Fantasiatyylinen Jatkotarina JMSOM (jos huvittaa)

[Gustaffsson]

Sillanpalasia lenteli ympäriinsä. Gustaf, Sipe ja Zenzibar eivät nähneet hetkeen mitään sillan kadotessa liekki- ja pölypilveen.
"Vau" Gustaf sanoi,
"tuollainen olisi kätevä ase"
"Selvisivätkö vampyyrit?" Zenzibar kysyi Gustafista välittämättä. Omppuli ja Natalie olivat juosseet toiselle puolelle siltaa sen räjähtäessä. Pöly laskeutui ja paljasti toisella puolen siltaa mahallaan makaavat vampyyrit.
"Mennään" Zenzibar sanoi, laskeutui vedenpinnan tasolle ja loikkasi ketterästi joen yli. Sipe ja Gustaf seurasivat perässä, vaikka Gustaf olisikin tippunut jokeen ellei Sipe olisi tarrannut häntä kädestä.
"Kiitos, se pahuksen myrkky huimaa vieläkin" hän sanoi. Zenzibar oli ehtinyt vampyyrien luo ja tökkäsi Omppulia jalankärjellään.
"Elää, mutta ei kauan" hän sanoi ja vetäisi miekan esiin. Omppuli kuuli tämän, tarrasi Zenziä jaloista ja kaatoi tämän selälleen maahan. Miekka tippui hänen kädestään. Sipe loikkasi Omppulin selkään kiinni ja kaivoi puukon esiin. Omppuli sähisi - kammottavaa - ja nyt hänen kulmahampaansa näkyivät todella selvästi. Nataliekin oli päässyt pystyyn, vaikka hänen olkapäänsä olikin pinnalta syöpynyt ja vuoti runsaasti verta.
"Sinä olet pettänyt meidät, puolihaltia" hän sanoi äänen kumistessa epäihnimillesti. Gustaf huokaisi.
"Mikä klisee" hän sanoi ja veti miekan vyöltään.

[Siilinpiikki]

[Tohtori siili palveluksessanne...]

Pahissiili nyrpisti pitkää kuonoaan paheksuvasti. Alkeellisia räjähdyksiä ja vastakkain asettelua. Ei niin kuin hän oli suunitellut, tämän voisi hoitaa mutkattomastikkin. Tosin hänen täytyi myöntää, että hän menisi jonkin hiertävän väliin. Hän oli epävarma, mikä sai hänet ihmettyneeksi ja sitten ärtyneeksi. Fela suki sulkiaan yönkasteesta ja tippuvat pisarat noruivat piikkejä pitkin. Hän ei enään jaksanut odottaa. Kaikki mukaan vain ja otetaan heistäkin jotain sitten irti.
"Foitakaa tuo loppuun.", hän sanoi aavemaiselle, "mutkattomasti, kiitof."
****
"Maahan se", Omppuli tokaisi varoittavin elkein, "Et tule mitään tahraamaan."
Siinä samassa hänen selkäänsä iski jotain pisteliästä. Omppulin kurkusta kuului kurluttava ääni ja jäin maahaan halvaantuneesti. Natalia reagoi samoin tuupertuen Zenzibarin päälle, joka ähkyen siirsi hänet pois.
"Omituista..." Gustaf ihmetteli.
"Huolestuttavaa pikemminkin", Zenzibar totesi ja vetäisi Natalian olkavarresta nuolen, "samanlainen kun sinuun osunut, Gustaf... Mutta tämä on kyllästetty kuoleen miehen verellä."
"Mutta se tarkoittaa että meitä vaanitaan!" Sieppeli arjähti ja latasi jousensa, "ei näy liikettä."
"On täällä", Zenzibar sanoin, "jotain..."
Kuin kutsusta aavemaiset tulivat elävienverkon läpi ja levittivät oman verkkonsa. Sen jälkeen asiat olivatkin hieman epäselviä.

[Sepe]

"When I come around," lauloi eräs random kaveri keskellä ei niin mitään. Tämän kaverin nimi oli Sepe. Hän oli hilpeä kaveri. Kääpiö itseasiassa. Muhkean parran kanssa varustettu kaveri (kääpiööö...) jolla oli vyöllä puukko ja kädessään hän kantoi toistaiseksi käyttämätöntä Miekkaa. Sepe kääntyi mutkasta ja huomasi kulman takana jotain melko omituista. Siellä oli vamppyyrejä ja joitain jousiukkeleita huitomassa ja hakkaamassa toisiaan.
"Päivää taloon," Sepe huikkasi kaikille iso virne naamallaan. Nujakointi pysähtyi kuin seinään.
"Kaunis päivä tänään, ei paljoa pilviä," Sepe sanoi vieläkin hymyillen ja käveli kohti hölmistyneitä tappelupukareita.
"Ja kukas hemmetti sinä olet?" Kysyi toinen vamppyyreistä (kai niitä oli kaks..).
"Minä olen Sepe, perusrehellinen kääpiö," Sepe vastasi vielläkin hymyillen. Joukossa oli joitain aaveen näköisiä tyyppejä jotka sähisivät jotain epämääräistä. Kaikkialla oli verta ja muuta mukavaa.
"Ei kai kenellekkään ole sattunut mitään?" Sepe kysäisi muka huolestuneen näköisenä. Koko joukko pyöräytti silmiään. Kaikki vaikuttivat kavereilta, kun taas äsken he olivat tapelleet täyttä häkää. Sepen keskeytys oli sanut kaikki unohtamaan miksi he ylipäätään olivat täällä. Yht'äkkiä eräs aaveen näköinen kaveri (Sepen yleissivistys on hyvin rajoittunut) havahtui ja ampui nuolella Sepeä. Mutta kääpiöllä olikin pari ässää hihassaan (kirjaimellisesti). Hän heitti ne nopeasti hihastaan ja ne halkaisivat nuolen kahtia.
"Tuota ette osanneet arvatakkaan," Hilpeä pikku kääpiö hihitteli. Yht'äkkiä kaikki näistä aaveeen näköisistä tyypeistä kävi hänen kimppuunsa.

[Älkää tuomitko, olen puoliksi aivan pihalla.]

[Nat]

[Täytyy kyllä sanoa, että Siilinpiikin jatko tuotti kaikista eniten päänvaivaa, koska takerruin yhteen seikkaan:D Miten vampyyrit halvaantuu ihmisverestä jos ne juo sitä? no keksin jotain omaa kivaa siihen ongelmaan^^]

