Heidän saapuessa perille oli ilta-Auringon kajo saavuttanut Olivinen kaupungin. Niemellä majakka sykki itsevarmasti valoaan kuin tietäen vievänsä lopulta voiton.
“Kaupungin sydän”, Gary lausui runollisesti.
Reissaajat löysivät rannan läheisyydessä olevan kahvilan, josta löytyi aina pari petiä meren takaa tai hieman lähempää tulleille vieraille. Kaiken lisäksi siellä tarjottavien pihvien väitettiin täyttävän merimiehen kuin merimiehen nälän. Asiaa ei voinut varmistaa kuin itse tilaamalla annoksen. Seuraavana päivänä Siili tilasikin itselleen lankkupihvin.
“Annan sulle kympin, jos syöt sen kokonaan”, viereisessä pöydässä istuva merimies oli kohottanut katseensa tyhjästä kolpakostaan.
“Kiinni veti!” Gary ehti huudahtaa ennen Siiliä.
Ateria tarjoiltiin pöytään. Pihvi ei tahtonut mahtua omalle isolle lautasellensa.
“Syö pihvi, kun se on vielä lämmin,” Gary puristi pojan olkaa rohkaisevasti.
“Mutta äiti sanoi, että täytyy syödä kasvikset", Siili huomautti.
“Ehtii ne myöhemminkin”, Gary tuhahti.
“Ja miksi tämän päällä on munakas?” Siili sohi haarukallaan pihville levinnyttä keltuaista. “En minä sellaista tilannut.”
“Kuuluu mukaan talon erikoiseen”, merimies totesi. “Alkoiko poikaa kaduttaa?”
Tästähän poika sisuuntui ja leikkasi itselleen suuren palan.
Gus ehti polttaa kaikki jäljelle jääneet tupakkansa ennen kuin Siilin työ oli päätöksessään. Naama pihvin rasvasta kiiltävä Siili virnisti merimiehelle voitonriemuisesti ja ojensi kätensä.
"Pojassahan on enemmän kuin päälle näkyy", merimies puhisi hyväntuulisesti ja antoi voittorahat. "Jos tarjoatte minulle paukun, voin kertoa mielenkiintoisen tarinan"
Juoman hinta oli sopivasti voitetun summan suuruinen. Tyytyväisenä merimies istuutui heidän pöytäänsä ja kumartui puhumaan.
"Vielä parisataa vuotta sitten tällä rannalla ei ollut kaupunkia, edes vaivasta kalastajakylää. Ohitse kulki merkittävä kauppareitti, mut karikkoisuutensa vuoksi sinne ei oltu asutettu. Reitillä seilas sen ajan ihme, Lohikäärmelaiva, jonka sanotaan valaiseen koko meren valollaan. Kohtalon ivaa, laiva joutui merkilliseen myrkyyn ja pirstoutu kalliota vasten. Sanotaan, et lähistöllä lepäävä meren vartija ei katsonut hyvällä moista häirintää. Osa miehistöstä selviyty kapteeni mukaanlukien, mutta hänen rakas pokémoninsa oli yks uhreista. Kapteeni rakennutti haaksirikkopaikalle majakan kunnioittaakseen ystävänsä muistoo ja jotta uutta onnettomuutta ei sattuis.”
Merimies otti vasta toisen kulauksen juomastaan. Ilman hänen jatkuvaa puhetta oli kahvilassa varsin hiljaista. Vain erään merimiehen Croagunkin kurnutus rikkoi odottavan tunnelman. Tarinoitsija vilkaisi ulos ikkunasta ja huokaisi teatraalisesti.
"Loistemajakka voi olla sama ku tarinassa, mut aikojen saatos sitä on jälleenrakennettu. Muistona menneestä Ampharos valaisee yhä laivojen matkaa ja sanotaan et kapteenilta on jäänyt kivi-"
"Kaikenlaisia meritarinoita sitten kerrotaankin."
Heidän seuraansa oli huomaamatta ilmestynyt uusi ihminen. Naisella oli pukeutunut heleän vihreään mekkoon, jota koristi valtava rusetti..
"On totta, että kaupunki rakentui majakan ympärille ja että Ampharokset ovat perinteisesti valaisseet eksyneiden teitä." Nainen jatkoi kertomistaan niin pehmeällä äänellä ettei merimies kehdannut pahastua keskeytyksestä. "Minun Amphyni on perinteenjatkaja, mutta pelkään hänenkin aikansa tulleen. Ihmisiä ei tunnu enää kiinnostavan, kun sähkö virtaa viisi vuotta sitten rakennettuun majakkaan, joka tarjoaa kaiken nykyteknologian avun..."
Nainen hiljeni kuin olisi vasta tajunnut puhuneensa. Hänen silmänsä säntäilivät kuulijasta toiseen ja hento puna kohosi poskille.
"Anteeksi.. mmh.. tarkoitukseni ei ollut häiritä."
"Et sinä ole kuka tahansa, vaan kaupungin vahvin kouluttaja!" Merimies ilmoitti äänekkäästi.
Jasmine punastui entisestään ja sanoi: "Olen Jasmine, kaupungin salipäällikkö."
Siili heräsi ruokalevoltaan tämän kuultuaan: "Haluan haastaa sinut!"
