10 vuoden päästä - Jatkis, jossa myös sinä olet mukana vol 1

[Gustaffsson]

Kymmenen vuotta oli kulunut siitä, kun lordi Voldemortin seuraaja DaZe Zebell, oli syösty vallasta. Tylypahkan velhojen ja noitien koulu näytti yhä samanlaisen ylväältä kuin ennen vanhaan. Myös Tylyaho näytti muutamaa uutta taloa lukuunottamatta samalta kuin aina.
Kylän poikki käveli oranssihiuksinen mies ja paineli suoraan Kolmeen Luudanvarteen, istui jakkaralle tiskin eteen ja sanoi:
"Helkkarin iso tuliviski, kiitos" Tarjoilija nyökkäsi ja toi tilauksen mukaisesti
helkkarin ison tuliviskin miehen eteen. Hitaasti hän alkoi juomaan sitä ja kuunteli pubin puheita.
"Hei, etkös sinä olekin Gustaffsson? Se kuuluisa kirjailija?" eräs mies kysyi.
"Ei. En ole. Olette erehtyneet henkilöstä..." hän sanoi hiljaa.
"Kyllä varmaan olette! Kirjanne oli loistava! Haluaisin nimikirjoituksenne" mies yritti.
"En tehnyt sitä yksin, tekijöitä oli... no aika paljon kuitenkin. MInun pitää mennä..." hän sanoi, kulautti loput tuliviskit kurkusta alas, heitti tarjoilijalle maksun ja paineli ulos baarista. Helpottuneena hän jatkoi matkaa kadulla kirjakaupan ohi, huomaten näyteikkunassa olevan julisteen, joka mainosti kirjaa "Kolme Pimeyden Lordia". Kirjan kirjoittajat oli kirjoitettu takakanteen, sillä ne eivät mahtuneet etukanteen kuvan lisäksi, jossaoli joukko ihmisiä. Gustaffsson tunnisti kymmenen vuotta nuoremman itsensä kuvassa. Juliste ilmoitti kirjan olleen bestseller jo kolmatta kuukautta.
"Huimia aikoja ne olivatkin, vai mitä?" sanoi ääni hänen takaansa.

[Sieppeli]

Hänen vaimonsa Sieppeli halasi häntä takaapäin. Kumpikin katsoi hetken julistetta. Sitten Sieppeli päästi irti.
"Kymmenen vuotta siitä kun lähdin tylypahkasta." Sieppeli sanoi.
"Eikä elämä ole siitä huonontunut." Gustaffsson sanoi. Kun loputkin entiset vv-tupalaiset olivat lopettaneet onnellisesti koulun, he olivat kirjoittaneet kirjan yhdessä ja nauraneet tapahtuneille. Kuten Sieppeli nauroi nytkin.
"No mitä nyt voitto bulgariasta." Hän oli juuri tullut pelaamasta huispausta englannin joukkueen pitäjänä.
"Äiti!" Joku huusi iloisesti kadun päästä. Sieppelin ja Gustaffssonin yhdeksän vuotias poika juoksi halaamaan äitiään.

"Traakista." Sanoi tuttu ääni, jota Sieppeli ja Gustaffsson ei olleet kuulleet moneen vuoteen.

[Daniel]

"Daniel?" Sieppeli ja Gustaffsson kysyivät yhteen ääneen, ja Daniel hymyili vinosti, vilkaisi aavistuksen verran varuillaan ympärilleen ennen kuin nosti hieman liian suurta huppua pois silmiltään, jotta näkisi paremmin.
"Teillä on kakara?" hän kysyi kohottaen kulmiaan eikä vaivautunut tervehtimään sitä ennen sen koommin.
"Joo", Sieppeli sanoi yhä hieman häkeltyneenä ja taputti pienen poikansa selkää. "Hän.. hän on yhdeksän vuotta."
"Aww... Kuinka suloista", Daniel sanoi, mutta hänen äänestään kuuli, ettei hän pitänyt lasta tai koko asiaa yhtään suloisena.
"Hänen nimensä on Marcus", Gustaffsson lisäsi, Daniel nyökkäsi vaitonaisena ja katsahti taas kadun moleempiin päihin.

"Mistä sinä olet muuten tulossa? Tai mihin olet menossa?" Gustaffsson kysyi Danielilta joka näytti kiireiseltä talloessaan lunta jalkojensa alla, vaikkei kävellytkään mihinkään.
"Minä... tapaan ystäväni, ja sen jälkeen minulla on... asioita hoidettavanani", Daniel sanoi yrittäen selvästi näyttää niin rennolta kuin pystyi, vaikka kasvoista näki aivojen raksuttavan. Minkä ajatuksen kanssa lie hän työskenteli, siitä ei ollut tietoakaan.
"Kenet sinä tapaat? Vai oletko sinä senkin suhteen noin salaperäinen?" Sieppeli kysyi. Daniel heitti hänelle pienen virneen, pyyhkäisi lapasellaan nenälleen pudonneen lumihiutaleen ja nyökkäsi henkilöä kohti, joka oli kävelemässä heidän suuntaansa.
"Minä tapaan...

[Omppuli]

Omppulin", Daniel sanoi venyttelevästi. Huppupäinen hahmo oli nyt heidän edessään.
"Hei Daniel", Omppulin ääni sanoi hupun suojista. Omppuli nosti huppuaan hieman ja kasvot tulivat näkyviin. Kasvoilla oli ivallinen hymy.
"Kas mitäs täältä löytyykään. Lisää vanhoja tuttuja. Ja teillä on kakara? Jestas en ikinä uskonut että teille syntyisi lasta", Omppuli sanoi.
"Mitäs tuo nyt tarkoitti?" Sieppeli kysyi.
"Mieti sitä rauhassa pääkopassasi. Tule Daniel. Mennään", Omppuli sanoi ja veti Danielin mukaansa.
"He ovat tosiaan muuttuneet", Gustaffsson sanoi kun Omppuli ja Daniel olivat kadonneet heidän näköpiiristään.
"Omituisen paljon. Heillä ei ole puhtaat jauhot pussissa", Sieppeli sanoi.
"Heistäkö tullut rikollisia? Ei kai", Gustaffsson epäili.
"Äiti, mistä te puhutte?" Marcus kysyi.
"Vanhoista "ystävistä", Marcus", Sieppeli vastasi.
"Mennään kolmanteen luudanvarteen", Sieppeli sanoi.
"Minä kyllä vasta tulin sieltä..." Gustaffsson sanoi, mutta Marcus yhtyi äitiinsä.
"Joo mennään! Minä haluan kurpitsamehua!" Marcus kiljaisi. Gustaffssonin vastaväitteet muuttuivat muminaksi ja he lähtivät kävelemään kolmanteen luudanvarteen. Siellä oli ihan lämmintä ja meluista. Marcus meni valitsemaan pöydän ja Gustaffsson meni hakemaan juotavaa. Sieppeli tähyili ympärilleen ja hänen silmänsä tavoitti nurkkauksen missä kaksi hahmoa juttelivat kiihkeästi. Toinen näytti jotain pergamenttia ja toinen nauroi. Sitten he nousivat ylös ja menivät kiireesti ulos. Sieppeli aikoi juuri seurata heitä, mutta joku huudahti hänen takaansa:
"Sieppeli! Oletko se sinä?"

