Täydellinen valtakunta JJMSOM

[Omppuli]

[Jatkotarina, jossa myös sinä olet mukana. Vaikka nimi viittaakin täydelliseen valtakuntaan, niin tämä valtakunta ei ole sitä. Oikeastaan valtakunta on oikea käärmeiden pesä. Ylimieliset valtiaat ja heidän lapsensa pitävät valtakunnan pystyssä. Tämä jatkotarina sijoittuu keskiaikaan. Eli jatkotarinassa ei voi pirauttaa Kuningas Artturille kun on vessahätä.

Tässä ohjeita pukeutumiseen:

Värit: Keskiajan ihminen piti voimakkaista väreistä - punainen, taivaansininen, lehdenvihreä ja valkoinen esiintyivät samassa puvussa. Värit korostivat toisiaan.

Päähineet: Nuorten tyttöjen hiukset sitoi kukkaseppele tai metallinen vanne eli neitsyt -kruunu. Pitkät hiukset olivat vapaina tai niitä palmikoitiin nauhakoristeilla, joskus palmikot jopa pidennettiin rohtimilla. Vanhemmat ja naimisissa olevat naiset peittivät hiuksensa. Huntu ja leukaliina olivat tyypillisiä keskiajan päähineitä, samoin vannemainen päähine tai pillerirasiahattu. Leukaliina ja huntu kiinnitettiin nuppineuloilla.

Tyypillinen päähine keskiajalla oli myöskin häntähuppu, jota käyttivät sekä miehet että naiset. Miesten päähineistä voisi mainita leuan alle sidottavat hilkat, "joulutonttumaiset" suippomyssyt, baretit ja erilaiset hatut.

Kengät: Keskiajan jalkineet olivat tossumaiset, pehmeät ja sirot ja niissä ei ollut korkoa. Suippokärkiset "kärsäkengät" olivat myöhäiskeskiajalla tyypillisiä - varsinkin rikkailla Kengät valmistettiin nahasta, turkiksesta tai villahuovasta. Kengät olivat erittäin arvokkaat ja maalaisväestö kulkikin lämpiminä vuodeaikoina paljain jaloin.

Naisten pukeutuminen: No tähän en viitsi laittaa mitään kauhean tarkkoja ohjeita. Sanon nyt vain sen, että naisilla oli alusmekko, päällinen mekko ja siihen päälle voi laittaa vielä viitan. Pukeutuminen saa olla vapaata. Ja uskon, että jotkut haluavat erottua joukosta, eli pitää hahmollaan housuja.

Miesten pukeutuminen: Kuvittele itsesi ritarin asussa. Tai jos haluat olla maajussi niin siitä vaan. Vapaa pukeutuminen. Mutta jos olet talonpoika, et voi pukeutua kuin kuningas. Siitä seuraa kaulan katkaisu.

Halusin laittaa ohjeita, sillä haluan tästä jatkiksesta erilaisen ja aidomman. Tervetuloa mukaan!

Tämä jatkis on kuten muutkin sitoutunut tarvehuoneen sääntöihin ja niitä tulee noudattaa.]

Kaukana, kaukana Valtikan ja kruunun valtakunnassa oli hirmuinen kiire päällä. Kuningas oli ilmoittanut, että hän haluaa juhlat ja kuninkaan käskyä oli toteltava. Linnan väki ja kansan aateliset ja rikkaimmat porvarit ja talonpojat alkoivat valmistautua suuriin juhliin. Ruoka, musiikki ja vieraat piti hoitaa. Kuningas oli oikeasti julma mies. Muille kuningaskunnille piti esittää huolehtivaa kuningasta. Kansa ja linnan väki sai heistä sitten kärsiä. Kansa oli yrittänyt kerrankin kapinaa, mutta kuningas oli nujertanut heidät. Kuningasperheessä kaikki olivat kamalia. Kuningatar oli ylimielinen heitukka, joka rakasti syödä leivoksia ja tuhlata valtakunnan rahoja pukuihin ja jalokiviin, sillä välin kun kansa olisi tarvinnut ruokaa. Hänen nimensä oli Margareta IV ja Kuninkaan nimi oli Honhemen. Hänen nimensä oli alkuperäistä laatua, mutta tuskin kukaan antaisi toiselle sellaista nimeä, paitsi kuningas. Kuningas puolestaan oli rakastunut nimeen ja laittoi vielä pojalleenkin nimen Hemen, jolla oli hemmoteltu kamalaakin kamalempi kaksoissisar Annabell III. Hemen oli tyhmä kuin mikä. Ei erottanut porsasta kanasta ja poika ei tajunnut mistään mitään ja sormi oli nenässä aina. Annabell oli hemmoteltu ja ylimielinen valehtelija. Olisi varmaan pettänyt koko perheensä, jos olisi saanut vastalahjaksi kauniin puvun tai kaulakorun. Sellainen oli siis kuningasperhe, joka komenteli kaikkia. Linnan väki odotti jotakin, joka lopettaisi nämä hirveydet.
Eräs noin 16 vuotias tyttö, jonka nimi oli unohtunut varmasti heti ensimmäisenä päivänä, mutta kun hän syntyi syksyllä, jollon omenat olivat kauniin punaisia, hänen äitinsä ja koko muu perhe alkoi kutsua häntä Omppuliksi. Ja Omppulina hän oli pysynyt. Omppulilla oli varsin kipakka luonne, mutta hänestä pidettiin silti. Omppuli inhosi kuten kaikki muutkin kuningasperhettä ja joutui palvelemaan heitä. Hän ei varsinaisesti asunut linnassa, joka oli valtava jättiläinen, vaan kylässä, joka oli linnan alapuolella. Palvelijana hän kuuli hyvin miten linnassa meni. Linnassa oli paljon erilaisia piilopaikkoja, josta oli hyvä salakuunnella muita. Monet ihmettelivät sitä, kun Omppuli kävi viemässä kuninkaalle teen ja palasi huoneesta leveä virne huulillaan. Jotkut palvelijat tiesivät mitä se merkitsi, mutta useimmat eivät. Omppulilla oli pitkät hiukset, jotka olivat kahdella palmikolla selässä. Linnassa hän piti huivia päässään, mutta vapaa-ajalla neitsyt-kruunua eli hopeista vannetta tummien hiuksiensa päällä. Omppulilla oli vihreät veitikkamaiset silmät ja hän oli aika lyhyt. Päällään hän piti niin töissä kuin vapaa-ajallakin pitkää mekkoa. Alusmekko oli ruskea ja päällä oli lehdenvihreä päällysmekko, jonka alta näkyi alusmekko kauniisti. Mekon reunat olivat pitsiset.
"Omppuli! Haluan punaisia ja täyteläisiä omenoita", kuului prinsessa Annabellin ääni viereisestä huoneesta. Omppuli oli ylimmässä kerroksessa linnassa. Omppulin ilme vaihtui inhoavaan ja halveksivaan. Hän tiesi miksi Annabell halusi juuri omenoita. Kiusatakseen häntä. Ah, prinsesssan mielipuuhaa.
"Kyllä, teidän rumuutenne", Omppuli mutisi hiljaa ja riensi nopeasti alakertaan. Ikkunasta hän näki, että joku oli tulossa linnaan, joku, joka ratsasti mustalla hevosella ja oli pukeutunut haarniskaan. Omppulin kiinnostus heräsi ja hän otti äkkiä vadillisen omenoita ja vei ne tarjottimella taas ylös. Hän koputti oveen ja sieltä kuului kimakka vastaus.
"Sisään!"
Omppuli astui sisään loihtien kasvoilleen teennäisen hymyn. Annabellilla oli todella pitkät vaaleat hiukset, pystyssä oleva nenä, ylimieliset suuret silmät ja päällään hänellä oli hopeinen mekko. Omppuli niiasi ja laittoi vadin pöydälle. Annabell oli kauneuspöytänsä äärellä ja lisäsi kasvoilleen puuteria. Omppulin teki mieli oksentaa.
"Pidätkö sinä omenoista?" Annabell kysyi ivallisesti.
"Pidän, ylhäisyys", Omppuli vastasi hampaat yhdessä.
"Nimesi johdosta niin voisi päätelläkin. Kiellän sinulta omenoiden syömisen viikoksi", Annabell päätti. Omppuli hätkähti ja katsoi Annabellia, jonka 11 vuotiaan lapsen kasvot katsoivat häntä voitonriemuisesti.
"Miksi, ylhäisyys?" Omppuli kysyi vapisten raivosta. Juuri Annabellin tapaista kieltää häneltä jotain.
"Omenat myöhästyivät 5 sekuntia", Annabell sanoi teennäisesti ja otti omenan käteensä ja puraisi siitä palan. Omppuli toivoi sydämestään, että Annabell tukehtuisi siihen. Valitettavasti niin ei käynyt. Omppuli lähti huoneesta nopeasti ja melkein paiskasi oven kiinni. Omppuli käveli kylmiä käytäviä pitkin haukkuen Annabellia.
"Ärsyttävä, hemmoteltu kakara, jonka pitäisi olla vankilassa. Alhainen mato, jonka rusentaisin ja liiskaisin jollen olisi palvelija!" Omppuli puhisi.
"Prinsessako?" kysyi ääni Omppulin vierestä. Omppuli käänsi katseensa ja näki...

