Uusi HP-jatkotarina, jossa myös sinä olet mukana

[gertsi]

Aiemmin päivällä:

Gertsi katseli loitsuluokan ikkunasta ulos tylsistyneenä. Tunnilla oli niin tylsää. Hän osasi jo kyseisen loitsun jota muut opettelivat. Yhtäkkiä Tylypahkan portti avautui ja sieltä asteli pitkä ja mustiin kaapuihin pukeutunut hahmo kohti linnaa. Gertsi katseli hahmon kulkua ja jokin tuossa hahmossa sai muistoja palaamaan hänen mieleensä.

Gertsi oli ensimmäistä kertaa elämässään kunnolla jännittynyt. Sisko ja äiti itkivät vieressä ja isä loisti jälleen kerran poissaolollaan. Hyvästit olivat aina kamallimmat. Koulun rehtorikin vain hymyili vieressä. Gertsi katseli kun perhe kaikkoontui paikalta ja kääntyi sitten kohti rehtorin neuvomaa tietä tupaansa. Hän ehti tuskin ottaa askeltakaan kun takaa tuli tainnutustaika. Hänet raahattiin kohti läheisintä luokkahuonetta ja jätettiin sinne makaamaan. Tainnuttaja lähti nauraen pois, mutta kohta paikalle tuli pitkä komea poika. Hän hymyili ja herpaannutti Gertsin. Kävi ilmi, että pojan sisko oli tainnuttanut väärän henkilön..

Käytävä täyttyi hätääntyneistä huudoista. Kaikki säntäilivät sinne tänne ilman päämäärää. Jostain kuului kova räjähdys ja muutama huudahti hieman lujempaa. GERTSI, MISSÄ KELLY ON? poika huusi. Mutta Gertsi ei ehtinyt edes vastata kun jo kaatui maahan. Joku oli törmännyt häneen tai pikemminkin hän oli törmännyt maassa makaavaan hahmoon. Gertsi ehti nähdä Kellyn kasvot vierellään ja tarttua tätä kädestä kiinni ennen kuin menetti tajunsa.

Ympäriltä kuului tuttuja ääniä. Gertsi aukaisi silmänsä ja näki parhaat ystävänsä jenkeistä. Luojan kiitos olet kunnossa! Poika huudahti ja kumartui halaamaan vuoteen omaa Gertsiä. Samalla poika antoi pusun tytön poskelle ja kuiskasi korvaan Olin niin peloissani että menetän sinut. Gertsi hipaisi huulillaan pojan poskea ja hymyili..

Herätys unelmoija! Mennään etsimään Zenz ja Sieppeli. Bellatrix veti Gertsin takaisin muistoistaan ja kaksikko lähti muiden perässä luokasta. Missähän ne kaksi taas ovat. Jättivät meidät tylsistymään loitsuihin sillä välin kun ovat itse pitämässä hauskaa ties missä.. Bella marmatti, mutta Gertsi ei jaksanut keskittyä häneen. Olisikohan se outo hahmo voinut olla Jake? Mutta mitä poika olisi täällä tehnyt. Kaikkihan loppui kun Jake kuuli minun olevan täällä Luhuinen eikä Rohkelikko, kuten jenkeissä. Toivottavasti se ei ollut Jake, ettei koko koulu saisi kuulla salaisuuttani.. Gertsi ajatteli.

Illalla Luihuisten oleskeluhuoneessa:

Osa luihuisista pelasi keskenään mitä milloinkin toisten ahertaessa läksyjen parissa. Nelosluokkalaiset istuivat ryppäänä yhden pöydän ääreessä ja keskustelivat mahtavasta ideastaan saada aikaan hälyä siinä kolmivelhoturnajaisten tapaisessa jutussa. Paikalta puuttuivat vain Zenzibar, joka oli tähtitornissa, ja Gertsi, joka istui muista eristyksissä selaillen jotain albumia välillä niistäen nenäänsä. Tuvan rauha kuitenkin järkkyi kun..

[Omppuli]

Joukko ensiluokkalaisia saapui kirkuen riemusta oleskeluhuoneeseen. Bellatrix ei voinut sietää melua vaan kangisti pari ensiluokkalaista. Ensiluokkalaiset hiljenivät ja katsoivat peloissaan Bellatrixia, joka hymyili itsetyytyväisesti.

Omppuli käveli pitkin käytäviä ja kuuli sitten itkua edestäpäin. Omppuli nopensi hiukan askeliaan ja näki pikkuveljensä, Henryn, olevan ahtaalla, kun toisluokkalainen luihuinen osoitti Henryä, joka oli vasta tänä vuonna päässyt tylypahkaan taikasauvallaan. Omppuli meni Henryn luo.
"Oletko kunnossa?" Omppuli kysyi. Henry nosti kättään, joka oli tumma verestä. Omppuli kääri hihan varovasti ylös. Käsivarressa oli pitkä tumma viilto. Omppuli katsoi kauhistuneena haavaa ja sitten veljensä kyyneleisiä kasvoja. Omppuli käänsi katseensa luihuiseen, joka osoitti yhä Henryä taikasauvallaan.
"Olet aikamoinen pelkuri kun käyt pienempiesi kimppuun", Omppuli sanoi.
"Se ärsytti", luihuinen vastasi.
"Se ei ole kiellettyä, mutta toisten vahingoittaminen on", Omppuli sanoi.
"Kaksintaistelussa kukaan ei saa tulla väliin", luihuispoika sanoi uhittelevasti.
"Kutsutko sinä tätä kaksintaisteluksi? Ja itseäsi sen voittajaksi?" Omppuli kysyi halveksivasti.
"Mene pois!" luihuinen sanoi. Omppuli pudisti päätään. Luihuinen kohotti sauvansa ja sanoi jotain, mitä Omppuli ei kuullut, mutta Omppuli oli valmis ja sivalsi sauvallaan omituisesti ilmaan. Luihuispoika lennähti suoraan päin seinää, eikä enää noussut maasta. Henry katsoi Omppulia järkytyksen ja ihailun sekaisin ilmein.
"Missä olet oppinut tuon?" Henry kysyi.
"Ei sillä väliä. Taidan olla muutenkin pahassa liemessä. Kukaan ei saa tietää tästä, ei kukaan. Pyyhin tuon omahyväisen luihuispojan muistin ja sinä pysyt hiljaa tästä. Emmehän halua salaisuutemme paljastuvan, emmehän?" Omppuli kysyi. Henry pudisti päätään.
"Eihän meillä ole vanhempia tietämässä näitä asioita", Henry sanoi.
"Ei olekaan, mutta mene nyt", Omppuli kuiskasi ja Henry meni. Omppuli meni nopeasti luihuispojan luo.
"Unhoituta", Omppuli sanoi, herpaannutti pojan, korjasi seinän ja lähti nopeasti paikalta hymyillen hiukan pahoittelevasti.

Zenzibar odotti vastausta pimeyden lordilta. Viimein pöllö saapui ja Zenzibar repi kirjeen pöllön jalasta ja rullasi pergamentin auki:
Uskaltaa sanoa minun nimeni? Röyhkeää! Mutta kuulostaa epäilyttävältä, mutta tuskin puuskupuhista on vaaraa. Hankkiutukaa siitä eroon ja heti, muuten sinulle ja perheellesi käy köpelösti.
Pimeyden lordi.
Zenzibar puristi kirjeen nyrkkiinsä ja hänen silmänsä hohkuivat päättäväisyyttä.

