Jatkotarina, jossa myös sinä olet mukana Vol. 4

[Zenzibar]

Huh, huh! Ollaanpas me ahkeria Ja tästä lähtee eteenpäin:

Sieppeli kirjoitti:

Sieppeli näytti samaan aikaan vihaiselta ja murtuneelta.
"Tämä on yksin minun syytäni.. Ei olisi ikinä pitänyt kirjoittaa hänelle." Sieppeli sanoi ja peitti kasvonsa käsiinsä.
"Miksi teillä on noin surkeat vanhemmat?" Sepe kysyi.
"Kiitä vaan onneasi, omasi taitavat olla kuolleet." Nat sanoi. Aihe ei ollut Sepelle mieleinen ja hän keskittyi huispaukseen.
"Nat, mitä isäsi edes tekee työkseen?" Hirmu kysyi.
"Toimii ministeriössä ministerin vasempana kätenä." Nat kertoi.
"Eli todennäköisesti he kumpikin ovat hoitaneet tuon lakisäädöksen." Hirmu sanoi. Sieppeli nosti hieman katsettaan ja pienen hiljaisuuden jälkeen hän ponkaisi ylös ja juoksi Zenzibarin perään.

Zenzibar oli sillävälin pakannut tavaroitaan murtuneena. Nyt hän joutuisi jättämään tylypahkan, ehkä ikuisiksi ajoiksi. Samalla hän kirosi mielessään Sieppelin äitiä kun Sieppeli pamahti sisään.
"Zenz, minä tulen ylihuomenna mukaasi ministeriöön." Sieppeli sanoi. Zenzibar lopetti pakkaamisen hetkeksi.
"Miksi?"
"Haluan tehdä sen selväksi, etten ole enää sukua "äidilleni"." Sieppeli sanoi, "Ja odota vain, eiköhän Omppulikin koht.." Samalla Omppulikin tuli.
"Tulen mukaasi ministeriöön, etkä voi kieltää minua!" Omppuli sanoi uhmakkaasti. Zenz hymyili ja halasi Omppulia. Sieppeli hipsi samalla takaisin muiden luokse.

[Gustaffsson]

Myöhemmin illalla Zenz lähti Tylyahoa kohti. Koko VV:n tupa aikoi lähteä saattamaan häntä, mutta nähtyään ikkunasta ulkona riehuvan lumipyryn kaikki paitsi Omppuli jäivät oleskeluhuoneen lämpöön.
"Nähdään kuulustelussa" Omppuli toivotti junan vieressä.
"Pidä huoli itsestäsi" Zenzibar sanoi kurkkien ikkunasta. Juna vihelsi lähdon merkiksi ja Zenz veti päänsä sisään ja työnsi ikkunan kiinni. Omppuli vilkutti junalle niin kauan kun se oli vielä näkyvissä.

Zenzibar tuijotti alati vaihtuvia, pimeitä ja lumisia maisemia junan ikkunasta. Ensin Voldemort hankaloitti heidän elämäänsä, sitten Draco, sitten DaZe. Ja joka välissä myös taikaministeriö on ollut huohottamassa heidän niskaansa ja hankaloittamassa heidän elämäänsä.
Juna saapui jarrut vinkuen King's Crossin asemalle. Zenzibar nousi ylös. venytteli ja hyppäsi junasta. Kun hän oli saanut matkatavaransa ylös, joku laski kätensä hänen olkapäälleen. Zenzibar kiljaisi ja kääntyi nopeasti taikasauvaansa tavoitellen.
"Rauhallisesti, se olen vain minä" Gustaffssonin ääni sanoi hupun suojista.
"Gust jumalauta! Älä säikyttele tuolla tavalla" Zenzibar sanoi.
"Hiljempää, Zenz kiltti. En ole oikein suosiossa täällä päin" Gustaffsson kuiskasi ja he lähtivät asemalta.

[Zenzibar]

Illalla oleskeluhuoneessa keskusteltiin siitä, ketä äänestetään.
"MInä äänestän Zenzibaria!" Omppuli ilmoitti.
Sepe pudisti päätään. "Et sinä voi, kun Zenzibar erotettaan.."
omppuli kiivastui. "Zenzibarin tapaus käsitellään ylihuomenna, ja häntä EI eroteta! Hän ehtii vielä mukaan äänestykseen!"
Muut eivät halunneet väittää vastaan.

"Kuinka pitkä matka asunnollesi on?" Zenzibar kysyi Gustaffsonilta heidän kävellessään pois King's Grossilta.
Gustaffson kohautti olkapäitään. "Ei kovin pitkä. ÄLä sitten säikähdä, mutta asuntoni ei ole siinä parhaassa kunnossa. En ole asunut siellä pitkään aikaan, ja kuolonsyöjä aikoinani en oikein viitsinyt pitää sitä erityisesti kunnossa..."
Zenzibar hymyili. "Ei se mitään. Kiitos, kiitos TODELLA paljon, että otit minut luoksesi."
Gustaffson vinkkasi silmää. "Tottakai! Kuinka moni saa sanoa, että on asunut pelottavan metamorfimaagi ex-kuolonsyöjän kanssa?"
Zenzibar muksaisi häntä leikkisästi. "Hei!"
Gustaffson virnisti. Hän ajatteli syvällä mielessään, että oli todella iloinen Zenzibarin seurasta, hän kaipasi Sieppeliä, mutta mistä vain seurasta oli apua lievittämään ikävää.