[Kiitos Kirjalle ja Sieppelille, jotka auttoivat tämän suunnittelemisessa!]

[Sieppeli]

Tytön, joka oli pukeutunut repaleiseen, sinivihreään mekkoon. Hänellä oli yhdellä pään kiertävällä letillä hiukset joita koristi sinisistä ja velkoisista kukista tehty seppele. Hänellä ei ollut kenkiä, mutta hän ei näyttänyt köyhältä. Hänen vaaleat kasvonsa olivat tällä hetkellä vakavat ja selvästi kovia kokeneet. Silti, ne olivat puhtaat. Hänellä oli vesikannu käsissä. Toista kättä kiersi elämänlanka (kasvi) toisessa oli ruman näköinen arpi. Hän oli noin 13-vuotias.
"Puhuitko prinsessasta?" Tyttö kysyi, katse edelleen vakaana. Omppuli joutui ponnistelemaan vastauksen ulos suusta.
"Kyllä." Tyttön suun pieleen kasvoi pienen pieni hymyn kaarre.
"Odota siinä." Hän sanoi vakaalla äänellä. Hän katosi kulman taakse ja palasi noin kahden minuutin päästä, ilman vesikannua.
"Tule mukaani." Hän sanoi, tarttui Omppulia kädestä ja veti hänet ulos linnasta. Omppuli yritti rimpuilla irti, mutta tytön ote piti tiukkana kuin sotilaan.

Tyttö kuljetti Omppulia kohti pientä metsikköä linnan vierellä, missä kulki pieni puro. Metsän alue oli yksinoikeudella sotilaille, Omppuli ihmetteli, että mitä he siellä tekisivät. Aivan puron vieressä, tyttö pysähtyi, päästi Omppulin kädestä ja kääntyi tätä kohti. Hän veti kyljeltään pienen puukon ja katsoi Omppulia edelleenkin vakavana.
"Haluatko toistaa?" Hän kysyi.
"Minkä?" Omppuli ihmetteli.
"Sen mitä sanoit prinsessasta." Tyttö vastasi. Omppulilla kesti taas hetki vastata.
""Ärsyttävä, hemmoteltu kakara, jonka pitäisi olla vankilassa. Alhainen mato, jonka rusentaisin ja liiskaisin jollen olisi palvelija!" Hän sanoi varovasti. Tyttö laski puukon ja repesi nauramaan.
"Ah, on mukava kuulla tosipuhetta." Hän sanoi kyynelet silmissä. Omppuli huokaisi helpotuksesta. Tyttö veti ponnekkaasti oikean kätensä esiin.
"Olen Sieppeli." Hän sanoi selvästi pirteämmällä äänellä, ja hymyili. Omppuli tarttui tätä käteen.
"Omppuli." He kättelivät.
"Joten.. Oletko palvelija?" Omppuli kysyi kun he kävivät istumaan maahan.
"Periaatteessa. Eräs sotilas löysi minut sotatantereelta kun olin pieni, ja otti minut hoitaakseen. Eli, olen palvelija, enimmäkseen Hemenille, mutta välillä pitää Annabelliäkin "auttaa". Onneksi kuitenkin vapaa-ajalla voin tulla tänne harjoittelemaan. Aijon näes isompana lähteä puolustamaan maatamme."
"Vaikka eihän näitä kuninkaallisia tarvitse puolustaa." Omppuli totesi ja tytöt nauroivat.
"Niin.."

"OMPPULI!" Kuului kamala rääkäisy linnan suunnalta.
"Auts, vain Annabell voi huutaa noin lujaa." Sieppeli irvisti. Prinsessan ääni kuului monen kilometrin päähän linnasta.
"Pitää kai palata." Omppuli sanoi.

Linnan suunnalla...

[Omppuli]

Annabell kirkui ja huusi Omppulia, joka juoksi linnaan ja Annabellin huoneeseen. Kylkiä pidellen ja huohottaen Omppuli avasi oven ja katsoi huvittavaa näkyä. Annabell oli sängyllään ja lattialla kipitti harmaa pieni suloinen hiiri.
"Tapa se! Tapa se!" Annabell ulvoi. Omppulilla oli oma lemmikkihiiri, joka oli päässyt karkuun hänen taskustaan. Hän oli joskus löytänyt sen linnasta nälkäisenä ja ruokkinut sen ja saanut siitä hyvän ystävän. Omppulin teki mieli purskahtaa nauruun, kun hiiri vipelsi lattialla aiheuttaen Annabellille ikuiset traumat. Omppuli oli antanut hiirelle nimeksi Milerius, joka oli hänelle aivan kesy. Milerius meni sängyn alle ja Annabell kirkui korvia vihlovasti. Omppuli meni sängyn alle ja kutsui Mileriusta, joka oli aivan paniikissa Annabellin kirkumisen vuoksi.
"Mil kulta. Tänne nyt", Omppuli kuiskasi hymyillen ja ojensi kättään. Milerius kipitti kädelle ja Omppuli laittoi sen taskuunsa. Sitten Omppuli otti Annbellin kengän käteensä ja teeskenteli tappavansa hiiren. Annabell lakkasi huutamasta.
"Kuoliko se?" Annabell kysyi.
"Kuoli. Haluatko nähdä?" Omppuli valehteli.
"EN! Hyyyi! Vie se pois, vie se pois!" Annabell huusi ja Omppuli lähti huoneesta ja nauroi käytävällä sydämensä pohjasta. Omppuli kaivoi hiiren taskustaan, joka oli kesysti hänen kädessään ja tuijotti Omppulia.
"Olet sinä aika veitikka. Mutta Annabell kostaa tämän jotenkin. Olen varma siitä. Noh, se oli hauskaa", Omppuli sanoi hymyillen.
"On tuo hiiri sinun?" kysyi...

