"Äiiti, mitä ulkopuolella on?"
"Voi poika, ei sinun tarvitse tietää. Meidät on luotu elämään luolissa."
"Mutta entäs iskä sitten? Eikö hän mennyt ulos?"
"Lähti, mutta hänen ei olisi pitänyt jättää meitä."
"Kun minusta tulee iso, aion löytää iskän!"Dunsparce keikkui ihmisensä olalla puoliksi horroksessa. Yhtäkkinen vavahdus sai sen havahtumaan ja nousemaan pienille siivilleen. Tasapainottelu ihmisen olalla oli käynyt hankalammaksi, mutta vanhasta tavasta oli haikeaa luopua. Näköjään uusi tuttavuus oli yhä heidän joukossaan. Mitä se oikein halusi? Jäikö se roikkumaan pelastajiensa seuraan? Unownit eivät kyllä olleet hyvää seuraa. Ne antavat kakaroitensa liidellä ympäriinsä ja kiusata muita. Melkein kuin Zubatit mutta eivät nyt ihan sentään. Toisaalta olihan se rumaa ihmisiltä mennä niiden kotiin ilman kutsupyyntöä. Ei hänkään olisi halunnut jokaisen Geoduden vierailevan hänen pesällään. Varsinkaan Zubattien. Oli miten oli, uuden tuttavan kanssa kulkeva Typhlosion oli oikein hyväkäytöksinen (vaikkakin se oli eri mieltä siitä, kuka oli ollut pelastamisen kohteena) ja osasi tervehtiä ihmisensä puolesta. Ilmeisesti uutta ihmistuttavuutta kutsuttiin Appelsiiniksi.
"Tuo tuossa on Dark Cave."
Dunsparce käänsi päätänsä Appelsiinin osoittamaan suuntaan. Siellä oli luolan valtava [kirj. huom. kyseessä Dunsparcen tulkinta] suuaukko. Mmm, siellä olisi varmasti mukava kaivella maata... Vaikka reissaaminen oli hänen mieleensä, ei hänen ajatuksensa voineet olla välillä kääntymättä kotiseudun vanhoille kaivuupaikoille. Luolasta huokuvan maan tuoksu muistutti kodista... Vai ei kai vaan... Vaistoaan seuraten Dunsparce syöksyi matkaan yksi ajatus jyskyttäen päässään.
Koti..."Dunsparce, odota!"
"Mihin se oikein karkasi?"
* * *
Kyllä...Heti päästyään luolaan Dunsparce oli varma. Tämä oli se luola, josta hän oli lähtenyt... Kauankohan siitä oli? Dunsparceilla ei ollut suoranaista aikayksikköä, sillä ne luolassa asuessaan näkivät harvoin valoa. Dunsparcejen
Joukkoutuminen oli tyypillisesti julistanut uudesta aikakaudesta, mutta hän ei muistanut sellaista koskaan kokeneensa.
"Hei!"
Dunsparce innostui kuultuaan äänen. Kanssadunsparce! Huudahtanut ei ollut kuitenkaan yhtä vastaaottavainen, vaan määkäärme piti tiukkaa ilmettä naamallaan.
"Mitä sinä teet?" Se kysyi. "Herätät vielä Zubatit!"
"Minun piti päästä sisälle-"
"Tulit ulkopuolelta?"
"Joo..?"
Kumpikaan ehti sanoa mitään, kun toinen Dunsparce hypähti maanalta.
"Mitä täällä tapahtuu?"
"Tuo on ulkopuolelta."
Ilmeisesti vartijoina toimivat Dunsparcet antoivat toisilleen mertkitsevät katseet, ja äsken tullut kysyi: "Mitä sinä täällä teet?"
"Tulin tapaamaan äitiäni", Dunsparce oli hämmentynyt näin kylmästä vastaanotosta.
"Ensin sinun pitää käydä lautakunnan luona."