Zenzibar heräsi hyvin nukutun yön jälkeen, eikä ensin tiedostanut missä oli. Hän oli pienessä makuuhuoneessa, josta näki olohuoneeseen. Olohuoneen sohvalla nukkui joku... Gustaffson! Muistot palasivat elävänä hänen mieleensä. Kuinka he olivat saapuneet Gustaffsoni pieneen yksiöön ja Zenzibar oli nukahtanut melkein heti.
Zenzibar nousi ylös ja venytteli. Hän halusi shoppailemaan, sillä jos piti mennä kamlana kuolonsyöjänä ministeriön tutkintaan, miksei hän voisi mennä kamalan TYYLIKKÄÄNÄ kuolonsyöjänä sinne? Zenzibar virnisti ja meni keittämään kahvia. Tulevasta koitoksesta huolimatta, hän oli ihmeen iloinen...

[Gustaffsson]

Kun Zenzibar palasi muutaman tunnin kuluttua muutama vaatekaupan täysi muovipussi mukanaan, hän huomasi ensiksi että Gustaffsson oli myös herännyt ja luki päivän lehteä.
"Hei" Zenzibar sanoi iloisesti.
"Hei... Sieppelin äiti on mennyt jo aika pitkälle asiassaan" Gustaffsson sanoi voidellessaan paahtoleipää.
"Mitä tarkoitat?" Zenzibar ihmetteli.
"No tässä jutussa sanotaan että jos hän saisi päättää, kaikki kuolonsyöjät, nykyiset tai entiset kuuluisivat telkien taakse" Gustaffsson sanoi. Zenzibar kohautti olkiaan.
"Muttakun hän ei saa pättää noin suurista asioista yksin" hän totesi ottaessaan itselleenkin leivän. Gustaffsson katsoi häntä lehden yli.
"Huhutaan että Rymistyir erotetaan virasta. Ja Sieppelin äiti olisi ehdolla seuraavaksi taikaministeriksi" hän sanoi. Zenzibar oli tukehtua leipäänsä.

[Zenzibar]

"Et voi olla tosissasi!!" Zenzibar karjaisi, kun sai taas itsensä hallintaan.
Gustaffsonin ilmeestä näki, että hän oli täysin tosissaan. "Lue itse."
Zenzibar avasi lehden, edes huomaamatta, että leipä oli jo aikoja sitten tippunut lattialle villakoirien seuraksi.

RYMISTYIR POIS VIRASTA? lehden otsikko toitotti.


Taikaministeriössä ollaan ehdotettu Rymistyirin syrjäyttämistä ja Magdaleena Sirpin (Sipin äiti x) Magee nimi) äänestämistä virkaan. Rouva Sirppi, on tehnyt lakiehdotuksen entistenkin kuolonsyöjien vankeusrangaistuksista ja virasta erottamisista. "Ketään siihen porukkaa kuuluvaa tai kuulunutta ei saisi varsinkaan päästää kouluhuin opettamaan!" rouva Sirppi ilmoitti Päivän Profeetalle eilen iltapäivällä.
Rouva Sirpin tytär Sieppeli, käy viimeistä vuottaan Tylypahkassa, jossa opetti kaksi entistä kuolonsyöjää, ja myös yksi viimeisen vuoden opiskelijoista oli tunnistettu kuolonsyöjä, jonka tapaus käsitellään huomenna puoliltapäivin.
Rymistyirin kommentti sivu 6.

Zenzibar antoi lehden tippua lattialle. "Sieppelin äiti on seonnut lopullisesti, koko kansa on seonnut lopullisesti!"
Gustaffson nyökkäili vieressä. "Sanos muuta."

VV:n tupalaiset olivat sattumalta lukemassa silloin tupapöydässään Päivän Profeettaa. He kiistelivät asiasta ja Sieppeli olisi mielellään vaonnut maan alle. Sepe tietysti keksi jotain huomautettavaa.
"Onko sinun sukunimesi Sirppi? SIRPPI?"
Omppuli suuttui. "No ON! ON SE! MIKÄS SIINÄ ON NIIN KAMALAA?! ONHAN SINUNKIN NIMESI JOKU SAAMARIN KATAJA PUSKA!"
Sepe järkyttyi monen muun tavoin Omppulin purkausta ja päätti pysyä hiljaa.
McGarmiwa tuli heidän pöytänsä luo. Siitä moni huomasi, että Kaileykaan ei enää ollut Tylypahkassa. Moni mietti, että mihin nuori nainen oli saattanut mennä?
McGarmiwa puhkesi puhumaan:"Ovatko kaikki kuulolla? Hyvä. Tiedoksenne, että nyt kun Gustaffson on -öh- poissa, minä toimin väliaikaisena tuvanvalvojananne. Ensinnäkin, Omppuli, et viitsisi puhua hiljempaa?"
Omppuli mumisi jotain, mikä ilmeisestikin tyydytti McGarmiwan, joka lähti takaisin opettajien pöytään.
"Tämä on hirveää!" Kira ilmoitti, ja Daniel puristi häntä lempeästi olkapäästä.
"Me tiedämme sen."
Sepe nyökkäsi. "Niinpä. Tai siis MCGARMIWA?! Kuka tahansa olisi parempi kuin tuo huuhkaja!"
Yli kymmenen vihaista silmparia mulkoili sepeä.
"Mitä?"

