Kirjoittaja kirja » La Marras 24, 2007 5:45
Kirjan koottuja kyhäelmiä: ficcini (kesken), lehden juttuni yms.
Spoilaa Pottereita 1-6, jatko-osa kuudennelle kirjalle.
Title Viimeinen ruusu
Author kirja
Beta Peetuli (Vuotiksesta)
Pairing Ainakin H/G, R/Hr
Genre sekoitus melkein kaikkea
Warnings K13, muutama K15-luku, ensimmäinen ficcini, joten ehkä hieman sekava, moniosainen.
Disclaimer En hyödy mitenkään. Kirjoitan ilokseni. Hahmoista ja paikoista tms. suurin osa on J. K. Rowlingin.
Summary Dumbledore oli kuollessaan jättänyt Harrylle vaikean tehtävän: etsi ja tuhoa Voldemort ja hänen hirnyrkkinsä. Mihin Harry voisi mennä ja miten hän suorittaisi tuon mahdottomalta kuulostavan tehtävän?
Viimeinen ruusu
Luku 1 Hautajaisten jälkeen
Hautajaiset olivat lopussa. Suurin osa itki. Dumbledore oli nyt poissa. Se ei voinut olla totta, mutta se oli totta. Hän oli poissa, kuollut, häntä ei enää ollut. Niin pahalta kuin se tuntuikin, hänet oli murhannut Kalkaros, opettaja Tylypahkassa. Dumbledore oli luottanut häneen, mutta hän oli ollut ensimmäistä, ja viimeistä, kertaa elämässään väärässä. Niin vaikea kuin se olikin myöntää, Dumbledore oli poissa.
Harry muisti -kuin eilispäivän- Dumbledoren viimeiset sanat: "Severus. Minä pyydän..." Ja hän oli poissa. Kaikista pahinta oli se, että hän oli kuollut turhaan. He eivät olleet saanut hirnyrkkiä, vaan sen oli vienyt joku R.A.M. Harry ei tiennyt, kuka se oli. Kukaan ei tiennyt. Mutta muutenkin hirnyrkistä tiesivät vain Harry, Ron ja Hermione. Edes Ginny ei tiennyt siitä mitään. Eikä Harry aikonut kertoakaan. Hän ei tahtonut laittaa Ginnya suurempaan vaaraan. Mutta kertoisiko Kalkaros Voldemortille suhteesta, joka oli erittäin vaarallinen? Luultavasti. Kalkaros halusi aina olla paras, ja siksi hän haluaisi varmaankin olla myös luotettavin kuolonsyöjä.
Harry itki Ginnyn olkapäätä vasten. Hagridkin itki, jos sitä nyt itkuksi voisi sanoa, sillä Hagridin kyyneleet olivat todella suuria. "Ja oma tappo hänet. Tää ei ny voi olla totta. Dumbledore oli parasta, mitä minä olen elämäni aikana saanut. Heti teidän jälkeenne tietty", Hagrid nyyhkytti yhä kovempaa. Harry liikuttui, kun Hagrid piti heitä elämänsä tärkeimpänä asiana. "Jäätkö sinä tänne, Hagrid?" Harry kysyi. "Pakkohan minun on jäädä. Tässä on mun koti. En voi lähteä mihinkään täältä."
"Jos Tylypahka lakkautetaan, tulemme tapaamaan sinua vielä, Hagrid. Emme jätä sinua!" Hagrid pillahti syvempään itkuun. Hän sanoi jotain, joka kuulost siltä, kuin "minusta välitetään vielä".
Ja se oli totta. Vaikka Luihuiset eivät välittäneet, Harry välitti. Ja niin välittivät myös osa Rohkelikkosta sekä suurin osa lakkautetusta A.K:sta. Hagrid oli Tylypahkassa arkipäivää.
"Lähdetään. Olettehan pakanneet kaikki tavaranne?" McGarmiwan mahtava ääni huusi. "Hyvästelkää Tylypahka, sillä emme ehkä palaa tänne enää koskaan."
Moni Puuskupuh alkoi itkeä yhä kovempaa.
Harry tiesi, että Dumbledore ei olisi halunnut lopettaa Tylypahkaa. Niinpä hän ajatteli kertoa sen McGarmiwalle:
"Professori?" hän sanoi. "Niin, Potter." professori McGarmiwa vastasi. "Tiedän, että Dumbledore olisi halunnut, että jatkamme Tylypahkaa vielä..." Harry yritti selittää. "Sen päätämme me Taikaministeriön kanssa." McGarmiwa tuhahti. "Mutta..." "Ei mitään muttia. Asia on loppuunkäsitelty", McGarmiwa sanoi. "Mene junaan. Saat näyttää esimerkkiä muille."
Junassa moni oli surullinen. Harry kuuli, kun Crabbe ja Goyle yrittivät pidättää itkua. Dumbledoren menettäminen taisi koskea heihin kaikkiin. Tai sitten he itkivät Dracon perään.
Niin, Draco, tuo epäonnistunut. Draco oli epäonnistunut tehtävässään, minkä Voldemort oli hänelle antanut. Vain Voldemort tietää, minkä rangaistuksen Draco saa. Kuoleeko hän? Voldemort päättää.
Harryn vaunuosastossa tunnelma oli allapäin. Harry itki. Ginny itki. Ron itki. Hermione itki. He kaikki itkivät. Harryyn kuolema sattui kai pahiten. Hän ei luottanut eikä ollut koskaan luottanut Kalkarokseen. Dumbledore oli hänelle, kuin kolmas isä. Nyt Harry oli aivan yksin. James oli kuollut. Sirius oli kuollut. Dumbledore oli kuollut. Ja he kaikki suojelivat Harrya. Nyt Harry oli yksin.
Aivan kuin Ginny olisi lukenut Harryn ajatukset, hän sanoi "Sinulla on meidät. Et ole yksin." Harryn oli pakko halata Ginnya tuosta ihanasta sanonnasta.
"Haluaako joku teistä makeisia?" kuului Harryn vierestä. Noita, joka oli kuljettanut vaunua viime kerralla, ei kuljettanut sitä enää. Nyt sitä kuljetti Cho Chang. Tuo Harryn vanha ihastus oli yhtä surullinen, kuin muutkin. Ellei jopa surullisempikin. "Niin, otatteko te makeisia?" hän kysyi. "Ei kiitos", Hermione vastasi heidän kaikkien puolesta. He olivat niin surullisia. "Ymmärrän yskän", sanoi Cho yhtä kauniina, vaikka oli itkenyt paljon.
Vähän ennen päätepysäkkiä Ginny sai älynväläyksen. "Mitä nyt?" Harry kysyi. "Emme voi lopettaa seurustelua", Ginny sanoi. "Miksi emme?" Harry sanoi. "Kuvittele Voldemort sinun asemaasi. Hän on aina nähnyt, että Ginny on lähelläsi, koska hän on minun siskoni. Tuntuisi oudolta, jos te lopettaisitte seurustelun ihan noin vain", Ron sanoi ja kopautti leikillisesti Hermionea, joka tuntui mustasukkaiselta, koska hän ei kerinnyt sanoa sitä. "Totta. Meidät on luotu yhteen", sanoi Harry ja suukotteli Ginnya, joka vastasi samalla mitalla takaisin. "Katso poispäin, Ron", Hermione sanoi.
"Päätepysäkki. Kaikki ulos", kuljettaja huusi. Moni oli heitä vastassa viitsimättä naamioitua jästivaatteisiin. Heillä oli niin kiire viedä lapsensa turvaan, että eivät he moisista pikkuasioista piitanneet. Eräälläkin miehellä oli taikasauva korvansa takana ja viitta päällä.
"Mitäs nyt?" Hermione kysyi. "Minä menen Dursleyille viimeisen kerran, ja sitten lähden etsimään hirnyrkkejä", Harry sanoi. "Ei käy. Me tulemme mukaan", Ron sanoi jo vähän kovemmalla äänensävyllä niin, että moni varmasti kuuli sen. "Hei Harry. Minä haluan tehdä vielä yhden asian ennen lähtöä, Ginny sanoi, ja suukotti poikaa.
Luku kaksi Viimeinen kerta
Kun he nousivat junasta, he olivat haikeita. Todella haikeita. Viimeinen kerta. Enää he eivät menisi Tylypahkaan ikinä. Eivät enää koskaan. Nyt se olisi ohi. Harry olisi aivan yksin.
Joka puolella oli sumuista. Harry tiesi sen johtuvan ankeuttajista. Niitä oli joka puolella. Onneksi Harry oli oppinut vastustamaan niitä. Se oli nyt helppoa. Lupin oli opettanut Odotum suojelius-loitsun, kun Harry oli kolmannella luokalla. Harry piti nyt Lupinia melkein isähahmonaan. Muut kelmit olivat kuolleet. Harryn isän parhaat ystävät. Tai, no Matohäntä ei ollut kuollut, mutta kuka nyt petturia laskee? Lupin oli ainoa elossa oleva Jamesin ystävä.
Harryn haaveilun keskeytti Hermionen huuto: "Varo, tuolta tulee jättiläinen." "Jättiläinen? Mitä ne täällä tekevät?" Harry kysyi. "Karkuun!" Ginny huusi. "Menkää matalaksi!" Ron huusi, ja iloitsi selvästi siitä, että sanoi sen ennen Hermionea, joka oli juuri avaamassa suutansa. "Iik!" "Varokaa robottia." "Mikä tuo on?" "Huono mainostustemppu." Ihmiset olivat paniikissa. He juoksivat sinne tänne. "Pysykää rauhallisina", joku huusi. Se oli Kingsley Kahlesalpa. Nyt he olivat turvassa.
"Unhoituta! Unhoituta!" Kaikkien jästien muisti täytyi pyyhkiä. Voldemort oli tehnyt kaikkea tämänlaista koko vuotena. Tämä oli kuitenkin kaikista vaarallisin tilanne. "Harry, haluatko sinä kokeilla? Tiedän, että Dumbledore, anteeksi, olisi halunnut sinun oppivan tämän loitsun." "Ei kiitos. Juuri nyt haluan vain kermakaljaa."
