siili suostui ilomielin suunnitelmaan.

Hetken kuluttua he saapuivatkin Viridianin salille ja astuivat sisään.
"Melkein kuin olisi taas tulossa salimerkkejä keräämään. Paitsi että nyt Gary häviäisi kyllä 6-0." Siili sanoi.
"Äläpä uhoa, siilinpoika." kuuluikin Garyn ääni salin perältä tämän astuessa sivuhuoneen ovesta salin puolelle. Siili innostui väittelymahdollisuudesta.
"Olen treenannut tosi paljon! Arcaninekin alkaa olla jo sinun omasi kokoa!" poika kerskui.
"Ei koko ole kaikki kaikessa." Gary sanoi omahyväisesti.
"Niin niin, siksihän minä voitankin!" Siili sanoi ja Gary pysähtyi kesken askeleen huomattuaan joutuneensa ajetuksi verbaaliseen nurkkaan - kymmenvuotiaan toimesta.
"Onko Sip täällä?" Gus kysyi ennenkuin Gary ehti keksiä mitään nokkelaa.
"On joo, tuolla sivuhuoneessa." salipäällikkö sanoi. Siili pinkaisi samantien juoksuun.
"Hei, odota vähän!" Gary huudahti.
"Gary, kuule-" Gus aloitti, mutta Gary puhui päälle.
"En nyt ennätä kuuntelemaan minkälainen sää siellä on, minun pitää-"
"Rakettiryhmä hyökkäsi kimppuuni reitti yhdellä." Gus paukautti.
"...täh?" Gary älähti.
"Niin niin. Neljä miestä, yrittivät saada minut mukaansa."
"Miten kävi?"
"No selvästi veivät minut, vai mitä? Pakottaahan nuo yrittivät, Pokémoneilla ja aseilla. Onneksi Siili sattui paikalle apuun." Gus selitti.
"No jo on helvetin sitkeää sakkia. Niiden tukikohtakin löytyi pian Indigo-ylängön taistelun jälkeen ja sellainen määrä tavaroita ja aseita sieltä takavarikoitiin ja muutama kymmenen saatiin vangiksikin, eihän siitä porukasta pitäisi enää mitään harmia olla." Gary sanoi.
"Lienevät olleen jotain vangitsemisen välttäneitä, partaisia olivat ja vaatteet vähän risaisia." Gus sanoi. Gary pohdiskeli asiaa epätavallisen vakavalla naamalla ja sanoi sitten:
"Minä vien tiedon eteenpäin... ja Sipille et sano mitään."
"Eipä tulisi mieleenkään." Gus vastasi ja he lähtivät myös sivuhuoneeseen päin.

Kirjoittaja **Sieppeli** » Ma Joulu 23, 2013 8:11

Gus muisti elävästi kylmän kohtelun, jonka oli saanut ihmeolennolta nimeltä Sip Pallet Townissa, joten hän melkein osasi jo pelätä Siilin puolesta. Kaksikkoa suurinpiirtein pelotti mennä sivuhuoneeseen sisään, mutta pelko osoittautui aika turhaksi: Myrskyä ei näkynyt eikä kuulunut.
Siilillä ja Sipillä oli ollut noin tasan kaksi minuuttia olla kahdelleen sivuhuoneessa. Jo siinä ajassa he olivat ehtineet sanoa heipat, tervehdykset, vittuilut ja niin edelleen, ja he olivat oikeastaan heti alkaneet keskustella aiheesta Pokemonit. Siili ei ollut turhaan alkanut marista menneisyydestä ja Sipin katoamisesta, olettaen oletettavasti että häntä vanhempi tyttö ottaisi asian esille jos halusi. Turha sitä oli tiedustella, eihän Sipikään kysellyt hänen tekemisiään. Enemmänkin heitä molempia kiinnosti, mitä Siilin Pokemoneille kuului ja miten Siili oli kouluttajana kehittynyt.
Tämän huomattuaan Gus ja Gary olivat jokseenkin ihmeissään. Siili ja Sip eivät edes aluksi huomanneet, että huoneessa olikin yllättäen neljä ihmistä kahden sijaan, niin syvälle keskusteluun he olivat päätyneet kahden minuutin aikana. Siili oli suorastaan täpinöissään kertomassa, mitä uutta oli ehtinyt Honchkrowille opettaa viime aikoina ja vielä erityisesti sen, miten Hypno oli nyt jo täysin tottunut kouluttajaansa eikä enää edes yrittänyt (ainakaan paljoa) pistää vastaan.