Zenziabrin loppupäivä sujui rauhattomasti, eikä hän meinannut saada illalla unta. Aamulla herätessään hän oli väsynyt ja kärtyinen. Hän söi aamupalan nopeasti ja hermoili sitten odottaessaan kello yhtätoista, jolloin hän lähtisi Gustaffsonin saattamana Taikaministeriöön. Gustaffson oli välttämättä halunnut ilmiintyä hänen kanssaan, sillä hän epäili, ettei Zenzibar nykyisessä mielentilassaa pystyisi siihen. Zenzibar jätti Zerian nukkumaan (jep, hänellä oli lapsi mukanaan, TIETYSTI! Se on näköjään pääsyt unohtumaan....) Gustaffsonin huoneeseen ja tasan kello 11 he ilmiintyivät ministeriöön.
Ministeriössä heitä vastassa olivat Omppuli ja Sieppeli, lupaustensa mukaisesti. MOlemmat halasivat Zenzibaria ja Sieppeli ja Gustaffson juttelivat hetken hiljaisella äänellä.
Sitten, kun kello löi kaksitoista, Zenzibar meni kuulusteluun. Omppulia ja Sieppeliä ei molempia huolittu mukaan saliin, vain yksi tukihenkilö sallittiin. Sieppeli antoi Omppulin mennä, tietysti.
Zenzibar istutettiin penkkiin joka kahlitsi hänet paikoilleen. Omppuli istui kaus hänen taakseen, tavalliseen tuoliin.
Tärkeän näköinen henkilö aloitti kuulustelun. "Zenzibar Zidara Zebell sinut on tuotu kuulusteluun, koska olet toiminut Voldemortin alaisena, tunnetaan myös kuolonsyöjänä. Olet tehnyt useita hirveitä tekoja, joista tuomitaan Azkabaniin vakeuteen, pahimmat niistä ovat ne kun olet kiduttanut kymmeniä velhoja ja jästejä, komennuttanut ja jopa tappanut kaksi velhoa. Sekä myös oman isäsi, mikä tosin jätettiin pois laskuista, koska se koettiin palvelukseksi maalle. Onko sinulla jotain sanottavaa puolustukseksi?"

[Huh, tulipa taas tekstiä... o.O]

[Gustaffsson]

[Eikös se sukunimesi ollut Zebell, Zebu?]

"No tuota... minä olen ollut mukana niin monessa Pimeyden Velhoja vastaan käydyissä operaatioissa kaikkien näiden hirmutekojen jälkeenkin, eikös se yksi laki oikeuta syytteiden poistumiseen...?" Zenzibar kysyi hermostuneena.
"Uudet, pääosaisesti rouva Sirpin ehdottamat lakiasetukset ovat kuitenkin jo voimassa. Kuolonsyöjiä, entisiä tai nykyisiä, koskevat lait ovat tiukentuneet" mies sanoi.
"Mut... ei kun... siis...." Zenzibar änkytti epäselvästi.

"Kuinkahan hänelle käy" Sieppeli mietti.
"Toivotaan parasta" Gustaffsson huokaisi. He istuivat kuulustelusalin ulkopuolella jännittyneinä. Yllättäen Sieppeli hautasi kasvot käsiinsä ja alkoi itkemään.
"Kaikki tämä on minun syytäni" hän niiskaisi.
"Älä hulluja puhu" Gustaffsson sanoi.
"M-minä ajattelin, silloin kuin menimme kihloihin, että äidillekin olisi parasta kertoa siitä. Jos en olisi lähettänyt hänelle kirjettä, hän ei olisi tullut Tylypahkaan ja saanut lisäintoa kuolonsyöjiä vastaan" Sieppeli sanoi.
"Se ei ole sinun syysi. Ennen pitkää hän olisi saanut tietää asiasta. Ja menneisyys on mennyttä. Turhaan murehdit tuollaista, kaikki kääntyy lopulta parhain päin" Gustaffsson lohdutti. Sieppeli kääntyi katsomaan häntä, ja hetken kuluttua hän hyppäsi suutelemaan Gustaffssonia.
"SINÄ!" kiljaisi tuttu ääni heidän takaansa. Sieppelin äiti marssi heidän luokseen tuohtuneena.
"Kuolonsyöjä ministeriössä! Jätä tyttäreni rauhaan" hän huusi.

[Zenzibar]

Sieppeli puuttui asiaan, ennenkuin hänen äitinsä ehti hälyttää auroreita paikalle. "Minä. En. Ole. Tyttäresi", Hän sihisi hampaidensa välistä. "En ainakaan enää! Että rouva tuntematon voi painua sinne minne oli ikinä menossakin ja jättää minut ja tuleva aviomiheni rauhaan!"
Sieppelin äiti mykistyi hetkeksi. Sitten hän sai taas uutta puhtia. "En tiedä mistä sinä olet saanut noita hullutuksia päähäsi, arvatekin tuo", hän katsoi Gustaffsonia murhaavasti, "on noitunut sinut! Menen nyt sen kuolonsyöjänpenikan kuulusteluun todistamaan, ja sitten me juttelemme."
Nainen porhalsi kuulusteluhuoneeseen.
Sieppeli huusi hänen peräänsä. "Hyvä, mene! Älä tule takaisin!"
Gustaffson veti terävästi henkeä. "Minne hän sanoi menevänsä?"
Sieppeli tuhahti. "Jonkun kuolonsyöjä penikan kuulust-" Hänen ilmeensä valahti. "Voi ei! Zenzibar!"

Kuulustelu huoneessa Zenzibarin tilanne näytti todella pahalta. Hän ei pystynyt puolustatumaan mitenkään. Sieppelin äiti oli huolehtinyt kaikesta. Juuri kun Zenzibasr oli luopumassa toivosta, tilanne kääntyi pahempaan suuntaan.
Sieppelin äiti astui saliin.
Zenzibar voihkaisi. "Voi ei..."

[Sieppeli]

"Ja todistajana neit.. Erm, rouv.. eikun siis neiti Zenzibaria vastaan.." Sieppelin äiti puhui nopeasti, mutta selvästi.

"Emmekö voi auttaa häntä mitenkään?" Gustaffsson kysyi. Lyhyen mietinnän jälkeen Sieppelin naamalle levisi pirullinen ilme.
"Tule." Hän sanoi ja juoksi kuulustelusalia kohti.