Omppuli ja Natalie makasivat kolmikon jalkojen juuressa, kun nämä muodostivat kolmion selät vastakain näkymätöntä vihollistaan vastaan. Sipe jännitti jousensa, Gustaf sytytti tulipallot käsiinsä ja Zenzibar veti pitkän miekan huotrastaan. He olivat valmistuneita, mutta lehtikään ei rapissut. Vilkaisu vasemmalle, oikealle, mutta ei mitään. Vain kuoleman hiljaista tyhjyyttä. Kunnes...
Gustafin vasemmalle puolelle alkoi muodostua harmaata utua. Gustaf säikähti niin, että syöksi tulipallon udun läpi. Se ei tietenkään vaikuttanut udun muodostumiseen mitenkään.
"Hitto aavemaisia. Nyt ollaan kusessa." Sepe sihahti.
"Sinäpä sen sanoit." Sipe sanoi ääni väristen hiukan.
Ainoa rauhallinen hahmo tajuttomien vampyyrien lisäksi oli Zenzibar. Hän tuijotti tyhjyyteen silmät hehkuen määrätietoisuutta ja miekka valmiina ylhäällä. Toinen aavemainen alkoi muodostua hänen taakse, mutta hajosi kappaleiksi kun Zenzibar heilautti miekkaansa silmänräpäystäkin nopeammin aavemaisen läpi.
"Ajatelkaa sen rakennetta ja lävistäkää se niin nopeasti kuin mahdollista. Olisin nyt todella vampyyrien avusta. He ovat ainoita, jotka voivat todella pärjätä näille sieluille. minäkään en ole niille aina tarpeeksi nopea. Mutta älkää missään nimessä anna niiden kulkea lävitsenne!" samalla hän lävisti kaksi muuta aavemaista.
Gustaf otti oppia Zenzibarista ja heti hän oli lävistänyt oman aavemaisensa. Sipellä oli vähän hankaluuksia. Vaikka hän kuinka ampui aavemaista se ei suostunut lävistymään niinpä Sipe joutui perääntymään kohti Omppulia ja Natalieta. Lopulta hän ei voinut enää perääntyi. Sipe hengitti syvään ja tähtäsi aavemaista salamannopeasti.
"Vuhuu, lävistin sen vihdoinkin!" Hän hihkui ilosta.
"Katsotaanpa kuinka felposti pärjäät kymmenelle aavemaiselle!" kuului ääni pimeydestä.
Sipe katsoi kauhuissaan kun hänen ympärilleen kerääntyi paljon utua. Paniikissa hän yritti lävistää aavemaisia, mutta tuloksetta. Gustaf ja Zenzibar kävivät omia taisteluitaan vähän kauempana. Onneksi apu oli lähellä.
"Hemmetin tikut. Tekivät aika kipeää ja vielä ihmisverta sen kanssa. Kunnon myrkky, mutta tällä kertaa homma oli hoidettu huonosti." Omppuli jupisi vääntäytyessään pystyyn. "Ai, meillä on vieraita. Kenties aavemaisia?"
"On, on. Tapa ne ja vähän äkkiä." Sipe sanoi hermostuneena.
"Hyvä on, mutta tämän jälkeen olet henkesi minulle velkaa, sintti" Omppuli sanoi vinosti hymyillen käydessään samalla aavemaisten kimppuun.
Hän liikkui todella nopeasti samalla lävistäen jokaisen aavemaisen, joka yritti tulla Sipen lähelle. Lopulta niitä ei enää ollut ja Omppuli seisahtui hymyillen. Hän käveli Natalien luo ja ravisti tätä kevyesti.
"Outoa, hänen olisi pitänyt jo herätä. Tuon kirotun haavan syytä." Omppuli mutisi itsekseen.
Zenzibar oli huomannut Omppulin heränneen. Hänen silmissään välähti viha.
"Omppuli, korjaisitko luusi tänne. Voimani alkavat olla lopussa ja Gustaf on liian kiireinen", Zenzibar sanoi hieman myrkyllisesti.

[Vielä yksi juttu, olen ihan tarkoituksella kursivoinut sanan lävistää, koska se on erittäin tärkeä ilmaisutapa. Ainakin se näyttää siistiltä^^]

[Omppuli]

Omppuli virnisti ja syöksähti sumun läpi lävistäen samalla aavemaisia aikamoisen määrän. Hän pyöri Zenzibarin ympärillä huitoen nopeasti veitsiään ja yhteistyötä tehden he saivat kukistettua aavemaiset. Ainakin hetkellisesti.
"Voi felvetti sentää!" kuului kiroilua pimeydestä ja hiljalleen ääni hiljeni. Omppuli syöksyi rohkeasti pimeyteen ja kuului tuskan huuto ja suhinaa. Omppuli palasi takaisin roikottaen pientä kätyriä, joka sätki ilmassa säälittävän näköisesti. Omppuli heitti hänet kovakouraisesti keskelle ja kaikki (paitsi Natalie, joka oli yhä maassa) kerääntyivät kätyrin ympärille.
"Kenelle sinä olet hommissa?" Zenzibar kysyi kylmällä äänellä. Omppuli oli kumartunut Natalien ylle ja yritti herättää tätä. Se oli toivotonta. Natalie oli tajuton, mutta ei sentään kuollut. Kätyri ei puhunut mitään. Ilmeisesti se ei osannut tai sitten se ei vain pystynyt. Zenzibar otti miekan esiin ja laittoi sen kätyrin kurkulle.
"Kuka on pomosi? Vastaa minulle nyt tai viillän kurkkusi auki!" Zenzibar uhkasi ja viilsi kevyesti kätyriä kaulaan, mutta sieltä ei purskahtanutkaan verta vaan ällöttävän näköistä vihreää mönjää, joka lemusi kammottavalle. Sieppeli ja Gustaf yökkäilivät ja Zenzibar nyrpisti nenäänsä. Äkkiä kätyri alkoi kokonaan sulaa, eikä siitä jäänyt jäljelle kuin haiseva möykky.
"Se siitä sitten. Mitä me nyt?" Gustaf kysyi.
"Natalie, kuuletko minua?" Omppuli huhuili ja yritti ravistella vampyyriystäväänsä hereille. Zenzibar, Sieppeli ja Gustaf katsoivat vampyyrejä. Zenzibar polvistui Omppulin viereen. Hän painoi kätensä Natalien otsalle. Hän otti kätensä pois ja katsoi Omppulia.
"Hän kuolee", Zenzibar sanoi kylmästi. Hän jopa hymyili. Omppulin silmät suurenivat.
"MITÄ?!" Omppuli kirkaisi. Zenzibar nyökkäsi sanojensa vahvistukseksi.
"Ei! Ei hän voi kuolla! Hänhän on - MITÄ SINÄ OIKEIN HEITIT HÄNEEN?" Omppuli huusi.
"Ei se johtunut pelkästään siitä. Nuolen myrkky ja aine, jota heitin häneen yhdistyvät hänen kehossaan ja tappaa häntä para-aikaa", Zenzibar sanoi.
"EEI! Ei hän kuole! Sano mitä minun pitää tehdä! Teen mitä vain!" Omppuli sanoi ja hän kuulosti hätääntyneeltä.
"Et voi tehdä mitään. Hän kuolee", Zenzibar sanoi. Omppuli nieleskeli epätoivoisesti ja katsoi Natalieta.
"Mutta´sinähän voit parantaa hänet, etkö voikin Zenzibar?" Sieppeli kysyi ja Zenzibar mulkaisi häntä. Omppuli käännähti taas Zenzibariin päin.
"Niinkö sinä selvisit? Parantamalla itsesi?" Omppuli kysyi kuiskaten.
"Se ei ollut ihan niin yksinkertaista, mutta kyllä", Zenzibar vastasi ja Omppuli katsoi Natalieta.
"Sittenhän sinä -" Omppuli aloitti, mutta Zenzibar keskeytti hänet.
"LUULETKO TOSIAAN, ETTÄ MINÄ PARANTAISIN HÄNET KAIKEN SEN JÄLKEEN MITÄ TE OLETTE TEHNEET MINULLE JA PERHEELLENI!?!? Te jätitte minut kuolemaan! Miksen nyt tekisi samaa asiaa teille? Ansaitsette sen!" Zenzibar huusi ja Omppuli nousi seisomaan ja katsoi Zenzibaria.
"Hyvä on. Sovitaan näin. Minä uhraan sinulle itseni, jos vain pelastat hänet. Minä pyydän... Jos pelastat hänet, minä otan hänen velkansa ja täytän sen sinulle", Omppuli sanoi ja hänen silmänsä kimmelsivät. Zenzibar pohti tarjousta. Lopulta hän huokasi ja tönäisi Omppulin syrjään.
"Hyvä on, hyvä on. Tarvitsen kääpiön verta", Zenzibar sanoi ja kaikkien katseet kääntyivät Sepeen, joka aikoi lähteä karkuun, mutta Omppulin refleksit olivat yhtä nopeat kuin aina ennenkin ja hän syöksyi sepen luo ja viilsi tätä ranteesta. Hän otti pikkuruiseen pulloon verta vuotavasta kädestä.
"pirun vampyyri!" Sepe huusi tuskaansa. Omppuli ojensi pullon Zenzibarille, joka tiputti veren ruhjoutuneeseen olkapäähän ja painoi sitten toisen kätensä Natalien otsalle ja toisen olkapäälle. Kului minuutteja ja Omppuli luuli jo olevan myöhäistä. Hän putosi polvilleen ja painoi päänsä käsiinsä. Äkkiä kuului yskähdys. Omppuli kohotti päätään. Natalien pää nousi ja hän yski kovaa hengitti rahisevasti.
"Natalie!" Omppuli huudahti riemuissaan ja Zenzibar väistyi tieltä, kun Omppuli kyykistyi Natalien viereen.
"Mitä tapahtui?" Natalie kähisi.
"Zenzibar paransi sinut", Omppuli sanoi ja ojensi repustaan Natalielle pullon, joka oli täynnä ihmisverta. Omppuli avasi korkin ja nosti pullon Natalien huulille. Natalie joi. Sieppeli käänsi päänsä pois tästä näkymäsä mutisten: "Ällöttävää." Omppuli pani pullon pois ja Natalie katsoi Omppulia kuin vajaamielistä.
"Ei Zenzibar, lasket leikkiä", Natalie sanoi ja Omppuli pudisti päätään.
"Usko tai älä, minä tein sen", Zenzibar sanoi ja katsoi Natalieta silmiin. Niissä ei näkynyt mitään muuta kuin vihaa.
"No niin, nyt kun tämä on ohi niin minä teen nuotion, jos kaikille sopii?" Gustaf kysyi ja kaikki olivat samaa mieltä hänen kanssaan.

