Puoliveriset veljeni ja sisareni (JMMSOM, tietenkin!)

[Omppuli]

Toisaalla Omppuli oli Afroditen mökissä yläsängyssä katsellen peiliään. Mökissä ei ollut ketään muuta hänen lisäkseen. Hänen veljensä olivat kilpailemassa kumpi saa isketyksi ensimmäisenä erään tytön ja hänen siskonsa ratsastamassa. Omppuli ei tykännyt käyttää peiliä muiden nähden.
"Agápi", kuiskasi Omppuli kreikaksi. Peilin pinta väreili ja hänen oma kuvajaisensa katosi ja tilalle tuli kauniin naisen kasvot, jotka oli kuitenkin meikatut ja paljon kypsemmät ja omalla tavallaan kauniimmat. Nainen hymyili.
"Omppuli! Ei olla nähty pitkään aikaan! Missä olet oikein lymyillyt?" nainen kysyi selvästi ilahtuneena.
"Anteeksi. Dionysos takavarikoi peilin", Omppuli huokaisi ja nainen tuhahti.
"Se vanha mäntti", nainen puuskahti ja sipaisi ruskeita hiuksiaan. Hänellä oli vedensiniset silmät, jotka näyttivät välillä kimaltavan kuin vesi.
"Minusta tuntuu, että leirillä on jotain pahasti pielessä", Omppuli sanoi ja nainen näytti kiinnostuneelta.
"Niinkö, mitä?" nainen uteli ja otti hyvän asennon. Hänen takanaan näkyi yleisvessa.
"Vessassako sinä puhut?" Omppuli kysyi epäuskoisena unohtaen hetkeksi asiansa. Nainen irvisti.
"Ei täällä kukaan käy, no kerro jo!" nainen hopuutti näyttäen hiukan epävarmalta.
"No tänne on tulossa kuulemma nuori jumala", Omppuli sanoi madaltaen ääntään.
"Jumala!" kiljaisi nainen ja Omppuli irvisti. Nainen näytti pahoittelevalta.
"Niin. Jumala. Hän on kuulemma Athenen poika", Omppuli jatkoi ja nainen näytti tyrmistyneeltä. Sitten hän näytti mietiskelevältä.
"No kyllähän uusia jumalia voidaan saada, mutta nykyään jumalat vehtaa enemmän kuolevaisten kanssa. Ihmetyttää kyllä, että se on juuri Athene", nainen sanoi ja rypisti otsaansa.
"Miten niin? Onko jotain vialla?" Omppuli kysyi malttamattomana.
"Olympoksella ollaan levottomia", nainen sanoi epätarkasti aivan kuin peläten, että joku salakuuntelisi heitä. "Athenella ainakin on ongelmia."
"Mitä ongelmia?" Omppuli kysyi kiihkeästi. Nainen väänsi suutaan kuin miettien olisikiko turvallista sanoa.
"Ehkä juuri sen takia hän lähetti poikansa maan päälle. Nimittäin hän -" mutta juuri silloin joku tuli vessaan ja nainen näytti hätääntyneeltä aivan kuin hän olisi ollut poissa.
"Täytyy mennä!" hän sihahti ja peili pimeni, kunnes Omppuli taas hetken kuluttua näki omat kasvonsa. Omppuli voihkaisi pettyneenä.
"Niin lähellä", hän kuiskasi ja tunki peilin taskuunsa. Sitten hän loikkasi yläsängystä alas ja lähti ulos aikeenaan mennä miekkailemaan.

[Nat]

Hän ei päässyt oveaan pidemmälle, koska Nat pelmahti taas tuttuun tapaansa odottamatta ja suu tietäväisessä virneessä.
"Kuuntelit salaa?" Omppuli kysyi yhtään hämmästelemättä.
"No, tavallaan. Kuuntelen tuulia. Ne kertoo mielellään uutisia maailmalta, koska kukaan ei koskaan kuuntele niitä. Ihmiset ovat kuuroja maailmalle." Nat sanoi synkästi.
"Mitä sitten tällä kertaa kuulit?"
"Sitä sun tätä. Athenen ongelmista ja vähän muustakin. Paljon sellaista mitä muiden suusta ei vapaaehtoisesti kuule." Nat virnisti taas.
"Hmm... Voisitko väistää vähän. Olisin menossa harjoittelemaan," Omppuli kysyi katsoessaan Natin olan yli kentälle.
"Ai, juu. Mene vain," Nat mutisi ja lähti liihottelemaan kohti metsää.
Omppuli katseli hänen jälkeensä tovin ja lähti kulkemaan kohti harjoitusaluetta. Niin pienestä oli ollut kiinni, että hän olisi saanut kuulla pojan tulon syyn. Se painoi hänen mieltään taukoamatta.

Kauempana Nat oli istahtanut puun oksalle ja tähyili tuulia. Hänen tiedonjanonsa oli sammumaton. Kun sitä oli vuosien varrella oppinut kuuntelemaan muiden ihmisien puheita, ei tavasta ollut niin helppo päästä eroon. Isältään saamansa pienen huilun avulla hän kutsui tuulia luokseen kertomaan tietojaan. Ei hän olisi huilua tarvinnut, mutta se tehosti hänen mahtiaan entisestään. Lopulta lounaistuuli toi tullessaan keskustelun pätkän, jota Nat oli odottanutkin.
"Athene ei selviä siitä... Muut jumalat... sopimus" Vahva miesääni puhui tuulen mukana.
Nat kuulosteli miehen sanoja hieman tympeänä heilauttaen pitkiä hiuksiaan:"Liian heikko tuuli äänen kuljettajaksi, mutta silti arvokas tiedonmurunen livahti mukaan."

[Gustaffsson]

"Kuka siellä puussa oikein mumisee?" kysyi tylsistynyt ääni hänen alapuoleltaan. Nat säikähti ja pudottautui oksalta. Gustaf istuskeli puun juurella lueskellen kirjaa.
"Mitä ihmettä, sinut näkee muuallakin kuin joen varrella" Nat ihmetteli.
"Sieppeli löytää minut sieltä liian helposti" poika sanoi kohottmatta katsettaan kirjasta.
"Ai niin, hän tahtoo ottaa uuden kisan" Nat sanoi.
"Miten sinä... no niinpä tietysti. Voisitko olla urkkimatta toisten asioita tuulelta?" Gustaf kysyi kohottaen vihdoin päätään. Nat virnisti.
"Se on pinttynyt tapa. Tuuli toi myös mielenkiintoisia asioita viime yöltä..." hän sanoi. Gustaf punastui, tuhahti ja käänsi katseensa takaisin kirjaansa. Jonka joku nappasi muutamaa sekuntia myöhemmin hänen kädestään.
"Mitäs soopaa sinä oikein luet?" Areen poika Mikael kysyi ilkeä hymy kasvoillaan.
"Kollaa kestää. Miten sinä kehtaat lukea tälläistä kuolevaisten roskaa" hän sanoi tiputtaen kirjan maahan.
"Se on klassikko, eikä kuolevaisissa ole mitään v... miten vaan. Mitä sinä haluat?" Gustaf kysyi suoraan.
"Satuin vain kuulemaan Sieppeliltä että olet pelkuri. Et uskalla ottaa jousiammuntahaastetta vastaan tytön kanssa? Olet säälittävä" Mikael sanoi melkein sylkäisten viimeisen sanan kohdalla.
"Joo miten vain. Oliko muuta?" Gustaf kysyi tylsistyneenä nostaen kirjan maasta ja aloittaen kadottamansa sivun etsinnän.
"Ei kai. Paitsi..." Mikael mutisi ja potkaisi vielä kirjaa, paiskaen sen Gustafin naamalle.
"Voisitko kasvaa aikuiseksi?" Gustaf huokaisi aloittaen etsinnät alusta. Mikael naurahti ja poistui paikalta.
"Vau. Osasit ottaa tuon aika--" Nat aloitti, mutta Gustaf nousi pikaisesti pystyyn, paiskasi kirjan maahan, suoristi lippistään ja lähti raivoissaan Mikaelin perään, kiroten hiljaa mutta ponnekkaasti.
"-tyynesti" Nat lopetti ällistyneenä.

