Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

Minä aloitan, sinä jatkat, ja yllättäen minä kirjoitan uudelleen.

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

ViestiKirjoittaja Gustaffsson » Su Kesä 15, 2014 9:04

Siili sysäsi mielestään kaiken muun astuessaan Goldenrodin salin pariovista sisään. Viime kerralla hän oli tullut tälle salille liian itsevarmana ja oli saanut maksaa siitä häviöllä. Nytkin hän tunsi itsensä valmiiksi, mutta tunsi myös ansaitsevansa sen tunteen. Hän oli treenannut Pokémonejaan ahkerasti, ja sitä todistivat kaksi Johton salimerkkiä hänen arvomerkkikansiossaan. Whitneyn sali oli myös painunut hänen mieleensä, tällä kertaa Garyn ei tarvinnut ohjata heitä monien mutkien läpi otteluareenalle. Salipäällikkö odotti pinkkiseinäisen areenan päässä, kikattelevan tyttöporukan keskellä.

"Olen tullut uusintaotteluun!" Siili ilmoitti saadakseen salinjohtajan huomion. Fanilauma hajosi Whitneyn ympäriltä kikattelevaksi katsojariviksi ja Whitney loikki ottelupaikalleen.
"Voi, sepä mukavaa! Toivottavasti olet harjoitellut, sillä minä en aio säästellä iskuja tällä kertaa!" Whitney ilmoitti.
"Pianhan tuo nähdään." Siili sanoi.

Kaksi kahta vastaan-ottelu alkoi. Siili oli arvellut Whitneyn säästävän Miltankin viimeiseksi ja käyttäisi toista Pokémoniaan ensin, ja oli oikeassa; Whitney vapautti kentälle Clefairyn. Siilin pallosta puolestaan vapautui Ditto.
"Söpö!" Whitney sanoi kimakasti.
"Ditto!" muodonmuuttaja kiitti yhtä kimakasti kohteliaisuudesta ennenkuin muuttui Clefairyksi.

Koska Whitneyn Clefairy osasi lähinnä normaalityypin iskuja, taistelu kävi melko yksipuoliseksi - kaksi Clefairya kierteli toisiaan areenalla, välillä käyden läpsien toistensa kimppuun, välillä yrittäen manipuloida toisiaan keskittymään tiettyihin, vähemmän tehoaviin iskuihin. Oli vaikea sanoa kumpi oli johdolla, ja lopulta Whitney päätti ottaa riskin.
"Metronomi!" hän komensi Clefairya. Oikea Clefairy teki edestakaista liikettä toisella kädellään, sen ympärillä säihkyi kipinöitä - ja yllättäen keijupokémon syöksi tulta. Ditto-Clefairy ennätti hyppäämään suurimman liekkimeren alta pois, mutta otti kuitenkin jonkunverran vahinkoa iskusta.
"Sehän oli liekinheitin!" Gus ihmetteli tunnistaessaan Hurrylla usein käyttämänsä iskun.
"Metronomi on käsittämätön isku - kun Pokémon käyttää sen, sieltä voi tulla ihan mitä tahansa. Se on myös melkoista uhkapeliä, koska ei voi tietää tuleeko sieltä supertehokas vai täysin hyödytön isku." Gary selitti.
"Vastataan takaisin vain! Metronomi!" Siili päätti kokeilla. Ditto toisti saman elkeen kun oikea Clefairy vähän aikaa sitten. Ditto-Clefairy veti henkeä - ja puhalsi suustaan valtavan kirkkaan lasersäteen, joka valaisi ennestäänkin kirkkaan huoneen miltei sokaisevan valkoiseksi ja heitti oikean Clefairyn päin seinää.
"Perhana." Gary mutisi.
"Hypersäde." Sip mutisi tunnistaen liikkeen. Whitneyn Clefairy oli poissa pelistä.

"Eih! Clefairy, takaisin! Miltank, hoida homma!" Whitney sanoi vaihtaen Pokémonia. Ditto-Clefairy oli vielä uuvuksissa hypersäteen käyttämisestä, eikä se päässyt pakoon Miltankin hyrrävyöryä, vaan lennähti sen voimasta toiselle puolelle salia, läiskähtäen littanaksi seinään omassa olomuodossaan.

"Dunsparce, eteenpäin!" Siili valitsi. Maakäärme pongahti siivet läpyttäen areenalle.
"Terve taas, söpöliini." Whitney sanoi.
"Haukottele!" Siili komensi heti. Dunsparce haukotteli makeasti, sen haukotus tarttui Miltankiin joka alkoi käydä uniseksi.
"Hyrrävyöry!" Whitney huusi.
"Väistä lentämällä!" Siili vastasi. Dunsparce lennähti ilmaan, eikä lehmäpokémonin isku osunut siihen.
"Miltank, lopeta hyrrävyöry ja - hei..." Whitney ihmetteli kun Miltankin vyöry jatkui ulos taisteluareenalta - ja rysähti päin seinää. Miltank oli niin sanotusti nukahtanut rattiin kesken hyrrävyöryn. Nyt se kuorsasi koomisessa asennossa pää lattialla ja takajalat ylösalaisin seinää vasten, iso kuhmu päässään. Taisteluun siitä ei enää sillä kerralla ollut.

"Me tehtiin se!" Siili riemuitsi ja ryntäsi nappaamaan Dunsparcen syleilyynsä.
"Eiiiih! Ei voi olla totta!" Whitney marisi ja polki jalkaa.

Siilin saatua masentuneelta Whitneyltä ansiomerkin ja onnittelu- ja hehkutustuokion jälkeen joukkio poistui Goldenrodin salilta. Pikaisen varusteiden ja ruokien täydennysostosreissun jälkeen päätettiin jatkaa heti matkaa.
"Gary, voinko lainata Arcanineasi?" Gus kysyi heidän kävellessään suurkaupungin katuja pitkin kohti reitti 35:sta.
"Miksi?" Gary ihmetteli. Gus vain kohotti kulmiaan itsestäänselvyyden eleenä.
"Niinpä niin... pysymme reitin varrella, ota meidät sitten kiinni. Äläkä myöhästy päivälliseltä." Gary mutisi vapauttaessaan suuren koirapokémonin pallostaan.
"Pitäkää sen aikaa huoli Kipzistä, Pikachusta ja Hurrysta. Enkä tietenkään myöhästy, minähän sen aina teen." Gus totesi noustessaan Arcaninen selkään silitettyään ensin sen pörröistä turkkia.
"Siitä syystä juuri!" Gary huusi Gusin perään tämän kiirehtiessä koirapokémonin selässä kohti etelää.

Arcaninen selässä matka Pokémon-päiväkodille ei vienyt kymmentä minuuttia kauempaa. Gus taputti lainapokémonin päälakea ja pyysi sitä odottamaan pihassa ennenkuin koputti oveen. Hetken kuluttua Lyra tuli avaamaan oven.
"Hei! Mihinkäs sinä Lizin olet jättänyt?" Lyra kysyi kummastuneena.
"...mitä? Eikö hän tullut suoraan tänne?" Gus ihmetteli hölmistyneenä.
"Ei, en ole nähnyt häntä sen jälkeen kun lähditte." Lyra sanoi.
"Hän... joku soitti hänelle, ja hänen piti samantien lähteä takaisin tänne, luulin että sinä soitit?" Gus mietti.
"Ei, en se minä ollut." Lyra sanoi.
"Mitähän ihmettä... keskustasta tulee suora tie tänne, eikä sitä kävele kuin puolisen tuntia... ja hän lähti takaisin yli puolitoista tuntia sitten." Gus alkoi huolestua.
"Minäpä koitan soittaa hänelle." Lyra sanoi ja kaivoi oman puhelimensa esiin. Hän soitti kerran, kahdesti, mutta vastausta ei kuulunut.
"Minä käyn vielä läpi tien keskustasta tänne... kokeile sinä saada puhelimella kiinni." Gus sopi ja nousi uudestaan Garyn Arcaninen selkään.

Ennenkuin Gus ehti koirapokémonin edessä kaupunkiin, hänet pysäytti hänen leipälaukustaan kuuluva tuttu, sydäntä kylmäävä ääni.
Trit.
Trit.
Trii-dit-diit.

"Seis!" Gus komensi. Koirapokémon jarrutti neljällä jalalla niin rivakasti että Gusilla oli vaikeuksia pysyä sen selässä. Heti sen pysähdyttyä Gus alkoi kaivella leipälaukkuaan - ja veti esiin ääntä pitävän Pokédexin. Näytössä oli kirkas valo, mutta mitään kuvaa siinä ei ollut. Sitä ihmetellessään Arcanine näki jotain vasemmalla ja kääntyi niin äkisti sinnepäin että Gus oikeasti putosi sen selästä hiekkatielle. Sitä sadatellessaan hän huomasi mikä koiran huomion oli kiinnittänyt - polun vasemmalta puolella, puiden välissä leijaili neljä Unownia.

KuvaKuvaKuvaKuva

"Tämä ei ole sattumaa..." Gus mutisi. Arcanine murisi hieroglyfipokémoneille, jotka leijailivat takaperin metsään. Gus nousi pystyyn katsoen niiden perään. Pitäisikö seurata? Hän oli jättänyt Pokémoninsa Eeveetä lukuunottamatta Siilin, Garyn ja Sipin hoiviin... Arcanine tuskin häntä tottelisi taistelussa. Unownit pysähtyivät näkömatkan päähän, kuin odottamaan.
"Jos en palaa hetken kuluessa, hae isäntäsi tänne." Gus sanoi koirapokémonille ja lähti seuraamaan kirjainpokémoneja vastoin kaikkea järkeään.

Unownit johdattivat Gusin hieman syvemmälle metsään. Muutaman minuutin kävelyn jälkeen hän saapui pienen kiven luokse, ja siinä Unownit hajaantuivat eri suuntiin ja katosivat näkyvistä. Kiven päältä hän löysi jotain mikä todisti hänen arvelunsa siitä ettei Unownien ilmestyminen ollut sattumaa.

Lizin kännykkä.
I got a Pikachu today.
I put on my Charmander heart is mine.
Maybe I should Raichu a love song.
Avatar
Gustaffsson
Valkokärpässieni
 
Viestit: 1095
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 7:19
Paikkakunta: Syömässä sieniä.

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

ViestiKirjoittaja Siilinpiikki » Su Kesä 15, 2014 11:25

Gusia odottaessaan porukka jäi puistoon lammen rannalle ottamaan aurinkoa. Tosin Sip jäi puun varjoon hieromaan käsiään. Pokémonit keksivät itselleen tekemistä. Seesteisyyttä ei häirinnyt edes Togepi, joka onneksi nukkui suurimman osan päivästä. Siili oli jäänyt nurmikolle makaamaan oikea käsi hajamielisesti korottaen kohti taivasta.
"Mitä sinä teet?" Gary kysyi.
"Mittaan aurinkoa", Siili vastasi tuijottaen yhä kättään. "Tässä kohtaa käteni peittää sen kokonaan. Jos oikein kuvittelee, voi auringon saada kouraansa."
"Joopajoo", Gary tyytyi toteamaan.
"Triih..."
Togepi oli herännyt unistaan. Se oli hämmentynyt, sillä paikka oli aivan eri kuin mihin se oli nukahtanut. Garyn läheisyys ilmeisesti kuitenkin rauhoitti tarpeekseen, että se innostui tukimaan paikkoja. Varovaisin askelin se lähestyi lampea, joka auringon valossa kimalteli kirkkaana. Togepi käänsi Garyn puoleen kysyvästi.
"Se on vettä", emo huokaisi, "hyvin märkää ja tekee olosi kylmäksi."
Vauva kurkisti vedenpintaan ja hyppäsi säikähdyksestä. Se oli nähnyt oman lajitoverinsa! Togepi kurotti pientä kättään. Kun se koski vedenpintaa, peilikuva rikkoontui. Tästä säikähtäneenä se menetti tasapainonsa ja putosi veteen. Togepi joutui paniikkiin ja räpiköi vedessä kovaa ääntä pitäen. Munan kuori kuitenkin toimi kellukkeena, joten todellista vaaraa ei ollut.
"Wooper, hae se!" Siili toimi ensimmäisenä.
Pokémon vieri nurmea alas lampeen ja katosi veteem. Vaikutti jo siltä, että Wooper oli keksinyt jotain muuta kivaa puuhasteltavaa ja jättänyt Togepin veden varaan. Sitten lampi alkoi loistamaan valoa, ja jokin kohosi vedestä Togepi mukanaan.
Spoiler:
Kuva
Togepi valahti Quagsiren pään päältä liukuen sen selkää pitkin maankamaralle ja Garyn turvalliseen syliin. Kukaan ei sanonut mitään, vaan ihmettelivät uutta ilmestystä. Quagsire ei osoittanut huomaavansa kaikkien tuijotusta, vaan nosti kätensä silmiensä eteen. Se tuijotti niitä lumoutuneena. Pokémon liikuttui käsiensä kolmea sormea jokaista vuorollaan. Sitten Quagsire hieroi käsillään naamaansa. Tätä kesti hyvän tovin. Kun Quagsire oli varmistanut uudet ulokkeet omikseen, kohotti se viimein katseensa. Sipin ja Quagsiren katseet kohtasivat. Vesikala tapitti tappisilmillään syvälle Sipin silmiin, ja sen kasvoille kohosi epäilyttävän näköinen virne. Sip vastasi tuijotukseen omalla tuijotuksellaan.
"Voisitko käskeä tuon pervon lopettaa tuijottamisen", Sip lopulta murahti tuijotuskilpailun alettua räpäyttämättä vieläkään silmiään.
KuvaKuvaKuvaKuva KuvaKuva
Avatar
Siilinpiikki
Sieni
 
Viestit: 501
Liittynyt: La Elo 25, 2007 8:03
Paikkakunta: lehtikasassa

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

ViestiKirjoittaja Gustaffsson » Ma Kesä 16, 2014 12:29

Hetken rauhoituttuaan Gus soitti Lizin puhelimella Lyralle. Gusin yllätykseksi Lizin siskontyttö tiesi mitä Unownit olivat ja lupasi pistää Unownit paremmin tuntevan ihmisen ottamaan asiasta selvää.
"Pidä se puhelin mukanasi ja pysy toistaiseksi siellä." Lyra oli sanonut tomerasti ennen puhelun sulkemista. Toimeton, huolestunut ja turhautunut Gus palasi reitti kolmenelosen varrelle, jossa Garyn arcanine odotti. Häntä heiluen se odotti että Gus olisi noussut sen selkään jotta he olisivat voineet palata muiden luo. Koirapokémonin pettymykseksi Gus vain istahti sen viereen ja hautasi turhautuneena kasvonsa käsiinsä. Arcanine arveli Gusin tarvitsevan piristystä ja nuolaisi lapion kokoisella kielellään miehen naamaa. Hukkumiskuoleman vältettyään Gus alkoi silittää Pokémonin valtavaa päälakea saadakseen rauhan sen huomionosoituksilta.

Hetken kuluttua Lizin puhelin soi, ja toimettomuuden turhauttama Gus vastasi siihen salamannopeasti.
"Haloo?"
"Gusko siellä? Ethan täällä, Lyra soitti minulle ja kertoi sinun väittäneen Unownien vieneen Lizin." kuului Johton kultapojun ääni puhelimesta.
"Niin tapahtui! Ne pirut ilmestyivät ja johdattivat minut keskelle metsää Lizin kännykän luo, vai väitätkö sattumaksi?" Gus ärsyyntyi mestarikouluttajan äänessä kuuluvasta epäilystä.
"Johton Unowneja ei kiinnosta mikään Alphin raunioiden ulkopuolella. Ne eivät ole koskaan hyökänneet minkään tai kenenkään kimppuun sen ulkopuolella." Ethan sanoi.
"Ja nytkö väität että näin näkyjä?!" Gus alkoi suuttua.
"Rauhoitu, hyvä mies! En minä niin sanonut. Uskon mitä sanoit nähneesi, mutta epäilen ettei Unownit Lizin katoamisen takana ole. Minä menen käymään Alphin raunioilla, käy sinä ilmoittamassa poliisille. Soittelen sitten mitä saan selville." Ethan rauhoitteli.

