Alkuperäisen HP-jatkotarinan jatko

[Gustaffsson]

Idea on yksinkertaisesti siinä että jatkamme mihin jäimme alkuperäisen jatkotarinan vol. nelosessa. En tiedä jaksaako porukka vielä innostua kalutusta aiheesta, mutta ajattelin kuitenkin kokeilla...

Pähkinänkuoressa DaZen kuoltua Voldun Viholliset-tupa oli hajotettu takaisin vanhoihin tupiin, ja Sepe, Nat ja Sieppeli olivat lähteneet Tylypahkasta.
***********
Gustaffsson heräsi sohvalla pienessä kerrostaloyksiössään. Aamu valkeni rikkinäisten kaihdinten raosta. Kalenteri kertoi päivän olevan kuudes joulukuuta.
Gustaffsson nousi sohvalta ja pisti kahvinkeittimen päälle. Mikään ei voittanut kupillista vahvaa kahvia yksinäisenä aamuna...
Yksinäisenä, Gustaffsson mietti katkerasti. Ainut hetki, jolloin asunnossa oli joku muu elävä olento kuin hän, oli Päivän Profeetan saapuminen pöllöpostissa. Joka koitti juuri silloin. Ikkunaan koputti sanomalehteä tuova hiiripöllö. Gustaffsson avasi ikkunan ja antoi viisi sulmua pöllölle, joka tuijotti häntä tuimasti ja syyttävästi.
"Hyvä on, hyvä on..." hän mutisi ja lisäsi maksuun vielä yhden sulmun lisää. Pöllö näykkäsi häntä sormesta ja lensi pois...
"Mahdoton metakka yhdestä sulmusta..." Gustaffsson mutisi pyyhkäisten sormeaan taikasauvalla.
Yllättäen oveen koputettiin.

[Sieppeli]

Jossain kaukana asusti Sieppeli. Hän oli joutunut eroamaan Gustaffssonista syiden takia, joita ei luojan kiitos tässä kerrota, eikä kumpikaan ollut surullinen asiasta. Muutakaan mahdollisuutta ei ollut, joten tämän oli pakko olla oikea vaihtoehto. Nyt hän asui Viistokujalla pienessä valoisassa kämpässä ja työskenteli (eläinkaupan nimi) lintujen kanssa. Huispaustakaan hän ei ollut jättänyt, hän oli värvätty Romanian joukkueeseen pitäjäksi. Palkkaakin siitä tuli ja Romanialla meni aikas hyvin.
Sieppelillä oli oma pieni pörröinen pöllö, joka pörräsi Sieppelin iloksi ympäriinsä. Tytöllä oli hauskaa pöllön kanssa ja hän piti yhteyttä tuttuihin.

Kuitenkaan elämä ei täysin hymyillyt. Tytöllä oli ongelmia pimeyden voimien kanssa. Hän oli joutunut aika pian eron jälkeen saarretuksi tyyppien, jotka kutsuivat itseään "valkoisiksi kuolonsyöjiksi" He olivat kuin kuolonsyöjät, mutta he käyttivät vitivalkoisia kaapuja. Sieppeli oli selvinnyt piirityksestä hengissä, mutta oli saanut arpia jopa kasvoihinsa. Kenellekkään hän ei siitä kertonut, eikä tahtonutkaan.
Pienen pöllön huhuillessa...

[Zenzibar]

... ikkunan takana, Sieppeli meni noutamaan Päivän Profeetan ja katsoi olisiko jotain mielenkiintoista tapahtunut. Ja todellakin oli:

VALKOISTEN KUOLONSYÖJIEN KAPINA! Otsikko toitotti ja sen alapuolella oli iso kuva valkokaapuisista kuolonsyöjistä, sekä nuoresta tytöstä, jonka Sieppeli tunnisti liiankin hyvin.

"Voi helvetti!" Sieppeli mutisi ja alkoi lukemaan juttua.

~*~

Gustaffsson ei ehtinyt edes vilkaista Päivän Profeettansa, vaan äkäisesti mutisten hän meni katsomaan kuka häiritsi häntä tuohon aikaa aamusta.
Gustaffsson avasi oven ja järkyttyi näkemästään. Noin seitsemäntoistavuotias (minkäs ikäisiä me taas oltiinkaan? Iiso muistikatkos, kun on niin helkutin kauan siitä kun viimeksi tätä nimenomaista jatkista kirjoitin) mustahiuksinen tyttö seisoi verisenä hänen ovensa takana seinään nojaten. Kauhukseen Gustaffsson tunnisti tytön.
"Zenzibar? Oletko se sinä?" Hän sanoi voimatta peitää hämmästystä äänestään.
"No eikun Voldemort! Tietysti se olen minä. Voitko päästää minut sisälle, en ole parhaassa kunnossani juuri nyt", Zenzibar voihkaisi ja piteli päätään.
Gustaffsson tarttui häntä kainalon alta ja auttoi hänet sisälle, sen verran vaaralliselta tytön kunto näytti.
"Mistä tiesit missä asun?" Gustaffson kysyi.
Zenzibar irvisti. "Ei se ollut kovin vaikeaa saada selville..."
Gustaffsson ei ruvennut inttämään asiasta vaan alkoi tutkia tytön saamia vammoja.
"Mitä ihmettä sinulle on tapahtunut?"
"Etkö ole lukenut Päivän Profeettaa?"
Gustaffson vilkaisi lehteä. "En ole ehtinyt. Miksi niin?"
"No, siitä saat ehkä paremmin selkoa miksi olen tässä kunnossa, mutta sen vaan sanon, että olisit nähnyt minut eilen!"
Gustaffsson pääsi viimeinkin avaamaan lehden ja heti vain vilkaistuaan kuvaa, hän huokaisi. Zenzibarhan se siellä rellesti maan uusimpien pimeyden voimien kanssa.
"Sinä se et ole sitten yhtään muuttunut Zenz... Älä vain sano, että olet nyt liittynyt noihin..."
"Liittynyt? No en todellakaan! Miksi minä muuten niitä vastaan tappelisin... Ne nyt vaan sattuivat tunnistamaan minut ja olivat sitämieltä, että kaikki on minun syytäni.. Siis Voldemortin ja DaZen kuolemat ynnä muut ihanat tapahtumat joita koimme... Nuo niin sanonutut kuolonsyöjät ovat tosin varsinaisia nynnyjä niihin alkuperäisiin verrattuna.. Voitin ne helposti..."
Gustaffsson silmäili tyttöä, joka tutki juuri haavaa kyljessään. "Niinpä näkyy. Mikset sinä ole koulussa?"
Zenzibar irvisti. "En jaksaisi selittää sitä juuri nyt, ellet ole sattunut huomaamaan, minä vuodan verta."
"Autan sinua heti kun kerrot mitä sinä täällä teet."
Zenzibar irvisti kivusta ja kohensi asentoaan sohvalla.
"En kyllä selitä koko juttua, ainakaan vielä, sanon vain, että jostain minulle tuntemattomasta syystä, DaZe jätti testamentissaan kaiken omaisuutensa minulle... Olin menossa tapaamaan taikaministeriä, jolta minun piti saa avaimet DaZen asuntoon, kun nuo hullut hyökkäsivät kimppuuni. Nyt, jos mitenkään viitsisit?"
Gustaffsson huokaisi, siirsi lehden syrjään ja alkoi paikkaamaan Zenzibaria parhaansa mukaan. Hänellä oli kuitenkin vielä apljon kysymyksiä joihin hän halusi vastauksia...

