Pokémon-jatkotarina JMSVOM Part 2

[Gustaffsson]

Looker silmäili muistiinpanojaan nykyisestä tapauksesta. Silminnäkijöiden mukaan vaaleatukkainen nuori nainen oli juossut palaneen tornin luota ase kädessään tapauksen kuolonuhrin perään. Nuori ja vaaleatukkainen kävivät kyllä yksiin kahvilassa istuvan naisen kanssa - mutta samoin ne sopivat kuvaukseksi varmasti sadalle muullekin Ecruteakissa oleskevalle naikkoselle. Sen lisäksi havainnot oli tehty pimeässä eikä asetta ollut löytynyt, pelkästään kiväärin hylsyjä. Joka tapauksessa tällä Sipillä oli kytköksiä tapaukseen ja sen muihin osallisiin. Parempi siis pitää silmällä.

Tarjoilija saapui juuri ottamaan tilausta Lookerilta, kun baarikahvilan ovi kävi ja sisään astui etsivän aiemmin salilla tapaama kolmikko. Pikaisesti hän pyysi tarjoilijaa tuomaan kupin mustaa kahvia ja possumunkin ja keskittyi sen jälkeen mahdollisimman arkisesti tutkimaan muistiinpanojaan, aivan kuin ei olisi huomannutkaan tulijoita. Vuosien poliisityön jälkeen tämä kävi vaivattomasti ja huomaamattomasti.

"Hauskaakin puuhaa?" Gary kysäisi istuessaan Gusin ja Siilin mukana Sipin pöytään. Sip kohautti olkiaan ja siirsi kirjapinoa syrjään. Gary yritti urkkia mitä kirjoja Sipillä oli edessään ollut, mutta hänen huomionsa kiinnittyi ennemmin pussiin, jonka Sip heitti pöydän yli - Gusille.
"Mitä siellä on?" Gary kysyi heti. Gus kurkisti muovipussiin ja totesi siellä olevan neljä Poképalloa.
"Unownit. Kävin nappaamassa ne tänään sieltä metsästä hortoilemasta." Sip sanoi hiljaa. Gus nyökkäsi ja huomasi samalla kahvilan toisella puolella istuvan Lookerin. Miesten katseet kohtasivat, etsivä nyökkäsi arkisen kasuaalisti, Gus vastasi varautuneen jähmeästi.
"Älä nyt katso taaksesi mutta siellä istuva mies on kansainvälisen poliisin etsivä. Missä rynkky on?" Gus kuiskasi varmistettuaan etsivän katselevan taas muistiinpanoja laitteeltaan. Sip kohautti olkiaan, mutta Gusin yllätykseksi Gary yskäisi hienoisesti.
"Otin sen mukaan kun tulin auttamaan Sipin pois... sieltä. Kätkin sen matkalla metsään yhden kiven alla olevaan luolaan ja peitin pikaisesti sammaleella." Gary kuiski.
"Hyvin ajateltu." Gus huokaisi helpotuksesta.
"Noh, ajattelin pikku matkamme vähän kärsivän jos sellaisen todetaan meidän mukanamme olleen... ja minulla olisikin muutama kysymys sen vehkeen alku- ja tarkoitusperistä..." Gary mutisi.
"Ei nyt!" Gus sihahti epämukavan tietoisena siitä että Looker katsahti heihin aina ohimennen kahvia siemaistessaan.
"Hei Sip, eikös sinun pitänyt tarjota meille päivällinen?" Siili keskeytti malttamattomana ja kyllästyneenä salaperäiseen supattamiseen. Alkoi sentään olla nälkä ja pitäisi päästä kertomaan Sipille voitosta Mortya vastaan, mokomat salaperäisyydet saisivat odottaa!
"Minä syön myöhemmin," Gus sanoi, "Liz on vielä kaupungissa, Ethan kuulemma on luvannut antaa hänelle kyydin takaisin Goldenrodiin tänään." Gus sanoi noustessaan pöydästä.
"Vähemmän maksettavaa minulle." Sip totesi samantekevästi. Gus nousi pöydästä tarkkaillen Lookerin reaktiota. Etsivä hörppäsi kahvia ja huokaisi kuin kuka tahansa puuduttavaa työtä tekevä keski-ikäinen mies.

**********

Gus tapasi Lizin Ecruteakin keskuspuistossa. Tyttö oli vielä kalpea ja väsynyt mutta muuten toipunut koko tapahtumasta.
"Kuinka voit?" Gus kysyi tervehdysten jälkeen.
"Ihan ok. Gus, minä haluan tietää mistä oikein oli kysymys." Liz kysyi heidän istuessaan puistonpenkille. Mudkip ja Pikachu ryntäilivät puskasta puskaan, Cyndaquil maata röhjötti kouluttajansa sylissä ja puhalteli pieniä savupalloja.
"Se on... vaikea selittää. Silver... se punatukkainen laiheliini, hän on Giovannin poika ja hänellä on vahvat kytkökset Rakettiryhmään." Gus kertoi.
"Mutta eihän Rakettiryhmästä pitäisi olla enää mitään jäljellä?"
"Tarpeeksi meitä jahtaamaan..." Gus mutisi.
"Mutta miksi?" Liz ihmetteli. Gus huokaisi ja retkotti päätään taaksepäin, tuijottaen taivaisiin.
"Silverillä on vähän... kaunoja meitä kohtaan... oikeastaan koko maailmaa kohtaan, mutta erityisesti meitä. Muistatko mitä hän sanoi? 'Kaikki sinulle kallis tulee katoamaan.' Häneltä ei heru myötätuntoa eikä sääliä, ja hän on äärimmäisen taitava kouluttaja - vaarallinen mies siis..." Gus kertoi. Seurasi hetken hiljaisuus, jonka aikana Gus keräsi kaiken rohkeutensa sanoakseen sen mitä oli suunnittelut sanovansa siitä asti kun oli sairaalassa herännyt.
"...minusta meidän ei pitäisi tavata enää." hän sanoi tuijottaen edelleen kohti taivasta. Kun Liz ei vastannut mitään, Gus jatkoi.
"Niin kauan kun jatkamme tätä, et ole turvassa. On parempi että laitamme... juttumme jäihin siihen asti että Silver jää kiinni. En halua että joudut uudestaan vaaraan -" hän lopetti tuntiessaan Lizin nousevan penkiltä. Hän ei kuitenkaan halunnut kohdata tytön katsetta, peläten vakaumuksensa pettävän.
"Gus, katso minua." Liz sanoi. Perhana. Pakko kai se on -

SLÄP!

"...au!" Gus protestoi kymmenen sekuntia läimäystä myöhemmin. Veri tuntui paenneen kokonaan pään oikeaan puoliskoon, jota Liz ei ollut läpsäissyt. Penkin ympärillä puuhastelevat Pokémonit pysähtyivät kesken toimiensa ja katsoivat tilannetta kummissaan.
"Oletko sinä oikeasti noin tyhmä? Tuolla ajattelutavalla teet vain Silverille palveluksen!" raivostunut Liz puhisi. Gus ei osannut vastata, tunnusteli vain varoen poskeaan. Sattui.
"Hän ja Rakettiryhmä ovat terroristeja! Pelko on heidän suurin aseensa. Tottelemalla sitä pelkoa pelaat vain heidän pussiinsa." Liz jatkoi.
"E-en halua että-"
"Että he käyvät uudestaan kimppuuni? Nyt kun tiedän olla varuillani, pidän Dragoniten koko ajan mukanani - haluaisin nähdä rakettiryhmäläisen joka minut yrittää siepata Dragoniten käsittelyn jälkeen." Liz sanoi.
"Mutta-"
"Minä en pelkää, Gus, älä sinäkään! Jos vielä väität että meidän pitäisi erota, teet sen siksi ettet itse halua olla minun kanssani. Haluatko?" Liz painoi päälle.
"Tämän siitä saa kun väittelee naisten kanssa..." Gus mutisi.
"Haluatko?!"
"Kyllä, kyllä, haluan enemmän kuin osaat kuvitellakaan, älä enää herrantähden lyö!" Gus pyysi.
"Paljon parempi." Liz sanoi iloisesti, istui takaisin penkille ja moiskautti Gusin punertavalle poskelle suukon. Sekin sattui.
"...kiitos." Gus mutisi.

Pian paikalle saapui Ethan, joka kysyi ensimmäiseksi mikä Gusin poskeen oli osunut.
"Köh. Minulla on sinulle vähän viemisiä Alphin raunioille." Gus yskäisi välttelevästi ja ojensi Sipin antaman muovipussin Ethanille.
"Kadonneet Unownit. Samalla voit sanoa niille kirjainkammotuksille että jättävät minut rauhaan." hän selitti.
"Etkö voisi itse käydä palauttamassa niitä? Voisitte saada sovintoa aikaan." Ethan ehdotti, mutta Gus torjui ajatuksen oitis.
"En halua olla niiden kanssa enää missään tekemisissä."
"Omapahan on menetyksesi," Ethan kohautti olkapäitään, "meidän on parasta lähteä jos pitää poiketa Violet Citynkin kautta, Liz. Lyra odottaa jo innoissaan, hän ilahtui kuullessaan teidän olevan kunnossa."
"Toivottavasti hän on pystynyt hoitamaan päiväkotia yksin... noh, mennään sitten. Ja SINÄ, älä kuvittelekaan pääseväsi kuin Growlithe veräjästä. Soita minulle aina kun ehdit, okei?" Liz sanoi tomerasti Gusille.
"Olet pahempi kuin armeijan kapiaiset... soitanhan minä, soitanhan minä." Gus vakuutti. Liian pian hän huomasi seisovansa yksin Pokémoniensa kanssa puiston reunalla, katsellen kahta taivaalle katoavaa hahmoa. Olo oli sekä helpottunut että huolestunut. Ja nälkäinen.
"Vieläköhän ehditään Sipin tarjoamalle lounaalle.." hän mietiskeli puoliääneen.

[Siilinpiikki]

Oli aika jättää hyvästit Ecruteakille ja suunnata uusia (toivottavasti vähemmän jännittäviä) seikkailuja. Aurinko levitti kirkkaan auransa ympärilleen kullaten laakson, jota halkoi teräväinen vilja. Alueella laiduntavat pokémonit olivat talloneet sinne tänne uriaan, joita matkaajat saattoivat kulkea edetäkseen.
"Täällä on paljon normaali-tyypin pokémoneja", Gus tiesi kertoa pokédexistään.
"Siis ei mitään mielenkiintoista..." Siili mutisi.
"Hei mitä sinä selität", Sip sattui olemaan puhuttelutuulella, "Luulisi sinun Whitneyn jälkeen lakanneet aliarvioimasta normaali-tyyppiä. Silloinhan aliarvioisit myös Dunsparcesi ja Diton taidot."
"Sitä paitsi Farfetch'd on harvinainen", Gus totesi. "Täytyy varoa ettemme joudu sorsastajien maalitauluksi."
"Mikä pakkomiele ihmisillä on syödä pokémoneja", Gary huokaisi.
Pokémonien polkujen seuraamisella oli ulospääsemisen lisäksi se vaikutus, että todennäköisyys tavata uran tallaneet kasvaa suuresti. Tässä tapauksessa heidän seuraamansa ura oli peräisin Tauroksesta. Paras tapa löytää kyseinen märehtijä on törmätä sen takamukseen ja tulla sen jälkeen moninaisten häntien piiskaamaksi.

Spoiler:

"Uu, Tauros!" Siili vain innostui. "Hyvä harjoituskohde Dittolle!"
Ottelu oli komeaa katsottavaa. Kaksi suurta härkää ottivat mittaa toisistaan sarvi sarvea vasten. Voittajaa ei kuitenkaan koskaan saatu selville, sillä villillä Tauroksella sattui olemaan sukulaisia lähistöllä (laumaeläimiähän ne ovat). Tässä tilanteessa ketään ei kiinnostanut ottaa härkää sarvista, vaan seikkailijat saivat juosta päätäpahkaa laumaa karkuun.
"Melikello!"
Miltankin kellosta kajahteleva kalke oli rauhoittava ja sai kaikki raukeiksi, myös nyt vähemmän ärtyneet Taurokset.
"Uusia kouluttajia näemmä" Miltankin kouluttaja ilmestyi ja nauroi risuisen partansa takaa.

Kouluttaja ilmeni lähistöllä olevan maatilan isännäksi. Kaikilla landelaisilla on tiedettävästi vieraanvarainen luonne, joten matkustajat kutsuttiin farmille.
"Taurokset taisivat luulla Dittoa reviirille tunkeutujaksi", Farminhoitaja naurahti syvän naurunsa avatessaan talonsa oven ja huusi emäntää kokkaamaan.
Farminhoitajan perhe osoittautuivat avokätisiksi. Tämähän sopi seikkailijoille vallan mainiosti, sillä lounaasta oli kulunut jo aikaa. Myös pokémonit saivat kippoonsa ruokaa, jonka isäntä mainosti olevan oman tilan tuote ("vain 50 pokédollaria kappale" ). Aterian kruunasi mutakakku. Siiliin lukittuneesta katseesta päätellen siitä tuskin riittäisi syötävää muille.
"Mikään jälkiruoka ei ole mitään ilman oman tilan maitoa!" Isäntä tuli suoraan tarhasta maitotonkan kanssa. "Miltankien maito on tiedetysti raikasta ja virkistävää."
Toden totta, eräs henkilö olisi voinut sanoa maitoa jytkyksi. Maidon päällä kelluva rasva tarttui kitalakeen ja täytti enemmän kuin kokonainen mutakakku. Jopa ruokaansa keskittynyt Togepi uskalsi nuuhkia ympärilleen.
"Haluatko sinäkin?" Siili kysyi varovaisesti.
Poika täytti tuttipullon maidolla ja ojensi sitä Togepille. Vauva nuuhkaisi varovasti tuttipulloa. Enempiä empimättä se tarttui pulloon ja alkoi juomaan himoikkaasti. Siilin silmät säihkyivät enemmän kuin salipäälliköstä saavutetun voiton jälkeen.
"Katsokaa nyt, loistavaa tavaraa!" Farminhoitaja hehkutti. "Vain 500 pokédollaria!"

[Gustaffsson]

Siili alkoi oitis kaivelemaan säästöjään ostaakseen pullon ravinteikasta maitoa, ja Guskin kaivoi kuvettaan ostaakseen pari pulloa matkan maastolounaita rikastuttamaan. Aterian jälkeen kouluttajajoukkio kiitti tilan isäntää ja emäntää vieraanvaraisuudesta ja maidosta jatkoivat matkaa. Olivine City olisi Reitin 39 päässä ja heillä oli aikomuksenaan ehtiä sinne vielä samana iltana.