Sieppeli ja Sepe keräsivät puut, Natalie kokosi kivet ja Gustaf sytytti nuotion joka alkoi rätistä iloisesti, aivan kun se olisi palanut pitkäänkin. Zenzibar vilkaisi Omppulia merkitsevästi.
"Meidän on puhuttava velasta. Laittakaa sillä välin ruokaa", Zenzibar sanoi ja kaksikko häipyi metsään pimeään. Heidän askeleensa häipyivät nopeasti kuuloetäisyydeltä. Kului monia minuutteja, mutta he eivät tulleet takaisin.
"Pyh, tunnen itseni vanhaksi eukoksi, joka laittaa ruokaa perheelle. Auta nyt Gust vähän!" Sieppeli ärähti ja Gustaf hätkähti ja katsoi Sieppelin uurastusta padan kanssa.
"Olenn yhä heikossa kunnossa, etkö muista? Ei se ole vaikeaa. Kyllä sinä selviät", Gustaf sanoi välinpitämättömästi ja sulki silmänsä ja Sieppeli kiroili muinaisilla kielillä ja yritti saada taas pataa aisoihin. Sitten kuului askelia. Zenzibar ja Omppuli olivat palanneet. Kumpikaan ei puhunut mitään.
"Mitä se sovitte?" Gustaf kysyi kohottautuen istumaan. Omppuli vilkaisi Natalieta.
"Sopimuksesta ei voi, eikä saa puhua ulkopuolisille", Zenzibar sanoi ja Omppuli nyökkäsi hänen sanojensa vahvistukseksi.
"Mutta pääsitte yhteisymmärrykseen?" Sieppeli kysyi ja molemmat nyökkäsivät.
"No se on hyvä. Joko syödään?" Sepe kysyi ja hieroskeli käsiään.
"Joo, jos saat tämän padan tähän ja haet siihen vettä", Sieppeli sanoi ja Gustaf asettui taas makuulle. Sepe lähti innokkaasti hakemaan vettä ja Sieppeli kaatui Gustafin viereen.
"Tämä on elämää", Sieppeli sanoi nautiskellen. Natalie raahasi Omppulin kauemmaksi ja yritti tentata sopimuksesta. Omppuli kuitenkin pudisteli päätään ja he palasivat takaisin nuotion ääreen Natalie erittäin vihaisen näköisenä.
"Mitäs me nyt?" Gustaf kysyi.
"Vampyyrit pysyvät mukanamme", Zenzibar sanoi järkyttäen kahta muuta ja myös Sepeä, joka oli palannut vesisangon kanssa. Kaikki, paitsi Omppuli, toljottivat Zenzibaria.

[Minulla ja Zenzibarilla on nyt siis salainen sopimus xD, se selviää sitten myöhemmin, olettaisin...]

[Gustaffsson]

"Tarvittaisiin jotakin sopan sekaan. Vesi ei välttämättä riitä" Sepe sanoi rikkoen hiljaisuuden.
"Minä käyn metsästämässä jotain" Sipe sanoi ja katosi kaarijousi toisessa kädessään metsään.
"Herra puolihaltiakin voisi tehdä jotakin eikä vain istua siinä" kääpiö murahti Gustafille.
"Minä en ota käskyjä kääpiöltä - tai edes ehdotuksia" velho sanoi murhaavasti.
"Kuules poika. Minä olen kiertänyt maailmaa luultavasti kaksi kertaa niin kauan kun sinä olet edes ollut edessä. Ja täytyy sanoa etten ole vielä nähnyt sellaista tyyppiä, joka ei olisi sukua hiisille tai örkeille ja olisi yhtä muista väliinpitämätön kuin sinä" Sepe sanoi. Hetken Gustaf näytti siltä kuin aikoisi polttaa kääpiön rautavahvisteisine saappaineen. Sepe huomasi tämän ja pisti kätensä vyöllä roikkuvan kirveen kahvalle. Sitten hetki oli ohi.
"Kiitos" Gustaf sanoi oudolla äänellä.
"Mistä?" kääpiö ihmetteli, mutta puolihaltia oli jo noussut pystyyn ja lähtenyt metsään.

[Zenzibar]

varaan (Kun painostettiin! ò_Ó)

"Älä sinä siitä välitä", Zenzibar sanoi kääpiölle. "Se on aina yhtä omituinen."
Sepe tuhahti, mutta ei sanonut mitään. Kääpiö tuijotti itsepäisesti kattilaa, kuin toivoen, että siihen ilmestyisi mehukas kanipaisti hetkenä minä hyvänsä.
Vampyyrit pysyttelivät taka-alalla, mutta eivät keskustelleet.
Lopulta Sepe rikkoi hiljaisuuden. "Onko kenelläkään teistä kania?"
"Mitä?" Natalie sihahti Sepen häiritessä hänen mietteitään.
Sepe kohautti olkapäitään. "Minulla on nälkä."
"Sipe lähti etsimään ruokaa. Siihen asti saat kärsiä", Omppuli ilmoitti.
Taas pienen hiljaisuuden jälkeen Sepe avasi suunsa. "Mistä sinä sait nuo arvet?"
Zenzibar tuijotti kääpiötä murhaavasti sivellen tikarinsa kahvaa. Sepe nosti kätensä ylös kuin antautuakseen. "Selvä, selvä! Ei tarvitse vastata."
"Hyvä, en usko että haluat tietää vastausta", puolinymfi ilmoitti kylmästi. Hän tarkkaili kääpiötä jonkinaikaa. Lopulta hän kysyi. "Miksi sinä tulit tänne?"
Kääpiö katsahti naistaja näytti siltä kuin aikoisi ensi jättää vastaamatta, mutta hetken harkittuaan, tämä avasi suunsa. "Jouduin keskelle tappelua. Siksi."
"Miksi jäit? Ei se ollut sinun tappelusi, olisit voinut lähteä pois."
Kääpiö käänsi päätään, kuin salatakseen ilmeensä. "En tiedä. Kai minä pidän tappeluista."
Natalie tuhahti. "Eipä sinusta paljon apua ollut!"
Omppuli nyökkäsi myöntymisen merkiksi. "Kun olet syönyt soppasi -kai olet sen verran ansainnut- voit lehteä. Meillä muilla on tekemistä."
"Hän jää."
Kaikki kääntyivät katsomaan nuotion yli metsänlaitaan, johon Gustaf oli palannut. "Kääpiö jää."
"Mitä?"
"Miksi?"
Gustaf katsoi Zenzibaria. "Hän on minun moraalinen omatunnon ääneni."
Omppuli tyrskähti. "Anteeksi mikä?!"
"Asiasta ei keskustella, kääpiö jää!"
Ompuli katsoi Zenzibariin. "Et voi tosissasi harkita tuon haisevan, pienen-"
"Hei!" Sepe protestoi.
"-kiusankappaleen mukaanottamista."
Zenzibar huokaisi ja raapi arpiaan. "Hän jää, Omppuli, ties vaikka siitä olisi hyötyä..." hän lisäsi niin hiljaisella äänellä, että vain vampyyrit saattoivat kuulla sen "...vaikka epäilenkin sitä."
Sipe palasi melkein samassa kahden suuren jäniksen kanssa, ja tämä katsoi kaikkien ilmeitä kummissaan. "Mistä jäin paitsi?"

