Pokémon - jatkotarina JMSVOM

[Sieppeli]

Gus laittoi kätensä suunsa eteen peittääkseen pelkonsa Siilin ja Dunsparcen kohtaloa kohtaan. Jopa Brock näytti harmistuneelta siihen, että Pinsir oli kadonnut.
Siili kuitenkin ravisteli itsensä hereille omasta paniikistaan.
"Ei se haittaa! Meidän pitää vain sitten treenata Pinsiriä enemmän, kunhan olemme täältä selvinneet!" Hän huudahti vahvana ja Dunsparce nosti päätään, "mennään Dunsparce!"

Pieni maakäärme lennähti siihen, mihin Pinsir oli kadonnut ja sihisi. Geodude valmistui uudelleen taisteluun, nyt jo epäillen vastustajansa kykyjä.
"Hyvä on, " Brock hymyili, "Geodude, takl-"
"Alistus!" Siili huusi nopeammin ja Dunsparce reagoi heti. Pieni maakäärme syöksähti kohti Brockin Geodudea, joka ei ehtinyt väistää. Pokemonit osuivat toisiinsa ja Dunsparcen vauhti lennätti Geoduden maahan kovalla voimalla. Hetken ne olivat molemmat hieman pyörryksissä, kunnes Geodude havahtui, tarraten vastustajaansa hännästä, lennättäen sen maahan. Dunsparce kierrähti ympäri maassa ja nousi pienille heiveröisille siivilleen.
"Sparcesparce..." Se valitti.
"Hyvä!" Brock kehui, "näytät kouluttaneen Dunsparcesi hyvin, se on oikein vahva! Mutta mitäs se tälle voi? Geodude, puolustuskihara ja sitten taklaus!"

Ilma kiersi hetken Geoduden ympärillä, kun se kovensi itseään ja kestävyyttään. Dunsparce pyörähti väärinpäin katsoakseen kouluttajaansa.
"Öh-, " Siili ei heti keksinyt mitään hyökkäystä, joten hän sanoi ensimmäisen, joka tuli hänelle mieleen, "haukottele?"
Dunsparce pyörähti takaisin ympäri ja päästi kaiken väsymyksensä pihalle. Maakäärmeen haukotellessa vahva haukotus tarttui muihinkin ja kohta myös Brock haukotteli. Geodude, joka oli lähdössä taklaamaan, jäi ravistelemaan itseään pysyäkseen hereillä.
"Ja sitten hyökkää!" Siili innostui nähdessään miten Geodude oli väsymässä. Dunsparce, joka olisi voinut jäädä suoraan haukottelusta nukkumaan, ryhdistäytyi, ja hyökkäsi jälleen Alistuksella. Brockin Geodude ei ehtinyt tälläkään kertaa väistämään hyökkäystä, vaan se löysi kohta itsensa jälleen maasta. Tällä kertaa se ei jaksanut enää nousta ylös, vaan se sulki onnellisena silmänsä ja nukahti. Brock kutsui sen naureskellen pois Pokepalloonsa nukkumaan.

"Oikein hyvä, " hän kehui jälleen, "toimiikohan sama Onixiin?"

Spoiler:

Näppärästi Brock nappasi vyöltään toisen pokepallon, kutsuen sieltä suuren kivikasan... Ei, ei kivikasan. Jättiläismäisen kivikäärmeen, jonka ruumis koostui erikokoisista kivistä.
Siili nielaisi sylkeä suustaan peloissaan.
"Onix, sido Dunsparce!"

Käskyä todellen Onix hyökkäsi hieman väsyneen maakäärmeen ympärille, sitoutuen sen ympärille. Siili kiljahti kauhusta, kun jättiläismäinen kivikäärme kuristi hänen Dunsparceaan.
"Dunspa-!" Maakäärme äänteli kivuissaan.
"RIITTÄÄ!" Siili huudahti kauhuissaan. Heti äänen kuultuaan Onix hellitti, katsoen hänen omistajansa haastaneen kouluttajan.
"Riittää, " Siili pyysi silmät punertuen, "me emme ole vielä valmiita tähän. Päästä Dunsparce, ole kiltti."

Taustalla Brock nyökkäsi ja kutsui Onixinsa takaisin. Pieni maakäärme tipahti voimattomana maahan ja Siili juoksi äkkiä sen luokse.
"Spaarce..." Se sanoi, onnellisena siitä, että Siili oli ottanut sen syliinsä.
"Hyvä kouluttaja tietää rajansa, " Brock kertoi, astuen itse myös taistelukentälle, "teit oikean päätöksen. Sinulla ja Dunsparcellasi on vahva side, kouluttaudu vielä hetki niin minä olen täällä odottamassa sinua! Olen varma, että seuraavalla kerralla kun tapaamme, minulla ja Pokemoneillani ei ole mahdollisuuksia." Hän otti taskustaan Potionin ja paransi sillä Dunsparcen, joka jo kohta heilutteli häntäänsä iloisena.
"Sinä taistelit todella hyvin!" Siili kehui luovutushäviöstä huolimatta iloisena, halaten maakäärmettä lämpimästi.

"Entäpä te?" Brock nosti katseensa Sipiin ja Gusiin, "haluatteko te otella... Kunhan saan Geoduden hereille?"
Sip vislasi, ottaen salimerkkinsä esille, koputtaen harmaata timantin muotoista salimerkkiä. Brock tuijotti hetken, tajuten sen pienen hetken päästä mistä oli kyse.
"Tuskin minäkään, " Gus nosti kätensä ilmaan, "olen vain kasvattaja." Silloin Sip tarttui häntä hihasta, vetäen alemmas pystyäkseen kuiskaamaan jotan hänen korvaansa.

"Mudkip on vesityyppiä. Saisit helpon voiton täältä jos lähtisit kokeilemaan. Suurempitasoiset Pokemonit kunnioittavat kouluttajaa, jolla on salimerkkejä, " hän sipitti.
"En kehtaa nyt kun Siili juuri luovutti, " Gus vastasi tytölle, joka päästi irti hänen hihastaan, katsoen häntä happamasti. Sitten Sipi lähti kävelemään pois salista, jättäen kaksi muuta (+ Siilin vanhemmat) oman onnensa nojaan.

"Kasvattajako?" Brock kysyi kiinnostuneena, "kasvattajia ei joka kulman takaa löydy. Voinko kysellä sinulta kasvatusmenetelmistäsi?"

Siili aavisti, että kyseisen kaksikon keskustelussa saattaisi vielä mennä pitkään, joten hän kutsui äkkiä Pinsirin takaisin maan alta, kiitti hätäisesti Brockia siitä, että otti hänet vastaan, juosten sitten äkkiä Sipin perässä ulos salista.
Hänen päästessään ulos koko rakennuksesta, hän löysi kuin löysikin Sipin ulkopuolelta seisoskelemasta. Tyttö näytti jokseenkin happamalta. Rohkaisten itseään Siili lähti kuitenkin puhumaan hänelle.
"Tuota-..." Hän ei aluksi meinannut keksiä mitä sanoisi. Sip katsoi poikaa kysyvästi.
"Kuule, kun olen nyt jo treenannut niin paljon Gusin kanssa, niin voisitko... Voisitko sinä välillä opettaa meitä? Sinä olet kokenut niin paljon enemmän kuin Gus tai minä."

Sipi tuijotti hetken, mutta hymyili sitten.
"Tietenkin voin auttaa. Ja tiedän tasan mitä tarvitset siihen, että Pinsir tottelee sinua paremmin Tule, käydään poimimassa vähän marjoja."
"Marjoja? Miksi marjoja?" Siili ihmetteli, kun he lähtivät kävelemään.
"Pinsir ei vielä luota sinuun. Monet pitävät nopeinta tapaa päästä Pokemonin sydämeen olevan taistelu, mutta todellisuudessa siihen on aivan toinen keino: Ruoka."
"Luottaahan Gusinkin Pikachu Gusiin. Ei hän antanut sille kuin pari makkaraa, ja leipää eilen, ja tänään nameja ja se sai nuolla ketsupit lautaselta... Ja puolet pihvistä..." Siili rupesi miettimään.
"Ja Pinsir oli sen kaiken aikaa pallossa, " Sip muistutti, "kyllä sinuakin ärsyttäisi, jos viettäisit elämäsi piilossa kun muut herkuttelevat."
"Joten miksi juuri marjoja?" Siili ihmetteli, "eikö pihvi tai jokin olisi tässä tapauksessa parempi."
"Marjat ovat ilmaisia, niistä saa tehtyä Poffineita ja Pokemonit rakastavat niitä. Poffineita siis. Niitä on eri makuja, ja jokainen Pokemon tutkitusti pitää niistä jostakin. Jopa tuo, " Sip kertoi, nyökäten Duskulliin, joka tuli tytön perässä. Siili nyökkäsi, hyväksyen kaiken mitä kokeneempi kouluttaja kertoi.

He suuntasivat kahdelleen kohti metsän laitaa, josta heti löytyi runsaita marjapuskia. Sip osasi kertoa jokaisen marjan nimen ja erikoiskyvyn ja Siili kuunteli tarkkaan. Jossain vaiheessa paluumatkalla Siilille nousi mieleen kysymys, jota hän oli miettinyt jo pitkään.
"Eikö sinulla ole ikinä ollut muita Pokemoneja kuin... Kuin Empoleon?" Hän kysyi varovasti, peläten, että tyttö saattaisi romahtaa jos asia tuli puheeksi.
"Luxray ja Staraptor, " hän sanoi nopeasti, "mutta minä vapautin ne."

Spoiler:

Spoiler:

"Miksi?" Siili kysyi ihmeissään, tajuamatta yhtään minkälaisista Pokemoneista oli kyse.
"Koska minä luovuin kouluttamisesta, " Sip sanoi yhä nopeasti. Siilin katse siirtyi heti Duskulliin, joka oli itsekin poiminut marjoja ja mutusteli niitä tyytyväisenä.

"Ei tuo ole minun, " Sip huomasi pojan tuijotuksen, "se vain seuraa minua. Ei minulla ole yhtään Pokemonia jäljellä."
Siili räpytteli silmiään, kunnes Duskull heitti sitä yhdellä pienellä keltaisella marjalla. Marja ponnahti pojan otsasta ja kimposi niin lähelle hänen vierellään lentävää Dunsparcea, että maakäärme sai napattua sen ilmasta.
"Dunspar!" Se ilmoitti, kertoen, että marja oli maistunut hyvältä. Siiliä nauratti, ja hän ojensi Pokemonilleen toisenkin samanlaisen marjan taskustaan. Dunsparce nappasi marjan niin nopeasti hänen sormistaan, että oli syödä puolet Siilin sormista samalla.

Kun kaksikko oli keittämässä Sipin johdolla marjoista poffineita, Gus Pokemoneineen löysi heidät viimein.
"Siinähän te olette, " hän murahti, "olen etsinyt teitä kaikkialta!"
"Hyvä niin, " Sip totesi, "hei, Pikachu, ota koppi!" Hän jatkoi, napaten yhden poffinin ja heittäen sen sähköhiirelle. Poffini osui sitä nenään, kun se ei tajunnut ottaa sitä suullaan kiinni, ja Mudkip syöksyi syömään maahan pudonneen herkun.

[Siilinpiikki]

"Vanhempasi etsivät myös sinua, Siili", Gust kertoi Siilille.
Siili suunnisti vanhempiensa luokse ja Gust jäi taas Sipin luokse.

