Uusi TSH-jatkis JMSOM (jos huvittaapi)

[Gustaffsson]

Eli itea onpi siinä että kirjoittaa itsensä mukaan Taru Sormusten Herrasta-maailmaan sijoittuvaan tarinaan. Mitäpä minä tässä hölötän, etteköhän te kaikki jo tunne jutun juonen.
***
Keski-Maa oli kaaoksen partaalla. Musta Ruhtinas Sauron oli jälleenrakentanut Mordorin linnoituksensa Barad-Durin, ja uhkasi avoimesti Gondorin alueita. Valkoinen velho Saruman on vaihtanut puoltaan ja hänen uruk-hai-armeijansa tekevät tuhoja Rohanissa.
Rohan yrittää pyytää apuja kaikilta mahdollisilta tahoilta. Pieni partio oli lähetetty kohti Synkmetsää tarkoituksenaan pyytää apua haltioilta.Valitettavasti Mordorin käsi oli yltänyt pitkälle...
Rohirrim-partio ratsasti rivakasti pitkin synkkiä metsäteitä.
"Örkkien väijytys!" viimeinen ratsastaja huusi. Tien molemmin puolin syöksyi örkkejä miesten kimppuun. Hevosia kaatui kun örkkijouset ampuivat ja miekkamiehet iskivät. Rohirrimit taistelivat urheasti, mutta jäivät pahasti alakynteen. Viimein jäljellä oli vain yksi örkki ja yksi Rohanilainen, joka oli menettänyt hevosensa.
"Anna tulla. Tiedä että sinulla on vastassasi kapteeni Gustaf Rohanin kolmannesta ratsupataljoonasta. Kerro se kavereillesi kun lähetän sinut juoksemaan takaisin Mustalle Portille!" mies uhkasi heiluttaen keihästään. Örkki irvisti rumasti ja iski omalla keihäällään sotilasta rintaan. Mies haukkoi henkeä.
"Tuo tuntui" hän sanoi ja viskaisi oman keihäänsä örkin mahasta läpi. Otus avasi suunsa koomiseen asentoon ja kaatui kuolleena maahan.
Gustaf katsoi ympärilleen. Kaikki olivat kuolleet. Mutta niin olivat myös örkit.
"Apua!" hän huusi.

[Sepe]

Gustaf kuuli askelia ja sen jälkeen taputuksia. Metsän siimeksestä asteli kuuluisa jousimies Sepe, joka oli tunnettu kaveri, joka ei tiennyt kummalla puolella pelaa.
"Sinä," Gustaf henkäisi.
"Minäpä juuri. Teikäläisellä oli aikamoinen työ hakata parikymmentä örkkiä kuoliaaksi," Sepe sanoi katsellen loukkaantunutta Gustafia.
"Mitä sinä haluat?" Gustaf kysyi.
"Rahaa," Oli Sepen nopea ja melko tuttu vastaus. "Voin viedä sinut paikattavaksi..."
"Jos hinnasta sovitaan," Gustaf täydensi väsähtäneellä äänellä.
"No ei nyt niinkään. Tahtoisin päästä teidän hyvien joukkoon," Sepe sanoi ojentaen kätensä Gustafille ja nostaen tämän jaloilleen. Gustaf hädin tuskin pysyi pystyssä.
"Tänneppäin, on minulla hevonenkin," Sepe snaoi auttane Gustafia kävelemään.
"Eiköhän sinulle jotain keksitä, olethan sentään melko taitava jousiampuja," Gustaf henkäili viimeisillä voimillaan. Sepe nosti Gustafin satulaan ja nousi siihen sen jälkeen itsekkin.
"Ajat ovat synkkiä. Ennen täällä oli rauha," Gustaf sanoi heiveroisesti ja pökertyi. Tämä oli pudota hevosen selästä, mutta Sepe sai otettua kiinni ennen kuin Gustaf olisi pudonnut hyvin kivuliaasti maahan. Sepe joutui sitomaan Gustafin itseensä kiinni jottai tämä putoisi, kun kiihdytettäisiin kunnon vauhteihin. Näin he lähtivät laukkaamaan.

