Fantasiatyylinen Jatkotarina JMSOM (jos huvittaa)

[Zenzibar]

Gustafin tasitellessa vanhaa vihollistaan vastaan, toiset selvisivät vampyyrien avulla aika mallikkaasti aavemaisista. Zenzibar vilkuili vähän väliä Omppuliin ja mietti jatkaisiovatko he taistelua heti aavemaisten tuhouduttua. Kun aavemaisia oli enää vain vähän, Sipe lähti juoksemaan Gustafin perään.
"Te pärjäätte lopuista yksinkin, käyn katsomaan mikä Gustafilla kestää. Ei yhden siilin nappaaminen voi kestää noin kauaa..." Tämä huusi olkapäänsä yli juostessaan.
"Niinpä tietysti", Sepe mutisi heiluttaessaan kirvestään. "Minut jätetään yksin, hullun, murhanhimoisen puolinymfin, ja kahden ihan yhtä hullun vampyyrin kanssa."
"Voit vapaasti lähteä jos seura ei kelpaa", Zenzibar ilmoitti myrkyllisesti ja kääntyi kohti Sepeä. "Olen niin kyllästynyt ainaiseen valitukseesi, ja aiheuttamiisi ongelmiin, että minun puolestani voit vaikka -"
"Zenzibar varo!" Omppuli huudahti refleksinomaisesti, vaikkei ymmärtänytkään, miksi hän pelasti naisen. Zenzibarin huutaessa kääpiölle, yksi aavemaisista oli hiipinyt hänen taakseen ja aikonut iskeä tämän pään poikki miekallaan. Omppulin varoitus sai Zenzibarin käännähtämään ja miekka osuikin suoraan tämän oikeaan käsivarteen.
"Zenzibar!" Sepe parkaisi ja juoksi puolinyfin luokse. Hän lävisti aavemaisen kirveellään ja kumartui sitten naisen puoleen. "Pystytkö parantamaan sen? Zenzibar?" Tämän kädestä tuli paljon verta, ja näytti siltä kuin miekka olisi ulottunut luuhun asti.
Natelie tuli Sepen viereen ja tutki naista hetken. "Parantaminen vie myös fyysisiä voimia, ja ne ovat Zenzibarilla vähissä, etenkin verikiven käsittelyn jälkeen. Jos hän pyörtyy, hän ei välttämättä selviä."
Sepe piti itseään syyllisenä, koska hänen takiaan Zenzibar oli kääntänyt selkänsä viholliselle. "Pirun haltijanymfi! Et kyllä kuole minun takiani! Pysy hereillä!" Huutojen jälkeen tuli liuta kääpiöiden käyttämiä kirosanoja.
Zenzibar yskähti ja katsahti Sepeen. "Olipa kivasti sanottu, kun toinen on kuolemaisillaan."
"Et sinä kuole!"
Zenzibar nyökkäsi. "Tarvitsen ihmisen verta, eikä sitä taida olla tarjolla juuri nyt... vain se parantaa näin syvät haavat. Se, ja voimani, mutta voimat eivät yksin riitä..."

Samaan aikaan vähän kauempana...
Sipe saapui paikalle juuri nähdäkseen kristallin hohkavan jonkun tuntemattoman miehen kädessä. Gustaf näytti olevan jonkinlaisen kuplan sisällä. Hän mietti nopeasti, ja otti sitten jousensa, ja ampui miestä jalkaan.
Mies karjaisi ja kääntyi ympäri.
"Sipe, älä! Et pärjää Siilinpiikkiä vastaan!"
"Sehän nähdään..." Sipe mutisi...

[Gustaffsson]

Siilinpiikki osoitti kristallilla nyt Sipeä, joka väisti juuri ajoissa. Helystä lähtenyt valonsäde räjähti aivan Sipen takana.
"Et voi väistellä ikuisesti..." Siilinpiikki sanoi, "hei, jopas jotakin. Pystyn puhumaan normaalisti. Tekeepä hyvää" hän mutisi ja räjäytti pusikkoa Sipen takana.
"Tämä tarvitsee tähtäimen" taistelumaagi murisi. Gustaf mietti. Sipe ei kauaa pystyisi väistelemään taikaiskuja. Hän itse tiesi keinon poistaa maaginen kilpi ympäriltään, mutta yleensä se tehdään ulkopuolelta. Ihan hyvästä syystä.
"Tämä tulee hiukan sattumaan" hän myönsi ja alkoi lausua loitsun sanoja. Siilinpiikki tähtäsi loitsulatauksen toisensa perään, mutta ei onnistunut osumaan vikkelään tyttöön. Molemmat yllättyivät kun Gustafia pidellyt taikakilpi hajosi valkoisen valon räjähdyksessä ja puolihaltia itse lensi muutaman metrin ilmaan ennenkuin tömähti maahan.
"Voi jumalat, ei enää ikinä..." Gustaf sanoi tokkurassa ja nousi pystyyn.
"Senkin...." Siilinpiikki mutisi ja käänsi kristallin häntä kohti. Silloin Sipe tuli hänen taaksensa ja iski taistelumaagia männynhalolla päähän. Kristalli tippui hänen kädestään. Gustaf nappasi sen käteensä.
"Häivy tai poltan pääsi puolikypsäksi" hän mutisi.
"Minä palaan vielä" Siilinpiikki sanoi ja lausui loitsun. Sitten hän vain katosi pienen punaisen savupöllähdyksen säestämänä. Gustaf kaatui selälleen maahan.
"Voi jumalat... mitä pyöritystä..." puolihaltia mutisi yrittäessään karistaa tähtiä silmistään. Sipe istui hänen viereensä.
"Tuo oli jo lähellä" hän myönsi. Kristallin aiheuttamia savuavia kraatereita oli heidän ympärillään.
"Totta" Gustaf sanoi ja katseli nappaamaansa jalokiveä.

Sooda yskäisi.
"Oletteko unohtaneet minut? Olen ihminen jollette sattuneet huomaamaan" hän sanoi lävistäen viimeisen aavemaisen miekallaan.
"Totta" Zenzibar mutisi. Sepe nappasi Soodaa kädestä ja raahasi tämän puolinymfin luokse.
"Tarvitsen... verta" Zenzibar mutisi.
"Kuulostat ihan vampyyrilta" Omppuli nauroi. Sepe ja Sooda mulkaisivat häneen pahasti.

