Kirjoittaja kirja » Pe Joulu 14, 2007 2:13
14.12.
Joulun tarina
Istun autossa matkalla jouluostoksilta kotiin. Jouluvalot välähtelevät ohitseni, kauppojen näyteikkunoissa on esillä lahjapaketein ympäröityjä robottijoulupukkeja, poroja, lumisia maisemia, mallinukkeja tonttulakit päässä Kaupat ottivat kaiken irti tästä kulutusjuhlasta, jonka takia ihmiset lahjoivat ystäviään, sukulaisiaan vanhempiaan, pomojaan, entisiä työkavereitaan, lapsiaan, lähettivät kymmenittäin kortteja, koristelivat taloa, varasivat joulupukin, paistoivat kasakaupalla pipareita ja joulutorttuja sekä stressasivat, onko kinkku oikean kokoinen. Kaiken täytyi olla täydellistä noiden parin päivän varalle, joihin tiivistyi monen kuukauden valmistelut.
Saavun kotiin. Auto lipuu portista sisään ja pysähtyy ison, vanhanaikaisen antiikkitalon eteen, joka jököttää terhakkaasti keskellä isoa pihaa. Useimpien mielestä meidän talo on hieno, mutta minulle se on tullut jo niin tutuksi, etten näe siinä mitään erikoista.
Astun isäni kanssa eteisaulaamme samaan aikaan. Heitän takkini henkarille, riisun kengät pois jalasta ja kävelen marmorilattian poikki leveille portaille, joita pitkin nousen toiseen kerrokseen. Kävelen punaisen kokolattiamatot päällystämää käytävää kohti omaa huonettani, jonne päästyäni lasken kiitollisena ostoskassini isolle mustan päiväpeiton peittämälle sängylleni ja kävelen oman kylpyhuoneeni ovelle. Laitan kylpyveden valumaan ja menen riisumaan vaateitani vaatehuoneeseeni. Kylpytakki päällä hipsuttelen takasin kylpyhuoneeseen, lirautan veteen hieman vaahtoa, tiputan kylpytakin kylpyhuoneen lattialle ja pulahdan lämpimään veteen.
Ensimmäistä kertaa koko päivänä rentoudun täysin. En tiedä, tarvitsisiko viisitoistavuotiaan vielä stressata joulusta näin paljoa, mutta niin minä vaan teen. Haluan, että kaikki, mihin minä pystyn vaikuttamaan, on täydellistä, vaikka muihinkin asioihin haluaisin vaikuttaa. Isä on harvoin kotona, huomennakin hän lähtee Berliiniin työmatkalle, tulee kahdeskymmenes päivä takasin kotiin ja lähtee taas joulupäivänä jonnekin, en muista minne. Aina työmatkoilla, ei edes pysy koko joulua kotona. Onneksi sentään äiti on kotona, mutta hän onkin aina, hän ei käy töissä. Isän palkka pitää meidät hengissä aivan tarpeeksi hyvin, hän sanoo aina. Mutta se on totta, meillä ei ole mitään tarvetta toiselle työssäkävijälle. En kuitenkaan epäröisi hetkeäkään, jos saisin vaihtaa kaikki hienot vaatteet, huippukokin tekemät illalliset, luottokortit ja siivoojat tavalliseen, rauhalliseen perhe-elämään, johon kuuluisi pullantuoksuinen äiti, lasten kanssa leikkivä isä ja kunnon joulut.
Kun olisi edes sisaruksia. Kyllä minulla kavereista on seuraa aina, mutta eivät he kunnon perhettä korvaa. Ja tietysti maailman ihanin poikakaveri, Nate, jonka kanssa olen ollut yhdessä jo puoli vuotta. Emme ole riidelleet kertaakaan koko sinä aikana.
Ai niin, hänestä tulikin mieleeni, minun täytyy nousta kylvystä pois ja pukeutua, bileet alkavat jo neljänkymmenen viiden minuutin kuluttua.
Paras kaverini Amy pitää joka vuosi mahtavat pikkujoulubileet, joihin on kutsuttu koko kaveripiirimme. Tähän asti ne ovat olleet aika rauhallisia, limunjuonti- ja pullonpyöritys-tasoisia, mutta nyt autoin Amya järjestämään kunnon bileet. Eli toisin sanoen hankimme juomista.
Poikakaverini tulee hakemaan minua Puolen tunnin kuluttua! Kuinka kauan minä siellä kylvyssä oikein loikoilin? No, paras mennä pukemaan päälle ne uudet farkut, jotka isäni osti minulle tänään. En ole vielä edes päättänyt minkä paidan laitan päälleni, minun pitää toimia nopeasti
***
Mahassa kiertää. Oksennan. Paras päästää vain kaikki ulos, kuulen Naten äänen vierestäni. Hän pitää hiuksiani ylhäällä. Ihana ele.
Olen kontallani Amyn talon kylpyhuoneen lattialla. Taisin juoda vähän liikaa sitä boolia. Minkä makuista se olikaan? Ajatukseni ei ole nyt ihan kirkkaimmillaan.
Haloo? Oletko siellä? kuulen Amyn äänen oven takaa. Täällä ollaan, elämäni parhaassa kunnossa, hihii, kuulen kännisen itseni vastaavan. Amy tulee sisään. Sinun ei varmaankaan kannata mennä kotiin tuossa kunnossa hän sanoo ja kyykistyy viereeni. Hänen silmänsä ovat hieman sumeat ja hän haisee tupakalta. Minä taisin polttaa myös hieman, illan tapahtumat eivät ole täysin kirkkaina mielessäni.
Mennään alas, takaisin - hihii - juhlimaan, kuulen taas itseni sanovan. Nousen seisomaan ja heitän käteni Naten kaulalle. Mennään tanssimaan, kuiskaan hänen korvaansa ja arvaan, että hän hymyilee hiuksiini. Alhaalla otan käteeni uuden lasillisen boolia, se oli hyvää. Kulautan juoman kurkustani alas ja hieman horjuvin askelin vedän Naten kanssani keskelle tanssilattiaa. Huojumme oman musiikkimme tahdissa, tunnen Naten kädet lantiollani. Maailma silmissäni on hieman keikkuva, joten suljen silmäni. Voisin elää loppuelämäni tässä tilassa, kännissä ensimmäistä kertaa elämässäni, Naten käsivarsilla Ei tarvitsisi huolehtia mistään muusta kuin pystyssä pysymisestä, ja jos kaatuu, joku on ottamassa vastaan ja auttamassa takaisin pystyyn.
Sitten minulta menee filmi poikki.
Tällaisiako aikuistenkin pikkujoulut ovat? Juomista, sammumista, hauskanpitoa? Viimeisen kohdan kelpuutan, ja mikä ettei myös ensimmäisen, mutta muilta osin haluan lapsuuden joulut takasin.
Luethan myös toisen osan, 17. luukku
Luukun kyhäsi sooda.
~kirja
Onko nyt liian myöhäistä myöhästyä?