"Emme me voi häntä auttaa," Claire sanoi ja haukotteli.
"Miten sinua voi väsyttää? Sinähän olit meistä se joka oli unten mailla äsken." Dawn sanoi kummissaan.
Claire karahti punaiseksi, mutta pudisti päätään ja kaivoi muistikirjansa esiin. hän merkkasi siihen jotain ja laittoi sen sitten pois.
"Väsyttää vain. Tuolla on juuri sopivasti heinäpalleja. Herätä minut jos tulee jotain," hän sanoi mennessään ja lysähti heinille.
Claire vaipui nopeasti uneen. Hetken ajan Dawn aikoi katsoa kirjaa, mutta istahti sitten ladon lattialle ja alkoi tuijottaa sateeseen.
John juoksi minkä jaksoi. Sade kasteli kaikki vaatteet ja eteensä oli hyvin vaikea nähdä. Jalat alkoivat olla jo maitohapoilla, mutta ajatus hakatuksi tulemisesta pisti Johniin vauhtia. Mikä idiootti hän olikaan ollut? No nyt oli vähän myöhäistä murehtia. Miesten karjunta kuului vaarallisen läheltä. Pensaat ja muu aluskasvillisuus haittasi juoksua. Oksat olivat joskus tiellä ja kerran John olikin kompastua. Hänellä ei ollut muuta suunnitelmaa, kuin karistaa miehet kannoiltaan. Miksi hän ei ollut ryhtynyt harrastamaan yleisurheilua kuten isä oli toivonut? Katuminen oli taas turhaa.
Pimeydessä oli etunsa. Jahtaajat eivät nähneet jahdattavaa, mutta kuulivat askeleet kylläkin. Yhtäkkiä kasvillisuus alkoi harveta. John huomasi tulleensa tien laitaan. Hän tähyili nopeasti ympärilleen. Vasemmalla kauempana näkyi lato. Hän oli kulkenut aika laajan ympyrän. enempää hän ei ehtinyt miettiä, kun joku törmäsi häneen voimalla. John lensi maahan turvalleen. Hän kuuli kolmen miehen hengittävän raskaasti. John sulki silmänsä, koska tiesi mitä tuleman piti. Karkuun ei ehtisi eikä kannattaisikaan lähteä. Ensimmäinen isku osui pohkeeseen. John vavahti tuskasta, mutta puri hammasta ettei alkaisi huutaa. Seuraavat iskut kohdistuivat kylkeen ja selkään. Hän pysyi hiljaa ja rukoili mielessään että piina loppuisi kohta. Kerran kettinki kolahti hänen päähänsä ja silmissä näkyi tähtiä.
Sitten tulikin valo. Miehet lopettivat mukiloimisen ja kavahtivat kauemmas. Moottorin ääni kuului selvästi. Joku paiskasi oven kiinni ja marssi miehiä kohti.
"Seuraava joka koskeekin häneen tai näkyy kymmenen sekunnin päästä paikalla, saa luodista kalloonsa!" Kuului vihainen ääni.
John hymyili onnellisena tunnistaessaan äänen. Miehet perääntyivät ja pakenivat metsään. Francesca tuli Johnin viereen.
"John, sattuuko sinuun pahasti?" hän kysyi huolestuneena.
"Sattuu" John sanoi tukahtuneesti.
Kädet tarttuivat varovasti hänen käsiinsä ja yrittivät nostaa ylös.
"John, tarvitsen hieman jalkojasi avuksi, jos pystyt. En halua raahata sinua latoon," Francesca sanoi hieman huvittuneesti.
John nousi hyvin varovasti jaloilleen ja huojahti. Francesca tuki häntä ja he lähtivät yhdessä liikkeelle.
"Miten sinä tänne päädyit?" John kysyi hiljaa.
Francesca näytti hieman vaivautuneelta:
No, kai minua jäi kaduttamaan kun jätin teidät sillä tavoin tien varteen. Rauhoituttuani minä päätin tulla takaisin ja pyytää anteeksi. Onneksi tulinkin takaisin. hän naurahti vaisusti.
Nyt he olivat ladolla. Dawn oli ovella vastassa ja näytti hyvin huolestuneelta.
Mitä ihm-? Dawn kysyi ja haukkoi henkeä, kun näki Johnin ruhjottuna.
Selitämme myöhemmin. Johnin pitää päästä pitkäkseen. Lähdemme aamulla sitten lääkäriin. Francesca sanoi.
Odottakaa vähän. Herätän Clairen niin John saa levätä. Dawn lähti sisälle.
Claire tuhisi hiljaa takkinsa alla, kun Dawn herätti hänet. Tämä puhui aluksi ihan sekavia.
Claire, kuuntele. Johnin pitää päästä lepäämään, joten joudut etsimään toisen paikan nukkua tai pysyä valveilla. Dawn sanoi lempeästi.
Claire nousi ylös ja kietoi takkinsa ymärillee. John tuotiin sisälle ja hän mätkähti raskaasti palleille.
Onko kellään vettä? Claire kysyi sitten käheästi.
Minulla on autossa. Joudut vähän kävelemään. Ovet ovat auki, Francesca sanoi.
Kiitos. Claire sanoi ja lähti vesisateeseen.
[Eilen tarvehuone meni tilttiin. Onneksi jatko ei joutunut hukkaan

]
// Eih! Voi herranjestas! xDxD '...mätkähti raskaasti palleille.' ;'D Repesin kyllä tolle...
-Z