[Pörri]

"Öh.. Hei Pörri!" Sieppeli mutisi.
"Ja Gustaffsson! Kenen tuo kakara on?"
"Se on meidän lapsemme Marcus!" Gustaffsson sanoi.
"Ai..."
"Miksi te seurasitte meitä?" kuului Omppulin ääni heidän takaansa.
"Ei me teitä seurattu! Satuimme vain tulemaan Kolmeen Luudanvarteen niin kuin näköjään tekin!" Gustaffsson sanoi.
"No silti. Pörri ala tulla!" Omppuli sanoi Pörrille ja he menivät nurkka pöytään.

"Omppuli, otitko sinä tosiaankin Pörrin mukaan tähän?" Daniel kysyi.
"Kyllä! Hänellä on suhteita. Ja rahaa!"
"Mistä sinä rahaa olet saanut?" Daniel kysyi.
"Minä perin sen Robertolta! Hän oli rikas mies"
"Ai sen takia sinä sen nait!"
"Muuten Daniel, kuulin että olet flirttaillut äidilleni!" Pörri vaihtoi puheen aihetta.
"Minä en tiennyt että se oli sinun äitisi! Hän näytti niin nuorelta!"
"Meillä oli muutakin puhuttavaa kuin Danielin flirttaileminen! Minä haluan kyllä kuulla koko jutun! Se kuitenkin myöhemmin, meidän täytyy nyt jatkaa!" Omppuli sanoi.

[Sieppeli]

"Aika jännä juttu, että melkein koko entinen tupa on täällä." Sieppeli sanoi ja otti hörpyn kermakaljasta. Marcus puhalsi pillillä pulpia kurpitsamehuun.
"Ja kohta varmaan Sepe ja Nat pelmahtavat paikalle.." Sieppeli jatkoi. Gustaffsson piti vahtia, ettei se nimikirjoitusintoilija tulisi.
"Niin ja siitä loput muutkin, ja kohta selviää, että Daniel ja Omppuli suunnittelevat jotain.." Gustaffsson sanoi vitsillä.

"Oletko varma, että tämä on hyvä hoitaa nyt, kun nuokin ovat täällä?" Daniel kysyi ja viittasi Sieppeliin ja Gustaffssoniin. Pörri oli keskittynyt tuliviskiinsä, eikä kuullut heidän puhettaan.
"Olen varma, mitäpä heistäkään olisi harmia?" Omppuli sanoi.
"Hei Omppuli, mitenkän Danny voi?" Pörri kysyi ohimennen.
"Öö.. Hyvinhän hän.. Täytti kesällä kymmenen ja odottaa jo innolla tylypahkaa ja.." Omppuli ei sanonut enempää.
"No ette sitten minua voineet odottaa?" Joku sanoi pettyneellä äänellä.

[kirja]

*koppi*
Se oli kirja.
"Anteeksi, kirja, unohdimme sinut! Sitä paitsi emme tienneet olevamme täällä." Omppuli mutisi.
"Hällä väliä, saatte anteeksi!" Kirja sanoi, ja muut huomasivat, että hänen taskustaan tippui Taikaministeriön papereita.
"Kirja, oletko Taikaministeriössä?" Gustaffsson kysyi Pörrin hämmästellessä. Kirja nyökkäsi.
"Missä te sitten olette?" Kirja kysäisi, ja muut kertoivat. Muutkin olivat saaneet kiinnostavia työpaikkoja.
"Minun vuoroni!" Sanoi taustalta tullut...
~kirja

[Gustaffsson]

Samalla kun muut jatkoivat jutteluaan, Pörri, Dan ja Omppuli sipisivät keskenään.
"Meidän on parempi vaihtaa paikkaa. Kirja on taikaministeriössä ja Gustaffsson on taikalainvartijayksikkö. Voimme jäädä kiinni" Dan sanoi. Omppuli ja Pörri nyökkäsivät. He nousivat ja lähtivät muiden yhä jutellessa.
"Mitähän nuokin oikein aikovat tehdä" Gustaffsson mietti hiljaa ääneen katsoessaan heidän peräänsä.
"Enpä tiedä, mutta se ainakin on varmaa etteivät he ole enää samanlaisia kuin ennen" Sieppeli sanoi mietteliäästi.
"Lähdetäänkö kotiin?" Marcus kysyi äidiltään.
"Lähdetään vain" Sieppeli sanoi hymyillen.
"Menkää te vain. Tulen perästä..." Gustaffsson sanoi. Katsottuaan että kukaan ei ollut näkemässä hän livahti seuraamaan Omppulin, Danielin ja Pörrin jälkiä. Pian hän löysi heidät rääkyvän röttelön läheltä.
"...suunnitelma vaatii paljon vaivaa ja rahaa" hän kuuli Danin sanovan.
"Rahasta hoidan minä, mutta te saatte hoitaa muun. Minä en suostu murtautumaan irvetaan" Pörri sanoi.
"Meidän on saatava se hinnalla millä hyvänsä. Korvaamme kyllä kaiken aikanaan, Pörri" Omppuli totesi. Gustaffsson hiipi lähemmäs, astuen lumen alla piileskelleeseen naulaan.
"Ai prkl" hän mutisi ja puri hampaitaan yhteen.
"Ai prkl?" Omppuli ihmetteli katsoen ympärilleen.
"Joku on täällä" Daniel sanoi kaivaen oudonnäköiset lasit nenälleen. Hän hymyili ja katsoi täsmälleen samaan kohtaan missä Gustaffsson oli nurkan takana.
"Tule esiin, Gust. Sinut on nähty" hän sanoi. Gustaffsson asteli nurkan takaa heidän luokseen.
"Et ole muuttunut yhtään. Yhä hiiviskelemässä" Omppuli totesi kylmästi.
"En minä hiiviskellyt" Gustaffsson sanoi.
"Missä sitten olit?" Pörri kysyi.
"Hiiviskelemässä"
"No niin, Guts hyvä. Asiahan on niin että sinä unohdat kaiken mitä kuulit, tai en voi taata sinun ja perheesi turvallisuutta" Daniel sanoi tarttuen Gustaffssonia kauluksesta.
"Tätäkö sinä nykyään teet? Ryöstät pankkeja?" Gustaffsson kysyi. Daniel työnsi hänet lumihankeen. Hän kompuroi ja kaatui selälleen.
"Sinä unohdat mitä näit ja asiasta ei keskustella" Daniel sanoi ja astui hänen nenänsä päälle. Kuullui iljettävä rusahdus kun se murtui.
"...tai muuten" Dan lisäsi ja hän lähti Omppulin ja Pörrin kanssa.