“Toki!” Salipäällikkö myös innostui. “En minä tullut tänne kuin aikaani kuluttamaan. Tai välillä syömään, mutta juuri nyt ei ole nälkä…”
Siili taas ei nähnyt ylivenyneen vatsalaukun olevan mikään este pokémonottelulle. Kaikki muut olivat Siilin syömistä katsellessaan myös menettäneet ruokahalunsa.
Sali oli kaupungin toisella laidalla. Sinne päästyään Jasmine kopeloi avaimiaan ja avasi oven. Heitä vastassa oli valtava pimeä halli. Valonheittimet räpsähtivät päälle ja paljastivat metallipylväikön takaa valtaisan maa-areenan.
"Koulutan metalli-tyypin pokémoneja", Jasmine oli saanut uudenlaista itsevarmuutta astuessaan omalle salilleen. "Oletko varmasti valmis haasteeseen?"
Salipäälikön ensimmäinen pokémon oli Magnemite.
"Hmm, Guagsirella olisi tyyppietu", Siili pohti. "Matkaan siis!"
Quagsire ilmaantui yllättyneenä ulos pallostaan. Pitäisikö sen muka otella?
"Käytä Mutapommia!" Siili käski.
"Yliääni!" Jasmine vastasi takaisin.
Vesisalamanterilla kesti turhan kauan rekisteröidessä saamaansa käskyä, jolloin Magnemiten isku osui ensin.
"Sinnittele!" Siili puhisi. "Mutapommi uudestaan!"
Vastauksena Quagsire läpsäisi itseään naamaan. Siili käytti facepalmia.
"Ääniaalto!" Jasmine löi tulta pesään.
Isku ei ollut erityisen mukava, sillä salamanterin korvissa soi jo valmiiksi. Tällä kertaa Quagsire lähetti mutaiskun matkaan, mutta Magnemite oli liian nopea.
"Käytä Mutaläimäystä!"
Quagsire oli ehtinyt selvittää päänsä, ja se huitaisi hännällään hiekkaa ympäriinsä. Osa siitä osui Magnemiten silmään, mikä sai sen pysäyttämään liikkeensä.
"Sitten se Mutapommi", Siili jaksoi vielä huutaa.
Isku osui kohteeseensa, ja Magnemite pyörtyi.
"Varsin vaikuttavaa..." Jasmine sanoi. "Mutta oletko valmistautunut tätä pokémonia varten?"
Metallikäärme kohotti itsensä täyteen pituutensa, ja sen pää melkein hipoi kattoa. Nyt saattoi ymmärtää, miksi areena oli niin valtava. Dunsparce otti kouluttajansa vierestä muutaman askeleen taaksepäin.
"Vesipyssy!" Poika jatkoi kamppailua.
"Hiekkamyrsky."
Steelixin osaset rupesivat pyörimään niin kovaa, että ilmavirtaus kohotti salin hiekan käärmeen ympärille. Vesisuihku levisi ympäriinsä osuessaan hiekkatrombiin.
"Jasmine käyttää puolustusvoittoista stradegiaa", Sip huomautti. "Sen puolustus pitää riisua ennen kuin voit hyökätä."
Steelixin häntä iski myrskyn seasta. Quagsire sai väistettyä iskun, mutta kaatuneena se oli helppo ottaa kiinni.
"Ota Kuristusote", Salipäällikön ääni kuului jostain myrskyn seasta.
Metallikäärme kietoi Quagsiren häntänsä ympärille. Sen yrittäessä kiristää otetta salamenteri kuitenkin lipsahti liukkaasti irti kuin kovettunut hammastahna tuubista.
"Hah", Siili oli ehtinyt keksiä suunnitelman. "Sadetanssi!"
Quagsiren raukea ilme särkyi, kun rupesi hyppelehtimään kuin muinoin Wooperina. Tuloksena huoneen kosteus tiivistyi kattoon ja rupesi satamaan vetenä.
"Onko Quagsire jo niin kehittynyt?" Gus ihmetteli.
"Ei taida”, Siili myönsi,"mutta siellä kaivossa se oppi
Slowpokeilta muutakin kuin haukotella... Vesipyssy uudestaan!"
“Kaivaudu!”
Pienen rupattelun haittapuolena oli, että Steelix ehti suojautua iskulta. Maanalta se ei ollut enää tavoiteltavissa. Ei kestäisi kauaa ennen kuin se hyökkäisi kuin hai.
“Osaisikohan se jo sen…” Siili mietti ääneen. “Quagsire, käytä Maanjäristystä!”
Quagsire töpäytti jalkaansa maahan ja sai aikaiseksi yllättävän kovan tärinän. Jopa katon lamput notkuivat paikoillaan.
"Nokkelaa", Gary hymähti, "Maanjäristys iskee tuplasti tehokkaammin maanalla oleviin pokémoneihin."
"Mutta oliko se tarpeeksi?" Gus pohti.
Maa romahti. Steelix kohotti päänsä maanalta shokissa ja huojui ympäriinsä.
"Noni, Vesipyssy!" Siili hihkaisi.
Isku osui puolustuskyvyttömään vastustajaan, ja Steelix jäi makaamaan silmät pyörien.