Maalaistilan peltomaisema vaihtuikin hetken kävelyn jälkeen taas meren rantaa kohti laskevaksi metsäpoluksi.
"500 pokédollaria pullolta," Gary tuhahti heidän kävellessään, "potionitkin ovat halvempia. Mahtaa tuokin isäntä tulla hyvin toimeen, kiskurihinnoilla."
"No en nyt tiedä. Miltankin maito on hyvin ravinnepitoista ja täyttävää, ja ajaa pitkällä kaavalla potioneiden virkaa paremmin kuin ne itse. Potioneiden - ja muidenkin Pokémon-lääkkeiden - teho perustuu keinotekoisesti muokattuihin kasviperäisiin bakteereihin, jotka edistävät paranemista kun lääkettä ruiskutetaan Pokémonin ruhjeelle tai haavalle. Miltankin maidon luontaiset ravinteet tehostavat Pokémonin omaa paranemiskykyä." Gus kertoi kavertaessaan piippuaan karstasta.
"Hm. Pitkästä aikaa aito ja alkuperäinen tiedeluento Gusilta. Katsoppas poikaa. Selvä paranemisen merkki, jos sitä paranemiseksi voi sanoa..." Gary sanoi, ja Guskin hymähti. Saatuaan piipunputsauksensa valmiiksi hän laittoi sen takaisin povitaskuunsa ja nosti puoliramman Cyndaquilinsa Flareonin selästä. Tulimyyrä viihtyi vallan mainiosti tuliketun selässä, jossa makoilu oli kuin olisi uppoutunut lämpivien untuvien pehmoiseen huomaan. Olihan kyyti vähän epätasaista, ja siksi Hurry ei pistänytkään vastaan Gusin sitä nostaessa. Gus pörrötti kiitokseksi Pikkuveen päälaen karvatöyhtöä.
"Miksi sinä vieläkin sanot Flareonia Pikkuveeksi, vaikkei se ole Eevee?" Siilin mieleen juolahti kun mainittu Pokémon ravisteli päätään tyytyväisenä.
"Se ei ole Eevee, mutta se on edelleen Pikkuvee. Sama Pokémon se edelleen on... siinä mielessä." Gus mietiskeli. Ja tosiaan katsellen Flareonin käyttäytymistä, huomasi samat viattoman uteliaat eleet ja kävelytyylin mikä vielä pari päivää sitten oli kuulunut Eeveelle.
"Näytät päässeen yli kehittymispelostasi." Sip huomautti.
"En minä sitä koskaan ole pelännyt!" Gus vastasi vähän turhan nopeasti ja painokkaasti ollakseen vakuuttava.
"Mudkip ei halunnut kehittyä, Pikachukin on selvästi tyytyväinen sellaisenaan. Sitäpaitsi Magikarpini kehitty, muistatko?" Gus kysyi rauhallisemmin.
"Muistan, muistan - ja vapautit sen miltei samantien koska se ei ollut enää söpö." Sip vastasi.
"En siksi, vaan - ("Miten Magikarpia muka voi pitää söpönä?" Gary ihmetteli taustalta) - vaan koska tiesin ettei se olisi yhtä onnellinen minun koulutettavani kuin se olisi vapaana. Eikä isosta ja voimakkaasta Pokémonista olisi minulle mitään hyötyä ollut, kun en salimerkkejäkään kerää." Gus argumentoi.
"Olisi siitä ollut varmasti hyötyä Indigo-ylängöllä - niin ja Silverin pieksämisessä." Sip mietti. Gus pysähtyi hetkeksi mietteliään synkkä ilme kasvoillaan.
"...ihan hyvä pointti." hän tuumasi parin sekunnin päästä ja nappasi lopun porukan kiinni parilla harppauksella.

[Siilinpiikki]

Heidän saapuessa perille oli ilta-Auringon kajo saavuttanut Olivinen kaupungin. Niemellä majakka sykki itsevarmasti valoaan kuin tietäen vievänsä lopulta voiton.
“Kaupungin sydän”, Gary lausui runollisesti.

Reissaajat löysivät rannan läheisyydessä olevan kahvilan, josta löytyi aina pari petiä meren takaa tai hieman lähempää tulleille vieraille. Kaiken lisäksi siellä tarjottavien pihvien väitettiin täyttävän merimiehen kuin merimiehen nälän. Asiaa ei voinut varmistaa kuin itse tilaamalla annoksen. Seuraavana päivänä Siili tilasikin itselleen lankkupihvin.
“Annan sulle kympin, jos syöt sen kokonaan”, viereisessä pöydässä istuva merimies oli kohottanut katseensa tyhjästä kolpakostaan.
“Kiinni veti!” Gary ehti huudahtaa ennen Siiliä.
Ateria tarjoiltiin pöytään. Pihvi ei tahtonut mahtua omalle isolle lautasellensa.
“Syö pihvi, kun se on vielä lämmin,” Gary puristi pojan olkaa rohkaisevasti.
“Mutta äiti sanoi, että täytyy syödä kasvikset", Siili huomautti.
“Ehtii ne myöhemminkin”, Gary tuhahti.
“Ja miksi tämän päällä on munakas?” Siili sohi haarukallaan pihville levinnyttä keltuaista. “En minä sellaista tilannut.”
“Kuuluu mukaan talon erikoiseen”, merimies totesi. “Alkoiko poikaa kaduttaa?”
Tästähän poika sisuuntui ja leikkasi itselleen suuren palan.

Gus ehti polttaa kaikki jäljelle jääneet tupakkansa ennen kuin Siilin työ oli päätöksessään. Naama pihvin rasvasta kiiltävä Siili virnisti merimiehelle voitonriemuisesti ja ojensi kätensä.
"Pojassahan on enemmän kuin päälle näkyy", merimies puhisi hyväntuulisesti ja antoi voittorahat. "Jos tarjoatte minulle paukun, voin kertoa mielenkiintoisen tarinan"
Juoman hinta oli sopivasti voitetun summan suuruinen. Tyytyväisenä merimies istuutui heidän pöytäänsä ja kumartui puhumaan.
"Vielä parisataa vuotta sitten tällä rannalla ei ollut kaupunkia, edes vaivasta kalastajakylää. Ohitse kulki merkittävä kauppareitti, mut karikkoisuutensa vuoksi sinne ei oltu asutettu. Reitillä seilas sen ajan ihme, Lohikäärmelaiva, jonka sanotaan valaiseen koko meren valollaan. Kohtalon ivaa, laiva joutui merkilliseen myrkyyn ja pirstoutu kalliota vasten. Sanotaan, et lähistöllä lepäävä meren vartija ei katsonut hyvällä moista häirintää. Osa miehistöstä selviyty kapteeni mukaanlukien, mutta hänen rakas pokémoninsa oli yks uhreista. Kapteeni rakennutti haaksirikkopaikalle majakan kunnioittaakseen ystävänsä muistoo ja jotta uutta onnettomuutta ei sattuis.”
Merimies otti vasta toisen kulauksen juomastaan. Ilman hänen jatkuvaa puhetta oli kahvilassa varsin hiljaista. Vain erään merimiehen Croagunkin kurnutus rikkoi odottavan tunnelman. Tarinoitsija vilkaisi ulos ikkunasta ja huokaisi teatraalisesti.
"Loistemajakka voi olla sama ku tarinassa, mut aikojen saatos sitä on jälleenrakennettu. Muistona menneestä Ampharos valaisee yhä laivojen matkaa ja sanotaan et kapteenilta on jäänyt kivi-"
"Kaikenlaisia meritarinoita sitten kerrotaankin."
Heidän seuraansa oli huomaamatta ilmestynyt uusi ihminen. Naisella oli pukeutunut heleän vihreään mekkoon, jota koristi valtava rusetti..
"On totta, että kaupunki rakentui majakan ympärille ja että Ampharokset ovat perinteisesti valaisseet eksyneiden teitä." Nainen jatkoi kertomistaan niin pehmeällä äänellä ettei merimies kehdannut pahastua keskeytyksestä. "Minun Amphyni on perinteenjatkaja, mutta pelkään hänenkin aikansa tulleen. Ihmisiä ei tunnu enää kiinnostavan, kun sähkö virtaa viisi vuotta sitten rakennettuun majakkaan, joka tarjoaa kaiken nykyteknologian avun..."
Nainen hiljeni kuin olisi vasta tajunnut puhuneensa. Hänen silmänsä säntäilivät kuulijasta toiseen ja hento puna kohosi poskille.
"Anteeksi.. mmh.. tarkoitukseni ei ollut häiritä."
"Et sinä ole kuka tahansa, vaan kaupungin vahvin kouluttaja!" Merimies ilmoitti äänekkäästi.
Jasmine punastui entisestään ja sanoi: "Olen Jasmine, kaupungin salipäällikkö."
Siili heräsi ruokalevoltaan tämän kuultuaan: "Haluan haastaa sinut!"
“Toki!” Salipäällikkö myös innostui. “En minä tullut tänne kuin aikaani kuluttamaan. Tai välillä syömään, mutta juuri nyt ei ole nälkä…”
Siili taas ei nähnyt ylivenyneen vatsalaukun olevan mikään este pokémonottelulle. Kaikki muut olivat Siilin syömistä katsellessaan myös menettäneet ruokahalunsa.

Sali oli kaupungin toisella laidalla. Sinne päästyään Jasmine kopeloi avaimiaan ja avasi oven. Heitä vastassa oli valtava pimeä halli. Valonheittimet räpsähtivät päälle ja paljastivat metallipylväikön takaa valtaisan maa-areenan.
"Koulutan metalli-tyypin pokémoneja", Jasmine oli saanut uudenlaista itsevarmuutta astuessaan omalle salilleen. "Oletko varmasti valmis haasteeseen?"
Salipäälikön ensimmäinen pokémon oli Magnemite.
"Hmm, Guagsirella olisi tyyppietu", Siili pohti. "Matkaan siis!"
Quagsire ilmaantui yllättyneenä ulos pallostaan. Pitäisikö sen muka otella?
"Käytä Mutapommia!" Siili käski.
"Yliääni!" Jasmine vastasi takaisin.
Vesisalamanterilla kesti turhan kauan rekisteröidessä saamaansa käskyä, jolloin Magnemiten isku osui ensin.
"Sinnittele!" Siili puhisi. "Mutapommi uudestaan!"
Vastauksena Quagsire läpsäisi itseään naamaan. Siili käytti facepalmia.
"Ääniaalto!" Jasmine löi tulta pesään.
Isku ei ollut erityisen mukava, sillä salamanterin korvissa soi jo valmiiksi. Tällä kertaa Quagsire lähetti mutaiskun matkaan, mutta Magnemite oli liian nopea.
"Käytä Mutaläimäystä!"
Quagsire oli ehtinyt selvittää päänsä, ja se huitaisi hännällään hiekkaa ympäriinsä. Osa siitä osui Magnemiten silmään, mikä sai sen pysäyttämään liikkeensä.
"Sitten se Mutapommi", Siili jaksoi vielä huutaa.
Isku osui kohteeseensa, ja Magnemite pyörtyi.
"Varsin vaikuttavaa..." Jasmine sanoi. "Mutta oletko valmistautunut tätä pokémonia varten?"

Spoiler:

Metallikäärme kohotti itsensä täyteen pituutensa, ja sen pää melkein hipoi kattoa. Nyt saattoi ymmärtää, miksi areena oli niin valtava. Dunsparce otti kouluttajansa vierestä muutaman askeleen taaksepäin.
"Vesipyssy!" Poika jatkoi kamppailua.
"Hiekkamyrsky."
Steelixin osaset rupesivat pyörimään niin kovaa, että ilmavirtaus kohotti salin hiekan käärmeen ympärille. Vesisuihku levisi ympäriinsä osuessaan hiekkatrombiin.
"Jasmine käyttää puolustusvoittoista stradegiaa", Sip huomautti. "Sen puolustus pitää riisua ennen kuin voit hyökätä."
Steelixin häntä iski myrskyn seasta. Quagsire sai väistettyä iskun, mutta kaatuneena se oli helppo ottaa kiinni.
"Ota Kuristusote", Salipäällikön ääni kuului jostain myrskyn seasta.
Metallikäärme kietoi Quagsiren häntänsä ympärille. Sen yrittäessä kiristää otetta salamenteri kuitenkin lipsahti liukkaasti irti kuin kovettunut hammastahna tuubista.
"Hah", Siili oli ehtinyt keksiä suunnitelman. "Sadetanssi!"
Quagsiren raukea ilme särkyi, kun rupesi hyppelehtimään kuin muinoin Wooperina. Tuloksena huoneen kosteus tiivistyi kattoon ja rupesi satamaan vetenä.
"Onko Quagsire jo niin kehittynyt?" Gus ihmetteli.
"Ei taida”, Siili myönsi,"mutta siellä kaivossa se oppi Slowpokeilta muutakin kuin haukotella... Vesipyssy uudestaan!"
“Kaivaudu!”
Pienen rupattelun haittapuolena oli, että Steelix ehti suojautua iskulta. Maanalta se ei ollut enää tavoiteltavissa. Ei kestäisi kauaa ennen kuin se hyökkäisi kuin hai.
“Osaisikohan se jo sen…” Siili mietti ääneen. “Quagsire, käytä Maanjäristystä!”
Quagsire töpäytti jalkaansa maahan ja sai aikaiseksi yllättävän kovan tärinän. Jopa katon lamput notkuivat paikoillaan.
"Nokkelaa", Gary hymähti, "Maanjäristys iskee tuplasti tehokkaammin maanalla oleviin pokémoneihin."
"Mutta oliko se tarpeeksi?" Gus pohti.
Maa romahti. Steelix kohotti päänsä maanalta shokissa ja huojui ympäriinsä.
"Noni, Vesipyssy!" Siili hihkaisi.
Isku osui puolustuskyvyttömään vastustajaan, ja Steelix jäi makaamaan silmät pyörien.

[Sieppeli]

Silloin tapahtui jotain mitä kukaan ei osannut odottaa. Maa jatkoi tärisemistään, vahvempana kuin äsken ja kaikki salilla olijat hämmentyivät pieneksi hetkeksi. Maan tärinä jatkui entistä valtavampana ja he tajusivat, ettei kyseessä oli pakko olla joko jättiläismäinen pokemon tai sitten oikea maanjäristys. Samalla jossain alkoi vinkua hälytin. Jasmine, jonka tärinä oli pakottanut polvelleen, havahtui.
"Katolle!" Hän huudahti yksinkertaisen käskyn ja kutsui Steelixin pois. Katsojilla ja Siilillä ei ollut ongelmia toteuttaa tätä käskyä ja he seurasivat salijohtajaa kiireellä.

Pieni (tai tässä tapauksessa suuri) maanjäristys ei näyttänyt vaikuttavan niinkään rakennukseen, mutta katolle päästyään he huomasivat, etteivät muut talot siinä ympärillä olleet ihan niin onnekkaita. Jasmine ei kuitenkaan pysähtynyt seuraamaan sitä tuhoa, vaan hänen katseensa suuntasi suoraan merelle, johon näki juuri ja juuri sieltä, mihin he olivat tulleet.
"Mitä tuo vinkuna on?" Siili kysyi, painaen Dunsparcen korvia kiinni.
"Tsunamivaroitus?" Gus keksi, kun Jasmine ei hetkeen vastannut.
"Sen vaara pitäisi olla vähäinen", Jasmine vastasi heille, "ranta on rakennettu niin, että pienimmät aallot hajoavat aallonmurtajiin, sillä Pokemoneilla on paha tapa luoda aaltoja. Voi kumpa näkisin mitä rannalla tapahtuu..."