"Neiti Zenzibar, talostanne löytyi pehmonalle kokoelma, yhteensä neljätuhatta nallea. Miten puolustaudut?" Kuulustelija kysyi ja otti yhden pienen nallen esille. Zenzibar näytti järkyttyneeltä.
"Näpit irti Pe.. Siis enhän minä omista taloa ja mistä hemmetistä te tiesitte nallekokoelmani olevan sohvan alla?" Zenzibar kysyi. Kuulustelijat sun muut repesivät nauramaan ja Zenzibar toivoi voivansa vajota maan alle, mutta se ei ollut mahdollista, hänet oli köytetty penkkiin. Samalla Sieppeli ja Gustaffsson pamahtivat näyttävästi sisään ja heti Sieppeli veti taikasauvansa esiin.
Samalla Sieppelin äidin hiha nousi ylös ja pikimusta pimeän piirto paljastui sen alta. Kaikki katsoivat sitä jarkyttyneenä.
"Rouva Sirppi on kuolonsyöjä." Joku tyyppi sanoi. "Täten kaikki hänen asettamansa säännöt raukeavat ja rouva.. Erm neiti Zenzibar on vapaa. Kiitos käynnistä tervettuloa uudelleen."

[Se merkkijuttu ei ole sitten aito.] Korjasin lauseesi, jossa olit unohtanut pimeän piirron. -Omppuli

[Gustaffsson]

Zenzibar nauroi ja halasi Omppulia iloissaan.
"Onko hän oikeasti kuolonsyöjä?" Zenzibar kuiskasi Sieppelille, joka hymähti hiukan.
"Hetkinen" Sieppelin äiti huudahti. Kaikki kääntyivät katsomaan häntä. Hän osoitti sauvallaan Pimeän Piirtoa.
"Haihtuus" hän sanoi. Hitaasti piirto hälveni ja katosi.
"Tietääkseni kaikki Pimeän Piirrot katosivat kun viimeinen Pimeyden Lordi tuhoutui. Ja yksikään piirto ei voi kadota haihtuuksella, kuten Taikaministeriön testit ovat osoittaneet" hän sanoi vailla pelon häivää. Zenzibar nielaisi ja Sieppeli näytti ärsyyntyneeltä.
"Tämä on vakava ministeriöläisen syylliseksi lavastaminen. Epäilen syylliseksi herra Gustaffssonia" Sieppelin äiti jatkoi.
"Ei" Sieppeli huudahti.
"Ehdotan tästä törkeästä huijauksesta ja istuntosaliin tunkeutumisesta Azkabanissa vähintään..." hänen äänensä hyytyi kun Sieppeli lähetti tainnutuskirouksen suoraan hänen mahaansa.
"Juoskaa!" hän huusi. Liian myöhään. Ovet paukahtivat kiinni ja sen eteen liukuivat useat, paksut palkit. Nurkista astui kymmeniä auroreita taikasauvat ojossa.

[Sieppeli]

Sieppeli asettui muiden eteen, niin ettei yksikään loitsu pääsisi muihin. Joku oli herpaannuttanut Rouva Sirpin.
"Niin siis olin sanomassa että.."
"Voi, että sinä olet sokea!" Sieppeli huusi niin, että varmaan ministeriön ylimpään kerrokseen kuului. Hänen äitinsä lopetti puhumisen.
"Tuo merkki on ollut kädessäsi jo ennen kuin minä menin kouluun!" Sieppeli huusi. "Ennenkuin olit kertonut kuolonsyöjistä!" Sieppelin äiti katsoi "tytärtään" hämmentyneenä ja puhui kohta taas.
"Siis sinäkö piirsit..?"
"No minä!" Sieppeli karjui. "Minä sen tein Magdaleena."

Hiljaisuus

Sitten rouva Sirppi puhui.
"No siinä tapauksessa ehdotankin neiti Sikson laittamista kolmeksisadaksi vuodeksi azkabaniin, erittäin hyvään eristykseen muista vangeista, erityisesti Gustaffssonista." Sieppelin äiti sanoi ja paukauttu nuijalla pöytää.
"Ai niin ja muille viisikymmentä vuotta." Hän sanoi lopuksi kun aurorit lipuivat hakemaan heitä (aurorit lipuivat whattheever) Sieppeli mietti lyhyen hetken kannattaisiko mennä azkabaniin ja lensi kultaisena vilahduksena pois.

Korjasin taas. -Omppuli

[Zenzibar]

Sieppelin äiti kiljui kuin mielipuoli ja arurorit vangitsivat Zenzibarin ja Gustaffsonin. Zenzibar ei päättänyt alistua kohtaloonsa noin vain.
"Jo sminä kerta olen tuomittu kuolonsyöjä olemisesta, niin minä teen sitten ne asiat joista minut on tuomittu! Komennu." Hän osoitti hänestä kiinni pitävää auroria. "irti! Hyvä, kidutu!" Hän osoitti Sieppelin äitiä, mutta Gustaffson sti häntä.
"ÄLä Zenzibar! Sinä et halua tehdä tätä pahemmaksi!"
Zenzibar laski sauvansa. Sieppelin äiti virnisti ilkeästi. "Neidille kymmenen vuotta lisää!"
Zenzibar antoi auroreiden sitoa hänet, mutta hän vannoi karkaavansa.
Omppuli, joka oli seurannut tapahtumia sivusta, yritti epätoivoisesti estää toisten aikeet.
"Lopettakaa, nyt lopetatte! Tainnutu, tainnutu tainnutu!"
Kaksi auroria ja Sieppelin äiti tainnuttuivat.
Zenzibar hymyili Ompulille. "Karkuun täältä!"

