Jatkotarina, jossa myös sinä olet mukana Vol 3

[jossujb]

"Mitä sitä? Se on vain edesvastutonta! Mieti nyt mitä kaikkea aikamatkail sai aikaan! Pelkkää sotkua ja murhetta." Daniel sanoi, ja antoi etusormensa vauvan puristavaan nyrkkiin.
"Mutta juuri siksihän Zenzibarin oli mentävä! Zerian vuoksi."
Daniel katsoi pientä vauvaa, ja ymmärsi kyllä miksi Zenzibar oli niin murheen murtama ja ajautui uudelle aikamatkalle. Mutta Daniel ei kehdannut sitä enään sanoa, ku oli kerran jo aloittanut takaisin inttämisen. On niin ikävää tunnustaa olevansa vääräsä, mutta Ompuli kyllä ymmärsi pelkästä hiljaisuudestakin ja puristi Danielin kättä.

"Oletko ajatellut nimeä hänelle?" Daniel kysyi ja katsoi kaljua ja Omppulin sylissä levaa lasta.
"Voi hyvänen aika... en ole ajatellutkaan asiaa..." Omppuli huudahti, joka herätti vavan ja joka alkoi rääkyä, mutta onneksi rauhoittui nopeasti tissiä hieman saatuaan. "On ollut niin kiirettää..."
"No kävisikö minun vanhempieni mukaan!"
"Sinun? Mksi lapset täytyy ristiä isän suvun mukaan! Minnki suvussani on paljon hyviä nimä." Ommppuli sanoi kuivahkosti samalla kun röyhdytti vauvaa. "No niin. Ihan epäreilua, että juri naisen täytyy imettää."
"Luulin että se on suuri nautinto. Minäkin haluaisin saada niin läheisen suhteen lapseeni kuin sinäkin." Daniel sanoi sa silitti pienokaisen päätä.
"Mutta katso nyt! Tissejä aristaa ja ne vuotavatkin vaatteille!"
"Mutta se nimi asia... minä luulin että sinä et ole ehtinyt ajatella asiaa, niinhä sinä sanoit!"
"Olen minä sen verran miettinyt, että ainakaan SINUN vanhempiesi mukaan ei nimetä mitään."
"Eikö tästäkin voisi neuvotella.."
"Ei."

"Mitä sinä nyt teet?" Daniel kysyi myöhemmin, kun vauva oli pysyvästijäänyt nukkumaan uniaan pinnasänkyyn.
"Lypsän."
"Lypsät?"
"Niin. Sillä pirulaisella on kovat ikenet."
Omppuli aseti rintapumppua nänninsä päälle.
"Tuota... eikö tuo ole aika... ai siis eikö tuota voisi tehdä jotenkin taikakeinoin."
"Näi se on helpompaa ja vaivattomapaa."
"Just, just." sanoi Daniel, näyttäen hiukan kummastuneelta.

[Gustaffsson]

Samalla Nat hoiti Sepen päässä olevaa haavaa kuntoon taikasauvallaan.
"Siitä on kauan kun viimeksi sanoit minulle mitään" Nat sanoi surullisena.
"Mitä minun olisi pitänyt sanoa?" Sepe kysyi murjottaen.
"Jotakin, edes, jotta olisin tiennyt sinun välittävän minusta" Nat kuiskasi.
"Tietysti minä välitän sinusta" Sepe sanoi hieman vaivaantuneena.
"No ei siltä näytä!" Nat huusi.
"Mitä sinä tuolla tarkoitat?" Sepe kummasteli.
"Mitä en tarkoittaisi? Aina kun katsot Sieppeliä näyttää siltä ettei paljon puuttuisi että alkaisit kuolaamaan!" Nat itki.
"Älä itke" Sepe neuvoi, "minä vihaan kun ainut joka on seurassani alkaa itkemään"
"Hyvä, sitten en ole enää seurassasi!" Nat kiljaisi ja lähti juoksemaan pois.

[Sepe]

"Räkä," Sepe mutisi itsekseen.
"Nat odota!" Hän huusi. Nat kuitenkin vain jatkoi juoksuaan. Sepe raapi vaivaantuneena päätään. Pian hän pinkaisi kovaan juoksuun kovempaan kuin ikinä.
"Odota Nat!" Hän huusi olan takaa. Ei vastausta.
"Perhanan, perhana! Minä rakastan sinua yli kaiken! Hiivattiin Sieppeli!" Sepe huusi viimeisillä voimillaan. Hän kompastui maasat töröttävään puunjuureen ja pyörtyi taas. Hänen päässä oleva haavansa vuosi pahasti verta.

Nat kuuli hädintuskin Sepen viimeiset sanat, mutta nämä kuullessaan hän pysähtyi.
Puhuiko hänen oma Sepensä totta vai valehteliko hän taas? Nat mietiskeli. Minkäänlaista huutoa ei enää kuulunut. Sepe oli ilmeisesti luovutanut.
"Luovuttajat eivät Natille kelpaa!" Hän huusi. Kuitenkin Sepe oli ollut hänen ystävänsä jo pitemmän aikaa. Nat lähti juoksemaan kohti sitä paikkaa, jossa Sepe makasi. Saavuttuaan häntä odotti kauhea näky.

