Jatkotarina, jossa myös sinä olet mukana Vol 2

[Gustaffsson]

"Sehän on holvikaari Salaperäisyyksien osastolla!" Harry huudahti kun Sieppeli oli selittänyt paikan kuvauksen.
"Missä se on?" Kira kysyi.
"Se on taikaministeriössä, siellä on kaikenlaista mielenkiintoista" Gustaffsson sanoi.
"Mistä sinä sen tiedät?" Harry kysyi.
"Koska olin siellä. Toissavuoden alkukesällä. Voldemort houkutteli sinut sinne silloin" Gustaffsson selitti hiukan turhaantuneesti.
"Sinä olit siellä?" Harry kysyi ihmeissään.
"Kyllä, minä olin siellä!" Gustaffsson huudahti.
"Mikset sinä ole Azkabanissa?" Harry huusi takaisin.
"Minä pääsin karkuun, okei?" Gustaffsson kysyi väsyneesti.
"Muistan kuinka emme aivan päässeet karkuun" Harry sanoi hiljaa.
"Koska yksi kuolonsyöjä tarrasi minua jalasta. Olitko se sinä?" hän kysyi. Gustaffsson nieleksi.
"Kyllä, se olin minä" hän vastasi.
"Eli se on sinun syysi ettemme päässeet pakoon. Sinun syysi, että Sirius kuoli" Harry sanoi uhkaavasti.
"Mitä jos jätämme tämän kiehtovan keskustelun tähän?" Daniel ehdotti. Harry tuhahti ja lähti huoneesta. Gustaffsson huokaisi ja silitti Sieppelin hiuksia. Hän tärisi hiukan.
"Nyt sinun kannattaa varoa häntäkin" Omppuli totesi vaisusti.
"Miksi ihmisten pitää kaivaa esiin kaikki mitä menneisyydessäni on tapahtunut?" Gustaffsson kysyi ja käveli huoneesta.

[Omppuli]

"Ymmärrän Harrya, ymmärrän Gustaffssonia. Sirius oli hyvä tyyppi", Omppuli sanoi hiljaa.
"Miten sinä hänet tunnet ja miten sinä osaat taikoa ilman taikasauvaa?" Hermione tiukkasi.
"Sirius on sukulaiseni ja osaan taikoa ilman taikasauvaa vereni takia. Olen luihuisen perillinen. Tosin en tiennyt sitä ennen kuin Voldemort otti vertani", Omppuli sanoi. Ron henkäisi kauhuissaan.
"Sinähän olisit voinut avata salaisuuksien kammion!" Ron huudahti. Hermione hyssytteli häntä.
"Minkä?" Omppuli kysyi kiinnostuneena.
"Senkö paikan missä Harry tappoi basiliskin?" Kira kysyi kuiskaten.
"Joo."
"Basiliskin!?"
"Onko sellainen ollut meidän koulussa?!"
"Ja Harry tappoi sen?"
"Hän on hullu."
"Miten minä muka olen hullu?" Harry kysyi astuessaan ovesta. Hän näytti vihaiselta.
"Vain hullu yrittää tappaa basiliskin", Omppuli sanoi.
"Mutta minä onnistuin tappamaan sen", Harry sanoi hieman kerskuen.
"Missä Gustaffsson on?" Sieppeli kysyi Harrylta.
"Ulkona", Harry vastasi. Sieppeli nousi sängystä varsin kepeästi ja lähti hiukan nilkuttaen ulos ennen kuin kukaan ehti estää häntä.

Gustaffsson katsoi taivasta ja huokasi. Hän tekisi mitä vain muuttaakseen mennyttä, mutta se ei ollut mahdollista. Heillä oli oikeus epäillä häntä, mutta silti se tuntui aina pahalta.
"Gustaffsson?" kuului hento ääni Gustaffssonin takaa. Gustaffsson kääntyi ja näki ilokseen ja järkytyksekseen Sieppelin.
"Sinun pitäisi olla vuoteessa!" Gustaffsson huudahti.
"Minä haluan olla sinun luonasi", Sieppeli sanoi ja hoiperteli Gustaffssonin luo. Gustaffsson otti hänet lämpimään halaukseen.
"Satuttivatko Harryn sanat sinua?" Sieppeli kysyi.
"Vähän. En pidä menneisyydestäni. Haluaisin muuttaa sen", Gustaffsson sanoi.
"Tiedän sen, mutta jos et olisi sinä, en rakastaisi sinua ja jos et olisi kuolonsyöjä en olisi ikinä tavannut sinua. Menneisyydessä on aina jotain hyvää", Sieppeli sanoi. Sanat lämmittivät Gustaffssonin mieltä. Hän suuteli Sieppeliä ja sanoi:
"Kiitos."
Sieppeli vain hymyili.
He eivät huomanneet että pensaikossa heitä katsoi kaksi silmää. Ne näyttivät kostonhimoisilta.
"Vihdoinkin...voin...kostaa", hahmo kuiskasi itsekseen.