[Gustaffsson]

Kun Sipe ei saanut minkäänlaista vastausta, tämä kohautti olkiaan ja alkoi puuhastella keiton parissa. Kohta sekalainen seurue söi hyvällä ruokahalulla. Herkutteluhetken jälkeen tunnelma oli raukea, kukaan ei jaksanut tai välittänyt kiistellä mistään tai edes tuijottaa toisia ikävästi. Sitten....
"Aurinko nousee" Zenzibar tokaisi. Omppuli ja Natalie hätkähtivät ja katosivat hetkessä metsän siimekseen etsiäkseen jonkin pimeän loukon jonne mennä päiväksi.
"Meidän on matkustettava yöllä ja levättävä päivät. Kuinka loistavaa..." Sipe tuhahti.
"Syksy tekee tuloaan. Parasta pitää nuotiota yllä" Gustaf sanoi vetäen viitan tiukemmasti ympärilleen.
"Jonkun on parasta hakea lisää puita. Kääpiö, mene sinä" Zenzibar sanoi.
"Minulla on nimikin" Sepe protestoi.
"Aivan sama. Hae ne puut kun sinulla on kirveskin" Zenzibar jatkoi.
"Kasvata parta, nainen" kääpiö sanoi loukkaantuneesti. Sipe huokaisi. Tästä tulisi piiiitkä päivä.
"Nyt haet ne puut tai minä työnnän tuon parran pään sinne minne auringonvalo ei paista!" Zenzibar huusi. Ruokailun jälkeinen leppoinen rauha oli tiessään.
"Lopettakaa!" Gustaf huusi, nappasi kääpiön kirveen ja meni hakemaan polttopuita. Puolihaltiasta huolimatta puolinymfi ja kääpiö jatkoivat raivokasta loukkaustenvaihtoaan.
"Odota! Minä tulen mukaan" Sipe huusi ja juoksi velhon perään.

[Sieppeli]

Gustaf käveli vauhtiaan kokoajan hidastaen paikalle, mistä ensimmäisetkin puut oli saatu. Sipe kipitti hänen peräänsä huolestuneen näköisenä, taka-ajatus kuitenkin mielessään.
"Pärjääthän varmasti? Jos jostain vaikka..."
"Pystyn kyllä hakkaamaan puita, ei hätää, et saa vieläkään velkaasi maksettua." Sipe potkaisi kiveä joka sattui olemaan jalan ulottuvilla. Hetken oli hiljaista kunnes he saapuivat kaadetulle puulle, mistä Gustaf alkoi hakata pienempiä paloja. Sipe istui sammalmättäälle katselemaan hajamielisesti ympärilleen. Kun puut oli hakatta, Gustaf käski Sipen kantaa ne. Siitä seurasi pieni kina, minkä Sipe hävisi liiankin helposti.
"Vaikutat tavallista oudommalta.."
"Ai, kiitos vain!" Sipe ei tiennyt, ottaakko Gustafin sanominen loukkauksena vai loukkauksena.
"Painaako joku mieltäsi?" Gustaf kysyi. He olivat vaeltaneet aivan liian kauan kahdestaan, puolihaltija huomasi nykyään tälläiset asiat liian helposti. Sipe sihahti hampaidensa välistä ja lappasi puita syliinsä.
"Ihan oikeasti, mikä sinulla on?" Puolihaltija ei luovuttanut. Sipe mulkaisi Gustafia, mutta antoi periksi.
"No se Omppuli. Nyt minä olen sillekkin henkeni velkaa!" Sipe mutisi.
"Voi raukkaa..." Gustaf sanoi ja lähti kulkemaan jo eteenpäin. Sipe paiskasi puut maahan.
"Sinua ei ikinä kiinnosta mikään! Miksi edes vaivauduit pelastamaan minut!" Sitten hän lähti juoksemaan syvemmälle metsään.
"Sipe tule heti takaisin!" Gustaf huusi tytön perään, mutta huuto meni kuuroille korville.

[minua ei sitten pistetä itkemään -.-]

[Gustaffsson]

Sipe juoksi ärsyyntyneenä vähät välittäen että metsä muuttui hetki hetkeltä synkemmäksi. Yllättäen hän kompastui puun juureen ja mätkähti mahalleen.
"Kappas kappas" sanoi ääni hänen edestään.
"Kukas se meidän luoksemme ryntää" Sipe nosti päänsä nähdäkseen lauman aavemaisia.

Gustaf palasi kääpiön ja puolinymfin luo sylillinen puita mukanaan, keskeyttäen edelleen raivoavan sanallisen sodan.
"Minne sinä Sipen jätit" Zenzibar ihmetteli.
"Suuttui jostakin ja lähti juoksemaan metsään" Gustaf sanoi.
"Sanoit taas jotain loukkaavaa vai? Enpä ihmettele" Sepe mutisi. Gustaf värähti. Kääpiön sanat tuntuivat ilkeästi hänen mielessään, olivathan ne sentään totuus.
"Tässä kirveesi" Gustaf sanoi ja heitti sen kääpiön viereen ja lähti juoksemaan takaisin metsään.
"Nyt minä olen ihan pihalla" Sepe mutisi.
"Siinä ei nyt taas ole mitään uutta" Zenzibar sanoi, sytyttäen uudelleen sanaharkan kipinän. Pian metsänreunan täytti taas huudettujen loukkausten ääni.

"Mitäs me tälle teemme" aavemaiset ulisivat. Ne olivat sitoneet Sipen kiinni puuhun.
"pomolle viedäänkö vai heti tapetaanko" ne mumisivat. Sipeä värisytti, aavemaiset tuntuivat levittävän kylmyyttä ympärilleen. Hänen hengityksensäkin nousi huuruna ylöspäin.
"Nälkä on, ehkä syödään?" yksi aavemaisista ehdotti.
"Hyv, hyv, nuotio sytyttäkää!"
"Tarvitsetteko tulta?" kysyi ääni heidän takaansa. Samasta suunnasta lensi tulipalloja aavemaisten sekaan. Ne eivät syttyneet palamaan, mutta hajosivat pieniksi utupalasiksi tulipallojen mennessä niistä läpi.
"Mitä on tämä?" viimeinen aavemainen ihmetteli.
"No arvaa" Gustaf sanoi varjoista ja heitti vielä viimeisen tulipallon. Aavemainen kirkaisi kimeästi hajotessaan palasiksi.
"Oletko kunnossa?" Gustaf kysyi ja irrotti köydet Sipen ympäriltä.
"Aavemaista. Luoja että on kylmä" Sipe värisi.
"Anteeksi" Gustaf mutisi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Mistä" Sipe kysyi.
"Kaikesta. Väliinpitämättömyydestäni. Ilkeilyistäni. Kaikesta viimeisen kahden vuoden aikana" Gustaf sanoi hiljaa ja kangerrellen. Anteeksipyyntö ei ollut ihan hänen alaansa.
"Vau. Sinustahan on tullut ihan inhimillinen" Sipe sanoi väristen edelleen.
"Saat kiittää siitä kääpiötä" Gustaf virnisti. Hän kokosi pari puunkalikkaa heidän eteensä ja sytytti ne palamaan.
"Sinä pelastit minut. Taas" Sipe sanoi hetken kuluttua.
"Vähät siitä. Sinulla on muutenkin hommia kunhan Omppuli muistaa että olet hänelle henkesi velkaa"
"Ja olen vielä sinullekin" Sipe muistutti. Tuli hetken hiljaisuus.
"Et ole enää. Minun puolestani velka on maksettu" Gustaf sanoi tuskin tajuten mitä sanoi.