"Luulimme jo, että ehdit uudestaan karata", isä naurahti, kun Siili kipitti heidän luoksensa ."Ei ennen kunnon jäähyväisiä."
"Ikävää kuinka siinä ottelussa kävi, mutta taistelit niin hienosti", Siilin äiti sanoi äidillisellä sävyllä ja otti kassistaan ison villapaidan. "Ystäväsi kertoi ongelmistasi sen ötökän kanssa niin ehkä tämä auttaisi sitä."
"Öh kiitos, siitä on varmasti apua..." poika hymyili vanhempiensa mieliksi.
"Ostimme myös sinulle tämmöisen, jotta voit pitää meihin yhteyttä", Siilin isä otti esille paketin. "Varohan sitten rikkomasta."
Paketista paljastui uunituore pokepuhelin.
"Ooh kiitos!" Siili haltioitui ja halasi kovaa vanhempiansa.

"Kuule Sip olen miettinyt tässä yhtä asiaa..." Gust sanoi, kun oli irroittanut katseensa lähteneestä Siilistä.
"Niin?"

[Gustaffsson]

"Mistä asti tuo Duskull on seurannut sinua?" Gus kysyi varovasti, poimien samalla marjoja rasiaan, selkä Sipiin päin.
"Tuota... kauan. Siitä asti kun Empoleon..." Sip mutisi.
"Heti sen jälkeen vai vasta myöhemmin?" Gus tähdensi. Sip ei heti vastannut, vaan istui kaatuneen puun rungolla. Keskipäivän aurinko paistoi pienelle metsä-aukiolle, minkä laidassa he olivat. Pikachu ja Mudkip telmivät leikkisästi ja kilpailivat kumpi sai istua pienen kiven päällä.
"Vasta muutama päivä sen jälkeen, kun Empoleon oli haudattu Pokémon-torniin Lavender Townissa. Se... vain ilmestyi. Ensin säikähdin sitä, ja sitten jotenkin... totuin siihen." Sip kertoi. Gus heitti raakilemarjan olkansa yli, ja Mudkip ja Pikachu riensivät kamppaillen sen perään. Hetken oli taas hiljaisuus, jonka rikkoi vain Mudkipin ja Pikachun kamppailun tupsahtelu ja tuhina.
"Haamupokémonit ovat kaikista Pokémonlajeista tuntemattomimpia. Niistä on vaikea sanoa mitään varmaa. Professori Oak usein sanoi, että jos haluaa päästä lähimmäksi totuutta haamupokémoneista, kannattaa kuunnella vanhoja kertomuksia." Gus sanoi.
"Vanhoissa uskonnollisissa kirjoissa kerrotaan, että haamupokémonit pitävät epätoivosta ja surusta, jopa syntyvät niistä." hän jatkoi maistaen itse paria marjaa. Sip ei sanonut mitään.
"Ehkä Duskull löysi sinut voimakkaiden tunteitesi perusteella, tai ehkä se on syntynyt surustasi. Joka tapauksessa..." Gus kertoi hiljalleen, "...ensimmäinen askel uuteen alkuun on hyväksyminen. Mitä yritän sanoa... sinä pärjäät hyvin." hän sanoi hieman vaikeasti. Syntyi taas hiljaisuus, jonka aikana Mudkipin onnistui saada Gusin heittämä raakilemarja huuliensa väliin ja se juoksi ympyrää Pikachu kintereillään. Pikachu sai Mudkipin kiinni ja kutitti tätä vatsasta. Mudkipin veitikkamainen kikatus pudotti marjan tämän suusta, ja veljesmäinen kisailu jatkui.
Gus laittoi marjarasian kannen kiinni ja nousi marjapuskien seasta.
"Brock antoi muutamia reseptivinkkejä, ja ajattelin kokeilla marjakeitoksia Pokémoneille matkamme aikana..." hän sanoi selitykseksi marjojen poimimiselle naama punaisena. Psykologiset kannustuspuheet eivät olleet häntä varten.
"Mudkip, Pikachu, mennään!" hän huudahti Pokémoneilleen, jotka juoksivat kilpaa kouluttajan luo, kisaillen siitä kumpi saisi roikkua Gusin lierihatussa ja kumpi joutuisi tyytymään olkapääpaikkaan. Mudkip voitti täpärästi, ja istui nyt tyytyväisenä lierihatun päällä. Sip lähti sanaakaan sanomatta heidän mukaansa, mutta vaikka Duskull ilmestyikin aika ajoin esiin, se oli kummallisen hiljainen ja eleetön.

[Sieppeli]

Hetken päästä, täysin Gusin huomaamatta, jostain Sipin suunnalta lensi mutapallo suoraan miehenalkua takaraivoon.
"Minne muuten matkamme nyt vie?" Siili kysyi innokkaana, istuessaan maassa syötellen vuoroin poffineita Dunsparcelle, vuoroin Pinsirille, joka alkoi hiljalleen hyväksyä kouluttajansa paremmin ja paremmin.
"Matkaammeko me jonnekin, " Sip kysyi ilmeettömällä naamalla, puhdistaen mutaista kättään farkkushortseihinsa. Gus katsoi tyttöä vihaisesti.
"Emmekö me jatkakaan seuraava kaupunkiin?" Gus kysyi hieman hämmentyneenä.
"Emmehän me nyt vielä?" Siili pomppasi ylös niin nopeasti, että kadotti melkein tasapainonsa, "meidän pitää vahvistua!"
"Pinsir!" Pinsir ilmoitti, naksutellen tyytyväisenä pihtejään.
"Ja voit vahvistua parhaiten metsässä villien Pokemonien ympäröimänä, " Gus jankkasi, "mutta sitä ennen: Poffinit."

"Ei, " Sip ilmoitti jämäkästi, "minä en ainakaan lähde yöksi metsään. Etsin kaupungista yöpaikan jos tarvitsen ja Siili voi treenata kaupungin sisälläkin sinun Pokemonejasi vastaan. Mutta yö on täysin turhaa ja vaarallista viettää siellä."
"Eikö sinulla ole yhtään seikkailumieltä?" Gus ihmetteli viattomasti, "mieti mitä mahdollisuuksia metsästä löytyy. Kaikenlaisia ötökkäpokemoneja, joiden puolustuskykyä voimme tutkia ja-"
"Minua ei kiinnosta, kiitos ja näkemiin, Siili, jos haluat treenata noita kahta niin tule kaupunkiin sisälle etsimään minua Brockin salin lähettyviltä, voit vaikka taistella... Tuota vastaan, " tyttö selitti kivakasti osoittaen pitkän lauseen viimeisellä pätkällä Duskullia, joka heilutteli haamukäsiään iloisesti, kun se vihdoin huomioitiin. Sen sanottuaan hän lähti marssimaan pois marjojen suunnalta, kohti Pewteriä.
"Mistä nyt tuulee?" Siili ihmetteli, samalla kun Dunsparce kurkotti maasta ja nappasi hänen suustaan vihertävän poffinin. Pinsir murahti maakäärmeelle vihaisesti, kuin kertoen, että se olisi halunnut sen.
"Naiset, " Gus huokaisi, "ja minä luulin että kummituspokemoneista on vaikea saada mitään selvää."

Sipiä kismitti. Hän marssi kohti Pewter Cityn keskustaa potkien jokaista liikkumatonta asiaa, mikä tuli hänen tielleen.
Kyllä hän tiesi mitä kummituspokemonit olivat.
Kyllä hän tiesi miksi Duskull häntä seurasi.
Kyllä hän tiesi miten Pokemoneja koulutettiin.
KYLLÄ HÄN TIESI, että hänen pitäisi päästää irti Empoleonista!
KYLLÄ HÄN-, voi jumalauta.

Nuorehko tyttö istui Laventer Townin pahamaineisessa tornissa yksin hautakiveä vastapäätä. Kyyneleitä ei enää tullut, mutta viha oli sitäkin suurempi. Kun viha taas puolestaan laantui, kyyneileitä alkoi valoa.
Tornin sisällä leijaili pahaenteistä sumua. Tyttö tunsi, kuinka häntä tuijottivat henget joka puolelta, mutta hän ei piitannut niistä. Jos ne tahtoivat hänen henkeään, he saisivat sen.
Kolme yksinäistä Pokepalloa lojui maassa hänen vierellään. Yksi niistä oli tyhjä, toinen niistä sisälsi lintupokemonin, toinen sähköleijonan. Välillä tyttö oli toimettomana pyöritellyt niitä, miettien, että mitä järkeä tässä elämässä oli. Mitään vastausta hän ei siihen kysymykseen kuitenkaan saanut Laventer Townin tornin tyhjyydestä, joka kaikui pahaenteisesti.
Hetken tyttö luuli kuulevansa laulua. Surullista, raivostuttavaa laulua, jossa ei ollut järkeviä sanoja. Aivan kuin joku olisi jankannut sanaa "Duskull" eri muodoissa ja eri pituuksina.
Raivostuttava laulu, ajatteli tyttö.
Lopulta, kun laulu kuului jo ihan hänen vierestään, ymmärsi tyttö, että häntä todella tuijotettiin. Ja tuijotettiin läheltä.

Hitaasti hän käänsi päätään oikealle, jossa hänen katseensa kohtasi yksinäinen punainen silmä. Kirkaisu pääsi pakostakin hänen suustaan.
"Duuskuull, " punainen silmä hyräili, "duuskuull. Duuskuull."
"Se oli vain Pokemon, " tyttö mutisi, "vain Pokemon."
"Duuskuull. Duuskuull, " pieni tummahko haamu jatkoi leijailua tytön pään vieressä.
"Mitä sinä haluat?" Tyttö kivahti.
"Duuskuull, " Pokemon jatkoi epämääräistä lauluaan. Se sai tytön ahdistumaan entistä enemmän, ja hänelle tuli pakottava tarve poistua tornista.
"Anteeksi Empoleon, " hän sanoi särkyneellä äänellä koskettaessaan hautakiven reunaa, "tulen taas kun ehdin."

Kun tyttö poistui tornista, hän tunsi edelleen jonkin seuraavan häntä.

Ja siitä asti se seurasi häntä aina.

* * *

Siili oli kahden vaiheilla siitä, ketä seuraisi, mutta päätti pysyä Gusin seurassa, sillä tämä oli hänelle tutuin. Sitäpaitsi, hänellä oli tälle kysyttävää.
"Minä tarvitsen vesipokemonin voittaakseni Brockin, enkö tarvitsekin?" Hän kysyi hieman surullisena. Gus katsahti tätä marjojen keittämisen ylitse, kohtauttaen sitten olkapäitään.
"En sano, etteikö siitä olisi hyötyä, mutta vahva Pokemon voittaa minkä vastustajan tahansa. Tiedän tarinan eräästä Pikachusta, jota ei kukaan voinut voittaa."
"Olisiko teistä siihen?" Siili kääntyi puhumaan vapaille Pokemoneilleen, "voittaisitteko te pienellä treenauksella ihan kenet tahansa?"
Pinsir ponnahti takajaloilleen ja näytti siltä, että oli valmis lyömään/halkomaan jokaisen vihollisensa.
"Pinpinsir!" Se huudahti, takoen jaloillaan maata. Dunsparce vain nosti päätään ja totesi: "Duns... Sparce..."