[Annoin sinulle hyvän mahdollisuuden palata takaisin, Siilinpiikki.]

[Gustaffsson]

"Kuulitko jotain?" Gustaffsson kysyi.
"En" Sieppeli vastasi ja katseli ympärilleen.
"Saatoin kuulla omiani" Gustaffsson sanoi mutta katseli silti ympäristöä.
"Tule, mennään sisälle..." Sieppeli sanoi.
"SEIS!" kuului ääni ja pusikosta hyppäsi mustapukuinen mies, joka puristi pitkää veistä laihassa kädessään. Gustaffsson kirosi ja astui Sieppelin eteen.
"Sinä olet se tyyppi ilmiintymisen välimaastosta!" hän huudahti yllättyneenä.
"Yksi heistä... Mutta sinä tapoit veljeni!" mies huusi ja heilutti veistään laajassa kaaressa. Gustaffsson nosti taikasauvansa, mutta mustakaapuinen mies heitti sen hänen kädestään veitsenheilautuksella.
"Miekka" mies murisi. Gustaffsson nosti miekkansa, jolle näytti olevan paljon käyttöä, ylös.
"Hyvästi" mies sanoi ja heilautti veitseänsä. Sieppeli katsoi kun Gustaffsson ja mies taistelivat lähetellen kipinöitä. Hän päätti tainnuttaa vihollisen, mutta se huomattiin ja yhden veitsenheilahduksen aikana hänenkin taikasauvansa lensi pusikkoon. Taistelu jatkui.
Mustapukuisen miehen veitsi liikkui uskomattoman nopeasti, ja erään hetken aikana hän osui Gustaffssoniin. Pieni viilto ilmestyi otsaan ja meni silmien välistä hiukan posken puolelle. Veri tahrasi Gustaffssonin kasvot. Sieppeli huudahti kauhuissaan, mutta Gustaffsson nosti miekkansa jälleen ylös ja työnsi sitä kohti mustapukuisen miehen rintaa.

[Zenzibar]

Gustaffson epäröi, mutta vain hetken. Mie huusi tuskasta, kun miekka lävisti hänen vartalonsa. Ruumis valahti velttona maahan.
GUtsaffson ketoi suojelevasti kätensä Sieppelin ympärille. "Mennään."
Kun he lähtovät kävelemään takaisin sisälle, joku yllätti heidät takaapäin.
"Te vangitsitte minun sisareni! Te saitte hänet hänet kääntymään minua vastaan!" Hän kohotti miekkansa...

Sisälle toiset miettivät mihin Gustaffson ja Sieppeli oikein katosivat.
"Varmaankin he halusivat vain olla kahdestaan", ehdotti Omppuli.
Muut myöntelivät vieressä.
Yhtäkkiä kuului vertahyytävä kiljaisu.
"Sieppeli!" Kaiki huusivat yhteen ääneen ja lähtivät kohti ovea. Muiden estelyistä huolimatta, myös Zenzibar ja Omppuli liittyivät joukkoon.
Ulkona he kohtasivat verisen näyn. Gustaffsonin vasemmasta olkapäästä törrötti miekka ja hän taisteli jotakuta ilmiselvästi kuolonsyöjää vastaan. Siepeli makasi maassa vähän matkan päässä, muttei näyttänyt loukkaantuneelta.
Gustaffsson pääsi olanpäälle, mikä oli ihme ottaen huomioon miekan miehen vasemmassa olkapäässä. Kuolonsyöjä taistlei kuitenkin sinnikkäästi vastaan.
Gustaffsson kohotti miekkansa valmiina iskuun. Hän iski.
Kukaan ei ehtinyt huomata mitä tapahtui. He ehtivä't näkemään vain punaruskean tukan, kun joku heittäytyi miekan eteen. Zenzibar.
Sanomatta sankaan tyttö vajosi maahan, miekka sojottaen okeasta kyljestään. Syntyi järkyttynyt hiljaisuus...