"Siis Voldemort oli tehnyt kaikkea tämänlaista koko vuoden?" Harry kysyi kauhuissaan. "No, ei nyt aivan tämänlaista, mutta silti vaarallista. Esimerkiksi Azkaban on tyhjillään, ja täällä on ollut vaikka kuinka paljon ankeuttajia, niin, kuin on nytkin", Kahlesalpa vastasi. "Siis mitä? Ankeuttajia? Täällä?" Harry oli utelias. "Juuri niin. Voldemort vähät välittää siitä, kuinka monta jästiä kuolee ilman syytä nytkin." Kahlesalpa sanoi jo melko ärtyneenä, ja Harry totesi parhaaksi lähteä muiden luokse. "Kaikkea hyvää sinulle", Kahlesalpa huikkasi vielä.
He olivat Dursleyilla. Harry oli juuri käynyt kaupassa ostamassa kiitoksiksi vedestä ja leivästä pienen kultasormuksen Dursleyille.
Harry ei tajunnut, miksi osti sen, mutta halusi ostaa sen silti, sillä olihan se totta, että he olivat huolehtineet Harrysta, ja Harryn täytyi aktivoida loitsu vielä viimeisen kerran.
Ovikello soi. "Pikku-Dudley, käy avaamassa ovi." "Mitä sinä kuulet, Harry?" Hermione kysyi kiitollisena Harrylle Harryn Dursleyille ostamasta lahjasta. " Joku kävelee. Suurikokoinen. Painavat jalat. Olisikohan Dudley-mussukka?" Harry kysyi, ja Ron alkoi nauraa.
"Täällä on se... se... tiedät-kai-kuka." "Harry? Mitä sinä täällä teet? Eikös sinun pitänyt jo kuolla?" Vernon-setä kysyi. "No ei vielä. Ei vielä moneen vuoteen." Harry vastasi ja jatkoi: "Haluatteko lahjan? Kiitokseksi kaikista näistä vuosista, jotka olemme saaneet olla yhdessä." "Voi miten ihana!" Petunia-täti sanoi innoissaan. "Kiitos, Harry, kiitos."
"Sano minun sanoneen, tässä on joku juoni." Vernon-setä huusi pää punaisena. "Ei ole!" Petunia-täti huusi yläkerrasta, johon hän oli jo kerinnyt kiivetä. "Annan hänelle tämän pöllön tuoman lehden."
"Mitä?" Ginny huusi. "Tuore Päivän Profeetta! Ei voi olla totta! Juuri vähän aikaa sitten kuolonsyöjät tekivät iskun Viistokujalle! Mahdotonta! Onneksi Fred ja George ovat ehjiä!" "Mitä, näytä minullekin! Näytä nyt!"
"Harry, tule istumaan. Minun on pakko paljastaa sinulle yksi suuri salaisuus." Petunia-täti nyyhkytti.
"Mikä salaisuus? Kerro jo!" Harry sanoi innokkaana. "Älä hoppuile, Harry", Hermione sanoi viisaana.
"Niin, olen meinannut sanoa tämän jo aikoja sitten. Kävin kirjeenvaihtoa Dumb..., mikä nyt onkaan, kanssa." Petunialle nousi pala kurkkuun, eikä hän uskaltanut jatkaa enempää. "Saat kuulla lisää joskus myöhemmin."
"Dumbledore on kuollut", Harry sanoi ja alkoi itkeä. "Hänet surmattiin. Oma opettajamme." Harry ei pystynyt jatkamaan.
Nyt Harry oli aktivoinut suojan. Taika oli käytetty. Mitäs nyt? Mihin Harry menisi? Mitä hän tekisi? Harryn päässä pyörivät kysymykset. Ja niin, minkä tärkeän asian Petunia-täti oli meinannut paljastaa? Kaikki tuntui niin vaikealta. Nyt Harry hyvästelisi kotinsa viimeistä kertaa. Nyt Kotikolosta tulisi myös hänen kotinsa. Jos Harry muuttaisi sinne. Ei, Harry lähtisi suoraan etsimään hirnyrkkejä.
"Hyvästi. Oli hauska tavata!" Harry alkoi itkeä. Viimeinen kerta. Koti jouduttiin jättämään lopullisesti. Niin se vain on. Lopulta joutuu jättämään kaiken, ja menemään yksin. Harrylla oli vaikea tehtävä.
"Oli mukava tavata, rouva Dursley. Samoin teidät, herra Dursley. Toivottavasti Grunningsilla menee hyvin. Hyvästi!" Hermione sanoi.
"Ja kasva vielä vähän, Dudley, niin voit voittaa Fredin ja Georgen tappelussa.", Ron nauroi entistä kovempaa.
"Harry, minun on pakko kertoa yksi juttu", Petunia-täti kailotti. "Minä olen valitettavasti tehnyt kirjeenvaihtoa Dumbin kanssa, sen jo tiedät, mutta siksi, että olen... minä olen... surkki!" Petunian itku vaimeni mitä ihmettä-huutoihin. Tässä metelissä nyyhkyttävä Harry katsoi parhaaksi hyvästellä rakkaan kotinsa viimeistä kertaa, ja lähteä suorittamaan vaikeaa tehtävää, minkä professori Dumbledore oli hänelle jättänyt.
Luku kolme Vihdoin Kotikolossa
Harry oli innoissaan. Nyt he tapaisivat Weasleyt. Ja kahden viikon kuluttua olisivat jo Billin ja Fleurin häät. Vain kaksi viikkoa aikaa. Harry ei ole koskaan ollut velhohäissä. Tarkemmin ajateltuna Harry ei ole koskaan ollut missään häissä. Nämä häät olisivat hänen ensimmäinen kertansa.
"Harry, ilmiinnymmekö me?" Ron kysyi.
"En ole suorittanut koetta, joten emme. Menisimmekö Poimittaislinjalla?" Harry vastasi.
Poks! "Huusiko joku?" Se oli Stan Pikitie. Hänet oli vapautettu.
"Miksi sinut vapautettiin, Stan?" Ron kysyi ilahtuneena.
"He ymmärsivät lopulta, että kuolonsyöjät eivät auttaisi meitä rahastamalla Poimittaislinjalla. Lisäksi Harry painosti heitä. Miin haluatte mennä? Minä tarjoan!" Stan sanoi hymyillen.
Puolen tunnin kuluttua Kotikolossa Molly patisti heitä syömään.
"Syö vielä yksi lautasellinen puuroa, Ron, niin jaksat", Molly ohjeisti.
"Harry, auttaisitko minua? En löydä mistään minun täpseliäni", Arthur huusi ovelta. Harry oli iloinen. Kotikolossa kaikki oli ennallaan. Lukuunottamatta sitä, että kaikki aurorit olivat siellä. He olivat päättäneet vaihtaa Kotikolon hetkeksi Feeniksin killan päämajaksi. Se oli juuri nyt turvallisempi paikka päämajalle. Mutta he eivät halua olla Kotikolossa kauaa. Ehkä viikon.
"Harry, tulisitko hetkeksi tänne ylös? Minulla olisi vähän asiaa", Lupin sanoi.
Harry meni ylös Lupinin luokse. Hänen huoneeseensa päästyään Lupin alkoi puhua: "Niin, Harry, tiedät siis, mitä teet?" hän kysyi tutulla ystävällisellä äänensävyllään.
"Kyllä. Siihen saattaa tosin kulua muutama vuosi. Mutta eihän pari vuotta sinne tänne mitään haittaa..." Harry vastasi, ja kävi taistelua: kertoako Lupinille hirnyrkeistä, vai ei? Harry päätti uhmata Dumbledorea, ja kertoa Lupinille hirnyrkeistä.
"Lupin..." Harry aloitti.
"Sano vain Remukseksi. Niin, Harry?" Remus sanoi.
"Haluatko kuulla, mitä minun täytyy tehdä ennen, kuin olen voittanut Voldemortin?" Harry sanoi.
"Kerro, jos haluat kertoa sen." Remus sanoi hetken pohdiskelun jälkeen.
Harry alkoi selittää hirnyrkkien salaisuudet.
"Ja Voldemortilla on hirnyrkki?" Remus sanoi.
"Ei aivan. Seitsemän hirnyrkkiä", Harry sanoi, ja Remus haukkoi henkeä, ja meinasi pyörtyä järkytyksestä.
"Seitsemän hirnyrkkiä. Voi, kuinka hankalaa. Voin yrittää auttaa teitä parhaan tietoni, taitoni ja kykyni mukaan, jos se siis vain käy teille", Remus sanoi ystävällisellä ja hiljaisella äänensävyllä.
"Kiitos. Tiesin, että voin luottaa sinuun", Harry sanoi, ja meni syömään.
"Kerroin Remusille hirnyrkeistä. Hän lupautui auttamaan meitä", Harry kuiskasi Ginnyn korvaan, ja Ginny kertoi sen muille. He vaikuttivat suostuvansa tähän, paitsi Hermione oli alussa vähän sitä vastaan, mutta suostui silti.
"Hei, Harry."
"Hauska tavata."
"Päivää, Harry."
"Muistatko vielä minut, Harry?"
Harry sai kokea yhä uudelleen, minkälaista oli olla suosittu. Taas. Aivan niin, kuin Harry olisi tuntenut saman tunteen liian monta kertaa. Olen suosittu. Harry ei halunnut missään vaiheessa olla suosittu. Se oli niin...ärsyttävää. Harry ei ollut tehnyt mitään kuuluisuuden eteen. Mutta siinä oli yksi hyvä puolikin: Harrylla oli kaikki tuki puolellansa.
Kun he seuraavana päivänä söivät aamupalaa, kaikilla oli hauskaa. Tonks teki taas hauskoja muotojaan.