[Omppuli]

"Ei ikinä!" Omppuli sanoi. Taas joku ministeriön velho oli herättänyt Sieppelin äidin.
"Sinulle tulee 3 kuukautta azkabanissa ministeriön virkailijoiden tainnuttamisesta", Sieppelin äiti sanoi mielipuolisesti.
"Niin varmaan. Nyt te kaikki kuuntelette minua!" Omppuli sanoi ja pysäytti ajan kukaan ei liikkunut. Ei edes Zenzibar ta Gustaffsson.
"Ministeriö on vajonnut todella alas tiesittekös ja te annatte tuon hullun - anteeksi - haahkan johdattaa teitä pidättämään ex-kuolonsyöjiä, jotka ovat jo parantaneet rikkeensä. He ovat tehneet enemmän hyvää kuin pahaa senkin turhat jalkarätit, sokeat peikot! Ja jos joku täällä ansaitsee pidätyksen niin tuo!" Omppuli osoitti Sieppelin äitiä, joka katsoi häntä raivostuneena, mutta liikkumattomana. Omppuli veti kätensä alas ja aika jatkoi entistä rataansa. Ministeriön jäsenet näyttivät miettiväisiltä Omppulin sanojen tähden, mutta Sieppelin äiti otti taas ohjat.
"Pidättäkää tuo tyttö!" Sieppelin äiti huusi ja osoitti Omppulia, jonka luo ryntäsi oitis auroreita.
"Voi, voi. Itse tätä kerjäsitte senkin alhaiset madot!" Omppuli sanoi kohottaen kätensä.
"Omppuli ei!" huusi Zenzibar.
"Miksei?" Omppuli kysyi pysäyttäen kätensä.
"Hankit itsellesi turhaan ongelmia! mene karkuun!" Zenzibar huudahti. Omppuli oli juuri vastaamassa, mutta silloin huoneeseen lipui Voldemortin haamu. Sieppelin äiti kalpeni kun Voldemortin haamu tuli salin keskelle.
"Mitäs täällä puuhataan? Pidätetään minun entiset kuolonsyöjäni ja ainoa tyttäreni. Aijai, vaihdoit niljakkaasti puolta Magdaleena", Voldemortin haamu sanoi maiskutellen kieltään paheksuvasti. Miniteriön velhot tuijottivat Sieppelin äitiä ja Voldmeortin haamua.
"Kerrankin olen iloinen että olet paikalla", Omppuli sanoi Voldemortin haamulle. Voldemortin haamu katsahti häneen yllättyneenä ja kuiskasi sitten hänelle.
"On olemassa loitsu, jolla paljastetaan kuolonsyöjien kadonneet piirrot. Kehittelin sen itse. Se on pimeänpaljastuis vain se, jolla on minun vertani kykenee tekemään sen", Voldemort haamu sanoi ja Omppuli nyökkäsi ja osoitti taikasauvallaan Sieppelin äidin oikeaa kättä.
"Pimeänpaljastuis!" Omppuli sanoi ja nyt Sieppelin äidin hiha kohosi ylös ja sieltä paljastui aito ja oikea pimeän piirto.
"Haihtuus, haihtuus!" Sieppelin äiti yritti epätoivoisena, mutta piirto ei kadonnut. Aurorit ympäröivät hänet.

[Gustaffsson]

"Ei!" Sieppelin äiti huusi. Hän sivalsi kerran sauvallaan ja häntä ympäröivät aurorit lensivät kuin peikon nuijan iskusta vastapäiseen seinään.
"Kaikki on sinun syytäsi!" hän kirkui ja osoitti Gustaffssonia taikasauvalla.
"Avada kedavra!" hän huusi. Vihreä valosuihku lensi kohti Gustaffssonia, joka ehti kuitenkin väistää sen. Mutta Sieppelin äiti oli valmiina.
"Pommitus!"

Sieppeli lenteli ministeriön ympärillä. Hetken mietittyään hän lentää viuhahti ministeriön sisälle, katsomaan miten muiden kävi. Aurorit pidättivät parhaillaan hänen äitiään. Hän näytti lintuna pitkää kieltänsä ja katsoi muualle. Oven vieressä oli pieni, mustunut kraateri. Zenzibar ja Omppuli olivat kumartuneet jonkun viereen, joka makasi kraaterin reunalla. Sieppeli lensi heidän viereensä ja muuttui ihmiseksi.
"Gust!" hän huudahti kauhistuneena. Gustaffssonin kasvot olivat tummanpunaisen veren peitossa, siellä täällä näkyi mustia palojälkiä ja hänen kätensä tärisivät.
"Mi.... mit.. mitä tapahtui?" Sieppeli kysyi.
"Kun sinä lähdit, äitisi riehaantui hiukan" Omppuli sanoi.
"Kun sinä lähdit" Zenzibar mutisi. Sieppeli katsoi häneen kummissaan.
"Sinä lähdit ja jätit meidät tänne, vaaraan ja vankeustuomioon. Etkö edes häpeä?" Zenzibar kysyi. Sieppeli aukoi ääneti suutaan. Omppuli katsoi heitä hiukan yllättyneinä.
"M... mitä minä olisin voinut tehdä?" Sieppeli ihmetteli.
"No jos sinä olisit ollut Gustin vierellä, äitisi ei olisi kehdannut räjäyttää häntä! Jos hän kuolee, se on sinun vikasi!"
"Zenz kiltti, hellitä vähän..." Omppuli kuiskasi.

[Zenzibar]