****

Myöhemmin saman päivän alkuiltana kansallispuiston laitamilla odottava kolmikko alkoi käydä kärsimättömäksi - ja nälkäiseksi, päivällisaika kun tuli ja meni jo pari tuntia sitten.
"Ehkä voisimme syödä Mudkipin odotellessa." Gary vitsaili. Vesipokémon katsoi salinjohtajaa kuin sanoen "yritäppäs, laiheliini." Samalla alkoi kuulua koirantassujen töminää etelästä päin.
"No jo oli aikakin!" Gary huudahti kun Gus saapui Arcaninen selässä paikalle. Arcanine hidasti isäntänsä eteen saadakseen korvienrapsutuksen tervehdykseksi.
"Anteeksi. Tuli vähän... ongelmia... mutta toin nämä." Gus sanoi hiljaa ja ojensi muovipussin, jossa oli neljä take-away hampurilaisateriaa.
"Maltoit sentään ajatella meitäkin lemmenhuumasi vallassa..." Gary sanoi ojentaen ruokaa Sipille ja Siilille. Gus avasi suunsa, mutta katsahti sitten matkaseuralaisiaan; Gary, jota toisten ongelmat eivät kiinnostaneet elleivät ne häneen itsensä liittyneet, Sip, joka ei koskaan avautunut omista ongelmistaan ja jota varmasti kiinnosti Garyakin vähemmin, ja Siili, joka istui vielä iloisissa, voittoisissa tunnelmissa saliottelun jäljiltä tuijottaen Togepin ja Dunsparcen puuhailuja...
"Niin." Gus vain tyytyi sanomaan hiljaa ja keskitti huomionsa Pokémoneihinsa, jotka kiersivät hänen jaloissaan kerjäämässä ruokaa ja huomiota.
I got a Pikachu today.
I put on my Charmander heart is mine.
Maybe I should Raichu a love song.
Avatar
Gustaffsson
Valkokärpässieni
 
Viestit: 1095
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 7:19
Paikkakunta: Syömässä sieniä.

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

ViestiKirjoittaja Siilinpiikki » Ma Kesä 16, 2014 8:05

Kun purilaiset oltiin syöty, oli aika jatkaa matkaa. Kansallispuistosta ei ollut enää pitkä matka Ecruteakiin.
"Kaupunki, jossa nykyisyys ja menneisyys kohtaavat", Gary ilmoitti, kun he illan saapuessa näkivät kohteen edessään.
"Onko tämä siis se haamukaupunki?" Siili kysyi. "Salipäällikkö on varmasti mielenkiintoinen haaste."
"Pysy housuissasi", Sip sanoi."On välillä toisten vuoro."
"Sinunko?" Siili yllättyi.
"Onko siinä jotain pahaa?"
Siili kohautti olkiaan. Kun he astuivat kaupunkiin johtavasti portista, ensimmäiseksi huomion kiinnitti korkealle kohoava torni.
"Samanlainen kuin Violetissa", Gus totesi ääneen.
Toiseksi he huomasivat sankan ihmisjoukon. He astelivat lähemmäksi, miten väentungoksessa pystyivät. Joukko oli kerääntynyt Ecruteakin salin ympärille. Toimittajat olivat para-aikaa piirittämässä naista, jonka korot olivat niin korkeat, että hän oli periaatteessa kaikkien yläpuolella.
Spoiler:
Kuva
"Hän on Valerie!" Gary henkäisi yllättävän poikamaisesti. "Kalosin sälipäällikkö!"
"Tunnetko hänet?" Gus kysyi.
"Een, mutta hän oli myös Johtossa tunnettu malli ja vaatesuunnittelija", Garyn ääni oli haavaileva. "Muistan kuinka nappasin siskoltani lehden, jossa hän oli kansikuvana ja-"
"Ei likaisia yksityiskohtia, kiitos", Sip töksäytti väliin.
"En ollut sanomassa mitään epäilyttävää..."
Lehdistön haastettelu kuului porukan oman haastelun päälle.
"Valerie, mikä sai sinut tulemaan Johtoon?"
"Perheasiat", salipäällikkö vastasi lyhyesti vaikuttamatta kuitenkaan epäkohteliaalta.
"Onko sinulla suunnitelmia palata takaisin kotimaahasi?"
"Tuskinpa", salipäällikkö naurahti, "Laverre on uusi kotini."
"Millainen sälipäällikkö hän on?" Siili uteli muilta kiinnostuneena.
"Hän on erikoistunut keijupokémoneihin", Gary tiesi kertoa.
"Keijupokémoneja?" Poika kiinnostui. "Togepihan on keiju!"
Siili otti Togepin Garylta niin yllättävästi syliinsä, että vauva alkoi parkumaan säikähdyksestä. Parkuva pokémon oli sopiva ase uhitella ihmisiä pois tieltä, kun Siili päämäärätietoisesti lähestyi kohdettaan. Tajuamatta tilanteen sopimattomuutta poika nyki sälipäällikköä tämän kimonon siiven kaltaisesta hihasta.
"Anteeksi!" Siili kumarsi. "Mutta tarvitsen apua Togepini kanssa."
Valerie kääntyi pois lehdistöstä. Jos salipäällikkö oli jo muuten näyttävä, olivat hänen harmaat silmänsä eniten huomiota herättävät. Siili nielaisi. Noihin silmiin olisi voinut upota ja kadota...
"Kukas tämä pikkuinen on", Valerie kumartui katsomaan itkevää Togepia.
Salipäällikkö laski kätensä hitaasti vauvan pään päälle. Mutisemalla joitakin valittuja pokémon kielen sanoja Valerie sai vauvan rauhoittumaan.
"Se on vähän ongelma tapaus", Siili marisi. "Ei kuuntele kuin omaa emoaan, joka sekin on ongelmatapaus."
Valerie kaivoi jotain hameensa laskoksista. Hänen ottamansa esine oli silkkinauhaan kiinnitetty pieni kello.
"Tämä on lauhdutuskello", nainen kertoi ripustaessaan sitä Togepin olemattomalle kaulalle. "Sen pitäisi auttaa tyynnyttämään pokémon kuin pokémon. Tärkeintä on kuitenkin kohdella sitä rakkaudella, osoittaa, että se saa tukea silloinkin kun edessä on jotain tuntematonta."
Togepi kurkotteli uteliaasti päätänsä nähdäkseen, mitä sillä oli kaulassaan.
"Trii!" Se innostui ja alkoi pienillä tassuillaan heiluttamaan kelloa hullun lailla.
"Minkälaisia keijupokémonit yleensä ovat?" Siili uskalsi vielä kysyä kiitettyään ensin.
"Ne saattavat olla hauraita kuin kukan terälehdet ja herkkiä kuin lootuskukka, mutta älä ala-arvioi niiden voimia", Valerie hymyili kainosti ja huokaisi. "Minä haluaisin olla Togekiss. Voisin lentää vapaasti ystävieni kanssa kohti kauniimpaa huomista."
Valerie kaivoi uudestaan hameensa laskoksia, mutta tällä kertaa heitti pinkkejä terälehtiä ilmaan. Lumoutuneina ihmiset katsoivat, kuinka ne hitaasti yksi kerrallaan putosivat maahan. Tässä ajassa valerie oli kadonnut.
"Mihin hän katosi?" Ihmiset supisivat.
"Minun piti saada nimikirjoitus!" Gary ähkäisi lapsuudenunelmansa ilmoille.
"Siskoni ei ehkä välitä haamuista, mutta osaa kadota kuin sellainen", miehen ääni kuului heidän takaa. Ecruteakin salipäällikkö Morty oli saapunut.
Viimeksi muokannut Siilinpiikki päivämäärä Pe Touko 22, 2015 8:00, muokattu yhteensä 3 kertaa
KuvaKuvaKuvaKuva KuvaKuva
Avatar
Siilinpiikki
Sieni
 
Viestit: 501
Liittynyt: La Elo 25, 2007 8:03
Paikkakunta: lehtikasassa

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

ViestiKirjoittaja Sieppeli » La Kesä 28, 2014 4:13

"Mortyy!" Gary huudahti tunnistaessaan toisen salijohtajan ja levitti kätensä veljelliseen tervehdykseen, "mitä mies?"
"Gary motherfucking Oak. Kuulinkin että olet lähtenyt liikkeelle, " Morty sanoi rauhalllisest
"Täällähän on monta salijohtajaa kokoustamassa, " Gus mutisi kun Morty tervehti tuttua Garyä. Ihmiskunta alkoi hiljalleen jatkaa matkaansa ihan mihin tahansa muualle, kun Valerie oli kadonnut. Kannon kaunispoika Gary tai oman kylän kummituskouluttaja ei ollut yhtään niin kiinnostava kuin Kalosin keijunainen.
"Entä keitä on seurassasi?" Morty tarkasteli muuta joukkoa.
"Siili!" Siili ilmoitti oman nimensä ja työnsi kätensä tervehtiäkseen Mortyä, "Minä tulen vielä salillesi! Odottele sitä!"
"Mukava nähdä innokkaita kouluttajia, " Morty olisi tarttunut Siilin käteen, ellei Togepi olisi häntä juuri sillä hetkellä säikähtänyt ja parkaissut niin, että Siili joutui rientämään sivummalle rauhoittelemaan pikkuista.
"Ja tämä taas on piikki lihassani, Gus Hills, professori Oakin kasvatti, " Gary esitteli Gusin.
"Tervetuloa Ecruteakiin, " Morty tehvehti Gusia, joka ei myöskään päässyt kättelemään ketään sillä Mudkip oli juuri päättänyt vallata hänen sylinsä. Sen sijaan Gus nyökkäsi kohteliaasti ja Mudkip vaati hänen huomiotaan.

Silloin paikalle ilmestyi valtava tumma Pokemon. Sen virnistys muistutti jokaista erästä heidän tutusta kummitelijastaan, mutta tämä kaveri oli kiinnittynyt Mortyyn.
"Gengargengar~!" Mortyn paikalle ilmestynyt Gengar naurahti ilmestyttyään varjoista.
"Hnn, tässä on Gengarini, " Morty esitteli huomionhakuisen kummituksen.
"Vähän rauhallisemman näköinen kuin minun Haunterini, " Sip totesi pitkän hiljaisuudensa jälkeen. Morty kiinnitti huomionsa häneen.
"Sinä lienet Sip? Muistan sinut viime kesältä liigasta. Kummituskouluttaja, eikö niin?" Hän sanoi. Jos Sip oli yhtään häkeltynyt tästä huomiosta, hän ei näyttänyt sitä puuskaan laitettujen käsiensä takanta.

"Eikö sinulla ollut Dusclopskin?" Morty katseli tyhjyyteen kuin odottaen, että Sipin Dusclops ilmestyisi paikalle. Kuin kutsusta, Thorbi todellakin tuli esille ja Gengar innostui uudesta kaverista.
"On, " Sip totesi hitaasti.
"Et ole antanut sen vielä kehittyä?" Morty puhui nyt jo, kuin olisi tuntenut Sipin aina. Tytön happamahkosta ilmeestä päätellen tunne ei ollut molemminpuoleinen.
"En."
"Ajattelitko tekeväsi niin?"
"... Kyllä."
"Sepäs on mukavaa. Haluaisin kovasti päästä kokeilemaan mitä te kaksi osaatte, " Morty puhui rauhallisella äänellä, joka tuntui katoavan yhtä lailla varjoihin kuin Gengarkin, "voisinko kutsua teidät kaikki salilleni? Yksi pieni leikkimielinen ottelu, Gengarini vastaan sinun Dusclopsisi."
Nyt Sip hymyili.
"Mielihyvin."

Niinpä he seurasivat Mortyä hänen salilleen. Siili, Sip ja Morty löysivät nopeasti yhteistä keskusteltavaa, kun puolestaan Gary ja Gus löysivät itsensä keskustelun ulkopuolelta. Puhumisen sijaan Gus pääsi ihmettelemään Ecruteakin kaupunkia. Eniten häntä hämmästyttivät monenkirjavat kimonoon pukeutuneet naiset ympäri kaupunkia ja erityisesti se, että jokaisella heistä näytti olevan mukanaan jokin Eeveen muoto. Sen enempää hän ei ehtinyt päästä asiasta kysymään kun he pääsivät Mortyn salille. Ulkoa se oli kuin mikä tahansa vanhanaikaisempi dojo, mutta sisältä, huih! Sisällä oli pimeää ja sumuista, ja jo parin askelen jälkeen heidän kimppuunsa riensi vanhempi mies, joka olisi innokkaasti halunnut päästä joko a) puhumaan kuolemasta b) kokeilemaan gastlynsä kykyjä. Morty sain miehen kuitenkin ylipuhuttua palaamaan sumun sekaan ja hän johdatti pienen porukan sumun läpi areenalleen. Siellä ei sentään ollut sumuista. Myös pari vanhaa tietäjää hipsi sumusta tilannetta seuraamaan ja Gus myönsi hetken päästä pitävänsä tästä salista ihan yhtä paljon, kuin Sip edellisestä salista jossa he kävivät.
"Oletko valmis?" Morty kysyi asetuttuaan paikoilleen.
"Kysyppä joku toinen, " Sip vastasi ja Dusclops valmistautui otteluun.

"Miksi täällä on näin kylmä?" Siili ehti vielä kuiskata Gusille.
"Se on Gengarin syytä, " kummajaismainen tietäjä Siilin oikealta puolelta vastasi, "ne kylmentävät tilaa kymmenellä asteella ollessaan paikalla."

Kuin käskystä, Gengar katosi pimeyteen. Dusclops seurasi hetkessä mukana.
"Mitä ne tekevät?" Siili kysyi.
"Shh, " sama tietäjä kuiskasi, "ethän sinä kummituksia herättäisi." Pitkän aikaa oli hiljaista, Siili kuuli vain kaukana jossain sumussa jonkun Gastlyn naurun. Morty ja Sip olivat molemmat täysin hiljaa, vain tarkkailen toistensa liikkeitä. Pienen hetken päästä Sip lähti kävelemään hitaasti eteenpäin kentän reunaa pitkin. Morty lähti oikeastaan automaattisesti toistamaan kierron vastakkaiseen suuntaan.
"Virvatulia, " oli Sipin ensimmäinen käsky, ja tyhjästä kentälle ilmaantui pieniä tulipalloja kisailemaan. Lisävalo pienensi varjoja kentällä, mutta vahvisti niitä samalla muualla. Virvatulten liikkuessa oli mahdotonta sanoa missä varjossa Gengar milloinkin meni, mutta Gus ainakin oli ihan varma, että se oli liikekannalla.
"Eriskummallinen otte-" Gus oli sanomassa.
"Varjonyrkki!" Morty ohjeisti, ja samalla Sipkin oli valmis.
"Suojaa!" Sip huudahti, kun Gengar ilmestyi varjoista Siilin takaa ja varjoa myöten hyökkäsi kohti salin keskustaa, jossa oletettavasti oleili näkymättömissä Dusclops. Isku ei mennyt perille, sillä Dusclops ehti juuri ja juuri luoda suojakentän eteensä.
"Jatka siitä, varjopallo!" Morty oli ehtinyt kävellä jo toiselle puolelle salia, aivan kuin Sipkin, mutta kun Gengar lähti uuteen iskuun, virvatulet hyökkäsivät sen kimppuun. Kun Gengar oli hetkellisesti poissa pelistä, Sip otti tilanteen hallintaansa.
"Jäänyrkki!" Dusclops hyökkäsi virvatulten kadotessa Gengarin päälle ja onnistui osumaan.
"Liukene pois!" Morty ohjeisti iskun usuessa, ja Gengar totteli välittömästi, kadoten jälleen varjoihin. Tällä kertaa Dusclops ei mennyt perässä.
"Pysy poissa varjojen lähettyviltä!" Sip määräsi jatkaen kierrostaan salin ympäri. Odottaminen alkoi taas. Siili oli näkevinään pahamielisiä virnistyksiä jokaisessa nurkassa ja niitä nähtävästi myös Dusclops vaani.
"Clops, Tulevaisuusnäkymä, " Sip sanoi. Salissa kävi välähdys, mutta kukaan ei nähnyt mitä tapahtui.
"Nyt! Nuolaise!" Gengar ilmestyi varjoista Dusclopsin taakse ja nuolaisi piiiiitkään ja hartaasti. Dusclops jähmettyi.

"Ja nyt sitten Salamaisku!" Morty näytti jo nauttivan tulevasta voitostaan, aivan kuin se olisi ollut jo selvä. Siili repi hetkessä taskustaan Pokedexin ja selvitti, kykenikö Gengar todella sellaisen oppimaan. Vastaus oli, että kyllä. Iso tumma Pokemon särisi ja vapautti sähköiskun jähmettyneeseen Dusclopsiin. Sip oli juuri ehtinyt kaivaa taskuistaan esille Parlyz healin, kun salamaa seurasi uusi aalto, aikaisemman valovälähdyksen kaltainen mutta voimakkaampi. Se heitti Gengarin jaloiltaan ja tiputti samalla pois pelistä - jättäen sen kuitenkin voittajaksi, sillä Dusclops oli juuri ehtinyt menettää tajuntansa.
"Prkl, " Sip nurisi ja meni areenalle Thorbin luokse sen herättämään. Tietäjät taustalla taputtivat hyvälle ottelulle ja katosivat takaisin sumuun.
"Sepä oli kummallinen ottelu, " Siili totesi.
"Se oli hyvä ottelu, " Morty kommentoi, "toivottavasti sinä teet pelin ainakin yhtä mielenkiintoiseksi, Siili-poika."
"Geeengaaaaaar~!" Gengar valitti Tulevaisuusnäkymän teilauksen iskettyä kovaa.