[No niin, Zenzu on mukana taas, mutta yksi piikku kysymys kyllä löytyy. Pitääkö meidän johdatella tätä tarinaa siihen suuntaan, kuin se on siinä meidän 10 vuotta myöhemmin jatkiksessa? :S]

[Gustaffsson]

[No niin, pitkästä aikaa minä kirjoitan johonkin jatkikseen... Minusta olisi sinänsä loogista johdattaa kaikki siihen 10 vuoden päästä-jatkiksen tapahtumiin. Ja hyvät ihmiset, kirjoitelkaa tähän ja muihinkin jatkotarinoihin. Koulu alkaa parin viikon päästä ja pitkältä tuntuvan päivän jälkeen on yllättävän mukavaa kirjoitella aktiivisiin jatkotarinoihin! (avainsana aktiivisiin)]

Gustaffsson kuljetti taikasauvaansa Zenzibarin haavojen päällä lähettäen niihin sinisiä taikakipinöitä, jotka sitoivat haavat kiinni jättäen jäljelle pienen, haalean arven. Zenzibarin hengitys tasaantui hiljalleen.
"Mikset mennyt Pyhään Mungoon?" Gustaffsson kysyi. Zenzibar tuhahti.
"Se on kiinni, ollut jo pari päivää... etkö lukenut toissapäivän Iltaprofeettaa? Valkoiset kuolonsyöjät tekivät terroristi-iskun sinne" hän sanoi.
"Kuulostavat aika ikäviltä tyypeiltä" Gustaffsson mutisi. Zenzibar nyökkäsi.
"No, mitenkäs sinulla menee?" hän kysyi.
"Suhteellisen hyvin... minulla on työhakemus menossa taikalainvartijaosastolle, nyt kun entisten kuolonsyöjien työpaikkalait ovat hiukan löyhtyneet. Meinasi menna katto pään päältä, verot painoivat päälle, en saanut lainaa koska minun ei uskottu saavan työpaikkaa lainojen maksamiseen niiden lakien takia..." Gustaffsson sanoi kuulostaen erittäin rasittuneelta.
"No, sitten laki muuttui ja sain lainan ja nyt olen pätkätöissä Vuotavassa Noidankattilassa" Gustaffsson sanoi yrittäen kuulostaa normaalilta.
"Miten Sieppelillä menee?" Zenzibar kysyi. Gustaffsson lähetti Zenzibarin haavaan vahingossa sinisen parantavan kipinän sijasta punaisen ja erittäin kivuliaalta näyttävän sädesuihkun. Zenzibar ähkäisi.
"Anteeksi, anteeksi!" Gustaffsson sanoi ja korjasi virheensä.
"Ei se mitään... niin, olin kysymässä miten Sieppelillä menee?" Zenzibar kysyi uudemman kerran.
"En tiedä" Gustaffsson sanoi jäykästi. Zenzibar katsoi häneen niin ihmettelvästi, ettei hän voinut olla selventämättä.
"Me erottiin" Gustaffsson jatkoi huokaisten.
"Mitäh? Milloin? Ja... miksi?" Zenzibar kysyi.
"Siitä on jo muutamia viikkoja... ennen kuolonsyöjälakien kuomutumista. Hän sanoi ettei ole muuta vaihtoehtoa... Minä en oikein ymmärtänyt sitä, mutta luulen ettei hän halunnut olla sidoksissa rahattomaan mieheen, jota taikaministeriö vainoaa ja velhokansa halveksii" Gustaffsson lopetti ja paransi Zenzibarin viimeisen haavan sauvanheilautuksella.
"Olen pahoillani... ja kiitos" Zenzibar sanoi nousten pystyyn.
"Mukava kuitenkin nähdä että asiasi muuttuvat parempaan päin" hän jatkoi.
"Onko sinulla ollut ongelmia niiden lakien kanssa?" Gustaffsson kysyi yrittäen vaihtaa puheenaihetta.
"Johtokunta keskusteli aika kauan erottamisestani, mutta onneksi lait raukesivat... no, minun pitää mennä. Nähdään taas" Zenzibar sanoi. Gustaffsson nyökkäsi, kun Zenzibar jo sulki oven takanaan jättäen Gustaffssonin yksin asuntoonsa.

[Zenzibar]

Zenzibar sulki oven takanaan ja tunsi syyllisen piston sydämessään. Hän oli käyttänyt Gustaffsonin ystävällisyyttä hyväksi ja oli valehdellut tälle. Hän oli jättänyt Tylypahkan taakseen, eikä ollut saanut DaZelta mitään perintöä. Hän ei voinut uskoa, että Gustaffson oli niellyt jutun. Oikeasti hän oli ollut aikeissa soluttautua 'Valkoisiin kuolonsyöjiin', tuohotakseen nämä sisältä päin, koska ei halunnut enää yhtään Pimeyden Velhoa siihen maailmaan jossa eli, mutta kuolonsyöjät eivät olleet olleet kovin ystävällisiä tunnistaessaan hänet.
Zenzibar huokaisi ja ilmiintyi Tylyahoon ja meni suoraa päätä sianpäähän, koska arveli, ettei törmäisi yhteenkään tuttuun siellä. Hän tilasi kermakaljaa ja meni nurkkapöytään istumaan. Hän oli ehtinyt juoda puolet kermakaljastaan, kun Sianpään ovi aukesi ja sisään astui hänen kauhukseen Daniel. Zenzibar painautui pieneksi ja toivoi ettei poika huomaisi häntä...

[Mie olen ihan pihalla tämän kanssa, koska en muista yhtään mitään. Eikös mulla ollu lapsiki jossain? o_O Apuva..]

[Sieppeli]

"Zenzu!" Kuului huudahdus Sianpään ovelta. Daniel ei tajunnut sitä, ja Zenzibar kurkkasi vihaisesti ovelle. Hänelle huutanut henkilö oli kuitenkin siinä vaiheessa aivan hänen luonaan.
"Sieppeli!" Zenzibar sihahti. Samassa Sieppelikin tajusi Danielin olemassaolon ja kyyristyi heti lattianrajaan.
"Mukava nähdä tuttuja." Samassa Zenzibar huomasi Sieppelin olalla pienen harmaan pöllön.
"Pöllö?" Zenzibar sanoi kysyvästi. Sieppeli otti pöllön käteensä. Pöllö huhuili iloisesti.
"Tässä on Huhu." Zenzibar kohotti kulmakarvaansa.
"Eräällä taitaa olla mielikuvitus kunnossa." Sieppeli irvisti Zenzibarille.
"Minä mitään tämän nimeä valinnut." Sieppeli sanoi. Samassa he tajusivat vieläkin olevansa piilossa Danielilta. Ja Zenzibar tajusi Sieppelin naaman arvet.
"Mitä tapahtui?"
"Mitä tapahtuu?" Kumpikin kysyi samaan aikaan. Huhu katsoi kumpaakin hetken hölmösti - niinkuin hölmö pöllö katsoo - ja huhuili hölmösti perään. Ja sitten ahdistava vastaushetki, josta hyppäämme yli ja siirrymme suoraan.. Gustaffssonin luokse!