[Zenzibar]

Sipe ja Gustaf kuulivat jo kaukaa, kuinka Zenzibar ja Sepe riitelivät edelleen. Molemmat huokaisivat ja tulivat pienelle aukealle jossa heidän nuotionsa oli. Sepe piti kirvestä edessään kuin puolustuksena, ja Zenzibarin käsi oli miekankahvalla.
"Hemmetin kääpiö! Minua sinä et nimittele!"
Sepe irvisti ja tajusi menneensä liian pikälle. "Vitsi vitsinä, eikä sinun taidoissasi varmasti ole mitään vikaa!"
"No niin lopettakaa nyt jo", Gustaf sanoi turhautuneena katsellessaan riitapukareita.
Sepe laski kirveensä, mutta Zenzibar ei irroittanut otetta miekastaan.
"Z, ei kääpiön tappaminen mitään auta."
"Tulen paremmalle tuulelle, vihaan kääpiöitä!" Zenzibar ilmoitti, mutta päästi irti miekastaan. "Te olette näköjään taas sovussa?"
Sipe virnisti. "Gustaf päästi minut velastani..."
Zenzibar kohotti kulmiaan. "Anteliasta sinulta vanha ystävä... tuolla kääpiöllä on huono vaikutus sinuun." Zenzibar mulkaisi vihaisesti Sepeä, joka yritti näyttää viattomalta teroittaessaan kirvestään.
Gustaf kohautti olkapäitään ja vilkaisi taivaalle. "Auringon laskemiseen on vielä tunteja, mitä teemme ennen kuin vampyyrit palaavat?"
Zenzibar istuutui kivelle ja nosti risti jalkansa. "Noh, ensinnäkin sinä voisit kertoa mitä hienoa on siinä kristallissa jota etsimme?"

[Sepe]

"Uuu, se on hieno kimpale," Sepe sanoi kaikkien yllätykseksi.
"Ja mistäs ihmeestä teikäläinen tietää tästä kristallista?" Zenzibar kysyi (jollain tavalla) sarkastinen ilme naamallaan.
"Meikäläinen on kiertänyt maailimmoo," Sepe sanoi ylpeästi. Pian sanasota oli taas käynnissä, kun Zenzibar ja Sepe alkoivat kinaamaan siitä kumpi tietää tästä ihmeellisestä maailmasta enemmän ja kumpi vähemmän.
"Koisituttaa," Gustaf haukoitteli ja kävi makuulleen.
"No voisihan sitä vähän torkkua," Sipe sanoi ja seurasi Gustafin esimerkkiä "Ei me kuitenkaan pystytä valvomaan 24/7" (en nyt parempaa kuvausta keksinyt)
"Tässä metelissä ei kyllä nuku Erkkikään," Gustaf sanoi mahdollisimman kovaan ääneen jotta riitelijätkin kuulisivat.
"Anteeksi, oi herrain," Sepe sanoi kumartaen ja kävi hänkin makuulleen.
"Mitäs toi nyt tarkotti?" Zenzibar sanoi hölmistyneenä.
"Olenhan sentään Gustafin moraalisen omatunnon ääni, vai mikä se nyt olikaan," Sepe sanoi ylpeänä. "Minun pitää olla lojaali herralleni"
"Minusta tuntuu enemmänkin, että sinä olet minun herrani," Gustaf sanoi hieman mietteliäänä.
"Ihmeellistä on elämä," kommentoi Sepe ja nukahti melkein samantien.

[Gustaffsson]

"Nyt kun tuo kääpiö ei keskeytä joka vaiheessa, sinä Gustaf voisitkin kertoa mikä siinä kristallissa oikein on niin erikoista jotta henkensä kannattaa pistää alttiiksi" Zenzibar sanoi kysyvästi heittäessään pari puuta nuotioon. Puolihaltia kierähti kyljeltä toiselle nähdäkseen puolinymfin.
"Se on louhittu suurilta lohikäärmevuorilta kaukaa etelästä... se on täydellisesti hiottu kappale, johon on säilötty eri velhojen taikuutta yli viiden vuosisadan ajan" Gustaf kertoi unisesti.
"Mitä se käytännössä tarkoittaa?" Zenzibar kysyi.
"Sen käyttäjästä voi tulla voittamaton" puolihaltia sanoi.
"Miksi sinä sen haluaisit?" Zenzibar kysyi tuimasti.
"No, ensin ajatukseni olivat hiukan kliseisiä, tulla maailman valtiaaksi ja niin edelleen, mutta sitten näin sen tuhovoiman väärissä käsissä. Kokonainen kylä tuhoutui, samoin sen asukkaat... tapoin kristallin käyttäjän, mutta ilmeisesti hän on jotenkin tullut takaisin. Hän se on vainonnut meitä aavemaisillaan" Gustaf sanoi vakavasti.
"Mitä kristallille sen jälkeen tapahtui?" Zenzibar kysyi.
"Tippui entisen omistajansa kanssa pauhaavaan jokeen joka päättyi vesiputoukseen..." Gustaf sanoi.
"Oletko varma että hän edes kuoli?" Zenzibar kysyi. Puolihaltia tuhahti.
"Minä räjäytin hänen päänsä tulipallolla. Kaunista. Ikävä kyllä kristalli meni hänen mukanaan vesiputoukseen. Lähetin muutaman miehen sukeltelemaan sen varalta. Kolme vuotta meni... sitten se löytyi. Kaksi viikkoa sitten. Lähetin heille käskyn tuoda sen suoraan minulle. Ikävä kyllä kuninkaallinen laivasto vei sen, tietäen sen mahdin. Olen yrittänyt saada sen takaisin ennenkuin se päätyy kuninkaan käsiin" Gustaf kertoi.
"Entä jos se päätyy?" Sipe kysyi. Gustaf irvisti.
"Kuolemme kaikki. Kuningas janoaa valtaa, ja tottumattomissa käsissä... no, voitte vain arvella" Tuli hiljaisuus. Yksi toisensa jälkeen seurueen jäsenet nukahtivat odottamaan vampyyrien paluuta.

[Omppuli]