"Jos vaikka sillä kertaa minä jään ulkopuolelle keräämään perhosia... Tai jotain..." Gus mietti ääneen ja odotti jostain varjosta pomppaavan... Ihan minkä tahansa kummituksen, jos nyt ihan totta puhutaan.

Myöhemmin kun kaksi kummituspokemonia oli saatu jaloilleen,
"Any happy little thought?"
Sieppeli
Kärpässieni
 
Viestit: 1543
Liittynyt: La Elo 25, 2007 6:12
Paikkakunta: Piilossa

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

ViestiKirjoittaja Gustaffsson » La Kesä 28, 2014 6:05

Gusin taskussa ollut puhelin värisi äänettömällä. Koko ajan mielen taustalla ollut tieto Lizin katoamisesta laajeni ja täytti koko mielen, ja hän hiipikin salin ulko-ovesta pihalle huomionkipeät Pokémoninsa perässään ja kaivoi heti laitteen taskustaan. Näytössä vilkkui Ethanin nimi ja Gus vastasi heti.
"Kerro."
"Terve, soitan Violet Citystä... kävin Alphin raunioilla. Unownit eivät ole Liziä vieneet." Ethanin ääni sanoi.
"Mistä muka tiedät? Kertoiko ne sen sinulle ihan kasuaalisti?" Gus kysyi.
"Jotakuinkin... Vaikea selittää, mutta kertoivat etteivät ne-"
"Etkai sinä niitä usko? Verenhimoisia tappajia... eivät piittaa piruakaan toisten elämästä... Pitääkö minun tulla sinne ja kärventää se tieto niistä itse?" Gus ärisi.
"Rauhoitu nyt, herranjestas... Minä tunnen ne Unownit vuosien takaa ja luotan niihin, suosittelen sinuakin luottamaan."
"Luota tässä nyt niihin.. kele..." Gus mutisi.
"Mitäs kävit niiden kimppuun. Ei olisi pitänyt ryhtyä tulitikkuleikkeihin. Mutta jotain minä sain kuitenkin irti. Unownit elävät yhteisöinä, joiden välillä on psyykkinen linkki-"
"Vau, tosi hyödyllinen tieto. Mitäs tässä kidnappausta selvittelemään, kun Johton kultapoju tekee kidnappaajista tietokirjaa." Gus sanoi ivallisesti.
"Hei, yritän tässä olla avuksi. Niin, Unownit toimivat yhteisöinä, eivät yksilöinä. Ne eivät välttämättä edes osaa ajatella itsenäisinä olioina ellei niitä riistetä joukostaan. Alphin Unownit kertoivat minulle että kun niiden kimppuun hyökättiin taannemmin tulipokémonin avulla - silloin kun syytin siitä sinua, ilman syytä sillä kertaa ilmeisesti - niiden yhteisön psyykkinen voimavara pieneni." Ethan kertoi.
"Eli?"
"Eli... joko joitain Unowneja kuoli taistelussa - hyvin epätodennäköistä, ne ovat sitkeitä otuksia - tai sitten niitä pyydystettiin, ja pyydystettyjen side yhteisöön katkesi."
"Miten tämä auttaa löytämään Lizin?" Gus kysyi ärtyneenä hätistäessään Hurrya raapimasta hänen housunlahkeitaan rikki.
"Se auttaa siinä, että osaamme etsiä vastauksia muualtakin. Valitettavasti Unownit eivät osaa kuvailla ihmisten fyysistä olemusta kovin hyvin. Minä juttelen vielä Alphin raunioiden työntekijöiden ja kaupunkilaisten kanssa - ehkä joku näki jotain." Ethan sanoi toiveikkaasti.
"Parempi olisi jos pistäisit ne Unownit vaan koville!" Gus sanoi vielä. Linjoilta kuului vielä ärtyneen huokauksen aiheuttama rahina ennenkuin se sulkeutui.

"Hmhy... sellaisia... aa... tanan... tikkukummajaisia... puolustele... maan..." Gus tuhisi täyttäessään piippuaan, äännähtäen vihaisesti jokaisella sormenpainalluksella. Saatuaan täytetyn piipun suuhunsa hän nosti edelleen hänen vasenta lahjettaan raapivan Cyndaquilin syliinsä. Hurry vaati yhden ylimääräisen kehotuksen ennenkuin se puhalsi suustaan tuskin huomattavan liekin, joka tarttui kuivaan tupakkaan helposti.

Mitä minä oikein täällä teen... Liz on kadoksissa ja minä vain hengailen täällä... mitähän ne Unownit hänelle tekevät...

Samaa mitä minullekin yrittivät, tietysti. Pitkä henkinen piina ja sitten joukolla kimppuun.

Ei. Ei käy. Minä estän sen...

Ihminen hei... alkaa olla nälkä...

Milläs minä sen estäisin. Sinne omaan ulottuvuutensa varmaan vieneet. Siellä kiduttavat henkisesti ennenkuin alkavat kiduttamaan fyysisesti.

Ei... älä ajattele sellaisia...

Luultavasti ensin rampauttavat, iskevät jalat ja kädet kerrallaan poikki. Sitten iskevät selkärankaan...

Ruokaa... vähän vilpoinenkin alkaa olla.

Ei... minä... jotenkin...

"Gus? Oletko nähnyt Mortyn Gengaria? Se katosi eikä Morty voi otella Siiliä vastaan... sanoo itse että se tulee takaisin kun tulee, mutta ei tässä koko päivää huvittaisi kupata... Gus?" salista ulos astelevan Garyn ääni tunkeutui Gusin ajatuksiin vain kuin ulkoisena häiriönä.

Hei, toinen ihminen. Anna ruokaa.

Tuokin perkeleen kekkuli...

"Taasko sinä savutat täällä? Vastahan sinä piipullisen poltit ennenkun salille mentiin..." Gary sanoi ristien kätensä paheksuvaan eleeseen.

Saatanaako se sille kuuluu... mokomakin riukusääri...

"Noh, ei nyt tarvitse noin vihaisen näköinen olla. Enhän minä pahalla..." Gary jatkoi.

Sitä ruokaa nyt!

Lyö sitä.

"Mutta mitäs sinä täällä pihalla? Etkö kestä kauempaa kummitussalissa?" Gary sanoi siirtyeen normaalin vittuilumoodiinsa.

Lyö sitä!

"Vai lemmensurutko painaa? Ei kai Liz antanut pakkeja?" Gary virnisti.

LYÖ SITÄ!

"Mitvit-"

SMÄK.
Gus heräsi kuin transsista ja huomasi katsovansa piippunsa takaa eteenpäin kiskaistua nyrkkiään ja taaksepäin horjahtanutta, punaista poskeaan pitelevää salinjohtajaa.
"Herranjestas," Gus mutisi aukaisten sormensa nyrkistä ja tuijottaen niitä, "löinkö minä sinua?"
"Löitkö? LÖITKÖ?! Hyvä että ehdin edes vähän väistää, olisi muuten osunut suoraan nenään... mitä helvettiä?" Gary vaahtosi poskeaan hieroen. Tosiasiassa nyrkki oli vain hädin tuskin raapaissut nuoremman miehen poskea, mutta teko sinällään pani tämän käyttäytymään kuin kipu olisi ollut kovempikin.
"En minä... en minä tarkoittanut..." Gus mutisi häpeissään, vaihtaeen painoaan jalalta toiselle kuin olisi aikeissa auttaa sukulaispojantapaistaan muttei tiennyt miten.

"Gengargengargengar!" vitsikäs haamupokémonin nauru keskeytti heidän sananvaihtonsa ja Mortyn Gengar ilmestyi heidän väliinsä, miltei tukehtuen nauruunsa.
"Pahoittelen syvästi," sanoi Morty salin ovelta, ilmestyttyään sinne yhtä aavemaisesti kuin Gengar Garyn ja Gusin väliin, "Gengar ei voi toisinaan vastustaa kiusausta tehdä pahojaan... se ilmeisesti vaistosi huonon tuulesi ja huonon sietokykysi haamuja vastaan ja päätti sekoittaa mieltäsi..."
"Sen se kyllä teki..." Gus mutisi vielä hämmentyneenä. Gengar alkoi samantien selittää Mortylle nopeaan ääneen ja suurin elkein jotain. Mortyn toinen kulma kohosi mietteliäästi, mutta muuten tyynen tyytyväinen ilme ei hävinnyt Ecruteakin salipäällikön kasvoilta.
"Hmm... no jaa. Gengar kuitenkin löytyi." Morty sanoi ja kääntyessään takaisin saliin hän silmäili pikaisesti ja tutkivasti Gusia.
"Ikään kun ei yksi kummitushullu riittäisi... juma... pitäisitte kummituksillene edes jonkinlaista rotia!" Gus huudahti ärtyneenä.
I got a Pikachu today.
I put on my Charmander heart is mine.
Maybe I should Raichu a love song.
Avatar
Gustaffsson
Valkokärpässieni
 
Viestit: 1095
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 7:19
Paikkakunta: Syömässä sieniä.

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

ViestiKirjoittaja Siilinpiikki » La Heinä 26, 2014 9:45

Gus seurasi vastahakoisesti salipäälikön perässä salille. Sipin ottelun jälkeen Siili olisi saanut Mortyn suostumaan uuteen haasteeseen.
"En olisi uskonut sinusta olevan nyrkkitappeluun", Sipin ääni kuului tyhjyydestä.
"Turpa kiinni", Sip oli viimeinen henkilö, jolta Gus olisi halunnut kuulla asiasta. "Etkö aio auttaa Siiliä ottelussa?"
"Poika saa näyttää taitonsa", tyttö vastasi.
Gus tajusi. Sip halusi verrata omaa ja Siilin ottelua.

Taistelu pidettiin samassa paikkaa kuin aikaisempi. Seinille sytytetyn lyhdyt heijastivat sen verran valoa, jotta kouluttaja saattoi nähdä eteensä.
"Gengar ei ole taistelukunnossa, joten ottelemme kahdella pokémonilla", Morty ilmoitti.
Siili nyökkäsi pettyneen näköisenä. Hän oli analysoinut Sipin ottelua tarkkaan juuri Gengaria varten. Tässä tapauksessa Dunsparce oli turvallinen valinta aloituspokemoniksi.
Mortyn Gastly pyöri maakäärmeen ympärillä vuoroin kadoten varjoihin ja näyttäen pelottavaa naamaansa. Se käytti hyväkseen liikkuvuuttaan.
"Älä anna sen nuolaista sinua!" Poika muistutti pokemonilleen. "Kaivaudu!"
"Seuraa perässä."
Gastlyn kieli venyi uskomattoman pitkäksi ja luikerteli tunneliin.
"Romauta tunneli!" Siili joutui huutamaan, jotta Dunsparce kuulisi alas. Sen hän olisi muussakin tapauksessa tehnyt.
Dunsparce pyrähti häntä edellä ulos tunnelista hiekkapölyn saattelemana. Haamun silmät lävähtivät apposen selälleen. Sen kielen päälle oli kasaantunut parin kilon edestä maata.
"Häikäisy!" Siili ohjeisti.
Dunsparce saattoi nyt iskeä, kun haamu ei pystynyt liikkumaan.
"Varjopallo!"
"Kohtalonside."
Gastly alkoi hehkua violettina, mutta ei tehnyt elettä väistääkseen. Varjopallo osui kohteeseensa tainuttaen haamun. Violetti kehä siirtyi pois Gastlystä ja iski Dunsparceen. Kiemurteltuaan tuskissa maakäärme pyörtyi myös.
"Äh", Siili ähkäisi", "olisi pitänyt käyttää status-iskua estääkseeni tuon."
"Jaa, tiedät jotain asioista", salipäällikkö huomioi.
"Vietin puolivuotisen professori Oakin kirjastossa paremman puutteessa", poika kertoi, "mutta eipä kirjaviisaudesta näköjään paljoa apua ole."
"Et voi jäädä miettimään kahdesti, kun ottelet haamuja vastaan." Morty nyökkäsi. "Jatketaanko?"
Spoiler:
Kuva
Siili päätti valita Quagsiren pokemonikseen. Olisi aika kokeilla, mihin se kehittyneenä pystyisi.
"Kuolinlaulu", Morty aloitti ensimmäisenä.
Misdreavus avasi suunsa laulaakseen. Sen ääntä ei voinut verrata seireeneihin, vaan iski kuin sumusireeni. Quagsire ravisteli päätänsä, mutta oli oma ilmeetön itsensä.
"Vesipyssyä kehiin", Siili herätteli pokemoniansa toimintaan.
Haamu liiteli ypäri ilmaa, mutta ei lopulta voinut väistää vesisuihkua.
"Sekosäde", haamukouluttaja käski.
Hämmenys sai vesikalan lopettamaan hyökkäyksensä. Sen hyökkäysmahdollisuudet olivatkin hyvin rajoittuneet. Ainoa suora tapa hyökätä oli käyttää Vesipyssyä. Mortyn stradegiana oli tehdä siitä sitäkin hankalampaa hämäämällä vihollistaan.
"Kivunjako", Morty teki seuraavan siirtonsa.
Misdreavus siirsi tuskaansa Quagsireen saaden sen naaman hieman huulia pusertavamman ilmeen.
"Lähes sama temppu kuin Sipillä Siiliä vastaan", Gary oli saapunut areenan reunalle nukahtaneen Togepin kanssa ja puhui kuin mitään ei olisi äsken tapahtunut. "Tällä kertaa Misdreavuksella tosin on etu, että Dunsparce ei voi hoitaa itseään Kuolinlaululta."
"No oikein kiva", Siili oli kuullut keskustelun, "eikä maaiskut näytä tehoavan."
Aikamääreet ovat pyhiä eikä tämä tilanne tehnyt poikkeusta. Tuomion kellot soivat, kun Kuolinlaulu otti omansa, ja Quagsire pyörtyi.
Viimeksi muokannut Siilinpiikki päivämäärä La Marras 08, 2014 10:02, muokattu yhteensä 1 kerran
KuvaKuvaKuvaKuva KuvaKuva
Avatar
Siilinpiikki
Sieni
 
Viestit: 501
Liittynyt: La Elo 25, 2007 8:03
Paikkakunta: lehtikasassa

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

ViestiKirjoittaja Gustaffsson » Pe Elo 08, 2014 8:36

"...pppppahus!" Siili murahti venyttäen p-äännettä äärimmilleen ja kutsui tajuttoman Quagsiren Poképalloonsa.
"Älä huoli. Sinulla on kykyjä, mutta sinun täytyy oppia kuri ja keskittyminen saavuttaaksesi kaiken potentiaalisi." Morty sanoi. Hienoinen, miltei uninen hymy ei ollut kadonnut salinjohtajan kasvoilta koko taistelun aikana. Salinjohtajan itsetietoinen, härnäävän oloinen hymy yhdistettynä rentoon asentoon ei ollut omiaan lievittämään tappion aiheuttamaaa pettymystä. Mumisten jotain kohteliaalta kuulostavaa Siili käännähti kannoillaan ja laahusti ulko-ovea kohti muut kintereillään, mutta -

"Sinä, jolla on hassu hattu." Morty sanoi yllättäen. Nelikko pysähtyi kummissaan.
"Hän taitaa tarkoittaa sinua." Gary tokaisi Gusille viattomasti.
"Minulla on kyllä nimikin." hassuhattumies tuhahti.
"Gus Hills, muistan. Voinko vilkaista hieman Cyndaquiliasi?" Morty kysyi. Gus yllättyi, eikä ainoana. Oikeastaan ainut joka ei näyttänyt yllättyneeltä kysymyksestä oli Sip. Mitä ihmeellistä yhdessä puolirammassa tulimyyrässä oli? Sen jälkeen kun Cyndaquileja oli alettu jakaa aloituspokémoneina Johtossa muutama vuosi takaperin, niiden kanta kouluttajien Pokémoneina oli lisääntynyt todella yleiseksi.
"Hurrya? Miksi?" hän kysyi kyseisen Cyndaquilin tassuttelessa hiljakseltaan isäntänsä vieressä.