Niin, Gustaffsson oli juuri jätetty kämppäänsä. Hän jäi hetkeksi jäätämään ovelle, sitten hän lähti keittämään kahvia. Sitten hän tajusi, että kahvi oli jo keitetty. Mutta lehden lukeminen kylmän kahvin kanssa kelpasi hyvin.
Hän käveli hitaasti pöydän luokse, istahti ja avasi lehden. Samalla lukiessaan hän hörppi kahvia, kunnes pääsi urheilupuolelle. Heti sen kohdan alussa oli kuva henkilöstä jonka hän tunsi hyvin.
"Romania voitti jälleen" Siinä oli heti Sieppelin joukkueen kuva jossa joukkueen pelaajat hurrasivat ja reunassa oli Sieppeli joka hymyili kameralle. Gustaffsson sulki lehden ja katsoi ulos ikkunasta, mikä oli sinänsä ihan hyvä, sillä elävä olento pyrki ikkunasta sisään. Pieni pöllö nimittäin. Gustaffsson meni avaamaan ikkunan ja päästi pöllön sisään. Pöllö pyrähti lampun ympäri ja laskeutui kömpelösti Gustaffssonin pään päälle. Gustaffsson otti pöllön käteensä ja huomasi että sillä oli kirje. Hänelle. Harvinaista.
Ja tietenkin se oli Sieppeliltä. (ah, olen itserakas, kirjoitan itsestäni ) Hän ja Zenzibar tarvitsivat häntä Sianpäähän. Gustaffsson mietti hetken, varmaan sitä miten pöllö pääsi niin nopeasti sieltä hänen talolleen.. Mistä minä tietäisin?

[Jei, mikä teksti. Ikinä näin tyhmää varmaan kirjoitttannu minä ole. Minkä ikäisiä porukka onkaan nyt?]

[Omppuli]

Omppuli istui luihuisten oleskeluhuoneessa ja katseli takkatuleen. Pian olisivat S.U.P.E.R-kokeet ja niihinhän pitäisi harjoitella. Omppuli ei kuitenkaan pystynyt keskittymään. Voldemortin haamu leijaili häntä kohti viekkaan näköisenä.
"Hei isä", Omppuli tervehti katsomatta Voldemortia.
"Heipä hei! Olet ollut aika maassa, joten olen keksinyt sinulle piristävää touhua!" Voldemort sanoi innoissaan. Omppuli pyöräytti näyttävästi silmiään eikä vieläkään katsonut Voldmeortia.
"Arvaas kuka on Tylyahossa?" Voldemort arvuutteli.
"Murjottava myrtti", Omppuli vastasi tylsistyneenä.
"VÄÄRIN! Siellä on Zenzibar", Voldemortin haamu sanoi riemuissaan.
"MITÄÄH?!" Omppuli huudahti ja nousi seisomaan. Kaikki oleskeluhuoneessa katsoivat häntä.
"Lakatkaa tuijottamasta tai kiroan jonkun!" Omppuli pihisi ja kaikki käänsivät katseensa, mutta joku ensiluokkalainen tuijotti häntä avoimesti. Omppuli heilautti kättään ja pojan kasvoihin ilmestyi mätäpaiseita.
"Ne on tarttuvia", Omppuli sanoi. Ja kaikki pojan kaverit eteentyivät hänestä "Hyyyi"-säestyksellä. Sitten Omppuli nosti kätensä ylös ja kaikki pysähtyi. Käsi ylhäällä hän juoksi Tylyahoon ja siellä hän mietti hetken mihin menisi.
"Sianpäähän totta kai", Omppuli mumisi ja käsi yhä ylhäällä hän veti oven auki ja etsi katseellaan Zenzibaria. Zenzibar istui sieppelin kanssa eräässä nurkassa. Omppuli marssi vihaisena Zenzibarin luo ja laski viimein kätensä. Zenzibar ja Sieppeli siirsivät yllättyneenä häneen.
"Miten sinä -?" Sieppeli änkytti.
"Minähän olen Luihuisen perillinen ja Voldemortin tytär. Zenz, oletko unohtanut, että sinulla on tyttöystävä ja lapsikin?!" Omppuli huusi ja kaikki tuijottivat häntä, jopa Daniel.

[Zenzibar]

[Ei ole totta! Aloin nauraa hulluna kun luin tuon x) Unohdin koko Voldun haamun ja nuo Ompun erikoistaidot xP]

"Zenzibar, Sieppeli, Omppuli, mitä te täällä teette?" Daniel kysyi ihmeissään.
Zenzibar tuhahti. "Kiitti vaan Omppu. Yritin tulla tänne rauhoittumaan ja ensi tänne hiippailee tuo-" hän nyökäytti päätään Danielin suuntaan "hän ei vain onneksi nähnyt minua, sitten tuli Sieppeli ja nyt sinä!"
"Minulle on aivan sama vaikka kaikki ex-Voldun Viholliset tulisivat tänne, mutta sinulla on LAPSI Zenzibar! Tajuatko? Sinä jätit sen Tylypahkaan kun karkasit sieltä!"
Zenzibar painoi katseensa. "Miten minä voisin unohtaa?"
Hiljaisuuden vallitessa Omppuli tuijotti edelleen murhanhimoisesti Zenzibaria, Sieppeli ei tiennyt mitä sanoa ja Danielin kasvoilla oli edelleen hämmästynyt ilme. Sitten -
"Böö!" Kaikki hätkähtivät. Voldemortin haamu nauroi kuin hullu. "Hah! Nyhveröt. Kyllä sinä, rakas tyttäreni, olet aikamoinen taikoja, täytyy myöntää." Voldemortin haamu säteili Omppulin suuntaan ylpeänä.
"Kiitos, isä. Et viitsisi lopettaa tuota säikyttelyä?" Omppuli kysyi turhautuneena.
"En." Kuului tavanomainen vastaus.
Omppuli kääntyi Zenzibarin suuntaan ja napsautti sormiaan. Hänen kädessään oli sen päivän Päivän Profeetta. "Et viitsisi kertoa, miksi sinä olet Päivän Profeetan kannessa tappelemassa, NOIDEN kanssa?" Omppuli osoitti vihaisesti kuvaa Zenzibarista ja Valkoisista Kuolonsyöjistä.
Zenzibar vilkaisi kuvaa. "Yritin liittyä heihin."
"MITÄH?!" Kuului nelinkertainen kiljaisu.
"Oi, kyllä minä tiesin sen Zenzukka! Minä tiesin, ettet sinä hylkäisi todellista itseäsi." Voldemort alkoi riemuita.
Zenzibar mulkaisi haamua. "Älä luule, Volde. Aioin soluttautua heihin tuhotakseni heidät, mutta jostain syystä he olivat sitä mieltä, että minä olen syypää sinun ja DaZen kuolemaan."
Voldemort hokaisi pettyneesti. "Harmi. Olit parhaita kuolonsyöjiäni..."
"Isä, anna jo olla!" Omppuli huusi. "Zenzibar, tajuatko sinä yhtään mitä sinä menit tekemään? Ole onnellinen, ettet kuollut! Olisit voinut haavoittua pahastikin!"
"Niin hän haavoittuikin." Kuului vakava ääni ovelta.
Sieppeli henkäisi. "Gustaffson? Mitä sinä täällä teet, kuinka kauan olet seisonut siinä ?"
"Olin menossa Kolmeen Luudanvarteen kun kuulin tuon kiljunnan." Hän osoitti Vodlemortin haamua. "Ja päätin tulla katsomaan, olen seisonut tässä ihan tarpeeksi kauan." Hän selitti kaiken siitä aamusta ja miten Zenzibar oli ilmestynyt hänen ovelleen.
"Sinä sitten velhtelit minulle!" Gustaffson syytti Zenzibaria. "Et ollut menossa Taikaministeriä tapaamaan, karkasit Tylypahkasta!"
"Anteeksi, Gus, mutta en voinut kertoa sinulle, tiesin miten suhtaudut."
"Voisiko joku nyt kertoa mitä täällä tapahtuu!" Kuului Danin huuto ja kaikki kääntyivät häneen päin.