"En hellitä!" Zenzibar tiuskaisi. "Sieppeli, ymmärrän kyllä halusi häipyä, enkä sano, ettenkö olisi välttämättä itsekin tehnyt niin sinun sijassasi, mutta vaikka kuinka vihaat äitiäsi, ja haluat välttyä tuomiolta, pakeneminen ja erityisesti muiden vaaraan jättäminen ei ole oikea ratkaisu! Etkö sinä käsitä! Minä olen tappanut komennuttanut ja kiduttanut ihmisiä, kyllä ja minä olen kärsinyt siitä, mutta ikinä IKINÄ minä en ole paennut! Ainakaan noin pelkurimaisesti, kuin sinä äsken, Gustaffsonin tuila on syytäsi ja jos hän kuolee, et saa minulta koskaan anteeksi! Et koskaan!" Zenzibarin silmät kyyneltyivät ja hän kääntyi tajuttoman Gustaffsonin puoleen. Zenzibar silitti varovasti tämän päätä, tahrien kätensä tummaan vereen.
Sieppelin silmät kyyneltyivät. Zenzibarin sanat satuttivat, ja olivat hänen mielestään liioiteltuja, mutta silti totta. Omppuli katsoi vierestä eikä oikein tiennyt mitä sanoa. Silmäkulmastaan hän huomasi Voldemortin haamun..
Voldemort riemuitsi, kun oli saanut noin paljon tuhoa surua ja kuolemaa aikaan, lisäksi hän oli paljastanut pahimman petturi kuolonsyöjän, ja nyt kaikki oli hyvin. Hän vilkaisi kyynelsilmäistä tytärtään. Harmi, että tuo mies oli hänen ystävänsä... Voldemort oli jo lipumassa pois, kun Omppuli kutsui hänet takaisin.
"Öm, Voldemort?"
Haamu kääntyi.
"Kiitos, kun... kun paljastit sen loitsun minulle. Ilman sitä, olisimme kaikki vankilassa, tai kuolleet tai jotain pahempaa... Kiitos, isä.."
Voldemort ihan totta hymyili. Hymyili niin leveästi, että kaikki hämmästyivät. Kukaan ei ollut nähnyt ennen Voldemortin hymyilevän. Ainkaan iloisesti. Onnellisesti.
Haamu kumarsi. "Mitäpä noista tyttäreni... Tylypahkassa nähdään, ajattelin tulla teidän tupakummitukseksenne.. " Haamu lähti.

[Omppuli]

"Onko olemassa mitään parannusloitsua hänen pelastamisekseen?" Sieppeli kysyi hiljaa.
"En usko. Pitäisi olla feeniksin kyyneliä", Omppuli sanoi. Sieppeli katsoi epätoivoisena Gustaffssonia.
"Eikö kumpikaan teistä osaa?" Sieppeli kysyi. Omppuli ja Zenzibar pudistivat surullisina päätään.
"Voi Gustaffsson", Sieppeli vaikersi, mutta sitten saliin ryntäsi neljä parantajavelhoa, jotka menivät Gustaffssonin luo. Hetken päästä he kääntyivät Sieppelin puoleen.
"Mitään ei ole tehtävissä", yksi parantajavelhoista sanoi. Sieppeli pudisti päätään ja muuttui Sieppeli linnuksi ja katosi ikkunasta.
"Mitä hän aikoo?" Omppuli kysyi.
"Pakenee", Zenzibar sanoi ja kääntyi sitten katsomaan hyvin kalpeaa Gustaffssonia. Sitten alkoi kuulumaan kaunista laulua. Sieppeli-lintu lensi ikkunasta taas sisään ja hänen perässään tuli täysikasvuinen feeniks-lintu. Ne lehahtivat yhdessä Gustaffssonin viereen ja feeniks alkoi tipautella kyyneliään Gustaffssonin päähän. Iho umpeni ja feeniks paransi kiireesti myös muut haavat. Sieppeli muuttui ihmiseksi ja hymyili hieman.
"Perun aikaisemmat puheeni", Zenzibar sanoi ja Sieppelin hymy leveni. Parantajavelhot olivat seuranneet suu auki tapahtumia.
"Lähdetään takaisin Tylypahkaan. Gustaffsson voi tulla mukaan nyt kun lait on peruttu", Omppuli sanoi kun Gustaffsson alkoi heräilemään. Feeniks ei lähtenytkään pois vaan istahti Sieppelin kädelle.
"Se on valinnut sinut omistajakseen", Zenzibar totesi yllättyneenä. Sieppeli näytti hämmästyneeltä, mutta hymyili sitten.
"Lähdetään", Sieppeli sanoi.

[Sieppeli]

(Siis mullako feeniks lintu.. Pelottavaa)

"Oikeastaan minä en karannut.." Sieppeli sanoi hetken taikaministeriössä kävenyn jälkeen. Muut katsoivat häntä kysyvästi, ja hän kaivoi takataskustaan jonkinlaisen paperin. Kaikki pysähtyivät.
"Minähän sanoi tulevani selvittämään asiat "äitini" kanssa. Nyt olen tehnyt sen." Zenzibar otti lapun häneltä.
"Rouva Magleena (ei vieläkään muista kuka se oli) Sirppi, ei ole tämän paperin ojalla enää Sieppeli Sirpin äiti jne.." Zenzibar luki ääneen.
"Tällä hetkellä minulla ei sitten ole sukunimeä.." Sieppeli sanoi hilpeästi.
"Täytyy myöntää, lähtösi oli silti hieman tyhmästi tehty, mutta sait asiat hoidettua." Omppuli sanoi. Sieppeli kaivoi taskustaan toisenkin lapun.
"Niin ja vaikka rouva Sirppi onkin azkabanissa, jos hän pääsee pois, niin tämä lappu turvaa teidät entiset kuolonsyöjät." Sieppeli sanoi. Toinen lappu oli lähestymiskielto Magjollekkin, Zenzibaria, Gustaffssonia ja Kaileytä kohden.

[Nat]

"Sehän on vain hyvä", Omppuli riemuitsi,"ei tarvitse enään katsella kun se akka ahdistelee teitä", Omppuli katsoi Sieppeliä anteeksipyytävästi, mutta tämä ei olut moksiskaan, vaika näyttikin hieman oudolta Omppulin sanoessa sen.
Gustaffsson liikahti vuoteellaan ja kaikkien katse kohdistui hetkeksi häneen, mutta kun mitään ei tapahtunut he jatkoivat juttujaan paitsi Sieppeli. Hän käveli Gustaffssonin vuoteen äärelle ja istuutui tämän viereen.
"Pitäisiköhän sinne Tylypahkaankin jotain ilmoittaa?" Zenzibar kysyi kuin ohimennen.