Dunsparcen hämmästykseksi vartijat johdattivat sen Parempiin Onkaloihin. Siellä sijaitsivat korkeampiarvoisten Dunsparcejen pesät. Jaottelu oltiin opetettu pienestä pitäen: mitä alempiarvoinen maakäärme oli, sitä ylempänä hänen odotettiin kaivavan pesänsä. Tämä käänteisyys oli Dunsparcen mielestä hassua. Miksi alempana olevat joutuivat olemaan ylhäällä eikä alhaalla? Se muisti, kuinka häntä oltiin pienenä kielletty olla kääntämättäkään poraansa näihin onkaloihin päin. Oikeastaan siltä oltiin kielletty monenlaista asioita, mutta tämä oli ilmeisesti ollut yksi tärkeimmistä.
Kuinka montaakohan sitä oli tullut jo rikottua, Dunsparce tuumi itsekseen.
Viimeiset valon kajastukset jäivät taakse, kun käärmeet matelivat yhä syvemmälle, ja lopulta silmien avaaminenkaan ei olisi auttanut. Dunsparceille tämä ei ollut ongelma, sillä niiden lämpösensorit näyttivät tietä. Edellä kulkeva vartija hehkui Dunsparcen edessä punaisena ja pysähtyi kuin merkiksi.
"Olemme kohta perillä", takana valvova vartija totesi. "Älä sitten lausu mitään ilman että sinua puhutellaan."
Tyyneyden julistamisen- lautakunta ei ollut Dunsparcelle entuudestaan tuttu. Sen se vain tiesi, että näitä käärmeitä väistettiin, jos he tulivat vastaan. Vartijat ohjasivat hänet suuremman onkalon suuaukolle. Vastassa oli uusi Dunsparce.
"Millä syyllä häiritsette lautakuntalaista?" Se tivahti.
"Anteeksi, mutta meitä on ohjeistettu tuomaan kaikki ulkopuolelta saapuvat", toinen vartijoista ilmoitti äänellä, joka oli tarkoitettu osoittamaan alemmuutta.
"Tuo on ulkopuolelta?" Lautakuntalainen käännähti Dunsparcen puoleen. "Ilmoita nimesi."
"Tuun-Tuun poika", Dunsparce vastasi.
"Vai niin..." Jokin ilmoituksessa vaikuttavan kiinnostavan lautakuntalaista, mutta se vain totesi: "Ulkopuolelle ei ole sallittua mennä."
"Miksi ei?"
"Minä esitän täällä kysymykset!" Tyyneyden julistaja sihahti. "Mikä sai sinut palaamaan?"
"Tulin tapaamaan äitiäni", Dunsparce ilmoitti.
"Vai niin", lautakuntalainen tuumi hetken, "sinulla ei ole lupaa tavata ketään."
"Miksi ei?"
"Minä kysyn, sinä vastaat!" Arvovaltainen Dunsparce huokaisi. "Kuinka yksinkertainen sinun pieni pääsi onkaan."
"En tiedä."
"Hiljaa!"
"Mutta minunhan piti vastata kysymyksiin..?" Dunsparce hämmentyi.
"Kuka siellä mekastaa?"* * *
Samoihin aikoihin maankamaralla ihmiset olivat tulleet luolaan etsimään lapsensa pokémonia.
"Dunsparce!" Pojan ääni huusi takaisin kumiseville seinämille. "DUMSPARCE MISSÄ OLET?!"
"Rauhoitu Siili, ei se huutamalla löydy", naisen ääni kuului topuuttelevana.
"Hyvä mitään etsiä, kun ei näe eteensä."
"Onpahan nimensä veroinen paikka."
"Mitä Johton kultapoju ratkaisisi tämän?" Näsäviisas ääni kysyi.
"Mikä kultapoju...?" Uusi pojan ääni ihmetteli.
"Anna olla, Gary on välillä tuommoinen", matalampi mies ääni totesi.
"No muttah, varmaan tänne tarvitsisi vähän valoa..."