[Omppuli]

"No hän kuulostaa", Omppuli sanoi ja meni sitten etäämmälle vampyyritovereidensa luokse, jotka myös kärsivät pahoista haavoista. He valittivat ja syyttivät Omppulia.
"Miksi sinä edes kutsuit meidät? Kuolemaanko? Tappamaan aavemaisia? Sinä olet hullu!" vampyyrit huusivat tuskissaan. Natalie potkaisi yhtä erittäin äänekästä kylkeen vihaisena. Tämä ulvahti, koska se osui juuri hänen kuolettavaan haavaansa.
"Tiedoksenne! Minä en sitä kutsua lähettänyt vaan Verikivi. Sen viimeinen toive oli, että tulisimme taas yhteen! Ja ennen haavojanne tekin vielä huusitte riemuissanne. Te olette pelkureita ettekä edes ansaitse vampyyrin arvonimeä!" Omppuli sanoi kovalla äänellä.
"Arvonimeä? Minusta tämä on enempi kirous! Ikuinen elämä... Mitä se hyödyttää? Saan vain katsella kuin rakkaat kuolevat ympäriltä", yksi vampyyreista huusi ja Omppuli kääntyi ja näki täysin kunnossa olevan vampyyrin puhumassa hänelle uhmakkaan sävyyn.
"Walter... Enpä uskonut että vielä eläisit. Olet pärjännyt yllättävän hyvin. Jos kerran vihaat vampyyrielämää niin mikset ole antaunut metsästäjien käsiin sata vuotta takaperin? Häh? Mikset tehnyt sitä? Koska sinäkin pelkäät kuolemaa ja viihdyt korkeassa asemassasi!" Omppuli sanoi syyttävästi ja Walter hiljeni, kun muut tuijottivat sitä.
"Teiltä on siis harjoitus jäänyt vähiin! Missä te olette oikein olleet?" Natalie kysyi ihmeissään. Vampyyrit mutisivat jotain epämääräistä, eivätkä Omppuli ja Natalie saaneet selvää. Vampyyrien joukosta astui viisi muuta, jotka asettautuivat Omppulin ja Natalien vierelle pudistellen päitään kuulemastaan.
"He ovat viettäneet aikansa maan alla ja juhlineet ihmisten kanssa!" yksi vampyyri Omppulin vieressä henkäisi ja Omppulin silmät suurenivat järkytyksestä.
"Siis mitä?!" karjaisi Natalie ja muut vampyyrit perääntyivät.

Zenzibar saatiin parannettua Soodan verellä ja kaikki katsoivat vampyyreiden joukkiota, jossa oli kiristynyt tunnelma.
"He ovat jakautuneet", Zenzibar ähki ja kömpi pystyyn.
"Ja se tarkoittaa?" Sieppeli kysyi.
"Että heillä on kaksi puolta. Omppulin puoli on ehdottomasti vaarallisempi ja niin on tuo toinenkin puoli, mutta toinen puoli ei ole viitsinyt harjoittaa kykyjään. Joten he ovat kuin vauvat liian isossa ruumiissa. Kömpelöitä ja helpompia tappaa", Zenzibar sihisi. Gustaf vilkaisi toisia vampyyreita. He eivät kyllä näyttäneet kömpelöiltä, mutta pelokkailta kyllä, eikä se ollut tavallista vampyyrien kasvoilla.
"Oletko sinä rautaa tai jotain? Sinut melkein tapettiin ja sinä vain ajattelet vampyyrien tappamista!" Sepe kysyi vaikuttuneena. Zenzibar hymyili.
"No eiköhän anneta vampyyreille köniin!" Sieppeli huudahti innoissaan taas.

[Nat]

Sieppeli juoksi vauhdilla ja innoissaan kohti vampyyrejä, mutta pysähtyi kesken matkan. Hän näet tajusi ettei ollut viisasta rynnätä keskelle vampyyrejä ilman apujoukkoja, joten hän jäi odottamaan muita.

"Te ette siis käytä ihmisiä ravinnoksenne? Taidan oksentaa" Natalie sanoi halveksuvasti.
Maassa makaava vampyyri ynähti peloissaan jotain.
"Anna olla Natalie. He ovat vain heikkoja, siinä kaikki." Omppuli laski käden Natalien olkapäälle, mutta tämä ravisti sen pois.
"Mutta entäs kaikki tämä," Natalie otti askeleen poispäin Omppulista ja heilautti kättään laajassa kaaressa," mitä tästä nyt seuraa jos he ovat heikkoja? Tuo yksi verenhimoinen puolivampyyrikin yrittää tappaa sinut heti tilaisuuden tullen enkä halua sen tapahtuvan. Miksi meille ei ole suotu yhtään onnea?"
Muut vampyyrit katselivat häntä surullisesti, mutta eivät virkanneet mitään.
"Loistavaa!" Natalie huudahti ja juoksi metsään ennen kuin kukaan ehti estää.
"Juhlanne ovat ohi vampyyrit. Kuolette yksi kerrallaan tänä yönä, luultavatsi hyvinkin kivuliaasti." Kuului ääni heidän takaa.
"Zenzibar, älä tee tätä" Omppuli pyysi kääntämättä katsettaan.
"Meillä on ylivoima, koska puolistakaan teistä ei ole mitään hyötyä. Taistelu tekee vain kuolemastanne tuskallisemman."

[Omppuli]

Omppuli kääntyi katsomaan Zenzibaria hymyillen voittajan hymyä.
"Niin kenties... Teillä on ylivoima", Omppuli sanoi, mutta ei kuulostanut pelokkaalta. Hän rykäisi ja katsoi säälittävän näköisiä vampyyreja.
"Joskus käy niin, että pelastaakseen oman nahkansa on jopa uhrattava omia heimolaisiaan, mutta hei, me ei edes tunneta! Ajatelkaa sitä viimeisimpänä hetkenänne. Ajatelkaa näin: 'Omppuli tarkoitti vain hyvää.'", Omppuli sanoi.
"Minä olin paras ystäväsi!" yksi kiljaisi vihaisena.
"Aah, Eerik. No se oli sata vuotta sitten, luuletko että minä muistaisin? Hyvästi!" Omppuli sanoi ja juoksi tyylikkäästi samaan suuntaan kuin Natalie. Vampyyrit huusivat raivoissaan hänen peräänsä.
"Siinä näette ettei hän oikeasti välitä kenestäkään", Zenzibar sanoi muille.
"Paitsi Nataliesta", Sieppeli sanoi.
"Eiköhän tapeta nuo vampyyrit tuosta", Sepe sanoi ja vampyyrit siristelivät silmiään. Joukkio aloitti taistelun. Ja voittaja puoleksi selviytyi Gustaf ja kumppanit.
"Mitäs me nyt tehdään? He pakenivat", Sieppeli sanoi. Ja kaikki kääntyivät katsomaan Zenzibaria

[Zenzibar]

[Jos jatkoilla ois nimet, tän nimi olis: 'Zenzibarin tarina.']

Nainen irroitti nahkahihnan hiustensa ympäriltä, ja antoi niiden valahtaa vapaasti kasvoilleen.
"Umm... Zenzibar?" Sipe kysyi.
"Shhh.. hän miettii", Gustaf sanoi, ja istahti maahan. "Haluatte ehkä istuutua, olen nähnyt tuon ilmeen ennenkin, ja Zenzillä saattaa kestää."
Zenzibar oli todentotta vaipunut omiin ajatuksiinsa kauas kauas menneisyyteen...

Pieni vihreähiuksinen tyttö katseli muita satamassa olevia lapsia. Haltioita, ihmisiä, kääpiöitä... hän ei sopinut yhteenkään joukkoon. Hän katsahti vihreitä hiuksiaan. Hänen äitinsä oli Nymfi, nimeltä Sah'ri ja hänen isänsä oli ollut voimakas haltija ja maagi Gerard. Hänen isänsä oli tappanut vampyyri, eikä tyttö ikinä unohtaisi isänsä verisiä kasvoja taistelun jälkeen.