Maa vavahteli jälleen ja Jasmine kuuli Pokemonin ilmestyvän vierelleen. Katsoessaan hän näki ison pallon tuijottavan itseään.
"Anna sen ottaa kiinni käsistäsi", Sip, joka tunki Drifblimin pokepallon takaisin takataskuunsa, "ei hätää, se yleensä haluaa viedä vain pikkulapsia tuonpuoleiseen." Jasmine katsahti naispuolista henkilöä jota ei tuntenut, mutta päätti luottaa häneen. Hän antoi Drifblimin ottaa häntä käsistä ja nostaa ilmaan, korkealle, josta hän näki kauas.

Sieltä ylhäältä hän näki rantaan ja salijohtaja tunsi vatsansa vääntyvän ympäri. Vedessä, tuolla jossain kaukana, kaksi valtaisaa Pokemonia taisteli keskenään. Molemmat niistä onnistuivat luomaan valtaisia aaltoja, jotka näyttivät toistaiseksi pysähtyvän aallonmurtajiin. Pillit ujelsivat ja kaupunkilaiset hakeutuivat suojiin - jos olivat vielä hengissä niin tehdäkseen.

"Jos noita kahta ei saada lopettamaan", Jasmine mutisi itselleen, "koko kaupunki saattaa tuhoutua..."

[Gustaffsson]

Driftbliim puhalsi ylimääräiset ilmat pois ja laskeutui salinjohtajan kanssa takaisin salin katolle.
"Merellä on kaksi valtavaa Pokémonia taistelemassa - koon puolesta toinen saattoi olla Wailord, mutta en ole varma. En ymmärrä miksi ne taistelisivat noin lähellä rantaa, ellei kyseessä ole joidenkin älyvapaiden kouluttajien yhteenotto." Jasmine sanoi huolissaan.
"Jasmine!" kuului huuto katutasolta. Salinjohtaja juoksi rakennuksen reunalle ja näki tiellä moottoripyöränsä selässä istuvan poliisin.
"Merellä on kaksi valtavaa Pokémonia taistelemassa, ne aiheuttavat tämän!" Jasmine huusi poliisille.
"Tiedän! Rannikkovartiostolle on ilmoitettu, mutta ne eivät saa voimia paikalle kuin vasta puolen tunnin päästä, ja kaikki meidän miehemme määrättiin kaupungin evakuointiin! Pystytkö sinä-"
"Teen parhaani!" Jasmine huusi ja oli jo pinkaisemassa takaisin sisälle, kun Gary tarttui häntä käsivarresta.
"Jos tarvitset apua, Jasmine, olen valmis." hän sanoi epätavanomaisen vakavasti.
"Minä myös." Sip sanoi.
"Sama täällä." Gus jatkoi.
"Minäkin haluan auttaa!" Siili lisäsi.
"Siili, tämä voi olla liian vaarallista sinulle-" Gus aloitti.
"-eli voit mennä Gusin kanssa evakuointipaikalle." Gary lopetti.
"-mitä-?" Gus älähti, mutta Sip vastasi Garyn puolesta.
"Sinulla ei ole tilanteeseen hyödyllisiä Pokémoneja." hän sanoi viileästi.
"Sittenhän te kaksi voitte mennä Loistemajakalle ja toimia meidän lisäsilminämme. Annan teille kiikarit ja radiopuhelimen yhteydenpitoa varten." Jasmine lupasi.

Gus ja Siili saivat Janinelta luvatut varusteet ja Gary lainasi heille Arcaninensa, jota ei mahdollisessa meritaistelussa tarvitsisi. Valtavalla tulikoiralla he ravasivat kaupungin länsipuolella korkealla kalliolla sijaitsevalle majakalle samalla kun Jasmine, Sip ja Gary riensivät kohti rantaa.
Loistemajakka oli suuri ja tukeva, kivestä rakennettu majakka, josta näkyi kauas merelle ja myös sisämaahan. Vuosikymmeniin sillä ei ollut ollut virallista käyttöä merenkulun ohjauksessa, mutta kulttuurillisista syistä sieltä hohti kirkas valo varsinkin juhlapäivien iltoina. Lisäksi siitä oli tullut suosittu kouluttajien kohtauspaikka, mutta tällä hetkellä se oli tyhjänä vähäisten kouluttajien lähdettyä karkuun suurien Pokémonien aloitettua taistelunsa.

Gus ja Siili pinkaisivat kierreportaat ylös majakan huipulle asti. Hengästyneinä he tuijottivat oitis merelle. Toisen Pokémonin tunnistamiseen ei kiikareita tarvittu, sillä se erottui selvästi - valtava mutta piirteiltään yksinkertainen valaspokémon. Jasmine oli tunnistanut sen kaupungista asti oikein Wailordiksi. Toinen Pokémon, selvästi pienempi mutta joka tapauksessa valtava, oli valkoinen lohikäärmepokémon, jonka päässä ja selkäharjassa erottui sinistä -
"Gus, eihän tuo vain ole-" Siili henkäisi ja Gus nosti kiikarit silmilleen. Hetken tiirailtuaan hän antoi kiikarit Siilille ja tarttui itse radiopuhelimeen.
"Jasmine, olemme majakalla. Olit oikeassa, toinen niistä on Wailordiksi." hän sanoi.
"...entä toinen?" kuului vastaus parin sekunnin päästä.
"Se... on Lugia."

"Lugia?!" Gary älähti toisella puolen kaupunkia, jossa he olivat juuri nousemassa lentopokémonien kyytiin - Jasminella oli Skarmory, jonka oli napannut mukaansa salilta ja jota käytti taistelussa ainoastaan todella ansioituneita kouluttajia vastaan.
"Merten vartija..." Jasmine mutisi. Mereltä kuului valtava karjaisu, ja uusi hyökyaalto musertui aallonmurtajiin. Korken harja ryöpsähti vallin yli, mutta vahinkoa ei päässyt syntynymään. Ei ainakaan vielä.
"Miksi se olisi käynyt Wailordin kimppuun? Tai toisinpäin?" Sip ihmetteli.
"Joka tapauksessa ei kuulosta fiksulta mennä niiden väliin." Gary julisti.
"On ainakin päästävä lähemmäksi katsomaan tilannetta. Gus, lähdemme nyt ilmaan. Ilmoita jos jotain muutoksia tulee." Jasmine sanoi radiopuhelimeen.

"Selvä homma." Gus sanoi radioon Loistemajakan huipulla. Lugia iski Wailordiin jollain psyykkisellä iskulla, joka lähetti valtavan paine- ja hyökyaallon joka suuntaan. Tuulenhumahdus tuntui majakalle asti.
"Tuota... kai tämä majakka kestää?" Siili kysyi kun viimeisen iskun aiheuttama hyökyaalto iskeytyi kallioon ja sai koko niemen majakkoineen tärisemään. Ennenkuin Gus ehti vastata mitään rauhoittavaa, radiopuhelimesta kuului epäselvää surinaa, kuin vaimennettua puhetta.
"Jasmine, toista. En saanut selvää." Gus vastasi.
"...en se ollut minä. Joku muukin on varmaan radioaalloilla. En kaipaisi häiriöitä tähän, etsi niiden käyttämä taajuus ja pyydä siirtymään." Jasmine ilmoitti. Gus teki töitä käskettyä ja käänsi puhelimen taajuutta alikanava kerrallaan. Jo kolmannella naksahduksella tärppäsi.
"-ten sanoin, älä ota turhia riskejä! Jätä homma heti kesken jos näyttää käyvän huonosti!" rätisevä miesääni huusi radiokanavalla. Gus aikoi juuri painaa tangenttia ja pyytää miestä kumppaneineen vaihtamaan kanavaa tärkeän turvallisuusoperaation vuoksi, mutta toisen äänen vastatessa hän jähmettyi paikalleen.
"Älä häiritse jatkuvasti! Tämä taistelu vaatii kaiken huomioni!" innostunut, ylimielinen ja äärimmäisen tuttu ääni vastasi.
"Eikös tuo ole..." Siilikin alkoi tunnistaa. Samalla Wailord hyppäsi merenpinnan yläpuolelle ja taklasi Lugian, vetäen sen mukanaan veteen. Radiosta kuului innokas äännähdys.
"Hänen täytyy olla jossain lähellä... tuolla!" Gus mutisi ja nappasi kiikarit Siilin käsistä. Majakasta käsin näkyvä tumma möykky taivaalla lähellä meritaistelua tarkentui kiikarien linssien läpi. Silver seisoi paikallaan liitävän Mega Pidgeotin päällä mikrofonikuulokkeet korvillaan.
"Tästä pitää ilmoittaa muille -"Gus mutisi ja oli kääntämässä radiopuhelimen takaisin Jasminen taajuudelle, kun nykyiseltä kanavalta alkoi taas kuulua puhetta.
"Silver, saavumme juuri majakalle. Näemme täältä taistelupaikan ja koko lähitienoon." ensimmäiseksi puhunut miesääni vastasi. Samalla majakan pohjalta kuului kun ovi avautui ja useat raskaat saappaanaskeleet alkoivat nousta kierreportaita ylös. Gus ja Siili katsahtivat kauhuissaan toisiinsa.

[Siilinpiikki]

Teräsovi lämähti auki, ja iskujoukollinen rakettiryhmäläisiä tunkeutui sisälle. He tuijottivat toisiaan hetken jännittyneinä poképallon tiukasti rutistuneinä käsissä. Sitten arvattavasti heidän johtajansa nosti tyynesti aseen käteensä.
"Laskekaa poképallot alas tai lasken liipaisimen."
Gus ja Siili eivät voineet muuta kuin vastahakoisesti noudattaa käskyä.
"Niin sitä pitää", johtaja hymähti. "Köyttäkää heidät."

Gus ja Siili kiedottiin majakan valon ympärille, josta he näkivät kaikki tapahtumat. Rakettiryhmäläiset ottivat radioasemat nopeasti haltuunsa ja luettelivat erilaisia arvoja kiivasta tahtia mikrofoniin. Kaukaa katsottunakin Gus saattoi tunnistaa heidän käyttämänsä laitteen vahinkolaskuriksi.
"Silver ilahtuu, kun pääsee tapaamaan teidät", johtaja, joka oli kohteliaasti kertonut nimekseen Klaus, oli istuutunut heidän viereensä ja vuoli pienellä puukolla itselleen ilmeisesti huilua, "mutta teidän täytyy jaksaa odottaa ensin, että hän pyydystää Lugian."
"Meren vartija..." Siili mutisi. "Olen kuullut siitä jossain"
"Se merimieshän höpisi siitä kahvilassa", Gus sanoi.
"Ei vaan..." Siili yritti muistella niin kovaa, että otsan verisuoni sykki näkyvästi. "Joskus aikoja sitten..."

"Tämä ei ole mikä tahansa myrsky. Articuno on häädetty saareltansa ja se on vimmaantunut. Kaikki kolme lintua ovat nousseet siivilleen kuin jotakin olisi tapahtumassa. Meren vartija kuulostelee ylös..."

Nyt Siili muisti risteilyaluksella käymänsä keskustelun Mewtwon kanssa kuin se olisi poltettu hänen takaraivoonsa: "Lugian ei ole tarkoitus olla hereillä, jos legendalinnut ovat rauhassa. Onko jotain siis tapahtunut?"
"Olet oikeilla jäljillä", Klaus hörähti, "koska olemme jo pyydystäneet Articunon."

* * *

Sip, Gary ja Jasmine saavuttivat tuulispäänä taistelutantereen. Jos tuuli oli jo riepotellut kaupungissa, oli lentopokémoneilla täysityö pysyä kurssissa. Heidän piti lentää korkealla, sillä aallot kohosivat arvaamattomasti yhdestä iskusta. Taistelun äänet eivät enää soineet taustalla, vaan iskivät tärykalvoihin ukkosen lailla. Silver oli kaiken tämän keskellä mitään tätä huomioimatta.
"En odottanut näin pikaista jälleennäkemistä", Silver joutui huutamaan, jotta hänen äänensä kantaisi. "Mitä Gusille kuuluu? Kuulema hänellä oli onnea matkassa."
"Tuhoat tätä menoa koko kaupungin!" Jasmine huusi. "Lopeta vielä kun voit!"
"Se ei ole tarpeen, jos vain annatte minun vain hoitaa hommani", Silver puuskahti. "Kadotkaa siis!"
MegaPidgeot leväytti siipensä taivaankannen pituuteen ja päästi hurrikaanin vapaaksi. Tuuli riepotteli vastustajiaan ja pudotti heidät pokémoniensa kyydistä.

* * *

Gus ja Siili tuijottivat Rakettipomoa mitään uskomattomin silmin. Klaus nautiskeli aiheuttamastaan hämmennyksestä.
"Lugia kuulee Articunon kutsun", Klaus selvitti. "Se yrittää epätoivoisesti vapauttaa sitä."
"Mutta Articuno teki teistä selvää", Gus laittoi vastaan. "Piilopaikastanne ei jäänyt mitään jäljelle."
"Väärin", Klaus antoi katseensa kiertää kädessään olevaa puupalikkaa, "lintu kyllä tuhosi tukikohtamme, mutta sai myös vakavan osuman. Ei ollut hankala jäljittää se luolastaan ja kaapata se. Sääli että se on rampa ja siten hyödytön..."
Klaus nousi tuoliltaan ja jätti puukkoleikkinsä: "Mutta kun nyt pääsemme käsiksi Lugiaan, hallitsemme samalla kaikki lintujen elementit: Jään... Tulen... Ja sähkön..."
Puheen keskeytti alempiarvoinen rakettiryhmäläinen: "Sir, taistelupaikalla tapahtuu jotakin."
"No mitä?"
"Siellä on uusi lohikäärme, sir."
Klaus siirtyi radion luokse ohjaamaan toimintaa. Uusi rakettiryhmäläinen asetettiin vartioon, mutta tämä otti puukon tuolilta ja rupesi avaamaan köysiä.
"Tiesin, että teidän seuraaminen johtaisi johonkin", rakettiryhmäläinen puhui hiljaa.
"Mitä ihmettä?" Gus henkäisi.
"Niin, ettehän te tunnista minua valepuvulta", mies hymähti ja kohotti lakkiansa peittämästä kasvojaan.
"Looker?" Siili tunnisti miehen.