[Gustaffsson]

...mies hänen takanaan. Omppuli hätkähti tunnistaessaan kuninkaallisen vartioston jäsenen. Nuori, verkkohaarniskaan pukeutunut leiskuvan oranssihiuksinen mies seisoi kahden metrin päässä hänestä. Ensiksi Omppuli pisti merkille miehen pituudeen ja vyöllä roikkuvan rautamiekan.
"Öh, ei" Omppuli mutisi.
"Eikö? Muistaakseni olen nähnyt sinut antamassa sille ruokaa" mies kysyi.
"Hyvä on, hyvä on! Älä vain kerro Annabellille tai..." Omppuli sanoi. Juuri silloin prinsessan ovi aukeni vartioston miehen takana.
"Mitä minulle ei saa kertoa?" hän ihmetteli. Omppuli kätki Mileriuksen selkänsä taakse.
"Ei mitään, ylhäisyys" sotilas sanoi Omppulin yllätykseksi. Annabell katsoi heitä ja katosi sitten takaisin huoneeseensa.
"Ärsyttävä kakara" sotilas mutisi.
"En voisi olla enempää samaa mieltä" Omppuli sanoi. Sotilas hätkähti tajutessaan mitä oli sanonut.
"Kiitos ettet käräyttänyt minua" Omppuli sanoi. He lähtivät kävelemään käytävää eteenpäin.
"Ollakseni rehellinen, olen kyllästynyt kuninkaan toimintaan ja kuninkaalliseen perheeseen. Entä sinä?" sotilas kysyi. Omppuli hätkähti.
"Ömm.... tuota..." hän mutisi.
"Epäröit kertoa minulle, koska olen kuninkaan sotilas, eikö vain?" mies kysyi kyllästyneesti. He saapuivat linnan sisäpihalle.
"Hei, sinä! Jätä Omppuli rauhaan!" huusi Sieppeli, joka oli ollut odottamassa Omppulia ja veti puukon esiin.
"Rauhoitu!" sotilas sanoi turhaan. Sieppeli juoksi karjuen eteenpäin.
"Minä en halua satuttaa sinua" sotilas sanoi.
"No minäpä HALUAN satuttaa SINUA! Ja kovaa!" Sieppeli huusi ja nosti puukon ylös. Sotilas veti miekan esiin ja torjui iskun.
"Rauhoitu Sieppeli!" Hän ei tehnyt mitään pahaa. Hän auttoi minua" Omppuli sanoi. Sieppeli veti puukon takaisin vyölle ja hymyili pirteästi - hämmästyttävä muutos raivoisasta iloiseksi - ja ojensi kättään hämmästyneelle sotilaalle.
"Olen Sieppeli" hän sanoi.
"Öh, Gustaffsson kuninkaallisesta vartiokaartista" sotilas sanoi vastaten kädenpuristukseen.
"Hän on... öh, samaa mieltä meidän kanssamme prinsessasta ja kuninkaallisesta perheestä" Omppuli selitti.
"Ja hän on kuninkaan vahti? Uskottavaa" Sieppeli sanoi. Gustaffsson tuhahti.
"Olen kapinallinen" hän kuiskasi. Sieppelin suu loksahti auki.
"Oletko? Hyvä! Sittenhän voitkin viiltää kuninkaan kurkun auki niin että-"
"Taivaan tähden, ei niin lujaa!" Gustaffsson sanoi vilkuillen ympärilleen.
"Emme voi hätiköidä niin pahasti" hän kuiskasi varmistuttuaan ettei kukaan ollut kuulolla.
"No mitä sitten aiotte?" Sieppeli kysyi innostuneena.
"En voi kertoa" Gustaffsson sanoi pahoittelevasti.
"Tiedätkös, Omppuli ne julisteet linnan ovessa? Jokaisesta kapinallisesta olisi tarjolla rutkasti rahaa" Sieppeli virnisti.

[gertsi]

Yhtäkkiä linnan varjoista kuului mutinaa. Vai en minä osaa tehdä kunnollisia rohtoja. Maistuu pahalta! No miltä se #*!/¤/# (sensuroitu nimitys kuninkaalle) luulee rohtojen oikeasti maistuvan, hedelmiltä ja viiniltä? Pah sanon minä. Tehkööt itse rohtonsa, jos ei minun tekemäni kelpaa noin 19-vuotias tyttö pysähtyi kuin seinään nähdessään Omppulin, Sieppelin ja Gustaffsonin. Tyttö oli pukeutunut resuiseen sini-valkoiseen pukuun, joka tosin oli erittäin mutainen kuten tytön paljaat jalat, ja hänen pitkät pikimustat hiuksensa olivat irrallaan. Omppuli irvisti huomatessaan, että hiuksissa oli siellä täällä takkuja sekä oksia ja lehtiä. Ai hei! Olen Gertsi valtakunnan uusi rohtomestari. Sieppeli vilkaisi muita ja huomasi, että hekin olivat tunnistaneet henkilön. Tytöllä oli huono maine vaikka kuningasperhe hankki kaikki tarvitsemansa rohdot häneltä, sillä hän oli äitinsä tavoin kansanparantaja ja hurahtanut luonnonuskontoihin.

Gustaffson mietti pakoon pääsyä, sillä tässä vaiheessa ei olisi hyvä näyttäytyä kahden palvelijan ja uuden rohtomestarin parissa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt toteuttaa suunnitelmiaan, sillä

[ Mitä vaihetta keskiajasta eletään, alku, loppu vai siitä väliltä?

[Omppuli]

Omppuli ja Sieppeli kääntyivät häneen päin.
"Aiot siis järjestää kapinan. Olen pahoillani, mutta kuninkaalla on salaisia... Ups!" Omppuli sanoi ja läimäisi käden suulleen. Vaitiolovelvollisuus piti Omppulin suun kiinni. Hän ei halunnut joutua hirteen.
"Kuninkaalla on mitä?" Sieppeli kysyi kiihkeästi.
"Kertoisin jos haluaisin hirteen", Omppuli sanoi valitellen.
"Me ei kerrota kenellekään", Gustaffsson vannoi juhlallisesti.
"Älä luota häneen!" Gertsi ja Sieppeli huudahtivat yhteen ääneen. Gustaffsson katsoi typertyneenä kun rohtomestari ja palvelija asettuivat häntä vastaan.
"Hän on kuninkaan lähin apuri. Me olemme alhaisia palvelijoita, joten meidän kannattaaa pitää yhtä, mutta vaarallista on luottaa häneen! Yhtä hyvin hän voi yrittää luikerrella suosioomme vain sen takia, että hän haluaa paljon rahaa", Sieppeli sanoi. Omppuli vakuuttui Sieppelin selityksestä ja viittoi hänet luokseen. Gertsi katsoi toiveikkaasti heitä ja Sieppeli viittasi häntäkin tulemaan heidän luokseen. Gustaffsson tunsi raivon kuohunnunan sisällään. Vai muka haluaisin rahaa? Rahaa minulla on jo ennestään. Tosin, olisihan sitä kivaa rikastua niin rikkaaksi, että pääsisi pois täältä kamalasta valtakunnasta. Ei! Muista kansa. Sinun pitää auttaa heitä. Mutta eiväthän he olleet Gustaffssonin huolia. Kyllä varmasti palvelijat pystyisivät järjestää kapinan jos haluaisivat. Minä häivyn. Gustaffsson päätti ja lähti pois paikalta. Gertsi vilkaisi taakseen ja näki Gustaffssonin jo kaukana eessäpäin.
"Kerro nyt", Gertsi kuiskasi.
"Eli, kun olin viemässä kuninkaalle lounasta astuin oikein mielenkiintoiseen keskusteluun. Hän aikoo huijata joitain kansalaisia ja myydä heitä orjiksi Kaarle Suuren valtakuntaan!" Omppuli sanoi kiihtyneenä.
"Pyhä jysäys! En ole koskaan kuullut mitään noin häijyä. En odottanut edes kuninkaalta sellaista", Gertsi päivitteli silmät suurina.
"Milloin hän aikoo tehdä sen?" Sieppeli kysyi.
"En tiedä. On siitä jo kaksi päivää kun kuulin tuon. Mitä me teemme?" Omppuli kysyi.