[Kailey]

"En suosittele puuttumaan noiden asioihin", hiljainen ääni kuului Gustaffssonin takaa. Hän käännähti ja näki Kaileyn hymyilevän vaisusti, hän näytti melkein samalta kuin ennenkin.
"Sinäkin täällä?" Gustaffsson kysyi ihmeissään ja Kailey nyökkäsi.
"Joo, omistan Kolme luudanvartta nykyään", hän viittasi suuntaan josta Gustaffsson oli tullut. "Nätti penska teillä."
"Kiitos", Gustaffsson hymähti. "Mitä sinä tarkoitit sillä, ettei noiden asioihin kannata sekaantua?"
"Tuskin haluat riskeerata perhettäsi, vai?" Kailey kohotti kulmiaan. "Joka tapauksessa, minun pitää mennä takaisin."
Gustaffsson katsoi Kaileyn perään, kun tämä käveli pois jättäen jäljet lumeen.
"Outo tyyppi", Gustaffsson mutisi itsekseen, ja hetken päästä lähti itsekin liikkeelle.

[Zenzibar]

"Etkai vain tarkoita itseäsi?" Kuului ivallinen ääni Gustaffsonin takaa.
Gustaffso ähkäisi. "Et kai sinäkin täällä Zenzibar?" mies kääntyi ja kohtasi pitkänmustahiuksisen naisen. Nainen oli muuttunut paljon sitten Gustaffsnonin viimenäkemän: Hänellä oli huulessa ja kulmakarvassa lävistys, silmät oli rajattu paksusti mustalla, piikkikorot nostivat pituutta kymmenen senttiä, ja täysin mustat vaatteet tekivät hänestä kalpean.
"Missäs muualla?" Zenzibar naurahti. "Omistan nykyään sianpään, tosin vaihdoin nimen Zebellin tuvaksi ja siistin vähän tiloja... Minä ja Kay käymme kovaa kilpailua, mutta olemme ystävystyneet vuosien varrella..."
Gustaffson ei tennyt mitä sanoa. Paljon oli tapahtunut kymmenessä vuodessa. "Olet muuttunut."
"Älä... Näin tuossa Sieppeliä. Olikos se penska sinun?" Zenzibar kysyi.
"Oli se. Tai siis on..."
Zenzibar naurahti. "Näitkös sinä muuten Dania ja Omppulia? Minulla olisi heille vähän asiaa..."
Gustaffson virnisti ja osoitti nenäänsä. "Lievästi sanottuna, kyllä näin.. Olivat ryöstämässä pankkia..."
Zenzibar hymähti niin, että pieni koru huulessa liikahti. "Ja sinä menit tielle.. Niin tietysti. No pärjäilehän vanhus..." Zenzibar lähti siihen suuntaan, mistä Gustaffson tuli äsken.
"Vanhus?!" Gustaffson huusi tämän perään, mutta mustiin pukeutunut nainen ei vastannut...

Omppuli näki Zenzibarin jo kaukaa. "Hei kulta!"
Zenziabr hymyili ja suikkasi Omppulille suukon. "No hei, onko kaikki valmista?"
Daniel nyökkäsi.
Zenzibar naurahti. "MInä en voi uskoa, että te ryöstätte pankkeja!"
Daniel tuhahti. "Kaikilla ei ole omaa kapakkaa..."
"Niin no...."Zenzibar tuuppasi Dania leikkisästi. "Ei pankkien ryöstämisessä mitään vikaa ole... Kuule, mihinkäs sinä Dannyn ja Zerian piilotit, kun kerran te olette täällä?" Zenzibar osoitti viimeisen lauseensa Omppulille.
"Ai ne riiviöt? Ne on Zebellin tuvassa... Toivottavasti eivät hajota paikkoja..."
Zenzibar huokaisi. "Niinpä.. Ne kaksi ovat varsinaisia riiviöitä..." Nianen kuitenkin hymyili tämän sanoessaan. Ennen kuin hän lähti kohti kapakkaansa, hän huikkasi vielä Danielille ja Omppulille. "Haukaa pankinryöstöä!"
Mustahiuksisen naisen nauru raikui kauan hänen mentyäänkin.
Daniel irvisti. "Tyttöystäväsi on pelottava."
Omppuli virnsti leveästi. "Tiedän."

[Sieppeli]

Sieppeli oli kotonaan Marcuksen kanssa, tietenkin huolestuneena Gustaffssonista. Sieppeli mietti, pitäisikö hänen mennä jo hakemaan tätä, koska miestä ei kuulunut eikä sen paremmin näkynyt.
"Lupaa olla rauhallisesti, kun käyn vähän ulkona." Sieppeli sanoi Marcukselle. Poika vain hymähti ja keskittyi sarjakuvien lukemiseen. Kuului poksahdus ja Sieppeli kaikkoontui tylyahoon.

Pahaksi onnekseen Sieppeli ilmiintyi suoraan Danielin nenän eteen.
"Ai kas, Sieppelihän se siinä.." Daniel sanoi toivuttuaan alkujärkytyksestä.
"Nähtävästi hänellä on yhtä hyvät tavat kuin miehellään." Omppuli naurahti.
"Mukava tietää." Sieppeli vastasi.
"No, mukava nähdä taas, mutta me tästä jatkamme matkaa.." Omppuli vastasi. Hän, Zenzibar, Pörri ja Daniel jatkoivat matkaa, Sieppelin katsoessa tiukasti heidän peräänsä.
"Pitäkää hauskaa pankin ryöstössä!" Sieppeli huusi yllättäen heidän peräänsä. Hän ei tiennyt mistä se putkahti hänen suuhunsa. Kaikki neljä kääntyivät nopeasti häneen päin.
"Tiesin, että sinäkin salakuuntelit meitä!" Daniel sanoi vihaisesti. Sieppeli otti pari askelta taakseppäin, kun taas Omppuli tuli lähemmäs. Sieppeli laittoi kätensä varmuden vuoksi miekan kahvalle (psst; Se on se sama, minkä hän otti mukaan sieltä ihme linnasta, ja se on risteytetty taikasauvan kanssa)
"Omppuli mennään." Zenzibar sanoi ja kaikki kääntyivät pois. Sieppeli huokaisi helpotuksesta ja lähti juoksemalla etsimään Gustaffssonia.