* * *

Hurrikaanin hälvettyä ei ketään ollut jäljellä. Silver hymähti itsekseen ja oli jo palaamassa Lugian pariin, kun Vauhtitähdet iskivät MegaPidgeotin selkään. Skarmory oli onnistunut kaappaamaan Sipin ja Garyn selkäänsä.
"Magneettikengät osaavat olla käteviä", Jasmine totesi.
"Sitten minun pitää polttaa teidät!" Silverin silmät iskivät tulta.
MegaPidgeot vapautti uuden tuulen, mutta tällä kertaa se paloi lieskoina. Jasmine ja muut ehtivät vain nostaa kädet eteensä, mutta se osoittautui turhaksi. Heidän eteensä oli ilmestyt suojakehä, joka torjui tulen. Dragonite oli tullut heidän väliinsä ja sen selässä ratsasti punatukkainen mies.
"Itse Eliittinelonen!" Silver ilahtui. "Mikä suo tämän kunnian?"
"Tulin hakemaan Avainkiveni takaisin", lohikäärmekouluttaja ilmoitti.
"Ai tämän?" Silver otti kahdella sormella hihansa sisältä tuskun helmeä suuremman kiven. "Jos minulta kysytään, niin nämä ovat liian arvokkaita vain johtoportaan omistukseen. Voisin sanoa itseäni Robin Hoodiksi."
Kaikkien huomio kääntyi takaisin käytävään taisteluun, kun kantautui uusi vertahyytävä karjaisu. Uusi voima oli ilmestynyt mukaan taisteluun.

Spoiler:

Punainen käärme kävi raivolla rynnäkköön Wailordia vastaan ja sai kumottua sen pois Lugian päältä. Kirkas päivä oli yhtäkkisesti muuttunut myrskyiseksi ja kaukaa lähestyi ukkonen.
"En voi kyllä sanoa, että täyttäisit sankarin mitat", Lance sanoi. "Gyaradokseni ei anna armoa. Ei niille, jotka kiduttivat sitä."
"Minulla ei ole vastuuta isäni tutkimuksista", Silver totesi ykskantaan. "Hän luuli voivansa teknologialla hallita suurempia voimia, kun on yksinkertaisempaa vain tuntea ne..."
Silver avasi mukanaan olevan säkin ja vapautti palloistaan suuren joukon Unowneja.
"Yksin heikkoja", Silver suorastaan hekotti, "mutta yhdessä voittamattomia."
Unownit kiertyivät kehälle ja vangitsivat Lugian muodostelmansa sisälle. Meren vartija yritti siivillään iskeä itseään vapaaksi, mutta jokainen pyristely sai sen vain tiukemmin kiinni.
"Houkka!" Lugian ääni kuului kuin se olisi kummunnut itse meren syvyyksistä. "Kuka väitti, että olen yksin?"
Silloin taivas iski salamaa ja tulta.

[Gustaffsson]

Kaksi suurta lintua, toisen siivet ja höyhenpeite hohtivat kullankeltaisia höyheniä ja suuria lieskoja, toisen terävät siivet sähisivät sähköstä, laskeutuivat pilvien välistä saaden ne hohtamaan oransseina. Jokainen siivenlyönti vavahdutti ilmaa, ja kun ne kiljaisivat mahtavasti, ei yhdeltäkään kuulijalta jäänyt kylmät väreet kokematta.
"Moltres ja Zapdos..." Jasmine henkäisi peittäessään suunsa käsillään.
"Ei tästä taistelusta ainakaan legendaarisia puutu..." Gary ihmetteli silmät sepposen selällään.

Silver käännähti katsomaan uutta tulijaa. Kunnioitus legendaarisia lintupokémoneja kohtaan käväisi nuoren miehen kasvoilla, mutta sen peitti pian ahneus Pokémonin voimiin - sekä riemukas, innostunut virnistys.
"Legendaariset linnut laskeutuvat taivaista auttamaan merten suojelijaa...vaan tippuvatkin suoraan syliini." hän sanoi.Moltres veti syvään henkeä, ja liekkimeri leimahti sen suusta kohti Silveriä - jonka Mega Pidgeot väisti sukeltamalla jyrkästi.
"Mikä voima! Mitkä mahdollisuudet... selvästikään minusta ei ole vastusta? Se selviää vain jos otatte minut kiinni!" Silver naurahti ja hoputti megalintunsa lentoon kohti majakkaa. Epäröimättä Moltres lähti seuraamaan perässä, kun taas Zapdos siirtyi auttamaan Lugiaa. Osa Unowneista irtaantui Lugian piinaamisesta häiritsemään Zapdosin yrityksiä.
"Yritetään auttaa Lugiaa!" Jasmine päätti.

****

"Sieltä se tulee! Valmistautukaa -" Klaus huusi ja katsoi taakseen - ja näki vankiensa pakenevan portaikkoon.
"...HEI! Senkin tunarit, kuka oli vartiossa?!" hän ärjäisi miehilleen.
"E-en tiedä! Menemmekö perään?" yksi rakettiryhmäläisistä kyyristeli.
"Ette! Riviin tasanteelle niinkuin olisi jo, kessit ampumakuntoon! Nyt on kyse sekunneista!" Klaus huusi ja töytäisi puhunutta miestä kohti majakan ylätasannetta. Rakettiryhmäläisten joukko asettui riviin ja veti selissään roikkuneet metalliputket esiin. Tottuneesti, joskin hermostuneesti miesten kädet vetivät piipunsuojukset irti, vetivät lisäputken taakse ja poistivat varmistinsokan. Joukko oli valmis juuri kun Silver lensi majakan yli Mega Pidgeotilla niin lujaa ja niin läheltä, että muutama musta rakettiryhmäläisen lippalakki lennähti majakan huipulta alas. Joku kirosi.
"Tähdätkää!" Klaus huusi. Moltres läheltyi Silverin perässä vähintään yhtä kovaa vauhtia.
"Huomio -" Klaus huusi ja nosti kätensä ilmaan. Moltres lähestyi majakkaa huomaamatta sen huipulla seisovia mustapukuisia miehiä. Sen kaikki huomio oli Silverissä -
"TULTA!" Klausin käsi heilahti alas.

*****

Majakan huipulta kuuluva räjähdysten sarja pysäytti Lookerin, Gusin ja Siilin pakomatkan. Kaikki kolme jähmettyivät katsomaan, kuinka Moltres läpytteli kiivaasti siipiään savupilvessä majakan vieressä, pinnistellen pysyäkseen ilmassa. Kultaisten höyhenien pilvi leijaili sen alta mereen veripisaroiden kanssa.

*****

"Kaikki irti! Pois majakasta!" Klaus huusi. Rakettiryhmäläiset tottelivat mukisematta, tiputtaen käytetyt kertasinkonsa metalliselle tasanteelle ja miehet ryntäsivät majakan portaat alas nopeammin kuin olisi uskonut mahdolliseksi kaatumatta. Viimeiseksi jäänyt Klaus katsoi kuinka Moltresin silmät lukkiutuivat majakkaan.

*****

Raivostunut ja loukkaantunut tulilintu veti syvään henkeä. Sitä oli ammuttu jollain erittäin pisteliäillä ja räjähtävillä asioilla. Se oli sille uutta, eikä se siitä tykännyt. Yleensä sen harvat ilmestymiset olivat tarpeeksi ajamaan häiriöntekijät tiehensä. Nyt sen oli pakkoa ryhtyä tositoimiin. Linnun keuhkot täyttyivät ääriään myöten tiiviistä ja tulenarasta kaasusta. Sen kaula venyi taaksepäin ja keho otti lennosta aerodynaamisemman asennon estääkseen purkautuvaa iskua heittämästä sitÄ moninkertaisella voltilla mereen.

Tulirynnäkkö purkautui linnun nokasta suoraan majakan huippuun. Lieskat täyttivät majakan joka kulman ja kolkan juuri kun Klaus ennätti hyppäämään majakan etuovesta pihalle. Kuumuus ja paine oli liikaa vanhalle kivitornille, ja tuli purkautui sen merenpuoleisesta kyljestä läpi. Loistemajakka loisti vielä kerran - tällä kertaa Moltresin tulesta - ja vajosi historiaan ja meren aaltoihin.

"Joko riitti, Moltres?" ääni kysyi Pokémonin takaa. Silver oli lentänyt takaisin ja hymyili ivallisesti Poképallo molemmissa käsissään. Ho-Oh yritti vetää henkeä uuteen hyökkäykseen, mutta se oli äskeisestä taidonnäytteestään ja loukkaantumisestaan uupunut.
"Harmi etten voi pyydystää sinua jääkaverillasi. Articuno olisi varmasti tavannut sinut mielellään, mutta se on vielä topilaana. Älä huoli, tulette kyllä vielä taistelemaan rinta rinnan... minun komennossani." Silver nauroi. Moltres yritti uutta tulirynnäkköä, muttei pystynyt siihen.
"Hurrikaani!" Silver komensi.

Mega Pidgeot vapautti siivistään hurrikaanin. Legendaarisen tulipokémonin kiljaisu kaikui kilometrien päähän, kun isku lennätti sen ylös- ja taaksepäin säälittävästi sätkien. Valtava Pokémon tömähti maata järisyttäen majakanniemeen - suoraan Lookerin, Gusin ja Siilin eteen. Puolitajuinen Moltres raotti silmiään ja tuijotti apuapyytäen kolmikkoa. Sen nokan sieraimista kävi lämmin tuulahdus, joka heilutti takkien ja paitojen liepeitä. Hämmentynyt kolmikko ei ehtinyt reagoida juuri mitenkään, kun taivaalta tippui Poképallo. Kirkkaanpunainen valo nielaisi legendaarisen Pokémonin ja sulki sen palloon, joka jäi pyörimään ja pomppimaan maahan. Moltres piti vieläkin sitkeää vastarintaa, mutta ei kyennyt pakenemaan. Pallo naksahti ja rauhoittui. Silver laskeutui maanpinnan tasolle ja nappasi pallon.
"Melkoinen saalis, vai mitä sanoisitte?" Silver sanoi silmät voitonriemusta kiiluen.
"Mitä sinä aiot?" Gus kysyi kauhuissaan.
"Ikävä kyllä en ehdi jäädä juttelemaan, vaikka meillä onkin keskenjääneitä asioita. Ette kai kuvittele että jättäisin pyydystyksen tähän?" Silver sanoi ja lensi naurahtaen paikalta.

*****

Sip, Gary, Jasmine ja Pokémon-eliitti Lance taistelivat valtavaa Unown-laumaa vastaan. Sitkeät symboliotukset kiertelivät heitä ja heidän Pokémonejaan kuin vainoten, väistäen iskuja ja häiriten heidän yritystään vapauttaa Lugia. Zapdos taisteli sitkeästi pyörähdellen ja salamoita joka puolelle iskien, mutta ei onnistunut pääsemään eroon Unownien seurasta.
"Nyt ymmärrän miksi Gus ei tykkää näistä otuksista!" Gary murisi kun hänen Aerodactylinsä yritti iskeä erittäin häiritsevän vikkelää Y-Unownia.
"Kyllä tämä tästä, Lugia on melkein vap-" Jasminen huudahdus jäi kesken kun Zapdosin huuto halkaisi ilmaa. Silver oli palannut taisteluun, iskien Mega Pidgeotin ilmasivalluksella suoraan Zapdosin päähän. Ukkoslintu irtaantui kurssistaan ja kaarteli sekavasti ilmassa.
"Unownit, kimppuun!" Silver huusi ja osoitti sekaantunutta Zapdosia. Kaikki Unownit siirtivät nyt Zapdosin kimppuun, iskivät sitä joka puolelta. Ukkoslintu karkotti ensimmäisen Unownien aallon ukkosiskulla, samoin toisen ja kolmannen, mutta neljänteen sillä ei ollut enää voimia. Unownit iskivät siihen vapaasti, ja kohta lennähti Silverin suunnasta uusi Poképallo. Zapdos katosi punaisen valon ympäröimänä.

"Silver, senkin hullu!" Gary huusi kauhuissaan. Silver nauroi miltei maanisesti.
"Hullu on se, joka ei tartu tilaisuuteen, Blue hyvä! Ja nyt, Lugia-" hän sanoi ja katsoi alas. Lugiaa ei näkynyt missään, meren pinnassa näkyi vain suuri, laajeneva rinki, joka näytti Merten Suojelijan pakenemisreitin.
"-ei! Minä - hmph! Hyvä on... legendaarinen kolmikko riittää ihan hyvin... Tulette sen vielä näkemään!" Silver vannoi ja lensi paikalta, saaliinsa, kaksi legendaarista Pokémonia, mukanaan. Vaan kolmas oli päässyt pakoon.

[Sieppeli]

Mutta hän jätti pienen läksijäislahjan. Tyhjäkäynnillä olleet Unownit käänsivät karmaisevat silmänsä Jasmineen, Lanceen, Garyyn ja Sipiin, jotka kaikki tiesivät, ettei heidän taistelunsa ollut vielä siinä.
"Hän ei tahdo, että seuraamme!" Gary ärähti.
"HYVÄ!" Sip karjahti myrskyyn ja hän poimi kaikki Pokepallonsa käsiinsä, "KOSKA MINÄ OLEN SAANUT TARPEEKSENI NÄISTÄ HELVETIN UNOWNEISTA TÄSSÄ HELVETIN MYRSKYSSÄ!" Honedge hypähti lentoon hänen vyötäröltään, syöksyen vapaasti Unownien sekaan. Se ei erityisemmin pitänyt Unowneista, joten se otti taistelun nopeasti omiin hyppysiinsä. Sip painoi jokaista palloaan ja heitti ne korkealle ilmaan.
"KIROA!" Hän huusi, kun hänen Pokemoninsa vasta materialisoituivat. Niin Dusclops, Banette, Drifblim kuin Haunterkin tottelivat käskyä heti, tähdäten kirouksensa Unowneihin, jotka olivat muutenkin heikkoja kummitustyypin Pokemoneille. Nelinkertainen kirous lehahti ilmaan ja koko Unownkasa jähmettyi. Innostunut Honedge hyökkäsi niiden kimppuun hakaten jokaista tielleen osunutta aakkosPokemonia.

"Tie on selvä, mennään!" Lance karjaisi Jasminelle, ja hoppuuttivat Pokemonejaan jahtaukseen, jonka onnistumiseen kukaan ei uskonut. Gary jäi tuijottamaan Aerodactylinsä selkään tilannetta, jonka viisi kummitusPokemonia otti hoidettavakseen. Unownit alkoivat putoilla mereen yksi kerrallaan, eikä yksikään niistä päässyt kirousta+Öffiä karkuun. Tuijotuksensa välistä Gary huomioi majakan siellä jossain sataman suunnalla, ja hän näki jo kaukaa epäilyttävää liikehdintää.
"Majakka", hän mumisi, ohjaten Aerodactylinsä suuntaamaan sinne. Sipi selviäisi paristakymmenestä tuhannesta aakkosesta yksinkin tuossa olotilassa.