Samaan aikaan Sieppeli hyppi riemusta kuinka oli saanut heitettyä kivellä Sepeä.
"Olen aina halunnut tehdä tuon!" Hän huusi (jo kymmenennen kerran).
"Niin Sieppeli, hyvin tehty," Gustaffsson sanoi (jo kymmenettä kertaa).
"Kiitos rakas," Sieppeli sanoi iloisena ja suuteli Gustaata (jo kymmenettä kertaa).

[Omppuli]

"Mutta minkä mukaan me sitten hänet nimetään?" Daniel kysyi. Omppuli huokasi syvään ja sulki silmänsä. Daniel kuuli hänen mutisevan:
"9...10." ennen kuin Omppuli avasi silmänsä.
"Miksi hänet pitäisi nimetä jonkun mukaan? Miksei hänelle voi tulla uutta nimeä?" Omppuli tiukkasi.
"Tietysti voi. No minkä sinä antaisit hänelle?" Daniel kysyi. Omppuli mietti hetken.
"Danny", Omppuli vastasi ja silitti poikansa päätä.
"Ei kai se johdu siitä aikamatkasta?" Daniel kysyi ja Omppuli pudisti päätään.
"Olin miettinyt nimiä aikaisemminkin. Pojalle antaisin nimen Danny", Omppuli sanoi.
"No kai se käy", Daniel ja katsoi nukkuvan vauvan kasvoja hellästi.
"No hän on sitten Danny", Omppuli sanoi.

Sepen hiukset ja naama olivat punaisia verestä.
"Auttakaa!" Nat kirkui minkä keuhkoista lähti. Sieppeli ja Gustaffsson ryntäsivät paikalle.
"Katso! Katso!" Nat kirkui Sieppelille. "katso mitä olet tehnyt hänelle!" Nat ravisteli Sieppeliä samalla kirkuen ja itkien hysteerisesti. Gustaffsson oli juuri kumartunut Sepen ylle. Sitten jossain pamahti.
"Se kuulosti aseen laukaukselta", Sieppeli mutisi.

[Gustaffsson]

Samassa läheisen puun kaarnassa paukahti luodin osuessa siihen.
"Meitä tulitetaan!" Sieppeli huudahti.
"Nostakaa kädenne pystyyn!" Gustaffsson huudahti.
"Et sinä yleensä kavahda pientä taistelua" Sieppeli sanoi ihmeissään.
"Se johtuu siitä ettei tämä olekaan mikään pieni kahakka" Gustaffsson sanoi. Sieppeli tuli katsomaan tarkemmin. Kolme panssarivaunua, kaksikymmentä sotilasta ja yksi jeeppi tulivat heitä kohti.
"Olemme ansassa" Nat mutisi ja katsoi toiseen suuntaan. Sieltä tuli toinen samanlainen joukko hampaisiin asti aseistettuja jästejä.
"Olette piiritetty! Antautukaa tai avaamme tulen!" yksi heistä huusi. Gustaffsson katsoi Sieppeliin, Natiin ja tajuttomaan Sepeen.
"Älkää ampuko! Me antaudumme. Mutta mukanamme on loukkaantunut" Gustaffsson huusi.
"Tuokaa heidät tänne, lääkintävelhot saavat parsia hänet kuntoon ennen kuulustelua" sama jästi huusi.
"Jästeillä on lääkintävelhoja?" Sieppeli ihmetteli.
"Sitä se aikamatkustus teettää" Gustaffsson totesi ja nosti Sepen mukaansa. He kävelivät jästien luokse. Aseiden piiput olivat koko ajan tähdättyinä heidän kasvoihinsa.
"Mitä tekee täällä kaksi velhoa ja kaksi noitaa, jotka eivät edes näytä kuuluvan armeijaan?" jästisotilas kysyi.
"Me olemme pakenemassa kuolonsyöjiä. Emme tiedä mitään, mitä maailmalla on tapahtunut mutta olisimme iloisia jos saisimme tietää" Gustaffsson sanoi. Sotilaat laskivat aseensa.
"Jos pakenette kuolonsyöjiä, olette ystäviämme" sotilaat sanoivat.
"Viekää ystävänne lääkintämiesten luokse, he ovat tuolla noin. Sitten minä kerron teille kaiken mitä haluamme tietää" joukon johtaja sanoi.
"Sotilaat, seis! Leiri pystyyn" hän huusi vielä.

[Sieppeli]

"Sori, se on jo pystyssä!" Joku sotilas huusi.
"Odottakaa ystäviämme on vielä metsässä!" Sieppeli huudahti. Sotilaat lähtivät etsimään heitä.
"Voitte levätä hetken täällä, sitten voitte kysyä mitä haluatte." Eräs sotilas sanoi. Lääkintävelhot ottivat Sepen ja muut astuivat sisään telttaan.