"Näytä vielä se sian kärsän muotoinen, Tonks, näytä", Ginny aneli.
"Odottakaapas hetki. Tätä ette ole vielä nähneet..." Tonks sanoi, mutta vakavoitui heti: "Arvatkaa kaksi kertaa, mitä unohtui. Kaikki suojataiat. Meillä ei ole mitään suojaa juuri nyt", Tonks sanoi vakavana. Mutta liian myöhään. Kuolonsyöjiä ilmiintyi paikalle todella nopeasti.
Luku neljä Taistelu
Kuolonsyöjiä ilmiintyi koko ajan lisää. Diggle oli kauhuissaan. Tonks tärisi. Vain Vauhkomieli ei pelännyt.
"Mitä aurorikoulutukselle on käynyt? Osaavatkohan aurorit enää taikoa edes sanattoman Avada Kedavran?" Vauhkomieli jupisi. "Kohta he pääsevät sisälle, ja sitten... en voi kuvitellakaan, mitä sen jälkeen tapahtuu. Täytyy vain taistella heidän kanssa ja voittaa heidät. Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. He eivät varmaankaan luovuta helposti tai ennen kuin joku on kuollut", Vauhkomieli jatkoi.
"Tunkeudutaan sisälle." vaaleahiuksinen kuolonsyöjä huusi. "Hajothus!"
He saivat ensimmäisen oven auki ja Harry valmistautui: "Karkotaseet!" Hän huusi. "Tainnutu!"
"Ja mitäs Potterien lellikkivauva luulee tekevänsä?" sama vaaleahiuksien kuolonsyöjä sanoi, ja sai kannatusta. Harry yritti mumista jonkinlaista loitsua, kun Bellatrix huomasi sen:
"Ei onnistu", Bellatrix sanoi, ja näpäytti kirouksen päin seinää, johon tuli suuri jälki.
"Kyllä kohta onnistuu!" sanoi Harry. Hän taisteli Bellatrixia vastaan, ja muutkin taisivat asettua kaksintaisteluasemiin. Vaaleahiuksinen kuolonsyöjä sai vastaansa Hermionen. Ron ja Ginny saivat vastaan Narcissan, ja Remus Kalkaroksen.
"Tainnutu!" Harry loitsi ilman tulosta.
"Tuon torjuu jo ensimmäisellä luokalla oleva! Kidutu!" Huusi Bellatrix silmissään kuolemanhimo.
Harry tunsi kaameaa kipua. Sen kaltaista kipua hän ei ollut koskaan tuntenut. Mutta Remus pelasti hänet samalla, kun taisteli Kalkarosta vastaan. "Ei tuo ole reilua! Ethän taistele edes minua vastaan!" Bellatrix sanoi, ja Harry näki tilaisuutensa tulleen: "Tainnutu!" Bellatrix kaatui maahan vihaisena.
Harry riensi auttamaan Hermionea, joka tuntui olevan vaikeuksissa. Mutta yht´äkkiä kuolonsyöjät lähtivät. Ron huomasi, että lisää auroreita ilmiintyi paikalle jostain. Joukossa oli myös uusia auroreita, joita Harry ei ollut nähnyt koskaan. He olivat kai valmistuneet vasta puoli vuotta sitten.
"Hei. Sinä olet kai Harry Potter?" eräs naisaurori kysyi. "Minä olen Musta. Olen Siriuksen lisäksi ainoa Dumbledoren puolella oleva Mustan suvun lapsi", hän sanoi.
"Hauska tavata!" Harry sanoi, ja kätteli tätä. Siriuksen sukulainen, ja sanoi noin vain Siriuksen ja Dumbledoren nimet. Jokin tässä tuntui hämärältä.
Ron, Hermione ja Ginny riensivät kättelemään auroria vuorostaan. Aurorilla oli vaaleat hiukset, aivan, kuin Draco Malfoylla. Mutta eivät he kai sukua ole? Harry päätti luottaa auroriin, koska muutkin luottivat auroriin. Ei Harry pelkurin leimaa halunnut saada.
"Miten kävi? Ovatko kaikki paikat ehjiä?" Harry kysyi, vaikka näki itsekin, että etuseinä oli aivan hajalla.
"Jos tarkoitat tavaroita ja taloa, ei. Jos henkilöitä, niin kyllä." Vauhkomieli vastasi tietäväinen ilme suupielessään. "Mistäköhän he saivat tietää, että olemme täällä? Ja Kalkaros, se petturi, oli myös siellä. Hän taisteli Renusta vastaan."
"Ai taisteli vai?" Harry kysyi.
"No taistelihan hän. Hän oli minulle helppo vastus", portaista tullut Remus sanoi. "Tuntui, että he eivät yrittäneet kunnolla."
Kalkaros, tuo petturi. Hän oli uskotellut kaikille, että on Dumbledoren puolella, mutta hyvän paikan tullen hän tappoi Dumbledoren. Dumbledore oli niin hyväuskoinen. Ei kai kukaan voi olla niin hyväuskoinen? Harry ei ollut koskaan luottanut Kalkarokseen, mutta nyt hän halusi surmata Kalkaroksen! Kalkaros on kohta mennyttä! Hän surmasi Dumbledoren! Ja Dumbledore oli luottanut Kalkarokseen koko sydämestään. Kalkaros oli petturi, niin, kuin Matohäntä. Kalkaros petti heidät kaikki, joka ikisen, lukuun ottamatta Voldemortia. Kalkaros ei saa elää enää kauaa, jos Harry päättäisi. Harry halusi surmata Bellatrixin ja Kalkaroksen, koska he surmasivat Harryn isähahmot Siriuksen ja Dumbledoren. Kohta he saavat heittää hyvästit elämälle! Harry alkoi itkeä, kun hän ajatteli Kalkarosta, ja sitä kaikkea, mitä hän oli tehnyt. Miksi Dumbledore oli luottanut Kalkarokseen? Hän sanoi, että hänellä oli joku oma syy. Mikä syy? Sitä Harry saisi tuskin koskaan selville. Ei ikinä. Syy oli varmasti salainen.
"Harry, kuunteletko sinä? Kerroin juuri, mitä taikoja Kalkaros yritti käyttää minuun."
"Mitä? Kerro vielä!" Harry oli innoissaan, ja he kävelivät Remuksen kanssa ulos puhuen kiivaasti Kalkaroksesta.
Myöhemmin illalla he söivät. Kaikki olivat vakavia, kun heidät yllätettiin ihan noin vain. He eivät olleet varautuneet hyökkäykseen.
"Harry, onko sinulla se näkymättömyysviitta tallessa?" Remus kysyi ovela ilme kasvoillaan.
"Onhan se minulla. Se on ylhäällä. Odotas hetki." Harry sanoi, ja meni etsimään sitä. Harryn arkku oli aivan sekaisin ja Hedwig huhuili. Sillä taisi olla jano.
"Odota hetki, saat juoda aivan kohta" Harry sanoi, ja etsi samalla viittaansa.
Alhaalla Harry antoi viitan Remukselle.
"Minä osaan monistustaian. Monistan tämän meille kaikille. Pitäkää sitä yllänne koko ajan, niin teitä ei nähdä. Ja osaavathan kaikki suurentaa sen?" Remus sanoi. "Monithus!" Remus jatkoi, ja viitta monistui moneksi viitaksi.
Myöhemmin illalla Harry meni Ginnyn huoneeseen.
"Kuka siellä?" Ginny kysyi.
"Minä. Harry." Harry sanoi.
"Ai Harry. Tule sisään", Ginny sanoi, ja Harry astui Ginnyn huoneeseen. Mutta Harry ei tietenkään voinut nähdä Ginnya, jolla oli viitta yllään, samoin, kuin Harrylla.
"Minä vain... Tulin kysymään, voinko nukkua täällä?" Harry sanoi.
"Tietenkin. Enhän minä sitä kiellä", Ginny sanoi, eikä nähnyt vieläkään Harrya. "Missä sinä olet?"
"Tässä." Harry sanoi, ja kosketti Ginnyn huulia sormella. Harry heitti näkymättömyysviittansa pois, ja he suutelivat intohimoisesti. Kun he suutelivat, Harryn arpeen sattui.
"Auts!" Harry sanoi vähän normaalia äänensävyä kovemmalla äänellä niin, että Ginny kuuli sen.
"Mitä tapahtui?" Ginny kysyi.
"Ei mitään. Koskin vain silmääni", Harry valehteli. Harryn arpi oli vieläkin kipeä. Molly olisi luullut, että että se johtuisi vain pienestä päänsärystä, mutta Harry tiesi, että siinä oli suurempi syy. Se ei ollut vain päänsärkyä.
5. luku R.A.M.
Seuraavana aamuna he katselivat taistelun jälkiä. Suurin osa yritti lähteä Kalmanhanaukiolle, sillä siellä olisi turvallisempaa, kun Kotikolossa. Mutta juuri sitä kuolonsyöjät taisivat haluta. Nyt he saattaisivat saada selville killan päämajan, joka oli suojattu monilla eri taioilla. Kalmanhanaukio olisi siis todella turvallinen. Mutta he eivät voineet mennä ennen, kuin he ovat selvittäneet tehtävän: Dumbledore oli ollut vanha salaisuudenhaltija. Kalmanhanaukio ei olljt tuhoutunut Dumbledoren mukana. Dumbledoren kuolinhetkellä hän ei siis ollut salaisuudenhaltija. Mutta kuka sitten on salaisuudenhaltija? Kukaan ei uskaltanut mennä sisälle ennen, kuin he saisivat selville uuden salaisuudenhaltijan.
"Harry, katso, mitä löysin täältä!" Hermione sanoi innoissaan. Hän oli etsimässä tietoa R.A.M:sta. Viime vuonna heitä ei ollut onnistanut. Kukaan ei ollut keksinyt vale-hirnyrkin salaisuutta. Siinä oli ollut mukana vain paperinpala, jossa luki:
Pimeyden Lordille,
tiedän, että olen kauan sitten kuollut, kun luet tämän,
mutta haluan sinun saavan selville, että juuri minä löysin salaisuutesi.