[Siilinpiikki]

Gus, Siili ja Looker havaitsivat rakettiryhmäläisen paon palavasta majakasta.
"Jättäkää tämä minulle..." Looker ilmoitti.
Rakettiryhmäläiset olivat yllättävän järjestäytyneitä paetessaan ympärillä olevasta tuhosta huolimatta. Looker ehti heidän väliinsä.
"Kuka sinä luulet olevasi?" Viimeisenä tullut Klaus kysyi.
"Huippusalaista, valitettavasti", Looker kertoi heilauttaen kättään dramaattisesti kuin halkaistakseen esitetyn kysymykseen ilmaan ja katoamaan merituulen mukana Pippurimaan plantaaseille, jossa se mullan seassa ravitsisi uuden kasvua, "mutta en voi päästää teitä lähtemään vielä."
Agentti otti pokémonpallon ja kutsui pokémoninsa.

Spoiler:

Ninjasammakko kävi hyökkäykseen. Se potkaisi rakettiryhmäläisen pois tieltään ja sinkosi itsensä johtajaa päin. Klaus nosti aseensa ja ampui Croagunkia käteen.
"Meillä ei ole aikaa pokémonleikkeihin", Klaus totesi ja antoi perääntymiskäskyn.
Erään rakettiryhmäläisen Weezing sumutti savuverhon heidän eteensä. Takaa-ajo osoittautui hankalaksi, kun ilma ympärillä saa hengen kakoamaan. Savu alkoi hälvetä vasta, kun helikopterin potkurit iskivät ilmaa ja kohosi ilmaan.
"Ne pitää pysäyttää!" Siili kohotti poképallon ilmaan.
"Älä!" Looker ärähti. "Haluatko sinun pokémonillesi sattuvan?"
Siili taipui alas oman asemansa painottomuudesta, mutta potki lapsekkaasti maata.
"Katsokaa!" Gus osoitti taivaalle.
Helikopteri ujelsi ilmassa nurinkurin kuin nuolen saanut lohikäärme. Aerodactyl oli tarttunut kynsillään helikopterin pyrstöstä. Rakettiryhmäläinen roikkui avuttomasti kopterin jaloista yrittäen pelastautua mereltä. Ei siinä olisi ollut suurta vaaraa, sillä hän olisi todennäköisesti pudonnut suoraan poliisien haaviin. Rannikkovartiosto oli ehtinyt saapua paikalle.

[Gustaffsson]

Garyn Aerodactyl retuutti kopteria ympäriinsä niin kauan että sen roottorit eivät kestäneet rytyytystä, ja pilotin oli pakko sammuttaa moottori. Sen jälkeen Gary laski koneen hieman turhan kovakouraisesti majakkakalliolle. Metalli vääntyi ja lasinsirpaleet lentelivät, ja hoippuen rakettiryhmäläiset evakuoivat hiljalleen lapojaan heiluttavan kopterinromun.
"Öh... kapteeni..." yksi rakettiryhmäläisistä mutisi annettuaan ylen harjanteen reunan yli. Useat merivartioston partioveneet ja kymmenet vesipokémonein liikkuvat sotilaat täyttivät Olivine Cityn rannikon. Kalliolta näkyi kuinka useista aluksista osoiteltiin heihin päin, ja joistain vapautettiin lentopokémoneja.
"Tiesimme että näin voisi tapahtua." Klaus sanoi synkästi.
"Herra kapteeni, paetkaa te. Emme kerro heille mitään." sanoi rakettiryhmäläinen, jonka mustan takin hihaan oli ommeltu punaiset kersantinaurat.
"Uskon sen, kersantti. Ikävä että minun pitää hylätä parhaat mieheni näin. Mutta muistakaa, että tämä päivä oli joka tapauksessa suuri voitto; ja minä varmistan, että teidät tullaan vapauttamaan." Klaus sanoi ja läimäytti kersanttia olkapäähän. Klaus nyökkäsi jokaiselle iskuryhmän sotilaalle toivottaen onnea ennenkuin kaivoi Poképallon vyöltään. Sieltä han vapautti Alakazamin.
"Hän aikoo teleportata pakoon!" Gus älysi ja kaivoi jo vyöltään Pikkuveen Poképallon, kun kopterinhylyn suunnalta pamahti varoituslaukaus.
"Älkää kuvitelkokaan että tämä hidastaisi meitä! Muutaman miehemme jääminen kiinni on teille vain pieni voitto, mutta mitä me saimme tänään aikaan, tulee vielä koitumaan teille kalliiksi! Rakettiryhmä nousee vielä!" Klaus uhosi ennen katoamistaan Alakazaminsa kanssa. Kuului kolinaa kun jäljelle jääneet rakettiryhmäläiset pudottivat aseensa kalliolle ennenkuin merivartioston miehet saapuivat paikalle ja vangitsivat nämä suht kovakouraisesti.

*****

Klaus materialisoitui uudestaan Rakettiryhmän piiloluolaan Mt. Silverillä.
"Tervetuloa takaisin, herra kapteeni. Miten tehtävä sujui?" transportaatioluolan ulkopuolella istunut vartija kysyi.
"Tehtävä onnistui, mutta iskuryhmä jäi vangiksi. Joko Silver saapui?" Klaus sanoi sulkiessaan Alakazamin takaisin palloonsa. Vartijan ei tarvinnut vastata kun luolaston suulta kuului suurten siipien aiheuttamaa huminaa ja Poképallon sulkeutumisen ääntä. Vaimean ja pikaisen sananvaihdon luolan vartijan kanssa jälkeen kuului innostuneiden askelien ääni. Silver pyyhälsi mutkan takaa innostuneisuuden kiihko kasvoillaan.
"Minä tein sen!" hän julisti innoissaan.
"Maksoimme kovan hinnan. Iskuryhmä jäi kokonaisuudessaan vangiksi." Klaus sanoi.
"Se on PIENI hinta legendaarisista Pokémoneista." Silver sanoi heitellen kahta Poképalloa kädestä toiseen.
"En vähättele tämänpäiväisten saavutusten arvoa. Mutta on tärkeää saada ne mahdollisimman pian koulutettua, että voimme vapauttaa ne miehet, jotka tämän mahdollistivat. Heidät ja kaikki muutkin." Klaus sanoi vakaasti. Silver tyytyi tuhahtamaan ja jatkoi kohti komentoluolaa. Klaus nyökkäsi vartijalle ja seurasi Silveriä.
"Yritätkö kenties sanoa ettet aio vapauttaa miehiäni?" hän kysyi kun he olivat kahden karttoja pursuilevan pöydän ääressä.
"Luuletko että tarvitsen heitä? Kun hallussani on kolme legendaarista Pokémonia?" Silver kysyi.
"Kyllä. Et voi voittaa vapauttasi yksin, huolimatta voimistasi kouluttajana. Siihen tarvitaan vallankumous, jonka jälkeen sinä olet sankari."
"Näillä Pokémoneilla voin voittaa kenet tahansa haluan-"
"Niin, niin voit, normaalissa taistelussa - mutta et silloin kun vastassasi on koko Kanto ja Johto! Rakettiryhmän, sinun isäsi perinnön avulla-" Klaus painoi päälle.
"MINÄ EN TARVITSE ISÄNI PERINTÖÄ! HÄN OLI VANHA HÖLMÖ-" Silver huusi vastaan, jolloin Klaus tarttui vasemmalla kädellään raskaan puupöydän päätyyn ja heitti sen vaivatta ympäri. Kartat ja paperit leijailivat öljylampun valossa ympäri luolaa. Klaus astui eteenpäin ja tarttui oikealla kädellään Silveriä kurkusta, työntäen tämän kiviseinää vasten.
"Älä luulekaan että pelkäisin sinua, vaikka taskussasi olisivat kaikki maailman legendaariset Pokémonit! Kunnioitan sinua mahtavana kouluttajana ja isäsi pyyntöä katsoa perääsi - mutta uskollisuuteni on isäsi aatetta ja sen puolesta taistelevia miehiä kohtaan, ei sinua! Saat siis valita - joko olet Rakettiryhmän puolella tai sitä vastaan!" Klaus ärisi yhteen puristettujen hampaidensa välistä.
"...ja jos olen vastaan?" Silver pihisi sillä ilmalla, minkä sai kurkustaan ylös.
"Minun tarvitsee vain puristaa vähän lujemmin..." Klaus mutisi ja työnsi nuorta miestä ylös kallioseinää pitkin. Silver sätki jaloillaan ja aukoi suutaan kuin kuivalle maalle päätynyt Magikarp.
"Miten on?" Klaus kysyi ja raotti otettaan sen verran että Silver sai vastauksi.
"...h-hyvä on!" hän ähisi. Klaus irrotti otteensa ja Silver valahti lattialle haukkomaan henkeään.
"Hyvä," Klaus sanoi, nostaen kaatamansa pöydän tyynesti ylös, "sitten meidän pitänee suunnitella strategiamme."

*****

Olivine Cityyn saapui tapahtuman jälkeen valtavasti apujoukkoja. Merivartiosto pysyi vahdissa rannan tuntumassa uuden taistelun varalta, lääkäreitä useista kaupungeista auttoivat loukkaantuneita ihmisiä ja Pokémoneja, Johton armeija toi varikoiltaan valtavan määrän telttoja ja muonaa evakuointipaikalle ja kolme komppaniaa pioneereja kulki kaupungissa auttaen vaurioituneisiin taloihin loukkuun jääneitä pois ja varmistamaan rakennusten turvallisuuden. Loppupeleissä kaupungissa ei päässyt käymään pahemmin - muutamia rakennuksia oli rannikon turtumassa sortunut täysin ja useita lisää vaurioutunut. Loukkaantuneita oli kyllä useita kymmeniä, mutta kuolonuhrit jäivät vähäisiksi.

Gus, Sip ja Siili istuivat syömässä retkipäivällistä kaupungin laidalla. Jasmine oli jossain huolehtimassa kaupungin asioista, ja Garykin oli ilmoittanut että hänen tarvitsee käydä soittamassa. Niin ikään myös Lance oli hävinnyt johonkin. Niinpä he istuivat nyt kolmisin syömässä ja katselemassa hiljaista kaupunkia.
"Hyvä että Lugia pääsi pakoon." Siili mietiskeli.
"Mutta silti... Moltres, Zapdos JA Articuno... Aika vakavasti otettava Pokémon-tiimi." Gus sanoi.

[Sieppeli]

Siili istui hetken hiljaa, ja silitteli Dunsparcea sylissään. Pahuksen mato alkoi olla jo niin iso, että hänen jalkansa tuntuivat puutuvan sen painosta. Sen siitä saa kun tietää miten Pokemoneja kasvatetaan.
"No mutta sittenhän meidän pitää vain kehittää paras keino voittaa hänet!" Hän hätkähti itse suustaan päästämäänsä lausetta, ja Dunsparce hänen sylissään nosti päätään. Gus pysähtyi tuijottamaan poikaa kummastuneena, kahvikuppi melkein suuhun osuen.

"JOO!" Siili innostui omasta ajatuksestaan ja oli hetkessä kaivanut PokeDexinsä esille, "onko meillä mitään tietoa niistä kolmesta?" Hän naputteli Moltreksen tiedot näytölle.

"Piip. Moltres, legendaarinen tulilintu. Joka siivenisku luo liekkejä", PokeDex sanoi ääneen. Siili selasi lisää tietoja esiin.
"Se on kuitenkin tuli ja lentoPokemon, joten se on heikko-" Siili luki ääneen.
"Sähkö, kivi ja vesi", Sipi osasi täydentää ulkomuistista.
"Joten sitä vastaan voi otella Quagsirella", Siili vastasi, "eikun ei, kun se lentää, onko se immuuni maalle? Gusilla on Pikachu. Se on sähköPokemon. Entäs Articuno?"

"Piip, Articuno, legendaarinen lintu jonka sanotaan ilmestyvän niille, jotka ovat eksyneet kylmille vuorille."

"Joten jää ja lento?" Siili nosti katseensa Sipiin, joka syötti hajamielisesti voileipää Banetelle.
"Kivi, metalli, tuli ja sähkö", Sip vastasi, "Zapdos on sähkö, joten kivi ja jää."
"Ei hyvä, meillä ei oikein kellään ole kiviPokemoneja", Siili mutisi nojautuen käsivarteensa, naputellen PokeDexiään, "No sitten on toki Ditto, joka voi ottaa jonkun niiden muodon, mutta onko siitä paljoa hyötyä? Ehkä kaikista parasta olisi kuitenkin vain itse kouluttaa Pokemonit mahdollisimman vahvaksi ja käyttää ylivoimaa, kun kyseessä ei kuitenkaan ole reilu peli vastustajan puolelta..."

"Tai, mitä jos me jatkamme matkaa mahdollisimman kauas ja yritämme olla tunkematta nokkaamme ihan joka hemmetin sotaan ja taisteluun?" Gus keskeytti Siilin ja Sipin keskustelun ärähdyksellään ja puhuteltu kaksikko säpsähti. Miten kummallinen ajatus, mitenkä semmoinen muka toimisi?
"Velipoika nousi väärällä jalalla vai tarvitseeko hän lisää kahvia?" Garyn venyttelevä ääni saapui keskusteluun. Hän veti itselleen penkin ja istui sille.
"Ettekö tilanneet minulle mitään?" Hän kysyi hieman pettyneenä.

"Mudkip söi sen", Siili vastasi heti, naputellen PokeDexin kantta kynsillään, "ja Pikkuvee sai loput." Gus virnisti itsekseen Garyn nyrpistelevälle ilmeelle, ja antoi itselleen luvan juoda kahvia. Samalla Sip työnsi edestään loput aamiaisestaan, johon hän ei ollut itse oikeastaan koskenut. Banette katsoi nappisilmillään melkein surullisesti ruuan perään, aivan kuin se olisi itse halunnut osan myös siitä. Gary muisti melkein kiittää.

"Mutta ihan todella, mitä jos emme etsiytyisi ongelmiin tahallamme?" Gus jatkoi siitä mihin äsken jäi, "vaihtelun vuoksi."
"Paraskin puhuja", Sip narisi, ja Banette narisi.
"Okei. Ei hankkiuduta ongelmiin", Siili nosti kätensä ylös ja vannoi valan tyhjyydelle.

[Siilinpiikki]

"Oli miten oli", Gus tuumasi, "meidän pitää suunnitella tulevaa matkaamme."
"Luonnollinen jatkumo olisi mennä Cianwoodiin", Sip sanoi, "mutta mikään ei kulje sinne tämän kaiken jälkeen."
"Jaa-a, vaikuttaa siltä, että minua taas tarvitaan", Gary kolautti kahvikuppinsa pöydälle. "Ei hätää, jättäkää kaikki minun huolekseni."