Sieppeli heräsi siihen, kun joku tuuppasi häntä kengänkärjellä. Sieppeli hypähti pystyyn ja tarttui jousipyssyynsä, mutta tuttu ääni sai hänet laskemaan aseensa.
"Hyvää huomenta, velallinen", Omppuli sanoi kuiskaten hyvin hyvin hiljaa ja hän seisoi suoraan tämän yläpuolella. Sieppeli tähyili ympärilleen. Muut nukkuivat vielä.
"Nythän on yö", Sieppeli mutisi ja yritti painua takaisin maahan, mutta Omppuli vetäisi hänet melko kovakouraisesti ylös.
"Tämä ei vie kauaa ja jotta sinä et päästäisi tuhoisan kovia ääniä suurilla jaloillasi niin minä kannan sinut turvallisen välimatkan päähän heistä", Omppuli puhui vieläkin hiljempaa ja kantoi äänettömästi Sieppelin pois muiden nukkuessa yhä sikeästi. Omppuli pyrähti juoksuun ja sellaisessa kyydissä Sieppeli ei ollut vielä koskaan ollut. Vampyyrit osasivat tosiaan liikkua äänettömästi ja juosta valonnopeudella. Natalie odottikin suuren puuhun nojaten. Omppuli laski lyhyen tytön maahan.
"Mitä me täällä tehdään?" Sieppeli ihmetteli ja Natalie tuhahti.
"Jutellaan velastasi. Sinun ei tarvitse pelastaa minun henkeäni, vaan juuri sinä menet hankkimaan Verikiven kirkosta", Omppuli sanoi. Sieppeli kohotti kulmiaan.
"Verikiven?`Sekö se hieno esine on? Mitä sillä tehdään?" Sieppeli kysyi. Äkkiä Omppuli tarrasi Sieppelin käteen kovakouraisesti.
"Tiesitkö, että vampyyreillakin on omaa taikaa ja velka toimii hiukan erilla lailla kun on velkaa vampyyrille. Se on pakko maksaa niin kun vampyyri haluaa tai kuolee ja ja tapakin on ihan omanlaisensa. Sinä olet se joka koskettaa verikiveä ensimmäisenä ja joka tuo sen meille ja et voi puhua tästä kenellekään. Et edes vaikka haluaisit uhrata itsesi sen tiedon puolesta. Et vain yksinkertaisesti pysty lausumaan tästä keskustelusta mitään. Suuhusi tulee jokin lukko tai vastaava. En tiedä. No niin. Verikiven käyttötarkoitus on hyvin yksinkertainen. Kauan sitten, kun meitä vampyyreita vielä oli paljon. Olimme oma ryhmämme ja pystyimme lisääntymään puremalla ihmisiä kaulaan ja samalla erittämään hampaistamme myrkkyä, joka muuttaa vampyyriksi. Sanotaan, että vampyyrien Jumalat vihastuivat, kun käytimme lahjaamme niin holtittomasti ja muutimme vampyyreiksi lapsia ja sellaisia, jotka eivät yksinkertaisesti sopineet vampyyreiksi. Jumalat ottivat lahjamme pois ja myrkky hampaistamme ehtyi ja vampyyrikansat hupenivat, kun ihmiset alkoivat metsästää meitä. Vampyyrit ei pysty saamaan lapsia. Se on julma tosiasia. Eräs vampyyriryhmä, joka osasi hyödyntää omaa taikuuttamme tämän asian korjaamiseksi. He loivat Verikiven, jotta voisimme taas lisääntyä. Sinä aikana minut ja Natalie veretettiin. Kuitenkin papit ryhtyivät sotaan kanssamme. He pitivät meitä pahoina, kun tapoimme ihmisiä. Taas me vähennyimme ja he ottivat Verekiven meiltä pois. He laittoivat sen Ylipapin kirkkoon. Ainoaan paikkaan minne emme voi mennä, mutta nyt aika on kypsynyt ja me vaadimme omamme takaisin, jotta voimme taas lisääntyä ja sen jälkeen me kostamme! Sinä olet selvästi Jumaliemme valitsema, miten vaan sinä olet paras mitä me saatamme toivoa!" Omppuli sanoi ja Sieppeli oli täysin pihalla koko jutusta.
"Minä en oikein..." Sieppeli mutisi, mutta Natalie viilsi häntä käteen ja Omppuli omaa kättään.
"Verisopimus", Omppuli sanoi ja ojensi kätensä. Sieppeli tuntui olevan kuin lumottu. Hän tarttui käteen ja he kättelivät.
"Ja nyt takaisin leiriin. Muut ovatkin jo hereillä. Olemme niin kaukana, että saan taas kantaa sinua, mutta älä huoli. Et joudu yleiseen nöyryytykseen. Lasken sinut hyvissä ajoin. No niin lähdetään", Omppuli sanoi ja Sieppeli joutui taas hurjaan kyytiin ja Omppuli piti lupauksensa ja he kävelivät leiriin, jossa kaikki olivat jo pakanneet tavaransa.
"Missä te oikein olitte?!" Zenzibar kysyi ja Omppuli virnisti.
"Sopimassa tämän kanssa velasta. Pääsimme yhteisymmärrykseen. No joko lähdetään metsästämään sitä kristallia?" Omppuli kysyi hieroskellen käsiään ja joukko lähti metsäaukeamalta.

[Zenzibar]

Zenzibar ei pitänyt tavasta jolla Omppulin silmät kiiluivat. Sipe näytti osaksi järkyttyneeltä, osaksi hämmentyneeltä ja hän puristi toista kämmentään, joka oli verinen.
"Omppuli. Meidän täytyy puhua", Zenzibar ilmoitti heidän vähän matkaa kuljettuaan. Hän vilkaisi muihin, jotka kääntyivät kummastuneen näköisinä. "Jatkakaa matkaa, me saamme teidät kyllä kiinni."
Zenzibar odotti, että muut olivat kuuloetäisyyden ulkopuolella, jopa Natalie ja katsoi sitten Omppuliin. "Minkä sopimuksen sinä teit Sipen kanssa?"
Omppuli hymyili, mutta siitä hymystä oli ystävällisyys kaukana. "En voi kertoa sitä."
"Luulenpa että voit, vaikka olisittekin tehneet verisopimuksen -ja olen aika varma siitä- uskon, että suunnitelit sen niin, että se ei velvoita sinua mihinkään", Zenzibar ilmoitti ja Omppulin suupieli nytkähti hiukan.
"Tunnet minut hyvin, puolinymfi."
Zenzibar hymyili, ihan yhtä epäystävällisesti. "En, mutta tunnen vampyyrit."
Omppuli virnisti. "Ei siinä meidän sopimuksessamme mitään ihmeellistä ollut, Sipe on minulle velkaa ja keksin kainon jolla hän hyvittää sen. Hänen täytyy vain hakea minulle yksi asia, jota en muuten pysty hakemaan..."
"Verikivi kenties?"
Tällä kertaa Omppuli näytti aidosti järkyttyneeltä. "Miten... miten sinä..?"
"Sanoinhan tuntevani vampyyrit, myös niiden menneisyyden", Zenzibar sanoi ja tiesi olevansa niskan päällä.
Omppuli irvisti. "Tiedät kai, että ellen olisi velkaa sinulle, tappaisin sinut?"
Zenzibar hymyili. "Tiedät kai, että ellet olisi velkaa minulle, minä tappaisin sinut?"
"Mitä sinä haluat?" Omppuli kysyi. "Teimme sopimuksen, että pysyn rinnallasi taisteluissa joita tulet ehkä kohtaamaan, mutta velkani on maksettu vasta kun teen jotain suurempaa..."
Zenzibar hymähti. "Niin... en ole ihan varma siitä vielä, mutta se kristalli houkuttaa minua. Mutta tiedätkös, aika raakaa laittaa Sipe hankkimaan verikivi... kerroitko hänelle turvatoimista, jotka suojelevat kirkkoa? Tai siitä että sieltä on lähes mahdotonta päästä elävänä ulos, vaikka verikiven saisikin?"
Omppuli virnisti. "En katsonut oleelliseksi kertoa sellaisia tietoja..."
"Et varmasti..." Ensimmäistä kertaa Zenzibar hymyili täysin aidosti. "Tiedätkös, jos olisimme tavanneet erilaisessa tilanteessa, minä luultavasti pitäisin sinusta."
Omppuli tuhahti. "Sinä tuskin pidät kenestäkään..."
"Totta, mutta sanoinkin luultavasti... No, eiköhän ole aika ottaa muut kiinni?" Zenzibar kysäisi ja pyrähti juoksuun. Omppuli pysyi vaivatta vampyyrinvoimillaan hänen rinnallaan, vaikka Omppulinkin oli pakko myöntää, että Zenzibarin kunto oli kohdillaan.
Heidän tultuaan muiden luokse, he katsoivat kaksikkoa epäileväisinä, etenkin Natalie, joka inhosi sitä, että Omppuli salasi häneltä asioita. Zenzibar käveli Sipen taakse ja kuiskasi hänen korvaansa.
"Sääliksi käy, joutua maksamaan velkaa vampyyrille..."
Sipe katsahti levottomana edellä kulkevaa Omppulia ja sitten Zenzibaria, jolla oli todella vaarallinen virne naamallaan. Ellei hän pian keksisi jotain nokkelaa, hän olisi luultavasti tuhon oma...