[Omppuli]

Sieppeli löysi Gustaffssonin erään kahvilan vierestä pyyhkimässä veristä naamaansa.
"Mitä sinulle on sattunut?" Sieppeli kysyi rientäessään lähemmäs.
"Daniel antoi vähän köniin. Hän mursi nenäni, mutta korjasin sen jo", Gustaffsson sanoi. Sieppeli avasi hämmästyneenä suunsa.
"Minä sain tietää että he ryöstävät pankin. Mennään ilmoittamaan taikaministeriöön", Sieppeli sanoi äkkiä ja tarttui Gustaffssonia nopeasti kädestä ja ilmiinnytti heidät suoraan taikaministeriöön.
"Mitä asia koskee?" ministeriön velho kysyi nostamatta katsettaan papareistaan.
"Haluaisimme ilmoittaa että tiedämme henkilöt, jotka aikovat ryövätä Irvetan", Sieppeli sanoi. Ministerin velho nosti kiinnostuneena katseensa.
"Antaa tulla vain. Me lähetämme aurorit hakemaan heidät", ministeriön velho sanoi.

Omppuli heitti kaapunsa naulakkoon, meni olohuoneeseen ja lysähti sitten sohvalle. Zenzibar tuli perässä ja hänen perässään kaksi lasta, jotka kinastelivat äänekkäästi.
"Huh, huh. Siinäpä oli suunnittelemista", Omppuli huokasi raskaasti.
"Teillä pitää olla todella hyvä suunnitelma. Irveta ei ole helppo pala", Zenzibar sanoi.
"Tuletko sinä mukaan siihen?" Omppuli kysyi.
"Kyllä kai", Zenzibar sanoi.
"No hyvä. Danny lopeta Zerian kiusaaminen", Omppuli sanoi. Danny lopetti ja meni nuristen huoneeseensa.
"Rauha viimeinkin!" Omppuli sanoi kun kinastelu oli loppunut, mutta rauha ei kauan kestänyt. Jossain alkoi piipata hälytysomaisesti.
"Tunkeilija-loitsu", Omppuli sanoi nousten seisomaan ja riensi ikkunaan.
"Aurorit tulevat. Ne kaksi juorusivat meistä! Meidän täytyy lähteä hormipulverilla pakoon. Niitä on ainakin 20!" Omppuli sanoi ja riensi nopeasti keräämään kaikki suunnitelmat ja paperit Irvetan ryöstöstä. Zeria ja Zenzibar olivat jo valmiita takan edessä. Vain Danny puuttui, mutta Omppuli sanoi Zenzibarille että he tulevat kohta perässä ja Zenzibar ja Zeria astuivat liekkeihin. Omppuli juoksi nopeasti Dannyn huoneeseen, jossa Danny luki huispaus-kirjaa.
"Danny, meidän täytyy lähteä, äkkiä nyt!" Omppuli sanoi hätäisesti. Danny tajusi että oli tosi kyseessä ja pomppasi heti ylös. Ovi pamahti auki juuri kun Omppuli ja Danny astuivat vihreisiin liekkeihin.

"Aurorit tulivat minunkin kotiini!" Daniel sanoi myöhemmin Zebellin tuvassa.
"Ja minun!" Pörri sanoi. Hän ei näyttänyt iloiselta.
"Te sanoitte että emme jäisi kiinni!" Pörri syytti kaikkia.
"No emme me voineet tietää että ne lavertelee minun uhkaukseni jälkeen, mutta nyt he kärsivät tästä pikku lavertelustaan", Daniel sanoi.
"Miten?" Omppuli kysyi.
"Muistatteko sen niitten kakaran?" Daniel kysyi. Kaikki nyökkäsivät. "Me sieppaamme hänet!"
"Daniel oletko ihan varma? Me joudutaan siitä azkabaniin", Omppuli sanoi.
"Kosto on kosto. Se poika on heidän heikko kohta. Näin kostamme molemmille. Omppuli, sinä saat kunnian siepata pojan!" Daniel sanoi riemuissaan.
"Mitä? Miksi minä?" Omppuli älähti vastustaen.
"No sinä tiedät miten lapsia kohdellaan. Osaahan toki Zenzibarkin, mutta hän olisi aika pelottava ilmestys sille lellikakaralle", Daniel selitti. Omppuli mietti hetken ja nyökkäsi sitten alistuneesti.
"Ai niin. Laita tämä viesti pojan huoneen sängylle", Daniel sanoi ja näytti paperia, jossa luki: Minähän varoitin ja nyt poikanne kärsii siitä.
"Jahas", Omppuli hymähti. Daniel ojensi hänelle vielä näkymättömyysviitan.
"Onnea matkaan", Zenzibar toivotti. Omppuli otti viitan ja paperin kaikkoontui sitten.

Gustaffsson ja Sieppelin koti oli ihan hieno. Se oli lämminsävyinen ja aika iso. Omppuli kiersi taloa ulkopuolelta. Sitten hän alkoi kiivetä seinää pitkin ylös kuin hämähäkki. Hänellä oli siihen tarkoitukseen tarvittavat hanskat kengät. Se ei ollut vaikeaa tai voimia vievää, mutta mielummin Omppuli olisi ottanut luudan, mutta luudalla lentäminen huomattaisiin sisältä heti. Omppulilla oli onnea, kun huomasi että poika oli yksin huoneessaan. Omppuli meni pienelle parvekkeelle ja laittoi näkymättömyysviitan ylleen. Poika oli viereisessä huoneessa. Omppuli käveli rauhallisesti ja varovasti pojan huoneen ovelle ja aukaisi sen hiljaa. Poika ei vieläkään huomannut mitään. Omppuli veti näkymättömyysviitan pois ja laittoi äänettömällä taialla äänieristyksen huoneeseen. Silloin poika huomasi hänet. Pojan kasvoilla näkyi samaan aikaan monia tunteita. Ensimmäiseksi oli tietysti pelko, koska tuskin kukaan odottaisi huoneeseensa tuntematonta naista, vaikka tämä näyttikin ihan kiltiltä pitkine ruskeine hiuksineen ja silmineen, toiseksi kasvoilla oli uteliaisuus ja kolmanneksi hänen kasvoillaan oli vielä jännittynyt ilme. Omppuli hymyili niin ystävällisesti kuin osasi.
"Hei. Minä olen Omppuli, tiedän aika hassu nimi ja halusin tavata sinut. Vanhempasi ovat puhuneet ja kehuneet sinua paljon", Omppuli aloitti imartelulla.
"H-hei. Minä olen Marcus. Miksi äiti ei sitten kertonut minulle että sinä tulet?" Marcus kysyi epäluuloisesti. Poika oli kieltämättä aika fiksu.
"Hän halusi pitää sen yllätyksenä. Minulla on sinua vuotta vanhempi poika ja hän kaipaa kipeästi leikkitoveria. Haluaisitko sinä tulla leikkimään hänen kanssaan pariksi päiväksi? Olemme jo sopineet asiasi vanhempiesi kanssa", Omppuli sanoi. Marcus epäröi hetken, mutta katsoi sitten hymyilevää naista. Hänellä ei ollut oikein kavereita. Ehkä tämän naisen pojasta tulisi hänen kaverinsa. Marcus nyökkäsi ja naisen hymy leveni. Pojan huomaamatta Omppuli pani paperin hänen sängylleen.
"Hyvä. Tartu minua kädestä. Olethan sinä ilmiintynyt?" Omppuli kysyi ja Marcus nyökkäsi ja hän tarttui naista kädestä. Hän tunsi inhottavan ilmiintymisen tunteen.