Samaan aikaan kaukana Tylypahkassa:

VV:n tuvan oleskeluhuoneessa kävi vilinä ja vilske. Kaikki odottivat uusia uutisia kuulusteluista. He olivat siis kuulleet Voldemortin "oman" version tapahtuneista siihen saakka kun Gustaffsson oli lähes tulkoon räjäytetty. Siitä lähtien kaikki olivat olleet huolesta sekaisin.
Yhtääkkiä huoneen keskelle ilmestyi pieni kaiutin ja sekös aiheutti hämmästystä. Parin hetken kuluttua kaiuttimesta alkoi kuulua hieman ratisevaa ääntä:
"Me olemme ok ja Gustaffsson on kunnossa,mutta nukkuu," se oli Zenzibarin ääni," Sieppelin äiti on hoidettu Azkabaniin ja minut on vapautettu ainakin luullakseni(ok mun omaa huonomuistisuuttani, pahoittelen)mutta muuten tilannekin on hyvä. En tiedä koska tulemme takaisin, mutta luulen että ainakin ilman ongelmia ehkä jo parin päivän sisällä. Gust pitää saada ensin kuntoon. Niin älkää olko huolissanne ja olkaa hengissä kun tulemme takaisin. Hei", Zenzibarin äänessä kuulsi huvittuneisuus kun hän lopetti puheensa ja kaiutin katosi puheen loputtua vaimeasti läiskähtäen.
Huoneeseen laskeutui levollinen ilmapiiri.
"No ainakin kukaan ei kuollut", sai Kira sanottua ensimmäisenä.
"Toivottavasti Gust on kunnossa ihan oikeasti", Nimue sanoi.
"Totta kai hän on kunnossa" Daniel sanoi tyynesti Kiran vieressä.
Gertsi katseli ulos lumipyryyn, joka oli pyryttänyt koko päivän ajan ja luultavasti jatkuisi vielä monta päivää.
"Jos tuo lumipyry ei lopu minä hermostun, kun en halua olla vain sisällä", kirja tuhahti ärtyneenä ikkunan vieressä tuolilla pöydän ääressä.
Joku aukaisi ikkunan ja lumituisku tuli sisään pistävänä viimana ja toi nopeasti sisälle luminietoksen. Kaikki kirkuivat äkillisestä kylmyydestä ja takkatuli sammui alta aikayksikön.
"RIESU! TAI KUKA NYT LIENEEKIN,AAVE KUITENKIN! SULJE IKKUNA HETI!" joku huusi tuiskun keskeltä.
Ikkuna sulkeutui hetken kuluttua, mutta yksi ruuduista meni rikki. Kira korjasi sen hetkessä sauvan heilauksella. Oleskeluhuone oli märkä lumen sulaessa hiljaa ja takka oli pimeänä. Oleskeluhuone oli pimeä ja ihmiset haparoivat pimeässä.
"Sytyttäkää hemmetissä se valo!" kirja huusi vihaisena jostakin.
Pian tuli oli takassa ja kaikki olivat kerääntyneet sen ympärille lämmittelemään.
"Olipas kiva pyyntö, kirja", Nat tuhahti ivaalisesti. Hän oli pujahtanut Sepen kanssa tuiskun aikana oleskeluhuoneeseen.
Kirja näytti erittäin harmistuneelta ja siirtyi Natista kauemmaksi. Pian porukka alkoi kellon lähestyessä yhtä lähtemään nukkumaan kuivina ja hieman kuumissaan takan edessä istuskelun jälkeen.

//Nostin meidät takaisin maan pinaalle:) järjestin pientä kivaa...siinä on mun pisin jatko, vaikka on se ei ole kovin pitkä... Te ootte liian nopeita, ehditte jo vol 4.//

[Omppuli]

Aamiaisella McGarmiwa tuli VV-tupalaisten luokse vakavan näköisenä.
"Henkilökunta on päättänyt ettette te voi ollla enää yksi tupa. Teidät lajitellaan samoihin ja alkuperäisiin tupiinne missä olitte ennen." Syntyi hiljaisuus.
"Siis mekö ei olla enää tupa?" Kirja kysyi.
"Niin. Menkää omaan tupapöytäänne nyt", McGarmiwa sanoi. Kaikki nousivat järkyttyneinä seisomaan ja kääntyivät omiin entisiin tupiinsa ja kävelivät sinne. Danielilla, Omppulilla, Gertsillä ja Zenzibarilla oli kauhistuneet, odottavat, hieman iloiset, jännittyneet ja varautuneet ilmeet kasvoillaan.
"Hei", Omppuli tervehti varautuneesti odottaen jotain loitsua naamaansa.
"Heipä hei omenanaama", yksi luihuinen murahti. Omppuli naurahti hermostuneesti. Daniel otti tilanteen haltuunsa ja istahti yhden luihuisen viereen.
"Mites menee John? Oletteko kironneet paljon puuskupuheja?" Daniel kysyi aloittaen keskustelun rennosti.
"No kymmenen tässä kuussa", John sanoi varautuneesti.
"Niinkö? Sepä hyvä. Kuka on seuraavana tiedossa? Minä haluan osallistua siihen mukaan", Daniel sanoi. Tämä yllätti luihuiset perin pohjin ja niin myös Omppulin, Zenzibarin ja Gertsinkin. Mutta luihuiset ottivat Danielin avosylin vastaan nyt kun tämä jutteli kuin aito luihuinen.
"Ajateltiin kirota nyt yksi rohkelikko", yksi luihuistyttö sanoi.
"Niinkö? Sepä kivaa. Saisinko osallistua siihen mukaan. Tiedän pari todella hyvää loitsua ja sen jälkeen hänen naamsan ei ole kaunis", Omppuli sanoi. Syntyi jäätävä hiljaisuus. Omppuli virnisti pirullisesti.
"Etkös sinä ole niiden kaveri?" yksi luihuispoika kysyi pilkalliset.
"En minä niistä kuraverisistä enää välitä", Omppuli sanoi ja luihuiset virnistivät ja tekivät tilaa hänelle. Zenzibar tuijotti Omppulia uskomatta silmiään. Gertsikin oli lohkaissut pari hyvää kommenttia rohkelikoista ja nyt hänkin istui luihuisten pöydässä. Zenzibar oli ainoa, joka seisoi.