[Gustaffsson]

"Siihen on kenestä vaan, mikäli sisua ja tahtoa riittää, ja etenkin uskoa siihen ettei epäonnistuminen kaada maailmaa..." Gus sanoi, "...saatikka se että joku yrittää auttaa..." hän mutisi loukkaantuneena niin ettei Siili kuullut ja pudisti vielä likaa takaraivostaan.
"Se on sovittu sitten! Vielä me voitamme sen Onixin!" Siili julisti Pokémoneilleen.
"Tietenkin tietotaito auttaa asiaa," Gus lisäsi, "ja Onix on kivipokémon, joka on erityisen heikko vesi- ja ruohotyypin iskuille, ja myös taistelu-, maa-, teräs- ja jäätyypin iskut ovat melko tehoavia. Mutta kuten todettiin, tyyppivahvuudet eivät aina ole kaikki kaikessa." Tämän kuultuuan Mudkip irvisti lakin päältä Pikachulle.
"Mutta lienee hyvä pitää sekin ässäkortti mukana, eikö vain?" Siili kyseli. Gus nyökkäsi.
"Totta kai! Vesipokémoneja emme löydä ihan läheltä, ja täällä metsässä asustaa lähinnä myrkky- ja ötökkäpokémoneja. Mutta Viridianin metsästä itään on luola, josta löytyy erityisen paljon maatyypin Pokémoneja, Diglettejä..." hän sanoi.

Spoiler:

"Ai niitä madon näköisiä Pokémoneja, jotka kaivavat tunneleita? Äitini vihaa niitä, ne tunkevat silloin tällöin hänen kukkaistutuksiinsa. Minusta ne ovat söpöjä." Siili muisteli.
"Niin. Pyydystämällä Digletin ja pitämällä sitä reservissä viimeiseen asti, voisit pitää sen valttikorttina Brockin Onixia vastaan. Uskon että Pinsirin ja Dunsparcen avulla pystyt jo väsyttämään sitä tarpeeksi siihen asti että pystyt viimeistelemään voiton Digletillä.." Gus arvioi.
"Mennään sitten! Tuota... pitäisikö meidän odottaa Sipiä?" Siili kysyi.
"Minä ja hän emme taida sopia saman metsähehtaarin sisälle ihan heti... parasta tehdä tämä reissu poikaporukalla." Gus sanoi venytellen.
"Minusta on tyhmää kun te tappelette." Siili sanoi lapsen viattomuudella ja lähti matkaan. Gus jäi muutaman metrin hänen taakseen ja mutisi Pokémoneilleen:
"Naiset aiheuttavat aina harmeja, olen jotenkin kirottu..."

[Siilinpiikki]

Siiliä epäilytti Digletin pyydystäminen, mutta hän halusi kovasti voittaa Brockin. Hän ei tienyt, mikä Sipillä oli, mutta ehkä hän rauhoittuisi saatuaan omaa aikaa. Ei lyhyt seikkailu tekisi pahasta. He lähtivät siis matkaan. Päästyään kaupungin ulkopuolelle heidän kulkuväylänsä tukki paksu puska.
"Vaikka läpi harmaan kiven niin miksei puskankin", Gust tuhahti ja meni läpi.
Kun kaikki olivat ähkineet itsensä puskan lävitse, näkivät he jo edessään luolan.
"Sitten rohkeasti sisälle", Gust totesi, "Muista si-"
"Pikaa!"
He käänsivät katseensa ja huomasivat, että Pikachun eteen oli ilmestynyt Diglet.
"Nopeasti ennen kuin se pääsee karkuun!" Gust huudahti.
Ennen kuin kukaan ehti liikahtaa oli se jo kadonnut.
"Miten pyydystää pokemon, joka on noin nopee?" Siili äimisteli.
"Niitä on sadoittain luolassa", Gust heilautti kättänsä huolettomasti. "Luulisi yhden vahingossakin joutuvan verkkoon."

Kuinka väärässä he olivatkaan. Luolassa oli monipäittäin Diglettejä, mutta pyydytäminen osoittautui mahdottomuudeksi. Pinsir tömisteli kovinta tahtiansa jalkoja myyränkolojen päällä, mutta aina Diglet ehti piilottaa päänsä. Mudkipin vesipyssytkään eivät tehonneet, koska ei ollut mitään mihin osua. Dunsparce taas ei osallistunut pyydystämiseen, vaan kaiveskeli maata omaksi ilokseen.
"Eikö niitä saisi mitenkään pysymään paikoillaan?" Siili puuski jatkuvasta juoksemisesta. Hänen vaatteensa olivat puskasta riekaleina ja nyt ne olivat myös likaiset tomusta. Onneksi äiti oli ehtinyt jo paluumatkalle kotiin...
"Ah niin tietenkin!", Gust huvittuneesti löi päätänsä kädellään, "Meillähän on vielä poffineja jäljellä."
Gust kaivoi marjapurkkinsa ja asetteli sen antimet huolelliseti maahan. Sitten heidän piti vain odottaa.
"Älkää pitäkö meteliä tai se voi säikähtää", Gust huomautti kuiskaavalla äänellä.
Hetken odottelun jalkeen maa alkoi liikehtiä. Pikkuinen pää ilmestyi maan alta ja sen suuri nenä nuuski ympärillensä. Huomattuaan poffinit alkoi se mutustella niitä mielissään. Mutta jo parin suupalan jälkeen se huomasi olevansa pokepallon sisällä.
"Tässä", Gust ojensi pokepallon Siilille.

[Gustaffsson]

He palasivat Pewter Cityyn, käyttivät Pokémonit varmuuden vuoksi Centerissä ja matkasivat taas kivisalille. He tapasivat Brockin salin päädystä.
"Haluan uusintaottelun!" Siili sanoi rehvakkaasti sen kummempia juttelematta.
"Vai niin? Luuletko olevasi jo valmis? Salipäällikkönä minun on hyväksyttävä haasteesi. Toivotan onnea." Brock sanoi tyynesti.

Ja taistelu alkoi. Se sujui suurinpiirtein niinkuin he olivat arvelleet; Pinsir onnistui hoitamaan Geoduden pois pelistä seismoheitolla, ja se onnistui heikentämään Onixiakin hieman (eikä edes sukeltanut maan alle taistelun aikana) ennenkuin Onixin taklaus heitti sen lujaa vauhtia päin seinää ja tyrmäsi pokémonparan kertaheitolla. Myös Dunsparce onnistui tekemään yhden onnistuneen alistusiskun, joka sattui osumaan Onixia silmään. Valitettavasti silmään lentäneestä maakäärmeestä pillastunut Onix melkein liiskasi Dunsparcen, ja se jouduttiin kutsumaan pois kentältä. Lopulta oli uuden valttikortin vuoro.
"Matkaan, Diglett!" Siili huusi heittäessään poképallon matkaan.
"Dig-lett!" Diglett äännähti, ja katosi samantien maan alle.
"Hei! Kuuntele edes ohjeet ensin... ei taas..." Siili sanoi ja hautasi kasvot käsiinsä.
"Jos Pokémonisi poistui kentältä, se lasketaan pudonneeksi pelistä." Brock sanoi kentän toiselta laidalta. Mutta samalla Diglett ilmestyi taas taistelukentälle, tällä kertaa Onixin taakse.
"Diglett!" se ilmoitti itsensä, ja Onixin käännyttyä hitaasti sitä katsomaan, hyökkäysvalmiina, se katosi taas maan alle. Hidastempoinen Onix löi päänsä kivilattiaan yrittäessään liiskata jo paennutta Diglettiä.
"Diglett!"kuului jälleen toiselta puolelta kenttää.
"Hyvä Diglett! Nyt, käytä - hei!" Siili huusi harmissaan, kun Diglett ehti taas sukeltaa piiloon ennen ohjeiden saamista.
"Taktiikkasi on mielenkiintoinen, mutten ihan ymmärrä sen tarkoitusta." Brock totesi.
"En minäkään..." Siili tuhisi. Diglett ilmestyi taas, ja piiloutui, ilmestyi, ja piiloutui... Gus nauroi sieltä täältä putkahtelevalle matopokémonille, mutta Siili murahteli.
"Tämä on turhauttavaa. Onix ei ole tarpeeksi nopea kääntymään että se menisi päästään pyörälle." hän mutisi Gusille.
"Odota... luulen että jos se tekee uusia tunneleita siirtyessään niin lattian alla ei kohta ole- " Gus aloitti, mutta lauseen keskeytti valtava rysäys, kun salin kalliomaastoon veistetty lattia petti, ja Onix romahti sen läpi karjunnan säestyksellä. Diglett ilmestyi suu auki hämmästyneenä toljottavan Siilin eteen.
"Onix!" Brock huudahti ja juoksi kuopan reunalle. Kivikäärme makasi kuopan pohjalla, silmät päässä pyörien, kertakaikkisen tupertuneena. Brockin ilme vaihtui hämmästyneestä hyväksyvään hymyyn, ja hän kutsui Onixin takaisin.

"Onnittelut, kouluttaja Siili! Olet voittanut Pokémonliigan virallisen kiviarvomerkin!" Brock sanoi, ojentaen yksinkertaisen mutta kiiltävän kiviarvomerkin Siilille, joka oli edelleen häkeltynyt.
"Kiviarvomerkin ansaitseminen on vasta ensimmäinen askel matkalla kohti mestaruutta. Muut salipäälliköt ovat huimasti taitavampia, ja käyttävät monipuolisemmin Pokémoneja kuin minä. Mutta uskon että voitat, kunhan pidät lipun korkealla ja ystävät lähelläsi. Ystävistä puheen ollen, eikös heitä ollut kaksi aikaisemmalla kerralla?" Brock ihmetteli. Siili oli vieläkin liian ällistynyt voitostaan ja Gus mumisi jotain epäselvää. Muutamien jäähyväissanojen jälkeen he poistuivat kivisalista.
"Ensimmäinen arvomerkkisi, Siili! Onneksi olkoon!" Gus sanoi ja läimäytti nuorta kouluttajaa selkään.
"Kiitos... mutta yksi juttu..." Siili sanoi ja otti Digletin Poképallon vyöltään, ja tunki sen Gusin kouriin.
"Ota sinä se. Ei koskaan enää Diglettejä... hyvinhän sen taktiikka toimi, mutta en jaksaisi taistella Pokémonilla, joka improvisoi noin paljon." Siili sanoi vieläkin vähän hämmillään.
"HEI! Siellähän te olette! Missä te olette lorvineet?" kuului tuttu ääni, ja Sip otti heidät kiinni salin edessä.
"Siili, jos meinaat voittaa Brockin, et voi vain kuvitella että voitat sen pelkällä voiton ajattelemisella! Sinun pitää treenata Pokémonejasi, hankkia lisää ja... mitä te virnuilette?" Sip ihmetteli. Siili ojensi kiviarvomerkin hänen katseltavakseen.
"Mit... missä halvatun välissä? Ja miten?" hän ihmetteli silmät pyöreinä. Siili selitti, ja Gus tarkensi kertomusta. Sipin auki loksahtanut suu sulkeutui tarinan päätteeksi.
"Vai niin... vai niin. No, onneksi olkoon, Siili! Mutta mitä me sitten Pewterissä enää pönötämme? Eiköhän jatketa matkaa!" Sip sanoi reippaasti.
"Jep... jalkaa toiseen eteen, olkoon tiellä kiviä, vettä... tai mutaa." Gus urahti.

[Sieppeli]

Poikien yrityksestä huolimatta Sip ei suostunut kulkemaan täysin metsän halki kohti Cerulean Cityä, vaan heidän oli pysyttävä tiellä. Gusia se kismitti huomattavasti, sillä hän olisi tahtonut päästä tutkimaan teiltä 3 ja 4 löytyviä villejä Pokemoneja. Tällä matkalla Pinsirkin pääsi jo vapaaksi kulkemaan mukana, eikä sen enää tarvinnut kykkiä pallossa. Siili piti sitä kuitenkin jatkuvasti silmällä, sillä kumpikaan osapuoli ei vielä täysin luottanut toiseen osapuoleen. Pinsirhän saattoi minä hetkenä hyvänsä kadota jälleen maan alle!