Cyndaquil ja Typhlosion valaisivat lieskoillaan tilan niin, että valo tulvi jokaiseen rakoseen. Luola heidän edessään jatkui sokkeloisena osan ollessa vain pienen pokémonien mentäviä aukkoja.. Dunsparce olisi voinut lähteä minne tahansa... Hiljaisen pohdinnan katkaisi lyhyt ulahdus.
"Mitä nyt Sip?"
"Katsokaa ylös..."
Luolan katto sykki kuin elävä olento. Valtava lauma Zubateja oli juuri herännyt päiväuniltansa.
"O-ou..."
* * *
"Katso nyt mitä teit", lautakuntalainen voihkaisi. "Nyt tämä pitää käsitellä Hänen edessään..."
Arvovaltainen Dunsparce suorastaan työnsi Dunsparcen uuteen onkaloon. Tunnelin aukosta tulviva valo sokaisi Dunsparcen. Hetken selviteltyään silmiään se henkäisi. Jostain tulviva valo heijastui maanalaisen järven pinnasta.
"Kuka häiritsee lepoani?"Koko luola tuntui tärisevän, kun ääni esitti uudestaan kysymyksen. Tässä vaiheessa Dunsparce ymmärsi kohottaa päätänsä ja hämmästyi näkemästään. Kivitasanteelle oli asettautunut järkälemäinen pokémon. Se avasi käpertyneen vartalonsa koko puolentoista metrin pituudelleen. Nyt itsensä kovin pieneksi kokeva Dunsparce ei ollut koskaan nähnyt suurempaa Dunsparcea.
"Iso-Duns!" Lautakuntalainen kallisti päätänsä alas lähestyessään suurta Dunsparcea, !Tämä nuorukainen tässä on rikkonut säätämiänne maannoksia* ja puhutellut asiattomasti korkeampaansa."
Iso-Duns käänsi laiskasti päätänsä pientä Dunsparcea päin:
"Onko hän kaivanut pesää luvatta?""Ei, mutta hän ilmeisesti karkasi ulos. Läntisen portin vartijat löysivät hänet tulemasta takaisin", lautakuntalainen vuorostaan tuijotti Dunsparcea odottaen tämän sanovan jotain.
"En minä ole koskaan kuullut tuommoisista maannoksista", Dunsparce sai sanottua. "Eikö pesän teko ole jokaisen perusmaannos? Vartijoita taas luulisi kiinnostavan enemmän Zubatit."
"Älä kyseenalaista Ison-Dunsin päätöksiä", tyyneyden julistaja sihahti. "Et selvästikään ole isääsi järkevämpi."
"Isääni?" Dunsparce säpsähti. "Tunnetteko hänet?"
"Lautakuntalaisten tulee tuntea kaikki", toinen Dunsparce vastasi ja kääntyi uudelleen Ison-Dunsin puoleen. "Hän sanoo olevansa Tuun-Tuun poika."
Kuningas Dunparce sulatteli hetken kuulemaansa ennen kuin totesi:
"Petturista ei häntä parane.""Kuka on petturi?" Dunsparce ei ymmärtänyt.
"Ai et tiedä?" Lautakuntalainen oli suorastaan vahingoniloinen. "Niin, äitisi, kuka hän nyt olikaan, ei varmaan häpeältään kehdannut kertoa."
"Kertoa mitä?"
"Isäsi oli kerran osa
Tyyneyden julistajia", lautakuntalainen aloitti. "Kun uusista maannoksista päätettiin, muuttuneiden olosuhteiden huomioimiseksi, Tuun-Tuun oli muutosvastainen. Pitkäksi venyneen riidan jälkeen hän lähti ulos. Äitisi oli luonnollisesti palattava takaisin ylös
Säntääjien pesille. Tämä kaikki taisi tapahtua vielä silloin, kun äitisi vielä kantoi sinua. Isääsi ei ole sen koommin nähty, mutta emme olisi uskoneet palaavamme asiaan hänen poikansa kanssa."
