Dracoliinin tehtävä [K-11,huumori-tai ainakin yrittää olla]

[Zenzibar]

Nimi: Dracon tehtävä
Ikäraja: kaipa se kallistuu sinne K-11 puolelle, valittakaa jo uskallatte! Tai no jaa.. ehkä se on kuitenkin S? No ihan sama...
Genre: no huumoria tämä kai yrittää olla, kaiken Draaman seassa, mutta eihän siitä ikinä voi olla varma
Summary: No mitäs hauskaa tässä sitten on, jos minä kerron teille mitä tässä tapahtuu? Tämä on kuitenkin vain oneshot! Jos haluatte välttämättä tietää, lukekaa, nimi ja päätelkää siitä!
WARNINGS! SPOILAApi tuota PP:tä hiukkasen! (Mutta mehän olemme kaikki sen lukenet vai mitä?) Niin ja sitten tässä esiintyy vähän liikaakin, minun ihanaa junttihuumoriani, että lukeminen on sitten omalla vastuulla!

A/N: Piti tulla vaan tarina tuosta Dracoliinin tehtävän annosta, mutta sitten siitä tulikin tämmöinen huumori tarina - jos tuota voi huumoriksi sanoa! - koittakaa kestää! Kirjoitin tämän tarinan myös siksi, että rakastan rääkätä ihanaa Dracoliiniamme, joten, olkaatten hyvät! (Ihan vinkkinä: Tykkään kommenteista oikein kovasti! *vink vink*)
- Zenz

P.s. Tämä on ollut joskus esillä Vuotiksessakin, että olette saattaneet siihen sielläkin törmätä...


Dracon tehtävä

Lämmin vesi virtasi pitkin Dracon vartaloa samalla kun hän ajatteli tulevaa päivää. Päivä oli hänen kannaltaan todella tärkeä. Päivä muuttaisi Dracon elämän lopullisesti, eikä Dracolla ollut siihen paljoakaan sanavaltaa. Päivä olisi Dracon kannalta joko todella hyvä tai todella huono. Draco itse epäili vahvasti jälkimmäistä.

Jaa miksi päivä oli niin tärkeä? Minäpä selitän. Se on ihan yksinkertaista, mutta kuitenkin niin monimutkaista, joten aloittakaamme edellisen päivän tapahtumista, että saamme tästä päivästä enemmän selkoa.


Oli ihan tavallinen kesäpäivä ja Dracolla, niin kuin kaikilla muillakin tylypahkan oppilailla, oli loma. Draco oli juuri herännyt, ja hän ajatteli mitä kaikkea hän voisi sinä päivänä tehdä. Ehkä hänen pitäisi ostaa uusi luudanvarsi, hänellä kun oli niin paljon rahaa, että hän voisi ostaa melkein mitä vain.

Päivä alkoi kuitenkin tavalliseen tapaan aamupalalla, ainoa ero tässä päivässä muihin tavallisiin päiviin oli, että Isä ei ollut kotona, Lucius Malfoy, siis - tiedättehän, vaaleat pitkät hiukset, noin 45 vuotta, komea, jne . No, eihän siinä muuten mitään erikoista olisi ollut, mutta hän ei ollut ollut kotona pitkään aikaan, hän oli nimittäin joutunut Azkabaniin, velhovankilaan - sen siitä saa, kun pukeutuu rumaan mustaan viittaan ja laittaa typerän naamarin kasvoilleen!

Tietysti Dracoa suretti isänsä asema, mutta ei hän enää sitä jaksanut murehtia. Eikä hän varmasti paljastaisi kenellekään, että suuri Draco Malfoykin voisi tuntea surua, ei missään nimessä - ajatelkaa miltä se näyttäisi Profeetassa! *kylmän väreitä*

No, takaisin aamupalalle, kuten tuli jo todettua, päivä oli suurin piirtein ihan tavallinen. Narcissa, Dracon äiti, oli myös syömässä Dracon kanssa, kuten aina. Aamupalan puolessa välissä tuli pöllö. Ei siinä sinänsä mitään erikoista ollut, kyllähän heillä kävi pöllöjä vähänväliä. Narcissa oli aikeissa ottaa pöllön tuoman kirjeen käteensä, mutta pöllö lennähtikin Dracon luo.