Sen vastapainoksi, että Sip oli päättänyt hermostuttaa Gusia olemalla päästämättä tätä juoksemaan pensaisiin tutkimaan Pokemoneja, tämä päätti luetella Pokedexistaan kaikki alueiden tunnetut lajit.
"Ja tuolta suunnalta on tavattu Pikachuja, olen varma, että minun Pikachuni innostuisi varmasti, " kuului takavasemmalta selitys, "Mr. Mime on joskus nähty täällä metsässä vapaana! Miettikää, Mr. Mime! Niitä ei aina löydä! Ei todellakaan. Pallet Townissa asustaa itseasiassa yksi, mutta sekin pääasiassa toimii kokkina. Nidoran... Beedrilejä! Ledyboita! Ja-, ja oih, Noctowleja ja Hoothooteja on tavattu näissä metsissä öisin. Entäpäs tuo sitten, tuo on... Shinx? Näyttää jonkinlaiselta sähköhiireltä... Saisikohan sellaisesta Pikachulle kaverin?"

"Turpa umpeen, " sihahti Sip lopulta, pysäyttäen kädellään liikkeellä olevan porukan.
"Ai, Shinx kiinnosti?" Gus ärsytti, "tuosta voit katsoa sen kuvan. Mentäisiinkö pyydystämään? Ne ovat aika harvi-"
"Turpa umpeen ja kuuntele, " Sip tiuskaisi.
"Mikä se on?" Siili huomasi kuulevansa jotain. Hetken Gus luuli kuuntelevansa tyhjää, mutta lopulta hänen korvansa alkoivat kuulla jotain.

"Kutsukaa Pokemonit äkkiä pois, " Sip määräsi kuiskaten, jolloin Duskull heti noudatti käskyä ja tuli lähemmäs tyttöä. Siili totteli heti, napaten hämmentyneen Pinsirin pokepalloon. Gus ei kuitenkaan suostunut käyttämään Mudkipilleen, eikä Pikachulleen palloa, joten hän jäi vain hölmistyneenä paikallensa.
"Miksi, niistä on enemmän turvaa näin, " hän järkeili, antaen kaksikon temmeltää vapaasti. Matopokemon kuitenkin oli jo pallossa, sillä se ei ollut lainkaan valmis seuraamaan kouluttajaa.
"Niin, mutta jos ne innostuvat liikaa, niin ne voivat karkoittaa tuon pois, " Sip sihisi, napaten ohitse vipeltävän Mudkipin (joka ei todellakaan aikonut kuunnella typerää hiljentymiskäskyä joltakulta, joka ei ollut hänen oma kouluttajansa). Mudkip meinasi äännähtää pistääkseen vastaan, mutta Sip pisti käden sen suun eteen.

"Hiljaa, " Siilikin ymmärsi tilanteen, kuunnellessaan hypnotisoivaa ääntä haltioituneena. Gus riensi nappaamaan Mudkipin Sipiltä, nostaen samalla Pikachunkin maasta. Hän ei yhä saanut minkäänlaista selvää tästä äänestä, jonka takia heidän piti olla hiljaa,
Nyt kun Pokemonit oltiin saatu rauhoitettua, kuorsaava ääni kuului hieman selvemmin.

"Aaab, " hiljainen ääni kaikui.
"Duuus, " Duskull sanoi, kääntyen ääntä kohti, "kuull..." Sipi yritti epätoivoisesti napata sitä kiinni, mutta kummituspokemon sujahti hänen kätensä lävitse, lähtiessään leijailemaan kohti kuorsausta.
"Raa..." Hypnotisoiva äänii kuului taas. Siili lähti seuraamaan kuin samassa hypnoosissa Duskullia.
"Mihin sinä menet, " Gus yritti kysyä, mutta Sip tarttui tätä hihasta.

"Aaab, " ääni kuului selvästi ison puun takaa, yhtä hiljaisena kuin äskenkin, "raa..." Siili hiipi vielä vähän eteemmäs hypnoosissa, kunnioittaen tuon jonkun Pokemonin rauhaa. Jokin hänen päässään sanoi, että tätä ei saanut häiritä, ei herättää, ei eikä varsinkaan ärsyttää tai pelottaa pois.
Sitten hän näki sen. Suureen puuhun metsän puolella nojaili keskikokoinen keltainen Pokemon, joka näytti olevan unessa. Duskull parkkeerasi leijumaan pari metriä nukkuvasta Pokemonista kauemmas, sulkien yhden ainokaisen silmänsä ja alkaen leijua ylös alas keltaisen Pokemonin hengityksen tahtiin.

Spoiler:

"Aabraa, " keltainen Pokemon äänteli unessaan. Siili nielaisi sylkeä suustaan ja lopetti hiipimisensä eteenpäin. Hän tunnisti tuon Pokemonin jostain kirjasta, johon hän oli joskus törmännyt: Abra. Hypnoosipokemon.
Hänen teki mieli kiroilla. Abrat olivat äärimmäisen herkkiä aistimaan vaaran. Tämä saattaisi teleportata minä hetkenä hyvänsä pois. Vaikka se nyt olikin unessa, se silti kykeni lukemaan ajatuksia. Jos kyseessä olisi ollut tämän kehittyneempi muoto, vaikka Kadabra, sen olisi voinut napata.
Siili nappasi äkkiä toisenkin pokepallon vyöltään ja kutsui äkkiä Dusparcenkin pois. Hän ei tiennyt, kuinka yleinen Abra oli tällä alueella, mutta yksi oli varmaa: Tämä saattoi olla hänen elämänsä ainoa kerta, kun hän pääsi näkemään tämän hypnoosipokemonin läheltä.

Varovasti hän liikkui eteenpäin, suunnaten samalle kohdalle missä Duskullkin oli ja leijaili. Hän kuuli Abran hypnotisoivan rauhallisen hengityksen katkeavan lyhyeksi hetkeksi, kun hän oli jo saapumassa kummituksen vierelle ja maassa ollut oksa oli napsahtanut. Siili irvisti ja sulki silmänsä, toivoen, ettei Abra teleporttaisi vielä pois. Hypnoosipokemonin hengitys palasi kuitenkin takaisin normaaliksi. Siili uskaltautui istumaan alas maahan suurinpiirtein Duskullin kanssa samalle kohdalle, pari metriä pois puusta ja siihen nojaavasta Pokemonista.
Hetken aikaa hän seurasi Abran kehon kohoamista ja laskeutumista, kun se hengitti, mutta lopulta tilanteen rauhallisuus sai hänen sykkeensä laskemaan ja hän rauhoittui. Vastustamaton halu pistää jalat ristiin valtasi hänet ja kohta hän huomasi jo sulkevansa silmänsä tässä kummallisessa meditaatiopiirissä, johon kuuluivat hän, villi Abra ja Duskull.

"Mitä he tekevät, " Gus kuiskasi Sipiltä, kun he kurkistelivat pojan touhuja turvallisen välimatkan päästä. Pikachu hänen sylissään riehui ja yritti päästä pois, mutta nyt Guskin ymmärsi tilanteen ja piti Pokemonia tiukasti sylissään. Hänkin näet tahtoi seurata villin Abran käyttäytymistä luonnossa, vaikka toisaalta häntä kutkutti saada tuommoinen itselleenkin. Sipi vain sihahti vastaukseksi.
Hyvän hetken Siili ja pokemonkolmikko siinä istuivatkin, niin pitkän, että Siili luuli myöhemmin päässeensa jonkinlaiseen yhteyteen Abran kanssa. Siinä välillä kun hän istui ja rauhouttui, Abra yllättäen teleporttasi. Taustalla Sip henkäisi hämmästyksestä, kun Abra seuraavan kerran ilmestyi aivan Siilin vierelle ja hohti kummallista violettia valoa. Hetken päästä valo tarttui myös Siiliin itseensä ja he kummatkin loistivat aavemaisesti.

Sip ja Gus seurasivat tapahtumaa niin hämmentyneinä, etteivät hekään huomanneet ajan kulkua. Lopulta Pikachu raivostui, päästi poskistaan pienen salaman ja sen seurauksena Gus tiputti sen maahan. Pikachu loikkasi suoraan kohti Siiliä, Abraa ja Duskullia, ja heti puskasta ilmestyttyään säikäytti Abran pois. Kummallinen hohde katosi ja Siili kaatui maahan. Duskull pyörittele hetken itseään herätäkseen, ja leijaili sitten Sipin luokse yllättävän iloisena.
"Siili!" Sip parahti säikähtäneenä, hyppäsi puskien halki pojan luokse ja kokeili tämän hengitystä. Samalla hetkellä nuori kouluttaja alkoi kuorsata.
"Nukahti, " Gus totesi, mulkoillen vihaisesti Pikachuaan, joka ei ymmärtänyt tehneensä väärin.

[Siilinpiikki]

Monista yrityksistä huolimatta Siiliä ei saatu herätettyä. Päivän pimetessä he sytyttivät nuotion ja valmistivat ruuan. Siili nukkui yhä.
"Hypnoosiin auttaa yleensä Awekening- lääkkeet, mutta ne on tarkoitettu pokemoneille. Ehkä hänen täytyy vain antaa nukkua väsymyksensä pois", Gust totesi lopulta. "Meidän olisi myös parasta alkaa nukkua."
Näin tehtiin, mutta ennen kuin kukaan sai kunnolla unta se keskeytettiin.
"Ai ai ai!"
Siili oli herännyt. Jokin tumma lintu oli alkanut nokkia hänen päätänsä.

Spoiler:

"Sehän Murkrow!" Gust tunnisti pokemonin.
Siili hätisti Murkrowin tiehensä, mutta se ei jättänyt sitä siihen. Murkrow istahti lähimmän puun oksalle ja jäi tuijottamaan heitä punaisena kiiluvin silmin.
"Ehkä se rauhoittuu, jos tarjoamme sille syömistä?" Gust ehdotti.
"Ei, se vaikuttaa olevan kiinnostuneempi jostain muusta", Sip mietti.
"Minun päähäni se ei ainakaan koske!" Siili julisti päätään yhä hieroen.
Seurailtuaan heitä tovin Murkrow teki päätöksensä. Se syöksyi heitä kohti, mutta tällä kertaa se nappasi jotain mukaansa.
"Hei tuo on minun keittokauhani!" Gust huudahti, kun tajusi mitä Murkrow oli tehnyt. "Tuo se takaisin!"
Lintu räkätti noitamaisesti takaisin ja lennähti puun oksistoon.
"Minä haen sen!" Siilellä oli rutosti energiaa purettavana pitkien unien jälkeen. "Meillä on keskenämme kana kynittävänä..."

Poika rupesi kiipeämään puuhun. Siellä oli pesä ja millainen se olikaan. Pieninkin pinta oli peitetty jollakin kiiltävällä, kuten pullonkorkeilla, lusikoilla ja yksi ansiomerkkikin siellä taisi olla. Itse keittokauha nojasi pesän seinään.
"Löysin sen!" Siili huusi alas, mutta ennen kuin ehti ojentaa kättänsä oli taas joku hänen päänsä kimpussa.
Murkrow puolusti ankarasti pesäänsä eikä Siili voinut perääntyä, koska takana oli vain potentiaalienergiaa alaspäin.
"Duns!"
Dunsparce oli pyrähtänyt oksalle ja taklannut Murkrowin kumoon. Siili sai hetken hengähtää ja otti poképallon vyöltään. Pokemonien nahistellessa keskenään Murkrow oli niin helppo kohde osua, että toinen heitoista oli onnistunut.
"Siitäs sait!" Siili tuhahti voittajana.