[Sieppeli]

Gustaf veti esiin kävellessään Sieppelin pudottaman kepin ja sai raivostuneena sen kasvamaan oikeaan kokoonsa. Mitä Gustaf sivusilmällä näki se oli hopeinen keihäs, missä oli cabuceus, kaksi toisiinsa kiertynyttä käärmettä ja kyyhkysensiivet. Mikael käveli hiukan kauenpana tyynesti eikä huomannut Joen jumalan pojan tähtäävän häntä keihäällä. Poikien takana Nat sulki silmänsä silloin kun Gustaf heitti. Nat kuuli karjaisun ja avasi silmänsä. Keihäs oli uponnut Mikaelin vasempaan olkapäähän ja poika mulkoili vertavuotavana äärimmäisen murhaavana Gustafia.
"Nyt sinä kuolet!" Mikael karjui ja veti ilkeän näköisesti keihään irti itsestään. Seuraavaksi Gustaf tajusi Areen pojan ryntäävän häntä kohti. Mikael oli tunkea keihään Gustafin sisuskaluihin kun toinen otti häntä käsistä ja työnsi kauemmas itsestään. Pojat aloittivat painin elämästä ja kuolemasta ja Gustaf näytti olevan alakynnessä. Mikaelin paita alkoi olla aivan veressä vasemmalta puolelta. Nat seurasi ihmeissään pää kallelaan kun ei tiennyt mennäkkö väliin vai antaakko kuolla.
Gustaf kierähti sivuun kun Mikael oli melkein tappamassa hänet. Areen poika oli kuitenkin nopeampi, nousi ylös ja tallasi Gustafia vatsaan, että häneltä lähti ilmat pihalle.
"Annan sinulle sekunnin aikaa rukoilla haluamaasi jumalaa." Mikael sanoi kylmästi ja kohotti keihään. Kävi tuulahdus ja Nat ilmestyi heidän väliinsä ja tarrasi Mikaelia käsistä.
"Puuh." Hän puhalsi poikaa kasvoihin.
"Älä tule sekaantumaan tähän!" Mikael karjui.
"Tappelu!" Joku leiriläinen, joka oli huomannut tapahtuman, huusi.
"Minusta tuo näyttää enemmän..." Joku kuului sanovan kovempaa, mutta ihmiset alkoivat juoksemaan sinneppäin. Mikael rentoittu kätensä ja Nat uskalsi päästää irti leijuakseen sivulle. Gustaf hengitti raskaasti ja odotti, että pääsisi nousemaan ylös. Mikael heitti keihään Gustafin korvan viereen terä edellä.
"Ensi kerralla et ole yhtä onnekas. Kuolet vähintään lipunkaappauksessa!" Sitten Areen poika lähti. Katsojat marisivat pettyneenä kun tappelu oli jo ohi. Gustaf aikoi nousta ylös, kun terävä miekankärki ilmestyi hänen nenänsä eteen mukanaan sitä pitelevä tyttö.
"Taidat todellakin päästä hengestäsi, senkin varasteleva epäsikiö." Gustaf tyytyi pyöräyttämään silmiään ja luomaan naamalleen viattoman kieron hymyn.
"Eikö isäsi olekkaan varkaiden suojelija?" Sieppeli ei vastannut mitään, mutta mulkoili sitäkin enemmän.
"Minulla on sinulle uusi tarjous." Hän vaihtoi aihetta. Gustaf lysähti maahan.
"Minua ei kiinnosta tapella sinua vastaan..."
"Taidan mennä sitten sanomaan herra D:lle, että sinä murtauduit hänen huoneeseensa yöllä. Sinulla on todisteetkin." Keihäs kimmelsi pilkallisesti Gustafin vieressä. Pojan oli pakko luovuttaa.
"Nimeä ehtosi." Viekas hymy levisi Sieppelin kasvoille ja hän heilauttu miekkansa oikeaan muotoonsa ja takaisin korvantaakse.

Hetkeä myöhemmin he seisoivat jousiammuntaradalla.
"Jos minä voitan, annat keihään takaisin ja lupaat ettet kerro herra D:lle, jos sinä voitat saat pitää kepin."
"Entä jos kieltäydyn ja annan kepin sinulle?" Gustaf kysyi.
"Jatkan ärsyttämistäsi."
"Mitäs jos vain menisin kertomaan herra D:lle sinun vieneen kepin?"
"No, luultavasti herra D saa samalla selville Omppulin peilin kohtalon ja takavarikoi sen uudelleen ja Omppelu ei varmasti ole tyytyväinen sinulle." Gustaf tyytyi huokaamaan. Umpikuja.
"No miten on?" Sieppeli hymyili leveästi kun Gustaf lannistuneena tarttui jousipyssyynsä. Nuoli viuhahti suoraan keskelle maalitaulua. Sitten Sieppeli viritti oman jousensa ja ampui. Nuoli viilsi hiukan Gustafin nuolta ja osui täydellisesti viereen.
"Tasapeli." Gustaf mutisi. Tästä ei sovittu. Sieppeli näytti mietteliäältä.
"Tämä todistaa, että huijasit edellisellä kerralla, joten otan sen kepin takaisin."
"No mitä minä tästä hyödyin?" Gustaf kysyi ärsyyntyneesti. Sieppeli kääntyi hänen puoleensa hymyillen leveästi.
"Kutsun meidän joukkueeseen lipunkaappaukseen. Aina tarvitaan hyviä jousimiehiä puron äärelle ja minä voin varmistaa etteivät Areen pojat tule murhaamaan sinua silloin." Hän naurahti leppoisasti.

[Gustaffsson]

Jäätyään yksin Gustaf huokaisi pitkään. Liikaa ajateltavaa. Liikaa vihamielisyyksiä. Liikaa kaikkea.
Ei olisi pitänyt suuttua Mikaelille niin en olisi tässä liemessä, hän ajatteli turhautuneesti. Olisi vain pitänyt antaa olla. Sillä periaatteella hän oli pärjännyt pitkälle. Tähän asti. Sieppeli voisi kiristää häntä tiedoillaan. Areen pojat ovat varmaan kaikki entistä vihaisempia.
"Ensin olin heidän silmissään pelkuri, nyt hullu väkivaltainen psykopaatti" Gustaf mutisi puoliääneen ja virnisti.


Paria tuntia myöhemmin Omppuli käveli kohti jokea. Tutusta paikkaa hän löysi Gustafin, joka kellui vedessä ja näytti nukkuvan. Hetken tyttö epäröi häiritä, mutta sitten poika puhui.
"En nuku" hän sanoi ja avasi silmänsä.
"En ole nähnyt sinua sitten tiskiurakan" Omppuli sanoi kysyvästi.
"On ollut kiireitä" Gustaf vastasi.
"Onko tuo... verta jota sinun paidassasi ja kasvoillasi on?" tyttö kysyi varovasti.
"Ei minun vertani"
"Etkö sinä kastu siinä kelluessasi?"
"Totta kai kastun. Se on joki"
Sananvaihtoa seurasi hiljaisuus.
"Oletko kunnossa?" Omppuli kysyi.
"Nyt kun kysyit, ahven taisi näykätä minua pikkuvarpaasta. Niin ja päätä särkee" Gustaf tokaisi.
"Kuulin mitä tapahtui" Omppuli sanoi. Gustaf huokaisi.
"Minun ei olisi pitänyt tehdä sitä. Ei olisi pitänyt yrittää kostaa" hän sanoi haudaten kasvonsa käsiin, minkä seurauksena hän molskahti pohjaan. Hetken kuluttua hän oli kiroillen pystyssä, jalat joenpohjaa koskettaen.
"Joenjumalan poika eikä huomioi tuollaista" hän pärskähti saatuaan veden pois keuhkoistaan. Omppuli laskeutui rannalle ja kahlasi joessa.
"Varo ettet kastele itseäsi, tässä on aika syvää" Gustaf huomautti. Hänellä itsellään oli jalat pohjassa ja hänestä näkyi pinnan yläpuolella vyötärstä ylöspäin. Siitä välittämättä Omppuli kahlasi lähemmäs kunnes oli melkein kiinni Gustafissa.
"No, öh, mitäs sinulle kuuluu?" Gustaf kysyi hermostuneesti.

[Omppuli]