"Sieppeli, mikset käytä ajankääntäjää? Mehän voisimme päästä sillä pois." Nat sanoi. Varmasti hänellä oli muutakin kuin se mielessään. Mutta, Sieppeli pudisti päätään.
"Zenzibar varasti sen.. En ehtinyt pyytää sitä takaisin." Nat näytti surulliselta. Gustaffsson ei malttanut odottaa, vaan lähti tutkimaan leiriä. Nat aikoi taas sanoa jotain.
"Älä sano mitään.. Tiedän kuitenkin mitä aijot sanoa." Sieppeli sanoi nopeasti. Nat painoi päästä. Sitten hän taas aikoi sanoa jotain.
"Jos se sinua noin paljon häiritsee voin minä lähteäkkin!" Sieppeli huudahti.
"Ei sinun tarvitse lähteä olinsin vai kysynyt onko sinun ja Sepen välillä jotain?" Nat kysyi murheellisesti.
"Onneksi ei ole.." Sieppeli sanoi selvästi inho äänessään. Pienen hetken kuluttua loputkin tulivat telttaan.
"Mitä nyt? Missä Sepe on?" Kaikki kyselivät. Nat kertoi parhaansa mukaan tapahtuneesta.
"Mitä?" Omppuli huudahti Natin päästyä loppuun.
"Sieppeli heititkö sinä oikeasti..?" Kira kysyi. Sieppeli ei sanonut mitään, näytti vain raivostuneelta. Muutkin rupesivat kyselemään vähän kaikkea, ja silloin Sieppeli sai tarpeekseen.
"Kyllä, minä heitin Sepeä kivellä! Ei, en tunne syyllisyyttä. Ei, en aijo mennä katsomaan häntä!" Hän huusi. Muut kavahtivat vähän taemmas.
"Minä en jaksa!" Sieppeli huusi, "Minä en jaksa TEITÄ!" Sieppeli huusi. Kukaan ei tiennyt mistä hän suuttui, ei varmaan hän itsekkään. Sitten hän marssi ulos, eikä oikeastaan kenenkään tehnyt mieli lähteä perään.

[Pinna vähän kireällä itsellänikin, en tiedä miksi, mutta purin raivon Sieppeliin ja toivon ettei Sieppeli löydy kohta keskeltä metsää itkemästä.]

[Zenzibar]

[Me ollaan näköjään muutettu tätä tulevaisuutta aika radikaalisti... Aijai..]

"Sillä on vissiin pinna vähän kireällä", huomautti Omppuli. Toise nyökyttelivät vieressä.

Yhtäkkiä alkoi kuulua hälytys sireenien ääntä ja punaiset valot vilkkuivat. Toiset juoksivät äkkiä katsomaan mistä on kysymys ja näkivät kauhukseen Gustafsonin raudoissa ja polvillaan keskellä leiriä. Monet aseet osoittivat suoraan häneen.
"Mitä täällä tapahtuu?" Daniel kysyi.
Jästit näyttivät huomaavan taas hedätkin ja pian heidänkin kallojaan osoitti ase.
"Tutkikaa myös heidät! He ovat tämän-" mies potkaisi Gustaffosnia "-kanssa samassa porukassa!"
Pian heidän kimppuunsa vilisti joukko jästisotilaita, mutta he eivät tehneet heille ruumiintarkastusta, kuten odotettiin vaan nostivat hihan ylös vasemmasta käsivarresta.
"Nämä ovat selviä. Eivät ilmeisesti kuolonsyöjiä." Yksi jästi huusi.
Toinen, joka oli ilmeisesti joukon pomo huusi kuitenkin. "Tarkkailkaa hetiä silti. He ovat voineet piilottaa sen. "
"MISTÄ HEMMETISTÄ TÄSSÄ ON KYSYMYS?" Omppuli karjui niin että Danny alkoi parkua.
Jästisotilaat näyttivät säikähtävän tätä.
Joukon pomo nosti Gustaffsonin pystyyn ja repi tämän hihan ylös. "TÄSTÄ! Tästä tässä on kysymys! kertokaapa, tiesittekö te tästä?"
Toiste ilmeet saivat ymmärtävän sävyn, kun he huomasivat jästin osoittavan Gustaffsonin pimeän piirtoa.
Omppuli meinasi heti myöntää tietävänsä, mutta kun Gustaffson pudisti vaivihkaa päätään hän tuli toisiin ajatuksiin. "Tie- Emme. Emme tienneet."
Daniel katsoi Omppulia ihmeissään...

Samaan aikaan Zenzibar seikkaili eri ajoissa. Hän oli mennyt nyt kolmesti keskelle ei mitään, mutta neljännellä kerralla hän huomasi tulleensa jollekkin kujalle.
Kaupan ikkunasta hän sai selville vuoden.
"Hmm.. täytyy siis mennä vielä viisi vuotta eteenpäin, että Zeria syntyy. änen täytyy syntyä!"
Zenzibar mumisi vielä itsekseen ja pyöräytti taas tiimalasia...

[Gustaffsson]

Samaan aikaan... eikun.. no kyllä te tajuatte. Siellä metsässä kuitenkin.

"EI!" kuului tuskastunut kiljaisu. Sieppeli juoksi leiriin, tuijottaen Gustaffssonia osoittelevia aseita.
"Minä en halua hänen käyvän kuoleman rajoilla tai sen toisella puolella enää!" hän huusi kauhistuneena ja juoksi Gustaffssonia kohti.
"Kolme askelta vielä ja avaamme tulen teitä kohti, neitiseni!" joukon komentaja huusi. Aseet kääntyivät osoittamaan Sieppeliä, joka käveli lähemmäs.
"Sieppeli! Ei!" Gustaffsson huusi. Sieppeli ei kuunnellut vaan kaivoi taikasauvansa esiin.
"Pudota sauva! NYT!" komentaja huusi. Sieppeli kohotti sauvakätensä. Gustaffsson nousi pystyyn ja hyppäsi kahlittuna kaataen Sieppelin kumoon.
"Tapatat itsesi tuolla menolla, Sieppeli! Olisi sääli kaiken kokemamme jälkeen jos he joutuisivat ampumaan sinut. Ja älä huolehdi minusta. Heille selviää vielä etten ole enää kuolonsyöjä. Elleivät he käytä heti kuolemanrangaistusta" Gustaffsson sanoi. Sotilaat nostivat hänet pystyyn.
"Vangitkaa tyttö myös! Sotilaiden kimppuun käyminen sodan aikana on tuomittavaa" komentaja sanoi. Muutama sotilas saapui ja kahlitsivat Sieppelin.