Vähänhän lämmin vastaanotto Gusia ärsytti. Hänelle oli huudettu, mutta Siilille juteltiin iloisesti. Miksi?
Siksi tietenkin, että semmoinen vaikutus Siilillä vain oli. Kukaan ei kehdannut olla vihainen hänen seurassaan tai varsinkaan hänelle. Gusin jälleennäkemisreaktiota Sip oli osannut pelätä, nurkkaan ahdistettuna Pokemon hyökkää päälle, mutta Siilin kanssa ei tarvinnut pelätä saarnaamista, sillä poika ei niitä harrastanut. Tämä oli jälleennäkeminen jota Garykin oli toivonut, tässä ei ollut mitään stressaavaa. Kaikki oli hyvin!
Joten kun kaikki oli hyvin, Gary uskalsi rykäistä huomauttaakseen hänen ja ottosetänsä olemassaolosta.
"Ja Hypnosta on oikeasti tosi paljon hyötyä painajaisten kanssa, se tykkää syödä unia joten yhtenä iltana me kokeilimme - Ai, hei, moi taastulittehante -, että mitä jos se olisi ulkona pallosta ja napsisi pahat unet pois jos niitä tulisi. Sitä kautta pitkästä aikaa sain nukuttua hyvin!" Siili selitti innokkaasti.
"Tuossa mielessä psyykkiset Pokemonit ovat kivoja, " Sip totesi suhteellisen pirteänä, "mutta samalla niissä on omaa karmivuuttaan: Ne pääsevät suoraan aivoihisi ilman että voit tehdä mitään. Toisaalta-... Toisaalta ei mitään, tämä on liian pitkä tarina."
"Pitkät tarinat ovat kivoja, " Gus totesi pysytellen rauhallisena, etsien itselleen paikan jossa istua, "anna tulla vain, kuitenkin tahdot selittää." Sip ei edes katsonut hänen suuntaansa, sen sijaan hän katsahti Garyä melkein varovasti.

"Olemme tutkineet millä tavalla eri Pokemonit vaikuttavat kouluttajiinsa, " salijohtaja totesi ymmärrettyään mistä oli kyse, "sitä ei huomaa niin selvästi tavallisilla elemettiPokemoneilla, vaan enemmänkin psyykkisillä, pimeän, kummitus ja taistelulajeilla ja kouluttajilla, jotka keskittyvät vain yhden lajin Pokemoneihin."
"Esimerkiksi monet pimeiden lajien kouluttajat tuppaavat olemaan itsekin jokseenkin pimeitä, " Sip alkoi selittää siitä mihin Gary oli jäänyt, "ja, no, kummitukset ovat kummituksia. Kun kävimme Sabrinan salilla aikanaan, muut kouluttajat siellä huomasivat, että kummitusPokemonieni läsnäolo vaikeutti heidän työskentelyään psyykkisellä alalla. Joten, tiettyjen... Kokemusten jälkeen ajattelin kokeilla tarkemmin tätä vaikutusta. Joten, yhden soiton jälkeen Sabrina lähetti tänne pari erittäin hyvää kouluttajaa Pokemoneineen ja luvallisesti he saivat yrittää päästä Pokemoniensa avulla pääni sisälle." Sip jätti tässä kohtaa selittämättä, että samalla oli yritetty keksiä hoitokeinoa hänen paniikkikohtauksilleen, sillä psyykkisiä ongelmia yleensä hoidettiin Pokemonien avulla.

"Paitsi yritys epäonnistui täysin, " Gary huomautti.
"Mikä on jännä, tosi jännä, " Sip jatkoi, "mikään ei ottanut vaikuttaakseen. Toinen niistä kouluttajista, Billkö hänen nimensä oli, on itseasiassa syntynyt psyykkisten kykyjen kanssa - kuten Sabrinakin. Hän osaa lukea ajatuksia ja hänen aloitettuaan psyykkisten lajien kouluttaminen hänen kykynsä ovat vain vahvistuneet. Mutta tänne hän ei päässyt." Hän koputti omaa päätään.
"Joten soitin Fantinalle - kummitustyypin salinjohtaja Sinnohissa -, ja kysyin, oliko hän huomannut ikinä mitään samanlaista. Viikkoa myöhemmin hän soitti takaisin, ja ilmoitti, että kyllä: Mone muutkin hardcore kummitustyypin kouluttajat ovat mieleltään immuuneja psyykkisille lajeille ja samalla äärimmäisen heikkoja kummitusten hyökkäyksille."
"Mutta nämä ovat oikeastaan poikkeustapauksia, " Gary huomautti, "esimerkiksi minulla on Alakazam, eikä se oikeastaan vaikuta minuun yhtään. Esimerkiksi siis Hypno tuskin siis vaikuttaa kriittisesti sinuun Siili, vaikka se voikin napsia painajaisunesi välipalaksi. Tai Gus tuskin muuttuu vettä sylkeväksi Mudkipiksi vaikka halaileekin sitä."
"Jännää, " Siili vihelsi. Gus oli pysähtynyt miettimään miltä hänen kasvonsa näyttäisivät Mudkip-tyylisenä. Hassua.

