Nat juoksi sieltä Kaileyta kohti.
"Täällähän sinä olet! Oletko kunnossa?" hän kysyi. Kailey yskäisi vielä kerran ja nyökkäsi. Sitten Nat huomasi Omppulin ja Zenzibarin.
"Omppu, Zenz! Oletteko kunnossa?" hän kysyi hymyillen.
"Minä olen, Zenzibar ei. Tule, Nat. Otetaan hänet mukaan. Meidän on saatava hänet sairaalaan. Taisin nähdä vilauksen maantiestä tuollapäin" Omppuli sanoi hätäisesti.
Puolisen tuntia Natin lähdön jälkeen muut tulivat katsomaan mihin hän oli jäänyt; ja löysivät vain tyhjää.
"Jäljet johtavat tähän, mutta tässä ne sekoittuvat toisiin jälkiin" Sieppeli mutisi seuraten maastoa.
"Toiset vievät metsään... ja toiset tielle päin" Kira totesi.
"Kumpikin on mahdollinen. Voi olla että he ovat lähteneet tielle päästäkseen kaupunkiin; ja voi olla että roistot ovat palanneet ja vieneet heidät metsään. Mitä teemme?" Gustaffsson kysyi.
"Tässä on verta. Joku makasi selällään tässä... ja sen vieressä on susi nukkunut kerällä" Sieppeli sanoi nenä melkein kiinni maankamarassa.
"Ja minua sanottiin Irakissa jäljittäjäksi" Gustaffsson mutisi ihaillen.
"Metsässä oppii, kettupoika. Mutta nämä jäljet ovat ilmeisesti Omppulin, Natin ja Kaileyn, ja Omppuli ja Nat kantavat varmaankin Zenziä mukanaan koska heidän jälkensä ovat raskaammat. Mutta nämä jäljet ovat uudempia... isoja ihmisiä. Ja mikäs tämä on..." Sieppeli sanoi ja nosti saniaisten seasta luodin hylsyn.
"Konekiväärimiehiä" Gustaffsson sanoi tutkittuaan sen.
"Ja he lähtivät perään..." Sieppeli jatkoi ja juoksi tiellepäin vievää polkua.
"Joku kaatui selälleen tässä kohtaa... ja... auts" Sieppeli sanoi ja kieräytti puskasta esiin kuolleen miehen, joka puristi konekivääriä kädessään. Kaulassa oli syvä suden hampaiden jättämä haukkaus. Gustaffsson ravisti konekiväärin miehen otteesta. Sieppeli jatkoi matkaa.
"Heidät piiritettiin tässä näin... monta erilaista jalanjälkeä ja yhden jeepin jäljet" Sieppeli totesi huolestuen. Kira ja Gustaffsson seurasivat perässä.
"Vangit lastattiin jeeppiin ja se lähti tietä pitkin... kääntyi vasemmalle" Sieppeli sanoi kun he saapuivat maantien reunaan.
"Eli poispäin kaupungista, maaseutualueelle" Kira sanoi.
"Heitä oli ainakin kymmenen. He veivät Omppulin, Natin, Kayn ja Zenzin kohti harvaanasuttua maaseutua. Voi, mitä me teemme?" Sieppeli huokaisi. Kira istahti puuskahtaen maahan ja Sieppeli kaatui selälleen.
"Me emme voi auttaa heitä mitenkään" Kira huokaisi.
"Nouskaa ylös. Heillä on vielä toivoa" Gustaffsson sanoi. Kumpikaan ei ottanut toteamusta kuuleviin korviinsa. Gustaffsson huokaisi.
"Me saamme heidät kiinni. Kira voi muuttua lohikäärmeeksi ja minulla on tämä konekivääri. Tiedän tämän mallin, pahuksen tarkka" Gustaffsson sanoi ja alkoi ilmeisesti selostaa aseesta lisää pikkutietoa, mutta Kira keskeytti hänet.
"Sammutushelikopterit lentävät yhä. En voi näyttäytä niille tai, kuten olet kolmesataayhdeksänkymmentäseitsemän kertaa maininnut saisin koko armeijan perääni" hän sanoi. Gustaffsson masentui tästä toteamuksesta ja istui itsekin puun juurelle huokaisten.
Omppuli istui kädet köytettynä jeepin takapenkillä. Zenzibar istui tajuttomana hänen vieressään, Kailey edessä käsi paketissa, hän oli saanut osuman pistoolin luodista, ja Nat istui lähes täysissä ruumiin voimissa hänen toisella puolellaan. Jeeppi oli muuten täynnä aseistettuja roistoja.
"Kukaan ei auta teitä nyt" Zell sanoi kuskin paikalta ja naurahti häijysti.
"Turpa kiinni" Omppuli mutisi ja käänsi päätään sylkäisten suoraan Zellin silmään. Hän heilautti autoa hieman, kiroili ja pyyhki silmänsä.
"Voit olla varma että tappaisin sinut jos isäntä ei tarvitsisi teitä elävänä..." Zell kirosi. Omppuli puuskahti ja vajosi alemmas. Tilanne näytti kertakaikkiaan toivottomalta.
[Oho tulipas pitkä....

]