[Sieppeli]

"Ömm.. Tuota..." Sieppeli änkytti. Hänellä oli edessään kaksi tyyppiä, joihin oli tutustunut vasta tänän, eli kannattiko mahtavia suunnitelmia kertoa heille. Gertsi mietti kuninkaan myrkyttämistä, mutta ei ollut varma kannattiko se. Omppuli totesi, että Annabellillä oli taas jotain ongelmia, sillä kamala kirkuminen oli taas alkanut.
"PITÄÄ MENNÄ!" Hän huusi Annabellin äänen yli, mutta valitettavasti muut eivät kuulleet sitä. Sieppeli totesi, että hänenkin oli paras mennä kokonaan pois koko linnan alueelta, kokopäiväinen palvelijahan hän ei todellakaan ollut. Gertsi lähti muiden karattua jonnekkin suunnittelemaan rohtoja.

"OMPPULIII!" Annabellin ääni rääkyi käytävällä. Omppuli yritti kiirehtiä, mutta joitui pysähtymään yllättävän ruman tikun kävellessä käytävällä, kuningattaren.
"Aah, Omppuli. Eikö tyttäreni ääni ole kaunis? Pääsisi laulajaksi, jos ei olisi prinsessa." Margareta leijui jossain taivaan ja maan rajamailla, "Älä siinä seiso, mene siitä tai katkaisen kaulasi." Hän sanoi topakasti. Omppuli meni nöyrästi kuningattaren ohi.

Annabell oli vain tahtonut Omppulin laittavan paidanhelman hyvin. Omppuli kirosi mielessään kun lähti pois huoneesta.
"Taisi olla taas turha käynti?" Joku kysyi hänen oikealta puoleltaan kun hän käveli. Omppuli säikähti ja katsoi puhujaa. Sieppeli oli mennyt erääseen syventymään piiloon ja seisoi siinä kädet ristissä. Omppuli huokaisi helpotuksesta ja nyökkäsi. Tytöt lähtivät kävelemään käytävää. Sitten..

[... loppui kokonaan ideat, keksikää jotain räväkkää]

[Kira]

äkkiarvaamatta tytöt kuulivat matalan äänen.
"Kuulin puhetta kapinallisista, sinun on etsittävä heidät ja tuhottava he"
Sieppeli ja Omppuli vilkaisivat toisiaan kauhistuneina ja hiipivät hiirenhiljaa sen oven taakse, josta puhe kuului.
"Onko tietoa millaisia nämä tunkeilijat ovat?" naisääni kysyi.
Omppuli kurkisti avaimenreiästä ja näki suuren, koristeelliseen viittaan pukeutuneen miehen keskivartalon, jonka hän tunnisti puhetyylistä kuninkaan hovissa liikkuvaksi mieheksi, Wilkinsoniksi. Muutaman metrin päässä Wilkinsonista seisoi kirkkaanpunaiseen paitaan pukeutunut nainen, jolla oli ruskeat polvihousut ja paljaat jalat. Naisen kasvoja ei näkynyt, ja Omppuli kirosi sitä mielessään.
"Kuka siellä on?" Sieppeli kysyi äänettömästi.
"Mennään" Omppuli kuiskasi ja tytöt lähtivät ripeästi paikalta.

Gustaffsson käyskenteli pihamaalla ja pohti. Olihan hän sentään kapinallisten "johtaja", ei hän voisi jättää näitä ihmisiä pulaan. Päätöksensä tehtyään hän kääntyi ympäri ja lähti etsimään niitä tyttöjä, joihin hän kohtasi päivemmällä.
"He vaikuttavat sopivilta kapinallisjoukkoihin, heille vain pitää selittää asiat niin he ymmärtävät" Gustaffsson mutisi kävellessään.

Samaan aikaan Wilkinson avasi oven ja sanoi huoneeseen, josta oli äsken lähtenyt
"Hoida homma Kira"

[Omppuli]

Omppuli ja Sieppeli istuivat ruokakellarissa, joka oli todella suuri, mutta siellä ei käynyt kukaan siihen aikaan.
"Ollaan me jouduttu aikamoiseen soppaan", Omppuli huokaisi ja otti Mileriuksen taskustaan ja päästi sen vipeltämään lattialla. Milerius lähtikin pian melkein syöksyen kohti isoa laatikkoa.
"Se löysi juustoa", Omppuli sanoi hymyillen ja kääntyi sitten Sieppeliin päin.
"Kuninkaalta sietäisi katkaista kaula", Sieppeli sanoi.
"Totta. Tuntuu kuitenkin hirveän väärältä olla tekemättä mitään, kun kuningas vain kiduttaa meitä", Omppuli sanoi. Isosta laatikosta kuului rapinaa ja tyytyväistä vikinää.
"Niin. Kapinalliset ovat kuitenkin myös maalitauluna", Sieppeli sanoi. Sitten ovi aukesi ja Gustaffsson rynni sisään luullen kai näyttävän vaikuttavalta. Omppuli kohotti kulmiaan tylsistyneenä. Gustaffsson oli yltä päältä pölyssä. Sieppeli aivasti. Gustaffsson näytti hiukan nololta.
"Anteeksi. Mutta minä tarvitsen teidänlaisianne. Uskaltaisitte varmasti vastustaa kuningasta", Gustaffsson sanoi.
"Pyydätkö sinä meitä vastustamaan kahdestaan kuningasta?" Sieppeli kysyi epäuskoisena.
"En. Pyydän teitä liittymään kapinallisiin. Kuningas murhautti isäni, joten haluan kostaa sen! En ikinä alentuisi huijaamaan muita, olemalla uskollinen sille käärmeelle!" Gustaffsson sanoi vakaasti ja silmissä paloi päättäväinen tuli.