Draco hämmästyi hieman, sillä yleensä kaikki pöllöt oli osoitettu, joka hänen isälleen tai sitten äidilleen, muttei useinkaan Dracolle. Hän oli jo saanut V.I.P kokeidensa tulokset, eikä koulusta tulisi muuta lappua vielä pitkään aikaan.

Draco irrotti kirjeen pöllön jalasta, eikä edes huomannut kun pöllö häipyi pöydästä hänen päätään hipoen - niin kuin se huomaisi mitään, mikä on hänen nenäänsä lähempänä ja sitä Dracon päälaki ei todellakaan ole! Kirjeen päälle oli kirjoitettu verenpunaisella musteella, ja Dracolle oudolla käsialalla: Draco Malfoy. Kiinnostuneena Draco repi auki sinetin, jolla kirje oli suljettu ja aukaisi kirjeen sitten kokonaan.

Kirje oli kirjoitettu samalla punaisella musteella, kuin Dracon nimikin ja Narcissa tutkaili poikansa ilmeitä pöydän toisesta päästä. Ensiksi Dracon ilme oli hämmästynyt, sitten se vaihtui pelkoon ja lopulta se oli puhdasta kauhua. Draco antoi kirjeen valua käsistään lattialle, edes huomaamatta sitä. Hän nousi pöydästä nopeasti mumisi äidilleen jotain, mistä ei saanut selvää ja lähti pois pöydästä melkein juosten.

Narcissa nosti kiinnostuneena kirjeen lattialta, mikä oli saanut hänen poikansa niin tolaltaan?

Kirjeessä oli vain pari hassua riviä, mutta luettuaan kirjeen, se putosi jo toistamiseen lattialle, tällä kertaa Narcissan käsistä. Ilme Narcissan kasvoilla oli - jos mahdollista - kauhistuneempi, kuin hetki sitten Dracon kasvoilla oli ollut.


No, me kaikki tietysti haluamme tietää mitä siinä kirjeessä luki, vai mitä? No näin siinä sanottiin:

Hyvä, Draco.
Olen päättänyt, että nyt kun isäsi on Azkabanissa, otan sinut kokeeseen
ja katson, onko sinusta hänen seuraajakseen. Tule tähän osoitteeseen -
pikkuhirttivaara, isokartano mäellä, 6b - huomenaamulla kello 10:15.
Äläkä myöhästy!
Terveisin, uusi Herrasi.

Kirjeen alareunassa oli pimeänpiirron kuva, eikä kenelläkään varmaan ole epäilystäkään kuka kirjeen salaperäinen lähettäjä oli vai? No, jos nyt joku teistä ei sitä keksinyt niin sehän oli tietysti kaikkien rakastama - tai vihaama, sehän tietysti riippuu, että katsooko asiaa, kuolonsyöjänaamarinläpi vai ihan ilman sitä - hän-joka-jääköön-nimeämättä. Jos joku ei hänen nimeään tiedä, en minä sitä aio teille kertoa, päätelkää ihan itse! *Hmph!*

Jos jotkut teistä miettivät, miksi hän-joka-jääköön-nimeämättä käytti pöllöä, että sai viestinsä perille, niin älkää minulta kysykö! Minä olen vain kertojana tässä tarinassa, enkä minä nyt IHAN kaikkea tiedä, vaikka aika paljon tiedänkin *omahyväinen virne*!

No, jos muita kysymyksiä ei ole, niin jatketaan, palatkaamme taas nykyisyyteen, ja tähän päivään, kun Draco menee tapaamaan uutta Herraansa:

Daco astui ulos suihkusta, puki päälleen velhonkaapunsa ja lähti alakertaan aamiaiselle. Hän asteli hitaasti portaat alas ruokailuhuoneeseen, ja huomasi ettei hänen äitinsä ollut vielä tullut. Hän istahti pöytään omalle paikalleen, ja otti paahtoleipää. Hänellä ei kuitenkaan ollut nälkä, mistäköhän sekin voisi johtua? Ehkä hänellä oli mahakipeä? Tai sitten häntä jännitti se, kun hän joutuisi taas miettimään, mitä kaikkea voisi tehdä sillä suurella rahamäärällään jonka omisti?