"Minulle kuuluu hyvää. Voitin miekkailuharjoituksissa", Omppuli sanoi hiljaa ja tuli lähemmäs.
"Jaa, sepä hienoa... öh, hmm, oliko vaikea... vastustaja?" Gustaf yritti vielä puhua. Omppuli hymyili ja oli nyt aivan kiinni Gustafissa.
"Areen tyttö", Omppuli kuiskasi ja kohotti päätään. He katsoivat toisiaan silmiin.
"Voin kuvitella", Gustaf sanoi hymyillen tytölle hellästi ja sipaisi kultaisia hiuksia.
"Mitä muuta sinä voisit kuvitella?" Omppuli kysyi ja Gustafin hymy leveni ja hän suuteli tyttöä, joka oli osannut odottaa. He kietoivat kätensä toistensa ympärille joen kuohuessa heidän ympärillään kuitenkaan kastelematta heitä. Kun he irrottautuivat joki rauhoittui ja Gustaf haroi hiuksiaan hiukan hämmentyneenä aikaansaannoksestaan.
"Jopas, en tiennyt että joki riehaantuisi ihan noin. Pitää kai harjoitella", Gustaf sanoi pahoitellen, mutta Omppuli kikatti.
"Minusta se oli upeaa", Omppuli sanoi hiljaa silmät loistaen.
"Oliko?" Gustaf kysyi iloisen yllättyneenä. Omppuli nyökkäsi ja Gustaf hymyili. Äkkiä he kuulivat ääniä. He tunnistivat Zenzibarin ja Natin. Äänet olivat riitaisia.
"VOISITKO KERRANKIN OLLA SALAKUUNTELEMATTA MUITA IHMISIÄ?" Zenzibar huusi. Omppuli vilkaisi Gustafia merkitsevästi ja alkoi kiireesti kahlata rantaan päin, muttei tarpeeksi nopeasti. Gustaf katseli Omppulia hetken pudistellen päätään ja nappasi tytön sitten syliinsä ja käski jokea nostamaan heidät ylös. Omppuli hymyili hämmentyneenä. He piiloutuivat kiven taakse ja olivat aivan hiljaa ettei Nat saisi vihiä heistä.
"Älä huuda", Nat sanoi kuitenkin hänkin hiukan korotetulla äänellä.
"Ai niin unohdin, kyllähän sinä muuten kuuletkin", Zenzibar sanoi ivallisesti.
"En voi sille mitään", Nat sanoi rennosti ja Zenzibar tuhahti kovaäänisesti.
"Minun veljeni ei kuulu sinulle pätkääkään", Zenzibar ärisi.
"Kyllä kuuluu jos siitä koituu jotain pahaa niin kuin näköjään koituu!" Nat sanoi. Kiven takana Omppuli katsoi Gustafia kysyvästi, joka kohautti olkiaan. Oksa raksahti äkkiä Gustafin yrittäessä löytää parempaa asentoa. Heti tuli hiljaisuus. Molemmat kuulivat kuinka jompi kumpi tuli heitä kohti. Askeleet olivat muutaman metrin päässä kun Omppuli veti Gustafin taas suudelmaan. Vähän huono hetki suutelemiseen, Gustaf ajatteli, mutta ei vetäytynyt pois. Askeleet tulivat heidän kohdalleen ja pysähtyivät.
"No onko salakuuntelijoita?" Zenzibarin ivallinen ääni kuului kauempaa. Nat lähti pois ja Gustaf oli hyvin hämmentynyt. Miten hän ei muka ollut nähnyt meitä? Gustaf ei keksinyt vastausta.
"Puhutaan tästä myöhemmin", he kuulivat Natin sanovan. Omppuli irrottautui Gustafista ja kohottautui ylöspäin.
"Ne lähtivät", Omppuli sanoi hiukan pettyneenä.
"Miten he eivät nähneet meitä?" Gustaf kysyi ihmeissään.
"Miten luulet äitini estäneen keidenkään yllättämästä häntä uuden rakastajansa kanssa?" Omppuli kysyi, mutta äänessä ei ollut ärtyneisyyttä. Hivenen katkeruutta vain.
"Siksi siis suutelit minua", Gustaf sanoi ymmärtäen ja näytti hiukan pettyneeltä.
"Älä käsitä väärin. Nautin joka sekunnista", Omppuli sanoi ja katsoi Gustafia silmiin. Hän huomasi tämän silmien olevan sinertävän vihreät.
"Niin minäkin", Gustaf vastasi ja he nousivat seisomaan pitäen yllä katsekontaktin.
"Lähdetään", Omppuli sanoi. Gustaf kohotti kulmiaan.
"Minne meillä on kiire?" Gustaf kysyi virnistäen ja Omppuli virnisti takaisin.
"Pian et pääse irti minusta", Omppuli naurahti.
"Se ei haittaa pätkääkään", Gustaf sanoi ja he vaipuivat taas alas suuren kiven suojiin.

[Sieppeli]

Kello soi äänekkäästi toisella puolella leiriä ja leiriläiset asettuivat jonoon mennäkseen syömään. Kaikki jotka tiesivät uudesta leiriläisestä/jumalasta/mikä hän sitten kenellekkin oli, katselivat Athenen porukkaa ja tunnistaa sieltä uutta henkilöä. Uutta henkilöä ei kuitenkaan vielä näkynyt, mutta ei neljää muutakaan. Sieppeli ihmetteli tuskastuneena Natin ja Gustafin katoamista, koska Hermeen mökin jono ei ollut kokonaisuudessaan paikalla. Afroditen tytöt ja pojat hihittelivät vähän kauempana Omppulin katoamista ja Athenelaiset eivät pääasiassa melkein huomanneet Zenzibarin puuttumista jonostaan, sillä olivat ihan täpinöissään jostain. Muut jonot alkoivat jo lipua ruokapaikalle kun Hermeksen pisin jono seisoi vielä.
"Ketkä puuttuvat!" Hermeen poika Choro huusi jonon perältä.
"Nat ja Gustaf!" Bill, nuoruudenjumalan Heben poika huusi takaisin jonon keskivaiheilta.
"No ei ole ensimäinen kerta kun Nat puuttuu!" Choro huusi takaisin. Jotkut naureskelivat. Olihan Nat sentään tuulenjumalan lapsi, hän liikkui omia polkujaan jatkuvasti ja oli kokoajan myöhässä milloin mistäkin.
"No mihin se Gustaf sitten on kadonnut?" Rasittunut Belle raivosi. Hän oli Niken, voitonjumalan tytär, eikä kestänyt olla viimeisenä ruokapaikalla.
"Varmaankin jonkun Afroditen tyttären kanssa tuolla puskassa!" Choro huusi jonon perältä. Monet nauroivat.
"No sitä onkin näkyny viimeaikoina paljon sen Omppulin kanssa." Tyvita, myöskin Hermeen poika, muisteli. Jonosta alkoi kuulu viheltelyä. Sieppeli pyyhkäisi pienen naurunkyynelen silmäkulmastaan ja ryhdistyi.
"Noniin, eiköhän mennä. Saadaan vielä tietyn jumalan vihat päällemme ellemme mene. Tulkoot perässä jos ovat tullakseen." Ja sitten hän lähti johtamaan jononsa paikalla.
"Missäs sitä ollaan kupattu!" Dionysos tiukkasi heti.
"Meiltä puuttui pari henkilöä." Belle kiljui ensimmäisenä vastaukseksi.
"Jaajaa, toivottavasti ovat joutuneet syödyiksi." Dionysos mutisi kuuluvasti, "No, koska minun pitää jälleen toivottaa teille hyvää ruokahalua niin tein sen juuri." Ja ruokaa alettiin tuoda otettavaksi. Jotkut mutisivat pettyneenä kun ei tästä uudesta henkilöstä puhuttu alkuunkaan.

[Gustaffsson]

Gustaf heräsi siihen kun hyttynen pisti häntä nenänpäästä. Hätistettyään inisijän pois hän puhalsi muutaman Omppulin kullanvaalean hiuksen pois silmiltään. Ilta taisi olla jo aika pitkällä. Vai yökö se jo oli? Taivaalla mollotti täydellisen kaunis kuu. Jep, ehdottomasti yö. Toivottavasti ei taas tulisi tiskireissua.
"Omppuli" Gustaf kuiskasi silittäen tytön hiuksia. Omppuli hymisi ja liu'utti hieman kättään pojan rinnalla.
"Taisimme nukahtaa" hän kuiskasi.
"Niin taisimme. On jo yli keskiyön" Gustaf sanoi katsoen rannekelloaan. Omppuli käänsi yllättyneenä päänsä ylöspäin. Kuu paistoi heidän yläpuolellaan kuin katulamppu.
"Niinpäs näkyy" hän tokaisi ja laski päänsä takaisin pojan pään viereen.
"Eikö kannattaisi mennä takaisin mökeille?" Gustaf kysyi yllättyneenä.
"Herra D voisi saada meidät kiinni, eikä minua yhtään tee mieli taas tiskaamaan. Kuutamo luo sitäpaitsi tunnelmaa. Ja kuten varmaan muistat," Omppuli sanoi ja painautui lähemmäs poikaa, "äitini ei nyt anna meidän jäädä kiinni" Hän kietoi kätensä Gustafin ympärille ja madalsi päätään pehmeään suudelmaan.


Seuraavana aamuna Gustaf ja Omppuli ilmestyivät metsästä muiden leiriläisten joukkoon hiukan väsyneinä ja kankeina mutta sangen hyvätuulisina.
"Hei! Jokipoju!" se oli Sieppeli. Gustafin hyväntuulisuus laski yhden pykälän.
"Mitä?" hän kysyi.
"Lipunryöstö on ylihuomenna. Tule harjoittelemaan" Sieppeli sanoi.
"En" Gustaf sanoi pirteästi ja hymyillen.
"Mikset?" Sieppeli kysyi.
"On parempaakin tekemistä. Ja sitäpaitsi, ihan vain ärsyttääkseni sinua" Gustaf sanoi.
"Pitääkö minun hiukan valaista tilannettasi?" Sieppeli kysyi.
"Mennään harjoittelemaan kahdestaan niin pikku Hermesläinen ystävämme ei suutu. Olemmehan samassa joukkueessa" Omppuli pisti väliin.
"Olemmekko?" Sieppeli ja Gustaf kysyivät yhtaikaa.
"Jep. Se on ollut ilmoitustaululla eilisestä lähtien" Omppuli sanoi. Sieppeli pyrähti juoksuun mökeille päin katsomaan liitot. Gustaf ja Omppuli seurasivat häntä ilmoitustaululle, johon oli kiinnitetty ilmoitus lipunkaappausjoukkueista.

Sininen joukkue: Hermes, Afrodite, Hefaistos
Punainen joukkue: Ares, Dionysos, Athene, Apollon, Demeter

"Äh, ei voi olla totta mikä joukkue!" Sieppeli huokaisi.
"Hei, voisin loukkaantua tuosta" Omppuli huomautti.
"No, nyt kun olemme samassa joukkueessa, suhtaudun lipunkaappaukseen erilailla" Gustaf sanoi hymyillen Omppulille.
"Sama täällä" Sieppeli voihkaisi.
"No, mennään harjoittelemaan" Omppuli sanoi iloisesti, tarttui Gustafia kädestä ja veti hänet harjoittelupaikalle.