Vanhempana Zenzibar oli aikonut etsiä käsiinsä vampyyrin, joka tappoi hänen isänsä. Hän tiesi, että Vampyyrin nimi oli Daremias ja hänen luojansa, ja johtajansa oli vampyyri nimeltä Omppuli. Eräänä synkkänä yönä, hän saapui majataloon, jossa tiesi Daremiaksen majailevan. Hänellä oli päällään vihreä viitta ja en huppu oli hänen kasvojensa suojana. Tummanvihreät silmät vain loistivat hupun suojista.
"Kuka sinä olet?" Kysyi tympeän näköinen, kalpea nainen.
"Haluan tavata Daremiaksen."
"En minä sitä kysynyt", vampyyri sanoi, ja tutkaili tulijaa. Zenzibar ei sanonut mitään, mutta huomasi viereisestä ovesta tulleen mehen ja kääntyi tähän päin.
"Daremias, oletan?"
Vampyyri nyökkäsi. Punaiset silmät kiilsivät. "Näytät tutulta. Tunnenko sinut?"
Zenzibar laski huppunsa. "Niin... näytän kuulemma paljon isältäni. Haltia, nimeltä Gerard, muistuko mieleen?"
Daremias alkoi nauraa. "Tosiaan! Se raukkamainen-"
Zenzibar veti salamannopeasti miekan huotrastaan, ja pisti sen miehen sydämen kohdalle. "Uskallapas sanoa tuo loppuun."
Daremias vain hymyili. "Natalie, Omppuli" heidän taakseen oli saapunut vielä kolmaskin naisvampyyri "saanko esitellä: Zenzibar, Gerardin ja Sah'rin tytär. Puoliksi haltija, puoliksi nymfi."
Mustahiuksinen vampyyri naurahti. "Aaa... puhut siitä petturihaltijasta jonka käskin sinun tappaa?"
Zenzibar henkäisi ja hän käänsi päänsä kohti toista vampyyria. "Omppuli, vai mitä? Sinäkö... sinäkö murhautit isäni?"
"Meillä oli sopimus, ja hän purki sen. Ei voi mitään, haltijat ovat tunnetuja typeryydestään, ja vampyyrin pettäminen on mitä typerin teko."
Zenzibarin sisällä kuohahti viha ja hän vetäisi vyöstään pienen pullon. "Tiedätkin varmaan, että isäni kehitteli happoja, jotka syövyttävät vampyyrin ihoa?"
Omppulin silmät välähtivät. "Hän ei saanut kaavaa valmiiksi." Hän sanoi epävarmasti.
"Saipa hyvinkin!" Zenzibar heitti pullon kohti Omppulia, mutta valoakin nopeammin Daremias hyppäsi naisvampyyrin tielle, ja pullo särkyi suoraan hänen kasvoihinsa, huudon saattelemana.
Zenzibar murahti ja alkoi tasitella miekoin kahta vahvaa vampyyria vastaan. Hän ei ollut varautunut siihen ja alkoi pian olla häviöllä. Omppulin pitkä kynsi viilsi hänen kasvojensa pokki pitkän arven, joka vihloi Zenzibarin sisukaluja myöten. Heti perään, Natalie teki samoin ja Zenzibar putosi polvilleen. Hän pystyi ajattelemaan vain, että sai kuitenkin kostonsa. Daremias oli kuollut. Sitten, kun hänen vatsansa lävisti miekka, hän ei tuntenut enää mitään...
"Voiko hänestä juoda?" Nuorempi vampyyri, Natelie kysyi.
Omppuli pudisti päätään. "Nymfi. Jätetään hänet siihen, hän ei voi selvitä tuosta." Vampyyrit lähtivät majatalosta, jättäen puolinymfin kuolemaan...

Päivää myöhemmin, löysi majatalon isäntä tajuttoman puolinyfmin yhden huoneensa lattialta. Hänen vaatteissaan oli verta, ja paitansa repeytynyt, mutta haavaa ei näkynyt. Kasvojen arvet sen sijaan olivat vielä melkein auki, ja näyttivät irvokkailta muuten niin kauniin naisen kasvoissa. Isäntä otti naisen hoiviinsa ja sai pidettyä tämän hengissä. Viikon kuluttua nainen heräsi ja yritti muistaa mitä oli tapahtunut. Hän näki vaatteensa pinottuna tuolille. Hän nousi sängystä ja puki vaatteensa päälleen. Huoneen seinällä oli peili, ja nainen meni hitaasti sen luokse.
Kasvot jotka tuijottivat sieltä takaisin, eivät olleet hänen kasvonsa. Naaman poikki meni kaksi pitkää, punaista arpea, ja ennen niin vihreät silmät hohkasivat punaisina. Hän tunsi outoa nälkää, muttei tiennyt mistä se johtui. Hän jätti kiitosviestin isännälleen ja katosi ikkunasta yöhön. Hän ei ollut enää sama Zenzibar kuin ennen...

Zenzibar nosti päätään. "Se on siis totta."
Kaikki hätkähtivät.
"Mikä on totta?" Sepe kysyi hieman varautuneesti.
"Se mitä Natalie sanoi... minä olen... minä olen puolivampyyri."
Kaikki henkäisivät.
"Olen epäillyt sitä pitkään, mutta vasta nyt sain varmuuden..." Zenzibar laittoi kätensä otsalleen ja vajosi maahan.
"Zenzibar!" Gustaf huudahti ja meni naisen luokse. "Hän pyörtyi."

[Ajattelin sen niin, että Omppulilla ja Nataliella on aina ollut mahdollisuus tehdä vampyyrejä, mutta kun kaikki muutkin vampyyrit menettivät 'myrkkynsä' he luulivat myös menettäneensä sen, mutta olivat väärässä...]

[Gustaffsson]

"Hän tulee kyllä kuntoon" Sooda sanoi koittaessaan puolinymfihaltiavampyyrin pulssia.
"Päivä nousee" Sepe huomautti, "turvallista levätä"
"En nyt menisi vannomaan. Siilinpiikki on yhä tuolla jossain" Gustaf sanoi.
"Minä otan ensimmäisen vartiovuoron" Sooda sanoi pirteästi. Muut seurueen jäsenet kokosivat pienen nuotion ja lepäsivät sen ympärillä.

"Gustaf?"
"Yngh" puolihaltia vastasi luontevasti ja avasi silmänsä. Sipe oli ryöminyt hänen viereensä ja tökki häntä kylkeen.
"Lopeta se pirun tökkiminen. Mikä hätänä?" Gustaf murahti.
"Olen hiukan huolissani. Mitä jos Siilinpiikki hyökkää aavemaisineen?" Sipe myönsi.
"En usko sen tapahtuvan näin nopeasti. Hän pelkää että käytän kristallia häntä vastaan" Gustaf mutisi ja kääri viittaansa tiukemmin ympärilleen. Sipe jatkoi tökkimistään.
"No MITÄ?" velho kysyi ja käänsi kylkeä nähdäkseen tytön paremmin. Hänen ilmeensä oli harvinaisen miettivä.
"Minä pidän sinusta" Sipe mutisi ja ryömi hiukan lähemmäs.
"A-haha-anteeksi? Minähän olen suorastaan orjuuttanut sinua kaksi vuotta" puolihaltia sanoi.
"Et se ollut sinä. Se Gustaf on kuollut" Sipe sanoi.
"Enkä ole. Tai no, kuolin kerran, mutta palasin-"
"Olet kokonaan eri ihminen. Tai no, puolihaltija" Sipe mutisi ja ryömi vielä lähemmäs.
"Se on ilman jiitä" Gustaf sopersi.
"Mitä?"
"Se on puolihaltia. Ilman jiitä siellä välissä..." Gustaf ei keksinyt enempää sanottavaa. Hyvin harvinaista.

