Sooda jätti asian sikseen, ja kääntyi taas Sepen puoleen.
Kukaan ei huomannut miten murhaavasti Nat käänsi riimukirjansa sivua, niin että se repesi.
Zenzibar ei ehtinyt kunnolla edes miettiä, miten parhaite saisi Omppulin murhatuksi, kun toinen pöllö lehahti hänen luokseen. Hän avasi kirjeen vapisevin käsin.
Muutin mieleni, älä tapa sitä puuskupuhia, haluan selvittää itse kuka hän on. Huomenna, seitsemältä aamulla ole linnan portilla vastassa. Minä ja pari uskollisinta kuolonsyöjää taidamme tehdä pikavisiitin Tylypahkaan. Ota se puuskupouh jollain verukkeella mukaasi. En usko, että pääsen huomaamattomasti linnaan asti.
Pimeyden Lordi.
Zenzibar henkäisi. "Voi paska!"
Hän meni oleskeluhuoneeseen ja huusi. "Lucius, Bella ja Sieppeli! Tänne, heti!"
Lucius tuli ensimmäisenä todella yrmeän näköisenä paikalle. "Mitä?!"
Bella ja Sieppeli tulivat perässä katsoen häntä oudosti.
Zenzibar näytti viestin heille ja kaikki kolme hiljenivät hetkeksi.
Sieppeli katsoi pelästyneenä ensi viestistä Zenzbariin ja sitten Luciuksesta Bellaan, kuin odottaen jonkun huutavan "Aprillia!"
"No, miten sinä aiot houkutella sen Puuskupuh ääliön sinne?"
Zenzibar kohautti olkapäitään. "En tiedä."
Bellatrix virnisti. "Minäpä tiedän!"
Omppuli oli illalla laittamassa nukkumaan, päivän tapahtumat pyörien mielessään, kun yhtäkkiä ikkunaan koputettiin. Omppuli nousi ylös ja meni ikkunaan ja avasi oven lumenvalkealle pöllölle. Se kantoi hopeista kirjekuorta, jossa oli luihuisen tunnus. Kirjeen päällä luki 'Omppuli'.
Omppuli tarkasteli kuorta hetken, teki pari kirouksenpaljastavaa takaa ja avasi lopulta taikasauvan viillolla kirjekuoren auki.
Omppuli,
meillä on poikaystäväsi, sillä me haluamme vähän vastauksia ja tietoa. Jos kerrot opettajille, hänen käy huonosti. Jos kerrot kenellekkään, hänen käy huonosti! Tule huomen aamulla kello seitsemän Tylypahkan porttien eteen, tai et näe rakasta heinämiestäsi enää koskaan!
Kirjeessä ei ollut nimeä, mutta Omppuli tiesi muutekin keneltä se oli.
"Zenzibar."
Omppuli puki päälleen, otti taikasauvansa ja lähti nopeasti sairaalasiipeen. Hänen onnekseen, hän ei törmännyt kehenkään käytävillä.
Sairaalasiiven ovi oli lukossa, mutta tavallinen lukkoloitsu tepsi siihen.
Omppuli näki jo ovelta, ettäGustaffson ei ollut sängyssään. Luihuiset olivat tosissaan.
Omppuli meni takaisin tupaansa, mutta ei saanut unta. Hominen kummitteli hänen mielessään.
Zenzibar seisoi Luciukse ja Sieppelin kanssa Tylypahkan portilla viittä vaille seitsemän. Bella ei ollut päässyt.
"Tuleehan se varmasti?" Sieppeli kysyi ja vilkuili huolestuneesti ympärilleen.
Zenzibar hymähti. "Kumpi?"
"No Hän! Ja toivottavasti omppulikin, mutta Lorsia minä lähinnnä tarkoitin..."
"Sepä ikävä kuulla. Etkö sinä luota minuun, Sieppeli?"
Sieppeli henkäisi ja kääntyi hitaasti ympäri. Lordi Voldemort seisoi Tylypahkan portin sisäpuolella (miten se pääsi jo sinne? o.O) ja katsoi Sieppeliä murhaavasti.
Sieppeli ei saonut mitään, mutta Zenzibar käveli hänen eteensä ja kumarsi pienesti. "Herrani. Olette aikaisessa. Puuskupuh ei ole vielä saapunut."
"On hän." Voldemort napsautti sormiaan ja metsän laidasta tuli kolme kuolonsyöjää, joista yksi retuutti Omppulia.
"Missä Gustaffson on senkin idiootit, missä?!" Omppuli kirkui.
Zenzibar virnisti. "Sairaalasiivessä tietysti. Poppy määräsi hänet sinne kahdeksi viikoksi."
"Ei hän ollut siellä, minä tarkistin! Minä -"
"Vaiennous!" Voldemort karjaisi. Omppulin suusta ei enää lähtenyt ääntäkään. "Paljon parempi."
Zenzibar virnisti. "Severus vain teki uuden näkymättömyysjuoman. Se oli Bellan idea, hän tiesi että menet halpaan!"
Omppuli lakkasi riuhtomasta ja hän lyyhistyi ruohikolla. Hän sätti itseään. Miten hän olikin ollut niin typerä?
Voldemort hymähti. "Rakkaus. Tuon surkean asian takia, sinäkin let nyt siinä. Saastainen puuskupuh!"
Zenzibar virnuili Voldemortin takana ja katsoi iloisena miten omppuli lyyhistyi Voldemortin katseen alla.
Voldemort palautti Omppulin äänen ja tämä alkoi heti syytää hänelle kirouksia.
"Komennu!"
Ompulin katse meni sameaksi.
Voldemort virnisti. "Zenzibar!"
"Niin herrani?"
"Minä pyyhin tämän puuskupuhin muistot, jotta hän ei muista teidän osuuttanne asiaan. Saan hänestä oivan vakoojan viikoksi, en enemmänksi aikaa, sillä uskon kirouksen haihtuvan siihen menessä, koska en ole sitä elvyttämässä. Annan hänelle tehtävän..."
Samaan aikaan Korpinkynsien tuvassa.
Kailey oli tekemässä ikkunan äärellä jotain omaa koettaan, kun hän huomasi valon välkähdyksen. Hän meni ikkunaan ja näki monia hahmoja Tylypahkan porteilla.
Kailey meni herättämään Natin, joka katsoi hänen kanssaan ulos. Nat kirkaisi ja haukkoi hnekeään.
"Mitä?" Kailey kysyi utuisella äänellä.
"Teidät-kai-kuka!!" Nat kuiskasi hätäisesti.
Kailey katsoi ulos. "Hän on tosi ruma."
[En jaksa kirjoittaa enempää, jatkakaa joku tuosta...

P]