Omppulia tultiin hakemaan puuskupuhin oleskeluhuoneesta. Hakijat olivat rehtori Dumbledore ja Kuhnusarvio.
"Voi rutto!" Omppuli kuiskasi itsekseen kun Kuhnusarvio ja Dumbledore astuivat huoneeseen. Koko oleskeluhuone hiljeni kun professorit astelivat Omppulin luo, joka nousi seisomaan kasvot aluksi pelkkää kapinallisuutta hohtaen, mutta sitten Omppuli muutti ne epäröiviksi ja araksi. Omppuli vietiin oleskeluhuoneesta ja häntä alettiin kuulustella. Omppuli alkoi itkeä ja selitti kakistellen ahdistuksensa ja huolensa Gustaffssonista ja tiesi toimineensa tyhmästi Zenzibarin suhteen. Huoli Gustaffssonista oli aitoa, mutta muu oli valhetta, mutta hän oli tehnyt sitä jo kolme vuotta ja siitä ajassa oppii paljon. Omppuli laitettiin kahdeksi viikoksi jälki-istuntoon, mutta Omppuli ei välittänyt asiasta paljonkaan. Hänellä oli paljon muita huolia.

[Nat]

[Nostan vaiheeksi korpinkynnetkin maan pinnalle]

Korpinkynnen oleskeluhuone:
Tuvan oleskeluhuoneessa kävi kuhina. Tieto Omppulin kaikista teoista oli levinnyt yllättävän nopeasti kaikkialle. Juorut oli kulkeutunut puuskupuheilta ja n. puolet puuskupuheista ja korpinkynteläisistä olivat ystäviä keskenään eli se ei ollut ihme. Kaikki eivät tietenkään osallistuneet keskusteluihin. Sooda ja Sepe ahersivat pitkän ennustuksen esitelmän kimpussa ja kiistelivät erillaisista tiedoista vähän väliä. Nat taas, joka ei ollut ottanut ennustusta, teki riimujen läksyjä. Kailey puheli innoissaan ystävänsä kanssa nurkkapöydässä ja teki taas kerran omia kokeilujaan. Gustaffsson loisti poissaoloaan, mutta kovin moni ei siitä enää välittänyt.
"Hei Nat, satuin juuri miettimän, että et ole käynyt katsomassa Gustaffssonia lainkaan", Sooda sanoi kun oli saanut oman esitelmänsä valmiiksi ja ryhtyi auttamaan Sepeä, joka oli erittäin turhautunut ja kyllästynyt koko esitelmään.
"Ei ole ollut aikaa ja miksi edes pitäisi? Hän voi ihan hyvin eikä tarvitse enää huomiota", Nat tokaisi kun käänsi samalla riimuilla kirjoitettua tekstiä edessään.

[Lyhyt, turha ja ytimekäs teksti: D]

[Zenzibar]

Sooda jätti asian sikseen, ja kääntyi taas Sepen puoleen.
Kukaan ei huomannut miten murhaavasti Nat käänsi riimukirjansa sivua, niin että se repesi.

Zenzibar ei ehtinyt kunnolla edes miettiä, miten parhaite saisi Omppulin murhatuksi, kun toinen pöllö lehahti hänen luokseen. Hän avasi kirjeen vapisevin käsin.

Muutin mieleni, älä tapa sitä puuskupuhia, haluan selvittää itse kuka hän on. Huomenna, seitsemältä aamulla ole linnan portilla vastassa. Minä ja pari uskollisinta kuolonsyöjää taidamme tehdä pikavisiitin Tylypahkaan. Ota se puuskupouh jollain verukkeella mukaasi. En usko, että pääsen huomaamattomasti linnaan asti.

Pimeyden Lordi.


Zenzibar henkäisi. "Voi paska!"
Hän meni oleskeluhuoneeseen ja huusi. "Lucius, Bella ja Sieppeli! Tänne, heti!"
Lucius tuli ensimmäisenä todella yrmeän näköisenä paikalle. "Mitä?!"
Bella ja Sieppeli tulivat perässä katsoen häntä oudosti.
Zenzibar näytti viestin heille ja kaikki kolme hiljenivät hetkeksi.
Sieppeli katsoi pelästyneenä ensi viestistä Zenzbariin ja sitten Luciuksesta Bellaan, kuin odottaen jonkun huutavan "Aprillia!"
"No, miten sinä aiot houkutella sen Puuskupuh ääliön sinne?"
Zenzibar kohautti olkapäitään. "En tiedä."
Bellatrix virnisti. "Minäpä tiedän!"

Omppuli oli illalla laittamassa nukkumaan, päivän tapahtumat pyörien mielessään, kun yhtäkkiä ikkunaan koputettiin. Omppuli nousi ylös ja meni ikkunaan ja avasi oven lumenvalkealle pöllölle. Se kantoi hopeista kirjekuorta, jossa oli luihuisen tunnus. Kirjeen päällä luki 'Omppuli'.
Omppuli tarkasteli kuorta hetken, teki pari kirouksenpaljastavaa takaa ja avasi lopulta taikasauvan viillolla kirjekuoren auki.

Omppuli,
meillä on poikaystäväsi, sillä me haluamme vähän vastauksia ja tietoa. Jos kerrot opettajille, hänen käy huonosti. Jos kerrot kenellekkään, hänen käy huonosti! Tule huomen aamulla kello seitsemän Tylypahkan porttien eteen, tai et näe rakasta heinämiestäsi enää koskaan!

Kirjeessä ei ollut nimeä, mutta Omppuli tiesi muutekin keneltä se oli.
"Zenzibar."
Omppuli puki päälleen, otti taikasauvansa ja lähti nopeasti sairaalasiipeen. Hänen onnekseen, hän ei törmännyt kehenkään käytävillä.
Sairaalasiiven ovi oli lukossa, mutta tavallinen lukkoloitsu tepsi siihen.
Omppuli näki jo ovelta, ettäGustaffson ei ollut sängyssään. Luihuiset olivat tosissaan.
Omppuli meni takaisin tupaansa, mutta ei saanut unta. Hominen kummitteli hänen mielessään.