[Omppuli]

Zenzibar huomasi olevansa Tylyahossa. Hän huomasi ilokseen että oli sama päivä jolloin he pääsivät pois ajasta eli he olivat nyt kielletyssä metsässä. Zerian hän oli jättänyt matami Pomfreylle. Zenzibar juoksi koko matkan sairaalasiipeen, jossa matami Pomfrey oli.
"Missä Zeria on?" Zenzibar läähätti.
"Nukkumassa. Otatko hänet nyt mukaan?" matami Pomfrey kysyi.
"Otan", Zenzibar sanoi ja hän ryntäsi matamin toimistoon ja siellä nukkui hänen ihana tyttärensä.
"Voi olen kaivannut sinua niin hirveästi", Zenzibar sanoi ja nosti Zerian syliinsä. Zeria heräsi, mutta ei alkanut itkemään ja se kertoi että silläkin oli ollut ikävä.

"Mitä sinä oikein hommaat?" Daniel kysyi.
"Toivottavasti jotain järkevää. Miten me päästään tästä kiipelistä? Ai niin!" Omppuli huudahti ja nauroi helpottuneena. Sotilaat olivat aivan ihmeissään. Omppuli kohotti kätensä ja sanoi:
"Hyvästi! Ei tule ikävä!" Sitten aika pysähtyi.
"Menkää, menkää", Omppuli hoputti kaikkia, jotka pinkoivat pakoon leiristä.
"Mitäs minä teille tekisin", Omppuli mietti ja katsoi pysähtyneitä miehiä. Omppuli laski kätensä. Sotilaat raivostuivat kun huomasivat kaikkien paenneen, sitten yksi tuli uhkaavasti Omppuli päin, mutta silloin tapahtui jotain kummaa. Sotilaan alta vajosi maa. Danny oli lopettanut itkemisen ja tuijotti tapahtumia aivan kuin ymmärtäisi kaiken.
"Mutta enhän minä... Danny!" Omppuli henkäisi.
"Sinussa on aikamoista poweria vauvaksi", Omppuli nauroi ja suukotti Dannya.
"Ei se ollut Danny", kuului ääni Omppulin takaa ja Omppuli kääntyi ja näki:
"Zenzibar! Tulit takaisin!" Omppuli kiljahti ilosta ja juoksi Zenzibarin(Zeria oli Zenzibarin sylissä) luo ja suuteli tätä.

[Zenzibar]

Zenzibar vastasi suudelmaan ja irroitautuessaan hän hymyili leveästi.
"Minäpä minä. Olin hetken poissa ja te olette onnistuneet hankkiutuman ties mihin ongelmiin! Aijai..."
Omppulikin hymyili. "Noo, mitä nyt tuli vähän kränää noiden sotilaiden kanssa. Sinä näköjään löysit etsimäsi. Olen iloinen puolestasi!" Omppuli katsoi hymyillen Zeriaa, joka teki tuttavuutta Dannyn kanssa. Molemmat nauroivat ja jokelsivat toisilleen.
"Hei! Voisitteko te vaihtaa kuulumisia jossain muualla? Täällä on pieni kriisi meneillään!"
Omppuli kääntyi katsomaan toisia. Gustaffson katsoi heidän suuntaansa tuskastuneena, mutta hänkin oli iloinen Zenzibarin ja Zerian paluusta. Ku Zenzibar ja Omppuli kiirehtivät heidän luokseen Gustaffson taputti Zerian päätä. "Mukava nähdä taas tytteli."
Zenzibar virnisti. "Eikö olekin. Nyt meidän kannattaisi kiirehtiä ja etsiä tuosta saamarin pusikosta joku suoja, sillä nuo sotilaat kuulostavat äkäisiltä."
Muut nyökyttelivät ja Zenzibar kiirehti vielä lisäämään. "Ja sitten joku saa luvan kertoa, että mitä ihmettä tapahtui sillä aikaa kun minä kävin noutamassa Zerian?"
Nat huokaisi. "Kerrotaan kerrotaan."

He löysivät pinen kävelymatkan päästä luolan ja he leiriytyivät sinne.
Sieppeli aloitti kertomalla kuinka Sepe lähenteli häntä, muttei ehtinyt edes pitkälle kun Nat jo kirkaisi. "Voi helvetti! MInä tiesin meidän unohtaneen jotakin! Me unohdimme Sepen!"
Toisetkin päästivät ähkäisyjä, vaikka Sieppeli yritti vakuuttaa, että ei se nyt haittaa...
Zenzibar oli ihan pihalla. "Mihin te sen sitte jätitte? Miksei hän ollut kanssanne?"
Gustaffson katsoi Omppulia. "Sinä saat selittää."