Sillä välin, kun Gary hoiti järjestelyjään, etsivät muut majoittumispaikkaa. Tehtävä ei ollut niin yksinkertainen, sillä esimerkiksi Pokémon Center oli pakkautunut täysin evakuoiduista ihmisistä ja pokémoneista. Toki olisi ollut mahdollista antautua Johton viranomaisten armoille, mutta kaiken juoksutuksen välttämiseksi he eivät tehneet niin. Lopulta paikka löytyi odottamattomasta paikasta. Kulkiessaan nyt tunnistamatonta rantabulevardia pitkin osui heidän eteensä edellisen yön majapaikka, joka seisoi jämähtämättä paikoillaan. Astuessa sisälle he eivät voineet olla liukastumatta, sillä lattia oli merilevän peitossa. Majatalon tomera emäntä oli yksin siivoamassa.
"Tuttuja naamoja näköjään!" Tuttu ääni kantautui jostain.
Takka oltiin saatu syttymään, mutta se pihisi tuskallisesti. Tarina-ukko kyrjötteli tämän edessä viltti yllään.
"Yhä täällä?" Gus tervehti kysymyksellä. Hän toki muisti nyökätä, jottei olisi vaikuttanut aivan tylyltä.
"Merimies ei pelkää pieniä myrskyi!" Merimies hörähti rohkeasti.
"MIksi et sitten suuntaa merille?" Sip näpäytti.
"Neitonen vois säästää piikittelynsä sopivampiin hetkiin", merimies murahti. "Veneeni murskautu rantakallioon, joten olen ilman kotia. Ehkä mun pitäis rakentaa majakka!"
Makuuhuoneista ei ollut puutetta, sillä asukkaat olivat kadonneet hyvän (viimeistään vähän huonomman) sään aikana kauas rannasta. Sängyt olivat kuivia, sillä yläkerros oli säästynyt kosteusvahingoilta. Silti suolavesi puski hajuaan lankkujen läpi, ja oli kuin he olisivat olleet purjelaivalla keskellä tyynen tyyntä merta. He eivät muistaneet herätessään mitään unistaan, mutta eräs melodia jäi soimaan heidän päihinsä.

Aamulla Gary opasti porukan takaisin satama-alueelle.
"Mitäs herra Oak on tällä kertaa keksinyt?" Gus kysäisi.
"Mitäs luulette?" Blue hymähti. "Ei hätää, ratkaisin ongelman. Paremmin kuin hyvin. Suhteillani on merkitystä täälläkin. Ei tarvitse kuin vinkata, että Kanton salipäällikkö on tekemässä kohteliaisuusvisiittiä. Ja maininta sopivassa välissä siitä, että Rakettiryhmä jahtaa meitä, ei ollut pahitteeksi... Ah, paikalla ollaan!"
Heidän edessään oli Merivartioston pika-alus, jota sattoi joukko poliiseja vesijettien kyydissä.

[Zenzibar]

(Yritetään nyt sitten. Elkee syökö mua! D)

Joukkio kipusi Merivartioston alukseen valmiina jatkamaan matkaansa. Kuitenkin ennen kuin he ehtivät edes lähteä satamasta, jokin nopea ja oranssi vilahti heidän ohitseen, samalla kun jostain kauempaa kuului huuto: "Nyt heti takaisin senkin riiviö, enkös minä sanonut että Pokepallosta ei lähdetä ilman lupaa. Tänne ja heti!"

Joukon ohitse juoksi heitä vähän vanhempi tummahiuksinen tyttö, jonka kädet olivat siteiden peitossa, joka näytti hyvin uupuneelta. Gus huomasi ensimmäiseksi, että se nopea oranssi otus joka heidän ohitseen oli juuri äsken juossut, olikin Charmander. Tämä oli hypännyt aluksen kaiteelle ja kääntynyt siitä katsomaan sitä seurannutta tyttöä. Tyttö lähestyi Charmanderia hitaasti. "Tules nyt, takaisin pokepalloon, muuten et saa tänään ruokaa!"

"Öh, anteeksi", Gary sanoi. "Tarvitsetko apua?"
"Häh?" Tyttö kääntyi ympäri. "Ai, öh, hei. Tuota, en. Kyllä se aina lopulta alistuu kohtaloonsa."
"Ette ole vielä löytäneet yhteistä säveltä?" kysyi Siili, ja näytti myötätuntoiselta.
"No ei todellakaan. Ei se oikeastaan ole edes minun, vaan veljeni, mutta häntä ei ole kuulunut kotiin yli vuoteen, lähti etsimään harvinaisia pokemoneja vähän tämän yksilön hankkimisen jälkeen, eikä hän halunnut ottaa kokematonta pokemonia mukaansa, joten tämä jäi minulle. Minä en tiedä Pokemoneista melkein mitään, ja luulen että tuo otus vaistoaa sen." Tyttö näytti ahdistuneelta.

"Haluaisitko oppia?" kysyi Gus.
"Joo, me voitaisiin auttaa sinua!" Siili huudahti.

Tyttö näytti epäröivältä. "Ai että minustakin pokemon-kouluttaja? Onhan se aina vaikuttanut ihan hienolta, mutta en ole koskaan matkustanut tämän saaren ulkopuolelle... enkö ole jo liian vanhakin?"
"Höpö höpö, ei koskaan voi olla liian vanha!" Siili sanoi. "Tule mukaamme."
"No jos minä-"
"Char char!" Charmander hyppäsi kaiteelta tytön päälle, kaataen tämän kannelle.
"Näetkö, tuo sinun pokemonisikin haluaa lähteä!"
Tyttö katsoi vatsansa päällä istuvaa Charmanderia. "Jaaha, vieraiden matkaan oltaisiin heti lähdössä, niinkö? Uskomaton kiusankappale. Noh, hyvä on, ehkä minä lähden teidän mukaanne."

"Hienoa!" Gus meni auttamaan tytön ylös. "Minä olen Gus."
Tyttö hymyili. "Zenzibar, mutta voit kutsua Zenziksi."

[Gustaffsson]

"Anteeksi nyt vain, neiti hyvä, mutta merivartiosto ei ole mikään taksipalvelu." aluksen komentajana toiminut ylipursimies totesi.
"Neiti on nyt minun seurueeni jäseni, ei huolta!" Gary sanoi kovaan ääneen. Ylipursimies katosi partioveneen hyttiin mutisten jotain julkkisten hyysäämisestä verorahoilla.
"Ei olisi minun takiani tarvinnut..." Zenz mutisi.
"Tapoihini ei kuulu selän kääntäminen naisille." Gary sanoi vinkaten silmää.
"...muuten häntä olisi puukotettu selkään jo kauan aikaa sitten." Sip kuiskasi Zenzille turhan mutta tahallisen kovaan ääneen. Gary näytteli loukkaantunutta.

*****

Partiovene lähti liikkeelle Olivine Cityn satamasta muutama vesijetti auramuodostelmassa perässään. Saadakseen seurueen kuljettamiselle kannattavaa sivutoimintaa veneen komentaja päätti pitää samalla miehilleen harjoitukset. Partiovene kiisi täyttä vauhtia merireittejä 40 ja 41 pitkin, vesijettien pitäessä hajoamatonta muodostelmaansa koko matkan. Matkustajille tämä merkitsi veneen keinahtelua jokaisen veneen keulaan hajoavan aallon voimasta.
"Olet siis Olivinesta kotoisin?" Gus kysyi Zenziltä saadakseen jotain muuta tekemistä ohi kiitävän meren tuijottelun sijaan.
"Jep. Olen asununt siellä niin kauan kun muistan." Zenz sanoi.
"Kuulostaa aika tylsältä." Siili sanoi.
"En minäkään lähtenyt Pallet Townista ennenkuin täytin kaksikymmentä, silloinkin se oli pitkän harkinnan tulos. Ei sitä ole tarvinnut katua... vaikka... eihän tässä nyt kaikki ruusuilla tanssimista ole ollut." Gus sanoi.
"Ei kai elämä koskaan ole." Zenz totesi. Hänen Charmanderinsa murisi epätyytyväisyyttään yrittäessään pysyä pystyssä heiluvan veneen lattialla.
"Alamme lähestyä Cianwood Cityä!" ruorimies huudahti.
"Jo oli aikakin" Gary mutisi. Kyyti ei ollut aivan yhtä laadukasta kuin mitä hän oli odottanut.

[Sieppeli]

"Hetkinen", Siili havahtui vähän ennen kuin veneet saapuivat satamaan, "oletko ilmoittanut kenellekään missä olet?" Hän puhutteli Zenzibaria, joka puristi hämmentyneen oloista Charmanderia sylissään.
"En?" Zenz hämmentyi kysymyksestä.
"Sitten sinun kannattaa ilmoittaa heti kun pääsemme satamaan", Siili sanoi vakavana, "nimimerkillä kokemusta on."
"Niin", Gus päätti osallistua keskusteluun, "minä en ainakaan halua enää uudelleen virkavallan syyttämäksi kidnappauksesta." Zenzibar kuunteli hämmentyneenä, mutta myöntyi ilmoittamaan olinpaikastaan heti satamassa. Hetken hän kyseenalaisti seuraa johon oli päätynyt, mutta päätti olla kyselemättä enempää. Eikai hän nyt pitkää aikaa tässä joukossa viettäisi.

Eihän?

Kesti hetki, ennen kuin merivartiosto päästi Garyn ja tämän saattojoukon lähtemään. Ensin piti hoitaa virallisia asioita, ja senkään jälkeen ei näyttänyt siltä, että he pääsisivät jatkamaan matkaa.
"Teitä tullaan vastaan satamassa", joku kertoi heille, "teille on varattu hänen nimissään majoitukset ja ruoka sille ajalle, minkä vietätte Cianwood Cityssä. Pyydämme, että ette vaihda majoituspaikkaa tai poistu kaupungista ilmoittamatta siitä saattajallenne."
"Kyllä, kyllä", Gary heilautti kättään ilmoittaen, että kuultu on, "joko pääsemme kohta pois?" Heidät ohjattiin satamaan ja Zenzibar tunsi olonsa yhä hämmentyneemmäksi. Keiden joukossa hän toden totta kerrassaan oikein oli? Ohikulkevat ihmiset katselivat mielenkiinnolla saattuetta, ja Zenzibar tunsi poskiensa hohtavan.
"Ei hätää", Siili liukui Zenzin luokse, "tähän tottuu."
"Onko väärin kysyä, että keitä te oikein olette kun tällainen saattue?" Zenzibar kysyi hämmentyneenä.

"Emme ketään", Siiliä rupesi naurattamaan, "Gus on tutkija Pallet Townista, Sip on sinnohilainen kouluttaja ja me kaksi osallistuimme Pokemonliigaan viime syksynä. Gary tässä se julkkis on, hän on yksi Kannon salijohtajista - kai sinä heidät tiedät?"
"Tottakai tiedän", Zenzibar ei ehkä kuulostanut niin varmalta, "entä mikä teidät on saanut yhteen?"
"Öää?" Kysymys tuli Siilille hieman yllätyksenä, "ööää. Minä, Sip ja Gus kiersimme yhdessä Kannon kaikki salit ja koimme paljon yhdessä, joten se varmaan pitää meidät yhdessä ja Gary lyöttäytyi seuraamme joskus Liigan aikoihin. Hän ja Gus ovat ottoserkuksia tai jotain siihen suuntaan, joten tässä ollaan jo isoa perhettä, koska Gary on Togepini emo ja hän ja Sip ovat jotenkin yhdessä jaaaa-. Joo, olemme perhettä!" Zenzibar katsoi itseään nuorempaa poikaa nyt hyvin hämmentyneenä.

"Ah", heitä eteenpäin ohjannut merivartiolainen huokaisi, kun he saapuivat vastaanottotilaan, "siellähän teidän isäntänne odottaakin." Zenzibar nosti katseensa ja näki värikkäästi pukeutuneen miehen, joka oli sillä hetkellä huoneen reunassa puhumassa puhelua Pokepuhelimeensa.

Spoiler:

"Herra Eusine!" Vartiolainen huudahti. Mies kääntyi, huomasi joukon, kääntyi pois ja puhui vielä lyhyen hetken puhelimeensa. Gary ja muut pysähtyivät odottamaan ja Zenzibar tunsi ahdistuvansa ehtistä enemmän. Lyhyen hetken kuluttua "herra Eusine" lopetti puhelunsa, ryhdistäytyi ja kääntyi kohtaamaan heidät.
"Hyvää päivää", hän sanoi, levittäen hurmaavan hymyn huulilleen, "olenkin odottanut teitä. Nimeni on Eusine, kuten ehkä jo saittekin selville ja toimin tämän retkenne ajan isäntänänne." Siili katsahti ahdistunutta Zenzibaria, joka puristi yhtälailla ahdistunutta Charmanderia.

"Esittelyt lienevät paikallaan", Gary katsahti joukkoaan, "ja kuten varmaan kuvasta näkyy, meillä on tällä hetkellä yksi ylimääräinen. No, minä jokatapauksessa olen Blue Oak, ehkä tuttavallisemmin Gary, mutta onko sillä minkään taivaan merkitystä. Tämä nuoriherra-"
"Tämä on käyty niin monta kertaa läpi ja anna nyt ihmisten kertoa välillä omat nimet", Gus huokaisi, "Gus Hills, Pallet Townista, tutkija."
"Siili, kouluttaja!" Siili kiljahti ja Zenzibar hämmentyi entistä enemmän. Pitikö hänenkin?
"Öh", hän aloitti, kun huomasi, että joukon toinen naispuolinen eli Sip, odotti hänen esittelevän itsensä ensin, "Zenzibar... Nimeni on Zenzibar."
"Ja Sip", esitteli Sip itsensä viimeisenä, kumartaen omaan kohteliaaseen tyyliinsä esittelyn päätteeksi, "kummituskouluttaja sinnohista."

"Loistavaa", Eusine ei enää jaksanut hymyillä liikaa, vaan rauhoitti naamansa, "olenkin kuullut teistä jo monesta suunnasta. Erityisesti Celadonin salijohtaja Erika puhui teistä paljon. Myös hyvä ystäväni Morty on ilmaissut huolensa hyvinvointinne johdosta."
"Anteeksi", Gus keskeytti melkeinpä julmasti, "mutten ymmärtänyt, että mikä asemanne on?"
"Asemani?" Heidän isäntänsä kysyi, "asemaa minulla ei ole, mutta jos olet kiinnostunut siitä mitä teen, niin siihen osaan vastata. Tutkin legendaarisia pokemoneja-" Hetkessä niin Siilin kuin Sipinkin korvat olivat höröllä ja heidän mielenkiintonsa oli ostettu. Eusine hymyili uudelleen, nyt hieman mysteerisemmin.

"Ja ilmeistänne näen, että meillä tulee olemaan runsaasti puhuttavaa", hän kihersi.

Zenzibar tunsi hikipisaran valuvan poskeaan pitkin. Mihin hän olikaan sekaantunut?