[Sieppeli]

[Kiellän nyt täten lailla oman hahmoni parittamisen, kiitos ^-^]

"Ei!" Gustaf huudahti. Hän huomasi istuvansa nuotion äärellä ja olevansa täysin hikinen. Hänen sydämmensä pomppi hänen rinnassaan ja hän oli hengästynyt. Sipe nukkui nuotion toisella puolella rauhallisesti, eikä kukaan ollut muutenkaan herännyt.
"Se oli painajainen... Vain painajainen." Silloin hän näki Soodan tuijottavan häntä hämärästi.
"Tahdotko aloittaa vuorosi jo nyt?" Gustaf mietti hetken mitä vastaisi, mutta myöntyi. Sooda ryömi paremmalle nukkumapaikalle ja Gustaf haukotteli makeasti.

Pienen mäen päällä;
"Äh, tulimme liian myöhään." Joku manasi.
"Joudumme odottamaan seuraavan henkilön vuoroa. Sitten voimme iskeä."
"Tapamme kaikki? Sekö oli suunnitelmasi?"
"Tapamme kaikki, paitsi Gustafin. Minä tahdon täydellisen kostoni."
"Kyllä mestari." Hahmot vaipuivat hiljaisuuteen, odottamaan sopivaa hetkeä, kun taas mäen alla osa nukkui ja eräs mietti äskeistä untaan. Vai nukkuivatko kaikki sittenkään?

[Gustaffsson]

Gustaf haukotteli ja käveli pienen matkan päähän muista.

"Täydellistä" Siilinpiikki sanoi, valmiina antamaan merkin aavemaisilleen. Mutta silloin jokin kiinnitti puolihaltian huomion ja tämä hiippaili vastakkaiseen suuntaan.

Gustaf oli kuullut jonkun huhuilevan nimeään metsästä, ja kun hän meni sen reunaan, joku vetäisi hänet mukaansa.
"Mitä helkkaria" hän mutisi ensi töikseen.
"No vihdoinkin" tuttu ääni sanoi.
"minä jo luulin että olet kuuro. Arvaako miten pahaa aurinko tekee meille? Onneks puusto on tiheää" Omppuli valitti ja raahasi häntä perässään. Nöyryyttävää.
"Mihin te viette minua?" Gustaf sai sanotuksi.
"Tänne" Nat sanoi ja avasi maahan kätketyn luukun.
"Kuinka monta teillä näitä oikein on?" Gustaf kysyi kun Omppuli raahasi hänet pitkin portaita.
"Monta" Omppuli sanoi vastaukseksi ja heitti puolihaltian piilopaikan lattialle.
"Mitä te minusta" Gustaf kysyi vetäen miekan esiin. Omppuli nyökkäsi Natalielle.
"Pistä se miekka pois, rakas" Nat sanoi.
"R-rakas?" Gustaf mutisi pystymättä irrottamaan katsetta Natin silmistä, jotka tuntuivat hohkavan ihmeellistä valoa.
"Niin juuri" Nat sanoi, käveli lähemmäs työntäen miekan syrjään.
"Sinä rakastat minua. Ja aiot juuri antaa minulle sen kristallin taskustasi" hän sanoi.
"P-p-painu helv..." puolihaltia sai änkytetyksi. Nat lisäsi pari kerrosta hypnoosia ääneensä.
"Anna se minulle, kultaseni" hän mutisi. Gustaf veti vapisevin käsin kristallin taskusta ja antoi sen Natille.
"Niin sitä pitää..." Nat sanoi ja kumartui lähemmäs. Hän vei huulensa Gustafin kaulalle.
"Saat tämän palkkioksi" hän sanoi ja puraisi.

[Nat]

Mutta ei oikeasti[toisin sanoen pelastan gustin itseltään]. Hän vain hipaisi Gustin kaulaa ja vetäytyi pois.
"Eihän noin komeaan mieheen voi haaskata omia myrkkyjään," Natalie sanoi hymyillen ja vilkaisi Omppulia.
"Mitä me sitten hänelle teemme jos emme käytä häntä mihinkään?" Omppuli kysyi.
"Hmm, voisin hypnotisoida hänet unohtamaan ja viemme hänet pois kun kerta saimme kristallin." Natalie hymyili vieläkin."Unohda rakas Gustafini ja nuku. Se tekee sinulle vain hyvää, koska olet niin väsynyt," Natalie kehräsi.
Gustaf nukahti ja Omppuli ja Natalie nostivat hänet ylös maanpinnalle. He veivät hänet metsän reunaan ja laskivat hänet maahan.
"Katso kuinka suloinen hän on. On sääli joutua olemaan toisessa leirissä ja hän tuoksuu niin herkulliselta." Omppuli sanoi ja kääntyi pimeisiin varjoihin Natalie perässään.

Sipe katseli ympärilleen silmät lurpahdellen. Hän oli odottanut jo tovin Gustafin paluuta, mutta tätä ei näkynyt missään. Sen takia hän kävi herättämässä Zenzibarin.
"Herää, minä päätin lähteä etsimään Gustafia koska hän on kadonnut."
"Mitäh? Ömm, hyvä on. Mene nyt siitä, olen hereillä." Zenzibar vastasi silmät täynnä nälkää.
Sipe perääntyi askeleen ja lähti kohti metsää.

[Gustaffsson]

Tosin jo metsän reunalla hän näki Gustafin makaavan maassa.
"Hei!" Sipe sanoi ja alkoi tökkiä puolihaltiaa.
"Yngh, ei saa tökkiä" tämä sanoi.
"Nukutko sinä vartiossa?" tyttö kysyi.
"Voi ei" Gustaf sanoi ja sulki silmänsä.
"Minä näin tämän unen jo" hän mutisi.
"Minkä unen?" Sipe ihmetteli.
"Sen että sinä tulet sanomaan että pidät minusta ja sitä rataa" Gustaf sanoi.
"Hääääh? En itse asiassa tullut sanomaan sellaista. Tulin etsimään sinua kun katosit" Sipe sanoi järkyttyneenä.
"Ai" puolihaltia sanoi ja punastui.
"Niin..." Sipe sanoi ja istuutui varovasti hänen viereensä.