[Gustaffsson]

Zenzibar veti syvään henkeä ja aloitti tilanneselostuksen.
"No, ilmeisesti kuolonsyöjät eivät olleet tyytyväisiä siihen että lyhyen ajan sisällä kaksi Pimeyden Lordia tapetaan. He järjestivät uuden organisaation - Valkoiset Kuolonsyöjät - ja kostavat tappioistaan koko taikamaailmalle. Minä yritin soluttautua heihin ja tuhota järjestön sisältäpäin, mutta heidän mielestään olen syypää Voldun ja DaZen tuhoon" hän sanoi. Daniel oli hetken hiljaa.
"Aha" hän kommentoi lopulta.
"Tiedätkö kuka on sen järjestön johtaja?" Gustaffsson kysyi edelleen ovensuussa seisten, hän ei ilmeisesti halunnut tulla sisään.
"He pitävät sitä salaisuutena, heidän mielestään on avoin virhe sanoa julkisesti kuka on johdossa" Zenzibar sanoi.
"Jos tiedettäisiin kuka on vastuussa hirmuteoista, aurorit jahtaisivat häntä" Gustaffsson sanoi nyökäten.
"No, oli tosi kiva tavata teidät kaikki ja sitä rataa..." hän sanoi aikeenaan lähteä.
"Odota! Meillä oli ihan asiaakin" Sieppeli huudahti. Gustaffsson pysähtyi mutta varoi katsomasta Sieppeliin.
"No?" hän kysyi.
"Tule istumaan" Zenzibar sanoi ja veti lisätuolin pöydän alta. Gustaffsson huokaisi ja istui heidän seuraansa.

[Sieppeli]

"Noniin.." Zenzibar paransi asentoaan. Gustaffsson ja Sieppeli katselivat kumpikin omaan suuntaansa.
"Ja valitettava asiahan on että sinulla on ruma kaapu." Zenzibar sanoi. Gustaffsson katsoi Zenzibaria kuin hullua. Sieppeli kuitenkin keskeytti tuijotuksen; "Ei vaan.." Samassa Natin ääni kantautui heidän korviinsa kuin ilmasta; "Jompikumpi on pamauttanut itsensä paksuksi Gustaffssonin kanssa."
"ANTEEKSI MITÄ?" Sieppeli kiljahti. Zenzibar katsoi hämmentyneenä omaa vatsaansa ja Gustaffsson näytti hyvin hölmöltä.
"Niin se tapahtui." Natin ääni sanoi.
"ZENZU MITEN SAATOIT!" Se oli ensimmäinen mitä Sieppeli keksi sanoa. Gustaffsson katsoi Zenzibaria ja katosi pöydän alle piiloon. Pienen selityksen jälkeen Sieppeli tyyntyi, kun siis selvisi ettei kumpikaan tytöistä ollut raskaana.
"Niin siis.." Sieppeli aloitti.
"Sota on alkanut!" Natin ääni huusi.
"Minä näin Voldun haamun!" Zenzibar huudahti.
"Minun haamuni? Missä?" Voldemortin haamu huudahti pää lattian läpi.
"Voldun haamu!" Daniel kiljaisi (anteeksi) Ja sitten he rauhoittuivat.
"Joku tyyppi katsoo sinua murhanhimoisesti, Gusti." Zenzibar ilmoitti. Gustaffsson katseli ympärilleen ja totesi, ettei kukaan katsonut häntä.
"Gustaffsson.." Sieppeli sanoi
"Niin?"
"Olet tullut lihavaksi." Sieppeli, Zenzibar ja Natin ääni nauroivat.
"Ai kiitti.." Gustaffsson totesi.
"Gust, olen hyvin pahoillani, että joudun kertomaan tämän sinulle." Zenzibar sanoi.
"Mitä on tapahtunut?" Gustaffsson kysyi.
"Minä tapoin isäsi."
"Minun isäni kuoli viisi vuotta sitten."
"Niinpä." Sieppeli nyökytteli, "Sinun isäsi kuoli kun minä tähtäsin huonosti."
"Mitä hittoa?"
"Mansikanpoiminta on alkanut!" Natin ääni huudahti ja samalla alkoi sataa mansikoita.
"Meidät on etsintäkuulutettu."
"Murhaaja on päässyt vapaalle ja tahtoo tappaa sinut."
"Sinä olet päässyt vapaalle ja tahdot tappaa murhaajan."
"DaZe ei ole kuollut!" Sieppeli lopetti. Nyt kumpikin tytöistä tuijotti Gustaffssonia odottavasti, joka katsoi hölmistyneenä Omppulia ja Danielia.
"Tiedättekö te jotain tästä?" Kumpikin pudisti päätään. Samassa Natin ääni ei enää kestänyt vaan lähti pois.
"Minä lähden pois. Kirjoittakaa jatkis itseksenne."
"Ehkä se vielä palaa.." Sieppeli totesi.

[Zenzun, minun ja Natin kolautettua viisaat päät yhteen, emme keksineet mitä asiaa meillä olisi ollut Gustille. Joten jatkakaa siitä. Kaikki ideat ovat esillä ]
//Kun nyt olen tämän alueen mode, pakko käyttää valtaani väärin ja tunkeä tänne xD Ei juma Sip! Ei sinun niitä kaikkia ehdotuksia ois tarvinu tuohon tunkea xP Ei vitsi mie repesin! -Z
Mähän sanoin että laitan kaikki ehdotukset! Sip

[Omppuli]

Omppuli oli hakenut tuliviskin, sillä välin kun kaksi muuta puhelivat Gustaffssonille. Hän imeskeli polttavaa nestettä pillillä ja tarkkaili tilannetta hiukan uteliaana, mutta enemmän tylsistyneenä. Hän aloittikin vilkkaan keskustelun isäpappansa kanssa.
"Isä, jäikö sinulle yhtään kultaa?" Omppuli kysyi viekkaasti hymyillen.
"En kerro, tyttö pieni. En edes sinulle", Voldemort hymisi voitonriemuisesti. Omppuli kallisti päätään ja huokaisi sitten raskaasti.
"Noo. Sitten et saa tietää salaisuutta", Omppuli sanoi dramaattisesti ja katsoi muka surullisena isäänsä.
"Mitä salaisuutta?" Voldemort kysyi.
"Se kulta", Omppuli sanoi.
"Äh hyvä on, hyvä on. Kuiskaan sen sinulle", Voldemort sanoi ja kuiskasi Omppulille muutamia asioita, joita kukaan ei kuullut.
"Kiitos isä. Ja nyt..." Omppuli kuiskasi jotain Voldemortin korvaan. Voldemort kirkaisi korvia vihlaisevasti ja kaikki kääntyivät säikähtäneenä katsomaan. Omppuli ryntäsi ulos pahisnaurua nauraen ja huudellen: "MINÄ OLEN RIKAS! HAHAA!" Ja samalla Voldemort parkui:
"Myrtti on pettänyt minua päättömän Nickin kanssa! Minä en kestääää! Haluan tehdä itsemurhaan!" surkeasti vollottaen Voldemort hakkasi pöytää, mutta käsi meni pöydän läpi ja Voldemort turhautui entistä enemmän.
"Minä kuoleeeeen", Voldemort huusi epätoivoissaan.
"Et voi, koska olet jo kuollut", joku nurkassa sanoi loogisesti.
"Katsokaa! Gustaffsson strippaa!" huusi...

[Sekoilua kerrakseen...]