[Zenzibar]

Metsän laitaan päästyään Sepe joutui pysäyttämään hevosensa, koska hänen edessään oli haltijasoturijoukkio, joka tukki polun.
Etimmäisellä haltijalla oli huppu päässä, eikä tämän kasvoja näkynyt. Ainoastaan vaaleat hiukset pilkottivat hupun suojista.
"Mihin olet matkalla ihminen?" Etimmäinen haltija kysyi pehmeällä äänellä.
"Vien ystävääni tässä hoitoon, hän joutui tappeluun örkkien kanssa", Sepe vastasi ja nyökkäsi yhä tajuttomaan Gustafiin.
"Mitä sinä sitten teet Synkmetsässä?"
Sepen teki mieli vastata, että se ei kuulunut haltialle, mutta ajatteli, että kun vastassa on iso joukko haltioita, on ehkä parempi vastata totuudenmukaisesti - ainakin melkein. "Itseasiassa minä seurasin heitä... koska haluaisin liittyä heidän joukkoihinsa."
Haltia laskeutui sulavasti valkoisen hevosensa selästä ja laski huppunsa. Sepe henkäisi. IHmiset olivat alttiita haltioiden kauneuden vaikutukselle, eikä Sepe ollut missään tapauksessa poikkeus.
"Minä olen Zenzibar, Synkmetsän viidennen vartioryhmän kapteeni. Olet lähellä haltioiden aluetta, ihminen."
Sepe manasi mielessään, hän ei ollut hoksannu kulkeneensa niin pitkälle Itään. "Olen pahoillani... kapteeni Zenzibar. En huomannut eksyneeni reitiltä niin pahasti. Olen menossa Dol Gulduriin, siellä ystäväni saisi parasta mahdollista hoitoa ja nopeasti."
Haltia mietti hetken ja nyökkäsi sitten. "Hyvä on, lähden mukaanne saattajaksenne, ettet vain eksy liian kauas Itään." Zenzibar nousi valkean hevosensa selkään, sanoi jotain haltiakielellä sotureilleen ja käänsi hevosensa kohti etelää.
Sepe tiesi kyllä, että Haltia halusi vain varmistaa, että hän varmasti menisi Dol Gulduriin. Hän vain nyökkäsi ja lähti seuraamaan haltiaa...

[Ekaa kertaa jatkisten historiassa mulla on vaaleet hiukset! o_O Repikää siitä! ]

[Sieppeli]

Jossain pimeän rajamailla kaksi henkilöä keskustelivat;
"Tiedät siis mitä tehdä, oppilaani Sieppeli?"
"Tiedän herra."
"Mene nyt. Tiedän sinun onnistuvan."
Vaaleat hiukset pujahtivat mustan hupun alle ja henkilö hypähti samanvärisen hevosensa selkään. Portit hänen edessään aukenivat hitaasti narahdellen. Hahmo käänsi vielä keltaiset silmänsä toiseen hahmoon.
"En petä teitä. En tällä kertaa." Toinen hahmo sulki silmänsä ja nyökkäsi. Keltasilmäinen hymyili vinosti ja lähti ratsastamaan pimeyteen.
"Parempi olisikin." Yksin jäänyt hahmo kuiskasi, juuri ennen porttien sulkeutumista, "Parempi olisikin." Kuului kalahdus kun puiset portit sulkeutuivat hahmon perässä. Keltasilmäinen ratsasti peltoa pitkin horisonttiin, katse tiukasti tulevaisuudessa, tehtävässään mikä hänelle oli yksin osoitettu.

[Minun vuoroni olla pahiz...]

[Nat]

[En sitten tiedä mitä olen tekemässä nyt]

Gustaf heräsi hätkähtäen kuin olisi nähnyt pahaa unta. Oikeastaan niin hän olikin nähnyt. Yhtäkkiä hänen otsalleen painettiin jotain kylmää ja märkää. Hän yritti saada sen pois, mutta joku siirsi hellästi käden takaisin alas.
"Gustaf, kuuletko minua?" kysyi heleä naisääni.
Gustaf yritti vastata, mutta ei onnistunut.
"Hän ei ole vielä selvillä." Kuului toisen naisen kipakka ääni.
Gustaf yritti uudestaan ja onnistui aukaisemaan silmänsä. Häntä tuijotti innoissaan ruskea silmäpari.
"Vihdoinkin heräsit. Gustaf, olet Dol Guldurissa[tai jossakin, en osaa kirjottaa nimeä] ja minä olen Nathaél. Paransin haavasi. Olit kyllä melkoisessa kunnossa."
Gustaf yritti puhua ja nousta ylös, mutta jokin esti häntä liikkumasta.
"Ihminen, sinut sidottiin sänkyysi kun riehuit niin helvetisti." Se toinen naisäänis sanoi[Eli zenz].
Ponnistuksen tuottama rasitus vaivutti Gustafin taas uneen ja hän liukui pimeyteen.