Sieppeli nousi portaita ylös. Hän päätti että nyt Marcuksen oli aika mennä nukkumaan. Sieppeli avasi oven, mutta ei nähnyt Marcusta huoneessaan. Sängyllä oli lappu. Sieppeli meni hämmentyneenä sängyn luokse ja nosti paperin. Hänen silmänsä liikkuivat nopeasti paperilla ja tajusi nopeasti sanat: Minähän varoitin ja nyt poikanne kärsii siitä. Marcus oli siepattu.

[Huh, varmaan pisin jatkoni ikinä.]

[sooda]

"Gustaffson!" Sieppeli huusi hätääntyneenä samalla kun juoksi heidän talonsa portaita alas.
"Mitä nyt?" sanoi Gustaffson tullessaan keittiöstä ulos. Sieppeli oli ihan hysteerinen. Hän ojensi Gustffsonille sen lapun, jonka Omppuli (tai siis sitähän he eivät vielä tienneet) oli jättänyt pojan sängylle.
"Daniel", sanoi Gustaffson heti kun oli lukenut lapun.
"Mitä-me-teemme-mitä-me-teemme-voi-hyvä-luoja-mitä-meidän-pikku-pojall-" Sieppeli panikoi, kunnes Gustaffson keskeytti hänet.
"Meidän täytyy soitaa taikaministeriöön", hän sanoi. Hän yritti pitää äänensä vakaana, mutta siitä paistoi läpi pieni paniikki. Hän ei kuitenkaan antanut sille tunteelle valtaa, yksi panoikoiva vanhempi oli aivan tarpeeksi. "Niin tietysti, niin tietysti..." sanoi Sieppeli hieman rauhallisempana kuin äsken. "Mutta eikö olisi parempi ilmiintyä sinne?" hän jatkoi.
"Niin, totta kai, mennään..." sanoi Gustaffson, otti vaimoaan kädestä(kai he olivat naimisissa?) ja vaimean popin säestämänä he katosivat.

Samaan aikaan toisaalla...

"Mainiota", sanoi Daniel, kun Omppuli ilmestyi Marcusksen kanssa.
"Misää se sinun poikasi on? Haluun nähdä, osaako hän edes leikkiä..." Marcus kysyi hieman ujona. Omppuli kutsui Dannyn paikalle, joka innostui nähdessään, että sai muutakin leikkiseuraa kuin vain se sama ainainen ällöttävä tyttö. "Haluuksä nähä mun leikkiluudanvarren?" kysyi Danny melko reippaasti, ja he lähtivät yhdessä yläkertaan.
"Toivottavasti he tulevat juttuun, paras pitää Marcus tyytyväisenä", sanoi Omppuli ja istui Danielin viereen. "Kauan sinulla muuten oli suunnitelmissa pitää Marcusta täällä?" hän jatkoi. Daniel hymyili viekkaasti.
"Tarpeeksi kauan."

//Zenzi hei, tuonikäisten poikien mielestä kaikki tytöt ovat ällöttäviä... Minusta Zeria on vieläkin suloinen kiltti pikkutyttö...

[Zenzibar]

[Ensinnäkin, Sooda, minä olla hyvin hyvin vihainen! ...että sai muutakin leikkiseuraa kuin vain se sama ainainen ällöttävä tyttö. Anteeksi kui? Ällöttävä tyttö? Zeria vai? Murr.... xxD]

Zenzibar asteli paikalle.
"Zez täti! Zez täti!" Danny huusi heti innokkaasti.
Zenzibar hymyili. "No, mitä Danny?"
Danny soitti Marcusta. "Sain uuden leikkikaverin!"
Zenzibar vilkaisi Marcusta ja sitten Omppulia. "Niin näkyy. Hienoa Danny. Menkää ylös leikkimään, mutta älkää metelöikö, tai minä tulen ja suutun, onko selvä?"
Marcus ja Danny nyökkäilivät innokkaasti ja juoksivat ylös.
"Sinä sitten teit sen", Zenzibar totesi Omppulille.
Omppuli nyökkäsi. "Oppivatpahan, ettei minun ja Danielin kanssa leikitä. Nyt meidäntäytyy tosin muuttaa ja oysyä piilossa niin kauan, että tämä jutu unohdetaan."
Zenziabr nyökkäsi. "Siitä ei ole pelkoa. Kuulkaa, te ette voi jäädä tänne! Gustaffson ei ole tyhmä, hän hoksaa nopeasti, missä te piileskelette. Luultavasti he ovat ensin menneet Ministeriöön tekemään teistä ilmoituksen."
Daniel tuhahti. "Ei heillä ole todisteita meitä vastaan!"
Zenzibar katsoi häntä kuin syöpäläistä. "Teitä epäillään jo Irvetan ryöstön suunnittelusta, joten Aurorit varmasti hyökkäävät kimppuunne, jos he luulevat, että olette vielä lapsenryöstäjiäkin!"
Omppuli nyökkäsi. "Hän puhuu asiaa Dan, meidän on -"
"Auroriviraston ja Taikaministerin nimessä, avatkaa ovi!" Kuului ryskettä.
Zenzibar irvisti. "Nopeaa toimintaa. Omppuli, Daniel juoskaa yläkertaan ja viekää pojat hittoon täältä! Jos he ovat langettaneet ilmiintymisen eston talon päälle, te tiedätte sen tunnelin, jotakautta pääse Tylypahkan maille. Käyttäkää sitä!" Ryskytys voimistui. "Menkää!"
Omppuli ja Daniel eivät aikailleet. Danielia ärsytti Zenzibarin komentelu, mutta hän tajusi vaarantilanteen ja piti suunsa kiinni. Omppuli suikkasi tyttöystävälleen suukon ja juoksi ylös. "Nähdään pian!"
"Mene!"
"AVATKAA, TAI KÄYTÄMME VOIMAKEINOJA!"
Zenzibar suki tukkaansa, suoritti kaapunsa ja meni ovelle.
"Mitä HELVETTIÄ te täällä möykkäätte? Baari on nyt kiinni, ja te herätitte tyttäreni päiväunistaan! Oletteko te tyytyväisiä?"
Aurorit hätkähtivät ensin, mutta löysivät arvokkuutensa nopeasti. Yksi heistä taikoi ilmaan paperin.
"Miellä on etsintälupa. Oletamme, että piilotatte täällä kahta henkilöä, jotka ovat syytöksen alla Irvetaan hyökkäämisen suunnittelusta, sekä lapsenryöstöstä."
Zenzibar ei päästänyt auroreita sisään, ennen kuin oli varmistanut paperin aitouden. Tai no, viivyttääkseen heitä.
"Paperi on kunnossa. Voitte tutkia, vaikka koko talon jos haluatte, mutta uskaltakaakin rikkoa jotain!"
"Selvä se rouva."
"Neiti."
"Selvä se, neiti...?"
Zenzibar huokaisi. "Lukekaa Baarin nimestä."
Mie kurkisti Baarin yllä roikkuvaa kylttiä.
"...Zebell."
Samassa Zeria juoksi ylhäältä. Tytöllä oli platinan vaaleat hiukset kuten isällään, siniset silmät ja Zenzibarin ruumiinrakenne, sekä musta kaapu.
"Äiti, äiti! Omppu täti ja -"
Zenzibar vaiensi tytön ennen kuin tämä ehti sanoa muuta. Hän kirosi mielessään. Toivottavasti aurorit eivät tajuaisi Omppu tädin ja etsintäkuulutetun Omppulin yhteyttä.
"Niin kulta, mutta nämä sedät ja ätdit ovat tulleet tarkastamaan Baarimme, ja me odotamme kiltisti täällä eikö niin?"
Zeria nyökkäsi silmät suurina. Viisas tyttö...