Zenzibar seisoi Luciukse ja Sieppelin kanssa Tylypahkan portilla viittä vaille seitsemän. Bella ei ollut päässyt.
"Tuleehan se varmasti?" Sieppeli kysyi ja vilkuili huolestuneesti ympärilleen.
Zenzibar hymähti. "Kumpi?"
"No Hän! Ja toivottavasti omppulikin, mutta Lorsia minä lähinnnä tarkoitin..."
"Sepä ikävä kuulla. Etkö sinä luota minuun, Sieppeli?"
Sieppeli henkäisi ja kääntyi hitaasti ympäri. Lordi Voldemort seisoi Tylypahkan portin sisäpuolella (miten se pääsi jo sinne? o.O) ja katsoi Sieppeliä murhaavasti.
Sieppeli ei saonut mitään, mutta Zenzibar käveli hänen eteensä ja kumarsi pienesti. "Herrani. Olette aikaisessa. Puuskupuh ei ole vielä saapunut."
"On hän." Voldemort napsautti sormiaan ja metsän laidasta tuli kolme kuolonsyöjää, joista yksi retuutti Omppulia.
"Missä Gustaffson on senkin idiootit, missä?!" Omppuli kirkui.
Zenzibar virnisti. "Sairaalasiivessä tietysti. Poppy määräsi hänet sinne kahdeksi viikoksi."
"Ei hän ollut siellä, minä tarkistin! Minä -"
"Vaiennous!" Voldemort karjaisi. Omppulin suusta ei enää lähtenyt ääntäkään. "Paljon parempi."
Zenzibar virnisti. "Severus vain teki uuden näkymättömyysjuoman. Se oli Bellan idea, hän tiesi että menet halpaan!"
Omppuli lakkasi riuhtomasta ja hän lyyhistyi ruohikolla. Hän sätti itseään. Miten hän olikin ollut niin typerä?
Voldemort hymähti. "Rakkaus. Tuon surkean asian takia, sinäkin let nyt siinä. Saastainen puuskupuh!"
Zenzibar virnuili Voldemortin takana ja katsoi iloisena miten omppuli lyyhistyi Voldemortin katseen alla.
Voldemort palautti Omppulin äänen ja tämä alkoi heti syytää hänelle kirouksia.
"Komennu!"
Ompulin katse meni sameaksi.
Voldemort virnisti. "Zenzibar!"
"Niin herrani?"
"Minä pyyhin tämän puuskupuhin muistot, jotta hän ei muista teidän osuuttanne asiaan. Saan hänestä oivan vakoojan viikoksi, en enemmänksi aikaa, sillä uskon kirouksen haihtuvan siihen menessä, koska en ole sitä elvyttämässä. Annan hänelle tehtävän..."

Samaan aikaan Korpinkynsien tuvassa.
Kailey oli tekemässä ikkunan äärellä jotain omaa koettaan, kun hän huomasi valon välkähdyksen. Hän meni ikkunaan ja näki monia hahmoja Tylypahkan porteilla.
Kailey meni herättämään Natin, joka katsoi hänen kanssaan ulos. Nat kirkaisi ja haukkoi hnekeään.
"Mitä?" Kailey kysyi utuisella äänellä.
"Teidät-kai-kuka!!" Nat kuiskasi hätäisesti.
Kailey katsoi ulos. "Hän on tosi ruma."

[En jaksa kirjoittaa enempää, jatkakaa joku tuosta... P]

[sooda]

"Niin muuten onkin. Hirveä nenä..." Nat sanoi. Heidän taakseen tuli Sooda, ennustuskirjat ja kasa pegramenttejä käsissään.
"Tule katsomaan, pihalla on Voldemort!" Nat huusi innoissaan.
"Oi jee. Onko hän hyvännäköinen? Pahikset yleensä on..." Sooda sanoi ja katsoi ikkunasta. "Ei", sanoi Kailey. Sitten hän säpsähti. "Eikö tästä pitäisi kertoa jollekkin?"
"No niin kai, maan vaarallisin ja rumin pimeyden velho on linnassa ja jutteleluihuisten kanssa pihassa... Eikös tuo ole Zenzibar? Ja kuka tuo toinen on... Se Sieppeli?" Sooda sanoi pää ikkunasta ulkona. Sitten hän veti päänsä nopeasti sisään ja löi sen samalla ikkunan yläreunaan.
"Ai sa***na", hän mutisi. Sepe käveli paikalle, ja oli kuullut koko keskustelun. "Joo ehkä pitäisi. Mennään kertomaan Dumbledorelle", hän sanoi, otti Soodaa kädestä ja lähti kulkemaan kohti oleskeluhuoneen ovea. Hän yritti esittää rauhallista, mutta kuitenkin hänen äänestään erottui pieni pelonhäivähdys. Nat ja Kailey vilkaisivat toisiaan ja lähtivät Soodan ja Sepen perään.

He juoksivat kohti rehtorin kansliaa, mutta törmäsivät suoraan Dumbleoreen.
"Ulkona... Äkkiä... Voldemort!" Sepe sai hengästymiseltään soperrettua ulos. Onneksi professori oli professori, eli fiksu, että älysi lähteä juoksemaan kohti eteishallia.

[Gustaffsson]

Voldemort oli juuri pyyhkimässä Omppulin muistia kun järkyttyi totaalisesti Dumbledoren tullessa ulos.
"Dumbledore!" Voldemort huudahti ja heitti Omppulin sivuun.
"Minäpä minä, Tom. Ja nyt, mitä jos palaisit takaisin sinne mistä tulitkin ja jättäisit tämän koulun oppilaat rauhaan" Dumbledore sanoi ja otti sauvan esille ja nämä kaksi velhoa aloittivat raivokkaan taistelun jossa ei loitsuja säästelty. Omppuli yritti selvittää päätään maatessaan mahallaan nurmikolla. Yllättäen joku nosti hänet pystyyn, mutta ketään ei näkynyt. Hän katseli vauhkona ympärilleen, ja näkymätön käsi tarttui hänen omaansa ja veti kauemmaksi taistelusta. Omppuli rypisteli, mutta lopetti kuultuaan tutun äänen viereltään.
"Rauhoitu! Se olen minä"
"Gustaffsson?" Omppuli sävähti.
"Heräsin siihen kun tulit sairaalasiipeen. Nousin istumaan mutta sinä lähdit pois. Ajattelin että jokin on vialla ja lähdin seuraamaan... ja sitten huomasin olevani näkymätön!" Gustaffssonin ääni kuului tyhjyydestä. Sitten näkymättömyysjuoman vaikutus lakkasi ja Gustaffsson ilmestyi hänen eteensä.
Voldemortin ja Dumbledoren taistellessa Sieppeli ja Zenzibarkin päättivät tehdä oman osansa. Sieppeli veti sauvansa esiin ja Zenzibar nappasi Dumbledoren tainnuttaman kuolonsyöjän sauvan.
"Nyt olette historiaa" Zenzibar sanoi uhkaavasti näyttäen lievästi mielipuolelta. Sieppeli näytti tavallista tyynemmältä mutta hänen silmissään paloi raivo. Omppuli ja Gustaffsson vetivät omat sauvansa esiin.

[Omppuli]

Omppuli oli vieläkin sekaisin komennuskirouksesta eikä pystynyt kunnolla taistelemaan. Omppuli loikin itselleen pienen suojamuurin, joka ei kuitenkaan kovin kauan kestänyt vaan Omppuli lennähti seuraavan kirouksen voimasta viiden metrin päähän ja jäi sinne makamaan. Gustaffsson kangistutti Zenzibarin ja laittoi Sieppelin tanssimaan yksikseen tangoa ja juoksi sitten Omppulin luo, joka vain makasi siinä silmät auki.
"Gustaffsson", Omppuli henkäisi kun Gustaffsson kumartui hänen ylleen.
"Oletko kunnossa?" Gustaffsson kysyi.
"Minun täytyisi kertoa yksi juttu. Minulla ja veljelläni on salaisuus, jonka hirvempää ei ole olemassakaan. Olemme puoliksi hirviöitä, kammottavia hirviöitä ja ne tulevat meissä esiin aina joskus. Emme voi hallita sitä. Emme ulkoisesti muutu yhtään, mutta luonteemme muuttuu. Hirviöt tavallaan suojelevat meitä, mutta se ei ole lahja vaan kauhea kirous. Näemme painajaisia, jossa on hirviöiden tappamia ihmisiä. Me olemme vaarallisia, Gustaffsson ja me kuolemme kun hirviöt nujertavat viimeisen inhimillisyyden meissä", Omppuli sanoi ja kyynelet valuivat pitkin hänen poskiaan.
"Et sinä ole hirviö", Gustaffsson sanoi rauhoittavasti, mutta jähmettyi, kun Sieppelin tähtäämä kirous osui häneen. Omppuli kirkaisi kauhistuneena, kun Gustaffsson valahti elottomana hänen viereensä. Omppuli etsi katseellan Sieppelin ja raivon liekki syttyi hänen silmiinsä. Eläimellisesti hän nousi ylös ja hyökkäsi Sieppelin kimppuun.