[Omppuli]

Zenzibar kulki metsässä haistellen ilmaa. Hän inhosi itseään ajatellessaan niin, mutta hän tosiaan muistutti vampyyria. Ja se oli kaikkein inhottavinta. Hän vihasi vampyyreja. Varsinkin Omppulia. Se pirulainen oli tappanut hänen isänsä. Hän ei koskaan antaisi sitä anteeksi. Ei koskaan. Äkkiä hän kuuli raaputusta ja hyräilyä. Hän lähti ääntä kohti. Pian hän näkikin puiden suojista Omppulin teroittamassa kaikessa rauhassa keskellä päivää veitsiään. Puusto oli kuitenkin niin tiheää, ettei yksikään auringonsäde päässyt maahan. Zenzibar huomasi, että siinä oli täydellinen tilaisuus tappaa Omppuli. Hän vetäisi miekan äänettömästi huotrastaan ja aikoi juuri hypätä esiin ja halkaista Omppulin pään kahtia, kunnes Omppuli puhui.
"Ihan turhaan siellä pusikossa hiippailet. Et sinä minua tapa", Omppuli sanoi ja Zenzibar kirosi vampyyrivoimia. Hän astui Omppulin viereen.
"Mikä saa sinut siitä niin varmaksi", Zenzibar kysyi.
"Olisit tehny sen jo. Minä tunnen sinut", Omppuli sanoi ja Zenzibar laittoi raivoissaan miekan Omppulin kaulalle. Omppuli naurahti.
"Sinä et tunne minua lainkaan!" Zenzibar sihahti.
"Älähän nyt, Zenz. Istuudu. Sinulla on varmasti hiukan kysyttävää minulta. Tämä on kenties ainoa tilaisuutesi", Omppuli sanoi ja Zenzibar pohti ja istuutui lopulta sitten Omppuli vastapäätä. Omppuli ei nostanut katsettaan veitsistään.
"Miksi tapatit isäni?" Zenzibar kysyi. Omppuli hymyili.
"Siksi koska hän luisui sopimuksesta. Isäsi oli hölmö. Myönnät kai sen?" Omppuli kysyi Zenzibarilta, jonka silmät iskivät kipinää. Hän ei vastannut mitään.
"Miksi teitte minusta puolivampyyrin?" Zenzibar sihahti. Omppuli nosti katseensa. Hänen ruskeat silmänsä hehkuivat. Mutta niissä ei näkynyt vihaa, kuten tavallisesti.
"Minä en tiennyt, että me pystyisimme vielä siihen. Kaikki muut menettivät myrkkynsä, eikä edes Daremiaksella ollut sitä, niin kuvittelin, että sama oli käynyt meille. Tiesin heti asian oikean laidan, kun näin sinut. Puolivampyyreille tulee aina punaiset silmät. Mutta sanopas, miltä se tuntuu?" Omppuli kysyi. Zenzibar ei vastannut vaan tuijotti Omppulia, joka tuli häntä hiukan lähemmäs.
"Olet yksinäinen, etkö vain? Sinun tekee mieli verta... Olet niin nälkäinen ja haistat ystäviesi veren. Kerran jos toisenkin olet melkein menettänyt itsehillintäsi. Eikö se olkin kamalaa? Toiset ovat vaarassa sinun seurassasi, koska et kykene suojelemaan heitä itseltäsi. Olet niin yksinäinen... " Omppuli kuiskasi ja läheni koko ajan Zenzibaria silmät loistaen. Omppuli hymyili ja sipaisi vihreän hiuskiehkuran Zenzibarin korvan taakse. Hän oli nyt niin lähellä, että heidän nenänpäänsä melkein koskettivat toisiaan. Omppuli siirsi kasvonsa Zenzibarin korvalle.
"Minä voin tehdä sinusta kokonaisen, täydellisen. Voimakkaan, mahtavan, loistavan, antaa sinulle ikuisen elämän", Omppuli kuiskasi ja hän oli jotenkin lumonnut Zenzibarin. Hänen ajatuksensa eivät kulkeneet selvästi. Äkkiä kuului räksähdys ja Omppuli vetäytyi kaummas. Hän katsoi vielä hetken Zenzibaria.
"Ajattele asiaa", Omppuli sanoi ja nousi ylös ja lähtiessään hän iski silmää Zenzibarille, joka istui yhä maassa tuijottaen eteensä. Omppuli oli ärsyttävän epäselvä, mutta Zenzibar ei ymmärtänyt itseään. Miksei hän ollut vain työntänyt Omppulia pois? Hän oli antanut vampyyrin tulla lähelle itseään. Liian lähelle. Omppuli olisi voinut purra häntä, mutta sen sijaan hän oikeasti kysyi Zenzibarilta lupaa. Zenzibar tunsi vieläkin Omppulin kuuman hengityksen kasvoillaan. Hän nousi ylös ja lähti tovereidensa luo.

[Zenzibar]

Gustaf hätkähti, muistaessaan mitä oli tapahtunut. "He veivät sen! Se on heillä! Sipe meidän on tehtävä jotain!"
Sipe näytti hämmentyneeltä. "Mistä sinä puhut?"
"Kristalli! Ne veivät sen!"
Sipe kurtisti kulmiaan. "Aavemaisetko?"
Gustaf näytti turhautuneelta. "Ei, ei aavemaiset, kun vampyyrit!"
SIpen silmät levisivät. "Mitä...? Miten..?"
"Ei ole aikaa! Mennään toisten luo."

Zenzibar saapui leiriin lähes samaan aikaan kuin Gustaf ja Sipekin, mutta ei sanonut mitään.
"Jaaha! Katsos tuota Sooda! Kadonneet lampaat löytyivät!" Sepe huudahti heti purevasti. "Kun me heräsimme Soodan kanssa, te kolme olitte kaikki häipyneet! Kukaan ei ollut edes vartiossa! Meidät olisi voitu tappaa, eikä kukaan olisi saanut tietää mitään. Tajuatteko te yhtään-"
"TURPA KIINNI KÄÄPIÖ!" Zenzibar karjaisi ja Sepe hiljeni heti, mutisten jotain itsekseen.
"Mitä sinulle tapahtui Zenzibar?" Sipe kysyi ihmeissään.
Zenzibar huokaisi. "Ei puhuta siitä, en tiedä oikein itsekään. Löysit näköjään Gustafin. Et haluaisi kertoa mitä sinulle tapahtui?"
Gustaf näytti lyödyltä. "He veivät sen."
*hiljaisuus*
"MITÄ?! Annoitko sinä niiden viedä sen?" Zenzibar huudahti.
Gustaf mulkaisi häntä. "No se nyt varmaan on ilmiselvää, etten ANTANUT kenellekään mitään."
Sooda näytti hämmentyneeltä. "Puhutteko te kristallista? Aavemaisetko sen veivät?"
Sipe pudisti päätään. "Pahempaa..."
"Vampyyrit?" Sepe henkäisi. "Ei voi olla totta!"
Zenzibar istahti maahan ja sulki silmänsä. Sepe katsoi naista ihmeissään ja vilkaisi sitten Gustafiin. "Ajatteleeko se taas, vai onko tuo vain tekosyy olla välittämättä meistä?"
Sooda katseli puolinymfia mielenkiintoisena. "Minusta tuntuu että hän nukkuu."
"Nukkuu?" Sipe sanoi ärtyneenä. "Tällaisen kriisin aikana."
Gustaf istahti Zenzibarin viereen. "En usko että mitään on tehtävissä... vampyyrit voivat olla jo kaukana täältä. Ehkä meidän muidenkin kannattaisi nukkua ja miettiä sen jälkeen mitä teemme."
"Nukkua? Keskellä päivää? Istualteenko?"
Zenzibar avasi silmänsä. "Kohta yksi, minä en ymmärrä miten te voitte luulla, että joku voisi nukkua tässä metelissä. Kohta kaksi, jos te ette kohta sulje suutanne, minä menetän keskittymiskykyni ja saatan vahingossa puraista jotakuta teistä, sekä kohta kolme, jos te keskittyisitte edes hetkeksi, johonkin muuhun kuin siihen mitä minä teen tai en tee, saattaisitte huomata, että vampyyrit eivät ole ehtineet kovinkaan kauas."
Sepe näytti hämmentyneeltä. "Ensinnäkin, tuo oli loukkaus, puolinymfi, älä väitä etten tunnista sellaista kuin näen sen, ja toisekseen me emme kaikki ole puolivampyyrejä ja tiedä milloin vampyyrit ovat lähellä ja milloin kaukana. Ja kolmanneksi... minulla on nälkä."
Sooda henkäisi ja katsoi metsänlaitaan. "Zenzibar taisi tarkoittaa sitä, että vampyyrit seisovat tuossa vajaan kymmenen metrin päässä metsänlaidassa."
"Katsokaa, Soodalla on sentään silmät päässään", Zenzibar mutisi ivallisesti ja nousi ylös maasta. "Otetaan selvää mitä 'ystävämme' haluavat tällä kertaa..."