[Kökkö]

[Zenzibar]

Kun Gustaf seuraavan kerran heräsi, hän ei ollut enää sidottuna sänkyyn, ja hänen päänsä toimi hiukan paremmin. Hän muisti taistelun örkkien kanssa ja Sepen tulon, mutta sen jälkeen oli pelkkää pimeää, ensimmäiseen heräämisen asti.
Gustaf nousi istumaan, ja sai ilokseen huomata, että häntä ei huimannut yhtään, eikä mihinkään koskenut. Sitten hän hätkähti, huomatessaan vaaleahiuksisen haltian istuvan tuolissa hänen sänkynsä vieressä katsellen tutkimattomilla silmillään häntä.
"Anteeksi aikaisempi käyttäytymiseni. Sattuuko mihinkään? Pyörryttääkö?" Haltianainen sanoi ja nousi seisomaan. Haltia oli hämmäsyttävän pitkä, reilut 180 cm ainakin, Gustaf arveli.
"Tuota, ei se mitään. Ja ei, ei pyörrytä tai satu... Missä minä olen?" Hän ei ollut tunnistanut paikkaa, vaikka olikin nähnyt sen vasta sisältäpäin. Hän arveli olevansa jossain haltiakylässä, mikä jo sinällään oli outoa.
"Olet Dol Guldurissa, haltiakylässä, jossa kyllä asuu nykyään myös ihmisiä. Toverisi toi sinut tänne parennettavaksi", haltia vastasi pehmeällä äänellään, joka melkein hypnotisoi Gustafin hetkeksi. Haltian vaaleanharmaat silmät katselivat häntä tutkivasti. "Jos tarvitset jotain, Nathaél on toisessa huoneessa, ja tuo sinulle mitä tarvitset. Kun olet parantunut, meidän on juteltava."
Gustaf katseli, kun haltia kääntyi lähteäkseen, ja hän kutsui vielä tämän perään.
"Anteeksi, mutta mikä teidän nimenne on? Ette sanonut sitä... ja miten löydän... toverini?" Mies ei tiennyt mikä hänet sai niin kunnioittamaan haltiaa, että hän teititteli tätä, muttä siinä tilanteessa hän koki sen parhaaksi.
Haltia hymyili tietäväisenä, kuin olisi odottanut molempia kysymyksiä. "Olen Zenzibar, Synkmetsän viidennen vartioryhmän kapteeni. En ole varma ystäväsi olinpaikasta, mutta Nathaél tietää sen varmasti, joten voit kysyä asiaa häneltä. Jos suot anteeksi, minulla on nyt töitä", Zenzibarin äänensävy antoi olettaa, että Gustafilta ei edes kysytty, mutta kohteliaita kun olivat, heidän oli pakko niin sanoa. Haltia katosi viitta hulmahtaen huoneesta, jättäen Gustafin lepäämään...

[Gustaffsson]

Mutta rohirrim ei malttanut pysyä aloillaan vaan juoksi haltian perään.
"Olen tullut tänne asti pyytämään apua" Gustaf sanoi. Zenzibar kääntyi ja katsoi ihmistä.
"Sarumanin joukot tekevät tuhojaan Rohanissa. Kuningas Theoden on pahan taikuuden vallassa. Minä pyydän teitä! Ilman apua, Rohan kaatuu. Örkit polttavat Edorasin ja Kultaisen Kartanon maan tasalle. En voi sallia sen tapahtuvan" Gustaf sanoi.
"Haltioiden ei tarvitse lähteä sotaan. Sota on jo omilla maillamme" Zenzibar sanoi ja hänen haltiankasvoillaan näkyi ensimmäisen kerran syvä huoli.
"Antakaa minun auttaa" Gustaf sanoi. Haltia yllättyi.
"Koko pataljoonani kaatui. Minulla ei ole toivoa päästä yksin hengissä perille. Antakaa minun taistella rinnallanne, maksaen velkani siitä että paransitte minut" rohirrim sanoi vakavasti ja kumarsi.
"Etkö aio takaisin Rohaniin?" haltia kysyi.
"Minä pelkään," Gustaf alotti, "että kun ehtisin takaisin, nähtävää ei olisi enää paljonkaan"
"Siinä tapauksessa kiitämme sinua tulevasta avustasi, Rohanin Gustaf. Elen síla lúmenn' omentielvo" haltia sanoi.
"Tähti loistaa tapaamisemme hetkellä" rohirrim myönsi. Haltia yllättyi.
"En tiennyt että Rohanissa kuulee haltiakieltä" Zenzibar myönsi.
"Edorasissa käy silloin tällöin matkalaisia. Myös haltioita" Gustaf sanoi.