[Zenzibar]

Sieppeli ehti nähdä vilaukselta hyökkäävän Omppulin, mutta sitten kaikki hänen näkökentäästä pimeni...

Zenzibar palautui normaaliksi, koska Sieppelin tekemä loitsu teki Gustaffsonin toimintakyvyttömäksi. Zenzibar siirtyi syrjään ja katsoi kauhuissaan, miten Voldemort taisteli Dumbledorea vastaan. Zenzibar tiesi, että Voldemort oli mahtava velho, mutta hän tiesi myös, ettei Dumbledorea parempaa velhoa ollutkaan. Dumbledorella oli kuitenkin heikkous ja Voldemort olivalmis käyttämään sitä hyväksi.
Voldemort vilkaisi Sieppelin kimppuun hyökännyttä omppulia ja sivalsi oudosti miekallaan hänen suuntaansa, saaden veren ryöppyämään tämän olkavarresta. Sitten hän nappasi kiinni Zenzibarista ja asetti sauvan tämän kurkulle silkkisesti kuiskaten.
"Ole hiljaa, tai sinun käy huonosti. Teeskentele mukana, tai toivot olevasi kuollut."
Zenzibar oli niin ylättynyt, ettei hän tajunnut aluksi mitään, sitten hän tajusi mitä Voldemort aikoi ja kauhistui.
"Peräänny Dumbledore, tai tämän tytön käy huonosti!"
Dumbledore laski sauvaansa hitusen. "Miksi sinä tulit tänne tänään Tom?"
Voldemort irvisti. "Hirviöiden takia Dumbledore, tiedät varmaan mitä tarkoitan? Sain nämä oppilaasi tulemaan tänne komennuskirouksella ja he ystävällisesti huijasivat myös tuon puuskupuhin paikalle..."
Dumbledore vilkaisi hämmästyneenä Omppulia ja ymmärrys levisi hänen kasvoilleen.
"Voldemort nauroi julmasti. "Etkö sinä tiennyt? Ajai, taidat olla menettämässä otettasi, vanhus!"
Dumbledoren silmissä oli epätoivoinen katse, kun hän yritti selvittää tilanteen.
"Tom, päästä neiti Zebell irti! (sukunimeni.. xD)"
Voldemort vain nauroi. Zenzibar yritti pyristellä irti, mutta Vodemort tiukensi otettaan.
"Tehdäänklö vaihtokauppa Dumbledore? Hirviö Zebellin tyttärestä? Tai sanotaanko, että kaikki nämä nuoret" Voldemort viittasi tajuttomaan Sieppeliin, Gustaffsoniin, luciukseen ja Zenzibariin "molemmista hirviölapsista?"


Nat, Kailey, Sepe ja Sooda katsoivat järkyttyneinä tapahtumia kauempaa. Toiset opettajat eivät olleet vielä saapuneet.
Kailey katsoi mitään näkemättömin silmin Dumbledoren ahdinkoa. Sepe ja Sooda pitivät toisiaan kädestä ja Nat hoki koko ajan.
"Täytyy tehdä jotain. Täytyy tehdä jotain..."
Lopulta Nat hiljeni ja juoksi sisälle. Linnaan syttyi valot useaan ikkunaan ja kelmit, kaikki opettajat ja pari muuta oppilasta juoksivat ulos.
Sepe katsoi Natiin. "Mitä sinä teit?"
Nat virnisti. "Huusin täysillä, että tiedät-kai-kuka murhaa rehtoria, niin johan synmtyi vipinää!"
Kailey hymyili ja sanoi hiljaa. "Ei hän voita Dumbledorea."

Voldemort irvisti, kun kaikki muutkin opettajat ryhmittyivät Dumbledoren taakse.
"Selvä, mutta näe, vanhus, tämä ei ole vielä ohi!"
Vodlemort napsautti sormiaan ja katosi.
Dumbledore juoksi Zenzibarin luo. "Oletko sinä kunnossa?"
Zenzibar haukkoi henkeään ja nyökkäsi.

[No niin siis... Vodlemort tavallaan puolusti luihuisia, että hänellä katsokaas olisi vakoojia tylypahkassa. Nyt minua ja Sipiä ei siis potkita pois. : ) (toivottavasti)]

[Omppuli]

Omppuli katsoi tapahtumia silmät sumeina, sitten hän katsoi pahan näköistä Sieppeliä, jonka kasvot olivat raadeltu ja verta valui melkein kaikkialta. Minä tein tuon, Omppuli ajatteli, mutta pudisti sitten päätään. En minä, vaan hirviö, Omppuli ajatteli ja polvistui sitten Gustaffssonin viereen ja herpaannutti tämän. Omppuli ehti antaa Gustaffssonille yhden suudelman ennen kuin rehtori Dumbledore tuli hakemaan Omppulia.
"Minun täytyy jutella sinun ja veljesi kanssa kansiliassani", rehtori sanoi ja Omppuli nyökkäsi. He lähtivät kaksin pois pihamaalta jättäen opettajat, kelmit ja muut oppilaat sinne. Omppuli meni herättämään veljensä ja selitti tälle nopeasti kuiskaten kaiken. Henry katsoi peloissaan Dumbledorea, mutta tuli kuitenkin heidän mukaansa. Kansiliassa Dumbledore loihti heille tuolit ja he istuivat niille.
"No niin. Miedän pitäisi hiukan keskustella teistä", Dumbledore sanoi. Omppuli puristi rauhoittavasti pikkuveljensä kättä ennen kuin aloitti heidän tarinansa.
"Niin. Me olemme siis puoliksi hirviöitä, me molemmat olemme olleet syntymästä saakka tälläisiä. Vanhempamme olivat tavallisia ja he järkyttyivät kamalasti saadessaan kaksi hirviölasta. Meidät siis hylättiin. Olin seitsemän ja Henry vasta viisi. Onneksi me opimme hiukan hillitsemään hirviöpuoltamme. "Hallitse raivosi" oli meidän mottomme ja kun sain kutsun tänne olin hurjan kiitollinen. Salasin aika hyvin salaisuuteni. Veljeni osaa oikein taidokkaasti käsiala-väärenös loitsun ja minulle tuli koko vuoden postia muka vanhemmiltani. Lomilla tulin Henryn ja rouva Kerryn luo, joka piti Henrystä huolta ja teki meille vaatteita. Rahasta ei ollut huolta, sillä vanhempamme olivat laittaneet Irvetaan meille säästön. He siis eivät olleet niin julmia kun luulimme, mutta hirviöt kasvavat meidän mukanamme, meille tuli joskus aivan outoja kohtauksia, jolloin hirviöt hoitavat askareemme, mutta joskus ne käyvät mahdottomaksi ja jopa tappavat", Omppuli kuiskasi viimeisen sanan ja laski päänsä alas. Henry jatkoi Omppulin kertomusta.
"Luimme paljon kirjoja etsien tietoa hirviöistä. Saimme selville että jos joudumme pahojen velhojen käsiin niin meistä tulee kokonaan hirviöitä", Henry sanoi ja halasi lohduttavasti Omppulia, joka itki. Omppuli rutisti veljeään ja katsoi sitten Dumbledorea.
"Ymmärräthän, että me emme saa joutua Voldemortin joukkoihin. Me emme saa!" Omppuli sanoi ja liekit leimahtivat hänen silmiinsä ja roihusivat hetken, mutta asettuivat sitten ja katosivat.