[Gustaffsson]

"Eivät ainakaan meitä teelle ja pikkuleiville ole kutsumassa" Sepe murahti.
"Älkää tulko lähemmäksi" Omppuli sanoi nostaen kristallin silmiensä tasalle.
"Varovasti. Et tiedä mitä tuo voi saada aikaan-" Gustaf aloitti.
"Me tiedämme vallan hyvin. Vampyyrit katoavat tästä maailmasta jos emme että käytämme tätä" Omppuli sanoi.
"Varomaton käyttö voi tuhota kokonaisen kaupungin" Gustaf valisti. Omppuli nauroi ilkeästi.
"Entä sitten? Me tuhoamme kaikki pahimmat vampyyrinvastustajat. Mitä muutama kuollut sivullinen siinä merkitsee?" hän sanoi.
"En voi sallia teidän tekevän sitä" Gustaf sanoi synkästi ja astui eteenpäin.
"Gust, mitä sinä teet?" Zenzibar kysyi.
"Takaisin, puolihaltija! Minä varoitan sinua!" Omppuli kirkaisi. Kristalli alkoi väreillä.
"Viimeisiä sanoja?" Omppuli kysyi.
"Kyllä. Siinä ei ole jiitä" Gustaf sanoi kävellen yhä lähemmäksi.
"Mitä?" Omppuli hämmentyi.
"Se on puolihaltia. Ilman jiitä" Gustaf sanoi. Sitten kristallin voima pääsi irralleen.

[Sieppeli]

Gustaf sulki silmänsä. Kun mitään ei tapahtunut, hän avasi silmänsä. Omppuli tuijotti kristallia epäuskoisena.
"Mikä sille tuli?" Hän kysyi.
"Se ei toimi jos siihen ei ole vuodatettu edellisen omistajan verta. Joten se on minun!" Ääni taustalta kuului. Siilinpiikki seisoi siellä hyvin vihaisen näköisenä aavemaisten seassa, "Tulin ottamaan omani takaisin ja kostamaan tietylle henkilölle."
"Et edes kuolleen ruumiini yli!" Omppuli huudahti, "Minä aijon ottaa sinulta vertasi ja palauttaa rotumme kunniaan."
"Minä ajattelin hankkia kunnon vaimon joka tekee hyvää ruokaa." Sepe sanoi. Kaikki katsoivat häntä hölmösti.
"Mitä, eikö me käytykkään läpi tulevaisuuden suunnitelmia?" Sepe kysyi ja Zenzibar huokaisi erittäin syvään.
"Olkaa jo hiljaa!" Omppuli karjui.
"Niin juuri ja kristalli tänne!" Siilinpiikki karjui takaisin ja aavemaiset hyökkäsivät joka suunnalta. Siilinpiikki ja Omppuli aloittivat oman kaksintaistelunsa kun muilla oli omat ongelmansa.

Siilinpiikki onnistui kaatamaan Omppulin maahan ja piti miekkaa hänen kurkullaan.
"Kristalli tänne." Hän henkäisi, "Tai poltan sinut ja koko rotusi." Omppuli sylkäisi maahan, mutta kaiveli alistuneesti taskuaan.
"Se ei ole täällä!"
"Älä huijaa, kuolet nopeammin."
"Eikun se ei ole minulla!" Omppulin ääni oli oikeasti hätääntynyt. Siilinpiikki mytristi kulmiaan.
"Jos sinulla ei sitä ole niin..." Kultainen viuhahdus vilahti hänen ohitseen, satuttaen hänen poskeensa syvän viivan mistä roiskahti verta. Viuhahdus jäi kiinni puuhun ja joku juoksahti sen sieltä ottamaan. Sitten se juoksi pois kohti kylää.
"Sipe!" Omppuli huusi, "Sipellä on kristalli!"
"Ei perhana!" Siilinpiikki piteli poskeaan mistä vuoti verta, "Menkää perään!" Aavemaiset lopettivat taistelunsa ja lähtivät tytön perään.
"Hei!" Omppuli ja Natalie lähtivät perässä.
"Mitä Sipe kristallilla tekisi?" Sepe kysyi.
"Zefreen metsän kylä. Ei!" Gustaf hokasi ja lähti juoksemaan suuntaan mihin kaikki muutkin olivat kadonneet.
"Gustaf! Odota!" Zenzibar pyrähti hänen peräänsä. Sooda ja Sepe jäivät hetkeksi seisomaan paikalleen. Sooda vaikutti tajunneen tilanteen.
"Mistäs tässä on kysymys?" Sepe ihmetteli.
"Minä ja Sipe olemme kotoisin Zefreen kylästä ja jos hän kantaa kyläläisille edelleen kaunaa... Voi ei!" Soodakin katosi metsään. Sepe totesi ettei voinut jäädä siihenkään joten lähti perään.

"Arvon kyläläiset, olen palannut!" Kultahiuksinen tyttö käveli Zefreen kylän pääkatua, kädessään kristalli, josta tipahteli pieniä veripisaroita. Kyläläiset heräsivät rauhallisilta uniltaan kuullessaan tutun äänen.
"Sieppeli."
"Kirottu." Liian tuttuja kuiskauksia, liian tuttuja katseita. Sipe irvisti kylän väelle yhtä halveksuvasti kuin hänelle oli aikoinaan irvistetty.

[Gustaffsson]