[Gustaffsson]

Ovesta astui sisään vielä Gustaffsson Sieppeli perässään.
"Anteeksi tämä, Zenz... mutta Dan ja Omppuli oli nähty tulevan tänne" Gustaffsson sanoi.
"Eipä mitään... mitä on tapahtunut?" Zenz kysyi aivan kuin ei tietäisi.
"Daniel on vienyt Marcuksen" Gustaffsson sanoi. Sieppeli niiskaisi hänen takanaan.
"Olen pahoillani" Zenzibar sanoi ja tarkoitti sitä nähtyään Sieppeli surulliset kasvot. Yksi auroreista tuli tarkastamasta yläkertaa.
"Ei merkkejä pojastanne" hän sanoi.
"Anteeksi vielä kerran, Zenzibar" Gustaffsson sanoi, nosti kätensä Sieppelin harteille ja he lähtivät Zebellin tuvasta.

"Minne hän on vienyt poikamme?" Sieppeli ihmetteli itkuisesti.
"Kyllä hän vielä löytyy, älä huoli" Gustaffsson sanoi rohkaisevasti.

[Pörri]

"Aivan mahtava keksintö tämä piilopaikka! Älykkäintä mitä olen koskaan kuullut Pörrin suusta!" Daniel sanoi ja hörppi kermakaljaa.
"Miksi ihmeessä meidän piti kidnapata Marco vai mikä hänen nimensä olikaan?" Pörri kysyi.
"Marcus. Ja siksi me kidnappasimme hänet koska Gustaffsson ja Sieppeli alkoivat nuuskia!" Omppuli sanoi.
"Te annoitte heidä ymmärtää että me olemme ryöstämässä pankkia! Emmehän me ole, joten miksi ihmeessä me olemme kidnapanneet Marcuksen? Eikö olisi helpompi vai esittää että noudatamme lakia paremmin kuin Taikaministeri!"
"Olisit aikaisemmin sanonut, virhe on jo tehty!"
"Mw voimme palauttaa Marcuksen jotenkin ettei kukaan enää ajattele että me kidnappasimme sen! Ja muunnella Marcuksen muisti!"
"No mitempäs ajattelit sen tehdä, Pörri?" Daniel kysyi.
"Sinähän sen voit keksiä kun olet minua niin paljon älykkäämpi!"

[Zenzibar]

Daniel huokaisi. "En olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta me tarvitsemme Zenzibaria..."
Omppuli tuhahti. "Ja niin monesti sinäkin aina valitit, että Zenz yrittää määräillä, ja kyllä sinäkin olisit tiennyt..."
Daniel mulkaisi Omppulia. "Antaa olla. Pystytkö sinä kutsumaan hänet tänne?"
Omppuli tuhahti. "Miten muka?"
Daniel kohautti olkapäitään. "Hae hänet."
"Mitä?" Haluatko sinä, että minä juoksen suoraan surman suuhun? Ei onnistu poju!"
"Mkä ei onnistu äiti? Ja miksi me olemme täällä? Marcus haluaa kotiin!" Danny tuli huoneeseen, ujo Marcus perässään.
Omppuli huokaisi. Tämä suunnitelma oli susi jo ennen kuin se pantiin käytäntöön! Samperi!

Zenzibar ei voinut ilmiantaa Danielia ja Omppulia, mutta jossain syvällä sisimmässään, hän tiesi, että oli tehnyt väärin antaessaan heidän paeta.
Auroreiden häivyttyä Zeria katsoi tuimasti äitiinsä. "Mikset sinä antanut minun puhua loppuun? Olet itse sanonut, ettei ihmisiä saa keskeyttää!"
Zerian olisi voinut ottaa todestakin, mutta siniset, iloiset silmät eivät sopineet vakaviin puheenaiheisiin.
Zenzibar hymyili. "Anteeksi kulta, en tee niin enää toiste. Voisitko mennä jonkun kaverisi luo täksi illaksi? Minulla olisi hieman tekemistä..."
Zeria nyökkäsi ja juoksi kohti ovea.
"Unohditkohan sinä jotain kulta?" Zenzibar kysyi ovelasti ja vilkaisi paksua kaapua oven vieressä.
Zeria punastui ja nappasi takin päälleen. Kun hän kääntyi taas ovea kohti, Zenzibar rykäisi.
Zeria kääntyi ja katsoi äitiään vähän aikaa. Tämä taputti poskeaan. Zeria hymyili, suikkasi äidilleen suukon ja lähti huutaen olkansa yli. "Hei hei äiti!"
Zenzibar hymyili katsoessaan tyttärensä perään.
Ja sitten niihin ongelmiin...

Zenzibar meni Sieppelin ja Gustaffsonin asunnolle. Onneksi hän sentään tiesi vielä osoitteen. Zenzibar koputti.
Ovi avattiin melkein heti, ja Sieppelin itkuiset kasvot ilmestyivät oviaukkoon.
"Zenzibar? Tule sisään."
Zenzibar astui kauniiseen eteiseen ja katslei vaivaantuneena ympärilleen.
"Hlauaisitko sinä jotain?" Sieppeli kysyi kohteliaasti, vaikka tästä huomasi, että tämä mietti mitä Zenzibar siellä teki.
Zenzibar veti syvään henkeä. "Olen pahoillani Marcuksen takia Sieppeli... Minä..." Zenzibar mietti miten sanoa asia. Hän puraisi huultaan." - Minä tiedän, että hän on kunnossa, sillä näin hänet viisitoistaminuuttia sitten..."
Sieppeli kirkaisi. "Mitä?! Missä hän on, missä?" Hän tarttui Zenzibaria kauluksesta.
Zenzibar irroitti Sieppelin otteen ja huokaisi. "En tiedä, mutta tiedän kenellä hän on."
Sieppeli tuhahti. "Aivan niinkuin mekään emme tietäisi sitä. Jos kerta näit Marcuksen, mikset tuonut häntä takaisin? Kuinka sinä saatoit Zenzibar!"
Zenziabr painoi päänsä. Hän saattoi olla kova, esittää vaarallista, mutta lapsenryöstö, oli tyäsin eriasia. Hän mietti, miltä hänestä itsestään olisi tuntunut, jos Zeria olisi kaapattu.
"Anna anteeksi Sieppeli." Yksi kyynel valui Zenzibarin poskelle. "Minä tuon Marcuksen takaisin. Minä vannon sen. Anna anteeksi."
Tämän sanottuaan Zenzibar laittoi hupoun päähänsä ja meni ulos pimenevään yöhön. Sieppeli ei osannut muuta, kui tuijottaa tämän perään...