Oli hiljaisuus, kun Dunsparce mietti kuulemaansa. Hänen isänsä oli lautakuntalainen. Kyllä hän tiesi perineensä tyyneyden julistamisen isältään, mutta ei ollut osannut ajatella sillä olevan merkitystä. Muuten kuin tapana hävitä hippaleikeissä. Tämänkö takia toisten äidit olivat olleet niin kylmiä hänelle? Koska isä ei noudattanut lautakuntaa? Mutta mitä väärää siinä oli, jos hän oli kerran itse ollut itse myös osa sitä?
Iso-Duns avasi suunsa kuin arvaten Dunsparcen ajatukset:
"Tuun-Tuun yllytti muita minua vastaan. Syytti minua vallankaappauksesta, vaikka se oli hänen pyrkimyksensä.""Isäni ei ole mikään kaappari!"
"Kuinka voit tietää?" Lautakuntalainen hymähti. "Hänhän jätti sinut."
"Ehkä hän oli oikeassa", Dunsparce sihisi vihasta, "Ehkä sinut olisi pitänyt syrjäyttää."
Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään vartija tuli heidän luoksensa ilmeisen hädissään: "Hätätila!"
"No mitä?" Lautakuntalainen äyskähti.
"Zubatit ovat heränneet."
"Mutta vastahan ne meni nukkumaan?"
"Ihmisiä ja valtavia tuliolentoja tulivat aiheuttamaan kaaosta."
Dunsparce hätkähti. Oliko porukka tullut etsimään häntä?
"Sulkekaa vain onkaloiden suut ja antakaa tilanteen rauhoittua", lautakuntalainen totesi harkittuaan hetken.
"Niin mutta Säntääjät ovat käyneet levottomiksi. Ne eivät usko vartijoiden puhetta", vartija selitti.
"Hyvä on... Minä tulen", lautakuntalainen puhahti ja kumarrettuaan Isolle-Dunsille lähti seuraamaan vartijaa.
Dunsparce ja Iso-Duns jäivät kahden. Dunsparce kiermurteli hermostuneena paikoillaan muistaessaan, mihin keskustelu oli jäänyt kesken.
"Tunnetko sinä nämä ihmiset?"Kysymys ei ollut ensimmäinen, jota Dunsparce oli odottanut, mutta se vastasi: "Taidanpa kyllä."
"Hm, olet alistunut ihmisen lemmikiksi. Niin käy niille, jotka kyseenalaistavat asemansa maailmassa.""Paljon parempaa se on kuin löhötä koko elämänsä samalla kivellä", Dunsparce loukkaantui. "Voisit kokeilla."
Iso-Duns ei sanonut mitään, vaan tuijotti Dunsparcea takaisin.
"Ihmiset varmasti lähtisivät, jos menisin heidän luoksensa", Dunsparce koki keskustelun menevän yhä huonompaan suuntaan, mitä kauemmin se kesti,"joten minä tästä voisin-"
"Kuka sanoi, että olisit vapaa poistumaan?"* * *
Iso-Duns oli hyvin nyreissään tultuaan häirityksi. Lautakunta oli kehitetty juuri tällaisia juoksevia asioita varten, mutta aina se itse joutui sanomaan lopullisen sanan. Dunsparce, joka oli tuotu Ison-Dunsin eteen, ei vaikuttanut ollenkaan ymmärtävän, mihin se oli joutunut.
Ehkä pieni kurinpalautus olisi paikallaan, se arvioi.