[Gustaffsson]

"Meillä ei ole aikaa selittelyihin. Meidän on haettava Sepe takaisin!" Nat sanoi ja juoksi pois luolasta. Muut seurasivat häntä, Sieppeli vähän vastahakoisesti. He hiipivät lähemmäs leiriä. Siellä oli vielä muutama sotilas ja paarit, jossa makasi Sepe.
"Minä tainnutan tuon joka on Sepen vieressä" Nat kuiskasi kaivaen taikasauvan esiin.
"Minä otan tuon joka tuolla kaivaa nenäänsä" Omppuli mutisi.
"Minä hoidan tuon tuolla hälytysnapin vieressä" Sieppeli kuiskasi.
"Minä otan sitten tuon joka istuu jeepissä" Gustaffsson sanoi, ja he kaikki huusivat "Tainnutu!" Punaiset valonsäteet osuivat sotilaihin ja he kaatuivat tajuttomina, harmi vain että yksi sattui taaksepäin kaatuessaan hipaisemaan hälytysnappia. Kovaääninen ujellus alkoi kaikumaan leirissä ja vähän kauempana.
"Ottakaa Sepe ja häivytään täältä" Omppuli sanoi. Nat ja Zenzibar tarttuivat Sepen paareihin ja kaikki alkoivat juosta poispäin. He menivät samaan luolaan missä olivat olleet hetki sitten. Sepe laskettiin lattialle ja Nat istui hänen viereensä ja Sieppeli mahdollisimman kauaksi hänestä. He kuulivat yhä hälytyksen soinnin.
"Mitä me nyt teemme?" Sieppeli kysyi.
"Meidän on parempi odottaa kunnes nuo sotilaat ovat lähteneet" Gustaffsson sanoi.

He oleilivat luolassa aika kauan, mutta sotilaat eivät tuntuneet lähtevän. Leirissä pidettiin moninkertaista vartiota, ja heidän lähtönsä huomattaisiin heti. Lähinnä he istuskelivat ja yrittivät välillä ilmiintyä, mutta hetken asiaa tutkittuaan he huomasivat että sotilaiden leirissä oli jonkinlainen pyörivän satelliittianteenin tapainen härveli, joka saattoi olla ilmiintymisenestolaite.
"Minun on nälkä" Sepe mutisi paareiltaan.
"Niin minunkin" Pörri sanoi.
"Menkää ihmessä tuohon leiriin ja sanokaa "Anteeksi, mutta voisitteko kääntää katseenne siksi aikaa että ehdin käydä kaupassa?"" Omppuli piikitteli Danny sylissään.
"Olet ilkeä" Sepe sanoi puoliunissaan. Omppuli punastui lievästi.
"Taisin kuulla jotain, komentaja" kuului jonkun ääni ulkopuolelta.
"Mistä?" kuului sotilaiden komentajan ääni.
"Tuolta luolasta..." sotilas sanoi. Kaikki pidättivät hengätystään.
"Jos he ovat siellä ja menemme sinne, saamme taikoja niskaamme" komentaja sanoi miettien.
"Mutta komentaja, entä jos minä..." sotilaan sanat eivät kuuluneet heille asti.
"Hyvä idea" komentaja myönsi. Hetkeen ei tapahtunut mitään. Sitten... luolan lattialle lensi käsikranaatti ilman sokkaa. Sieppeli tarttui kranaattiin ja heitti sen takaisin. Se räjähti luolan suulla, saaden sen romahtamaan. Päivänvalo ja Sieppeli katosivat pölyyn ja kivien sekaan.

[jossujb]

[Toivotaan parasta, eli toivotavasti en tällä kertaa kämmäile tapahtumien kanssa]

"Khöh, khöhhöh, kröh!" Sieppeli yski, koska harmaa tomu ja likapilvi esti tehokkaasti normaalin hengityksen. Oli hyvä, etei hän tukehtunut kivipölyyn, kun jo hän tajusi kohta murskautuvansa vyöryvien kivien alle, ellei pakenisi syvemmälle luolaan.
"Tota.. öh. Kuuleko kukaan? Auttaisiko joku minut pois täältä?" Sieppeli ensin hämmentyneenä puhui pimeässä kiville. "Hei? HEI! APUA! Eikait nyt minua tänne jätetä?"

Kivikasan toisella puolella oltiin myös enempi hämmästyneitä kuin järkyttyneitä, sillä kaikenlaisten tragedioiden jälkeen pieni kivikasasortuma ei tuntunut enää mitenkään maailman ihmeellisimmältä asialta.

"Voi hyvänen aika, Sieppeli! Tajuatko kuinka vaarallista tuo oli? Ajattele jos se olisi räjähtänyt käteen!" Omppuli vauhkosi hetken päästä.
"Ei Sieppeli ole täällä." Sepe sanoi.
"Missäs sitten?"
Sepe näytti kivimuuria joka erotti Sieppelin ja muun porukan toisistaan.
"Tämä tästä nyt vielä puuttui." Omppuli huokaisi ja puditi päätään.

[Gustaffsson]

Sieppelillä ei ollut tilaa liikkua kuin vähäsen, ja hän yritti siirtää yhden kiven pois edestä. Se putosi, tömähti hänen pienen suljetun onkalonsa lattiaan ja aiheutti sen että katosta tippui uusi kivi; suoraan hänen jalalleen. Siitä kuului ikävä "krunts" ja Sieppeli henkäisi kivusta ja katsoi kattoon, josta tippui pikkukiviä ja pölyä. Hetken kuluttua se loppui. Mutta se saattaisi sortua uudestaan, eikä happikaan varmaan riittäisi pitkäksi aikaa. Kipu murtuneesta jalasta ja jo alkanut hapenpuute iskivät hänet tajuttomaksi kivien päälle.