[Hehtaarijatkot, on vissin mun tavaramerkki nykysin...]

[Omppuli]

"Danny, isän ja äidin pitää jutella muutamasta asiasta ja Marcus pääsee ihan pian taas kotiin. Onko sinulla ollut hauskaa, Marcus?" Omppuli kysyi ystävällisesti hymyillen.
"On. Minulla on ollut oikein hauskaa", Marcus sanoi ujosti.
"Sepä hyvä. No niin. Menkääs nyt leikkimään", Omppuli sanoi käskevästi ja kääntyi sitten Danieliin päin kädet puuskassa.
"Oli huono idea siepata Marcus. Eikö sinulla lainkaan ole sydäntä?" Omppuli kysyi.
"Itse suostuit sieppaamaan hänet, joten älä esitä mitään enkeliä", Daniel sanoi. Omppuli puri huultaan. Daniel oli oikeassa. Sitten ovelta kuului riuska kopetus. Omppuli meni avaamaan. Ovella oli luminen Zenzibar.
"Zenz! Mitä sinä täällä teet? Kuinka osasit tänne?" Omppuli hämmästeli.
"Yhden loitsun avulla. Tulin hakemaan Marcusin takaisin", Zenzibar sanoi ja työnsi Omppulin sivuun. Daniel kuitenkin esti Zenzibarin menon siihen huoneeseen missä Danny ja Marcus leikkivät.
"Sinä et vie häntä mihinkään", Daniel sanoi varoittavasti.
"Ihan niin kuin sinä pystyisit estämään minua", Zenzibar sanoi kaivaen taikasauvansa esiin. Daniel kaivoi omansa, mutta Omppuli meni kiireesti väliin.
"No niin. Neuvotellaan tästä niin kuin oikeat aikuiset. On väärin että Marcus on meillä, mutta huono idea on myös se että hänet vietäisiin takaisin, sillä hänhän lavertelee. Ei 9 vuotias poika osaa pitää suutaan kiinni!" Omppuli sanoi.
"Minä lupasin Sieppelille", Zenzibar sanoi.
"Sinä lupasit mitä?! Sinä siis aiot ilmiantaa meidät!" Omppuli huudahti.
"En. Aion vain palauttaa Marcusin heille", Zenzibar sanoi. Sitten hän tyrkkäsi Danielin sivuun ja meni sinne huoneeseen missä Danny ja Marcus leikkivät. Hetken päästä Zenzibar ilmaantui Marcus vieressään.
"Zenz..." Omppuli yritti, mutta Zenzibar huiskautti ja kaikkoontui Marcus mukanaan. Sitten ovi rämähti auki. Sisään pamahti 10 auroria. Omppuli kirkaisi ja juoksi hakemaan Dannya. Pörri keräsi pikaisesti kaikkien tavarat ja ilmiintyi pois. Daniel ja eräs aurori kaksintaistelivat.
"Danny! Nyt pitää lähteä!" Omppuli huusi ja pelästyneen näköinen Danny tuli huoneesta. Yksi manaus meinasi osua häneen, mutta Omppuli pomppasi hänen eteensä ja torjui taian. Omppuli tainutti pari auroria ja tarttui sitten Dannya ja Danielia käsistä ja ilmiinnytti heidät pois.

"Marcus!" kiljaisi Sieppeli ja juoksi halaamaan poikaansa, joka halasi yhtä kovaa takaisin.
"Hei äiti", Marcus sanoi.
"Mitä he tekivät sinulle, kulta?" Sieppeli kysyi. Zenzibar kohotti hiukan toista kulmakarvaansa. Luuliko Sieppeli että he olisivat pitäneet hänen poikaansa nälässä? Marcus rypisti kulmiaan.
"Ei mitään. Minulla oli oikein hauskaa Dannyn kanssa. Me leikimme vaikka mitä ja se nainen, jolla oli aika hassu nimi oli kiltti minulle", Marcus sanoi innoissaan. Sieppeli huokasi helpotuksesta, mutta sanoi sitten ankarasti.
"Et saa tavata heitä enää ikinä", Sieppeli sanoi.
"Miksen? Äitiii minä haluan!" Marcus valitti. Sieppeli ei välittänyt ja nosti katseensa Zenzibariin.
"Kiitos Zenzibar niin paljon!" Sieppeli sanoi ja halasi uudestaan poikaansa.
"Ei mitään", Zenzibar sanoi hymyillen ja kaikkoontui oman pubinsa eteen ja astui sitten sisään. Hämmästyksekseen hän näki siellä Omppulin, Dannyn ja Danielin. Omppuli näytti erittäin vihaiselta.
"Sinusta on varmaan erittäin hauskaa leikkiä meidän hengellämme. Aurorit oli niiiiin hauska yllätys että oikein vapisen naurusta", Omppuli sanoi ja hänen äänensä tärisi, mutta ei naurusta vaan raivosta.
"Aurorit? Teidän kimpussanne? Milloin?" Zenzibar kysyi kauhistuneena. Omppuli kohotti kulmaansa.
"Se et siis ollut sinä?" Omppuli kysyi.
"No en varmasti!" Zenzibar kivahti loukkaantuneena moisesta syytöksestä. Omppuli huokasi helpotuksesta.
"No huh ettet se ollut sinä", Omppuli sanoi.
"No vaikka tässä on tapahyunut vaikka mitä meillä ei vieläkään oli sitä pahuksen kiveä", Daniel sanoi.
"Se on Onnenkivi, senkin törppö ja sinä himoitset sitä rahan ja kuolemattoman elämän takia. Ja se on sitten kaikkein vartioiduin kivi koko Irvetassa ja mitenköhän me saadaan se sieltä?" Omppuli kysyi sarkastisesti.
"Minulla on jo suunnitelma", Daniel sanoi pirullisesti hymyillen.