Ison-Dunsin kinnostus kuitenkin heräsi, kun keskustelu siirtyi Tuun-Tuuniin. Dunsparcejen joukossa oli aina niitä levottomia, jotka eivät ymmärtäneet järjestäytyneen yhteiskunnan vaatimuksia. Jokaiselle dunsparcelle oli oma roolinsa yhteisössä. Säntääjät ovat syntyneet työläisen rooliinsa, sillä heidän kykynsä edesauttoivat maanläheisyydessä toimimista. Suuremman voiman saaneiden dunsparcejen oli taas luonnollista olla suuremmassa vastuussa. Mutta osa ei edes vaikuttanut ymmärtävän, mitä yhteiskunnalla tarkoitettiin. Joistakin asioista tulee luopua, jotta yhteiselo on mahdollista. Ja jotta voitaisiin elää huolettomasti ilman kahnauksia, pitää olla joku valvomassa heitä. Sinä Iso-Duns näki itsensä, sovun ylläpitäjänä. Pieni Dunsparce vaikutti olevan yhtä jukuripää kuin isänsä. Jos Tuun-Tuun poika pääsisi vapaaksi, ei se ymmärtäisi muille puhuessaan, mihin se johtaisi. Dunsparceilla on turhan vilkas mielikuvitus ja ulkomaailma oli romantisoitunut monen nuoren mielessä. Dunsparcen puheet voisivat yllyttää muita Joukkoutumiseen, sillä poikueet olivat päässeet kasvamaan liiaksi rajoituksista huolimatta. Siinä sekasorrossa kaikki kova työ valuisi hukkaan.
"Ihmiset varmasti lähtisivät, jos menisin heidän luoksensa."
Pelkkä ajatus ihmisen lemmikiksi joutumisesta oli tuskin siedettävä. Tämä oli yksi vaaroista, joka uhkaisi Joukkoutuessa. Lemmikiksi joutuminen tarkoittaisi alistumista toisen vallan alle. Tässä kohtaa tuo pieni Dunsparce edusti kaikkea, mitä Iso-Duns vastusti.
Hyvä on, kuningas Dunsparce tuumi,
katsotaan mihin lemmikistä on.* * *
Suuri Dunsparce keräsi Muinaiset Voimat ja viskasi kivet päin pienempäänsä. Dunsparce väisti harjaantuneesti. Iskun osuminen ei kuitenkaan ollut sen tarkoitus, vaan kivet tukkivat ulospääsytunnelin.
Minun pitää taistella itseni vapaaksi, Dunsparce tajusi.
Se lähti rynnäkköön käyttämällä Alistusta. Iso-Duns ei tehnyt elettäkään iskun väistämiseksi. Kuningas torjui iskun omalla massallaan ja sinkautti Dunsparcen päin luolan seinää.
"Etkö parempaan pysty?"Dunsparce nousi nopeasti mahalleen, mutta sai kokea Ison-Dunsin katseen. Häikäisy-isku sai maakäärmeen lamaantumaan paikalleen. Uutta hyökkäystä ei kuitenkaan tullut, vaan suuri Dunsparce makasi yhä kivipaadellaan.
"Et tiedäkään, kuinka monen sinua suuremman Dunsparcen kanssa olen paininut. Ursaringitkaan eivät uskalla lähestyä minua."Mutta pakko oli yrittää. Tällä kertaa Dunsparce käytti Hyrrävyöryä, mutta tällä kertaa hyökkäys oli keskeytettävä, jotta Ison-Dunsin häntä ei olisi keilannut sitä. Dunsparce koki parhaaksi piiloutua ja koota itsensä. Se oli hävinnyt elämänsä aikana liian monta ottelua erehtyäkseen ryntäilemään uudestaan. Ongelma vain oli, että tavallisesti Dunsparcen ihminen hoiti taktisen puolen. Maakäärme yritti pinnistää hermosolujaan toimintaan. Isolla-Dunsilla oli selvä etulyönti asema lähikamppailussa. Mikä olisi sen heikkous?
RUMS.
Dunsparcen ajatustyö keskeytti uusi kivivyöry. Iso-Duns oli ruvennut rikkomaan Dunsparcen piilokiveä Muinaisilla Voimilla.
"Piilostako rupesit leikkimään?"Suojakivi pettäisi minä hetkenä hyvänsä. Tässä vaiheessa Dunsparce tajusi voivansa käyttää lyhyen aikansa voimien keräämiseen, joten se päätti Kiemurrella. Lopulta suojakivi petti, ja Dunsparce oli taas kasvotuste Ison-Dunsin kanssa. Koko tänä aikana kuningas ei ollut liikkunut paikoiltaan.