"Lainaappa Siili joku yö Hypnoa, " hän päästi suustaan ennen kuin tajusi miten väärältä hänen huomautuksensa kuulosti. Taustalla Gary tyrskähti naurusta.

Kirjoittaja **Gustaffsson** » Ma Joulu 23, 2013 10:55

"Köh. Lavender Townissa käväisi kuukausi sitten muutaman kouluttajan ryhmä. Yhdellä niistä oli pelkistä psyykkispokémoneista koostuva tiimi, ja jotenkin psyykkiseltä koko tyttö vaikutti muutenkin. Satuin olemaan Pokémon Centerissä samaan aikaan, kun tämä kouluttaja valitti tovereilleen päänsärystä ja keskittymisvaikeuksista, jotka iskivät aina kaupunkiin tultaessa. Voisivatko kummituspokémonit vaikuttaa näihin psyykkisillä voimilla syntyneisiin ihmisiin?" Gus kysyi palatakseen aiheen ääreen.
"Mitä SINÄ Lavender Townissa teit?" Sip kysyi ihmeissään.
"Minä... olen töissä siellä." Gus sanoi hämillään tajutessaan puhuneensa ohi suunsa. Oli vaikea olla salaileva kun ympärillä oli tuttu porukka.
"Sinä töissä siellä? Mahtaa olla hauskaa pomppia joka äänestä tai varjosta kauhuissaan." Sip sanoi nauraen ajatukselle.
"Olen saanut ihan tarpeeksi siedätyshoitoa, kiitos sinun." Gus mutisi loukkaantuneena.
"Niin... voihan se toimia niinkin. Ainakin psyykkisten voimien käyttö hankaloituu kummitusten vaikutuspiirissä, kuten Sip mainitsikin. Ehkä ääritapauksissa se voi aiheuttaa myös päänsärkyä." Gary sanoi estääkseen riitaa syttymästä.
"Ja se paikkahan vilisee kummituksia enemmän kuin mikään muu koko Kantossa, kiitos Pokémon-tornin." Gus sanoi.
"Missä olet ollut töissä? Ainakaan sähkölaitoksella et ole ollut, muuten koko Itä-Kanto olisi ollut pimeänä kaksi kuukautta..." Gary kysyi.
"Herra Fujin Pokémon-orpokodissa. Samassa paikassa mistä Siili sai Arcaninensa." Gus päätti kertoa. Mitäpä se haittaisi.
"Se oli ihan pikku pentu vielä! Vieläköhän se muistaa sen paikan?" Siili mietiskeli hymyillen.
"Ainakin herra Fuji muistaa vielä sen, ei muista koskaan tavanneensa niin iloista ja välitöntä Pokémonia." Gus hymähti.
"Taidat viihtyä siellä töissä olemisesta, kun et kotonakaan viitsinyt käväistä koko aikana..." Gary huomautti varovasti. Gus katsoi salipäällikköä varottavasti, mutta sanoi sitten leppoisammin katse suunnattuna ikkunasta ulos, kuin itsekseen:
"Nojaa, onhan se mukavaa työskennellä Pokémonien parissa. Taidan kuitenkin lopettaa ne hommat pian, ajattelin lähteä ilmojen vielä vähän lämmettyä Johtoon."
"Johtoon?" Siili kysyi häivä innostusta äänessään.
"Miksi?" Gary kysyi kummissaan.
"Työkaverini on Johtosta, hänen mielestään se on hienompi paikka kuin Kanto. Ja uudet maisemat voisivat tehdä hyvää." Gus sanoi viimeisen lauseen ajatuksissaan, enemmän itselleen kuin muille.
"Minä tulen mukaan!" Siili ilmoitti oitis. Gus havahtui mietteistään. Milloin hän oppii pitämään suunsa kiinni? Hänen ajatuksensa oli kiertää Johto Pokémoniensa kanssa yksistään, ajattelulomamatkana.
"En tiedä onko se viisasta..." Gus mutisi.
"Totta kai se on! Voin kerätä myös Johton salimerkit ja treenata samalla seuraavaa liigaturnaustani varten! Sipkin voisi lähteä, aivan kuin vanhoina hyvinä aikoina!" Siili sanoi silmät innosta leimuten ja kääntyi Sipin puoleen.

Tarvehuone

Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Paikallaolijat