Viisarit(S, oneshot)

[Kira]

Title: Viisarit
Author: Kira
Rating: G
A/N: Kurvivoidut sanat Protonin - Viisarit kappaleesta.
Feedback: Palaute olisi positiivinen yllätys.


Puoliyö,
Sä verhot kiinni lyöt
Ja tahdot nukahtaa
Päästä pakoon maailmaa

Pyöriskelen sängylläni. Mitä kellokin oikein on? Pitäisi saada unenpäästä kiinni, muuten väsyttää taas aamulla enkä jaksa kuitenkaan nousta. Painan sormillani silmäluomeni kiinni ja hengitän tasaisesti. Pakko nukahtaa. Suljettujen silmienkin läpi kasvosi loistavat kirkkaana mielessäni ja äänesi, sanasi kaikuvat päässäni kuin joku olisi jättänyt levyn soimaan samaa kohtaa yhä uudelleen ja uudelleen.

Kello lyö,
Sä tahdot unohtaa
Mitä kuulit illalla
Se ei totta saa olla

"Miksi?" Kuiskaan hiljaisuuteen, mutta kukaan ei vastaa. Takerrun kylmiin lakanoihin, ne hiertävät vartaloani, mutta en päästä niistä irti. Katson sinua, istut sänkyni laidalla hymyillen pienesti. Heiluttelet jalkojasi häämarssin tahtiin.
"Miksi mitä?"
Katson sinua, pitkät hiuksesi kehystävät minulle niin rakkaita kasvoja.

Sä olet ainoa hänelle
Ei muita olla saa,
Ei ne häntä koskettaa
Koskaan saa

Sivutan sinun edellisen kysymyksesi uudella.
"Olenko minä vainoharhainen vai oliko teillä jotain?"
Käännät kasvosi minua kohti, helmiäisenkuultavat silmäsi tuijottavat minua. Et vastannut, mutta arvasin mikset. Pieni kyynel tippui tyynylleni.

Tiedät totuuden,
Mutta totuus aina sattuu eniten
Siksi kiellät kaiken taas
Kunnes unta saat

"Muistathan sinä silti meidän hetkemme?"
Rikot hiljaisuuden. Naurahdan.
"Minä en päästä sinusta irti koskaan."
"Muistoista sinun ei tarvitse luopua, mutta minusta kylläkin."
En ymmärtänyt, miksi minun pitäisi luopua sinusta? Olet ainoa turvani, en voisi elää ilman sinua.

Viisarit
Hiljaa putoaa
Kohti aamua
Et silmän täyttäkään sä saa

Väsyttää niin pirusti. Antakaa minun nukkua! Hakkaan raivoissani nyrkeillä tyynyäni, tahdon vain nukkua.
"Ei raivoaminen hyödytä mitään."
Hymyilen sinulle pirullisesti.
"Ei mulla oikeen oo muutakaan tekemistä."
Et vastaa, mutta tunnen säälisi, mitä en tahdo.
"En mä kaipaa sun sääliäs."
"Kaipaatsä mua?"
Katsomme toisiamme ja muistot tulvivat mieleeni. Sinä ostamassa mansikkatötterön, josta minä sain nuolaista. Sinä kävelemässä pitkin likaisia katuja. Sinä hymyilemässä minulle.

Sarastaa
Et herää unestaan
Et unta saanutkaan
Ei valonsäteet lohduta

Kuulen ulkona pikkulintujen laulun, mutta ääni kuulostaa pääni sisältä lokkiparvelta. Niinkuin silloin kesäpäivänä, kun nauroit lokeille. Tai silloin rippileirillä, kun lauloit Lenni Lokinpoikasta vaakutusäänellä. Tai kun lokit söivät kaikki eväsleipämme.
Puristan lakanasta tiukemmin, se ei ole enää kylmä tai hiertävä, vaan kuuma ja hikinen.
"Sä et vastannut mulle, kaipaaksä mua?"
Purin kieltäni.
"Pitäiskö mun?"

Sä olet ainoa hänelle
Ei muita olla saa,
Ei ne häntä koskettaa
Koskaan saa

Silmieni ohi vilisee kuvia. Näen itseni murjottamassa, koska olit hymyillyt jollekin toiselle kuin minulle. Kasvojani alkaa kuumottaa ja punastun. Olen ollut niin mustasukkainen, käytökseni hävettää minua. Käperryn pieneksi kasaksi puristaen lakanasta rystyset valkeina.
"Kaduttaako sua kun olit mustasukkainen musta?"
Päästän irti lakanasta, katson sinua. Suustani purkautuu naurua. Nauran katketakseni mielipuolisen kuuloista räkätystä, olen lokki. Vatsaani alkaa pistellä, mutta en voi lopettaa. Samaan aikaan päässäni pyörii video, missä itkin kotona silmät punaisena ja vain koska kehuit jonkun muun paitaa kuin minun.
Ja minä vain nauran, käheää mielipuolista naurua, joka ei ole omaani.