Hän pakottaa minut lähitaisteluun, Dunsparce tajusi.
Toisin kuin Dunsparcella, Isolla-Dunsilla oli kaikki aika odottaa vastustajansa seuraavaa liikettä.
"Mitä pieni mato aikoo seuraavaksi?"Dunsparce sikautti vuorostaan Muinaiset Voimat päin Isoa-Dunsia, joka kuitenkin torjui sen vastaavalla iskulla. Suuri Dunsparce pystyi torjumaan myös hänen kaukohyökkäyksensä... Dunsparce väisti sikoutuvia kiven sirpaleita nousemalla siivilleen,
Ai niin, Dunsparce muisti,
Minähän osaan lentää!"Dunsparce suuntasi uudestaan Ison-Dunsin luokse, mutta tällä kertaa se piti etäisyyttä ilmateitse. Iso-Duns jäi hämmästelemään sen lentoa. Ainoat lentävät kohteet, jotka se oli kohdannut tätä ennen, olivat Zubatit. Dunsparce sai hyödynnettyä yllätyksen edun Häikäisemällä vuorostaan vastustajansa. Tästä vimmastuneena Iso-Duns huitoi puolisokeana hännällään ja tuhosi ympäristöään, mutta Dunsparce pääsi turvalliselle etäisyydelle. Dunsparce onnistui iskemään Isoa-Dunsia Varjopalloilla, mutta ne eivät vaikuttaneet.
Miksi se ei toimi, Dunsparce ihmetteli.
Saatuaan näkönsä takaisin Iso-Duns sinkautti uuden kiviryöpyn päin Dunsparcea.
RYMS.
Osumansa sai luolan katto, joka romahti suuren Dunsparcen päälle. Dunsparce jäi lepattamaan kivikasan ympärille. Oliko se voittanut? Juuri silloin kivikasa rupesi tärisemään. Yhdellä liikkeellä Iso-Duns työnsi kivet tieltänsä ja sinkosi itsensä päin Dunsparcea.
Loiskis.
Molemmat putosivat iskun voimasta järveen.
Jääkylmä vesi salpasi Dunsparcen hengityksen. Kun se yritti hotkaista ilmaa keuhkoihinsa, vesi tunki tielle. Kaivaminen, ryömiminen, lentäminen mikä tahansa onnistui paitsi uiminen. Taistelun uuvuttamana Dunsparce pysyi tuskin pinnalla räpiköidessään pienilla raskailla siivillään. Ison-Dunsin omat pyristelyt aiheuttivat aaltoja, jotka saivat Dunsparcen uudestaan upoksiin.
"Ota kiinni!"
Jokin nauha ilmestyi Dunsparcen viereen. Hädissään se pinnisti hännällään korottuakseen siihen ja sai kuin saikin haukattua nauhasta otteen. Vaivallollisesti maakäärme nostettiin ilmaan ja takaisin maanpinnalle. Käärmeraukka tärisi kauttaaltaan. Dunsparce yritti samaan aikaan saada henkeä ja oksentaa vettä. Jostain iski valosäde, joka sai sen säpsähtämään. Se ei kuitenkaan osoittautunut vaaralliseksi, vaan se tuntui lämpimänä aaltona kehossa.
"Onko kaikki okei?"
Nauha, jota Dunsparce oli purrut, oli pokémon.
"Kiitos", Dunsparce pystyi henkäisemään helpotuksesta. "Kuka olet?"
"No mutta mehän tunnemme toisemme", pokémon kertoi. "Se olen minä, Chingling. Nykyään minua tosin sanotaan Chimechoksi."
"Sensei?" Dunsparce muisti. "Onpa mukava nähdä! Varsinkin nyt."
"Mitä täällä oikein tapahtui?" Chimecho ihmetteli. "Melu kuului ylös asti."