[Gustaffsson]

Siili palasi leirin ääreen hieman naarmuilla mutta siitä huolimatta voitokkaana.
"Löysitkö keittokauhani?" Gus kysyi.
"Vielä parempaa!" Siili sanoi ja nosti Poképalloa.
"Sinä pyydystit sen pirulaisen? Noh, sille minä en ruokaa tee, se on varma." Gus mutisi ja otti Siilin antaman kauhan.
"Jatketaan unia..." Sip mutisi ja kääriytyi taas makuupussiinsa.
"Minä vasta nukuin elämäni unet! Ei minua väsytä!" Siili sanoi.
"Ehkä meidän kannattaisi etsiä ja pyydstää se Abra... ei olisi nukahtamisvaikeuksia kenelläkään." Gus sanoi. Siili mutisi jotain epäselvää ja luultavasti asiatonta ja istui alas mietteliään näköisenä.
"Kylläpäs näinkin hassua unta... tai en voi sanoa että NÄIN, koska unessa vain kuului surullinen melodia... ja se kuulosti tutulta, missähän olen kuullut sen aika hiljattain..." hän ajatteli ääneen, mutta hänen matkakumppaninsa eivät vastanneet. Sip tuhisi untaan hieman etäämpänä selkä heihin päin, ja Duskull pyöri hänen ympärillään nauttien yöstä. Gus makasi vielä valveilla, silmät tähyillen loistavaa kuuta heidän yläpuolellaan. Mudkip ja Pikachu makasivat sopuisasti hänen vieressään, Pikachu keltaisena keränä nukkuen ja Mudkip tätä vasten nojaten.
"Suorin reitti Cerulean Cityyn vie Mt. Moonin läpi... Sinne on pudonnut meteoriitteja joiden kappaleita löytyy yhä, ja niitä sanotaan kuukiviksi... olisipa kiva päästä tutkimaan sellaista..." hän sanoi.
"Mitä jos tutkituttaisit pääsi..." Sip murahti makuupussinsa seasta.
"Sieltä nyt ei lyödettäisi mitään muuta kuin hyvää tahtoa ja auttamisenhalua." Gus sanoi niin viattomasti kuin osasi.
"Ja luultavasti pienikokoinen Dr. Phil, joka ei saa isoa nenäänsä pois ihmisten asioista..." Sip sanoi hieman vähemmän unisesti.
"Mikä Dr. Phil on?" Siili ihmetteli, mutta kumpikaan ei kiinnittänyt häneen huomiota.
"Ainakaan sieltä ei löytyisi kiittämätöntä kummitusmagneettia, joka näyttää melkein nauttivan surun ja epätoivon aurastaan, koska ei halua kenenkään edes yrittävän auttaa, ja jos joku erehtyy sen tekemään niin palkitsee sen mudanviskelyllä..." Gus mutisi.
"LOPETTAKAA JO!" Siili karjaisi niin yllättäen, että kaikki leiriläiset olivat yllättäen täysin hereillä. Kaikki katsoivat laajennein silmin Siiliä, joka oli noussut pystyyn.
"Minä olen aloittelemassa matkaani Pokémon-mestaruuteen, ja joka on tarpeeksi vaikea matka ilman kinastelevia kumppaneitakin! Brock sanoi kun lähdimme, että pidä ystävät lähelläsi. Miten minun on tarkoitus tehdä se, kun te ette pysty selvästikään olemaan kuuloetäisyydellä ilman että herjaatte toisianne herkeämättä?! JESTAS! Ja minun pitäisi olla tämän porukan lapsi!" Siili avautui ja hengitti kiivaasti.
"Olet oikeassa, anteeksi." Gus sanoi punastuen.
"Niin, olen pahoillani... nukutaan nyt vain..." Sip mutisi.
"Eikä muuten nukuta", Siili sanoi.
"Siili, olemme pahoillamme mutta me emme juuri ole nukkuneet hypnotisoitua unta joten-"
"En tarkoita sitä. Katso kuuta."
"Mitä siit-" Gusin lause katkesi, kun hän huomasi että kuun - ja koko taivaan - oli peittänyt valtava tumma pilvi.
"Ohoh... jos tuo ei meinaa sadetta, niin -" jälleen hänen lauseensa katkesi, tällä kertaa taivaan poikki löi valtava valkoinen salama ja isot sadepisarat alkoivat tippua maahan.
"Parasta pystyttää laavu." Sip sanoi noustessaan makuupussistaan.
"Enpä tiedä, tuuli on noussut aika kovaksi... taitaa olla tulossa kunnon rajumyrsky." Gus päätteli. Sade tosiaan yltyi ja tuuli muuttunut ulvonnaksi.
"Mitä helkkaria nyt tehdään?" Sip kirosi kasatessaan tavaroitaan.
"Parasta pyrkiä Mt. Moonin luoliin suojaan - vuoren reuna on vain viiden kilometrin päässä!" Gus huusi tuulen yli.
"Viisi kilometriä? Vastatuuleen?" Siili ihmetteli.
"Viisi kilometriä vastatuuleen tai viisitoista Pewter Cityyn mutkittelevan polun läpi." Sip sanoi.
"Pikapikapii!" Pikachu uikutti litimärkänä. Mudkip puolestaan nautti sateesta, se hyppeli lätäköissä ja nappasi isoja vesipisaroita käpäliensä väliin. Dunsparce onnistui näyttämään tavallistakin apaattisemmalta. Pinsirkään ei pitänyt sateesta, vaan sulkeutui vapaaehtoisesti Poképalloon.

Kun he saivaat tavaransa pakattua, sade oli yltynyt niin että he eivät enää nähneet toisiaan.
"Pysykää yhdessä! Tulkaa ääntäni kohti! Kipz, hyppää kyytiin, nyt ei ennätetä leikkimään!" Gus karjui. Mudkipkin näytti tajunneen tilanteen vakavuuden huomatessaan tuulen olevan niin vahva ettei se olisi pystynyt itse menemään vastatuuleen, vaan Gus nosti sen ja Pikachun syliinsä, käärien ne ensin omaan makuupussiinsa. Siili tarttui Gusia oikeasta käsivarresta, ja Sip tarttui vasemmasta.
"Ehkä meidän kannattaisi odottaa myrskyn laantumista?!" Sip huusi.
"Täällä sataa sivuttain ja salamoi yhtenään - tämä myrsky ei laannu ihan heti! Mitä kauemmin jäämme tänne, sitä mahdollisempaa on ettemme selviä!" Gus huusi.
"Selviä?" Siili huudahti kauhuissaan.
"Tuuli alkaa kohta repiä puita maahan, ja vesi täyttää pian pienet ojat teiden vieressä - tällä näkyvyydellä..." Gus huusi ja ponnisteli kolmikon isoimpana eteenpäin, Siili ja Sip mukanaan.
He etenivät muutaman minuutin ajan ja olosuhteet vain huononivat. He pääsivät minuutin aikana eteenpäin vaivaisia kymmeniä metrejä, ja jokainen askel oli valtava ponnistus.
"Tämä ei toimi! Tämä ei onnistu!" Siili huusi kauhuissaan, Dunsparce värisevänä kainalossaan - kunnes voimakas tuulenpuuska nappasi sen.
"Dunspaaaaa..." kuului tuulen mukana.
"Dunsparce! EI!" Siili huudahti ja pääsi Gusin kädestä irti, juosten myötätuuleen kohti kadonnutta Pokémoniaan.
"SIILI!" Gus karjaisi, mutta poika oli jo kadonnut näkyvistä. Hän ei nähnyt enää mitään pimeydessä, paitsi salaman välkähtäessä parin sekunnin välein hän erotti Pokémoniensa tuulenpieksämät kasvot sylissään ja Sipin kauhistuneen ilmeen hänen katsellessaan taaksepäin juosseen pojan perään. He palasivat taaksepäin, mikä olikin huomattavasti helpompaa myötätuulessa.
"SIILI!" he huusivat vuoronperään, mutta pojan vastausta ei kuulunut. Samalla iski salama aivan lähelle ja kaatoi valtavan kuusipuun. Tuuli tuntui jälleen yltyvän.
"SIILI PERKELE!" Gus karjui myrskyyn.
"Tuonne... tule...!" Sip huusi ja veti Gusia mukanaan kohti kaatunutta, tiheää kuusta. He pääsivät sen alle suojaan pahimmalta tuulelta.
"Meidän on löydettävä hänet!" Gus huusi.
"Tiedän, tiedän! Mutta tässä myräkässä emme pysty sitä tekemään! Kadotamme vain itsemmekin! Odotetaan että olosuhteet vähän lientyvät!" Sip huusi, ja he käpertyivät kuusen alle.

[Sieppeli]

Silloin tuulen seassa kuului ääntä, kuin jättiläismäisen linnun huutoa. Koko porukka, Pokemonit mukaan lukien, havahtuivat kuuntelemaan heikosti myrskyn alta kuuluvaa ääntä.
"Mikä se oli?!" Sip joutui huutamaan myrskyn yli.
"Fearow, ehkä?" Gus huusi takaisin, "tai Staraptor, ne ovat molemmat aika isoja lintuja! Onkohan niitä tällä alueella!?"
"Staraptor se ei ollut, siitä ei lähde tuollaista ääntä!" Sip huusi, "se oli jokin isompi!"

Ääni kuului uudelleen ja salama välähti samalla kertaa.

"Toivottavasti se, mikä onkaan, ei syö Siiliä..." Gus mumisi.
"MITÄ?!" Sip huusi tämän vierestä, olettaen, että poika puhui hänelle.
"EI MITÄÄN!"
Katsoessaan ylös myrskyisälle taivaalle, he kumpikin luulivat hetken näkevänsä keltaisen salaman, kuin linnun, lentävän heidän ylitseen. Sitten myrsky iski jälleen kovempaa kuin laki sallii, ja he joutuivat sulkemaan silmänsä.

Spoiler:

Siili huomasi törmäävänsä puuhun ja nojasi hetken siihen. Tuuli ja vesi piiskasivat häntä, mutta tämä kyseinen puu sai hetken toimia hänen turvanaan. Hän kuuli pientä heikkoa ääntä, jonka hän tunnisti kuuluvan Dusparcelle. Ääni ei voinut kuulua kaukaa, sillä hän kuuli sen melkein selvästi.
"Odota Dusparce!" Siili huusi myrskyn ylitse, "Olen tulossa luoksesi."
"Spaaarce, " Maakäärme ulisi jossain. Siili nappasi käteensä Pokepallon ja valmistautui kutsumaan Pokemoninsa luokseen heti, kun näki sen jossain. Varovasti hän liukui puun toiselle puolelle, jossa hän oli tuulelta ja vedeltä suojassa. Silloin hän kykeni näkemään Dunsparcen hieman selvemmin. Maakäärme oli juuttunut oksiin vastapäisessä puissa ja se katsoi suoraan Siiliin. Poika kohotti Pokepallon ja kutsui sen luokseen. Valo välähti, ja Dunsparce oli turvassa pallon sisällä. Siili melkein tunsi pallon sisällä kuinka se alkoi hiljalleen hengittää rauhallisemmin ja maakäärmeen sydän rauhoittui.
"Olet turvassa, " Siili vannotti Pokemonilleen pallon läpi mielessään valuessaan puun taakse märälle maalle huojentuneena, "minä pidän sinut turvassa."
Jos Siili ei olisi tiennyt paremmin, hän olisi voinut vaikka luulla, että Dunsparce kuuli hänen ajatuksensa ja vastasi: "Kiitos." Mutta eiväthän ne voineet puhua, saatikka sitten pallon läpi.