[Nat]

Ovi avautui juuri, kun Sieppeli oli avaamaisillaan suunsa. Siellä seisoi 17 vuotta vanha tyttö, jonka ruskeilla ja pitkillä hiuksilla lepäsi mettallivanne. Hänen ruosteenpunainen mekko näytti uudelta ja tummissa silmissä oli jäinen katse. Vasemmassa kainalossaan hän kanniskeli paksua pergamentipinoa.
"Olin kuulevinani täältä puhetta, olenko oikeassa?" hän kysyi.
Sieppeli ja Omppuli vaihtoivat epäileviä katseita keskenään. Kaikki tunsivat tytön hyvin. Hän oli yksi kuninkaallisten uskollisimpia palvelijoita, mutta kukaan ei ollut oikeastaan saanut selville millä puolella hän oli. Kuitenkin hänet tunnettiin tavasta saada selville juonia joita punottiin kuninkaallisia vastaan ja hän oli erinomainen miekan käyttäjä. Gustaffsson epäili silti ettei hän ollut aanut mitään selville ainakaan vielä tässä tapauksessa.
"Tulekoo sitä vastausta vai ei?"
"Olimme vain etsimässä hiirtä, josta prinsessa oli huomauttanut Nat hyvä." Gustaffsson selitti.
Omppuli tajusi juonen ja nappasi Mileniumin(oliko se noin?) käsiinsä.
"Tässä se hiiri on. Vien sen heti ulos linnasta", hän hihkaisi ja ryntäsi ulos.
Natin ilme oli epäilevä, mutta tämä ei virkkonut enää mitään.
"Oliko neidillä vielä muuta asiaa?" Sieppeli kysyi.
"Ei tällä erää Sieppeli, mutta varoitan teitä."Näin sanoessaan Nat kääntyi kannoiltaan ja lähti harppomaan kohti kuninkaan tiloja.
"Se oli täpärällä." Sieppeli puuskahti.

//Tällane juttu tällä kertaa. Nyt saitte minutkin mukaan. Olen vielä siis PUOLUEETON koko tarinassa eli pysyn vielä arvoituksena jonkin aikaa(en tiedä kummala puolella olisin).Kiitos, pientä mahtailua, muhahaa:D//

[Kira]

Omppuli nyökytteli ponnekkaasti ja hengitti syvään. Gustaffsson rykäisi merkitsevästi.
"Ai- aivan.." Sieppeli sanoi ja käänsi katseensa Gustaffssoniin, "me olemme mukana"
Oranssihiuksinen mies hymyili iloisena ja katsoi sitten Omppulia kysyvästi.
"Tietenkin olen mukana, vihaan Annabellia!" Omppuli sanoi kärkkäästi.
"Hienoa, meitä on linnassa muutama, kuunnelkaa nyt tarkkaan..." Gustaffsson sanoi ja Sieppeli sekä Omppuli höristivät korviaan kuullakseen mitä asiaa tuolla salaperäisellä kapinallisten johtajalla oli.

Nat asteli tarmokkaasti eteenpäin käytävällä ja pohdiskeli äskeistä tapahtumaa. Kulman takaa juoksi gertsi kovaa vauhtia ja törmäsi Natiin. Paksut pergamentit putosivat Natin kädestä ja levisivät ympäri käytävää.
"No voi sun sappermentti", gertsi aloitti ja polki jalkaansa suoltaen suuren määrän lapsille sopimattomia sanoja.
"Kas, juomamestari" Nat sanoi viileästi.
Silloin gertsi säpsähti ja huomasi kehen oli törmännyt.
"Kas, Nat", gertsi sanoi ja väsäili kasvoilleen hymyntapaisen, "järkyttävä kiire, prinsessa Annabell tahtoo uutta kirsikkashampanjaa ja nyt se kaatui lattialle ! Mahoton tuuri mulla"
"Sepä sääli" Nat sanoi, hänen äänensä kuulsi aivan päinvastaista mutta gertsi ei huomannut sitä.
"Sääli?! Mua tässä pitäisi sääliä, hitto soikoon jos Annabell ei saa ajoissa juotavaansa oon mennyttä kalua kuten mun äitimuori tapas mulle aina tolkuttaa" gertsi pauhasi.
"Hmm.. mielenkiintoista, minun täytyykin tästä mennä" Nat sanoi ja keräsi puhuessaan pergamentteja. Ennen kuin gertsi ehti vastata, Nat oli jo liihottanut tiehensä.

"Ymmärsittekö te?" Gustaffsson kysyi tiukasti.
"Emmeköhän" Omppuli ja Sieppeli sanoivat yhdestä suusta.
"Ja muistakaa, on ehdottoman tärkeää ettette kerro tästä kenellekään" Gustaffsson painotti, sadannen kerran.
"Mitä oikein kuvittelet että me ollaan, aivan lahopäitä vai?" Sieppeli kysyi närkästyneenä ja Omppuli virnisti.
"Kuitenkin, lähden nyt. Ja muistakaa mitä sanoin !" Gustaffsson sanoi ja painui ovesta ulos.
Kun ovi oli pamahtanut kiinni, Sieppeli ja Omppuli katsoivat toisiaan silmiin ja purskahtivat nauruun.
" 'Omppuli et sitten mainitse tästä Annabelille' ", Omppuli matki Gustaffssonia ja pyöräytti silmiään, "sääli, minä ja Annabell olemmekin niin läheisiä"
Sieppeli ulvoi naurusta.
Ja niin he lähtivät suorittamaan arkipäiväisiä tehtäviään. Kumpikaan ei kuitenkaan huomannut tyttöä läheisen pylvän takaa, punainen paita vain heilahti kun Kira oli kadonnut.

[Sieppeli]

Pari tuntia myöhemmin kun ilta jo pimeni Sieppeli liikuskeli itsekseen linnan pihalla. Välillä hän pysähtyi ja teki pari taidokasta liiketta puukkonsa kanssa kun taas välillä katsoi kauas laskevaan aurinkoon. Kumpaakin tehdessä hymyn kaarre levisi aina hänen suulleen ja välillä hän naurahtikin. Lopulta kun viimeinen auringonsäde kaartui horisontin taakse, hän lähti kohti linnan portteja ja kyläpahasta sen juurella välillä hyräillen välillä hyppien jännästi. Aivan ennen linnan portteja hän katsoi vielä kohti linnaa ja hymyili kierosti. Hän mutisi jotain mutta edes tarkkanäköinen ja kuuloinen kuningatar ei olisi saanut siitä selvää.

Omppuli oli väsynyt. Hän oli vielä päivän aikana joutunut tuomaan Annabelille kymmeniä pareja kenkiä, koska mikään ei mukamas ollut tarpeeksi "jaloja hänen jaloilleen". Mikä parasta, Annabell oli juuri sinä päivänä käskenyt Omppulia siirtämään kaikki jalkineet linnan alaosaan, mihin vei kymmenisen minuuttia kävellä. Omppuli joutui kävelemään koko sen matkan monta kertaa, aina kiroten yhä uudestaan ja uudestaan prinsessan. Lopulta Annabell totesi, että hän ei tarvinnutkaan kenkiä vaan Omppulin piti hakea hänelle iltatohvelit. Ja jälleen samaa raahautumista ylös alas.