Olen varastanut oikean hirnyrkin ja aion tunota sen heti, kun voin.
Kohtaan kuoleman siinä toivossa, että kun sinä kohtaat vertaisesi,
olet taas kuolevainen.
R.A.M.
"Muistat kai vielä R.A.M:n?"
"Tietenkin. Kuka hän on?" Harry vastasi innokkaana.
"En tiedä sitä vielä, mutta paperissa lukee, että Pimeyden Lordille. Eli medaljongin on saanut joku kuolonsyöjä! Mutta me emme voi saada sitä selville, onko hän tuhonnut sen." Hermione sanoi innokkaasti.
"Minä keksin!" Ron huudahti, ja kaikki katsoivat häntä. "Muistatteko medaljongin Kalmanhanaukiolla? Jos se on hirnyrkki. Ja R.A.M. voisi olla Regulus Musta! Hän on ollut kuolonsyöjä."
Kaikki tuijottivat Ronia. Ron oli ratkaissut yhden arvoituksen! Nyt he tiesivät yhden hirnyrkin. Kaikesta päätellen Regulus ei ollut tuhonnut hirnyrkkiä. Heidän oli tehtävä se itse. Kaksi palaa on jo tuhottu: päiväkirja ja sormus. Kuppi, medaljonki, jotain Rohkelikon ja jotain Korpinkynnen. Sekä Voldemort. Miten he voisivat tuhota kaikki palat ja pelastaa maailman Voldemortilta? Voldemortilla on kuolonsyöjäarmeija, kun taas Harrylla on auroreita ja kaikkein tärkeimät: ystävät. Harry ei ole koskaan yksin.
"Tietääkö kukaan teistä, kuka voisi olla Kalmanhanaukion salaisuudenhaltija?" Väsynyt Vauhkomieli kyseli illalla.
"Voisiko se olla Harry?" Joku huuteli pöydän toiselta puolelta.
"Entä, jos sinä olet se itse?" Musta huuteli.
"Lupin on selvästi salaisuudenhaltija!"
"Onko meillä muka salaisuudenhaltijaa? Entäs, jos Dumbledore vei salaisuuden mukanaan hautaan?"
"Eli kukaan ei tiedä sitä", Remus kokosi kaikkien sanonnat yhteen, ja haukotteli. "Sitten täytyy odottaa, että löytäisimme jonkun vihjeen täältä, jos Dumbledore olisi jättänyt meille jotain", Remus jatkoi, ja muisti juuri jotain: "Odottakaa hetki. Olen jo syönyt", hän sanoi toiveikkaana, ja lähti etsimään jotain.
Seuraavana aamuna talo oli jo täysin ehjä.
"Hagrid auttoi minua. Hän teki enemmän, kuin minä", herra Weasley sanoi selvästi väsyneenä vaikean loitsun takia. "Ajatelkaa, mitä olisi käynyt, jos kuolonsyöjät olisivat tulleet uudestaan", herra Weasley ajatteli. "Menen nyt nukkumaan. Yritän herätä lounaalle."
Lounaalla rouva Weasley oli huolissaan: "Missä Remus on? Hänen olisi pitänyt tulla syömään jo kauan sitten. Ruoka jäähtyy!"
"Hän etsii jotain." Ginny vastasi.
"Mitä? Missä? Milloin hän tulee?" Rouva Weasley sanoi, ja Ginny joutui olemaan tietämättömänä hiljaa.
Illalla Remus tuli jo vihdoin esiin.
"Harry, minun olisi pitänyt antaa tämä jo aikoja sitten sinulle. Tästä saat tämän kirjeen", Remus sanoi puuskuttae.
Harry avasi kirjeen...
Luku kuusi Kirje
Harry avasi vapisevin käsin kirjeen, jonka päällä luki Harrylle tutuksi käyneellä vinolla käsialalla Harrylle. Siinä ei lukenut Harry Potterille tai Pojalle, joka elää eikä Potterille. Siinä luki Harrylle.
Harry, tiedän, että kun luet tätä, olen jo kuollut. Jätin tämän Lupinille ennen, kuin menimme etsimään hirnyrkkiä. Olin sopinut Severuksen kanssa, että hän surmaisi minut. Kärsin vakavasta velhosairaudesta. Se toi mukanaan pitkää ikää, mutta satutti minua. Olisin kuollut jo muutenkin pian. Severus jatkaa työtänsä: tuhoaa kuolonsyöjiä sisältä käsin. Hän on meidän, vai sanoisinko tiedän, puolellanne.
Harry, sinulla on pitkä tehtävä. Toivottavasti tuhosit meidän löytämämme hirnyrkin. Sinulle on vielä kolme hirnyrkkiä ja Voldemort. Luulen, että hirnyrkit ovat kuppi, jotain Rohkelikon ja jotain Korpinkynnen. Yritä löytää ja tuhota ne. Kuten olet huomannut, kaikki hirnyrkit ovat löytyneet niiden omistajien paikoilta. Minun mielestäni, ja (anteeksi iseni kehuminen) olen usein oikeassa, hirnyrkit löytyvät niiden omistajien paikalta. Godrickin notko olisi hyvä paikka hirnyrkille. Kannattaa käydä siellä. Salaperäisyyksien osastokin olisi hyvä paikka, mutta älä tällä kertaa kutsu kuolonsyöjiä mukaasi... Voin kai myöhemmin kertoa sinulle muita ideoita.
Harry, sinä muistat kai Salaperäisyyksien osaston suljetun oven, ja voiman, mikä on sen takana. Se voima on rakkaus, Harry, rakkaus. Jos haluat voittaa Voldemortin, sinun täytyy käyttää sitä voimaa, mitä sinussa on. Rakkautta. Pikkulinnut ovat kertoneet minulle, että seurustelet Ginny Weasleyn kanssa. Älä lopeta sitä, sillä se on sinulle tärkeää! Juuri sillä tavalla käytät rakkautta, mitä sinussa on. Ja mielestäni voit kertoa hänelle hirnyrkeistä, vaikka kielsinkin. Suuretkin velhot joutuvat joskus syömään sanansa.
Niin, rakkaudesta. Sinun täytyy vain rakastaa jotakuta, tässä tapauksessa neiti Weasleyta, sydämesi pohjasta, niin Voldemort kokee kaameita kipuja. Siitä sivuvaikutuksena sinun arpeesi saattaa sattua. Se johtuu siitä, että kai muistat, kun Voldemort otti sinusta verta. Siitä se johtuu! Sinun täytyy siis rakastaa!
Kenties tiedät tämän jo, mutta kerron sen nyt sinulle: saat perintönä minulta koko omaisuutesi. Luotan sinuun, että annat osan Weasleyille, he ovat köyhiä, jos et sitä vielä tiedä. Koko omaisuuteni kanssa saat asuntonikin. Osoite on: Villapolku kaksi. Alue on suojattu jästeiltä tarkoin, eli vain taikovat pääsevät sinne. Myöskään kaikki, joilla on pimeän piirto, eivät pääse sisälle. Jos joku tulee lähelle, hälytin, joka on mielestäni yksi parhaista keksinnöistäni, alkaa hälyttää.
Mitä Voldemortiin tulee, kuten sanoin jo, Harry, sinulla on vielä pitkä tie edessäsi. Lopussa olet aivan yksin, ilman ketään, joka tukisi sinua. Kuolonsyöjät ovat kenties jo nyt hyökänneet joka paikkaan. Sinun täytyy kehittyä valtavasti vielä, kun voit. Ja sanon vielä, kun muistan: pidä Tylypahka auki! Se on elintärkeää kaikille nuorille velhonjen- je noitienaluille. Ja käy tervehtimässä Hagridia! Hän tarvitsee sitä. Lajitteluhattuunkin liittyy vielä jotain, tutki se tarkoin, hirnyrkki se ei ole. Itse en ole kerinnyt tutkia sitä, aikani on mennyt kaikeen muuhun.
Loppu kirjeestä oli vain loitsujen, jotka Harryn, Ronin, Hermionen ja Ginnyn, täytyisi opetella, kertaamista. Sekä Dumbledoren talon ansojen kertausta ja tarkempaa kuvailua.
Harry liikuttui kirjeen lopusta:
Muista nämä, Harry: Taukki, Vollotus, Kummallisuus ja Nipistys. Ja me näemme vielä. En voi sanoa hyvästi, Harry vaan sanon näkemiin. Näkemiin, Harry, näkemiin!
"Mitä siinä lukee, Harry?" Hermione sanoi, mutta vaikeni, kun näki kyynelen Harryn silmässä. Harry oli liikuttunut kirjeestä. Dumbledore oli kuollut, ja Harry oli erehtynyt Kalkaroksesta. Erehtynyt pahasti. Kirjeen mukaan Harrylla on vielä pitkä matka edessä. Pidempi, kuin mitä hän luuli. Todella pitkä matka, mikä vain loppuu joskus. Mutta siihen on vielä aikaa. Nyt Harrylla on aikaa olla yksin ja miettiä asioita.
Luku 7 Talo
Harry oli Dumbledoren talon luona. Hän halusi käydä talolla yksin, ilman ketään toista, joka tukisi häntä. Hän halusi surra Dumbledorea rauhassa. Ilman, että kukaan näkisi häntä. Täysin yksin. Harry ei halunnut muiden tietävän, että hän oli todella tunteellinen henkilö. Dumbledoren kanssa hirnyrkin etsimisen hän vielä kesti, mutta ei Dumbledoren kuolemaa. Se tuli niin yllättäen.
Kun Harry oli Dumbledoren talon luona, hän alkoi itkeä. Hän suri Dumbledorea. Dumbledore oli ollut hänelle enemmän, kuin rehtori. Hän oli ollut Harrylle kuin kolmas isä Jamesin ja Siriuksen jälkeen. Kolmas isä, joka kuoli puolustaessaan Harrya.
