Juoni: joku (tässä tapauksessa siis minä) saa tietää, että hänet on adoptoitu ja hän lähtee etsimään oikeita vanhempiaan, mutta totuus ei ole ihan helposti löydettävissä ja matkalla hän tapaa kiintoisia henkilöitä...
by: Omppuli (kaikkia kunnia ideasta hänelle
Ja sit lähtee..... *rumpujen pärinää*
***
"Anteeksi kuinka?"
"Niin, no..."
"Et voi olla tosissasi! Äiti sano ettei se ole tosissaan!"
"Olen pahoillani kultaseni, mutta totta se on. Olisimme kertoneet jo aiemmin, mutta sitten tuli se Erikin juttu ja -"
"Älä! EN HALUA KUULLA MITÄÄN TEKOSYITÄ! Te - Te... MINÄ VIHAAN TEITÄ!"
Nuori kuusitoistavuotias tyttö juoksi yläkertaan, paiskaten huoneensa oven menneessään kiinni. Hän istuutui sängylle ja painoi päänsä käsiinsä. Hän oli vannonut, ettei Erikin jälkeen enää itkisi, mutta nyt se oli lähellä. Tyttö nappasi yöpöydältään valokuvan hänestä ja vanhemmistaan. Tai, adoptiovanhemmistaan, kuten juuri hänen isänsä oli hänelle ystävällisesti ilmoittanut.
Tyttö niiskaisi ja paiskasi kuvan roskikseen. Valokuvan lasi särkyi räsähtäen ja tytön teki mieli huutaa ääneen. Hänen koko elämänsä oli ollut valhetta ja ne kaksi ihmistä joiden varaan hän oli sen luottanut, olivatkin valehdelleet hänelle koko ajan.
Frank ja Claire Frasier olivat toivoneet lasta jo kauan, kunnes heidän vanha ystävänsä oli kertonut, että hänen työkaverinsa veli voisi adoptoida heille lapsensa. Frank ja Claire olivat olleet innoissaan ja kolme kuukautta siitä, he pitivät jo ristiäisiä adoptiotyttärelleen, joka sai nimen Francesca Anna Frasier.
Nyt, kuusitoistavuotta myöhemmin Frank oli päättänyt kertoa tyttärelleen totuuden, eikä Francesca pitänyt siitä yhtään...
Seuraavana aamuna, Denverin keskustan bensa-asemalla Coloradossa, klo: 05:00
Kuusitoistavuotias tyttö tankkasi keskustassa harmaata, parhaat päivänsä nähnyttä mustangia. Tytöllä oli mustat farkkusortsit, harmaa huppari, ja sen alla valoinen T-paita. Tummanruskeat, lähes mustat hiukset liehuivat tytön ympärillä leppeässä aamutuulessa ja tyttö värähti. Aamu oli viileä.
Francesca tankkasi vanhaa mustangiaan hajamielisenä. Hän oli valvonut koko yön, miettien mitä tekisi. Frank oli kertonut, ettei tiennyt hänen vanhemmistaan muuta, kuin että he olivat ainakin kuusitoistavuotta sitten asuneet jossain Georgian suunnalla. Sinne oli puolen mantereen matka, ja Francescan pitäisi ajaa viiden osavaltion poikki. Ensiksi Francesca etsisi käsiinsä Dylan Hardin, jonka kautta hänen ottovanhempansa olivat hänet alunperin löytäneetkin. Dylanin hän löytäisi kaupingin toisesta päästä, vanhalta autokorjaamolta, jonka hän oli omistanut jo vuosia.
"Hei, Z! Mitä sinä täällä, tähän aikaan?!" Kuuli ihmettelevä ääni Francescan takaa.
Francesca kääntyi ja hymyili parhaan kaverinsa kolmetoistavuotiaalle pikkuveljelle, jonka isä omisti Denverin keskustan bensa-aseman. Sam oli joskus kutsunut Francescaa Zenzibariksi, koska hän oli pelannut Metal Gear 2 -nimistä peliä, jossa pitää soluttautua Zanzibar Landiin ja Francescan nimi kuulemma voisi hyvin olla salanimeltään 'Zanzibar'. Sam oli kuitenkin sanonut nimen vahingossa väärin ja siitä lähtien kaikki olivat kutsuneet häntä leikkisästi Zenzibariksi, tai lyhyesti 'Zenziksi' tai 'Z':ksi.
"Hei Sam. Minä, tuota... olen lähdössä kylään isoäitini luokse."
Sam hymyili leveästi. "Aijaa, kuule, meille on jäänyt jotain sinun tavaroita sen jälkeen kun viimeksi kävit ja systeri käski sinun poiketa, kun olet menossa sinnepäin."
Francesca hymyili. Sam oli aina yhtä suloinen. "Joo, tottakai. Kerro hänelle terveisiä ja sano, että tulen käymään viimeistään ensiviikolla, kun lomat alkaa, jooko?"
"Tottakai!"
Francescaa harmitti, kun hän joutui valehtelemaan, sillä hän ei tiennyt yhtään tulisiko edes koskaan takaisin Coloradoon. Tyttö hätkähti, kun hänen takaansa kuului tööttäys ja uudennäköinen Mersu seisoi jonossa mustangin takana.
"Häivy jo siitä! Olet tankannut kohta puoli tuntia!" Äreän näköinen keski-ikäinen mies huudahti Francescalle, joka lopetti tankkaamisen ja hyppäsi rattiin, tehden miehelle tilaa. Hänen täytyisi käydä vielä kaupassa ostamassa ruokaa, ja sitten hän jättäisi Denverin maisemat taakseen...
Yhtäkkiä mustangin vaihti hidastui se uhkasi pysähtyä keskelle tietä. Francesca hudahti turhautuneen ja ajoi tien sivuun. Hän nousi ulos autosta ja avasi konepellin. Hän tiesi aika paljon autosta ja sen rakenteesta, muttei millään meinannut löytää moottorista mitään vikaa.
"Hei, tarvitsetko apua?" Kysyi...
-----
"Frank! Frank!" Kuului kirkaisu yhdestä Denverin omakotitaloista seitsemänaikaan aamulla.
Frank tuli juosten yläkertaan vaimonsa luo. "Claire? Mikä hätänä?"
Claire näytti hysteeriseltä ja hän heilutti Frankin suuntaan jonkinnäköistä paperia. "Tulin herättämään Francescaa, kun löysin tämän hänen tyynyltään."
Frank nappasi lapun ja luki sen. Sitten lappu tippui hänen kädestään ja mies henkäisi syvään. "Voi ei.."
Lapussa luki:
lähdin etsimään oikeita vanhempiani. Koko elämäni on ollut yhtä valhetta, enkä voi ymmärtää sitä. Olen luullut olevani jotain, mitä en todellakaan ole, ja minun täytyy selvittää, kuka olen oikeasti. Älkää lähtekö etsimään minua.
Hyvästi,
F
***
tamtidam... Areena on - jälleen kerran - teidän ;D
-Z