[Gustaffsson]

"Ymmärrän asian tilan täydellisesti. Omppuli, sinun on syytä poiketa sairaalasiipeen hakemaan jotain rauhoittavaa. Ja minä voin puhua Kuhnusarviolle, hän voi kenties keittää liemen joka hallitsee hirviöpuoltanne" Dumbledore sanoi. Omppuli lähti sairaalasiipeen ja Henry kohti oleskeluhuonetta.

"Kuinka voit?" Omppuli kysyi istuuduttuaan Gustaffssonin vuoteen viereen. Tämä puristi silmiään tiukasti kiinni.
"Häikäisee. Se Sieppelin lähettämä taika taisi osua suoraan silmiin" hän mutisi.
"Johan sanoin, olin komennettuna!" Sieppeli huudahti viereisestä vuoteesta.
"Pyysin matamilta että laittaisi hänet kauemmaksi minusta. Mutta ei hän oppilaita kuuntele, ei etenkään sellaisia jotka karkaavat kesken hoidon. Olen saanut kuulla ivallisia luihuiskommentteja koko ajan" Gustaffsson sanoi katkerasti.
"Miten Zenzibarin kävi?" Omppuli kysyi.
"Hän lähti jo oleskeluhuoneeseen täysin kunnossa, toisin kuin minä. Herrantähden, ei sinun olisi tarvinnut purra!" Sieppeli protestoi. Omppuli tunsi syyllisyyttä ja alkoi tuijottaa sairaalasiiven ikkunasta ulos.

[Zenzibar]

OLeskeluhuoneessa Zenzibaria piiritettiin ja pommitettiin kysymyksillä. Zenzibar vastasi niihin parhaansa mukaan, muttei kommentoinut huhuja, joiden mukaan hän ei oikeasti ollut komennutettu. Lucius puolestaan kertoi kaikille, että Lordi Voldemort vain halusi säästä hänet Azkabanilta ja antaa käydä tutkintonsa loppuun. Zenzibarin mielestä Voldemort kyllä halusi suojella itseään ja saada vakoojansa pysymään Tylpahkassa.
Zenzibar oli juuri menossa makuusaliinsa, kun pieni ensiluokkalainen tuli tuomaan hänelle viestiä.
"Hei, sinä, Zenzibar!"
Zenzibar huokaisi ja karjaisi pojalle. "Kyllä, minä näin Hänet. Ei en ollut oikeasti komennutettu, vaan taidanpa nyt Kedavrattaa sinut ihan vain omaksi ilokseni!"
Poika vinkaisi ja sopersi. "En minä sitä, mutta sait viestin Dumbledorelta."
"Ai."
Zenzibar otti viestin ja luki sen nopeasti läpi. Dumbledore halusi tavata.

Dumbledoren kansliassa...
"Käy sisään Zenzibar."
Zenzbiar astui huoneeseen ja kohdisti heti katseensa vanhaan velhoon pöydän takana.
"Halusit tavata", luihuinen sanoi jäykästi ja istuutui tuoliin pöydän toiselle puolen.
"Niin halusin, haluaisin kysellä sinulta hieman tämänaamuisesta." Dumbledore tarkkaili Zenzibaria vähänaikaa. "Oletko sinä kunnossa? Tapaus varmasti järkytti sinua. Olitko kauan komennuskirouksen alaisena?"
Zenzibar mietti hetken ennen kuin vastasi. "Olen minä. Niin, tuota - en muista tarkalleen, ehkä viikon..."
"Hienoa. En haluaisi kyseenalaistaa lojaalisuuttasi, mutta oletkohan sinä nyt täysin rehellinen?"
Zenzibar ei vastannut.
"Olen kuullut huhuja, että Tylypahkan sisällä joku olisi toiminut Voldemortin käskystä, et sattuisi tietämään kuka tuo henkilö on?"
Zenzibar meni hämilleen. Hän ei ollut osannut varautua kysymykseen.
"Anteeksi?"
"Niin, että oletko tietoinen jostakusta Vodlemortille työskentelevästä oppilaasta?"
"En, opettaja." Zenzibar vastasi, mutta hänestä tuntui, että Dumbledore näki suoraan hänen lävitseen.
Vnahus tarkkaili häntä hetken, mutta sanoi sitten.
"No, en halua kuluttaa aikaasi enempää, tietääkseni sinulla alkaa liemitunti viidenminuutin päästä. Kiirehdipäs sinne."
Zenzibar nyökkäsi ja ryntäsi ulos huoneesta. Hän oli jo suuntaamaisillaan ulos, mutta muuttikin sitten mieltään. Ehkä liemet saiasivat hänen ajatuksensa muualle.
Zenzibar katui päätöstään heti astuessaan luokkaan, jossa tunti oli jo alkanut.
"Ah, neiti Zebell! Katsokaas kaikki, siinä varsinainen sankari! Selvisi hänen-joka-jääköön-nimeämättä kynsistä ja siinä hän seisoo. Voinen painaa myöhästymisesi tälläkertaa villasella", Kuhnusarvio kuulutti heti ja myhäili perään.
Zenzibar oli myöskin unohtanut, että heillä oli liemitunti Rohkelikkojen kanssa ja Siriuskin oli siellä.
"Kulta! Oletko sinä kunnossa? Näin mitä tapahtui."
Kaikki kelmit tuijottivat häntä, luultavastikin toivoen jotain selitystä.
"Hei Sirius, olen kunnossa."
Sirius hymyili. "Istu tähän viereeni, tässä on tyhjäpaikka!"
James katsoi häntä ärtyneesti. "Tyhjä paikka? Mikäs minä olen?"
"Tyhjä paikka, sarvihaarapojuseni."
Kun kelmit alkoivat riidellä, Zenzibar livahti omalle paikalleen ja keskittyi haamujuomaan niin hyvin kuin pystyi.

Sairaalasiivessä

"Jaaha, sinä et taida päästä täältä ainakaan tänään pois, tyttöseni." Matami Pomfrey ilmoitti tuikeasti ja silmäili Sieppelin haavoja.
Sieppeli mulkaisi murhaavasti Gustaffsoniin. "Tämä on sen sinun hirviötyttöystävsi syytä!"
Gustaffson katsoi puolestaan Sieppelin. "Miten niin? Sinähän se sitä käärmettä palvot! Ja entäs minä sitten?" Gustaffson osoitti silmiään. "Tuntuu kuin olisit sokaissut minut hetkeksi!"
"Ihan oikein sinulle!"
"Olkaa nyt hiljaa! Gustaffson, sinä olet kunnossa ja voit lähteä. Sieppeli jäät tänne."
Gustaffson mulkaisi Sieppeliä ja riensi ulos sairaalasiivestä, mutisten jotakin 'käärmeenpalvojista'.
Sieppeli vajosi sängylleen ja leikitteli taikasauvallaan. Käärmeenpalvoja? Heinähattu saisi kärsiä...