[Minusta on mukava sekoittaa pakkaa hieman, joten te saatte vain arvailla miksi Zenzibar uhrautui tuon miehen puolesta, ja taas kerran te päätette, miten hahmoni käy...]

[Nat]

, jonka rikkoi Dracon kauhistunut huuto:"Zenzibar! Miksi sinulle. Voi kultamussukkani."
"Älä sano minua kultamussukaksi. En pidä siitä", Zenzibar sanoi hiljaa kuiskaten.
Paikalle ryntäsi Gustaffsson naama vitivalkoisena ja kuin tunteeton naamio kasvoillaan tuli Dracon vierelle. Hän huusi naama punaisena ja hädissään:"Kutsukaa nyt joku se parantaja tänne älkääkä vain seisoko siinä!"
Joku ryntäsi sisälle Pyhään Mungoon.
"Miksi, miksi Zenz?" Draco vaikeroi.
"Hän.. hän oli minun ainoa..."Muuta Zenzibar ei ehtinyt sanoi ja vaipui pimeyteen lähellä kuoleman rajaa.
Parantaja saapui juoksujalkaa laukku ja sauva valmiina parantamaan. Kaikki muut paitsi Draco poistuivat kuin sanattomasta sopimuksesta ja jättivät parantajan tekemään työtään.
Sisällä alkoi saman tien käydä kiivas mutta rauhallinen keskustelu pienissä ryhmissä, mutta Sieppeli veti Gustaffssonin sivummalle istumaan.
Joku muukin oli eristäytynyt ja se oli Nat.

Samalla Azkabanissa Voldemort tanssi voitontanssia selittämättömästä syystä.

[Daniel]

Keskustelu kävi kiivaana noin viidentoista minuutin ajan, mutta sitten suurin osa porukasta hiljeni, ja vielä muutama minuutti eteenpäin niin oli täysin hiljaista. Aika tuntui matelevan, ja jokainen joukossa oleva säpsähtikin kun parantaja astui ovesta ulos, näyttäen vakavalta.
"Miten Zenz voi?" kysyi Sieppeli heti ja parantaja nuolaisi huuliaan ennen kuin aloitti selityksen:

"Zenzibariin isketty miekka saatiin ongelmitta irroitettua ja verenvuoto lakkaamaan" - parantaja ojensi miekkaa kysyvästi, ja Gustaffsson nappasi sen - "joten periaatteessa Zenzibarilla ei ole mitään hätää" - kaikki huokaisivat enemmän tai vähemmän helpottuneina - "mutta emme ole täysin varmoja siitä miksi hän ei ole vielä hereillä. Pienen testin tuloksena epäilemme, että hän on jonkinlaisessa transsissa, ja ehkä mahdollisesti saavuttanut jonkin asteen valveuni tilan, jossa sielu vaeltaa vapaasti" - nyt kaikki vetäisivät kiivaasti henkeä sisään - "mutta älkää huoliko. Tätä on tapahtunut ennenkin, ja tila palaa normaaliksi heti kun potilas itse sitä haluaa".

Kaikki vilkaisivat toisiaan ja Kirja rykäisi hieman kurkkuaan.
"Jos Zenzibar vaeltaa ympäriinsä pelkkänä sieluna, onko mahdollista, että hän on tässä lähettyvillä kuulemassa meitä?" Kirja kysyi kurtistaen kulmiaan, ja parantaja pudisti päätään.
"Siinä tilassa aika hidastuu niin hitaaksi, että jos hän näkisikin meidät, hänen näkökulmastaan me emme edes liikkuisi", parantaja sanoi ja huokaisi. "Noh, hän on kuitenkin fyysisesti suhkoot hyvässä tilassa, joten en näe mitään syytä miksette voisi mennä katsomaan häntä"

Kaikki ryntäsivät yhtenä mytäkkänä sisään, välittämättä parantajan huomautuksesta vieraiden määrästä.
"Zenz?" Draco silitteli Zenzibarin poskea näyttäen kalpealta.
"Hei, kuulitteko mitä hän sanoi ennen pyörtymistään?" Daniel kysyi käydessään mielessään tapahtumat uudestaan lävitse.
"Hän sanoi, että se kuolonsyöjä oli hänen ainoa... joku", Nimue sanoi puristaen huuliaan yhteen.
"Hän ei saanut lausettaan loppuun", Draco sanoi niin pehmeän kuuloisesti, että jokainen kääntyi hetkeksi katsomaan tuota, mutta palasivat sitten taas omiin mietteisiinsä. Pian kaikki kuitenkin hätkähtivät säikähdyksestä, kun...