[Zenzibar]

Voldemort toivuttuaan Myrtin petoksesta ("Sepäs toipui nopeasti", Zenzibar mutisi ja katsoi kun Voldu pussaili Harmaan Leidin kanssa.)
Gustaffson katsoi Voldemortin haamua hieman sekavasti. "Josh, minhä otan takhin poissh, niin she ei tarkoitha shitä, etthä minä shirppaisin..."
"Jaaha, joku joi vähän liikaa tuliviskiä", Daniel totesi ja katsoi, kun Gustaffson heitti takkinsa jälkeen nurkkaan myös kengät, toisen sukkansa ja avasi paidan ylimmän napin.
"Yh, Gust! Ei enempää kiitos!" Zenzibar parkaisi ja peitti silmänsä.
Sieppeli katsoi Gustia lasittunein silmin.
Zenzibar vilkaisi tyttöä. "Ei, ei ja ei! Sip! Herätys! Älä edes kuvittele!"
*Sieppeli tuijottaa Gustaffsonia*
"Jaaha, nyt lähti." Zenzibar tarttui Sieppeliä kädestä. Hän raahasi tytön ulos Sianpäästä, huutaen jälkeensä. "Kiitos tuliviskistä Aberforth!"
"Niin niin..." Dumbledoren veli mutisi.
Päästyään ulos, Sieppeli virkosi. "Anteeksi Zenz, en tiedä mikä minuun meni. Join varmaan liikaa tuliviskiä."
"Hyvä että tulit järkiisi."
"Zenzibar sanoo noin vain siksi, että hänellä on salasuhde Gustaffsoniin, eikä hän halua, että sinä atselet häntä sillä silmällä." Kuului taas Natin ääni.
"Mitä hittoa?" Zenzibar ihmetteli.
"Mitäh!?" Huusi Sieppeli.
"Ei se ole totta, oikeasti! Usko pois, rakastan edelleenkin Omppulia!" Zenzibar puolustautui.
"ÄLä yritä! Menit heti Gustaffsonin luo sen hyökkäyksen jälkeenkin!" Sieppeli raivostui.
"Hitto. Kiitti vaan Nat!" Zenzibar huusi yläilmoihin.
"Minä tykkään kiusata muita." Kuului ääni.
Sieppeli tönäisi Zenzibaria. "Kiitos vaan, viet mieheni!"
Zenzibar tönäisi lujempaa. "Ettehän te ole edes yhdessä, enkä minä tykkää Gustaffsonista!"
"Mistä puhutte?" Kuului Danielin ääni.
"Sipi luulee, että minulla on salasuhde Gustaahan, koska Natin ääni väitti niin."
"Natin ääni?"
"Minuunh?" Gustaffson hoippui ulos.
"Niin sinuun." Zenzibar sanoi. "Jep, Natin ääni." Sieppeli sanoi.
"Minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä", Gustaffson alkoi hokea.
"Minä minä minä jne?" Kuului Natin ääni,.
"Minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä..."
"Voi @{$]~#/!!!!!!"Zenzibar voihkaisi.

[sekopää jatkis täynnä Dialogia.. pari ideaa tuli mesekeskustelusta Gustilta ja Natilta xP]

[Omppuli]

Aamulla kaikki tuntui olevan kuin kaukaista unta. Zenzibar heräsi, kun joku kuiskaili hänen nimeään. Zenzibar avasi sameat silmnsä ja huomasi ensimmäiseksi, että hänellä oli mojova krapula. Sieppeli oli kadonnut jonnekin Gustaffssonin kanssa. (Siitä sen saa kun eroaa ja rakastaa vielä toista) Zenzbar näki, että kuiskija oli Omppuli, jolla oli mitä levein virne kasvoillaan. Zenzibar huomasi melkein heti, että Omppulilla oli tyrmäävän upeat vaatteet ja hiukset olivat värjätty vaaleiksi.
"Arvaa mitä? Minä olen nyt rikas. Isällä oli kiva pikku perintö", Omppuli sanoi ja heilautti uusia hiuksiaan.
"No vautsi vau." Zenzibar mutisi. Yht'äkkiä Sianpään ovi aukesi ja sisään marssi valkoisia kuolonsyöjiä.
"Vihdoinkin toimintaa", huusi Nat, joka oli ilmestynyt jostain, ja hieroskeli nyt käsiään ja otti taikasauvansa esiin. Omppuli otti myös, samoin Zenzibar.
"Me haluamme Gustaffssonin", etummainen kuolonsyöjä sanoi.
"Mitä minusta?" Gustaffsson kysyi ja laskeutui portaita alas.
"Tainnutu", huusi yksi kuolonsyöjä, mutta Gustaffsson väisti sen yllättyneenä, mutta sitten hänen kasvonsa näyttiv vihaisilta.
"Minua ette saa kiskottua menneisyyteen", Gustaffsson ärisi ja tainnutti yhden kuolonsyöjän. Samassa olikin jo taistelu käynnissä. He olivat kyllä ahtaalla, koska valkoisia kuolonsyöjiä oli enemmän. Yksi kuolonsyöjä kyllästyi taisteluun ja osoitti nurkkaan, jossa Zenzibar ja Omppuli olivat. (Sieppeli oli pyrähtänyt myös taisteluun tässä välissä ja Daniel myös)
"Pommitus!" Kuolonsyöjä huusi. Syntyi valtava räjähdys ja rakennus sortui peittäen alle niin kuolonsyöjiäkin, kuin Danielin, Sieppelin, Gustaffssonin, Natin, Zenzibarin ja Omppulin.

[Zenzibar]

[Vauuu! Toimintaa! xxD]

Voldemortin haamu ilmestyi pölyn keskeltä. "Omppuli! Tyttäreni, kuinka kävi?!"
*Ei vastausta*
"Voi eii! Minä menetin hänet! AInoa tyttäreni, enkä ehtinyt edes kunnolla tuntea häntä! Eiii!"
"Äh rauhoitu, Voldy1 Hän on vain tainnoksissa", kuului tuttuakin tutumpi ääni, joka kuului eräälle tietylle mustahiuksiselle tytölle, joka kaivautui pölyä yskien katonpalasten seasta. "Helvetti! Toivottavasti tuota ei tarvitse uudestaan kokea!"
"Sano muuta!" Mutisi Sieppeli, joka kaivautui kasastahänen vierestään. "Miten me selvisimme?"
"Omppuli. Hän taikoi suojan päällemme, mutta se ilmeisesti rasitti häntä niin, että hän itse taintui."
Kun loputkin porukasta oli saatu ylös, Gustaffson katsahti betonikasaa. "Entä Valkoiset kuolonsyöjät?"
"Ne jotka jäivät alle, toivottavasti rusentuivat, ne jotka eivät jääneet, taisivat karata", Zenzibar ilmoitti pyyhkien pölyä kaavustaan.
"Arvaas uudelleen nirpanokka! Selvisit kynsistämme ehkä kerran, petturi, mutta et selviä toista kertaa!" Kuului ääni heidän takaansa.
Voldemort pomppasi heidän eteensä, säikäyttäen valkupukuiset miehet puolikuoliaiksi, ja saaden nämä kumartamaan itseään. "Tiedättekö, tuo oli surkein repliikki minkä olen ikinä kuullut! Kuin jostain ö-luokan zombi-filmistä!" Voldemort parkaisi. "Ja nuo kaavut! Te tuotte häpeää kuolonsyöjien nimelle, mustaa sen olla pitää! Tai pinkkiä edes pinkkiä!"
Kuolonsyöjät kumarsivat nenä lattiassa ja mutisivat. "Niin herrani, anteeksi herrani."
Nat virnisti leveästi. "Hyvin puhuttu, haamuseni! Voisitko nyt käskeä nuo kuolari kopiosi johonkin muualle, kuin meidän kimmpuumme?"
"En."
"Etkö?!" Kuului huuto monesta suusta.
"En."
"Mikset?" Zenzibar kysyi ja astui lähemmäs. "Älä vain sano-"
"En. Eikun joo, tai siis, *krhm* kuolonsyöjät, nyt ei ole aikaa vaihtaa kaapuja, mutta hyökätkää!"
Zenzibar mulkaisi haamua. "Tappaisin sinut, ellet olisi jo kuollut! Minä luulin että olet hyvä tyyppi!"
Haamu kohautti olkapäitään. "Minkäs teet."
Valkoiset kuolonsyöjät virnistelivät. "Haluamme Gustaffsonin!"
"Minä tiedän!" Sieppeli huudahti. "Pelataan pullonpyöritystä!"
*Kummastuneita katseita.*
"Se voisi toimia." Sanoi yksi kuolonsyöjistä. "Löytyykö pulloa?"
Jostain ihmeestä ilmestynyt Aberforth heitti heidän keskelleen tyhjän Tuliviskipullon. "Ainoa mikä säilyi ehjänä sen jälkeen kun te huligaanit räjäytitte baarini!"
Zenzibar virnisti lammasmaisesti. "Sori, Ab."
"No pelataanko me vai ei?!"