[gertsi]

Liemitunnilla Zenzibar ei ollut ainut, joka ei pystynyt keskittymään liemen tekoon. Gertsi tuntui sähläävän ainesten kanssa vielä enemmän kuin aiemmin. Kukaan ei tiennyt mitä hän liemeen oli lisännyt, mutta se vaahtosi yli kattilan kovalla sihinällä. Voi voi, mitä ihmettä oletkaan tehnyt. En ole aiemmin nähnyt tälläistä käyvän, no koitappas nyt kuitenkin saada aikaan haamujuomaa. Kalkaros voi auttaa sinua. Kuhnusarvio myhäili. Mitä sinua oikein vaivaa? Olet niin poissaoleva kokoajan. Kalkaros kysyi istuutuessaan Gertin viereen. Hän ei kuitenkaan saanut vastausta, sillä luokan ovet lennähtivät auki.

Sisään asttui pitkä nuori poika. Hän riensi Kuhnusarvion luokse ja puhui tälle hyvin hiljaa. Jahas, asia selvä. Menes nyt istumaan tuonne tyhjälle paikalle. Valitettavasti et ehdi aloittaa enää liemen tekoa. Ensi kerralla paremmalla onnella sitten. Kuhnusarvio viittasi Kalkaroksen entistä paikkaa pojalle, joka istuutui alas ja alkoi katsella ympäri luokkaa. Poika huomasi Gertsin, joka tuijotti tätä kysyvästi. Hän vastasi kysyvään ilmeeseen pienellä hymyllä ja muodosti suullaan sanat nähdään tunnin jälkeen. Gertsi nyökkäsi hiukan ja jatkoi liemen valmistusta.

Kukahan se poika oli? Bellatrix kysyi muilta tunnin loputtua. No ainakin Rohkelikko ja komea sellainen. Mirella sanoi Zenzibarin selän takaa ja jatkoi matkaansa. Minulla on hassu tunne, että Gertsi tuntee sen pojan. Hän vilkuili poikaa koko tunnin ja voisin vaikka vannoa, että poika sanoi hiljaa jotain Gertsille. En vain kuullut mitä. Zenzibar kuiskasi Bellalle. Gertsistä puheen ollen missä hän on? Hän jätti kirjansa luokkaan. Kalkaros sanoi Bellan vierestä.

Gertsi oli lähellä kirjastoa eräässä syrjäisessä paikassa juttelemassa sen oudon pojan kanssa. Jake, mitä sinä täällä teet? Tulitko pilaamaan elämäni? Poika näytti loukkaantuneelta. Minunko pitäisi selitellä sinulle miksi olen täällä. Ethän sinäkään minulle selittänyt kaikkea. Kuten sitä, miten vaihdoit tupaa Luihuisesta Rohkelikkoon vaihdossa ollessasi. Ja ei Gertsi, en tullut pilaamaan elämääsi. Tulin tänne, siksi että saan olla kanssasi, kulta. Ai nyt sinä taas voit kutsua minua kullaksi. Jake, en ymmärrä sinua. Haluan sinun kuitenkin ymmärtävän yhden asian. Täällä emme tunne toisiamme. Rohkelikot ja Luihuiset ovat vihollisia. Et saa ottaa minuun mitään yhteyttä. Ymmärrätkö? Gertsi katsoi odottavasti Jakea, joka hymyili ja kaappasi tytön halaukseen. Juuri silloin kulman takaa saapui Kalkaros, joka pudotti kädessään olleen kirjan maahan järkytyksestä. SINÄ SAASTAINEN ROHKELIKKO! IRTI MINUSTA! Gertsi huusi ja potkaisi Jakea erittäin arkaan paikkaan ja lähti Kalkaros perässään kohti tyrmiä. Mitä tuo oli? Kalkaros kyseli. Jos et nyt pidä turpaasi kiinni edes vähää aikaa sinulle käy samoin kuin sille rohkelikolle.

Oleskeluhuoneessa Zenzibar, Bella ja Lucius juttelivat kuiskaillen päät yhdessä. Zenzi ja Bella! Mennään katsomaan Sieppeliä. Minulla on teille kerrottavaa.. Gertsi sanoi heti astuttuaan huoneeseen sisälle. Eikö se voisi odottaa. Kuten näet meillä on tässä tapaaminen menossa. Lucius sanoi. Ei voi odottaa. Zenzi ja Bella nyt HETI!

[Siinä yksi poika lisää. =) ]

[Gustaffsson]

Gertsi saapui Zenzi ja Bella perässään sairaalasiipeen ovet paukkuen. Sieppeli käänsi yllättyneen katseensa heihin.
"Mitä ihmettä?" hän kysyi nähtyään Gertsin päättäväisen ilmeen.
"Minulla on teille hommia" Gertsi sanoi.
"Hommia?" Bella ihmetteli.
"Hommia. Yksi rohkelikkopoika on hoidettava pois tieltä. Hän... öh... vakoilee teitä. Hän epäilee Zenziä jo siitä ettei hän ole ollut komennuskirouksessa ja Sieppeliä siitä että hän yritti päästää heinähatun päiviltä..." Gertsi sanoi yrittäen keksiä lisää valheita.
"Ja?"
"Ja... siinä kaikki, kai..." Gertsi sanoi hieman haparoiden.
"Minusta siinä oli jo tarpeeksi syytä. Kuka tämä rohkelikko sitten on?" Zenzibar kysyi.
"Eräs... Jake." Gertsi sanoi.

Samalla kun sairaalasiivessä käytiin tätä mielenkiintoista keskustelua, ulkona järven rannalla Omppuli ja Gustaffsson istuivat puun varjossa.
"Olen huolissani sinusta" Omppuli sanoi.
"Miksi? En ole vaarantanut terveyttäni vakoilemalla luihuisia pitkään aikaan... Tai no ehkä viime liemitunnilla vähäsen. Tiesitkö että Kalkaroksen ja Sieppelin välillä on jotain?" Gustaffsson sanoi.
"Mitä? Onko? Eikun... aivan oikeasti, Gust. Mitä jos minä muutun taas hirviöksi ja sinä olet lähellä?" Omppuli kysyi.
"Et sinä mikään hirviö ole" Gustaffsson sanoi lohduttavasti.
"Ehkä ne, mutta minussa asuu hirviö. Minä..." Omppuli sanoi mutta jäykistyi äkkiä.
"Mitä?" Gustaffsson kysyi.
"Minä... mut..." Omppuli sanoi katsoen järven tyyneen. Hänen silmissään välähti jokin.
"Omppuli? Onko jokin vinossa?" Gustaffsson kysyi. Omppuli nosti päänsä ja katsoi häneen. Huutaen kuin saalistava villipeto hän hyppäsi Gustaffssonin eteen.
"Omppuli? Lopeta tuo, se karmii" Gustaffsson sanoi. Omppuli ei näyttänyt välittävän vaan iski kynsillään ikävän näköisen arven pojan olkapäähän.