[Gustaffsson]

...Zenzibar nousi pystyyn huohottaen.
"Zenz!" Draco huudahti.
"D-Draco!" Zenz kuiskasi.
"Olen tässä" Draco sanoi.
"H-haluan puhua sinulle k-kahden kesken..." Zenzibar sanoi. Muut nyökkäsivät ja lähtivät.
"Ethän sinä kuole?" Draco kysyi hiljaa.
"En minä saa kuolla... Miten sinä yksin pystyisit huolehtimaan lapsestamme?" Zenzibar kysyi. Draco nyökkäsi ja sitten hänen silmänsä laajenivat.
"Anteeksi mitä?" hän kysyi hiukan järkyttyneenä. Zenzibar hymyili.
"Sinusta tulee isä" hän kuiskasi.


Gustaffsson huuhteli kasvojaan, jotka olivat likaiset kuivuneesta verestä ja otti taikasauvansa esiin parantaakseen silmien välistä menevän haavan. Hän piteli taikasauvaansa haavan kohdalla ja lähetti muutaman valkean taikakipinän kulkemaan haavaa pitkin. Hän oli kietaissut vasemmassa olkapäässään olevan miekanmentävän kolon päälle siteen. Sitten hän yritti hitaasti tajuta kaikki päivän tapahtumat, tuntien itsensä väsyneemmäksi kuin koskaan. Hän oli melkein tappanut Zenzibarin, niinkuin oli tappanut jästejä ja niitä, jotka eivät olleet Voldemortin puolella... ja Sirius Mustan. Hän huudahti raivosta ja löi nyrkkinsä lavuaarin yläpuolella olevaan peiliin. Peili särkyi ja Gustaffssonin rystyset vuotivat verta. Hän ei välittänyt, vaan nojasi seinään huohottaen.


"M-minustako isä?" Draco kysyi ihmeissään. Zenzibar nyökkäsi. Draco hymyili ja suuteli Zenzibaria.

[Siilinpiikki]

"Milloin niin pääsi käymään?" Draco ihmetteli.
Zenzibar aikoi vastata, mutta silloin paikalle saapui...

Gustaffsson vajosi synkkiin ajatuksiiinsa. Häntä vaivasi myös yksi asia. Aina kun hän oli käyttänyt miekkaansa sen jälkeen kun Voldemort oli paennut heitä Zenzibarin ja Dracon häistä, hän oli kuulut epämielyttävän tutun äänen päänsä sisällä joka oli sanonut: "Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu." Gustaffsson huokaisi syvään. Oliko miekka käynyt häntä vastaan, vai oliko hän kuullut omiaan?

Voldemortilla oli isot juhlat menossa. Tarjolla oli kaikenlaisia herkkuja ja väkeviä.
"Miksi me juhlimme?" Bellatrix kysyi.
"Minä menen huomenna pullonpyörityksen mailmanmestaruus kisoihin." Voldemort vastasi.
"Mikset kertonut aikaisemmin?" Bellatrix ihmetteli.
"Halusin sen olevan yllätys." Voldemort sanoi, "Toivottavasti en tule riippuvaiseksi alkoholiin ennen kisan alkua."

[Sieppeli]

"Harmi, ettei Siilinpiikki ole jakamassa tätä iloa..." Lucius totesi.
"Onko hänen ruumiistaan kuulunut mitään? Se olisi mukava lisä manalius armeijaani." Voldemort kysyi ja kuolonsyöjät pudistivat päätään.
"Tiedämme vain, että hän ilmiintyi enne kuolemaansa erääseen metsään. Teimme tutkimusretken sinne, mutta Siilinpiikkiä ei löytynyt." Bellatrix sanoi. Voldemort näytti pettyneeltä.
"No voitamme pullonpyörityksessä leikiten ilman häntäkin."

...eräs parantaja.
"Kas, rouva on herännyt. Laskelmien mukaan sinun pitäisi olla vielä pari viikkoa horroksessa." Zenzibar huokaisi onnesta. Parin viikon päästä olisi liian myöhäistä lähteä etsimään hirnyrkkejä.
"Mutta, valitettavasti joudumme pitämään sinua sen pari viikkoa täällä. Olette erittäin huonossa kunnossa." Parantaja jatkoi.
"Olen kunnossa, kiitos vain." Hän sanoi ja yritti nousta ylös. Arpea kuitenkin vihlaisi pahasti, ja hän pakottautui takaisin sängylle.
"Ei, ette ole kunnossa." Parantaja sanoi. Ovi aukesi hänen takanaan ja Sieppeli kurkkasi sisään.
"Saako nyt tulla?" Zenzibar nyökkäsi.