[Gustaffsson]

"Onko jokin vialla?" Gustaf kysyi huomatessaan Sipen vilkuilevan ahdistuneena ympärilleen.
"E-ei" tyttö vastasi hiljaa.
"En mene tuohon halpaan" puolihaltia sanoi. Sieppeli ei saanut suutaan auki ja katsahti pikaisesti Omppuliin, joka hymyili ilkeästi. Jopa terävät kulmahampaat näkyivät. Todella peloittavaa.
Seurue jatkoi matkaansa. Yhdessä välissä Omppuli onnistui puhumaan Sipille ilman että kukaan huomasi.
"Siinäs näet, mikään ei auta. Ennen aamua leiriydymme lähelle Ylipapin kirkkoa. Heti kun muut nukkuvat sinä hiivit sinne ja teet mitä käskettiin" Omppuli sanoi nopeasti ja erkaantui Sipistä, joka alkoi hätääntyä.
Yö meni seurueen kävellessä joutuisasti, ja he saapuivat kukkulan laelle, josta näkyi hienot maisemat kylään.
"Zefreen kylä" Zenzibar julisti.
"Jääkää tähän päiväksi. Minä ja Natalie häivymme metsään nukkumaan" Omppuli sanoi ja vilkaisi merkitsevästi Sipeä.

Hetken kuluttua seurueen ei-vampyyrit nukkuivat. Tai eivät kaikki. Varmistuttuaan kuulevansa Zenzibarin tasaisen hengityksen, Gustafin kuorsauksen ja Sepen ruosteista sahaa muistuttavan korinan, Sipe nousi hiljaa pystyyn ja hiippaili alas kukkulaa.
Oikeastaan hän vain luuli kaikkien nukkuvan. Kaikki eivät nukkuneet.

Sipe käveli alas kukkulalta ja poikkesi eräälle sivupolulle. Käveltyään sitä parikymmentä minuuttia hän saapui suuren tammen luo. Hän etsi puun suurimman juuren ja väänsi sitä. Tammen kylkeen ilmestyi onkalo, jonne Sipe livahti. Hän liukui putkimaista tilaa pitkin muutaman metrin ja tömähti kiviselle lattialle.
"No niin" hän mutisi hermostuneena ja jatkoi pimeää käytävää eteenpäin lähes törmäten vankkaan puuoveen. Hän alkoi kaluta lukkoa nuolenpäällä.
"Käytä tikariasi. Paljon helpompaa" joku sanoi hänen takaansa.
"Gustaf! Mitä sinä täällä...?" Sipe kysyi.
"Samaa kysyn sinulta. Tiesin että jotakin tapahtuu, olit hermostunut ja Omppuli kuiskasi sinulle jotain, joten lähdin seuraamaan" Gustaf sanoi.
"En voi kertoa vaikka haluaisinkin" Sipe sanoi surullisena.
"Kyllä voit. Tiedän tämän paikan. Niinkauan kun olet täällä, mikään taikuus ei vaikuta sinuun, minuun eikä kenellekkään täällä. Vain kirkon jäsenet voivat taikoa täällä" Gustaf sanoi,
"No niin, tyttö hyvä. Kerro mitä sinun täytyy tehdä niin autan sinua"

[Sepe]

"Mitäs työ täällä?" Kuului tuttu ääni Gustfin ja Sipen takaa. Molemmat huokaisivat ärsyyntyneinä.
"Mitä sinä teet täällä?" Gustaf kysyi hyvin kärsimättömänä.
"Putkahdimpahan vierailulle, olenhan sinun moraalinen omatunnon ääni ja aistin, että täällä tarvitan hieman jelppiä," Sepe sanoi hieman närkästyneenä siitä, ettei ollut tervetullut.
"No perhana it's not your bussines," Gustaf sanoi ja tinttasi Sepeä keskelle naamaa. Kääpiön nenä murtui, mutta ilme ei edes värähtänyt. Molemmat, Gustaf ja Sipe olivat hieman hämmästyneitä kääpiön kovuudesta
"Allways look on the bright side of life, eiks jeh?" Sepe sanoi, mutta poistui nähtyään Gustafin vihaisen ilmeen.
"Takaisin pisneksiin. Mitäs hemmettiä sinä täällä teet, murtautumassa maailman parhaiten suojattuun rakennukseen?" Puolihaltia kysyi Sipeltä epäilevä ilme kasvoillaan.
"Ne ei kertoneet, että siellä on jotain vakaviakin taikoja," Sipe mutisi itsekseen järkyttynyt ilme kasvoillaan.
"Ketkä ne?" Gustafffff (ärsyttää toi nimi) kysyi hyvinkin vakavalla äänellä. "Kerro minulle!" Sipe avasi suunsa, mutta ääntä ei tullut. Oikeastaan koko suu näytti kadonneen. Siinä missä ennen sijaitsi Sipen suu, oli nyt ylimääräinen ihonkaistale.

[Gustaffsson]

Samalla jossakin metsän siimeksessä Omppuli heräsi aistittuaan jotain.
"Hän yrittää petkuttaa meitä..." hän sanoi herättäen Natin.
"Sipe vai? Missä hän on?"Natalie kysyi. Omppuli hiljentyi aistimaan Sipeä vampyyritaikuudellaan.
"En aisti häntä. Hänen täytyy olla kirkossa" hän sanoi hymyillen.
"Mahtaa säikähtää kun suu katoaa" Nat hymähti.
"Totta. Mutta kirkon taika auttaa häntä kohta"


"Mitä hemmettiä" Gustaf sanoi sävähtäen taaksepäin. Sieppeli katsoi häntä kauhusta laajennein silmin. Sitten se meni ohitse ja Sipen suu oli entisellä paikallaan.
"Mitä tuo oli" hän kysyi tunnustellen että kaikki varmasti oli oikein.
"Vampyyrien taikuus varmaankin. Kirkon suojat varmaan poistivat sen...." Gustaf sanoi katsoen ympärilleen. Sipe palasi oven kimppuun, mutta Gustaf tarttui häntä hartioista ja pyöräytti ympäri.
"Nyt voit kertoa. Mitä sinä täällä teet?" puolihaltia kysyi.
"Omppuli pakotti" Sipe kertoi ja huojentui huomattuaan ettei hänen suunsa kadonnut, ja kertoi kaiken.
"Pahuksen vampyyrit. Tämä paikka on oikea kuolonloukku" Gustaf sanoi. Sipe tiirikoi oven auki ja he jatkoivat pimeää käytävää eteenpäin....

[Sieppeli]

Kirkko näytti hyvin valoisalta, ottaen huomioon että se oli maan alla. Kynttilät paloivat seinillä ikivaloa kun he kulkivat käytävällä, eikä heidän onnekseen ketään tullut vastaan, sillä suoralla käytävällä ei olisi ollut minkäänlaisia piilopaikkoja. Käytävä päättyi ja heidän edessään näkyi maagisesti hämmentävä näky. Huoneen keskellä seisoi punaisella kivialustalla punainen kivi ja sitä ympäröi siunauspenkkirivi ja papin pöytä. Reunoilla kaartuivat monet penkkirivit ja toisessa reunassa oli pieni lähde. Mikä siitä teki niin erikoisen oli se, että se oli käytävästä nähtynäkolmekymmentä metriä alaspäin, eikä siinä ollut minkäänlaisia portaita. Keskellä oleva kivi hehkui punaista valoaan.
Gustaf lausui kutsuloitsun ja ojensi kätensä, että Verikivi olisi voinut lentää hänen käteensä, mutta se ei liikahtanutkaan.
"En olisi uskonutkaan sen toimivan." Gustaf tuhahti.
"Eli pitää mennä alas." Sipe sanoi. Hän veti nuoliviinistään lumenvalkoisen nuolen, kiinnitti siihen köyden ja kiinnitti köyden toisenpään kynttelikköön, minkä totesi kestävän hänen painonsa. Sitten hän ampui nuolen yhteen penkkiin, veti taskustaan huivin, heilautti sen narun yli, kiepautti kätensä siihen tukevasti ja sanoi Gustafille:
"Älä tule mukaan. Saatat olla ainoa toivoni päästä ylös." Ja sitten hän lähti liukumaan alas.
Sipe tömähti pehmeästi penkin selkämykseen ja ponnahti siitä alas. Hän vetäisi nuolen irti tuolista ja lähti varovasti kohti Verikiveä. Hän joutui varomaan joka askeltaan ansojen varalta. Parin askelen päästä lattia tuntui painuvan alas hänen jalkojensa alta.
"Sipe, vasemmalta!" Sipen vasemmalta puolelta lennähti nuoli, mutta tyttö hypähti alta - seuraavaan ansaan. Lattia murtui parin metrin säteeltä, mutta siitäkin Sipe selvisi hypähtämällä suoraan Verikiven viereen. Ylhäällä Gustaf pidätti hengitystään kun Sipe kurotti kättään kiveä kohti.