[Siilinpiikki]

Vartija saattaa minut huoneeseen 12B, jossa kuulustelu on tulema pitävä. Ikkunan läpi näkyy nyt vangin väreihin pukeutunut rakettiryhmäläinen. Kysyn kuulusteltavan tietoja.
"Carl Manley, 33, toiminut armeijan palveluksessa ennen siirtoaan", Vartija kertoi.
Selaan saamaani lomaketta. Manleylla oli kiinniotettaessa kersantin arvomerkit. Giovanni oli aikoinaan tehnyt rekrytointejaan armeijan sisältä. Mikä olisikaan parempi paikka löytää koulutettuja alaisia. Ilmeisesti Rakettiryhmä toimii yhä samalla pohjalla. Rikollisryhmä oli pystynyt Olivinessa tehokkaaseen sissihyökkäykseen. Manley saattaa olla kuulustelujeni tärkein avain, sillä hän ei voi alaistensa lailla piiloutua tietämättömyyden taakse. Tai jos hän niin tekisi, kertoisi sekin jotain.
"Vangittaessa hänellä oli kersantin arvomerkit", vartija jatkoi kertomista osaamatta lukea ajatuksiani, "joten hänen olettaisi tietävän asioista."
Hymähdän toteamuksen itsestäänselvyydelle. Vartijan halukkuus osallistua tutkimukseen on suorastaan liikuttavaa. Yhteiskunta-aktiivisuus on kuin keuhkot, joilla ylläpidämme yhteistä toimintaamme. Silti kuka tahansa ei voi leikkiä Holmesia. Pokémon nykii housuni hihaa levottomasti.

Spoiler:

Ralts on varmaankin aistinut pähäni nousevan ylimielisyyteni. Otan keijua toivon mukaan rohkaisevasti kädestä. Me olemme samalla puolella ja saat oikein makean pokepoffinin, kun tämä on kaikki ohi.

Kuulusteltava osoittaa kaiken paheksuntansa, kun astun sisään. Ralts rinnallani säikähtää aistimaansa vihaa, mutta seuraa minua.
"Luulin jo tehneeni selväksi, että en kerro mitään", Manley tokaisi, "Vai onko tämä sen Croagunkin takia?"
Istun kuulusteltavan vastapäiselle tuolille sanomatta mitään. Salaisen poliisin tulee pitää henkilökohtaiset asiat erillään tutkimuksista ja osata säilyttää malttinsa jopa Magmarin hiillostuksessa. Sisäinenkin tunteen purkaus voisi säikyttää Raltsin ja kuulustelua jouduttaisiin siirtämään. Sitä paitsi olen jo saavuttanut pienen voiton. Manley oli myöntänyt osallisuutensa Olivinen tapahtumiin. Kysyn onko hän Carl Manley.
"Kyllä", Manley tuhataa.

Tap tap.

Ralts taputtaa reiteeni kaksi kertaa. Kuulustelu voi siis jatkua. Otan kuvat takkini taskusta ja näytän ne vuorostaan rakettiryhmäläiselle. Toimenpide on sama kuin kaikkien kuulusteltavien kanssa. Ensimmäiseksi näytän poliisipiirtäjän hahmotelman arpimiehestä.
"En tunne", Manley toteaa automaattisesti.

Tap.

Seuraavaksi näytän Silverin kuvaa. Kysyn tällä kertaa tarkennetun kysymyksen. Onko hän heidän johtajansa?
"Ei ole."

Tap tap.

Olen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Viimeiseksi näytän Sipin kuvan.
"En tunnista", Manleyn naama liikahtaa ensimmäistä kertaa, kun hän kohottaa kulmakarvojaan.

Tap tap.

Laitan kuvat takaisin taskuuni. Peitän hämmennykseni täydellisesti teennäisesti hymyilevän naamani taakse. Päätän esittää trivia-kysymyksen.
"Ecruteakin tapaus?" Manley toistaa. "Ei, en ole kuullut."
Ralts taputtaa reidelleni kerran. Analysoin saamiani tietoja jo noustessani tuolilta. Poistun huoneesta.

Kävelen vankilankäytävää pitkin. Mitä voin päätellä saamistani reaktioista? Kaikki rakettiryhmäläiset olivat vastanneet täysin samallalailla kieltäessään kaiken. Tämä viittaa vahvaan kuriin ja johtajaan. Kuitenkin kersantti, toisin kuin muut, ei ollut valehdellut kieltäessään Silverin johtajuuden. Mitä tämä tarkoittaa? Kukaan ei ollut tunnustanut tunnistavansa arpinaamaa kuvasta. Tiedän heidän valehdelleen eikä poliisipiirtäjä ollut jättänyt yhtäkään kuvaamaani yksityiskohtaa kertomastani kuvauksesta Croagunkiani ampuneesta miehestä. Tosin kukaan ei ollut tunnistanut naista. Tavallisilta rakettiryhmäläisiltä tämä oli oletettavaakin, mutta myöskään kersantti ei ollut valehdellut. Tulennielijän mahdollinen murha vaikuttaa kasvavissa määrin sivujuonteelta suuremmassa kuvassa. Silminnäkijä todisteiden perusteella Olivinessa oli ollut joukko Unowneja. Tämä sitoo kohtauksen Alphin raunioilla yhä tiukemmin Rakettiryhmän toimiin. Mutta. Gusin porukan osallisuus jokaisessa sivujuonteessa on yllättävän suuri. Ongelma on, että en osaa laittaa heitä kokonaiskuvaan. Huomaan ajatusteni alkavan rönsyillä kuin Uolevi-tädin - rauha hänen muistolleen - ruusupensas. Tärkeintä on nyt selvittää sekä Silverin että arpinaaman henkilöhistoria...

* * *

Eusine ohjasi vieraansa tulevien päiviensä taloon. Sisustus oli moderni ja yksinkertainen.
"Varustauduin vain neljän henkilön tulemiseen, mutta ruoasta ei ole puutetta", Eusine kertoi, "Jonkun teistä pitää valitettavasti kuitenkin nukkua sohvalla."
"Hän voi", Sip osoitti Garya.
"Mitä, minä luulin meidän jakavan vuoteen?"
"Unissasi", Sip tuhahti.
"Niin, kyllä minä siinä sängyssä ihan vain ajattelin nukkua..." Gary mutisi, mutta ei laittanut enää vastaan.
Siili pomppasi sohvalle, joka ei joustanut, vaan päästi kovan tömähdyksen äänen.
"Hienoahienoa", poika irvisti ja hieroi pakaroitaan pehmeään tyynyyn, "mutta ennen nukkumaanmenoa pitäisi ehtiä käydä salilla."
"Eihän pokémonisi ole tuskin levänneet viime ottelusta", Gus huomautti ei niin yllättyneenä.
"Eikä Chuck ole juuri nyt tavoitettavissa", Eusine tiesi kertoa. "Hänellä on menossa intensiivinen harjoittelujakso."
Siili mutristi suutaan, mutta ei antanut itsensä lannistua: "Sitten minä pyydän osallistua harjoituksiin!"
"Mitä me sitten tekisimme?" Gus kysyi.
"No tuossa matkan varrellahan oli se vanhan näköinen lääkekauppa, mene sinne", Siili kohautti olkiaan nyt maaten koko pituudeltaan sohvalla.
"Putiikki on jo sata vuotta vanha ja Shucklejen mehu on herkullista", Eusine toimi isäntänsä roolissa.
"Noni", Siili totesi kuin asia olisi sillä selvä. "Sipiä kiinnostaa myytit niin varmaan teillä riittää keskusteltavaa ja Gary voi mennä kalaan?"
"Minä kalaan?" Gary kohautti yhtä kulmakarvoistaan.
"Niin, sinähän voit pyydystää vaikka merenneidon", poika sanoi nyt roikkuen sohvan reunalla jalkojensa varassa.
"Mihin minä sellaista, kun minulla on tässä sellainen vieressäni", Gary kaappasi Sipin otteeseensa.
"Entä minä?"
Kysyjä oli Zenzibar, joka oli koko keskustelun ajan pysynyt sivussa ihmettelemässä.
"Öh", Siili putosi sohvalta ja punastui. Hän oli ehtinyt hetkeksi unohtaa uuden seuralaisen. "Kyllä sinä jotain keksit... No jos minä lähden nyt niin ehditään vielä illalla tehdä jotain... Moikka!"
Siili hyppäsi makaamasta ja lähti ulko-ovelle.

[Gustaffsson]

"Olisin todella kiitollinen jos edes joku teistä pystyisi olemaan takaisin täällä tunnin päästä," Eusine pyysi kohteliaaseen tapaansa, "armeijan ja kansainvälisen poliisin edustajat saapuvat silloin tekemään raporttia tilanteesta, ja teidän tietonne ja kokemuksenne ovat varmasti suureksi avuksi."
"Eli istutaan hiostavassa huoneessa monta tuntia ja puidaan samoja asioita uudestaan ja uudestaan läpi? Ei kiitos." Sip kieltäytyi.
"Enköhän minäkin ole oman osuuteni muodollisuuksista hoitanut..." Gary sanoi venytellen. Hän ja Sip katsoivat odottavasti Gusiin.
"Hyvä on... tunnin päästä siis." tämä huokaisi.

Gus, Sip, Gary ja Zenz lähtivät majapaikastaan kiertelemään Cianwoodin katuja. He kävivät vanhassa apteekissa, jossa he täyttivät lääkevarastonsa kaupungin erikoisuuksilla.
"Koskaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan, siksi on paras täydentää lääkepuoli joka mahdollisuuden tullessa." Gus sanoi Zenzille lajitellessaan pulloja leipälaukkuunsa.
"Gus, tuo nyt on ihan Pokémon-kouluttajuuden 101. Kyllä kai Zenz noin yksinkertaisen jutun osaa jo päätelläkin." Gary pyöräytteli silmiään.
"Kenties, mutta meillä muilla asia on ainakin välillä hakusessa. Vai kuinka monella oli potioneja mukanaan Ecruteakissa kun paska osui tuulettimeen? Tai Slowpoke-kaivossa?" Gus kysyi.
"Niin no..." Gary muisteli.
"Sitä paitsi jos joskus joudumme oikeasti taistelemaan kolmea legendaarilintua vastaan, meidän pitää jo senkin takia olla aina valmiina." Gus jatkoi.
"Olen samaa mieltä - mutta etkös sinä juuri ollut niiden haastamista vastaan?" Sip kysyi.
"Olen, mutta jos meidät tullaan niillä haastamaan, siitä haasteesta ei noin vain kieltäydytäkään." Gus totesi.
"Legendaarilinnut?" Zenz ihmetteli.
"Zapdos, Articuno ja Moltres. Eräs niljakas, omahyväinen, kusipäinen, narsistinen pelle on saanut ne hiljattain pyydystettyä." Gary selitti heilauttaen vähättelevästi kättään.
"Ja tällä "pellellä" sattuu olemaan joukko aseistettuja jengiläisiä turvanaan." Gus sanoi synkästi.
"Tuota, kenestä te oikein-" Zenz oli kysymässä epävarmasti kun kovaääninen helikopterin lepatus peitti muun äänen alleen ja armeijan kuljetushelikopteri lensi Cianwood Cityn kapeiden katujen yli.

"Sehän on Kanton ilmavoimien kopteri." Gus sanoi erottaessaan puna-viher-sinisen tunnuksen maastokuvioisesta kyljestä. Kopteri kaartoi kaupungin ympärillä ja laskeutui hiekkaiselle ulko-ottelukentälle.
"Mitä Kanton kopteri täällä tekee?" Gary ihmetteli kopterin hiljenevän huudon yli, nojaten kentän laidan merkitsevään tiiliaitaan. Liukuovi tuupattiin sisältäpäin auki ja pitkä ja jykevä upseeri astui hiekkakentälle Raichu perässään -
"Surge!" Gus ja Gary huudahtivat yhtä aikaa. Upseerismies kuuli huudon ja jähmettyi hetkeksi yllätyksestä paikalleen ennen kuin lähti kävelemään kohti kentän laitaa.
"Olisihan se pitänyt arvata!" mies tuhahti ensi sanoikseen, "Miltei joka kerta kun pöydälleni ilmestyy jokin muistio jostain Johdossa tapahtuneesta, se liittyy jotenkin teihin! Alphin raunioiden välikohtaukset, Pokémonsäilytysjärjestelmän häiriöt, Slowpoke-kaivon väijytys, koko jupakka Ecruteakissa - kaikissa tapauksissa on teistä pienempi tai isompi maininta! Ja nyt arvatenkin olitte jotenkin mukana Olivine Cityn tapauksessakin?"
"Hauska nähdä teitäkin... herr' kapteen'. Onnea ylennyksestä." Gus sanoi laiskasti kättään hatunrajassa käyttäen, huomattuaan Surgen rintalaatassa nykyään kiiltelevätt kolme Poképalloruusuketta. Surge luopui äkäisestä olotilastaan ja kiitti hymyillen nyökkäämällä.
"Mitäs sinä täällä teet? Kyllä minä Kanton salinjohtajia täällä kunniakkaasti edustan, jos sitä tulit tekemään." Gary sanoi.
"En yhtään epäile," Surge hymähti, "mutta toimin nykyään myös Kanton armeijan yleisesikunnassa sisäisen turvallisuuden päällikkönä. Viime aikoina se homma on ollut lähinnä Rakettiryhmän jäänteiden metsästämistä... huonolla tuloksella. Kantossa heistä ei ole jälkeäkään, siksi hankin luvan tulla ottaman asioista selvää tänne kun täällä alkoi tapahtua." kapteeni sanoi. Tämän Raichu ei malttanut seistä enää asennossa isäntänsä vieressä vaan pinkaisi Mudkipin ja Pikachun tuttua Pokémon-seuraa hakemaan.
"Olen tullut tänne tekemään raporttia Rakettiryhmän tämänhetkisestä tilanteesta - poimimme kansainvälisen poliisin edustajan kyytiin Olivinesta, hän oli siellä kuulustelemalla kiinni saatuja rakettiryhmäläisiä." Surge sanoi nyökäten taaksepäin. Kopterista oli noussut myös toinen tuttu henkilö; Looker. Tämä näytti keskustelevan jotain lentäjän kanssa, mutta piti myös kuulolla ja silmällä kapteeni Surgen ja nelikon keskustelua.
"Gus tulee myös sinne kertomaan kaiken minkä me tiedämme - minä en itse ennätä, minulla on suunnitelmissa romanttinen kävely rannalla suuresti rakastamani ihmisen kanssa." Gary sanoi vinkaten silmää Sipille.
"Niin - itsesi." Sip sanoi. Zenz tirskahti, saaden Surgen kiinnittämään huomionsa tähän.
"Sinua en ole tavannutkaan... vaikka... jotain tuttua sinussa on." kapteeni sanoi.
"Minä... olen Zenzibar." Zenz sanoi vaivautuneesti. Kuinka monelle isokiholle hänen oikeen pitäisi näiden seurassa esittäytyä?
"Missäs se tuleva Pokémonmestari, Siili on? Kai hän on kunnossa?" Surge kysyi.