[Gustaffsson]

Gustaffsson istui Pyhän Mungon sisäpihan penkillä. Hän ajatteli missä voisi ajatella rauhassa ilman keskeytyksiä, ja päätyi ajatuksissaan erääseen metsään, jossa oli muutamia vuosia takaperin lenkkeillyt. Hän ilmiinstyi sinne.
Gustaffsson istuutui kivelle ja kuunteli metsän hiljaisuutta miettien menneisyyttään. Sitten hän huomasi että hiukan kauempana puuta vasten nojasi elottoman näköinen henkilö. Hän hyppäsi kiveltä ja käveli henkilön luo.
Hän henkäisi kun huomasi kuka se oli. Siilinpiikki-niminen kuolonsyöjä, jonka hän itse oli tappanut. Hän piteli edelleen taikasauvaa, jonka päässä oli vieläkin miekan terä. Ruumis oli muutamia viikkoja vanha. Gustaffsson kuuli jälleen tutun äänen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu
Hän katseli hetken kuollutta kuolonsyöjää. Sitten hän taikoi itselleen lapion ja aikoi kaivaa kuoppaa. Kun hän sai sen valmiiksi, hän nosti Siilinpiikin ruumiin kuopan pohjalle ja pisti kuolonsyöjän miekkasauvan ruumiin viereen. Sitten hän täytti kuopan ja vieritti sen viereen ison kiven, johon hän kirjoitti taikasauvalla Siilinpiikin nimen ja sanat:
"Joka miekkaan tarttuu, se miekkaa hukkuu ja piirsi siihen ristin. Hän katseli hautaa tuulen puhaltaessa.

[Nimue]

Ktsellessaan hautaa, Gustaffssonin kasvoja pyyhkäisi tavallista isompi tuulenpuuska, joka hulmutti hänen hiuksiaan. Huokaistuaan kerran syvään, hän lähti kävelemään poispäin.
Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu..
Sanat kuuluivat yhä vain selvemmin, ja Gustaffsson kääntyi äkisti.
Joka miekkaan tartttuu, se miekkaan hukkuu..
Hänen silmänsä pyöristyivät, ja hän parkaisi. Gustaffssonin edessä oli..

"Niin mikä se juttu oli, minkä vain Draco sai kuulla?" Nimue kysyi uteliaasti, ja kohotti kulmakarvojaan. "No, se vain oli sellainen yksi.." Zenzibar virnisti iloisesti, ja puristi Dracon kättä. Dracon kasvoilla oli hämmentynyt hymy, ja mutisi yhä itsekseen; Miten se muka tapahtui..
Kira, joka istui Zenxibarin sängyn päässä, hypisteli hajamielisesti peittoa. "Mistä me nyt niitä hirnyrkkejä etsitään.." Hän ilmeisesti puhui puoliääneen ajatuksiaan, sillä hän hätkähti sen jälkeen. "Tuhosimmeko sen kannun, ja hunnun?" Daniel kysyi.

[Gustaffsson]

"Tuota noin... Emme! Ne taitavat vielä olla laukussani!" Omppuli sanoi.
"Parempi että tuhoamme ne nyt" Kira sanoi.


...sama kuolonsyöjä, jonka kanssa Gustaffsson oli taistellut seurauksena se, että hän osui Zenzibariin.
"M-mitä sinä täällä teet?" Gustaffsson kysyi.
"Mitä minun tyttäreni Zenzibar tekee sinunkaltaisesi saastan kanssa?" mies kysyi.
"...me taistelemme Voldemortia vastaan" Gustaffsson sanoi.
"MITÄ? Minun tyttäreni... taistelee Pimeyden Lordia vastaan?" mies kysyi täydellisen epäuskon vallassa. Gustaffsson nyökkäsi.¨
"Ei" mies parahti.
"Kyllä" Gustaffsson sanoi.
"Senkin!" mies huusi ja veti esiin kaksi veistä. Gustaffsson meinasi vetää miekkansa esiin, mutta muisti että oli irrottanut sen vyöltään kun oli kaivanut Siilinpiikin hautaa.