"Olen tullut kostamaan minua kohtaan tekemänne vääryydeet" Sipe huusi ja nosti kristallia. Se alkoi hohtaa voimakasta valoa. Sipe katsoi halveksivasti kylää ja sen asukkaita, ilman säälin häivää katseessaan.
"Sipe! Älä!" Gustaf huusi jostain hänen takaansa.
"Miksi en?" tyttö huusi takaisin ja päästi pienen varauksen kristallista. Se lensi kohti kylää ja räjähti yhteen taloista, joka syttyi palamaan.
"Kosto ei ratkaise mitään! Usko minua! Minä tiedän!" Gustaf huusi. Voimakas tuuli alkoi kierrellä Sipen ympärillä.
"Se on liian myöhäistä" Sipe sanoi ja päästi toisen, tällä kertaa isomman säteen lentämään. Se lensi hiukan kauemmaksi ja tuhosi ainakin kaksi taloa.
"Voit vielä lopettaa tämän" Gustaf huusi.
"En halua! En ennenkuin tämä kylä on raunioina!" Sipe karjui takaisin.
"Sinä pakotit minut tähän, Sip" Gustaf sanoi ja lähetti pienen tulipallon kohti kristallia pitelevää kättä. Tulipallo tukahtui matkalla näkymättömään suojakenttään.
"Et voi pysäyttää minua. Mutta toisinpäin asia onkin erikseen" Sipe sanoi ja kristallista lähti pieni säde kohti puolihaltiaa, joka ehti luoda suojakentän eteensä. Kenttä pirstoutui ja Gustaf kaatui selälleen maahan.
"Oletko kunnossa?" Zenzibar kysyi. Hän oli juuri päässyt paikalle.
"Jotakuinkin. Mutta Sipe..." puolihaltia sanoi nyökäten kohti kristallinkäyttäjää ja kylää. Näkymä oli murheellinen, kylä paloi, sen asukkaat juoksivat karkuun ja Sipe nauroi lähettäessään yhä uusia tuhotaikoja kristallista.
"Piru vie" Gustaf sanoi ja lähti juoksemaan Zenzibar kannoillaan kohti Sipeä. He pääsivät aivan lähelle mutteivat voineet pysäyttää häntä suojakentän takia.
"Sipe..." Gustaf mutisi.
"Sain kostoni. Tarvitsin sinua siihen" Sipe sanoi kylmästi.
"Et voi olla tosissasi" Gustaf sanoi surkeasti.
"En tarvitse sinua enää" tyttö sanoi kristalli kädessään.
"Sipe, kuuntele minua. Tuo kristalli tekee sinusta pahan. Minä tiedän ettet ole tuollainen! Minä tiedän et..." sanat kuivuivat Gustafin kurkkuun kun Sipe käänsi kristallin osoittamaan kohti häntä ja Zenzibaria.

[Sieppeli]

"Sinä et ikinä minua tuntenutkaan. Näiden kahden vuoden aikana olen vain jatkanut kostoni suunnittelemista, vaikka olitkin jatkuvasti tielläni. Kun kristalli tuli puheeksi tiesin heti tilanteeni tulleen. Ja vielä kun sinä idiootti menit vapauttamaan minut velastani!" Sipe huusi äänellä jota Gustaf ei ollut tunnistaa, "Kosto on minulle kaikki kaikessa! Sinä et sitä hyvää hyvyyttäsi pysty tunnistamaan, sinulla ei ole minun väriäni sydämmessäsi!"
"Sipe, mistä sinä puhut?" Gustaf kysyi.
"Tämä kristalli on minun isoisoisoisäni. Hän istuu valtaistuimellaan erotettuna seitsemästä synnistä, korkeammalla kuin muut. Itse koston ruumiillistumana."
"Sinä... Tiesit kokoajan verestäsi?" Zenzibar kysyi.
"Tiesin. Siksi vampyyritkin minut helyään valitsivat hakemaan. He hakivat kostoa." Sipe sanoi.
"Sieppeli, kristalli tänne!" Omppuli ja Natalie olivat saapuneet paikalle. Sipe käänsi katseensa heihin.
"Sieppeli..." Tulipallo räjähti aivan vampyyrien edessä. Natalie kaatui maahan ja Omppuli valahti toiselle polvelleen.
"Sieppeli on saastainen nimi. Ylpeys on sen saastuttanut. Voin vihdoin paljastaa oikean nimeni." Hänen katseensa kääntyi jälleen Gustafiin ja Zenzibariin.
"Vendetta!" Hänen äänensä kajahti yössä kylmänä ja kristallista lähti valon säteet jokaiseen ilmansuuntaan. Sipe katosi valoon joka sokaisi kaikki muut.
Valon hälventyessä Gustaf näki enää vain kristallin lojumassa elottomana maassa. Sipe oli kadonnut.

[Zenzibar]

"Mitä tapahtui?" Kysyi huohottaen juuri paikalle ehtinyt Sepe.
"Minä... minä en tiedä. Sipe vain.. hän katosi!" Gustaf ihmetteli ja katsoi paikkaa, jossa lepäsi enää pelkkä kristalli.
Omppuli nousi ylös ja meni kristallin luokse. "Se... se on täysin eloton! Sieppeli vei sen voimat... kokonaan."
Sooda henkäisi. "Omistaako Sipe nyt kaikki kristallin voimat? Eikö se tee hänestä... noh, voittamattoman?"
"Ei se ole mahdollista. Tuollainen voima tappaa ihmisen", Gustaf sanoi heti.
Yhtäkkiä heidän takaansa alkoi kuulua naurua. Zenzibar oli taas istahtanut maahan -outo tapa- ja hän nauroi aivan kippurassa.
"Mikä nyt on niin hauskaa?" Natalie tiuskaisi.
Zenzibar nousi ylös, vieläkin nauraen. "Sitä vaan... että meidän vanhaa ystäväämme on vedetty nyt täysin höplästä! Sieppeli varmasti suunnitteli ihan kaiken alusta loppuun, ja nytkö sinä luulet, että hänen suunitelmansa tuhoutui, koska hän aliarvio kristallin voimat?"
"Mitä muutakaan mahdollisuutta on?" Gustaf kysyi. "Tiedän mistä puhun, kristallin voima vähintäänkin vie ihmiseltä järjen, ellei jopa tapa."
Omppulin silmiin syttyi ymmärryksen pilke. "Mutta hän ei olekaan ihminen."
Tuli hiljaisuus, kun kaikki miettivät tuota uutta vaihtoehtoa.
Natalie katsoi läpitunkevasti Zenzibariin. "Jos sinä sekasikiö kerta tiedät kaiken, niin kerropa sitten mitä Sieppelille tapahtuu?"
Zenzibar kohautti olkapäitään. "En tiedä, ei kiinnosta, ei se ole minun murheeni!"
Gustaf katsoi naista järkyttyneenä. "Zenzibar, mitä ihmettä sinulle on tapahtunut?"
Zenzibar kohotti punaista silmien katseensa Gustafiin, ne näyttivät nälkäisiltä. "Mitäkö minulle tapahtui? Minä olen vampyyri piru vie, ja sinä kysyt MITÄ MINULLE TAPAHTUI?! En ole Ikinä vihannut mitään niin paljon kuin vampyyrejä, ja nyt minusta on tullut yksi niistä! Helvetti vie... minunhan pitäisi tappaa itseni!" Nainen alkoi taas nauraa hysteeristä naurua.
Omppuli katsoi tähän tyynesti. "Sivuvaikutuksia... hän ei ole juonut verta, ja alkaa hourailla. Lisäksi hän alkaa vasta nyt sisäistämään asiaa..." Hän katsahti Soodaan. "Sinun kannattaisi varoa, ihminen... Zenzibar luultavasti hyökkää kohta kimppuusi."
Sooda tuijotti sanattomana Omppulia. Tämä lausui aivan tyynesti sen, että hänen kimppuunsa saattaisi kohta hyökätä vihainen puolivampyyri.
Tällävälin Zenzibar oli rauhoittunut ja hän suoristi itsensä. "Älä edes kuvittele! Minä en IKINÄ alennu teidän tasollenne!"
Natalie kohautti olkapäitään. "Sitten sinä kuolet."
Zenzibar huiskautti kättään. "Kun meidän rakkaasta puolijumalastamme on tullut kerta joku sekopäinen kostaja, jolla on maailman mahtavimmat voimat, en oikein usko, että jaksan välittää sellaisista asioista... Vaikka keksisimmekin keinon pysäyttää Sipe, emme voi mitenkään ennustaa mihn hän hyökkää ensimmäisenä tai... tai..." Zenzibarin katse lasittui ja sitten hän alkoi hymyillä. Valkoiset hampaat loistivat kun hän katsoi Gustafiin.
Gustafkin hymyili. "Felin!"
"Felin." Zenzibar nyökkäsi.