"Se kiinnostaa minua." salipäällikkö sanoi lyhyesti.
"No ei kai siinä... mutta... niin." Gus sanoi ja nosti Hurrya hieman epäilevästi salipäällikköä kohti. Morty nosti toisella etusormellaan Pokémonin kuonoa niin että hän oli sen kanssa kasvokkain. Mortyn kaikkitietävä hymy laskeutui viimein sen tuijottaessa tiiviisti umpisilmäistä tulipokémonia. Saliin laskeutui hämmentynyt hiljaisuus, Hurry ja Morty tuijottivat toisiaan ja kaikki muut vuorotellen näitä kahta. Tuijotuskilpailua jatkui varmaan kaksi minuuttia, Hurry alkoi yllättäen väristä ja lämmetä, samoin Gusille tuli epämukava olo Mortyn aavemaista tuijotusta katsellessa. Juuri kun Gus oli ilmoittamassa että nyt riittää, kun -

PUFF. Sekunnin murto-osan Gus näki välähdyksenä sarjan epämääräisiä ja -miellyttäviä kuvia ja niiden taustalla äänten sekamelska - Hurryn entisen kouluttajan raivokkaat kasvot ja tämän ärjyntä, Unownit, elävältä haudattu sotilas - kaikki yhtenä pläjäyksenä. Gus huudahti säikähdyksestä, Hurry suorastaan hyppäsi kouluttajansa sylistä ja sen selkäliekit hulmahtivat täyteen mittaansa. Kouluttaja ja tulimyyrä pelmahtivat lattialle, jälkimmäinen ottaen samantien jalat alleen ja nilkutti uikuttaen liekit pitkällä pois salista. Siili ja Gary lähtivät Pokémonin perään, vaikka he pysyivät helposti sen kintereillä niin sen rauhanomainen pysäyttäminen oli asia erikseen. Kuin olisi yrittänyt napata paljain käsin palavaa pölkkyä.

"Mitä sinä teit?!" Gus tivasi ärtyneenä ja säikähtäneenä.
"Olen pahoillani. En arvannut reaktion olevan noin vahva." Morty sanoi.
"Minkä reaktion -? Äh, anna olla!" Gus murahti kammeten itsensä pystyyn ja singahtaen Hurryn perään. Oven paukahdettua Gusin jäljessä Sip ja Morty jäivät kahden.

"...heidän välillään on yhteys." Morty totesi.
"Tiedän." Sip sanoi viileästi.
"Mutta sinua ei kiinnosta." salinjohtaja nyökkäsi.
"Ei erityisemmin." Sip totesi.
"Yhteyksiä Pokémonien ja ihmisten välillä on ollut kautta aikain," Morty myönsi, "mutta tämä ei ole pelkkä normaali yhteys kouluttajan ja Pokémonin välillä. Tämä on suora psyykkinen ja emotionaalinen yhteys - Gengar huomasi sen ensin, mutta nyt minäkin saatoin aistia sen."
"Aistia?" Sip ihmetteli.
"Psyykkisemotionaalinen yhteys - kummituspokémonit ovat luonnostaan vahvoilla mitä psyykkisiin elementteihin tulee. Niitä myös vetävät puoleensa vahvat, usein synkät tunnereaktiot - ja sinähän tiedät mikä on liiallisten kummitusharrastusten hinta. Sitä alkaa itsekin nähdä asioita... kuulla ja aistia..." Morty sanoi hymyillen synkkää hymyään ja käännähti kadotakseen johonkin salin sivuhuoneista.
I got a Pikachu today.
I put on my Charmander heart is mine.
Maybe I should Raichu a love song.
Avatar
Gustaffsson
Valkokärpässieni
 
Viestit: 1095
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 7:19
Paikkakunta: Syömässä sieniä.

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

ViestiKirjoittaja Sieppeli » To Syys 18, 2014 7:41

Gary oli päättänyt suunnata ulos. Edellisellä kerralla hän oli löytänytkin oikean reitin nopeasti, mutta tällä kertaa hän huomasi eksyneensä kahdesti tai kolmesti sumuun. Yhdestä kulmasta käännyttyään väärään suuntaan hän huomasi tuijottavansa kummallisinta näkemäänsä kouluttajaa silmiin. Hetken tuijotettuaan kummallinen kouluttaja alkoi kiljua ja Garylle tuli entistä suurempi hätä päästä pois. Vielä ulko-ovellakin hänet säikäytti vanha mies sumussa, joka sentään vain yritti kiltisti toivottaa hyvät päivänjatkot. Ulkoilma ja auringonpaiste olivat mukavia ystäviä kohdata, kun Gary viimein löysi ulos. Hän istui ruohikolle ja huokaisi viimeisetkin sumut keuhkoistaan pihalle painaessaan päänsä polviin. Hänen salinsa oli sentään mukava. Iso, mahtava ja avara. Kaikkea mitä kunnon salin pitikin olla. Mikä perhana kaikkia muita salinjohtajia vaivasi, heillä oli ahdistavia saleja, saleja jotka tuhoutuivat herkästi tulimyräkässä, saleja, jotka haisivat kukkasilta, saleja, joihin kykeni eksymään loppuiäkseen... Kyllä vain, Gary Oakin sali oli sentään mukava. Ehkä sitten kun hän palaisi Kantoon hän voisi hankkia aulaan pari sohvaa.
Kun aika vain kului eteenpäin eikä muuta porukkaa kuulunut ulos salista (mahtoivatko eksyä sumuun?) kaivoi Gary vyöltään ajattelematta yhden pallon ja vapautti sen, mikä siellä sisällä sitten sattuikaan olemaan. Tällä kertaa hänen sormensa olivat osuneet ensimmäisenä Arcanineen, joka haukahti mahtavasti päästessään pallosta. Kun se huomasi, ettei tarvinnut otella tai riehua muuten, päätti se haukotella ja venyttää samalla selkäänsä, yhtä lailla mahtavasti. Gary istui yhä ruohikolla ja vain seurasi ison tulikoiran elämää. Se oli oikein mukavaa vaihtelua kuolemalle ja kummituksille. Arcanine haistoi jossain mielenkiintoisen hajun, ja sen pää kääntyi tuulen suuntaan kun se yritti ymmärtää mistä lieni kysymys. Pian ilmeni, että haju jonka se haistoi tuli kasasta kimonoihin pukeutuneita tyttöjä, joista yhdessä oli villin oloinen Vaporeon. Arcanine alkoi murista syvältä rinnastaan nähdessään Vaporeonin, joka ei aluksi ollut huomata tulikoiraa ollenkaan. Kun se viimein huomasi, Gary näki jo kaukaa sen silmistä, että tämän tytön Vaporeon oli löytänyt itselleen haastajan. Se päästi vinkaisevan äänen ja myös kimonoihin pukeutuneet tytöt huomasivat ruohikolla istuskelevan pojan ja tämän upean Arcaninen.
"Oooo, tuliko takkiin Mortyltä?" Vaporeonin omistaja naurahti ja muut tytöt kikattivat.
"No jos ihan tarkkoja ollaan niin kaksi kaveriania saivat molemmat royaalisti turpaansa ", Gary virnisti tytöille. Vaporeon ja Arcaninen tarkkailivat edelleen toisiaan. Tytöt vain kikattivat.
"Eikö sinua ole vielä nöyryytetty?" Vaporeonin omistava tyttö kysyi leikkisästi.
"Oliko tuo haaste?" Gary kysyi. Arcanine haukahti niin, että sen suusta leimahti liekkejä.
"Hmm, " tyttö pitkitti, "saattoipa olla. Mutta lieneekö sinusta meille vastusta?"

Gary nosti itsensä ruohikolta ja taputti Arcaninea reiteen.
"Eihän sitä tiedä ennen kuin kokeilee."

Vähän ajan päästä Siili löysi itsensä myös ulkoa. Hän ei päässyt puusta pitkälle kun hän näki alempana kasan hienosti pukeutuneita tyttöjä, ainakin kaksi Jolteonia, Vaporeonin, Espeonin ja Umbreonin tappelemassa yhdessä valtavann Arcaninen kanssa, joka räksytti ja yritti parhaansa mukaan liekittää jokaista pientä iljettävää Eeveen muotoa, joista jokainen yritti kiusata isompaansa. Tilannetta loi kummallisemmaksi se, että sama näytti tapahtuvan myös ihmisillä: Kasa kimonoon pukeutuneita naispuolisia henkilöistä piiritti Garyä, joka yritti siitä huolimatta antaa ohjeita Arcaninelle.
"Normipäivä, " Siili totesi Togepille ja Dunsparcelle olkapäitään kohauttaen, "mitäs sitten syötäisiin?"
"Any happy little thought?"
Sieppeli
Kärpässieni
 
Viestit: 1543
Liittynyt: La Elo 25, 2007 6:12
Paikkakunta: Piilossa

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

ViestiKirjoittaja Siilinpiikki » La Syys 20, 2014 9:22

Näläntunteeseen vastattiin, kun kimonotytöt kutsuivat seurueen (tai oikeastaan Garyn, mutta toiset kuuluivat kattaukseen) iltanäytökseensä tanssiteatteriin. Siili oli kuvitellut tulevan ateriansa kattauksen koostuvan pizzasta ja kokiksesta tasapainottamaan päivän purilaista, mutta sai tyytyä hieman niukkapitoisempaa kaiseki- ateriakokonaisuuteen. Garyn uudet tuttavuudet olivat siirtyneet tanssilavalle suorittamaan esitystään biwan soidessa taustalla.
"Näin sitä käy, kun sinut jättää yksin", Sip murahti Garylle.
"Mitä, valitatko ilmaisesta ruuasta?" Gary virnisti viattomasti.
"En, vaan tavasta hankkia se", Sip täsmensi.
"Reilu peli se oli", salipäällikkö huomautti. "Arcanine taisteli urheasti. Kuulema he arvostavat osaavia kouluttajia."
Tanssijoiden kenkien korot kolisivat heidän sipsuttaessa ympyrää. Viuhkallaan he peittivät viattoman hymynsä.
"Ei tainut olla hankala vastus", Sip tuumasi.
"He käyttävät harhautusta taktiikkanaan", Gary katse lankesi tanssilavalle, "aivan kuin Morty teitä vastaan."
"Ja sinuunhan se tehosi hyvin", nainen heilutti kättänsä Garyn silmien edessä.
"Viihdyttekö?" Myös kimonoon pukeutunut tarjoilija oli huomaamatta ilmennyt heidän luoksensa. "Pojalle vaikuttaa maistuvan tee."
Tarjoilijatar kaatoi teen hienovaraisesti kuin rituaalia suorittaen. Kun naisen silmä vältti, Siili vaihtoi kuppiaan Gusin kanssa, taas.
"Älä väitä, ettenkö olisi huomioinut sinuakin", Gary hörppäsi teetä tärkeän oloisesti. "Kuulema he ovat Kellotornin pyhätön vartijoita. Erittäin yksityinen ja luonnollisesti ulkopuolisilta kielletty alue. Kiinnostaako?"
Viimeksi muokannut Siilinpiikki päivämäärä Ke Heinä 15, 2015 7:31, muokattu yhteensä 9 kertaa
KuvaKuvaKuvaKuva KuvaKuva
Avatar
Siilinpiikki
Sieni
 
Viestit: 501
Liittynyt: La Elo 25, 2007 8:03
Paikkakunta: lehtikasassa

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

ViestiKirjoittaja Gustaffsson » Ma Syys 22, 2014 12:09

"Jos se on yksityinen ja niin ulkopuolisilta kielletty, mitä minun kiinnostukseni vaikuttaa?" Sip kysyi.
"Ikään kuin kiellot olisivat ennenkään sinun kiinnostustasi estäneet. Sitä paitsi, salinjohtajana minulle tarjottiin mahdollisuutta tutustua Johton kulttuurikohteisiin tarkemmin... diplomatiaa, kultaseni." Gary totesi teekuppi hienostuneesti huulillaan.
"Sinut diplomatiasi tiedetään..." Gus mutisi.
"Kutsu koski toki myös Siiliä ja sinua." Gary huokaisi dramaattisesti.
"Minä... taidan jättää väliin, kiitos vain. Minun pitää käyttää Hurrya Pokémon Centerissä." Gus sanoi. Hän oli joutunut sulkemaan Hurryn Poképalloon sen jälkeen kun se oli salilta karattuaan käpertynyt tulipiikkiseksi palloksi keskelle Ecruteakin keskustoria ja melkein sytyttäen erään vihanneskojun tuleen. Mudkip oli joutunut sammuttamaan sekä kojun että leimuavan Cyndaquilin ennen kuin tilanne oli rauhoitettu ja tulimyyrä pallossaan.
"Sinun pitää selvästi kouluttaa sitä enemmän, olet lellinyt sen piloille." Gary sanoi.
"Sinua tässä pitäisi kouluttaa pitämään turpasi kiinni muiden asioista." Gus ärähti.
"No onpas kivaa, minä kuitenkin vain tarjosin kulttuurielämyksiä historiallisessa tornissa johon et ilman minua edes pääsisi." Gary yritti esittää loukkaantunutta.

Tanssinäytöksen jälkeen Gus suuntasi hämärtyvässä illassa kohti Pokémon Centeriä, kun muut puolestaan seurasivat kimonotyttöjä kohti Kellotornia. Pokémon Centerissä ei ollut jonoa, joten Gus sai pian Pokémoninsa takaisin. Hurry käpertyi edelleen kerälle, mutta ei sentään yrittänyt sytyttää ympäristöään tuleen.
"Ei mitään hätää, pikkukaveri. Ei mitään hätää enää... kaheli kummitusmies ei ole enää täällä." Gus maanitteli kantaessaan sykkyrässä olevaa Cyndaquilia ulos rakennuksesta. Tulimyyrä näykkäsi suhteellisen kipakasti kouluttajaa sormesta jolla tämä yritti rapsuttaa Pokémonia leuan alta.
"Au!" Gus protestoi. Pikachu ja Mudkip seurasivat kummissaan isännän ja Hurryn toimia.
"Vai että mököttämään rupeat? Mökötetään sitten molemmat!" Gus mutisi ja laski tulipokémonin puistonpenkille ja istui itse sen viereen. Pikachu ja Mudkip menettivät kiinnostuksensa kun kaksikon mököttäminen jatkui minuutin toisensa jälkeen ja alkoivat jahdata toisiaan ympäri penkkiä. Ohikulkijat katselivat ihmeissään kädet puuskassa istuvaa kouluttajaa sekä tämän tuhisevaa tulimyyrää mutta eivät ryhtyneet juttusille, yhtä lukuunottamatta.
"Kas, kirjurikollega! Mitäs täällä päivystät?" tuttu mies, pyylevä tulennuolija Ray oli kävellyt paikalle kaupungin länsipuolelta.
"Kappas, Ray. Mitäs minä täällä, kunhan istun iltaa..." Gus sanoi, unohtaen kokonaan mököttävänsä. Myös Cyndaquil käänsi päänsä kohti tulennielijää.
"Niinkö? Itsehän olen vain kouluttanut Vulpixia... tulenkin juuri tuolta Reitti 38:n metsistä, lähinnä Rattatoita ja Meowtheja tuli vastaan, mutta sitten tuli jotain mitä en ole ikinä nähnyt. Omituisia, tikkumallisia ja yksisilmäisiä Pokémoneja-"
"Mitäh?! Missä?" Gus pomppasi pystyyn puistonpenkiltä.
"Tuolla Reitti kolmekasilla, kuten sanoin, yritin seurata niitä mutta ne katosivat Palaneen tornin alueelle, ja sehän on nykyään suljettu yleisöltä, kun se alkaa olla niin vaarallisen heikossa kunnossa-" Ray selitti.
"Näytä se paikka minulle!" Gus vaati. Ray kohauti kummastuneena olkiaan ja lähti edellä. Mudkip ja Pikachu olivat lopettaneet leikkimisensä huomattuaan Gusin äänessä kiihtymistä ja Cyndaquilkin suostui kannettavaksi kuin kiukkunsa unohtaneena.