[Sieppeli]

Seuraavaksi Gustaffsson etsi taikasauvaansa. Kun hän sai sen käteensä, Zenzibarin isä löi sen toisella veitsellä rikki. Nyt toinen veitsistä osoitti Gustaffssonin kurkkua.
"Sinä - Vahingoitit - Tytärtäni!" Kuolonsyöjä ärisi. Gustaffsson ei tiennyt, mitä hänen pitäisi seuraavaksi tehdä. Samassa kuolonsyöjän kasvoille muuntautui tyhjä ilme ja hän nosti veistä ylöspäin iskeäkseen sen Gustaffssoniin. Liike loppui kesken kaiken ja kuolonsyöjä kaatui tajuttomana maahan. Hänen takanansa seisoi Sieppeli kivenjärkäleen kanssa. Gustaffsson huokaisi helpotuksesta kun Sieppeli tiputti kiven maahan.

Vähän aikaa sitten:
"Parempi että tuhoamme ne nyt" Kira sanoi. Omppuli etsi katselllaan laukkuaan.
"Se on kadonnut!" Hän huudahti. Kuului järkyttyneitä huudahduksia.
"Miten..?" Zenzibar sanoi. Sieppeli katsoi jonnekkin tyhjyyteen ja hyppäsi sitten ylös.
"Gustaffsson!" Hän huusi ja juoksi ulos huoneesta.

[Nimue]

"Sieppeli, mitä ihmettä sinä täällä teet?!?" Gustaffsson huusi, ja ryntäsi halaamaan Sieppeliä. "Ajattelin, että tarvitset apua." Sieppeli virnisti, ja suuteli Gustaffssonia.


"Me teemme sen!" Voldemort huusi, ja alkoi tanssia kaamean diskojumputuksen tahdissa. "C'mon! Relax!" Hän huusi ja pyöri ympäri kuin väkkärä. Bella taputti käsiään pienoisessa hiprakassa, ja huojui, kunnes kaatui lattialle. "Volduseni, voitamme varmasti!" Hän sopersi sekavasti, ja Voldemort tuli makaamaan hänen viereensä. "Mutta Bellaseni.. Vielä me näytämme!" Voldemort sammui, ja Bellatrix kaivautui hänen kainaloonsa. Nyt sillä käärmeellä ei olisi mitään mahdollisuuksia!

"Missä ihmeessä laukkuni on?!" Omppuli tuskaili, ja Kirja tyynnytteli häntä. "Tulejo Omppulin reppu!" Hän loitsi, ja Omppulin reppu kiisi kohti Kirjaa. "Se on tyhjä!"

[Gustaffsson]

"Mistä tiesit että löytäisit minut täältä?" Gustaffsson kysyi.
"En tiedä, minulle vain tuli yllättäen sellainen aavistus ja kun aioin ilmiintyä luoksesi, en tajunnut mitä tein ja ilmiinnyin tänne" Sieppeli sanoi.
"Mutta mitä sinä täällä teit? Ja kuka tuo on?" Sieppeli kysyi osoittaen maassa makaavaa kuolonsyöjää.
"Tulin tänne voidakseni ajatella rauhassa ja satuin löytämään Siilinpiikin ruumiin ja hautasin sen. Ja tämä on... uskoisin hänen olevan Zenzibarin isä" Gustaffsson sanoi. Sieppeli henkäisi ja puristi Gustaffssonin kättä.
"Otammeko hänet mukaan?" Sieppeli kysyi.
"Kyllä. On parempi että Zenzibar näkee hänet" Gustaffsson sanoi. Sieppeli nojasi päätään Gustaffssonin olkapäähän. Tuli hetken hiljaisuus, jonka rikkoi vain tuulen kahina puissa.
"Mennäänkö?" Gustaffsson kysyi ja hämmästyi huomatessaan että Sieppeli nukkui hiljaa. Gustaffsson aikoi herättää hänet, muttei tohtinut vaan sulki itsekin silmänsä.

[Nat]

Gustaffsson alkoi kuorsata vienosti, mutta samalla Sieppeli avasi silmänsä ilkeästi virnuillen.

Voldemort alkoi pureskella pitkiä kynsiään hermoillessaan tulevista pullonpyörityksen MM-kisoista. Mitä jos he menisivät henkilökohtaisiin totuuksiin ja tehtäviin.Miten sitten voisi hänen maineensa, hän ajatteli hulluna pelosta. Bellatrix katsoi kulmat kohollaan Voldemortia kuin näkisi hänen aivojen rattaiden pyörivän tuhatta ja sataa.