Dumbledoren talo oli suojattu hyvin. Sitä ei voinut nähdä, jos ei ollut menossa sinne niin, kuin ei voi Tarvehuonettakaan nähdä. Harrykaan ei nähnyt Dumbledoren suurta taloa ennen, kuin oli sen vieressä.
"Tämä on aivan valtava!" Harry ihasteli Dumbledoren palatsin näköistä taloa. "Miten Dumbledore sai hankittua näin suuren talon?" Harry ihmetteli, ja päätti kutsua muut ihailemaan hänen omaa taloansa heti. Se oli niin valtava ja mukavan näköinen. Nyt se olisi Harryn!
Sisältä talo oli vieläkin upeampi, kuin ulkoa: paljon kirjahyllyjä, ylellinen keittiö, paljon toffeeta, mukavat sängyt... Tämä ei voisi olla Harryn. Harry kuvitteli, että oli mennyt väärään osoitteeseen, kunnes huomasi, että Hedwig koputti ikkunaan. Ja muut olivat tulossa heti perästä.
"Tämähän on aivan uskomattoman sanoinkuvaamattoman kaunis talo!" Ron ihasteli Harryn taloa, ja muut nyökyttelivät mukana. "Miksi Dumbledore hankki näin hienon talon?" Hermione mietti, ja Harry päätti näyttää kirjahyllyt. "Hän tarvitsi tilaa näille." Harry sanoi, ja Hermionekin oli ihastunut. Enemmän kirjahyllyjä ja kirjoja kuin Tylypahkan kirjastossakaan! "Harry, sinun täytyy alkaa heti opettelemaan Dumbledoren taikoja!" Hermione sanoi selvästi ihastuneena kirjojen määrään. "Näistä kirjoista löytyy kaikki tarpeellinen!" Hän vielä jatkoi, ja Ron esitti pyörtyvänsä. "Ja jos sitten menemme Tylypahkaan, tässä on aivan liikaa luettavaa!" Ron valitti tutkien kirjojen nimiä. "Kuinka suojautua pimeuden taioilta. 1001 taikaa. Toffee ja muut jästimakeiset. Mikä on sähkö?. Täällähän on vain jästkirjoja!" Ron oli innoissaan, koska ei joutunut lukemaan paljoa kirjoja, mikä taas teki Hermionen pettyneeksi, jonka takia hän heitti Ronia leikillisesti tyynyllä, jonka Ron torjui, ja heitti Hermionea takaisin. Harry koki parhaakseen mennä tutkimaan keittiötä. "Tämä on todella harvinainen! Vain parhaista paikoista saa todella kalliilla Feeniksin sulista otettua yrttiä!" Ginny, joka oli tullut Harryn perässä huoneeseen, ihasteli ruoka-aineita, jonka kaltaisia hän ei ollut ennen nähnyt. "Voi Harry, sinulla on loistava talo!" Ginny jatkoi samalla, kun Ron ja Hermione tulivat nauraen katsomaan, mitä Harry ja Ginny tekisivät keittiössä.
Myöhemmin illalla Hermione oli saanut heidät kaikki harjoittelemaan kirjahyllyjen kirjojen avulla. Niistä oli paljon hyötyä. Yläkerrasta paljastui suuri sali, aivan, kuin Tarvehuone, mutta vielä suurempi, missä voisi harjoitella kunnolla ja rauhassa ilman pelkoa tilan loppumisesta kesken juuri tärkeän taikaharjoituksen, joka voisi olla heille kaikille elintärkeä. Sali oli siis todella suuri, ja mikä parasta, se laajeni, jos oli menossa kohti sen reunaa.
"Vastus karkoittako!" Ginny huusi, ja sai Harryn siirtymään kohti salin reunaa, jonka takia sali laajeni kuin taikaiskusta.
Myöhemmin illalla herra ja rouva Weasley tulivat ihastelemaan Harryn taloa, tai oikeastaan herra Weasley tuli katsomaan jästikirjoja, mistä Ron oli kertonut Possulla, mutta hän tuli kuitenkin. Kummatkin olivat muiden tapaan ihastuneita talooa: "Oi Harry! Tämähän on todella suuri ja mukava talo. Täällähän voisi asua koko meidän perheemme!" Ginny punastui yllättäen vertauskuvasta, ja Harry huomasi, kuinka söpöltä punastunut Ginny näyttikään...
"Ron, mistä velhot hankkivat ruokatarvikkeet? Taikovatko velhot ne?" Harry kysyi rouva Weasleyn tekemällä maukkaalla illallisella, ja sai vastauksen: "Viidtokujalta. Edkö ole ennen huomannut kauppoja? Edimerkiksi Duddedoren herkku, jota pitää Aderforth Duddedore." Harry ihmetteli Ronin tietoja, mutta hänhän asui velhoperheessä.
"Harry, nämä ovat kinnostavia kirjoja!" Herra Weasley sanoi tutkiessaan Harryn kirjahyllyä, ja huitaisi kädellään, jolloin hänen päälleen tippui kirja kirjahyllystä. "Töpselit ja muut jästiesineet - kuinka mainio kirja. Tätähän minä etsinkin." Hän sai osakseen hymyileviä katseita. Harry huomasi, kuinka söpö hymyilevä Ginny oli. Hän ei ollut ennen huomannut, että Ginny on niin söpö koko ajan. Harry oli palavasti rakastunut Ginnyyn.
Seuraavana päivänä olisi määrä tehdä päätös Tylypahkan kohtalosta. Professori McGarmiwa oli sen Harrylle kertonut. Heti, kun he olivat nousseet sängystä, he kuulivat, kun joku koputti ikkunaan. Hermione huomasi asian heti: " Harry, se on pöllö!" Hän sanoi haukotellen, ja jatkoi: " Siinä on mukana virallisen näköinen kirje sinulle!"
Luku 8 Takaisin Tylypahkaan
"Kirje? Minulle?" Harry ihmetteli pöllöä.
"Niin. Avaa se jo, ennen kuin pöllö lähtee!" Hermione sanoi haukotellen.
Harry antoi pöllön siirtää jalkaansa, ja irrotti kirjeen, jonka jälkeen harmaa pöllö lähti kaarrellen lentämään. Sen jälkeen Harry avasi kirjeen tunnistaen käsialan jo vastaanottajan nimestä:
"Tämä on McGarmiwalta!"
"Lue se." Ron patisti Harrya.
Hyvä nuoriherra Potter,
Kuten hyvin tiedätte, Tylypahkan tulevaisuus on vaakalaudalla. Professori Dumbledore taisikin mainita siitä jossain kirjeessä, jonka hän kuulemma antoi teille. Toivon, että te ymmärrätte asian vakavuuden.
Mutta asia on niin, että emme löydä Tylypahkalle rehtoria. Kukaan ei uskalla ottaa niin suurta valtaa. Minä koen itse olevani liian huonolla kokemuksella, joten en itse halua tulla rehtoriksi.
Eli palatakseni asiaan asia on niin, että emme löydä rehtoria! Ajattelimme kokouksessa Taikaministeriön kanssa, että he eivät laita sinne ketään, mutta minä saan yrittää itse etsiä jotakuta. Ja ajattelin nyt vähän myöhemmin teitä! Jos suostutte, monet nuoret velhot ja noidat saavat kokemusta. Mutta jos ette, maailma saattaa olla vaarassa. Ymmärrän toki, jos haluatte kieltäytyä tehtävän vaarallisuuden takia, mutta toivon, että mietitte hetken, ennen kuin päätätte. Jos asia on niin, että myönnytte, teidän lomanne menee osittain pilalle. Te, hyvä herra Potter, joudutte harjoittelemaan koko seitsemännen luokan läpi. Samalla teidän täytyy ottaa rehtorin huomattava vastuu ja opetella muutamia taikoja ja muita rehtorin asioita. Kaiken lisäksi teidän täytyy etsiä uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja.
Lähettäkää vastaus pikaisesti pöllön mukana. Se, jos oikein osaa, lentää nyt taivaalla. Huuda Viksua, niin se tulee.
Pyydän teitä harkitsemaan monta kertaa, ennen kuin päätätte.
Parahin,
Minerva McGarmiwa, Tylypahkan vararehtori.
Harry tuijotti kirjettä järkyttyneenä, kunnes Ginny alkoi huutaa hänen nimeään.
"Mitä siinä luki?" Hän kysyi selvästi innostuneena.
"No, miten on, menenkö rehtoriksi?" Harry kysyi samalla, kun muut repivät kirjettä hänen kädestään.
"Tuskin sinä pärjäät yksin." Hermione sanoi viisaana kirjeen luettuaan, ja muut nyökyttelivät.
"Mutta minun on melkein pakko mennä sinne."
"Yksin et mene!" Ginny sanoi vihaisena.
"Kenet minä otan mukaan?" Harry sanoi kaatuneena sängylle.
"Vaikka... Vaikka... Fredin ja Georgen." Ron keksi.
"Ai sen jälkeen, kun he karkasivat koulusta? Voro suuttuu taatusti!"
"No... Vaikka... Meidät!" Hermione sanoi, ja punastui lievästi.
Harry uppoutui ajatuksiinsa.
"Sehän on loistava idea" Ginny sanoi. "Saan olla koko ajan Harryn lähellä!" Ginny sanoi, ja halasi Harrya. Ron ja Hermione katsoivat poispäin miettiväisenä.
"Mutta tajuatteko te, mitä se vaatisi? Koko kesä menisi opetellessa. Vastuu olisi todella suuri!"
"Mehän opettelemme muutenkin Dumbledoren taikoja. Ja nelistään vastuu olisi pienempi." Hermione sanoi innoissaan eikä Harry voinut muuta kuin luovuttaa.
Hyvä professori McGarmiwa,
olen tullut miettiessäni siihen tulokseen...
"Mainitse meidätkin." Ron vaati.