[Selvennystä sen verran, että se mun siskontyttö jonka heti alussa otin esille, on näkijä (se on sen haltijalahja...). Vihjaisin sitä jo siinä ekassa viestissä, kun se tiesi Sipen oikean nimen... hassua miten kaikki mun vihjailut on hyödyllisiä.. eka Daremias ja nyt viel tääki xD]

[Gustaffsson]

Omppuli, Natalie, Zenzibar, Sepe, Sooda ja Gustaf lähtivät kiireesti kohti Sajinin satamaa ja siellä odottavaa Silent-kapakkaa.
"Minä hoidan tämän. Hän ei oikein pidä vieraista. Ottakaa vaikka juotavaa ja odottakaa" Zenzibar sanoi ja lähti etsimään siskontyttöään. Muu seurue otti pöydän (Sepen karkotettua siitä muutamalla kirosanalla joukon puolituisia) ja alkoivat litkimään olutta.
"Minä luulin että tunsin hänet" Gustaf sanoi hetken kuluttua.
"No niin, avasithan sinä suusi. Olit koko matkan hiljaa" Sepe sanoi ja muksaisi puolihaltiaa olkapäähän.
"Kenestä puhut?" Sooda kysyi.
"Sipestä. En olisi uskonut hänellä olevan tuollaisia ajatuksia" Gustaf sanoi.
"Kuules, Gustaf. Minä tunsin hänet pienestä asti. Meillä molemmilla oli kaunaa sitä pahuksen kylää vastaan. Me olimme siellä orjina, se pistää kenet tahansa kostamaan. Mutta nyt kylä on tulessa, asukkaat kuolleet. Kaiken järjen mukaan hänen pitäisi lopettaa. Usko minua, puolihaltia. Hän ei oikeasti ole tuollainen. Kuten sanoit, sen täytyy olla kristallin syytä" Sooda sanoi tiukasti.
"En nyt tiedä... monet tuntemani tyypit ovat viimeaikoina osoittautuneet erilaisiksi kuin luulin. Zenzibarkin tappoi minut kerran" Gustaf sanoi.
"Felin löysi sen" Zenzibar sanoi tultuaan heidän luokseen, "hän iskee Matalauomaan"
"Miksi?" Sepe kysyi.
"En tiedä. Felin ennusti vain että uhrauksia pitää tehdä" Zenzibar sanoi.
"Kuinka me pysäytämme hänet? Kristallin kanssa hän on voittamaton" Omppuli mutisi.
"Lähes voittamaton. Yksi juttu on voimakkaampi kuin se kristalli" Zenzibar sanoi.
"Lohikäärmeet" Gustaf sanoi. Zenzibar nyökkäsi. Sooda kalpeni.
"Ette ehkä pidä tästä, mutta kuninkaallisella laivastolla on tietoja saaresta Matalauoman lähettyvillä jossa on lohikäärme. Samalla saarella on nähty myös aavemaisia" hän selitti.
"Siilinpiikki" Gustaf hengähti.


Sipe - Vendetta - käveli pitkin askelin kohti Matalauomaa. Kristallin luoma voimakenttä oli hänen ympärillään ja hänen silmänsä hohtivat oudosti. Koko maailma oli ollut häntä vastaan. Nyt koko maailma sai maksaa. Hän ei lopettaisi ennenkuin kaikki hänen ympärillään olisi kuollutta ja tuhoutunutta. Hetkeksi hän pysähtyi kuultuaan raskaan tömäyksen takaansa. Siellä oli lohikäärme. Aito punalohikäärme. Sipe tunsi hikihelmen valuvan poskeaan pitkin.
Pelkoa? Naurettavaa. Kristalli suojaa minua. Tuokin olento saa vielä kärsiä.
Lohikäärme veti pitkän henkäyksen sisäänpäin.
Kristalli suojaa minua. Mitään ei tapahdu minulle.
Tuli syöksyi lohikäärmeen suusta.
Kristalli suojaa minua.
Tuli riehui suojakilven ympärillä. Suojakilpi halkeili.
Kristalli suojaa minua. Suojakilpi halkesi, mutta lohikäärmeen henkäys oli jo lopussa. Sipe kaatui selälleen ja voihkaisi. Kivun aallot iskivät hänen lävitseen. Hän säästyi tulelta, mutta suojakilpi iski häneen haljetessaan.
"Lopeta, Dirk" kuului tuttu ääni lohikäärmeen vierestä. Peto istahti maahan kuin koiranpentu. Siilinpiikki käveli varjoista Sipen viereen ja nappasi kristallin voimattomasta kädestä.
"Ja en toki unohda pientä yksityiskohtaa" Siilinpiikki sanoi lepertelevällä äänellä ja veti puukon esiin. Hän viilsi Sipen käteen tarpeettoman suuren haavan ja valutti verta kristallin päälle.
"Oleppa nyt aivan rauhassa kun Siilisetä räjäyttää pääsi tulipallolla" taistelumaagi jatkoi lepertelyään. Samalla lohikäärmeen takaa lensi tulipallo joka hipaisi niin läheltä Siilinpiikin päätä että niskakarvat kärventyivät.
"Se on minun bravuurini, siili"

[Siilinpiikki]

Siilinpiikki kääntyi kulmiaan nurtistaen ääntä kohti ja kohtasi silmästä silmään Gustafin: "Ymmärrätkö että tuo oli päätön vitsi?"
"Kirjaimellisesti", Gustaf tuhahti.
"No hyvä, sinulla on päätä", siili mulkaisi, "Ketkä ovat päättömät ystäväsi?"
"Heillä on enemmän päätä kuin sinulla", Gustaf sanoi, "Kristalli on tehnyt sinusta lahon."
Siilinpiikki päästi pienen pahisnaurun, joka ei ollut parantunut sitten siili aikojen: "Ei, se ruokkii minua. Kristalli ei ole tasapainoinen, mutta pimeänvoimat sitovat kristallin energian ja tukahduttavat sen likaisen valon. Teidän pikku ystävänne ei taitanut kestää siihen jäänyttä pimeyttä...."
"Paremmin kuin sinä", Gustaf mutisi, "Se teki sinusta päättömän."
"Mitä minä juuri sanoin päätömistä vitseistä..."
"Päättömällä ei ole suuta", Gustaf sanoi, "joten sinulla ei ole nyt sananvapautta"
Gustaf päästi tulipallon irti uudestaan, mutta tällä kertaa Siilinpiikki nappasi sen omalla kädellään ja tukahdutti sen.
"Minulla tulee olemaan sanani joka käänteessä, kun tasapaino saadaan", Siilinpiikki totesi.
"Yksi kahden hinnalla", Sepe murjaisi, mutta kukaan ei siitä välittänyt kummemmin.
"Hiljaa, kääpiö", Siilinpiikin iirikset mustuivat, "maistakaa pimeyttä"