[Muah, oli pakko vetää vanha kunnon pullonpyöritys mukaan! Mitä jatkis tekisikään ilman sitä? xD]

[Omppuli]

"No ei takuulla pelata, senkin vähä-älyiset kääpiöt!" huudahti Omppuli, joka oli noussut ylös ja pudisteli vaatteistaan pölyä pois.
"Heitetään kolikkoa. Paljon helpompaa", yksi kuolonsyöjistä sanoi. Muut nyökkäsivät alistuneina, hiukan pettyneinä. Omppuli kaivoi kiiltävän kaljuunan taskustaan.
"Merlinin kuva, kruuna ja vuosiluku, klaava", Omppuli selvensi.
"Kruuna, Gustaffsson meille. Klaava, syntyy uusi taistelu", yksi kuolonsyöjä sanoi. Omppuli katsoi häneen raivostunena.
"Eihän tuo ole oikeudenmukaista! Klaava tarkoittaa sitä, että jätätte meidät rauhaan!" Omppuli huudahti.
"Et sinä meitä määrää, rääpäle", sama kuolonsyöjä sanoi. Omppuli aikoi ärähtää jotain, mutta Gustaffsson keskeytti hänet.
"Kuolonsyöjät evät ikinä pelaa reilua peliä. Parasta nyt suostua tähän, koska tämä on varmaan reiluinta mitä heistä saa tulemaan", Gustaffsson sanoi ja Omppuli ärisi vihaisena, mutta heitti kuitenkin kolikon ilmaan. Kaikki tuijottivat kolikkoa, kuin huumattuina. Omppuli otti sen ilmasta kiinni ja laittoi käsivarrelleen.
"Kruuna", Omppuli sanoi tyynenä. Gustaffsson kohautti olkiaan ja käveli vapaaehtoisesti kuolonsyöjien luokse.
"No niin heippa sitten. Ai niin", etummainen kuolonsyöjä sanoi ja asteli Omppuli eteen, joka tuijotti häntä halveksivasti.
"Olisit suuri aarre meille. Liittyisitkö meihin?" Kuolonsyöjä kuiskasi Omppulille. Omppuli tuijotti häntä silmät suurina. Omppuli mietti nykyistä elämäänsä ja hän sätti hiukan itseään. Hän oli aina vastustanut kuolonsyöjiä, mutta nyt... Kaikki tuntui erilaiselta.
"Miten voin ilmottautua?" Omppuli kysyi hiljaakin hiljempaa. Kulonsyöjä virnisti ja Omppuli näki yht'äkkiä mielessään sen paikan ja perääntyi kuolonsyöjästä.
"Ei voisi vähempää kiinnostaa!" Omppuli ärähti kuuluvalla äänellä ja kuolonsyöjät kaikkoontuivat Gustaffsson mukanaan.
"Täytyy palata Tylypahkaan", Omppuli sanoi Danielille, joka nousi hiukan vastahakoisesti. Omppuli suikkasi suukon Zenzibarille ja he lähtivät ulos.
"Eikö ollutkin aika metkaa?" Nat sanoi kun nämä kaksi olivat poistuneet.
"Metkaa?! Gustaffssonhan vietiin!" Sieppeli kirkaisi.
"Tehän olette jo eronneet", Zenzibar sanoi.
"Niin, mutta olemme silti ystäviä", Sieppeli sanoi.
"Niin. Ehkä täytyisi hieroa suunnitelmaa hänen pelastamisekseen", Zenzibar sanoi.
"Ulos minun baaristani!" Aberforth karjaisi ja otti taikasauvansa ja lähetti ilkeäntuntuisia punaisia kipinöitä ja kolmikko ryntäsi ulos.
"Minun täytyy hakea ensiksi kyllä Zeria", Zenzibar sanoi ja lähti Tylypahkaan päin.
"Kuinkakohan moni haluaa auttaa meitä? Onhan Gust sentään ex-kuolonsyöjä ja porukka on hajaantunut aika lailla", Nat sanoi.
"Jumala sen tietää", Sieppeli sanoi harvinaisen viisaasti ja he kaikkoontuivat Sieppelin kotiin, Viistokujalle.

Omppuli pakkaili kiireesti vaatteitaan ja tavaroitaan. Muutamia loitsukirjoja hän oli myös päättänyt ottaa mukaan ja hän oli varastanut synkimmät pimeyden taiat-kirjan kirjastosta. Voldemortin haamu lipui seinän läpi tyttöjen makuusaliin.
"Minnekäs sinä menet, tyttäreni?" Voldemort kysyi uteliaasti.
"Liityn kuolonsyöjiin", Omppuli sanoi ja Voldemort hihkui riemusta.
"Tulen mukaasi. Ajatella, tyttäreni liittyy kuolonsyöjiin. Olen kauhean ylpeä sinusta", Voldemort sanoi ja Omppuli hymyili hänelle. Hän oli suurentanut pienen käsilaukkunsa sisältä ja ahtanut kaiken tarpeellisen sinne. Hän otti Dannyn kehdosta syliinsä ja hän pysäytti ajan kädellään. Voldemort seurasi häntä. He kävelivät yön pimeydessä ja ohittavat Zenzibarin, joka piti Zeriaa sylissään.
"Lähetän hänelle myöhemmin kirjeen. Ehkä hänkin haluaa liittyä kuolonsyöjiin", Omppuli sanoi ja sipaisi toisella kädellään Zenzibarin kasvoja ja sitten he pääsivät kielletyn metsän reunaan. Omppuli ilmiintyi ja Voldemortilla oli ihan omat keinonsa löytää hänet. Omppuli huomasi olevansa jossain talon edessä ja se sama valkoinen kuolonsyöjä odotti häntä.
"Sinä tulit", mies sanoi.
"Niin tulin", Omppuli sanoi ja mies johdatti hänet taloon ja kun he olivat astuneet taloon niin se katosi. Pimeys oli ottanut omansa.