Hyvä professori McGarmiwa,
olemme tulleet siihen tulokseen miettiessämme ystävieni kanssa, että voin ottaa paikan, jos he pääsevät myös mukaan. Ymmärrämme, että vastuu olisi suuri ja kestämme sen. Olemme muutenkin jo seitsemännen luokan tasolla. Toivon, että hyväksytte sen. Ja mitä pimeyden voimilta suojautumiseen tulee, voin ottaa opettajan paikan. Sainhan siitä todistukseenikin U:n.
Parahin,
Harry Potter
P.S. Minua saa sinutella.
Hermione, Ron ja Ginny, jotka olivat katselleet Harryn olkapään yli, vaikuttivat olevan tyytyväisiä kirjeeseen, jolloin Harry huusi Viksua.
"Tässä sinulle kirje. Vie se professori McGarmiwalle. Juuri niin." Harry sanoi, ja Hermione meni valmistamaan ruokaa.
Myöhemmin, tarkkaan sanottuna puolen tunnin kuluttua, kauan odotettu vastaus saapui.
Hei Harry!
Olen miettinyt kauan tätä asiaa ja olen tullut siihen tulokseen, että voin hyväksyä teidät rehtorin paikalle. Sinusta tulee tietenkin rehtori, ja muut ovat avustajia. Hyvä, kun keksit sen. Kuten jo sanoinkin, tuo oli ehkä elintärkeää maailmalle. Pyydän, että tulet jonakin päivänä katsomaan Tylypahkaa, niin voin kertoa tehtävistäsi tarkemmin.
Minerva McGarmiwa, Tylypahkan vararehtori
"Meidät on hyväksytty!" Harry sanoi selvästi innoissaan.
"Mutta nyt tulee kiire. Kaikki loitsut, ja sinä kuulemma aiot käydä vielä Godrickin notkossakin. Tee se heti huomenna." Hermione sanoi selvästi Mollymaiseen tapaan hoputtavasti.
"Sen teen!" Harry sanoi, ja meni sohvalle lukemaan kirjaa.
Luku 9 Godrickin notko
Kun Harry heräsi seuraavana aamuna, hän halusi lähteä Godrickin notkoon, mutta se ei ollut mahdollista, koska muut vielä nukkuivat. Siksi hän päättikin tehdä kaiken valmiiksi lähtöä varten. Hän valmisti hieman ruokaa aamiaiseksi ja etsi kaikille sopivat vaatteet. Kaikki olikin valmista, kun muut heräsivät.
"Joko sinä olet hereillä, Harry?" Hermione ihmetteli.
"Näet hyvin itsekin." Harry sanoi hieman ivallisella sävyllä.
"Huomenta!" Ginny sanoi haukotellen, ja katsahti pöytään: "Upeaa, Harry! Olet valmistanut meille aamiaista."
"Niin olen." Harry sanoi selvästi ylpeänä. "Koska voimme lähteä Godrickin notkoon?"
"Sinunhan piti lähteä sinne yksin, Harry." Vuoteestaan noussut Ron sanoi.
"Muutin mieleni." Harry vastasi väsyneenä odotteluun.
Myöhemmin he olivat valmiita ilmiintymään Godrickin notkoon:
"Oletteko valmiita?" Harry kysyi varmistaakseen, että he kaikki olisivat valmiina.
"Miksi emme olisi?" Ron kysyi, ja otti Hermionea kädestä kiinni.
"Mennään!" Harry huusi ja he olivat Godrickin notkossa.
Godrickin notkossa oli yllättävän viileää ja autiota. Harry näki muutaman talon, mutta ei ihmisiä saati hautausmaata. Vähän kaarreltuaan Harry huomasi luolan, jossa oli jotain.
"Tuolla on luola, jossa näyttää olevan jotain." Harry sanoi hämmästyneelle Hermionelle.
"Mennään sinne. Olisiko siellä kenties talo?" Hermione mietti.
Kun he olivat kävelleet luolaan, he huomasivat, että siellä oli hautausmaa.
"Hautausmaa luolassa", Ron ihmetteli.
"Se oli siihen aikaan normaali käytäntö. Haudat eivät saaneet kastua." Hermione selitti.
Harry polvistui vanhempiensa haudalle ja laittoi sen päälle ulkoa poimimansa kukat.
"Oletko sinä Harry Potter?" Ulkoa yllättäen nelikon luokse tullut rouva kysyi.
"Olen. Mistä sinä sen tiesit?" Harry vastasi yllättäen.
"Näytit aivan Jamesilta. Mutta sinulla on Lilyn silmät", Hennyksi esittäytynyt rouva sanoi. "Asuimme täällä jo heidän kuolemansa aikaan. Mutta ihmettelen vain, miten koko talo voi sortua, jos he tekivät jotain ihmeellisiä kokeita. Ja sanon vain, että minun ja mieheni mielestä heissä oli jotain erilaista, kuin meissä. Koko talo sortui ihmeellisesti." Nainen sanoi. "Mutta sinä vaikutat aivan normaalilta", hän sanoi, ja osoitti Harryyn.
"Niinhän olenkin. Mikäs muu olisin?" Harry sanoi, ja punastui yllättäen.
"Mutta oli minulla asiaakin. Haluatko nämä?" Henny sanoi, ja näytti valokuva-albumia, jossa oli aivan normaaleja liikkumattomia kuvia.
"Vai että haluanko? Minulla on niitä aivan liian vähän. Kiitos paljon!" Harry sanoi ilahtuneena.
"Ole hyvä vain, ja näkemiin." Rouva sanoi hymyillen ja lähti pois.
"Siinä vasta mukava nainen", Ron sanoi, ja katsoi Harryn albumia.
Harry päätti kävellä luolaa eteenpäin, koska hän halusi tietää, kuinka paljon hautoja oli. Kun haudat olivat lopussa, luola vain jatkui ja Harry käveli sitä eteenpäin muiden seuratessa perässä.
"Tässä on nyt jotain outoa. Olemme kävellet jo yli kymmenen minuuttia, eikä luola ole loppunut." Ginny ihmetteli.
Harry oli itsekin huomannut saman, ja tehnyt suuntaloitsun, jonka avulla he pääsisivät varmasti takaisin.
Lopulta luola oli lopussa. Harry huomasi kuitenkin, että seinässä oli portaat, joiden avulla pääsi ylöspäin.
"Menisimmekö tuonne?" Harry kysyi, ja näytti pieniä, vaivoin huomattavia portaita.
"Miksi menisimme?" Ron kysyi peloissaan. "Siellä on kauheita hämähäkkejä!"
Harry nauroi. "Mitä menetettävää meillä on? Mennään sinne!"
He kiipesivät portaita, tai oikeastaan Ron ei kiivennyt, hän juoksi, koska "Silloin pääsee nopeammin pakoon hämähäkkejä." Yhtäkkiä portaat loppuivat.
"Täällä on käynyt joku. Minä voin tuntea taian." Hermione sanoi.
"Onkohan täällä kenties Voldemortin hirnyrkki?" Ron mietti, mutta kukaan muu ei ollut samaa mieltä. "Tämä on liian helppo paikka." Ginnykin sanoi.
"Mutta juuri siksi täällä voisi olla hirnyrkki, kukaan ei osaa aavistaa helppoja paikkoja." Ron vielä yritti.
"En usko siihen." Hermione päätti väittelyn.
Harry mietti, olisivatko portaat samanlaisia, kuin Voldemortin hirnyrkkiluola. "Hermione, missä sinä haistat taian?"
Hermione näytti oikean paikan, ja Harry antoi omasta verestään hieman siihen. Kaiken huipuksi ilmaan tuli ovi, joka aukesi.
"Mitäs minä sanoin." Ron sanoi iloisena.
"Mennäänkö tuonne?" Harry kysyi, ja muut nyökyttelivät.
Kun he olivat menneet ovesta, se sulkeutui, mutta Ginny kerkisi laittaa kenkänsä väliin. Hänellä oli nyt vain yksi kenkä, mutta hän taikoi itselleen uuden kengän.
"Mikä tuolla on?" Harry kysyi, ja näytti käytävän päähän.
"Se on selvästi lipasto. Onkohan siellä sisällä hirnyrkki?" Hermione mietti.
"Saattaa olla, mutta jätetään se vielä tänne." Harry sanoi, ja he lähtivät pois.
Luku 10 Taiat
Kun he olivat päässeet pois luolasta, he menivät Dumbledoren, tai siis Harryn taloon.
"Opettelisimmeko me niitä taikoja nyt?" Hermione ehdotti vaisusti.
"Sopiihan se minulle. Nythän me olemme rehtoreitakin, joten meidän kuuluu osata taikoja." Harry sanoi, ja muut olivat samaa mieltä.
"Onko sinulle vielä se kirje, minkä sait?" Ginny kysyi huolehtivaisesti.
"Onhan se minulla."
"Voisimmeko sitten harjoitella?" Ron mietti, ja muut kipusivat portaita pitkin ylös saliin.
"Mitä taikoja siinä on?" Hermione kysyi.
"Ainakin kaikki kolme anteeksiantamatonta kirousta, muitakin kirouksia, kaikkea suojaus- ja kilpiloitsuja, Unhoituta ja loitsuja, joiden avulla saa tietoa vastustajista." Harry sanoi tutkien samalla kirjettä. "Sekä Unhoitutan vastaloitsu ja muitakin vastaloitsuja."
"Aloittaisimmeko kilpiloitsuilla?" Hermione sanoi, ja pian huone oli täynnä kilpiä.
Kun he olivat harjoitelleet kilpiä tarpeeksi, Ginny ehdotti Unhoituta-loitsua: "Voisimmeko harjoitella muistinpyyhkimistä?"
Kun Hermione koki loitsun tarpeelliseksi, niin he aloittivat sen käyttämisen. Samalla he harjoittelivat vastaloitsua.