No oletteko te aivan torvia?! Tietysti se johtui siitä, että hän joutuisi kohtaamaan ah-niin-pelottavan-ja-hirvittävän-ja-naurettavastipukeutuvan-Voldemortin - tai siis, hei daa-a! Mustat kaavut meni muodista jo vuosituhat sitte! - puolentunnin kuluttua! Voi ei, voi ei, voi ei Sanoin Hänen nimensä ääneen! Tajuatteko te? Nyt hän tulee ja syö minut! *Katselee ympärilleen silmät kauhusta pyöreinä*.

No, sitä odotellessamme haluatte ehkä jatkaa tarinaa Haluattehan? Kerrassaan hienoa!

Lopulta itse Narcissa Malfoykin ilmestyi ruokapöytään, omalle paikalleen pöydän toiseen päähän.
Huomenta, kultaseni, rouva Malfoy sanoi hieman hajamielisesti - mikään ihme? - ja istuutui pöytään.
Draco murahti äidilleen vastaukseksi jotain, joka kuulosti tältä: Hrmph! Olettakaamme, että se tarkoittaa Malfoyden salakielessä - totta kai heillä on salakieli! - Huomenta.

Oletko hermostunut?, kysyi Narcissa, itsekin hermostuneena. (Typerä kysymys muuten, jos saan sanoa! Kai sen sokeakin näki, että Draco on kauhuissaan, eikä hermostunut!)
Pikemminkin kauhuissani, Draso myönsi äidilleen aika vastahakoisesti. (Hah!)
No, kyllä se sujuu hyvin, Dracon äiti yritti lohduttaa, mutta huonoin tuloksin, koska hänen äänensä vapisi, vaikka hän kuinka yritti pitää sitä vakaana.
Joo, niin varmaan. Sano tuo sitten, kun minut kidutetaan siellä hengiltä!, naurahti Draco sarkastisesti äidilleen, kauhua äänessään. (Huomasittehan, KAUHUA! *käkättää mielipuolisesti* )
Narcissa Malfoy päätti pysyä hiljaa, kun ei saanut valettua poikaansa minkäänlaista toivoa siitä, että hänen ja Pimeyden lordin tapaaminen voisi mennä hyvin. (Hyvä päätös Narcissa, pisteet siitä!)

Draco itse murusteli paahtoleipänsä lautaselleen, eikä suostunut vieläkään syömään mitään, kello läheni uhkaavasti määräaikaa, jolloin Dracon pitäisi ilmiintyä Pikkuhirttivaaraan tapaamaan Pimeyden Lordia.

Kaksikymmentä minuuttia viisitoista kymmenen viisi

Draco, sinun pitää lähteä, Narcissa Malfoy sanoi, kun aikaa oli jäljellä kolme minuuttia, Pimeyden Lordi ei pidä siitä, että hänen tapaamisistaan myöhästytään.
Taas kerran Draco vain murahti jotain, mutta tällä kertaa se oli aika painokelvotonta tekstiä, tämähän ON K-11 oneshot, joten jätän sen julkaisematta!

Narcissa Malfoy ei edes viitsinyt torua poikaansa, vaan johdatti tämän olohuoneeseen, josta Draco voisi ilmiintyä suoraan Pimeyden Lordin varpaille Tai niin Narcissa ainakin toivoi, tosin lordi ei välttämättä pitäisi siitä, arveli Narcissa.

Draco laittoi matkaviitan päälleen, kohensi ryhtiään ja yritti olla näyttämättä miten peloissaan oli. (Hyvä yritys, mutta parempi onni ensikerralla!)

Narcissa halasi nopeasti poikaansa, joka ei vastannut halaukseen, tai edes huomioinut sitä mitenkään. Narcissa päästi irti pojastaan ja päästi tämän ilmiintymään - Draco oli oppinut sen jo viimevuonna, tosin kukaan ei saanut tietää siitä, koska alaikäisenhän ei vielä saisi ilmiintyä! - Pmeyden Lordin varpaille, eikun siis hänen eteensä.

*Poks*, ja Draco oli poissa. Vihdoinkin! Ajatteli Narcissa ja lähti hakemaan itselleen tuhtia ryyppyä.


Tässä välissä pitäisi kai mainita, että Dracohan oli kuitenkin menossa maailman pelätyimmän velhon luokse ja poikaraukkahan oli vasta viisitoistavuotias, vai oliko se kuusitoista? No, kuka siitä iästä niin välittää? Kuitenkin, - *rykäisee* - olin sanomassa, että se mitä tulee seuraavaksi tapahtumaan voi järkyttää, kaikkia, jotka inhoavat huonosti pukeutuvia ja todella rumia ihmisiä - ja tietty sellaisia jotka ei tykkää käärmeistä - joten varautukaa pahimpaan!