[Nat]

Zenzibar hymyili lempeästi Gustafille ja jatkoi matkaansa ulos. Gustaf ei ehtinyt kunnolla edes hengähtää, kun viereiseltä ovelta kuului etäisesti tuttu ääni:
"Gustaf, sinun pitäisi olla vuoteessasi. En minäkään pysty tekemään ihmeitä jos huupparoit heti ympäriinsä."
Gustaf katsahti oikealle ja näki naisen tulevan häntä kohti tuiman näköisenä.
"Tunnen oloni terveeksi." Gustaf sanoi, vaikka pieni heikkouden aalto kulkikin hänen ylitseen.
Nainen pysähtyi hänen viereensä ja tutkiskeli hieman ankaran oloisena Gustafin olemusta ruskeilla silmillään. Hänellä oli myös vöytärölle ulottuvat pitkät ruskeat hiukset, jotka hän oli sitonut poninhännälle. Kasvot olivat nuoret, hienopiirteiset ja kapeat. Huvittavan vaikutuksen hän kieltämättä teki, koska hän oli sinisessä mekossaan Gustafia vain rinnan korkeudelle. Lopulta nainen tuhahti ja astui loitommaksi Gustafista.
"Saanko kysyä kuka olet?" Gustaf sanoi.
"Olen Nathaél, parantaja. Sinut tuotiin luokseni, kun olit haavoittunut. No kaipa sinä olet kunnossa, mutta sinun pitää mennä lepäämään heti jos heikottaa." Nathaél sanoi viimeisen lauseen tuimasti ja lähti kävelemän pois. Sitten Gustaf muisti jotain.
"Hei Nathaél, odota! Voisitko mitenkään viedä minut Sepen luo? Olisi vähän asiaa."
"No jos jaksat. Käyn ensin hakemassa vyölaukkuni. Odota juuri siinä." Nathaél sanoi nopeasti ja pyrähti toiseen huoneeseen.
Hetken päästä hän ilmaantui uudestaan ovelta hymyillen pehmeästi: "Olen valmis. Nyt voidaan lähteä."

[Gustaffsson]

"Missä hän on?" Gustaf kysyi kun Nathaél johti häntä läpi Dol Gulduria.
"Majataloon hän sanoi menevänsä" haltia vastasi.

Sepe kirjoitti kirjettä vuokraamassaan huoneessa. Ikkunalaudalla istui musta crebain-varis odottamassa. Saatuaan kirjeen päätökseen Sepe antoi sen linnulle ja hätisti sen matkoihinsa juuri ajoissa, kun huoneen ovi avautui ja sisään astuivat Gustaf ja Nathaél.
"En ole kiittänyt sinua avustasi" rohrrim sanoi. Sepe hymähti.
"Sinun ei tarvitse kiittää minua. Sinun tarvitsee maksaa minulle" jousimies sanoi. Gustaf hymähti ha heitti Sepelle pussillisen kolikoita vyölaukustaan.
"Toivottavasti tapaamme vielä" Sepe sanoi asiallisesti laskettuaan kultakolikot ja todettuaan summan varsin anteliaaksi.
"Toivotaan niin, ystävä hyvä. Näkemiin" Gustaf sanoi ja lähti huoneesta. Nathaél tuijotti Sepeä tutkivasti ennen lähtöään. Sepeä värisytti. Haltiat osaavat olla tarkkasilmäisiä. Mutta hänellä ei olisi hätää. Hänen viestinsä menisi Rautapihaan. Ja sitä kautta Saruman lähettäisi palantirilla viestin Mustalle Ruhtinaalle.

"Odota, ihminen" Nathaél sanoi yllättäen. Gustaf pysähtyi. Haltia seisoi keskellä katua silmät suljettuina.
"Mikä hätänä?" rohirrim kysyi.
"Hänen silmänsä tähyää Dol Gulduria" Nathaél sanoi kauhistuneena.