Pyhän Mungon taikatautien ja vammojen sairaalassa Omppuli penkoi yhä edelleen hermostuneena laukkuaa.
"Pitäisiköhän kertoa kaikille että huntu ja kannu ovat kadonneet?" Kira kysyi.
"Etsitään vielä, mutta kai kaikille pitäisi kertoa", Omppuli vastasi.
Samalla Nat harhaili kuin pilvessä osastolle katsoen tyhjyyteen ja liikuskeli epävarmana.

[sooda]

[Minäkin olen täällä!!! Älkää unohtako minua! En ollut huomennut, että tämä foorumi on perustettu kun vasta nyt, joten minulle oli vähän lukemista, että pääsin takas kärryille...Leikitään että minä olen koko ajan ollut Pyhässä Mungossa, en ole siitä nyt ihan sata varma...]

"Mikä sulla oikeen on?" sooda kysyi Natilta. Nat näytti ensin pelästyneltä, kunnes huomasi, kuka puhuttelia oli ja rentoutui huommattavasti.
"Ei mikään", vastasi Nat. "Oletko sattunut näkemään kadonnutta huntua ja kannua?" kysyi Kira toiveikkaalla äänellä Natilta. "No en", oli vastaus.

"Argh!!! Katsokaa nyt minun kynsiäni! Miksi annoitte minun pureskella niitä?!? Onko MM-kisat muka tämän arvoiset?!? Mitä minä oikein horisen?!? Sehän on vuoden tärkein tapahtuma!!". Kuolonsyöjät pyörittelivät silmiään katsellessaan Voldemortin itsekseen hermoilemista.

[Gustaffsson]

"Voi Volde, rauhoitu nyt vähäsen!" Barty Kyyry Jr. huikkasi lukiessaan aikakausilehtiä.
"Miten minä voin rauhoittua! Pullonpyörityksen MM... Voi herttileili!" Voldemort kiljui.


Gustaffsson heräsi selällään metsässä. Hän katseli ympärilleen. Sieppeli ja Zenzibarin isä olivat hävinneet.
"Sieppeli?" Gustaffsson huhuili. Hän tutki hieman ympäristöä. Maassa oli hieman verta. Ja sen vieressä Sieppelin taikasauva. Hän aavisti pahaa. Sitten hän huomasi puiden välistä laivan. Lentävän laivan. Purjeissa oli Pimeän Piirto. Laiva teki jo lähtöä. Gustaffsson juoksi laivan lähistölle ja huomasi ankkurin, joka oli nostettu ylös.
"Tulejo ankkuri!" Gustaffsson huusi osoittaen ankkuria Sieppelin taikasauvalla. Ankkuri tömähti maahan ja Gusttaffsson tarrautui siihen ja kiipesi ketjua pitkin kohti laivaa. Hän tarrautui laitaan kiinni ja kurkisti sen yli. Kuolonsyöjiä, kymmenittäin. Paha. Todella paha juttu. Kaiken lisäksi laiva kiihdytti tahtia ja tuuli uhkasi tiputtaa hänet. Siitä ei tulisi kivaa jälkeä, ottaen huomioon että laiva kohosi nopeasti kolmeenkymmeneen metriin.
Hän laskeutui hieman ketjulla ja aukaisi keulaluukun. Hän hyppäsi sisään ja hieroi kohmeisia sormiaan. Hän oli saapunut ruutivarastoon. Kymmeniä tynnyreitä ruutia ja muutama kanuuna. Hän vihelsi ja aukaisi oven. Ketään ei ollut näkyvissä.

[Zenzibar]

[olin vain päivän poissa, ja nyt minulla on jo isä ja olen raskaana! Apua :D No joo, itseasiassa minä vähän niinkuin viittasin noihin molempiin asioihin aikaismmissa viesteissäni, ja näköjään joku ymmärsi mitä tarkoitin! :)]