"Eikö olekin kivaa olla taas rohkeilikossa?" Kira kysyi Sieppeliltä, joka näytti todella myrtyneeltä.
"No ei todellakaan ole", Sieppeli sanoi.
"Miksei?" Suskuti kysyi.
"Ei tunnu enää kodilta. Minä lähden Tylypahkasta. Otan kotipetusta ja menen Gustaffssonin luokse", Sieppeli sanoi ja nousi seisomaan.
"Sieppeli! Ei älä mene!" Kira yritti, mutta Sieppeli vain heilautti kättään ja hävisi suuresta salista.
"Palasivatko muuten Hilja, Jossu ja Meenai takaisin keittiöön?" Suskuti kysyi.
"Joo. Palasivathan ne", Kira vastasi tuijottaen yhä oville.

[Sieppeli]

"Ainiin ne turnajaiset!" Sepe sanoi korpinkynnen pöydässä.
"Minne Sieppeli lähtee?" Ruohonleikkuri kysyi katsellessaan suuren salin ovelle. Siellä Sieppeli kääntyi viimeisen katsomaan suurta salia ja entisiä VV-tupalaisia ja häipyi. Kira, joka istui heidän vieressä olevassa pöydässä sanoi; "Sieppeli lähti pois." Hän sanoi traakisesti. Kaikki kuulijat katsoivat ovelle haikeina.
"Miksi?" Sooda kysyi. Kira kohautti olkapäitään.
"Outo tyyppi." Sepe totesi.

Rohkelikon tupahuoneessa (heidän tavaransa oli siirretty sinne) Sieppeliä ei ottettu iloisesti vastaan. Muilla rohkelikoilla oli ollut jo pitkään jotain häntä vatsaan, siitä saakka kun hän tuli mukaan jatkotarinaan. Sieppeli ei itseasiassa ikinä halunnut sinne. Lajitteluhattu oli sanonut lajittelussa jotain, että hänen verensä ratkaisi kaiken, ja Sieppeli joutui rohkelikkoon. Hänen suvustaan yksikään ei ollut luihuisessa, kaikki inhosivat kaikkea pahaa. Sieppeli ei.
Nyt hän kuitenkin aloittasi oman elämän. Koko kouluaikansa hän oli esittänyt jotain muuta mitä oli. Joskus hän oli esittänyt pelkuria (vol 1), joskus tavallista velhoa, välillä sankaria. Vain hänen rakkautensa Gustaffssoniin oli aito.
"Jaahas, neiti pahis on taas saapunut tänne." Eräs rohkelikkotyttö sanoi ivallisesti.
"Saapunut ja lähtee pian." Sieppeli sanoi. Ei muuten ollut totta, hän ei ollut pahis. Luonne saattoi olla hieman kiero, hieman sarkastinen, hieman hullu, muttei paha.
Sieppeli otti matkalaukkunsa, raahasi sen alas, ulos tylypahkasta, ulos menneisyydestä.

Samalla suuressa salissa;

[Nat]

//Muhahaa, tupa on hajoitettu ikuisiksi ajoiksi ja meikä lähtee. Ihana tunne lähteä.kerron tossa loppussa//

Nat seisoi eksyneen näköisenä Suuren salin ovea vastapäätä. Satunnaiset ihmiset katselivat häntä avoimesti. Hetken päästä Nat käveli korpinkynnen pöytään ja veti Sepen mukaansa Suuresta salista.

Luihuisten pöydässä Daniel, Omppuli ja Gertsi olivat alkaneet suunnitella yhdessä muiden luihuisten kanssa tulevia hyökkäyksiä muiden kimppuun, mutta yksi ei osallistunut keskusteluun ja se oli Zenzibar. Luihuiset olivat Omppulia myöten päättäneet kaikessa hiljaisuudessa, että he eivät noteeraisi mitenkään Zenzibariin. Omppuli ei voinut kuitenkaan olla vilkuilematta häneen silloin tällöin.

Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa oli iloinen tunnelma kun he olivat päässeet Sieppelistä eroon ja vanhat tutut olivat tulleet takaisin. Heiltä udeltiin kaikenlaista mitä oli tapahtunut koko ajan tähän päivään asti. He lultavasti saisivat istua yö myöhään kuunnellessaan. Kaikkea ei kuitenkaan kirjoitettu...

Nat oli vienyt Sepen autiolle käytävälle, koska tällä oli tärkeää asiaa:
"Sepe, tiedäthän että en kuulu Tylypahkaan. No nyt olen tullut siihen tulokseen että lähden pois enkä tule enää iknä tänne takaisin. Tylypahka ei ole ikinä ollut kotini eikä tule olemaan. En kuitenkaan jätä ketään täältä vaan pidän yhteyttä. No sano jotakin!" Nat sanoi kun Sepe ei vastannut vaan tuijotti Natia.
(Warning, seuraavaksi herkistelyä, muhahaa(oli ihan pakko laittaa)) Hänen silmänsä kiilsivät oudosta Natin katsoessa niihin. Pienen pieni kyynel vierähti hänen poskeaan pitkin, mutta Nat otti sen sormelleen ennen kuin se ehti tipahtaa.
"Minä, minä tulen sinun mukaasi. En jätä sinua ikinä," Sepe kuiskasi ja halasi Natia lujasti. He suutelivat toisiaan vielä ja alkoivat kävellä kohta Korpinkynnen tupaa käsikädessä hakemaan Sepen tavarat(Natilla ei ollut mitään)

//Annan estradin Pörrille//