Dunsparce katsoi järvelle. Iso-Duns pyristeli vielä raivoisasti, mutta sen ulvaisut tuntuivat kuuluvan jostain kaukaa. Ehkä sen takia, että Dunsparcen tärykalvot humisivat vieläkin.
Ihan oikein sille, Dunsparce ajatteli.
"Taistelitko sinä suurta Dunsparcea vastaan..?" Sensei ihmetteli. "Kun viimeksi tapasimme, sinulla oli vielä ongelmia Zubattien kanssa."
"Ja on edelleen", määkaarme totesi hajamielisenä.
"Odotapas kun kaikki kuulevat tästä", Chimecho sanoi. "Tämä voi johtaa suuriin asioihin."
"Ei kai siinä mitään ihmeellistä ole, jos Dunsparce ottaa kylvyn", Dunsparce vain totesi.
"Luulin että lähdit ulos?" Chimecho puhui tauon jälkeen. "Miksi tulit takaisin?"
Kun Dunsparce oli vastaamassa, se tajusi vihdoinkin voivansa muuttaa sanansa teoiksi. Se antoi nopeasti hyvästit mestarilleen ja ryntäsi matkaan.
"Minne menet?" Chimecho huudahti sen perään.
"Minun pitää löytää äitini!"
Päästyään esteiden läpi Dunsparce oli takaisin vastaanotto-onkalossa. Sinne oli kertynyt useampi maakäärme.
"Mitä siellä tapahtuu?" Yksi niistä kysyi. " ja huhut-"
"Menkää itse katsomaan", Dunsparce ei enää antanut kenenkään tulla tiellensä.
Ruuhka ei loppunut, vaan Dunsparce joutui puskemaan tiensä läpi. Eikö muilla ollut mitään mielekkäämpää tekemistä kuin ihmetellä ympärillensä? Dunsparce onnistui suunnistamaan ylempiin onkaloihin. Myöskään siellä ei Dunsparcet eivät osanneet olla aloillaan.
"Anteeksi, oletteko nähneet äitiäni?" Dunsparce pysäytti yhden poukkoilijoista.
"Mikä hänen nimensä on?"
"Tuota... Äiti", tällainen pieni yksityiskohta oli mennyt siltä ohi.
Etsintä tuntui käyvän yhä toivottomammaksi. Sitä paitsi muilla Dunsparcella oli jotain muuta mielessään. Pesät kuhisivat ja maakäärmeet poukkoilivat ympäriinsä. Mitä niillä oli oikein mielessä? Dunsparce ei kuitenkaan jäänyt ihmettelemään, vaan yritti kuumeisesti löytää lapsuuden pesäänsä. Lyhyen lapsuutensa aikana se oli kuitenkin ehtnyt tulla hyvin tutuiksi näiden tunneleiden kanssa ja se alkoi olla hyvin varma suunnastaan... Dunsparce pysähtyi yhden onkalon eteen, mutta epäröi. Se oli melko varma, että tämä oli se pesä, mutta enemmän sitä jännitti vastaanotto.
"Ootko sä ruokalähetti?"Dunsparce käänsi päätänsä alas. Vauva Dunsparce oli ilmestynyt onkalosta.
"Kuka sinä olet?" Dunsparce hämmästyi.
"Tohelo", vauva vastasi"Entä kuka sinä olet?"
Pinen Dunsparcen viereen ilmestyi aikuinen Dunsparce.
"Tää on joku setä""Äiti!" Dunsparce henkäisi tunnistettuaan. "Se olen minä, poikasi!"
"Kuka niistä?"
Kysymys oli mykistävä. Eikö hänen äitinsä tunnistanut poikaansa? Dunsparce oli ladannut paljon jännitteitä tälle tapaamiselle. Se oli pelännyt jonkinlaista rankaisua. Sehän oli karannut ilmoittamatta pesästään. Luulisi äidin olleen huolissaan?