[Omppuli]

"Omppuli!" Gustaffsson huudahti järkyttyneenä, mutta sitten tajusi jotain.
"Ei Omppuli vaan hirviö", Gustaffsson kuiskasi. Omppuli katsoi häntä. Silmät olivat siniset niin kuin tavallisestikin, mutta ne olivat kuin saalistavalla eläimellä.
"Mene pois!" Hirviö sanoi ja teki uhkaavan liikkeen kädellään. Gustaffsson ei liikahtanutkaan.
"Hän kuolee kuitenkin, hän ei tarvitse sinua", Hirviö sanoi.
"Miten tuo on mahdollista? Miten voit puhua itsestäsi kahdella persoonalla?" Gustaffsson kysyi. Hirviö kallisti päätään hymyillen huvittuneesti.
"Se onkin aika hassua. Omppuli ja minä olemme yhtä, mutta viime aikoina olen tajunnut että hänestä on päästävä eroon. Liityn Voldemortin joukkoihin ja sitten Omppulia ei enää ole!" Hirviö sanoi, mutta sitten se jäykistyi ja silmät sulkeutuivat. Hyökkäävä asenne muuttui ja silmistä katosi se saalistava katse. Omppuli avasi silmänsä ja tähyili ympärilleen. Kun hän huomasi haavan Gustaffssonin olkapäässä ja verta omissa kynsissään hän tajusi kaiken.
"Voi ei, voi ei, voi ei", Omppuli vaikersi ja lysähti maahan kyyneleet valuen poskia pitkin.
"Se tekee sen aina, se haluaa minusta eroon", Omppuli tajusi kauhuissaan.
"Tuo oli varsin pelottavaa. Muistatko mitä sanot ja teet hirviönä?" Gustaffsson kysyi varuillaan ja oli vähän kauempana Omppulista.
"Hämärästi. Nyt muistan sen että se aikoo mennä Voldemortin luo ja kun hän tekee sen loitsun, jonka vain hän pystyy tekemään niin silloin minä kuolen ja hirviö paljastaa oikean olomuotonsa", Omppuli selitti ja itki rajummin. Gustaffsson ei tiennyt mitä ajatella.

[Gustaffsson]

"Se tapahtuu nyt yhä useammin ja useammin... kahdesti viimeisen vuorokauden sisällä. Se saa kohta minusta pysyvän otteen" Omppuli itki.
"Täytyy olla joku keino estää sitä tapahtumasta" Gustaffsson mietti.
"Dumbledore sanoi että Kuhnusarvio saattaa pystyä tekemään liemen joka pysäyttää hirviön... mutta minä en näe juurikaan toivoa" Omppuli niiskaisi.
"Aina on oltava toivoa. Tule, mennään käymään Kuhnusarvion luona" Gustaffsson sanoi ja tarttui Omppulia kädestä.
"Kiitos" Omppui kuiskasi. He kävelivät käytäviä pitkin kohti tyrmiä, kun Omppuli yllättäen pysähtyi.
"Se tulee taas" hän sanoi kauhuissaan.
"Ei. Ei nyt" Gustaffsson sanoi ja tarttui Omppulia olkapäistä.
"Se... meni ohi" Omppuli sanoi hetken kuluttua peloissaan.
"Outoa... mutta hyvä. Jatketaan matkaa" Gustaffsson sanoi. Omppuli nyökkäsi, mutta astuttuaan yhden askeleen hän kaatui tajuttomana maahan.
"Omppuli? Omppuli!" Gustaffsson huudahti.

Illalla Gustaffsson asteli sisään Korpinkynnen oleskeluhuoneeseen, joka oli tyhjä Sepeä, Soodaa ja Natia lukuunottamatta. Hän oli vienyt Omppulin sairaalasiipeen ja odottanut turhaan koko päivän että tämä heräisi.
"Siinähän sinä olet" Nat sanoi.
"Niin olen" Gustaffsson sanoi ja oli kävelemässä poikien makuuhuoneeseen vieviin portaikkoihin.
"Odota. Haluamme puhua" Sooda sanoi.
"Puhukaa sitten" Gustaffsson sanoi ja jäi nojaamaan seinään.
"Me näimme mitä tapahtui päivällä järven rannalla" Nat sanoi.
"Joten...?"
"Joten meidän mielestämme sinun pitäisi jättää se puuskupuh. Luojan tähden, etkö näe että hän on vaarallinen?" Sepe töksäytti.
"Sinua pännii vain se, että hänen vuokseen kannatan puuskupuheja huispauksessa" Gustaffsson sanoi ja veti henkeä.
"Viimeiseen neljääntoista vuoteen minulle ei ole sattunut mitään muuta hyvää kuin se että tapasin Omppulin! Ensin jouduin jättämään kotoSuomen koska rajamuutosten takia Suomeen ei jäänyt velhokoulua ja vanhempani kuolivat täällä! En jätä häntä minkään takia! Joten voitte lopettaa asioihini puuttumisen!" Gustaffsson huuti.
"Sinä kuolet! Hän tappaa sinut vielä!" Sepe huomautti yhtä lailla huutaen. Gustaffsson ärjähti ja veti taikasauvan esiin.

[sooda]

"Hei hei, älkää vain alkako tappelemaan!" Sooda sanoi. Sitten hän nousi seisomaan Sepen viereen ja vilkaisi ensin tätä silmiin ja käänsi katseensa Gustaffsoniin. "Me ajattelemme tässä sinun parastasi. Sen takia sepe vähän... no, kiihtyi. Olemme huolisaamme sinusta."
"Minä kyllä pidän itsestäni huolen."

[Sepe]

Sepe käveli nopeasti Gustaffssonin ohi makuusaleihin ja paiskasi siinä samalla pöydällä olleen ruukun lattialle. Hän viellä kääntyi portaissa ja huusi:
"Tässä ajateltiin sinua, ei huispausta!" Kuului kova "pam," kun Sepe pamautti makuusalin oven kiinni. Gustaffsson meni perästä omaan makuuhuoneeseensa. Nyt oleskeluhuoneessa oli enää Sooda ja Nat.
"Pitäisikö vain antaa ola?" Nat kysyi varovasti.
"Tiedähäntä. Ehkä Gustaffsson selviää vaikka onkin kärsinyt kaikenmaailman jutuista," Sooda vastasi olkiaankohauttaen.
"Ehkä meidän pitäisi olla Gustaffssonin tukena. Hänhän on aivan arjenrappiolla," Nat sanoi huokaisten ja käänsi kirjastaan sivun.
"Pöh. Tämä yrttitieto on harvinaisen ylsä aine," hän sanoi ja paiskasi kirjan kiinni. "Taidampa mennä koisimaan." Nat lähti ja Sooda seurasi pian perästä.

Aamulla:
"Kertokaas muuten missä se Suomi sijaitsee?" Sepe kysyi Soodalta ja Natilta.
"Ei hajuakaan. Varmaan jossain pohjoisessa," Sooda vastasi mutustaen ruokaansa.
"Ei ihmekkään, että Gustaffssonilla on niin outo englanti," Nat vastasi suu täynnä ruokaa. Hän lueskeli päivän profeettaa joka oli täynnä roskaa. Siinä höpistiin vain jostain taikaministerin vaaleista. Nat käänsi sivua ja huomasi otsikon: Taikaälykkyys kilpailu on vihdoin täällä Nat rupesi lukemaan juttua:
Tulevan vuoden keskikevääksi suunnitellut taikaälykkyys kisojen karsinta on alkanut. Jokaisesta koulusta otetaan neljä oppilasta edustamaan omaa kouluaan. Kisat pidetään Dumstrangin taikakoulussa. Dumstrang onkin jo tehnyt omat karsintansa. Kisaan osallistuu Ranska, Italia, Englanti, Saksa ja Bulgaria(?). Tylypahkan karsinnat järjestetään vasta joululoman jälkeen.
Nat tökkäsi kovaa Sepeä ja Soodaa, kun heillä oli jotain syvällisempää menoa sillä aikaa.
"Katsokaa," Nat sanoi osoittaen juttua. Sepe ja Nat katsoivat Soodaa odottavasti, mutta hän ei sanonut mitään. Juuri silä hetkellä Gustaffsson astui saliin alakuloisen näköisenä.