Sip ja Duskull tuijottivat toisiaan. Duskull leijaili mistään välittämättä Sipin edessä, sillä se pystyi vain päästämään kaiken tuulen ja veden lävitseen. Oikeastaan se näytti pirullisesti nauttivan siitä, että tyttö joutui kärsimään märästä.
"Sinusta ei ole taaskaan hyötyä, " Sip sihisi raivoissaan kummituspokemonilleen nojatessaan kaatuneeseen puuhun. Hänen toisella puolellaa Gus lämmitteli sylissään väriseviä Mudkipia ja Pikachua.

Suuren linnun ääni kuului jälleen jossain, nyt kauempana. Sip piti sitä merkkinä siitä, että myrskyn silmä oli jo kulkenut heidän ylitseen ja kohta helpottaisi.
Onneksi, tällä kertaa, hän oli oikeassa.

* * *

Kaukana jossain, missä ei satanut.

"Kenen idea oli lähettää idioottikaksikko tekemään yksinkertainen työ? Missä ne kaksi viipyvät?!"
"Anteeksi pomo, emme tiedä. Myrsky katkaisi yhteydet ennen kuin he pystyivät lopettamaan raporttinsa."
"Tiedämmekö heistä edes mitään!?"
"Sen verran, että Pikachun metsästys oli epäonnistunut. He onnistuivat haavoittamaan yhtä villin joukon Pokemoneista, mutta sekin karkasi heiltä. Pikachujoukko on epäilemättä piiloutunut, ja voi olla, etteivät he enää löydä niitä mistään."
"Kirottua..."
"Öh... Pomo... Saammeko kysyä yhtä asiaa?"
"NOPEASTI SITTEN!"
"Mihin oikeastaan tarvitsette Pikachua? Teillä on jo legendojen legenda hallussane, ja olette voittamaton. Mihin tarvitsette pientä sähköhiirtä? Eikö vaikka Raichu-"
"Pikachu on todella legendojen arvoinen Pokemon. Ettekö te typerykset tunne tarinaa voittamattomasta Pikachusta? Sähköhiiri on minun arvoiseni Pokamon, joten minun täytyy saada sellainen, YMMÄRRÄTTEKÖ? Hinnalla millä hyvänsä."
"Kyllä pomo. Heti pomo. Etsimme teille heti jostain Pikachun."
"Hyvä."

[Gustaffsson]

Reitti kolmosella tuuli alkoi tyyntyä ja sade harventua, ja paraneva näkyvyys paljasti myrskyn tuhot. Puita oli kaatunut joka puolella, tie oli poikki useasta kohtaa veden, kelirikon ja puidenrunkojen takia. Gus ja Sip nousivat suojaa antaneen kuusen alta ja lähtivät etsimään kadonnutta matkakumppaniaan. He kulkivat tien molemmin puolin, huhuilivat ja huusivat, ja Mudkip ja Pikachu kulkivat kuono kiinni maassa, haistellen jälkien varalta.
"Voi hyvä jumala... GUS!" Sip huudahti, ja Gus riensi hänen luokseen. Sip seisoi käsi suun edessä pienen lammen rannalla, osoittaen keskelle vesialuetta. Jokin lillui vedenpinnan yläpuolella, jokin mikä näytti jonkun selältä; jonkun, joka olisi vatsa alaspäin elottomana...
Gus heitti likomärän takkinsa, reppunsa ja lierihattunsa maahan ja juoksi veteen, lampi oli yllättävän syvä ja hän joutui uimaan, hän polskutti eteenpäin minkä jaloista ja käsistä pääsi. Kelluva hahmo oli lähempänä, eikä mitään elonmerkkejä näkynyt, se ei olisi Siili, se ei saisi olla Siili... hän pääsi hahmon viereen, nappasi sen ranteesta kiinni, se oli ohut, kylmä ja nihkeä, hän raahasi sitä perässään rantaan, ja veti sen perässään tukevalle maalle...
Gus huokaisi pitkään, Sip rojahti istumaan - hahmo ei ollutkaan Siili, vaan Mankey, joka oli jäänyt yön myrskyn uhriksi.
"Jestas." Gus mutisi ja värisi kylmästä ja pelosta heittäessään takkia niskaansa. Sade oli lakannut, ja aamuauringon ensimmäiset säteet osuivat heihin harvenevien pilvien välistä. Märkä metsä kimelsi auringon säteissä, mutta rannalla istujat eivät huomanneet maiseman nättiyttä.
"Gus! Sip!" kuului vaimea huuto. Molemmat kutsutut kohottivat katseensa ja katsoivat toisiinsa, kuin varmistaakseen etteivät kuulleet omiaan. Sitten he ponkaisivat yhtaikaa pystyyn.
"SIILI!" he huusivat.
"Gus! Sip! Minä tulen!"
"Siili! Me tulemme!" ja he ponkaisivat juoksuun, Mudkip ja Pikachu kannoillaan. He näkivät Siilin juoksevan tietä pitkin, Dunsparce olkapäällään. Molemmat olivat naarmuilla ja litimärkiä, mutta sitkeän hengissä, mahtipontisena kuolleiden vastakohtina. Sip halasi Siiliä ja pörrötti tämän sotkuista, märkää tukkaa.
"Senkin pieni ja sitkeä sissi, jos selvisit tästä yöstä hengissä niin Pokémonliiga on sinulle helppo nakki!" Gus nauroi ja läimäytti poikaa selkää niin, että tämä oli kaatua mutaiseen tiehen.

[Siilinpiikki]

Koska ulkona ei ollut vielä turvallista, pokemonit tarvitsivat hoitoa ja muutenkin märkää, oli ainoa järkevä mahdollisuus oli lähteä Pokemon Centeriin, vaikka he eivät olisi millään jaksaneet. He eivät olleet ainoita, jotka olivat ajatelleet kyseisessä tavalla. Pieni sairaala oli tupaten täynnä ihmisiä ja pokemoneja. Kaikkia yhdisti se, että he olivat märkiä ja ränsyisiä ja osalla oli jalka paketissa. Kattovalot välkkyivät häiritsevästi ja mielikuva Hoitaja Joy (häntä ei voinut olla tunnistamatta aina samanlaisine pinkkeine hiuksineen) otti heidät vastaan, mutta hänellä ei ollut iloista kerrottavaa.
"Kuten huomaatte kaikki paikat ollaan jo viety ja varahuopia ei enää ole", Joy oli jo turhautunut. "Meillä on itse asiassa pienimuotoinen katastrofi käsillä..."
"Kuinka niin?" Siili kysyin.
"Sähkönjakelu katkesi myrskyn myötä ja varageneraattori ei syötä sähköä. Voi olla, että hoitolaitteisto irtisanoo itsensä minä hetkenä hyvänsä..." hoitaja voivotteli. "Jostain pitäisi saada sähköä ja pian."
Pikachu reagoi kuin olisi ymmärtänyt kaiken ja hyppäsi tiskin päälle viittoilemaan merkitsevästi itseensä.
"Jaksaisitko sinä?" Gust kysyi toveriltaan.
"Pikaah", Pikachu äännähti tarmokkaalla äänensävyllä.

Kaikilta paikalla olevilta kouluttajilta kysyttiin, josko heillä olisi sähköpokemonia auttamaan. Pikachun lisäksi operaatioon saatiin kaksi Voltorbia ja yksi Manectric.

Spoiler:

"Jos saamme pokemonien sähkövirran kulkemaan varageneraattoriin, voivat laitteet taas toimia", Joy kertoi toiveikkaana ja lähti pokemonien kanssa takahuoneseen.
Sip, Gust ja Siili jäivät odottamaan ja olivat heti puoliunessa. Vain tilanteen jännitys piti heidät jotenkin hereillä.
"Kiinnostaako neitiä ostaa pokemon?" parrakas mies häiritsi hiljaista odottamista ja tökki Sipiä kylkeen. "Hieno yksilö kyseessä, karppien kuningas Magikarp, vain 500 pokerahaa, ainutkertainen-"
"Ei kiitos", Sip sihahti happamana.
"Jos ei niin minun on parempi syödä se", mies kohautti olkiaan.

[Gustaffsson]

"Magikarp on kyllä sympaattinen, mutta viisisataa on ihan liikaa." Gus tuumasi.
"Ah, herralla on hyvä maku! Saatte sen neljälläsadalla!" mies innostui.
"Tarjoan sataviisikymppiä."
"Kolmesataa!"
"Satakaksikymmentäviisi!" Gus pisti vastaan.
"Tehän vain alennatte tarjousta" mies sanoi kummissaan.
"Kukaan täysipäinen kouluttaja ei ostaisi Magikarpia, jonka pystyy kuitenkin kalastamaankin rannikolta. Saatte siitä satasen, ja en pyydä Konstaapeli Jennyä tarkastamaan teidän Pokémoninmyyntilupakirjaanne." Gus sanoi. Kaupat tehtiin ja mies katosi yllättäen rakennuksesta.
"En voi uskoa tätä," Sip tuhahti, "Magikarp on kaikkein möllein Pokémon. Se ei osaa muuta kuin muljahdella vedessä!"
"Minusta se on sympaattinen... ja pelastin sen sentään pannulta." Gus sanoi ja vapautti Pokémonin.

Spoiler:

"Magikarp, karp, magikarp" se muljahteli lattialla.
"Symppis", Gus hymähti ja kutsui sen takasin Poképalloon. Samalla alkoi kuulua sähkölaitteiden hurinaa, ja Pokémon centerin valot eivät enää vilkkuneet.
"Näyttää siltä että sähköpokémonit onnistuivat" Sip totesi.

He joutuivat vielä jonottamaan, koska Pokémon center oli täpötäynnä myrsky aiheuttamien loukkaantumisten takia.
"Minulla on nälkä" Siili sanoi hetken päästä. Niin oli heillä kaikilla, mutta jono oli vielä pitkä.
"Odottakaa tässä ja pitäkää minulle paikkaa." Gus sanoi ja poistui jonosta.
"Mitä tuo nyt tarkoitti? Meinaako hän hakea syötävää? Kaupoista ei ruokaa löydy, ne on ostettu tyhjiksi jo eilen illalla kun asukkaat panikoivat myrskyn takia ja ostivat varastonsa täyteen." Sip ihmetteli. Gusin aikomus tuli selväksi reilun tunnin kuluttua, kun hän palasi mukanaan pino pannukakkuja, marjahilloa ja siirappia. Sipin ja Siilin suut loksahtivat auki.
"Minulla oli retkikeitin ja jonkun verran leivontavärkkejä repussa... ja pienen metsästyksen jälkeen yhdestä kaupasta löytyi voita ja toisesta siirappia. Marjat puolestaan on eilen poimittuja, mutta varmasti ihan hyviä vielä." Gus selitti ja asetteli ruokailuvälineet heidän viereensä lattialle.
"Mahtavaa! Vielä tunti ja olisin voinut syödä Mudkipin!" Siili ihasteli. Mudkip asteli töppöjaloillaan kauemmaksi pojasta. Gus nosti tämän syliinsä ja syötti sille palan marjahillolla päällystettyä pannukakkua.
"Nälkä alkoi kyllä olla sietämätön..." Sip totesi.
"Olkoon tämä anteeksipyynnön pannukakku." Gus sanoi hiljaa ja ojensi lautasen Sipille.
"Ja minä muistan antaa sinulle anteeksipyyntönä luvan pysähtyä tutkimaan kuukiviä Mt. Moonilla." Sip vastasi ja virnuili kaataessaan siirappia pannukakulleen.