Palanut torni oli vastapäässä kaupunkia kuin Kellotorni. Se oli ilmeisesti ollut tyyliltään samanlainen padogatorni kuin Kellotornikin, mutta 150 vuotta sitten se oli syttynyt palamaan salaman iskusta. Tornin ylimmät kerrokset olivat kaikki tuhoutuneet tyystiin joko välittömässä palossa tai myöhemmin hiljakseen, ajan kalvamina. Tummuneet, osin sammaloituneet alimmat kerrokset olivat vielä pystyssä. Ray kertoi, ettei torninraatoa oltu purettu kokonaan koska toivottiin siellä asustaneen legendaarisen Pokémonin palaavan vielä.
Gusia ei kuitenkaan tällä kertaa kiinnostanut raunioiden kulttuurishistoriallinen tausta. Hän katseli sen ympärille rakennetun aidan yli ja lukaisi kyltin joka kielsi menemästä tornin läheisyyteen.
"Täälläkö sinä ne viimeksi näit?" Gus kysyi.
"Niin, tähän minä niitä seurasin - ne menivät tornin pääoven aukosta sisään, mutta en viitsinyt seurata luvattomalle alueelle." Ray sanoi.
"Minun on pakko. Olisin kovin kiitollinen jos et välitä mitään vaikka teenkin tässä jotain sääntöjen vastaista." Gus pyysi.
"Hitto, Gus - tämä on ihan liian mielenkiintoista. Tulen mukaan!" Ray sanoi innostuneena. Gus katsahti isokokoista tulennielijää.
"Hyvä on." hän tuumasi. Miehellä oli Vulpix, ja tulipokémonit olivat aiemminkin osoittautuneet tehokkaiksi Unowneja vastaan. Reservin kirjurit kapusivat aidan yli ja astelivat rapistuneeseen torniin.

"Varo askeliasi." Gus kuiskasi katsellessaan ympärilleen. Ensimmäisen kerroksen lattia oli pääosin hyvässä kunnossa, mutta jo toisen kerroksen lattia oli sammalreunaisilla rei'illä ja roikkui osittain ensimmäisessä kerroksessa hiipivien miesten niskassa.
"Taisin kuulla jotain alhaalta..." Ray sanoi nyökäten kohti kivistä porrastasannetta.
"Sinne siis..." Gus mutisi valaiseva Hurry kainalossaan. Teki mieli kaivaa rynnäkkökivääri repusta, mutta hän ei halunnut paljastaa sen olemassaoloa kenellekään. Sitä paitsi kahden miehen Pokémonit riittäisivät kyllä - toivottavasti.

Tornin kellarikerroksessa oli säkkipimeää ja siellä haisi sammal ja mätänevä puu.
"Ei näy mitään..." Gus mutisi.
"Seis." Ray sanoi yllättäen ja terävästi. Gus käännähti keskellä huonetta ja katsoi tulennielijää. Rayn kasvoilla oli voitokas hymy.
"Mitä nyt?" Gus kysyi kärsimättömänä. Tulennielijän takaa portaikosta valui yksi kerrallaan Unowneja.
"Ray, varo!" Gus huudahti.
"Ei hätää, eivät ne ole vaarallisia," Ray sanoi, "ainakaan minulle. Ovathan ne kuitenkin minun Pokémonejani."
"...sinun?!" Gus älähti. Unowneja oli neljä, C, O, M, E. Samat kirjaimet olivat ilmestyneet aikaisemmin -
"Sittenhän... sittenhän... sinä olet Lizin katoamisen takana!" Gus älähti. Ray nauroi, mutta naurussa ei ollut samankaltaista hyväntahtoista hohotusta mitä Gus oli aiemmin mieheltä kuullut.
"En varsinaisesti... saatoin kuitenkin edesauttaa asiaa... varsinaisen katoamistempun hoitivat muut." Ray sanoi. Neljä Unownia kierteli huoneen reunoja pitkin. Gus yritti pitää kaikkia silmällä samalla kun kuunteli Rayta.
"...ketkä?" Gus kysyi.
"Etkö arvaa?" tulennielijä hymähti ja samalla portaikosta kuului askelia. Gusin sydän hypähti kun Liz laskeutui portaat alas - Silver perässään.

"Liz!" Gus huudahti ja astui askeleen eteenpäin - yksi Unowneista iski salamannopeasti lattiaan Gusin edessä niin että kivenmuruset lentelivät.
"Gus! Oletko-" Liz huudahti ja oli aikeissa rynnätä miehen luo, mutta Silver piti häntä tiukasti ranteesta kiinni.
"Soma pikku jälleennäkeminen, eikö?" Silver hymähti.
"Sinä sairas paskiainen, mitä olet tehnyt hänelle?" Gus huusi.
"En mitään - vielä." Silver sanoi. Gus polki lattiaa paikallaan ja puhisi raivosta.
"Sinun houkuttelemisesi ansaan oli lasten leikkiä," Ray liittyi keskusteluun, "kun tiesi sinun ja Unownien historian, tarvitsi vain käydä nappaamassa niitä pari Alphin raunioilta - ei tarvinnut pelätä että epäilisit Rakettiryhmää!"
"Sinä siis olet Rakettiryhmäläisiä?" Gus murisi.
"Olin heidän tarkkailijansa jo ennen Indigo-ylängön taistelua - sen jälkeen päätin ryhtyä tositoimiin. Rakettiryhmän aate ei ole kuollut - kaukana siitä." Ray sanoi fanaattisen vakaasti.
"Ja se aateko on viattomien ihmisten kidnappaaminen?!" Gus huusi.
"Riittää! Kaikelle tälle on selityksensä. Valitse ensimmäinen Pokémonisi." Silver sanoi.

Gus räpytteli silmiään kummissaan.
"Ensimmäinen... mitä?"
"Haastan sinut kamppailuun, pöljä. Voit arvata mikä on panoksena." Silver hymyili pirullisesti pyöritellen Poképalloa kämmenellään.

********

Sip, Siili ja Gary kipusivat Kellotornia ylös. Kimonotytöt kertoilivat auliisti (pääasiassa Garylle) tornin historiasta ja merkityksestä. Tornin jokaisessa kerroksessa oli neljä tornia, joiden sanottiin soivan vain jos tornissa ennen asunut legendaarinen Pokémon palaisi.
"Monet legendaariset Pokémonit ovat asuneet Ecruteakin kahdessa tornissa, mutta sanotaan että ihmisten ahneus ja pahuus ajoivat ne tiehensä pian sen jälkeen kun kaupungin toinen torni paloi salamaniskusta. Moni kouluttaja pyrkii käymään Kellotornin huipulla siinä toivossa että näkisi yhden legendaarisista Pokémoneista, mutta turhaan." esittelijät kertoivat.
"Turhaa jo siinä mielessä ettei torniin päästetä juuri ketään?" Sip kysyi.
"Torniin päästetään kyllä ansiokkaita kouluttajia - viime vuosina kovin harvoja. Viimeisin taisi olla Ethan, Johton mestarikouluttaja."
"Vanha kunnon kultapoju." Gary hymähti samalla kun heidät johdatettiin kattotasanteelle. Näkymä oli uljas, keväinen ilta ei ollut vielä ehtinyt hämärtyä täysin. Kaupungin valot loistivat heidän alapuolellaan, kaukana kaakossa paistoi vienosti Violet Cityn valot ja vielä kauempana etelässä loisti Goldenrodin metropolin tuhannet valot.
"Kaupungin itäpuolella voittekin nähdä entisen Vaskitornin rauniot. Nykyään sinnekin on pääsy kielletty, koska rauniot alkavat olla vaarallisessa kunnossa." kimonotytöt kertoivat.
"Miksi siellä sitten välkkyy jotain?" Siili ihmetteli. Korkealta katsoessa saattoi nähdä kuinka tornin ikkunoissa välähteli välillä vitivalkoisia ja keltaisia ukkosen värejä, välillä oranssia tulenkajoa.

********

Taistelu oli lyhyt ja epätoivoinen. Gusin Pokémonit saattoivat olla sisukkaita pakkauksia, mutta Silverillä oli takanaan vuosien miltei sadistinen koulutus. Taistelun kulku meni poikkeuksetta siten että Gusin Pokémonit yrittivät yksi kerrallaan ensin väistellä, sitten iskeä itse - ja siinä vaiheessa ne iskettiin pois pelistä. Silver kielsi Gusia palauttamasta Pokémoneja palloonsa, ja lopulta tämän ympärillä oli neljä tajuttomuuden partaalle hakattua Pokémonia.
"...peli ohi." Silver sanoi kädet taskuissaan, pää kallellaan. Ray sysäsi Lizin kovakouraisesti Gusin viereen.
"Ei hätää... teitte parhaanne..." Gus kuiskasi Pokémoneilleen.
"Vihaan heikkoja. Pokémoneja, kouluttajia. Aivan sama mitä tai ketä. Minä olen vahva ja tulen tuhoamaan heikot..." Silver sylkäisi. Gus nosti raivoisan katseensa Silveriin. Teki mieli vetäistä kivääri repusta, mutta Unownit kiertelivät häntä vajaan metrin päässä.
"Kuinka traaginen tarina," Silver huokaisi, "kouluttaja sai niskoilleen Unownien vihan. Hän pelastui niiden kynsistä kerran, mutta ne palasivat kostamaan... kouluttaja, tämän Pokémonit ja tyttöystävä löydettiin myöhemmin... Unownien tappamana."
"Anna edes Lizin mennä, senkin nilkki! Hän ei ole tehnyt sinulle mitään!" Gus vetosi.
"Kaikki sinulle kallis tulee katoamaan. Se on uusi maailmanjärjestys; heikoille ei jää mitään. Äläkä huoli, muutkin kaverisi, Blue, se Siili-ipana ja se kummitustyttö... heidänkin tiensä pää on kohta näkyvillä." Silver nautiskeli sanoistaan täysin riennoin.
"...toivottavasti kuolet hitaasti ja tuskallisesti." Gus sanoi hitaasti.
"Ehkä. Mutta yksi asia on varma... en sinun toimestasi. Ray, anna käsky." Silver sanoi.
"Tappakaa ne!" Ray huusi Unowneille.
I got a Pikachu today.
I put on my Charmander heart is mine.
Maybe I should Raichu a love song.
Avatar
Gustaffsson
Valkokärpässieni
 
Viestit: 1095
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 7:19
Paikkakunta: Syömässä sieniä.

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

ViestiKirjoittaja Sieppeli » Ma Syys 22, 2014 7:21

"Se siitä sitten", Silver totesi Raylle.
"Seuraavaksiko se pikkupoika?" Tulennielijä kysyi.
"Ei", Silver pyöritteli ajatusta mielessään ja venytteli, "minä en pidä todistajista."

Ja hetken päästä Silver sattui olemaan ainoa, joka poistui palaneesta tornista... Elossa.

* * *

"Nyt siellä ei enää näy mitään!" Siili tiiraili yhä kohti toista tornia.
"Joku kouluttaja se siellä vain treenaa", Gary totesi aiheesta kiinnostumatta, "tai Pokemonit. Kuinka harvinaista se on että sellaista tapahtuu - ai. Joo. Jokapäiväistä."
"Eikö jonkun kannattaisi käydä katsomassa ollaanko siellä kunnossa?" Siili kysyi epäilevästi.
"Kutsutko sinä aina poliisit paikalle kun otat erää jonkun kanssa?" Gary tuhahti, "jatketaan matkaa. Velipoika ottaa muuten hatkat ja palaa tyttöystävänsä luokse, jos jumitamme täällä koko yön kuuntelemassa historiaa. Kenellä sitten on hauskaa?" Taustalla Sip viittasi ja Garykin naurahti omalle vitsilleen. Siili mutristeli suutaan ja luovutti pelin.
"Väitän kyllä, että jos Gus oikeasti jättäisi meidät niin kellään meistä ei olisi kivaa," Hän totesi tunkiessaan käsiään taskuihinsa.

Kling

Klong

KlingklongklingklongKLINGKLONGKLINGKLONG.

"Hoi," Gary huudahti, "HOI!" Niin Siili kuin kaikki muutkin kääntyivät samaan suuntaan josta he juuri olivat kääntyneet pois. Palaneella tornilla tapahtui jotain ja nopeasti.

Jokainen kilahdus kasvatti uuden palan jotakin, mikä näytti huomattavasti kristallilta. Kaukaa katsottuna näytti siltä, kuin torni olisi koonnut itseään ja uhkaavalla vauhdilla se sitä tekikin.
"Mitä tapahtuu?" Joku kimonotytöistä kiljaisi kun he olivat kaikki tornin ikkunan äärellä.
"En tiedä, mutta hyvältä se ei näytä!" Siili totesi, "joko mennään!?"
"... Mennään", Gary huudahti.

* * *

Gus tunsi makaavansa jollakin kylmällä. Kun hän avasi silmänsä, hän näki tummaa kristallia, ja liikettä silmäkulmassaan. Kääntäessään päätään hän näki pitkän rivin kirjaimia jotka leijuivat kristallisen aineen läpi loppumattomana putkena... Ei... Ei kirjaimia.
"Unowneja..." Hänen suunsa murahti automaattisesti. Taas. Taas näitä perheleen leijuvaisia kirottuja olentoja.
Hän pakottautui nousemaan. Joka puolella oli vain kristallista jotakin ja uusia rivejä Unowneja. Jokainen niistä tarkkaili Gusia.
"Jos tämä on jumalten käsitys helvetistä, niin ne osuivat oikeaan..." Gus murisi itsekseen katsellessaan vihaisesti Unownrivejä. Ne hymisivät kummallista laulua, joka tuntui jokseenkin tutulta... Muttei samanlaiselta kuin edellisellä kerralla, kun hän oli päätynyt Unownien johdateltavaksi. Tämä oli hypnoottisempaa. Ihan kuin ne olisivat sanoneet "Tervetuloa".
Missä oli palanut torni? Missä olivat hänen Pokemoninsa? Missä oli Liz, missä olivat Ray ja Silver? Oliko hän kuollut?

"Gus," Kuului ääni kristallien keskeltä. Kylmät väreet kulkivat Gusin selkää pitkin.
"Gus... Sanoiko joku Gus?" Hän kääntyi ympäri, muttei kyennyt paikallistamaan ääntä. Hän näki vain Unowneja.
"Minä en ihan todellakaan pidä teistä," hän lähti kulkemaan eteenpäin. Lisää Unowneja. Joka puolella perkeleen Unowneja... Mutta ne vain tarkkailivat. Ne antoivat Gusin mennä minne hän halusi, ja vain katselivat hänen eksymistään kristallien sekaan.

* * *

Palanut torni ei todellakaan ollut enää niin palanut. Nyt se oli valtava luotaantyötävä kristallitorni. Gary ja Sip olivat ehtineet tornin lähistölle ensin Arcaninen kyydillä ("Me tuomme tämän söpöläisen mukanamme, menkää te vain edeltä!" Olivat kimonotytöt todenneet napatessaan Siilin. Poika oli näyttänyt samalla ahdistuneelta ja innostuneelta.).
"Mitä perkelettä?" Sip oli mutissut noin minuutin välein kun Arcanine kyyditti heitä kohti yhä kasvavaa tornia, johon nyt syntyi teräviä ulokkeita. Nyt he olivat aivan tornin varrella, eikä sitä niinkään voinut enää sanoa torniksi. Se oli kuin kristallipalatsi.
"Luuletko että sinne olisi turvallista mennä sisälle?" Gary kysyi kun Arcanine oli pysähtynyt. Isoa koiraa näytti samalla kiinnostavan, ja ahdistavan.
"En todellakaan, " Sip hyppäsi alas, "mutta eikö se silloin ole kaikkein kutsuvin?"

"Kas", ääni kuului heidän vasemmalta puoleltaan, "pitihän se arvata, että henkivartijatkin löytävät kohta paikalle." Silverhän se siellä, istumassa ison Meganiumin päällä.
"Ei sillä, minulla ei ole teille juuri nyt enää aikaa, vaikka olisikin hyvin mukavaa vaihtaa kuulumisia," hän viittasi tervehdyksen, "mutta jos satutte näkemään ystäväänne niin älkää turjaan viekö terveisiä. En todellakaan usko että hän kuulisi niitä." Niin sanoen hän ja Meganium katosivat pimeyteen. Sip ja Gary katsoivat toisiaan.

"Siili?" Sip kysyi ensimmäisenä. Ei, ei se, vaan...
"Gus!" Gary ymmärsi tilanteen vakavuuden. He molemmat katsoivat tornin suuntaan. Aivan kuin torni olisi ymmärtänyt että sitä katsottiin, sillä samalla terävä uloke syöksähti heitä kohti. Arcanine syöksi tulta sisuksistaan pelastaakseen isäntänsä ja Sip veti refleksimäisesti Honedgen suojaksi. Uloke ei osunut heihin, kiitos Arcaninen, mutta silloin hekin kuulivat kummallisen hyräilyn. Heistä se kuulosti sanoilta: "Ette ole tervetulleita."