[Omppuli]

Sieppeli seurasi heitä voihkien ja vaikeroiden.
"Miksi juuri minä sain Afroditen ryhmäläiset? Heistä ei ole mitään hyötyä! Ja Ares ja Athene samalla puolella! Me niiin häviämme!" Sieppeli valitti ja Omppuli mulkaisi häntä vihaisesti, mutta sitten hän katsoi sisaruksiaan toisella puolella harjoituspaikkaa. He juoruilivat. Omppuli huokaisi pettyneesti.
"Hän on oikeassa", Omppuli sanoi Gustafille surullisena. "Siskoni ja veljeni ovat hyödyttömiä lipunkaappauksessa."
Gustaf kietoi kätensä lohduttavasti Omppulin ympärille.
"Älä välitä. Minä tiedän ainakin yhden, joka on hyvä miekkailemaan", Gustaf sanoi ja suukotti tytön otsaa.
"LOPETTAKAA SE KUHERTELU!" Sieppeli karjui heille. He mulkaisivat häntä, joka marssi heidän luokseen.
"Omppuli, sinä saat mennä sisaruksiesi luokse ja saat alkaa kouluttaa heitä. Meidän täytyy keksiä sotasuunnitelma", Sieppeli sanoi tomerasti ja Omppuli voihkaisi.
"Onhan teillä lumokatse", Gustaf yritti lohduttaa.
"No arvaa onko Athenen porukat ottaneet sen huomioon. Heidän täytyy päästä lähelle voidakseen pakottaa heidät katsomaan silmiinsä ja siihen he tarvitsevat taistelutaitoa", Sieppeli sanoi ja Omppuli nyökkäsi alistuneesti, suuteli vielä Gustafia, liian pitkään Sieppelin mielestä ja juoksi sitten sisaruksiensa luokse ja he näkivät kuinka aluksi Afroditen lapset nyrpistelivät nenäänsä, mutta sitten Omppuli sanoi heille jotain ja heidän kasvonsa kirkastuivat. Sitten he kävelivät heidän luokseen. Kaikki olivat todella kauniita. Pojat jumalaisen komeita ja tytöt jumalaisen kauniita.
"Hei kultu", yksi pojista sanoi Sieppelille flirttailevaisesti vinkaten silmää. Sieppelin polvet menivät hetkeksi veteliksi, sitten hän ryhdistäytyi.
"Hei, teidän täytyy harjoitella, koska meillä on todella kova vastus", Sieppeli sanoi niin ankaralla äänellä kuin pystyi.
"Omppuli kertoi, että meidän pitäisi käyttää lumovoimaamme", yksi tytöistä sanoi ja iski silmää Gustafille, joka pystyi jo vastustamaan heidän viehättävyyttään, ettei mennyt ansaan. Omppuli asettui hänen viereensä ja mulkoili siskojaan.
"Niin. Tarvitseeko teidän siis katsoa silmiin, jotta saatte toimimaan?" Sieppeli kysyi ja tytöt tuhahtelivat halveksivasti.
"Ei tietenkään. Tietyllä ääniasteikolla saamme saman tuloksen ja koska taikakalut ovat sallittuja, on meillä mahdollisuus luoda todella voimakas lumous", tyttö jatkoi ja Sieppeli näytti tyytyväiseltä.
"Osaako teistä kukaan miekkailla?" Sieppeli kysyi ja kaikki pojat nostivat kätensä ylös.
"Oikeasti", Omppuli lisäsi ja vain yhden pojan käsi jäi ylös.
"Hän tosiaan osaa", Omppuli livautti suupielistään ja hänen veljensä virnisti hänelle. Sieppeli huokaisi hiukan pettyneenä.
"No parempi yksi kuin ei mitään", Sieppeli sanoi ja meinasi siirtyä jo seuraavaan asiaan.
"Kaksi", Omppuli korjasi loukkaantuneena. Sieppeli katsoi häntä ja sitten poikaa, joka nyökytteli.
"Omppuli osaa", poika sanoi vakuuttavasti.
"Kiitos Rick", Omppuli sanoi.
"No entäs osaako kukaan OIKEASTI jousiammuntaa?" Sieppeli kysyi ja taas Rick nosti kätensä ylös, mutta hän ei nostanut yksin. Kaksi muuta hänen lisäkseen piti kättä ylhäällä ja Sieppeli näytti innostuneemmalta. Tytöillä kädet pysyivät koko ajan alhaalla. Sieppeli kuulusteli vielä, mutta yhdessäkään asiassa ei tyttöjen käsi kohonnut.
"Osaatteko te mitään?" Sieppeli kysyi lopulta turhautuneena.
"Me otamme huoleksemme lumouksen. Saattepa nähdä, siitä tulee tosi hyvä", yksi tyttö sanoi itsevarmasti kasvoillaan ovela hymy.
"Sitten harjoittelemaan!" kannusti Sieppeli ja sai taisteluparikseen Rickin ja huomasi tämän olevan todella taitava. He kamppailivat hiki valuen otsalta, mutta Rickin kasvoilla pysyi koko ajan hurmaava hymy, mutta siitä huomasi, että hän janosi kamppailun voittoa yhtä kovasti kuin Sieppeli. Aika kului ja sitten äkkiä Rick teki liikkeen, joka oli todella nopea, mutta jonkalaista Sieppeli ei ollut ennen nähnyt ja miekka putosi Sieppelin kädestä. Sieppeli oli hetken paikoillaan järkyttyneenä. Oli hiljaista, sitten:
"Hienoa Rick!" Omppuli huusi ja muut Afroditen mökkiläiset yhtyivät hurraahuutoihin. Muut katsojat olivat aivan ihmeissään, mutta taputtivat kohteliaasti. Hyvin harvoin Afroditen lapset voittivat miekkataisteluita. Sieppeli ei tiennyt mitä ajatella.

[Nat]

"Hoi! Ei nyt ole aikaa pienelle esitykselle. Muistatte varmaan, että aikaa ei ole hukattavana," Nat huudahti kauempana keihäs kädessään.
Porukka hajaantui taas harjoittelemaan lipunryöstöä varten pitkälle yöhön...

Lipunryöstön aika:

Kuuluva torventörähdys täytti iltapäivän. Lipunryöstö oli taas jälleen alkamassa. Siniset olivat kerääntyneet omalle puolelleen jokea ja punaiset samaten. Vielä oli odotettava hetki. Aseet oli jaettava ja säännöt perinteen mukaan luettava. Herra D nyökkäsi molemmille joukkueille merkiksi, että nämä voisivat hakea aseensa. Siellä täällä syntyi pieniä kahakoita aseista, mutta lopulta kaikki olivat saaneet haluamansa. Enää Kheironin vuoro. Tämä kuulutti kantavalla äänellä monille tutut säännöt. Sieppeli jakoi tovereilleen nopeasti vielä viime hetken ohjeita ennen kuin he saisivat luvan lähteä. Ensiksi kuitenkin oli vielä piilotettava lippu.
Piilottajat lähtivät luvan saatuaan juoksemaan metsän uumeniin. Nat oli punaisen joukkueen piilottaja. Hänellä oli varma suunnitlema miten saisi sen kätketyksi. Tarvittaisiin vain hitunen onnea ja hyvää tuulta, hän ajatteli hymyillen. Viilettäessään kuin tuuli Nat kaivoi huilun esiin ja kutsui tuulta avukseen. Se toi kuitenkin mukanaan muuta kuin avun. Se toi äänen.
Kuunnellessaan tuulen viettelevää kuiskutusta hän muuttui yhä kalpeammaksi ja epävarmemmaksi.
"Ei! He eivät saa! Ei enää kukaan" Nat huudahti kauhusta.
Hän pudotti lipun maahan. Katsomatta taakseen hän juoksi pois Puoliveristen leiriltä.

Tuuli toi tullessaan ennustuksen Oraakkelilta:
Tuuli kutsuu sankareita taas kerran tuntemattomaan. Heidän on noudettava pelastuksensa, jotta voisivat pelastaa lahjojensa kodin. Kuitenkin yksi heistä on valmis uhraamaan hedelmän vastineeksi sydämensä salaisimmasta toiveesta.

[Kökköä ku mikä ja ennustus on sitten porukat tulkinnanvarainen: D Saa nähdä ymmärrättekö te sen minun tavallani. Oisi varmaan helpompaa huomata mu katoaminen vasta kilvan jälkeen]

[Sieppeli]

Koska ne Hermeen mökissä asujat joille ei ollut omaa mökkiä saivat valita itse mihin joukkoon menivät olivat Sieppeli ja Afroditen porukka käyneet pakottamassa koko mökin Hermeen puolelle. Monet olivat erittäin masentuneita ja varmoja häviöstään. Sieppeli luovutti sinisen lipun Gustafille. Lipussa oli Asklepioksen sauva, mökin 11 symboli.
"Vie se mukanasi joelle, tökkää se keskelle sitä ja vartioi sitä hengelläsi. Omppuli, sinä menet mukaan ja vartioit Gustafia hengelläsi." Sieppeli sanoi vakavasti. Gustaf nyökkäsi.
"David ja Henric." Sieppeli kääntyi Hefaistoksen kaksosien puoleen, "Te olette rajavartioina, David, sinä menet joen viereen rajalle ja Henric, sinä olet kolmenkymmenen metrin päässä. Siitä näkee kohdan missä Gustafin pitäisi olla." David ja Henric olivat leirin isokokoisimmat pojat, eikä heitä meinannut erottaa toisistaan. Gustaf katsahti Omppulia joka seisoi hänen vierellään ja pojan oli pakko myöntää tytön näyttävän hemmetin hyvältä kreikkalaisessa sota-asussa.
"Mitä?" Omppuli huomasi Gustafin katselevan häntä. Poika virnisti.
"Näytät hyvältä."
"Minä haluan hyökkäyksen kärkeen!" Belle marisi Chorolta, joka oli Hermeen joukkueen johtaja.
"Ei, kun sinun paikkasi on rajalla! Vasta kun kolme tai enemmän on saatu vangitsi tai tainnoksiin voit lähteä siitä!" Choro sanoi tiukasti.
"Niin sinäkin." Omppuli hymyili takaisin Gustafille. Gustaf veti tytön suudeltavaksi.
"JA TE KAKSI!" Sieppelin ääni karjui, "Turvat irti toisistanne!" Omppuli näytti hänelle kieltä ja naurahti.
"Niin ja Rick, otat pariksessi Lukan ja Henrietan, te olette toinen hyökkäystiimi, tähtäätte vasemmasta reunasta. Petrus, sinä tulet kanssani vanginvahtiin, jos puoleentuntiin ei ole tullut vankeja lähden hyökkäämään suoraan edestä ja sinun tehtäväsi on auttaa minua."
"Te kolme." Choro sanoi kolmelle Afroditen tyttäristä jotka hihittelivät, "Istutte tuolla kivellä ja näyttelette, että juttelette, mutta kun joku lähestyy teitä tai lippua lähdette hyökkäämään. Okei?"
"Okei." Hihitti lyhin tytöistä. Choro meinasi pyörtyä.