Joku veti hetkeä myöhemmin jonkun luokseen. Kiinnisaatu tunsi kaulallaan kylmän teräksen. Silti hän hymyili huputetulle hahmolle.
"Sinulla on sitten hauskaa." Hän totesi. "Luulet pystyväsi pysäyttämään kapinalliset, mutta et todellakaan pysty siihen ilman minun apuani." Hahmo oli hetken hiljaa. Mistä palvelija tiesi hänen suunnitelmistaan.
"Jokainen kapinallinen tulee tappaa."
"Ketään ei kannata tappaa ennekuin tietää tämän aikeet." Ensimmäiseksi puhunut kuiskasi. Toinen ei ymmärtänyt.
"Kuulin kaiken mitä juonitte. Turha enää yrittää paeta." Hän sihahti. Toisen hymy hyytyi.
"Olisihan minun pitänyt arvata. Tietenkin meitä kuunneltiin. Olin sokea." Vihollisen epätoivo oli mukava tunne.
"Mutta eipäs se mitään." Huputettu ei oikein ehtinyt tajuta että mitä tapahtui, mutta seuraavaksi hän tunsi olevan ahdistettu seinälle ja että hänellä oli yksi miekka ja yksi puukko kaulallaan.
"Mutta ehkä pääsemme yhteisymmärrykseen." Sieppeli sanoi. Kira irvisti.
"En tee sopimuksia vihollisen kanssa." Hän sanoi. Sieppeli hymyili jälleen.
"Vihollisen..." Hän heitti miekan ilmaan niin että se laskeutui hänen käteensä kahva Kiraa kohti.
"Vai liittolaisen?" Kira katsoi hetken Sieppeliä ja tarttui miekkaansa.
"Sanoisin toistaiseksi, että liittolaisen."

Myöhemmin kun Sieppeli pääsi vihdoin kotiinsa, hän nauroi jälleen. Vastapuolen suunnitelma toimi täydellisesti. Juhlien jälkeen Valtikan ja kruunun hallitsijat olisivat mennyttä. Kauan jatkunut sota, joka oli ollut kylläkin tauolla jo pitkän aikaa saataisiin päätökseen.

[Muhaa, vaihdoin puolta kolmanteen osapuoleen ]

[Nat]

//Käsittääkseni nyt on yö//
Kuningas Honhemen istui kullatulla valtaistuimellaan ja kuunteli Wilkinsonin puhetta kapinaallisista ja tulevista juhlista. Enimmäkseen Wilkinson höpötti samoja asioita aina vain uudestaan ja uudestaan. Kuitenkin se sai kuninkaan vakuuttuneeksi siitä, että asiat olisivat erittäin tärkeitä muistaa. Samalla hän luki pergamentteja, joita Nat oli tuonut hänelle aiemmin illalla. Niissä oli lista juhlien järjestelyihin kuluvia kansan varoja ja toinen lista henkilöistä, jotka pitäisi laittaa köyden päähän roikkumaan.
Nurkassa Nat kuunteli puolella korvalla hovimestari Wilkinsonin(?) puhetta ja mietti kuumeisesti toisella puoliskolla. Hän oli hukannut yhden erittäin tärkeän paperin samana päivä. Nat tiesi, että jos se saataisiin selville hän joutuisi epäsuosioon hovissa. Onneksi hän muisti tekstin tarkalleen sanasta sanaan. Vihdoin hän muisti: gertsiin törmätessään hän oli tiputtanut pergamentit lattialle ja silloin se oli hävinnyt. Luultvasti liukunut jonkun kaapin alle, joita linnassa oli varmasti tuhansia.
"Pyydän lupaa poistua, Teidän Ylhäisyytenne", Nat pyysi harkitulla äänensävyllä jäykästi.
Kuningas nyökkäsi hiljaa ja jatkoi Wilkinsonin kuuntelua. Nat juoksi ja juoksi pitkin labyrinttimaisia käytäviä, kunnes saapui kohtaan jossa oli törmännyt gertsiin. Hän polvistui lattialle, joka ei todellakaan ollut mitään hovinaisen käytöstä. Pitkien etsintöjen jälkeen hän ei ollut vieläkään löytänyt arkkia. Se oli poissa! Mutta kuka sen vei?

[Omppuli]

Omppuli oli viimein saanut rauhan Annabelliltä, joka oli viimein nukahtanut eikä tarvinnut enää mitään. Toivottavasti sitä kestäisi aamuun saakka. Omppuli hieroi väsyneitä silmiään ja otti taskustaan paperin, jonka oli löytänyt eräältä käytävältä. Nyt hän voisi tutkia sitä paremmin. Hän aukaisi paperin ja silmät laajenivat kun hän luki tekstin.
"Ohhoh", Omppuli sanoi ja väsymys kaikkosi heti hänen ruumiistaan. Omppuli mietti kehen voisi luottaa. Sieppeli ei varmasti kaipaisi häntä nyt. Ehkä hän voisi kertoa tästä hänelle. Omppuli lähti käytävään ja juoksi käytäviä pitkin alas miettien paikkaa missä Gustaffsson voisi olla. Mutta matkalla hänen eteensä tuli Nat, joka katsoi häntä kylmästi. Sitten hänen katseensa eksyi paperiin Omppulin kädessä. Nat ilmeisesti tunnisti paperin.
"Onko tuo sinun?" Nat kysyi viitaten paperiin.
"Mitä se sinulle kuuluu?" Omppuli kysyi laittaen paperin selkänsä taakse.
"Kyllä se kuuluu, koska se on minun. Anna se nyt kiltisti tänne", Nat sanoi kylmällä äänellä ja astui kohti Omppulia, joka perääntyi.
"Jos saat ensin kiinni", Omppuli sanoi ja lähti juoksuun Nat kannoillaan. Omppuli mietti paetessaan mahdollista piilopaikkaa ja päätti sitten suunnata ulos. Siellä oli niin pimeää, joten Natin eksyttäminen oli taatusti helpompaa. Omppuli pääsi alimpaan kerrokseen ja työnsi oven auki ja pakeni ulos. Kun Nat ennätti ulos ei Omppulista näkynyt jälkeäkään.
"Sinä joudut köyden päähän!" Nat huusi pimeyteen ja lähti sitten takaisin linnaan.
"Voi rutto, että olen pulassa", Omppuli manasi ja kiitti pimeyden antamasta suojasta, joka ei kuitenkaan enää päivällä häntä paljon auttaisi.
"Parasta lähteä kotiin", Omppuli sanoi ja lähti vaeltamaan kohti kylää paperi puristettuna tiukasti rintaa vasten.

Sieppeli nauroi. Hän oli erittäin tyytyväinen tilanteeseensa. Hän oli valmis tekemään mitä vain, jotta kuningasperhe kukistuisi ja valtakunnan ei enää tarvitsisi kärsiä heistä. Suunnitelma eteni tällä hetkellä täydellisesti. Kunhan kukaan ei vain tulisi sotkemaan sitä ja toivottavasti se Kira tietäisi miten tätä peliä pelataan. Jos Kira tekisi yhdenkin virheen niin Sieppeli joutuisi heiluttamaan puukkoaan ja sekin tuottaisi lisää ongelmia. Panokset olivat kovat.

[Sieppeli]

Sieppeli käveli pöydän ääreen. Kirjoitettuaan jotakin hän meni viereiseen huoneeseen, missä oli kyyhkysiä. Hän valitsi niistä yhden ja otti sen käsiinsä. Hän pujotti kirjeen kyyhkysen jalassa olevaan koteloon.
"Lennä kauas avomaahan, läpi vuorten maiden mantujen, vie kirje kaukomaille, uuteen maahan kaipaaville." Sieppeli kuiskasi linnulle. Sitten hän päästi sen lentämään ikkunasta ulos.