"Houkuttelevaa", Gary totesi virnistäen, "useinkaan itse talo ei ole päälleni hyökännyt. Pitipä sekin siis päästä kokeilemaan... Mitä luulet, onko rakkaan ystävämme Silverin sanaan luotettava vai liekkö siinä vielä ansa piilotettuna?"
"Ansa, ehdottomasti", Sip totesi, "joko Gus on saanut itsensä tuonne jumiin, tai sitten ei. Joka tapauksessa kuulosti siltä, että Silver haluaa meidät tuonne."
"Että torni itsessään voisi hoidella meidät päiviltä?"
"Houkuttelevaa," Sip pyöräytti Honedgea (tai Honedge itseään, kukas siitä tietää?), "eiköhän sitten mennä?"

* * *

Siili istui autossa kimonotyttöjen kanssa. Tunnelma oli tiivis. Siiliä ujostutti.

* * *

Gus saapui jälleen uudelle tasanteelle. Jokseenkin tämä paikka muistutti palanutta tornia... Muttei kuitenkaan.
"Liz?" Hän huhuili, "Mudz? Pikachu? Hurry? Joku?" Vastaukseksi hän sai vain Unownien hyräilyä. Saapuessaan keskelle tasannetta hän katsahti alas. Lattiakristalli oli peilikirkasta, ja tässä kohtaa siitä näki läpi alempaan kerrokseen.

Se, mitä hän näki alhaalla, muljautti hänen vatsansa ympäri.

Lattialla alemmassa kerroksessa makasivat liikkumattomina hän, Liz ja hänen Pokemoninsa.
"Any happy little thought?"
Sieppeli
Kärpässieni
 
Viestit: 1543
Liittynyt: La Elo 25, 2007 6:12
Paikkakunta: Piilossa

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

ViestiKirjoittaja Gustaffsson » Pe Syys 26, 2014 8:52

Gus olisi luultavasti pyörtynyt, jos olisi ollut kiinni kehossaan joka olisi voinut pyörtyä. Ruumistairtaantumiskokemus? Vaiko... kuolema?

Sinä et ole kuollut.
Gus säpsähti ja vilkuili ympärilleen. Missään ei näkynyt muita kuin Unowneja. Kuka puhui, ja missä?

Me olemme kaikkialla.
"Voi v..." Gus huokaisi. Kaikkiallahan niitä oli. Ja nyt ne osasivat vielä puhuakin. Laumoittain Unowneja kierteli hänen ympärillään ja joka puolella tornia.

Älä pelkää.

"...mitä sinä... te... tahdotte?" Gus kysyi, harmitellen mielessään sitä ettei Hurry ollut mukana tällä ruumiistairtaantumismatkalla.

Apua.

"Apua? Ap... TE pyydätte MINULTA apua?!" Gus järkyttyi. Unownit pyrähtelivät omituisesti ja synkroiduntapaisesti, kuin olisivat kaikki jutelleet Gusin kanssa. Niinkuin ne tekivätkin.

Palauta neljä varastettua Unownia kotiinsa.

"...mitä? Neljä... ne jotka Ray pyydysti?" Gus ihmetteli.

Me elämme Yhteisöissä. Yhteisön rikkominen osiin ja niiden pakottaminen ihmisvallan alle on väärin.

"Väärin?! Teillä ei ole mitään oikeutta puhua vääryydestä! Tehkää itse omat likaiset työnne!"

Emme pysty. Kaikki Unownit eivät elä teidän maailmassamme. Me - jotka näet nyt - olemme suurin Yhteisö. Me olemme kaikkialla. Elämme teidän maailmanne ja Unownien varsinaisen ulottuvuuden välillä. Toimme mielesi tänne hetkeksi jotta voimme pyytää apuasi.

"Turha luulo... te tapoitte Venonatin." Gus sanoi.

Emme me, vaan toinen Yhteisö. Tuomitsisitko koko lajin yhden joukon tekojen perusteella?

Gus yritti keksiä jotain halventavaa sanomista, mutta mietteet haistattelusta keskeytti kun kristallisoituneen tornin alimmasta kerroksesta ilmestyi ihmishahmo. Se oli tulennielijä Ray, kalpeana kuin jää, toinen käsi puristaen vasenta kylkeä, joka vuoti runsaasti verta.
"Mitä helv-" Gus älähti. Ray ei näyttänyt kiinnittävän mitään huomiota häneen tai Unowneihin, vaan vaappui kohti ulko-ovea - Gusin LÄPI. Miehen vyöllä oli edelleen viisi Poképalloa.
"Mitä hänelle tapahtui?" Gus ihmetteli.

Luottamuksen ja empatian taitojen puute punatukkaiselta lajitoveriltasi. Fyysisesti asian hoiti terävä lyömä-ase.

"Hieno selitys..."

******


Sip ja Gary olivat juuri astumassa varoen kristallitornin ovea kohti, kun Ray kompuroi ulos.
"Hei mies! Oletko kunnossa?" Gary kysyi.
"Kysyppä joku toinen, pässi, etkö näe tuota verimäärää..." Sip sanoi ja tuki tulennielijää pystyyn. Kahdestaan he auttoivat tukevan miehen pois tornin juurelta.
"Etkös sinä ole se tyyppi johon törmättiin Liiton luolassa? Se Gusin kaveri?" Gary tunnisti kun mies oli autettu istumaan ja Sip alkoi kaivaa laukustaan sidetarpeita.
"...k...kyllä..." Ray ähki ja mietti hätävalheita.
"Mitä tuolla tapahtui?" Sip kysyi.
"S... siellä... Unowneja. Menimme... Gus halusi mennä etsimään ne... h... tuota... ne tappoivat hänet." Ray sanoi. Gary ja Sip katsahtivat toisiinsa.
"Ei voi olla totta!" Gary huudahti.
"Siltä se vaikutti... menkää vain... ne eivät osuneet minuun yhtä häjysti, pääsin vielä karkuun..." Ray sanoi. Isku ei näyttänyt enää niin pahalta kun verenvuoto oli saatu tyrehdytettyä.
"Gary, jää sinä tähän." Sip sanoi saatuaan ensisiteen kiristettyä.
"Minäkö?! Ei ole reilua, ja sinäkö muka menet yksin?" Gary protestoi. Samalla kaupungista päin alkoi kuulua lähestyvien autojen ja askelten ääntä. Jättimäisen hohtavan kristallitornin ilmestyminen ei ollut jäänyt huomaamatta.
"Saan kyllä apua, mutta en usko että viranomaiset päästävät teitä torniin... menkää siis jo!" Ray hoputti.

*****

"Palauttakaa minut takaisin!" Gus vaati.

Emme tietenkään voi pitää sinua täällä ikuisuuksia. Haluamme vain että ymmärrät tapahtuneen vääryyden. Emme voi luvata sinulle takaisin mitä lajitoverimme sinulta veivät, mutta ehkä voimme sopia muunlaisesta hyvityksestä.

"Niinkuin mitä?" Gus kysyi. Samalla tornin ovesta astui ympärilleen katsellen ja Honedgea puolustusasennossa pitäen Sip, perässään Gary. Kuten Raykaan, he eivät nähneet Gusia tai Unowneja.
"Katsovat suoraan ohitseni... ihan kuin mikään ei olisi muuttunut." Gus ei malttanut olla lohkaisematta.
"Perkele." Gary ähkäisi katsoessaan läpinäkyvän kristallilattian läpi alakerrokseen, jossa Gus ja Liz sekä Gusin Pokémonit makasivat elottoman näköisinä.
I got a Pikachu today.
I put on my Charmander heart is mine.
Maybe I should Raichu a love song.
Avatar
Gustaffsson
Valkokärpässieni
 
Viestit: 1095
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 7:19
Paikkakunta: Syömässä sieniä.

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

ViestiKirjoittaja Siilinpiikki » La Loka 11, 2014 10:23

"Meidän pitää päästä tuonne jotenkin!" Gary ei jäänyt ihmettelemään. "Arcanine, Liekinheitin!"
Liekki hohkasi kuin Helvetin tuli, mutta timantinkova kristalli ei osoittanut pettämisen merkkejä.
"Sip pääsisikö haamu tuon läpi?" Gary puhisi kuumuudessa.
Sip pysyi hiljaa. Itse asiassa hän oli ollut jähmehtyneenä siitä asti, kun oli astunut raunioiden sisälle. Iskuvalmiina ollut Honedge oli valahtanut roikkumaan kouluttajansa löysiin käsiin.
"Hei haloo!" Salipäälikkö ärähti. "Tässä olisi henkiä pelastettavana!"
"Gus..." Sip puhui hitaasti. "Gus on täällä, tunnen sen"

* * *

Gus seurasi aaveena toveriensa pelastusyrityksiä. Kristallit hohkasivat tulipunaisina ja Gus olisi voinut kokea olevansa saunassa, jos olisi tuntenut mitään.

Niin paljon surua ja vihaa... Ja hämmennystä.

"En voi katsoa tuota sivusta..." Gus tuskastui. "Eikö minun pitäisi päästä kehooni, jotta voisin suorittaa pyytönne?"

Saatat olla elossa, mutta kehosi ei ole toimintakuntoinen. On kuitenkin eräs, jolla on sopivat ominaisuudet.

* * *

Yhtäkkiä Sip valahti polvilleen pidelleen päätään.
"Voi juku", Gary huokaisi, "ei kai taas."
Blue joutui valitsemaan kahden vaihtoehdon väliltä. Joko yrittää pelastaa läpäisemättömään vankilaan joutunut mahdollisesti kuollut henkilö tai selvittää mahdollisesti murhanhimoisen naisen pää.
"Sip muista kuka olet", Gary laski kätensä mielitiettynsä olille ja yritti peittää kiihtymyksensä puhuessaan. "Olet kouluttaja Sinnohista, joka matkusti Kantoon ja lopulta sieltä Johtoon tutkimaan erilaisia uskontoja."
Sip kohotti hitaasti päätänsä. Gary säpsähti. Naisen kasvoilla oli hämmentynyt ilme, joka ei sopinut omistajalleen.
"Ei vaan minä olen Gus", Sip korisi.
KuvaKuvaKuvaKuva KuvaKuva
Avatar
Siilinpiikki
Sieni
 
Viestit: 501
Liittynyt: La Elo 25, 2007 8:03
Paikkakunta: lehtikasassa

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

ViestiKirjoittaja Sieppeli » To Loka 16, 2014 2:43

(Tämä oli kirjoittaessa soundtrackkinä. Ehkä se tuo teillekin jotain iloa?)

Gus ei ollut ikinä ollut yhtä sekavassa tilanteessa. Hän kykeni kuulemaan Garyn äänen ja näkemään Sipin silmillä, mutta se, mitä tapahtui hänen sisällään (Sipin sisällä?) oli jotain kaaoottista. Värit eivät tuntuneet olevan kohdallaan, Garyn ääneen sekoittui tuhat muuta ääntä joista puolet kuulostivat itkulta, pahaenteiseltä naurulta tai kuolevan kiljunnalta. Korvissa humisi ja kaikki aistit taistelivat toisiaan vastaan. Koko sekamelskan päällä oli vielä kaikista vahvin ääni, joka Gusin mielestä kuulosti pelkältä murinalta. Aivan kuin samassa ruumissa olisi ollut vielä joku kolmas, joka ei todellakaan hyväksynyt tätä uutta vierasta.
"Gus?" Garyn ääni kuului sekamelskan läpi, "mitäs vittua tämä nyt on?"
Gus yritti vastata, mutta aivan kuin hänen jäljellä olevaa mieltään (vai sieluaan?) oltaisiin lyöty ja hän menetti hetkeksi hallinan. Sipin ruumis vääntyi kummallisesti kun ihan mikä tahansa sielu yritti ottaa siitä hallintaa. Gusin oli pakko taistella koko mielenterveytensä avulla päästäkseen takaisin ohjaksiin.

"En tiedä!" Hän huusi Sipin äänellä ja maailma välkähti kummallisena hänen silmissään. Yhdessä hetkessä kaikkialla oli Unownien kristalleja, toisessa hetkessä palava torni, kolmannessa loputon pimeys ja yksinäinen saari sen kaiken pimeyden keskellä. Jos hän olisi voinut, hän olisi päästänyt tästä ruumiista irti, mutta juuri sillä hetkellä hän tarvitsi sitä eniten. Murina hänen (vai Sipin?) päänsä sisällä vahvistui. Gus yritti huutaa mitä tahansa avuksi, mutta murina sulki hänen yhteytensä.

"Sipi, anna minun käyttää ruumistasi hetken, muuten minä olen mennyttä." Gus huusi kaikelle sille sekasorrolle joka pyöri tämän ruumiin sisällä. Murina yltyi.

"Kummituskouluttajat ovat alttiita juuri tällaisille hyökkäyksille, " hieman tutumpi ääni sanoi ruumiin ulkopuolella, "mutta vuosien totuttelun jälkeen se ei ole helppoa." Gus onnistui avaamaan silmänsä. Nuori, tutuhkon näköinen tyttö istui maassa aivan Garyn vierellä, mutta hän ei näyttänyt huomaavan siinä ketään. Kohdattuaan Gusin katseen tyttö virnisti.
"Sip?" Vaaleat hiukset. Siniset silmät ja tuo sama karmiva hymy. Valtaamansa ruumiin sekasortoa ei auttanut yhtään tämä uusi kohdattu hämmennys. Jos Gusin sielu oli Sipin ruumissa, niin miten Sipi sitten istui tuossa maassa nuorempana ja-... Ilkeä vihlaisu iski Gusin mieleen kun hän päästi sekasorron liian suureksi.
Sipi nuorempana heilautti päänsä sivulle ja tarkasteli Gusin surkeaa tilannetta hänen ruumiissaan.
"Et tainnut olla kuulemassa Mortyn ja minun keskustelua joskus aiemmin?" Hänen silmänsä välkkyivät kun hän puhui, "tuli siinä todettua nimittäin, että minä en asusta ruumissani muutenkaan yksinäni."

Nuorempi Sipi ruumiin ulkopuolella yritti tökätä Garyä, joka kaikesta päätellen yritti kommunikoida Gusin/Sipin kanssa, mutta hän ei kyennyt koskemaan. Sip ei ollut oikeasti siinä.
"Joten ihan sama se minulle on mitä sinä tuossa ruumissa haluat tehdä, " hän ei näyttänyt pettyvän siihen, ettei kyennyt koskettamaan Garyä, "mutta entä se toinen joka ottaa vallan sitten kun minä joskus kuolen, hmm? Mitä luulet, Gust, haluaako se luopua tästä ruumista taistelutta?" Haamu-Sipi virnisti jälleen.

"Ai ", hän sanoi vielä, "ja varo Dusclopsia. Se ei hirveästi pidä siitä, että ruumistani yritetään vallata."

Sitten sekasorto iski uudelleen.

* * *

Kristallien väleissä liikkui jotakin. Gary ei muutenkaan tiennyt mitenpäin hänen olisi pitänyt olla, joten hän huomasi pitkät loputtomat Unown-linjat sillä välin, kun Gus(?) tappeli(?) siitä, että saiko hän jäädä olemaan Sipin ruumiiseen (siltä se ainakin näytti?). Ne tuntuivat vaanivan tilannetta. Gary melkein oletti että ne hyökkäisivät kohta, mutta ne vain olivat ja pitivät hassuja ääniä.
"... Gary ", Sipin ruumis sanoi hassulla äänellä - oliko se sitten Gus? -, "... -clops."
"Garyclops?" Gary ihmetteli. No tämäpä alkaa olla yhä kummallisempaa ja kummallisempaa.
"Mikä clops? Missä clops? Dusclops? Mitä siitä, kamaan, yrittäkää nyt puhua minulle!"

Sitten Gary luuli ymmärtäneensä. Hän pyysi noin tuhannesti anteeksi, etsi käskystä Sipin takataskusta Thorbin pallon ja kutsui pimeydessä piileskelleen kummitusPokemonin pois. Kun niin tapahtui, Sipin ruumis kykeni hengittämään hetken paremmin.
"Okei?" Gary puristi palloa kun ei muutakaan osannut tehdä, "Ok. Ok,okok, mitäs sitten?"