"Hitto vie!" Zenzibar huusi. Huuto kaikui mukavasti.
"Kuulitteko? Kaiku. Se merkitsee että luolasto on huomattavasti isompi" Sepe sanoi.
"Ehkä jostain löytyy ulospääsytie. Mennään" Daniel sanoi hermostuneena.
"Ensin on autettava Sieppeliä" Gustaffsson huomautti.
"Luuletko tosissasi että hän selvisi tuosta?" Daniel sanoi osoittaen valtavaa kiviröykkiötä.
"Hän on sitkeämpi kuin hän näyttää olevan. Ja mikä kiire meillä on ulospääsyllä? Meillä on jopa ruokaa mukana, ja ulkona odottavat sotilaat ja äkkikuolema" Gustaffsson sanoi.
"Jos täällä on ulospääsytie, sotilaat tappavat meidät varmemmin jos jäämme tänne. Tämä on umpikuja" Daniel tokaisi.
"Tee mitä teet. Mutta minä raivaan nämä kivet tästä vaikka se olisi viimeinen tekoni" Gustaffsson sanoi.
"Niinkuin tulee olemaankin, katto saattaa taas sortua jos rahtaat kiviä pois. Mutta minä menen etsimään ulospääsyä. Kuka haluaa lähteä mukaani, tulkoon mukaani, mutta ketään en jää odottamaan" Daniel sanoi ja lähti kävelemään poispäin. Muut miettivät lähteäkö vaiko eikö lähteä.

[Zenzibar]

Gustaffson mulkoili vihaisesti Danielin perään. "Törkeää! Saamarin idiootti! Sieppeli voi olla -on- elossa ja Daniel ei vaivaudu sen vertaa, että yrittäisi auttaa hänet ulos tuosta kivikasasta!"
Zenzibar taputti Gustaffsonia olkpäälle. "Tajuan mitä tarkoitat."
Spe katsoi kivikasaa ja loittonevaa Danielin selkää. "Hitto! Lähteäkö pois pelastamaan omaa nahkaani, vaiko jäädä tänne auttamaan Sieppeliä, joka inhoaa minua luultvastikin eniten maailmassa?" Sepe näytti miettivän ahkerasti. "Samperi!" Hän huudahti ja alkoi siirtää kiviä pois röykkiöstä.
Nat hymyili. "Tiesinhän minä, että sinä olet kunnollinen ihminen Sepe!"
Spe mumisi jotain hiljaa ja huudahti sitten. "No auttakaa nyt saakeli älkääkä seisoko siinä vain tumput suorina!"
Toiset havahtuivat ja alkoivat siirrellä isoja kiviä pois. Lopulta kasa alkoi pienentyä ja sieltä täältä tuli esille aukkoja.
"Sieppeli!" Sooda huudahti. "Sieppelii?!"
Gustaffson ja Zenzibar loivat huolestuneen silmäyksen aukkojen suuntaan.
"Siirrelkää kiviä aukkojen kohdalta!" Gustaffson komensi.
Kohta aukko oli jo niin iso, että pieni ihminen mahtui läpi. Gustaffson oli heistä isoin, eikä varmasti mahtunut, mutta näytti silti, että hän oli ainoa joka olisi valmis menemään. Toiset olivat epävarmoja.
"Mitä jos se sortuu uudelleen?"
Gustaffson jatkoi kivien siirtämistä. "Minä menen sitten, auttakaa suurentamaan aukkoa!" Hän oli jo vihainen.
"Älä siirrä sitä!" Zenzibar karjaisi. "Koko homma sortuu jo sen kiven siirtää!"
Zenzibar mittaili aukkoa hetken. "Minä menen! Antakaa toinen sauva, että saan enemmän valoa luolaan. Yksi sauva ei riitä."
Gustaffson hymyili Zenzibarille ojentaen sauvansa tämän haltuun. "Kiitos Zenz."
Zenzibar murahti. "Kiitä sitten, kun tai jos tulen ulos tuosta aukosta elävänä ja jos minulla on Sieppeli mukanani..."
Hän kömpi aukosta tuntemattomaan pimeään.

[sooda]

"Nyt... Me odotamme", sanoi Sooda ja istui yhden kiven päälle.
"Ei siellä voi kauaa kestää" sanoi Gustaffson kurkkien aukosta Zenzibarin perään. Sooda kohautti harteitaan.
"Ei sitä ikinä tiedä." Muut vilkaisivat toisiaan.

"Sieppeli? Haloo!" Zenzibar pääsi vihdoin aukosta ulos. Hän tuli pieneäkin pienempään - ööö - aukoon, jonka lattialla makasi Sieppeli. Hänen päänsä alapuolella oli verilammikko. Häneen oli varmaan osunut joku vierivistä kivistä.
"Sieppeli!" Zenzibar huusi kauhistuneena ja polvistu Sieppelin viereen. "Miten saan sinut pois täältä?" Zenzibar mutisi osin Sieppelille, osin itselleen. Hän päätti, että hänen olisi saatav Sieppeli nostettua aukoon ja itse työntää tältä puolen. Muiden pitäsi vetää Sieppeliä toiselta puolen. Zenzibar huusi toisille: "Haloo!"
"Zenzibar? Löysitkö Sieppeliä?" kuuluin Gustafsonin ääni.
"Löysin, mutta hän on tajuton. Vetäkää häntä sinne kun minä nostan hänet aukkoon!" Zenzibar huusi takasin.
"Okei."