Lintu lensi pakosti yli kylän keskustan siellä oli juuri menossa eräs seremonia. Ihmiset olivat yömyöhäänkin tulleet sitä katsomaan.
"Meitä kohdanneen epäonnen takana voi olla vain noidat." Eräs huppupäinen herra ilmoitti kovaan ääneen. Katsojat olivat toistaiseksi ihan hiljaa.
"Tietojemme mukaan ainoa tapa päästä noidista eroon on polttaa heidät roviolla."
"Ole jo hiljaa ja polta se!" Joku huusi. Seremoniamestari kääntyi noidan puoleen.
"Viimeisiä sanoja?"
"Kyllä. Polta jo." Nainen roviolla totesi.
"Polta se." Yleisostä kuului. Seremoniamestari heitti palavan soihdun kuiviin risuihin ja hetkessä koko rovio oli tulessa.
"Ah, ihankuin saunassa." Nainen kiljui.
"Mikä on sauna?" Joku yleisöstä kysyi.
"En tiedä, mutta minäpäs lähden tästä soittamaan Arthurille. Tuli vessahätä."

[Omppuli]

"Soittaa? Mitä hän tarkoittaa?" eräs nainen kysyi ihmeissään.
"Ei mitään. Hänhän pimahti jo viisi vuotta sitten, kun kivi osui hänen päähänsä. Siitä lähtien hän on puhunut kaikista oudoista jutuista. Jotain kännyköistä, telkkarista ja tietokoneista. Hänetkin pitäisi polttaa roviolla", eräs mies sanoi äänekkäästi. Kansa innostui ja raahasi kirkuvan miehen, joka uhkasi heitä asianajajalla ja heittivät hänet roviolle. Pian nuotiosta kuului naisen ääni.
"Grr. Haluatkos tietää muutaman tempun mitä me noidat osaamme?" nainen kysyi viettelevästi. Ehkäpä mies ja nainen ehtivät jakaa yhteisen kokemuksen, ennen kuin he paloivat poroiksi.

Omppuli hiippaili kohti kylää. Hänellä oli jo pienoinen suunnitelma päässään. Omppuli katsoi ylös taivaalla. Aamu alkoi jo sarastaa, mutta ja hän hoippui kotiovelleen.
"Hyvä tyttö! Aloita juominen varhoin!" eräs vanha juoppo huusi Omppulille, joka ei välittänyt vaan avasi oven, ja meni suoraan sänkyynsä ja kaatui siihen.
Omppuli herätettiin ravistelemalla ja hän nousi heti ylös, koska tunsi levänneensä tarpeeksi. Omppulin äiti seisoi kädet puuskassa ja katsoi Omppulia yhtä aikaa kysyvästi ja toruvasti.
"Joo. Ennen kuin aloitat saarnasi niin sanon sinulle pari seikkaa. Minun täytyy lähteä. Pakkaan tavarani ja voitko pakata minulle paljon ruokaa? En voi nimittäin enää palata", Omppuli sanoi ja hänen äitinsä ilme muuttui paheksuvasta huolestuneeksi.
"Mitä on tapahtunut? Miksi sinun täytyy lähteä?" Omppulin äiti kysyi huolissaan.
"Täytyy estää pari asiaa tapahtumasta ja minua uhkaa hirttoköysi. Asetun metsään. Minulla on pari ystävää linnassa. Pakkaa minulle ruokaa, ole kiltti", Omppuli pyysi ja hänen äitinsä meni keittiöön. Omppuli otti reppunsa ja alkoi pakata siihen omaisuuttaan. Hetken päästä hänen äitinsä tuli ison liinakäärön kanssa, jonka sisällä oli paljon ruokaa.
"Kiitos, äiti. Jos linnasta tulee porukkaa sano heille, että et ole nähnyt minua", Omppuli sanoi ja hänen äitinsä nyökkäsi. Samassa ovelta kuului koputus. He molemmat hätkähtivat.
"Mene takaovesta. Minä pidättelen heitä. Onnea matkaan", Omppulin äiti toivotti ja Omppuli lähti takaovesta ulos. Aurinko paistoi kirkkaasti taivaalla ja hän suunnisti synkän näköiseen metsään.

[Nat]

Omppulin äiti meni avaamaan oven, kun oli kuullut takaoven loksahtavan takaisin kiinni. Ovella seisoi kaksi karskin näköistä, univormuihin sonnustautunutta ja lihaksikasta miestä.
"Etsimme erästä palvelijaa nimeltä Omppuli. Tietojemme mukaan olette hänen äitinsä." Etummainen heistä sanoi.
"E-en ole nähnyt häntä vähään aikaan, viimeksi eilen aamulla. Miksi te tytärtäni etsitte?" Nainen kysyi.
"Häntä syytetään prinsessan laiminlyönnistä ja erään tärkeän paperin varastamisesta. Voisi puhua jo maanpetoksesta." Takimmainen sanoi hieman hilpeästi, luultavasti nautti siitä että joku pääsisi hirttoköyden jatkoksi killumaan.
Omppulin äiti läimäisi käden suulleen kauhusta, mutta kokosi itsensä nopeasti:" Tämähän on kauheaa. Ilmoitan teille heti jos näen Omppulia."
"Parasta olisikin nainen tai muuten..." Miehet kääntyivät ja suunnistivat kohti linnaa.
Nainen laittoi oven kiinni kädet vapisten. Hän lysähti oven taakse kasvot kyynelissä.
"Voi Omppuli rakas, mihin oletkaan sekaantunut..."

Nat seisoi leveällä tasanteella katsellen muurin harjanteelta läheiseen metsään. Hän näytti vaipuneen ajatuksiinsa, kunnes: "Kas vain, petturi on ryhtynyt pakosalle."
Omppuli käveli kohti metsää vilkuillen vähän väliä taakseen. Lopulta hän pääsi metsän suojaan. Nat katseli hänen menoaan, sitten hän heilautti pitkää miekkaansa laajassa kaaressa mekon liepeet hulmuten. Se osui keskelle olkiukon vatsaa ja jätti jälkeensä valtavan repeämän. Nat alkoi hakata ukkoa entistä lujempaa ja joka iskulla hän sanoi sanan: "Tätä... Tulette... Katumaan... Tekojanne... Murhaajat... Ja... Älkää... Luulko... Että... Pääsisitte... Minulta... Pakoon! ...Minä... Kostan... Vielä... Perheeni... Kuoleman!"
Viimeisellä iskulla olkiukko hajosi palasiksi ja Nat huohotti raskaasti. Sitten hän alkoi katsella sisäpihaa. Sieppeli vaelsi pihan poikki ja Gustaffsson käveli suorittaen samalla vartiovelvollisuuttaan.
"Pidän sinua silmällä. Odottakaa vain petturit, minä tulen ja kostan!" Nat mutisi silmät leimuten vihaisina.
Hän katkasi olkiukkoa pidelleen seipään siististi kahtia ylhäältä alas. Palaset kaatuivat maahan tasanteen kiviselle alustalle.

//Tämmöne sitte tällä kertaa:D Toivottavasti muutkin saa inspiraationpuuskan//

[Omppuli]

Ehkä olisi pitänyt harkita hiukan paremmin ennen kuin päätin muuttaa metsään, Omppuli ajatteli kun hän oli synkeässä metsässä. Vielä kun kylässä liikkui se uusin huhu, että metsissä oli nähty ihmissusia. Omppuli rauhoitteli itseään ajattelemalla, että jos hän tekisi tulen niin pedot karttelisivat häntä. Tosin tuli herättäisi linnalla epäilyksiä, joten täytyi mennä yhä syvemmälle metsään. Omppuli lysähti viimein maahan ja kaivoi repustaan kivet ja alkoi etsiä kuivia oksia ja koivun kaarnaa. Ne syttyivätkin melko nopeasti, koska Omppuli osasi käsitellä niitä. Omppuli lämmitteli käsiään ja otti repustaan leipää ja pari omenaa ja alkoi mutustaa niitä miettien linnan hämäriä asioita.
"Se lappu on nyt tärkein. Jessus..." Omppuli mutisi ruoka suussa itsekseen.
Tulenkajoa eikä savua näkynyt linnaan asti ja eläimet pysyivät loitolla. Omppuli kaivoi taskustaan terävän tikarin ja hymyili hiukan.
"Kun olen tehnyt jo kaksi murhaa, onnistuu kolmaskin leikiten", Omppuli hymisi.