Tiedät totuuden,
Mutta totuus aina sattuu eniten
Siksi kiellät kaiken taas
Kunnes unta saat

"Tuo nauru ei hyödytä sinua"
Vedän terävästi henkeä puraisten samalla vahingossa kieleeni. Huoneeseen laskeutuu taas hiljaisuus, kuulen vain valkoisten verhojeni suhisevan tuulen tanssiessa sen liepeissä.
"Mikä sitten hyödyttää?"
Yksi katse ja kuvat palaavat. Sinä kiusoittelemassa minua uudesta kampauksestani. Me istumassa luokan takapulpeteissa pidellen toistemme käsistä kiinni. Sinä nauramassa Ice Age:in Sidiä.
"Sinun täytyy unohtaa minut. Unohtaa. Lopullisesti."
Lisää kuvia. Sinä lohduttamassa minua halaten, silittäen hiuksiani sekä kuiskaillen kauniita sanoja korvaani. Sinä suutelemassa minua kirkon takaportailla.
Kuinka voisin unohtaa sinut?

Tiedät totuuden,
Mutta totuus aina särkee kaiken sen
Jonka vuoksi annoit taas
Palan sielua

"Vai kaipaatko mua, et ole vieläkään vastannut?"
Tiedän, etten saanut hetkiämme enää takaisin. Ne päivät ovat kadonneet lopullisesti ajan suuriin hammasrattaisiin, missä ne ovat murskaantuneet pieniksi palasiksi. Mutta silti, silti. Toivon, että olisit yhä luonani. Minun luonani. Toivon edelleen, että olisit lokki. Minun lokki. Miten nopeasti aika onkaan kulunut
"Tuota..."
"Kaipaatko?"
Nielaisen ja tunnen tulleeni umpikujaan. Oloni on kuin laboratorion rotalla, joka tietää ettei pääse koskaan sokkelosta ulos. Nielaisen uudelleen.

Tunne petoksen sun ihosi alla
Aika kuluttaa
Armoa ei anna vaan
Viisarit raksuttaa

Kunpa nukahtaisin nyt. Puristan silmäni tiukasti kiinni, toivon vaipuvani edes koomaan. Tunnen katseesi kasvoillani ja otsaani alkaa kuumottaa. En tahdo vastata sinulle, se tekisi vain kaikesta niin lopullista. En tahdo. Unta, tarvitsen unta.

Tiedät totuuden,
Mutta totuus aina sattuu eniten
Siksi kiellät kaiken taas
Kunnes unta saat

Avaan silmäni. Katsellessani sinun orvon näköisiä kasvoja tunnen saavani jostain voimaa. Outo tunne täyttää sydämeni ja koko ruumiini. Nousen istumaan ja otan kädestäsi kiinni. Hymyilen tietäen että katoat heti kun olen sanonut sanottavani, sillä aika on niin julma asia. Syvään huokaisten lausun ne sanat, joita olen vältellyt hautajaisistasi saakka.
"Kyllä, mä kaipaan sua."

Tiedät totuuden,
Mutta totuus aina särkee kaiken sen
Jonka vuoksi annoit taas
Palan sielua

[Daniel]

Ihana. Tykkäsin paljon. Nuo unensaanti yritykset on kuvailtu juuri sellaiseksi kuin ne oikeasti ovat, ja muutenkin tämä oli ihanan realistisen oloinen, mutta kuitenkin omalla tavallaan yliluonnollinen ja... joo, sekava selitys, mutta se on kuitenkin hyvä asia mitä yritän tässä selittää.

Vähän häiritsi se, että jossain vaiheessa tyypit puhuivat kirjakieltä, jossain vaiheessa puhekieltä. Molemmat sopisivat tähän kirjoitukseen, mutta eivät yhtä aikaa. Jompi kumpi pitää valita :p

Suustani purkautuu naurua. Nauran katketakseni mielipuolisen kuuloista räkätystä, olen lokki. Vatsaani alkaa pistellä, mutta en voi lopettaa. Samaan aikaan päässäni pyörii video, missä itkin kotona silmät punaisena ja vain koska kehuit jonkun muun paitaa kuin minun.
Ja minä vain nauran, käheää mielipuolista naurua, joka ei ole omaani.

Tämä oli ihana kohta, jotenkin kevyt, ja samaan aikaan raskas ja tunnetta täynnä. Kivaa.