Lopulta kaikille löytyi tehtävä. Omppuli ja Gustaf kulkivat yhdessä lipun kanssa joelle Sieppelin määräämään paikkaan ja Gustaf tuikkasi sinisen lipun keskelle jokea syvinpään kohtaan.
"Vahdi minua hyvin." Gustaf sanoi Omppulille. Ei ollut vaikeaa jättää henkeään Omppulille vahdittavaksi.
"Takuulla." Omppuli heläytti lumoavan hymyn Gustafille, mikä piristi poikaa paljon. Gustaf hymyili takaisin ja otti jousensa valmiiseen asentoon.

Tiukan harjoittelun ja tiukemman kurinpidon aiheuttamana Sieppelistä tuntui, että heidän joukkueellaan saattaisi olla jotain mahdollisuuksia. Petrus, joka oli Hefaistoksen poika, oli rakentanut monia laukaistavia aseita Afroditen tytöille, joista uskoi olevan paljon apua. Kumpikin toivoi suunnitelman toimivan, että Areen pojat hyökkäisivät suoraa päätä Gustafin kimppuun jolloin vasemmalla puolella etenijöillä olisi vapaat kädet ja toisekseen he luottivat Rickin porukkaan, joilla piti olla vapaa kulkuväylä jos heidän kehuskelunsa ei ollut täysin ilmasta heitettyä. Rajalla seisova Choro pelkäsi Natin kuunnelleen kaikki heidän suunnitelmansa, mutta oli varma, että lippua ei kukaan saisi.

Torvi soi jossakin ja koko leiri tiesi, että nyt saisi aloittaa.

[Omppuli]

"No niin", Mikael sanoi ja kutsui nopeasti kaikki ympärilleen ja ojensi kädellään puheenvuoron Athenen pojalle, Eerikille.
"Suunnitelmana on tämä. Osa Areen lapsista menee metsään ja nämä ovat Jack, Fred, Mary ja Tom ja kaikki jotka tulee vastaan niin lyökää niiltä taju kankaalle. Zenzibar menee Demeterin porukoiden kanssa etsimään sitä lippua. Osa Areen lapsista taas purolle, nämä ovat Mikael, Jessica, Teresa, Emily ja Richard. Athenen lapset vartioi lippua, he ovat minä ja Nick. Osa Apollonin lapsista häiriköi metsässä ampuen toisia häiritsevästi, he ovat Sarah, Henry, Ben ja Piper ja muut menee rajalle ampumaan. Onko kaikki selvillä?" Eerik kysyi ja kaikki nyökyttelivät. Sitten he lähtivät kukin omalle paikalleen yhtä nopeasti kuin tuuli konsanaan. Mikael kuitenkin viittoi muut Jessican sun muut joiden määrä oli mennä purolle luokseen.
"Me etsimme Gustafin ja väännämme häneltä niskat nurin", Mikael ärisi tovereilleen ja he nyökkäsivät ja lähtivät joen suuntaan. Torven törähdys täytti ilman ja peli alkoi. Zenzibar tiesi, että voitto olisi helppo. Hän saisi lipun ja toisi sen rajan yli. Hän tiesi sen.

[Gustaffsson]

"Mitä luulet, kumpi voittaa?" Omppuli kysyi lipun luona.
"No jaa, heillä on selvä ylivoima ja ilmeisesti paremmat taistelijat. Mutta kuten tiedät historiasta, on hienompiakin torjuntoja nähty" Gustaf huomautti tähystäessään.
"Varmasti" Omppuli mutisi.
"Sieltä ne tulevat" Gustaf huomautti maatessaan joenrannalla, "kuin juoksuhaudan reunalla", niinkuin hän itse asian ilmaisi
"Kuinka monta?" Omppuli kysyi asettuessaan hänen vierelleen.
"Viisi. Ja tuo yksi on Mikael" Gustaf lisäsi.
"Okei. Anna mennä" tyttö sanoi vetäen miekan esiin. Gustaf veti nuolen kireälle ja tähtäsi pikaisesti. Nuoli lensi viuhahtaen ja upposi yhtä poikaa - jonka nimi taisi olla Richard - olkapäähän. Poika huudahti ja kaatui maahan kesken juoksun. Sitten hyökkääjien molemmilta sivuilta, jostain kauempaa, lensi nuoli. Toinen osui yhtä Aren tyttöä jalkaan, toinen ei osunut kehenkään. Nuolesta osuman saanut tyttö riuhtaisi nuolen pois jalastaan ja jatkoi hyökkäystä.
Gustaf lähetti uuden nuolen matkaan. Se raapaisi Mikaelia olkapäästä aiheuttaen haavan ja lensi hänen takanaan juoksevaa tyttöä kylkeen. Tyttö vaipui parahtaen maahan.
Hetkeä ennenkuin hyökkääjät pääsivät Gustafin, kimppuun, Omppuli hypähti pystyyn ja iski heti ensimmäisen, jalkaan haavoittuneen hyökkääjän maahan. Omppuli kierähti Mikaelin iskun alta ja iski joukon viimeisen pystyssä pysyvän tytön maahan. Ennenkuin hän ehti kääntyä kohtaamaan Mikaelin, hän saikin nyrkistä naamaansa ja horjahti. Yhdellä iskulla hänen miekkansa lensi jokeen. Mikael virnisti voitonriemuisesti ja nosti miekkaansa. Ennenkuin hän ehti iskeä, hänen kädessään törrötti nuoli, jonka Gustaf oli ampunut. Areen poika irvisti, väänsi nuolen irti ja iski Gustafia miekallaan. Terä ei osunut, mutta rautaisen kädensijan alaosa osui häntä leukaan. Kuului rusahtava ääni. Omppuli hyppäsi Mikaelin selkään ja puri tätä sormeen.
"Senkin hullu ämmä!" Mikael karjahti ja heitti tytön selästään. Omppulin pää kolahti kiveen ja hän iskeytyi tajuttomaksi.
"Nyt, jokipoju. Koston hetki" Mikael sanoi kasvot raivosta vääntyneinä. Yhdellä lyönnillä hän viilsi Gustafia heikosti rintaan ja poika kaatui maahan Omppulin viereen.
"Maista Areen miekkaa" Mikael julisti.
"Ja sinä," Gustaf sanoi vaivalloisesti, "maista Afrediten miekkaa" Mikael hämmentyi, ja siinä samassa joki heitti huimalla vauhdilla häntä kohti Omppulin miekan, joka oli sinne tippunut. Miekka lensi valitettavasti väärinpäin, ja kolahtaessaan Mikaelia otsaan tämä vain heittäytyi tajuttomana taaksepäin.
"Jeesus... ei enää ikinä..." Gustaf kirosi ja sylki hampaita suustaan.
"Mitä tapahtui?" Omppuli kysyi hänen viereltään.
"No... me... voitimme nämä viisi" Gustaf sanoi voimatta pidätellä virnistystä. Omppulikin hymyili.
"Olemme hyvä tiimi" hän kuiskasi.
"Niin olemme" poika sanoi, ryömi Omppulin luo ja suuteli tätä. Kesken suudelman kuului teräksen heilahtava ääni ja Gustafin silmät laajenivat. Omppulin suuhun valui verta. Ei hänen omaansa.
"Ette tarpeeksi hyvä" Zenzibar julisti seisten hänen takanaan miekka kädessään ja joukkio Demeterin lapsia takanaan. Gustafin selkään oli ilmestynyt syvä viilto.