[Nat]

Viistokujalla vallitsi odottava tunnelma. Sieppeli, Daniel ja Nat istuivat olohuoneessa omiin mietteisiinsä vaipuneina. Kello tikitti äänekkäästi keittiössä ja ilmoitti aina minuutin välein ajan puhuen erittäin kimeästi: " Kello on 19.59, hyvää iltaa Sieppeli"
Aika kului. Lopulta Zenzibar ilmiintyi Zerian kanssa keskelle pöytää olohuoneessa. Hänen ilmeensä oli erittäin huolestunut. Sieppeli näytti kuin olisi herännyt unesta ja Daniel ei kiinnittänyt Zenzibariin mitään huomiota. Toisaalta Nat oli pudonnut jakkaralta ja kirosi raskaasti ääneen(eivät esiinny tekstissä).
"Sip, etkö voi vaientaa tuota hemmetin kelloasi?! Se tekee minut hulluksi ja kaiken lisäksi nilkka taittui."
"Sori Nat, ei onnistu. Luuletko että sitä ei olisi vaiennettu jo aikoja sitten jos sen saisi vaiennnettua? Siinä on joku manaus. Äläkä mene koettamaan sitä! Se aloittaa saman rallin vielä kovempaa ja kimeämpänä" Sip näytti hiukan rasittuneelta puhuessaan kellostaan.
Zenzibar oli sillä välin kiivennyt Zerian kanssa alas pöydältä. Hän rykäisi hiljaa, että saisi edes vähän huomiota.
"Minulla on huonoja uutisia. Omppuli on kadonnut ja yritin maanitella Voldemortin haamua kertomaan edes jotain. Se vanha pieru ei tehnyt mitään muuta kuin hymyili ja päättelin että on tapahtunut jotain epäilyttävää."
"Mainiota, ensin Gustafsson ja nyt Omppuli..." Daniel avasi ensimmäistä kertaa suunsa.
Kukaan ei saanut sanottua sanaakaan, koska ikkunaan koputettiin...

[Sieppeli]

Siellä oli suuri helmipöllö ja Sieppeli meni avaamaan sille ikkunan. Pöllö lehahti sisään, kiersi kerran Sieppelin pään päällä, tiputti tämän käsiin kirjeen, pyrähti pöydälle missä oli vähän pöllönruokaa, söi ja joi hiukan ja lensi pois. Sieppeli oli silläaikaa avannut kirjeen.
"Se on Gustaffssonilta." Hän henkäisi. Muut nousivat ylös kuuntelemaan.
"Hän on kunnossa.. Kuolonsyöjät yrittävät pakottaa hänet riveihinsä, mutta hän ei tahdo. Kuolonsyöjät antoivat hänen kirjoittaa yhden kirjeen. Ja Omppulikin on kunnossa."
"He yrittävät saada vanhat VVeet toisiaan vastaan!!!" Daniel karjaisi ja paukautti kätensä pöytään niin että Huhu närkästyi ja lähti liitelemään ympäri asuntoa. Samassa kello taas puhui ja Natilta katosi viimeinenkin järjenhiven. Hän marssi Sieppelin kellon luokse, otti sen käteensä ja paiskasi maahan. Kello alkoi heti kimittää kovempaa minuuttejä ja Nat kävi hyppimään sen päällä kiljuen. Kohta jompikumpi joutui luovuttamaan ja se oli kello.
"Kiitos." Sieppeli sanoi Natin mulkoillessa kelloa.

[Gustaffsson]

Gustaffssonia vietiin maalaistyylisessä kartanossa käytävää pitkin pieneen huoneesseen. Hänet pistettiin seisomaan lattiaan kaiverretun ympyrän keskelle ja kuolonsyöjät seisoivat hänen ympärillään. Yksi niistä kosketti kädessään olevaa laitetta. Lattian kaiverruksista nousi viisi paksua rengasta heidän ympärilleen. Kaikki muuttui valkoiseksi, ja he olivat yllättäen pienessä, sellimäisessä huoneessa. Renkaat valuivat katossa oleviin, samanlaisiin kaiverruksiin.
"Kätevää. Mutta mitä te minusta tahdotte?" Gustaffsson kysyi kiertäen kehää pienessä huoneessa. Valkoiset kuolonsyöjät nojailivat seinään.
"Edelleen, tahdomme sinut riveihimme! Olit hyvä kuolonsyöjä" yksi niistä sanoi.
"Olin. En ole ollut enää pitkään aikaan" Gustaffsson tuhahti ärtyneesti.
"Sepä surullista" sama kuolari sanoi ja tuli lähemmäs sauva ojossa. Gustaffsson tarttui tätä sauvakädestä ja väänsi sen osoittamaan muita.
"Tainnutu!" hän ähkäisi koskettaen sauvaa. Tainnutustaika iski etuimmaista mahaan ja tämä kaatui taaksepäin.
"Tainnutu! Tainnutu!" hän ähkäisi. Muut kuolonsyöjät, paitsi se, jonka sauvaa hän oli käyttänyt, kaatuivat tainnutettuina. Tämä nimenomainen hyypiö vetäisi sauvaansa pois Gustaffssonin otteesta niin rajusti että se katkesi, ja joutui siirtymään jästimäiseen kamppailuun.
Kuolonsyöjä löi Gustaffssonia niin kovaa naamaan että tämä lensi selälleen lattialle. Kuolonsyöjä virnisti ja veti jalkaansa taaksepäin potkaistakseen sen Gustaffssonin naamaan. Gusti tarttui vihollistaan jalasta ja väänsi taaksepäin, niin että kuolonsyöjä vuorostaan kaatui lattialle. Gustaffsson painoi jalan tämän mahan päälle, ja huomasi että kuolonsyöjän pää oli suoraan heidät siirtäneen rengas-siirtolaitteen alla... täydellistä.
Gustaffsson näpräsi kuolonsyöjän kädessä olevaa laitetta kunnes löysi aktivointinapin.
"Tell my regards to king Tot, asshole!" hän sanoi siteeraten erästä vanhaa elokuvaa ja painoi nappia. Viisi rengasta valui katosta, painoi kuolonsyöjän pään lattiaa vasten. Renkaiden välistä välkkyi valoa, ne nousivat ylös ja jättivät Gustaffssonin eteen päättömän kuolonsyöjän ruumiin. Kaunista.
Gustaffsson nappasi yhdeltä kuolarilta sauvan ja painoi uudestaan nappia. Tällä kertaa renkaat ympäröivät hänet ja siirtivät takaisin kuolonsyöjien päämajaan, Mutta tällä kertaa hänellä oli sauva, eikä häntä ympäröinyt neljä kuolonsyöjää.