[Omppuli]

Sieppeliä vedettiin hitaasti ja varovasti. Lopulta Sieppeli saatiin heidän luokseen ja seinämä alkoi halkeilla.
"Zenz! Tule sieltä heti pois!" Omppuli huusi. Zenzibar ryömi niin nopeasti kuin pystyi aukosta takaisin ja Omppuli veti hänet samalla hetkellä kun ensimmäinen kiven lohkare putosi heidän eteensä.
"Juoskaa!" Gustaffsson huusi ja otti Sieppelin syliinsä. Danny ja Zeria itkivät. Kaikki juoksivat silti niin kovaa kuin jaksoivat. Tunneli haarautui heidän edessään.
"Vasemmalle vai oikealle?" Daniel, joka juoksi ensimmäisenä kysyi.
"Ihan sama!" Gustaffsson huusi perältä. Daniel valitsi vasemman ja kaikki seurasivat häntä.
"Nopeammi, nopeammin", Sooda, joka oli Danielin takana, hoputti. Viimein jyrinä lakkasi ja kaikki istahtivat hengästyneinä maahan.
"Miten me päästään täältä pois?" Omppuli kysyi.
"Hyvä kysymys. Tunneli on varmasti sortunut niin pahasti ettei me voida paeta sitä kautta", Daniel sanoi.
"Levätään nyt hetki", Gustaffsson sanoi ja alkoi hoitaa Sieppelin vammoja.

[Zenzibar]

Sieppelillä oli naarmuja joka puolella kehoa, sekä iso kuhmu päässä, mutta hän oli onneksi säästynyt muilta vakavilta vammoilta. Hän oli edelleen tajuton, vaikka niin moni yritti saada hänet hereille.
"Hän ei herää. Mitä jos hän ei herää ollenkaan?" Hermoili Omppuli.
"Kyllä hän herää", Gustaffson totesi vakaasti. "Hänen täytyy."
Zenzibar hyssytteli Zeriaa, joka oli taas alkanut parkua, Danny oli kuin ihmeenkaupalla hiljaa.
"Miten me pääsemme ulos tästä saamarin tunnelista?" Zenzibar kysyi Zerian hiljennyttyä.
Daniel katsoi ympärilleen. "Luulen, että tämä on luola. Täällä täytyy olla jossain ulospääsy tie."
Zenzibar nyökkäsi.
"Mutta entä sen jälkeen?" kysyi Kira. "Mitä me teemme sitten? Olemme jumissa ties missä ajassa-"
"1977" Sanoin Zenzibar.
"Mitä?"
"Kun kävin pelastamassa Zerian laskin montako pyöräytystä tarvittiin, että pääsin takaisin tähän aikaan. Minun laskelmieni mukaan nyt on vuosi 1977."
"Jaa. No silti, ulkona riehuu ties mikä sota ja jästit tietävät meistä , Voldemort on yhnä elossa ja- Urh! Mitä ihmettä me olemme menneet tekemään?! Ei olisi ikinä pitänyt koskea siihen saamarin ajankääntäjään!" Kira vaahtosi.
"Hy-hyvä että kos-koskimme- mu-muuten Gus-s ei o-olisi e-elossa."
Sieppeli oli herännyt.

[Gustaffsson]

"Oletko kunnossa?" Gustaffsson kysyi auttaen Sieppelin istumaan.
"Minä en halua sairaalaan" Sieppeli mumisi. Muut katsoivat toisiaan.
"Sinne pääsyyn saisit tuskin edes tilaisuutta" Daniel sanoi. Kukaan ei ollut nähnyt häntä vähään aikaan.
"Mitä tarkoitat? Ja missä sinä olit?" Omppuli kysyi.
"Löysin ulospääsytien. Mutta minut huomattiin" Daniel sanoi.
"Ne samat sotilaatko?" Gustaffsson kysyi.
"Ei. Näillä oli käsivarsissa nauhat ja siinä oli Pimeän Piirron kuva. Ja niillä oli kuolonsyöjiäkin" Daniel kertoi.
"Seurasivatko sinua?" Nat kysyi. Daniel nyökkäsi. Yllättäen hänen takaansa kuului huutoa jollain muulla kielellä. Sitten alkoi konekiväärien rätinä, luodit kimpoilivat lattiasta ja seinistä. Kaikki hyppäsivät turvaan ja ampuivat kivien takaa tainnutustaikoja.
"Niitä on liikaa!" Zenzibar huusi. Samalla heidän viereensä tipahti tikkukranaatti. Ja koska Sieppeli ei ollut tarpeeksi kunnossa tekemään uhkarohkeaa bravuuriaan, tarttui Sepe kranaatin varteen ja viskasi sen takaisin.
Aika tuntui hidastuvan jälleen. Kranaatti lensi takaisinpäin, ne sotilaat, jotka huomasivat sen, juoksivat ulos luolasta. Ne, jotka eivät huomanneet tai päättivät taistella kuolemaan saakka, alkoivat osoittaa aseidensa piipuilla kohti Sepeä. Ennen räjähdystä yksi ehti painaa liipaisinta kahden sekunnin ajan; Sepen rintaan ilmestyi verisiä luodinjälkiä. Hän horjui, huusi, ja samalla kranaatti räjähti.