[Sieppeli]

"Silpominen kielletty!" Omppuli huudahti ja sylki verta suustaan. Gustaf kaatui hänen jalkojensa juureen ja huohotti.
"Ei tainnut poikaystäväsikään säännöistä välittää?" Zenzibar sanoi ja katsoi sivusilmällä Areen poikia. Omppuli puri hammastaan. Missä hemmetissä apujoukot olivat!?
"Jospa sinä nyt väistät niin käyn voittamassa tämän pelin?" Zenzibar sanoi. Omppuli kohotti miekkaansa. Zenzibar käänsi päänsä vinoon.
"Ihan turhaan tapella. Et saa aikaa viivytettyä mitenkään, vaikka tappelisimmekin joku joukostani ottaisi lippunne jo." Oikeastaan yksi Demeterin lapsi oli juuri menossa joellepäin.
"Ei." Gustaf läpsäytti kädellään maahan ja vesi pärskähti Demeterin lapsen päälle.
"Aaaa, tämä oli suunnitelmanne!" Zenzibar tajusi. Omppuli ihmetteli miksei hän tajunnut sitä jo aikaisemmin, Athenen lapsi kuitenkin oli. Sama Demeterin lapsi ei kuitenkaan luovuttanut vaan astui veteen. Gustaf sai ähkäisten virtauksen kovenemaan ja poikaparka, joka oli juuri mennyt ansaan, huuhtoutui pois. Ennenkuin Omppuli tajusi Zenzibar heilautti miekkaansa ja meinasi iskeä häntä, mutta Omppuli sai sen juuri ja juuri torjuttua. Zenzibar kääntyi 360 astetta ympäri ja iski uudestaan, mutta Omppuli torjui uudestaan. Hän huomasi peruuttavansa Gustafin päälle. Gustaf yritti vieläkin epätoivoisesti saada Demeterin muita lapsia perääntymään, mutta alkoi menettää tajuntaansa.
"Apua!" Omppuli huusi melkein epätoivoissaan, kun ei parempaakaan keksinyt. Zenzibarin ilme muuttui hymyksi.
"Ei sinua kukaan kuule!" Hilp, ainoa kuivana pysynyt Demeterin poika sanoi. Hän oli selvästi vahtimassa, etteivät muut hyökänneet heidän kimppuunsa.
"?" Omppuli ähkäisi ja yritti iskeä miekkaa Zenzibarin kädestä, epäonnistuen.

"Vankilan" luona Sieppeli ja Petrus kuulivat Omppulin hiljaisen huudon.
"Helvetti, minä tiesin tämän." Sieppeli huokaisi. Petrus katsoi häntä kysyvästi, kuin kysyäkseen mitä he tekisivät.
"Ei tänne mitään vankeja tänä iltana tule. Mennään." Sieppeli avasi kummatkin aseensa, sekä keihään, että miekan ja Petruksellekkin levisi hymy kasvoille. Hän piti taistelusta.

Omppuli tajusi heidän Afroditen tyttöjen suojauksen pettäneen. Hän ei kyennyt tajuamaan miten kukaan olisi pystynyt vastustamaan heidän lumoustaan... Silloin hän tunsi tasapainonsa pettävän ja tajusi kaatuneensa - kuten pelkäsi - Gustafin päälle.
"Uh." Gustaf ähkäisi. Omppuli pelkäsi jo pahinta.
"Kaksi vankia lisää." Zenzibar sanoi.
"Zenz, me ei päästä tonne!" Helena, Demeterin tyttäristä toinen, sanoi. Zenzibar katsoi Gustafia.
"Pitää siis hankkiutua sinusta eroon."
"Hei." Zenzibar kääntyi vahingokseen katsomaan kuka siellä oli. Hän tunsi Sieppelin miekan kahvan osuvan ohimoonsa ja tajuntansa katoavan. Omppuli väisti onnekseen, mutta Zenzibar kaatui myöskin Gustafin päälle. Pitemmälle ajattelematta Omppuli otti paremman otteen miekastaan ja hyppäsi ylös hyökätäkseen Demeterin lasten kimppuun auttaakseen Gustafia.

[Ja sitten Sipiä rupesi ärsyttämään tämä tyhmä teksti]

[Omppuli]

Samalla Omppuli arvasi jo mitä oli tapahtunut. Hänen siskonsa olivat tietysti hurmanneet ehkä kaksi, mutta sitten ehkä lipsahtaneet tehtävästään ja keskittyneet leikkimään kahdella uhrillaan. Joskus hän inhosi siskojaan ja veljiään. Nämä eivät tajunneet mitään. Aina juoruamassa, aina itkemässä jos ulkonäölle oli sattunut jotain, aina aina aina. Omppuli viilsi Demeterin lapsia käsivarsiin ja jalkoihin. Raivo antoi hänelle uusia voimia, mutta heitä oli liikaa. Pian häneltä iskettiin miekka käsistä. Seuraava isku olisi tullut hänen mahaansa, mutta Omppuli väisti ja viilto tulikin hänen olkapäähänsä, mutta toinen isku tuli hänen päähänsä. Hän vaipui maahan ja hän luuli, että se olisi ohi. Onneksi Sieppeli ja Petrus syöksähtivät hänen avukseen. Mutta Omppuli tajusi ettei voinut enää tapella aseettomana. Hän konttasi Gustafin luo, joka oli menettänyt tajuntansa. Hän työnsi Zenzin pois tämän päältä ja alkoi raahaamaan Gustafia jokeen.
"Omppuli mitä sinä oikein hommaat?" Sieppeli huusi, mutta Omppuli ei vastannut, jatkoi vain Gustafin kiskomista. Pian he olivat joessa ja Gustafin haavat umpeutuivat. Gustaf jäi kellumaan pinnalle, mutta Omppuli upposi uupuneena pinnan alle. Gustaf aukaisi silmänsä juuri parahiksi nähdessään Omppulin vajoavan veteen.
"Ei!" Gustaf huudahti ja yritti tavoitella Omppulia käsillään jo täysin parantuneena, mutta virta oli vienyt tytön. Gustaf käski jokea palauttamaan hänelle omansa. Joki ei halunnut aluksi totella, mutta Gustaf keskittyi ja viimein joki tönäisi hänen syliinsä Omppulin elottaman ruumiin. Äkkiä mikään lipunkaappaus ei ollut tärkeää. Vain Omppulilla oli merkitystä. Jos tämä oli kuollut... Gustaf ei antaisi itselleen koskaan anteeksi. Hän laski Omppulin varovasti rannalle. Ennen kun hän ehti elvyttää Omppuli alkoi yskiä ja sylki vettä pois vetäen henkeä epätoivoisesti. Gustafin täytti ääretön helpotus.
"Gustaf? Oletko sinä kun-" Omppulin lause keskeytyi kun Gustaf suuteli häntä. Omppuli kietoi käsivartensa hänen ympärilleen ja syvensi suudelmaa. Gustaf nosti hänet syliinsä.
"Hoi te kaksi! Lopettakaa se nuoleskelu ja alkakaa tapella!" Sieppeli karjui, mutta nämä kaksi eivät välittäneet hänestä. Päinvastoin he kietoutuivat tiukemmin yhteen.
"NYT!" karjui Sieppeli, mutta Omppuli nosti toisen kätensä ylös ja näytti keskisormea. Sieppeli veti syvään henkeä nenän kautta ja aikoi juuri huutaa jotain erittäin rumaa kun hän kuuli huudon:
"ME SAATIIN SE! ME SAATIIN SE!" ääni kuului Bellelle, joka heilutti sinistä lippua, joka oli ollut aikaisemmin punainen. Sieppeli unohti raivonsa ja syöksähti Belleä ja Rickiä vastaan ja hurraahuudot täyttivät metsän.
"JEE! JEEEEE!" huusi Sieppeli kertakaikkisen riemuissaan ja Zenzibar virkeni parahikseen huomatakseen toisen puolen voiton. Hänen ei-huutonsa hukkuivat iloisiin ääniin ja huutoihin.

[Gustaffsson]

Gustaf nosti hetkeksi päätään nähdäkseen mistä meteli johtui, mutta Omppuli tarttui häntä samantien kauluksesta ja veti takaisin suudelmiin. Sieppeli onnitteli parhaillaan hyvästä pelistä Zenzibaria, joka onnistui hymyilemään vaisusti. Mikael ei ollut yhtä hyvällä tuulella toivuttuaan. Hän kirosi ja katsoi pahansuovasti kaikkia, myös omia tiimitovereitaan. Eritoten Omppulia ja Gustafia, jotka olivat painautuneet niin tiiviisti yhteen ettei erottanut kumman kädet olivat missäkin.
"Voitonjuhlat! Tulkaa!" Sieppeli hihkaisi. Kaikki, myös hävinneet ja haavoittuneet, lähtivät tai kannettiin mökeille päin.
"Ettekö te kaksi tule?" Sieppeli kysyi Gustafin ja Omppulin jäädessä vielä joen ääreen.
"Tulemme kohta" Gustaf sanoi heti kun ehti.
"Okei" Sieppeli vinkaisi ja kipitti pikaisesti paikalta.


Voitonjuhlat oli mahtava kokoelma ruokaa, ilonpitoa, ystävyyttä ja rakkautta. Myös hävinneet unohtivat pian katkeruutensa nauttiessaan juhlista, vaikkakin heidän mieltään varjosti katsoa voittajiin, joiden päässä komeili laakeriseppeleet. Ison nuotion valossa juhlat jatkuivat pitkään yöhön. Hetken, aika ison hetken, kuluttua Gustaf ja Omppulikin liittyivät seuraan ja istuutuivat Sieppelin viereen. Sieppeli puhui juuri iloisesti Petruksen kanssa.
"Tulittehan tekin" Sieppeli sanoi, vaan ei tavanomaisen piikikkäästi vaan aidon lämpimästi. Voitto näytti muuttaneen tyttöä. Ainakin hetkellisesti.
"Olen tässä hieman miettinyt..." Gustaf mutisi.
"Missä välissä ehdit miettiä kun olet koko ajan kiinni Omppulissa?" Sieppeli kysyi nauraen. Gustaf ja Omppuli naurahtivat, ja painautuivat melkein vaistomaisesti yhteen.
"Niin, olen miettinyt siitä Zenzibarin pikkuveli-"jumalasta"" Gustaf sanoi.
"Etkö usko hänen olevan jumala?" Sieppeli kysyi.
"Se ei vaikuta kovin mahdolliselta minun mielestäni" Gustaf tokaisi.
"Älä ajattele liikaa ainakaan nyt" Omppuli kuiskasi hänen kainalostaan. Sieppeli oli valmiina kääntämään katseensa poispäin suutelukohtauksen lähestyessä, mutta onneksi parin keskeytti...