* * *

Vallattu ruumis rauhoittui. Murina jäi, mutta Gus tunsi voittaneensa hetkeksi tämän taistelun. Sipin haamu(?) istuskeli siinä vierellä yhäti katselemassa mitä seuraavaksi tapahtuisi. Hän näytti nauttivan tilanteesta, ainakin enemmän kuin Gus ikinä.
"Liz... Minun ruumiini... Minun pitää päästä takaisin ", hän möngersi. Tuntui hassua puhua tytön äänellä. Tuntui vielä kummallisimmalta olla tytön ruumiissa. Jokin toinen päivä, jokin toinen ruumis ja Gus olisi saattanut olla innoissaan aiheesta, mutta tässä tilanteessa kun sisällä jo olevat sielut yrittävät automaattisesti työntää uutta pois kutsumattomana vieraana... Ei niin kivaa.
"Pois, hyvä, miten pääsemme tuonne alas?" Gary ei kysellyt tilanteesta. Ehkä se meni niin paljon häneltäkin yli, ettei hän edes yrittänyt ajatella koko asiaa. Sipin ruumissa on Gus, kiva, normipäivä, milloin syödään?
"Ray!" Gus ähkäisi kummallisella suulla. Hassut hampaat verrattuna omiin, Sipi ei taida arvostaa jos hän jäisi niitä tutkimaan.
"Ray?"
"Ray. Meidän täytyy löytää Ray!"
"No se kuulostaa suorastaan tylsältä ", nuorempi Sipi ilkkui oman ruumiinsa ulkopuolella, "Kuka vittu on Ray?"
"Kuka vittu on Ray?" Gary kysyi, "... Ai se tyyppi johon törmättiin Liiton luolassa! Se Gusin kaveri!"
"... No jos se helpottaa sinua ymmärtämään mitään ", Gus mutisi päätä halkovan kivun lävitse, "Sipi, mitä perkelettä sinun päässäsi tapahtuu?"
"Tappelet juuri paniikkikohtausta, sitä toista, minun omaa vastustuskykyäni ja heikkouttani vastaan ", Sipin hahmo sanoi riemuiten, "hyvin sinulla menee, katsotaan kumpi hajoaa nopeammin: Sinun mielesi vai minun kehoni... Joten ala kiirehtiä jos meinaat saada ketään kiinni."
"Any happy little thought?"
Sieppeli
Kärpässieni
 
Viestit: 1543
Liittynyt: La Elo 25, 2007 6:12
Paikkakunta: Piilossa

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

ViestiKirjoittaja Gustaffsson » To Loka 16, 2014 8:02

Tunnekuohut, synkät mielialat, pelot ja vihat - ne olivat Gusille tuttuja. Mutta se mitä hän tunsi Sipin "vieraana" oli aivan muuta. Se ei ollut vain taustalla häiritsemässä - se oli kaaos, joka vaikutti jokaiseen ajatukseen ja ruumiinliikkeeseen.
"Minä... hiljaa! Minä tarvitsen... Pokémonini... ja tavarani..." hän ähkäisi Sipin äänellä, osoittaen sanansa Unowneille.
"Mitenkäs minä ne hommaan tuolta lasin alta?" Gary ojenteli käsiään.

Valitse yksi Pokémon.

"Äh... Pikkuvee! Eevee!" Gussip huudahti tarpeettoman kovaa kuullakseen Sipin äänen tämän päänsisäisten äänien yli.
"Älä nyt huuda, en minä niitä sieltä- Oho." Gary ällistyi kun kristallilattiaan avautui kiiltäväreunainen aukko, ja näkymätön voima nosti kellarikerroksesta Gusin repun, leipälaukun ja tajuttoman Eeveen. Lattian aukko peittyi samantien yliluonnollisen kuljetuksen perästä.
"Vai että Eevee. Kärsinkö kysyä miksi?" Sip-haamu kysyi venyttelevästi.
"Pikkuveellä on... on... hel-VETIN moinen vaisto... se kyllä löytää Rayn." Gus sanoi. Ei niinkään vastaamisen vuoksi vaan saadakseen jotain tekemistä viemään huomiota kaaoksesta.
"Ihan miten vain." Gary sanoi keskustelun ulkopuolisena, Sipiä kuulematta.
"Äh, lääkkeet on kaikki loppu! Minun piti ostaa niitä lisää... onko sinulla yhtään?" Gus ärähti paiskaten tyhjän potion-pullon kristallisen huoneen poikki.
"Eipä satu olemaan." Gary sanoi. Gus kaiveli Sipin taskut läpi, ja kaikesta takataskun tavaramäärästä huolimatta yhtään parantavaa lääkettä ei löytynyt.
"Pakkohan täällä nyt on jotain olla jolla parantaa edes vähän...!" Gus huusi ja käänsi reppunsa ympäri. Ruokailuvälineitä, valokuva-albumi ja muuta pikkusälää kolisi kirkkaalle lattialle. Sekä Kanton armeijan rynnäkkökivääri.
"Mitääh-?" Garyn ihmetyksenilmaisu jäi riippumaan ilmaan kun Gus, Sipin äänellä äristen ja puhisten nappasi aseen ja alkoi kaivella leipälaukusta lipasta.
"Tuo ei näytä yhtään hyvältä minun käsissäni." Sip sanoi nyrpistäen haamunenäänsä. Tällä kertaa Gus ei joutanut vastaamaan, sillä lippaiden lisäksi leipälaukusta löytyi jotain muutakin. Jotain pienempää, mutta huomattavasti voimakkampaa kuin lipas täynnä 7,62mm luoteja.

Tulikivi.

*****

Ray käveli vaivalloisesti metsän halki. Haava oli tuore ja hänen pitäisi jäädä odottamaan sen parantumista, mutta ei pystynyt. Jos totuus selviäisi, hän ei olisi turvassa kaupungin lähellä. Ja vaikka hänen osallisuutensa kahteen murhaan ei selviäisikään, olot kävisivät vaarallisiksi siinä vaiheessa kun Silver kuulisi tulennielijän olevan elossa. Mokoma nulikka pitää koko Rakettiryhmää pilkkanaan! Ainut keino olisi päästä kapteenin luo kertomaan mitä oli tapahtunut. Violet Cityn yhteyshenkilö voisi hoitaa asian, kunhan -
Tulennielijän edellä kulkenut Vulpix pysähtyi yllättäen. Tulosuunnasta kuului lähestyvää rapinaa. Hitto! Joko joku oli heidän kannoillaan? Lähestyvä rapina kuulosti pienehköltä Pokémonilta ja juoksevalta kouluttajalta. Mäntyyn nojaten ja huohottaen Ray vapautti palloistaan neljä Alphilta kaapattua Unowniaan. Ne tappoivat aikaisemminkin, ne tappaisivat taas. Tai niin hän ainakin luuli.

Huohottaen Ray jäi odottamaan, hyökkäyskäsky jo huulillaan. Sitten sammalmättään takaa ilmestyi pimeästä toinen tulikettupokémon, Flareon. Hetkinen, Flareon-?
"Kädet ylös!" naisen ääni huusi pimeydestä Flareonin takaa. Esiin astui Sip - kivääri kädessään.
"H-hei, mitä tämä nyt on olevinaan?" Ray ihmetteli.
"Anna Unownit minulle niin saat mennä!" huohottava ja omituisesti nykivä pyssynainen sanoi.
"E-en minä-" Ray änkytti.

Sipin ohjaimissa Gusin olot alkoivat käydä tukalaksi. Flareonin seuraaminen juosten oli saanut ajatukset edes hieman pois kaaoksesta - varsinkin kun Gus ei olisi omalla kehollaan koskaan pystynyt juoksemaan niin kovaa - mutta nyt henkinen kaaos tuntui entistä pahempana fyysisen rasituksen tuoman lisän voimin. Asekäsi tärisi, keskittyminen horjui.
"Paras toimia nopeasti." vaivattomasti mukana leijaillut haamu-Sip totesi tarkkaillen tilannetta kuin länkkärin stand-offia.
"SAATANA! UNOWNIT TÄNNE!" Gus huudahti Sipin äänellä ja veti liipaisimen pohjaan, osoittaen Rayn ja itsensä väliin. Sammaleet pölisivät, hylsyt kopisivat männyn kylkeen ja Gusin naisellinen kiukunhuuto vaimeni kiväärin tulituksen alle. Parissa sekunnissa lipas tyhjeni ja iskuri naksahti tyhjää. Järkytyksestä toivuttuaan Ray tajusi tilaisuutensa tulleen.

"KIMPPUUN!" hän huusi. Vulpix loikkasi kohti Gus/Sipiä, mutta Flareon esti tämän hyökkäyksen ja pian kaksi tulikettua paini kynsin ja hampain kosteassa sammalikossa.
"Tappakaa hänet!" Ray huusi Unowneille jotka eivät reagoineet ensimmäiseen hyökkäyskäskyyn - eivätkä toiseenkaan muuten kuin toisiaan vilkaisemalla. Gus katseli hieroglyfipokémoneja voimattomana ja ajatukset turtana - kaaos alkoi päästä valtaan, metsän öinen pimeys ei auttanut asiaa-
"TAPPAKAA!" Rayn huuto kuului vaimeasti kaiken muun läpi. Unownit näkyivät isoine silmineen enää himmeästi, ne ryhmittyivät hyökkäykseen - mutta eivät häntä vastaan -

Punainen valo välkähti yllättäen ja veti Gusin hetkeksi takaisin todellisuuteen. Kuului räksähdys ja iljettävä roiskahdus. Raskas tömähdys kertoi tulennielijän kaatumisesta. Vulpix vinkaisi ja jätti taistelun Flareonin kanssa ja kipitti makaavan isäntänsä luokse. On asioita, joissa Pokémonit eivät ole yhtä kehittyneellä tasolla kuin ihmiset - mutta elämän ja sen puuttumisen tunnistaminen ei ole yksi niistä. Unownit olivat iskeneet tulennielijä Rayta, reservin kirjuria ja Rakettiryhmän tarkkailijaa päähän kuolettavin seurauksin.

Mutta sitä Gus ei enää pystynyt tajuamaan. Yksinäinen saari pimeydessä, murinaa, huutoa, kirkumista, kiroamista, välähdyksiä elämästä joka ei ollut hänen.

"...aaaaaaaAAAAAAAAAAAAAAAAAAARRRRRGH!" Sipin äänellä huudettu huuto kaikui pimeässä metsässä. Sormet painuivat poskia vasten ja vetivät punaisia raitoja Sipin kasvoihin -

"Gus. Muista kuka olet. Olet Gus Hills, Pallet Townista, sait ensimmäisen Pokémonisi kasvatti-isältäsi viime vuoden kesänä, Mudkipin, jota kutsut jostain syystä Kipziksi. Olet kiertänyt Kanton ja osittain Johton ympäri Siilin ja minun kanssani, ja Garykin roikkuu välillä mukana." Sipin ääni alkoi tasaisella äänellä kertoa.
I got a Pikachu today.
I put on my Charmander heart is mine.
Maybe I should Raichu a love song.
Avatar
Gustaffsson
Valkokärpässieni
 
Viestit: 1095
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 7:19
Paikkakunta: Syömässä sieniä.

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

ViestiKirjoittaja Sieppeli » To Loka 16, 2014 8:40

Kun Siili ja Kimononaiset viimein löysivät paikalle, oli tornin kasvaminen loppunut. Kristallista tornia ei voinut enää edes tunnistaa samaksi palaneeksi torniksi, joka se oli ennen. Nyt se oli suorastaan aivan uudenlainen maamerkki. Tilanne näytti jokseenkin... Rauhoittuneen.
"Tytöt, tutkikaa koko torni!" Yksi kimononaisista määräsi, "ja poju, pysy muiden lähellä!"

No Siili ei ollut pysynyt. Hän oli mennyt Pokemoneineen sinne minne pää sanoi ja kohta "pää sanoi" muuttui "mihin Unownit sanoivat". Hän oli myös ensimmäinen, joka viimein löysi Gusin, tämän Pokemonit ja Lizin, kaikki tajuttomana lattialta. Unowneja kulki siellä täällä.
"Gus? Guuuuus!" Siili yritti ravistella ystäväänsä hereille, mutta tämä vain kääntyi ravistelun voimasta selällensä. Ei mitään reaktiota. Kun Siili oli kääntymässä Lizin puoleen, Gusin puolelta alkoi kuulua mutinaa.
"... sain ensimmäisen Pokemonini kasvatti-isältäni viime vuoden kesänä..."
"Gus!?" Siili kääntyi heti takaisin Gusin puoleen. Heti Lizin puolelta kuului pitkä henkäisy, kuin henkilöltä, joka juuri nousee ylös sukeltamasta.
"LIZ!?" Siili ei enää tiennyt mitenpäin siinä pitäisi olla kun kaikki alkoivat heräillä.
"Mitä..." Liz avasi silmänsä ja oli todellakin hereillä. Gus ei ollut yhtään niin hyvässä kunnossa, hän tärisi eikä avannut silmiään.
Sama ovi, jonka läpi Siilikin oli tullut, kävi ja Gary asteli sisään tukien samalla Sipiä, joka ei näemmä kykenyt oikein kävelemään itsekseen. Gary näytti aivan järkyttyneeltä.
"Sip, Gus, Liz, joku apua!" Siili pyöri jo ihan vimmatusti kun ei tiennyt ketä auttaa ja miten auttaa.

"Siili, tarkista että Liz ja Gusin Pokemonit ovat suurinpiirtein kunnossa ", Sip sanoi hyvin heikolla äänellä, aivan kuin hän olisi huutanut keuhkonsa pihalle. Hänkin tärisi pureutuessaan Garyn olkapäähän.
"Entä Gus?" Siili kysyi vaikka teki samalla mitä käskettiin. Cyndaquil käperyi hänen syliinsä pieneksi mytyksi kun hän kosketti sitä.
"... Gus herää kun herää ", Sip sanoi ja kouristus otti vallan hänen ruumistaan.

Lopulta myös Kimononaiset löysivät paikalle ja hoidettavat vietiin pikimiten sairaalaan. Gus ei suostunut heräämään, joten hänet vietiin aivan erilliseen huoneeseen tutkittavaksi. Lizille ja Gusin Pokemoneille annettiin ruokaa ja hoitoa, ja Siili pysyi koko kyseisen ajan Lizin vierellä toimien kuuntelijana ja lohduttajana. Sip kieltäytyi muusta hoidosta, mutta otti vastaan kipulääkkeitä, vetäytyen sitten nurkkaan huovan ja pallosta vapautetun Dusclopsin kanssa. Gary etsi itselleen ruokaa ja puhelimen soittaakseen tilanteesta isoisälleen.

"Kas, Garykös se siellä!" Isoisä vastasi puhelimeen, "näytätpä pahalta, onko jotain sattunut?"
Kyllä, mutta Gary ei osannut selittää tilanteesta mitään.
"Kyllä ", hän aloitti, "... No, hyviä uutisia ensin: Gus antoi Eeveen kehittyä."
"No sepäs on mukava kuulla. Mikä siitä tuli?"
"... Flareon. Ja tuota... Se niistä hyvistä uutisista." Sitten hän selitti tilanteen niin hyvin kuin oli ymmärtänyt. Se ei ollut paljoa, mutta isoisä ansaitsi tietää, olihan Gust hänen ottoisänsä. Professori Oak ei sanonut mitään koko sinä aikana kun hänen pojanpoikansa puhui, mutta ilme hänen kasvoillaan kertoi tarpeeksi siitä kaikesta huolesta, jota hän koki.
"Mutta olette nyt kaikki hoidossa?" Isoisä tarkisti vielä. Gary nyökkäsi.
"Se on hyvä. Gary, sinun täytyy ilmoittaa minulle jos tilanne pahenee, ymmärrätkö?"
"Kyllä, isoisä."
"Ja pidä huoli itsestäsi! Ymmärrätkö?"
"Kyllä, isosisä... Jos vain voin. Mutta nyt minun pitää soittaa toinen puhelu."
"Kenet muut luulet saavasi tässä vaiheessa yötä kiinni?"

"... Redin..."
Jokainen tarvitsee sen jonkun johon takertua kun tilanne on paha. Saattoi olla yö, mutta Redillä ei kestänyt minuuttiakaan vastata. Gary tunsi pientä helpotusta saadessaan parhaan ystävänsä kiinni ja lähti puhumaan illan tapahtumista.
Tämä oli hänen ankkurinsa.