[Omppuli]

Omppuli avasi silmänsä. Oli hirveän vaikea hengittää ja päähän sattui. Danny oli hänen sylissään. Omppuli muisti että hän oli suojannut Dannya kiviltä ja muulta vahingolta. Omppuli katsoi ympärilleen. Pölyä oli niin paljon ettei hän nähnyt mitään. Omppuli sytytti valon käteensä, koska taikasauva oli yhä kadoksissa. Hänen vieressään makasi tajuton Daniel, toisella puolella vaikeroiva Zenzibar, Sooda ja Manuliino vähän matkan päässä, Hirmu, Reta ja Gertsi. Muita ei ollut paitsi Zeria Zenzibarin sylissä. Omppuli tunsi pelon rinnassaan. Omppuli konttasi Danielin luo ja alkoi herätellä tätä. Se oli aika vaikeaa ja lopulta Omppulin oli pakko turvautua jääkylmään veteen. Daniel tuli tajuihinsa äänekkäästi huutaen.
"Omppuli älä tee noin", Daniel sanoi.
"Muuta vaihtoehtoa ei ollut. Ota Danny niin minä tarkistan ovatko muut kunnossa", Omppuli sanoi ojentaen Dannyn Danielille. Ensimmäiseksi Omppuli tarkasti Zenzibarin, mutta onneksi Zenzibarilla ei ollut kuolettavia haavoja, mutta osa oli aika pahoja.
"Onko kaikki kunnossa?" Zenzibar mumisi Omppuli puhdistaessa hänen haavojaan.
"En tiedä kaikista. Puolet ovat kadonneet", Omppuli sanoi surullisena.
"MITÄ?!" Zenzibar huudahti ja nousi istumaan irvistäen kivusta. Omppuli painoi hänet taas makuulleen.
"Täytyy kohta tutkia tilanne. Noin", Omppuli oli viimein puhdistanut Zenzibarin kaikki haavat ja laittanut laastareita. Omppuli antoi Zenzibarille suukon poskelle (Daniel mulkaisi pahasti Zenzibaria) ja meni katsomaan muita. Soodalla ja Manuliinolla oli kaikki hyvin. Isot kuhmut heillä oli kyllä päässään, mutta ei muuta. Retalla oli syvä haava päässä ja Omppulilla meni aikaa sen puhdistamiseen, koska Reta yritti vetäytyä pois.
"Se sattuu", Reta ulisi. Omppuli sai kuitenkin sen puhdistettua ja meni Hirmun ja Gertsin luo. Hirmu oli tajuissaan, mutta Gertsi ei.
"Ooh!" Omppuli huudahti kun huomasi Gertsin vamman. Käsi oli omituisessa asennossa ja kylki oli aivan verinen.
"Sooda ja Manuliino auttakaa minua hoitamaan Gertsi!" Omppuli pyysi muita apuun ja sillä välin Zenzibar yritti siirtää kiviä.

[Gustaffsson]

Zenzibar kaivoi kiviä ja löysi sieltä kohta kalpean käden. Hän puristi sitä ja tunsi heikon pulssin sykkimisen. Hän työnsi muutaman kiven pois edestä ja ne paljastivat altaan entistä ruhjoontuneemman Sieppelin, joka tärisi ja sopisi sekavia.
"Kuinka hän voi?" kysyi Hirmu kauhistuneena.
"Heikosti. Tarvitsemme osaavia ja ammattitaitoisia parantajia heti" Zenzibar sanoi. Samalla he kuulivat kauemman kivikasan takaa laulua. Se kuului melko heikosti kivien ja matkan yli.

Syvä iskumme on, viha voittamaton,
meil' armoa ei kotimaata.
Koko onnemme kalpamme kärjessä on,
ei rintamme heltyä saata.
Sotahuutomme hurmaten maalle soi,
mi katkovi kahleitansa.
Ei ennen uhmamme uupua voi,
kuin vapaa on Suomen kansa.
Ei ennen uhmamme uupua voi,
kuin vapaa on Suomen kansa.

"Suomalaisia? Mitä hittoa? Ensin oli Englantilaisia sotilaita, sitten jotain ihmehyyppiä ja nyt suomalaisia!" Zenzibar ihmetteli.
"Aivan sama. Tarvitsemme apua. Otetaan riski että he ovat puolellamme" Zenzibar sanoi ja työnsi pois kiviä ulospääsytien edestä.
"Auttakaa vähäsen! Heillä on varmaan lääkintämiehiä mukanaan" Zenzibar sanoi. He jättivät Gertsin makaamaan lattialle ja auttoivat Zenziä työntämään kiviä pois edestä. Kun he viimein saavat ihmisenmentävän aukon, Zenzibar kömpi ulos ja huusi minkä keuhkoistaan sai irti. Läheisellä tiellä meni kymmeniä suomalaissotilaita. Niillä oli mukanaan kolme rekkaa, yksi jeeppi ja kaksi tankkia. Osa sotilaista oli velhoja. Heidän huomionsa kiinnittyi.
"Me tarvitsemme apua! Ystävämme ovat loukkaantuneet kenties kuolettavasti, rukoilen teitä!" Zenzibar huusi itkien. Suomalaiskomentaja huusi käskyjä hetken päästä, ja muutama lääkintämies meni luolaan hakemaan kaikki raikkaaseen ilmaan.