Ensimmäinen asia, minkä Draco näki huoneessa johon hän oli ilmiintynyt, oli Voldemort leikkimässä Barbilla. Oih, suloista HETKINEN! Voldemort leikkimässä MILLÄ?! Draco hieraisi silmiään, varmana siitä, että oli nähnyt väärin. Kun hän katsoi uudestaan, Barbin paikalla olikin käärme jonka puoleen Voldemort oli kumartunut sihisemään, tosin Draco huomasi pienen punan kohonneen Voldemortin poskille ja hänellä oli kädessään taikasauva, jota ei ollut ollut äsken. (Mitä tästä voimme päätellä?)

Seuraava asia, mitä Draco huomasi, oli kamala haju! Voldu ei ilmeisesti ole siivonnut vähään aikaan, Draco ajatteli. Tosin ajatuskin on outo, ah-niin-pelottava-ja-hirvittävä-ja-naurettavastipukeutuva-Voldemort, SIIVOAMASSA! (*reps* kuvitelkaa Voldemort moppi ja pölyrätti kädessään! Eih! Sanoin Sen taas ääneen! *Manailee itsekseen*)

Kolmas asia taas oli pieni hiiri, huoneen nurkassa, joka oli ilmeisesti säästynyt käärmeen iltapalaksi joutumiselta, mutta koska hiiri ei ole olennainen, jatkakaamme.

Draco kuitenkin unohti mielikuvansa nopeasti ja muisti miksi oli tullut sinne. Hän suoristi ryhtinsä ja katsoi suoraan Herraansa, uuteen Herraansa. Voldemort oli kuin ei olisi edes huomannut Dracon tuloa.

Lopulta, hän kohotti katseensa ja nousi seisomaan. Hän on aika lyhyt, ajatteli Draco, muttei sanonut sitä ääneen, hulluja! Voldemort katsoi punaisilla silmillään suoraan Dracoon. He olivat molemmat painostavan hiljaisuuden keskellä, siinä, tuijottamassa toisiaan.

Mitäköhän he ajattelivat?

Painostava hiljaisuus jatkui ja jatkui

Draco toivoi, että toinen sanoisi jotain pian, sillä hän oli liian peloissaan avatakseen suutaan.
Draco katsoi kengänkärkiinsä, eikä ajatellut muuta, kuin että hänen vasemmanjalan kengässä oli tahra. KAAMEAA!

Lopulta ah-niin-pelottava-ja-hirvittävä-ja-naurettavastipukeutuva-Voldemort avasi suunsa, ilmeisesti puhuakseen, sillä siihen tilanteeseen, ei oikein nauru tai huutaminen sopinut.

Sinä siis tulit, olet kymmenen sekuntia ja yhdeksän sadasosaa myöhässä! Voldemort sanoi kaamean kimeällä ja kylmällä äänellä, taisi olla raukka vilustunut.
A-anteeksi. Olen täsmällisempi ensikerralla, sanoi puolestaan Draco. (Hei hei hei! Jäikö multa jotain väliin? Millä ensikerralla? No jaa *kohauttaa olkapäitään*.)

Parempi ollakin, Voldemort sanoi edelleen sillä kamalan kylmällä ja kimeällä äänellään. (Jep, aivan varmasti vilustunut!)
Taidat jo arvata miksi kutsuin sinut tänne, se ei ollut kysymys. Kutsuin sinut, koska haluan sinusta isäsi seuraajan, minulla on yksinkertainen koe, jolla saan tietää oletko paikkasi arvoinen. Ymmärsitkö? Jos jollakin jäi epäselväksi, niin TUO oli kysymys.

Dracolle se on ilmiselvästi vieläkin epäselvää, koska hän ei vastannut mitään.

Ymmärsitkö?! (Köhvieläkinköhkysymysköh!)

Nyt Draco taisi tajuta, sillä hän nyökkäsi pystymättä puhumaan, enkä yhtään ihmettele! Minulla olisi varmaan vetelät housuissa, jo olisin joutunut HÄNEN kanssaan vastakkain! Rohkeaa Dracoliini, rohkeaa.