[Sieppeli]

jonkun kiljaisu. Kaikki kääntyivät heti katsomaan kiljujaa ja osa nousi ylös hämmentyneenä.
"Anteeksi sisaret, olen myöhässä." Sieppeli, joka ei jaksanut nousta ylös, kuuli jonkun sanovan. Kaikki tuijottivat toiselle puolelle nuotiopaikkaa ja monet supisivat keskenään.
"Voisiko se olla?" Omppuli henkäisi.
"Zenzibarin velikö?" Gustaf kysyi. Omppuli nyökkäsi. Samalla kumpikin pomppasi ylös pöydälle seisomaan, mutteivat nähneet mitään muuta kuin hiukan jonkun hatun kulmaa. Leiriläisten kesken alkoi kauhea hälinä ja monet tunkivat eteenpäin nähdäkseen uuden tulijan. Kaikkien takana leirinuotio, joka muutti väriä ja lämpöä leiriläisten mielialojen mukaan loisti hiukan pinkkina, mutta korkeana sen merkiksi, että kaikkia kiinnosti mitä tapahtui.
"Perääntykää pennut!" Dionysos karjahti, ja monet olivat juosta karkuun, "Päästäkää tulija hengittämään!"
"Eikö hän jo mennyt nukkumaan?" Joku kysyi ihmeissään vieressä istuvalta tyypiltä joka kohautti olkapäitään. Kohta joku sanoi Dionysoksen saattaneen tulijan pois ja kielsi kyselemästä mitään.

Paljon myöhemmin joskus viiden aikaan Sieppeli talsi nukkumaan. Hän oli jäänyt juhlimaan viimeisten kanssa, kun monet muut olivat jääneet nukkumaan. Onneksi Kheiron oli luvannut, että kaikki saisivat nukkua kaksi tuntia pidempään kuin yleensä. Choro tuli hänen mukanaan, paljon väsyneempänä.
"Miksi tänä vuonna ei saatu valita itse joukkueita? Siis samalla tavalla kuin ennen?" Hän mutisi.
"No, eihän se ollut kuitenkaan huono joukkue." Sieppeli mutisi, mutta sama asia painoi häntä edelleen, "Ehkä se oli jokin uusi juttu tai jotain..."
"Minä pidin enemmän vanhasta tavasta..." Choro totesi ja haukotteli makeasti. Hetken he kävelivät ihan hiljaa kunnes mökin ovella Choro avasi suunsa.
"Mitä luulet, mihin Nat katosi?"
"En tiedä, en jaksa ajatella."

[Gustaffsson]

Gustaf nakersi mietteliäänä omenaa nuotiolla Omppuli syliinsä käpertyneenä.
"Se ei voi olla jumala" Gustaf mietti puoliääneen.
"Ei välitetä siitä nyt" Omppuli kuiskasi kohottaen päätään.
"Nat sanoi että tästä koituu jotain pahaa" poika sanoi.
"Gust, kiltti, tämä on ollut mahtava päivä. Älä murehdi" Omppuli sanoi.
"Missä Nat muuten on?" Gustaf jatkoi. Omppuli tuhahti turhautuneena.
"Mihin sinä Natia kaipaat, minäkin olen tässä" hän sanoi hiukan surullisen kuuloisena ja nosti päätään.
"Anteeksi" Gustaf hymähti ja heitti omenankaran pois.
"Ei enää mietiskelyä tälle yölle" hän sanoi ja suuteli tyttöä, "aamu on asia erikseen." Omppuli hymisi hyväksyvästi.


Zenzibar katseli suutelevaa paria pienen matkan päästä huolestuneena. Nuotiolla alkoi olla niin vähän porukkaa että hän kuuli mainiosti mitä he olivat puhuneet. Noiden kahden takia moni asia voisi vielä mennä pieleen. Zenzibar nousi ja käveli muutaman Areen pojan luo.
"Mikael, voitko tehdä palveluksen?" Zenzibar kysyi synkästi mutta hiljaa.

[Omppuli]

Mikael kääntyi ja yllättyi nähdessään Zenzibarin. Hänen suunsa leveni maireaan hymyyn.
"Mitäs Athenen tytär haluaa?" Mikael kysyi venyttelevästi.
"Gustaf alkaa käydä hankalaksi. Haluan, että hommaat hänelle kiireistä tekemistä parin päivän ajaksi, sopiiko?" Zenzibar sanoi ja Mikael hymyili ilkeästi.
"Nou probleimo, Zenz", Mikael vastasi ja Zenzibar mulkaisi häntä. Mikael kohotti kulmiaan kuin käskien Zenzibaria häipymään ja sanoen, että asia hoituu. Zenzibar lähti omaan mökkiinsä.

Ketkään muut eivät olleet enää nuotion ääressä paitsi Omppuli ja Gustaf, jotka eivät millään näyttäneet saavan tarpeeksi toisistaan. Viimein Omppuli nousi Gustafin sylistä hiukan vastahakoisesti. Gustaf näytti pettyneeltä, mutta ymmärsi mitä Omppuli ajoi takaa.
"On jo myöhä ja päivä on ollut aikamoisen täyteläs. On parasta mennä nukkumaan", Omppuli sanoi ja venytteli. Gustaf nousi seisomaan ja kietoi kätensä Omppulin ympärille ja Omppuli painoi päänsä Gustafin rintaa vasten. Hetken he olivat siinä lähekkäin puhumatta. Nuotio hehkui syvänpunaisena heidän takanaan, mutta kuitenkin jo hiipuneena. Sitten Omppuli irtautui.
"Hyvää yötä", Omppuli kuiskasi ja suikkasi suukon Gustafin poskelle ja aikoi lähteä, mutta Gustaf veti tytön kunnon suudelmaan.
"Hyvää yötä", Gustaf sanoi suudelman päätyttyä ja Omppuli hymyili hänelle lempeästi ja lähti sitten omaa mökkiänsä kohti ja Gustaf omaansa.