Myöhemmin he olivat aivan väsyneitä loitsimiseen. Ron halusi kuitenkin harjoitella vielä yhtä loitsua: "Paljastaos Haaveos kuulostaa hyvältä. Se on kaiken lisäksi huomaamaton, sen kohde ei huomaa mitään.
"Voimme kai me vielä sen ottaa", Harry myöntyi. "Mutta koska se on huomaamaton, samalla täytyy kai harjoitella muitakin loitsuja."
Kaikki myöntyivät vielä pieneen harjoitteluun. Harry taisteli Ronia vastaan ja Hermione Ginnya.
"Karkotaseet!" Harry huusi, mutta Ron torjui sen helposti.
"Tainnutu!" Harry sanoi, mutta koska se ei onnistunut, hän päätti kokeilla sanatonta Paljastaos Haaveosta Roniin.
"Paljastaos Haaveos." Harry ajatteli, ja pääsi katsomaan Ronin haaveita. Ron torjumassa huispausottelussa, Ron surmaamassa Voldemortia, Ron Feeniksin Killassa, Ron ja Hermione Tylypahkassa...
Myöhemmin illalla he olivat väsyneitä, mutta onnellisia, koska olivat löytäneet hyvän viitteen Voldemortin hirnyrkeistä ja oppineet hyviä taikoja. Sen ansiosta he päättivätkin mennä jo seuraavana päivänä Kotikoloon auttamaan Weasleyita häävalmisteluissa.
Seuraavana päivänä, heti herättyään, he söivät todella paljon aamiaista, koska Hermionen mukaan "Aamiainen on päivän tärkein ateria." Heti syötyään he lähtivät Kotikoloon.
"Nytkö te jo tulette?" Rouva Weasley kauhisteli tapansa mukaan. "No, samapa tuo, tekemistä on paljon. Harry, kuulin, että pääsit rehtoriksi. Onneksi olkoon!" Molly puhui yhteen putkeen.
"Me kaikki pääsimme." Ginny korjasi.
"Onneksi olkoon sitten kaikille. Mutta mennään nyt, tekemistä on todella paljon. Häihin ei ole enää paljoa aikaa." Molly hoputti.
"Mitä meidän täytyy tehdä, rouva Weasley?" Hermione sanoi kohteliaalla sävyllä.
"Täytyy tehdä ruokaa valmiiksi, täytyy ripustaa onnittelukylttejä, kutsut on jo viety pöllöllä, täytyy laittaa suuntaosoitteita, täytyy siivota, täytyy valmistella huispausottelua..."
"Huispausottelua?" Harry kysyi.
"Niin, huispausottelua. Se on yksi asia häiden ohjelmassa."
"Siitä minä en tiennyt." Ron sanoi selvästi äitiinsä pettyneenä.
"Sen pitikin olla yllätys." Rouva Weasley sanoi, ja punastui. "Sitten kukaan ei voisi valmistautua siihen. Mutta nyt siivoamaan."
Kaikki tekivät työtä käskettyä, ja hakivat kaikki välineet.
"Miksi emme voisi vain taikoa likoja pois?" Fred ja George kysyivät.
"Tällä tavalla tulee siistimpää."
"Mutta..."
"Ei mitään muttia nyt." Herra Weasley sanoi lukien samalla jästien sähköstä kertovaa kirjaa.
Harry oli juuri siivoamassa yläkertaa, kun rouva Weasley huusi kaikki syömään. Hän oli tapansa mukaan tehnyt herkullista ruokaa. Samalla hän kysyi muiden mielipiteitä hääruoasta: "Voimmeko me tarjota vieraillemme suklaasammakoita? Entäpä jokamaunrakeita?"
Harry huomasi, että suurin osa ruoista oli tavallisia arkiruokia.
Ron havahtui yhtäkkiä horroksestaan: "Häät ovat jo huomenna!"
Luku 11 Häät
Oli hääpäivä. Kaikki olivat jo työn touhussa sen osalta, mitä ei edellisenä päivänä tehty. Rouva Weasley hössötti ja yritti saada kaiken valmiiksi ennen vieraiden saapumista. Kaikki olikin valmista, kun vieraat saapuivat. Pöytä oli täynnä herkkuruokaa ja koristeita riippui. Joku oli myös onnistunut tekemään porttiavaimen juhlatilaan, jossa varsinaiset häät pidettäisiin. Kotikolo oli vain saapumispaikka, jossa tosin syötäisiin. Ruokaa oli riittävästi.
Myöhemmin kaikki olivat jo paikalla. Moni olikin jo syönyt, ja odotti hääparin saapumista. Kun näytti siltä, että olisi aika lähteä hääsaliin, herra Weasley huusi: "Ottakaa tuosta vanhasta jäs... Siis keittokirjasta kiinni! Mennään hääsaliin."
Moni puhui innoissaan, ja Weasleyn perhe - hääparia lukuunottamatta saivat luvan mennä aluksi.
Ihmetys oli suuri, kun kaikki huomasivat hääparin olevan jo salissa. He olivat aivan valmiita häihin. Moni lumoutui Fleurin kauneudesta, mutta siihen oli varauduttu: paikka oli loitsittu.
"Nyt se alkaa!" Ron kuiskasi Hermionelle.
"Fleur näyttää upealta." Hermionekin ihasteli.
Yhtäkkiä joku papin näköinen mies käveli esille. Fleur ja Bill olivat sen näköisiä, että olisivat jo odottaneet häntä.
"Tahdotko sinä, Bill Weasley, mennä naimisiin Fleur Delacourin kanssa?"
"Tahdon!"
"Tahdotko sinä, Fleur Delacour, mennä naimisiin Bill Weasleyn kanssa?"
"Tahdon"
Juhlat olivat valmiita alkamaan. Bill antoi Fleurin käteen sormuksen, ja he suutelivat. Moni vihelsi kovaa.
"Joko se on ohi?" Harry kysyi Ginnylta pettyneenä.
"On se. Hääthän ovat aina lyhyitä." Ginny vastasi, ja Harry tajusi velhohäiden eron verrattuna jästihäihin.
"Ja näin kaikki voivat mennä takaisin Kotikoloon, toivottavasti mahdumme sinne. Ohjelmassa olisi pitänyt olla huispausta, mutta kun sää on tuollainen, niin..." Rouva Weasley sanoi, ja moni huokasi pettyneenä. Harry huomasi, että ulkona satoi.
"Kiitos kaikille, jotka olivat mukanamme näissä häissä. Toivottavasti viihdyitte." Hän jatkoi.
Myöhemmin illalla Harry keskusteli muiden kanssa häistä.
"Ne olivat erittäin nopeita. Olen tottunut pidempiin häihin!" Harry valitti.
"Mutta eivätkös nuo ruoat olleet varsin mainioita?" Ginny nuolaisi huuliaan.
"Olivathan ne. Siksi ne loppuivatkin niin nopeasti." Hermione mainitsi.
"Jos ruokaa haluatte, tältä pesee!" Fred, joka oli tullut paikalle, sanoi, ja näytti taskunsa, jotka olivat täynnä ruokaa.
"Weasleyiden taskunkohotus. Hintana viisi kaljuunaa." George piti myyntipuheen.
"Menkäähän nyt nukkumaan." Rouva Weasley hätisteli, kun Fred ja George piilottelivat ruokiaan. "Huomenna on tärkeä päivä."
"Mikä?" Ron kysyi.
"Sittenpähän näette."
"Mutta... Kerro!" Ginny pyysi saamatta vastausta.
Seuraavana päivänä rouva Weasley herätti Harryn, Ronin, Ginnyn ja Hermionen iloisena:
"Minulla on hyviä uutisia. Annetaan Arthurin kertoa ne itse!" Hän sanoi, ja muut olivat pakahtua uteliaisuuteen.
Alakerrassa herra Weasley oli jo valmiina:
"Minusta tuli taikaministeri!"
Muut olivat hämmästyneitä, mutta toivuttuaan ihmetyksestään Hermione onnitteli häntä:
"Onneksi olkoon."
"Niin, onneksi olkoon." Muut sanoivat kuin yhdestä suusta.
"Kiitos. Rymistyir pantiin pois virasta, koska hän ei ole pystynyt estämään ilkitekoja."
"Miksi sinut valittiin?" Harry kysyi.
"Minä olen ollut jo kauan taikaministeriön kanssa tekemisissä. Minä olin kuulema turvallinen vaihtoehto."
Luku 12 Suunnitelmia
"Herrani, mitä tahdot minun tekevän?" Pieni kimeä ääni kysyi luolassa.
"Ei mitään nyt." Voldemort vastasi.
"Mutta..."
"Kidutu!"
Pieni mies sätki kuin kala kuivalla maalla.
"Toivottavasti tuo opetti sinua." Voldemort sanoi ilkikurisesti, ja lopetti kirouksen.
"Kiitos, Herrani, kiitos!"
"Lopeta nyt, Matohäntä!" Voldemort sanoi ankarasti, ja Matohäntä lähti vingahtaen pois. "Odotan vierasta. Lainaatko hieman kättäsi? Ei hopeakättäsi." Voldemort jatkoi, ja pieni mies tuli takaisin.
"Ei! Tuo sattuu!" Hän sanoi, kun hänen isäntänsä painoi Pimeän piirtoa.
"Kuka täällä on päällikkö ja kuka ei?"
"Sinä, Herrani."
"Juuri niin. Älä sitten komenna minua."
"Selvä, Herrani."
Voldemort meni tuolillensa ja odotti muita. Hän oli pienellä saarella. Saari oli luolassa.
"Missä me olemme, Herrani?"
"Ei se sinulle kuulu." Mies vastasi ankarasti. He olivat saarella. Siellä, mistä Harry oli etsinyt hirnyrkkiä Dumbledoren kanssa onnistumatta kuitenkaan siinä. Voldemort oli nyt lieventänyt hetkeksi turvatoimia, jotta kaikki kuolonsyöjät pääsisivät saarelle turvallisesti.
"Ei niin, Herrani. Anteeksi!" Peter vastasi.