[Sieppeli]

"Enkö joskus voisi..?" Marcus jatkoi vieläkin. Sieppeli ei suostunut vastaamaan. Marcus katseli ympärilleen toivoen saavansa seiniltä apua, ja otti kirjahyllystä erään kirjan.
"Mutta, sinähän tunnet sen naisen!" Marcus sanoi katsoen kirjan kantta. Kolme pimeyden lordia.
"Tottakai tunnen." Sieppeli sanoi. Normaalisti hän olisi ottanut kirjan pojalta pois.
"Sinun kannattaisi lukea tuo." Hän jatkoi, "Voi olla, että oppisit siitä jotain." Marcus katseli kiinnostuneena kirjan kantta. Hetken kuluttua hän hymyili ja juoksi omaan huoneeseensa lukemaan sitä. Sieppeli huokaisi helpotuksesta. Hän ei olisi enää kauaa pystynyt estämään häntä. Varsinkin kun kolmen vuoden päästä Marcus todennäköisesti menisi tylypahkaan, ja siellä olisivat Zeria ja Dannykin. Luokkaa ylempänä tietenkin.

"No voisit toki jakaa sen minullekkin." Omppuli sanoi ja he kumpikin istuivat pöytään (hetkinen, ovatko he ent. sianpäässä?) kun taas Zenzibar meni pyyhkimään laseja.
"No eli, kirjahan on töissä ministeriössä?" Daniel tarkisti.
"Mikä kirja?" Omppuli kysyi
"Niin siis henkilö." Daniel vastasi. Omppuli näytti nololta.
"No kuitenkin, pyydämme häneltä apua, kun meidän pitäisi päästä tekemään pari lisäkohtausta siihen kirjaan.."
"Täh?"
"Kolme pimeyden lordia. Ja sitten kun kirja opastaa meitä vaikkapa kuulesteluhuoneeseen, sinä livahdat salaperäisyyksien osastolle (oliko se kivi siellä) tapat tai tainnutat tai mitä ikinä teetkään vartioille, otat kiven itsellesi ja häivyt." Daniel kertoi.
"Näkymättömyysviitan kanssako?" Omppuli kysyi.
"Kyllä." Daniel sanoi ja purskahti pahisnauruun. Zenzibar oli kuunnellut tiskin takana koko jutun. Aivankuin hän muka ei olisi tahtonut osingolle kiven voimasta. Varmasti aikoi!

(En tehnyt kuin te muut, mutta kyllä tämäkin on aika pitkä jatko..)

[Omppuli]

"Eikös se kivi ollutkaan Irvetassa?" Omppuli kysyi.
"Se oli, mutta se siirettiin ministeriöön. Maahiset ei oikein tykänneet", Daniel sanoi virnistäen.
"No niin lähdetään!" Daniel sanoi reippaasti.
"Siis mitä? Nytkö?" Omppuli kysyi.
"No nyt, nyt! Tuletko mukaan Zenzibar saat sitten myös osan kiven voimasta", Daniel kysyi. Zenzibar epäröi hiukan, mutta kiven voima houkutteli ja hän nyökkäsi. Pörri ilmiintyi heidän eteensä juuri parahiksi.
"Pörri, sinä saat vahtia Danny ja Zeriaa kun hän tulee kotiin. Meillä on hommia", Zenzibar sanoi. Sitten he kaikkoontuivat.

Omppuli hiipi varovasti näjymättömyysviitta päällään ministeriön mutkikkaita käytäviä. Zenzibar ja Daniel olivat Kirjan luona "muokkaamassa" Kolme pimeyden lordia. Ja Omppuli joutui hiipimään salaperäisyyksien osastolle, jonka oven edessä oli kymmen vartiaa ja ahtaassa käytävässä he saattaisivat hyvinkin osua Omppuliin. Omppuli päätti pysäyttää ajan. Vartiat jähmettyivät ja Omppuli puikkelehti heidän välistään seuraavalle ovelle. Omppuli piti kädessään Danielin kirjoittamaa paperia, joka neuvoi häntä mutkittelemaan, vaikka missä ennen kuin hän tuli huoneen ovelle. Se oli totisesti outo huone. Siellä oli omituisia kaappeja, jotka tärisivät. Omppulilla oli karmiva tunne että jotain tapahtuisi kun hän ottaisi kiven. Siellä oli myös lasikaappeja, jossa oli vaikka mitä jalokiviä ja kiviä. Omppuli seurasi nimilappuja, kunnes tuli lapun kohdalle, jossa luki Onnenkivi. Se oli nyrkin kokoinen valkoinen kimpale. Omppuli avasi lasikaapin ja otti kiven käteensä. Outoa kyllä, mutta mitään ei tapahtunut. Kaikki oli niin kuin ennenkin. Omppuli lähti takaisinpäin helpottuneena. Tämä olikin ollut helppoa. Omppuli aukaisi oven, mutta jähmettyi. Huone ei ollut se sama, josta hän oli tullut. Omppuli katsoi ympärilleen huolestuneena. Huone oli tyhjä. Pelottavan tyhjä. Omppuli näki kuitenkin että huoneen päässä oli ovi. Omppuli lähti kävelemään, mutta lattia vajosi hänen altaan. Omppuli kirkaisi, mutta voihkaisi kun osui viileään maahan. Hän oli karmivalla hautausmaalla. Kiveen ilmestyi teksti, joka poltti Omppulin kättä: Varas! Otit kiven, mutta onnea ei tule jos sulla kivi mukanas on. Jäät umpikujaan ikuisiksi ajoiksi vaan. Aika menee, vuodet vierii, mut yksin yhä ainain oot Omppuli tuijotti kauhuissaan tekstiä.
"Zenzibar..." Omppuli kuiskasi. Hänen äänensä kaikui yhä uudestaan ja uudestaan. Kaiut toistelivat: Zenzibar, Zenzibar, bar, bar yhä uudestaan ja uudestaan. Omppuli kokosi hermonsa ja luki tekstin uudestaan.
"En pääse pois, jos minulla on kivi, mutta Daniel saa raivarin jos en tuo sitä", Omppuli kuiskasi kivelle. Kiveen ilmestyi uusi teksti: Et auta kaverias jos et pääse koskaan pois. Joko kivi ja sä jäät tai kivi jää ja sä lähdet. Tää on surua silkkaa ei onnea vaan kohtalon pilkkaa Omppuli päästi kivestä irti. Se kolahti maahan. Mitään ei tapahtunut. Omppuli purskahti itkuun.

"Missä se Omppuli viipyy?" Daniel kysyi kärsimättömänä. Zenzibar näytti huolestuneelta.
"Onkohan hänelle sattunut jotain?" Zenzibar kysyi.
"Pyh. Hän on luihuisen perillinen kai hän nyt osaa tulla sieltä", Daniel sanoi.
"Sinä vaan välität siitä typerästä kivestä! Etkö ymmärrä että Omppuli voi olla kuollut tai jotain muuta yhtä kamalaa! Meidän olisi pitänyt mennä yhdessä!" Zenzibar huudahti.