"Ja ne ovat vieläkin kadoksissa..." Omppuli lopetti ja katsoi muita.
"Miten se on mahdollista?" Zenzibar kysyi. "Tai siis, kuka ne on voinut viedä?"
Zenzibar huomasi toisten vaihtavan hieman epäröiviä katseita. Oliko jotain mitä henelle ei oltu kerrottu?
"Mitä on tapahtunut? Te ilmeisestikin tiedätte jotain mitä minä en."
Kira katsoi Omppuliin, kuin tukea hakien ja sanoi sitten. "Hmm.. tuota - me luulemme, että se kuolonsyöjä jonka eteen sinä hyppäsit, kun sait Gustaffsonin miekan kylkeesi, vei ne..." Kiran ääni hiipui. Toisten ilmeistä näki, että he ilmeisestikin luulivat, että Zenzibarilla oli jotain tekemistä asian kanssa.
"Miksi sinä pelastit sen kuolonsyöjän Zenz? Ilman sinua mies olisi nyt kuollut, ja luultavastikin meilä olisi vielä ne Voldemortin hirnyrkit. Nyt kuolonsyöjä on kadoksissa ja hirnyrkit tiessään... Miksi Zenz?" Draco kysyi ja katsoi kärsivän näköisesti vaimoaan.
Zenzibar oli yrittänyt olla ajattelematta pelastamaansa kuolonsyöjää. Kukaan ei ollut kertonut mitä miehelle oli tapahtunut.
"Hän.. Se mies... Hän... Hän on minun isäni."

Gustaffson kierteli ruutivarastossa, yrittäen löytää jotain mistä olisi apua Sieppelin etsinnässä. Ilmeisestikin se kuolonsyöjä -Zenzibarin isä- oli Siepannut tytön.
Gustaffson törmäsi johonkin. Tai pikemminkin johonkuhun, hän tajusi katsoessaan alas...

[Gustaffsson]

...se oli Fenrir Harmaaselän kuollut ruumis, jonka rinnassa oli vieläkin kolo josta männynoksa oli mennyt läpi.
Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu kuului jälleen Gustaffssonin pään sisällä.
"Lopeta" hän ähkäisi itsekseen.
"Hulluuden ensimmäinen merkki; puhuu itsekseen. Saattaa olla parannettavissa pitkällä, kenties loputtomalla levolla" kuului lipevä ääni hänen takaansa. Severus Kalkaros oli tullut huoneeseen ja osoitti häntä taikasauvalla.
"Severus" Gustaffsson sanoi.
"Taisitkin huomata kuinka Fenrirille kävi? Muistaakseni juuri sinä tapoit hänet Skotlannissa?" Kalkaros kysyi. Gustaffsson nyökkäsi hillitysti irrottamatta katsettaan taikasauvasta.
"No niin, ystäväiseni... On aika pistää sinut lopullisesti pois pelistä... Se saattaa olla kivutontakin..." Kalkaros sanoi tullessaan lähemmäs.
"Avada kedavra!" hän huudahti. Gustaffsson väisti, ja tappotaika osui kasaan ruutitynnyreitä. Niiden sisältö levisi huoneen lattialle. Hän nappasi pienen tynnyrinpalasen ja osoitti sitä Sieppelin taikasauvalla.
"Sytyjo!" hän sanoi. Puunpala syttyi tuleen.
"No niin, Severus! Jos tapat minut, meille kaikille käy huonosti" Gustaffsson sanoi ja osoitti ruudin peittämää lattiaa ja palavaa tynnyrinpalaa. Kalkaros katsoi häntä.
"Ovelaa" hän myönsi.
"Entä jos minä teen näin?" Kalkaros kysyi.
"Tulejo puunpala!" hän huusi. Palava puunpala meinasi lähteä kohti Kalkarosta, mutta Gustaffsson ehti sen verran estää sitä että se vain tippui lattialle. Tuli alkoi levitä kohti tynnyreitä.
"Ääliö" Kalkaros huusi ja juoksi ovesta.
"LAIVA RÄJÄHTÄÄ!" Gustaffsson kuuli Kalkaroksen huutavan. Hän itsekin juoksi huoneesta ja alkoi etsiä Sieppeliä. Hän katsoi eräästä ikkunasta ja huomasi Kuolonsyöjiä jotka jättivät laivan luudanvarsilla. Sitten hän löysi Sieppelin, joka makasi erään sellin lattialla kahlittuna.
"Sieppeli!" Gustaffsson huusi ja alkoi irrottaa kahleita.
"Gustaffsson! Anna anteeksi, hän sai vangittua minut!" Sieppeli sanoi huojentuneena. Gustaffsson sai kahleet irti.
"Nyt mennään, laiva räjähtää-"
Gustaffsson yritti kimppailmiintymistä, mutta laivassa oli ilmeisesti ilmiintymisenestosuojat.
"Siis mitä?" Sieppeli ihmetteli. Juuri silloin tuli saavutti ruutitynnyrit.


"Mitä? Sinun isäsi?!" huusi Omppuli ihmeissään.
"Niin. Sen takia olinkin kuolonsyöjä" Zenzibar sanoi. Muut näyttivät tyrmistyneiltä.