"Entä jos hän ei ole se? Entä jos Sipe ei ole se jota etsimme?" Natalie kyseli Omppulilta.
"Sitten hän kuolee kun hän koskettaa kiveä. Niin käy jokaiselle kuolevaiselle, joka siihen uskaltaa koskea." Omppuli vastasi, "Eikä kukaan edes huomaa hänen olevan kuollut, koska hän meni yksin."

Sipe kosketti kiveä. Kylmyys levisi hänen ympärillään kun hän otti kiven käteensä. Ylhäällä Gustaf huokaisi helpotuksesta. Toistaiseksi, sillä samalla huoneen seinät aukesivat ja...

[ah, vihdoin keksin mikä hahmoni on ^.^]

[Zenzibar]

Ja paljastivat suuren kaartin huppupäisiä hahmoja, joilla oli isot aseet ja ilkeät virneet.
Sipe mietti mitä tekisi, kun hän huomasi ovella tutun hahmon. "Sepe! Mitä sinä täällä teet?"
"Päätin tulla jelppiin kuitenkin... ja täällä todella näyttää siltä, että tarvitsette apua..." Sepe vilkaisi sotilaita. "Ei hyvä." Kääpiö sanoi ja tarttui kirveeseensä.
Yksi sotilaista katsahti Sipeen, joka piti edelleen kiinni kivestä. "Katsokaa! Hän koskettaa kiveä! Tappakaa se!"
Sieppeli nosti kiven jalustaltaan ja lähti paluureittiä takaisin, mutta huomasi, ettei reittiä ollut. Hänen ympärillään oli vain tyhjyyttä, ja Gustaf ja Sepe olivat kymmenen metrin päässä.
Gustaf alkoi Sepen kanssa tappamaan sotilaita, jotka eivät olleet onneksi kovin hyviä työssään. Sipe yritti kuumeisesti keksiä miten pääsisi pois, ja manasi mielessään vampyyrejä. Hän toivoi, että tyhjyyden läpi menisi silta, jota pitkin hän pääsisi pois. Hänen suureksi hämmästyksekseen, silta ilmestyi tyhjyyden päälle heti hänen mietittyään sitä. Sipe juoksi äkkiä sillan yli ja huusi toisille. "Tulkaa! Lähdetään täältä."
He perääntyivät torjuen sotilaiden hyökkäyksiä. Gustaf sai pahan haavan käteensä ja juuri silloin Sipe toivoi, että sotilaat vain katoaisivat, ja päästäisivät heidät menemään. Samassa sotilaiden rivi hävisi, jättäen tilalle kummalisen hiljaisen tyhjyyden.
"En tiedä teistä, mutta minusta TUO oli outoa", Sepe ilmoitti.
"Häivytään!"
Kirkon ovella heitä kohtasi uusi ongelma. Ovi oli sinetöity. Sipe oli nyt jo kuitenkin varma, että oli jotenkin saanut aikaan sillan ja sotilaiden katoamisen, ja hän myös toivoi, että he kaikki pääsisivät kirkosta ulos. Sinetöity ovi avautui kuin käskystä ja he lähtivät ulos. Ulkoapäin kirkko näytti täsmälleen samalta, kuin aikaisemminkin.
Sipe huokaisi helpotuksesta ja katsoi iloisena kiveä. Hän oli tehnyt sen. Hän olisi vapaa! Yhtäkkiä jostakin alkoi kuulua taputusta, ja Sipe kääntyi ympäri kohdaten vihreäviittaisen Zenzibarin.
"Mitä sinä täällä teet?"
Zenzibar virnisti. "Samaa kuin tekin, en tosin uskonut teidän selviävän siitä hengissä, olen todella yllättynyt..." Zenzibar kuulostikin erittäin yllättyneeltä ja hän katseli Sipeä mielenkiinnolla.
"Yllättynyt? Miksi? Et uskonut minun pystyvän siihen?" Sipe kysyi hieman uhmakkaasti.
"No en todellakaan... Mutta etpä sinä itsekään näytä tietävän kuka sinä olet." Zenzibar kohotti kulmiaan.
Sipe näytti hämmentyneeltä. "Olen ihminen."
"Tuskin.. tavalliset ihmiset eivät pysty koskemaan verikiviin. Sinä olet puolijumala."
Gustaf ja Sepe henkäisivät.
"Mikä?" Sipe kysyi.
"Puolijumala. Tai no, et ole PUOLIKSI jumala, mutta osaksi kuitenkin..."
"Se varmaan selittää sen mitä tein kirkossa! Pystyin luomaan sillan, hävittämään sotilaat ja avaaman sinetöidyn oven!" Sipe innostui voimistaan, vaikka epäilikin vielä.
"Sinäkö sen teit!?" Gustaf kysyi hämmästyneenä ja piteli kättään, joka vuosi vieläkin .
"Ikävä rikkoa kuplasi, mutta taitosi toimivat vain niissä paikoissa, joissa kenenkään muun taiat eivät toimi. Kuten esimerkiksi tuossa kirkossa."
Sipe mietti hetken. "Väitätkö, etten osaa mitään?"
Zenzibar irvisti. "En sanoisi ihan niinkään, mutta ei sinussa mitään hirveän erikoista ole. Sinua ei ole ihan yhtä helppo tappaa kuin tavallista ihmistä, mutta et sinä mikään kuolematon ole... periaatteessa olet vain tavallinen ihminen, jonka joku esi-isä on sattunut olemaan Jumala."
Sipe ei tiennyt pitäisikö hänen olla pettynyt vai ei.. hän katsoi kädessään olevaa verikiveä. "Mitä jos en olisi ... osaksi Jumala. Mitä minulle olisi käynyt?"
"Olisit kuollut", Zenzibar sanoi ilman tunteen häivääkään.
Sipe oli harmissaan siitä, että Omppuli oli ollut valmis uhraamaan hänet, pelkän arvauksen vuoksi, mutta ei sen enempää voisi kyllä vampyyreiltä odottaakaan.
Hän katsoi taivaalle, aurinko oli vielä korkealla, joten vampyyreistä ei olisi hetkeen huolta.
"Mitäs nyt sitten?" Sepe kysyi ja nojasi kirveeseensä.
Zenzibar katsahti Gustafiin, joka oli mennyt kalpeaksi. "Ääliö! Mikset sanonut että sait haavan!" Nainen mutisi jotain ja meni parantamaan haavan Gustafin kädestä. "Menetit paljon verta, joten sinun täytyy levätä hetki, muuten et pysy tolpillasi." Gustaf tyytyi nyökkäämään.
"En haluaisi antaa tätä kiveä niille.." Sipe mutisi katsoessaan verikiveä.
"Etkä annakaan!" Zenzibar huudahti. "Tajuatko, että se saa vampyyrit lisääntymään aivan käsittämättömästi ja se olisi luultavasti kaiken loppu!"
"En voi muutakaan, olen Omppulille velkaa!" Sipe sanoi.
Zenzibar virnisti. "SINÄ, et voi, mutta minä..." Ennen kuin Sieppeli huomasikaan, Zenzibar oli varastanut kiven häneltä ja astahtanut kauemmas. "Palatkaa leiriin, kertokaa vampyyreille totuus... Minä kyllä löydän teidät vielä..."
Samassa naisen takaa juoksi pikimusta hevonen, suitsittuna ja satuloituna. Zenzibar hyppäsi tämän selkään ja heilautti kättään.
Sipe, Gustaf ja Sepe saattoivat vain seistä toljottaa, kun Zenzbar karkasi kylille kallisarvoinen verikivi mukanaan.