[Sieppeli]

Tuskin hän oli saanut pannukakun päälle tyydyttävän paljon siirappia, kun Duskull ilmestyi tyhjästä ja nappasi koko letun olemattomaan suuhunsa. Nopeasti kummitus mutusteli koko pannukakun ja jos se ikinä edes osasi röyhtäistä, niin syötyään se ainakin yritti röyhtäistä. Sip ei sanonut mitään, mutta pojat suorastaan näkivät, miten hän oli yhtä pientä hetkeä vajaa muuttumassa sähköpokemoniksi.
"En minä pannukakuista oikeastaan edes pitänyt, " tyttö sanoi happamalla, äärimmäisen kuivalla äänellä, "saatikka sitten letuista tai räiskäleistä tai muustaakaan..." Hän mumisi noustessaan ylös ja häipyessään pois pienestä kolmikkopiiristä. Duskull vain leijaili ylös alas tyytyväisenä.
"Tuo ei ollut kilttiä, " Siili sätti kummituspokemonia, joka pyörähti kehonsa ympäri, kuin ei olisi kuunnellut, "sen piti olla sovintopannari."
"Sip hei, täällä oli kyllä lisääkin!" Gus yritti hihkaista tytön perään, mutta tämä oli jo kadonnut jonnekin ihmiskasojen joukkoon.

Ulkona ei enää edes tihuttanut, kun Sip löysi itsensä pihalta. Hän jäi hetkeksi istumaan Pokemon Centerin ulkopuolelle katselemaan ulos pimeyteen, joka näytti vielä pimeämmältä kuin yleensä. Jopa karmivan pimeältä. Kylmä viima kävi edelleen suunnasta tuntemattomasta, mutta Sipillä ei sillä hetkellä ollut kylmä. Sisällä oli ollut niin kuuma, kun ilmastointikaan ei ollut toiminut vähän aiemmin. Nyt vasta oli ilma lähtenyt kiertämään, kun sähköt olivat palanneet.
Tytön katse osui jonnekkin metsän suuntaan, kohti pusikoita, jotka näyttivät sateen kastelemilta. Hän erotti, kuinka synkistä lehdistä putoili vesipisaroita.

Tämä taisi olla juuri sopiva sää kummitusmagneetille...

Jostain pusikoiden välistä loisti himmeä valo. Se leplatteli siellä leikkisästi aivan itsekseen. Sip huomasi sen vasta pitkän hetken istuttuaan. Jollain lailla... Jollain lailla valo näytti kutsuvan häntä.
Duskull ilmestyi tytön viereen ja heilutteli käsiään(?) kuin yrittäen saada Sipiltä huomiota.
"Ei nyt, " Sip huitaisi kädellään kummitusta, mutta ei edes osunut siihen. Hänen katseensa kiinnnittyi jälleen lepattavaan valoon. Duskull kuitenkin vaati häneltä huomiota, ja ilmestyi tämän kerran aivan hänen eteensä, peittäen näköalan valoon, joka vaikutti liekiltä.
"Äh, " Sip huokaisi, nousi ylös ja käveli suoraan kummituksen lävitse kohti liekiltä näyttävää violettia valoa. Sen kutsu kuulosti vahvemmalta, kun hän lähestyi sitä. Juuri kun hän luuli erottavansa, mistä liekki tuli, se katosi ja siirtyi syvemmälle metsään.
Onko tämä jonkin tuntemattoman Pokemonin leikkiä? Sip mietti. Hän lähti päättäväisenä seuraamaan valon lähdettä.

"Duskull, " Kummituspokemon yritti epätoivoisesti huudahtaa, mutta se ei saanut kummitusääntään tarpeeksi kuuluvaksi. Vaikka ehkä Sip ei tiennyt mihin oli menossa, Duskull kyllä tiesi. Se näet tunnisti tuon omituisen valon ja tiesi tarkkaan, mihin se tytön johtaisi: Kohti tuhoa. Sip ei kuitenkaan lainkaan kuunnellut Duskullia, vaikka tämä yritti kovasti estää tämän kävelyä.
"Dusss, " se mutisi, saadessaan sitten ajatuksen. Duskull kutsui pieniä virvatulia, joita se oli yleensä käyttänyt vihollisten karkottamiseen. Ne se lähetti kohti Sipiä.
Tyttö tunsi voivansa hieman pahoin. Ehkä se johtui nälästä? Olisi varmaan parempi palata Pokemon Centeriin ja syödä jotain. Jokseenkin hän tunsi olonsa heikoksi, mutta siitä huolimatta hän tahtoi nähdä, mihin tämä kummallinen liekki oli matkalla.
Yllättäen hän oli kummallisten valojen ympäröimä. Ne kiersivät häntä, estäen häntä jatkamasta matkaa enää pidemmälle.

"Virvatulia, " Sip tajusi pienen hetken päästä, ymmärrettyään, että hänen päänsä ymmärsi sillä hetkellä asiat erittäin hitaasti. Virvatulet leikkivät hetken hänen ympärillään, onnistuen kääntämään tytön suunnan toiseen suuntaan, pois metsästä ja pois valosta, joka oli johtaa hänet muille maille. Suunnalla, mihin turvalliset virvatulet matkasivat, hän näki Duskullin, joka räpytteli käsiään(?) kuin kertoen, ettei Sip enää saanut jatkaa matkaa.
"Mitä sinä selität, " Sip kysyi, lähtiessään kävelemään kohti seuraajaansa. Joka askelella hän tunsi olonsa vahvistuvan. Jos Duskull olisi voinut näyttää huojentuneelta, niin se sillä hetkellä näytti huojentuneelta.
"Ei tuonne?" Sip osoitti suuntaan, johon kummallinen liekki oli häntä johdattanut. Jos Duskull olisi voinut vastata ei, niin se olisi vastannut ei. Nyt se vain räpytteli käsiään yrittäen kertoa: "EI!"
"Takaisin Centeriin?" Sip kysyi jälleen. Jos Duskull olisi voinut vastata kyllä, niin se olisi vastannut kyllä. Nyt se vain räpytteli käsiään yrittäen kertoa: "Kyllä!"

Sip katsoi vielä kerran taakseen. Kummallinen liekki oli lähempänä kuin hän oli muistanut.
Huomattavan lähellä.
Aivan liian lähellä.
Sip menetti tajuntansa.

* * *

"Mitä se haluaa?" Siili ihmetteli posket täynnä pannukakkua, kun Duskull pitkän ajan päästä ilmaantui heidän luokseen. Se leijaili hermostuneena ympäriinsä, kuin pyytäen poikia mukaansa.
"Pyytääkö se meitä mukaansa?" Gus ihmetteli.
"Duuskuull, " kummitus sanoi surullisena.
"Onko Sipillä kaikki hyvin?" Tämä ole ensimmäinen asia mikä Siilille tuli mieleen.
"Duuuuuuuskuuuuull, " äännähdys piteni niin pitkäksi, että pojat ymmärsivät sen merkitsevän vaaraa. Sillä hetkellä he olivat molemmat ylhäällä ja suuntaamassa Duskullin perässä ulos.

[Se joko oli Litwick tai jonkin toisen Pokemonin leikkejä, mutta mikä se sitten olikaan, se yritti johdattaa Sipiä Kummitusten Maailmaan. se on paha paikka. Ei minulla muuta...]

[Siilinpiikki]

Duskull viittoi Gustia ja Siilia takaisin metsän suuntaan. He puuskuttivat pysyäkseen Duskullin vauhdista, jolla tuntui olevan tuli hännän alla.
"Sinun hengityksesi höyryää!"
Ilmasta heidän ympärillään oli tullut hyistä. Juuri kun he luulivat kadottaneensa suuntansa, näkivät he edessään leiskuvia valoja.
"Sip!"
Tyttö makasi maassa, kun he saapuivat hänen luoksensa. Sipin iho oli valkoinen ja kuulsi kylmää hikeä, mutta helpotuksekseen Gust tunsi kuitenkin pulssin hänen kaulallaan.
"Katso!" Siili puoliksi huusi ja kuiskasi osoittaessaan ylös.
Näky oli lumoava. Virvatulen kaltaiset valot olivat alkaneet pyöriä piirissä heidän ympärillään. He olivat kuulevinaan jonkinlaista kikatusta. Gust otti pokedexinsä esille.
"Tuntematon pokémon, ei dataa"
"Ei dataa?" Gust hämmästyi. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän oli törmännyt vastaavaan.
Hiljainen kikatus jatkui. Pyörimistahti oli tiivistynyt niin, että liekkien katsominen alkoi huimata. Mudkip ja Dunsparce olivat kauhuissaan ja tukeutuivat tiukasti kiinni kouluttajiinsa. Kaikki alkoi näyttää sumuisemmalta...
"Hoothoot, kaukokatse!"
"Hoothoot!"
Metsän täytti punainen loiste. Sitten oli hiljaista. Kun he avasivat silmänsä, olivat lieskat kadonneet. Heidän eteensä oli ilmestynyt vanha nainen pöllön kanssa.

Spoiler:

"Oletteko kunnossa?", eukko kysyi.
Gust ja Siili onnistuivat omin voimin nousemaan. Sip oli yhä tajuton, mutta hengitti rauhallisemmin. Vanhus ojensi heille suklaalevyn.
"Se auttaa", eukko vannoi vastaten toisten kummeksuviin katseisiin.
Jo yhden puraisun jälkeen heidän olonsa tuntui jo kevyemmältä. Eukko oli kääntynyt Sipin puoleen. Duskull oli pysynyt tytön lähellä koko tämän ajan.
"Nämä näkemänne otukset etsivät eksyneitä sieluja ja vievät mukaansa", nainen puhui osaksi itselleen."Tuossa tytössä on jotain erityistä, joka vetää haamuja puoleensa."
"Niin, tuo Duskull seuraa häntä joka paikkaan", Gust totesi mietteliäästi. "Osaisitko kertoa siitä?"
"Osalla haamupokemoista on muistoja menneestä", eukko ei selittänyt tarkemmin ja kääntyi pois heistä lähteäkseen. "Toivotan teille turvallista matkaa..."
"Entä kuka sinä olet?", Siili huudahti hänen peräänsä.
"Älkää minusta välittäkö. Olen vain vaeltava sielu itsekin", vastaus kuului niin kaukaa, mutta läheltä ja eukko katosi Hoothootinsa kanssa metsän sumuun.