Omppuli tunsi olevansa hyvin onnellinen väsymyksestä huolimatta. Hän keinahteli ees taas hetken hymyillen leveästi kunnes jatkoi kävelyään hyräillen ja välillä tanssahtaen ympäriinsä. Hopenhohtoinen mökki, jonka tunnuksena oli lentävä kyyhkynen, näytti Omppulista aina yhtä kauniilta. Hän hetken vain katseli sen muotoa ja kauneutta ihastuksissaan kuten aina joskus, kun hän kuuli askelia takaansa. Hymy leveni.
"Et sitten malta pysyä erossa minusta. On tämä ihan hauskaa, mutta Gust, nyt minä haluan mennä nukkumaan", Omppuli sanoi kääntymättä. Tulija ei sanonut mitään. Omppuli rypisti otsaansa.
"Gustaf?" Omppuli aikoi kääntyä, mutta tunsikin äkkiä veitsen kurkullaan ja joku kahlitsi hänen kätensä selän taakse.
"Ei", kuiskasi Mikaelin ääni hänen korvansa juuressa. Omppuli tunsi raivon valtaavan tiensä tappaen onnellisuuden hänen sisällään.
"Mitä sinä haluat?" Omppuli sihisi hampaidansa välistä. Ote kiristyi ja Omppuli tunsi liiankin hyvin terävän veitsen terän, joka voisi viiltää hänen kaulansa pehmeän ihon hetkellä millä hyvänsä.
"Sinut kultaseni", Mikaeli ärähti ja Omppuli värähti inhosta. Hän yritti tallata Mikaelin jalkoja, mutta epäonnistui ja rangaistukseksi Mikael väänsi hänen kättään kivuliaasti niin, että Omppuli parkaisi vedet silmissä.
"Shh, ei pakoyrityksiä kultaseni. Sinusta ei ole mitään hyötyä jos olet kuollut", Mikael kuiskasi ja sitten hän vihelsi matalasti. Neljä areen poikaa tuli mökkien takaa ja Mikael sysäsi Omppulin heille tunkien kovakouraisesti rätin Omppulin suuhun. Omppuli rimpuili ja yritti huutaa, mutta kolme poikaa oli hänelle liian paljon, mutta kyllä hän ainakin vaikeutti poikien sitomisyrityksiä jos ei muuta. Viimein kamppailun jälkeen Omppuli oli sidottu ja täysin vaimennettu, mutta hänen lumoavat silmänsä etsivät hänen sitojansa silmät ja poika alkoi jo aivailemaan köysiä kun Mikael läpsäytti häntä poskelle.
"Älkää katsoko sitä silmiin. Mennään!" käski Mikael. He alkoivat kantamaan häntä ja Omppuli rimpuili edelleen. Neljä poikaa ähkivät kantaessaan häntä. Mikael johdatti heitä metsään.
"Pitäkää se villikissa kurissa", Mikael ärähti vihaisena.
"Vaikeaa, hän tempoilee koko ajan", toinen poika, Jack nimeltään, sanoi ähkäistän ja yritti parantaa asentoaan, mutta vältti katsekontaktia Omppulin kanssa.
"Kohta ollaan perillä", Mikael sanoi. Perillä missä? Omppuli mietti. He tulivat kallioiden luo, jossa Mikael alkoi vetää sammalia syrjään ja paljasti pienen sisäänkäynnin. Pojat kantoivat Omppulin siitä sisään. Luola oli valaistu öljylampuin ja huoneen keskellä oli tuoli johon Omppuli laskettiin ja sidottiin nopeasti kiinni. Omppuli tiesi, että rimpuilu oli hyödytöntä joten hän lopetti.
"Oikein viisasta", Mikael sanoi ja tuoli Omppulin luo veitsi koholla. Ja nytkö hän aikoo viillellä minut? Sitten veitsi heilahti ja Omppulin sulki silmänsä, muttei tuntenutkaan kipua. Hän avasi silmänsä ja huomasi Mikaelin kädessä hänen hiussortuvansa. Omppuli oli niin hämmästynyt että unohti olla kauhuissaan. Mikael katsoi hiussortuvaa hetken.
"Täydellistä", Mikael sanoi ja meni sitten pienen pöydän luo, jota Omppuli ei ollut aikaisemmin huomannut ja veti taskustaa pienen paperin ja kirjoitti siihen jotain ja teippasi sitten Omppulin hiussortuvan kiinni paperiin ja laittoi paperin kirjekuoreen, jonka hän sinetöi Areen symbolilla ja kirjoitti päälle siisteillä kirjaimilla GUSTAF. Sitten Omppuli tajusi mitä hän meinasi ja alkoi kiihkeästi rimpuilla. Mikael virnisti ja otti rätin hänen suustaan.
"Joko tajusit koko homman idean?" Mikael kysyi häijysti heilutellen kirjettä Omppulin nenän edessä.
"Sinä aiot houkutella Gustafin ansaan!" huusi Omppuli niin, että luolasto kaikui. Mikael virnisti leveämmin.
"Oikein ensimmäisellä arvauksella. Hämmästyttävän fiksua Afroditen tyttäreltä. Gustaf tulee pelastamaan sinut urhoollisesti. Olet hänen heikko kohtansa", Mikael hymisi tyytyväisenä.
"Miksi tällainen hankala sieppaushomma? Asian olisi voinut hoitaa paljon yksinkertaisemminkin", Omppuli sanoi ja Mikael nyökkäsi.
"Kyllä, mutta se ei olisi ollut läheskään yhtä hauskaa. Älä ota tätä niin vakavasti, muru. Miehiä tulee ja menee eikö vain? Ainakin äidilläsi tuntuu menevän", Mikael sanoi ja nauroi kylmästi. Omppulin kasvot muuttuivat raivokkaiksi.
"Isäsi on varmasti tosi ylpeä sinusta. Etkö parempaa keksi, taikinaivo?" Omppuli sanoi ja Mikael läimäytti häntä.
"Pidä sinä minun isäni erossa tästä!" Mikael huusi.
"Hän on pettynyt sinuun, eikö olekin? Et pääse ulkomaailmaan etkä edes voita lipunkaappauksessa. Säälittävää", Omppuli sanoi hiljaa ja Mikael näytti siltä kun olisi voinut tunkea veitsensä Omppulin mahasta läpi, mutta sitten hän rauhoittui ja virnisti uudestaan.
"Katsotaan oletko yhtä ivallinen huomenna kun kultasesi astuu ansaan", Mikael sihahti ja tunki rätin taas Omppulin suuhun ja lähti kahden kaverinsa kanssa ulos jättäen kaksi vartijoiksi. He olivat Jack ja Fred. Omppulin silmät kostuivat ja hitaasti suuret kyyneleet valuivat hänen poskilleen.

Gustaf heräsi seuraavana aamuna hyvin levänneenä ja pirteänä. Hän nousi alasängystään ja huomasi vielä kaikkien nukkuvan. Hänelle se oikeastaan oli parempi. Hän tuli ulos kuistille ja venytteli. Äkkiä hän huomasi kirjeen teipattuna kaiteeseen ja siinä luki hänen nimensä. Gustaf otti kirjeen ja huomasi siinä Areen vaakunan sinettinä. Aavistaen pahaa hän avasi kirjeen ja luki sen loppuun asti, ilme muuttuen loppua kohden järkyttyneeksi ja viimeisenä hän irrotti Omppulin hiuskiehkuran kirjeestä ja ja haistoi sitä. Hän haistoi kukkien ja lämpimän kesätuulen tuoksun. Gustaf puristi kirjeen tiukasti nyrkkiinsä. Tule joelle kello 8 aikaan illalla oli kirjeessä lukenut. Gustaf ei voinut jättää menemättä. Ei kun kyse oli Omppulista.
"Hei mitä sinä teet näin aikaisin ylhäällä?" ääni kysyi hänen takanaan. Gustaf kääntyi ja näki...

[Gustaffsson]

...Choron katselevan häntä väsyneenä. Gustaf ei saanut sanaa suustaan, vaikka kuinka yritti. Omppuli oli tuolla jossain. Vankina.
"En mitään" hän sai viimein kakaistuksi ja juoksi pois. Choro katseli kummastellen hänen peräänsä.
Gustaf juoksi jo valmiiksi joelle, vaikka kello oli tuskin kymmentä aamulla. Ajattelematta hän sukelsi jokeen ja yritti rauhoittua. Vesi virtasi hänen ympärillään kuin tuuli niittyaukealla.
Hän on tuolla jossain, Gustaf ajatteli. Joki pysyi vaiti. Sillä ei ollut tietoa Omppulista. Gustaf nousi rannalle ja istuutui. Lasittunein silmin hän katseli veden loiskintaa. Vielä neljä päivää sitten hän oli seissyt keskellä jokea Omppulin kanssa. Nyt, kun Omppulin henki saattoi olla hiuskarvan varassa, se tuntui pelkältä ihanalta unelta.
Gustaf istui rannalla kahdeksaan asti käymättä leirissä ollenkaan, vaikka tapaaminen olikin sovittu vasta kahdeksaksi. Aina välillä kyyneleet virtasivat pitkin pojan kasvoja, välillä kasvot olivat ahdistuneet, välillä kovat.
Viimein, ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen kello löi kahdeksan. Gustaf odotti hetken, sitten hän tajusi että tuskin sieppaajat tarkoittivat täsmälleen kello kahdeksaa. Kiroten hidasta järjenjuoksuaan pahoissa paikoissa, Gustaf kuuli räsähdyksiä ympäriltään. Joka puolelta ympäriltään.
"Terve, jokipoju. Jouduitko odottelemaan?" kuului tuttu ääni hänen takaansa.
"Älkää astuko jokeen!" sama poika, Mikael, huudahti. Jokapuolelta Areen pojat piirittivät Gustafin.
"Missä Omppuli on?" Gustaf kysyi.
"Hän on ihan kunnossa. Liiankin kunnossa" Mikael sanoi värähtäen. Gustaf hymähti huomatessaan veriset hampaanjäljet Mikaelin vasemmassa käsivarressa.
"Omppulin vieminen taisi olla aika haastavaa?" Gustaf kysyi voimatta vastustaa pientä hymyä. Omppuli oli aika pakkaus.
"Tule mukaamme, tai sinulle tulee haastavaa aikaa selviytyä hänen menetyksestään" Mikael uhkaili. Gustaf nosti kätensä kuin antautuakseen, vaikkei häntä edes osoitettu aseilla.


Omppuli istui köytettynä, suukapuloituna ja side silmillä tuolissa kahden areen pojan vahtiessa häntä. Sitten hän alkoi kuulla askelia.
"Irrottakaa hänet tuolista, mutta jättäkää kädet ja jalat sidotuksi" kuului Mikaelin ääni.
"Omppuli!" kuului toinen, pehmeämpi ääni. Kuului tömähdys ja ähkäisy. Gustaf taidettiin paiskata lattialle. Hetken kuluttua Omppulikin pistettiin polvilleen lattialle, jalat yhteen sidottuna ja kädet sidottuina selän taakse. Joku otti suukapulan ja siteen pois ja hän huomasi olevansa melkein nenä kiinni Gustafissa.
"Gustaf. Sinun ei olisi pitänyt tulla" hän kuiskasi.
"Mitä muutakaan olisin voinut?" poika kuiskasi takaisin. Mikael oli selin heihin, luolan seinään kaivetun tulisijan luona. Sitten hän kääntyi.
"Voi hyvä luoja" Omppuli parahti. Mikaelilla oli käsissään pitkä, rautainen poltinrauta, jonka Areen tunnuksella varustettu pää hehkui oranssina.
"Joku on katsonut westernejä" Gustaf mutisi. Mikael käveli Gustafin taakse.
"Omppuli..." poika kuiskasi vavisten. Omppuli riuhtoi muttei päässyt irti.
"Älä tee sitä..." Omppuli aneli Mikaelilta.
"Tämä, tämä on minun kostoni Areen nimeen" Mikael julisti.
"Gust..." Omppuli itki ja kurottui eteenpäin voidakseen suudella poikaa, kun Mikael painoi poltinraudan Gustafin niskaan.