Samaan aikaan Kalkaros johdatti muut kuolonsyöjät sisään.
"Ah, tervetuloa tänne ainaiset tukijani."
"Miksi me olemme täällä?" Joku rohkea kuolonsyöjä avasi sanaisen arkkunsa.
"Se on minun oma asiani. Mutta tästä tulee meidän salainen päämajamme." Voldemort vastasi tutkiskellen muita. "Kuka on poissa?"
"Minä, Herrani." Matohäntä sanoi, ja juoksi paikalle.
"Mene paikallesi, Matohäntä! Voldemort sanoi ankarasti.
"Selvä se, Herrani!"
"Eli asia on nyt niin, että täällä on ollut eräs minulle kuuluva asia. Se asia on viety täältä. Minulla on syytä epäillä, että sen on vienyt Regulus Musta, vanha kuolonsyöjä."
Moni kohisi.
"Ai se, joka kuoli?"
"Juuri niin, Bella."
"Minä tunsin hänet." Nott sanoi.
"Hän jätti minulle viestin. Minulla on syitä epäillä, että hän on kuollut samalla. Hän jätti minulle paljastavan viestin. Ja jos oikein epäilen, hän on kenties tuolla." Voldemort sanoi, ja osoitti manaliusjoukkoa, joka kohosi vedestä.
"Niin. Tämä on -tai oli- Regulus Musta." Voldemort näytti ruumista. Moni syljeksi sitä päin.
"Sukunsa viimeinen kuolonsyöjä." Joku mainitsi.
"Jos te lopetatte palveluksenne, teille käy, kuin tälle." Voldemort huusi vihaisena.
Moni pyöritteli päätään.
"Mutta asia, josta minä halusin puhua, on nyt esillä. Tämä meidän hyvin tuntemamme kuolonsyöjä..." Voldemort osoitti Kalkarosta. "... On surmannut Dumbledoren. Hän on lisäksi kertonut arvokkaita tietoja Tylypahkasta sisältä, ja minun korvani ovat kuulleet, että joku on epäillyt häntä. Kidutu!" Voldemort sanoi, ja joku pyöri maassa.
"Armoa, Herrani, armoa! Olen jo katunut sitä." Maassa pyörivä kuolonsyöjä sanoi, ja Voldemort lopetti kirouksen.
"Niin, nyt me tapamme sen lahjattoman pojan. Ja jos haluatte kuulla suunnitelmani, niin..." Voldemort sanoi, kunnes hänet keskeytettiin.
"Haluamme." Peter sanoi.
"Älä keskeytä minua, Matohäntä."
"En, Herrani, en. Tämä rike ei toistu, Herrani!"
"Selvä se. Mutta kuten sanomani piti, niin olemme yllättäneet Potterin jo kerran. Ja nyt odotamme, kunnes hän luulee meidän olevan poissa, ehkä hyökkäämme joskus, mutta odotamme, ja otamme hänet pois piilostaan. Minun täytyy luulla, että hän ei ole saanut salaisuuttani selville, kuten Kalkaros sanoo. Mutta seuraavaksi hyökkäämme, kenties jo heti huomenna, erääseen paikkaan, ja sitten piiloudumme." Voldemort päätti puheensa.
"Loistava suunnitelma, oi Herrani." Bellatrix sanoi.
"Kiitos." Voldemort sanoi kylmästi. "Mutta nyt voitte mennä." Ääni jatkoi. "Huomenna hyökkäämme. Ja muistakaa, että tämä on päämajamme."
Luku 13 Uutisia jos jonkunlaisia
Päivän profeetta myyty!
Taikaministeriö (ks.sivu 18, artikkeli 5)on uuden Taikaministerin Arthur Weasleyn (katso sivu 5, artikkeli 2) johdolla ostanut Päivän Profeetan! Taikaministeri kuvaa hankintaa "kalliiksi, mutta järkeväksi". Hänen mukaansa Taikaministeriö saa lähetettyä tärkeitä tiedotuksia ja uutisia totuudenmukaisesti maailmalle, kirjoittaa Rita Luodiko. Emme tavoittaneet Taikaministeriöstä ketään kommentoimaan oston hintaa (katso sivu 28). Luulemme kuitenkin, että rahaa maksettiin selvästi yli 200 kaljuunaa.
Taikaministeriö teki taas yhden uuden harppauksen uuden Taikaministerin johdolla. Eilen he ostivat Azkabanin velhovankilan ja laittoivat kaikki ankeuttajat sieltä pois (katso sivu 11), vaikka ne sitä vastustivatkin. Päivän Profeetan osto oli kuitenkin sitäkin kalliimpi. Hyvää ei saa enää halvalla. Taikaministeriö lupaa jatkaa lehden pitkiä perinteitä ja antaa samojen ihmisien tehdä juttuja, vain johto sekä sijainti muuttuu. Päivän Profeetan toimituksen löydät nyt Taikaministeriön päärakennuksesta. Minutkin löydät sieltä.
Arthur Weasley ei, kuten jo sanoimme (katso rivi 5), kommentoinut mitenkään rahasummaa. Hän kuvaa kuitenkin asiaa selkeästi:
"Tämä osto oli erittäin järkevä askel kohti parempaa. Hankinta oli kallis, mutta järkevä. Nyt kaikki voivat uskoa Päivän Profeettaa, ja saamme levitettyä uutiset kansalle nopeasti. Olemme kaikki erittäin tyytyväisiä tähän hankintaan. Tulemme tekemään vielä suuria muutoksia ennen, kuin olemme valmiita voittamaan tiedät-kai-kenen armeijan. Mutta toivottavasti kaikki voivat luottaa lehteen. Olemme, totta tosiaan, erittäin tyytyväisiä tähän järkevään hankintaan!" Tarkemman haastattelun löydät sivulta neljä, artikkelista 6.
Harry heräsi unestaan lehti vatsansa päällään.
"Harry, joko olet kuullut uusimmat uutiset?" Hermione kysyi hymyillen alakuloisesti.
"Olen kai, jos tarkoitat Päivän Profeetan ostoa." Harry sanoi haukotellen.
"Niin! Eikös olekin hauskaa?" sanoi Ron, joka oli tullut huoneeseen.
"On se kai, mutta voisitteko mennä pois täältä? Minä puen." Harry sanoi nolosti.
Myöhemmin päivällä Harry päätti lukea Tylypahkan asioita, koska koulun alkuun ei ollut enää kauan aikaa.
"Lipetit pyytää palkkaa melko vähän, hän saa paikan, niin kuin professori McGarmiwakin, vaikka palkkatoivomus ei ole kovin pieni. Ja itselleni en palkkaa anna." Harry ajatteli ääneen.
"Kuulin, mitä ajattelit." Herra Weasley sanoi. "Tapana on ollut aina niin, että rehtori saa Taikaministeriöltä jotain pientä palkkaa, joten et sinäkään köyhäksi jää." Hän jatkoi.
"Lehdessä luki, että se on vain ensimmäinen asia, mitä Taikaministeriö tekee. Mitä se tarkoitti? Onko sinulla aikomuksia johonkin suurempaan asiaan?" Harry kysyi.
"Valitettavasti en saa kertoa, se on salaista tietoa." Herra Weasley kertoi pettyneenä.
"Ahaa, ymmärrän." Harry vastasi.
"Mitä aiot tehdä tänään?" Ginny kysyi Harrylta.
"Luen Tylypahkan asioita ja varmaankin käyn katsomassa Fredin ja Georgen pilakauppaa."
"Hauskaa! Pääsenkö minäkin mukaan?" Ginny kysyi, ja Harry myöntyi.
Myöhemmin samana päivänä Harry meni apean oloiselle Viistokujalle, jossa pilapuoti oli ainoa väriläiskä.
"Miten voin palvella?" Fredin ääni kysyi, kun Harry ja Ginny kävelivät kauppaan.
"Ahaa, te tulitte! Hauska tavata vihdoinkin!" George nauroi.
"Niin tulimme." Ginny sanoi.
"Miten olisi; haluaisitteko ostaa puhpalluran? Tai perulaista pikapimeyspulveria?" Fred ja George sanoivat yhteen ääneen. "Tai näitä kirouksia estäviä vaatteita?"
"Kiitos, mutta emme nyt. Onko teillä mitään uutta?" Harry kysyi, ja Fred näytti:
"Hologrammipilleri. Syö se, ja sinusta lähtee monta heijastunutta kuvaa. Aitoa ei mitenkään voi tunnistaa. Aito meidän tekemämme tuote. Erittäin hyödyllinen."
"Minä voisin ostaa sellaisen." Harry sanoi.
"Ostaa? Pötyä, sinun ei tarvitse maksaa. Rahoittaja saa ilmaiseksi." Fred sanoi.
Myöhemmin illalla Harry kertoili kokemuksestaan muille.
"Siellä oli paljon kaikkea uutta. Ostin hologrammipillerin." Harry mainitsi.
"Mikä se on?" Hermione kysyi.
"Miten se toimii?" Ron kysyi, ja Harry selitti sen.
"Se on kuitenkin erittäin hyödyllinen taisteluissa." Harry päätti, ja huomasi yhtäkkiä herra Weasleyn juoksevan paikalle tuhatta ja sataa. "Harry, sinun on tultava, kuten on teidän kaikkien muidenkin."
Minulla on nyt paha syysväsymys, ja en jaksa lukuja julkaista, saatika kirjoittaa. Laitan tämän tauolle. Pahoittelut lukijoilleni :(
// Huom! Huom! Huom! Tauko kasvaa... Koneelta hajosi jotain: luvut hukassa, vaikka olin tallentanut monta kertaa. Netti toimii silti. Kaiken huippu: olin varm.vuoksi tallentanut luvut myös sähköpostiini. Suomi24 kai sähläsi jotain: poissa sieltäkin. Yritän kirjoittaa niin nopeasti, kuin pystyn.
~kirja
Onko nyt liian myöhäistä myöhästyä?