Kerrassaan mainiota! Haluat varmaankin kuulla mikä se kokeesi on? Se on samalla, jos onnistut, ensimmäinen tehtäväsi. Sekään ei oikeastaan ollut kysymys, mutta Draco vastasi silti.

Haluan.

Voldemortin silmät oikein kiiluivat innosta, selvästi hän oli ylpeä, koska sai Dracon pelkäämään niin, että hänen polvensa tutisivat!
Tai sitten polvien tutiseminen johtui siitä, että huoneessa haisi pahalle, että hän meinasi pyörtyä!
*Mietintää*, Nääh! Kyllä se kuitenkin pelkää HÄNTÄ.

Dracon jalat todella tutisivat ja Draco pelkäsi, että hän kuukahtaa kohta lattialle. (Hah! Eihän hän niin rohkea olekaan!)

No, tehtäväsi on yksinkertainen, minkä taisin jo mainitakin. Tarvitset siihen taikasauvasi, hieman harjoitusta, suunnitelman ja tietysti hajuvettä, Voldemort sanoi viivytellen viimeisen sanan kohdalla, ja katsahti Dracoon katsoen minkälaisen vaikutuksen sai noilla ah-niin-pelottavilla-sanoillaan.
Öh Herra, mihin minä tarvitsen hajuvettä? Draco kysyi hieman ihmeissään.
Sinä haiset pahalle, siksi, Voldemort sanoi, kuin Draco olisi idiootti tai hieman hidasjärkinen. (Veikkaan molempia!)
Ai.

Voldemort tuhahti, kuin Ain sanominen olisi kamalakin rikos.

Tuota, kerrotko sinä sen tehtävän minulle? Draco kysyi ja olisi voinut purra kieleensä, miksi hänen piti mennä kysymään sitä?
Voldemort kuitenkin karjahti: Ah! Rohkeutta! Arvostan sitä poika, ja en, en kerro.
Draco huokaisi ja kysyi sitten varmana, että oli kuullut väärin: Etkö?
No tietysti kerron! Pidätkö sinä minua typeränä? Voldemort sanoi sitten ja katsoi kysyvästi Dracoa.
Rehellinen vastaus olisi ollut Kyllä, mutta eihän Draco sitä uskaltanut sanoa - ( pelkurii, pelkurii, pelkurii ) - joten hän sanoi vain: En.

Voldemort katsoi tyytyväisenä Dracoa, ipana taisi tajuta kenen kanssa oli tekemisissä! Hän virnisteli itsekseen ja sanoi sitten lopulta: Tehtäväsi on tappaa Albus Dumbledore.

Tapahtui kolme asiaa: Dracon aivot ilmeisesti päättivät, että tämä todella oli liikaa ja hän kuukahti lattialle; hiiri, joka oli tähän asti vain katsellut tapahtumia hiljaa nurkastaan, henkäisi kuuluvasti, muttei niin kuuluvasti, että joku muu olisi kuullut sen, ja käärme Voldemortin jaloissa, muuttui taas samantien Barbiksi ja Voldemort uppoutui täysin omaan maailmaansa jättäen pyörtyneen Dracon omaan arvoonsa.

~*~

A/N: Siinäpä se, kommentteja?!

[Siilinpiikki]

Nyt täällä kyllä riittää ficcejä, joissa pilailaan Voldemortista. Mutta koska Draco on tässä päähahmo, kai minun täytyy ensin hänestä jotain sanoa. Tässä kuvailtiin vahvasti pelkurimaista, synkkää Dracoa ja jätettiin kaikki ivallisuus pois. Draco hoiti tämän ficin vakavan puolen ja jätti huumorin äitinsä ja Voldemortin harteille. Voldemortista tuli mieleen jatkotarina Voldemort, tehtiin hänestä osittain pehmo. Voldemortin pehmoilu ei enään ehkä jaksa aina oikein naurattaa, mutta Voldemort kuitenkin selvisi taakasta ihan hyvin. Narcissa taas hoiti hommansa lähtemällä ryypylle (huvittavin kohta). Ja en tiedä mitä kertojasta sanoisin, ehkä vei huomiota itse ficiltä, mutta tämä onkin huumori ficci, joten kertojan kommentit eivät pitäisi haittaa, kun se vain lisäsi ficciin huumoria.