"Voi kuule Dunsparcejen tulee itsenäistyä", sen äiti huomautti. "Se on vain hyvä merkki, jos lapsi ei jonakin päivänä enää ilmaannu pesäänsä. Kai olet jo perustanut itsellesi oman perheen?"
"Perheen?"
"En kai minä kasvattanut sinua-"
"Äiti, menin ulos."
"Äitii, mul on nälekä.""Ulos?" Äiti ihmetteli. "Enkö minä opettanut sinulle-"
"Miksi et kertonut isästä?"
Äiti keskeytti puheensa. Se punnitsi sanojaan.
"Olit vielä liian nuori ymmärtämään", se lopulta sanoi, "sitä paitsi olisit saattanut ruveta typeryyksiin. Kaikkien tulisi ymmärtää, että korkeampaansa ei kannata suututtaa."
"Niin..." Dunsparce mutristi suutansa.
"Mä pierasen jos en saa ruokaa."""No tärkeintä on, että olet omillasi", Dunsparcemamma totesi. "Tässä Tohelossa on tarpeeksi hoidettavaa."
"Minulla oli ikävä sinua", Dunsparce sanoi.
"Oli hyvä kuulla sinusta", äiti vaikutti vaivaantuneelta, "mutta minulla on nyt kiirre. Mene muiden Dunsparcejen mukaan. Siellä taitaa olla Joukkoutuminen alkamassa."
"Siitäkö tuolla on kyse?"
"Niin, se alkoi jostain selkkauksesta vartijoiden kanssa", äiti sanoi. "Siitä on jo vierähtänyt tovi, kun sellainenkin on ollut. Jos olisin vielä nuori menisin itsekin mukaan."
Jäähyväiset olivat lyhyet. Dunsparce lähti hieman hämmentyneenä. Kai se oli saanut tapaamiseltaan kaiken haluamansa...
"Heihei setä!"* * *
Siili, Gus, Sip, Gary ja Gold olivat leiriintyneet luolan ulkopuolelle. Vaikka matkassa oli salipäällikkö ja mahdollinen pokémonmestari, eivät he olleet voineet mitään Zubateille. Ne olivat suorastaan vimmastuneet lisää, kun Pikachu oli tärskäyttänyt siitä sähköllä. He olivat kokeneet parhaaksi odottaa, että Zubatit rauhoittuisivat.
"Älä huoli, kyllä Dunsparce tulee takaisin", Gus taputti Siiltä kannustavasti olalle.
Poika ei sanonut mitään, vaan oli pysynyt mykkänä.
"Hei tuolta se tulee!"
Dunsparce oli hypähtänyt ulos luolan suulta. Samalla hetkellä ilmestyi kuitenkin toinen Dunsparce. Ja kolmas...
"Tuossa on neljäs", Gary osoitti.
"DUNSdunspunsaarce..."
Siihen laskeminen jäi, koska lopulta maakäärmeitä oli niin paljon, että Alakazamkin olisi turhautunut.
"No oho", Siili henkäisi.
"Ne joukkoutuvat", Gold kertoi.
"Mitä sekin meinaa?"
"Dunsparcejen elämästä ei tiedetä paljoa, sillä niitä nähdään niin harvoin", Goldin selitti, "mutta epäillään, että ne lähtevät massavaellukselle, kun niiden pesät ylikansoittuvat."
Näky oli mykistävä. Maan alta tuli yhä vain lisää maakäärmeitä ja niitä kerrostui kasoiksi.
"Täällä asuu siis Dunsparceja?" Siili mietti. "Senkö takia Dunsparce lähti?"
Sitten yksi maakäärmeistä tuntui toisten välistä ja hyppäsi heidän eteensä.
"Dunsparce!" Siili huudahti. "Sinäkö se olet?"
"Duuns!" Dunsparce huudahti ja syöksyi ihmisensä syliin.
Se oli takaisin perheensä luona.
*maannos=laki (Kerran eräs viisas Dunsparce sanoi: "Asioiden tulee pohjautua johonkin ennen kuin voi kasata päälle.")