[Zenzibar]

Luihuistenkin oleskeluhuoneessa luettiin lehtiartikkelia, ja oppilaiden joukosta kuului useita kommentteja.
"Vau! Jos voittaa pääsee kisaamaan Durmstrangiin! Siistiä!"
"Ei tuonne kukaan alle kuudesluokkalainen kuitenkaan pääse."
"Minä haen varmasti!"
"Jonkun luihuisen täytyy voittaa!"
"Onkohan siellä ikärajaa?"
"Mitäköhän siellä pitää tehdä?"
Hälinäoli aivan mieletön, ja Gertsi, joka mietti muutenkin aivan liikaa Jakea ärsyyntui. "Nyt turvat kiinni joka iikka! Eihän täällä kuule edes omia ajatuksiaan!"
Oleskeluhuone hiljeni hetkeksi, mutta sitten hälinä taas alkoi, joskin astetta hiljenpänä. Gertsi tuhahti ja siirtyi makuusaliinsa. Zenzibar huomasi tämän ja hipsi hiljaa Gertsin perään.
"Gertsi?"
"Mmh?
"Mikäs sinulla on? Sen jälkeen, kun puhuit meille siitä Jakesta, olet vältellyt meitä ja käyttäytynyt omituisesti. Tekikö se poika sinulle jotain? Haluatko että hänet hoidellaan heti?"
Zenzibarin hämmästykseksi Gertsi alkoi itkeä. Zenzibar ei ollut ennen nähnyt vahvan luihuistytön itkevän ja meni hämilleen.
"Gertsi? Kyllä sinä minulle voit kertoa. Onko se Jake tehnyt sinulle jotain - jotain sellaista?"
Gertsi pudisti päätään ja nyyhkytti hiljaa Zenzibarin olkapäätä vasten.
"Mnä-" Gertsi aloitti, mutta sitten Sieppeli pelmahti huoneeseen
"Arvatkaa mitä tytöt! Me voimme osallistua! Alaraja on kolmasluokklaisissa. Me voimme osal- Gertsi!"
Zenzibar vielkaisi Sieppeliä rumasti, sillä Gertsi juoksi nopeasti tytön ohitse portaikkoon, juuri kun tämä oli kertoimisillaan Zenzibarille jotain.
Sieppeli katsoi kummastuneena Zenzibariin. "Mitä minä nyt tein?"
Zenzibar huokaisi ja palasi takaisin oleskeluhuoneeseen, mutta Gertsi ei ollut sielläkään.

[Omppuli]

Omppuli avasi silmänsä ja huomasi olevansa sairaalasiivessä. Olo oli tosi outo. Matami Pomfrey kiiruhti hänen luokseen kun huomasi Omppulin olevan hereillä.
"Heräsithän sinä. Mikä on olo?" matami Pomfrey kysyi.
"Vähän hutera, mutta muuten hyvä", Omppuli vastasi käheästi. Matami kokeili nopeasti hänen otsaansa ja ojensi sitten hänelle pikarin, jossa oli verenpunaista juomaa. "Rehtori Dumbledore toi tämän tänne. Hän sanoi että sinun pitää juoda se heti kun heräät. En tiedä miksi, mutta hän käski niin", matami Pomfrey sanoi ja asteli tiehensä. Omppuli katsoi iloisena juomaa, nyt hirviö ei häiritsisi häntä vähään aikaan. Omppuli nuuhkaisi juomaa ja irvisti. Se haisi aivan mädäntyneelle kananmunalle. Omppuli otti nenästään kiinni ja kippasi juoman kerralla. Maku oli hirveä, mutta Omppuli piti suunsa kiinni ja nielaisi äkkiä. Hänelle tuli äkkiä hyvä olo ja halu tavata Gustaffsson. Omppuli nousi ylös ja asteli ovelle päin. Kai hän voisi jo lähteä. Omppuli sulki hiljaa oven ja pinkaisi juoksuun riemuissaan.

Gustaffsson kierteli käytäviä umpimähkään. Taikaolentojen tunti oli peruttu ja hänellä olisi tunti aikaa kierrellä ympäri Tylypahkaa ja ajatella. Gustaffsson mietti Sepen sanoja. Omppulin kasvot tulivat hänen mieleensä, mutta sitten Gustaffsson pudisti päätään. Ei hän voisi jättää Omppulia.
"Gustaffsson!" kuului huuto Gustaffssonin takaa. Gustaffsson kääntyi ja näki Omppulin, joka juoksi kovaa vauhtia häntä kohti. Omppuli pysähtyi hänen eteensä huohottaen ja puuskuttaen, mutta hymy kasvoillaan.
"Sain sitä juomaa! Ja olo on aivan ihmeellinen! Tunnen itseni niin vapaaksi", Omppuli sanoi huokaisten onnellisesti. Gustaffssonin viimeinenkin synkkyyden ajatus kaikkosi kun hän näki Omppulin onnellisena.
"Hienoa!" Gustaffsson sanoi ja halasi Omppulia. Omppuli nauroi vapautineesti ja tarttui Gustaffssonia kädestä.
"Olo on niin taivaallinen", Omppuli sanoi vielä kerran ja nauroi iloisesti.

"No mitä mieltä olet nyt?" Sooda kysyi Sepeltä kun Omppuli ja Gustaffsson olivat kadonneet. Sepe oli halunnut varjostaa Omppulia mitä tämä teki ja nyt hänen ilmeensä oli erittäin hapan.
"Mitä juomaa?" Sepe kysyi.
"Varmaan jotakin stressinpoisto juomaa. Sepe älä viitsi olla tuollainen! Omppuli rakastaa Gustaffssonia eikä tahdo tappaa ketään", Sooda sanoi.
"Onko olkapäähän viiltäminen rakkautta, Sooda? Omppuli on vaarallinen ja me olemme Gustaffssonin ystäviä. Meidän täytyy erottaa heidät", Sepe sanoi.
"Minä en aio osallistua tuohon pelleilyyn. Gustaffsson on onnellinen ja se on hyvä. Varmasti se viiltäminen oli vain joku raivostumiskohtaus ja hän näytti oikeasti katuvan sitä. Tule jo, sepe. Loitsujen tunti alkaa kohta", Sooda sanoi ja alkoi vetämään Sepeä pois.

[Viikonpäivät alkavat mennä sekaisin, mutta sovitaanko että nyt olisi vaikka perjantai?]

[Sepe]

"No tullaan tullaan, ei tarvitse repiä," Sepe sanoi ja seurasi Soodaa. Loitsu tunti oli melko kyllästyttävä ja oppilaat olivat onnelissia, kun pääsivät pois.
"Aijotko mennä vakoilemaan Omppulia ja Gustaffssonia?" Sooda kysyi.
"Antaa olla, Gustaffsson selviää. Hän on selviytyjä poika. Joka tykkää heinähatuista," Sepe selitti huitaisten kädellään ilmaa ja kiihdyttäen vauhtia. Sooda hölkkäsi Sepen perään. Saadassaan hänet kiinni Sooda antoi Sepelle hellän suudelman ja hymyili.
"Juu. Parempi antaa Gustaffssonin elää omaa elämäänsäkkin," Sooda sanoi ja he jatkoivat kävelemistä kohti oleskeluhuonetta.