[Omppuli]

Mutta huoneen nurkassa oli huppupäinen hahmo, joka osoitti taikasauvallaan Gustaffssonia. Hahmo heilautti taikasauvaansa ja sauva lennähti Gustaffssonin käsistä suoraan hahmolle, joka asetteli sen huolellisesti viereensä.
"Vai niin. Kukakohan sinä olet?" Gustaffsson kysyi ivaa äänessään ja hahmo kallisti päätään.
"Tuskinpa se sinua kiinnostaa", hahmo kuiskasi. Äänestä erotti, että hän oli nainen.
"Totta kai se kiinnostaa", Gustaffsson ja astui askeleen lähemmäs. Nainen kohotti taikasauvaansa varoittavasti.
"Ihan rauhallisesti. En halua vahingoittaa sinua", nainen sanoi hiljaa ja näpläsi huppuaan ja mietti kannattaisiko paljastaa kasvonsa.
"Sittenhän et tarvitse sauvaasi", Gustaffsson sanoi.
"En minä tarvitsisikaan, mutta olen tottunut taikasauvaan", nainen sanoi. Äkkiä kuului ynähdys. Gustaffsson käänsi katseensa ja näki kehdon huoneen toisessa päässä. Nainen nousi ja käveli ripein askelin kehdon luokse. Nainen otti vauvan syliinsä ja laski sitten surullisen näköisenä huppunsa ja kääntyi takaisin Gustaffssonin puoleen. Gustaffsson henkäisi järkyttyneenä.
"Omppuli?!" Gustaffsson ei voinut uskoa silmiään, kun hän katsoi naisen kasvoja. Kasvot olivat kalpeat ja silmät surulliset, mutta Omppuli hän oli.
"Miten olet päätynyt tänne? Kuka sinut sieppasi?" Gustaffsson kysyi heti ja katseli kun Omppuli istui taas tuoliin.
"Tulin vapaaehtoisesti", Omppuli sanoi. Syntyi karmea hiljaisuus. Sitten...
"Oletko tullut hulluksi!? Sinähän olet aina vastustanut pimeyden voimia ja nyt olet liittynyt heihin?!" Gustaffsson huudahti ja katsoi Omppulia inhoavasti. Omppuli nousi seisomaan.
"Etkö sinä ymmärrä! Etkö tajua miksi tein tämän? Dannyn takia! En halua elää ikuisessa pelossa, että hänelle käy jotain! En halua, että hän riistetään minulta tai päinvastoin. Hän tarvitsee minua ja minä häntä. Olen sotinut niin paljon sinun ja muiden kanssa. En kadu mitään, mutta jos Danny kuolee en anna sitä itselleni koskaan anteeksi. Minun oli pakko tehdä tämä Dannyn takia. Ymmärräthän?" Omppuli sanoi kyyneleet silmissään. Gustaffsson aukoi suutaan, mutta sieltä ei kuulunut mitään.
"Anteeksi", Gustaffsson mutisi.
"Saat. Kovin moni ei enää osaa pyytää anteeksi", Omppuli sanoi ja nousi seisomaan ja käveli Gustaffssonin luo ja ojensi taikasauvansa hänelle.
"Tarvitset sitä nyt enemmän kuin minä", Omppuli sanoi ja asteli ovelle. Gustaffsson oli liian hämmästynyt puhuakseen.
"Omppuli, enhän minä voi-", GUstaffsson aloitti, mutta Omppuli sihahti hänelle vihaisesti.
"Laita se piiloon. He tulevat", Omppuli sanoi ja asettui varjoiseen nurkkaan. Gustaffsson kääntyi ovelle päin, josta saapui kuolonsyöjien johtaja.

[Zenzibar]

Gustaffson oli lentää selälleen järkytyksestä. "Ei, ei voi olla totta!"
Oven suuhun oli juuri ilmaantunut mies, jonka Gustaffson luuli kuolleeksi. Mies, joka kantoi sylissään lasta. DaZe.

***
Hieman aiemmin...

"Eipä kestä." Nat sanoi hiljennettyään kellon.
"Onko kenelläkään ehdotuksia?" Sieppeli kysyi ja katseli joukkoa.
"Mistä?" Zenzibar kysyi epäilevästi ja tuuditti Zeriaa.
"Miten me pelastamme Gustaffsonin ja Omppulin tietysti!" Sieppeli huudahti.
Zenzibar laski katseensa. "Olen pahoillani Sieppeli, mutten tule mukaanne. En voi riskeerata sitä, että Zeria kasvaisi ilman perhettä. En voi hylätä häntä." Tämän sanottuaan Zenzibar pyyhälsi ulos.
Kukaan ei lähtenyt hänen peräänsä, eikä huomannut, kuinka tämä kaikkoontui heti ulkopuolella.

***
"Mikä hätänä Gustaffson?" DaZe naurahti. "Olet kuin aaveen nähnyt."
"Si-sinähän olet kuollut!" Gustaffson änkytti.
"Niinhän sitä luulisi."
"Olet sinä." Kuului tiukka ääni, ja Omppuli astui ulos varjoista. DaZe hätkähti, mutta pysyi paikoillaan. "Ainakin kohta!" Omppuli vetäisi sauvansa esille.
"DaZe nappasi taskusta oman sauvansa ja tuli näin paljastaneeksi vauvan kasvot.
"Zeria!" Gustaffson ja Omppuli parkaisivat yhteen ääneen.
Omppuli nosti katseensa ja tutki DaZen kasvoja hetken. Sitten hän laski varovasti sauvansa. "Mitä sinä täällä teet, Zenzibar? Et sinä ole heidän johtajansa, olen tavannut hänet."
"Ei, Omppuli, en ole Zenzibar, ja minä olen heidän johtajansa. Oletko muka tavannut muuta, kuin huppupäisen hahmon?" DaZe sanoi kylmänrauhallisesti.
"ÄLä yritä. Kyllä minä sinut tunnistan, Zenz. Et voisi olla DaZe, kahdesta syystä: 1) Hän on kuollut. 2) Et olisi IKINÄ peitonnut Zenzibaria, niin että olisit pystynyt kidnappaamaan Zerian!"
Gustaffson älähti. "Oletteko te MOLEMMAT nykyään pahoja?! Mikä ihme teihin on mennyt?"
DaZe osoitti Omppulia sauvallaan. "Tuo se pahis täällä on."
Omppuli naurahti kylmästi. "Entä itse sitten?"
"EN ole ollut aivan rehellinen, mutta pahis minä en ole." DaZe, eli jo Zenzibariksi tunnistettu tyttö sanoi ja alkoi kertoa. Hän kertoi, miten oli Tylypahkasta paettuaan käynyt hänen vanhassa kodissaan ja varastanut sieltä DaZen hiuksia, joita onneksi oli vielä löytynyt. Sitten hän oli soluttautunut 'Valkoisiin kuolonsyöjiin' ja päässyt melkein heti näiden johtajaksi. He kun olivat tyhmempiä, kuin edeltäjänsä ja uskoivat DaZen palanneen kuolleista.
"Mutta... mutta minä näin sinut! Tulit luokseni verisenä! Miten selität sen?!" Gustaffson huudahti.
"Se on totta." Zenzibar sanoi DaZen äänellä. "Fiksuimmat alkoivat epäillä, koska heidän asemansa horjui minun tultua kuvioihin. He tiesivät, että Zenzibar ja DaZe olivat sisarukset. Yksi heistä yllätti minut kerran juomassa monijuomalientä ja minä vangitsin hänet. Hänen kumppaninsa alkoivat tehdä jo avoimia syytöksiä. Niinpä, minun oli pakko jäädä heille kiinni Zenzibarina, että he uskoisivat toisin. Ihmeen kaupalla Zenzibar kuitenkin pakeni, haavoittaen DaZea vakavasti." Zenzibar hymähti. "Se oli todella helppo huijaus. Sitten palauduin omaan hahmooni ja tulin luoksesi paikattavaksi."
Zenzibar käänsi kylmän katseensa Omppuliin. "En uskonut, että olisit voinut todella alentua heidän tasolleen." Hän nyökäytti päätänsä taaksepäin, ovia kohti, mistä alkoi kuulua ääniä.
Zenzibar laittoi hupun päähänsä. "He tulevat."

[Mwah! Oli pakko saada Zenzu mukaan sisälle xD Itseasiassa suunnittelin tätä jo ennen Ompun muuttumista pahikseksi, ;P Ajattelin vähän järkyttää teitä, mietitte kuitenkin ensin, että ei kai se hullu tosissaan palauttanut DaZea kuolleista xxD]