Sieppeli vaelteli linnan pihamaalla tyytyväisenä lauleskellen. Tuuli leijutti hänen hiuksiaan ja hiukan hullu laulu kaikui linnan tiluksilla. Ikkunasta katsoi eräs palvelija.
"Turpa tukkoon!" huusi palvelija vihaisesti. Sieppeli vain virnisti ja jatkoi laulua entistä kovempaa.
"Suu-uun-nitelmaaaa onniistuuuhuu!" Sieppeli lauleskeli riemuissaan.
"Vai että sillä lailla", Sieppelin takaa kuului.

[Sieppeli]

Gustaffsson oli saapunut *tidii*
"Mikä suunnitelma?" Sieppeli ei voinut kuin irvistää.
"Niin se laulu menee." Gustaffsson kurtisti kulmiaan.
"Meneekö?" Hän kysyi. Sieppeli nyökytti.
"Menee menee." Gustaffsson jatkoi kävelyään Sieppelin ohi.
"Pah." Sieppeli murahti, ja lähti hyppelemään kohti linnaa. Hän kulki ympäri linnaa, portaat ylös, käytävän poikki ja pienestä salaluukusta katolle.
"Yksi kaksi kolme neljää, anna iloinen olla, koska suru tulee, anna hänen mennää.
Yksi kaksi kolme neljää, kyl mie iloinen olen, koska voitto tullee, anna hänen mennä.
Paarmat ne laulaa, neljä hiirtä hyppelee, kissi lyöpi trummin päälle ja koko maailma pauhaa.
Niinpä ne ei huomaa, tätä suunnitelmaa suurtaa, joka vielää joskus, vallasta kuninkaan syöksee." Sieppeli oli kiivennyt korkeimman tornin huipulle, jossa kävi vähän väliä. Siinä ei voinut istua, mutta hän pystyi pitämään kiinni tolpasta ja turvautumaan siihen täydellisesti. Se oli korkealla, mutta sieltä neki pitkälle. Jopa metsään missä Omppuli oli. Suunnittelemassa murhia juu.

Sieppelin luokse pyrähti lintu. Sama lintu jonka hän oli yöllä laittanut menemään viereiseen valtakuntaan. Se ojensi nilkkaansa Sieppelille. Siellä oli viesti. Sieppeli kapusi alemmas missä pystyi istumaan ja otti viestin linnun jalasta.

Mahtavaa työtä. Kuninkaasi on tyytyväinen sinuun. Oikeus tapahtukoon, vakoojani siellä ovat hyvin koulutettuja, etsi heidät käsiisi ja kerro suunnitelmistasi. Tunnistat heidät salaisesta merkistä, linnusta ja salamasta. Linnulla on sinulle oma merkki toisessa jalassaan. Pistä se hiuksiisi niin he tunnistavat sinut.

Myrskysataman kuningas (sinettimerkki)

Sieppelin vierellä oleva kyyhkynen ojensi automaattisesti toista jalkaansa. Siihen oli pujotettu hiuskoru, missä oli lintu ja salama. Sieppeli pujotti sen irti ja laittoi sen hiuksiinsa. Sitten hän oli aikeissa repiä paperin, mutta ensimmäisen repäisyn jälkeen toinen osa lähti lentoon.
"EI!" Sieppeli henkäisi, mutta oli liian myöhäistä. Paperi lensi liian kauas hänestä.
"Ehkä se ehtii lentää jokeen, eika kukaan saa sitä." Sieppeli mutisi.

Sieppelin ulottumattomiin lensi teksti;
Mahtavaa työtä. Kuninkaasi on tyytyväinen sinuun. Oikeus tapahtukoon, vakoojani siellä ovat hyvin koulutettuja, etsi heidät käsiisi ja kerro suunnitelmistasi. Tunnistat heidät salaisesta merkistä, linnusta j

[Sepe]

Linnan juurella olevan kylän portille oli ilmestynyt poika joka oli noin 14- vuotta vanha ja hyvin kärsineen näköinen. Hänellä oli vaaleat hiukset jotka ylettyivät silmien eteen ja takaa jiukset jotka kääntyivät sivuille ja ne oli niskaan saakka. Poika oli juossut pitkän matkan jostain kaukaa nummien takaa. Nyt hän potki viimeisillä voimillaan kylän porttia.
"Avatkaa!!!" Poika huusi voimattomana. Hän näki kuinka poritnvartija kohautti olkiaan ja alkoi veivata porttia auki. Samalla kun portti avautui, leijaili taivaalta pieni paperin lappunen. Poika nappasi sen hyppysiinsä. Siinä oli tekstiä, mutta kyseinen poika ei ollut koskaan oppinut lukemaan, sillä hänen vanhempansa olivat joutuneet myymään hänet orjaksi eräälle maatilalle. Sieltä hän oli vaihtanut paikkaa kuin jokin NHL-pelaaja jota treidattiin muihin joukkueisiin. Viimeisimmältä maatilalta hän oli karannut ja juossut koko matkan tänne täydelliseen valtakuntaan. Poika käveli läpi kylän tarkastellen linnaa ja taloja jotka sen juuressa olivat. Paikka näytti melko ränsistyneeltä, mutta kylästä ei näyttänyt löytyvän ketään yhtä huonon näköistä kuin hän. Poika oli hyvin pieni ikäisekseen mutta sitäkin urheilullisempi. Hän oli pelaillut muiden orjien kanssa kaalin kanssa, kun heillä oli ½ tunnin tauko kerran kuussa. Kyläläiset katselivat häntä joko säälien tai (hienompi väki, joka oli tullut kylään ostoksille) halveksien. Monet hienostuneet rouvvat rupesivat supittamaan hänen kävellessään ohi. Pojalla oli vieläkin se pieni paperin lappunenen kädessään, joka oli leijaillut linnasta päin. Poika halusi tietää mitä siinä luki, joten hän meni kysymään siitä eräältä naiselta joka oli ostamassa omenoita.
"Voisitteko kertoa mitä tässä paperissa lukee?" Poika kysyi välittämättä oliko kohtelias vaiko ei. Nainen kääntyi pelottava ilme naamallaan.
"Minua puhutellaan laydyksi," hän sanoi, mutta nappasi silti paperin pojan kädestä. Nainen luki lapun, mutta ei sanonut mitään ääneen. Hänen naamansa muuttui pelottavasta kauhistuneeksi.
"Mistä sait tämän?" Nainen kysyi.
"No, se leijaili linnasta, laydy" Poika vastasi pientä ivaa äänessään.
"No voi helvetin, helvetti," Nainen kirosi ja lähti.
"Hei, sinä et maksanut niitä!!!" Omena myyjä huusi naisen perään. "Mikäs sinun nimesi on?" Myyjä kysyi pojalta.
"Kutsutaan sepeksi," poika sanoi ja lähti kävelemään pois päin.