[Gustaffsson]

"Outoa." Gus sanoi.
"Tosi outoa." Siili tuki väitettä.
"Mud." sanoi puolestaan Mudkip.
"Duun." vahvisti Dunsparce.
"Pi-kaa..." myönsi Pikachu.
"Uuh." tuhahti Sip, ja kaikki hiljenivät kumartuen hänen puoleensa.
"Oletko kunnossa?" Siili kysyi.
"Minä... olen nälkäinen." Sip vastasi.
"Osaan auttaa siinä. Tajusin säästää sinulle yhden pannukakun, vaikka Pikachu ehtikin puraista siitä palasen." Gus sanoi ja kaivoi repustaan muovipussiin käärityn pannukakun, jonka reunassa oli pienten jyrsijähampaiden jättämä kolo.
"Ei siirappia?" Sip kysyi.
"Siitä voit syyttää Mudkipiä, joka ihastui siirapin makuun selkäni takana." Gus sanoi. Hänen Pokémoninsa katsoivat vaivautuneina toisiinsa.
"Mutta se kokkimme kurittomista kumppaneista," Siili sanoi, "mitä tapahtui?"
"Minä en tiedä... virvatulia... ja kirkas valo. Mistä te löysitte tänne?" Sip ihmetteli suu täynnä pannukakkua.
"Saat kiittää siitä Duskullia. Se johdatti meidät tänne." Gus totesi. Haamupokémon leijaili Sipin vierellä pyörien ympyrää.
"Duskull... sinä hait heidät tänne?" Sip ihmetteli.
"Duu..." Duskull puuskahti vaivautuneena.
"Ja täällä oli joku outo muori... vai oliko? Se tuntui niin epätodelliselta..." Gus sanoi, mutta Sip ei kiinnittänyt siihen huomiota vaan ihmetteli Duskullin tekoa. Haamupokémon riiputti itseään viistosti alaspäin ja katseli punaisella silmällään Sipiä alta kulmain. Ilmeisesti ele yritti olla nöyrä, mutta Gusin mielestä se oli lähinnä karmivaa.
"No mitäs me täällä enää istutaan!" Sip sanoi yllättäen reippaasti ja loikkasi pystyyn.
"Jos minun pitää kerran antaa Gusin ihmetellä jotain kivenkappaleita Mt. Moonilla, voimme kai samaten mennä - ehdimme sieltä siten ehkä pois ennen seuraavaa jääkautta." hän sanoi ja muksaisi Gusia olkapäähän. Kovaa.
"Voi kuinka hauskaa," Gus sanoi, "Professori Oakkin keksii parempia vitsejä, ja hänen hauskin juttunsa on käyttää sanaa "shokeerava" pikachuista puhuttaessa."
Ja heidän matkansa jatkui kohti Mt. Moonia. Kuin kolme musketööriä he kävelivät rinnakkain tiellä, Gus pitkänä ja rotevana lierihattu päässään, Mudkip olkapäällään ja Pikachu vierellään, Siili porukan lyhyimpänä, innokkaana ja rehvakkaana Dunsparce välillä lentäen hänen vierellään, välillä laskeutuen lepäämään pojan kyytiin, ja Sip pirteämpänä kuin aikaisemmin, Duskull välillä ilmestyen hänen vierelleen leijumaan.

[Sieppeli]

Paitsi että he nukkuivat ensin yön yli täyteen ahdetussa Pokemon Centerissä. Sitten matka sai todella jatkua.

Aamu nousi märkänä heidän eteensä. Mudkip oli tästäkin pienestä faktasta onnellinen, pitihän se siitä kirotusta mudasta ("Ainakin enemmän kuin kouluttajansa", Sip huomautti). Duskull taas tervehti uutta aamua katoamalla näkyvistä, mutta kaikki olivat varmoja, että se ilmestyisi jälleen pimeämmällä. Kummituksen liikkeitä ei ollut enää niin vaikea aavistaa ("vaikkakin se yhä aiheuttaa minulle sydänkohtauksia, " Gus nurisi).
Kohta he jo näkivätkin Kuuvuoren silmiensä edessä. Gus oli jo ehtinyt luetella Siilille kaikki Pokedexin tunnistamat Pokemonit, jotka luolastosta saattoi löytyä, muttei saanut Sipiä innostumaan yhtään niin paljon kuin joukon nuorimman. Ryhmän pojat ehtivät kommentoida jokaista Pokedexin näyttämää Pokemonia joko söpöksi tai siistiksi, kun taas ainoa tyttö kommentoi yksinomaan: "Tylsä."
"Matkaammeko todella vain metsästämään tylsiä Pokemoneja, " Sip huokaisi lopulta, kun ei enää kyennyt pitämään asiaa sisällään (hyvästä yrityksestä huolimatta, olihan hän tämän Gusille velkaa). Palkaksi Sip sai Gusilta mulkaisun.
"Hyvä on, voimme me myös löytää täältä mielenkiintoisia kiviä, " Gus tuhahti.
"Kiviä?" Sip kysyi kyllästyneenä, "Kai kyse on sentään evelvoitumiskivistä? Tulta, sähköä, vettä... Kai sentään?"
"Kuukivistä olen kuullut useimmin puhuttavan, " Gus kertoi, "ja voi, kun löytäisimme yhdenkin sellaisen. Olemme professorin kanssa toivoneet pääsevämme tutkimaan niiden vaikutusta Pokemoneihin jo pitkään. Jos muilta tutkimuslabroilta saamamme tieto on yhtään oikeassa, niin esimerkiksi Clefairyn, Jigglypuffin, sekä Nidorinan tai Nidorinon voi muuttaa seuraavaan muotoonsa kuukiven avulla-"

"Joten, tylsää, " Sip totesi venytellessään, "kai se edes on synkkä ja karmiva vuori?"
"Taasko te riitelette, " Siili sanoi hiljaisella äänellä, melkein vain itsekseen mutisten.
"Emme me riitele, " Gus riensi korjaamaan, "ehkä minä vain innostun eri asioista kuin neiti kummitusmagneetti."
"DuUUuuskuull!" Kummituspokemon ilmoitti, vaikka kukaan ei nähnyt sitä, nostattaen Gusille kylmiä väreitä selkään.

"Sitten sieltä voi löytää Skittyn, " Gus kertoi hyvin nopeasti, yrittäen unohtaa kummituspokemonin kolkkoa ääntä, joka meni suoraan hänen ytimiinsä.
"Kenet?" Siili innostui. Gus näppäili pienen vaaleanpunaisen kissanpojan esille.
"Sinä innostut todellakin vain söpöistä Pokemoneista, " Siili mutisi kurkistettuaan Pokedexiin. Mudkip nuolaisi huuliaan Gusin olkapäällä todistaakseen väitteen todeksi.
"Mitä pahaa siinä on, " Gus sulki äkkiä Pokedexinsä. Siili kohautti olkapäitään ja Dunsparce nousi lentoon hänen päänsä päältä.

[Gustaffsson]

"Eikä Skitty edes ole niin söpö. Sillä on lähinnä pelottava ilme." Gus tuumi laittaessaan Pokédexin taskuunsa.
"Pelottava?" Siili nauroi.
"Niin. Kuvittele herääväsi keskellä yötä, ja kun laitat valon päälle niin sellainen katti tuijottaa tuolla ilmeellä vieressäsi... hyh" Gus värähti. He saapuivat Mt. Moonin läpikulkutunnelin sisäänkäynnille ja astuivat sisään. Luola oli valaistu useilla soihduilla, joiden valo lepatti seinillä ja tippukivissä.
"Siistiä" Siili sanoi katsellen ympärilleen. Jopa Sip näytti ihastelevan valaistua luolaa, vaikka se olikin hänelle jo entuudestaan tuttu.
"Onhan se hieno," Gus myönsi, "mutta niin ihmisten läpikaluama ettei tästä läheltä löydä kuukiviä. Sivuluolista sen sijaan..."
"Me EMME lähde vaeltelemaan pääreitiltä." Sip sanoi painokkaasti.
"Sip sinä lupasit!" Gus vetosi, "Sitäpaitsi ei teidän tarvitse tulla mukaan. Voin lähteä yksin, ja lupaan palata tunnin... puolentoista... kahden tunnin päästä! Voitte odottaa täällä - tai sitten voitte mennä edeltä! Otan teidät taas kiinni Ceruleanissa! Jooko?" Gus kysyi kävellen takaperin kumppaniensa edessä. Sip huokaisi.
"Hyvä on - Kaksi tuntia. Mutta me emme lähde ennen sinua. Odotamme täällä, ja jos sinua ei näy kahden tunnin päästä, tulen ja raahaan sinut korvasta Cerulean cityyn. Onko selvä?" hän kysyi tuimasti.
"Jes!" Gus riemuitsi ja lähti notkein askelin kohti sivuluolia.
"Kuin pikkulapsi karkkikaupassa." Sip huokaisi.

Gus ei odottanut löytävänsä mitään aivan kulkuväylän varrelta, mutta joku löysi kyllä hänet.
"Jiggly?" kuului ihmettelevä ääni katonrajasta. Luolan katossa olevasta reiästä hän ehti nähdä vilauksen isosta, vihreästä silmästä ennenkuin se vetäytyi pois.
"Okei... tuolla menee jonkun Pokémonin luolaverkko. Onnistuisikohan..." Gus mietti, ja kaivoi repustaan viimeiset Viridianin metsästä kerätyt marjat, ja asetteli niistä osan luolan suulle. Hetken kuluttua luolan suun täytti pallomainen, vaaleanpunainen Pokémon.

Spoiler:

"Jiggly!" se iloitsi ja mussutti marjoja pieneen suuhunsa. Saatuaan ne syötyä, se katsahti alapuolellaan seisoskelevaan mieheen ja hänen Pokémoneihinsa, säikähti ja kipitti pois.
"Ei kestä kiittää!" Gus sanoi Pokémonin perään hymyillen siitä, että onnistui näkemään villin Jigglypuffin läheltä.
"Kiitokset ovatkin vasta edessä!" kuului käkättävä ääni hänen takaansa. Hän kääntyi katsomaan kohti samoja kahta rakettiryhmäläistä, joita vastaan he olivat taistelleet Pewter Cityssä.
"Te taas? Mitä te haluatte?" Gus ihmetteli.
"Me haluamme tuon Pikachun!" huusi miesrakettiryhmäläinen.
"...wat." Gus sanoi ihmeissään.
"Sinun Pikachusi. Me otamme sen!"
"Mutta hetkinen... te olette osa kansainvälistä rikollisjärjestöä... ja haluatte minun Pikachuni?"
"Aivan niin, poikaseni! Annapa se nyt, meillä alkaa olla kiire!"
"Pika-chuu!" Pikachu huudahti astuen pari askelta eteenpäin. Kipinöitä lensi sen poskista.
"Voititte meidät viime kerralla, mutta silloin teitä oli kolme! Nyt sinua on vain yksi, mutta meitä on edelleen kaksi!" nainen nauroi.
"...kammottavaksi... ja mitä jos en aio antaa sitä teille?" Gus kysyi arvaten mikä vastaus olisi.
"Sitten otamme sen väkisin. Koffing, savuverho!"
Käskyn kuultuuan Koffing tuli esiin tunnelista Gusin takaa ja alkoi levittää tiheää, mustaa savua koko tunnelin täydeltä.

[Siilinpiikki]

Savu poltti nielua ja Gust taittui kaksinkerroin. Paitsi että se ei johtunut savusta, vaan jokin pehmeä oli juuri iskenyt hänen päähänsä. Luolassa alkoi sataa hattarapalloja! Osuessaan maahan pallot äännähtivät vieterimäisesti ja alkoivat pomppia ylös ja alas. Näky oli suorastaan hypnotisoiva.
"Mitä ihm-" toinen rikollisista aloitti, mutta kaikki ei ollut vielä siinä.
Asettautuessaan paikoilleen hattarat alkoivat hytistä. Sitten ne kuoriutuivat! Niille ilmestyi suuret korvat ja myös pinkit lisäkkeet. Joukko Jigglypuffeja tuijotti heitä suurilla silmillään.
"Hah pinkkejä keilapalloja!", hämmästys muuttui hetkessä huvittuneisuudeksi. "Koffing, taklaa!"
Jigglypuffit kaatuivat iskun voimasta ja pyörivät pitkin luolan lattiaa. Rakettiryhmän nauru kuitenkin katkesi, kun pallerot nousivat ja tuijottivat rikollisia uhkaavimmalla ilmeellään. Ne alkoivat laulaa.

[Lyhyt, mutta huvitti jo kirjoittaa.]