[Siilinpiikki]

Siilin kunnossa ei ollut kehuttavaa, mutta tämän avaamiseksi tarvitaan pieni tarina. Olipa kerran Siili, joka halusi Pokémonmestariksi enemmän kuin pannukakkua. Nyt poika oli pyrkimässä tavoitteeseensa etsimällä Cianwoodin salipäällikkö käsiinsä.
"Hän on lukittautunut harjoitussaliin jo kolmatta päivää," Salin työntekijä tiesi kertoa pojalle. "Chuck ei ole muistanut edes käydä syömässä, mikä on saavutus."
Jos jokin ei tule luokse, sen luokse mennään. Vaikka kuinka Siili jyskytti harjoitussalin ovea, ei vastausta kuulunut. Sisältä kuului kovaa ähinää ja töminää.
"On vain yksi ratkaisu..." Siili mutisi itsekseen ja otti poképallon. Togepi oli ollut sisällä uudessa pallossaan siitä asti, kun Siili oli laittanut sen sinne turvaan Olivinen taistelulta. Tämä tarkoitti, että hän piti kädessään jotain erittäin räjähdysherkkää... Siili nielaisi ja keräsi rohkeutensa.
"TRIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIHHTRIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIPRIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!"
Ovi potkaistiin auki, ja partamies kurkisti ulos: "Mikä päästää näin koskettavaa ääntä?"
Nähdessään Togepin mies purskahti liikutuksestaan vuolaaseen itkuun säestämään pokémonin parkunaa.
"Ei hätää, sillä on varmaan vain nälkä... tai ilmavaivoja... tai ikävä emoaan... tai sitten se säikähti uutta ympäristöä tai..." Siili työnsi maitopullon Togepin suuhun, joka hiljeni hetkessä.
"Joten... Mikä tuo teidät luokseni?" Chuck kysyi selvittyään yliannostuksesta Togepi-söpöyttä.
"Haluan harjoitella kanssasi!" Siili ilmoitti niin, että Togepi rupesi inisemään juodessaan.
"Harjoittelemaan?" Salipäällikön silmät kiiluivat eikä se johtunut kyyneleistä. "Jos uskot sinusta olevan siihen, niin miksei..."

Salipäällikkö ohjasi pojan harjoitussalillensa eivätkä he olleet yksin.

Spoiler:

"Tyroguet on pahuksen sisupusseja. Niiden kouluttaminen vie kaiken ajan, sillä ne eivät luovuta hävitessäänkään, vaan nousevat ylös harjoittelemaan tuplasti." Chuck huokaisi.
"Miten te treenaatte?" Siili kysyi samalla, kun otti uteliaana Pokédexinsä esille.
Potkunyrkkeily!" Salipäällikkö julisti liikkunnan iloa ja jatkoi havaittuaan Siilin epäilyt. "Mitä jos näytän esimerkin ja arvaat sitten?"
Salipäällikkö asettui pokémonin kanssa lattiaan liidulla piirretylle areenalle. Tyrogue joutui hyppimään iskeäkseen osumia alavartaloa korkeammalle. Chuck otti jokaisen iskun vastaan ja lopulta pyyhkäisi Tyroguelta jalat alta.
"Opit tuntemaan pokémonin ottelemalla itse sitä vastaan?" Siili veikkasi.
"Oikein!" Salipäällikkö löi kätensä yhteen eikä se ollut ilmassa lentävän hyttysen takia. "Jokaisella Tyroguella on oma taistelutyylinsä eivätkä ne kehity ennen kuin ne ovat sisäistäneet sen. Otteleminen on mentorointia."
Chuck heitti käsisuojat Siilille: "Nyt on sinun vuorosi. Tarvitset varmaan suojakypäränkin tai muuten minua syytetään lapseen kohdistuneesta väkivallasta."
Salipäällikkö röhisi syvintä nauruaan, mutta Siili ei löytänyt tilanteesta mitään hauskaa.

"Uuuhh...!"
Siili ei enää jaksanut pitää suojaustaan yllä, ja seuraava isku oli osunut suoraan vatsaan. Tyrogue otti ihmisvastustajansa yhtä vakavissan kuin että vastassa olisi ollut lajitoveri. Ehkä se purki turhautumistaan koetusta häviöstään häneen. Jos Siili oli Saffronissa harjoitellessaan joutunut koetukselle, sai hän nyt pelätä luidensa kestämisen puolesta.
"Ymmärrätkö nyt taistelutyypin jalouden?" Chuck irrottautui omasta harjoituksesta Hitmonleensa kanssa.
Jalouden?! Tyrogue ei antanut hänelle yhtäkään hetkeä hengähtää, vaikka oli sitä pyytänyt. Ehkä jotkut pitävät jalona, että vihollisesta jätetään luut muistoksi...
"Mieti kuinka paljon pokémonimme tekevät puolestamme. Eikö ole vain oikein laittaa itsemme yhtälailla likoon?" Salipäällikkö huomautti.
Siilin mieleen nousi Dunsparce. Se oli joutunut kivikäärmeen kuristamaksi, vielä isomman käärmeen litistämäksi. Ei ihme, jos se ei ollut halukas ottelemaan Olivinessa... Ja olihan se myös kirottu, räjäytetty... ammuttu...
"Minun täytyy ottaa vastuuta", Siili sanoi ääneen.
Tällä kertaa hän yritti asennoittua uudella tavalla harjoitukseen. Pieni kipu ei lamauttanut pojan ystävää, joten silloin ei myös häntäkään. Sen sijaan, että hän säikähtäisi jokaista täräystä, Siili laajensi näkymäänsä omista käsistään, Tyroguen iskut eivät olleet johdonmukaisia. Vaikka nyrkin isku oli armoton, oli se huitomista. Kun taas oli potkun vuoro, oli siinä enemmän näytöstyyliä kuin kohdennettua iskunvoimaa. Jos hän pystyisi vain ennakoimaan seuraavan iskun, vastaisku olisi mahdollinen... Tyrogue ei lyödessään keskittynyt jalkoihinsa, jolloin Siili kokeili Chuckin tekemää liikettä. Muks. Kamppaus onnistui ja pokémon kaatui selälleen.
"Sinun pitää oppia pitämään suojauksesi," Siili naurahdus tuli vinkunana äärilleen pingotetuista keuhkoista.
Poika ojensi kätensä Tyroguelle. Pokémon katsoi harkitsevasti pitkään ennen kuin tarttui ojennettuun käteen. Mutta tämän tehtyään, se heilautti Siilin ilmalennon kautta päin maata. Harjoittelu sai jatkua...

[Zenzibar]

Samalla kun Siilin hieman erikoisempi treenaus jatkui, muut olivat edelleen syventyneet juttelemaan Kapteeni Surgen kanssa.
"Siili on harjoittelemassa, kuten tavallista," Gus vastasi. "Joten, sinä siis olet se, jolle minun pitää kertoa - jälleen kerran - mitä rakettiyhmä on oikein touhunnut?"
Surge nyökkäsi. "Ette te minusta niin helpolla eroon pääse, etenkään jos jatkatte ongelmien seuraamista samaan malliin. On varmasti jo jonkinlainen ihme, että te kaikki olette edelleen hengissä."
Vieressä seisova Zenzibar liikahti epävarmasti ja tuijotti nyt uutta seuruettaan yhä epäilevämmin. Tarkkasilmäinen Kapteeni huomasi tämän. "Jaahas, ette ole tainneet kertoa uudelle ystävällenne seikkailuistanne? Ehkä minä jätän teidät siihen puuhaan, nähdään vartin päästä." Surge hyvästeli heidät ja lähti juttelemaan Lookerin kanssa. Raichu ei olisi millään halunnut lopettaa touhujaan Pikachun ja Mudkipin kanssa, mutta vastahakoisesti se juoksi isäntänsä perään.
Kun Gus, Gary, Sipi ja Zenz jäivät nelisteen, kolmikko tuijotti uutta jäsentään, kuin arvioiden tämän mentaalista kapasiteettia. Mitä tälle voisi tapahtumista kertoa? Mitä he edes saisivat kertoa ulkopuolisille, tai olisiko se edes turvallista?
Gary aloitti varovasti. "Sanotaanko niin, että sattuneista syistä me ja erityisesti Gus, Sip ja Siili, ovat joutuneet useammin kuin kerran rakettiryhmän silmätikuksi. Heidän nykyinen johtajansa kantaa oikein erityistä kaunaa meitä kohtaan."
Zenzibar mietti hetken kaikkea siihen mennessä kuulemaansa. "Kaikki viimeaikaiset isot tuhot, ne mistä tuo kapteenikin äsken puhui.... te olitte mukana?"
"Enemmän tai vähemmän," Gus sanoi.
Zenzibar puristi huomaamattaan edelleen sylissään istuvaa Charmanderia vähän liian lujaa ja tämä äännähti närkästyneenä, puhaltaen ilmoille tulisuihkun, joka melkein kärvensi Garyn kulmakarvat.
"Oih, anteeksi!" Zenzibar päästi Charmanderin irti ja tämä loikki saman tien tekemään tuttavuutta edelleen sivummalla leikkivien Pikachun ja Mudkipin kanssa.
"Ymmärrän kyllä, jos et halua enää liittyä joukkoomme," Gary sanoi myötätuntoisesti. "Ehkä sinun kannaltasi olisi parempi, että-"
"Äh, ole hiljaa." Sipi puhui nyt ensimmäistä kertaa kapteenin tulon jälkeen ja katsoi oudosti Garya. "Anna tytön tehdä omat päätöksensä, kuka sinä olet häntä paapomaan? Ei hän minusta näytä miltään heikolta kukkaselta joka säikähtää ensimmäistä eteen tulevaa ongelmaa."
Gary availi suutaan kuin sanoakseen jotain, mutta mitään ei tullut ulos.
Zenzibarin teki mieli hymyillä tytölle, mutta hän oli saanut Sipistä sellaisen kuvan, että hymy menisi vain hukkaan. "Tuota, joo... minun pitää ehkä hieman ajatella. Nähdäänkö Cianwoodin salilla, sanotaanko tunnin päästä, jos olette siihen mennessä saaneet palaverin loppuun?"
"Selvähän se."
Zenzibar kutsui Charmanderia, mutta tämä ei liikahtanutkaan. Huokaus. "Tuota, ette viitsisi katsoa tuon kiusankappaleen perään?"
Gus hymähti. "Älä huoli, kyllä se vielä tottuu sinuun. Ja kun me lähdemme Pikachun ja Mudkipin kanssa, Charmander tulee varmasti mukana."
"Kiitos." Zenzibar heilautti kolmikolle kättään ja lähti kävelemään kohti kaupungin laitamaa.

***

Kaupungin laidalla tyttö istahti tienvarteen penkille ja jäi miettimään vaihtoehtojaan. Hän ei ollut koskaan lähtenyt Olivinesta kuin pariksi päiväksi kerrallaan, eikä niitä kertoja ollut montaa. Hän oli aina haaveillut kiertävänsä Japania ja näkevänsä sen ihmeellisiä kaupunkeja, asukkaita ja pokemoneja paljon enemmän. Nyt hänelle tarjoutui siihen tilaisuus hyvin kokeineiden kouluttajien ja matkaajien kanssa. Yksi heistä oli jopa salijohtaja!
Tyttö nappasi maasta ruohonkorren ja pyöritteli sitä sormissaan. Voisiko hänkin oppia pokemon-kouluttajaksi? Niinkuin hänen veljensä? Veljen muisteleminen teki kipeää. Hän oli vain ykskaks lähtenyt, sanomatta sanaakaan, mutissut jotain harvinaisista pokemoneista ja omien unelmiensa saavuttamisesta. Ennen lähtöään hän oli ollut hyvin läheinen siskonsa kanssa. Tai no, siskopuolen. Heillä oli sama äiti, mutta eri isä. He olivat kuitenkin tulleet hyvin toimeen lapsesta asti, etenkin koska Zenzibarinkaan isä ei ollut koskaan ollut kuvioissa mukana. Veljensä isän Zenzibar oli nähnyt kerran. Hän ei ollut pitänyt miehestä, jolla oli suuruudenhulluja kuvitelmia ja joka kohteli poikaansa huonosti. Zenzibaria mies ei ollut huomaavinaankaan, paitsi...

"Isä, älä lähde! Tai ota minut mukaan!"
"Ei käy poika, jää sinä tänne."
Zenzibar katsoi vierestä kun hänen veljensä rukoili isäänsä jäämään. Hän toivoi koko sydämenstään, että mies ei ottaisi poikaa mukaansa.
"Sinä!"
Zenzibar hätkähti. Puhuiko mies hänelle? Hän ei ollut koskaan ennen edes vilkaissut tyttöön päin. "M-minä?"
"Niin. Näen sinussa potentiaalia, ehkä jopa enemmän kuin tuossa omassa ruipelopojassani. Sinulla on äitisi sielu. Voit oppia pojaltani paljon, mutta hän voi oppia ehkä jopa enemmän sinulta. Hyvästi."
Niine sanoineen mies häipyi, jättäen hämmentyneen nuoren tytön ja surullisen nuoren pojan seisomaan vierekkäin, käsikädessä, katsoen miehen lähtöä.

Zenzibar ei ollut muistellut tuota kohtausta vuosiin. Mies oli ollut kylmä ja laskelmoiva, ei Zenzibar tarvinut häneltä mitään tunnustusta... hänen veljensä sen sijaan... Muutama vuosi sen jälkeen, veli oli alkanut tosissaan harjoitella pokemoneillaan ja käynyt haastamassa salinjohtajia, ja muitakin vastaantulijoita. Hän oli kuitenkin aina palannut sisarensa luokse, uusien hienojen tarinoiden kanssa. Zenzibar oli jäänyt auttamaan äitiään, joka tämäkin oli etäinen, mutta ainakin hän oli paikalla. Vuosi sitten veli oli tullut kotiin kiukkuisempana kuin koskaan. Hän oli puhunut ihan järjettömiä legendaarisista pokemoneista, isästään, jostain organisaatiosta, joka vaikutti olevan hyvin tärkeä... Zenzibar ei ollut ymmärtänyt sanaakaan ja ensimmäistä kertaa hän näki veljessään liiankin tuttuja piirteitä. Hänen isänsä piirteitä. Zenzibar yritti saada veljeään jäämään, mutta tämä vain jatkoi höpinöitään, eikä huomannutkaan siskoaan. Juuri ennen lähtöään, hän vapautti pokepallosta Charmanderin.
"Ota sinä tämä. En ole ehtinyt vielä kouluttaa sitä, joten siitä ei ole minulle mitään hyötyä. Tapaamisiin, siskoseni." Poika oli katsonut Zenzibaria pitkään, kuin haluaisi sanoa vielä jotain muuta, mutta ei kyennyt. Charmanderin jättäminen saisi riittää ilmaisemaan kaikki ne tunteet, joita poika ei osannut enää pukea sanoiksi. Sen koommin Zenzibar ei ollut nähnyt tai kuullut mitään veljestään.
Zenzibar puisti muiston mielestään. Hän oli tehnyt päätöksensä.

***

Sillä aikaa kapteeni Surgen pitämä palaveri oli alkamaisillaan...