* * *

"Gus Hills. Pallet Town. Mudkip. Eevee. Cyndaquil. Pikachu. Venonat. Gus Hills. Pallet Town. Mudkip." Ja niin edelleen.
"Any happy little thought?"
Sieppeli
Kärpässieni
 
Viestit: 1543
Liittynyt: La Elo 25, 2007 6:12
Paikkakunta: Piilossa

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

ViestiKirjoittaja Gustaffsson » Pe Loka 17, 2014 10:04

Lähestyvät askelten äänet havahduttivat Rakettiryhmäläisen aatoksistaan Mt. Silverillä. Vasen käsi etsi hermostuneesti vyöltä Poképallon ja nosti sen kallioon louhitun poteron reunalle heittovalmiiksi. Oikea käsi tähtäsi kevyttä konekivääriä kohti äänen lähdettä. Kitukasvuisen männikön läpi näkyi lähestyvä ihmishahmo.
"Seis! Tunnussana!" vartija huudahti yrittäen saada ääneensä uskottavaa karskiutta.
"Hmph. Minä se vain olen." ylimielinen ääni vastasi. Silver asteli kävelyään hidastamatta varjoista.
"...en saisi kyllä päästää ketään ilman tunnussanaa..." Rakettiryhmäläinen mutisi laskien kk:n perän alas.
"Mitä aiot tehdä, ampua minut?" Silver sanoi ilman huumorin hitustakaan ja pyyhälsi vahdin ohi luolaan.
"Olisi kyllä pitänyt..." vahti mutisi jäätyään yksin pimeään yöhön.

Silver asteli luolaston poikki perimmäiseen, kalustettuun luolaan, jota öljylamppu himmeästi valaisi. Kouluttaja laskeutui makuulle ankealle retkivuoteelle -
"Ajattelit sitten heittää pienen sinkkukeikan?" hiljainen ääni sanoi varjoisesta nurkasta. Tupakanpään oranssi hehku heijastui nenänpäähän ja likaiseen partaan.
"Niin ajattelin." Silver vastasi. Rakettiupseeri nousi nurkasta ja tumppasi savukkeen pöydällä olevaan tyhjään säilykelihapurkkiin.
"Se oli vastuutonta. Vaarannat koko Rakettiryhmän." Klaus sanoi.
"Koko Rakettiryhmäsi - mitä se nyt on, 13 miestä? - ei näytä saavan mitään aikaan, minun piti ottaa ohjat käsiini." Silver totesi.
"Ja tulostako syntyi?" Klaus kysyi karhealla äänellään.
"Yksi vihollisistamme on kuollut." Silver sanoi retkipunkan pohjalta.
"Onko? Minun käsittääkseni vain yksi liittolaisistamme kuoli - tarkkailija nimeltään Ray. Sellainen tieto tuli Ecruteakin tarkkailijalta, jolla on hakkeroitu yhteys sairaalan tietokantaan. Sama tietokanta paljastaa että alku-yöstä sairaalaan tuotiin ELÄVIÄ potilaita - mukaanlukien Kantolainen Gus Hills." Klaus sanoi hiljaisen kiihtymyksen täyttäessä hänen äänensä.
"...sinä valehtelet." Silver sanoi tyynesti, mutta avasi kuitenkin silmänsä.
"Minkä tähden minä valehtilisin? Minä en ole sinun vihollisesi, Silver! Sinä tarvitset meitä, jollei Rakettiryhmä vielä nouse, et voi koskaan näyttää naamaasi julkisesti ilman että poliisi ja armeija on perässäsi! Harkitsemattomat kostotoimenpiteesi saavat juuri sitä aikaan, vaarannat koko Rakettiryhmän aatteen olemassaolon!" Klaus sanoi ja läimäytti mustan barettinsa lautapöydälle niin että paperit lentelivät.
"Mikset sitten vain hoida minua päiviltä häiritsemästä?" Silver kysyi nousten takaisin istumaan.
"Rakettiryhmä tarvitsee uuden johtajan. Uuden lipun jonka taakse järjestäytyä. Sinä olet Giovannin poika, hänen perintönsä kuuluu sinulle. Sitä paitsi lupasin isällesi-" Klaus lopetti huomatessaan Giovannin mainitsemisen luovan uusia varjoja nuoremman miehen kasvoille.
"Niin?" Silver kysyi kalmantyynesti, "Mitä lupasit armaalle pomollesi?"
"Katsovani perääsi. Hän oli huolissaan että kiivas luonteesi veisivät sinut niin suuriin ongelmiin, etteivät edes huomattavat kouluttajantaitosi sinua pelasta." Klaus sanoi hiljaa. Silver naurahti ja laskeutui takaisin makuulle.
"Hah! Isäni huolissaan minusta... sitä en usko!" hän murahti kääntyessään kyljelleen luolan kiviseinää tuijottamaan.
"...Giovanni välitti sinusta. Enemmän kuin arvaatkaan." Klaus sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Sen jälkeen luolassa ei sinä yönä puhuttu.

*****

Gus Hills. Pallet Town. Mudkip. Pikachu. Cyndaquil. Eevee. Venonat...
Gus räväytti silmänsä auki. Ja katui sitä samantien. Saamarin kirkasta!
"Huooomenta, auringonpaiste." tuttu ääni sanoi, ja vaikka sanat olivatkin ärsyttävät niin sävy oli muuttunut. Toinen yritys avata silmät, ja Gus saattoi erottaa Garyn seisomassa ikkunaa vasten. Puhtaan valkoisessa huoneessa.
"...ssä mmnä olen?" Gus sai mutistua.
"Ecruteakin sairaalassa. Pitäähän sinut tutustuttaa myös johtolaiseen sairaalakulttuuriin." Gary sanoi.
"...missä kaikki muut?"
"Sip lähti hoitamaan jotain juttua ja Siili ja Liz ovat ulkoiluttamassa sinun Pokémonejasi. Kaikki ovat kunnossa." Gary vakuutti.
I got a Pikachu today.
I put on my Charmander heart is mine.
Maybe I should Raichu a love song.
Avatar
Gustaffsson
Valkokärpässieni
 
Viestit: 1095
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 7:19
Paikkakunta: Syömässä sieniä.

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

ViestiKirjoittaja Siilinpiikki » Pe Marras 07, 2014 5:44

Olen saapunut kohteeseeni. Ecruteakin kaupunki on rauhantyyssija verrattuna paikkoihin, joissa olen käynyt. Silti, katulamppujen kajastukselta piilossa harjoitetaan enemmän kuin teerenpeliä. Sinne, mille käännän selkäni, sataa. Kyseessä on eräänlainen pahuuden rihmasto, rikolliset nousivat pintaan kuin sienet. Alamaailmassa rypeksiminen on saanut minut epäilemään ihmiskunnan hyvyyttä. Kuitenkin, jos annan periksi, luopuisin kaikesta hyvästä. Tämä ajatus on johtanut minut tähän kaupunkiin kauas kotoa. Tehtäväni on paljastaa rikollisliigojen aikeet ennen kuin he ehtivät toteuttaa niitä. Kuin ironian vuoksi sadepisarat valuvat nahkatakkiani pitkin. Rakettiryhmä oltiin ehkä nujerrettu Pokémonliigan taistelussa, mutta sen rihmat olivat syvällä maassa ja tarvitsivat vain pisaran itäkseen uudelleen. Hmm, ehkä tämä metafora menee jo yli. Oli miten oli, olojen vakauttaminen on kansainvälisen yhteisön etu. Rakettiryhmä on mitä ilmeisemmin pyrkimässä uuteen nousuun eikä sitä varsinkaan näin herkällä hetkellä voi sallia. Toissapäivän tapahtumat olivat saaneet koko kaupungin sekaisin. Johtolankani tämän rikollisryhmän kiinnisaamiseksi johtaa minut kaupungin sairaalaan.

Astun liukuovista sisään, ja vastaanottonainen ottaa minut hymyilen vastaan paljastaen sievät hammasrautansa. Hoitajan hymy kuitenkin hyytyy, kun kysyn etsimästäni miehestä.
"En voi jakaa potilastietoja ulkopuolisille henkilöille", nainen valitteli.
Niin tietenkin. Hoitaja on ilahduttavan omistautunut työhönsä ja sille pitäisi antaa arvostuksensa. Naamioni on osoittautunut jälleen kerran onnistuneeksi, joten on aika paljastaa harkitusti henkilöllisyyteni. Näytän naiselle virallista virkamerkkiäni.
"Ah", nainen henkäisi vaikutuksesta.
Saan tietää, että etsimäni henkilö oli toipunut ja lähtenyt seuralaistensa kanssa Ecruteakin salille. En näe syytä olla tarttumatta tähän mahdollisuuteen ja kiitän hoitajaa lähtiessäni. Kansainvälisen poliisin tulee olla edustava tilanteessa kuin tilanteessa.

Sade on lakannut. Jalkani johtavat minut ulkomuistista Ecruteakin salille. Salaisen poliisin taitoihin kuuluu ympäristönsä havannointi, ja tämä sali sattui olemaan nykyään kristallisen tornin vieressä. Torni tulisi olemaan takuuvarma turistikohde, mutta nyt se oli myös rikospaikka. Ihminen oltiin tapettu. Miehen taustat olivat varsin puhtaat, mutta epäselvät: Ray Surgeon oli juuri valmistunut Kanton maavoimista kirjuriksi. Kun hän ei ollut saanut haluamaansa opiskelupaikkaa, oli mies kadonnut kuulema harjoittamaan tulennielijä taitojaan. Edes hänen vanhempansa eivät olleet kuulleet hänestä kuin yksittäisten tekstiviestien kautta. Silminnäkijöiden mukaan Ray oli ennen kuolemaansa poistunut tornista ontuen, kuin paeten jotain. Seuraavaksi nuori nainen oli suuri tuliase kädessään lähtenyt juoksemaan samaan suuntaan. Mieleeni ei tule muuta mahdollisuutta kuin että Rakettiryhmä on tämän kaiken takana. Mielikuvitukseni lentää Alphin raunioiden tapahtumiin. Raunioissa oltiin käyty taistelu, jota ei voinut yhdistää kuin tulipokémoneihin. Raylla oli Vulpix ja tämä tuntematon nainen oli kulkenut Flareonin kanssa. Kenties taustalla on riitautuneet rikolliskumppanit? En kuitenkaan halua rynniä hätäisiin johtopäätöksiin. Juurikin tämän takia osallisten kuuleminen on tärkeätä.

Salilla on käynnissä pokémonottelu. Jään sivummalle seuraamaan ja odottamaan vuoroani. Mortyn haastaja on nuori poika. Hänen seuranaan on yllätyksekseni Viridianin salin päälikkö ja etsimäni mies. Punainen tukka ja hassu hattu vastaavat täysin saamiani tuntomerkkejä.
"Varjopallo!"
Pojan Dunsparce oli saanut jähmetettyä Gengarin, joten isku osui kohteeseensa. Voiton tuoma riemu on suorastaan liikuttavaa seurattavaa. Koen olevan sopiva hetki astua sumusta ja esitellä itseni. He vaikuttavat hämmentyneiltä, mutta hattumies seuraa minua silmä kovana. Esittäessäni asiani poika innostuu puhumaan niin, että sekoitan hetkeksi ajatukseni. Kirjoitan kuitenkin alas kaiken kuulemani.
"Silver oli siellä."
Viridianin salipäällikkö, Blue, saa huomioni heräämään. Osoittautuu, että vaistoni ovat oikeassa. Rakettiryhmä on todellakin näiden tapahtumien taustalla. Lopulta kysyn Ray Surgeonin kohtalosta.
"Hänellä ei ole mitään tekemistä asian kanssa", Gusiksi esittäytynyt puhui ensimmäistä kertaa.
Ihmettelen, kuinka tajuttomana ollut voi olla niin varma asiasta. Mies näyttää siltä kuin hänellä olisi vaikeuksia saada sanoja ulos suustaan. Kun vastausta ei kuulu, kysyn naisen olinpaikasta.
"Hänellä on jokin projekti päällä eikä hän halua kenenkään häiritsevän inspiraatiotaan", Blue ilmoitti.
Yksityinen projekti? Kuulostaa tarpeeksi salaperäiseltä ollakseen tutkittavan arvoista. Annan pojalle puhelinnumeroni, jotta he voivat olla minuun yhteydessä. Ehkä tässä tapauksessa on tarpeen raottaa mystisyyden verhoani. Kerron heille koodinimeni: Looker.
KuvaKuvaKuvaKuva KuvaKuva
Avatar
Siilinpiikki
Sieni
 
Viestit: 501
Liittynyt: La Elo 25, 2007 8:03
Paikkakunta: lehtikasassa

Re: Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

ViestiKirjoittaja Sieppeli » Ti Joulu 02, 2014 3:22

"Inspiraatiotaan?" Gus kysyi heti varmistettuaan, että henkilö, joka esittäytyi nimellä Looker, oli poistunut.
"Inspiraatio oli hyvä sana tähän tilanteeseen!" Gary virnisti, mutta hänen hymynsä suli äkkiä pois, "minä en luota tuohon tyyppiin."
"Ai, olisiko minun pitänyt jättää tallentamatta hänen numeronsa?" Siili nosti päänsä puhelinlaitteestaan, "poistanko sen?"
"Älä", Gary katseli sumuun, "ensin pitää tietää kenen puolella hän on."
"Ja sittenpähän tiedät kenen puheluun ei vastata", Gus verrytteli lihaksiaan. Oma keho tuntui edelleen reagoivan heikosti vielä monta päivää myöhemmin.
"Paitsi eihän hän tiedä minun numeroani?" Siili ihmetteli ja juuri silloin laite alkoi piipata hänen kädessään, "ai, katsoppas olin väärässä, vastaanko?" Gus ja Gary katsahtivat toisiaan. Gus pudisti päätään.
"Vastaa!" Gary sanoi reippaana.

"Minä se täällä taas! Tarkistin vain että sait oikean numeron! Kuulemisiin taas!" Ja puhelu lakkasi.

"Ömm, mahdatteko olla kiireisiä vai voinko antaa tämän salimerkin... Tai jotain?" Morty seisoi siinä vierellä uusin salimerkki kourassaan ja Siili kiljahti ilosta. Silloin hänen puhelinlaitteensa piippasi uudelleen.
"Se on Sipiltä! Hän tahtoo tietää miten ottelussa meni! Hetkinen, vastaan", ja Morty jäi edelleen seisomaan salimerkin kanssa siihen vierelle. Napsnapsnaps ja viesti lähti.
"Noniin!" Siili laittoi laitteen pois, "niin, eli minä voitin."
"Niin, eli sinä voitit", Morty ehti vastata, kun kuului taas piippausta. Siili nosti sormensa hetkisen merkiksi, ja kaivoi laitteen taas esille.
"Aha, hän lupasi tarjota päivällisen", Siili innostui.
"Meille kaikille?" Gary suoristautui kuuntelemaan tarkemmin.
"Ei mainitse siitä... Kysyn siitä!"

Morty huokaisi, houkutteli Siilin Dunsparcen paikalle ja asetti salimerkin sen päähän. Siili havahtui puhelimensa äärestä juuri, kun Dunsparce yritti syödä merkkiä, jota se epäilemättä luuli herkuksi.
"Nykyajan nuoret ja heidän puhelimensa", Morty voivotteli ja katosi sumuun.

* * *

Kaukana jossain on pikkuinen mäki. Siellä ei asunut teletappiväki, mutta se sijaitsi Ecruteakin keskustassa ja sen päälle oli rakennettu ravintola/pubi/kahvila-mikälie. Kahvilapubissa olevasta puhelinlaitteesta oli Sip juuri laittanut Siilille viestiä, palaten vastausten loputtua takaisin pöytäänsä. Dusclops ja Haunter istuivat pöydän ääressä oikein sivistyneesti, Haunter esittäen juovansa teetä pikkusormi ylhäällä ja sitä nauratti jälleen kerran mahdottomasti.
Looker-koodinimellä kulkeva mies kulki kahvilan ohi, ja huomasi tytön, jota myös Sipiksi kutsuttiin. Hän linnoittautui hetkeksi ikkunan ääreen seuraamaan tytön toimia, kun tämä vaati tuolinsa takaisin Haunterilta ja istui pöydän ääreen tuijottamaan kirjakasaa, jotka eivät selvästikään auenneet ajatuksen voimalla.
Looker istui hetken tuijottamassa lasin läpi, luikahtaen sitten sisään kahvilaan ja etsi itselleen paikan, josta hän kykeni näkemään tytön, mutta josta tyttö ei nähnyt häntä. Taskustaan löytyvällä laitteella hän etsi tytön kuvaa tietokannastaan ja löysi Sip-nimellä kulkevan nuoren naishenkilön, joka oli osallistunut viime vuonna liigaotteluihin.

Looker rypisti otsaansa selatessaan Sip-henkilön tietoja läpi. Ei mainintaa tulipokemoneista. Jokin tässä ei nyt ihan ole 1+1=2.
"Any happy little thought?"
Sieppeli
Kärpässieni
 
Viestit: 1543
Liittynyt: La Elo 25, 2007 6:12
Paikkakunta: Piilossa

EdellinenSeuraava

Paluu Jatkotarinat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron